Takaisin
Ajatusvarikolle
DINOGLYFIT
- Esihistorialliset eläimet
historian lehdillä
Valistusajan 1700-luvun lopun ateistinen matemaatikko Pierre-Simon de Laplace (o)1 uskalsi vaatia Napoleonilta (o) perusteluja tämän tunnustamalle kristinuskolle hänen nähtyään maailmaa kivutessaan sotamiehestä kenraaliksi ja sittemmin keisariksi. Tämä vastasi yhdellä sanalla: ”juutalaiset”. Israel ja juutalaiset ovat apologetiikan, eli uskon puolustuksen, jokerikortti. Loogisen argumentoinnin airut René Descartes (o) esitti aikanaan lentoon jääneen lauseen: ”Ajattelen, siis olen (olemassa)”. Jumalan kohdalla todistelu näköjään kuuluu: ”Valitsen, siis olen”! Ajatus Kaikkivaltiaasta personaalisena, valintoja tekevänä henkilönä omine mielipiteineen, tahtoineen ja valittuine kansoineen on ihmiselle kivulias.
Niin pitkään kuin yhteiskunnan tavallisten jäsenten aikaansaannoksia on taltioitu ylös, juutalaiset ovat erottuneet eduksensa. Viimeistään "puoliksi juutalaisen" Sefanjan (ynnä muiden samaa rumpua lyöneiden profeettojen kuten Jesajan) profetian ansiosta Raamattuun uskovia kristittyjäkään ei voi lokeroida ainoastaan harmittomina hölmöinä. Sefanjan kirjan kaksi viimeistä jaetta (3:19-20) kuuluvat:
"Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin ― siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra."
Asiallinen agnostikko tai ateisti ei voi sivuuttaa juutalaisia merkkimiehiä ja naisjohtaja Deboroita – siitäkään huolimatta, että nämä merkkihenkilötkin olisivat ateisteja. Profetia ei ennusta että nämä innovaatiot olisivat aina edes moraalisesti hyviä luonteeltaan, menestyksiä vain. En ole itse juutalainen. (Itse asiassa kaikki isovanhempani ovat Hämeestä. Hämäläiset taas olivat heimo jota Acrigola (o) kutsui uppiniskaisimmiksi pakanoiksi mitä metsistä löytyi.) Siksi en ole jäävi, enkä arkaile kirjoittaa aiheesta. "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi." (Sananlaskut 27:2). Juutalaiset eivät yleensä itse halua tehdä itsestänsä numeroa, ja Daavidin tähtiä on neulottu vasta pakon edessä. Daavidin tähti on ollut pilkka. Sellaisia on perinteisesti ollut tapana tarkkailla kiikaritähtäimen tulkitsemana.
Matala profiili tekee juutalaisen taustan selvittämisen vaikeaksi, sillä monet julkisuuden hahmot jättävät vanhan diskriminaation vuoksi ilmaisematta juutalaisen syntyperänsä. Toivon, etten aiheuttaisi kenellekään ongelmia tai toimisi mauttomasti laatiessani listaa kuuluisista juutalaisista. Opportunistien schindlerien listat seuraavat vasta himmlerien listoja. Ilmaa on silti pakko puhdistaa, koska uusi juutalaisvainon kierros kerää potentiaalia. Juutalaisviha ilmenee tänään Israel-vihan nimissä. Myös Suomen sivistyneistö luulee, että iltauutisemme ovat neutraalia aineistoa samalla, kun Israel on silmätikkuna viikosta viikkoon. Samaan aikaan kun Suomessa on keskimäärin viisi ulkomaista toimittajaa, on heitä Israelissa noin 5000.
Aloitin käsissäsi olevan kirjoitusurakan järkytyksestä, jonka koin huomatessani, että Google-hakukoneen valjastama nälkäisen enemmistön kysynnän ja tarjonnan laki nosti antisemitistisen Jew Watch! -sivuston ensimmäiseksi ei-maksullisista linkeistä hakusanalle "Jew", eli juutalainen. Tämä sivusto listaa kuuluisia juutalaisia salaliittoteorioiden ja juutalaisvainon tueksi. Blood’n honour- ja Jew Watch -tyyppiset uuden juutalaispelon synnyttämät vihasivustot saavat 1800-luvulta alkaen tapahtuneesta juutalaisghettojen niin kutsutusta emansipaatiosta, eli yhteiskunnallistumisesta, ja assimilaatiosta, eli sulautumisesta, ja menestyneiden juutalaisten listaamisesta vettä myllyynsä: Menestys herättää kateutta, kun sen takana olevaa työmäärää ei nähdä. Uudella vuosituhannella islamistisissa maissa "Siionin viisaitten pöytäkirjat" ja vastaavat väärennökset ovat nousseet uudelleen myydyimpien teosten joukkoon. Keskiajalla juutalaisia syytettiin pikkulasten rituaalimurhista pääsiäismenoissa, tänään internetin keskustelusäikeiden mantra kuuluu: ”Miksei ketään kiinnosta ammutut palestiinalaisvauvat!”. Salaliittoteoria on helpoin selitys, apologeettinen selitys tuskallisin. Apologetiikka merkitsee Jumalan olemassaolon järjestelmällistä puolustamista esitettyjen todisteiden avulla.
Tämän teoksen esimerkit todistavat, että juutalaiset ovat hankkineet asemansa kovalla työllä diskriminaatiosta eli syrjinnästä huolimatta. Haavoitettu ja uhattu eläin on vaarallinen. Me olemme tuhoamassa maata ja kulttuuria omien jalkojemme alta. Teemme sen pitämällä Israelia suurennuslasin polttopisteessä YK:n kokousten aiheissa ja valtamediassamme. YK:n ei-sitovista päätöslauselmista Israel saa niskaansa jopa 70 %. YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista 46 % sattuu Israeliin.2 Ainuttakaan ei kohdisteta islamistisia maita vastaan (kts. liite kirjan lopussa). Tämä silmätikun pitäminen on barbaarista modernissa ajassa.
Elämme intensiivistä Israel-vihan aikaa ― karkotusten, inkvisitioiden, ristiretkien, feodaalilaitosten, kiltalaitosten, maanomistuskieltojen, tullien ja juutalaisverojen jatkumoa. Nykyisessä mediasodassa ei jahdata varsinaisesti juutalaisia, vaan ”sionisteja” tai Israelia. Israel on ainoa valtio, jonka nimi viittaa Jumalan nimeen, ja siihen on helpompi projisoida omaa pahaa oloaan ja Jumala-vihaansa. (Liite ”El” merkitsee Jumalaa, ”isra” taas taistelemista tai selviytymistä.)
Raamatun ”alkujen” (Genesis, hepr. bereshit) eli yhdentoista alkuluvun jälkeen alkaa uusi ajanjakso. Genesiksen kahdennestatoista luvusta alkaa valituksi kutsutun kansan tarina. Satunnaiselle lueskelijalle esitellään käsitteeksi muodostunut henkilö, Aabraham: ”Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."” Syntyjen syvien 11 ensimmäistä lukua päättyy kansainvaellukseen, kun Genesiksen luku 10 esittelee ”Kansojen Taulun” eli 70 alkuheimon sukupuun. Tämä jättää ilmaan kysymyksen: Miten tiettömiin korpiin kadonneet sukulaiset tavoitetaan sukupolvien saatossa?
”Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta nimeni maininnut. Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon; hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä. Ja hän sanoi minulle: ‘Sinä olet minun palvelijani, sinä Israel, jossa minä osoitan kirkkauteni.’” (Jes 49:1-3.)
Israel merkitsee vapaasti käännettynä ”Jumala taistelee” tai ”selviytymistä Jumalan kanssa”. Israelin kohdalla kaiken Luoja ”osoittaa kirkkautensa”. Israelin kohdalla hän taistelee oman kunniansa puolesta. Voisiko hän antaa modernillekin sukupolvelle, jollei aivan suoraa näyttöä, niin ainakin signaalin olemassaolostaan? Sille joka tahtoo uskoa, on tarpeeksi valoa. Sille joka ei tahdo uskoa, on aina tarpeeksi pimeää.
”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi” (Valitusvirret 3:22). Oman viittauksensa Raamatun väittämien totuudellisuudesta suo jo pelkästään moneen kertaan hävitetyn juutalaiskansan olemassaolo. En välttämättä tahtoisi edes kirjoittaa tästä historiasta. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseinen syrjintä jatkuu edelleen, ja itsesuojeluvaistoni varoittaa aiheesta. Arabikevään 2011 sisällissodissa Israel on joutumassa koko maailman syntipukin rooliin uudelleen. Poliisi joutuu Suomessakin lisäämään juutalaisen seurakunnan vartiointia. Asemiesten ammuskellessa Euroopan keskellä kosher-kaupassa tai synagoogassa, osoitetaan tuomitsevien julkilausumien ohella Euroopassa tekoa kohtaan myös suosiota syrjäytyneiden lähiöissä. Magneettimedia on saanut Suomessakin sakkoja juutalaisvihan levittämisestä.
”Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat.” Näin arvioi valtiomies Mooses kansaansa (5. Moos. 7:7). Ei ole kuitenkaan olemassa toista kirjallisen identiteetin omaavaa kansaa, joka olisi yhtä vanha kuin juutalaiset.
Säilyminen on merkittävää sen vuoksi, että läpi vuosituhansien juutalainen väestö on ollut suhteellisen pieni. 1900-luvulla kansallissosialistit tuhosivat kaksi kolmasosaa Euroopan juutalaisista. Kolmas valtakunta ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka pyrki eliminoimaan tämän historian luvun. Harvapa natseja pelkäksi jäävuoren huipuksi sanoo, mutta ”lopullinen ratkaisu” pitää sisällään ajatuksen, että juutalaisongelmaa oli yritetty ratkaista ennenkin. Arjalaisten valta ei kestänytkään tuhatta vuotta, mutta antisemitismin historiassa tuo mitta on tullut täyteen pariinkin kertaan. Kolmas valtakunta johti viimein myös juutalaisten valtion perustamiseen. Perustaminen oli itse asiassa juuri kolmas järjestyksessään.
Tämä teos on jaettu kolmeen osaan:
I Juutalaisvainojen ja selviytymistaistelun historiaa
II Emansipaatio ghetoista ja kuuluisat juutalaiset
III Israel ja evankeliumia
Tikkun olam – Maailman vamman parantajalle,
Pauli Ojala
Antisemitismia esiintyy siellä missä on paljon juutalaisia. Silloin he ovat "kaikkialle soluttautunutta vierasta ainesta.” (antiikin Rooma, nykypäivän USA). Antisemitismi voi olla hyvin voimakasta sielläkin missä ei ole juuri yhtään juutalaista. Silloin he ovat "tuntematon uhka, salaliitto kulissien takana.” (Japani, Kiina, Englanti Shakespearen aikaan ja 300 vuotta ennen Venetsian kauppiaan stereotypiaa). Antisemitismia esiintyy, kun juutalaiset ovat saavuttaneet hyvän aseman yhteiskunnassa. Silloin juutalaiset ovat ’koronkiskureita’ ja ’keinottelijoita’. (Länsi-Eurooppa, USA). Uutta antisemitismia esiintyy myös, jos juutalaiset ovat köyhiä. Silloin he ovat ’Untermenschen’. (1800-1900-lukujen Itä-Eurooppa). Antisemitismi saa käyttövoimaa, jos juutalaiset eristäytyvät. (Rooma, Eurooppa keskiajalle asti). Jos juutalaiset he pyrkivät sulautumaan, se on vaarallista valtaväestön identiteetille. (valistusajan Eurooppa). Antisemitistisia asenteita ruokkii, jos juutalaiset ottavat hiljaisen, alistuvan asenteen. Silloin juutalaiset ovat "tyypillisesti selkärangattomia" ja "syntyneet orjuuteen" (holocaust ja sen jälkipuinti). Jos he taas aktivoituvat olemassaolon taistelussa, he saavat tuomion aggressiivisuudesta. (Nykypäivän Lähi-itä).3
Tai kuten juutalainen filosofi ja kirjailija Heinrich Heine asian ilmaisi: "Onko juutalaisuuteni minulle kansakunta? Ei. Onko Juutalaisuus uskonto? Ei. Kulttuuria? Ei se ole. Juutalaisuus on onnettomuus."
Joku historioitsija on sanonut, että kansalla menee huonosti, kun sillä ei ole maantiedettä, vaan ainoastaan historia. Muinaisen Rooman hallitsijat antoivat juutalaisille joitakin erivapauksia näiden poikkeuksellisen uskonnon vuoksi. Linja ei kuitenkaan ollut yhtenäinen. Julius Caesar (o) teki juutalaisuudesta religio licitan, laillisen uskonnon, mutta monet muut keisarit pyrkivät kitkemään juutalaisuuden ja juutalaiset juurineen irti maastaan. Hadrianus (o) pyrki tuomaan jo paljon ennen Hitleriä (o) ”lopullisen ratkaisun juutalaisongelmaan”, Endlösung der Judenfrage. ”Idän ollessa assyrialaisten, meedialaisten ja persialaisten hallinnassa juutalaisia pidettiin heidän alamaisistaan kaikkein viheliäisimpinä...” kirjoitti roomalainen historioitsija Tacitus (o) 4. Juutalaisia onkin vainottu systemaattisesti viimeiset kaksituhatta hajaannuksen vuotta.
Jo Miss Persian Esterin kirja Vanhassa testamentissa antoi esikuvan tulevasta ristiretkineen, inkvisitioineen, holokausteineen, shoineen ja pogromeineen.5 Nimitykset vaihtuvat, mutta tämä intohimo on sama: ”On yksi kansa hajallaan ja erillään muiden kansojen seassa sinun valtakuntasi kaikissa maakunnissa. Heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muiden kansojen, he eivät noudata kuninkaan lakeja, eikä kuninkaan sovi jättää heitä rauhaan. Jos kuningas hyväksi näkee, kirjoitettakoon määräys, että heidät on tuhottava... Niin kuningas otti kädestään sinettisormuksensa ja antoi sen agagilaiselle Haamanille, Hammedatan pojalle, juutalaisten vastustajalle.” (Ester 3:8-10.)
Mikä siis on juutalaisten synti? Heillä on ulkoa päin annettu identiteetti; monesti vihamielisen ympäristön antamana, toisten mielestä taivaasta annettu. Jo VT:n muinainen Esterin kirja kuvaa juutalaisvainoa ― eikä kirjassa mainita Jumalaa sen enempää kuin luonnontieteen väitöskirjassakaan nykyaikana. Kirjassa Haaman (o) lupaa mitata kuninkaan aarrekammioon 10 000 talenttia hopeaa. Yksi talentti painaa 35 kiloa, joten tässä ratkaisussa päädymme 350 tonnin hopealastiin. (”Historian isänä” pidetyn joonialaisen Herodotoksen (o) mukaan Persian kuninkaan tulot olivat 15 000 talenttia vuodessa.) Haaman mahdollisesti suunnitteli peittävänsä tuhohankkeen kulut juutalaisilta ryöstämällään omaisuudella – juutalaisvainoissa kun raha on aina pyörinyt. Koko Susan kaupunki on hämmästyksen lyömä kuninkaan ediktin tullessa julki. Kansalaisliikettä juutalaisten auttamiseksi saadaan kuitenkin turhaan odottaa. Sama kaava onkin toistunut meidän aikaamme saakka.6 Uudessa testamentissa Apostolien teot 18:2 kertoo keisari Claudiuksen (o) karkottaneen kaikki juutalaiset Roomasta ja Apt. 19:ssä kerrotaan Efesossa puhjenneesta kiihkeästä juutalaisvihasta.
Hajaannuksen (eli galutin ja diasporan) alkaessa 100-luvulla jKr. juutalaisia on arvioitu olleen noin 5 miljoonaa henkeä. Lähellä kristillisen ajanlaskun alkua kreikkalainen maantieteilijä Strabos (o) kirjoittaa, että juutalaisia asui kaikissa kaupungeissa, ja että oli vaikeaa löytää maan päältä paikkoja, jossa ”tätä heimoa” ei esiintyisi. Sibyllain (o) kirjat puolestaan valittavat, että kaikki maat ja meret ovat täynnä juutalaisia.7
1100-luvulle päästäessä juutalaisia on arvioitu olleen ainoastaan 1,5 miljoonaa koko tunnetussa maailmassa, ja 1600-luvun puolivälissä lukumäärä oli alimmillaan, alle miljoonan. Väestökysymyksen asiantuntijat ovat arvelleet, että juutalaisten lukumäärä olisi nyt ilman vainoja luonnollisen kehityksen tuloksena ― mukaan lukien kulkutaudit, sodat ja luonnonmullistukset ― noin 100 miljoonaa henkeä. Tosiasiassa juutalaisten lukumäärä on tänään 13-18 miljoonan hengen paikkeilla. Heistä alle 6 miljoonaa asuu USA:ssa ja viitisen miljoonaa Israelissa.8
Kyseessä on arvio johtuen ensinnäkin juutalaisen perinteen haluttomuudesta pitää väestönlaskuja ja toisaalta siitä, että ympäri maailmaa hajaantuneiden ihmisten laskeminen on lähinnä mahdotonta. Perinteellä viitataan tässä yhteydessä isänsä hyljeksimästä paimenpojasta kuninkaaksi nousseen Daavidin erehdykseen mitata mahtiansa (1. Aik. 21 ja 2. Sam. 24). Toisinaan juutalaisten lukumäärien ilmoittamisessa luotettavuudeltaan A-luokkaan sijoitetaan maailman valtioista ainoastaan Suomi: sotakorvausten ainoa loppuunsaattaja, EU-direktiivien uskollinen noudattaja ja kaikkien virastojen ja ammattiyhdistysten luvattu maa.
Euroopassa juutalaisten määrä kasvoi vuoden 1720 seitsemästäsadasta tuhannesta kahteen miljoonaan vuonna 1800 ja 8,8 miljoonaan vuonna 1900. Juutalaisten nykyinen lukumäärä on todennäköisesti alle 17 miljoonaa henkeä.
Kaikkina aikoina on ollut sääntönä, että niin kauan kuin juutalaisia on yhteiskunnassa vähän, heillä on rauha. Tällöin he vaikuttavat usein maan äärten käymisaineena. Mutta tuskin heitä on tullut montaa, kun heitä on jo liian monta. Theodor Herzl kirjoitti utopian päältään karistaneessa kirjasessaan Juutalaisten valtio sattuvasti ympäristön kateudesta: ”Meitä luultavasti vihataan yhtä paljon ansioidemme kuin virheidemmekin takia.”9
Tiituksen (o) riemukaari Pariisissa viittaa vain yhteen tiettyyn triumfiin eli riemusaattoon monien roomalaisten kukistamien kansojen joukossa ― riemuun Jerusalemin tuhosta. Kun Vespasianus (o) oli huudettu Rooman uudeksi keisariksi, jätti hän poikansa Tiituksen tehtäväksi Jerusalemin linnoituksen takaisinvaltaamisen. Kyseessä oli jokseenkin kiusallisesti ensimmäinen roomalainen keisari, joka oli myös keisarin oma poika. (Jeesuksen isästäkin on ollut keskustelua ja hänen sivuuttamansa ristin ryövärin lempinimi Barabbas merkitsi ”isin poikaa”.) Yleensä manttelinperijät olivat olleet lahjakkaita virkamies-ottopoikia tai vallankumouksellisia. Diasporaa eli juutalaisten pakkosiirto-karkotusta sinetöidessään Jerusalemin hävityksessä ja episodin viimeistelyssä vuosina 70 (Tiitus [o]) ja 135 jKr. (Hadrianus [o]) roomalaiset surmasivat ensin (Josefuksen mukaan) 1,1 miljoonaa ja sitten (Cassius Dion (o) mukaan) 0,58 miljoonaa juutalaista, ja hävittivät Israelista totaalisesti lähes 500 kaupunkia.
Keisarien slogan kuului: divida et impera, eli ”hajota ja hallitse”. Eloonjääneet hajotettiin ripotellen mahdollisimman laajalle ympäri tunnettua maailmaa ja Rooman laajaa valtakuntaa. Juutalaisten muistokin pyrittiin hävittämään antamalla heidän maa-alueelleen (Kanaan) uusi nimi Israelin perivihollisten filistealaisten mukaan. Muka-asiallisuuden vuoksi Palestiinan pilkkanimi on edelleen käytössä iltauutisissa niin meillä kuin maailmallakin. (Nimeä tosin käytti jo Herodotos (o) vajaa 500 vuotta ennen Kristusta samojen filistealaisten mukaan.) Jerusalemille annettiin uusi nimi Aelia Capitolina. Aelia viittasi Hadrianuksen sukunimeen, Capitolinalla taas kunnioitettiin Rooman Capitoliumin Jupiteria. Jatkossa juutalaiset saivat tulla kaupunkiin ainoastaan rukoillakseen itkumuurilla surupäivänään 9. av-kuuta. Tämä päivämäärä onkin datum, jona tuhottiin sekä 1. että 2. temppeli, surmattiin Hadrianuksen ajan kapinajohtaja Simon ”Tähden Poika” surmattiin, ja karkotettiin Kolumbuksen aikaiset juutalaiset 31.7.1492 Espanjasta. Aelia Capitolinaan ei yksikään juutalainen saanut astua jalallaankaan. Se oli kaupungin perustuslaki. Samoin Israelin itsenäistymisestä vuoteen 1967 asti ei yksikään juutalainen saanut lupaa vierailla vanhassakaupungissa Jordanian miehitysvallan aikana.
Seuraavat kaksituhatta vuotta juutalaiset ovat olleet koko maailman syntipukkeja, ukkosenjohdattimia ja kollektiivisen syyllisyyden kantajia. Milloin heitä on syytetty vastasyntyneiden rituaalimurhista, milloin ehtoollisleivän häpäisystä, milloin modernin aikakauden salaliitosta. Jollei vaino ole ollut silkkaa suoneniskentää, on juutalaisten kustannuksella ainakin pilailtu. Keskiajalla juutalaiset eivät saaneet muslimimaissa ratsastaa hevosilla tai rakentaa korkeampia taloja kuin naapurinsa, eikä heitä otettu valtion palvelukseen. Pukeutumismääräykset, kuten eri paria olevien kenkien pitäminen, näytti sekin hassulta. Sivistyksen kehtona itseänsä pitävässä Euroopassa juutalainen ei saanut omistaa kiinteistöä kuin ghetossa, ja häneltä oli kielletty useimmat ammatit. Hän ei päässyt julkisiin virkoihin, ja hänen piti siirtyä kadun toiselle puolelle (nimellisen) kristityn tullessa vastaan.
Lukuisten alueellisten juutalaisten pukeutumismääräysten ohella valtakunnallisia pukeutumismääräyksiä on annettu esimerkiksi Englannissa (1218), Sisilian kuningaskunnassa (1220-1221), Aragoniassa (1228), Portugalissa (1235) ja Ranskassa (1269). Saksassa ensimmäinen koko valtakuntaa koskenut määräys on vuodelta 1530 ja Itävallassa vuodelta 1551. Suurimmalta osin niiden aika päättyi Euroopassa vasta 1700-luvun lopulla osana juutalaisten yleistä vapautumista. Juutalaisia oli tapana verrata veljenmurhaaja Kainiin, johon Herra oli pannut kirouksen merkin – kuitenkin sillä erolla, että Kainin kohdalla merkin oli tarkoitus suojella häntä kostotoimenpiteiltä. Sana juutalainen assosioitui helpommin Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta Jeesuksen pettäneeseen Juudakseen kuin yhteen kahdestatoista sukukunnasta (Juuda).
Roomalaiskatolinen kirkko pitää Innocentius III:tta (o) ehkä mahtavimpana yli 260 paavistaan. Hän nosti kirkon vallan korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin tai myöhemmin. Juuri se oli aikaa, jolloin kirkolliskokous otti käyttöön juutalaismerkin. Tunnistaminen varmistettiin pyöreällä, keltaisella kankaanpalalla. Toisaalta merkki symboloi niitä 30 hopearahaa, jotka Juudas sai kavaltaessaan Vapahtajan, toisaalta öylättiä (ehtoollisleipää), jota juutalaisen oli nyt pakko kantaa sydämensä päällä. Keltainen väri taas liitettiin Euroopan prostituutiokulttuuriin. Turkissa muslimit pitivät valkoista turbaania, juutalaiset mustaa.
Jo vuonna 1135 teologi Petrus Abaelard (o) lausui juutalaisia sääliessään: ”Ei yksikään kansa ole siinä määrin kärsinyt Jumalan tähden... heillä ei ole turvallista pakopaikkaa muualla kuin taivaassa.”10
Sekä kristityissä että islamilaisissa maissa juutalaisilta oli ensimmäisellä kristillisellä vuosituhannella joko maanomistus kielletty tai sitten heitä verotettiin niin ankarasti, että maanviljely kävi mahdottomaksi. Agraarikulttuuria oli mahdoton jatkaa maattomana. Orjien omistuskielto ja Euroopan uusien germaanivaltioiden heimoyhteisöön kytketty maanomistus ajoivat saman asian keskiajalla. Ulkopuolisuus sulki juutalaiset myös feodaalilaitoksen ulkopuolelle. Läänityksen ottamiseen liittyneen kristillisen valan vannominen ei ollut ainakaan uskonnolliselle juutalaiselle mahdollista. Sama koski kiltalaitosta.
Egyptissä 900-luvun juutalaisvastainen propaganda maalasi juutalaisesta kuvan epäluotettavana muslimien riistäjänä ja sortajana. Kalifi al-Hakimin (o) kaudella vuonna 1011 toteutetut vainot, joihin myös kansanjoukot ottivat osaa, olivat erityisen laajat.11 Yleensä muslimimaissa juutalaisia kohdeltiin kuitenkin paremmin kuin kristityn nimeä kantaneessa Euroopassa. Niissäkin juutalaisia syrjittiin, mutta kohtelu oli harvoin yhtäläistä suoneniskentää.
Harhainen on sekin luulo, että ristiretkeläiset olisivat menneet Pyhälle maalle juutalaisia vapauttamaan. Päinvastoin. Ensimmäinen ristiretki vuonna 1095 nostatti juutalaisvainoja jo ristiretkiarmeijoiden nostoseuduilla. Liikkeelle lähdettäessä suunnistusintresseissä ei ollut ensimmäiseksi Jerusalem, vaan 15 000 miehen armeija liikkui Reinin laaksossa, Lothringenissa, Baijerissa ja Böömissä ristiin rastiin aiheutten tuhoa juutalaisyhteisöille. Ristiretkien erityispiirre oli juutalaisten pakkokäännyttäminen, joskin katolisen kirkon kanonisen oikeuden asiantuntijat ja teologit kielsivät sen. Kun Jerusalem valloitettiin vuonna 1099, toimittivat ”pyhiinvaeltajat” ensi töikseen Palestiinan ennestäänkin harvan juutalaisväestön keskuudessa verilöylyn nimittäen itseään ”Jumalan vihan ja koston toimeenpanijoiksi”. Niin synagoogiensa kuin moskeijoidensa suojiin paenneet tummahipiäiset poltettiin eläviltä. Kolmen seuraavan ristiretken aikana sama juutalaisiin kohdistunut oheiskampanja toistui, kuitenkin sillä erolla että paavit saivat pidettyä armeijansa paremmin kontrollissa.
Melko pian ristiretkien jälkeen Musta surma pyyhkäisi vuonna 1348 Euroopan yli ja vei mennessään kolmasosan sen väestöstä. Keskiajalle tyypillisen joukkohysterian sanotaan kulkeneen kulkutautiakin nopeammin mystiikkaan tottuneissa mielissä. Henkinen tartunta oli juutalaisille ruttoakin pahempi, sillä vitsauksen syylliset löytyivät nyt heistä. Kansa oli kuullut tarpeeksi huhuja verta tihkuvista öyläteistä ja happamattomaan pääsiäisleipään leivotuista sylilapsista. Siksi kaivojen myrkyttäminen tuntui varsin todennäköiseltä vaihtoehdolta. Flagellantit eli itsensäruoskijat kulkivat maasta toiseen kertomassa uutista juutalaisista. Musta surma oli kauhun aikaa. Rutto surmasi miljoonia, mutta eloonjääneet se turmeli myös siveellisesti:ihmiset elivät eläimellisten vaistojensa mukaan.
Paavi julkaisi useammankin bullan, jossa kiistettiin juutalaisten syyllisyys ruttoon, mutta nämä vetoomukset kaikuivat kuuroille korville. Kuitenkaan juutalaisista ei juuri kukaan hyväksynyt tarjousta antaa kastaa itsensä henkensä pelastamiseksi. Esimerkiksi Baselissa Sveitsissä kaupungin kaikki 4000 juutalaista koottiin Reinin saareen ja poltettiin niine hyvineen. Varmuuden välttämisen varmistamiseksi kaupungin raati antoi lisäksi määräyksen, ettei kukaan juutalainen saanut astua jalallaan kaupunkiin 200 vuoteen.12 Eero Kuparisen (o) mykistävän Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia -lähdeteoksen mukaan Strasbourgissa tiedetään surmatun 2000 ja Mainzissa 6000 juutalaista. Olipa kyseessä mikä tahansa nopeasti etenevä epidemia, olivat juutalaiset tulilinjalla. Tautien kuviteltiin sikiävän ghetoissa. Hyvästä syystä Israelin tunnusmerkkinä on ilmiliekeissä palava orjantappurapensas, jota tuli ei kuitenkaan kuluta loppuun.13
Mooseksen lain hygieniasäädökset sianlihan, veren, tiettyjen hyönteisten ynnä muiden kieltämisineen ovat osoittautuneet kliinisesti mielekkäiksi. Esimerkiksi sika kärsineen on eräänlainen yleisinkubaattori eri eläinlajien virusten risteytyksille. (Ensimmäinen maailmansota tappoi 8,5 miljoonaa ihmistä, mutta samaan aikaan riehunut sikainfluenssapandemia, niin kutsuttu espanjantauti, surmasi 20–40 miljoonaa terveessäkin iässä ollutta ihmistä.)
Pieni välähdys Raamatun arvosta luonnontieteen oppikirjana on ruttotaudin yhteys rottiin ja hiiriin näiden tuhoisimpien kulkutautien välittäjänä: 1.Samuelin kirja: 5:8: ”Mutta kun he olivat siirtäneet arkin, kohtasi Herran käsi kaupunkia ja sai aikaan suuren hämmingin: hän löi kaupungin asukkaita, sekä pieniä että suuria, niin että heihin puhkesi ajoksia... Ja filistealaiset kutsuivat papit ja tietäjät ja sanoivat: "Mitä me teemme Herran arkille? Antakaa meidän tietää, millä tavalla me lähettäisimme sen kotiinsa." He vastasivat: "Jos te lähetätte Israelin Jumalan arkin pois, niin älkää lähettäkö häntä tyhjin käsin, vaan antakaa hänelle hyvitys. Silloin te tulette terveiksi ja saatte tietää, minkätähden hänen kätensä ei heltiä teistä." Mutta he kysyivät: "Minkälainen hyvitys meidän on annettava hänelle?" He vastasivat: "Viisi kulta-ajosta ja viisi kultahiirtä, yhtä monta, kuin on filistealaisten ruhtinasta, sillä sama vitsaus on kohdannut kaikkia, myöskin teidän ruhtinaitanne. Tehkää siis ajoksistanne kuvat, samoin hiiristänne, jotka hävittävät maata, ja antakaa kunnia Israelin Jumalalle. Kenties hän silloin hellittää kätensä teistä, teidän jumalistanne ja maastanne. Miksi te paadutatte sydämenne, niinkuin egyptiläiset ja farao paaduttivat sydämensä? Eivätkö he, sittenkuin hän oli näyttänyt heille voimansa, päästäneet israelilaisia menemään? Ja he panivat Herran arkin vaunuihin ynnä lippaan, kultahiiret ja paiseittensa kuvat.”
Ruttobasilli tarttuu ensin rottiin. Näiden kuoltua rottien kirput lähtevät rotista ja hakeutuvat muihin eläviin olentoihin, varsinkin ihmisiin. Rutto ilmenee märkivinä paiseina kainalossa ja nivusissa ja kuolleisuus on erittäin suuri. Vielä 1900-luvun alussa paiserutto surmasi neljä miljoonaa Intiassa.
Espanjan länsigoottilaisessa teokratiassa, ennen Islamin puolikuun valtaa, sekä kirkko että kuninkaat tahtoivat hävittää ”kirotun juutalaisen taikauskon ja juutalaisten hirvittävän vallan, joka on kristityille inhotus”. Juutalaisten lapset riistettiin heidän vanhemmiltaan ja kasvatettiin luostareissa. Jos juutalainen kieltäytyi luovuttamasta lapsiaan, häntä rangaistiin jopa sadalla ruoskaniskulla ja ”dekalvaatiolla” eli hiusten irti repimisellä.
Sekä ruhtinaiden että rahvaan tahdosta juutalaiset menettivät useampaan otteeseen kansalaisoikeutensa. Heidän omaisuutensa takavarikoitiin tai pakkomyyiin aika ajoin, heitä itseään ruoskittiin ja kidutettiin, muusta häväistyksestä puhumattakaan. Espanjaan juutalaiset olivat päätyneet, koska sitä pidemmälle he eivät pakomatkallaan päässeet. Nyky-Israelissa vietetään edelleen vuosittaista valojen irtisanomispäivää menneisyyden muistoksi. Vuosisatojen takaisia pakkokäännytyksessä tehtyjä lupauksia ei katsota sitoviksi.
Juutalaiset saattoivat elää hajaanuksessa pakanoiden kanssa rinta rinnan läpi elämän. Silti he pysyivät aina vieraina toisilleen. Juutalaiset oppivat mukautumaan ympäristön tapoihin, tottumuksiin ja kieleen. Sisimmässään he kuitenkin pysyivät juutalaisina. Vaikka kädet olivat Eesaun, ääni oli Jaakobin, kuten Poul Borchsenius asian ilmaisee. Juutalaisten sapatit ja juhlat kiersivät omaa kiertoansa ja naapurit kummastelivat. Ympärileikkausta pidettiin vastenmielisenä tapana. Juutalaisten yksimielisyys ja pakanuuden halveksinta katkeroitti mieliä, ja niin syntyi huhuja. Kuiskailtiin, että juutalaisten salainen laki käskee joka vuosi lihottamaan ja teurastamaan pakanan. Juutalaisten sanottiin syövän uhrin sisälmykset ja vannovan vihaavansa jäljellejääneitä.
Rituaalimurhaa koskevat tarinat ovat ikivanhoja. Ne ajoittuivat yleensä pääsiäiseen, jolloin juutalaisten huhuttiin surmaavan kristittyjä saadakseen verta pääsiäistaikojaan varten. Tyypillistä on, että surmatuiksi väitetyt lapset julistettiin pyhimyksiksi. Kaikenlaisiin juutalaisuudesta liikkeelle lähetettyihin omituisiin käsityksiin uskottiin herkästi. Juutalaiset olivat muka kotoisin Kreetalta ja saaneet nimensä Ida-vuoren mukaan. Egyptiläiset olivat muka ajaneet heidät pois, koska heihin tarttui spitaali. Mooses oli muka luopiopappi, joka houkutteli juutalaiset hylkäämään jumalat. Sapatti taas oli laiskuuden osoitus ja juutalaiset yksinkertaisesti laiskottelivat seitsemännen osan elämästään. Saattaa olla, että koko väsyneelle ihmiskunnalle esiteltiin vapaa-ajan käsite lepopäivän kautta.
Roomalaiskatolisen kirkon transsubstantiaatio-opin mukaan leipä ja viini muuttuivat ehtoollisessa Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Niinpä siunatulla ehtoollisleivällä juutalainen saattoi tietenkin kiduttaa Kristusta uudelleen vaikkapa naskalilla. (Taikasanojen ”hokkus pokkus” etymologia juontaa juurensa latinankielisiin ehtoollisen asetussanoihin.) Pahin ehtoollisleivän häpäisyhysteria velloi Euroopassa noin 400 vuotta. Varhaisin tunnettu tapaus on läheltä Berliiniä vuodelta 1243. Tässä tapauksessa rangaistukseksi väitetystä rikoksesta Beelitzin kaupungin kaikki juutalaiset poltettiin roviolla.14 Myöhäiskeskiajalle tultaessa juutalaisia lääkäreitä oli epäilty jo vuosisatoja kristittyjen potilaittensa myrkyttämisestä. Juutalainen kirosi pellot ja aiheutti katovuodet. Musta surma taas ei ollut ainoa kerta, kun juutalaisten ”tiedettiin” myrkyttäneen lähteitä tai kaivoja. (Keskiajan eurooppalaisessa kaupungissa ei ollut viemäreitä, mikä tuli tappamaan juutalaisten ohella sitäkin suuremman joukon Amerikan immunologisesti vastustuskyvyttömiä intiaaneja.)
Vanhassa Israelissa nimi oli ollut pysyvä. Se vaihdettiin vain Jumalan käskystä tai maailmankatsomuksellisen muutoksen merkiksi. Abram tarkoitti ”monen isää”, Aabraham ”monen kansan isää”; Saaraista tuli Saara, Jaakobista Israel, Simonista Pietari, Saulista Paavali15 ja niin edelleen. Tästä syystä bar mitsva -iässään eunukiksi toimitetulle Danielille tovereineen Babylonin jumalien mukaan annetut nimet olivat erityisen loukkaavia ja antoivat aivopesulle viimeisen silauksen.
Vuonna 1787 keisarien ajan Saksassa juutalaiset velvoitettiin ottamaan yleisiä saksalaisia sukunimiä. Oli kaupunkeja, joissa aliupseerit osoittivat nimenannossa valtaansa vähemmän hienotunteisesti. Juutalaiset saatettiin lähettää menemään sellaisten nimien kanssa kuin Eselkopf (aasinpää), Ochsenschwantz (häränhäntä), Temperaturwechsel (lämpötilanvaihtelu), Stinker (haiseva), Bettelarm (rutiköyhä), Lumpe (riepu), Pulverbestandteil (pulveriaines) ja Maschinendraht (konelanka). Muut maat seurasivat perässä, esimerkiksi Ranska 1808 sekä Baden 1809. Juutalaiset itse suosivat kotikuntiensa paikannimiä, koska maanpaossa elävä kansa riippui kiinni niissä paikoissa jotka tarjosivat vieraanvaraisuutta.
Judenschmerz tarkoittaa ”juutalaistuskaa”. Sana merkitsee yksinäisyyden tunnetta, joka valtaa ihmisen ei-kenenkään-maassa. Tällaista tunnetta poteva ihminen on jättänyt omansa taakseen, mutta huomaa, ettei ole tervetullut uuteenkaan joukkoon. ”Was der Jude glaubt ist einerlei, in der Rasse liegt die Schweinerlei.” Eli ”Mitä juutalainen uskoo, on samantekevää, sikamaisuus piilee rodussa”.
Juutalaiset ovat joutuneet kirkon ja liike-elämän kilpailijoidensa kanssa kahden tulen väliin. Juutalaisen murhaaminen tuotti syntien anteeksiannon, ja juutalaisten taloista löytyi kultaa. Kansan syvissä riveissä kulki usko, että joka käännytti juutalaisen, saavutti varmuudella paikan paratiisissa. Tapahtui usein, että paatunut synnin harjoittaja tarttui juutalaislapseen ja kastoi hänet katuojassa, pelastaen näin itsensä. Merkillistä on, että kirkko vaati tällaisen kasteen hyväksymistä. Lapsi otettiin pois vanhemmiltaan ja sijoitettiin samuelinkouluun. Protestantit epäilivät juutalaisten salaa auttavan katolilaisia, ja katolilaiset totesivat, että kirottu uskonpuhdistus oli loppujen lopuksi juutalaisten syytä.
Hep, hep on klassinen juutalaisvainoissa esiintynyt huuto, jonka merkityksestä ei ole täyttä varmuutta. Se saattaa kuitenkin alunperin merkitä lyhennettä latinankielisestä sanonnasta ”Jerusalem on kukistunut”. Kirkon kanoniset lait säätelivät juutalaisten elämää parhaimmillaan pikkutarkasti. Niiden mukaan juutalaiset eivät saaneet esimerkiksi leikata hiuksiaan tai ajaa partaansa. Ja Edom nauroi. (Juutalaiset tarkoittavat Edomilla kristikuntaa; kts. Obadja 12-13.)
Paavien johtamat lateraanikonsiilit kielsivät 1100-luvulta lähtien juutalaisten asumisen kristittyjen naapureina ja vahvistivat päätöksen siitä, ettei juutalaisella voinut olla käskyvaltaa kristittyyn. Yleissanaksi muodostunut sana ghetto juontaa juurensa 1500-luvun Italiasta. Pyrkimys estää juutalaisia pääsemästä yhteyteen valtaväestön kanssa johti sanan käyttöön Venetsiassa vuonna 1516, ja se tarkoitti muurilla ympäröityä juutalaisten asuma-aluetta. Vieraissa maissa muukalaiset hakeutuvat mielellään yhteen Chinatowneihin, Pikku Puolaan, Harlemeihin ja vastaaviin, mutta ghetto ei ollut vapaaehtoinen paikka. Sana gheta merkitsi alunperin italiaksi valimoa.
Euroopan valtioiden piirtäessä keskinäisiä rajojaan nationalismin nostaessa päätään juutalaisia pidettiin kaikkialla vieraana aineksena. Nationalismi edellytti yhteneväisyyttä kieli-, kulttuuri-, ja uskontokysymyksissä. Juutalaisille luovutettu katu tai kortteli oli pieni ja ahdas. Väkiluku kasvoi vuosisatojen edetessä, mutta gheton muurin piirtämät rajat pysyivät samoina. Tavallaan ghetoissa syntyivät Euroopan ensimmäiset kerrostalolähiöt, kun ainoaksi ratkaisuksi jäi rakentaa asuintalot aina korkeammiksi ja korkeammiksi. Liika-asutuksen kannoilla seurasi huono terveydenhoito ja sen kannoilla kulkutaudit. Gheton melusta ja epäjärjestyksestä tuli ulkopuoliseen maailmaan sanonta ”tehdä ghetto”. Siellä kaikkien piti huutaa saadakseen äänensä kuuluviin. Pannabulla vuorostaan ei sekään taannut, että juutalaisille riitti sapattina lämpimiä leivonnaisia.
Ainoa huvittavuus bullien tekopyhyydestä on pannaanjulistusten savuava, kiemurteleva korukieli. Ensimmäinen johtolause bullassa on usein pitkän kappaleen mittainen sivulauseineen ja yksityiskohtiin asti etenevine rönsyineen.
Kun ulkoilmaan tottunut entinen paimentolaiskansa suljettiin sisälle, saattoivat vain henkiset harrastukset ja mielikuvitus luoda hengitysilmaa. Ghetto oli siten ideaalikaasua abstrahoinnin maailmalle. Se tarjosi paradoksaalisesti rehevän maaperän teräville aivoille ja intellektualismille shakkipeleineen, kaikkineen. Ajatuskykyä terotettiin Talmudia tahkoamalla loputtomien keskustelujen avulla. Shul oli ankarampi opinsauna kuin schüle tai school.
Vaikka uskonnollisessa kulttuurissa ei pitkään ollut tilaa maallisille tieteille, kulttuuri kohosi korkealle. Maallisiin kirjoihin suhtauduttiin epäluuloisesti, ja ulkopuoliset polttivat Talmudeja parhaimpina aikoina vaunulasteittain roviolla. Siitä huolimatta oli vaikea löytää lukutaidotonta juutalaista. Viisivuotiaille juuri koulunsa aloittaneille pojille annettiin hunajaan sivelty taulu, johon oli kirjoitettu heprealaiset kirjaimet. Gheton portit olivat pimeän tulosta aamun valkenemiseen saakka ulkoapäin lukitut. Tiettyinä kristillisinä juhlapäivinä juutalaiset eivät saaneet tulla ulos edes päiväsaikaan. Toisaalta gheton muuri myös suojeli juutalaisia satunnaisilta väkivallanteoilta, jotka saattoivat kohdata yksinäistä muukalaista. Muuri piti viholliset ulkopuolella ja säilytti oman kulttuurin erikoisleiman. Oli kaupunkeja, joiden ghetoissa lukko oli sekä sisä- että ulkopuolella.
Euroopassa sananlaskujen valtakautena voi pitää myöhäiskeskiajan loppua sekä uuden ajan kahta ensimmäistä vuosisataa. Tältä ajalta on olemassa tuhansia puheenparsia myös juutalaisista. Monet sananlaskuista ovat lisäksi kansainvälisiä, eli sama ajatus löytyy eri kielistä. Oma lukunsa ovat juutalaisista lyödyt pilkkarahat. Kun esimerkiksi tulipalo tuhosi Frankfurtin juutalaiskorttelin lähes täydellisesti vuonna 1711, lyötiin tapauksen kunniaksi juhlaraha – helpottuneena siitä, että palo oli tuhonnut vain juutalaisten omaisuutta.
Varhaiskeskiajalla sana juutalainen oli miltei synonyymi sanan kauppias kanssa, vaikka kaikki kaupungeissa asuvat juutalaiset eivät sellaisia olleetkaan. Euroopan ulkopuoliset kaupalliset yhteydet olivat 900-luvun puoliväliin saakka etupäässä juutalaisten hallussa. Vasta Pohjois-Italian kauppakaupunkien tuella ja juutalaisten liiketoimintaa rajoittavien säädösten voimalla tapahtunut nousu toi juutalaisille kristittyjä kilpailijoita. Tällöin juutalaiset kauppiaat työnnettiin muutamassa sukupolvessa kaukokaupasta sisämaan kaupan pariin. Euroopan kaupunkilaitosten kehittyminen katkaisi pian kuitenkin tämänkin elinkeinon. Kehittyvän kiltalaitoksen kotimaisuus- ja kristillisyysvaatimukset pitivät juutalaiset ulkopuolisina, minkä jälkeen juutalaiset saattoivat keskittyä vain oman yhteisönsä sisäiseen kauppaan. Kristittyjen maailmassa heidän toimintansa keskittyi nyt entistä enemmän rahakauppaan. 16
Raha oli keskiajan maailmassa siksi harvinainen ja riskaabeli hyödyke, että sen hinta nousi tähtiin. Kirkon kieltäessä luostareilta rahanlainaamisen korkoa vastaan ryhtyivät juutalaiset lainanantajiksi. Vielä muutama vuosisata sitten rahan lainaaminen miellettiin koronkiskonnaksi ja sitä pidettiin likaisena ja häpeällisenä toimintana. Suoranaisesti rahan käsittelyyn liittyvät ammatit oli joissakin Euroopan maissa kokonaan kielletty kristityiltä. Juutalaisten oli tyydyttävä siihen työhön mitä saivat, joten monesta tuli veron- ja vuokrankantajia. Vain epätoivoisimmat jaksoivat tehdä vihattua työtä. Mitä itse lainaamiseen tulee, on kuitenkin huomattava, että kristittyjäkin rahanlainaajia esiintyi, ja heidän korkonsa liikkuivat samoissa lukemissa. Tyypillisessä kaavassa juutalaiset olivat ruhtinaan suojeluksessa, mutta samalla keskiluokan ja kansan antipatioiden kohteena. Kansa purki vihansa juutalaisiin, vaikka itse asiassa juutalaisia verottaneet ruhtinaat olivat monesti todellisia hyödynnauttijoita.
Rooman karnevaaleissa sadat juutalaiset määrättiin ilonpitoon. Heidän piti juosta pitkin katuja ratsumiehiä pakoon pelkkä lannevaate yllään, öljypuun lehvät ja paavin vaakunalla varustetut liput käsissään. Ylioppilailla oli juutalaisten suhteen vapaat kädet. Ensilumen sataessa he saivat mennä ghettoon lumisotasille. Juutalaiset saattoivat ostaa itsensä vapaiksi makeisilla ja kirjoituspaperilla. Pisassa ylioppilailla oli tapanaan etsiä käsiinsä lihavin juutalainen ja punnita hänet. Juutalaisten oli sitten maksettava hänen painonsa karamellia. Rooman gheton portit tuhottiin vuonna 1848, mutta virallisesti Rooman juutalaiset saivat luvan asua kortteliensa ulkopuolella vasta paavin Kirkkovaltion hallinnon päätyttyä 1870.
Rooman juutalaisista 1700-luvun alussa kolme neljästä oli vaattureita. He eivät saaneet käydä kauppaa uusilla vaatteilla, mutta saattoivat repäistä uutta vaatetta ja paikata sen, jonka jälkeen vaatteen saattoi myydä käytettynä. Vaattureita oli lähes yhtä paljon kuin ommeltavia kauhtanoita ja siirtomaatavarakauppiaita enemmän kuin maksavia asiakkaita. Jerusalemin suutari on vanha piirileikki, joka tunnetaan jo 1700-luvun Saksasta kirjallisena. Siinä leikkijät kiertävät musiikin soidessa kehää ja ryntäävät musiikin loputtua etsimään tuolia, joita on yksi osallistujia vähemmän. Seuraavalla kierroksella tuoleja on aina yksi vähemmän.
Kuolemantapauksen jälkeen oli tapana kutsua juutalainen paikalle pehmittämään ja puhdistamaan vainajan makuupatja. Kuljettaessa manner-Euroopan kaupungista toiseen matkustajien oli maksettava siltojen tms. käyttämisestä tierahaa, ja juutalaisille oli määrätty erikoistaksat. Kaupunkeihin saavuttuaan karjalle ja juutalaisille oli tapana pitää omaa porttiaan.17
Karkottamisuhan alla kristinuskoon kääntyneiden marraanien eli ”sikojen” epäilty salajuutalaisuus johti Espanjan inkvisitiolaitoksen syntyyn vuonna 1478. Espanjan inkvisitiosta vastasivat dominikaanimunkit, mutta hallintonsa puolesta se toimi kuninkaan alaisuudessa, eikä kirkolla ollut valtaa sen toimiin. Espanjan inkvisitiota voi syystä pitää pahempana kuin muita vastaavia laitoksia. Instituutio jatkoi toimintaansa 1800-luvun alkuun. Espanjassa poltettiin kerettiläisiä vuoteen 1756. Portugalissa viimeinen rovio sytytettiin niinkin myöhään kuin 1826. Kyseinen instituutio ulotti toimintansa uudelle mantereellekin. Jo vuonna 1502 ”juutalaisia kerettiläisiä” poltettiin ensi kerran Uudessa Espanjassa, kuten Meksikoa siihen aikaan nimitettiin. Siellä inkvisitio lakkautettiin vuonna 1802. Dominikaanien tapa oli sijoittaa urut rovion viereen. Liekkien polttaessa urkumusiikki pauhasi ja peitti alleen kuolevien juutalaisten viimeiset sanat.
Pitää tosin muistaa, etteivät juutalaiset olleet näiden viranomaisten ainoat asiakkaat. Eniten kristittyjä marttyyrejä on tehnyt niin ikään ”yleinen” ja sinappipuuvertauksen tavoin yhteiskunnalliseksi instituutioksi rönsyyntynyt ja ränsistynyt kirkko. Matteus 13 Jeesuksen vertauksista sekä sinapinsiemen-, nuotta-, hapate- että rikkaviljavertaus ennustaa valtaansa kasvattavan kirkkoinsitituution tulevaisuutta kielteisessä sävyssä. Samuel Davidkin kirjoittaa, että barbaarisessa inkvitiossa teloitettiin 350 vuoden aikana 2000-32 000 juutalaista. "Se on suuri määrä, mutta kristinuskon hylänneet natsit murhasivat muutamassa vuodessa kuusi miljoonaa juutalaista."18
”Vaeltava juutalainen” on käsite. Keskiaikainen perintö tuntee tarun vaeltavasta juutalaisesta Ahasveruksesta, joka oli pilkannut Jeesusta matkalla Golgatalle ja joka rangaistuksena siitä ei voinut kuolla, vaan vaeltaa ympäriinsä tuomiopäivään saakka. Tarusta on monia versioita. Sen ydin on juutalaisten rangaistuksen ja ulkopuolisuuden korostaminen. Juutalaiset eivät kuitenkaan olleet vaeltajia niinkään omasta tahdostaan kuin olosuhteiden pakosta.
Juutalaiset on joukkokarkotettu ― joskus omaisuutensa kanssa mutta yleensä ilman ― monista valtioista ja yksittäisistä suurkaupungeista viimeisten kahdentuhannen vuoden aikana. Itse asiassa heidän sanotaan tulleen karkotetuksi jossakin vaiheessa lähes jokaisesta Euroopan valtakunnasta. Ranska aloitti juutalaisten laajat ja perusteelliset karkotukset vuonna 1182 ja teki siitä juhlavan perinteen vuosina 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Alueellisista karkotuksista tunnetuimmat tapahtuivat Bretagnessa 1239, jolloin Talmudeja poltettiin tuhansittain ja omaisuutta konfiskoitiin sekä Anjoussa ja Mainessa 1289. Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789.
Karkotuksiin turvauduttiin toistuvasti, koska niiden toteutus ontui usein, ja hallintoalueen taloudelle koituneiden tappioiden vuoksi karkotuskäskyt pian kumottiin. Edelleen suuri osa Saksaa karkotti juutalaisiansa vuosina 1192 sekä 1248, osa Italiaa 1290, Unkari 1349 ja 1360. Vuonna 1298 Itävallassa, Baijerissa ja Frankkien maassa 100 000 juutalaista pääsi hengestään. Kahdeksan vuotta myöhemmin (1306) saman verran juutalaisia karkotettiin Ranskasta hengenmenetyksen uhalla. On väitetty, että vuosina 1648-1658 Puolassa olisi eliminoitu lähes puoli miljoonaa juutalaista. Venäjältä juutalaisten piti pysyä poissa.
Englanti karkotti kerralla kaikki noin 16 000 juutalaistansa vuonna 1290 ja paluu sallittiin vasta 1650. Muita kollektiivisia karkotuksia olivat Krakova 1407 ja 1494, Provence 1501, Liettua 1445 ja 1495, Portugali vuonna 1497 ja Espanja vuonna 1492. Venäjälle juutalaisia ei sallittu 1497 alkaen kahteensataan vuoteen. Yleensä muuttajat saivat ottaa irtaimen omaisuutensa mukaansa, mutta saataville muutot panivat monessa tapauksessa pisteen. Esimerkiksi Englannin kuningas Edward I:n (o) velat juutalaisille velkojille raukesivat näppärästi. Muun muassa Englannin vuoden 1290 ja Ranskan 1306 karkotukset tapahtuivat juuri silloin, kun valtiot olivat edenneet kehityksessään vaiheeseen, jossa ne tulivat toimeen ilman juutalaisia. Tällöin ne pystyivät organisoimaan juutalaisten karkotuksen. Valtioiden toimeentulo ilman juutalaisia edellytti oman kansallisen keskiluokan syntymistä. William Shakespearen (o) (1564-1616) näytelmän Venetsian kauppias tunnoton liikemies Shylock lienee maailmankirjallisuuden tunnetuin juutalainen henkilöhahmo. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, Shakespeare ei siis mahdollisesti itse ollut koskaan tuntenut, ehkei edes nähnyt, juutalaista. Käännynnäisiä Englannissa tosin saattoi asua. Nimestä Shylock muodostui englannin kieleen koronkiskurin synonyymi.
Fritz Rienecker (o) kirjoittaa teoksessaan Wenn dies Geschieht (Kun nämä tapahtuvat): "Ristiretkeläiset tappoivat juutalaisia kaikkialla sillä tekosyyllä, että he ovat Jumalan surmaajia. Touko-heinäkuussa 1096 surmattiin 12 000 juutalaista Reininmaalla. Marraskuun ensimmäisenä 1290 karkotettiin kaikki juutalaiset Englannista hirttämisen uhalla. Vasta 370 vuotta myöhemmin heille myönnettiin lupa palata takaisin. Vuoden 1298 keväästä syksyyn miljoona juutalaista sai surmansa Ranskassa, Baijerissa ja Itävallassa. Vuoden 1306 syyskuussa karkotettiin 100 000 juutalaista kuolemanrangaistuksen uhalla Ranskasta. Vuonna 1348 työnnettiin syy mustasta surmasta juutalaisten niskoille ja heitä surmattiin enemmän kuin miljoona. Toisena päivänä elokuuta 1492 inkvisitio karkotti kuolemanrangaistuksen uhalla 300 000 juutalaista Espanjasta. Vuosina 1648-1658 surmattiin venäläis-puolalais-ruotsalaisessa sodassa 400 000 puolanjuutalaista. Kauheimmat vainot sai aikaan Venäjän tsaarivalta vuoden 1905 tienoilla. Saksalainen kansallissosialismi jatkoi tätä perinnettä vuodesta 1933 toisen maailmansodan loppuun. Sen yhteydessä Saksassa ja sen valtaamilla alueilla sai surmansa 6 miljoonaa juutalaista Euroopan 9,6 miljoonasta."
Jos ottaa huomioon, että toisen maailmansodan aikana surmansa saaneista juutalaisista 1,8 miljoonaa oli alle 12-vuotiaita, paljastuu jäävuoren huippu kaikessa kylmyydessään. Kauhistuttavimpia ennustuksia Raamatussa on Sakarjan kirjan 13. luku, jossa viitataan samaan kolmasosaan hengissä selviävään väestönosaan: "Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa, mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen, minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."" (13:7-9).
Saksan vainot kohdistuivat vain muutamiin maihin – eivät vielä kaikista maista tulleisiin juutalaisiin. Im ein ani lii, mii lii: ("Jos en auta itseäni, kuka tekee sen puolestani?") kysyi rabbi Hillel Mishnassa. Oman avun periaate ei kuitenkaan auta, jos naapurit vihaavat tarpeeksi ja muut ovat tarpeeksi välinpitämättömiä.
Israelin ulkopuoliset juutalaiset on monesti jaettu Länsi-Euroopan asenaseihin, Espanjasta peräisin oleviin sefardeihin, sekä Orientissa Lähi-idässä jo 2500 vuotta asuneisiin mizraheihin. Heprean sana sfarad tarkoittaa Espanjaa, mizrah itää.
Kaltaiseni historiantutkimuksen harrastaja saattaisi vitsailla ympäristön paineen johtaneen kokonaan uusiin aluevaltauksiin, koska Kristoffer Kolumbuskin lähti Espanjasta juutalaisten karkoitusvuonna merille. Kiinnostuin samasta vuosiluvusta aluksi aivan sattumalta. Myöhemmin olen saanut hämmästyksekseni selville, että perin kristillisestä etunimestään ja edustavan katolisista mielipiteistään huolimatta (Christ Offer matkasi itse Santa Marialla ja nimesi ensimmäisen saaren San Salvadoriksi) Kolumbuksella oli kuin olikin kytköksiä juutalaisiin piireihin. Tutkijat käyvät jopa jonkinlaista väittelyä Kolumbuksen etnisestä taustasta. Varsinkin espanjalaiset historiantutkijat ovat korostaneet Kolumbuksen espanjanjuutalaisia juuria italialaisen ja genovalaisen taustan ohitse.
Kolumbus puhui Italiassakin espanjaa, hänen sukunimensä viittasi juutalaisuuteen, hänen navigaattorinsa, matemaatikkonsa ja tulkkinsa olivat juutalaisia. Mallorcan juutalaiset piirsivät merikarttoja ja juutalaiset tähtitieteilijät laativat taulukkoja, jotka mahdollistivat purjehduksen avoimella merellä. Viimeksi mainitut olivat Abraham Zahuton tekemät, ja myös Vasco da Gama (o) sekä Magalhães (o) purjehtivat niiden mukaan. Toinen Kolumbuksen juutalainen navigaattori tai luotsi oli Joseph Vecinho, ja lisäksi hänen tulkkinsa oli juutalainen Luis de Torres. Kolumbuksella oli käytettävissään aikansa parhaat merenkulkuvälineet: kompassi, jakoharppi, jaakonsauva eli kulmamitta, tuntilasi sekä parhaat saatavissa olleet kartat. Ainakin jaakon- tai jaakobinsauva oli juutalaisten keksintö. Kolumbus tunsi poikkeuksellisen hyvin Raamatun sekä Pyhän maan maantieteen ja harrasti Vanhan testamentin tapahtumien ajankohtien selvittämistä.
Saattaa olla, että Kolumbus oli vainojen edessä juutalaisuudesta kristinuskoon kääntyneen ”marraani”-suvun jäsen. Marraani merkitsee sananmukaisesti kristinuskoon kääntynyttä ”sikaa”. Varmaa on, että hänen nimensä Colombo eli Colon esiintyy usein juutalaisten nimenä. On myös todettu, että Kolumbus määräsi testamentissaan osan perinnöstään eräälle Lissabonin juutalaiselle. Hänen poikansa totesi isän olevan kuninkaallista jerusalemilaista sukua, ja myös isä viittasi daavidilaiseen syntyperäänsä. Aikansa muslimeihin Kolumbus viittasi yksinomaan kielteisesti, mutta juutalaisiin myönteisemmässä hengessä kirjeissänsä. On ymmärrettävää, jos laivaston rahoitusta hakeva henkilö pyrkii kätkemään juutalaisen syntyperänsä. Erikoinen yksityiskohta on, että hänen nimikirjoituksensa muistuttaa heprean kirjaimista.19 Jotkut kolmen laivan 88 merimiehestä olivat juutalaisia, ja osa heistä jäi yksin asumaan vieraaseen maahan määränpäässä – vaikeasti ymmärrettävä seikka ilman taustatietoa karkotuksesta. Juuri edellä mainitun tulkin Luis de Torresin sanotaan hypänneen innoissaan veneestä ja laskeneen jalkansa ensimmäisenä Amerikan maaperälle. Converso Luis de Santangel oli tunnetun juutalaisen Noah Chinillon lapsenlapsenlapsi, ja Isabellan (o) antama rahoitus retkikunnalle oli tosiasiassa häneltä peräisin.
Joka tapauksessa Kolumbus oli tarkoituksellisen salaperäinen syntyperästään. Miehistön yksittäisten jäsenten jättäminen alkuperäisväestön keskuuteen kertoo poikkeavasta menettelystä Pizarroon (o) ja Cortesiin (o) verrattuna. Kolumbusta on luonnehdittu uneksijaksi. Hänenkään tarinansa ei silti intiaanien suhteen ole mikään kaunis. Kolumbuksella oli kuninkaan määräys verojen keruusta, ja vaaditut rahat hän toimitti ajallaan, tavalla tai toisella.
Päivämääräkysymykset ovat ennenkin olleet paljastavia Israelin kohtaamissa tuomioissa tai ihmisten vihanilmauksissa. Jerusalem hävitettiin 15. heinäkuuta 586 eKr. Täsmälleen samana päivänä Tiitus hävitti uuden temppelin v. 70 jKr. Täsmälleen samana päivänä tuhoutui v. 135 jKr. Bar Kokhban kapinan viimeinen linnoitus ja juutalaisten diaspora alkoi.
Voisi ajatella, että kun tavallinen juutalainen sai pelkästään nostaa kytkintä, sai hyödyllinen juutalainen lähtönsä yhteydessä tehtävän suorittaakseen. Kolumbuksen nuoruusvuosista tiedetään sangen vähän. Hän oli yrittänyt kaupata läntistä meritietä Intiaan jo aiemmin niin Espanjassa kuin Portugalissa, Englannissa ja Ranskassakin. Vaihtoehtoisesti voisi ajatella, että Kolumbus ei saanut matkalleen ”lohikäärmevyöhykkeiden” yli uskaliasta ja koulutettua miehistöä. Hän joutui sen vuoksi tyytymään muutenkin lähdön päällä oleviin juutalaisiin. (Tosiasiassa maakiekon reunalta putoamista ei enää tähän aikaan pelätty.) Kolumbus on antanut nimensä muun muassa eteläamerikkalaiselle valtiolle, sekä Yhdysvaltain että Kanadan osavaltiolle, ja pohjoisamerikkalaiselle joelle.
Espanjan kuningaspari Isabella (o) ja Ferdinand (o) olivat kohtalon oikusta aikansa kaksi poliittista neroa. Jo 27-vuotiaina heillä oli sikäli runsaasti valtiollista kokemusta, että olivat voittaneet itselleen sellaisen. Maurit oli ajettu pois Granadasta, viimeisestä kaupungistaan Pyreneiden niemimaalla 2. tammikuuta 1492. Ensimmäisen ”Amerikan-matkansa” virallisen raportin Ferdinandille ja Isabellalle Kolumbus aloitti seuraavin sanoin: ”Karkotettuaan kaikki juutalaiset kaikesta kuningaskunnastanne ja valtapiiristänne tammikuussa Teidän Korkeutenne määräsi, että minä... lähtisin siis purjehtimaan mainittuihin Intian maanosiin.” Karkotusmääräys päivättiin lopulta vasta 31.3., mikä tekee kytkennästä sitäkin erikoisemman. Viimeisenkin juutalaisen oli oltava pois Espanjasta 2.8.1492. Kolumbus kuitenkin nosti purjeensa 3.8.1492, mutta oli määrännyt miehistönsä olemaan laivassa jo päivää aiemmin. Joka tapauksessa yhteensattuma on melkoinen. Encyclopaedia Judaican päätoimittaja, englanninjuutalainen historioitsija Cecil Roth löytää vielä toisenkin yhteensattuman ja korostaa elokuun toisen olleen kyseisenä vuonna Jerusalemin temppelin hävittämisen muistopäivän. Päivän, jonka juutalaiset omistivat maanpakonsa ja kovan kohtalonsa suremiselle.20,21,22 Sekä esimmäinen että toinen temppeli hävitettiin tuona samana päivänä: 9.-10. juutalaisten av-kuuta.
Joku on verrannut Kolumbuksen matkaa akateemiseen biotieteen tutkimukseen: ei oltu varmoja siitä minne mentiin, ja erehdyttiin siinä mistä tultiin – mutta hauskaa oli valtion kustannuksella”.
Suomen erotessa Ruotsista vuonna 1809 jäivät perustuslakeina voimaan vuoden 1772 hallitusmuoto sekä vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Molemmissa säädettiin, että kaikkien kansalaisten tuli olla luterilaisia. Tähän vedoten Suomen viranomaiset omaksuivat autonomian alkuvaiheessa kannan, ettei juutalaisia saanut asua maassa. Näin ollen kenraalikuvernööri Zakrevski (o) karkotti maassa olleet juutalaiset vuonna 1831.23
Syntyperän ohella uskonnoltaan juutalaisten sallittiin virallisesti asettua Suomeen vasta vuonna 1889. Tällöinkin asumisoikeus koski vain Helsinkiä, Viipuria ja Turkua, ja rikkeistä kyyditettiin helposti takaisin itärajalle. Asumislupa koski lisäksi lapsia ainoastaan siihen saakka, kun nämä asuivat vanhempiensa luona. Kansalaisoikeudet annettiin nopeasti itsenäistymisen jälkeen. Pääsemme kuitenkin tässä yhteydessä Venäjän, Romanian ja Espanjan kanssa neljän viimeisen Euroopan valtion joukkoon. Käytännön tasolla oikeuden jakaminen valkoisessa Suomessa toteutui lisäksi samassa hengessä punaisten teloitusten lopettamisen kanssa: Englannin painostuksen alla ja itsenäisyyden tunnustamiskortilla. Siinä vaiheessa kun juutalaiset isä ja poika Johan Straussit olivat jo keksineet valssin ja Euroopan kulttuuripääkaupungit loistivat juutalaistenkin panoksen ansiosta, he saivat Suomessa toimia vain lumppukauppiaina. Tätä skandaalia protestoivat monet keisarillisen Helsingin yliopiston ulkomaiset puhujavieraatkin.
Juutalaisten oikeudeton asema Suomessa
Seuraava teksti on suora lainaus Tapio Puolimatkan kirjoittamasta Israelin Ystävät ry:n 75-vuotishistoriikistä:
"Kun Ruotsi-Suomi oli omaksunut luterilaisuuden, tehtiin 1593 Uppsalan päätös uskonnon ja jumalanpalveluksen yhdenmukaistamisesta valtakunnan turvaamiseksi katolista oppia vastaan. 1634, 1719 ja 1772 hallitusmuotojen ja 1689 säädetyn kirkkolain mukaan valtakunnassa ei saanut olla vierasuskoisia. Kirkkolain 5. pykälässä oli kuitenkin poikkeusmääräys, jonka mukaan ne, jotka tulivat valtakuntaan virka- tai sotapalveluksen takia, saivat pitää uskontonsa. Samoin myös ne, jotka harjoittivat kauppaa, teollisuutta tai muuta elinkeinoa. Varsinaisesti ei juutalaisia eikä muitakaan toisuskoisia saanut asua valtakunnassa. Vanhin nimenomaan juutalaisia koskeva määräys on 3.12.1685 julkaistu kuninkaallinen käskykirje, jonka mukaan juutalaiset eivät saaneet oleskella valtakunnassa kääntymättä kristinuskoon. Tosiasiallisesti juutalaisia kuitenkin asui jatkuvasti ainakin Ruotsissa pitemmän tai lyhyemmän ajan. 3.1.1746 annettiin kuninkaallinen julistus, jolla rikkaille juutalaisille luvattiin täydet kansalaisoikeudet, jos he muuttaisivat Ruotsi-Suomeen asumaan.
Vuonna 1772 laaditun Ruotsi-Suomen hallitusmuodon ensimmäisen pykälän mukaan täytyi valtakunnan kaikkien alamaisten tunnustaa Lutherin oppia. 26.1.1779 säädyt myönsivät juutalaisille oikeuden harjoittaa julkista jumalanpalvelusta Tukholmassa ja enintään kahdessa tai kolmessa muussa suuressa kaupungissa, "joissa poliisi saattoi valvoa heitä valppaammin". Kuningas vahvisti päätöksen 24.1.1781, ja hallitus julkaisi 27.5.1782 ns. juutalaisohjesäännön, jossa juutalaisten oikeus oleskella Ruotsi-Suomessa määriteltiin yksityiskohtaisemmin. Ohjesäännön mukaan juutalaiset saivat asua ainoastaan Ruotsin valtakunnan kolmessa suurimmassa kaupungissa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Näissä kaupungeissa heidän sallittiin pitää synagoogaa, mutta muihin kaupunkeihin he saivat matkustaa liikeasioissaan vain passin turvin. Juutalaisohjesääntö antoi varakkaille ja todistettavasti hyvämaineisille juutalaisille oikeuden muuttaa Ruotsi-Suomeen ja harjoittaa muutamia sallittuja ammatteja.
Kustaa IV Aadolf poisti 25.11.1806 kaikki juutalaisille myönnetyt maahanmuutto-oikeudet. Epäämisen syynä oli kuninkaan rikollisena pitämän keisari Napoleonin suopea suhtautuminen juutalaisiin. Kaikkien maassa jo asuvien juutalaisten oli muutettava asumaan kolmeen edellä mainittuun kaupunkiin. Nämä määräykset olivat yhä voimassa, kun Suomi 1808-9 sodan jälkeen erotettiin Ruotsista. Keisarillinen senaatti eli hallitus piti juutalaisohjesääntöä perustuslain luontoisena, koska se rakentui säätyjen päätökseen, jonka vain säädyt saattoivat kumota. Koska juutalaisohjesäännössä puhuttiin kaupungeista, jotka ovat Suomen rajojen ulkopuolella, katsoi Suomen hallitus, ettei juutalaisilla ollut lainkaan oikeutta asua Suomessa. Tulkinnan tueksi vedottiin kauppakollegiumin 13. heinäkuuta 1807 antamaan julistukseen, jossa muualle asettuneet juutalaiset määrättiin siirtymään takaisin Tukholmaan, Göteborgiin tai Norrköpingiin.
Venäjän keisari Nikolai I (1825-1855) pyrki sulattamaan juutalaiset muuhun väestöön voimakeinoin. Parhaana keinona hän piti pitkää sotapalvelusaikaa: juutalaisten oli palveltava varusmiehinä 25 vuotta ja asuttava se aika kasarmeissa. Jo 10-12 vuoden ikäisinä heidät riistettiin vanhempiensa kodeista, vietiin kasarmeihin ja annettiin kreikkalaiskatolisten opettajien huostaan, jotta nämä kasvattaisivat pojat sotilaiksi. Suuri osa Suomen juutalaisia polveutuu näistä miehistä, joista käytettiin nimitystä kanttonistit. Aleksanteri II peruutti Nikolai I:n sotapalvelusmääräyksen. Maaliskuun 29:ntenä 1858 annettiin asetus, jonka mukaan sotapalveluksesta kotiutetut Venäjän alamaiset saivat uskontoon katsomatta oleskella Suomessa venäläisten sotilasviranomaisten antaman passin tai kotiuttamiskirjan nojalla. Sama oikeus oli kotiutettujen vaimoilla ja lapsilla. "Mutta jos he sittemmin havaittaisiin olevan laillisetta edesvastauksetta paitsi, taikka jos he tavataan kerjuulla, riettaudessa ja ilkivaltaisesti elämässä, tahi muissa rikoksissa, niin ei saada enään semmoisten ihmisten antaa Suomessa oleskella, vaan ovat he poliisin toimen kautta Venäelle lähetettävät". Kun edes 17.6.1862 annettu passiasetus ei myöntänyt juutalaisille oikeutta asettua pysyvästi asumaan maahan, joutuivat juutalaiset oleskelulupaa anoessaan viranomaisten mielivallan alaisiksi.
Juutalaiset rekisteröitiin asuinkaupunkinsa poliisikamarissa. Niissä heistä pidettiin kirjaa, johon merkittiin kaikki heidän elämäänsä ja toimintaansa koskevat tiedot. Heille annettiin ololippu, joka täytyi uudistaa neljännesvuosittain ja josta täytyi joka kerran suorittaa lunastusmaksu. Ololupaa ei kuitenkaan uusittu automaattisesti, vaan vasta sitten kun poliisiviranomaiset olivat tutkineet anojan elämästä hyvin tarkasti muistiinmerkityt tiedot, virheet ja erehdykset, joiden varjolla ololipun uudistaminen olisi voitu evätä ja asianomainen karkottaa maasta. Juutalaisten ololippujen uudistamisen vahvisti maaherra poliisiviranomaisten antaman lausunnon perusteella. Maaherran päätöksestä oli oikeus valittaa senaattiin, hallitukselle. Ilmeisesti juutalaiset kuitenkin kokivat tällaisen valituksen hyödyttömäksi ja kääntyivät mieluummin venäläisten sotilasviranomaisten puoleen. Venäläiset auttoivatkin usein juutalaisväestöä selviytymään vaikeuksistaan. Esimerkiksi kun hallitus 1880-luvulla aikoi häätää pois Viipurista muutamia perheitä alaikäisine lapsineen, koska perheenhuoltajat olivat käyneet maaseutukaupungissa markkinoilla, jättivät häädettävät valitusanomuksen Suomen kenraalikuvernöörille kreivi Heidenille, joka saapui Viipuriin virkatehtävissä. Tutustuttuaan asiaan kenraalikuvernööri ilmoitti Suomen hallitukselle, että maaherran toimenpide oli vuoden 1858 asetuksen vastainen, joten häätöpäätöstä ei saanut panna täytäntöön. Hallitus kumosikin sillä kertaa maaherran päätöksen.
30.6.1869 annettiin asetus Venäjän sotaväestä kotiutettujen elinkeino-oikeudesta. Asetus salli heidän "huokeata maksoa vastaan" harjoittaa kaupungeissa "kaupustusliikettä leivillä ja muilla leivoksilla, marjoilla ja hedelmillä, sigarreilla, papyrosseilla, tulitikuilla, pidetyillä vaatteilla ja jalkineilla sekä kaikenlaisilla pidetyillä parseeleilla" (2. pykälä). Jos he taas halusivat harjoittaa "halvempain pito- ja liinavaatteiden, langan ja rihman, neulain, sukkatikkujen ja muun pienemmän rihkamakalun" kauppaa, olivat he saman verotuksen alaisia kuin Suomen kansalaiset (3. pykälä). Muunlainen kaupanteko ei ollut sallittua, ja verotusmääräys aiheutti sen, että juutalaiset aluksi eivät pystyneetkään harjoittamaan muunlaista kauppaa kuin ensiksi mainittua. Siitäkin huolimatta, että jotkut juutalaiset saattoivat lupaa anottuaan ja sen saatuaan laajenttaa liiketoimintaansa, kuuluivat he kaupungin köyhimpään asujaimistoon, koska sallitut myyntitavarat parhaassakin tapauksessa tuottivat varsin vähäisen voiton. Juutalaisten kaupankäynti rajoittuikin pääasiassa käytettyjen vaatteiden ostoon ja myyntiin. Alussa juutalaiset harjoittivat liiketointa kodeissaan ja toreilla, mutta myöhemmin hekin vuokrasivat myymälöitä, jotka kaupunki oli rakentanut keskittääkseen rihkamatavaran myynnin niihin. Kansa risti nämä rivipuodit "narinkoiksi". Nimitys juontuu venäläisestä sanasta rynok, joka merkitsee toria."24
Venäjä oli 1800-luvun alussa maailman suurin juutalaisvaltio. Vielä 1870-luvulla 70 % maailman juutalaisista asui tsaarin valtapiirissä. Aleksanteri I (o) (1801–1825) pyrki integroimaan juutalaiset venäläiseen yhteiskuntaan, vieroittamaan heidät omaleimaisuudestaan uskonnon avulla ja lupaamalla käännynnäisille taloudellisia etuuksia. Nikolai I (o) (1825–1855) jatkoi Aleksanterin politiikkaa, mutta käytti edeltäjäänsä kovempia otteita.25 1800-luvun Venäjällä surmattiin hurjimpien arvailujen mukaan puolitoistamiljoonaa juutalaista. Talonpojat puhuivat suorastaan ”pogromivelvollisuudesta” tsaaria kohtaan. Pogrom on venäläinen termi, ja tarkoittaa raivoavaa väkijoukkoa ryöstämässä, tappamassa ja polttamassa. Vuonna 1880 USA:ssa oli 250 000 juutalaista. Vuonna 1930 jo 5 miljoonaa. Miksi juutalaisten määrä oli 20-kertaistunut? Vastaus on venäläiset juutalaisvainot. Pahimmat pogromit Venäjällä toteutettiin 1881–84, 1891–92 ja 1903–06. Venäläinen rasismi selittää myös Israelin historiaa: vuosina 1880–1930 noin 180 000 juutalaista muutti Venäjältä Palestiinaan. Saksassa vasta 30.04.1939 juutalaisia karkotettiin kodeistaan ― noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun Stalinin vainoissa alettiin hakea ihmisiä kodeistansa vangittaviksi. Lokakuussa 1939 Saksassa annettiin ensimmäinen joukkomurhaa koskeva määräys, kohteena saksalaisia kehitysvammaisia. Tämä tapahtui noin 22 vuotta sen jälkeen, kun Lenin antoi ensimmäiset joukkomurhaa koskevat määräyksensä.
Ukrainan talonpoikaiskapinassa 1600-luvun puolivälissä toistui vanha keskiaikainen juutalaisvainon kaava: osin puolalainen eliitti hyödynsi juutalaisia välittäjävähemmistönä, kanavoimalla massojen eliittiä kohtaan tunteman vastenmielisyyden tähän puskurikerrokseen. Mellakoiva kansa kävi etupäässä tilanomistajien ja juutalaisten virkamiesten kimppuun. Taistelualueen juutalaiset kärsivät sekä Puolan armeijan että kapinallisten toimista, joskin jälkimmäiset tuottivat heille suurimmat tuhot. Näiden kuukausien tapahtumat voittavat monet muut mielikuvituksellisuudessaan, mutta ovat valitettavasti hyvin dokumentoidut. Pitäisi olla inhorealisti selostaakseen tapahtumia, joissa asiasanoja ovat nahka, koira, äiti, lapsi, varras, sikiö, rotta ja niin edelleen. Noin 700 seurakuntaa tuhottiin ja itäiseen Ukrainaan ei jäänyt jäljelle yhtään juutalaista. Ukraina onkin saanut todistaa erästä suurimmista juutalaisten maastamuutoista puolitoistamiljoonaisen väestönosan supistuessa pariinsataantuhanteen seuraavien vuosisatojen aikana.26
Lokakuusta 1905 syyskuuhun 1906 ulottuvalla ajanjaksolla Venäjällä järjestettiin 674 pogromia, joista 657 sattui juutalaisvyöhykkeellä ja 17 sen ulkopuolella. Pelkästään vuosina 1905 ja 1906 230 000 juutalaista siirtolaista poistui Venäjältä. Suljetusta Neuvostoliitosta ei enää päässyt pois kuin loikkaamalla. Lukuisista juutalaisista vallankumouksen vetureista huolimatta antisemitismi vaihtui kuitenkin vain valkoisesta punaiseen. On arvioitu, että Venäjän vuosien 1918–1921 pogromeissa menehtyneiden juutalaisten lukumäärä olisi noussut 200 000:een.27
En ole oikea henkilö esittelemään vallankumouksen syitä. Vuosisadan lopussa venäläisistä vain 20 % oli kuitenkin lukutaitoisia, mutta venäjänjuutalaisista miehistä lähes 100 % osasi lukea. Huolimatta edistyksellisyydestään myös viralliseen älymystöön nähden, oli tämä väestönosa vielä täysin syrjässä ”yhteis”-kunnan toimista.
1800-luvulla Venäjällä surmattiin korkeimpien arvioiden mukaan puolitoistamiljoonaa juutalaista. Juutalainen oli maalitauluna kuin istuva ankka, vailla lain suojaa. Voisi ajatella, että jotain oli pakko muuttaa, ja vaihtoehtoja oli kaksi: muuttaa Venäjä tai muuttaa itsensä jonnekin. Maastamuutto tapahtui lähes poikkeuksetta Amerikkaan, koska muutto Palestiinaan katsottiin epärealistiseksi ja siihen turvautuivat vain aniharvat haaveilijat tai lujauskoiset sionistit. Lähi-itään ei muutettu hyvällä, mutta kalastajia seurasivat metsästäjät. (Jer. 16:16.) [Kaksi ensimmäistä alijaa, eli maahanmuuttoaaltoa Palestiinaan nousi kuitenkin juuri Venäjältä. Vuonna 1882 alkanut ja vuoteen 1903 kestänyt alija toi 24 000 olimia eli noussutta ja vuosien 1904–1914 alija 34 000 olimia. Amerikan-raitti oli kuitenkin laveampi, ja vähemmän harvat olivat ne, jotka sen löysivät.]
Virallisen vuoden 1920 tiedotteen mukaan bolshevikkien hallinnossa 545:stä henkilöstä 447 oli juutalaisia. Moskovan ylirabbin kerrotaan sanoneen Leevi ”Leo” Trotskille (oikealta nimeltään Bronstein): ”Trotskit tekevät vallankumousta, mutta Bronsteinit saavat maksaa hinnan” – ja olleen oikeassa. Tsaarinvallan kumoaminen merkitsi loppua viralliselle antisemitismille, mutta ilmiö oli tunnusomaista Neuvostoliitolle koko sen olemassaolon ajan. Juutalaisen elämän ja kulttuurin liikkumatila kävi kaupan jälkeen henkisesti pieneksi. Vasta Nikita Hrutsev (o) myönsi vuonna 1956, että Zinovievin ja 15 muun Leninin uskotun teloitukseen johtaneet syytteet olivat luultavasti tekaistuja. Kerron lisää vallankumouksellisista juutalaisista kirjan II osassa, jossa listataan kuuluisia juutalaisia.
Stalinin (o) aikaan 1930-luvulla syntyi juutalaisen älymystön verisiä vainoja, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle vain siitä syystä, että tuolloin ei neuvoa kysytty monelta muultakaan ”Liiton” vähemmistöihin kuuluneelta osapuolelta. Useimpien juutalaisten kulttuurilaitosten oli lakkautettava toimintansa. Marraskuussa 1948 NL:ssa kiellettiin kaikki jiddishinkieliset sanomalehdet ja monet juutalaiset kustantamot suljettiin. Tammikuussa 1949 lukuisat juutalaiset upseerit, virkamiehet ja älymystön edustajat joutuivat luudan alle ”puhdistusoperaatiossa”. Hieman ennen kuolemaansa Stalin käynnisti surullisenkuuluisan ”lääkärioikeudenkäyntinsä” ja teloitutti 26 kuuluisinta jiddishinkielistä kirjailijaa. 1950-luvun lopulla NL:ssa pantiin vireille monia oikeudenkäyntejä talousrikoksiin liittyen. Niiden seurauksena teloitetuista oli enemmistö juutalaisia: esimerkiksi Ukrainassa 90 % ja Moldaviassa 80 %. Moskovan esikaupungissa ”kristalliyö” koettiin vuonna 1959, ja 1960-luvulla Stürmer-lehden tyyliin kirjoitettuja artikkeleita ei Venäjän-maalla sensuroitu. Vuonna 1917 Neuvostoliitossa oli 3000 synagoogaa, joista vuonna 1960 oli jäljellä enää 150. Vuonna 1970 niitä oli 60 ja vuonna 1975 ainoastaan parisenkymmentä.28
1900-luvun teknokratian nousuhuumassa sionistinen mieliala ei ollut mitenkään erityisen toiveikas, vaan omaan maahan hakeuduttiin olosuhteiden pakosta kautta Euroopan ja Venäjän. Sen vertailukohdaksi voisi hyvin ottaa George Orwellin salanimellä kirjoittaneen Eric Artur Blairin (o), jonka tulevaisuuden skenaario (Vuonna 1984, Eläinten vallankumous jne.) oli erittäin kielteinen.29
1960-luvun lopulta lähtien juutalaisten syrjintä alkoi kulkea modernimmalta kuulostavan sionismin vastustamisen nimissä. Itäblokin maissa juutalaisia syytettiin ”imperialististen ajatusten levittämisestä uskonnon varjolla”, ”arabien orjuuttamisesta” tai ”mustia vastaan suunnatun liikkeen johtamisesta USA:ssa”. Moskova jarrutti ja kielsi pitkään matkustuslupien myöntämistä Tel Aviviin. Ennen I maailmansotaa amerikansiirtolaisuus kyllä sallittiin, mutta uusi siirtolaisuusaalto Israeliin oli eri asia. Mooses oli aikanaan vaatinut faaraota sanoen: ”Päästä minun kansani lähtemään”. Kuten muinaisen Egyptin hovissa, myös Kremlin muurien kätköissä täytyi Neuvoston päiden viimein pyörtää päätöksensä.
Neuvosto-Venäjällä antisemitismiä ei virallisesti tapahtunut. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ainoa virallinen pravda (totuus), joka poikkesi kulissien takaisesta todellisuudesta. Monet vähemmistöön kuuluneet joutuivat käyttämään lahjuksia saadakseen työpaikkoja tai saadakseen virastoasiansa etenemään, mutta usein tilanne oli kärjistynyt juuri juutalaisten kohdalla. Glasnostien, perestroikkien ja jatkoroikkien jälkeenkin muuttolupaa Israeliin haettaessa venäjänjuutalaisen paperisota alkoi sillä, että piti kieltää neuvostokansalaisuus – mikä tietenkin maksoi 700 ruplaa hengeltä. Usein kävi lisäksi niin, että tämän jälkeen menetti nopeasti virkansa. Hullunkuriseksi asian teki se, että esimerkiksi Suomen kautta ei alkuun voinut muuttaa, koska itäiseltä naapurimaaltamme ei otettu pyrkijöitä vastaan ilman sikäläistä passia ja kansalaisuutta! Absurdi tilanne saatiin korjatuksi Suomen kristillisen liiton toimesta, joskin hanke herätti tiettyjen etujärjestöjen vastustusta, ja ensin piti raivata tieltä joitakin tekosyitä. Taloudellinen menetys muuton tähden on venäjänjuutalaiselle ylipäänsä melkoinen. Ruplia ei saanut ottaa mukaan lainkaan, ja valuuttaa sai vaihtaa vain 300 Yhdysvaltain dollaria henkeä kohti.30 Rautaesiripun täytyi avautua. Sen takaa löytyi sitä, mitä kulissien takaa yleensäkin. Bambuesiripun avautuessa juutalaiset ovat havahtumassa uuteen, suuren mittakaavan juutalaisvastaisuuteen uinuvan jättiläisen – Kiinan – herätessä.
Yhdysvalloissa juutalaiset olivat syypäitä kommunismiin ja ”Neuvostovalloissa” kapitalismiin. Kommunistisissa maissakaan he eivät olleet aatteen miehiä, vaan juurettomia kosmopoliitteja. Venäjän sisäiset ongelmat kiristivät kansan tunteita. Uudistajat syyttivät, että uudistuksia jarruttavat vanhoilliset, jotka tukimiehineen ovat juutalaisia. Vanhoilliset syyttivät uudistajia, jotka heidän mukaansa ovat juutalaisia. Siionin viisaitten pöytäkirja väittää olevansa salaisessa kongressissa 1900-luvun alussa pidetyn kokouksen pöytäkirja, jossa juutalaisten edustajat kaikkialta maailmasta punoivat suunnitelmia käynnistää maailmanlaajuinen vallankaappaus soluttautumalla eri yhteiskuntasektoreille. Teos on paljastettu jo 1920-luvulla väärennökseksi, mutta etenkin arabimaissa siitä on otettu näihin vuosiin saakka kymmeniä painoksia. Kaikkiaan kappalemäärät liikkuvat sadoissatuhansissa.
5. Moos. 28:64-67 ennusti jo 1500 vuotta ennen Kristusta, mitä seuraisi, jos valittu kansa ei noudattaisi kutsumustansa ja tehtäväänsä: ”Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä. Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun. Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi. Aamulla sinä sanot: ‘Jospa olisi ilta!’ ja illalla sanot: ‘Jospa olisi aamu!’ – sellaista pelkoa tunnet sydämessäsi ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi.”
Moderni genetiikka on osoittanut muun muassa Cohen-pappissuvun kohdalla, että kyse on jopa koko maailmanhistorian pisimpään perinnöllisen identiteettinsä säilyttäneestä tai eristäytyneestä ihmisryhmästä ennen uuden ajan assimilaatiota. Pitkälti juuri vaino sai juutalaisuuden säilymään. Erilaisuus karkotti naapurit vainojen vuosisatoina. Muslimikirjallisuudessa toistuvat väitteet juutalaisuuteen kääntyneen turkkilaisen khasaarien kaanikunnan roolista juutalaisten lähtökohtana ovat tuulesta temmattua uhoa.
Erään pyhiinvaeltajan mukaan 1400-luvun lopussa Jerusalemissa asui noin 4000 perhettä. Näistä vain 70 oli juutalaisia. Pyhiinvaeltajan mukaan he olivat “köyhintä luokkaa, heiltä puuttuivat tavallisimmatkin tarvikkeet”. Raamatunkäännöksen valmistuminen englanniksi 1500-luvulla ennakoi uudistunutta luottamusta Kirjoitusten arvovaltaan, jolloin kristityt alkoivat kiinnittää Israelin maahan huomiota yksityisellä tasolla (contra paavin armeijat ja islaminvastainen politiikka). Ensimmäinen kirjallinen yritys selvitellä ajatusta Israelin paluusta omaan maahansa maksoi kirjoittajansa hengen. Tämä vuonna 1589 kerettiläisenä roviolle sidottu Francis Kett (o) oli Corpus Christi Collegen jäsen. Toiset kuningatar Elisabetin aikaiset kirkonmiehet, muun muassa herätysliikkeen puritaanit, alkoivat kuitenkin puhua ja kirjoittaa “juutalaisten kutsumuksesta”. Vuonna 1621 julkaistu Sir Henry Finchin kirja The Restoration of the Jews kuvasi täydellistä teokratiaa uudelleen syntyneessä Israelin valtiossa. Sir Henryn (o) ennustus kuului: “kaikki pakanat tuovat loistonsa sinun valtakuntaasi”, ja se herätti voimakasta vastustusta sekä kirkon että valtion sisällä välittömästi. Jaakko I (o) katsoi kirjan henkilökohtaisella tasolla herjaukseksi sillä seurauksella, että Sir Henry ja hänen kustantajansa pidätettiin ajaksi.
Kristittyjen unelma juutalaisvaltion uudelleen syntymisestä oli suosiossa Englannissa vuosina 1640 - 1666. Huomattavien suurmiesten parista lähti vyörymään ajatuksia, liikkeitä ja kirjoja. 1600-luvun merkittävin juutalainen oli Manasseh ben Israel, Amsterdamin rabbi. Hänen kirjansa The Hope of Israel yhdisti englantilaisen puritaanien messianismin ja juutalaisen messianismin. Hän puhui intiaaneista kymmenenä kadonneena heimona. Johann Amos Comeniuksen The Way of Light -teoksessa nähdään ennakolta messiaaninen aika. Tämä tshekkiläinen koulutuksen uranuurtaja asui Englannissa ja kirjoitti kirjansa 1642, mutta se julkaistiin vasta 1667, ja silloinkin latinaksi. Comenius oli kolme vuosisataa edellä aikaansa. Oliver Cromwell (o), Samuel Pepys (o), Henry Oldenburg (o), juutalainen oppinut Baruch Spinoza ja niin edelleen kannattivat ennalleenpalauttamisoppia eli restoraatiota. Jotkut uskoivat, että Uuden mantereen intiaanit olivat kymmenen kadonnutta heimoa. Näin uskoi esimerkiksi Thomas Tany (o), lontoolainen kultaseppä. Aihepiirin ensimmäinen kirja Nova Solyma (Ihannekaupunki, jälleen valloitettu Jerusalem) oli utopiaromaani, joka julkaistiin tekijän nimeä paljastamatta vuonna 1648 latinaksi. Se tuli päivänvaloon uudelleen 1902, samana vuonna kun Theodor Herzl julkaisi romaaninsa samasta aiheesta: Altneuland (Vanha uusi maa). Nova Solyma oli John Miltonilta (o) vaikutteita saaneen Samuel Gottin teos. Tämä kirja eroaa muista utopiateoksista merkittävästi: sen tapahtumapaikka ei ollut “ei-missään” eikä “jossakin”, vaan nimenomaan Israelin maassa. Kirjassa yhdistyivät juutalaisuus ja kristinusko. Joseph Priestley (o) oli maailmankuulu naturalistifilosofi ja teologi, joka esitti ajatuksen, jossa juutalaiset tunnustaisivat Jeesuksen messiaaksi, pääsisivät Luvattuun maahansa ja pääsisivät kärsimystiensä päähän.
Vuonna 1800 James Bicheno totesi kirjassaan The Restoration of the Jews – Crisis for All Nations, että juutalaiskansan paluu ei riippunut heidän kristinuskoon kääntymisestään. Luettelo 1800-luvun eurooppalaisista, jotka kannattivat ajatusta juutalaisvaltion uudelleen syntymisestä on kuin Who’s Who -kirjasta: Sir Isaac Newton (o), Charles Darwin (o), Shaftesburyn jaarli (o), lordi Palmerstone (o), Benjamin Disraeli, Robert Bworning (o), George Elliot (o), John Adams (o) ja niin edelleen. Värikkäimpiä oli Sir Laurence Oliphant (o). Vuosien 1902 ja 1903 sionistikongressit olivat valmiit hyväksymään minkä tahansa maa-alueen mistä vain, jotta ne, joita säälimättömästi haluttiin surmata, olisivat pelastuneet. Englantilaiset tarjosivat maata Siinailta vuonna 1902. Kun tuo suunnitelma kumoutui, vuoden 1903 kongressi harkitsi Ugandaa mahdolliseksi uudeksi kotimaaksi. Vuonna 1905 Sionistikongressi järjestettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa Helsingissä, koska autonomista aluetta eivät Venäjän pogromit vaivanneet niin pahasti kuin "Äiti-Venäjää".
Vuonna 1855 Yhdysvalloissa asui noin 100 000 juutalaista. Vuonna 1880 heitä oli noin 300 000. Määrä nousi 1924 jo yli 2,5 miljoonaan henkeen. Tästä eteenpäin siirtolais- eli emigranttipolitiikka muuttui torjuvaksi. Uusia siirtolaisia alettiin ottaa vuosittain 2 % siellä vuonna 1890 asuneiden määrästä. Muutos oli suunnattu Itä- ja Etelä-Euroopan kansojen siirtolaisuutta kohtaan, ja italialaisten ohella siitä kärsivät eniten juutalaiset. Rotuopillisia muuttolakeja pidettiin voimassa vuoteen 1965. Suomalainenkin laittoi rastin ruutuun, jossa puhuttiin keltaisesta rodusta, mongoleja kun oltiin. Suuri 30-luvun lama-aika nosti esiin yhdysvaltalaisia juuria korostaneen nativismin, jonka iskulause oli: ”America for Americans”. Slogan oli sikäli erikoinen, että Yhdysvallat oli maa, jossa kaikki olivat siirtolaisia korkeintaan 400 vuoden takaa. Rooseveltin (o) uusi talouspolitiikka New Deal sai pilkkanimen Jew Deal. 1920-luvulta WWII:een saakka ravintoloiden pihalla näki kilpiä ”No dogs or Jews allowed” (ei koiria eikä juutalaisia) ja työpaikkailmoituksissa oli tapana ilmoittaa ”Gentiles only” (vain ei-juutalaisille). Koskaan ei liene mainostettu työpaikkaa ei-kreikkalaisille (”Barbarians only”).
Pieni, huomaamaton osoitus 1930-luvun globaalista juutalaisvihasta oli Persian nimen vaihto Iraniksi vuonna 1935. Iran juontaa juurensa sanasta Aryan, arjalainen. Tuota aikaa kuvasti Saksan kansallissosialistisesta romantiikasta kummunnut puhtaan arjalaisrodun haave.
Saksalaisella vahingonilolla ja ”siansaksaa” puhuvien suoneniskennällä on järkyttävän pitkä ja synkkä varjo. Yksistään 1300-luvulla Saksassa hävitettiin noin 350 juutalaisseurakuntaa, joiden jäsenet murhattiin, poltettiin, kuristettiin tai haudattiin elävinä.31 Saksanjuutalaisten avioliittorajoitukset osuvat yksiin romantiikan aikakauden kanssa. Madagaskarille tai vastaavalle eristetylle saarelle karkottamista on esitetty tiettävästi ensi kerran jo 1200-luvulla. Tämän ohella paikaksi on esitetty muun muassa Ugandaa tai Argentiinaa. Parempi tietysti olisi ollut, että Hitler [o] olisi tyytynyt tämän hankkeen renessanssiin.
Aluksi uskonpuhdistus soi juutalaisille helpotuksia. Kun havaittiin, etteivät nämä aiokaan liittyä sankoin joukoin protestanttien riveihin, kanta kuitenkin muuttui. Valitettavasti Martin Lutherkaan (o) ei jäänyt pamfleteissaan vain soimaamisen asteelle, vaan hänellä oli valmiina Saksan juutalaisia varten 7-osainen ohjelma 1500-luvun juutalaiskysymyksen ratkaisemiseksi. Tieto siitä, että Lutherilla oli muulloinkin tapanaan käyttää värikästä ja ärräpäistä kieltä, on laiha lohtu, jos muistetaan se, että siinä missä kansallissosialistit valjastivat Darwinin (o) ja Nietzchen (o) tarkoitusperiensä älyllisiksi perustelijoiksi, tarjosi juuri Luther moraalisen tuen.32 Liiteosiossa on oma kokonaisuutensa Lutherin hävityspuheista.
Viimein juuri antisemitismi oli voiton avain Hitlerin noustessa äärimmäisyysliikkeensä siivotulla ohjelmalla – mutta demokraattisissa vaaleissa – valtakunnankansleriksi.
Syitä Hitlerin (o) juutalaisvihaan on pohdittu paljon. Autismi- ja aspergeryhdistysten vapaaehtoistoimijana itseäni mietityttää Adolfin henkilöhistoriassa tämän kouluvuodet samaan aikaan juutalaissyntyisen asperger-neropatti, lapsinero Ludwig Wittgensteinin kanssa samassa pikkukoulussa. Hitlerille juutalaisviha oli todellinen pakkomielle, ja tuntuu olevan määräävä tekijä joissakin niistäkin poliittisista päätöksistä, jotka eivät suoranaisesti heihin liitykään.
1920-luvulla antisemitismi oli keskeisessä asemassa puolueen ohjelmassa. Kannatuksen jäädessä muutamaan prosenttiin kynttilä kuitenkin kätkettiin vuosikymmeneksi vakan alle. Hitler päätti muutamaa päivää ennen kuolemaansa laatimansa poliittisen testamenttinsakin sanaan Judentum. On arveltu, että Hitler itsekin olisi Itävallan aikanaan halunnut taiteilijaksi, vaikka saikin teoksiansa myytyä töin tuskin henkensä pitimiksi. Tällöin Adolf joutui toteamaan, ettei hänen teoksistaan koskaan oltu liiemmin kiinnostuneita, toisin kuin juutalaisten. Hitler myös epäonnistui vuosina 1907 ja 1908 Wienin taideakatemian sisäänpääsykokeissa. Suorastaan sairaalloinen judeofobia puhkesi juuri näinä aikoina. Toisaalta Hitler saarnasi toisinaan voimakkaasti syfiliksen kiroista ja piti Wienin prostituutiota juutalaisten syynä. Hänen on myös väitetty harrastaneen germaanisia salatieteitä ja okkultististen pyrkimysten on sanottu ajaneen hänet yritykseen muuttaa historian suuren laivan kulkua. Lopputulos kaikesta oli, että Wagnerin (o) musiikin esittämisestä tuli lailla kiellettyä Israelin valtiossa. (Murhakammioihin marssittiin Valkuyrioiden ratsastuksen tahdissa.)
Historia ei kuitenkaan ole aina yksityiskohdiltaan harmoniassa teorioiden kanssa. Poul Borchsenius (?) kirjoittaa: ”...Hitler oli varsin todennäköisesti itse neljännesjuutalainen. Varmaa on, että hänen isänäidilleen Maria Anna Schicklgruberille (o) sattui vahinko hänen ollessaan palvelustyttönä juutalaisessa Frankenbergerin perheessä. Talon poikaa epäiltiin Alois-nimisen pojan isäksi, jonka Maria synnytti 1837. On joka tapauksessa varmaa, että äiti useina vuosina sai taloudellista apua Frankenbergereiltä. Alois Schicklgruber otti uudeksi nimekseen Hitler ja hänestä tuli kolmannessa avioliitossa Saksan tulevan johtajan isä. Mikäli tässä jutussa tosiaan on perää, Hitlerin olisi pitänyt kaatua oman juutalaislainsäädäntönsä uhrina.”33 Omin siivin siviiliin. On hämmästyttävää, että itävaltalainen Hitler oli ensimmäisessä maailmansodassa sotilasarvoltaan korpraali.
Sotaa edeltävinä aikoina oli oireellista, että juutalaisilta kiellettiin vähitellen saksalaisella perusteellisuudella kaikki metsässä liikkumisesta ja kulkuneuvojen käyttämisestä taiteilijanimien käyttöön ja kunniamerkkien kantamiseen asti. Tämä oli myös aikaa, josta naapurimaita on jälkiviisaasti syytetty liian hitaista toimista maailmansodan ehkäisemiseksi. Harvoin kuulee lisäksi muistutettavan, että ilmiö valtasi sotien välillä maaperää kautta Euroopan. Suomen Kuvalehti on hyvä indikaattori maltillisesta journalismista Suomessa – mutta siinäkin julkaistiin pilasarjakuvia juutalaisista. Kristalliyön jälkeen vain Roosevelt toimi ja kutsui kotiin USA:n suurlähettiläänsä. Suomen johtajat pitivät rohkeaa linjaa sanoessaan, ettei maassa ollut omaa “juutalaisongelmaa” – mutta ei tänne kyllä ollut koskaan päässyt muodostumaan suurempaa juutalaisyhteisöäkään.
Hitlerin noustessa valtaan 30.1.1933 Saksassa asui noin 525 000 juutalaista, joista noin puoli miljoonaa tunnusti juutalaista uskoa. Koko väestöstä juutalaisten osuus oli vain 0,8 %. Pienen vähemmistön keskeisiin ominaisuuksiin liittyi näkyvä yliedustus pankkiirien, pörssimeklarien, lääkärien, lakimiesten ja tiedemiesten keskuudessa sekä kulttuurielämässä. Euroopan ies kiristyi hyvään vauhtiin päässeen emansipaation jälkeen uudelleen loppua kohden. Jeremia 16:14-16 oli ennustanut, miten viimeisenä sysäyksenä maistamuutolle tulisivat olemaan väkivallan teot. Juutalaisetkaan eivät oppineet kuin kantapään kautta: ”Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’, vaan: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut’. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä. Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista.”
Kansallissosialistien varsinaisessa siviilikampanjassakin silmiinpistävintä oli ympäristön vaikeneminen, ei yhden korpraalismiehen mania. Juuri antisemitismin vuoksi Saksa osti natsiaatteen. Natsivallan ensimmäisinä vuosina sadat korkeakouluopettajat, 4000 asianajajaa, 3000 lääkäriä, 2000 virkamiestä ja 2000 näyttelijää sekä muusikkoa menettivät työpaikkansa juutalaisuutensa vuoksi. Lähes kolmasosa 1900-luvun puolivälin juutalaisista (liki 6 miljoonaa ihmistä) hyödynnettiin viimein saippuana, kasviparanteena tai hiuskuituna, karkeita ollaksemme.
Antisemitismi voitti kuitenkin maailmansotien välisellä ajalla maaperää lähes kautta koko Euroopan. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä julkaistussa sarjakuvassa saatettiin estoitta kuvata juutalaista kauppiasta pettämässä sarjakuvasankaria siten, että kauppiaan henkilöllisyys oli tunnistettavissa. ”Älä osta juutalaisilta” on vanha slogan. Englanti ja Saksan muut viholliset eivät tahtoneet pysäyttää tai juuri hidastaakaan Hitleriä ennen varsinaisia sotatoimia. Tuolloin oireellisinta Saksan politiikassa oli nimenomaan juutalaisvaino. Joku voisi väittää, että viivyttelystä maksettiin maailmansodaksi levinneenä selkkauksena.
Kansallissosialistien toimeenpanema Via Dolorosa oli kolmivaiheinen. Tien ensimmäinen etappi päättyi niin kutsuttuun kristalliyöhön 9.-10. marraskuuta 1938. Tuona yönä Saksassa roihahti liekkeihin 191 synagoogaa ja 76 muuta juutalaista kappelia. 7500 juutalaista kauppaliikettä ryöstettiin ja hävitettiin, 36 juutalaista menetti henkensä, 20 000 raahattiin keskitysleireihin – ja juutalaisten itsensä piti maksaa aineelliset tuhot. Kristalliyön jälkeen ainoastaan presidentti Roosevelt (o) toimi ja kutsui kotiin USA:n suurlähettiläänsä.
Kiusallinen tosiasia lisäksi on, että sodan jo jauhaessa ruokahampaallaan liittoutuneiden päämaja kieltäytyi ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta pommittamasta kuolemantehtaita tai edes niiden rautatieyhteyksiä. Auschwitzin lähistöllä sijaitsevia tehtaita ja jalostamoja kuitenkin pommitettiin niiden sotilaallisen merkityksen johdosta.
Mitä tulee kysymykseen liittoutuneiden tiedoista lopullisen ratkaisun yksityiskohdista, sattui sellaistakin, ettei Englannin tiedustelulaitos paljastanut ulkoministeriölle kaikkea tietämäänsä pelätessään paljastavansa taitonsa viholliselle. Itseriittoisuudessaan tiedustelulaitos ei tuonut esiin kaikkea itärintaman teloituksiin liittynyttä aineistoa edes Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä. Kylmä tosiasia on se, että britit kykenivät murtamaan vihollisensa salakoodit ja lännen radiotiedustelun menestys salattiin ilmeisesti kylmää sotaa silmälläpitäen. Maailman johtaviin sotarikosten asiantuntijoihin kuuluva professori Konrad Kwiet (o) kutsuu tätä “liittoutuneiden pitkitetyn vaikenemisen laiksi”. Hänen mukaansa se, ettei juutalaisten kohtalosta lännessä julkisesti ylipäätäänkään keskusteltu, oli sodan alusta saakka noudatetun tietoisen politiikan tulosta. Vuosien 1931–41 aikana Iso-Britannia otti kuitenkin vastaan 71 000 juutalaispakolaista – enemmän kuin yksikään toinen Euroopan maa.
Kansallissosialistien II maailmansodan aikaiset toiveet siitä, että kasvava antisemitismi hajottaisi vihollisrintaman osoittautuivat silti toiveajatteluksi. Operaatio Barbarossan aikana sotaretkeen osallistuneet Itä-Euroopan eri kansallisuuksia olleet joukot syyllistyivät niin ikään raakuuksiin juutalaisia siviilejä kohtaan. Ensimmäiseksi ja pahimmaksi ongelmaksi Ranskan juutalaisillekaan eivät nousseet heidän miehittäjänsä, vaan oma väki. Vichyn Ranska otti erääksi ensimmäisistä tehtävistään ratkaista siirtolaisten ja pakolaisten maalle aiheuttaman ongelman. Myös rasistisen propagandan kieltäneet lait poistettiin. Vuoden 1940 loppuun mennessä, kun Vichyn Ranskan ja saksalaisen miehitysalueen politiikka oli vielä täysin koordinoimatonta, oli Pyreneiden internointileireille siirretty jo 40 000 ulkomaalaista, joista 70 % oli juutalaisia.34 Toisen maailmansodan aikaisista siviilirikoksista Saksa sai kuulla maailmalla kunniansa, mutta Saksaakin natsimielisempi Itävalta on jäänyt isoveljensä varjossa suurempaa huomiota vaille.
Yhdysvaltain juutalainen valtiovarainministeri Henry Morgenthau Jr. huudahti eräänä katkerana hetkenä: ”Brittiläisen kylmäkiskoisuuden ja diplomaattisen kaksikielisyyden pirullinen ja jäätävän kylmä yhdistelmä johtaa juutalaisen kansan kuolemantuomioon.”35 Morgenthau Junior oli Franklin D. Rooseveltin (o) hallinnon huomattavin juutalainen. Yli 50 vuotta pantattujen satojatuhansia sivuja sisältävien tiedustelu- yms. arkistojen vähitellen avautuessa näyttää siltä, että häneltä salattiin asemastaan huolimatta asiatiedot kotimaassaankin – alkaen Saksan vuoden 1941 kesäkuun idänhyökkäyksestä. Miksi länsi ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin edes varoittaakseen juutalaisia näitä odottavasta kohtalosta?
Kansallissosialistien ja Suomen suhteiden tutkija Markku Jokisipilä summaa ja kysyy tiivistelmänsä lopuksi: "Hiljattain tutkimuksen käyttöön vapautetut amerikkalaisasiakirjat ravistelevat vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan Lontoossa ja Washingtonissa alettiin vasta vuodenvaihteessa 1942–43 alkaen vähitellen tajuta mitä Saksassa tapahtui... Miksi länsi ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin edes varoittaakseen juutalaisia näitä odottavasta kohtalosta?"36 John Loftus ja Mark Aarons käyvät 1994 julkaistussa populaarimmassa kirjassaan The Secret War Against the Jews läpi siihen mennessä paljastuneita lähteitä, mitä juutalaistuhon ajatuksiin natsi-Saksan ulkopuolella tulee.
Israelin piti kamppailla vuosia tullakseen esimerkiksi Euroopan Yhteisön tunnustamaksi. Yksikään juutalainen ei saanut Punaisen Ristin kulkulupaa vuosina 1940-1945, kun taas monet sellaiset sodanjälkeisistä oikeudenkäynneistä karanneet herrat kuten Auschwitzin keskitysleirin kuolemanenkeliksi kutsuttu johtava lääkäri Josef Mengele (o), ”Lyonin teurastaja” Klaus Barbie (o) ja Puolan Gestapon johtaja Walter Kutschmann (o) saivat. Nürnbergissä kaksi kolmasosaa, siis kuusi miljoonaa Euroopan juutalaisista katsottiin kerrankin tasavertaisiksi viiden miljoonan muun ihmiskunnan jäsenen rinnalla: syytekohdissa kun ei mainittu juutalaisia erikseen, vaikka oikeuteen viimein 18 sotarikollista saatiinkin. Sotarikostuomioistuimessa jaetuista 18:sta tuomiosta 15:ssä käytettiin perusteena rikoksia ihmisyyttä vastaan. Näistä 11:ssä tapauksessa juutalaisvainot muodostivat syytteen keskeisen sisällön. Oli juutalaisten kurjuuden alin alho. Historian tuntien pitää kuitenkin lisätä: ainakin toistaiseksi.
Länsimaat näyttivät vihreää valoa Hitlerin kansanmurhalle vuonna 1938. Tuolloin Ranskan Evianissa 1. pakolaiskonferenssissa osoitettiin 32 kansakunnan voimin, että ovet tulisivat olemaan käytännössä suljettuna vähemmän kuuluisille juutalaispakolaisille. "Kukaan ei heitä halua”, julisti saksalainen sanomalehti Evianin konferenssin jälkeen. Samaa Hitler oli sanonut jo vuonna 1932: ”Juutalaiset eivät voi suojella itseään eikä kukaan hallitustason johtomiehistä astu esiin heidän puolustajanaan.” Hitler oli surullisen oikeassa. Mikään maa ei ollut halukas tarjoamaan suojapaikkaa niille lukuisille juutalaisille, jotka etsivät suojaa uhkaavalta brutaalisuudelta ja kuolemalta. Ohessa muutamia lainauksia konferenssissa edustettujen maiden lausumista: ”Me emme ota ainuttakaan juutalaista nykyisen kiintiömme lisäksi” (Yhdysvallat). ”Meillä ei ole rotuongelmaa, emmekä aio tuoda maahan sellaista” (Australia). ”Meidän kansakuntamme ei ole kyllin suuri (asuttamaan juutalaisia pakolaisia). Ei ketään on liian paljon” (Kanada). Tiedotusvälineetkään eivät olleet järin auttavaisia. Eräs brittiläinen sanomalehti kirjoitti: ”Vainon ja Palestiinan välinen yhteys on sentimentaalinen ja sattumanvarainen.”
Yhdysvaltojen sodanaikainen pakolaispolitiikka oli jo ennustettavissa Evianissa. Edes Hitlerin sodanaikaiset toimet eivät saaneet USA:ta muuttamaan linjaansa. Päinvastoin, USA:n ulkoministeriö leikkasi pakolaiskiintiöt salassa alle 10 %:iin sekä pyrki vaientemaan uutisointia Euroopan juutalaisten kohtalosta. New York Times käytti saippuatehtaiden käsittelyyn Hitlerin aikana vain 9 pääkirjoitusta, ja esimerkiksi 400 000 unkarinjuutalaisen tuhomarssi livahti lukijoilta 13 rivissä sisäsivuilla. USA ja Englanti järjestivät Bermudalla huhtikuussa 1943 vielä toisen tuloksettoman konferenssin, mutta sitä on pidettävä pikemmin pyrkimyksenä vaimentaa julkisuudessa esiintynyttä arvostelua kuin avata patoja. Maailman rikkain valtio otti Hitlerin koko aikakaudella vastaan noin 240 000 juutalaispakolaista. Auschwitz-Birkenaulta Yhdysvaltojen vastaanottaman juutalaispakolaisten määrän käsittelyyn olisi kulunut vuoden 1942 etenemisvauhdilla vain 33 päivää.37
Roomalaiskatolinen kirkko ei tukenut juutalaisten muuttoa Palestiinaan tai Balfourin julistusta, joka julisti maan juutalaisten kotimaaksi. Kirjeessä, joka on päivätty 22. kesäkuuta 1943 ja osoitettu Myron Taylorille, presidentti Rooseveltin (o) erikoislähettiläälle paavin suuntaan, A.G. Cicognani(o), paavi Pius XII:n (o) erikoisedustaja sanoi: ”On totta, että kerran Palestiinaa asuttivat juutalaiseen rotuun kuuluvat, mutta historiassa ei ole aksioomaa, peruslausetta, joka vahvistaisi välttämättömäksi kansan paluun maahan, josta he ovat lähteneet yhdeksäntoista vuosisataa aiemmin... Mikäli toivotaan ”heprealaista kotia”, ei liene liian vaikeaa löytää soveltuvampi maa-alue kuin Palestiina. Juutalaisväestön määrän kasvun myötä siellä syntyisi vakavia, uusia kansainvälisiä ongelmia.” Palestiinan kristilliset kirkot nekin vaikuttivat brittiläiseen politiikkaan, mitä tuli juutalaisten maahanmuuttoon. Nekin halusivat lepytellä arabeja, jotka muodostivat suuren osan heidän seurakuntiensa jäsenistöstä. Kirkot halusivat säilyttää oman asemansa ja vaikutusvaltansa Pyhässä maassa. Ajatus Palestiinan jakamisesta olisi heidänkin mielestään ollut omiaan rajoittamaan kristittyjen lähetystyöntekijöiden työtä ja muutakin toimintaa. The Times –lehdelle kirjoitetussa kirjeessä, jonka olivat allekirjoittaneet Jerusalemin piispa ja muutkin kirkonjohtajat anglikaanisen kirkon puolesta, kiellettiin se mahdollisuus, että Palestiina pystyisi ratkaisemaan Euroopan juutalaisten ongelman. Kirjeessä todettiin myös: ”Siitä lähtien, kun valtavia määriä juutalaisia pakolaisia oli saapunut maahan vuoden 1935 jälkeen, Palestiinassa ei oltu enää rauhaa tunnettu”.38
Englanti sulki Valkoisessa Kirjassa Palestiinan-kiintiön 15 000:een vuodessa – eivätkä Hitlerin toimet saaneet USA:takaan linjaansa muuttamaan. Päinvastoin, USA:n ulkoministeriö leikkasi pakolaiskiintiöt salassa alle 10 %:iin sekä pyrki vaientamaan uutisointia Euroopan juutalaisten kohtalosta. USA ja Englanti järjestivät Bermudalla huhtikuussa 1943 vielä toisen tuloksettoman konferenssin, mutta sitä on pidettävä pikemmin pyrkimyksenä vaimentaa julkisuudessa esiintynyttä arvostelua kuin avata patoja. Maailman rikkain valtio otti Hitlerin koko aikakaudella vastaan noin 240 000 juutalaispakolaista. Auschwitz-Birkenaulta Yhdysvaltojen vastaanottaman juutalaispakolaisten määrän käsittelyyn olisi kulunut vuoden 1942 etenemisvauhdilla vain 33 päivää. Suomenkin vastaanottamien pakolaisten määrä jäi marginaaliseksi. Sisäministeri Urho Kekkonen ilmoitti huhtikuussa 1939 Suomessa olevien pakolaisten kokonaismäärän olevan 228. Hallitus lupasi tehdä kaikkensa, jottei Keski-Euroopan pakolaisvirta pääsisi suuntautumaan Suomeen – ja syksyllä tulikin sitten lisää tekemistä Neuvostoliiton hyökätessä, natsi-Saksan hylätessä. Saimmeko päällemme nilkkimäisen synnin seuraukset?
Englannissa Valkoisen Kirjan vuoksi sallittiin vain 75 000 juutalaisen lisämuutto maahan, ja määrä jaettiin seuraaville viidelle sinänsä mielenkiintoiselle vuodelle. Alue, jolla juutalaiset pystyivät hankkimaan maata, rajoitettiin mitättömäksi osaksi maan pinta-alasta. Samaan aikaan kaasukammioihin ei tarvinnut jonotuslippua. Englannin puolustukseksi voi tosin sanoa, ettei shooan (ei-vapaaehtoisen uhritoimituksen) laajuutta ilmeisesti vielä käsitetty. Ilmaiseksi maata ei kuitenkaan annettu tuumaakaan, eikä Palestiinaan ole muuttanut – salakuljetettuja ihmisiä lukuunottamatta – ilman lupaa kissakaan.
Israelin itsenäistyttyä valtio on toivottanut tervetulleiksi juutalaiset kaikkialta maailmasta. Vuosittain maahan onkin muuttanut vähintään kymmenentuhatta henkeä aina vuosituhannen loppuun saakka, eikä esimerkiksi koulutetuille ihmisille ole aina kyetty antamaan koulutusta vastaavaa työtä. Ennen Israelin itsenäistymistä Englannin laatimat mandaattilait säätivät, ettei juutalainen saanut – kuolemantuomion uhalla – kantaa asetta. Kyseessä ei ollut itsenäinen valtio – joten eihän sillä voinut olla omaa armeijaakaan! Palestiinan arabeja tämä laki ei jostakin syytä koskenut. Kun YK äänesti tynkä-Palestiinan jaosta juutalaisten ja palestiinalaisten valtioiksi, julisti arabimaiden kokous Kairossa hyökkäävänsä yhdistetyin voimin Israeliin välittömästi, mikäli se julistautuisi itsenäiseksi. Naapurimaiden varustautumisesta ja joukkojen keskittämisestä huolimatta mandaattilait pidettiin nämä viimeiset kuusi kuukauttakin voimassa. Elintila näiden kahden ehdon katveessa ei ollut suuri.39
Kuin veistä haavassa vääntäen: Tänään maailman päivänpoliitikot eivät vertaa mitään muuta maata natsi-hallintoon yhtä usein kuin Israelia.
Viimein I maailmansodan melskeissä Kenraali Allenby (o) joukkoineen saapui, laskeutui hevosensa selästä – ja kulki Jerusalemiin jalkaisin. “Kenenkään muun kuin Messiaan ei pidä saapua tuohon kaupunkiin ratsastaen”, sanoi Allenby. Kun Englannin hallitus aikanaan asetti virkaan ensimmäisen kuvernöörin, tehtävään valittiin juutalainen Herbert Samuel, joka toimi uudisasukkaiden olosuhteitten parantamiseksi. Hän myös virallisti heprean kielen maan kolmanneksi kieleksi. Suomi itsenäistyi vuoden 1917 joulukuussa maailmanhistoriallisella viikolla: Jerusalem päätyi kristittyjen käsiin ensimmäisen kerran sitten ristiretkien ja Richard Leijonamielen (o). Avaimia palloteltiin edestakaisin, kunnes saatiin järjestettyä virallinen Jerusalemin valtaus ja kenraali Allenby marssi kaupunkiin. Kirkonkellot soivat kautta kristityn maailman: rituaaliset paikat ovat taas meillä! Myös juutalaiset olivat riemuissaan, olihan kulunut vasta viisi viikkoa siitä, kun Britannian ulkoministeri Balfour (o) oli luvannut maailman juutalaisille kansallisen kodin Palestiinaan. Tässä vaiheessa maahanmuuttoa suunnitteli niin Einstein kuin Kafkakin. Jerusalemin asukkaista juutalaisia oli jo kaksi kolmasosaa.
Ironista on se, että Balfourin julistuksesta (1917) äänestäneestä Ison-Britannian hallituksesta sen juutalainen jäsen äänesti juutalaisvaltion perustamista vastaan. (”Enemmän kuin Israel pitänyt sapattia, on sapatti pitänyt Israelia”, sanotaan.) Niin epäuskottavalta idealismilta se vaikutti. Balfourin julistus annettiin Lloyd Georgen (o) pääministerikaudella. Juutalaisia on ihmetyttänyt tämän suurmiehen lausuma, jonka mukaan hän tunsi Israelin maantieteen ja kaupungit jo ennen kuin hän tunsi kotimaakuntansa kaupungit ja kylät. Tavallaan tunnustava kristitty kuuluu hovevei Zion -liikkeen kaltaisiin "Siionin rakastajiin", vaikkei poliittinen sionisti uskovaisena olekaan.
Ensimmäinen maailmansota loi paljon uusia pikkuvaltioita, myös Suomen. Kuitenkaan tässä vaiheessa Israelille ei itsenäisyyttä lupauksista huolimatta annettu, ja vasta seuraavan maailmansodan vainot pakottivat juutalaiset muuttamaan alueelle suuremmin joukoin. Onkin sanottu että Balfourin julistus sai Yhdysvaltain juutalaiset kääntymään Saksaa vastaan ja edesauttoi USA:n julistamaan sodan Saksaa vastaan.
Vuonna 1919 sionistit olivat päässeet sovinnolliseen ratkaisuun emiiri Feisalin (o), arabiliikkeen karismaattisen johtajan, kanssa. Feisal oli johtanut onnistunutta arabikapinaa Turkin ottomaaneja vastaan. Weizmann ja Feisal uskoivat rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuuteen. Toisaalta Rotschildit olivat hankkineet panttioikeuden koko Palestiinaan suunnattomalla 100 miljoonan punnan lainalla Turkin ottomaanien johdolle. Kun Feisalin veli Abdullah (o) siirtyi sissijoukko mukanaan Itä-Palestiinaan vuonna 1921, tilanne muuttui. Winston Churchill (o), Englannin siirtomaaministeri, tunnusti Abdullahin (o) emiiriksi ja jakoi parilla kynänvedolla Palestiinan kahtia muodostaen uuden Transjordanian mandaattialueen. Hän toivoi voivansa tyynnyttää arabit antamalla heille neljä viidennestä koko alueesta. Vuonna 1922 britit toivat Palestiinan kysymyksen Kansainliittoon, joka vahvisti uudet rajat. Usko ihmiskuntaan tahtoo horjua, kun ”kaikkien konfliktien äidistä” ei muisteta edes sitä, että palestiinalaisille on lohkaistu jo koko Transjordanian alue, joskin nimi vaihdettiin Jordaniaksi.
Israelin ensimmäinen presidentti, nobelisti Chaim Weizmann kirjoitti: "Olen kemisti ja tiedän jonkin verran vaihtoehtoja, kuinka aikaansaada synteettisiä aineksia. Mutta Hengen maailmassa ei tunneta mitään korvikkeita. Se side, joka liittää vanhan kansan sen kotimaahan, ei ole ainoastaan fyysistä laatua, vaan mitä henkisin. Juutalaisia voidaan kuljettaa johonkin, Abessiniaan, Madagaskarille, aarniometsien viidakoihin tai Gobin erämaahan, mutta he eivät ikinä tule perustamaan sinne kansalliskotia, eikä juutalaiskysymys ole sillä ratkaistu." Hugo Valentin (o) kuvasi vuonna 1901 perustetun sionistisen kansallisrahaston, Keren ha-Kajemet -rahaston, alkuvaiheita seuraavasti: "Varansa se saa pääasiassa köyhiltä. Sen sijaan rikkaat kääntävät sille selkänsä. Rahaston tarkoitus on antaa edellytykset maataviljeleville pioneereille heidän työhönsä. Tämän kansallisrahaston periaatteen on lausunut muuan sen johtajista sanoilla: ’Kun juutalainen kansa on ostanut takaisin Israelin maan, Israelin maa on lunastava takaisin juutalaisen kansan.’” Jo keskiaikainen Rambam lausui: "Jokaiselle, joka asuu Israelin maassa, hänen syntinsä ovat hänelle anteeksi annetut." Kovia väitteitä, jotka tietysti jäävät kirjaimellisesti lunastamatta. Mutta kiintymyksestä nimenomaan Isien maahan nämä sitaatit kertovat.
1920-luvun puolivälissä mandaattialueelle saapui keskiluokkaan lukeutuvia käsityöläisiä ja kauppiaita, jotka asettuivat asumaan sekä pikkukaupunkeihin että suurkaupunkeihin. He rakensivat tehtaita, kauppoja, hotelleita ja ravintoloita. Rakennusala ja tienrakennus kehittyivät tärkeiksi elinkeinoelämän aloiksi. Muitten maitten sionistijärjestöjen antaman rahan turvin juutalaisten kansallisrahasto osti suuria maa-alueita asutettavaksi. Juutalaisten työn liitto, ammattiyhdistys Histadrut, perustettiin vuonna 1922. Juuri Histadrutin piiristä nousi aikanaan johtajia, joiden historialliseksi tehtäväksi tuli muodostaa Israelin ensimmäinen hallitus vuonna 1948.
Jes. 51:9-23 “Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen? Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea? Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat. Minä, minä olen teidän lohduttajanne; mikä olet sinä, että pelkäät ihmistä, joka on kuolevainen, ihmislasta, jonka käy niinkuin ruohon, ja unhotat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan ja perustanut maan, ja vapiset alati, kaiket päivät, sortajan vihaa, kun hän tähtää tuhotaksensa? Mutta missä on sortajan viha? Pian päästetään kumaraan koukistunut vapaaksi kahleistaan: ei hän kuole, ei kuoppaan jää, eikä häneltä leipä puutu. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka liikutan meren, niin että sen aallot pauhaavat, jonka nimi on Herra Sebaot. Ja minä olen pannut sanani sinun suuhusi, minä olen kätkenyt sinut käteni varjoon, pystyttääkseni taivaan ja perustaakseni maan ja sanoakseni Siionille: "Sinä olet minun kansani". Heräjä, heräjä, nouse, Jerusalem, sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan, joka olet päihdyttävän pikarin juonut, tyhjäksi särpinyt. Ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli synnyttänyt, ollut häntä taluttamassa; ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli kasvattanut, hänen käteensä tarttunut. Nämä kohtasivat sinua kaksittain - kuka sinua surkuttelee - tuho ja turmio, nälkä ja miekka; millä voin sinua lohduttaa? Tajuttomina makasivat sinun poikasi joka kadun kulmassa, niinkuin antiloopit pyydyshaudassa, täynnä Herran vihaa, sinun Jumalasi nuhtelua. Sentähden kuule tätä, sinä poloinen, joka olet juopunut, vaikka et viinistä: Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin, ei tarvitse sinun siitä enää juoda. Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: "Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi", ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.”
Myöhemmin, ennen Jes. 53. lukua, jossa kuvataan Messias ristillä, teksti jatkuu vielä: “Sentähden minun kansani on tunteva minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, että minä olen se, joka sanon: "Katso, tässä minä olen". Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!"
Oliko Suomi lastu laineilla vaiko aktiivinen toimija?
Suomenkin vastaanottamien pakolaisten määrä jäi marginaaliseksi. Sisäministeri Urho Kekkonen (o) ilmoitti huhtikuussa 1939 Suomessa olevien pakolaisten kokonaismäärän olevan 228. Hallitus lupasi tehdä kaikkensa, jottei Keski-Euroopan pakolaisvirta pääsisi suuntautumaan Suomeen - ja piti lupauksensa.40
Suomi lienee ainoa maa maailmassa, jonka maan hallituksessa on sotien jälkeen palvellut entisiä SS-miehiä, vieläpä sisäministerinä poliisin päänä. (Kuka poliittisen historian tutkijoistakaan Suomessa tietää näiden miesten nimet? Kokemukseni mukaan ei juuri kukaan!) Oliko raivohullu taistolaisuus vastareaktio siihen, ettei Suomessa kyetty käsittelemään Saksan aseveljeyttä vaan turvauduttiin Itävallan tavoin "ensimmäisen uhrin politiikkaan"? 1400 SSS:n professorien värväämää "panttipataljoonan" SS-viikinki-miestä eivät kuitenkaan toimineet pahamaineisissa selustajoukoissa tai keskitysleirien vartijoina. Saksan natsipuolue suuttui, koska joukosta oli karsittu pois kansallissosialisteja ja siihen oli otettu mukaan myös "mongolirotuisia" suomensuomalaisia. Markku Jokisipilän (o) uusi väitöskirja Suomen aseveljeydestä kuvaa, miten Suomi oli Saksan ainoa kanssasotija, jonka taistelukuntoa Saksa arvosti loppuun saakka.
Suomen kunniaksi on sanottava, että johtajat pitivät asekumppanuudestansa huolimatta sen linjan, ettei Suomessa ollut juutalaisongelmaa. Ei täällä toisaalta ollut vanhasta asumisoikeuspolitiikasta johtuen paljon juutalaisiakaan...
Himmlerin (o) Suomen vierailun yhteydessä ylipäällikkö Mannerheimia (o) Suomen juutalaisten kohtalo kuitenkin vaivasi niin paljon, että hän otti luovutuspyynnöstä yhteyttä arkkipiispa Erkki Kailaan (o) pyytäen tältä neuvoa. Tämä vastasi: ”Ei saa koskea Jumalan silmäterään!” Vain Suomessa saksalaisilla oli mahdollisuus saada aseveljikseen juutalaisia. Suomenjuutalainen everstiluutnantti jopa pelasti saksalaisen joukko-osaston motista kannaksella, mutta kieltäytyi tapauksen johdosta tarjotusta rautarististä. Suomi ei luovuttanut juutalaisiaan, vaikka muun muassa valtiollisen poliisin johdossa olikin sellaisia äänenpainoja.
Keskitysleirit sijaitsivat keskellä Eurooppaa, ja tyypillistä tuolle ajalle oli ulkopuolisten totaalinen välinpitämättömyys. Ilmassa oli kuin salaista liittoutuneisuutta. Juutalaisten asema oli määrittelemätön. He eivät olleet legitimoituja liittolaisia eivätkä oma kansakunta. Vieraina heidät oli helppo jättää huomiotta. Esimerkiksi Euroopan suurimman ylikansallisen yhteisön, katolisen kirkon piirissä lopulliseen ratkaisuun reagoitiin syvällä hiljaisuudella. Paavi Pius XII (o) ei ottanut kantaa silloinkaan, kun Rooman juutalaisia syksyllä 1943 kuljetettiin tuhoamisleireille. Pius pysyi silti virassaan vuodesta 1939 vuoteen 1958. Kirkonkirouksella olisi voinut olla hillitsevä vaikutuksensa SS:n riveissä palvelleisiin itävaltalaisiin, liettualaisiin, Saksan katolisiin jne. Myös Saksan evankeliluterilaiset maakirkot on niputettava tässä kirkkokuntina hiljaiseen yhteisrintamaan, joskin niissä amplitudi laidasta toiseen oli suuri; päinvastaistakin toimintaa esiintyi (tunnetuimpia esimerkkejä Dietrich Bonhoeffer (o)). Myös Suomen kansankirkot olivat hiljaa. Yksittäiset kirkonmiehet ja aktiiviset maallikkojäsenet tosin saattoivat juutalaisia yrittää auttaa, arkkipiispasta pirtutrokari Algot Niskaan (o) joka salakuljetti juutalaisia turvaan Virosta.
Vuosituhannen vaihteessa Puolaa ja Liettuaa ovat kohauttaneet tutkimukset, joissa on tunnustettu paikallisten itsensä toimittamat juutalaisten verilöylyt saksalaismiehityksen aikaan. Saksalaisille oli tärkeää saada ”puhdistus” näyttämään siltä, kuin se olisi spontaani reaktio, ja he valokuvasivat ja filmasivat tappamisurheilua tunnollisesti. Halukkaita apureita löytyi kymmeniä tuhansia henkiä.
Varsova oli aikanaan yli puolen miljoonan hengen juutalaisväestönsä kanssa maailman suurin juutalaiskaupunki. Natsien miehitettyä nopealla salamasodallaan Puolan uskoivat Varsovan juutalaiset heille syötetyn tarinan, jonka mukaan ahdas asuminen ja pienten, noin kymmenentuhannen hengen väenottojen vaatiminen loppuisi itsestään. Väenotossa suurperheet joutuivat ensin sadistisesti valitsemaan yhden lapsen, jonka antaisivat epätietoisena tämän kohtalosta. Tämän piti riittää, mutta sitten vaadittiin toista. Ja sitten lisää. Varsovan juutalaisyhdyskunnan noustua viimein puoliaseelliseen vastarintaan viemäriverkostoissa ei väestöstä ollut enää jäljellä kuin murto-osa. Kapina oli jo ennalta tuomittu tuhoon – mutta siitä huolimatta varsovanjuutalaiset vastustivat Saksan armeijan miehitystä pidempään kuin Puolan armeija. Varsovan juutalaisista ei hengissä selvinnyt kuin muutama prosentti. Ei ollut ensisijaisesti hienotunteista, että Itäblokin maille perustettiin myöhemmin Varsovan nimeä kantanut, sittemmin edesmennyt, sotilasliitto.
USA:n ja NL:n ensimmäisinä tunnustama Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 merkitsi yli kaksituhatvuotisen roomalaisten toimeenpaneman diasporan – heprealaisittain galutin – virallista päättymistä. Rooman tehokkaasta ”hajota ja hallitse” -koneistosta ei ainoakaan toinen kansa selvinnyt. Kuuluisan Pax Romanan, Rooman pakkorauhan, kohdalla ollaan toisinaan suotu huomiota Julius Caesarin (o) kuvauksille hänen kirjassaan ”Gallian sota”. Nuorisolle tapahtumat ovat tuttuja Asterix-sarjakuvista, ja Uuden testamentin lukijalle Paavalin Galatalaiskirjeestä. Galatalaiset olivat ilmeisesti tuon voitetun ja Ranskasta Vähä-Aasian nurkille hajoitetun Gallian kansan jälkeläisiä. Gallialaisia ei ollut edes hajotettu niin tehokkaasti kuin juutalaisia, koska heidät siirrettiin pääasiassa samalle seudulle, mutta siltikään heidän identiteettinsä ei säilynyt. Juutalaisten Tietäjän taikajuomassa oli enemmän tehoa kuin Akvavitixin keitoksissa. Pahoin pelkään, että suomalaisista olisi roomalaisten hajoituksessa tullut moneen kertaan niin venäläisiä kuin ruotsalaisiakin.
Vuoden 1967 niin sanotun kuuden päivän sodan jälkeen holokaustin sanotaan tulleen institutionalisoiduksi Yhdysvalloissa. Maassa on satoja holokaustille omistettuja museoita tuhansine virkailijoineen. Lisäksi on teemapuistoja, pysyviä näyttelyjä ja kirjastoja. Tämä on erikoista maassa, jossa ei ole Amerikan historian rikoksille omistettuja museoita muistuttamassa esimerkiksi orjuudesta tai Amerikan alkuperäiskansojen tuhoamisesta. Holokaustista on tullut Yhdysvalloissa makaaberi tuote, virkaatekevä kärsimys. Holokaustin muiston sanotaan olevan Yhdysvalloissa merkityksetön, koska se ei ole mikään aito yhteinen muisti. Se on ristiriidaton ja kaukana amerikkalaisen yhteiskunnan todellisista vastakohtaisuuksista.
Israel on Uudenmaanlääniä pienempi kärpäsentahra maailmankartalla, kolmen mantereen kulmauksessa. Miksi se herättää niin primitiivisiä tunteita Euroopan sivistyneistössä? Sakarja 12:3- ennakoi meidän iltauutisiamme profetoidessaan: ”'...minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri... Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.'”
Mitä Lähi-idän konfliktiin tulee, EU:n uskottavuus rauhanvälittäjänä lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Median maailmansodasta huolimatta ei historiaa saa sivuuttaa propagandana.
Maanpakolaisuuden aikoinakin juutalaisia yhdistivät lujat siteet Siioniin. Erotessa heidän vuosituhantinen sanontansa kuului: ”Ensi vuonna Jerusalemissa!” Harva kyllä tuohon tapaamiseen tosissaan uskoi. Mihin tahansa juutalaiset synagoogansa pystyttivätkin, suuntasivat he aina sen kohti Jerusalemia. Taloa rakennettaessa jätettiin aina osa seinää karkeaksi ja keskeneräiseksi, minkä oli tarkoitus olla osoituksena talon väliaikaisuudesta. Häähumun keskelläkin rikki poljettava kristallilasi muistuttaa Jerusalemin hävityksestä. Kansojen historia ei käsittääkseni tunne toista näin vahvaa traditiota tai maantieteellistä merkitystä. ”Jos minä unohdan sinut, Jerusalem, niin unohda sinä minun oikea käteni. Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani” (Ps. 137:5-6).
Meidän on helppo sääliä Keski-Euroopan juutalaisia syytettyinä mustasta surmasta, isorokosta ja muista epidemioista, koska vääryydestä on kulunut niin pitkä aika. Länsimaailman sympatia on jopa herännyt viidenkymmenen vuoden takaisten tapahtumien vuoksi. Siitä huolimatta juutalaisten valtion perustaminen ja ylläpitäminen omina päivinämme on ollut yllättävän hankalaa.
Kun satunnainen matkailija halusi 1948-1967 tehdä visiitin Jerusalemin arabialueelta kaupungin juutalaiselle puolelle, hänen olisi pitänyt ajaa autolla Jordaniaan, lentää sieltä Syyriaan, sitten Kyprokselle ja Italiaan, ja sieltä Haifaan. Haifasta matka jatkui Tel Aviviin autolla, sitten niin kutsuttua Burman tietä takaisin Jerusalemin juutalaiselle puolelle. Tilanne on kärjistynyt, so to say.
Juutalaisvaltio Israel perustettiin 14. toukokuuta 1948. Koskaan aikaisemmin juutalainen ei ollut astunut vapaaehtoisesti Pariisin Tiituksen riemukaaren alle, joka symboloi Israelin syvän lankeemuksen tilaa. Toukokuun neljäntenätoista gheton kansa kulki palavin soihduin sen kautta. Häväistys oli pyyhitty pois. Erets Israel eli Israelin maa on noin kahdestoistaosa Suomen pinta-alasta. Asukkaita on noin 6 miljoonaa, joista 4,9 miljoonaa on juutalaisia, 850 000 muslimeja, 170 000 kristittyjä ja 100 000 druuseja. Kuuden päivän sodassa (1967) Israel liitti valvontaansa Gazan, niin sanotun Länsirannan sekä Golanin alueet, joilla asuu lähes 2 miljoonaa palestiinalaista. Israel sijaitsee kolmen maanosan yhtymäkohdassa ja on osa Lähi-itää. Sitä ympäröi 22 arabivaltiota, ja maalla on rauhansopimus vain Egyptin ja Jordanian kanssa. Vaikeasta poliittisesta tilanteesta kertoo se, että armeija on syönyt pahimmillaan 30 % Israelin bruttokansantuotteesta. Tavallinenkin taso Israelissa on kymmenyksen luokkaa.
Ensiksikin on hyvä huomata, että Lähi-idän tapahtumat ylittävät uutiskynnyksen verrattain helposti kaikkialla. Juutalaisten globaalin hajaannuksen vuoksi koko maailma on ilmeisesti kiinnostunut aiheesta. Jews are news. Monet ovat pettyneitä sivistyneiden juutalaisten toiminnasta omassa valtiossaan. On kuitenkin muistettava, että Lähi-idällä ja Euroopalla on eroa. Holy Land ei ole Disneyland. Israel eroaa rajusta ympäristöstään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ainoana demokratiana. Omasta mielestäni Lähi-idän tapahtumien uutisointiin liittyy maailmanlaajuista Israelin mustamaalausta ja selektiivistä lähihistorian muistamista.
Kenelle Palestiina kuuluu? Israelilaiset sanovat oikeutensa Erets Israeliin eli Israelin maahan perustuvan kansainvälisen oikeuden mukaan Balfourin julistukseen vuodelta 1917, Kansainliiton mandaattiin vuodelta 1922 sekä YK:n Palestiinan jakamista koskevaan päätökseen vuodelta 1947. Arabit puolestaan sanovat: Kyseiset kansainoikeudelliset asiakirjat ovat mitättömiä, Israelin valtio perustettiin laittomasti arabien maaperälle ja Palestiinan arabeilta on riistetty itsemääräämisoikeus. Samalla kuitenkin muistutetaan, että heti toisen maailmansodan jälkeen solmitut Geneven sopimukset muun muassa kieltävät väestön siirtämisen miehitetyille alueille – seikka, jonka YK julistaa soveltuvan Israelin miehittämiin alueisiin, jota Israel vastustaa ja jonka äärellä USA äänestää tyhjää. Mitkä siis ovat pattitilanteen taustat?
Juutalaiset maahanmuuttajat kuivasivat rämettyneen Palestiinan malariasuot ja saivat alueen kukoistamaan. Viimeisten 2000 vuoden aikana Palestiinaa ei oltu käsitelty itsenäisenä maantieteellisenä alueena, eikä se ollut herättänyt kiinnostusta. Esimerkiksi vastikään pois luovutetun Hebronin arabiasutus ei ole niin vanhaa kuin saattaisi olettaa. Hebronia ovat miehittäneet bysanttilaiset, arabit, seljukit, ristiretkeläiset, mamelukit, turkkilaiset ja britit. Arabien ajanjakso Israelin maa-alueen hallinnassa on ollut noin 460 vuotta. Ei ole olemassa tarkkoja tilastoja siitä, miten paljon arabeja asui Palestiinassa ennen juutalaisten 1880-luvulla alkanutta maahanmuuttoaaltoa. Arabien muuttoliikettä Palestiinaan ei rajattu siten kuin juutalaisten muuttoa. Voisi kuvitella, että uuden teknologian avulla rakennettava keidas olisi vetänyt ihmisiä puoleensa. Joidenkin väitteiden mukaan arabiasutus olisi ollut 1800-luvulla vain 100 000 henkeä, mutta määrä olisi kuusinkertaistunut muutamassa vuodessa arabisiirtolaisuuden alettua. Esimerkiksi Israelin suurin kaupunki Tel Aviv (”kevään kaatopaikka”) perustettiin juutalaissiirtolaisten toimesta vasta vuonna 1909.
Juutalaiset ovat maksaneet maastansa myös selvää rahaa. Maata on toisaalta ostettu kansainvälisten keräysten voimalla, toisaalta kertamaksullakin: Palestiinan ollessa Turkin hallussa Rotschildin juutalainen pankkiirisuku asetti maa-alueen panttitakuiksi Turkin sulttaani Abdul Hamid II:n (o) nostamasta suuresta lainasta. Turkki menetti alueen Englannille sodassa, mutta velkaansa se ei koskaan maksanut.41
On merkillepantavaa, että saman suvun edustaja Carl von Rotschild takasi aikanaan myös Suomen oman valuutan markan perustamisen. Vuonna 1860 Suomen pankin olisi pitänyt vastata omasta valuutastaan vastaavalla määrällä jalometallia, mutta sitä ei Pohjolassa ollut. Ulkomaisen pääoman, lainan ja takaajan järjesti tämä yksittäinen mies. Lainoja oli kaksi: toinen Suomen pankille ja toinen uudelle Hypoteekkiyhdistykselle. Nämä olivat Suomen ensimmäiset ulkomaiset luotot. Sama mies pelasti Suomen vielä nälkävuosina 1867 laman ja kansainvälisen finanssikriisin aikaan, koska maamme edustaja ei saanut lainaa viljaa varten pelkästään tulevaa satoa tai puun vientisopimuksia vastaan. Vaikka mikään pankkiiriliike ei lähtenyt autonomisen Suomen pelastamiseen, yksityishenkilö Carl von Rotschild antoi 1/3 suuriruhtinaskunnan budjettia vastanneen pikalainan itse, omista henkilökohtaisista varoistaan.
Länsimaiden tervapamput ovat mieltäneet Lähi-idän epävakauden eduksemme. Kylmä tosiasia on, että Ranska torjui Syyrian mandaatissaan maailmansotien välillä maltillisen emiiri Feisalin (o). Siirtomaavallan päättyessä brittien ynnä muiden rikkomiin lupauksiin kaatunut rauhansopimus42 oli solmittu ilman välikäsiä. Weizmann ja Feisal (o) olivat sionismin ja arabinationalismin karismaattisia johtajia – ja he korostivat "rotujensa" sukulaisuutta Versaillesin aikaan.
Britit nostivat öljytynnyreiden päälle kaikkien arabiystävieni kiroamat wahhabiitit ja Ibn Saudin (o), epävakaimman telttakunnan minkä löysivät. Patologisimmasta juutalaisvihaajasta Hadz Amin Husseinista (o) tehtiin Jerusalemin suurmufti.
Läntiset teollisuusmaat eivät tahtoneet nostaa Lähi-idän muslimivaltioita ehdoin tahdoin kilpailijoikseen öljylähteidensä kanssa. Juutalaiset liikemiehet muslimimaissa olisivat osaamisellaan ja suhteillaan toimineet samanlaisena käymisaineena, jona heidät Euroopassa ja Yhdysvalloissakin tunnettiin. Niinpä meillä ei ollut mitään sitä vastaan, että juutalaisvastaisimmat johtajat saivat lyödä tahdin itsenäistymisvaiheessa.
Ennen Israelin itsenäistymistä Englannin mandaattilait säätivät, ettei juutalainen saanut, kuolemantuomion uhalla, kantaa asetta. Kyseessä ei ollut vielä itsenäinen valtio – eihän sillä siis voinut olla omaa armeijaakaan. Tämä politiikka lienee rohkaissut viittä arabivaltiota hyökkäykseen 15 kuukauden mittaiseksi venyneessä sodassa toukokuussa 1948: Uudenmaan läänin kokoisen ja 650 000 asukkaan maan piti olla komeasti voitettavissa.
Israelin epäluottamus Eurooppaan rauhanvälittäjänä kumpuaa nähdäkseni muun muassa siitä, että Englannin mandaattihallinto asetti II maailmansodan jälkeisessä sekavassa tilanteessakin juutalaisille vuosittaiset maahanmuuttokiintiöt. Vuonna 1939 julkaistussa Valkoisessa kirjassa juutalaisten oikeus maanhankkimiseen rajattiin koskemaan hyvin pientä aluetta. Tämän ohella määrättiin, ettei juutalaisten lukumäärä Palestiinassa saanut nousta yli kolmannekseen maan koko väestöstä. Jerusalemin kaupungissa oli kuitenkin ollut juutalaisenemmistö viimeistään vuonna 1865. Sen vuoksi sallittiin vain 75 000 juutalaisen lisämuutto maahan ja määrä jaettiin seuraaville viidelle sotavuodelle.
Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin yhdistyneet asevoimat hyökkäsivät maahan vuorokauden sisällä itsenäisyysjulistuksesta vuonna 1948. Kohtalokasta oli se, että laajan 23 valtion rintaman aikaansaamiseksi sota julistettiin tuolloin jihadiksi.
Hurskastelusta huolimatta avoin kysymys kohdistuu kuitenkin länsimaihin itseensä: kenen etua oli alueen epävakaus? Tänäänkin maailman suurimmat aseidenviejät ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Venäjä, Kiina ja Ranska – YK:n turvallisuusneuvoston 5 pysyvää jäsenvaltiota. USA siirtyi Israelin liittolaiseksi vasta 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. (USA ja NL kilpailivat pitkään Israelin poliittisen järjestelmän kätisyydestä.) Länsimaiden interventio rauhanvälittäjänä on ollut alusta alkaen haparoivaa. Israelissa muistetaan, että eurooppalaiset valtiot suostuivat painostettaviksi jo öljykriisissä 1970-luvulla. Osa maista katkaisi diplomaattisuhteensa Israeliin muutamissa tunneissa.
Feisal lienee ensimmäinen näissä merkeissä murhattu valtionpäämies. Jerusalemin II maailmansodan edellä toiminut surullisenkuuluisa suurmufti Hadz Amin Husseini (o) - Jasser Arafatin (o) setä - oli ollut Hitlerin liittolainen, mutta ei edes tämä muotoseikka ole ollut ratkaiseva Arafatin johtajanaseman tunnustamisessa. Omasta mielestäni Arafatin kirjallisestikin ilmaisema, kansallissosialistisen eugeniikan kulta-ajoilta peräisin oleva käsitys historian Jeesuksesta ei-juutalaisena henkilönä on kuitenkin symbolisesti merkittävä. Tietääkseni Arafat uskoi myös aivan vakavissaan, ettei mitään juutalaista temppeliä ole koskaan ollutkaan.
Israel julistautui itsenäiseksi vuonna 1948 jälkeen Kristuksen. Juutalaisen oman kalenterin mukaan patriarkka Aabraham oli syntynyt niin ikään vuonna 1948 - jälkeen luomisen. Itsenäisyysjulistuksen seurauksena 23 valtiota julisti sodan 650 000 hengen juutalaisvaltiota vastaan, ja seuraavana aamuna hyökättiinkin. Itsenäisyyssodassa Jordanian arabilegioonaa johtivat brittiupseerit, muidenkin hyökkääjien käyttäessä pitkälti brittiläisiä aseita. Jerusalemia kohti työntyi idästä valiojoukko brittikomentaja Glubb Paschan (o) johdolla. Vastapainoksi todettakoon, että Israelin sotaväen ohjesääntö oli pitkälti yksittäisen brittikapteenin Samuel Orden (Orde Charles Wingaten) (o) laatima.43 Israelilla ei ollut virallista armeijaa eikä raskasta aseistusta, joita se olisi voinut käyttää kolmen rintaman sodassa. Sotiemme veteraanit sanovat usein pelänneensä eniten taisteluita, joissa oli vesistö selän takana ja perääntymisreitti tukossa. Israelin puolustajien selän takana vesistö oli viivasuora. Itsenäisyysjulistuksensa ”Israelin Kallioon” luottaen ryhdyttiin silti epätoivoiseen taisteluun, vaikka suuri osa taistelijoista ei osannut hepreaa edes sulkeisten äkseerausten vertaa ja parhaimpienkin joukko-osastojen koulutus oli vain parikuukautinen. Kun sota oli kestänyt 7 kuukautta, solmittiin aselepo YK:n painostuksesta 7. tammikuuta 1949. Israelin moteista saama aseistus ja torjuntavoitto Itsenäisyyssodassa oli talvisodan kaltainen sotilaallinen ihme ja yllätys koko maailmalle – maailmalle, josta ei apua tuolloinkaan tullut kuin salakuljetettuna.
PLO perustettiin Arabiliiton toimesta vuonna 1964. Tuona aikana Länsiranta ei ollut vielä miehitetty ja Egyptin Nasser vasta uhosi uutta sotaa. Valtaosassa Palestiinan vapauttamista koskevissa artikloissa (28:ssa 33:sta) luki: Israelin tuhon kautta. Palestiinalaisvaltion perustaminen ei ollut Arabiliiton tavoitteena vuosina 1949–1967, kun Jordania miehitti Länsirantaa vailla YK:n vahvistuksia.
Mitään valtiojohtoa ei ole pönkitetty Yhdistyneissä Kansakunnissa kuten terrorismin uranuurtaja PLO:ta kansainvälisine solidaarisuuspäivineen. Tiibetistä ei erilliskokouksia järjestetä, vaikka juuri samaan aikaan on hävitetty 1400 vuotta vanha etniseltä identiteetiltään erillinen valtio, jolla on oma kielikin. Vain palestiinalaisten edustaja saa YK:n Yleiskokouksessa kantaa asetta ja rehvastella asepuvussa, koska pistooli kuuluu Palestiinan kansallispukuun. PLO sai Nobelin rauhanpalkinnon suostuessaan tunnustamaan Israelin olemassaolon. Vuonna 1968 PLO:n perusartikloiden sanamuotoja oli tiukennettu. Vuonna 1999 niitä lievennettiin USA:n painostuksesta Clintonin läsnäollessa. Pian tämän jälkeen alkoikin jo toinen ja sotilaallisempi intifada.
Toista intifadaa kutsutaan Israelissa sarkastisesti ”Oslon sodaksi”. Israel on joutunut tuhoamaan myös itse rakentamaansa infrastruktuuria Oslon sopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Mitä Länsirantaan tulee, Israelin hallinnon aikana (1967–1993) Länsirannalle ja Gazan alueelle perustettiin katuja, teitä, viemäröinti, sähkö- ja vesihuolto, kouluja, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Ideaalina pidettiin, että arabit ovat saaneet samasta työstä samaa palkkaa kuin juutalaiset, ja samat sosiaaliset edut. Arabiväestölle terveyspalvelut ovat olleet ilmaisia – vain lääkkeistä on täytynyt maksaa osa. Palestiinalaisilla ei tietääkseni ollut yliopistoja Britannian (1920–1947) ja Jordanian (1948–1967) hallintokausilla. The Association of Arab Universitiesin mukaan (http://www.aaru.edu.jo/) Israelin hallintokaudella Länsirannalle ja Gazaan ilmestyi 9 yliopistoa. Tri Michael Boardin (o) online-kirjan mukaan luku tosin on vain kuusi (www.us-israel.org/jsource/myths/mf19.html).
Vuosina 1967–1988 perus- ja toisen asteen koulujen määrä kasvoi yli kolmanneksella. Vuosina 1970–1986 kouluja käymättömien naisten määrä laski 67 %:sta 32 %:iin. Palestiinan arabien odotettavissa oleva elinikä kohosi 48 vuodesta 72 vuoteen vuosien 1967–1995 (vrt. 68 vuoden keskiarvo Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän muissa valtioissa) aikana. Kuolleisuusnopeus laski yli kaksi kolmasosaa vuosien 1970 ja 1990 välillä, ja Israelin lääketieteelliset ohjelmat laskivat lapsikuolleisuutta arvosta 60 per 1000 vuonna 1968, arvoon 15 per 1000 vuonna 2000 (Irakissa luku oli 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22). BKT per asukas (per-capita GNP) Länsirannalla ja Gazassa kohosi vuosien 1968–1991 aikana 165 dollarista 1715 dollariin (vertaa Jordanian 1050, Egyptin 600, Turkin 1630 ja Tunisia 1440). Palestiinan per-capita tulo oli lähes kaksinkertainen Syyriaan verrattuna, yli neljä kertaa suurempi kuin Jemenin ja 10 % korkeampi kuin Jordanian.
Vuodesta 1969 lähtien Jerusalemissa on ilmestynyt riippumaton arabiankielinen sanomalehti, jota ei ole koskaan sensuroitu, koska Israelissa on vain sotilassensuuri. Sotilashallituksesta huolimatta miehitetyillä alueilla on saatu pitää vapaat vaalit, liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä ennen intifadaa. Vaikka Jordanian radio Jom Kippur -sodassa toistuvasti kehotti Israelin arabeja jättämään työnsä ja osallistumaan sissisotaan, sellaista ei juurikaan tapahtunut. Monet arabit päinvastoin luovuttivat verta, auttoivat kibbutseissa tekemättömissä töissä tai keräsivät rahaa hädänalaisille israelilaisille perheille. Kaiken huipuksi Camp Davidissa kesällä 2000 palestiinalaisten edustajat hylkäsivät Ehud Barakin tarjouksen. Tarjous sisälsi ehdotuksen luovuttaa 95 % Länsirannan alueesta, ja aluevaihtona 5 prosenttia Israelista, palestiinalaisten hallintaan rauhansopimusta vastaan. Ehdotuksen sanottiin leikkaavan Länsirannan palasiksi. Oslon sopimusten syytetään perustuvan uuskolonialistiseen ajatteluun. Niiden tarkoituksena oli syytteiden mukaan tehdä palestiinalaisista riippuvaisia Israelista, jolloin siirtomaatilanteesta olisi tullut pysyvä.
PLO:n perusti Arabiliitto, eivät palestiinalaiset itse. Vuosi oli 1964 – eikä mitään ”miehityksiä” vielä ollut. PLO:n artiklat uhraavat palestiinalaiset suurempien rintamalinjojen agitaattoriksi: "Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa Palestiina ja on siksi strategia eikä taktiikka... Fedayeen ("hän-joka-uhraa-itsensä") -toiminta muodostaa Palestiinan kansan vapauttamissodan ytimen... Arabikansan kohtalo, todellakin juuri arabien olemassaolo riippuu Palestiinan kysymyksen kohtalosta. Arabikansan yritykset ja ponnistelut vapauttaa Palestiina seuraavat tästä yhteydestä. Palestiinan kansa omaksuu etujoukkoroolinsa toteuttaessaan tätä pyhää kansallista pyrkimystä..."
Palestiinalaisten lukumäärä on noussut kymmenkertaiseksi noin 50 vuodessa suuren lapsiluvun myötä. Juutalaiset kokevat tämän demografisen kehityksen hyvin uhkaavana nimenomaan Israelin arabien ollessa kyseessä. On myönnettävä, että tämä on yhdessä lähihistorian hyökkäysten ohella johtanut tilanteeseen, jossa arabitaajamien asumisoloja on syrjitty jopa räikeästi. Tilanteen kärjistyttyä Israel käyttää esimerkiksi palestiinalaisen koululaisen opetukseen 40 % vähemmän varoja kuin juutalaisen – mutta on ainakin tiedostanut epäkohdan ja luvannut korjata sen. Siihen nähden, miten avoimesti islamin fatalismissa rehvastellaan itsemurhaiskuilla, on kiinnostavaa, että syntyvien lasten lukumäärän suhde itsemurhan tekeviin on Israelissa suurempi kuin missään muussa teollisuusvaltiossa, jatkuvasta sodan uhasta ja sodasta huolimatta. Israelilaiset rakastavat todistettavasti eniten elämää.44
Israel on määritelmän mukaisesti luotu valtioksi ja pakopaikaksi juutalaisille. Itsenäisyysjulistuksessa viitattiin tulevaan perustuslakiin, mutta sitä ei ole koskaan laadittu, koska muodollinen diskriminaatio muita kuin uskonnollisia juutalaisia kohtaan olisi apartheidia. Israelin valtiolla ei ole perustuslakia, koska juutalaisena valtiona sellaisen laatiminen olisi vaikeata. Aiheesta tulisi raamatuntulkintaongelmia. Niinpä perustuslain virkaa hoitaa itsenäisyysjulistus. Sen perusteella Israel on 'juutalainen valtio', jossa kaikilla sen kansalaisilla on samat oikeudet, olivatpa he minkä tahansa kansallisuuden edustajia tai uskonnon tunnustajia. Kaikilla itsenäisyyssodan jälkeisillä alueilla asuville palestiinalaisille on myönnetty Israelin kansalaisuus. Arabia on toinen virallinen kieli. Israelin arabeilla on kaikki tähän kansalaisuuteen kuuluvat oikeudet: asunnot, työ, koulutus, uskonto, ylenemismahdollisuudet, puoluemuodostus, mielipiteen vapaus. Knessetissä on arabipuolue, Korkeimmassa oikeudessa on arabijäsen. Poikkeus on siinä, että arabit on vapautettu asevelvollisuudesta. Korkeimman oikeuden mukaan juutalainen ei "juutalaisvaltion" alueella saa muuttaa beduiinikylään, joka tahtoo vaalia perinteitänsä. Tästä huolimatta juutalaiset eivät saa muodostaa terrorihyökkäystenkään pelossa puhtaasti juutalaisten asuttamaa kylää lain turvin.
Toisaalta on muistettava, että noin kymmenestä arabikansanedustajasta huolimatta heidän puoluettaan ei pitkään päästetty hallitukseen. Israelin druusista tuli ensimmäinen ei-juutalainen ministeri vuonna 2001 (Saleh Tarif [o]), ja ensimmäinen muslimiministeri (Raleb Majadle [o]) valittiin 2007. Israelin korkeimman oikeuden jäsenistä ensimmäinen kristitty arabi (Salim Joubran) sai paikan vuonna 2004. Arabimuslimi taas asetettiin Israelin sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi vuonna 2005 (Oscar Abu-Razek [o]). Kaikkiaan ei-juutalaisten johtajien määrä valtion omistamissa yhtiöissä on noin 10 % (v. 2005). Ensimmäinen druusikenraali Israelin armeijassa sai ylennyksen 2005 (Yusef Mishlav [o]). Kirjallisuuden Israel-palkinto myönnettiin Israelin arabille v. 1992 (Emil Habib [o]). Hussein Faras (o) oli ensimmäinen druusi poliisipäällikkönä, vuodesta 2000. Jamal Zidan (o) taas oli ensimmäinen druusi lakitieteen professorina, vuodesta 2007. Tämän lisäksi arabinäyttelijä on esittänyt pääosaa Oscar-ehdokaselokuvissa, ja arabikansalainen on äänestetty myös Miss Israeliksi (Rana Raslan 1999 [o]).
Israelin väkiluku v. 2008 kynnyksellä oli 7,2 miljoonaa henkeä, joista 76 % eli 5,5 miljoonaa oli juutalaisia ja 20 % eli 1,5 miljoonaa henkeä arabeja. Israelin arabeista taas 83 % on muslimeja, joista suurin osa on sunneja. Beduiineja on noin 10 % muslimeista, kristittyjä arabeja palestiinalaisista n. 8,5 %. Druusit ovat lisäksi erillinen vähemmistö. Juutalaisia sinänsä on muuttanut yli sadasta maasta. Käytännössä yhteiskunnassa saa kriittisen tärkeitä etuja siitä, jos on suorittanut kolmevuotisen asepalveluksen. Jopa vasemmistolaisessa Ha'aretz-lehdessä on vain yksi arabitoimittaja, eikä juutalaisten ja arabien ystävyystoiminnassa ja illanvietoissa saa yleensä mennä politiikkaan polttavienkaan tragedioiden kuten vedensaannin ollessa kyseessä. Israelin keskuspankissa ei ole käytännössä lainkaan arabityöntekijöitä. Arabian kieltä pidetään usein provosoivana arabityöntekijöiden ollessa kyseessä ja siitä varoitetaan tai se jopa kielletään yrityksissä. Siirtokunnissa toteutettava heprealaistyövoiman käsite on kokonaan oma lukunsa ja rakennusluvat sekä omienkin tonttimaiden viljely perheyhteisöjen (hamula) mailla on nihilistisen vaikeata, etenkin Itsenäisyyssodassa kylistään poistuneiden mutta Israeliin jääneiden "läsnä olevien poistuneiden" ollessa kyseessä. Israelin juutalaistenkaan ei tarkkaan ottaen ole luvallista ilman erityislupia matkustaa Länsirannalla. Sota on jättänyt syvät jäljet. Taistelu jatkuu aseiden vaimennettua samoilla rintamalinjoilla virkamiesasein, etenkin intifadojen puhjettua.
Vuoden 1967 jälkeiset tapahtumat ovat oma lukunsa, koska Israel ei ole anneksoinut eli liittänyt Länsirantaa ja Gazan aluetta osaksi virallista Israelin valtiota, vaan kyse on ollut turvallisuustakuista jatkuvien sotien kierteen ja sotien välisten sissiryhmien hyökkäysten jälkeen. Kansainvälisen oikeuden mukaan puolustussodassa vallattuja alueita voi pitää puolustuksellisista syistä valvonnassa, mikäli uusi hyökkäys olisi odotettavissa. On muistettava, että YK:n päätös 242 ei käytä luovutettavista alueista (englanniksi) määräistä artikkelia "the territories", vaan sanoo "territories". Päätöslauselmassa myös mainitaan erikseen em. turvallisuustakuut. Israelhan on antanut Siinain niemimaan takaisin kaksi kertaa kokonaan, kerran osittain. Yksi näistä kerroista kattaa 91 % ko. lauselman 242 alueista.
Siinailla ei tosin asunut kuin parisataatuhatta ihmistä, mutta Israel oli tehnyt siellä ensimmäisen öljylöytönsä, jonka uskottiin takaavan omavaraisuuden 50 %:iin saakka tulevaisuudessa. Ironista on, että Egyptin kanssa solmitusta rauhansopimuksesta palkittu Begin tarvitsi nimenomaan Ariel Sharonia purkamaan Siinain juutalaissiirtokunnat. Häntä tarvittiin paitsi symbolina joka noita alueita valloittikin, myös käytännön sotilaana, koska osa siirtokuntalaisista vastusti poismuuttoa jopa aseellisesti Bardin on-line kirjan mukaan, http://www.us-israel.org/jsource/myths/mftoc.html.
Palestiinalaisvaltion oikeutuksen tunnustaminen, siirtokunnat ja vesilähteiden hallinta ovat kuitenkin olleet vaikeita asioita yhteensovitettavaksi. Palestiinalaispakolaisten kohtalo on merkittävä käytännön kysymys. Itsenäisyyssodassa palestiinalais-pakolaisia lähti noin 700 000, joista 400 000 joutui kokonaan pois, siis Länsirannan tai Gazankin ulkopuolelle. Vain noin 30 000:lle annettiin aselevon jälkeen lupa palata. Jälkeläiset mukaan lukien lukumäärä on nykyään noin 4 miljoonaa ja 5-miljoonaisen Israelin asenne ryhmän vastaanottoon on torjuva.
Tämä johtuu osittain seikasta, että Israel on sotien kynnyksellä myös kehottanut palestiinalaisia pysymään maassa, koska arabisiviilien pako altisti alueen vapaalle epäsuoralle tulelle. Itsenäisyyssodassa suurilukuisen liittouman voiton piti olla selvä, ja aluejaostakin ehdittiin jo kiistellä. Juutalaisten hirmutekoja maalaillut propaganda ei ainakaan hillinnyt muuttohysteriaa lukutaidottoman kansanosan keskuudessa sekään. Suurmufti ja Arabien Vapautusarmeijaa johtanut el-Kaukji (o) neuvoivat aikanaan arabeja lähtemään muun muassa Haifasta nopeaa paluuta luvaten. Sekä kaupungin juutalainen pormestari että brittikenraali Stockwell (o) yrittivät ylipuhua arabeja jäämään, mutta lähes 100 000 jätti kaupungin.
Itsenäisyyssodassa 650 000 asukasta kattaneeseen Israelin valtioon hyökkäsi viiden armeijan liittoutuma vuorokauden sisällä itsenäisyysjulistuksesta. Näissä maissa asui 150-kertainen määrä asukkaita. Hyökkääjien aseistus oli Pasi Kesselin (o) Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksella 2002 hyväksytyn väitöskirjan liite 4:n taulukon mukaan seuraava (suluissa Israelin aseistus): Tankkeja 20-40 (3), tykkejä 152 (16; toukokuussa vain kuusi 65 mm ja yksi 20 mm -kaliiperinen; kranaatinheittimiä Kesseli ei taulukoi), lentokoneita 55-59 (10; Kesseli ei taulukossaan ota huomioon koneiden siviililuonnetta vastustajan Spitfireihin nähden ja pitää leipätekstissä lukuna yhdeksää), merialuksia 0 tai muutamia, joskin luku on kiistanalainen (0).
Kaikkiaan juutalaisväestöstä voitiin mobilisoida noin 45 000 henkeä, joista 30 000 sopi vain paikalliseen puolustukseen. (Haganan sotilaallinen siipi) Palmach käsitti 3000 miestä ja 1000 reserviläistä, surullisenkuuluisat Irgun (ETZEL) 2 000-4 000 ja LEHI (Stern) 500-800 jäsentä. Näitä järjestöjä voi kyllä kutsua sissiliikkeiksi, ja niiden jäsenet olivat osallistuneet moniin vastarintaliikkeisiin Saksan miehittämissä maissa. Juutalaisten aseistus kohentui taistelujen myötä, mutta sodan alussa se kuitenkin käsitti käsiaseiden lisäksi em. väitöskirjan mukaan vain 800 konepistoolia, 200 konekivääriä, 800 kpl 50-75 mm kranaatinheitintä, 16 tykkiä, 3 tankkia, 0 sota-alusta, 10 siviililentokonetta - ja ammuksia joiksikin päiviksi.
Vuosina 1948–49 naapurit karkottivat yli 820 000 juutalaista, monesti ilman omaisuuttaan. Näistä 600 000 asutettiin Israeliin. Itsenäisyyssodan jälkeen Israel myös asutti noin 600 000 arabimaista ilman omaisuuttaan karkoitettua omaa evakkoaan, loppujen yli 200 000 matkatessa muualle. Vuosituhannen vaihteessa palestiinalaisia sanottiin Helsingin Sanomissa maailman suurimmaksi pakolaisryhmäksi. On vaikea löytää mistään muualta kolmannen polven pakolaisia. Ammattitaitoistenkin palestiinalaispakolaisten integraatiota ympäristöönsä on monesti päinvastoin torjuttu. Sefardijuutalaiset oli alunperin karkotettu Espanjasta samana päivänä kuin (juutalaissyntyinen) Kolumbus nosti ankkurinsa. Mizrahijuutalaiset taas olivat säilyttäneet etnisen identiteettinsä ennen itsenäisyyssotaa 2500 vuotta arabien parissa. (Heprean sana sfarad tarkoittaa Espanjaa, mizrah itää.) Keisari Claudiuksen väetönlaskennassa 48 jKr. juutalaisia oli ollut liki 7 miljoonaa, joista Irakin, Syyrian, Iranin ja Vähä-Aasian alueella asui liki miljoona kussakin. Vielä 1600-luvulla 2/3 juutalaisista asui ”idässä”. Kun siis jäljellejääneitä Espanjan-karkotuksen aikaisten sefardijuutalaisten ja pakkosiirtolaisuudenaikaisten mizrahijuutalaisten rippeitä asettui 10 kuukautta kestäneen sodan raunioittamaan Israeliin, eivät he yleensä osanneet puhua kuin arabiaa tai farsia (persiaa). Miksi? Koska he olivat Lähi-idän unohdettuja arabimaissa asuneita juutalaisnatiiveja!
"Viidennen kolonnan" pelon ohella myös tämä tungos vaikeutti palestiinalaispakolaisten takaisintuloa, eikä arabeja päästetty takaisin kuin joitakin kymmeniä tuhansia. Toisaalta pakolaisleireissä kasvaa sotilasainesta PLO:n 14. artiklan "etujoukkorooliin", ja kolmannen polven evakkojen asutuksesta on puuttunut tahtoa.
Helsingin Sanomat "tiesi" Tietokulmassaan toukokuussa 2002 että Israelin itsenäisyyssota olisi muka alkanut "juutalaisarmeijan suurhyökkäyksellä". Vaikea kuvitella, miten hyökkäys olisi voitu toteuttaa minimaalisen vähin asein, kun vastassa oli muun muassa briteiltä saatuja Spitfire-hävittäjiä.
Pasi Kesselin (o) väitöskirjan mukaan Israelia vastaan käydyissä sodissa -48, -56, -67 ja -73 on kuollut yhteensä noin satatuhatta henkeä. Tämä tarkoittaa, että Israelissa on kuollut sodissa suurin piirtein yhtä paljon ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. (Toisessa leirissä uhreja on ollut 3 kertaa enemmän.) Traagisuudesta huolimatta uhrien lukumäärä on kuitenkin varsin vähän palstatiloihin nähden – mitään ydinsotaa tai Israelin massapommituksia emme ole nähneet. Silti aihe ylittää uutiskynnyksen globaalisti. Jews are News. Tänään Länsiranta lienee maailman tunnetuin miehitetty alue. Mitä yhteistä on Jordanilla ja Aurajoella? Kummallakin tuntuu olevan vain toinen ranta.
Juutalaisia oli asunut vuosisatojen halki muuallakin Lähi-idässä kuin luvatun maan liepeillä. (Heprean sana sfarad tarkoittaa Espanjaa, mizrah itää.) Palestiinalaisiksi kutsutut arabit olivat saapuneet samalle alueelle monessa tapauksessa vain muutamia vuosia ennen itsenäisyyssotaa juuri samoilta alueilta työnhakuun. YK:n palestiinalaispakolaisen kriteeri oli vain 2 vuoden oleskelu alueella. Valtamediamme kiistää näiden juutalaisten natiiviuden Lähi-idässä. Valtamedian armoilla oleville kanssaihmisillemme näitä juutalaisia ei ole edes olemassa. Sefardit ja mizrahit vaietaan kuoliaaksi. Jota historia ei unohtuisi, niin ainoa toivo tuntuu olevan vapaassa kansalaistoiminnassa, jossa tavalliset suomalaiset puhuvat ja tiedottavat pitkään vaietuista asioista muun muassa yleisönosastokirjoituksin.
Kyse on maailmanlaajuisesta mediasodasta, jossa Suomenkaan on vaikea olla puolueeton. Kuka suomalaisista iltauutisten katselijoista esimerkiksi muistaa, miten suuria alueita - ja moneenko kertaan - Israel on antanut Jordanialle ja Egyptille rauhansopimuksesta takaisin Jordanin itäpuolella ja Siinailla? Vuonna 2005 pidin lukua siitä, miten paljon valtalehtemme Helsingin Sanomat käsitteli Israelin operaatio "Suojakilpeä” ajalla 1/3-7/5. Kaikkiaan näihin Jeninin joukkomurha-syytteisiin liittyen taistelujen yksityiskohtiin HS käytti seuraavasti palstatilaa: 0,8 neliömetriä premiäärisivulla, 4,2 neliötä C1-C5 sivuilla (8 kertaa C1 peittyi kokonaan), 18 etusivun pääkirjoitusta tai -kolumnia, ja 5 lainausta muista lehdistä. "Jeningradin" piirityksessä piti alun perin olla 3000 kuolonuhria, vaikka luku oli alle sata. "Jeningrad" oli ennen näkemätön mediasodan tykistökeskitys ja näiden syytteiden kuuntelemisella häpäisisimme Leningradin 900-päiväisen piirityksen 0,8 miljoonan ja Stalingradin 1,3 miljoonan uhrin muiston.
Sodissa Israel olisi voinut pommittaa naapuriensa suurkaupungit maan tasalle tai edetä Damaskoon ja Kairoon saakka, mutta jätti sen tekemättä. Miten olisi tehty päinvastaisessa tapauksessa? Puhe oli juutalaisten työntämisestä Välimereen. Israelilla olisi ollut tietotaito ABC-aseisiin ensimmäisten joukossa, mutta se on jättänyt nämä keinonsa käyttämättä. Tilanne kuitenkin pahenee vuosi vuodelta, ja oikeastaan kaikki valtiot Lähi-idässä havittelevat nykyään joukkotuhoaseita. Ikävää on se, että näiden asejärjestelmien kanssa etulyöntiasema on merkitsevä: vaarana on Villin Idän kaksintaistelutilanne, jossa katsotaan kumpi vetää nopeammin.
Palestiinalaiset ovat suuri ja traaginen uhri, ja minulla on arabiystäviä miltei jokaisesta Lähi-idän maasta. Palestiinalaisen kanssa olen vanha työtoveri - rukoushetkiksi väistyin vaan laboratoriosta kohteliaisuudesta syrjään. Mutta maatonta sankaria kaipaa joku muu kuin Israel. Yhteiseen hyötyyn pääsee vasta kun Israel uskoo vilpittömyyteen olemassaolon oikeutuksensa tunnustamisessa. Kohtalokasta oli se, että laajan 23 valtion rintaman aikaansaamiseksi sota julistettiin tuolloin jihadiksi. Palestiinalaisia painostavat voimakkaat tahot agitaattoriksi. Arabimentaliteetille on luonteenomaista sydämellinen vieraanvaraisuus. Ystävyyttä minunkin kanssani arvostetaan sydämellisesti, vaikka politiikassa olisin hyvin kaukana arabiystävieni ajatuksista. Jos näissä maissa kansan tahto kuuluisi, olisi palestiinalaiset veljet asutettu jo vuosikymmenet sitten!
Ympäröivät maat ovat aloittaneet Israelin vastaiset sotatoimet viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan toistuvasti, heti kun tähän on katsottu olleen tulen ylivoima. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös Israel olisi käyttänyt vuosien -56 ja -67 sodissa tempoa hyväkseen. Edellisessä tapauksessa tosin Suezin kanavasta kiinnostuneen Englannin ja Ranskan tukemana, Nasserin kansallistettua kanavan ja järjestellessä joukkojaan.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa juutalaisia terrorijärjestöjäkään. Irgunin äärioikeistolaiset juutalaisterroristit olivat kuitenkin poikkeus, jonka aselaivat esimerkiksi ensimmäinen pääministeri David Ben Gurion pyrki upottamaan. Holokaustin ja Saksan miehittämien alueiden vastarintaliikkeiden taustat eivät riittäneet tuomaan laajempia sympatioita tälle liikehdinnälle Israelissa. Haganah edusti maltillisempaa linjaa, ja vain se jäi elämään kodinturvajoukkoina. Itsenäisyyssodan alla juutalaisterroristit kuitenkin vastasivat arabiterroristeille samoin, tuomittavin keinoin. Merkittävin ja tunnetuin esimerkki tästä lienee Deir Jassinin kylä, jossa arvioista riippuen viheliäisesti surmattiin 300-700 henkeä. Propagandassa juutalaisten tekemiä hirmutöitä suurenneltiin ja levitettiin arabileirissä. Ironinen seuraus tästä oli pakolaisongelma: lähes miljoona siviiliä pakeni alueelta Itsenäisyyssodan alla tai sen aikana.
Jälkimmäisessä, niin kutsutun kuuden päivän sodan tapauksessa Israelin ilmavoimat iskivät, kun Egyptin Nasser (o) liittolaisineen oli ryhmittymässä hyökkäykseen. Kesäkuun 5. päivän aattona Syyrian rajalla oli valmiina 300 panssarivaunun vahvuinen panssaridivisioona, Länsi-Jordanian rajalla 350 panssarivaunun vahvuinen jalkaväki- ja panssaridivisioona ja Siinailla kuusi Egyptin jalkaväki- ja panssaridivisioonaa ja 900 hyökkäysvaunua marssivalmiudessa. Siinain sodassa 1956 ja kuuden päivän sodassa 1967 Israelilla oli vastassaan yli satakertainen ylivoima. Sellainen kaventaa strategisia mahdollisuuksia – ja Israel hyökkäsi, ilma-asetta käyttäen, ensin. Sodasta seurasi, että koko Siinain niemimaa, Gazan alue, Länsi-Jordania ja Itä-Jerusalem sekä Golanin kukkulat joutuivat Israelin omistukseen.
Kuudes lokakuuta 1973 vietti koko Israel suurinta juutalaista juhlapäiväänsä ”jom kippuria”, eli suurta sovintopäivää. Sovintoa ei kuitenkaan ainakaan näkyvissä sfääreissä ollut tarkoitettu tulevaksi. Suurin osa juutalaisista oli joko kotonaan tai synagoogassa. Koko Israelin julkinen liikenne oli pysähdyksissä. Yksikään israelilainen linja-auto ei kulkenut. Yksikään juutalainen yksityisauto ei ollut liikenteessä. Israelin radio oli mykkä. Televisiossa ei ollut ohjelmaa. Puhelinta ei käytetty. Kadut olivat miltei tyhjiä. (Tavallisenakin sapattina Israel seisahtuu tavalla, jota muualla harvoin näkee - olkoonpa lepopäivä sitten kristittyjen sunnuntai tai muslimien perjantai. Esimerkiksi El Alin koneet pysyvät lauantaisin maassa.) Yhtäkkiä klo 14 aikoihin sireenit alkoivat soida kaikkialla Israelissa. Radio oli juuri katkaissut hiljaisuuden ja ilmoittanut Egyptin ja Syyrian keskitetystä yhtäaikaisesta hyökkäyksestä. Yksiköt vastasivat likimain NATO:n asevoimien rauhan aikaista vahvuutta. Tämä sota uhkasi oli itse asiassa lähellä kääntyä Israelin tuhoksi. Kahden ja puolen viikon taistelujen jälkeen Golanin kukkuloilla oli kuitenkin tuhottu yli tuhat syyrialaista panssarivaunua. Israelin panssarivaunut työntyivät vain 40 km päähän Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta. Etelärintamalla edettiin Egyptissä Goosenin maakuntaan saakka. Israel jätti kuitenkin iskemättä sydämeen saakka, solmi aselevon ja vetäytyi. Egyptistä vetäytymiseen liittyi sotatilanteeksi historiallinen, läheinen kanssakäynti egyptiläisten ja israelilaisten sotilaiden välillä. Tämä olikin viimeinen sota, jossa Israel sai Egyptin vastaansa.
Kun Palestiina vielä oli englantilaisten mandaattina, sen pinta-ala oli 26300 km2. Siitä oli toukokuuhun 1948 saakka 1923 km2 juutalaisten hallussa, 12 277 km2 arabien hallussa ja 12 100 km2 brittien mandaattihallituksella. YK:n Kansakuntien vuoden 1947 päätöksen mukaan Palestiina tuli jakaa seuraavasti: Israelin piti saada 13 676 km2, Palestiinan arabeille luvattiin 12 361km2 ja 263 km2 oli määrä kansainvälistää.
Koska arabit hylkäsivät tämän YK:n jakosuunnitelman, sota syttyi heti, kun juutalaisvaltio oli julistautunut itsenäiseksi. Sen seurauksena Israelin valtiollinen alue laajeni 7080 km2:llä 20 757 km2:iin. Kuuden päivän sota laajensi Israelin aluetta edelleen. Kun Siinai, Länsi-Jordania ja Itä-Jerusalem, Gazan alue ja Golanin kukkulat miehitettiin, pinta-ala lisääntyi 68 546 km2:llä. (Siinai on sittemmin luovutettu.) Jom Kippurin sodassa Israel hankki huomattavia lisäalueita Suezin länsipuolelta ja Golanin kukkuloilta. Mutta suurvaltojen painostuksesta ja vastaavan joukkojen supistamissopimuksen johdosta Israelin oli luovuttava niistä. YK:n murskaenemmistön mielestä Israelin on kuitenkin luovuttava kaikista vuodesta 1967 lähtien miehittämistään alueista.
22.11.1967 Iso-Britannia esitti YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselman numero 242, jota on siitä lähtien yritetty viilata, sorvata, takoa ja räätälöidä, miten vain, kummallekin asianosaiselle sopivaksi. Se vaatii Israelia vetäytymään kesäkuun sodassa 1967 miehittämiltään alueilta. Vastapalveluksena arabit tunnustaisivat Israelin itsenäisyyden, alueellisen loukkaamattomuuden ja poliittisen riippumattomuuden. Välittäjätehtävissä ei kuitenkaan olla järin edistytty.
Yhdysvaltojen vitsaillaan pitävän Israelia lemmikkinään, mutta harva kiinnittää huomiota siihen koko muun maailman yksimielisyyteen, jolla 150 Yhdistyneiden Kansakuntien valtiota äänestää toistuvasti Israelia vastaan. Israelin asioihin on tapana tehdä ratkaisut kansainvälisellä foorumilla. YK:n yleiskokous teki marraskuun 10. päivänä 1975 päätöksen, jonka mukaan sionismi määriteltiin ”erääksi rasismin muodoksi”. Historia kuitenkin osoittaa, että liike syntyi nimenomaan vastauksena juutalaisiin kohdistetulle antisemitismille, kaikkien rasististen liikkeiden äidille. On vaikea ymmärtää Israeliin kohdistettuja rasismin syytöksiä sellaistenkin valtioiden taholta, joissa juutalaisilla asukkailla ja muilla kansallisilla tai uskonnollisilla vähemmistöillä on tuskin minkäänlaista elinoikeutta.45 (Myöhemmin pykälä sionismin rinnastuksesta rasismiin poistettiin jatkuvan protestoinnin seurauksena.)
Mielestäni se assosiaatio, jonka mukaan muslimimaailman sydämessä sijaitseva Israel on uhka arabeille - eikä toisin päin - on absurdi ja käsittämätön. Israel on esimerkiksi luovuttanut miehittämänsä, pinta-alaltaan valtavan kokoisen, Siinain niemimaan (kahdesti?) takaisin vihollisilleen. Ainakin arabipropagandassa Israelin lipun siniset suorat on tulkittu Niiliksi ja Eufratiksi Israelin imperialistisina rajoina Gen. 15:18:n hengessä. Vuodesta 1948 lähtien Israel on ollut kuin keskiaikainen ghetto. Sinne on päässyt monesti vain mereltä ja ilmasta. Sitä ympäröivät vihamieliset ja kostonhimoiset valtiot. Lähes jokainen arabien propagandaelin ja johtaja on julistanut kiihkeästi: ”Ei rauhaa Israelille! Päämäärämme on Israelin tuhoaminen!” Kun esimerkiksi syksyllä 2001 Etelä-Afrikan Durbanissa järjestettiin YK:n rasismikokous, oli sen julkilausumaluonnoksessa ainoa nimeltä mainittu valtio Israel. YK:n virallisen rasismikokouksen rinnalla järjestettiin kansalaisfoorumi, johon osallistui paljon järjestöjä Afrikan, Lähi-idän ja Aasian maista, joiden antipatiat ovat lähtökohtaisesti Israelin puolella.
Israel on vastustanut kansainvälisten tarkkailijoiden tuloa Lähi-itään. Ainakin Suomen tiedotusvälineissä selkkauksen historiallisten juurien selvittäminen mielletään jollakin tapaa propagandistiseksi. Aiheeseen liittyvän keskustelun voisi kiteyttää fraasiin: ”juutalaisilla ei ole yksinoikeutta kärsimykseen”. Tilannetta on oikeastaan vaikea arvioida, sillä mikään muu länsimaa ei ole joutunut vetämään voimakeinoissa linjaa vastaaviin määriin pommi-iskuja yhtä pienellä maantieteellisellä alueellaan. Järjestelmällistä terrorismia on vaikea hallita millään demokratian keinoilla. ”Pyhä sota” merkitsee, että pääsy paratiisiin on varma, jos onnistuu tappamaan kenet tahansa juutalaisen. On lievästi sanottuna ongelmallista, kun tätä retoriikkaa eivät käytä ainoastaan sotilaskoulutusleirit ja moskeijat, vaan myös jotkut päiväkodit, koulut ja hallinto. On vaikea uskoa, että kovin moni sivistysvaltiokaan altistaisi itsensä vastaavassa tilanteessa linjalle erotuomari ja pilli.
Tämän päivän Israel on sosialistisen mallin mukainen edustuksellinen demokratia ilman perustuslakia. Israel esimerkiksi tutki ja tuomitsi itse Ariel Sharonin edesottamukset Israelin tukemien Libanonin falangistien toteuttamassa siviileihin kohdistuneessa verilöylyssä. (Nythän osa Euroopan maista oli teoriassa valmis pidättämään Israelin istuvan pääministerin, mikäli hän saapuisi ihmisoikeusrikoksia käsittelevän lain allekirjoittaman maan maaperälle.) Mutta missä viipyvät tuomioistuimet, jotka tutkisivat ympäröivien arabimaiden ihmisoikeusrikkomuksia? Syyriassa, Jordaniassa, Irakissa jne. ei ole olemassa toimivaa oppositiota. Poliittisia vastustajia saatetaan ampua ”Israelin kätyreinä” pikaoikeudenkäyntien päätteeksi. Vaikkeivät kaikki muutkaan Lähi-idän maat varsinaisia diktatuureja ole, niin monipuoluejärjestelmää noudattavia maita näillä nurkilla ei ole montaa. Israelissa on vaimakas rauhanliike ja sen tv-keskusteluissa puhutaan avoimesti maan ongelmista. Poikkeuksen muodostavat lähinnä juutalaissiirtokuntien pienet, paikalliset radioasemat. Arabimaiden näkemys on kuitenkin se, että Israel harjoittaa valtioterrorismia.
”Ensi vuonna Jerusalemissa” -sanonnan pohjalta on ymmärrettävää, että aina on ollut joitakin juutalaisia, jotka vastustuksista huolimatta ovat palanneet asumaan Jerusalemiin. Kaupungin väestötilastoja on pidetty noin 170 vuoden ajalta, ja ne osoittavat juutalaisten aina olleen enemmistönä. Israelin valtion perustamisvaiheessa 1948 Jerusalemissa asui 33 700 muslimia, 31 300 kristittyä ja 99 300 juutalaista jihadilaisten piirittämänä. Jerusalemin vanhatestamentillinen nimi oli pelkkä rauhaa merkitsevä Salem. Arabeille kaupungin nimi taas on El Kuds, Pyhä. Nimistään huolimatta Jerusalem on saanut todistaa lukuisia verisiä piirityksiä niin menneisyydessään kuin nykyisyydessäänkin. Kaupunki on myös harvinainen esimerkki ulkovaltojen puuttumisesta itsenäisen valtion oikeuteen valita pääkaupunkinsa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska kaupunki on tärkeä kolmelle uskontokunnalle, joista juutalaisuus on pienin. Vaikka monien maiden suurlähetystöt sijaitsevatkin Tel Avivissa, on Jerusalem kuitenkin juutalaisille itselleen, paitsi väkiluvultaan maan suurin kaupunki, myös pääkaupunki.
En tahdo tulla tunnetuksi sodan puolestapuhujana, mutta tunteet kääntyvät sille puolelle juoksuhautaa, jossa kamera käy. Palestiinalaiset ovat uhri, se on selvää. Oikea kysymys kuuluu, kuka tuon uhrin on valmistanut? Goljatkin tuli Daavidia vastaan kilpi kädessä, ja sellainen kolhiintuu tuoksinoissa eniten. On sanottu, että Israelin sotamenestys perustuu ensimmäisen luokan aseistukseen, toisen luokan sotilaisiin ja kolmannen luokan vihollisiin. Itsenäisyyssodassa aseistus oli kuitenkin kehno monikymmenkertaisen vihollisen edessä. Sikäli kuin aseistusta oli, oli se pitkälti amerikanjuutalaisten yksityishenkilöiden lahjoituksilla hankittua. Israel asutti 600 000 arabimaista itsenäistymisen seurauksena karkoitettua evakkoaan. Palestiinalaiset ovat saaneet pysyä pakolaisleireissään medianyrkkinä, huolimatta YK:n taloudellisesta tuesta pakolaisleirien poistamiseksi. (Palestiinalaiset katsottiin vuosituhannen vaihteessa maailman suurimmaksi pakolaisryhmäksi.)
Israel on entisen Uudenmaan läänin kokoinen pinta-alaltaan ja mehiläisvartaloinen ilman Länsirantaa. Sotilaallisesti on liki mahdotonta puolustaa aluetta, jossa saa hakea paikkaa, josta olisi enemmän kuin 20 km lähimmälle rajalle. Arabimaiden yhteenlaskettu pinta-ala on 640 kertaa Israelia suurempi, eikä ainakaan öljyntuottajamailta olisi luullut puuttuvan rahaa pakolaisongelman ratkaisemiseksi. Sotien kynnyksellä Israel vetosi palestiinalaisasukkaisiinsa, etteivät nämä jättäisi maata, koska tämä altistaisi sen avoimelle tykistötulelle muun muassa Golanin ylängöltä. Varsinkin Itsenäisyyssodassa ja niinsanottu Kuuden päivän sodassa arabimaissa kuitenkin uskottiin vahvasti voittoon ja moni lähti. Paosta huolimatta Israel otti välittömästi sodan jälkeen käsittääkseni myös takaisin sitä osaa entisestä palestiinalaisväestöstään, joka tahtoi tulla takaisin.
Kuuden päivän sodan päättyessä Israelista oli tullut Lähi-idän tärkein sotilasmahti ja miehitysvalta. Sotilaallisten ihmeiden jälkeen vahvemman rooli onkin osoittautunut Israelille vaikeimmaksi. ”Ja Jesurun46 lihoi ja alkoi potkia, sinä tulit lihavaksi, paksuksi ja aloit äksyillä. Niin hän hylkäsi Jumalan, joka oli tehnyt hänet, ja halveksui pelastuksensa kalliota. He herättivät hänen kiivautensa vierailla jumalillaan, he vihoittivat hänet kauhistuksillansa. He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista teidän isänne eivät tienneet. Kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut; sinä unhotit Jumalan, joka sinulle elämän antoi.” (5. Moos. 32:15-18.) Maallistumisen myötä Israelin taloudellinen riippuvaisuus Yhdysvalloista on kasvanut. Samalla ulkopoliittinen epävarmuus ja eristyneisyys ovat lisääntyneet.
Kahtena kohtalokkaana päivänä kesäkuussa 1967 ja lokakuussa 1973 USA ja NL olivat vaarallisen lähellä kolmatta maailmansotaa. ”Kuuma linja” oli kuumana ja ydinasein suoritettavat interventiot otettiin puheeksi.47 Minkä vuoksi kaksi suurvaltaa antautuivat alttiiksi yhteenotolle, joka mahdollisesti olisi syössyt koko ihmiskunnan ydinsotaan? Israel jakaa mielipiteet moneen ilmansuuntaan ja moneen oppisuuntaan. Lähi-idän kriisin saaman suhteettoman suuren uutisarvon huomioonottaen on yllättävää, että erään kuulemani väitteen mukaan vuosina 1948-1998 Israel menetti sodissa vain 20 362 henkeä, kun samana aikana esimerkiksi kolareissa menehtyi 20 852 henkeä. Voisi väittää, että volyymiltaan selkkauksessa on strategisinta mediasota. Asia ylittää uutiskynnyksen kaikkialla diasporan maailmassa. Kolmen maanosan leikkauskohdassa sijaitsevaa Israelia voisi kutsua henkisessä mielessä maantieteellistä sijaintia enemmän kulminaatiopisteeksi – tai ”maan navaksi”, kuten raamatullinen sanonta kuuluu (Hes. 38:8-12).
Israelissa on siis käyty reilun 50 vuoden aikana kuusi sotaa ja nähty kaksi intifadaa, eli kansannousua. 70-luvun lopulla keksittiin naapurimaissa uusi ase: maaöljyn hinnalla vaikuttaminen. Öljykaupasta tuli suurin kansainvälinen teollisuudenhaara. ”Mustalla kullalla” kiristäminen oli tehokasta. Läntiset teollisuusvaltiot kokivat talouskriisin ja työttömyyttä. Jo muutama päivä kiristyksen aloittamisen jälkeen monet valtiot suostuivat arabivaltioiden vaatimuksiin. Myötätuntonsa ne ilmaisivat vaatimalla Israelia vetäytymään heti kaikilta valtaamiltaan alueilta. Samaan kuoroon yhtyivät miltei kaikki Euroopan yhteisöön kuuluvien valtioiden hallitukset. Monet Israeliin ystävällisesti suhtautuneet valtiot katkaisivat suhteensa tai julistautuivat varauksellisen ”puolueettomiksi”. Toiset korostivat ystävällisiä suhteitaan arabivaltioihin ja julistautuivat avoimesti Israelin vastustajiksi. Joukko Aasian ja Afrikan valtioita katkaisi diplomaattisuhteensa Israeliin. YK:ssa Israelin saama vastakaiku vaihtui enemmistön vastustukseen. UNESCO, joka ei ole YK:n poliittinen alajärjestö vaan kulttuurijärjestö, kielsi islaminuskoisten ja sosialistivaltioiden enemmistöpäätöksellä Israelia osallistumasta järjestön toimintaan ja istuntoihin marraskuun alusta 1974 lähtien. Asiaa perusteltiin sillä, ettei Israel kuulu Eurooppaan eikä Aasiaan.
On erikoista, ettei Itsenäisyyssodassa vuonna 1948 arabimaiden Israelilta valloittamia alueita kutsuttu koskaan miehitetyiksi. Nykyään maailman tunnetuin miehitetty alue lienee Länsiranta. Palestiinalaiset tosin eivät alun alkaenkaan hyväksyneet maan jakoa, juutalaisten ja palestiinalaisten valtiota perustettaessa kun Ison-Britannian (Palestiina) ja Ranskan (Syyria ja Libanon) mandaatit päättyivät Näin siitä huolimatta, että ko. Transjordanian viipaleen erottaminen Ison-Britannian mandaatista supisti Israelin osuuden koko Palestiinan maapinta-alasta neljännekseen. Itsenäisyyssodan ja kuuden päivän sodan väliseltä ajalta on vaikea löytää ulkomaan lehdistä vetoomusta Länsirannan luovuttamisesta takaisin Israelille. Länsirantaa ei ollut liitetty Jordaniaan millään lopullisella rauhansopimuksella, mutta laittomasta miehityksestä ei ollut vain muodikasta puhua 1948-1967.
Palestiina on kipein kivi islamistien kengässä. Heidän on vaikea ymmärtää, miksi Yhdysvallat ei vaadi liittolaistaan Israelia noudattamaan YK:n päätöslauselmia Palestiinassa, kun se samaan aikaan edellyttää, ettei Irakissa YK:n päätöksistä tingitä tuumaakaan.
Monet EU-kumppaneistamme eivät ole koskaan Saksan rinnalla käsitelleet omaa syyllisyyttään Kolmannen valtakunnan kukistuttua ennen "tuhatvuotista" hallintaansa. Muihin verrattuna meillä on suhteellisen puhtaat paperit tuolta ajalta. Emme mekään toki vetäneet suurlähettilästä Saksasta edes kristalliyönä 1938. Toki elokuvatarkastamomme salli Ruotsista poiketen natsipropagandaelokuvat sen jälkeen, kun niistä oli pätkitty juutalaisten uskonnon rienaus. Toki nämä myös saivat hyvän vastaanoton. Olihan Suomessa huhtikuussa 1939 vain 228 pakolaista Keski-Euroopasta, ja hallitus lupasi torjua pakolaisvirran. Kyllä meilläkin sisäministeri Kekkonen piti öljypuheitaan, ilman että tämä olisi pahemmin jarruttanut myöhempää julkista uraa. Toki.
Mutta kuitenkin: meiltä suomenjuutalaisia ei annettu pois. Meillä päin heille rakennettiin kenttäsynagooga Syvärille, ja muutama suomenjuutalainen upseeri joutui kieltäytymään rautarististä. Tällaista ei tapahtunut missään muualla.
Koska on ilmeistä, että EU-liittolaisillemme on jäänyt ruohonjuuritasolle kytemään, tahdommeko tulla osallisiksi heidän synneistään näin jälkikäteen? Minusta käynnissä on valtava mediasota, jossa Eurooppa hakee myös oikeutusta isiensä teoille. Suomen lintukotoa ei uhkaa akuutisti mikään terroristiryhmä, eli kyseessä ovat täysin omat valintamme.
PA:n kuukausibudjetti on noin noin 90 miljoonaa USD:a, josta noin 2/3 menee palkkoihin. Tämä tarkoittaa, että EU kattaa noin 10 % ko. budjetista. Tämä tieto perustuu operaatio ”puolustuskilven” ohessa löydettyjen PA:n terrorismikytköksiin viittaavien dokumenttien pohjalta tehtyyn raporttiin, josta osia on julkaistu internetissä.48
EU:n kaikesta ulkomaantuesta PA:lle menevän tuen osuus on 4,5-7,5 %. Näin muun muassa siitä huolimatta, että PLO:n historia liittyy avoimeen terrorismiin, PA:n sisäisen tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 milj.USD:n vajaus vuonna 1997, ja PA:n on osoitettu ”rohkaisevan eikä vastustavan” siviilejä vastaan tehtyjä iskuja. Me olemme osa Euroopan Unionia, ja minusta näitä lukuja voi käyttää aihetodisteina olosuhteista, jotka ennakoivat juutalaisvastaisen populismin uutta tuloa. Israelin tapaukseen EU:lla näyttää olevan selkeä kanta. Lyijynkylmä tosiasia on, että me tuemme PA:a enemmän kuin shiialainen Iran tai Arabiliitto.
Tukemamme palestiinalaisten nykyjohtajat ovat sitoutuneet kasvattamaan kansalaisensa PLO:n peruskirjan ”etujoukkorooliin” aseellisessa taistelussa Israelia vastaan. Pykälä 10 on kertonut fedayeenien eli ”heidän-jotka-uhraavat-itsensä” muodostavan ”vapautuksen ytimen”.
Intifadat ovat kriittisiä maantieteellisesti pienen alueen infrastruktuurille, ja EU:n tulisi asettua suojelemaan Palestiinan orastavaa valtiota islamististen maiden sille tarjoamasta kollektiivisesta pelastusvarmuudesta - marttyyrin roolista. Palestiina on kipein kivi islamistien kengässä. Islamistisuus taas ei tarkoita islamia ylipäänsä.
www.Gallup.com/poll:n suorittaman 10 000 henkeä ja 9 valtiota kattaneen kyselyn mukaan Kuwaitissa noin 89 %, Pakistanissa 86 %, Indonesiassa 74 %, Iranissa 59 %, Libanonissa 58 % ja Turkissa 43 % muslimeista ei lainkaan usko WTC-iskujen takana olleen al-Qaida-ihmisten (±4 %). Marokko, Jordania ja Saudi-Arabia sensuroivat tämän kysymyksen kokonaan.
Laajin salaliittoteoria on kyetty jäljittämäänkin. Kyseessä oli internet-juoru, jonka mukaan juutalaisia ei muka kuollut WTC:ssä, koska näitä oli varoitettu. Tämä tieto levisi alueella räjähdysmäisesti ja läpäisi painetunkin lehdistön.
Välittäjäroolissaan Eurooppa voisi kääntää oman antisemitismin ja juutalaisfobian perinteensä myös kokemuksen tuomaksi viisaudeksi: Juutalaiset vaistoavat annihilaatio-uhan ja pelkäävät joutuvansa sovitusuhriksi miljardin kristityn ja miljardin muslimin välillä asetelmassa, joka on muodostunut terrorismin vastaisessa liittoutumassa.
Uskonnollinen maailmankuva ei erotu muusta maisemasta niinkään päättelyketjun sinänsä kuin erilaisten premissiensä takia. Jos jälkikristillinen Eurooppa kategorisoi oman historiansa ja uskonnollisen argumentoinnin rationaalisenkin elementin, on luottamuspula rauhanneuvottelun välittäjäehdokasta kohtaan sitäkin suurempi. Kiinnostava kysymys on myös modernin ihmisen uskonnottomuus: onko sellaista olemassa? Suurimmat katastrofit aiheutuvat oman uskonnollisuutensa tiedostamattomuudesta ja tiedoksi pukemisesta.
Päivän sana on objektiivisuus. Yhtä aatelinen on kehitysuskon ajatus. Maailma ei ole kuitenkaan pitänyt juutalaisista ennenkään, joten miksi se pitäisi heistä nyt? Historiaan ei saisi luutua, mutta kyllä se sinisilmäisyyden tappaa. Keskitysleirit sijaitsivat keskellä Eurooppaa, ja tyypillistä tuolle ajalle oli ulkopuolisten totaalinen välinpitämättömyys. Jupiterin kuista Europa osoittautui jääpeitteiseksi. Roska on helpompi nähdä menneiden sukupolvien silmissä kuin malka - eli kattohirsi - omassa. Isät kivittävät profeetat, ulkokultaiset lapset pystyttävät profeettojen muistomerkit, sanotaan.
En väitä, ettäkö juutalainen välttämättä olisi ollut läpi historian järjestelmällisen miellyttävä naapurina. Aktio synnyttää re-aktion. Väitän ainoastaan, että maailmanhistoriassa näemme käyneen toteen Jumalan lupauksen valitsemalleen ja varjelemalleen Israelille: ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (Gen. 12:3.) Hitleriin saakka juutalaiset olivat muinaisen Rooman mahtikäskyn mukaisesti ”hajotetut ja hallitut”. Hitlerin jälkeen toista poskea ei kuitenkaan enää ole käännetty. Tai niin kuin Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion asian muotoili: ”On sanottu, että lopunajan päivinä leijona ja karitsa makaavat yhdessä. Luulen, että vielä silloinkin olisin mieluummin leijona.” Sekä ”Ollakseen Israelissa realisti, sinun tulee uskoa ihmeisiin.”
Jaakobin jättäessä hyvästejä pojillensa sai kaksi täysveljestä siunauksessaan kuulla: ”Simeon ja Leevi, veljekset, heidän aseensa ovat väkivallan aseet. Heidän neuvoonsa ei suostu minun sydämeni; sillä vihassaan he murhasivat miehiä, omavaltaisuudessaan he silpoivat härkiä. Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on raju, heidän kiukkunsa, sillä se on julma. Minä jakelen heidät Jaakobin sekaan ja hajotan heidät Israelin sekaan.” (Gen. 49: 5-7.)
Esterin kirjalla on synkän alun jälkeen masentava loppu. Koska suurkuninkaan ediktiä ei voinut kumota, kuningas julisti sen rinnalle vastaavan ilmoituksen juutalaisten oikeudesta puolustautua kuultuaan äkkiyllättäen vaimonsakin olevan juutalainen. Molemmissa edikteissä käytettiin samoja ilmaisuja ”hävittää, tappaa ja tuhota”. Tämän ohella jälkimmäinen käskykirje sisälsi myös sanat ”nuoret ja vanhat, lapset ja vaimot”. Arvalla heitetyn kahdennentoista kuukauden 13. päivän viimein koittaessa oli verilöylyn tulos 75 000 ruumista 127 maakunnassa - sekä huoneen numero 13 puuttuminen englantilaisissa hotelleissa. Esterin viimeiset sanat juutalaiskuningattaren nimeä kantavassa kirjassa huokuvat kostonhimoa: ”Jos kuningas hyväksi näkee, sallittakoon Suusanin juutalaisten huomennakin tehdä saman lain mukaan kuin tänä päivänä. Ja ripustettakoon Haamanin kymmenen poikaa hirsipuuhun” (Ester 9:13). Alkuun päästyään sotaa on vaikea hillitä. Päivässä kirje ei etene kovin kauas, mutta ainakaan Susassa 500 kuollutta ei riittänyt. Haamanin poikien ruumiiden julkinen häpäisy ei sekään lienyt tarpeellista. Raamatussa yksilön ja esivallan moraali erotetaan toisistaan. Ainakin edelliseen ohje kuuluu: ”‘Kosto on minun’, sanoo Herra.” Esivalta kuitenkin saa - ja sen on velvollisuus - rankaista rikollista yksilöä. ”Jos pahaa teet, niin pelkää. Sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee” (Room. 13). Kenenkään ei pidä kuvitella itseänsä yksityisellä tasolla koston toimeenpanijaksi. Jos kansa kostaa kansalle, on sekin harvoin oikeudenmukainen ja siitä tulee kierre yhtä helposti kuin ihmistenkin välisestä vendettasta. Ester on Raamatun ainoa kirja, jossa ei mainita Jumalan nimeä. Siinä ei puhuta edes esirukouksesta, vaan ainoastaan teknisesti toteutettavasta ”esipaastosta”.
Israel 'taistelee' työtä ja tutkimusta tekemällä, ei ase kädessä. Ehkä merkittävin yksittäinen vaikute, joka juutalaisella väestönosalla on ollut asuttamassansa maassa, tapahtui vuosina 1870-1933 Saksan teollistumisen yhteydessä. Juutalaisten vähäisyyden ja menneisyyden huomioon ottaen on miltei mystistä, miten syrjitty kansanosa pääsi mukaan Saksan intellektuaalisen perinnön keskeisimpinä vuosina vaikuttaneisiin älymystöpiireihin. Juutalaisten vaikutus Saksan kulttuuriin oli aluksi mahdollista vain heidän tyttäriensä johtamien salonkien kautta.49 Euroopan valtiot rahoittivat sotakulunsa kyllä 80-prosenttisesti lainalla, mutta todellisuudessa laina saatiin pääasiassa Yhdysvalloista. Ei voi kuitenkaan kiistää sitä, etteikö joku aina hyötyisi sodasta.
Kun Yhdysvallat liittyi 1. maailmansotaanhuhtikuussa 1917, ei siinä oltu vielä ammuttu laukaustakaan Saksan omalla maalla. Venäläisiä ei kiinnostanut sotia tsaarin puolesta ja reservit kieltäytyivät sotimasta. Saksa oli jo edennyt Pariisin porteille. Briteillä ruokahuoltoa riitti enää viikoksi. Eurooppa menetti 300-vuotisen maailmanherruutensa I maailmansodan neljänä vuotena. Sota loppui 11. 11. kello 11 vuonna 1918, mutta yhdestoista hetki oli jo lyönyt ja talouden johtoasema siirtynyt Atlantin taakse. Maailmansodan edellä USA:lla oli 4 miljardia dollaria velkaa Euroopan valtioille - sodan nämä olivat velkaa USA:lle 14 miljardia dollaria. (Ainoa velkansa kokonaan maksanut valtio on Suomi. Muut lopettivat maksunsa 1930-luvun taloudellisten vaikeuksien aikana. ”Finland pays again!” ihasteltiin USA:n tabloidilehtien lööpeissä. Suomi on myös ainoa valtio, joka maksoi 2. maailmansodan sotakorvausvaatimukset.)
Natsien miehittäessä II maailmansodan aikana Itävallan, tulivat sotilaspoliisit pidättämään myös Rothscildin suvun päämiestä. [Niin suuri oli hänen auktoriteettinsa, että kun Rothscild lähetti sanan sotapoliiseille odottaa ruokailun päättymistä eteisessä, nämä tekivät työtä käskettyä.] Natsien päästessä valtaan Berliinin lakimiehistä ja lääkäreistä jopa puolet oli juutalaisia. On aivan kohtuullista, oikein ja autuaallista että tietotekniikan käänteen aiheutti germanium-niminen puolijohdemetalli. Esimerkiksi planeettamme ensimmäinen radiosignaali ulkoavaruuteen kajahti tietääkseni vuonna 1936 Berliinin olympialaisista.
Jos EU-liittolaisillemme on jäänyt ruohonjuuritasolle kytemään, niin tahdommeko tulla osallisiksi heidän synneistään näin jälkikäteen? Minusta käynnissä on valtava mediasota, jossa Eurooppa hakee myös oikeutusta isiensä teoille. Suomen lintukotoa ei uhkaa akuutisti mikään terroristiryhmä, eli kyseessä ovat täysin omat valintamme.
Tietojeni mukaan EU antaa noin 10 % koko maailman kehitysavusta. Jäsenvaltioiden omien kiintiöiden kanssa osuus käsittääkseni on jopa puolet koko maailman antamasta avusta. Vuosien 1994 ja 2001 välillä EU antoi PA:n nykyiselle johdolle 1446 miljoonaa euroa, josta vain 256 Me on lainaa Euroopan investointipankilta. Yksittäiset EU-jäsenet tukivat PA:ta lisäksi bilateraalisesti miljardilla eurolla.50 HS 3/3/2002 mukaan EU-tuki Oslon sopimuksen jälkeen on ollut kaikkiaan 3,5 miljardia euroa
EU:n kaikesta ulkomaantuesta PA:lle menevän tuen osuus on 4,5-7,5 %. Näin muun muassa siitä huolimatta, että PLO:n historia liittyy avoimeen terrorismiin, PA:n sisäisen tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 milj.USD:n vajaus vuonna 1997, ja PA:n on osoitettu ”rohkaisevan eikä vastustavan” siviilejä vastaan tehtyjä iskuja. Me olemme osa Euroopan Unionia ja minusta näitä lukuja voi käyttää aihetodisteina olosuhteista, jotka ennakoivat juutalaisvastaisen populismin uutta tuloa. Israelin tapaukseen EU:lla näyttää olevan selkeä kanta. Lyijynkylmä tosiasia on, että me tuemme PA:a enemmän kuin shiialainen Iran tai Arabiliitto.
Tukemamme palestiinalaisten nykyjohtajat ovat sitoutuneet kasvattamaan kansalaisensa PLO:n peruskirjan ”etujoukkorooliin” aseellisessa taistelussa Israelia vastaan. Pykälä 10 on kertonut fedayeenien eli ”heidän-jotka-uhraavat-itsensä” muodostavan ”vapautuksen ytimen”.
Intifadat ovat kriittisiä maantieteellisesti pienen alueen infrastruktuurille. Toinen sellainen laski Israelin Nasdaq-firmojen määrän 200:sta 100:aan parissa vuodessa. Mikä on tämä EU rauhanvälittäjänä? EU:n tulisi asettua suojelemaan Palestiinan orastavaa valtiota islamististen maiden sille tarjoamasta kollektiivisesta pelastusvarmuudesta - marttyyrin roolista. Palestiina on kipein kivi islamistien kengässä. Islamistisuus taas ei tarkoita Islamia ylipäänsä.
“THE STATE OF ISRAEL will be open for Jewish immigration and for the Ingathering of the Exiles, it will foster the development of the country for the benefit of all its inhabitants, it will be based on freedom, justice and peace as envisaged by the prophets of Israel, it will ensure complete equality of social and political rights to all its inhabitants irrespective of religion, race or sex, it will guarantee freedom of religion, conscience, language, education and culture, it will safeguard the Holy Places of all religions, and it will be faithful to the principles of the Charter of the United Nations"
http://www.calvin.edu/academic/cas/gpa/ww2era.htm#Posters
KUKAAN EI VÄÄRENNÄ RUSKEITA KIRJEKUORIA JA TULITIKKUJA
Kaikesta suoneniskennästä huolimatta on lohdullista, että heprean kielessä ei ollut sanaa sattumalle. Jumala tietää mitä sallii - ja jopa varoitti kaikesta jo Vanhassa Testamentissa. Nada es casualidad, kuten espanjaksi sanotaan. Sattumaa ei ole. Pupilli on kehon pinnan parhaiten suojattu osa. Sitä suojaavat kallon luut, silmäripset, silmäluomet, voiteleva ja desinfioiva kyynelneste sekä nopeasti uusiutuvat filmisolut. Pupilli tarkentaa automaattisesti katsetta eri kohteisiin. (Seuraavassa ”kuuluisten juutalaisten” luvussa käsitellään fokusointipuolta.) Monet seikat saavat silmät räpyttämään. Silmiä ympäröivä lihas on hyvin herkkä ja havaitsee pienimmänkin epätavallisen liikkeen. Silmät ovat sielun peili, taitava tarkkailija käyttää silmien räpyttämistä valheenpaljastimena. ”Sillä näin sanoo Herra Sebaot (sotajoukkojen Jumala): Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.” (Sak. 2:8.) Ainakin itse tapaan ärsyyntyä, mikäli silmääni kopeloidaan. Koko kehon olo välittyy vivahteikkaasti silmän kautta, mutta erityisesti se on varustettu välittämään surua. Katse samenee usein, koska silmän erityispiirre on itku. Israelissa on kyse Jumalan valinnasta, vain välillisesti sen omista ansioista. ”Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.” (Jes 49:16.) Muurit rakennettiin kaupunkien suojaksi hyökkääjää vastaan.
Raamatussa mainitaan vain kaksi enkeliä nimeltä. Toinen näistä on”kuka Jumalan kaltainen” eli Miikael. Hänet esitellään Vanhassa Testamentissa (Daniel) Israelin enkeliruhtinaana. Tämä joukko-osasto on ilmeisesti ollut erityisen tärkeä, koskapa Uudessa Testamentissa samaisen Mikaelin kerrotaan saaneen ylennyksen ja kantavan tätä nykyä kaluunoissaan arkkienkelin arvomerkkejä.
Toinen nimeltä mainittu enkeli on Gabriel, ”Jumalan mies” tai ”Jumalan sankari”, ja tämä mainitaan ainoastaan Vapahtajan inkarnaation tai Vanhan Testamentin pre-inkarnaatioiden yhteydessä. Gabriel on niin ikään Danielissa jonkinlainen ”Ihmisen Pojan” adjutantti.
On yksi asia käyttää Israelia todistuksena Jumalan olemassaolosta, kokonaan toinen vedota itse juutalaiseen nasaretilaisen messiaan puolesta. Edellisestä voi puhua voimakkain äänenpainoin, mutta jälkimmäisestä vain hiljaa, tiedostaen kantavansa kristillisen kirkon häpeällistä perintöä harteillaan. Vuodet 1000-1500 jKr olivat monen mielestä kyynelten jakso juutalaisille. Tätä jaksoa voi kutsua nimellä kirkon skandaali, sillä juutalaiset saavuttivat ahdistustensa syvänteet kirkon ollessa vaikutuksensa ja valtansa huipulla. Rooman juutalaisten piti osoittaa kunnioitustaan jokaiselle vastavalitulle paaville Tiituksen riemukaaren, heidän kansallisen onnettomuutensa muistomerkin, alla. Kääntyminen kristinuskoon tehtiin kirkkojen puolelta mahdollisimman nöyryyttäväksi toimenpiteeksi sianlihan syömisineen, pyhäpäivien, juhlien ja juutalaisten kirjoitusten kieltämiseen jne. Kirkon kasteessa katkaistiin kaikki kuviteltavissa olevat siteet juutalaiseen identiteettiin ja juuriin.[36] Kaukana oli paavalilainen ajatus messiaanisuudesta juutalaisuuden täyteytenä.
Esimerkiksi kun Islam ja maurit oli vuonna 1492 ajettu pois Espanjasta, juutalaisille annettiin muutama kuukausi aikaa poistua maasta. Irtain omaisuus myytiin lähes ilmaiseksi ja kiinteän omaisuuden takavarikoi hallitus, ellei juutalainen suostunut kastettavaksi kirkon jäseneksi. Monesti muslimit ovat kohdelleet kääntynyttä juutalaista väestönosaa paremmin, kuin kristityt konsanaan.
”Petetty veli on vaikeampi voittaa kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnan salvat.” (Snl 18:19.) Joissakin historian jaksoissa inkvisitio on miettinyt yksityiskohtia juutalaisten ”vapauttamiseksi”. Piinapenkki ei kuitenkaan sovellu kovin hyvin ymmärryksen kyöräämiseen. Tänä päivänäkään Israelista ei helposti löydä ikkunaristikoita, joissa ripat menisivät ristiin. Siinä missä Länsimaissa yhteenlaskun symbolina on risti, kirjoitetaan se Israelissa taskulaskimeen toisin. Juutalaisten jättäminen lähetysvastuun ulkopuolelle ei kuitenkaan ole osoitus kirkon suvaitsevaisuudesta vaan sen perusteiden ja uskon kieltämisestä. Suoneniskentänsä kulta-aikana katolinen kirkko EI harrastanut juutalaisten "käännyttämistä", vaan nimenomaan hylkäsi heidät. Minäkään en tosin yritä tällä tekstilläni käännyttää ketään. Minä puhun suuni puhtaaksi ja tahdon eroon todistajan vastuustani. Luotan että Jumalan Henki hoitaa käännyttämiset, minua hienotunteisemmin.
Valoin vannotettu ja pakkokäännytetty juutalainen voi oikeutetusti hymähtää evankelisille kristityille, sillä linnoitettu kaupunki ei avaudu ilman kestävää piiritystä. Kaikki nimelliset kristityt eivät kuitenkaan ole olleet, eivät ole, eivätkä koskaan tule olemaankaan aitoja, uudestisyntyneitä kristittyjä. Israelin uskontunnustuksen eli Sheman ensimmäinen sana on ”kuule” (5 Moos 6:4). Toivoisin hartaasti kristityn ja juutalaisen kuulevan toisiaan. Sapatin oli tarkoitus auttaa ihmistä lepäämään, mutta myös muistuttaa luomisviikosta. Toivoisinkin Leviatanmuistiossakin käsitellystä luomisapologetiikasta löytyvän ensimmäisen yhteisen sävelen juutalaisten ja evankelisten kristittyjen välille. Kreikankieliset epistolat ja apostolien Teot viljelevät sanaa dialegomai, "puhella, keskustella, väitellä" (Apt 17:2; 18:19; 19:10). Tämä oli fariseus Paavalille tyypillinen työmuoto, jossa hän kävi suoraan käsiksi uskon ytimeen. Mutta se ei ollut monologia, vaan dialogia. Paavali otti myös vastaan vasta-argumentteja. Esimerkiksi Tessalonikassa Paavali jo ennen Diasporan alkua pakanamaissa "meni tapansa mukaan" synagoogaan heidän luokseen ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ja osoitti, että Krituksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus." (17:2-3).
Usein unohdetaan myös, että Israelissa alkukirkko oli suosittu, sitä vainosivat ainoastaan muutamat johtajat. Apostolien teoissa mainitaan että ensimmäiset kristityt kokoontuivat joka päivä pyhäkössä "ollen kaiken kansan suosiossa" (Apt 2:46-47). Jopa Israelissa tapahtuneet vainot olivat siedettäviä verrattuna siihen, mitä saatiin niskaan myöhemmin roomalaisvaltion toimesta. Jerusalemin juutalaiskristillinen yhteisö eli melko normaalia elämää siihen saakka kun Jaakob kivitettiin vähän ennen Jerusalemin hävitystä. Myös Jeesuksen serkulla Simeonilla oli suuri merkitys keskushenkilönä, kunnes hänet ristiinnaulittiin Trajanuksen aikana (98-117 jkr.). Itse asiassa muhamettilaisuus (Islam) sai eniten vaikutteita juuri Israeliin jääneeltä kristinuskon lahkolta. Diasporan alun jälkeen ns. natsarealainen vähemmistö siirtyi Pellaan ja Bereaan. He noudattivat myös juutalaista lakia, vaikkeivät vaatineetkaan sitä pakanakristityiltä. He uskoivat myös neitseestäsyntymiseen. Pääosa maahan jääneistä kristityistä oli kuitenkin ns. ebioniitteja (ebioniitit, hepr. evjon, varaton) jotka siirtyivät Etelä-israeliin. (Avdatissa on edelleen jäänteitä ebioniittien kulttuurista.) Nämä olivat legalistisempia ja jyrkempiä lakikiivailijoita, jotka mm. kielsivät neitseestä syntymisen ja juuri näiltä takaisin juutalaiseen suuntaan palanneilta ehdottomilta Muhammed otti eniten vaikutteita. Toisaalta on arveltu, että kristinusko olisi sulautunut hellenistisiin ja pakanallisiin liikkeisiin synkrenistiseksi elämysuskonnoksi kuten nykyisessä karismaattisessa liikehdinnässäkin uhkaa käydä, elleivät juuri juutalaiskristityt olisi myöhemmin(kin) tähdentäneet kristinuskon raamatullisia kirjoitettuja perusteita.
Varsinainen järjestäytynyt juutalaislähetys on uskonpuhdistuksen ja myöhemmin Saksan pietismin ja Englannin metodistisen herätyksen 18. vuosisadan hedelmä. Uskonpuhdistajat käyttivät juutalaisia rabbeja opettajinaan kääntäessään Vanhan Testamentin kansan kielelle. Tämä suhde johti monissa tapauksissa syviin keskusteluihin ja jopa juutalaisten oppineiden juutalaisuuden syventymiseen Messiaanisuuden kautta. (Toki "täyskäännös", parannus, pitää tehdä aivan kaikkien.) Uskonpuhdistus toi merkittävän muutoksen keskiajan asenteisiin. Nyt alettiin tuntemaan paremmin juutalaisuutta, eikä enää väitetty että Vanha Testamentti oli alkukieleltään latinaa. Aiemmin vain julistettiin, että Jumala oli kääntänyt selkänsä Israelille, nyt korostettiin että heillä oli suuri tulevaisuus edessään. Samalla heräsi kiinnostus eskatologiaan, Raamatun viimeisiä aikoja koskeviin lupauksiin. Eskatologia nousi eritysesti Ranskassa ja Hollannissa 1600-luvulla. Pietismin isä Philipp Jakob Spener (o) (1635-1705) laati ensimmäisenä yksityiskohtaisen kristillisen juutalaislähetyksen suunnitelman. Spener rukoili päivittäin juutalaisten kääntymisen puolesta, mutta puolusti toisaalta myös täydellistä uskonnonvapautta juutalaisille. Tämä oli aivan uutta pietistisessä Saksassakin. Spener linjasi: "Oikea ja varsinainen keino vaikuttaa juutalaisten kääntymiseen on rukous ja Jumalan sana". Tällainen todistus voi onnistua vain sydämellisen rakkauden myötä ja asiallisesti heitä kunnioittaen, kuten Risto Santala painottaa ("Kenen te sanotte minun olevan?" Perussanoma 2008).
Juutalaiset olivat lähellä myös uudenajan pakanalähetyksen isän Nicolaus Ludvig von Zinzendorfin (o) (1700-1760) sydäntä. Hänelle oli ominaista sijoittaa tunnettujen hengellisten runojensa saksankielisten sanojen sekaan yllättäen heprealaisia käsitteitä. Termit viittaavat erittäin tiiviisiin väleihin ajan synagoogaan.
Lusiferaalisessa maailmassa sikakirkon voi ymmärtää vanhan väärentäjän kokemuksella: Kukaan ei väärennä ruskeita kirjekuoria ja tulitikkuja. Ei savua ilman tulta. Mikäli olet saanut käteesi synteettisen kiven, tiedät aidonkin piilevän jossakin. Valonkantajan ja kointähden virkaan on aina kaksi hakijaa.
Israelia ei tarkoitettu Jumalan lemmikiksi. Jumala varoitti jo Mooseksen laissa olevansa oman kansansa kohdalla tavallista ankarampi: ”Mutta jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut... ja sinä tulet kauhistukseksi, sananparreksi ja pistopuheeksi kaikille niille kansoille, joiden keskuuteen Herra sinut kuljettaa.” (5 Moos 28, 1 Kun 9.) Mooses ei ollut Israelin kansan patriarkka tai perustaja, mutta hän teki siitä kirjan kansan. Vainoissa ja diaspoorassa kävi toteen Mooseksen sana: ”Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.” (5 Moos 28:65.) Vaikka emme kannatakaan rotuoppia, niin Juutalainen kansa on aina erottunut muista kansoista - syrjinnän piirtämän rajaviivan vuoksi. Juutalainen on tunnettu puheesta siansaksan[37], ulkonäöltä rupisen naaman ja kyömynenän vuoksi. Kansakuntana Israel on sitä mitä kristitty henkilökohtaisesti, erilainen. Häpeä, jota uudestisyntynyt kristitty kantaa maailmassa, on sukua sivistyneimmänkin juutalaisen sosiaalisen stigman uhalle.
Henkilökohtaisesti pelastuakseen lapsenuskon jättäneen juutalaisenkin on sydämessään uskottava Jeesukseen ja suullaan tunnustettava Hänet ihmisten edessä. Tai sanotaanko: Tätä riemullisinta tapahtumaa ja juhlien aihetta Jumalan enkeleille ei sovi kieltää. On uhkaavaa, että pääasia tuppaa jäämään syrjään juutalaisuudesta kiinnostuessa ja monin paikoin messiaanisista seurakunnista vain kymmenesosa on juutalaisia syntyperältään. Raamattu ei kiinnosta, tanssitaan mieluummin hooraa. Pinnallinen soul warming music, sielua lämmittävä musiikki, luo sielullisen eikä suinkaan hengellistä ilmapiiriä. Uusi Testamentti ei puhukaan niinkään oikeasta opista kuin terveestä opista (1 Tim 1:10; 6:3; 2 Tim 4:3; Tiit 1:9; 1:13; 2:8).
Juutalaiset ovat selvinneet ja tulevat selviämään jatkossakin. Juutalaiset selviävät, koska he ovat valittu kansa. Kuluvalla vuosisadalla olemme saaneet nähdä paitsi juutalaisten valtion, myös heprean kielen ylösnousemuksen (ainoana esimerkkinä muinaisen kielen menestyksekkäästä uudistamisesta). Raamatussa Israelin luku ei ole vielä loppuunkäsitelty. Tämän päivän Israel on sosialistisen mallin mukainen edustuksellinen demokratia ilman Perustuslakia. Ei ole enää satukirja-tason uskomus, että jonakin päivänä Israel on maltillisen luja teokraattinen kuningaskunta. Tuhatvuotisia valtakuntia on jo tarpeeksi yritetty pystyttää väkivalloin.
Maailman lippujen pentagrammien sijaan Israelin lipun Daavidin tähti muodostuu kahdesta päällekkäisistä kolmiosta. Israelilla on tehtävä. Juutalaiset selviävät koska Raamatun lehdillä Israelille on ennustettu tulevaisuus. Heidän tulevaisuutensa on Jumalan yhteydessä. Jollei kristittynä, niin juutalaisen Jeshuan/Joosuan johtamana kansana evankelioimassa ja valloittamassa rauhan asein muita kansoja - mukaan lukien pinnallisestakin kristillisyydestä luopumassa olevat länsimaat. Toistaiseksihan asia ei vielä ole näin.
Jes. 11:11,12: ”Ja sinä päivänä Herra vielä toisen kerran (vrt. 1. kerta: Babylonin pakkosiirtolaisuus profeetan omiin aikoihin ja Jesajan rukoustalkoot itse kuningas Hiskian kanssa) ojentaa kätensä hankkiakseen itselleen jäännöksen, joka on jäljellä Assurissa, Egyptissä, Patroksessa, Etiopiassa, Eelamissa, Sinearissa, Hamatissa ja merensaarilla. Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.” Israelin juutalaisväestöstä jokseenkin puolet on maassa syntyneitä, toinen puolisko on ”nousseita” eli siirtolaisia noin sadasta eri maasta (”alijoiden olimit”). Kansojen taulun (Gen 10) ja suuren kansainvaelluksen muistaen kiinnostava on Jesajan kirjan myöhäisemmät jakeet: ”Keitä ovat nuo, jotka lentävät kuin pilvet ja niin kuin kyyhkyset lakkoihinsa (vrt. lentokoneet)? Merensaaret odottavat minua ja etummaisina tulevat Tarsiin laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa... Minä tuon vasken sijaan kultaa, ja raudan sijaan minä tuon hopeata, puun sijaan vaskea ja kiven sijaan rautaa.” (Jes 60:8-9, 17.)
Jeremia 16:14-16 kertoo osuvasti, miten viimeisenä sysäyksenä maistamuutolle täytyy kuitenkin olla väkivallan teot. Ihminen ei yleensä opi hyvällä: ”Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota:’ Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’, vaan:’ Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut’. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä. Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista.” Kaksituhatvuotisen hajaannuksen jälkeen lähes jokaisessa maailman kolkassa on juutalainen kokoontumispaikka eli synagooga (kreikk.). Mitä tahansa tästä eteenpäin tapahtuukin, tunnetaan juutalaiset tämän maailmankiertueen jälkeen kaikkialla. Tarina ei ole jäänyt miltään kansalta kuulematta.
Yllättäen olemme tulleet juutalaisten historiassa samaan vaiheeseen, mihin Vanha Testamentti päättyy. Raamatun profetioiden mukaisesti juutalaiset ovat saaneet mahdollisuuden palata kotiinsa ja aloittaa uuden elämän. Israelilla on uusi tilaisuus.
MAINEHIKKAITA VAI YLISTETTYJÄ?
Sefanjan kirjan viimeiset jakeet kuuluvat (3:19, 20): "Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin - siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra."
Olen todistellut, että kyse on
meidän päivinämme toteutuvasta profetiasta, esseissä
kuten
http://www.biokemia.fi/Indicator.html
http://www.biokemia.fi/Tieteenluovutus.html
http://www.biokemia.fi/Musiikki1.htm
http://www.biokemia.fi/Sefanja_Rokkentrollit.htm
http://www.biokemia.fi/Hollywoodism.html
http://www.biokemia.fi/Rautatammi_metsurit.htm
http://www.biokemia.fi/Kallonkutistajat.html
http://www.biokemia.fi/Tietonikkarit.htm
http://www.biokemia.fi/Kirjailijat.htm
http://www.biokemia.fi/Toimittajista.htm
http://www.biokemia.fi/sarjakuvat.htm
http://www.biokemia.fi/Neropatit.html
http://www.biokemia.fi/Shakki_ja_Matti.htm
http://www.biokemia.fi/juutalaisasutus.htm
http://www.biokemia.fi/Vuosisadan_vaklaustarina.htm
http://www.biokemia.fi/Business_on_business_mutta_Mooses_on_Mooses.htm
http://www.biokemia.fi/Kolumbus.htm
http://www.biokemia.fi/MaailmanMerkittavinMies.htm
http://www.biokemia.fi/Kommunismin_juuret.html
http://www.biokemia.fi/Lojaalisuudesta.htm
http://www.biokemia.fi/Kotimaani_ompi_Suomi.htm
Sefanjan nimi merkitsee HERRAN SALAMAA. Tämä profetia todellakin iskee sydämeen. Yllättävästi ja syvästi. Sefanja 3:8 taas sisältää heprean kaikki konsonantit ja kaikki vokaalit. Se on ainoa tällainen jae koko Raamatussa: "Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, odottakaa sitä päivää, jona minä nousen saaliille. Sillä minun tuomioni on, että minä kokoan pakanakansat, saatan kokoon valtakunnat vuodattaakseni heidän päällensä tuimuuteni, vihani kaiken hehkun; sillä minun kiivauteni tuli kuluttaa koko maan." Seuraavasta jakeesta saamme lukea: "Silloin minä muutan puhtaiksi kaikkien kansojen huulet (kielet). Niin että ne kaikki rukoilevat Herran nimeä." Onko yhteinen sävel ja yhteinen kieli hepreassa 22 aakkosensa kanssa? Israelissa oli 22 kuningasta. Juudassa oli 22 kuningasta. Hmm... Leeviläisiä erämaassa 22 000. Deuterenomissa 22 kertaa sana "laki". Galatalaiskirje vastaa Deuteronomiin, siirrytään laista armoon. Paavali laittoi sanan "usko" tasan 22 kertaa galatalaiskirjeeseen. Koko VT:ssa sana "laki" on 220 kertaa, 22x10.
Nyky-Israel luovutti kaikki perheasiat (aviovihkimykset, avioerot, lasten huostajuusoikeudet ja hautaukset) maan rabbinaatille. Siksi Israelissa ei ole mitään siviilivihkimystäkään, eivätkä edes reformijuutalaiset rabbit ole saaneet laillistettua vihkimisoikeutta Israelissa ja seka-avioliitto juutalaisen ja muuta uskoa tunnustavan välillä on mahdoton, ellei toinen osapuoli käänny virallisesti mooseksenuskoon. Uskonnollisen pakon käyttö ja tooran soveltaminen ulottuu luonnostaan niin liikenteen, maanviljelyn, ravintoloiden kuin kaupankin alueelle. Sapattina juutalainen ei saisi sytyttää tulta, käyttää radiota tai partakonetta, kirjoittaa tai ajaa autoa. Sapatin kieltolistaan kuuluvat edelleen mm. tupakanpoltto ja rahojen käsittely ja monet perheet hankkivat automaattisen sähkökatkaisimen koko sähköverkkoonsa entisten sabesgoija-naapureiden sijaan. Ortodoksijuutalaisuudesta puhutaan, mutta kuvaavampi termi olisi ortopraksia, lain puhdas täytäntöönpano. Lain muodollisesta noudattamisesta on tullut itsetarkoitus. Tie on toki viisaampi kuin ihminen, mutta halakha, vaellus ja kilvoitus (UT:n hodosofia), voi olla myös pelkästään ulkonaista. Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten, sanoi jo Jeesus 2000 vuotta sitten.
Rehellisyyden nimissä on siis tunnustettava, että juutalaisia tunnetaan myös liberaaliteologian pioneereina ja gangstereina, kuin KGB:n, feministi- ja gay-liikkeen perustajinakin. Tällaiset edesottamukset eivät itseäni henkilökohtaisesti ilahduta. Silti nämäkin hahmot lienevät ainakin omissa piireissään ”ylistettyjä” ja niiden ulkopuolellakin ”mainehikkaita”. Jokaisessa kansassa lienee inhimillisesti katsoen sekä jaloja, että vähemmän jaloja yksilöitä. Lopullinen ”ylistettävyys” odottaa välienselvittelyä vanhan messiaskandidaatin Jeshuan kanssa. ”Enemmän kuin Israel on pitänyt sapattia, on sapatti pitänyt Israelia”, sanotaan. "Kolme asiaa tulee odottamatta: Messias, aarrelöytö ja skorpioni", rupatteli Talmud.
Aabrahamin kanssa tehdyn liiton vertauskuvaksi (Gen 15) ei riittänyt kenkien tai suolan vaihto. Jumalan tehdessä Aabrahamin kanssa valan, eivät nuo kaksi tavan mukaan edes kulkeneet yhdessä halkaistujen uhriruhojen halki. Aabraham oli vaivutettu uneen ja Jumala hoiti kulkemisen yksin. Liiton toteutuminen ei voi siis kaatua Israelin erehdyksiinkään.
Juutalaisia on arvosteltu kylmyydestä, pahansuopuudesta ja omiensa puoltamisesta liike-elämässä. Tässä on varmasti perää. Voi kuitenkin kysyä, mitä liike-elämältä odotetaan. Kumpi oli ensin, muina vai kauna? Aktio herättää reaktion. Jos juutalaisten historiasta jotakin varmaa tiedämme, niin sen että heitä ollaan syrjitty. Jo Esterin kirjassa kerrotaan, miten Persian poliittista yhtälöä oli tarkoitus sieventää juutalaisongelman ratkaisulla. Kun kerran on tullut mahdollisuus näpäyttää takaisin, onko ihme että jänisräikkä soi? (Esterin kirjassa Persian kuningas Ahasveros (o) ei voinut kumota omaa käskyään, mutta antoi juutalaisille luvan puolustautua. Erikoista tosiaan on se, että uhka leijui sen ryhmän päällä, joka ei ollut luvasta huolimatta lähtenyt takaisin vanhaan maahansa 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen.) Yhdysvalloissa juutalaisilla on ollut alusta saakka kansalaisoikeudet. Amerikanjuutalaisten henkilökohtainen panos Yhdysvaltain nostamiseksi maailman johtavaksi suurvallaksi tekee Yhdysvaltain myönteisen Israelin-politiikan jo paljon ymmärrettävämmäksi. Olisiko Amerikka levittänyt maailmalle edes hampurilaisketjuja ilman juutalaisiaan?
Mitä 1700-luvulla alkanut emansipaatio ghetoista on käytännössä tarkoittanut? Esimerkiksi lääketieteen nobelisteista juutalaisia on ollut 31 % ja fysiikan nobelisteista 25 %, vaikka juutalainen väestö kattaa vain 0,2 % maapallon väestöstä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että shakin maailmanmestareista juutalaisia on ollut 54 %, Oscar-palkinnon voittaneista elokuvaohjaajista 27 %, johtavista hyväntekijöistä Business Weekin v. 2010 listalla 38 % ja Pulitzer-palkituista kaunokirjailijoista 51 %. Juutalaiset muodostavat 2 % Yhdysvaltain väestöstä mutta 21 % Itärannikon laatuyliopistojen ylioppilaskunnasta ja 26 % niistä joiden tutkimustyön Kennedy-keskus on palkinnut. Toisenlaisen vertailun vuoksi muistettakoon, että esimerkiksi egyptiläiset rekisteröivät 77 patenttia Yhdysvalloissa vuosien 1980-2000 välillä, saudit 171 patenttia - ja israelilaiset 7652 patenttia, amerikanjuutalaisista puhumattakaan. 2000-luvun finanssikriisissä ilmeisesti vain kolmen valtion keskuspankit ovat nostaneet korkoaan. Nämä ovat Australia, Israel ja Norja. Jälkimmäisessä on poliittinen keskuspankki ja talous on lähes pelkkää öljyä, joten sitä ei voi verrata kahteen oikeaan markkinatalousmaahan. Australiankin hyvän taloustilan selittää vienti Kiinaan ja suhteellinen läheisyys markkinoihin. Israel on kaukana kasvavista talouksista, ympärillään sitä boikotoiva stagnaattinen blokki, eikä sillä ole merkittäviä raaka-ainevaroja. Dan Senor ja Saul Singer ovat kirjoittaneet aiheesta oivallisen tutkielman "Start Up Nation - The story of Israel's economic miracle". Kirja listaa melkoisen määrän Venture Capital -bisnesenkeleitä ja israelilaisia myytyjä tai listattuja yrityksiä.
Eurooppa on pyytänyt anteeksi natsiaikoja, mutta ennen Toista Maailmansotaa Sveitsin pankkeihin tallettamiaan rahoja juutalaiset eivät ole takaisin saaneet. Mooses on Mooses ja Bisnes on Bisnes. Mutta vaikka ihmiskunnan rikokset vanhenisivat, Jumala säilyttää tilikirjansa. Johtopäätös kuuluisista juutalaisista on, että Sefanjan kirjan viimeisten jakeiden profetia on käymässä ja käynyt toteen omien silmiemme edessä. Juutalaisuuden noususuhdanteen voisi sanoa alkaneen romantiikan aikoina ja voimistuneen juuri paluumuuttoajatuksen kanssa korreloiden. Keskiajaltakin voisi toki nostaa joitakin juutalaisia tiedemiehiä matematiikkaan, navigointiin ja tähtitieteeseen liittyen. Todella suuret juutalaiset nimet ovat kuitenkin nousseet koko maailman ja kaikkien yhteiskuntaluokkien tietoisuuteen vasta viimeisten parinsadan vuoden aikana, Moses Mendelssonin johdattaessa kansansa ghetoista yhteiskuntien osallistuviksi jäseniksi.
Hesekiel 36:19-34: “Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin. Vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin. Niin he tulivat pakanakansain sekaan; minne tulivatkin, he häpäisivät minun pyhän nimeni, kun heistä sanottiin: 'Nämä ovat Herran kansa, mutta heidän on täytynyt lähteä pois hänen maastansa'. Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti pakanakansain seassa, minne tulivatkin. Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin. Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. Minä vapahdan teidät kaikista saastaisuuksistanne. Ja minä kutsun esiin viljan ja teen sen runsaaksi enkä anna teille nälänhätää. Minä teen runsaaksi puitten hedelmän ja pellon sadon, niin ettette enää joudu kärsimään kansojen seassa herjausta nälän takia. Niin te muistatte huonon vaelluksenne ja tekonne, jotka eivät olleet hyvät, ja teitä kyllästyttää oma itsenne rikostenne ja kauhistustenne tähden. En minä teidän tähtenne sitä tee, sanoo Herra, Herra: se olkoon teille tiettävä. Hävetkää ja tuntekaa häpeätä vaelluksenne tähden, te Israelin heimo. Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen, ja autiomaa viljellään, sen sijaan että se on ollut autiona jokaisen ohitsekulkijan silmäin edessä.” (Kts. myös Jes 11:11, 12; 35:8-10; 49:18-22; 51:11; 55:12; 60; 62:10; Jer 3:18-19; 23:3; 24:6-7; 36:22, 24; 37:21-28; Hesekiel 36-37; Hoos 1:10-11; 2:23; Aam 9:13-15; Miika 4:6-7; Sef 3:9-13, 18-20.)
Myös Paavali kirjoittaa (Room 11:25-29): ”Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Nykyinen muuttoliike ei ole Exodus, lähtö. Se on paluu. Jo edellisellä, Assyrian kierroksella, paluusta annettiin hämmentävän selkeä profetia. Jesaja ilmoitti jopa sen kuninkaan nimen, jonka aikana osa kansasta sai palata omaan maahansa: “…sanon Koorekselle: ‘Minun paimeneni!’ Hän täyttää kaiken minun tahtoni, hän sanoo Jerusalemille: ‘Sinut rakennettakoon!’ ja temppelille: ‘Sinut perustettakoon!’” (Jes 44:28.) Tämä ennustus on niin vaikuttava, että liberaaliteologit ovat olleet pakotettuja siirtämään tämän sanoman ajankohtaa niin myöhäiseksi, että tapahtuma olisi jo ollut tunnettu. Siispä on väitetty, että luvusta 40 alkaen esittäjänä olisi toinen henkilö (ja kyseessä siten tietoinen huijaus). Kuolleenmeren kirjakääröissä olevan kokonaisen Jesajan kirjan luku 40 on kylmää vettä tälle näkemykselle. 40. Luku nimittäin alkaa erään palstan viimeiseltä riviltä, vaikka 12 pientä profeettaa (jotka ovat tavallisesti kirjoitetut samaan kirjakääröön) ovat aina selvästi toisistaan erotettuja Qumranissa.
Juutalaisten loistavimpien menestystarinoiden taustalla ei ole ehkä vaatimattomuus, mutta Sefanjan profetian mukaisesti suoranaista häpeää siellä on. Näinhän tapahtui esimerkiksi pankki-, kauppa-, jalokivi-, elokuva- ja tekstiilialalla. Kaikki tunnetuimmat sukunimet eivät ole juontaneet juuriansa rubiineista ja kullasta. Ja ne jotka ovat, siirtyivät karkoituksissa ja takavarikoissa maasta toiseen peräaukossa. Maastamuuttojen voisi väittää johtaneen maailmanpoliittisen painopisteen siirtymiseen vanhasta maailmasta uuteen. - Ja koko mantereen löytymiseen ylipäänsä. Esimerkiksi voisi ottaa vaikkapa New Amsterdamin - siis Yorkin. Vuonna 1925 New Yorkissa oli kaksi miljoonaa, 1980-luvun alussa kolme miljoonaa juutalaista. Juutalaisten pitkän historian aikana heitä ei ole koskaan ole ollut yhtä paljon yhdessä kaupungissa. 2000-luvulle astuttaessa NY:tä voisikin sitten väittää maailman tunnetuimmaksi kaupungiksi.
New York City Population Growth and Jewish Population Growth 1870–1920
Year - Total Population of Greater New York - Estimated Jewish Population - Percentage of Jews to Total Population
1870 - 1,363,213 - 60,000 - 4%
1880 - 1,912,698 - 80,000 - 4%
1890 - 2,507,414 - 225,000 - 9%
1900 - 3,437,202 - 580,000 - 11%
1910 - 4,766,883 - 1,100,000 - 23%
1920 - 5,620,048 - 1,643,000 - 29%
Jewish Craftsmen in New York, 1890
Tailors (General) 9,595
Tailors (Women’s Coats) 2,084
Tailors (Wholesale) 1,043
Cigarette Manufacturers 976
Haberdashers 715
Painters 458
Carpenters 443
Tinsmiths 417
Butchers Gold + Silver 413
Smiths 287
Bakers 270
Glaziers 148
Typesetters 145
Machinists 143
Shoemakers 83
Musicians 67
”Heidän maansa tuli täyteen hopeata ja kultaa, eikä heidän aarteillaan ole määrää. Heidän maansa tuli täyteen hevosia, eikä heidän vaunuillaan ole määrää. Heidän maansa tuli täyteen epäjumalia, he kumartavat kättensä tekoa, sitä, minkä heidän sormensa ovat tehneet.” (Jes 2:7-8.) Ihmisen korottaminen on aina epärealistista, koska viime kädessä meitä ei verrata toisiimme vaan absoluuttiseen mittariin. ”Maan hiljaisten” joukosta löydämme todella viisaat ihmiset. Tosiasiaksi jää, että Vapahtajan luokse kompuroivat yleensä yhteiskunnan väliinputoajat, ”köyhät, raajarikot, rammat ja sokeat.” (Lk 14:12-23.)
”Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina.” Sefanjaakin voimakkaammin asian ilmaisee Jesaja 49:23: ”Kuninkaista tulee sinulle lastenhoitajat, heidän ruhtinattaristaan sinulle imettäjät. Sinun edessäsi he kumartuvat maahan kasvoillensa ja nuolevat tomun sinun jaloistasi. Silloin sinä tiedät että minä olen Herra ja että ne jotka minua odottavat, eivät häpeään joudu.” On erikoista, että jakeet on suunnattu todisteeksi juutalaisille itselleen. Meidän päivinämme on käynyt kuin Egyptin orjuudessa taannoin: Juutalaiset saavat lähteä puolipakollisten lahjoitusten ja suuren huomion keskellä. Israel kokoaa pokaalinsa ”ensi vuonna Jerusalemiin”.
Kaksituhatvuotisen höykytyksen jälkeen Israelin soisi hengähtää. Sille on kuitenkin valmistettuna niin suuri tehtävä, että me sivulliset olemme taipuvaisia hätäilemään. Toivon, etten toimisi epähienosti tai olisi ajamassa Israelia vaatimuksista vaatimuksiin evankeliuminkin suhteen - onhan kyseessä kuitenkin ilosanoma. (Joskin etiketti onkin liimattu historiassa kaliumsyanidipullon kylkeen.) Aikakautemme kehotus kuuluu: ”lohduttakaa minun kansaani” (Jes 40:1). Simeon ”odotti Israelin lohdutusta” (Lk 2:25) ja näki sellaisen ympärileikattavaksi tuotavassa kahdeksanpäiväisessä Jeesus-lapsessa. Ainoa puolustukseni on, että Jeshua eli Vapahtaja kasvattaa hellemmin kuin Siperia.
Leo Baeck ja Gottlieb Klein -nimiset tiedemiehet ovat esittäneet kristikunnan sisäisen kriisin sinänsä johtuvan juuri siitä, ettei tunneta Jeesuksen ajan juutalaisuutta. Rukoukseni on, että ”neljäs olisi kanssani” ja että ”taidolliset sen ymmärtäisivät”, juutalaista sanontaa ja Risto Santalaa (o) lainatakseni. Itse kokisin suurimpana lohdutuksena sanoman luonnon ja uuden sydämen luovasta taiteellisesta Insinööristä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan antikristillisyys tunkeutuu seurakuntaan sen omista epäaidoista jäsenistä käsin (1 Joh 2:19). Pitkälti kirkon antikristillisen toiminnan johdosta omaisuuskansan kokemus on, ettei juutalainen myy esikoisuuttaan tekemättä jonkinlaista henkistä volttia tai uskollisuuden itsemurhaa. Kääntyneen juutalaisen mielletään särpivän punaista keittoaan Eesaun tavoin.
Mitä rahaan tulee, niin voisiko ajatella, että korkean kutsumuksensa vuoksi juutalaisilla on tarve purkaa energiansa johonkin mahdollisimman merkittävään? Israel on tehty jonkin aikaansaamiseksi. Maallisia asioita mitataan rahassa. Niin kauan kuin Israelin taivaallinen kutsumus on haussa, on luonnollista että turhautuma purkautuu rahan tavoitteluun. Erään väitteen mukaan Israelilaiset kuuluvat tilastojen mukaan maailman innokkaimpiin uhkapelureihin. Jollei tosi toimintaa ole tarjolla, on ehkä pseudojännitykselle kysyntää.
Herätys alkaa tuomiosta ja synnintunnosta. Tuomio taas alkaa Jumalan huoneesta seurakunnasta 1. korinttolaiskirjeen mukaan. Synti- ja syyllisyyskysymyksen kanssa kreikkalainen maailma taas askarteli vain vähän. Siten Uudessa Testamentissa on täytynyt tyytyä vain yhteen syntiä ilmaisevaan käsitteeseen, joka ei paljasta mitenkään synnin tyypillist äolemusta. Kreikkalainen käsite hamartanoo tarkoittaa harhautumista, erehtymistä ja lain rikkomista. hepreassa sitä vastoin on useita syntiä tarkoittavia käsitteitä kuten het, iavoon, pesha, resha, aavel, averaa ja aaven.
Tieteenfilosofi, moraalifilosofi, Jatkosodan Ruotsin suunnasta vastuussa ollut propagandakapteeni Georg Henrik von Wright (o) on Wieninjuutalaisen Ludvig Wittgensteinin manttelinperijä Cambridgen yliopistossa ja kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia tieteenfilosofeja. Eräissä tieteen päivien avajaisissa hän totesi seuraavaa: ”Kristinusko on uskonpuhdistuksesta lähtien kokenut sen eheyttä uhkaavia kriisejä, menettänyt suuren osan vaikutuksestaan valistuneisiin mielipiteisiin ja osaksi jähmettynyt valistuksenvastaisen fundamentalismin muotoihin, joista niin kutsuttu kreationismi on ehkä surkein esimerkki.”[38] [39]
Itkiessään Jerusalemin puolesta Mestari sanoi viimeiset julkiset sanansa hajaannuksesta ja maaseudulta pääsiäisjuhlille kokoontuneelle kansalle psalmia 118 mukaellen: ”...tästedes ette näe minua, ennenkuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’”. (Mt 23:38). Toistaiseksi Israel on siunannut sellaista joka tulee omissa nimissään. Juutalaiset ovat osallistuneet valitettavan menestyksekkäästi myös relativistisen ja kehitysopillisen, modernistisen länsimaisen maailmankuvan perustuksien laskemiseen käytännössä kaikilla kuviteltavissa olevilla aloilla. ”Minä olen tullut isäni nimessä ja te ette ota minua vastaan. Jos toinen tulee omassa nimessään, hänet te otatte vastaan.” (Joh 5:43.) Ii on valmis vasta pilkun kanssa. Muistaen juutalaisten aseman esimerkiksi tiedotusvälineissä, voi tuota ”toista” odotella hiljaisella pelolla.
Sapattia oli tarkoitus viettää luomisen muistoksi. Kristityt kreationistit toivovat luomisesta löytyvän yhteisiä intressejä evankelisen kristillisyyden ja vakaumuksellisen juutalaisuuden välille. Edelleen alan slangilla ilmaistuna katsomme ”jaloon öljypuuhun oksastettuina” (Roomalaiskirje 11) Melkisedekin El Elyoniin päin (”korkeimpaa” voi määritelmän mukaan olla vain yksi, Genesis 14) ja odotamme päivää, jolloin Joosefin veljet saavat nähdä kosmisen pokerinaaman pettävän juutalaisen veljensä kasvoilla - huolimatta pakanallisesta kontekstista, paljaaksiajellusta parrasta ja päälaesta sekä käsittämättömästä egyptin kielestä (Gen. 45). Tämän tapahtuessa siirrymme kohteliaasti eteisen puolelle ja odotamme uuden pelikauden alkua ja nousua puulaaki-sarjasta. Halvalla myyty mies on noussut arvoon arvaamattomaan.
Ehkäpä sivustakatsojan osa luomistieteessä johtuu vain siitä, etteivät vakaumukselliset juutalaiset halua turhaan lausua Herran nimeä. Ehkäpä he eivät yksinkertaisesti ole vakuuttuneita asiasta. Luomis-katastrofi-rappeutumisteoriaa hahmotellessa Sananlaskujen 8. ja 30. luku, Job 28 sekä Johanneksen evankeliumin ensimmäiset ynnä viimeiset jakeet voisivat olla ensimmäinen yhteinen nimittäjä kummankin uskon ytimessä.
Henkilökohtainen haaveeni on saada tutustua Vapahtajan tuntevaan juutalaiseen ja päästä tekemään hengellistä työtä tällaisessa vanavedessä. Puolikristilliset järjestöt kautta aikain ovat sovittaneet Ilmestyskirjan 144 000:n tehoevankelistan tointa itseensä. Sen tulkinnan mukaan, että jättää lukemansa tulkitsematta, asiayhteydessä näiden on kuitenkin harvinaisen selvästi sanottu olevan juutalaiskristittyjä. (Vieläpä Daania lukuunottamatta jokaisesta sukukunnasta, vaikka viimeiset kaksi ja puolituhatta vuotta onkin korostettu eniten Juudan sukukuntaa. Kadonneet sukukunnat saattavat vielä olla olemassa jossakin, jos Jumalan tietokannat toimivat.) Muiden kansallisuuksien ”taidollisiakin” auttaisi juutalaisten organisatoorinen kyky.
Harva ostaisi (Skodan omistaman) Rolls Roycen jos sitä kaupattaisiin vihannestorilla. W.T. Gidney (?) on sanonut: ”Laskettaessa juutalaisia uskovia tulisi heidät myös punnita.” Messiaanisen Joosuaan uskovan juutalaisen palvelustyössä ovat usein oksat pois. ”Teille, pakanoille, minä sanon... jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?” (Rm. 11:15.) Usein vävyn suhde anoppiinsa on vitseistä huolimatta miniän anoppisuhdetta helpompi. Tästä huolimatta Ruutkin vastasi: ”Älä vaadi minua jättämään sinua ja kääntymään pois takaisin, pois sinun tyköäsi. Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani.” (Ruut 1:16).
Juutalaisten maailmalle suomista palveluksista kaikkein kiitollisin olen sovituksestani. Raamatun Jumala ilmoitti itsensä Israelin kautta. Isäntäni, Herrani ja Vapahtajani itse oli juutalainen. Maailman kuuluisin juutalainen on toisesta hieman yli kolmikymppisenä kuolleesta Aleksanteri Suurestao poiketen maailman ruohonjuuritasolta käsin valloittanut Jeesus Nasaretilainen. Voisi väittää, ettei Jeesus esittänyt varsinaisesti ainoatakaan kulttuuristansa poikkeavaa, uutta tai omaa ajatusta. Hänen sanontansa olivat vanhoja ja tuttuja. Salaisuus oli se, että hän pudotteli sanojansa oikeissa asiayhteyksissään. Mitä juutalaiseen lakiin tulee, hän ei muunnellut sitä - vaan toteutti sen. ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.” (Mt 5:17.) Älkää luulko.
Raamattu on kirjoitettu pääosin juutalaisten miesten otsan ja oikean käsivarren kautta. Uuden Testamentin puolelta ainoastaan Luukas oli pakana, hänkin mahdollisesti juutalainen käännynnäinen. Joitakin kirjoittajia kutsutaan kreikkalaisilla nimillä, mutta näiden heprealaiset vastineet ovat tunnistettavissa. Jeesuksen velipuoli Jaakob muuttui lähes automaattisesti Jerusalemin alkuseurakunnan johtajaksi käännyttyään, vaikka ei ollut seurannut isoveljeänsä tämän julkisen toiminnan aikana lainkaan. Jaakob ei esiintynyt julkisesti separatistina, vaan uskovana juutalaisena. Perimätieto kertoo, että hän rukoili säännöllisesti temppelissä niin, että hänen polviinsa muodostui känsäinen iho, joka toi hänelle lopulta lisänimen ”Kamelipolvi”.[40] Jaakobinkirje on kirjoitettu messiasuskoisille synagoogassa.
Ahkerin Uuden Testamentin opettaja Paavali on Uuden Testamentin kirjoittajien joukossa juutalaisista juutalaisin. Paavali ei ollut käännynnäinen, vaan juutalainen kumpaisenkin vanhempansa puolesta. Hän oli ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä. Hän kykeni osoittamaan kuuluvansa Benjaminin heimoon.[41] Hän oli saanut nimensä Saulin, Israelin ensimmäisen kuninkaan, mukaan, joka oli ollut samaa heimoa. (Suuri Saulus vaihtoi nimensä Paavaliksi eli pieneksi hengellisen uudistumisensa jälkeen.) Hän oli aito heprealainen, jonka esi-isät olivat Babyloniasta aikanaan palanneita pakkosiirtolaisia. Jos hurskautta mitattiin Mooseksen lain ja ”isien perinnäissääntöjen” noudattamisella, oli Paavali juutalaista huippua. Hänen isänsä oli fariseus ja hän itsekin liittyi ankarimpaan farisealaiseen suuntaan. Vaikka Paavali olikin saanut koulutuksensa hajaannuksessa, Kilikian Tarson uudenaikaisessa ”yliopistokaupungissa”, oli hän tullut Jerusalemiin opiskellakseen suuren rabbi Gamalielin ”jalkojen juuressa”. Hänkin oli rabbi, muiden opettaja. ”Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille.” (2 Kor 11:24.) Näin tehtiin rabbille, joka sanoutui irti vanhoista opetuksistaan. Saulus oli mahdollisesti vaikuttanut viidessä synagoogassa ja kävi periaatteen miehenä tunnustamaan kantansa muutoksesta paikan päällä. ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin” sanoi Paavali. (1 Tim 1: 12.) ”Suurin” käännettäisiin kirjaimellisesti ”työnjohtajaksi”.
”Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammioistaan esille uutta ja vanhaa.” Näin oli Mestari itse ennakoinut (Mt. 13:52). Raamatuntuntemuksen suhteen Paavali saattaa kuvata itseään: ”...josta sitä lukiessanne voitte huomata, miten perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen, jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niin kuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille...” (Ef 3:3-5.) Saul oli ajatellut, että ihmisen oli mahdollista elää pitäen lain kaikki vaatimukset. Hän oli kyproslaisen Barnabaan kanssa toinen Uuden Testamentin vanhapojista. (Barnabas oli syrjäiseltä seudulta saapunut maanviljelijä ja Paavali silmännäkijöiden mukaan juutalaisen karikatyyri.) Saul ei tarvinnut armoa. Hän vihasi puhetta rististä ja opista, jossa keskeisenä oli syntien sovitus ja anteeksianto. Tietokonefriikitkin ylenkatsovat ihmisiä, jotka eivät hallitse alaa, jossa itse ovat vahvoja. Nuoruuksissaan Saul oli raivoissaan Stefanukselle, jota ei kyennyt nujertamaan väittelyssä tämän vilpittömän yksinkertaisuuden vuoksi. Tilannehan johti Tapanin kivittämiseen ensimmäisenä kristillisen seurakunnan marttyyrinä (Apt 7).
”Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan. Vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä, joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, heprealainen heprealaisista syntynyt. Ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhusrkauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi....” (Fil 3: 3-7.) ”Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylen määrin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta...” (Gal 1:13-14.)
Kääntymyksessään Paavali ei lakannut olemasta juutalainen. Päinvastoin. Kääntyminen Jeesuksen puoleen oli Paavalille kyllä henkilökohtaisesti äärimmäisen nöyryyttävä kokemus, koska hän oli vainonnut seurakuntaa ulkomaita myöten. Hänen juutalaista identiteettiä se kuitenkin ainoastaan vahvisti. Totuuden ja lain rinnalla saivat entistä suuremman osan armo ja armahtavaisuus.
Englanniksi grace ja mercy. Sanoissa on eroa, mutta suomen vastineessa ero ei näy. Edellinen tarkoittaa juridista anteeksiantoa, jälkimmäinen käytännöllistä rikoksen seuraamusten kumoamista, jota Jumalakaan ei aina ensimmäisellä tavalla armahtamilleen suo.
Jyrisevä ääni ja kirkas valo oli pysäyttänyt Paavalin Damaskon tiellä. Vuorosanat olivat kuin suoraa lainaa voimakkaan kuningas Saulin ja vähäpätöisen Daavidin keskustelusta Kuningasten kirjoissa. ”‘Saul, Saul, miksi vainoat minua!’ ‘Kuka olet?’ ‘Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.’” Daavid oli ollut Jeesuksen tavoin Juudan sukukuntaa, Saul kuninkaallisen kaimansa kanssa Benjaminia. Mielenkiintoinen on myös Paavalin menettely tunnollisimman oppilaansa Timoteuksen kohdalla, joka oli äitinsä puolelta juutalainen, isänsä puolelta kreikkalainen: Paavali ympärileikkasi nuorukaisen omin käsin, vaikka korostikin ympärileikkauksen vertauskuvallisuutta ja tarpeettomuutta pakanauskoville.
”Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla. Mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.” (Rm 11:17-18.) Kun juutalaiset hylkäsivät Messiaansa, koitti pelastuksen aika meille pakanoille. Koska jo Israelin hylkääminen sai aikaan näin valtavan vaikutuksen pakanamaissa (nimelliskristityt ovat nykyään suurin uskonto maailmassa), jospa ”sinappipuuksi” ränsistynyt instituutio saa sisältöäkin, kun Israel vastaanottaa kuninkaansa? Jeesus on kärsinyt pakanamaissa pahemman inflaation kuin Neuvostoliiton rupla. Elleivät juutalaiset korjaa häntä kotiinsa, on kristinuskossa hetken päästä yhtä paljon sisältöä kuin saman maan puisissa maatuskoissa.
Juutalainen perimätieto ja perinnäinen laki sanoisivat, että jos ihminen on syntynyt juutalaiseksi, hänet olisi tunnustettava juutalaiseksi, vaikka tämä olisikin ottanut jonkin toisen uskonnon. Israellin valtiollinen laki kuitenkin sanoo: ”Sitä, joka on liittynyt johonkin toiseen uskontokuntaan ja joka ei näe henkilökohtaista päämääräänsä juutalaisuudessa vaan muualla, ei voida pitää juutalaiseen yhteisöön kuuluvana”. Toistaiseksi kristittyä juutalaista ei siis katsota juutalaiseksi Israelissa, eli hän ei saa esimerkiksi omistaa Palestiinassa maata, vaikka olisi vuosisataista rabbiinisukua sekä äidin että isänsä puolelta. Mieletön on ajatus, että Messiaansa vastaanottanut juutalainen ei enää olisikaan juutalainen. Alkuseurakunnan aikana polttava kysymys oli ainoastaan se, pitääkö pakanasta tulla ensin juutalainen ja sitten vasta Jeesukseen uskova. Albert Einstein pahoitteli, että oli syntynyt juutalaiseksi, koska tällöin hänellä ei ollut mahdollisuutta vapaaehtoisesti kääntyä juutalaisuuteen. Tässä olisi sitten tilaisuus. Toisaalta on olemassa sävyero kristityn ja messiaanisen juutalaisen välillä. Kirkkohistorian kristillisyys ei välttämättä ole raamatullista uskoa.
Filippus perusteli evankeliumia Natanaelille alias Bar-tolmaille viittaamalla ”Joosefin poikaan Nasaretista” siinä missä olisi pitänyt viitata Daavidin poikaan Beetlehemistä. Natanael vastasi varsin perustellusti vastakysymyksellä: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Juutalaislähetyksen argumentoinnin ontuvuudella on siis vuosituhantiset perinteet. Filippuksen kreikkalaisperäinen nimi ”hevosten ystävä” ei kätke sisäänsä kovin suurta nostalgiaa. Filippus kulki ohjesääntö kädessään, hän oli opetuslapsi vailla mielikuvitusta, jonka oma kutsumus kuvataan ainoastaan Jumalan suvereenin valinnan näkökulmasta (Joh 1). Huonosta näytöstä ja kelvottomasta perustelusta huolimatta Natanael kuitenkin ”meni ja katsoi”. Juutalainen professori David Flusser on joskus määritellyt alkukristillisen uskon seuraavasti: "Nykyään on uskon määritelmänä: Minä en tiedä, mutta minä uskon. Alkukristillinen ajatus oli: Minä tiedän ja siksi minä uskon." Opetuslapset tiesivät vaihe vaiheelta, mistä puhuivat. Lopulta he olivat ylösnousemuksen, kuolleista heräämisen, silminnäkijöitä. Pelkureista tuli silti rohkeita vasta kun he olivat saaneet hengen korkeuksista helluntaina. Siihen saakka kokoonnuttiin lukittujen ovien takana.
Jeesuksen arvio Natanaelista oli: ”Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole”. Omituisinta on, että Natanael ei hämmentynyt tai vähätellyt tätä tunnustusta, vaan vastasi: ”Mistä minut tunnet?” (Israel oli vilpillistä merkitsevän Jaakobin uusi nimi, ja profeetta Naatan(el)in hovijuonitteluistakin voi olla montaa mieltä.) Kun Natanael kohtasi Jeesuksen, hän ei enää tarvinnut perusteluja. Palat loksahtelivat samalla kertaa paikoilleen kuin Sigmund Freudin leukaproteesi. Mikään evankeliumeista ei enää tämän tilanteen jälkeen kerro ainoatakaan Natanaelin repliikkiä. Hänen vanhatestamentillinen pohjansa oli niin voimakas, ettei kysymyksiä enää ilmeisesti tarvinnut esittää. Natanaelin tarvitsi vain katsoa vastaukseen. Ainoa erityispiirre, joka Natanaelista tämän jälkeen kerrotaan, on että hänen uudeksi nimekseen muodostui Bartolomeus, joka tarkoittanee ”opettajan poikaa”. Kuka olisi saattanut nähdä hänet Raamattuineen ja rukouksineen viikunapuun lehmustan siimeksessä (Joh 1:48), ellei itse Sananlaskujen Viisaus? Beetlehemiläis-nasaretilaisen Messiaan vastaanottamisessa juutalainen pysyy tosi Jaakobilaisena, jossa ei vilppiä ole (Joh 1:47) ja ympärileikkaa yhtä kivuliaasti kuin pakanauskovakin sydämensä Jumalalleen (Rm 2:29). ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle.” (Joh 1:51.) Tässä olisi tilaisuus kokea Jaakobin tikapuut toiminnassa.
Kaiken alistamisen jälkeen juutalaisten menestys on Jumalan siunauksen ohella myös oikeus ja kohtuus. Valitettavasti menestys tai älyllinen itsetietoisuus on kuitenkin enemmän este kuin apu uskoon tulolle. Jumala voi lainata kunniaansa, mutta ei antaa sitä omaksi. Kuten sanottua, vaihtoi ex-älykkö Sauluskin nimensä Paulukseen kutistumisensa merkiksi. Hän kirjoittaa pahennuksesta, skandalon: ”Onhan kirjoitettu: ‘Minä hävitän viisasten viisauden ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi.’ Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. Koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1 Kor 1:19-23).
”Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään.” (1 Kor 1:26-27.) Maallisessa mielessä ihmisiä arvostetaan juuri näiden kolmen kriteerin nojalla. Joku voi olla henkilökohtaisesti pätevä. Ammattimiestä kuunnellaan aina. Joku taas on aikaansaapa. Jääkiekossa kunnioitetaan maalintekijöitä, liike-elämässä yhtiön kurssia nostaneita toimitusjohtajia ja taisteluissa voittajia. Toisia taas pokataan pelkän arvoaseman tai tittelin nojalla. Joku on ministeri, toinen kapteeni, kolmas tohtori. Jumalan Valtakuntaa ei kuitenkaan edesauteta ”väellä eikä voimalla” (Sak 4:6). En core: ”Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään.”
Risti oli aikanaan juutalaisille pahennus. He odottivat nöyryytystensä jälkeen kunniakasta kuningasta. Julkisesti häväistävä ja miehittäjien toimesta omaan vereensä tukehtuva Messias oli kultakautta odottavalle juutalaiselle kammottava ajatus. On silti merkillepantavaa, että lähinnä pakanoille kristinoppi saattaa usein olla hullutusta eli käsittämätöntä. Juutalaisille se ei ole niinkään hullutusta kuin pahennusta. Juutalaisilla olisi kyllä kapasiteettia asian syvälliseen ymmärtämiseen. Lähinnä omanarvontunnon loukkaaminen asettaa ristinopille esteitä.
Uudessa Testamentissa käsitellään muiden kirjoitusten tavoin seksuaalisia asioita hienotunteisesti. Häpeästä puheenollen: ristillä ympärileikattua Jeesusta verhoava vaippa kuitenkin riisuttiin ja häpy paljastui. Vain rakennusmiehen säästöillä hankkimaa saumatonta päällysvaatetta pidettiin niin arvokkaana, että roomalaiset heittivät siitä noppaa. Ainoa kerta kun Jeesus koskaan puhutteli Jumalaa rukouksessa joksikin muuksi kuin läheiseksi isäksensä (arameankielellä abbaksi), oli ristillä. Isä muuttui Jumalaksi, toivo kolkoksi oloksi: ”Eeli eeli, lama sabaktani!”[42] Jeesus saattoi luvata ennen ristiä jollekin: ”Tyttäreni, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi”, mutta hän tiesi että tämä on anteeksiantoa velaksi. Maksun aika oli koittava. Jeesus kutsui opetuslapsia ensimmäisen kerran ”veljikseen” vasta ylösnoustuaan, koska ei pitänyt tapanaan antaa tyhjiä lupauksia.
Itse katsoisin olevani Pohjolan enkä Kalevalan kansaa. Kainin enkä Aabelin sukua. Kun lihakset viimein raukesivat ja synnittömät ulosteet valuivat alas lankun pintaa, myös minua helpotti. Mooseksen lempioppilaan Joosuan taistellessa amalekilaisia vastaan Mooses kannatteli sauvaa. Aina kun sauva laski hartioiden alle, olivat amalekilaiset voitolla. Samoin, kun Jeesus enää ei jaksanut hilata itseään ylös hengittämään, jäi poikkipuu lopullisesti voittoa osoittavaan asentoon. Tämän aktin jälkeen voi todeta: ”Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ‘on’. Sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ‘amen’ Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.” (2 Kor 1:20.)
Jaakob ei päästänyt irti ellei häntä siunattu. Mooses sai nähdä Jumalasta vain selkäpuolen ja Daavid etsi kasvoja. Me emme näköjään ole kiinnostuneita koko asiasta. ”Ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi.” (Ps. 16.) Aina yhtä mielikuvitukseton ”Filippus sanoi: ‘Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme.’ Jeesus sanoi hänelle: ‘Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka sinä sitten sanot: ‘Näytä meille Isä’?” (Joh 14:8-9.) Kol 1:15: ”Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.” Kirje heprealaisille alkaa pitkällä ja sangen monimutkaisella lauseella: ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.”
Sakarja 8:20-23: ”Näin sanoo Herra Sebaot: ‘Vielä tulee kansoja, monien kaupunkien asukkaita, ja toisen asukkaat menevät toiseen ja sanovat: ‘Lähtekäämme, käykäämme etsimään Herran mielisuosiota, etsimään Herraa Sebaotia’. - ‘Minäkin lähden.’ Ja monet kansat, väkevät pakanakansat, tulevat Jerusalemiin etsimään Herraa Sebaotia, etsimään Herran mielisuosiota. Näin sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä tarttuu kymmenen miestä kaikista pakanakansain kielistä, tarttuu Juudan miestä liepeeseen sanoen: ‘Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne’”.
”Kuulkaa minua te merensaaret, ja tarkatkaa, kaikki kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta nimeni maininnut. Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon. Hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä. Ja hän sanoi minulle: ‘Sinä olet minun palvelijani, sinä Israel, jossa minä osoitan kirkkauteni.’ Mutta minä sanoin:’ Hukkaan minä olen itseäni vaivannut, kuluttanut voimani turhaan ja tyhjään. Kuitenkin on minun oikeuteni Herran huomassa, minun palkkani on Jumalan tykönä.’ Ja nyt sanoo Herra, joka on minut palvelijakseen valmistanut, hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin hänen tykönsä, niin että Israel koottaisiin hänen omaksensa. Ja minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni - hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet. Minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.” (Jes 49:1-6). Jeesus tuli ”pakanoille valkeudeksi”. Kaikki muu olisi ollut liian vähäistä maailman kuuluisimmalle juutalaiselle. Hp 7:14: ”Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta.”
Siionistisesta "oman avun periaatteesta" on aina uhannut tulla hengellisen uudistuksen kompastuskivi. Hesekiel 37:11 kuvaa uudistuksen aikaa sanoin: "Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa." Sef 3:12 korostaa: "Minä jätän jäljelle sinun kskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen." Sak 12: 10: "Sinä päivänä minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti niin kuin murehditaan katkerasti esikoista."
Lutherin ystävä Sebastian Münster käänsi koko uuden Testamentin hepreaksi vuoteen 1599 mennessä. samoin lääketieteen tri Einrich Frommann käänsi ja latoi 1730-luvulla sen hepreaksi ja jiddishin kielelle. Saksalainen juutalaisten ystävä Franz Delitzsch teki erän lähteen mukaan 16 heprealaista versiota Uudesta Testamentista. Jos hepreankielisiä käännöksiä on ollut alkuseurakunnan aikaan, ne ovat kadonneet todennäköisesti Kansainvaelluksissa luulisin. On kuitenkin mahdollista, että alunperin Uusi Testamentti on kirjoitettu hepreaa lähellä olevalla aramean kielellä ainakin evankeliumien osalta.
1 Kor. 14:21-22: "Laissa
on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten
huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä
he sittenkään minua kuule, sanoo Herra." Tällä
viitattiin ensimmäisen helluntain tapahtumiin (Apt 2) ja
kielillä puhumisen ihmeeseen. Näin evankeliumi siirtyi
meidän pakanoiden pariin. Mutta samalla meille pakanoille
annettiin myös vastuu ilosanoman kertomisesta. Siis
kertomisesta, ei päähän takomisesta. "Joka
ei ole minun kanssani, se on minua vastaan. Joka ei minun kanssani
kokoa, se hajottaa." (Mt 12:30 ja Luuk 11:23). Paavali
koki kutsumuksekseen tuoda "pelastus pakanoille, jotta he
[juutalaiset] itse syttyisivät kiivauteen" hänen
puhuessaan Jeesuksesta "Siionin
loukkauskivenä ja kompastuskalliona". Roomalaiskirje
ilmaisee asian Vanhan Testamentin profetiaan vedoten: "Minä
herätän teidän (juutalaisten) kiivautenne kansan
kautta, joka ei ole kansa, ymmärtämättömän
kansan kautta minä teitä kiihotan" (Room 9:33;
10:19; 11:11-14). Akniam & akhisem, herätän
kateuden ja suututan. On tarkoitus, että meidän
pakanakristittyjen intomieli provosoisi oikeat mannansyöjät
liikkeelle etsimään Mooseksen ja Aaronin tavoin Jumalan
kasvoja.
Uskonnollinen juutalaisuus on vanhastaan käyttänyt Jeesuksesta ilmaisua iish plooni tai ooto ha-iish, eli "tuo mies". Suosittu iskulause kuuluu: "Se hyvä, mitä Jeesuksessa on, ei ole uutta. Se uusi, mikä hänessä on, ei ole hyvää." Nihil novi, ei uutta. Toinen nimitys on Talmudin Jeesus Pandera -parjauksen Talui, "hirtetty". Jeesuksesta käytetään yleisesti lyhennettyä nimikäsitettä Jeshu. Sen kirjaimet ovat lyhennyksestä "pyyhittäköön nimensä ja muistonsa". On yleistä, että messiaaniseksi kääntyneen juutalaisen omaiset surevat häntä istuen shivaa eli suruaikaa kaksi viikkoa siinä missä kuolluttakin omaista surraan vain viikko. Toisaalta samaan sävyyn myös roomalaiskatolinen ja kreikkalaiskatolinen maailma suhtautuu protestantilla tavalla uskoon tulleisiin omaisiin, tuo kääntymisen "protesti" kun on vanhastaan juuri korkeakirkkoja vastaan omakohtaisen uskon puolesta. Matteuksen juutalaisevankeliumia laajemmalle levinnyt myytti keskiajalla oli Talmudin pohjalta syntynyt epäautenttinen, epähistoriallinen Toldot Jeshu -teksti.
Joosef on eräs Vanhan Testamentin Messiastyypeistä. Joosef oli Jaakobin poikia, mutta mikään sukukunnista ei kantanut hänen nimeänsä. Joosef oli erilainen. Hän oli ilmeisesti kaikkiaan 22 vuotta erossa veljistään, näiden enemmän tai vähemmän hylkäämänä. Joosef oppi egyptin kielen, hänet puettiin egyptiläisittäin ja hänen hiuksensa sekä partansa varmasti ajettiin.
Vrt. Mooseksen ja tämän veljen Aaronin olosuhteista riippumaton läheisyys; Mooseksen paljaaksi ajeltu päälaki ja leuka sekä Aaronin leikkaamaton risuparta psalmissa 133: ”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, kun veljekset sovussa elävät! Se on niin kuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan - Aaronin partaan, jota tiukkuu hänen viittansa liepeille.” Jakeen pohjalta lienee nimetty myös eräs huonekasvi.
Tänä pitkänä aikana veljet vieraantuivat Joosefista. Viimein veljet eivät enää tunteneet häntä, etenkään kun luulivat tämän poistuneen ajasta iäisyyteen jo aikoja sitten. Veljet tunsivat Joosefin vasta, kun tämä itse tahtoi ilmaista itsensä. Ennen tätä Joosef toimitti kaikki ei-juutalaiset pois.
”Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: ‘Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!’ Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen. Ja hän purskahti ääneen itkemään, niin että egyptiläiset ja faraon hoviväki sen kuulivat... ‘Mutta älkää nyt olko murheissanne älkääkä pahoitelko sitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala on minut lähettänyt teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä.’” (1 Moos 45.) Nostra culpa, nostra maxima culpa, kuten katoliset sanovat.
Käännekohta oli, kun Joosef alkoi puhua veljillensä hepreaa. Kuten nykyäänkin galutissa tai diasporassa, myös menneinä aikoina tosi juutalainen osasi olla tarpeen tullen myös korostamatta syntyperäänsä. Tulee kuitenkin hetki, jolloin isät tulee totuuden nimessä esitellä avoimesti aina faaraoidenkin edessä. Jeesus juutalaisen äidinkieli oli ainoastaan kansan alennuksen tilan vuoksi aramea, muuten hän puhui hepreaa. Niin kuin Joosef salasi itsensä ja juutalaisen identiteettinsä veljiltänsä, myös Jeesus on salannut itsensä juutalaisilta. Pidän itsekin yllätyksistä ja jännityksestä, mutta oma hermoni olisi saattanut laueta ennen Joosefia. Oli aika, jolloin Joosefin veljet eivät tunteneet häntä, mutta tuli myös aika, jolloin sama kävi egyptiläisille. Maimonideetä lainatakseni: ”Antakaa meille meidän Jeesuksemme takaisin!”
Kirkko on tehnyt Jeesuksesta pakanan. Monen kirkollisen ihmisen on jo nyt vaikea ymmärtää Jeesuksen juutalaista taustaa tai juutalaislähetystä. Toisaalta en itsekään tiedä koko juutalaislähetyksestä. Jeesus tullee ottamaan veljensä puhutteluun kahden kesken. Mikäli em. mahdollisesti vertauskuvallinen teksti tulkittaisiin kirjaimellisesti, ei meillä pakanoilla olisi muuta tekemistä kuin supista eteisessä. Toki kaikki uuden syntymä vaatii kipua ja tapahtuu ahtaan portin ja synnintunnon kautta. Harvassa kuitenkin ovat ne tapaukset Uudessa Testamentissa, joissa pakanakristitty olisi toiminut kätilönä juutalaisen uskoontulolle. UT:n selitysopissa eli eksegetiikassa on korostettu hellenististä vaikutusta. Siten etenkin heprealainen Johanneksen evankeliumi menetti arvovaltansa Jeesuksen historiallisen esiintymisen tulkkina ja sivuutettiin vain gnostilaisena filosofisena pohdintana. UT viittaa 993 VT:n kohtaan ja näitä viittauksia on yhteensä 1560 kappaletta. Johanneksen Ilmestyksessä viitteitä on erityisen paljon, 507 kappaletta.
Egyptissä vietetyt neljästä viiteensataan vuotta ovat Vanhan Testamentin musta aukko. Tuona jaksona ei tapahtunut varsinaisesti mitään uutta ja se sivuutetaan Raamatussa muutamassa jakeessa. Raamatun Jumala ei ole kovin innostunut suurista numeroista. Noina vuosisatoina Israelin kansa sekä kasvoi lukumääräisesti, että ajautui yhteiskunnallisesti tukalaan asemaan. Goosenin hedelmällisestä maakunnasta alkanut kausi on rinnastettavissa pakanaseurakunnan aikaan, jona kristillinen seurakunta on kasvanut, mutta kirvoittanut otteensa henkilökohtaisesta uskosta instituutioksi. Kirkolle on käynyt kuin vertauksen sinappipuulle tai saavilliselle happamatonta taikinaa, johon pääsi hiivaa. Pitkän kuivan kauden jälkeen on kuitenkin odotettavissa ainakin yhdellä rintamalla hengen sateita.
Lähes seitsemäntoistamiljoonaisessa kansassa on tietenkin jäseniä, jotka ovat tavallisia, maallisia ihmisiä ja vaivautuvat kun heille aletaan tuputtaa uskonasioita pelkän syntyperän perusteella. Jos se yhtään lohduttaa, niin evankeeliset kristityt näyttävät usein muidenkin kohtaamiensa ihmisten silmissä hieman päällekäyviltä. Ennen sokeriruokoa ja sokerijuurikasta Jumalan Sanaa kutsuttiin hunajaksi. Tänään sitä voisi kutsua huumeeksi. Toiset aineet tekevät rauhallisiksi, mutta speedin käyttäjistä eivät pidä edes toiset narkomaanit. Genesiksen kirja huipentuu ja päättyy melko yllättävästi Joosefin kuolemaan. Joosef ei pyrkinyt patriarkaksi veljiensä kera, vaan antoi viran pojilleen. ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja joita minä teen, ja suurempiakin hän on tekevä, sillä minä menen Isän tykö.” (Joh 14:12.) Poikia oli kaksi, ja Efraim sivuutti myöhemmin symbolisessa kielessä Manassen.
Joosef teki juutalaisuudestaan muille yllätyksen. Mooseksen kohdalla Exodus jättää hieman avoimeksi, oliko juutalaisuus yllätys Moosekselle itselleenkin. On salaperäistä, miksi Jumala aikoi surmata Mooseksen (Ex.4:24-26). Niin kuin tiede on ottanut kristinuskon nimissä tehdyn painostamisen vuoksi etäisyyttä kirjoituksiin, niin myös juutalaiset ovat kristinuskon nimissä harjoitetun vainon seurauksena vieraantuneet juutalaisesta Jeesuksesta. Tässä voi kuitenkin nähdä erään profeetallisen virstanpylvään. Vasta kun ”Iisain kanto” on maahan asti katkaistu, kun juutalaisilla ei ole enää mitään tekemistä oman messiaansa kanssa, puhkeaa siitä toivon vesa (Jes 11:1, 10). Eron ”maineen” ja ”ylistyksen” välillä voisi nähdä Jes 4:2:n valossa: ”Sinä päivänä on Herran vesa oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto.”
Mikäli Joosefin tarina on kaukaa haettu, uhrataan Hesekielin kirjassa kokonainen luku Israelin heräämisen kuvaamiseen (Hes 36-37). Luvussa 37 Hesekiel kertoo näyn kuivuneista luista, jotka ensin kokoontuvat yhteen ja sitten liitetään yhteen. Viimeisessä vaiheessa elottomat ruumiit saavat henkensä takaisin.
Koko maailma kuiskuttelee Israelin kaksituhatvuotisesta tragediasta. Messias tarkoittaa samaa kuin kuningas.[43] ”Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia.” (Hoos 3:4.)
”Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”, suree Johannes jo evankeliuminsa esipuheessa. (Joh 1:11.) Juutalaiset ovat kuitenkin saaneet maksaa väärästä valinnastaan jo niin raskaasti, että on koittanut aika ”lohduttaa”.
Jesajan jälkimmäisen osan alkujae, jae 40:1 kuuluu siis näin. Kirjan alkuosassa (Vanhan Testamentin kristillisessä laitoksessa) sattuu hauskasti olemaan yhtä monta lukua kuin on kirjoja Vanhassa ja loppuosassa niin monta kuin on kirjoja Uudessa Testamentissa (39 ja 27). Pian on aika aloittaa uusi jakso valitun kansan historiassa. Juutalaiseen kaanoniin kuuluvat täsmälleen samat Vanhan Testamentin kirjat kuin kristilliseen, mutta kirjojen ryhmitys on erilainen. Katolisten apokryfikirjat eivät yleensä väitäkään olevansa inspiroituja, (pseudepigraafisia huijauksia lukuunottamatta) vaan ainoastaan kuvailevat Testamenttien välisen ajan historiaa. Näiden liittäminen Raamattuun oli lähinnä katolisen kirkon reaktio protestiliikeeseen. Mikäli Jesajan kirjan siis jakaa kahteen osaan luvun 40 alusta, jälkimmäisen osan keskimmäinen luku on Jesaja 53. Tämän luvun keskimmäinen jae kiteyttää koko asian: ”Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”
Ristiltä lausuttiin kaikkian seitsemän lausetta. Jos teloitettavalle on tapana antaa viimeinen toivomus, niin Jeesuksen ensimmäisen lauseen muovaama toivomus oli: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”. Ensin ei tiedetty, mitä tehdään. Sitten ei tiedetty, mitä tehtäisiin.
Täytyy kuitenkin muistaa, että Vapahtajan hylkäsivät juutalaisten johtajien lisäksi myös pakanat: Apt 4:27: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa.” Uudessa Testamentissa annetaan käydä ilmi, että jokainen ihminen on syyllinen Vapahtajan kuolemaan. Ja hyvä niin, koska tällöin myös sovitus voi koskea jokaista. Jeesuksen omista opetuslapsistakin..
…Juudas kavalsi…
…pessimisti Tuomas pettyi…
…Pietari kielsi pikkutytön edessä kiroillen…
…ja loput lähtivät takaisin kalaan.
Ristiinnaulitsemista on kristillisten kirkkojen poliittisen siiven taholta käytetty koko kaksituhatvuotisen markkina-aseman aikana verukkeena juutalaisvainoihin. Vainojen suhteen en kristittynä oikeastaan voi pyytää edes anteeksi. Voin ainoastaan syyttää Syyttäjää ja sanoa, että oikeaksi kristityksi synnytään vain hengellisen uudistumisen kautta. Jumalalla ei ole ottolapsia eikä lastenlapsia. Toisin kuin juutalaisuuteen, syntyminen kristittyyn perheeseen ei tee ihmisestä kristittyä sen paremmin kuin syntyminen leipomossa sämpylää, on jews for Jesus -liikkeen perustaja Moishe Rosen sanonut. Samaten myös juutalainen kuolee Syntiinsä ilman rauhansopimusta Välittäjän kanssa.
Nykyisessä murrosvaiheessa Israelin voisi olla helpompi palata entisiin uhrimenoihin ja ulkonaiseen hurskauteen, mutta leikkilinjalle ei ole paluuta. Illan viiletessä pelipöydässä koittaa aika, jolloin pelimarkat on lunastettava rahaksi. Esikuvien tarkoitus oli opettaa jotakin todellisuudesta. On aika asettaa kristittyjen ja juutalaisten yhteisten Vanhan Testamentin sankareiden tavoin, ei enää ainoastaan henki, vaan koko iankaikkisuus kämmenelle ja antaa Vanhan Liiton viimeisen profeetan kehotuksen riipaista sydäntä: ”Katso Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29.) Johannes Kastajan viesti oli: ”Älkää roikkuko enää minun perässäni, olen vain juoksupoika.”
Raamattu valitettavasti kertoo Jumalan silmäterän tulevan vielä kerran turvautumaan henkilökohtaisen suhteen sijasta maalliseen ja yhteiskunnalliseen voimaan, ottamaan vastaan ”toisen, joka tulee omissa nimissään” (Joh 5:43). Tämä tulee kuitenkin olemaan viimeinen virhe ja johtaa puun ja kuoren väliin, jossa ei ole enää kuin yksi kortti käytettävissä. ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet ja valittavat häntä, niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niin kuin murehditaan katkerasti esikoista.” (Jes 12:10.) ”Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänä päivänäkin sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy pois ottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänä päkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä, mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.” (2 Kor 3:14-16.)
Kaikki juutalaiset eivät usko minkäänlaisen messiaan koskaan tulevankaan ja niidenkin, jotka häntä odottavat, on perin vaikea sulattaa tämän ”alkuperän olevan muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.” (Miika 5:1.) Hän on Daavidin "vanhurskas vesa" jota kutsutaan nimellä "Herra meidän vanhurskautemme" (Jer 23:5-6). Psalmi 2 kehottaa: "Antakaa suuta Pojalle" ja edelleen: "Herra on säätänyt, Hän lausui minulle: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi" (Ps 2:7-8, 12). Vielä Daavid sanoi Messiaasta: "Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealla puolellani, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi" (Ps. 110:1). Samaa miestä tarkoitti myös suurkuningas Nebukadnessarin palvelija Danielin kolmea Danielista eroon joutunutta ystävää teloittaessaan: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näölltänsä niin kuin Jumalan Poika" (Dan. 3:25). ”Sentähden minun kansani on tunteva minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, että minä olen se, joka sanon: ’Katso, tässä minä olen’”. (Jes 52:6) Ani Huu hepreaksi, ego eimi kreikaksi. ”Minä olen” on Jumalan tarkimmin varjeltu nimi. Jeesus käytti itsestään alinomaa näitä lauseita. (Minä olen tie, totuus ja elämä; Minä olen ovi; Minä olen ylösnousemus ja elämä; Minä olen elämän leipä; Minä olen elämän valkeus; Minä olen elävä vesi; Minä olen taitava paimen jne.) Getsemanen tapahtumista kerrotaan: "Kun hän siis sanoi heille: Minä se olen, peräytyivät he ja kaatuivat maahan." (Joh 18:6). Ensimmäinen psalmi kertoo hengellisyyden henkilökohtaisista seuraamuksista ja toinen psalmi yhteiskunnallisista. ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin” (Ps 2:7). 2 Moos 23:20-21: ”Katso, minä lähetän enkelin sinun edelläsi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua paikkaan, jonka minä olen valmistanut. Ole varuillasi hänen edessään ja kuule häntä äläkä pahoita hänen mieltänsä. Hän ei jätä teidän rikoksianne rankaisematta, sillä minun nimeni on hänessä...” Penuel, Kasvojen Enkeli, on VT:stä tuttu.
”Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” (Jes 7:14). Sanassa paino on viimeisellä tavulla. ”Jumala meidän kanssamme”, ei mikään muu. Messiaan sanotaan olevan, paitsi kuninkaan, myös uudesta ulottuvuudesta tulleen papin Melkisedekin tavoin. Kenelle Aabraham maksoi kymmenyksiä ja kenelle ei? Miksi hän piti pusikosta löytämänsä ”rauhan” (Saalemin) ”vanhurskauden kuninkaan” (Melkisedekin) ”Korkeinta” (El Elyonia) omana Jumalanaan? Gen. 49:ssä asetetaan Israelin heimojako. Samassa yhteydessä kerrotaan Juudan sukuun vielä kerran tulevan ”shiiloan” eli ”hänen jonka se on”, tai ”hänelle kuuluvan”. Ei niin suurta nimeä, etteikö sekin kuuluisi Messiaalle!
Joh. 8:56-58: "Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi." Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!" Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, MINÄ OLEN." Viisauden ruumiillistuma ja Jumalan luomistyön insinööri on tarkasti kuvattuna jo Vanhassa Testamentissa, salaperäisessä Sananlaskujen 8. luvussa: http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?hakuehto=8&kirjat=san
Myös Vanhan Testamentin pyhät pelastuivat Messias-toivon (Hatikva) ja uskon kautta. Lupaus "vaimon siemenestä" joka olisi murskaava käärmeen pään annettiin jo Gen 3:15:ssa Eevalle ja Adamille. Siinä lupauksessa Eeva antoi ensimmäiselle lapselleen nimenkin (Gen 4:1): "...(Eeva) tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan, herran". Pettymys oli suuri, kun poika ei ollutkaan minkäänlainen maallinen pelastaja tai herra, vaan yritti voittaa Jumalan suosion omien kättensä työllä ja maan sadolla, ja surmasi veljensä Aabelin joka etsi pelastusta elävän uhrin kautta. Niin ikään klassinen Messias-profetia on Salemin ("rauhan") "Korkeinta" (El Eylon) palvellut kuningas Melkisedek ("vanhurskauden kuningas"), jolle Aabraham maksoi kymmenykset kuin ylemmällensä, vaikka oli lupauksen kantaja. Messiaan pappeuden sanotaan niin UT:n heprealaiskirjeessä kuin Psalmeissakin olevan Melkisedekin pappeutta ja tämä mies tuli takavasemmalta puun takaa. Toisaalta myös Jumalan Poika on kuvattuna jo VT:ssä: Snl 30:1-6: "Aagurin, Jaaken pojan, sanat; lauselma. Näin puhuu se mies: Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn. Sillä järjetön olen minä mieheksi, ei ole minulla ihmisymmärrystä; enkä ole oppinut viisautta, tullakseni tuntemaan Pyhintä. Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät? Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. - Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi." http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?hakuehto=30&kirjat=san
Jeru-salem, -shalom, -salaam. Suuren kuninkaan rauhankaupunki, joka ei Melkisedekin jälkeen ole rauhaa nähnyt. Jesaja 9:5 ennustaa: "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." - Prince of peace. Vielä rauhanprinssiä ei ole kruunattu ja vastaanotettu kuninkaaksi. Rauhan kaupunki ei ole rauhaa nähnyt sitten viime visiitin ja Aabrahamin aikojen
Jesaja 53 on ehkä selkein Uuden Testamentin nasaretilaiseen Messiaaseen sopiva profetia. ”Herran kärsivä palvelija” ei voi tarkoittaa Israelia yleensä, sillä (53:10) vikauhrien oli tarkoitus olla täydellisiä ja virheettömiä (3 Moos 5:n mukaan): ”Jos panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä lapsia ja elää kauan.” On yksi asia, jossa Israel ei eroa muista kansoista ja se on synti. ”Ettekö te israelilaiset ole minulle niin kuin etiopialaisetkin, sanoo Herra - Katso, Herran, Herran silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan.” (Aamos 9:7-8.) Jesaja ”viiskolmosen” tulkitseminen omaksi itseksi on kardinaalivirhe. ”Kuka voi sanoa: ‘Olen puhdistanut sydämeni. Olen puhdas synnistäni’?” (Snl. 20:9). Mooses kuoli luvatun maan rajoilla. Jos hänestä tekisi lain voiman metaforan, niin vasta Joshua tai Jeshua - miten vain vokaalit ujuttaakin - johdatti rajan tuolle puolen.
2 Moos 19:8: ”Niin koko kansa vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: ‘Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme’”. Ehdoton varmuus omista kyvyistään Jumalan edessä johti jo Mooseksen lakia saadessa tunnelman kiristymiseen välittömästi lain taulujen antamisen jälkeen. Kun vastikään oli sanottu: ”Minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni”, sanottiin nyt näin: ”Katso, minä tulen tykösi paksussa pilvessä... Ja Merkitse raja kansalle yltympäri ja sano: ‘Varokaa nousemasta vuorelle tai koskettamasta sen juureen. ‘” (19:9-12.)
Vanhassa Testamentissa esiintyy sanontoja Jumalan ”oikeasta kädestä”, ”oikean käden tuesta” ja ”oikean käden miehestä”, mikä viittaa puhtaaksitekevään Messiaaseen. Paholainen merkitsi sanatarkasti ilman iestä olevaa, beli-al. "Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat", sanottiin Herra on minun paimeneni -psalmissa 23. Valitusvirsissä (3:27-28) todetaan: "Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päälleen pannut." Sikakirkosta huolimatta Malakia 1:11:n ennustuksessa on jotakin, joka Joonaan kansalta jäi toteuttamatta: ”‘Auringonnousun maista auringonlaskun maihin saakka minun nimeni on suuri. Kaikkialla minulle uhrataan suitsukkeita ja puhtaita ruokauhreja, sillä minun kunniani on suuri kansojen keskuudessa’, sanoo Herra Sebaot.”
Salomon rakentaessa temppeliä piirrustukset olivat Israelista, mutta kivimateriaali pakanamaasta. Israelissa ei saanut kuulua talttojen kilkatusta ja kivet tuotiin valmiina. Rakentaminen oli palapelin kokoamista, jossa kukin kivi piti löytää ja asetella alunperin suunnitellulle paikalleen. Tarina kertoo, että eräs ulkomailta tuotu kivi oli niin eriskummallisen muotoinen, että sille ei paikkaa löydetty. Kun temppeli oli jo valmis, saatiin tietää että kyseessä oli peruskivi. Tämä on kivi joka ei sovi kuin yhteen paikkaan. Juutalaisten valtio ei sopinut Madagasgarille tai Ugandaan, eikä Jeesus profeetaksi tai rabbiksi. ”En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut. Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa. Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle. Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi. Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme.” (Ps 118:17-23.) ”Kulmakivi” voitaisiin kuulemma kääntää myös ”huippukiveksi”. Tämä on kivi, jolla kivikaari sidotaan lakipisteestään. Ilman sitä kaari vaatii keinotekoista kannattelua, mutta huippukiven kanssa se pysyy koossa itsestään. - Erikoista sanaleikissä kivijalan ja huippukiven välillä on, että huippukiven voi laskea rakennukseen kivistä viimeisimpänä, muiden puitteiden ollessa jo koossa. Viimeisessä vaiheessa Hesekielin nahat, lihat ja nivelet saaneista luistakaan ei puuttunut enää kuin henki. Heprealainen teonsana "saarnata", lehattiif, tulee samasta sanan juuresta kuin "pisaraa" tarkoittava sana tippaa. Sanonta tipin tapin merkitsee samaa kuin tipoittain, kostumme saarnoista kuin satavasta vedestä, tipoittain. Perustaan saakka opetus on kaikkein vaikein ylettää. Uusi nahka pitää lisätä uutta tehdessä, eikä uutta viiniäkään kannata kaataa vanhaan leiliin.
Ensimmäisenä pääsiäisenä verta siveltiin kaikkialle muualle paitsi tallattavaksi kynnykseen, vertauskuvaksi siitä, ettei sovitusveren arvoa saanut pitää halpana. Raahabin perhekin säilyi hengissä vain koska hänen ikkunastaan hulmusi punainen nauha.
Aikakäsityksen lineaarisuus saa juutalaisuudessa kristittyihin ja muslimeihin nähden poikkeavan muodon. Juutalaiset ajattelevat ajan etenevän spiraalin muodossa. Samat tai samantapaiet asiat ja muodot ilmestyvät uudelleen ja uudelleen historian edetessä. Prosessi kuitenkin etenee koko ajan. Aika ja historia eivät olet lohduttoman syklisiä, kuten vaikkapa intialaisessa maailmankuvassa. Luvatun identifioiminen nasaretin Jeesukseen, joka lupasi niin ikään palata uudelleen, ei kuitenkaan sovi juutalaisten mielestä tähän kuvaan. Messias-spiraali ja paradoksaalisine voimineen ei ole toistaiseksi miellyttänyt.[44] Toinen epämiellyttäväksi koettu rinnastus on Vanhan Testamentin Egyptiin turvautumisen ja nykyajan Yhdysvaltoihin yms. valtoihin turvautumisen välillä:
Jes 30:1-7: ”Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa! Faraon turva koituu teille häpeäksi ja suojan etsiminen Egyptin varjosta häväistykseksi. Sillä vaikka hänen ruhtinaansa ovat Sooanissa ja hänen sanansaattajansa saapuneet Haanekseen asti, joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä - ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa. Ennustus Eteläisen maan Behemotia vastaan. Halki ahdingon ja ahdistuksen maan, halki naarasleijonan ja jalopeuran maan, kyykäärmeen ja lentävän käärmeen maan he kuljettavat aasinvarsojen selässä rikkautensa ja kamelien kyttyrällä aarteensa kansan tykö, josta ei hyötyä ole. Egyptin apu on turha ja tyhjä; sentähden minä annan sille nimen: "Rahab, joka ei pääse paikaltansa". Mene siis nyt ja kirjoita se tauluun heidän läsnäollessaan ja piirrä se kirjaan, että se säilyisi tuleviin aikoihin, ainiaan, iankaikkisesti.”
Jes 31: 1-3: ”Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta. Mutta myös hän on viisas, ja hän tuottaa onnettomuuden; hän ei peruuta sanojansa, vaan nousee pahantekijäin sukua vastaan ja väärintekijäin apuuntuloa vastaan. Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eivätkä henkeä. Kun Herra ojentaa kätensä, suistuu auttaja, ja autettava kaatuu, ja yhdessä he kumpikin hukkuvat.” (Jesajan ohella Jer. 44 jne.)
Renessanssin jälkeen tietoihanne on kääntynyt universaalista partikulaareihin. Informaatioyhteiskunnassa on mahdotonta omaksua kaikkea redusoidun tiedon tulvaa. Raamatussa on kuitenkin ”tiedon avaimen” käsite, jonka avulla tiedon paljouden voi avata oikeaksi johtopäätökseksi. Puutteellisilla luonnontieteellisillä tiedoilla Jumalaa ei voi ymmärtää, mutta sen sijaan hänet voi tuntea koska kyseessä on suhde kahden persoonan välillä. Seikkaa, jolla voi vastata kaikkiin olennaisiin kysymyksiin ja ratkaista kaikki ongelmat, kutsutaan maailmankirjallisuudessa viisasten kiveksi. Teriaki tai panasea taas on lääke, joka tepsii kaikkiin vaivoihin. Juutalainen kuuluu valittuun kansaan, mutta hän voi tulla valituksi myös henkilökohtaisella tasolla. Messias voi olla kuningas, mutta hänet voi saada myös Vapahtajaksi. Herra on Jumala, mutta hänet voi saada tavallaan adoption kautta myös isäksi.
Yksi asia on se, että Israel tarvitsee sovitusta. Kokonaan toinen asia taas se, että seurakunta tarvitsee Israelia. Kristilliset opettajat ovat sortuneet henkiseen hengellisyyteen. Kristikunta on rappiotilassa ja tarvitsee juutalaisia esittelemään uudelleen elävän Jumalan, jotta edes jokin todellisuuspinta ja luotettava opillinen rakenne säilyisi kivijalattoman evankeliumin raunioilla. Heprealaista metaforaa käyttääksemme pääsiäislampaan luut on rikottu ja kiireen keskellä siitä saa luunsiruja kurkkuunsa.
Seurakunta tarvitsee, ja ympäröivä maailma tarvitsee juutalaisten realismia, mullantuoksua ja kurkkuärrää ymmärtääksen alkuperäisen evankeliumin. Kreikkalainen maailma pyrki löytämään filosofian säännönmukaisuuksia ja roikkui tavallaan ilmassa. Heprealainen ajattelu eteni toisin päin, yksityiskohdista sääntöihin, konkreettisista havainnoista aatteellisiin.[45] Hepreassa ei ole varsinaisesti ”olla”-teonsanaa samassa mielessä kuin muissa kielissä. Heprean kielioppi kuvastaa sitä heprealaista ajattelua, joka ei merkitse staattista ja pysähtynyttä tilannetta, vaan toimintaa ja dynamiikkaa. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa mainitaan lähes sata kertaa verbi eli teonsana ”uskoa”, mutta ei juuri koskaan substantiivia ”usko”. Juutalaisen ei tarvitse teoretisoida sitä, minkä hän tekee ja elää todeksi. Jerusalemin temppeli oli silattu sisältä puhtaalla kullalla, mutta Johannes kertoo nähneensä ”taivaallisen Jerusalemin”, jossa lasinpuhdasta kultaa olivat kadutkin. Luuk 2:32: ”...valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.” Valkeudessa ja kirkkaudessa on aste-ero.
Joh 1:14: ”Ja sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on isältä. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Emme kaipaa fyysistä ympärileikkausta, mutta symbolista toimenpidettä vastaavaa hengellistä radikaaliutta kaipaisimme. Israelia kutsutaan Vanhassa Testamentissa Herran palvelijaksi. Niin itämainen samurai-, kuin länsimainen ministeri-sanakin juontaa juurensa palvelemisesta. Turhan usein viran tuoma asema kuitenkin peittää alleen itse tarkoituksen.
Israel on Mestarin vertauksessa maailman kello. Kansakuntia verrataan Raamatun terminologiassa yleensä puihin, Israelia erityisesti viikunapuuhun. ”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää että se on lähellä, oven edessä.” (Mt 24:32,33.) Entisenä miehittäjän veronkerääjänä ja maanpetturina Matteus osoittaa katumustaan keskittämällä huomionsa näissä Herran sanoissa Israeliin. Kreikkalainen Luukas sitävastoin täsmentää Herran sanoja: ”Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.” (Lk 21:29). Itsenäisten valtioiden määrä maailmassa on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten sadanviidenkymmenen vuoden aikana.[46]
Aloittaessani Sefanjan jakeiden pohjalta kuuluisien juutalaisten etsinnän, en vielä tiennyt mihin nenäni työnsin. Etsin kultahippua mutta osuinkin uraanisuoneen. Koska en ole valan tehnyt journalisti, oli tarkoitukseni omista lähtökohdistani käsin esimerkiksi kieltää, ettei puheissa juutalaisten haltuunsa saamasta mediasta ole perää. Enää en kuitenkaan ole asiasta niinkään varma. Ottaen huomioon Vanhan Testamentin neutrista Uuden Testamentin maskuliiniin muuttuvat varoitukset ”hävityksen kauhistuksesta” (Mt 24), voi lähiaikoina ennen lopullista Messiaan vastaanottamista käydä vielä miten tahansa, valinnoista riippuen.
Takanamme oleva vuosisata on ollut monessa suhteessa erikoinen ja merkinnyt murrosvaihetta, miten päin tahansa kakkua viipaloisikin. Vuosisata on valanut perustukset ehkä turhankin jännittävälle 2000-luvulle, jonne olemme astuneet. Israelin valtion historiaa seuraten valveutunut ihminen näkee, miten paljon kapina-aikaa on jäljellä ennen oikeuden lopullista toteuttamista. Israel on indikaattori suuremmille tapahtumille. TV-ruudulla näkemämme ajan viisarin hitaan liikkeen pitäisi järkyttää meidät Jumalamme luo. Hoosea 3:4,5: ”Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia. Sen jälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.” Viimeinen todiste Jumalan olemassaolosta on Israelin tuleva kääntymys, ei ehkä kristittyjen, mutta Messiaan puoleen. Kysymys vain kuuluu, kuka tuota todistusta on enää näkemässä? Voimakkaita hypoteeseja on kaanaan kielessä tapana kutsua profetioiksi. Johtopäätöksenä voi ennakoida Jeremian tavoin: ”Katso, päivät tulevat...” (Jer 31:31).
Uskonto ja usko ovat samaa sananjuurta
vain suomeksi. Vrt. englannin Faith,
ruotsin tro tai saksan
Glaube. Sana uskonto
tulee latinan termistä religoo, re-ligoo; "sitoa
uudelleen". Usko CONTRA uskonto on se juttu. Uskonnolliset
johtajat ristiinnaulitsivat Jeesuksen, tavalliset maan hiljaiset
uskoivat häneen. Uskonto sitoo, Joosua-Jeshua vapauttaa. Vapaus
lman Jumalaa on putoavan kiven vapautta. Siinä on suunta vain
alaspäin. Jeesuksen vapaus antaa pohjan, josta ponnistaa. Kukaan
ei synny maailmaan ateistina. Ateistiksi voi vain kasvaa - lähes
poikkeuksetta yhteiskunnan painostuksen alaisena. Moni tahtoo
palvella Jumalaa - mutta konsulttina. Itselleen luonnollinen ihminen
ei HERRAA halua. Kuitenkin sofistikoituneempana pidetyllä
kreikankin kielellä kolikon Vapahtaja (sooter)
kääntöpuolella lukee Herra (kyyrios).
Edellinen termi vilahtaa Uudessa Testamentissa noin 17 kertaa -
jälkimmäinen noin 700 kertaa. Vapaus ja vastuu käyvät
käsi kädessä: Jos tahdot päästä eroon
synnistäsi ja syyllisyydestäsi Jumalan Pyhyyden edessä,
sinun pitää päästä eroon myös
vapaudestasi. Mutta jos Herra on hyvä, niin Psalmi 23:n sanoin
"Ei minulta mitään puutu". Silloin myös
"sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat". Mt. 16:
25-26: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän
kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja
seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä,
hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä
minun tähteni, hän löytää sen. Sillä
mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän
voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?
Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?"
Toivoo nimimerkki "Hämäläinen pakana" ja kirjoittaa alle
Juutalaisten ajattelijoiden, kirjailijoiden ja Jeesus-tutkijoiden luonnehdintoja Jeesuksesta
(Risto Santalan kirjasta "Kenen te sanotte minun olevan?", Perussanoma 2008.
C.G. Montefiore
Juutalaisista Jeesus-tutkijoista merkittävin lienee C.G. Montefiore (1858-1938), joka valittiin v. 1926 liberaalin juutalaisuuden maailmanliikkeen presidentiksi. Hän oli myös Manchesterin yliopiston kristillisen jumaluusopin kunniatohtori. Hän esitteli käsityksensä kristinuskosta teoksessaan The Synoptic Gospels. Juutalaisten tulee pitää huolta, etteivät he "kadota ja tukahduta idealiteetin intohimoa, impulsiivista voimaa ja paradoksaalisuutta... Evankeliumin lävitse virtaa suunnaton voima, innostus ja intomielen hehku. Jeesuksessa moraali ja uskonto yhdistyvät yhdeksi äärettömällä voimalatauksella. Jeesuksessa kaikki on ikään kuin kärjistettyä. Siitä todistaa sana: vain yksi on tarpeen. Siitä puhuu myös evankeliumeissa oleva paradoksaalisuus... Jeesuksen oppi, jolla on jättimäinen vaikutus maailmassa, on enemmän ja muuta kuin vain yhteen kyhätty kokoelma oppilauseita. Se ei ole vain osiensa summa, se on kokonaisuus, henki. Tällä hengellä on neron tuntomerkit. Se on suuri, virkistävä, sankarillinen. Ehkä sitä ei voi aina hyväksyä, ehkä se ei aina ole käytännöllinen, mutta se on aina tai melkein aina suuri ja valtaisa. Vaikka voitaisiin löytää erikoisia lähisukulaisia vastineita jokaista evankeliumin tuhatta jaetta kohti, joissa Jeesus esiintyy puhujana ja vaikka voitaisiin liittää ne pieneksi käteväksi kirjaksi, ei sittenkään kyettäisi saamaan aikaan yhtä suuriarvoista sijaisteosta. Yhtenäisyys, aromi, henki, nerokkuus olisi poissa." Montefioren mielestä Jeesuksella oli voimakas kutsumustietoisuus. Jeesuksen esiintyminen merkitsi ristiriitaa hänen ja farisealaisen uskonnon välillä. "Tämä konflikti on mitä traagillisin, koska se merkitsi sitä, että täten juutalaisuuden parhaimmisto kohtalon sallimasta erehdyksestä joutui ristiriitaan kaikkein nerokkaimman uskonnollisen sankarinsa kanssa."
Constantin Brunner
Constantin Brunner loi v. 1921 tunnuslauseen "Antakaa meille takaisin Jeesuksemme!" ja lisäsi tähän "Meidän Kristuksellamme on yhtä vähän tekemistä kristinuskon Kristuksen kansa kuin Suuren Karhun tähtisikermällä on yhtäläisyyttä samannimisen eläimen kanssa." Kuitenkin saksalainen käsite die Heimholung Jesu, "Jeesuksen kotiintuominen", on jäänyt kaikumaan juutalaisten tajuntaan. Juutalaisten kirjoitukset Jeesuksesta ovat alkaneet olla jo niin yleisiä, että niihin voi soveltaa vanhaa sanontaa: hapinkas patuaah ve-hajad kotevet", "lehtiö on auki ja käsi kirjoittaa" (Pirkei Avoot 3:17). "Mit ätämä on? Vainko juutalaiset ovat kykenemätömiä näkemään ja kuulemaan? Ovatko juutalaiset lyödyt sokeudella ja kuuroudella suhteessaan Kristukseen, niin että he ovat ainoat, joille hänellä ei ole mitään sanottavaa? Eikö hänessä ole mitään tärkeätä juutalaisille? Ymmärrättehän mitä tulemme tekemään: tuomme hänet takaisin meille. Kristus ei ole meille kuollut. Meille hän ei ole vielä edes elänyt. Ja hän ei ole surmaava meitä, hän on tekevä meidän eläviksi. Hänen syvällisten sanojensa ja kaiken, mikä on Uudessa Testamentissa totta ja sydämeen vetoavaa, täytyy tästä lähtien tulla kuulluksia synagoogissamme ja opetetuiksi lapsillemme, että vääryys, minkä olemme tehneet, tulisi hyvitetyksi. Silloin kirous kääntyisi siunaukseksi ja hän löytäisi lopulta meidät, hän joka on aina etsinyt meitä." "Meidän Kristuksellamme on yhtä vähän tekemistä kristinuskon Kristuksen kanssa kuin Suuren Karhun tähtisikermällä on yhtäläisyyttä samannimisen eläimen kanssa". Kuitenkin saksalainen käsite die Heimholung Jesus, Jeesuksen kotiintuominen, on jäänyt kaikumaan juutalaiseen tajuntaan.
Leo Baeck
Tohtori Leo Baeck oli rabbi, jota pidetään vapaamielisen juutalaisen jumaluusopin esitaistelijana. Hän kirjoitti v. 1901 Adolf von Harnackille: "Useimmat Jeesuksen elämän kuvaajat jättävät viittaamatta siihen, että Jeesus on kaikissa piirteissään peräti juutalainen luonne ja että hänen tapaisensa mies saattoi kasvaa vain juutalaisuuden pohjalta eikä missään muualla. Jeesus on aito juutalainen persoonallisuus, kaikki hänen pyrkimyksensä, tekonsa, käyttäytymisensä, tunteensa, hänen puheensa ja vaikenemisensa, kantaa juutalaista leimaa, parhaan juutalaisen idealismin tuntoa, mikä on ollut ja on edelleen juutalaisuudessa, mutta mikä oli silloin vain juutalaisuudessa. Hän oli juutalainen juutalaisten keskellä; hänen tapaisensa mies on voinut esiintyä vain juutalaisten parissa, hän ei olisi voinut vaikuttaa minkään muun kansan keskellä; hän ei olisi löytänyt apostoleja, jotka uskoivat häneen, mistään muusta kansasta."
Martin Buber
Martin Buber oli dialogin mestari ja Israelin johtavia ajattelijoita. Hän kirjoitti Kaksi uskontapaa -kirjansa johdannossa: "Olen pitänyt Jeesusta nuoruudestani lähtien isoveljenä. Se, että kristikunta on nähnyt ja näkee edelleen hänessä Jumalan ja Vapahtajan, on näyttänyt minusta aina vakavalta tosiasialta. Minun täytyy hänen ja itseni tähden yrittää sitä käsittää. Minun oma veljelliseksi sukeutunut suhteeni häneen on tullut aina lujemmaksi ja kirkkaammaksi, ja näen hänet tänään vahvemmin ja puhtaammin katsein kuin koskaan. Olen varmempi kuin koskaan aikaisemmin, että hänelle kuuluu Israelin uskonnonhistoriassa suurempi paikka ja että tätä paikkaa ei voi määritellä tavanmukaisin määrittein."
Shalom Ash
Shalom Ash tahtoi pitää itseään als Ur- und Nurjude, aitojuutalaisena, ja kirjoitti kolme suurta romaani jotka käsittelivät Jeesusta, Paavalia ja Mariaa. Hänen käydessään Israelissa v. 1954, kuvasi edistysmielisen puolueen lehti Zmanim tätä erittäin tunnettua oman pesän pilaajana parjattua juutalaista kirjailijaa: "Ash on ainoa suri juutalainen kirjailija meidän päivinämme, joka on yrittänyt laskeutua toisen osapuolen syvyyksiin. Me emme hyväksy hänen mielipiteitään, jtoka tulevat ilmi hänen kirjoissaan. Mutta hän on kirjailija, joka on tahtonut päästä sisälle kristinuskoon seuraamalla meidän päiviemme kristittyjen elämää. Se ei ole oikeaksi todettu tie eikä tietenkään ainoa tie. Mutta tosiasia on, että kirjailijoittemme joukossa ei ole Ashin kaltaista, joka olisi kuvannut meidän päiviemme kristittyjen elämää, heidän mielipiteitänsä, käyttäytymistänsä ja ylipäätään heidän yksinkertaista aitoa elämänkulkuansa niin kuin Shalom Ash." Äärimmäisten ortodoksien äänenkannattaja Hamodia taas kirjoitti 21.11.1954: " Miksi meidän pitäisi julkaista tämän häpeämme kansojen keskuudessa, ett äolemme antaneet jalasijaa tuolle miehelle, tuolle miehelle tässä maassa?... Eikö ole enää kiivailijoita keskuudessamme, ja maa rikas kivistä? Mutta näyttää siltä, että erehdyimme. Joko maassa ei ole kiivailijoita tai sitten siinä ei ole kiviä." Amerikan Hebrew Christian Alliancen presidentti Arthur W. Kac, ortodoksijuutalaisten vanhempien lapsi Puolasta, kuvasi Ashin haastattelussa sanoneen: "Ah, en voinut olla kirjoittamatta Jeesuksesta. Sen jälkeen kun kohtasin hänet ensimmäistä kertaa, hän on vallannut mieleni ja sydämeni. Kasvoin, kuten tiedätte, Puolan ja Venäjän rajalla, mikä ei ole tarkkaan paras paikka maailmassa juutalaiselle istua ja kirjoittaa Jeesuksen Kristuksen elämästä. Kuitenkin, niistä vuosista lähtien lumosi minut toivo tehdä näin. Ensin vitkastelin hieman; etsin jotakin, mitä niin monet meistä etsivät, varmuutta, uskoa ja hengellistä sisältöä elämääni. Se antaisi rauhan ja minkä kautta voisin välittää rauhan muille. Löysin sen nasaretilaisessa... Sillä Jeesus Kristus on minulle kaikkien aikojen huomattavin henkilö, sekä Jumalan Poikana että Ihmisen Poikana. Kaikella, mitä ikinä hän sanoi tai teki, on arvoa meille tänään; tätä ei voi sanoa kenestäkään muusta miehestä, elävästä tai kuolleesta. Jokaisella Jeesuksen työllä ja sanalla on arvonsa meille kaikille, missä ikinä olemmekin. Hän tuli maailman valkeudeksi. Miksi en minä, juutalainen, voisi olla ylpeä siitä?... Ei kukaan muu uskonnollinen johtaja myöskään ole koskaan tullut niin henkilökohtaiseksi osaksi kansasta kuin nasaretilainen. Kun ymmärrät Jeesusta, ymmärrät, että hän tuli pelastamaan sinua, tullakseen osaksi henkilöllisyyttäsi. Se ei ole mikään usvainen epävarma suhden palvojan ja näkymättömän Jumalan välillä."
Max Brod
Kirjailija Max Brod totesi: "Olen älälistynyt alituisesti opettajiemme ja johtajiemme naiivisuudesta heidän ihmetellessään, kun kerron heille, että meidän nuorisomme parhaimmisto, meidän älymystömme, tulee vakaumuksellisiksi kristityiksi. Meidän johtajamme eivät usko sitä. Heidän mielestään juutalainen ei tule koskaan kristityksi muutoin kuin parantaakseen asemaansa. Kristinusko on vetänyt puoleensa sellaiset jalot sielut kuin Pascal, Novalis, Kierkegaard, Amiel, Dostojevski, Claudel jne. Sillä on mitä valtavin vaikutus omiin totisimpiin totuudenetsijöihimme. Siitä opettajamme eivät tahdo tietää mitään."
Albert Einstein
Albert Einstein tunnetaan monista lentävistä lauseistaan, mutta harvemmin puheistaan maanmiehestään Jeesuksesta: "Lapsena sain opetusta sekä Raamatussa että Talmudissa. Olen juutalainen, mutta Nasaretilaisen valoisa olemus on lumonnut minut." "Emil Ludwigin Jeesus on ontto. Jeesus on liian jättimäinen korulausekyhäilijälle, vaikka hän olisikin taiteellinen. Ei kukaan voi luonnehtia kristinuskoa bon mot, ei edes kauniin sanoin." (Te siis hyväksytte Jeesuksen juutalaisuuden?) "Ilman muuta! Ei kukaan voi lukea evankeliumeja tuntematta Jeesuksen todellista läsnäoloa. Hänen persoonansa sykkii joka sanassa. Ei missään myytissä ole sellaista elämää."
Franz Rosenzweig
Franz Rosenzweig kirjoittaa: "Juutalaisuus ja kristinusko on koottu olennaisesti yhdestä lähteestä, samasta uskonnollisesta todellisuudesta: juutalaisuus kohtaa sisältä käsin juutalaiset, kristinusko kohtaa ulkopuoliset kansat. Nämä kaksi uskontoa niveltyvät elimellisesti toisiaan täydentävinä aspekteina Jumalan ilmoitettuun totuuteen. Ne eivät ole samaa; ne ovat selvästi erotettavissa ja erilaiset olemukseltaan ja tehtävältään. Israelin jäädessä Jumalansa huomaan, kristinusko käy ulos valloittamaan sovittamatonta maailmaa hänelle. Kristinusko on tosiasiallisesti pakanoille levitettyä juutalaisuutta. Sen kautta maailman kansat johdatetaan Israelin Jmalan tykö. Näiden kahden eroa ei voi luoda umpeen vapaamielisyydellä tai hyvällä tahdolla, koska ne ovat juurtuneet eri toimintoihin ja kutsumuksiin. Vasta kun päämäärä on saavutettu ja maailma on lunastettu, vasta lopussa on tapahtuva lopullinen sovittelu ja yhtyminen. Silloin todella kaikki ovat yhtä."
Hans Joachim Schoeys
Hans Joachim Schoeys: "Olisin valmis menemään Franz Rozenzweigin kanssa jopa niinkin pitkälle, että väitän, ettei kukaan pakana voi tulla Isän tykö muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Täten tunnustan, että Jeesuksen Kristuksen kirkon ilmoituksella on oma pätevyyspiirinsä, mistä vain Israel on suljettu pois suoran valintansa ansiosta Isän kautta. En usko täten loukkaavani juutalaista perinnettä. Mennessämme pitkällekin hyväksyessämme Jumalan liittoja ei-israelilaisen ihmiskunnan kanssa tooran ilmoituksen pätevyys Israelille pysyy silti huonontamatta... Kristitty tulee uskonsa mukaan Isän tykö Jeesuksen Kristuksen kautta tai hän osallistuu katolisen kirkon kautta Jeesus-uskoon. Hän seisoo saman Jumalan edessä, johon me juutalaiset uskomme... Tämä perustotuus, minkä voimme hyväksyä kaikkina aikoina, takaa juutalaisuudelle sisäisen siteen kristinuskoon ja avaa mahdollisuuden juutalaiskristilliseen kanssakäymiseen... Kahden liiton päätös on tapahtuva Messiaan päivänä, kun vanha- ja uusi liitto tulevat yhdeksi. silloin koko ihmiskunta kokoontuu yhden ainoan liiton yhteyteen palvelemaan Jumalaa. Israelin Messias-usko tarkoittaa sitä, mikä on tuleva; kansojen kirkon eskatologia (oppi lopun ajoista, suom. huom.) hänen paluutaan, joka on jo tullut. Molemmat valitut liitot kohtaavat lopullisen maailman luode- ja vuoksivirran ollen osallisia yhteiseen odotukseen siitä, että ratkaiseva tapahtuma on vielä tulossa - Jumalan teiden päämäärä... Jeesuksen Kristuksen kirkko ei ole säilyttänyt mitään kuvaa herrastaan ja pelastajastaan. Jos Jeesus olisi tuleva jälleen huomenna, ei kukaan kristitty tuntisi hänen kasvojaan. Mutta voi hyvin olla, että hänellä joka on tuleva päivien lopulla ja jota sekä synagoga että kirkko odottavat, on samat kasvot."
A. A. Kabak
A. A. Kabakin nuorisokirja "Kaidalla tiellä", Ba-mish'ol ha-tsar, on olemukseltaan Jeesus-romaani. Kabak oli Itä-Euroopan hassidistisista piireistä ja tunsi lapsuudestaan vanhat rabbinistiset aramean- ja hepreankieliset sanonnat. Vuoden 1938 kaunokirjallinen yritys oli ehkä ensimmäinen kaunokirjallinen yritys kuvata Jeesusta. Kabak loihti Jeesuksesta hempeäluonteisen maailmaa vieroksuvan hassidilaisen rabbin, joka yritti osoittaa juutalaisten voivan pelastua ikeestään sisäistymisen tietä eikä ulkonaisin voimakeinoin. Kabakin Jeesus on peräti inhimillinen. Niinpä kirjailija panee Jeesuksen pyytämään anteeksi Maria Magdaleenalta sitä, että tule heräävässä rakkaudessaan loukanneeksi tätä taitamattomuudeltaan. Kirjan loppuosa on kehno ja Kabak ahtaa parille sivulle Juudas Iskariotin kavalluksen, pääsiäisaterian, oikeudenkäynnin, Pietarin kieltämisen ja ristiinnaulitsemisen. Kirja päättyy tuskaiseen huutoon "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Ei ylösnousemukseen. Sinänsä ylitsevuotavan ja tuhlailevan monisanaisen romaanin lopussa ei ole evankeliumien huipentumaa, vaan päinvastoin lakoninen kuvaus. Tuntuu siltä, että kirjailija ei tahdo käsitellä asiaa.
Joseph Klausner
Israelin ensimmäinen maailmanmaineeseen päässyt Jeesus-tutkija oli Joseph Klausner teoksillaan Nasaretin Jeesus ja Jeesuksesta Paavaliin. Klausner esiintyi siionistina ja oli uusprofeetallisen kulttuurisiionismin Achad Ha-am -liikkeen ("Yksi kansasta") kannattaja liikkeen perustajan Ascher Ginsburgin jalanjäljissä. Ginsburg korosti, että Israel pelastuu profeettojensa eikä poliitikkojensa kautta. Klausnerin jälkimmäisessä teoksessa on 2300 asiaviitettä ja yhteensä kirjoissa on yli 1200 sivua tekstiä. Kirjojen ansiona on se, että niissä käsitellään ensi kerran heprean kielellä kristillisen kirkon syntyyn liittyviä ongelmia. Klausner väittää oman aikansa historialliskriittisen metodin lapsena, että kristinuskon luoja olisikin ollut Paavali eikä Jeesus. Jo keskiajalla Maimonides piti Jeesusta vain "Messias-kuninkaan tienraivaajana". Klausner kirjoitti silti: "Kunhan kerran tulee päivä, jolloin Jeesuksen etiikka riisuu runsaan mystillisen ja ihmeenomaisen vaatetuksensa, silloin on Jeesuksen etiikan kirja oleva kaikkien aikojen juutalaisen kirjallisuuden valituimpia arvoja". Yleisinhimillisellä tasolla Klausner kutsui Jeesusta "kansain valkeudeksi". "Hänen opetuslapsensa veivät Israelin oppia, vaikkakin lyhennettynä ja epätäydellisessä muodossa, kaikkiin maailman ääriin. Tätä Jeesuksen maailmanhistoriallista merkitystä ei voine kukaan juutalainen evätä."
Messiaaniset juutalaiset
A. Bernsteinin kokoomateoksessa Juutalaiset Kristuksen todistajat on kerättynä miltei 600 lyhyttä elämäkertaa keskeisistä messiaanisista juutalaisista. Myös Arnol Schalin, Suomen Lähetysseuran Romanian lähetti ja juutalaista syntyperää, on kirjoittanut artikkeleita tunnetuimmista messiaanisista juutalaisista.
Joseph Wolff
Joseph Wolff oli erotettu v. 1822 Lähi- ja Keski-idän sekä Intian lähetystyöhön ja hän oli Lontoon juutalaislähetyksen siirtomaihin lähettämä. Franz Delitzschin (o) työtä on kuvattu: "Kuten Luther antoi Raamatun saksalaisille, antoi Franz Delitzsch Uuden Testamentin juutalaisille. Delitzsch tuki Wolffin työtä ja käänsi 40 vuodessa Uudesta Testamentista 16 hepreankielistä käännösvariaatiota, ilman mitään erillistä hprealaiskristillistä jumaluusoppia, kuninkaantietä matematiikkaan tai oikotietä pelastukseen. Wolff hallitsi eurooppalaisten kielten ohella latinan, persian, aramean ja arabian. Vaeltaessaan Intiassa ja arabimaissa hän selvisi ilman palkkaa, opasta tai kielen kääntäjää. Wolff oli pitkistä lähetysmatkoistaan huolimatta onnellisesti naimisissa ja vaimon sairastuessa hän palasit Yorkshiren kylään Englantiin. Tuolloin hän rakennutti paikkakunnalle pappilan yhteyteen koulun ja uuden kirkon, huoltaen joka talvi 35 köyhän perheen elannon. Nöyryydessään ja eleettömyydessään Wolff oli kuin kävelevä evankeliumi, kuvaa Risto Santala.
Stephan Schultz
Stephan Schultzia on kutsuttu 1700-luvun aikaansaavimmaksi juutalaissaarnaajaksi. Hän kiersi Eurooppaa, Vähä-Aasiaa, Syyriaa, Palestiinaa ja Egyptiä ja puhui Euroopan kielten ohella vanhan ajan orientin yleiskieltä arameaa, arabiaa, armeniaa ja koptia. Schultzin erityistaito oli keskustella sujuvasti niin oppineiden kuin kansanihmistenkin parissa, tutustuttuaan nuorena suutarinkisällinä eri yhteiskuntaluokkiin. Hän johdatteli jutustelut hengellisiin asioihin arkisimmistakin puheenparsista.
Heinrich Christian Frommann
Heinrich Christian Frommann käänsi koko UT:n hepreaksi ja Jiddishiksi sekä laati juutalaisille esityksen Evankelisen ja katolisen kirkon erosta sekä Katekismuksen kasteoppilaille. "Se, että kirkon juutalaislähetys on vihdoin muttunut kirouksesta siunaukseksi, ajatellen monia juutalaisvainoja, ei ole puhdasoppineisuuden vaan pietismin ansio." kirjoitti Frommann. Nuori lääkäri opetteli saksankielen vain lukeakseen Uutta Testamenttia ja joutui myös latomaan kirjoittamansa kirjaimet.
Jechiel Lichtenstein
Jechiel Lichtenstein toimi 40 vuotta Etelä-Venäjän Moldaussa rabbina ennen tuloaan messiaaniseen vakaumukseen. Hänen kirjojansa ovat juutalaispietismistä nousseet Limmudei ha-nevi'im, "Profeettojen oppeja", Hizzuk Emuna Emet, "Uskon totuuden luujittaminen" ja Toldoot Jeshu saman nimisen häväistyskirjan vastineeksi. Lichtenstein oli aikansa tunnetuin meshummad, "luopio" ja syytökseen "parempi lyödä tätä miestä kuin antaa hänen rikkoa lakia!" mies vastasi tyynesti: "Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet Eesaun".
Josef Rabinowitsch
Josef Rabinowitsch oli Lichtensteinin lanko Bessariabian Resinasta. Koettuaan pogromit hän teki pyhiinvaellusmatkan silloiseen Palestiinaan 1880-luvulla, jossa tutustui Jeesukseen. Aikeenaan hänellä tosin oli tiedustella kotikylänsä muuttomahdollisuuksia Isien maahan. Opettajan kotiseurakunnalle ei kuitenkaan ollut jatkajaa ja kiinteistö myytiin hänen kuollessaan babtisteille, jotka taas joutuivat natsien kynsiin historiansa tähden.
Christian Thephilus Lucky
Christian Thephilus Lucky, syntyjään Pollak ohjaajan tapaan. Hän kääntyi Messiaan puoleen saatuaan professoriltaan harjoitustehtäväksi todistaa tieteellisesti, ettei Jeesus voinut olla VT:n ennustama Messias. HänPollak vakuuttui omakohtaisesti Uutta Testamenttia lukemalla ja vaihtoi nimeään oloansa paremmin kuvaavaksi (kristitty, Jumalaa rakastava, onnekas). Lucky kulki Itä-Euroopassa, Saksassa, Englannissa ja Pohjois-Amerikassa ja toimitti aikakauslehteä Berit Am, "Liiton kansa" ja Edut le-Jisrael, "Todistus Israelille".
Muita tunnettuja messiaanisjuutalaisia apologeettoja ovat olleet mm. Isaac Salkinson, Adolph Saphir, Alfred Edersheim, Joachim Biesenthal, Carl Caspari, Christianus Gerson ja Moshe Immanuel Ben-Meir. 1950-luvulla Israelissa ei ollut yhtään hepreankielistä kristillistä seurakuntaa, ellei sellaiseksi lueta Suomen Lähetysseuran jumalanpalveluksia. Risto Santalan kotiseurakunnan työ oli jo tuolloin pelkästään hepreaksi. Nykyään maassa on yli 120 pienseurakuntaa joiden pääkieli on heprea. Kaikenkaikkiaan puhdasoppinen vanhajuutalainen asenne on silti säilynyt keskiaikaisessa jyrkkyydessään. Jeesus ja kristinusko nähdään kansallisen olemassaolon suurimpana vaarana.
Martin Lutherin antisemitismi ja juutalaisvastaisuus
Kiistely on myös koskenut Martti Lutherin antisemitismiä. Se olikin eräs suurimmista syistä, miksi itse tusinan rippileirin isos-tehtävän ja vuosikymmenen seurakuntanuoritaustan jälkeen erosin kirkosta 30-vuotiaana. Paavali kirjoitti nuorelle opetuslapselleen, ettei tämän kannata olla liian kerkeä panemaan kättänsä kenenkään päälle, ettei tulisi osalliseksi muiden ihmisten synneistä. Tunnustuskirjoja kumartavassa kirkossa on nähdäkseni vaara vaara tulla osalliseksi samasta tuomiosta kökkötraktorin kanssa ja sitä en tahtonut. Lutherin pahin teksti juutalaisia vastaan sivuillani osoitteessa http://www.biokemia.fi/Luther_OntheJewsandTheirLies1543.htm
Ennen kuin mennään Lutherin On the Jews and Their Lies (1543) -teokseen, pitää tunnustaa ne hyvät asiat joita Luther juutalaisista sanoi. Nuoruudessaan hän kirjoitti kirjat Das Magnificat (1521) ja Että Jeesus Kristus oli syntyperäinen juutalainen (That Jesus Christ was a Jew by birth) (1523). Nämä teokset käsittelivät juutalaisia hyvin lämpimästi ja itse asiassa jopa leimasivat Lutherin juutalaismielisenä. (Those dealt with the Jews in a very positive way, which was actually extraordinary in the whole German culture and labelled Luther.) Lainaus edellisestä: "Ei tee eroa, vaikka kuinka kerskailisimme itsestämme; me olemme kuitenkin pakanoita ja juutalaiset Kristuksen veriveljiä; me olemme muukalaisia ja vieraita, he ovat Herramme läheisiä sukulaisia, hänen serkkujaan ja veljiää. Typerät paavimme, piispamme, sofistit ja munkit, nuo paksukalloiset aasit ovat kohdelleet juutalaisia sellaisella tavalla, että kuka tahansa, joka haluaa olla hyvä kristitty, voisi aivan hyvin tulla juutalaiseksi. Ja jos olisin ollut juutalainen ja nähnyt sellaisten pölkkypäitten ja kovakallojen hallitsevan ja opettavan kristinuskoa, olisin mieluummin ollut sika kuin kristitty. Sillä he ovat kohdelleet juutalaista niin kuin koiraa, eivätkä niin kuin kristityn tulisi." Jälkimmäinen oli oikeastaan lähetyskirje ja toteaa mm.: "evankeliumin kultaisen valon alettua loistaa, on toivoa, että monet juutalaiset tulevat vakavaan ja totiseen kääntymykseen, tullen täten temmatuiksi lähelle Kristusta".
1530-luvun keskivaiheilla Lutherin kanta alkoi Risto Santalan mukaan muuttua kielteisemmäksi (Risto Santala, "Kenen te sanotte minun olevan?", Perussanoma 2008). Kirjassaan Wider die Sabbather hän hyökkäsi juutalaisuuteen kääntyneitä "sapattilaisia" vastaan, jotka olivat itsensä ympärileikanneita kristittyjä. Weimarin laitoksena varsinainen Juutalaisista ja heidän valheistaan -opus sisältää 136 sivua. Yhdysvalloissa kirjasta on tehty 24 sivun lyhennelmä, jota on levitetty juutalaisvainon välineenä ja jota myös Natsi-Saksassa luettiin. Eli siihen valittiin pahimmat kohdat tekstistä, irti asiayhteydestään. Tämä 24 sivun laitos Christian Nationalist Crusaden vuodelta 1948 jopa otsikoi sanottavansa tyhjentävästi: Paholaisen lapset; Valehtelijat ja verikoirat; Pahemmat kuin pakanat; Talmud pahempi kuin pakanallinen filosofia jne. Kirjassa Luther tosiaan ehdotti Herran ja kristikunnan kunniaksi, että juutalaisten rukouskirjat ja Talmud piti polttaa synagoogien kera. Juutalaisiin oli sovitettava "rukouksessa ja Jumalan pelossa ankaraa laupeutta", erikoinen käsite. Luther kirjoitti myös kirjan Vom Schem Hamphoras, jossa hän käsitteli juutalaisten taikausko. Lutherin viimeinen teos juutalaisista oli selitysopillinen tutkielma kolminaisuusopista Von den letzten Worten Davids, joka noudatti vähemmän ankaraa sävyä. Lutherin viimeinen saarna Eislebenissä oli kohdistettu paikkakunnan juutalaisille ja jopa kuolinvuoteellaankin Luther vielä rukoili juutalaisten puolesta.
Luther kertoo Pöytäpuheissaan kahdesta rabbista, jotka kastettiin "koko Wittenburgin ollessa läsnä" ja kosketteli juutalaiskysymystä usein puheessaankin. Erityisesti Kaspar Güttel, Eislebenin kaupungin entinen munkki, saarnasi evankeliumia juutalaisille. Vielä viimeisessä saarnassaan 15. päivänä helmikuuta 1546, kolme päivää ennen kuolemaansa, hän kohdisti sanansa Eislebenin juutalaisille, pyytäen heitä vakavasti kääntymään Messiaan puoleen. Lutherin puolustukseksi on sanottava, ettei rakkauden vastakohta ole viha, vaan välinpitämättömyys. Välinpitämättömäksi Lutheria ei voi kutsua, vaan kuolinvuoteellaan hänellä oli sydämellään nimenomaan juutalaisten pelastus.
Muistettakoon lisäksi, että kökkötraktorina Luther teki pahimman virheensä antamalla luvan teloittaa niin kapinoivia talonpoikia kuin meitä villin kortin kirkkojen ulkopuolisia kristittyjäkin. Luther joutui ottamaan kantaa kirkonmiesten anabaptisteiksi nimittelemien uskovien tappamiseen 31.03.1527. Hän antoi suostumuksensa Jeesuksen seuraajien tappamiseen vaikka se hänen omien sanojen mukaan olikin "kauheaa katsella". Anabaptisteista julistettu kuolemantuomio koski kaikkia baptisteja. Kyse oli kansanmurhasta lain varjolla. Jopa 50 000 parhaimmillaan muuten lainkuuliaista uudelleenkastettua teloitettiin, usein vieläpä sadistisesti hukuttamalla. Tarkkaa lukumäärää on itseni diletanttina vaikea saada selville, mutta anabaptistien vaino jatkui koko 1500-luvun ja 1600-luvunkin, hugenottien kaltaisten pakolaisten muodostaessa Amerikan uudisasukkaiden päävirran. Kaikkiaan itse talonpoikaiskapinan reperkussioissa kuoli noin 100 000 henkeä. Pyhän Roomalais-saksalaisen keisarikunnan valtiopäivät vahvistivat Wormsin kansanmurhalait Speyerin valtiopäivillä 1529. Juutalaisista Lutherin kerrotaan ennustaneen, että heitä vielä joskus surmattaisiin, ei kymmenintuhansin kuten siihen mennessä keskiajalla, vaan sadoin tuhansin. Mutta anababtistien kimppuun hän salli esivallan käydä jo eläessänsä. Kyseessä oli ikivanha Euroopan latinalainen laki, jonka mukaan kansan uskonnon on oltava sama kuin hallitsijan uskonto, kuolemanrangaistuksen uhalla. Lutherin synti oli siis myöntyä vanhastaan voimassa olleeseen lakiin ja pitää uskovien kasteella käyneitä toisen uskonnon kannattajina.
Luther sanoi kuitenkin paljon hyvää myös. Hänen ongelmansa oli impulsiivisuus, kiroilu ja alkoholin käyttö. Monesti hän katui pikaistuksissaan sanomiaan sanoja ja on muistettava että hänen ruokapöydässä kertoilemansa vitsitkin kirjoitettiin kirjoiksi "Pöytäpuheina". Tunnustuskirjojen ja Postillojen kumartaminen tuntuu viheliäisen ironiselta kun kuulee aikalaisten kuvausta, jonka mukaan Lutherilla oli tapanaan korostaa puheitaan ja puhkumistaan piereskelemällä. "Wittenbergissä pieraistaan, Roomassa sataa paskaa", sanottiin. Ajat tietysti olivat kovat tuolloin, mutta minun arvioni mukaan Luther oli domini canes Saksan ruhtinaille. Tässä hänen yksi parhaimmista julistuksistansa:
"On mahdotonta, että ihminen ei hyvien tekojensa kautta paisuisi, jos häntä ei ennalta ole kärsimysten ja tuskan kautta nöyryytetty ja tehty nollaksi kunnes hän tietää, että hän ei ole mitään ja että teot eivät ole hänen omiaan, vaan Jumalan. Koska he eivät tunne ristiä ja sitä vihaavat täytyy heidän pakosta rakastaa sen vastakohtaa eli viisautta, mainetta, valtaa ja muuta sen kaltaista. Sellainen rakkaus tekee heistä entistä sokeampia ja paatuneempia. Sillä on mahdotonta, että heidän himonsa voisi tulla tyydytetyksi heidän toivomansa asian saamisen kautta. Sillä kuten rakkaus rahaan kasvaa siinä määrin kuin rahamäärä lisääntyy niin samoin käy myös sielun halun saada vettä: mitä enemmän juo sitä kovemmaksi tulee jano, kuten runoilijakin sanoo: Mitä enemmän he juovat, sitä enemmän he kaipaavat vettä, ja Saarnaaja (1,8): Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä, eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Näin on kaikkien halujen kanssa. Siksi ei viisauden halu tyynny viisauden saamisen kautta vaan päinvastoin kasvaa. Ei myöskään halu saada mainetta ja kunniaa katoa saadun kunnian myötä, eikä halu hallita katoa saadun vallan ja herruuden kautta, eikä halu saada kiitosta tule kylläiseksi kehujen kautta jne.; kuten Kristus (Joh. 4,13) sanoo: Joka juo tätä vettä janoaa jälleen. On jäljellä vain yksi parannuskeino, eli halua ei paranna tyydytys vaan sen tukahduttaminen. Toisin sanoen, jos haluaa tulla viisaaksi, niin ei pidä etsiä viisautta pyrkimällä eteenpäin vaan menemällä taaksepäin ja tulemalla narriksi etsien (ristin) hullutusta. Siis jos joku haluaa tulla mahtavaksi, rikkaaksi kunniasta, täyteen onnea ja tyydytetyksi kaikissa asioissa, sen täytyy mieluummin paeta kuin etsiä valtaa, kunniaa, hauskuutta, tyydytystä kaikissa asioissa. Tätä on viisaus, joka on maailmalle hulluutta."
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
Tässä esseessä kaikki ”ei-juutalaiset” sekä vähemmän kuin puoliksi juutalaiset on pyritty Encyclopaedia Judaica -tietosanakirjan tavoin merkitsemään o-merkillä ja epävarmat nimet kysymysmerkillä (?). Sääntö on rajoitettu koskemaan ainoastaan syntyperää joko isän- tai äidin puolelta. Juutalaisiksi kääntyneitä henkilöitä on siis mainittu tässä yhteydessä o-merkillä.
Otathan vakavasti myös:
http://www.helsinki.fi/~
pjojala/Tieteenluovutus.html
http://www
.biokemia.fi/Indicator.html
http://www
.biokemia.fi/Hollywoodism.html
http://
www.biokemia.fi/Rautatammi_metsurit.htm
http://www
.biokemia.fi/Nollaveri.html
http://
www.biokemia.fi/Kallonkutistajat.html
http://www
.biokemia.fi/Tietonikkarit.htm
http://www
.biokemia.fi/Musiikki1.htm
http://
www.biokemia.fi/Sefanja_Rokkentrollit.htm
http://www
.biokemia.fi/Uraani2.htm
http://www
.helsinki.fi/~pjojala/Kirjailijat.htm
http://www
.biokemia.fi/Toimittajista.htm
http://
www.biokemia.fi/Juutalaiset_Sarjakuvat.htm
http://
www.biokemia.fi/Kuvataiteilijat.htm
http://www
.biokemia.fi/Neropatit.html
http://
www.biokemia.fi/Shakki_ja_Matti.htm
http://
www.biokemia.fi/Urheista_uhreista.htm
http://
www.biokemia.fi/Lojaalisuudesta.htm
http://
www.biokemia.fi/Kommunismin_juuret.html
http://
www.biokemia.fi/MaailmanMerkittavinMies. htm
http://
www.biokemia.fi/Kotimaani_ompi_Suomi.htm
http://
www.biokemia.fi/Vuosisadan_vaklaustarina. htm
Nollaveriryhmää-sarjaa on julkaistu, sen mitä on julkaistu, Israelin Ystävät ry:n Shalom-lehdessä. Suomalainen järjestö on perustettu vuonna 1908 (1904) järjestyksessään toisen Siionismin konferenssin yhteydessä ja lienee maailman vanhin lajissaan.
Osta myös:
http://www.biokemia.fi/haeckel.html
jonka alta löytyy mm.:
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Australian_Negro.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_mammalian_brains.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Faces.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Neger.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Pansexualism_psychoanalysis .htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Ears.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Indoeuropean_languages.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_After_Pasteur.htm
http://www.biokemia.fi/Haeckels_Homo_erectus.htm
Poppisjutut saapasjalkabiologien ainejärjestölehdessä:
http://
www.biokemia.fi/Lokeronvaltaajat.htm
http://www
.biokemia.fi/Hysteria.htm
http://
www.biokemia.fi/Etiikkakyntoa.html
http://
www.biokemia.fi/Etiikkakyntob.html
...valkotakkibiotieteilijöiden
ainejärjestölehdessä:
http://www
.biokemia.fi/Platypus. html
http://www
.biokemia.fi/Bitec1.html
http://www
.biokemia.fi/Bitec2.htm
http://www
.biokemia.fi/Kadonnut1.htm
http://www
.biokemia.fi/Kadonnut2.htm
http://www
.biokemia.fi/kadonnut3.htm
http://www
.biokemia.fi/Flintstones.htm
http://www
.biokemia.fi/rakennelmat.htm
...sekä
heinämiesten ainejärjestölehdessä:
http://
www.biokemia.fi/Tavaramerkki1.html
http://
www.biokemia.fi/salamavaloisvarikopiokoneisbarbabeibiesvesiskootteri.htm
Yleistä apologeettisen maailmankuvan sälää:
http://
www.helsinki.fi/~pjojala/Raamatun_arkeologinen_arvo.
htm
http://
www.biokemia.fi/Vainamoisen_veneenveistosta. htm
http://
www.biokemia.fi/Dinosauruslegendat .htm
http://www
.biokemia.fi/Gigantismi.htm
http://www
.biokemia.fi/Veden_viemaa.htm
http://
www.biokemia.fi/False_triste_fossiilifeikit. htm
http://
www.biokemia.fi/Luo-nnolle_asetetut_lait.
htm
http://www.biokemia.fi/Sammon%20arvoitus.html
http://
www.biokemia.fi/Luolaneron_klaani.htm
http://
www.biokemia.fi/Kansojen_Taulu.htm
Lehtiin
lähetettyjä mielipiteitä ovat
onnenkantamoiset
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Forssan_Lehti.html
http://www.biokemia.fi/SK.html
http://www.biokemia.fi/Aamulehti.html
http://www.biokemia.fi/Kotimaa2.html
http://www.biokemia.fi/KirkkojaMe2.html
http://www.biokemia.fi/K&K.htm
http://www.biokemia.fi/Turun_Sanomat.html
http://www.biokemia.fi/Tylkkari.htm
http://www.biokemia.fi/Ylioppilas.htm
http://www.biokemia.fi/Voima.html
http://www.biokemia.fi/Metro.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Yliopistolehti.html
http://www.biokemia.fi/Kanava.htm
http://www.biokemia.fi/Hyva_terveys.htm
http://www.biokemia.fi/Tieteessa_tapahtuu.htm
http://www.biokemia.fi/Kemia.htm
http://www.biokemia.fi/Opettaja.htm
...sekä...
Alustava käsikirjoitus kirjastani "MINÄ JA
AATOS":
Emile Zola & Helsingin
Sanomiin lähetettyjä mielipiteitä (läpi
1/~50)
http://www.biokemia.fi/HS.htm
[1] Tacitus (o), Histories V:VIII.
[2] On syytä muistaa, että Esterin kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan jälkeen Kyyros II:n (o) antamaa paluumuuttolupaa. Suuri osa juutalaisista ei 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen koskaan palannut ja tämä oli juuri se ryhmä, jota Haamanin (o) massatuhon suunnitelma kohtasi. Esterin kirjan kanonisaoinnista kiisteltiin aikanaan pitkään, koska kirjassa ei mainita kertaakaan Jumalaa, vaan Kaitselmus käy ilmi vain epäsuorasti.
[3] Mailis Janatuinen (o), Nainen ja hänen miehensä s. 168-188. Perussanoma 2001.
[4] Paul Broschenius, Pitkä vaellus I s. 54.
[5] http://virtual.co.il/communities/wjcbook/chartmap.htm
[6] Theodor Herzl, Juutalaisten valtio s. 121. Shalom-kustannus 1981.
[7] Fritz May (o), Israel, maailmanpolitiikka ja profetiat. Päivä Oy 1978 s. 59.
[8] Eero Kuparinen (o), Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 54-58. Atena 1999.
[9] Elokuussa 1897 Theodor Herzl kutsui koolle ensimmäisen sionistisen kongressin juuri Baseliin. Kokous hyväksyi ns. Baselin ohjelman, jossa sanotaan mm. ”Sionismi pyrkii luomaan juutalaiselle kansalle julkisoikeudellisesti turvatun kotipaikan Palestiinaan”.
[10] Teksti pohjautuu suoraan Paul Borchseniuksen kirjaan Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976.
[11] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 76-77. Atena 1999.
[12] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 56-57. Atena 1999.
[13] Paul Borchseniuksen kirjaan Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976 s. 200-300.
[14] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 187-188. Atena 1999.
[15] Paul Borcsenius, Pitkä vaellus I s. 200-201.
[16] Cecil Roth, Who was Columbus? Personalities and Events in Jewish History, Philadelphia 1953.
[17] Salvador de Madariaga (o), Christopher Columbus, Being the Life of the Very Magnificent Lord Don Cristobol Colon, 1939.
[18] http://www.acs.ucalgary.ca/~elsegal/shokel/911014_Columbus
[19] Paul Borchsenius, Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976 s. 312-316.
[20] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 191-192. Atena 1999.
[21] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 230-235. Atena 1999.
[22] Fritz May s. 285-290.
[23] Maija Hurri (o), Ensi vuonna Jerusalemissa! RV 1992 s. 95-100, 220-230.
[24] Paul Borchsenius, Pitkä vaellus I, s. 284. Ristin voitto 1975.
[25] Luther Martin (o), Juutalaisista ja heidän valheistaan. Kustannus-Oy Vasara. Helsinki 1939. http://www.biokemia.fi/Luther_OntheJewsandTheirLies1543.htm
[26] Syitä Hitlerin juutalaisvihaan on pohdittu paljon. Hitlerille juutalaisviha oli todellinen pakkomielle, ja tuntuu olevan määräävä tekijä joissakin niistäkin poliittisista päätöksistä, jotka eivät suoranaisesti heihin liitykään. 1920-luvulla antisemitismi oli keskeisessä asemassa puolueen ohjelmassa. Kannatuksen jäädessä muutamaan prosenttiin kynttilä kuitenkin kätkettiin vuosikymmeneksi vakan alle. Hitler päätti muutamaa päivää ennen kuolemaansa laatimansa poliittisen testamentinsakin sanaan Judentum. On arveltu, että Hitler itsekin olisi Itävallan aikanaan halunnut taiteilijaksi, vaikka saikin teoksiansa myytyä töin tuskin henkensä pitimiksi. Tällöin Adolf joutui toteamaan, ettei hänen teoksistaan koskaan oltu liiemmin kiinnostuneita, toisin kuin juutalaisten. Hitler myös epäonnistui vuosina 1907 ja 1908 Wienin taideakatemian sisäänpääsykokeissa. Suorastaan sairaalloinen judeofobia puhkesi juuri näinä aikoina. Toisaalta Hitler saarnasi toisinaan voimakkaasti syfiliksen kiroista ja piti Wienin prostituutiota juutalaisten syynä. Hänen on myös väitetty harrastaneen germaanisia salatieteitä ja okkultististen pyrkimysten on sanottu ajaneen hänet yritykseen muuttaa historian suuren laivan kulkua. Lopputulos kaikesta oli, että Wagnerin musiikin esittämisestä tuli lailla kiellettyä Israelin valtiossa. Historia ei kuitenkaan ole aina yksityiskohdiltaan harmoniassa teorioiden kanssa. Paul Borchsenius (?) kirjoittaa: ”...Hitler oli varsin todennäköisesti itse neljännesjuutalainen. Varmaa on, että hänen isänäidilleen Maria Anna Schicklgruberille (o) sattui vahinko hänen ollessaan palvelustyttönä juutalaisessa Frankenbergerin perheessä. Talon poikaa epäiltiin Alois-nimisen pojan isäksi, jonka Maria synnytti 1837. On joka tapauksessa varmaa, että äiti useina vuosina sai taloudellista apua Frankenbergereiltä. Alois Schickgruber otti uudeksi nimekseen Hitler ja hänestä tuli kolmannessa avioliitossa Saksan tulevan johtajan isä. Mikäli tässä jutussa tosiaan on perää, Hitlerin olisi pitänyt kaatua oman juutalaislainsäädäntönsä uhrina.” (Pitkä vaellus II. Ristin Voitto 1977 s. 219.) Omin siivin siviiliin. On hämmästyttävää, että itävaltalainen Hitler oli Ensimmäisessä Maailmansodassa sotilasarvoltaan korpraali.
[27] Paul Borchsenius, Pitkä vaellus II. Ristin voitto 1977, s. 247. On irvokasta, että Hitlerin sytyttämä Maailmansota ”pelasti” Puolan juutalaiset joutumasta puolalaisen antisemitismin uhriksi.
[28]Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 258-261. Atena 1999.
[29] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 311. Atena 1999.
[30] Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 269-277. Atena 1999 s. 298-300.
[31] HS 3.6.1998 C4.
[32] Tarinan ikävä puoli on se, että sulttaani ei ainoastaan ollut korviaan myöten veloissa, vaan sai sittemmin myös hirvittävän maineen armenialaisten keskuudessa toimeenpanemansa verilöylyn johdosta. Kansanmurhassa menehtyi todennäköisesti yli miljoona henkeä, joskin Turkki kiistääkin taisteluiden yksipuolisen tulkinnan.
[33] Jouni Turtiainen (o), Sionismi s. 28. Luku kirjasta Ikkuna juutalaisuuteen, Yliopistopaino 1995.
[34] Jesurun oli vauvaikäisen Israelin hyväilynimi VT:ssä. Muistuttaa heprealaista sanaa jaashar, suora.
[35] Neuvostoliiton Israel-politiikka on muuttunut aikojen saatossa rajusti. NL avusti juutalaisvaltion perustamista ponnekkaasti 1948. Jo vuonna 1944 Josef Stalin (o) vaati juutalaisvaltion perustamista Jaltan koferenssissa. Vuonna 1947 NL ryhtyi juutalaisvaltion puolestapuhujaksi YK:ssa, mutta kohtasi kiihkeää vastustusta Yhdysvaltain ja Englannin sekä erityisesti arabivaltioiden taholta. Neuvostoliitto tunnusti Israelin valtion ensimmäisenä ja avusti sitä Itsenäisyyssodassa hyökkäyksen tapahduttua. 25 vuotta myöhemmin David Ben Gurion viittasi tuon aikaisiin tapahtumiin: ”Neuvostoliitolta saamamme tuki oli merkittävä. Jollei Neuvostoliitto olisi silloin antanut meille aseita, en tiedä, olisimmeko enää elossa”. (Die Welt 7.5. 1973.) NL:lla oli suuria toiveita Israeliin nähden. Todennäköisesti siitä piti tulla marxismi-leninismin sillanpääasema Lähi-Itään. Suhdanteet kääntyivät, kun johtavat poliitikot loivatkin Lähi-Itään demokraattisen valtion, jolla oli länsimainen leima. Egyptin sotilasvallankaappauksen jälkeen 1955 tuki siirtyi Nasserin (o) Egyptille. Fritz May (o), Israel, maailmanpolitiikka ja profetiat s. 270-271.
[36] Michael Shiffman, The Return of the Remnant, s. 39. Luther kuulemma kirjoitti aiheesta: ”Nuo narrit, paavit, sofistit ja munkit ovat tähän asti käyttäytyneet juutalaisia kohtaan sellaisella tavalla, että hyvä kristitty olisi mieluummine ollut juutalainen. Ja jos minä olisin ollut juutalainen ja nähnyt tuollaisten pölkkypäitten ja moukkien opettavan kristinuskoa, olisin mieluummin ryhtynyt siaksi kuin kristityksi, koska he ovat kohdelleet juutalaisia koirina eivätkä ihmisinä.” (Bodie Thoene, Siion-Kronikka I s. 341. Perussanoma 1992.) Vanhemmiten Luther kuitenkin käytti kärkeviä sanojansa myös juutalaisia vastaan.
[37] Seppo Mäki-Arvela (o) kirjoittaa: “Jokaisen saksankielen huippuopettajan pitää nöyrtyä opiskelemaan myös jiddistä, joka on saksankielen ’äiti’”.
[38] Rydman J (o), Maailmankuvaa etsimässä. WSOY 1997 s 21.
[39] 50 vuoden välein toistuvana riemuvuotena juutalainen saa varautua monenlaisten, enemmän tai vähemmän väliinpudonneiden tahojen vetoomuksiin. Näitä olemme mekin allekirjoittaneet tiedepatot. Leviatanmuistiota hahmoteltiin Israelin ensimmäisen riemuvuoden aikana.
[40] Carsten Peter Thiede (o), Kala Rooman keisarille s. 162. Perussanoma/ Karisto 1999.
[41] Benjamin kuului toisena heimona Juudan eteläiseen valtakuntaan ideaalitapauksen rikkoonnuttua suurten kuninkaiden jälkeen. Vain Benjaminin lähes sukupuuttoon hakatusta piskuisesta heimosta tullutta kuningasta (Saulia) ei koettu uhaksi muille, vaikka noppiakin silti käytettiin. On erikoista, että sukukuntien kantaisistä nimenomaan Juuda vetäytyi väliaikaisesti pois veljiensä ja omien isiensä yhteydestä katkeroiduttuaan. Juuri hän ajatteli vähiten yleviä koko patriarkaalisuudesta jättäessään sukusinettinsä pantiksi ”Palmun” juurelle. Taamarhan on Ruutin ja Raahabin kanssa ainoat naiset, jotka on mainittu dokumenteissa (Mt 1; Lk 3:n 77 polvea) Jeesuksen esivanhemmista. Kaikki kolme ovat vain armon näkökulmasta käsitettäviä naisia VT:ssä.
[42] ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!” Uuden Testamentin kreikankieliseen tekstiin jääneet arameankieliset sanonnat jäivät ilmeisesti jonkinlaisiksi lentäviksi lauseiksi alkuseurakuntaan. Galilealaiset olivat kuitenkin usein kolmikielisiä, Jeesus mahdollisesti nelikielinen Egyptissä vietetyn varhaislapsuuden vuoksi.
[43] Sanan kreikannos ”Kristus” saattaa olla loukkaava. Tämän nimen perinteet ovat lähinnä käskyjen 5-10 rikkominen. (Mikäli noudatamme kymmenen käskyn katolisen kirkon tarpeisiin muuteltua numerointia, jossa kielto jumalankuvien tekemisestä sulautettiin yhteen toisen käskyn kanssa ja viimeinen käsky jaettiin kahdeksi.)
[44] Päiviö Latvus (o) Ymmärryksen siivet - miksi tiede on länsimaista? Omega-kustannus 2000 s. 353. http://www.latvus.com/
[45] Risto Santala (o), Juuret I s. 25. Santalan kirjat on kirjoitettu alun perin hepreaksi ja käännetty vasta siitä muille kielille. Eräistä teoksista on otettu heprean kielellä jo seitsemäs painos.
[46] Päiviö Latvus, henkilökohtainen kommunikaatio. Tällä ja menneellä vuosisadalla kasvuun ovat räjähtäneet lisäksi esimerkiksi sodat, maailman väkiluku ja teknologia.
Vuodesta 1972 saakka odotettu 22 volyymin Encyclopaedia Judaican toinen painos vuodelta 2007:
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
1Tässä kirjassa kaikki syntyperältään ei-juutalaiset sekä vähemmän kuin puoliksi juutalaiset on pyritty sen tärkeimmän lähdeteoksen Encyclopaedia Judaica -tietosanakirjan (EJ) tavoin merkitsemään (o)-merkillä ja henkilöt, joista ei ole varmuutta, on merkitty kysymysmerkillä (?). Tämä merkintä koskee ainoastaan syntyperää joko isän tai äidin puolelta. Juutalaisiksi kääntyneitä henkilöitä on siis mainittu tässä yhteydessä (o)-merkillä. EJ:n ✡-merkkiä ei tässä erikseen käytetä.
2http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_the_UN_resolutions_concerning_Israel_and_Palestine
4Tacitus (o), Histories V:VIII.
5On syytä muistaa, että Esterin kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan Kyyros II:n (o) antaman paluumuuttoluvan jälkeen. Suuri osa juutalaisista ei 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen koskaan palannut kotimaahansa ja tämä oli juuri se ryhmä, jota Haamanin (o) massatuhon suunnitelma kohtasi. Esterin kirjan kanonisoinnista kiisteltiin aikanaan pitkään, koska kirjassa ei mainita kertaakaan Jumalaa, vaan Kaitselmus käy ilmi vain epäsuorasti.
6Mailis Janatuinen (o), Nainen ja hänen miehensä s. 168-188. Perussanoma 2001.
7Paul Broschenius, Pitkä vaellus I s. 54.
8 http://virtual.co.il/communities/wjcbook/chartmap.htm
9Theodor Herzl, Juutalaisten valtio s. 121. Shalom-kustannus 1981.
10Fritz May (o), Israel, maailmanpolitiikka ja profetiat. Päivä Oy 1978 s. 59.
11Eero Kuparinen (o), Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 54-58. Atena 1999.
12Elokuussa 1897 Theodor Herzl kutsui koolle ensimmäisen sionistisen kongressin juuri Baseliin. Kokous hyväksyi niinsanottu Baselin ohjelman, jossa sanotaan muun muassa ”Sionismi pyrkii luomaan juutalaiselle kansalle julkisoikeudellisesti turvatun kotipaikan Palestiinaan”.
13 Paul Borchsenius, Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976.
14Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 76-77. Atena 1999.
15Paavalin nimi vaihtuu Apt.. 13:9 eli Kyproksella. Saul oli ehkä Paavalin juutalainen nimi ja Paulus roomalainen. Olihan Paavali syntyjään sekä juutalainen että Rooman kansalainen. Pakanoitten parissa ja heille kirjoittaessaan Paavali käytti roomalaista nimeään.
16Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 56-57. Atena 1999.
17Paul Borchseniuksen kirjaan Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976 s. 200-300.
18 Suomen juutalaisen seurakunnan HaKehila-lehti 2/2008
19Paul Borcsenius, Pitkä vaellus I s. 200-201.
20Cecil Roth: Who was Columbus? Personalities and Events in Jewish History, Philadelphia 1953.
21Salvador de Madariaga (o): Christopher Columbus, Being the Life of the Very Magnificent Lord Don Cristobol Colon, 1939.
22http://www.acs.ucalgary.ca/~elsegal/shokel/911014_Columbus
23Eero Kuparinen: Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 187-188. Atena 1999.
24Tapio Puolimatka (o): "Siionin tähden". Israelin Ystävät ry:n 75-vuotisjuhlajulkaisu (1983).
25Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 191-192. Atena 1999.
26Poul Borchsenius, Pitkä vaellus I, Ristin voitto 1976 s. 312-316.
27Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 230-235. Atena 1999.
28 Fritz May s. 285-290.
29 Blair toimi poliisiviranomaisena Burmassa, sotilaana Espanjan tasavaltalaisarmeijassa ja sosialistilehden toimittajana ja poti koko elämänsä tuberkuloosia.
30 Maija Hurri (o), Ensi vuonna Jerusalemissa! RV 1992 s. 95-100, 220-230.
32 Luther Martin (o), Juutalaisista ja heidän valheistaan. Kustannus-Oy Vasara. Helsinki 1939. http://www.biokemia.fi/Luther_OntheJewsandTheirLies1543.htm Liitteessä erikseen Lutherista (o).
33Pitkä vaellus II. Ristin Voitto 1977 s. 219.
34Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 258-261. Atena 1999.
35Poul Borchsenius, Pitkä vaellus II. Ristin voitto 1977, s. 247. On irvokasta, että Hitlerin sytyttämä Maailmansota ”pelasti” Puolan juutalaiset joutumasta puolalaisen antisemitismin uhriksi.
36Kanava-lehti 7/2001 s. 420-425
37Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 311. Atena 1999.
38 Lainaukset pohjautuvat Annette Shaw:n (o) tutkimusraporttiin osoitteessa: http://www.christianactionforisrael.org/antiholo/evian/evian.html.
39 Vuoden 1947 marraskuussa, samana päivänä kuin YK äänesti mandaattiajan päättymisestä, kulki professori E. L. Sukenik henkensä kaupalla etsimässä Beetlehemin arabikorttelien basaareilla arabipaimenten löytämiä ja kauppiaiden kaupustelemia Kuolleenmeren Qumranin tekstikääröjä. Ne ovat tänäkin päivänä tärkeimmät yksittäiset Vanhan testamentin autenttisuuden vahvistavat dokumentit. Aina 1940-luvulle saakka meillä oli käytettävissämme vain muutamia vanhoja heprealaisia tekstejä, joista vanhimmat oli ajoitettu vain 800-luvulle. Yleensä pyhiä kirjoituksia ei kirjoitettu kestäviin savitauluihin tai kiviin, vaan musteella papyruksille ja pergamenteille. Kaiken lisäksi ne lopulta tietoisesti hävitettiin, kun ne olivat alkaneet kulua huonosti luettaviksi. Aina vuoteen 1947 saakka kaikki VT:n löydöt olivat niinsanottuja masoreettisia tekstejä, joihin oli tehty vokalisointi vasta 700 – 800-luvuilla jKr. Nämä perustuivat rabbi Aqiban kollegoineen 100-luvun alussa jKr. laatimaan hepreankieliseen VT:n standarditekstiin. Sukenikin perheessä oli kolme poikaa, joista "yksi työskenteli ilmassa, toinen taivaan ja maan välillä ja kolmas maan alla". Ensimmäinen palveli taistelulentäjänä, toinen näyttelijänä ja kolmas (Jigael Jadin) toimi Israelin vapaussodan ylipäällikkönä ja luennoi myöhemmin arkeologina Jerusalemin yliopistossa.
40 Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia s. 269-277. Atena 1999 s. 298-300. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Euroopan rikkaimman miehen (Time 52/2007), sataprosenttia venäläisen Vladimir Putinin (o) kiristyvää valta-asemaa pelättäessä on syytä muistaa, että länsimaisessa Kekkoslovakiassakin presidentti muutti perustuslakia, eikä suostunutkaan jättämään presidentinvirkaa. Saksasta tohtorinhattunsa hankkinut UKK ei saanut vastalahjaa Saksasta kevään 1939 juutalaispakolaisten rajoituspäätöksestään. Päinvastoin von Ribbentrop (o) myi Suomen Molotoville (o) tiskin alta. Kiukuissaan hallituksesta tippumisesta Kekkonen äänesti yhtenä kolmesta henkilöstä koko eduskunnasta Talvisodan rauhanehtoja vastaan. UKK lopetti maasta tiedeakatemian kaksine nobelisteineen ja muutti organisaation poliittiseksi. KGB- ja noottikiemuroissa kiusallista on se, että nyt tiedämme naapurimaan määränneen keminmaalaisen nuorukaisen (Paavo Väyrysen (o)) ohittamaan Kekkosen luottomiehen Keijo Korhosen (o) ulkoministerin paikalta. Toisaalta UKK sai nimettyä puolustusvoimain komentajaksi toisen kaverinsa, hiihtokaverinsa. Pinna-komppaniansa miestappiosta surullisenkuuluisa kenraali Keinonen (o) oli vuodesta toiseen armeijan hiihtokilpailujen valtakunnallinen voittaja.
41Tapauksen järkyttävä puoli on se, että sulttaani ei ainoastaan ollut korviaan myöten veloissa, vaan sai sittemmin myös hirvittävän maineen armenialaisten keskuudessa toimeenpanemansa verilöylyn johdosta. Kansanmurhassa menehtyi todennäköisesti yli miljoona henkeä, joskin Turkki kiistääkin taisteluiden yksipuolisen tulkinnan.
43 Orden serkku taas oli legendaarinen ”Arabian Lawrence” (T.E. Lawrence) (o) jota ei hyväksytty 160-senttisenä brittiarmeijaan mutta joka johti arabiheimojen soturijoukot voittoon turkkilaisista ja Arabian niemimaan itsenäisyyteen Mekan pyhine paikkoineen.
45Jouni Turtiainen (o), Sionismi s. 28. Luku kirjasta Ikkuna juutalaisuuteen, Yliopistopaino 1995.
46Jesurun oli vauvaikäisen Israelin hyväilynimi VT:ssä. Muistuttaa heprealaista sanaa jaashar, suora.
47Neuvostoliiton Israel-politiikka on muuttunut aikojen saatossa rajusti. NL avusti juutalaisvaltion perustamista ponnekkaasti 1948. Jo vuonna 1944 Josef Stalin (o) vaati juutalaisvaltion perustamista Jaltan koferenssissa. Vuonna 1947 NL ryhtyi juutalaisvaltion puolestapuhujaksi YK:ssa, mutta kohtasi kiihkeää vastustusta Yhdysvaltain ja Englannin sekä erityisesti arabivaltioiden taholta. Neuvostoliitto tunnusti Israelin valtion ensimmäisenä ja avusti sitä Itsenäisyyssodassa hyökkäyksen tapahduttua. 25 vuotta myöhemmin David Ben Gurion viittasi tuonaikaisiin tapahtumiin: ”Neuvostoliitolta saamamme tuki oli merkittävä. Jollei Neuvostoliitto olisi silloin antanut meille aseita, en tiedä, olisimmeko enää elossa”. (Die Welt 7.5. 1973.) NL:lla oli suuria toiveita Israeliin nähden. Todennäköisesti siitä piti tulla marxismi-leninismin sillanpääasema Lähi-itään. Suhdanteet kääntyivät, kun johtavat poliitikot loivatkin Lähi-itään demokraattisen valtion, jolla oli länsimainen leima. Egyptin sotilasvallankaappauksen jälkeen 1955 tuki siirtyi Nasserin (o) Egyptille. Fritz May (o), Israel, maailmanpolitiikka ja profetiat s. 270-271.
48www.mfa.gov.il/mfa/go.asp?MFAH0lom0
49Päiviö Latvus. Ymmärryksen siivet. Miksi tiede on länsimaista? s. 357-358. Omega-kirjat 2000.
50http://europa.eu.int/comm/europeaid/reports/index_en.htm