Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

SYMBIONTTI-lehti (Symbioosi ry)

Impaktitraktorit etiikkakynnöilläOsa I: Embryologian oppihistoriaa

Bioethics I - History of Embryology
 
  Kantasolututkimuksen eettiseen pohdiskeluun liittyisi huvittavissa määrin hurskastelua, ellei kyse olisi vakavasta asiasta. Kilpailutilanne julkaisemassaolon taistelun sisäistäneessä yhteisössä on huolestuttava viitekehys etiikalle. Edellisissä lääketieteen murroksissa viitattiin populaaristi mm. ihmissikiön kidusaihioihin, häntään ja ruskuaispussiin. Kehitysbiologialla on julkinen likapyykki pesemättä, kun oppikirjoissa juhlittuja vertailevia selkärankaissikiöiden kuvia on väitetty viime vuosina jopa biologian merkittävämmäksi tiedevilpiksi.


Rekapituloiko ontogenia fylogeniaa?

Historiallisella perspektiivillä operoiva satunnainen opiskelija joutuu siis aloittamaan eettisen pohdinnan teknisemmistä asioista ja kysymään: pikakelaako yksilönkehitys lajinkehitystä? (Otsikossa maallikot karistava slanginnos.) Itse luin tästä nk. biogeneettisen lain reliktistä niin Tuntemattomasta Sotilaasta ja lukion biologiankirjasta, kuin Albertsin Molecular Biology of the Cellistäkin (kuva 1.)

Sikiöopin tulokset saivat Charles Darwinin (1809-1882) aikanaan luopumaan viimeisestäkin epäröinnistä teostensa julkaisemisen suhteen. Vuonna 1860, vuosi Lajien Synnyn julkaisemisen jälkeen, Darwin kutsui kirjeessään amerikkalaiselle botanistille Asa Graylle (1810-1888) embryologiaa oppinsa “ylivoimaisesti vahvimmaksi yksittäisen luokan todisteeksi” (1, 2, 3).

Darwin myös viittasi aiheessa virheellisesti vanhempaan eestinsaksalaiseen embryologiin Karl Ernst von Baeriin (1792-1876). (Von Baeria kutsutaan joskus kehitysbiologian isäksi ja hänet tunnetaan kantasoluihin liittyen nisäkkäiden munasolun löytäjänä. Hän määritteli alkioiden samanlaisuuden lain, jossa oletti, että yksilönkehityksessä ilmenevät ensimmäiseksi sen pääjakson yleiset rakennetuntomerkit ja vasta aivan lopussa spesifiset lajityypilliset kehitysvaiheet. Ennen Baeria ja Caspar Wolffia (1733-1794) siemenessä ajateltiin olleen ikään kuin miniatyyrikokoisen yksilön. Sanan evoluutio etymologia juontaa juurensa latinan termiin evolvere, joka merkitsi kirjakäärön avaamista tai kapaloitten aukikäärimistä.) Viitteet korjattiin Louis Agassizistä (1807-1873) Von Baeriin Lajien Synnyn kolmannessa painoksessa. Nestori Baer eli kuitenkin kyllin pitkään nähdäkseen löytöjensä väärinkäytön ja niiden muutoksen evoluution asuun parallelismin laista. Niin Agassizin kuin Von Baerinkin ärrävoittoisesta tikapuuopin ja modernimman darwinismin vastustuksesta huolimatta asiayhteyksissään löyhästi kiinni olleet viitteet ja lainaukset säilytettiin (4). Muuntelun ja adaptaation ekstrapolaatio makroevoluutioksi oli ”hype” jo muutamissa vuosissa.

Muistettakoon, että paradigman vakiintumisvaiheessa kylmä totuus kuului: ihmissikiöllä on liskon häntä ja toimivat kidukset. ”Havainnon” nielaisi jopa Agassiz. Ilmeisesti nuori pyrkyri nimeltä Ernst Haeckel (1834-1919) ei ehtinyt vaikuttaa Darwiniin vielä lajien synnyssä - mutta pian embryologian popularisointi siirtyi näihin kohtalokkaisiin käsiin.

Science-lehti lainaa Haeckelin työt toistanutta (5) tutkijaa Richardsonia kolumnissaan v. 1997 otsikolla “Hackels embryos: Fraud rediscovered”: “It looks like it’s turning out to be one of the most famous fakes in biology” (6). Richardson kritisoi yleisen fylotyyppisen kehitysvaiheen dogmia. Ovatko puheet ihmissikiön kidusaihioista siis tieteelliseltä anniltaan puuankka-tasoa?

Harvardin oppihistorian professori, Yrjö Reenpään palkinnon pokkaamassa käynyt Stephen Jay Gould toteaa – kreationisteja parjatessaan –sikiöpiirrustuksista v. 2000 varsin lakonisesti: “Tales of scientific fraud excite the imagination for good reason. Getting away with this academic equivalent of murder and then being outed a century after your misdeeds makes even a better copy.” Omalla suullaan hän sanoo: “But we do, I think, have the right to be both astonished and ashamed by the century of mindless recycling that has led to the persistence of these drawings in a large number, if not a majority, of modern textbooks!” (7).

Evoluutiobiologian –98 yliopiston oppikirjoineen Douglas J. Futuyma on esimerkki tapauksesta, joka ei yksinkertaisesti näytä tienneen Haeckelin kuvien vilpillisyydestä, vaikka suhtautuukin varauksella biogeneettiseen “lakiin”. Moderni kehitysbiologia on vasta parinkymmenen vuoden ikäinen tieteenala. Viitteet olisivat silti johtaneet embryologian sylttytehtaalle, jos “tulosvastuullinen” kiire ei johtaisi shortcut-liimailuihin lähteissä. M.O.T. - mikä oli todistettavissa: Haeckelin töitä syytettiin vilpistä jo alun alkaen. Massiivisen popularisaation jälkeen hysteria vain alkoi ruokkia itse itseään.

Lineaarisen rekapitulaatio-opin tekniset kaunistelut etenkin “lakia” vesille laskettaessa ovat varsin raskaita. Sikiöiden piirteitä on lisätty ja poistettu piirrustuksista taiteellisella vapaudella (piirrustusten puutteet eivät johdu hienomotoriikan puutteesta, Haeckel kun julkaisi varsinaisiakin taidekirjoja.) Lajien edustajien kokoskaala (0.7 mm – 10 mm) on hämärretty. Sikiöiden todellisessa iässä on johdettu harhaan. Selkärankaisten 7:stä luokasta maksimissaan viittä on käytetty kuvissa ja selektiivisesti mukaan otetuissa lajeissakin otos ja nimityksetkin ovat olleet vinoutuneet. Somiitti-jaokkeiden lukumäärä on lähes sama, vaikka ne tosiasiassa vaihtelevat ainakin 11:n ja yli 60:n (käärmeillä satojen) välillä.

Ideologisoinnissa on ollut kyseessä havaintojen väkinäinen deduktiivinen valjastus makroevoluutiomalliin, ei induktio havainnosta teoriaksi. (Sen olisi tehnyt von Baer.) Kärryt ovat kolisseet kaiken aikaa hevosen edellä. Kun on keksitty naturalismin noitavasara, ovat ongelmat poikki tieteen alkaneet näyttää nauloilta. Abstraktiota, jolla voi vastata kaikkiin olennaisiin kysymyksiin ja ratkaista kaikki ongelmat, kutsuttiin ennen viisasten kiveksi. Evoluutio muistuttaa teriakia tai panaseaa: tämä lääke tepsii kaikkiin vaivoihin.

Kritiikin kritiikissä saldo on ollut seuraavanlainen: Richardson ottaa etäisyyttä kreationismiin ja puolustautuu sanoen ettei kyseenalaista muita evoluution paradigmoja. Jälkilöylyissä on myös pohdittu, milloin piirrustus on vilpillinen sekä kiistelty, saiko Hackel jo elinaikanaan varsinaisen tuomion tiedevilpistä (8, 9, 10). Kehitysbiologian käytetyimmän oppikirjan laatija Scott Gilbert tunnustaa rekapitulationismin juuttuneen biologian keskeisimmiksi malleiksi (11), mutta kiistää opin merkityksen nykyiselle kehitysbiologialle. (Sähköpostissa Gilbert sanoo merkityksen olevan analoginen Madonnan vaatetuksen merkitykselle keskiaikaisessa maalauksessa.)

Evoluutiokriitikoista eniten huomiota on saanut Jonathan Wells kirjallaan Icons of evolution (kuvat 2 ja 3). Haeckelin kuvien ohella Wells ampuu alas 11:ä muutakin lukion oppikirjojen tunnetuinta esimerkkiä. Kirja-arvosteluissaan tiedelehdet ovat rastiinnaulinneet miehen harhaanjohtavana sekä voimakkaalla ad hominem –argumentilla: evoluution oppihistorian ja kehitysbiologisen molekyylibiologian tohtoraattiensa lisäksi Wells on itämailta peräisin olevan, joukkohäistään tunnetun moonilais-moralismin kannattaja (12, 13, 14). Omasta mielestäni Wells on saanut niinkin paljon huomiota osakseen syystä, että hän on 70-sivuisene lähdesivustoineen vakavasti otettava uhka.
 

Paradigmamonopolia

Itse kysyisin: mikä tieteen tulos ylipäänsä on niin kiinnostava, että sitä tulisi juhlia sata vuotta myöhemmin lukioidenkin rajallisessa oppimäärässä? Miksi ihmisen eläimellisyys on niin tervetullut ja liioittelemisen arvoinen asia meille? Yltääkö kysynnän ja tarjonnan laki rahoitukseen saakka? Tutkimustuloksiin saakka? Eikö tulkintamonopoli johda siihen, että peer review kääntyy peer pressure -käsitteeksi?

Valaistakoon tulkinnan merkitystä tieteenteossa homologian/analogian tai divergenssin/konvergenssin avulla: Volkswagen kupla on maailman myydyin kansanauto. Punainen Porsche taas on urheiluauto. Kummassakin ajoneuvossa on kuitenkin kaksi pakoputkea, kaksi ovea ja moottori takana. Mitä tämä kertoo? Sen, että kummatkin ajoneuvot on suunniteltu samalla Ferdinand Porschen työpöydällä. Miksei homologiaa voisi pitää indikaationa monoteismin puolesta polyteismia vastaan? Sekä insinöörit että taiteilijat kierrättävät innovaatioitaan. Esimerkiksi adeniinin kaltainen standardius on lisäksi taloudellista ja toisinaan on vain yksi optimaalinen tapa tehdä jokin rakenne.

Tänään embryologian evoluutiotodisteissa vedotaan usein nk. homeoottisiin geeneihin: oikeat signaalit saavat esimerkiksi raajan kehittymään melkeinpä mihin tahansa kohtaan kehoa. Nämä “Herra-geenit” ovat erittäin konservoituneita, lähinnä niiden lukumäärä korreloi eläinten ja kasvien kompleksisuuteen – ja juuri standardiuteen perustuu myös niiden todistusarvo makroevolutionismia vastaan. (Yksi geeni löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee…) Transkriptiofaktoreissa käytetyillä homeodomeeneilla on merkitystä vain, kun ne tarttuvat sateenvarjon metalliripojen tavoin kunkin pääjakson ominaisuuksien kirjon aikaansaaviin geeneihin. Pelitaktiikkaa luulisi olevan vaikea suunnitella ennen kuin kortit on jaettu. Mikä lukion oppikirja popularisoi kambrin biologista alkuräjähdystä?

Jos alle sentin kokoisen ihmissikiön visuaalisista vaikutelmista tulee tosiasiassa alaleuan ja sisäkorvan luita tai umpieritysrauhasia kuten lisäkilpirauhanen, eikä niillä ole mitään tekemistä kidusten kanssa; Jos homologisten elinten takaa löytyy ei-homologisia yhtä hyvin kuin homologisiakin geenejä; Jos homologiset elimet eri lajeilla voivat kehittyä eri osista sikiötä; ja jos vaihteleva pleiotropia sekoittaa lopuksi koko pakan niin yksilön kuin lajienkin kohdalla – niin miksi edelleen tahdotaan änkyräpäisesti käyttää kiduskaarten nimiä? Vastaavalla tavalla älyllisesti loukkaava nimitys on “ruskuaispussi”. (Varhaisella sikiöllä ei ole luita, eikä siten luuydintäkään.) Saivartelua, sanoo joku. Kunpa olisikin. Haeckel tahtoi siirtää vitalistisia “lakejansa” suoraan sosiaalisiksi ja tekninen puoli jupakasta tapahtui Saksanmaalla…
 

Kehitysoptimismin soveltamisesta yhteiskuntaan

Jopa englantilainen Thomas Henry Huxley (1825-1895) tunnusti Ernst Haeckelin ohitseen Darwinin bulldogiksi numero yksi. Evoluution popularisoinnin ja biogeneettisen lain ohella Haeckelin muita meriittejä ovat mm. phylum (pääjakso), fylogenia, ontogenia, sekä ekologia -termien lanseeraus ja ensimmäisen “Elämän puu” –piirroksen teko. Haeckel oli eugeenikko (sana oli Darwinin serkun Sir (15) Francis Galtonin keksimä; eu -kreikk. “hyvä”!) ja tieteis-materialistisen monistien liigan perustajia. Thule Gesellschaftin kokouksissa kävi vierailulla sellaisia veitikoita kuin Rudolf Hess ja ahdistunut kuoropoika, postikorttitaiteilija Adolf o.s. Schicklgruber (16).

Darwin käsitteli The Descent of Man –kirjansa Hackelin jälkeisissä painoksissa paitsi aihetta infanticide, myös aihetta genocide kylmän rauhallisesti, arvellen sivistyneempien ihmisrotujen jatkossa lisäävän puuttuvien linkkien määrää entisestään muilla mantereilla. Hottentotit, Australian aboriginaalit, juutalaiset tai Afrikan mustat asetettiin simpanssien ja valkoisen ihmisen väliin lähes kaikissa ihmisevoluution oppikirjoissa aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Jäänteitä tästä ovat mm. termit “mongoloidia” ja “kehitysmaa”. Toki The Origin of Species by Means of Natural Selection or the Preservation of Favoured Races in the struggle for life olisi pitkä nimi kirjalle, mutta kyllä sen etymologinen yhteys Mein Kampfiin on tahdottu lyhennyksessä häivyttääkin. Hiedler oli toiminnan mies: lyhyestä virsi kaunis (17). Luokkataistelussa taas Das Kapital katsottiin neutraaliksi vedenjakajaksi.

Rodunjalostuksen tragedia eivät olleet niinkään yhden res. korpraalin maniat, kuin suuren yleisön ja monien piispojen sekä arkkiatrienkin välinpitämättömyys. Hiljattainhan syntyi kohu väitteestä, jonka mukaan natsi-Saksa oli suunnitellut Suomeen pitkälti lääkäri-intelligentsiamme varaan rakennetun nukkehallituksen. Väite perustui vasta-avattuihin saksalaisiin arkistoihin ja vanhusten haastatteluihin ja sai osakseen lähdekritiikkiä.

Kuka mainitsisi toisen yhtä voimakkaan yhteisen nimittäjän 1900-luvun äärioikeiston ja äärivasemmiston välillä kuin ideologinen evolutionismi? Kiinan tai Kamputsean ”kehityksessä” ei toki ollut kyse kausaliteetistä – mutta korrelatiosta kuitenkin. Lysenkolaisessa NL:ssa superevoluutiota epäilleet tutkijat pääsivät fyysisesti hengestään vielä sotien jälkeenkin.

Uskontotieteessä rekapitulaatio-paradigma löi antisemitismin siivittämänä läpi käsitystä kehityksestä animismin ja polyteismin kautta monoteismiin. Stephen Jay Gould osoittaa kirjassaan Ontogeny and Phylogeny (-77), miten jopa lineaarinen rekapitulaatio dominoi mm. antropologiaa, psykologiaa, kriminologiaa ja kasvatustiedettä. Tämän ohella voi lausua myös sanat paleontologia ja morfologia. Oheisten viitteiden ohella suosittelisin myös Richard Milnerin suorapuheista kirjaa The Encyclopedia of Evolution.

Joku voi muistaa tarinan vaihtolämpöisestä sammakosta hitaasti lämmitetyssä vesikattilassa. Ihmislaji on otus, joka adaptoituu paineen alla myös näennäistieteellisiin lokeroihin, etenkin jos muutokset tapahtuvat hitaasti. Meillä on lyhyt muisti laissez faire –mentaliteetin pääsystä niin rotu- kuin yksilöfilttereiden ääreenkin.

Otettakoon esimerkiksi abortit tai kipulääkityksen laiminlyönnit keskoshoidossa (18). Keskosia on länsimaissa jopa leikattu ilman puudutusta tai kivunlievitystä. Vasta 1980-luvun lopulta alkaen on länsimaissa yleisesti uskottu vastasyntyneen voivan aistia kipua. Tosiasiassa sikiö reagoi ärsykkeisiin koko kehon reflektorisella säpsähdyksellä ja pulssitason nousulla, joskin hänen tuntojansa on vaikea tutkia. Kontrastina pyytäisin saada huomauttaa, että kloroformin löytänyt, anestesian isäksi kutsuttu filantropisti James Simpson (1811-1879) itse sanoi motivaationsa ja innovaationsa nousseen Genesiksen kuvauksesta Eevan luomisesta. (1 Moos. 2:n mukaan Aatamihan vaivutettiin “syvään uneen” kylkiluita operoitaessa. Myös Charles Darwin oli herkkä ihminen. Hänen sanotaan jättäneen lääketieteen opintonsa järkytyttyään kivuliaista lasten leikkauksista.) Kuka väittää, etteikö kidusfarssi assosiaatioineen ole ollut näihin päiviin saakka ja käytännön tasolla oppihistoriallinen taakka?

Ikivanhassa juutalaisessa perinteessä lapselle on odotusaikana ollut tapana laulaa Psalmeja perusluottamuksen pohjaksi. Lapsivesi on akustinen elementti. Otettakoon anekdootille pontta oheisten viitteiden syntyperältään juutalaisista nobelisteista (19, 20). (Noin 20 % eli 150 kpl “suurimmista palveluksista ihmiskunnalle” on mennyt Encyclopaedia Judaican 17 volyymin esittelemälle alle 20 miljoonaan väestönosalle.) Jotkut terapeutit ottavat tapauksistaan ensimmäiseksi selville äidin mahdolliset traumat odotusajalla tunnetasollakin. “Kaveria-ei-jätetä”-tradition arvon näkee teknokratian nousuhumalassakin vasta aamun valjetessa.

Jos tieteen länsimaisia, puritaanis-kristillisen rationaalisia juuria, ei jostakin irrationaalisesta syystä koeta enää trendikkäinä, niin kicksejä voisi hakea vaikkapa kiinalaisilta syntymäpäiväkutsuilta. (Kiinassa nämä kriittiset numerot oli vanhastaan tapana laskea 9 kk taaksepäin synnytyksestä.)
 

Johtopäätökset

Biotieteen etiikasta puhuttaessa kannattaa muistaa, että tutkimustraditiomme murrosvaiheessa on kyse aivan vilpittömien ja kunnioitettavien terapeuttisten lupausten ohella myös biotieteilijöiden kilpailutilanteesta. Publish or perish; tulos tai ulos. Biologeilla on olemassaolon taistelun oppihistoria harteillaan kahdella tapaa. Minusta koko yhteiskuntaamme vaivaa kertaluokkia syvempi Dr. Downin oireyhtymä, jota rekapitulaation oppihistoria hyvin piilaa.

Yleisö ja päättäjät ovat mikrotasolla riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista. Tästä johtuen maallikoille tarjottavaa tietoa ei tulisi valita selektiivisesti. Asiantuntijuus ja jääviys on paradoksi, jota ihmiskokeiden skenaarioissa ei olla paljonkaan puitu. Jos pragmatistit keksivät keinot, niin opportunistit löytävät kyllä tilaisuudet.

Kirjoitukseni toisessa osassa käsittelen murrosvaiheemme akuuttia etiikkaa. Vielä muutama vuosi sitten käsitys oli, että esimerkiksi aivot tai lihakset eivät aikuisella uusiudu. Toisin kävi. Pari vuotta sitten kukaan ei ollut vielä nähhnyt kantasolua. Nyt niiden pintamarkkereita jo tunnetaan. Tämä tutkimuksen ala on lääketieteellisesti erittäin kiinnostava ja etenee erittäin nopeasti. Etiikan puolesta valo on vehreä.

Suurin kysymys, joka itselleni herää, kuuluu: Miksei aikuisten kudosspesifisten kantasolujen läpimurtoja ole popularisoitu Helsingin Sanomissa ihmisalkujen kantasolujen tapaan? HS:n tapa mainostaa Ruotsia ”kantasolujen suurvaltana”, käyttää kriitikoista leimaavaa "ääriryhmien" nimitystä ja varoitella kompetenttien tutkijoiden karkaamisesta Euroopasta on tieteelliseltä anniltaan keskiraskasta Goebbels-tasoa. Kuka HS:lle tätä konsulttiapua antaa?

Osoitteessa http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckel.html perustelen esimerkkien avulla, miten paineet lainsäädännön muuttamiseen ovat kaikkea muuta, kuin puhtaan tieteelliset. Osoitteesta löytää myös sitaattilistan biogeneettisen lain poikkitieteellisestä ja yhteiskunnallisesta vaikutuksesta kautta 1900-luvun, sekä tulokset Viikin luentogallupeista kidusfarssin tuntemisen suhteen. Sivuilta löytää myös systemaattisen vertailun selkärankaissikiöiden todellisesta ulkonäöstä Richardsonin ym. valokuvin (copyright Springer-Verlag).

Ehdotan debatin tai paneeliväittelyn järjestämistä - makroevoluutiosta. Etiikasta koen olevani jäävi vänkäämään, koska itse olen kovin viheliäinen ihminen.
ojala.pauli@gmail.com

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

Viitteet

1/Francis Darwin (editor), The life and letters of Charles Darwin. (New York: D. Appleton & Company, 1896), Vol. II, p. 131. Asa Grayn kanssa käyty kirjeenvaihto on ollut suurennuslasin alla todistelussa Erasmus Darwinin pojanpojan prioriteetistä okkultistiksi päätyneen Alfred Wallacen (1823-1913) ohi luonnonvalinnan keksimisen suhteen. Darwin julkaisi oman –44 tiivistelmänsä voimakkaan Sir Charles Lyellin (1797–1875) patistuksesta Linnean Societyn kokouksessa 1.7.1858 hätäpäissään, Graylle kirjoittamansa suttuisen –57 kirjeen sekä Wallacelta –58 saamansa tiivistelmän kera. Jälkimmäisen kirjeen julkaisemiseen ei lupaa ollut pyydetty - Wallace makasi nuo ajat kuumetaudissa Indonesian kenttätöissään ja sai kuulla järjestelystä ja Darwinin kirjoitushankkeesta vasta vuoden myöhemmin. ”Divergence” oli Wallacen käsite kirjeestä –55, jota ei tilaisuudessa luettu. Wallacen -55 kirjeitse lähettämästä 'Sarawakin laista' Darwin kirjoitti paniikissa Lyellille: 'Your words have come true with a vengeance... that I should be forestalled... So all my originality... [is] smashed... I never saw a more striking coincidence. If Wallace had my MS sketch written out in 1842, he could not have made a better short abstract" Even his terms now stand as heads of my chapters.'  Ennen kopiokoneita kirjeistä tehtiin kaksi kappaletta. Aihe on synnyttänyt salaliitoteorioita, mm. koska Darwinin väitetään editoineen omaa kappalettaan ja varsinaisia Asa Grayn saamia kappaleita on hukassa. Darwinilla ja kumppaneilla tiedetään olleen kirjallinen lista Englannin tieteen auktoriteeteista, joiden "käännyttämisen" katsottiin olevan strategisesti välttämätöntä. Epäilyt ”X-klubin” olemassaolosta evoluution popularisaatiossa kiteyttää tieto siitä, ettei Charles itsekään ollut läsnä heinäkuun 1. tilaisuudessa… ibid. Vol I s. 452-502. Arnold Brackman, Delicate Arrangement, Times Books, New York, 1980. Luonnonvalinta ei ollut silti Wallacenkaan keksintö. Kreationisti Edward Blythe (1810-1873) esitteli luonnonvalinnan jo 1835-37, myöntää S.J. Gould. Blythin ja Darwinin töiden välillä oli niin suuri yhdenmukaisuus, että plagiointi Darwinin puolelta oli ilmeistä, siteeraahan tämä Blythiä jopa Lajien Synnyssä. Blyth näki luonnonvalinnan vain negatiivisena toimijana eli säilytysmekanismina, joka eliminoi poikkeavat ja huonosti sopeutuneet. Näin se varmisti eliöiden pysyvyyttä.

    Kulissien takaiseen aivotyöhön voi kiinnittää huomiota syystä, että "yhteistä paperia" on usein käytetty popularisoinnissa esimerkkinä epäitsekkäästä kollaboraatiosta sekä jalosta ja anteliaasta asenteesta tieteenharjoituksessa.  Lajien synnyn 1. painoksessa Darwin hädin tuskin mainitsi Wallacen. Vakiintuneemman aseman saatuaan Darwin tuki kontroversiaalista Wallacea ja turvasi tämän valtioneläkkeen. Motiiveja voi vain spekuloida. Tilanne oli toinen kuoliaaksi vaietun apotti Mendelin tapauksessa, jossa havainnot olivat jäädä tyystin homehtumaan kirjahyllyyn. Mendel ei saanut tunnustusta koko elinaikanaan ja häntä kehotettiin tekemään lisää risteytyskokeita, vaikka n oli tässä vaiheessa jo 16 000. Mendel oli tehnyt kokeensa tarhaherneellä, mutta häntä kehotettiin siirtymään sen aikaisia botanisteja kiinnostaviin keltanoihin - joiden on sittemmin osoitettu lisääntyvän apomiktisesti ilman hedelmöitystä - tietoisesti vai tahattomasti? Joka tapauksessa Mendelin kokeiden toistot eivät voineetkaan onnistua. Mendelin tulokset olivat kiusallisia, koska ne osoittivat etteivät ominaisuudet hypikään ilmiasuun tyhjästä, vaan ovat jo sitä ennen olemassa piilevinä. On muistettava, että Darwin oli myös lamarkisti, joka uskoi hankittujen ominaisuuksien kulkeutuvan kehosta sukusoluihin. Darwin laati mekanismille nimenkin, sana geeni esiteltiin vasta vuonna 1909. Tätä lukua historiassa ei paranna se, että 1980-luvulla Mendelin maine mustamaalattiin genetiikan ammattijulkaisuissa RA Fisherin väitteellä, jonka mukaan Mendel väärensi tuloksiaan. Tulosten jakaumat näyttävät matemaattisen tarkoilta - mutta Pilgrim, Corcos ja Monoghan osoittavat että tämä johtui lähinnä suuresta toistojen määrästä ja asiantuntevuudesta. Ira Pilgrim kirjoittaa: "[we found] no evidence that Mendel did anything but report his data with impeccable fidelity. It is to the discredit of science that it did not recognize him during his lifetime. It is a disgrace to slander him now." Richard Milner, Encyclopedia of evolution 1990 s. 301.
   Wallace kirjoitti omasta asemastaan kulttuurivallankumouksen mestaroijana: "my paper would never have convinced anybody". Johtopäätöksenä voi todeta, että tieteellisen teorian vakiinnuttaminen on pitkälti politiikkaa. Kysynnän ja tarjonnan lailla on pitempi koura kuin poliisilla.
2/Ernst Mayr, The Growth of Biological Thought (Cambridge, MA: Harvard University Press, 1982), p. 470.
3/ Frederick B. Churchill, ”The Rise of Classical Descriptive Embryology”. pp. 1-29 in Scott F. Gilbert (editor), A Conceptual History of Modern Embryology (Baltimore, MD: The Johns Hopkins University Press, 1991), pp. 19-20. Gould tarkentaa, että tällä ei tässä vaiheessa viitattu vielä varsinaiseen rekapitulaatioon. Ontogeny and phylogeny s. 70-71.
4/Karl Ernst von Baer, Über Darwins Lehre (1874).
5/Richardson MK, Hanken J, Gooneratne ML, Pieau C, Raynaud A, Selwood L, Wright GM. Anat Embryol (Berl!) 1997 Aug;196(2):91-106. There is no highly conserved embryonic stage in the vertebrates: implications for current theories of evolution and development.
6/Science (1997). 277, 1435.
7/Stephen Jay Gould, Natural History (3/2000) s. 42-49.
8/Rudolf A. Raff, (2001) The creationist abuse of evo-devo. Evolution & Development 3:6, 373-374.
9/Brian K. Hall (1997), Phylotypic stage or phantom: is there a highly conserved embyonic stage in vertebrates? TREE 12(12), 461-463.
10/Richardson MK, Hanken J, Selwood L, Wright GM, Richards RJ, Pieau C & Raynaud A (1997). Haeckel, Embryos, and Evolution. Science 280 (5366).
11/http://devbio.com/ch22.html
12/Scott, EC (2001). Fatally flawed iconoclasm. Science 292, 2257-2258. Mielestäni Scottin vertaus evoluution ja atomiteorian välillä antaa aihetta huoleen.
13/Jeery A. Coyne, Creationism by stealth. Nature 2001, 410, 745-746.
14/Rudolf A. Raff, (2001) The creationist abuse of evo-devo. Evolution & Development 3:6, 373-374.
15/ Arvonimi juontaa juurensa kirkkaasta Sirius-tähdestä.
16/Gassman, D. 1971. The Scientific Origins of National Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League. MacDonald, London.
17/George J. Stein, "Biological Science and the Roots of Nazism," American Scientist (Vol. 76, Jan/Feb. 1988), s. 56.
18/Sirkka-Liisa Halimaan väitöskirja, elokuu 2001, Kuopion yliopisto.
19/http://www.science.co.il/Nobel.asp
20/http://www.dorledor.org/
 

Pauli Ojala
Biokemian jatko-opiskelija

Oikoluettu ja korjailtu Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestö Symbioosi ry:n julkaiseman Symbiontin numerosta 1/02.
Esitetyt mielipiteet eivät sellaisenaan edusta Symbioosin virallista kantaa.

Pauli.Ojala@gmail.com

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!