Helsingin yliopiston YLIOPISTOLEHTI

YHTEYSTIEDOT: paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi, toimitussihteeri@ylioppilaslehti.fi

Lähetetty 26.8.2004, julkaistu 10.9.2004 [lyhennykset hakasuluissa], korjaukset punaisella

[Kiitos Veli-Matti Huhdalle historiakatsauksesta valitusvirteen
luonnontieteen tasosta Suomen kouluissa.]

Kiehtova juttu  evoluution rantautumisesta raukoille rajoillemme sortui
kuitenkin tyypilliseen anakronismiin läpimurtautumisen vuosikymmenistä.
Malmberg/Mela on kyllä "Ukko-Lönnrotista" seuraava biologiamme
kansankynttilämme, ja hän otti hajurakoa isoisänsä kääntämän John Bunyanin
Kristityn Vaelluksen puritanismiin. ”Rajumyrskyssä” Darwinia
puhuttelevampaa kirjallisuutta tuli kuitenkin nuoren Ernst Heinrich Philipp
August Haeckelin (1834-1919) Natürliche Schöpfungsgeschichten (1868)
muodossa!

Melan kuulun v. 1872 esitelmän pohdinnat ”elimiökunnan ja kivikunnan
välisen rajan puutteesta” olivat de facto haeckelistisiä. Mitä Juhani Ahoon
ja Minna Canthiin tulee, tutustuttivat vanhapojiksi jääneet nuoret biologit
humanistiystävänsäkin Darwinin ja Haeckelin teorioiden vaikeatajuisiin
ammattisalaisuuksiin. Melan erikoisuus oli siinä, että hän sivuutti
Haeckelin kirkonvastaisuuden tahdikkuudesta pietistisukuansa kohtaan -
 "Löyhkä-Paavon" polvella istuneena.
                                                
”Tiedon piirimme” ei ollut niinkään englantilaisen, kuin saksankielisen ja
mannermaisen evoluutiopopularisoinnin syklopediaa. Valitettavasti tämä
Ernst Haeckelin evoluutio oli vulgaaria: infantisiidista ja genosiidista,
hyökkäävän materialistista [”monismi” contra dualismi] ja [tunnustuksellisen]
antikristillistä.

[J.E. aro kirjoitti v. 1907 kirjassaan "Kehitysoppi nykyisellä kannallaan":
"Mutta sitä kiivaampia taistelupukareita oliwat hänen [Darwinin]
kannattajansa, etenkin äsken mainitty Huxley Englannista ja Ernst Haeckel
Saksasta. Warsinkin wiimemainittu on saanut aikaan, että "darwinismi" niin
nopeasti lewisi Euroopan mantereella, joskin toiselta puolelta hänen
liiallisuutensa kautta taistelu myöskin on käynyt tawallista kiiwaammaksi
ja monasti siirtynyt aiwan ulkopuolelle itse pääkysymystä. Epäilemättä
juuri Haeckelin kautta darwinismi on tullut meilläkin laajemmissa piireissä
tunnetuksi."]

Jenan profeetta julisti todellakin aivan avoimesti, että laupeuden nimissä
vammaiset pitäisi eliminoida morfiinilla. Hän rinnasti neekerin
simpanssiin, gorillaan ja orankiin. [Edes germaanirotu ei aistinut vastasyntyneenä kipua. Länsimaissa on
laajasti myönnetty ihmisvauvojen kipuaisti vasta 1980-luvun lopulla.]

Oksat olivat pois kun Haeckel veteli
lineaarisen evoluution mallejaan.
Apinalajit ja ihmisrodut asetettiin lineaariseksi liukumaksi
punaperspaviaanista teutoniseen saksalaiseen, ero papualaisen ja vanhan
gorillan välillä oli muka olematon. Suomalaiset liitettiin
Gobineaun ”tutkimuksiin” – eikä suinkaan Castreniin – viitaten mongoleihin,
jotka olivat vasta viidettä ihmislajia vaaleammista ja ylevimmistä.

[Lönnrot kansantajuisti biotermeillään. Haeckel päinvastoin bluffasi
tekaisemalla käsitteet ekologia, fylogenia, ontogenia, morula, blastula,
granula, protisti jne.]

Evoluution tikapuu voitiin rekonstruoida niin aivojen koon ja
poimuttumisen, käsivarren luiden kuin leukaperien litteydenkin perusteella.
Ensimmäinen RUK:n käynyt juutalainen, Jatkosodan tulenjohtaja Max Jakobson,
kiinnittää aivan oikein muistelmissaan huomiota siihen, miten Hitler
kehotti aatelista von Ribbentroppia tarkkailemaan erityisesti Djugashvilin
alias setä Teräksen korvanmuotoa Moskovassa, saadakseen varmuuden
tämän ”juutalaisuudesta”.

Haeckel oli pioneeri vastaamaan Juutalaiskysymykseen totaalisesti:
Karkotettakoon kaikki juutalaiset oppituoleiltaan! Juutalaiskristillinen
myytti heikomman suojelusta on luonnonvastaisin mitä olla saattaa ja lajina
juutalainen on kuin rikkaruoho!

[Haeckel kuvaili ja piirrätytti 1. esi-ihmisen ennen kuin hänen oppilaansa
Dubois oli sen kaivanutkaan – ja ennen Darwinin astumista Ihmisen
Polveutumisen (1872)  (1871) saralle. Darwin tunnustaa Haeckelin prioriteetin
ja ”paremmuuden” avoimesti kirjassaan.  Jos Darwin kirjoitti 3 tuntia
päivässä, Haeckel nukkui 3-4 tuntia päivässä kun hänen vaimonsa oli kuollut
Haeckelin 30-vuotispäivänä. Kumpikin nestoreista oli ollut naimisissa
serkkunsa kanssa ja Darwin tuki järkyttynyttä nuorta professoria. (Itsehän
Darwin oli drop-out, joka söi useimmat ampumistaan ”näytteistä”.)]

Haeckel piirsi yli 30 kuvan väärennössarjan Monera-eliöiden elinkierrosta.
Kyse oli spontaanista alkusynnystä  ja automaatista elottomasta aineesta
elolliseen Niin Louis Pasteurin sterilisaatiokokeet kuin Gregor (Johann)
Mendelin 16 000 koetta piilevistä ominaisuuksistakin jäivät Haeckelin
goetheläis-lamarkistisen skolastiikan jalkoihin.
 

[Unescon presidentin Julian Huxleyn ja ”Uuden uljaan maailman” kirjoittaman Aldous Huxleyn isoisä Thomas Henry Huxley laati termin ”a-gnostismi” muutakin kuin kirkkoa silmäillen, jättäessään Monerat ja Monismin pois Haeckelin englanninkielisistä laitoksista. Huxley antoi aluksi valtamerten pohjan moneroille latinan-nimen Bathybius haeckelii (1868) - kunnes tajusi että jätkähän kusee silmään!]

Haeckelin pääteos Welträtsel löi laudalta Darwinin selektio-spekulatsioonit
ja perinnöllisyysmallit mennen tullen. Vaikka se valmistui vasta
pääsiäissunnuntaina 1899, käännettiin se suomeksikin ennen Lajien
Syntyä. ”Maailmanarvotukset” käännettiin yli 30 ”sivistyskielelle ja sitä
myytiin yksin saksassa yli 100 000 kappaletta ensi vuotenaan. Olen
skännännyt suomenkielisen laitoksen Jenan online-kirjastoon:
http://caliban.mpiz-
koeln.mpg.de/~stueber/haeckel/weltraethsel_finnisch/index.html.

Evolutionismi puski kouluihimme vuosien 1910 ja 1917 Kivirikon kirjoissa,
mutta jo 1882 (1881) Salosen kirjoissa Haeckelin Monerat olivat indoktrinoimassa
rahvasta. Niinpä lienee suomalaisten biologiankirjojen käytetyin kuvasarja
1900-luvulla Haeckelin väärentämä sikiösarja, jonka mukaan ihmissikiö on
identtinen kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata
lajinkehitys ja tämä ”rekapitulaatio” omaksuttiin poikki tieteen ja kautta
rantain paleontologiasta psykoanalyysiin. Kivirikon kirjassa ihmissikiöllä
oli vielä toimivat kidukset.

[Kiitos Sariola et al. (2003), että vihitte käyttöön totuudenmukaiset
Richardsonin sikiövalokuvat yliopiston uuteen embryologiankirjaan.
Kollektiivinen disipliinin anteeksipyyntö aiemmasta vilpin kierrätyksestä
olisi ehkä paikallaan seuraavaan painokseen, jotta luottamus säilyisi nyt
kun sikiöiden kantasoluilla aletaan tehdä bisnestä.]

Valitusvirsi luonnontieteen tasosta kouluissamme tosiaan ON aiheellinen.

[Oppikirjan tekijät eivät liiemmin lähdekritiikkiä harrasta. On helpompaa
lainailla kollegiaalisesti muita kirjantekijöitä. Oppihistorian
tutkimuksemme kaipaa lisäresursseja. 30-luvun pula-ajan biolegislaation ja
nykyisten näkymien välillä on pelottavia yhtäläisyyksiä. Fiksuimmat miehet
pudistelevat tänäänkin päätänsä - mutta jäävät kabinetteihinsa ääntänsä
korottamatta.]


Pauli Ojala
biokemian noviisi
 

16.5.2002 lähetetty

"Ensimmäisen intifadan lasten" psykiatriaa käsittelevä artikkeli ei
ollutkaan vain psykologiaa, vaan kääntyi politiikaksi: "Nyt kun
Israelin armeija haavoittaa palestiinalaisten mahdollisuutta elää edes
ulkoisilta puitteiltaan normaalia elämää, alueen tilanne kehittyy
pahasta pahempaan… Kunpa Ariel Sharonin miehityspolitiikka ei veisi
siihen, että ihmiset alkavat taas vihata toisiaan!"

Palestiinan lapset ovat traaginen uhri. Ei ole kuitenkaan kovin
yksiselitteistä, kuka tätä uhria tahtoo toimittaa. PLO on alan
organisaatioista maltillisimmasta päästä. Senkin perusti kuitenkin
1964 Arabiliitto.

Kyseisen Palestiinan kansallissopimuksen tarkistettu muoto vuodelta
1968 artikloi mm. seuraavaa: "Palestiinalaisen kasvattaminen
yksilöllisesti arabialaiseen ja vallankumoukselliseen malliin… ja
valmistamisensa konfliktia ja aseellista taistelua varten, yhtä hyvin
omaisuuden ja elämänsä uhraamiseksi palauttaakseen kotimaansa
entiselleen vapauttamiseen saakka - kaikki tämä on palestiinalaisen
kansallinen velvollisuus… Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa
Palestiina ja on siksi strategia eikä taktiikka… Arabikansan kohtalo,
todellakin juuri arabien olemassaolo riippuu Palestiinan kysymyksen
kohtalosta. Arabikansan yritykset ja ponnistelut vapauttaa Palestiina
seuraavat tästä yhteydestä. Palestiinan kansa omaksuu
etujoukkoroolinsa toteuttaakseen tätä pyhää kansallista pyrkimystä…"
jne. Sama sisältö oli kuitenkin mustalla valkoisella jo Länsirannan
ym. kuuluessa Jordanialle ennen vuotta 1967.

Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten. He uskovat puhtaammin. Myös
tarinat, joissa juutalainen on musta mörkö, joka tahtoo muut kansat
orjikseen ja hallitsee koko maailmaa salaliitoillaan."Taisteluni" ja
"Siionin viisaitten pöytäkirjat" ovat jossakin myydyimpiä kirjoja.
Perinne on juhlallisen pitkä: jo keskiajalla juutalaisia syytettiin
lasten rituaalimurhista.

Palestiinalaisilla ei tietääkseni ollut yliopistoja Britannian
(1920-1947) ja Jordanian (1948-1967) hallintokausilla. The Association
of Arab Universitiesin mukaan (http://www.aaru.edu.jo/) Israelin
hallintokaudella Länsirannalle ja Gazaan ilmestyi 9 yliopistoa. Israel
perusti Länsirannalle sosiaalihuollon ja pyrki pitämään
terveyspalvelut ilmaisina, vain lääkkeistä on täytynyt maksaa osa.
Alueille vedettiin vesi- ja sähköjohtoja, lukutaidottomien osuus
laski.

Jerusalemissa on ilmestynyt riippumaton arabiankielinen sanomalehti
1969 lähtien. Sitä ei ole sensuroitu, koska Israelissa on
naapurimaista poiketen vain sotilassensuuri. Ennen intifadoja
miehitetyillä alueilla on saatu sotilashallituksesta huolimatta pitää
vapaat vaalit, liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä.

Integraatiota demokratiaan tapahtui antamalla samasta työstä samaa
palkkaa juutalaisissakin yrityksissä. (Kansannousu II ei ole tehnyt
hyvää Israelin 200:lle USA:n teknologiapörssissä seuratulle yhtiölle.)

Juutalaisten uhraaminen on tullut kalliiksi keskiajan pimeydestä
lähtien. Kaivamme maata oman kulttuurimme alta, mikäli luulemme että
se olisi kivuttomin ratkaisu miljardin muslimin ja parin miljardin
kristityn välillä. Mitä olemme tehneet suojellaksemme palestiinalaisia
"etujoukkoroolilta"?

Aki Petteri Lehtinen & luomisoppi

Ei julkaistu Yliopistolehdessä. Julkaisijana sen sijaan Kemia-lehti: Kemia-Kemi 5 (2008) 87. Lähettänyt Matti Leisola

Emotionaalisesti ja irrationaalisesti

Aki Petteri Lehtinen maalaa Yliopisto-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Ei huolta luomisopista kuvan tiedettä ja biologian opetusta uhkaavasta kreationismista ja ”älykkäästä suunnittelusta”, jotka todelliset tutkijat hylkäävät. Tällä tavalla määritellen tutkijoita ovat vain ne, jotka hyväksyvät naturalistisen tiedekäsityksen ja siihen läheisesti liittyvän suuren evoluutiomyytin (molekyylistä Matiksi ilman ulkopuolista ohjausta).

Lehtisen artikkeli ei varsinaisesti esitä mitään tieteellisiä argumentteja, vaan manipuloi lukijaa pelkoa ja ennakkoluuloja lietsovilla termeillä, kuten huoli, biologian opetuksen vastustus, uhka demokratialle, rationaaliseen ajatteluun kohdistuva uhka, huuhaa-tieto…

Kirjoitus antaa kovin ihanteellisen eli irrationaalisen kuvan kokeellisesta tieteestä unohtaen tiedettä tekevän ja tulkitsevan ihmisen rajallisuuden ja hänen ajatteluaan ohjaavien maailmankatsomusten vaikutuksen.

Toisaalta Juha Silvolan mukaan Amerikassa ”emotionaalinen ja irrationaalinen uskonnollisuus pyrkii luonnontieteen oppikirjoihin”. Emotionaalisuuteen ja irrationaalisuuteenkin olemme kaikki taipuvaisia, mutta en ole tilannetta lähes 40 vuotta seuranneena havainnut tällaista pyrkimystä Amerikassa.

Matti Sintosen mielestä ”kreationismin käsitteleminen rinnakkain ja näennäisen tasapuolisesti evoluutioteorian kanssa antaisi sen harhaisen kuvan, että kreationismi on vakavasti otettava vaihtoehto”. Keskustelua ”evoluution yksityiskohdista” hän pitää suotavana. Keskustelu on siis ainoastaan sallittua, jos evoluutioteoriaa pidetään lähtökohtana. Teoriaa pidetään näin keinotekoisesti immuunina falsifikaatiolle. Modernin tiedekäsityksen mukaan tällainen lähestymistapa on itsessään epätieteellinen.

Ystäväni tytär lukee parhaillaan lukion biologian evoluutiota käsittelevää osaa. Hän on yrittänyt esittää aitoja kysymyksiä elämän historiasta ja ihmetellyt, miten virheet ja satunnaiset tapahtumat ovat voineet synnyttää koko äärimmäisen mutkikkaan biosfäärimme. Rehellisten vastausten sijasta hänelle on tarjottu evoluution todisteeksi ”emotionaalisesti ja irrationaalisesti” jopa Ernst Haeckelin väärentämiä sikiökuvia ja surkastuneita elimiä. Rehellisiä vastauksia vaille jäivät aikanaan myös omat lapseni.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenialla oli runsas kolme vuotta sitten vakava yritys tuoda tämä laajaa huomiota herättävä keskustelu asiallisella tavalla myös yliopistoyhteisöön.

Rehtori Niiniluoto kuitenkin peruutti evoluutiota ja älykästä suunnittelua koskevan luentosarjan. Selittäessään peruuttamisen syitä kirjeessään puhujaksi kutsutulle biologian filosofi Paul Nelsonille hän totesi keskustelun sopivan paremmin filosofian laitokselle. Vuotta myöhemmin soitin filosofian laitokselle professori Sintoselle ja ehdotin, että Nelson pitäisi sovitun seminaarin. Ajatus torjuttiin kohteliaasti. Paul Nelsonin esiintyminen TKK:lla yritettiin myös torjua ”emotionaalisin ja irrationaalisin” perustein.

Jotta tulevat evoluutiota käsittelevät tieteen päivät olisivat tieteen ihanteiden ja vapauden mukaiset, tulisi paikalle kutsua myös evoluutioteoriaan kriittisesti suhtautuvia tutkijoita. Muuten tieteen päivät uhkaavat muodostua tieteisuskon ja naturalismin päiviksi ja sivuuttaa kokonaan ajankohtaisen ja suurta yleisöä kiinnostavan keskustelun. Ei tieteen arvovalta romahda siitä, että yhteen sen teorioista suhtaudutaan kriittisesti.

Sopivia kriitikoita Paul Nelsonin lisäksi voisivat olla esimerkiksi matemaatikot David Berlinski ja Oxfordin John Lennox sekä filosofi Alvin Plantinga. Biotieteitä voisivat edustaa professori Siegfried Scherer, professori Michael Behe tai vaikkapa systeemibiologi Richard von Sternberg. Professori Tapio Puolimatka, jonka syksyllä julkaistava kirja Usko, tiede ja evoluutio käsittelee syvällisesti evoluutioon kohdistuvaa kritiikkiä, olisi sopiva kotimainen kriittinen ääni kertomaan, miten tieteenfilosofiassa ei ole onnistuttu selkeästi määrittelemään, mitä tiede on ja mikä sen erottaa ei-tieteestä. Toki olen itsekin käytettävissä.

 Matti Leisola

 Kirjoittaja on Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan professori ja kemian ja materiaalitieteiden tiedekunnan dekaani

@tkk.fi

http://www.kp-art.fi/default.htm