Takaisin
Ajatusvarikolle - Back
to the Thought Deposit
→
HAASTE
- CHALLENGE
←
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs
- Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa -
Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man
Jesus Rocks!
-katekismus
Kysymys numero 12:
”Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme täytäntöön käyneistä tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoina, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, arvoisin Teofilus, jotta oppisit tuntemaan, kuinka varmoja ovat ne asiat joita sinulle on opetettu.” Näin alkaa ainoan ei-juutalaisen Uuden Testamentin kirjoittamiseen osallistuneen Luukkaan evankeliumi.
Tapahtumien aikamääriä Luukas naulaa mm. seuraavin jakein: ”Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa... keisari Augustukselta lähti käsky, että koko maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana... Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakonitiinmaan neljännysruhtinaana ja Lysanias Abilenen neljännysruhtinaana, siihen aikaan kun Hannas oli ylimmäinen pappi, ja samoin Kaifas...” (1:5; 2:1-2; 3:1-2.) Esimerkiksi jouluevankeliumin alussa esiintyy latinankielisessä käännöksessä peräti neljään kertaan sanat ’factum/facta est’. Asian voisi suomen kielellä ilmaista sanoin: ”näin on näreet”. Suuret sanat eivät kuitenkaan suuta halkaise. Miten siis on Raamatun ajanhistoriallisen luotettavuuden laita?
Arkeologien kriteeri vanhojen käsikirjoitusten luotettavuudelle on kaksinainen: a) Montako kappaletta itsenäisiä pergamentteja ennen kirjapainoaikaa on löydetty? b)Kuinka pitkä aika erottaa kirjoittamishetkeä ensimmäisen käsikirjoituskopion päiväyksestä? (Muita menetelmiä tämän bibliografisen testin lisäksi ovat mm. sisäisen ja ulkoisen todistuksen testit.) Uuden Testamentin parhaimpia haastajia ovat seuraavat kirjailijat:
Kirjailija |
Kirjoitusajankohta |
Varhaisin kopio |
Aikakuilu |
Kopioiden lukumäärä |
Aristofanes |
450-385 eKr. |
900 jKr |
1200 v |
10 |
Aristoteles |
384-322 eKr. |
1100 jKr. |
1400 v |
49 * |
Caesar |
100-44 eKr. |
900 jKr. |
1000 v |
10 |
Catullus |
54 eKr. |
1550 jKr. |
1600 v |
3 |
Demosthenes |
383-322 eKr. |
1100 jKr. |
1300 v |
200 ? |
Euripides |
480-406 eKr. |
1100 jKr. |
1500 v |
9 |
Herodotos (Historia) |
480-425 eKr. |
900 jKr. |
1300 v |
8 |
Horatius |
|
|
900 v |
|
Livius |
59 eKr.-17 jKr. |
|
|
20 |
Lukretius |
Kuoli 55 tai 53 eKr. |
|
1100 v |
2 |
Platon (Tetralogia) |
427-347 eKr. |
900 jKr. |
1200 v |
7 |
Plinius Nuorempi (Historia) |
61-113 eKr. |
850 jKr. |
750 v |
7 |
Sofokles |
496-406 eKr. |
1000 jKr. |
1400 v |
193 |
Svetonius (De Vita Caesarun) |
75-160 jKr. |
950 jKr. |
800 v |
8 |
Tacitus (Annals) pienemmät työt |
100 jKr. 100 jKr. |
1100 jKr. 1000 jKr. |
1000 v 900 v |
20 1 |
Tusydides (Historia) |
460-400 eKr. |
900 jKr. |
1300 v |
8 |
[1]
* Kaikki peräisin samasta kopiosta.
? Mistä tahansa yksittäisestä teoksesta.
Esimerkiksi korttipakan herttakuninkaan Julius Caesarin kohdalla Gallian sodasta on olemassa useampia kopioita, mutta vain 10 niistä ovat ehjiä. Keisari Augustus taas määräsi kunnianhimoisesta edeltäjästään poiketen itse, ettei hänen näytelmiensä käsikirjoituksia saanut julkaista. Tätäkin valitettavampaa on kaikkien hänen proosallisimpien teostensa, kuten laajan omaelämäkerran sekä tieteellisten kirjoitustensa menetys. Tuon aikakauden tuotteliain kirjailija Terentius Varro kirjoitti lähes kuusisataa teosta mitä erilaisimmista aiheista. Kaikesta tästä on jäljellä kaksi esitystä, toinen maanviljelystä ja toinen latinan kieliopista. Roomalaisen historioitsija Liviuksen 142:sta kirjasta vain 35 on jäänyt henkiin. Vanhin käsikirjoitus on peräisin jo 400-luvulta, mutta kattaa vain osia kirjoista III-VI. Tacituksen Historian 14:stä kirjasta vain neljä ja puoli on säilynyt meidän ajallemme. Hänen 16:sta Aikakirjastaan (Annals) 10 on säilynyt kokonaan ja kaksi osittain. Aiskhylos lienee kirjoittanut suunnilleen yhdeksänkymmentä draamaa, Sofokles satakaksikymmentä ja Euripides yli kahdeksankymmentä. Näistä on jäljellä vastaavasti seitsemän, seitsemän ja kahdeksantoista, sekä joukko katkelmia. Quintus Horatius Flaccucsen teoksista on jäljellä ainoastaan sen verran katkelmia, että tiedämme niiden olevan suurimmaksi osaksi käännöksiä arkaaisista Sapfon, Alkaioksen ja Alkmanin runoista. Titus Livius oli historioitsija, joka kirjoitti sataneljäkymmentäkaksi kirjaa käsittävän suurteoksen Rooman vaiheista kaupungin perustamisesta omaan aikaansa. Kaikista näistä ei ole jäljellä kuin enintään kolmasosa. Se mitä todella tiedämme Aleksanteri Suuresta, mahtuisi muutamalle paperinpalalle. Historiantutkija James Charlesworth kirjoitti: "Jeesus oli olemassa ja me tiedämme hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta ennen vuotta 70 eläneestä Palestiinan juutalaisesta."
Leif Nummela on laskenut, että jo 1. vuosisadalta on 9 Jeesuksesta Uuteen Testamenttiin kirjoittavaa kirjailijaa ja 11 muuta varhaista kristittyä kirjailijaa säilyneissä käsikirjoituksissa. Näiden lisäksi ainakin 4 harhaoppista ja 7 ei-kristittyä kirjailijaa mainitsevat Jeesuksen 150 vuoden sisällä hänen syntymästään. Tätä voi verrata tuon ajan Rooman keisari Tiberiukseen, aikansa tunnetuimpaan mieheen, jonka nimi ja kasvot painettiin koko tunnetun maailman kolikoihinkin: Vain 4 lähdettä mainitsevat Tiberiuksen 150 vuoden sisällä hänen syntymästään: Tacitus, Svetonius, Paterculus - ja Luukas.
Maailman vanhimmaksi eepokseksi tituleeratusta Gilgameksesta on edelleen noin 20 prosenttia kadoksissa, minkä lisäksi noin neljäsosa teoksen katkelmista on niin huonokuntoista, että ne ovat vain vaivoin luettavissa [5]. Gilgames-tutkimus on yhtä suurta palapelin tekemistä ja esimerkiksi eepoksen ensimmäisestä jakeesta on saatu varmuus vasta 1990-luvulla. Parhaiten säilyneestä XI taulusta tunnetaan kymmenkunta eri käsikirjoitusta, jotka ovat säilyneet enemmän tai vähemmän täydellisessä muodossa, ja koko teoksesta tunnetaan yhteensä 73 erillistä käsikirjoitusta. (Näistä noin puolet on peräisin Assurbanipalin kirjastosta.)
Antiikin kirjojen autenttisuuskilpailun finaaliin pääsee kaksi kirjaa:
Homeros (Ilias) |
900 eKr. |
400 jKr. |
500 v |
643 |
Uusi Testamentti |
40-100 jKr. |
125 jKr.* |
≥25 v |
yli 5300 (kreikaksi; lisäksi 19 000 käännöstä) |
* Vuodelta 125 jKr. peräisin oleva löytö on hyvin pienikokoinen, kokonaisia UT-kokoelmien löytöjä on tehty vasta 300-luvulta koska UT ei ole kirja vaan 27 kirjasta koostuva kirjakokoelma, kirjasto.
Uuden Testamentin
pahin kilpailija on siis sokean runonlausujan Homeroksen
Ilias. Homeroksen olemassaolosta ja antiikin kulttikirja
Iliaan eepos-luonteesta on taitettu peistä niin kovasti, että
kiista on saanut nimen ’homeerinen kysymys’.
Asiasisältönsä puolesta kirjaa pidettiin pitkään
satukirjana, eikä koko Troijaa uskottu olevan olleen
olemassakaan, kunnes indigokauppias nimeltä Schliemann
hankki itselleen kirjeenvaihdon avulla kreikkalaisen vaimon ja kaivoi
kaupungin satakunta vuotta sitten hiekan alta esiin vanhojen
tarinoiden kuvausten perusteella. Itseoppinut arkeologi oli
riippumaton yliopistomiesten käsityksistä, eikä häntä
masentanut tieteen viimeinen sana. Tämä Troijan sodasta
laatima eepos on siis fiktiivinen vain siinä mitassa kuin
muutkin antiikin kirjoitukset. Sisällön puolesta Iliaassa
764:n rivin alkuperäinen muoto (tai mukanaolo yleensä) on
epävarma, kun Uudessa Testamentissa vastaava luku on noin 40
riviä, eli nelisensataa sanaa.
Voittaja on siis ratkennut. Joudumme toteamaan, näköjään, että samaan hengenvetoon kun kriitikot heittävät varjon jonkin Uuden Testamentin henkilön historiallisuuden päälle pitäisi heidän johdonmukaisesti kyseenalaistaa myös länsimaisen kulttuurin yhteys antiikin Kreikkaan, länsimaisen oikeusjärjestelmän yhteys antiikin Roomaan - ja sitä kautta koko länsimaisen historian yhteys Välimeren maihin. Koraanin käsikirjoituksia punnittaessa on muistettava, että sen kirjoitusajankohta ei ollut antiikissa vaan kansainvaellusten jälkeen ja nimenomaan Rooman hajoamisen yhteydessä tapahtuneet kansainvaellukset ja levottomuudet tuhosivat kirjoja, yhdessä kirjastoja polttaneiden viikinkien kanssa.
Satunnaisen ohilukijan kannattaisi lisäksi pitää mielessä, että jos Sokrates opetti 40 vuotta, Platon opetti ja kirjoitti 50 vuotta ja Aristoteles opetti ja kirjoitti 40 vuotta, niin Jeesus opetti 3 vuotta, eikä kirjoittanut mitään sen paremmin alas kuin ylöskään. Hänet tunnetaan kuitenkin useamman silminnäkijän kuvauksesta, jos Uuden Testamentin 27 kirjan kuvauksia ei tavalliseen tapaan jäävätä tunnustuksellisina.
Mikäli arkeologinen kilpailumme olisi ollut tiukempi, olisimme varsinaisten kopioiden lisäksi voineet löytää vielä kaksi vaihdetta lisää UT:n konepellin alta. Ensinnäkin antiikin kirjoja ei yleensä käännetty vieraille kielille. Esimerkiksi Roomalaiset miehittäjät käänsivät varsinaisesti vain muutaman helleenien teoksista. (Tähän korkeaan kastiin kuuluivat mm. Timaios ja Topics.) Uusi Testamentti tekee kuitenkin tähän sääntöön poikkeuksen. Lähetyshenkisyyden vuoksi sanomaa ihmeidentekijästä, ylösnousemuksesta ja evankeliumista vietiin vieraillekin maille - ja kielille - alusta alkaen. Esimerkiksi syyrialainen ja latinankielinen käännös tehtiin jo noin 150-luvulla. Vieraan kielen käännöksinä on löytynyt noin 10 000 latinankielistä ja 9000 muuta käännöstä ennen Gutenbergin aikaa. Uuden Testamentin kopioiden kokonaismääräksi voisi näin ollen määrätä yli 24 000 kappaletta. Viimeisen naulan arkkuun lyövät kaikenlaiset muut kirjoitustaitoiset ihmiset ennen kirjapainoaikaa: pelkästään 200- ja 300-lukujen 36 000:sta säilyneestä kirkkoisien lainauksesta ja Raamattusitaatista saisi kirjoitetuksi koko Uuden Testamentin 11 jaetta lukuun ottamatta
Vanhan Testamentin kohdalla käsikirjoitustilanne ei ole yhtä kiistaton. VT:n luotettavuus kuitenkin ankkuroituu tunnontarkkaan kopiointitraditioon. Kun tooraa kopioidaan käsin, on kirjoitusvirheen sattuessa koko kopioinnin alainen kappale uusittava. Kopiointi on ollut kautta aikojen juhlallinen toimenpide, jonka suorittivat asialle vihkiytyneet miehet standardivälinein ja standardimitoin, siten ettei ’pieninkään piirto’ (Mt 5:18) varmasti muuttuisi. Kopionnin aikana piti käyttää tiettyä vaatepartta ja kirjainten välit oli mitattava, rivien väleistä puhumattakaan. Sekä kreikan että heprean aakkosilla on myös numeerinen arvo. (Lue: aakkoset ovat samalla numeroita.) Vanhan Testamentin kopionnissa oli käytössä tietokoneajan ohjelmien kopioinnissa uudelleen lämmitetty tarkistussumman menetelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että joka rivin merkit lasketaan rivin päätteeksi yhteen tarkistussummaksi, jota verrataan kopion tarkistussummaan.
Eräs todiste VT:n tekstin arkeologiselle luotettavuudelle on
joidenkin kirjoitusvirheiden kopiointi. Vaikka jonkin sanan on voitu
osoittaa tulleen väärinkopioiduksi jossakin historian
vaiheessa, toistaa kirjuri toisensa jälkeen: ”Kauki on
hala”.
Johtopäätökset
Mitä tämä todistaa? Ensinnäkin saamme varmuuden siitä, että Raamattu ei ole esimerkiksi okkultistisen ns. ’kuudennen Mooseksen kirjan’ tavoin vanhan näköiseksi tekaistu huijaus. Toiseksi saamme selville eri kopioita vertailemalla sen, että alkuperäinen teksti on säilynyt omaan aikaamme saakka muuttumatta vuosien saatossa. (Suurimmat vaikeudet liittyvät kreikan, aramean ja heprean kääntämiseen muille kielille.) Yksinkertaisin johtopäätös tästä näytöstä on se, että Palestiinassa todella tapahtui 2000 vuotta sitten jotakin todella merkittävää.
Miespolvien vaipuessa unholaan monet vähäpätöiset asiat unohtuvat. Jopa painettu sana unohtuu ja jää monistamatta eteenpäin. Vain suurten sotien yms. värisyttävistä kokemuksista kerrotaan pitkään. Palestiinassa sattui jotakin ennenkuulumatonta. Joku voisi lisäksi väittää, että Jumalan täytyy todellakin toimia evankeliumin puitteissa, koska ilmiö ei ole laantunut. Evankeliumi saa edelleen yksityiset ihmiset käymään esiin lukittujen ovien takaa seiniä vasten.
Jeesus itse oli sangen vaatimaton ihminen. Mies haluaa yleensä saada mielipiteensä kuuluviin, mutta Jeesus ei koskaan kirjoittanut kirjaa. Hän käytti aikansa ihmisten parissa - ihmisiä palvellakseen, ei mainetta saadakseen. Silti Raamattu on kirkkaasti maailman laajimmalle levinnein, myydyin ja lahjoitetuin kirja. Seuraavaksi yleisimmät kirjat ovatkin sitten kommentaareja Raamatusta. (Kakkosena esimerkiksi entisen kylätappelijan John Bunyanin vankilassa kirjoittama Kristityn vaellus.) Raamattu on käännetty useammalle kielelle, kuin yksikään toinen teos. Monet kansat - muun muassa suomalaiset - ovat lisäksi saanut kirjakielensä alunperin pitkälti siksi, että jollakin oli pakottava tarve antaa tälle kansalle mahdollisuus lukea. Lukea Raamattua.
Heprealaisessa kulttuurissa suuri periaate oli opetuslapsien tekeminen. Jos uhrasit aikasi opetuslapselle, tuli asian markkinointi ehkä hoidettua pienellä viiveellä, mutta tehokkaammin. Lahjakkainkin Joosua tarvitsi Moosesta ja kaljuimmastakin Elisasta saattoi Elian tuella varttua opettajaansa tuplasti aikaansaavampi profeetta. Paitsi ettei Jeesus kirjoittanut itse mitään, hän oikeastaan varoi käyttämästä ainoatakaan juutalaisesta kultuuritaustastaan poikkeavaa, omaa sanontaansa. Silti hänestä tuli maailmankirjallisuuden siteeratuin henkilö. Lähtiessään johtaja jättää jälkeensä suuntaa ilmoittavan ja kulmakertoimella varustetun tangentin derivaatan. Hyvä johtaja tekee itsensä tietyssä mielessä tarpeettomaksi. Hänet tuntee siitä, että projekti jatkuu hänen poistuttuaankin. Vaikutusalankin laskemiseen tarvitaan integrointia alaisten suhteen. Erilaisista lihalaaduista lampaanlihasta maistaa ehkä parhaiten murkinaksi joutuneen yksilön iän. Maailmaa ei valloitettukaan toisen parhaassa iässään kuolleen johtajan, korttipakan ristikuninkaan, Aleksanteri Suuren tyylillä, vaan ruohonjuuritasolta.
Pauli.Ojala@gmail.com
M.Sci.
Master of Sciing
Subway Scientist,
Pneumology
Gsus
Industry
Viitteet:
1. Josh McDowell, A Ready Defense. Thomas Nelson Publishers, 1990. s 45. Antiikin Roomassa vapaalla miehellä saattoi olla kolme tai jopa neljä nimeä, kun orjalla nimiä oli vain yksi. Kaksi oli naisellisuuden ja kolme miehisyyden luku, mikä vaikutti myös nimien lukumäärään. Tytölle annettiin nimi kahdeksantena ja pojalle yhdeksäntenä päivänä syntymästä. Jos nimiä haluttiin antaa enemmän, jatkettiin amerikkalaisten tavoin järjestysnumeroilla Quintus, Sextus, Septimus. (Samoin muuten kävi kuukausia nimettäessä. Vuosi alkoi alunperin maaliskuussa ja neljä ensimmäistä kuukautta sai jumaliin viittaavan nimen: Martius, Aprilis, Maius, Junius. Siitä eteenpäin lueteltiin: Quintilis, Sextilis, Septemper, October, November ja December ennen suureellisia keisareita nimineen. Muualla on käsitelty kymmeneen kuukauteen jääneen vanhan roomalaisen kalenterin todistusarvoa.) Muinaisilla kreikkalaisilla sitävastoin oli vain yksi nimi. Sääntöjen mukaan nimen tuli esittää henkilö ainutlaatuisena yksilönä. Usein nimet koostuivat kahdesta osasta, joilla oli kunnioitusta herättävää sointia. Esimerkiksi nimessä Aristoteles alku aristos tarkoittaa parasta ja loppusa teleios - yhtä vaatimattomaan sävyyn - jossakin täydellistä. Roomalainen vertailukohta voisi olla vaikkapa ”Otto-poika” Gaius Julius Caesar Octavianuksen lisänimessä Augustus - (jumalallisen) korkea. Yksityiskohtien keräilijänä laajan yleissivistyksen koonnut Luukas esimerkiksi tuskinpa kuvitteli ”koko maailman” oikeasti joutuneen verollepanon alaiseksi. Hän käytti sarkasmia kertoessaan alle 20-vuotiaana asemansa saaneen keisari Augustuksen puutteellisesta suhteellisuudentajusta vieläkin nuoremman ja vieläkin vaikeampia isä-komplekseja läpikäyneen kuninkaan syntyessä keskelle tuntemattomuutta. Keisarinpalvonta ja kotikutoinen jumalallisuus alkoi sanan Kyrios (Herra) lanseeraamisesta vallan pönkitykseen. - Seikka joka johti sanontaan marttyyrien verestä kristinuskon siemenenä. (Vrt. Fil. 2: 5-11: ”...sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman...”) Nimissä oli päällekkäisyyttä kuin Kointähden virassa konsanaan.
2. Bruce M. Metzger, Chapters in the History of New Testament Textual Criticism. Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Co, 1963. s 144.
3. Bruce M. Metzger, The Text of the New Testament. New York and Oxford, Oxford University Press, 1968. s 67.
4.Charles Leach, Our Bible: How We Got It. Chicago: Moody Press, 1898.s 35-36.
5.Gilgamesh. Kertomus ikuisen elämän etsimisestä. Basam Books 2000. s. 17. Työteliäs Jaakko Hämeen-Anttila on suomentanut kirjan akkadinkielisestä alkutekstistä.
Historiallinen Jeesus
Uuden Testamentin ja kirkon ulkopuolisia
viitteitä itse Jeesuksen elämään ja
historialliseen henkilöön ei ole paljoa. Harvoja
lähteitä esittelee mm. FF
Brucen Jesus
and Christian Origins outside the New Testament,
Hodder, 1974.
Varhaisia
viittauksia kristittyihin tms. on vuodelta 120 jKr. Hadrianuksen
hovivirkailija Svetoniuksella Claudiuksen määräämään
juutalaisten karkoitukseen ja Neron toimeenpanemiin
kristittyjen vainoihin liittyen (Claudiuksen Elämä
25.4; Keisarien Elämä 26.2.).
Vähä-Aasian
Bitynian maaherran Plinius nuoremman kirjeenvaihdossa
keisari Trajanuksen kanssa vuonna 112 jKr. (Epistles x.
96-97) kysytään, pitäisikö kristittyjen
teloitukset rajoittaa koskemaan enää johtajia. Plinius
kehuu kristittyjen yhteiskunnallista kunnollisuutta ja sanoo heidän
ainoaksi rikkeekseen keisarinpalvonnan hylkäämisen
Kristuksensa vuoksi (Epistles X, 96). Plinius kirjoittaa miten
hän pakotti kristittyjä kiroamaan Kristuksen, vaikka tiesi
ettei aito kristitty sitä tee. Hän kirjoitti kristittyjen
tavoista kuten yhteenkokoontumisesta kerran viikossa tiettynä
päivänä ennen aamun valkenemista; yhteislauluista
Jumalana pitämälleen Kristukselle; ja valasta jossa
vannotaan pidättäytymistä rikoksista kuten varkaus,
aviorikos ja väärä vala.
Noin 53 jKr.
syntynyt Aasian provinssin maaherra Cornelius Tacitus
mainitsee Jeesuksen teloituksen Pilatuksen käskystä
Tiberiuksen aikana (Annals XV, 44) kertoessaan Neron
aikaisista kristittyjen vainoista Rooman palon yhteydessä.
Lisäksi hän viittaa kristittyihin kertoessaan Jerusalemin
temppelin hävityksestä 70 jKr. Katkelma Historiat-teoksesta
on säilynyt Sulpicius Severuksen ansiosta. Tacitus
oli antisemiitti ja piti kristinuskoa vahingollisena taikauskona.
Vuonna 37 jKr.
syntynyt Josefus, sikäli kuin hänen Jeesusta
koskevan mainintansa alkuperäinen muoto voidaan rekonstruoida,
luultavasti vahvistaa hänen teloituksensa ristiinnaulitsemalla
Pilatuksen määräyksestä juutalaisten syytteen
perusteella, ja kertoo hänen maineestaan ihmeidentekijänä
ja opettajana. (Antiquities XVIII. 3.3 (64)). Katkelma
on erittäin kiistanalainen myönteisyytensä vuoksi
Jeeuksen henkilöä kohtaan, ja sen uskotaan yleisesti
tulleen myöhemmin lisätyksi. Kappaleesta on kuitenkin
olemassa arabiankielisessä kokoomateoksessa säilynyt
astetta maltillisempi ja lyhyempi versio, jota pidetään
luotettavampana. Myös tässä versiossa todetaan
Jeesuksen kannattajien kertoneen johtajansa ilmestyneen heille kolme
päivää ristiinnaulitsemisensa jälkeen ja
väitetään Jeesuksen käyttäytymistä
luonteeltaan asialliseksi. Toisessa yhteydessä Josefus mainitsee
Jeesuksen veljen Jaakobin mestaamisesta (Antiquities XX 9:1).
Lucianus
Samosatalainen oli toisen vuosisadan satiirikko, joka mainitsi
ylenkatseellisesti kristityt ja Kristuksen muutamaan otteeseen.
Lucianus kertoo kristittyjen palvovan ristiinnaulittua johtajaansa ja
paheksuu menestyneen kultin aikaansaamaa kreikkalaisten jumalien
hylkäämistä (Kuoleva Peregrinus, Väärä
Profeetta Aleksanteri). Näytelmässä Peregrinusin
poismeno Lucianus ruoti kyynistä filosofia, joka oli kääntynyt
kristinuskoon mutta ryhtyi luopioksi ja omaksui uudelleen
kyynisyytensä. Uutta kulttia hän kuvasi seuraavasti:
"Peregrinuksesta, opittuaan tuntemaan kristittyjen ihmeellisen
opin, tuli yksi heidän johtajistaan ja häntä
kunnioitettiin jumalana, lainantajana ja suojelijana, seuraavana
siitä toisesta, jota he yhä palvoivat, miehestä, joka
naulattiin paaluun Palestiinassa, koska hän toi maailmaan tämän
uuden kultin... Sitten myös kun heidän ensimmäinen
lainantajansa oli vakuuttanut heille, että he kaikki olivat
veljiä... sen jälkeen he hylkäsivät ja kielsivät
kaikki Kreikan jumalat ja antoivat kunnian tuolle paaluun naulatulle
viisastelijalle ja elivät hänen lakiensa mukaan." On
huomattava että vaikka Lucianus piti kristinuskoa absurdina, hän
ei kiistänyt sen perustajan historiallisuutta.
Samarialainen
Thallus kirjoitti jo 52 jKr. kommentoiden ristiinnaulitsemisen
pimeyttä auringonpimennyksenä. Katkelma on säilynyt
kristityn kirjoittajan Julius Afrikanuksen toimesta (221
jKr.), jossa sen ajankuvausta kritisoidaan. Myös kirkkoisä
Eusebius viittaa Thallukseen, kertomalla että hän kirjoitti
kreikaksi maailmanhistorian Troijan tuhosta 167. olympiadiin saakka
(noin vuoteen 50-53 jKr.). Valitettavasti Thalluksen
maailmanhistoriaa ei enää ole olemassa. Kristityn
Afrikanuksen kommentit kuitenkin viittaavat siihen, ettei Thallus
ollut kristitty, ja että hän kirjoitti tuohon aikaan vielä
melko hyvin tunnetusta kummallisesta pimennyksestä, etsien
naturalistina sille luonnollista selitystä. Samaa luonnollista
selitystä Jeesuksen kuolinhetken auringonpimennykselle etsi myös
toinen historioitsija Phlegon eli Flegonus.
Myös 1. vuosisadan historioitsija Flegonus mainitsee ristiinnaulitsemisen yhteydessä tapahtuneen pimennyksen täysikuuna ja kertoo epätavallisen pimennyksen tulleen merkityksi myös keisari Tiberiuksen historiallisiin mainintoihin. Flegonuksen Aikakirjat on säilynyt katkelmana niin ikään Julius Afrikanuksen toimesta.
Kirkkoisistä piispa Agapius lainaa ja listaa useita muinaisia teoksia, jotka viittaavat ristiinnaulitsemisen tapahtumaan, mutta näistä lähteistä vain osa on tutkijoiden tuntemia, saati sitten säilyneitä. (Shlomo Pines, An Arabic Version of the Testimonium Flavianum and Its Implications. Jerusalem: Jerusalem Academic Press, 1971.)
Gaius Petronius
Niger toimi Neron hovissa Arbiter elegantiae -makutuomarina. Hän
oli satiirikko ja tunnettu teoksestaan Satyrica. Tämän
romaanin ydinosa Trimalkion pidot on säilynyt lähes
kokonaan, ja kirja on lähes suora parodia Markuksen
evankeliumista. Markus tuskinpa olisi kirjoittanut jälkikäteen
ja matkinut ivallista tekstiä - vielä vähemmän
parodia kirjoitettu ennen ivansa kohdetta. Satyricassa esimerkiksi
päähenkilö voidellaan nardusöljyllä ja siinä
pilkataan viimeistä ehtoollista: "Kaikille, joille olen
testamentissani määrännyt jotain, lukuunottamatta
vapautettujani, saavat lahjani vain sillä ehdolla, että he
leikkaavat ruumiini palasiksi ja syövät sen yhteen
kokoontuneen kansan edessä." (141. luku). Antiikissa
esimerkiksi kukko oli aina hyvä enne roomalaisille, vain
Markukselle ja Petroniukselle enne kuolemasta. Näyttääkin
siltä, että Markuksen evankeliumin on täytynyt olla jo
yleisesti tunnettu Petroniuksen aikaan - vaikka satiirikko kuoli jo
vuonna 66 jKr.! Vastaavantyyppinen intertekstuaalinen yhteys on myös
kristinuskon halveksijan Charitonin seikkailu- ja
rakkausromaani Kallirhoe. Teosta on sanottu jopa maailman
vanhimmaksi rakkausromaaniksi, ensimmäisen vuosisadan
puolivälistä.
Syyrialainen Mara
bar Serapionin kirje puhuu myös juutalaisista, jotka
”tappoivat viisaan kuninkaansa” johonkin aikaan ennen
Jerusalemin vuonna 70 tapahtunutta tuhoa ja verrataan tätä
Pythagoraan ja Sokrateen kohtaloihin. Kirje on
kirjoitettu hieman vuoden 73 jKr. jälkeen ja sitä
säilytetään British Museumissa. Svetonius kertoo,
miksi keisari Klaudius karkotti juutalaiset Roomasta: "Koska
juutalaiset aiheuttivat jatkuvia levottomuuksia Chrestuksen
yllyttäminä, hän karkotti heidät Roomasta."
Lisäksi ovat
juutalaisten oppineiden kirjoitukset. Kirjahyllyn täyttävässä
Talmudissa säilyneet ei-kristityt lähteet kertovat,
että juutalaisjohtajat teloittivat Jeesuksen pääsiäisaattona
etupäässä taikurina ja petturina: Babylonian
Talmud, Sanhedrin 43a.
Encyclopedia Britannican 15. painos käyttää ennätykselliset 20 000 sanaa kuvatessaan historiallisen Jeesuksen henkilöä. Se kertoo ’itsenäisten merkintöjen todistavan, etteivät muinaisina aikoina kristinuskon vastustajatkaan epäilleet Jeesuksen historiallisuutta, joka kyseenalaistettiin ensimmäisen kerran ja riittämättömältä pohjalta monien kirjoittajien toimesta 1700-luvun lopussa, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.’
Mitä
evankeliumien ja epistoloiden kirjoitusajankohtaan tulee, niin
missään niistä ei viitata Rooman paloon ja sitä
seuranneisiin Neron vainoihin vuodesta 64 jKr. Mistään ei
löydy mainintaa v. 66 alkaneesta juutalaissodasta saati sitten
Jerusalemin tuhosta 70 jkr. Toisaalta Johannes Kastajan mestaus ja
Stefanuksen kivitys noin v. 33 selostetaan, samoin kuin Herodes
Agrippa I:n toimeenpanema apostoli Jaakobin mestaus v. 41 ja keisari
Klaudiuksen aikainen nälänhätä. Toisaalta
Jeesuksen veljen Jaakobin kivityksestä v. 62 jKr ei kerrota,
vaikka tällä veriteolla oli kauaskantoiset seuraukset
kristinuskon erkaantumiselle juutalaisuudesta ja Jaakob oli ollut
yksi "pylväistä" alkuseurakunnassa. Evankelistat
ovat tunteneet 30-luvun Jerusalemin seikkaperäisesti. Vuoden 70
jKr. jälkeen ei tiedetty liki 2000 vuoteen Kauniista portista,
Salomon pylväskäytävästä tai Lammasportista
sen Betesda-altaasta. Edelleen mainitaan Pilatuksen tuomarinistuin
Litostroton eli gabbata. Litostroton löydettiin vasta v. 1927
Johanneksen kuvauksen perusteella.
Tämä essee oli vastauksena Helsingin Sanomain
seuraavalle kulttuurisivujen tietokulmalle 8.6.2003. Mäkisalo on
ollut HS:ssa aiemminkin asiantuntijana asian tiimoilta.
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/arkisto/artikkeli/1054730300318
Asiayhteydessä Mäkisalo kommentoi ylistävään
sävyyn Sakari Häkkisen kirjaa: Kenen poika sinä
olet? Isättömän Jeesuksen perhearvot. LK-kirjat
2003. 110 s.
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/arkisto/artikkeli/1054730300314
Jeesusta haukutaan äpäräksi moneen kertaan jo UT:n
sivuillakin. On hämmästyttävää, miten jo
evankeliumissa vanhan vitsin maineessa ollut herjaaminen voidaan
esittää uutena tutkimustuloksena. Kiinnostavaa olisi ollut
kuulla, mikä on taustalla nimessä Barabbas. (Bar - poika;
Abba - isä; isin poika.) Jeesushan ristiinnaulittin "Barabbaan"
tilalle johtajanpaikalle, tämän ryöstömurhaajamiesten
keskelle. (Historioitsija Josefus mainitsee 1. vuosisadalla
kirjoittamassaan pääteoksessaan Antiquites peräti 21
Jeesus-nimistä miestä Palestiinasta.)
"Historiallinen Jeesus
Historiantutkimuksen menetelmin Jeesuksesta tiedetään
lähinnä vain seuraavaa:
Nasaretilaisen Marian poika Jeesus syntyi joitakin vuosia ennen
ajanlaskumme alkua. Hän toimi 1-3 vuotta Galileassa kiertävänä
saarnaajana, jolla uskottiin olevan myös parantamisen kyky.
Julistuksen keskeinen teema oli valmistautuminen pikaiseen, jo
kuulijoiden elinaikana tapahtuvaan Jumalan valtakunnan tulemiseen.
Jeesus teki ainakin yhden
pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin (n. v. 30), missä joutui
hankauksiin temppeliauktoriteettien ja roomalaisten viranomaisten
kanssa. Hänet ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen määräyksestä.
Jeesuksen lähipiiriin kuului
poikkeuksellisesti myös naisia, joilla oli viimeisten päivien
tapahtumissa tärkeä rooli.
Yhtään Uudessa testamentissa tai sen ulkopuolisissa
evankeliumeissa tallennettua lauselmaa ei voida kiistattomasti
todistaa Jeesuksen sanomaksi. Jeesus-seminaari on arvioinut
todennäköisesti tai mahdollisesti aitoperäisiksi 18
prosenttia kaikista Jeesuksen suuhun pannuista opetuksista.
Juutalaisissa rabbiinisissa teksteissä Jeesusta syytetään
noituudesta ja häntä kuvataan luopioksi. Hänen
isäkseen mainitaan Pantera-niminen roomalainen sotilas. Muun
muassa tekstien poleemisen luonteen ja epäselvän
syntyprosessin takia niiden arvo historiallisina lähteinä
on heikko.
Luotettavina
pidettäviä, Raamatusta riippumattomia viittauksia
historialliseen Jeesukseen tunnetaan vain kaksi muutaman sanan
mainintaa, nimittäin juutalaisen historioitsijan Josefuksen (n.
37-100) ja roomalaisen Tacituksen (n. 55-120). Kumpikaan ei ollut
kristitty.
Aika ajoin esille
pulpahtaa kysymys, onko Jeesus sittenkään historiallinen
henkilö. Asialla ovat olleet yleensä muut kuin
historioitsijat, kuten Suomessa 1992 julkisuutta saanut ruotsalainen
englannin kielen professori Alvar Ellegård.
Näitä spekulaatioita on arvosteltu mm. siitä, etteivät
ne selitä Uuden testamentin Jeesus-kuvan moni-ilmeisyyttä
ja ristiriitaisuutta. Sepitetty hahmo olisi siloisempi ja
yhtenäisempi.
Martti Mäkisalo"
Pauli.Ojala@gmail.com
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1708497&ref=lk_is_ko_1
Codex Sinaiticus
Codex Vaticanus
Codex Alexandrinus
Raamatun tutkijoiden unelma on vihdoin täyttynyt.
Maailman vanhimman säilyneen Raamatun käsikirjoituksen,
Codex Sinaiticuksen, sivut on nimittäin koottu yhteen.
Jälleenyhdistyminen on tosiasia kuitenkin vain netissä,
sillä "oikea", yli 1600 vuotta vanha käsikirjoitus
on edelleen hajallaan Britanniassa, Saksassa, Egyptissä ja
Venäjällä.
Neljä vuotta kestäneen
kansainvälisen digitalisointihankkeen päättymisestä
ilmoitettiin käsikirjoitusta käsitelleessä kokouksessa
Lontoossa alkuviikolla. Hankkeessa ovat olleet mukana Britannian ja
Venäjän kansalliskirjastot, Leipzigin yliopiston kirjasto
ja Pyhän Katariinan luostari.
Aiemmin Codex Sinaiticusta
tutkivat tiedemiehet joutuivat matkustamaan sen perässä eri
maihin ja eri kirjastoihin, mutta nyt tieteen teko onnistuu helposti
kotikoneelta.
-Digitaalitekniikan avulla tekstiä voi
katsoa tietokoneella eri tavoin kuin paljaalla silmällä.
Sitä voi suurentaa ja kontrasteja ja värejä vaihtaa.
Tekstiä voi tarkastella myös negatiivina. Siinä näkee
kaiken, luonnehtii kesälomalta tavoitettu Vanhan testamentin
eksegetiikan professori Anneli Aejmelaeus Helsingin
yliopistosta.
Hän pitääkin erinomaisena asiana,
että vanhoja käsikirjoituksia yhä enenevässä
määrin digitalisoidaan, jolloin ne saadaan kaikkien
nähtäville.
Codex Sinaiticus on hellenistisen ajan kreikan
kielellä kirjoitettu käsikirjoitus, jossa on alun perin
ollut yli 1400 sivua. Tähän päivään asti
siitä on säilynyt noin 800 sivua ja tekstikatkelmaa. Teksti
on kirjoitettu eläimen nahalle.
-Codex Sinaiticus on
tärkeimpiä ja vanhimpia kokonaisia
Raamattu-käsikirjoituksia. Siihen kuuluu sekä Uusi
testamentti että osa Vanhasta testamentista, Aejmelaeus
huomauttaa.Myös aiheesta kiinnostuneille tavallisille lukijoille
netissä on nyt paljon kiintoisaa tietoa koodeksista ja sen
löytöpaikasta Pyhän Katariinan luostarista. Lisäksi
osa käsikirjoituksesta on jo ehditty kääntää
englanniksi.
Ja kuten Aejmelaeus huomauttaa, mielenkiintoista
on jo se, että netissä on nyt nähtävillä
kristittyjen kokonainen Raamattu 300-luvulta, joka on pääosin
samanlainen kuin nykyinen Raamattu.
Codex Sinaiticuksen ohella
tärkeimpiä Raamatun käsikirjoituksia ovat Codex
Vaticanus ja Codex Alexandrinus.
Codex Sinaiticus
-Kirjoitettu
300-luvulla.
-Sisältää Uuden testamentin ja noin
puolet Vanhasta testamentista sekä nyky-Raamatun ulkopuolelle
jätettyjä tekstejä.
-Löydetty 1800-luvulla
Pyhän Katariinan luostarista Siinailta.
-Kirjoitettu ehkä
Aleksandrian kirjastossa, josta evakuoitu Siinaille.
-Nykyään
sen osia on British Libraryssa, Venäjän
kansalliskirjastossa, Leipzigin yliopiston kirjastossa ja Pyhän
Katariinan luostarissa Siinailla.
Codex
Vaticanus
-Kirjoitettu 300-luvulla ilmeisesti
Egyptissä.
-Sisältää suuren osan Vanhaa ja
Uutta testamenttia.
-Käsikirjoitusta säilytetty
1400-luvun puolivälistä Vatikaanin kirjastossa, mistä
juontuu sen nimi.
Codex Alexandrinus
-Kirjoitettu
400-luvulla ilmeisesti Aleksandrian kirjastossa.
-Yli
1600-sivuinen käsikirjoitus sisältää lähes
koko Raamatun, joskin siitä puuttuu suurin osa Matteuksen
evankeliumista.
-1620-luvulla Konstantinopolin patriarkaksi
nimitetty Kyrillos Lukaris vei käsikirjoituksen
mukanaan.
-Nykyään säilytetään British
Libraryssa.
http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=267
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!