Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyfs
(o) – Ei viittaa juutalaiseen taustaan, merkintätapa Encyclopaedia Judaicasta
? - Juutalainen tausta epävarma
Siansaksa, Hep, Hep, jewelleries ja Hokkus Pokkus: sanoilla on tarinansa.
Juutalaisten hengissäsäilymisen, paluumuuton sekä heprean
kielen elpymisen ohella on olemassa myös unohdettuja salaliitoteorioita,
jotka täyttyvät omina kuukausinamme. Eräs näistä
liittyy nk. emansipaation nopeuteen: juutalaiset ovat nousseet feodaalilaitosten
ulkopuolelta ja ghetoista yhteiskunnan osallistuviksi jäseniksi epäluonnollisen
nopeasti.
Sefanjan kirjan viimeiset jakeet kuuluvat (3:19, 20): "Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin - siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra."
Mitä tämä "nöyryytys" oikein on? Juutalaisvainojen massiivisuudesta kertoo
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html
Saippuatehtaat olivat vain jäävuoren huippu.
Kuitenkin, kaikitenkin, niin pitkään kuin yhteiskunnan tavallisten jäsenten
aikaansaannoksia on taltioitu ylös, ovat juutalaiset erottuneet eduksensa. Ei
niin, ettäkö nämä innovaatiot aina olisivat moraalisesti hyviä luonteeltaan,
mutta viimeistään "puoliksi juutalaisen" Sefanjan ansiosta Raamattuun uskovia
kristittyjäkään ei voi lokeroida ainoastaan harmittomina hölmöinä.
Asiallinen agnostikko tai ateisti ei voi sivuuttaa juutalaisia merkkimiehiä ja
Deboroita - siitäkään huolimatta että nämäkin olisivat ateisteja. Jeremia 29:7:
"Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja
rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne."
Ubi bene, ibi patria. Missä hyvä, siellä isänmaa.
En ole itse juutalainen. Siksi en ole myöskään jäävi, enkä kursaile kirjoittaa
aiheesta. "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras eikä omat huulesi." (Snl.
27:2). Juutalaiset eivät yleensä itse halua tehdä itsestänsä numeroa, ja
Daavidin tähtiä on neulottu vasta pakon edessä. Tähti on ollut pilkka, ja
sellaisia on perinteisesti ollut tapana tarkkailla kiikaritähtäinten
tulkitsemana. Matala profiili tekee juutalaisen taustan selvittämisen vaikeaksi,
sillä monet julkisuuden hahmot jättävät vanhan diskriminaation vuoksi
ilmaisematta juutalaisen syntyperänsä. Toivon, etten aiheuttaisi kenellekään
ongelmia tai toimisi mauttomasti laatiessani listaa kuuluisista juutalaisista.
Opportunistien Schindlerien listat seuraavat vasta Himmlerien listoja. Ilmaa on
pakko poistaa, koska uusi
juutalaisvainon kierros kerää potentiaalia. Google-hakukone nosti
antisemitistisen Jew Watch! –sivuston ensimmäiseksi ei-maksullisista linkeistä
hakusanalle "Jew" eli juutalainen.
Sivusto listaa kuuluisia juutalaisia salaliittoteorioiden ja juutalaisvainon
tueksi.
Minä osoitan, että juutalaiset ovat hankkineet asemansa kovalla työllä
diskriminaatiosta huolimatta. Haavoitettu ja uhattu eläin on sitä paitsi
vaarallinen. Me olemme tuhoamassa maata ja kultturia omien jalkojemme alta
pitämällä Israelia silmätikkuna suurennuslasin polttopisteessä YK:n kokousaiheissa ja
valtamediassamme. Ei-sitovista resoluutioista Israel saa niskaansa jopa 70%.
YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista yli 25%.
Mediasota on karkotusten, inkvisitioiden, ristiretkien, feodaalilaitosten ja
kiltalaitosten jatkumoa. Siinä ei jahdata varsinaisesti juutalaisia. Isra-el on
ainoa valtio, jonka nimi viittaa Jumalan nimeen. Yrittääkö post-moderni aikamme
Israelia lyödessään alitajuisesti osua Jumalaan?
Juutalaisia
sarjakuvakirjailijoita
Jewish comics - Jewish cartoonists
Laajalevikkisen sanomalehdistön syntypaikka oli New York, jonka asukaskunta oli suurelta osin siirtolaisväestöä. Tarkemmin sanoen N.Y. on maailmanhistorian väkirikkan juutalaiskaupunki.
Varhaiset sarjakuvat ilmestyivät sanomalehdissä ja niissä kulki vahva etninen juonne. Esimerkiksi vuonna 1897 ilmestyneen Katzenjammer Kids (Kissalan pojat) -sarjakuvan hahmot mursivat englantia saksalaisittain. Jo Abie the Agent -sarjan (1914) päähenkilö oli juutalainen. Alkuperäinen sarjakuvahuumori oli hiomatonta siirtolais- ja työläishuumoria.
1900-luvun alussa perustetut sarjakuvasyndikaatit mullistivat pikku hiljaa sanomalehtisarjakuvien sisällön. Uusi levitystapa teki sarjoista yleisviihdettä, joka miellytti suurempaa, keskiluokkaista, väestönosaa. Tästä huolimatta juutalaisten osuus orastavalla sarjakuvan kultakaudella oli suuri.
Kaksi juutalaispoikaa (Jerry Siegel ja Joe Shuster, kummatkin syntyneet 1914) keksi Supermanin eli Teräsmiehen. Hahmon yhteydet juutalaisten monien pelkojen varjostamaan muukalaisuuteen ovat ilmeiset. Teräsmies löydettiin lapsena kuin Mooses ja hänkin toimi messiaanisena sankarina ja pelastajahahmona. Teräsmies tuli muista ulottuvuuksista. Krypton-planeetalla Teräsmiehen nimi oli Kal-El ja hänen isänsä nimi Jor-El. El-pääte on vanhatestamentillinen ja viittaa Jumalan nimeen. Esimerkiksi juutalaisten valtio on ainoa esimerkki viittauksesta jonkin jumalan nimeen valtion nimessä. (Israel tarkoittaa vapaasti käännettynä "Jumalan taistelijaa".)
Teräsmiehellä on kaksi identitettiä, joiden välillä hän elää kaksoiselämää. Hän näyttää Woody Allenin luomalta hiljaiselta silmälasipäiseltä luuserilta, mutta todellisuudessa hän on nimensä mukaisesti terästä. Teräsmies on ainoa supersankari, joka kykenee salaamaan henkilöllisyytensä ilman kasvonaamiota. Myös juutalaiset ovat pyrkineet salaamaan juutalaisuutensa pelkällä ei-juutalaisella käytöksellä.
Batmanin eli Lepakkomiehen - toisen kaikkein aikojen kuuluisimmista supersankareista - loivat vuonna 1939 Robert Kane (s. 1922) ja Bill Finger (s. 1917), korttelin juutalaispoikia kummatkin. Myös Lepakkomiehessä korostuu orpous ja tehtävä maailman puhdistamisessa.
Kapteeni Amerikka ei viitannutkaan Super "W" Presidenttiin ja Tikkum Olamiin, vaan sen luojia olivat Jack Kirby (Jacob Kurtzberg 1917-1994), kustannustoimittaja-käsikirjoittaja Stan Lee (Stanley Lieber) sekä Joe Simon. Kirbyä on sanottu supersankarisarjakuvien suurimmaksi nimeksi ja ”Kapteeni” lanseerattiin lietsomaan myös toisen maailmansodan taisteluhenkeä. Stan Lee oli loihtimassa myös Hämähäkkimiehen ja Rautamiehen henkilöhahmoja. Ihmeneloset debytoi 1961 ja Hämähäkkimies 1962. Hämähäkkimies on yhtä arka kaksoiselämää viettävä ”superi” kuin Teräsmieskin, kun taas Ihmenelosten virkamiesmäinen ”ydinperhe” eivät salaa, eivätkä pystykään salaamaan, henkilöllisyyttään. Marvel-maailman villeimpiin hahmoihin kuuluva vihreä hurjimus Hulk taas oli Stan Leen ja Jack Kirbyn yhteistyötä vuodelta 1962. Hulk on agressiivinen olio, jolla on vähän älyä, mutta rajattomat lihasvoimat. Hulkin mentaliteetti tosin muuttui sen mukaan, mitä yleisö tahtoi hämmentävässä hahmossa nähdä. Koomiseksi aisan tekee se, että siviilissä kyseessä on kaltaiseni tutkijanhyypiö, jota vain sattui puremaan "radioaktiivinen hämähäkki". Kirby tuotti pelkästään vuonna 1962 kaikkiaan 1158 sivua sarjakuvaa.
Kirby ja Lee nostivat inhimillisiä vikoja tunnustavilla sankareillaan Marvel-yhtiön menestykseen 60-luvulla. Marvel vetosi varttuneempaa lukijakuntaan kuin kilpaileva DC-yhtiö. Teräsmiehen elokuvaversio oli pitkään maailman kallein elokuva ja niin mahdottomalta kuin se 60-luvun TV:n trikoo-sarjojen jälkeen kuulostikin, suureellinen Lepakkomieskin herätettiin valkokankaalla suurissa puitteissa eloon 80-luvun lopulla. Uusi vuosituhat on nähnyt Marvelinkin hahmoista omat Hollywood-versionsa.
Etsiväsarja Spirit on Will Eisnerin (taas maaginen synnyinvuosi 1917!) hengentuote vuodelta 1940. New Yorkin siirtolaiskortteleissa vietettyjen nuoruudenvuosien peruina Eisner on luonut teoksellaan A Contract With God (Sopimus Jumalan kanssa) uuden kirjallisemman sarjakuvamuodon, graafisen romaanin. (Tai toisinpäin, eli romaanisarjakuvan.) Eisner on niitä harvoja korkeajännityspiirtäjiä, jotka soivat huomiota Suomenkin sodille. Suomihan oli siitä erikoinen taistelutanner, että vain täällä juutalaissotilaita taisteli saksalaisten rinnalla yhteistä vihollista vastaan. (Rautaristiä saksalaisen osaston motista pelastuttanut suomenjuutalainen everstiluutnantti, sen paremmin kuin pari muutakaan tapausta, ei kuitenkaan vastaanottanut…)
Julius Schwartz on eräs scifisarjakuvan pioneereista, Al Capp taas anarkistinen pilapiirtäjä. Ruotsalainen Art Spiegelman sai holokaustia ja isänsä kokemuksia käsittelevästä sarjakuvastaan Maus vuonna 1986 Pulitzerin ja Playboyn sarjakuvapalkinnon vuonna 1982. Hänen avant-garde sarjakuvansa nimi on Raw.
Brittihuumorin äänenkannattaja David Langdon tunnetaan erityisesti Punch-nimisestä sarjastaan. Muita pila- tai sarjakuvapiirtäjiä ovat esimerkiksi toimittajan piirroksistaan Pulitzerilla palkittu Jules Feiffer, Saul Steinberg ja David Levine.
Harvey Kurtzmania pidetään kirpeän, sarkastisen ja avantgardistisen piirtämisen uranuurtajana. Nimi Mad (1952) kertoo kaiken… Kuvien välistä voi lukea, että Alfred E. Neuman on parodia juutalaisesta. Alfred E. Neuman on hahmo, joka tunkeutuu vilpittömän typerässä uteliaisuudessaan kaikkialle hörökorvineen.
Meillä biotieteissä oppikirjan tekijöiden on toisinaan tapana herkutella Rube Goldbergin (1883-1970) pilapiirroksilla tarkoituksettoman monimutkaisista laitteista. Alasta, joka lähti liikkeelle hirtehisestä siirtolaishuumorista, on tullut taidetta ja suurta liiketoimintaa. Reuben-palkinto on vuosittain jaettava Amerikan sarjakuvapiirtäjien tunnustus, joka on saanut nimensä Reuben Luciuksesta. Eräs Ruben kuuluisimmista hahmoista on professori Lucifer Gorgonzola. Vuonna 1947 hän sai Pulitzer-palkinnon poliittisista piirroksistaan, joista tunnetuin saattaa olla New Yorkin Sun -lehdessä julkaistu Peace Today.
Rube Goldberg –kilpailuja sen sijaan järjestetään teekkarihuumoria viljeltäessä. Siinä "keksijöille" tai suunnittelijoille määrätään vain kapistuksen toimintaperiaate ja laitteen liikkuvien osien lukumäärä. Esimerkkejä Goldbergin omista monimutkaisuuksista voi katsella osoitteessa:http://www.rube-goldberg.com/html/gallery.htm; http://www.rube-goldberg.com/
Ghettokirjallisuudessa turhautumisesta noussutta kirjallista saivartelua oli tapana kutsua "pilpuliksi". Lisää aiheesta apologetiikka-esseessä: Valitsen siis olen.
Pauli Ojala
Biotaiteilija
http://www.hollywoodjesus.com/comments/kevin/2005/05/holy-superheroes.html
Up, up, and Oy Vey!: How Jewish History, Culture, and Values Shaped the Comic
Book Superhero
PS. No entäs nää?!?
http://blaklion.best.vwh.net/jew.html
http://www.allnerdsandgeeks.com/index.FamousJews.html
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_famous_Jews
Pauli.Ojala@gmail.com
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
http://www.kp-art.fi/default.htm