Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyphs
Kauan odotettu 22 volyymin Encyclopaedia Judaican toinen painos on ilmestynyt v. 2007!
Siansaksa, Hep, Hep, jewelleries ja Hokkus Pokkus: sanoilla on tarinansa. Juutalaisten hengissäsäilymisen, paluumuuton sekä heprean kielen elpymisen ohella on olemassa myös unohdettuja salaliitoteorioita, jotka täyttyvät omana aikanamme. Eräs näistä liittyy nk. emansipaation nopeuteen:
Juutalaiset ovat nousseet feodaalilaitosten ulkopuolelta ja ghetoista yhteiskunnan osallistuviksi jäseniksi epäluonnollisen nopeasti.
€€€
Sefanjan kirjan viimeiset jakeet kuuluvat (3:19, 20):
"Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin - siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra."
Mitä tämä "nöyryytys" oikein on? Juutalaisvainojen massiivisuudesta kertoo http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html
Saippuatehtaat olivat vain jäävuoren huippu.
Kuitenkin, kaikitenkin, niin pitkään kuin yhteiskunnan tavallisten jäsenten
aikaansaannoksia on taltioitu ylös, ovat juutalaiset erottuneet eduksensa. Ei
niin, ettäkö nämä innovaatiot aina olisivat moraalisesti hyviä luonteeltaan,
mutta viimeistään "puoliksi juutalaisen" Sefanjan ansiosta Raamattuun uskovia
kristittyjäkään ei voi lokeroida ainoastaan harmittomina hölmöinä.
Asiallinen agnostikko tai ateisti ei voi sivuuttaa juutalaisia merkkimiehiä ja Deboroita - siitäkään huolimatta että nämäkin olisivat ateisteja.
En ole itse juutalainen. Siksi en ole myöskään jäävi, enkä kursaile kirjoittaa
aiheesta.
"Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras eikä omat huulesi." (Snl. 27:2).
Juutalaiset eivät yleensä itse halua tehdä itsestänsä numeroa, ja Daavidin
tähtiä on neulottu vasta pakon edessä. Tähti on ollut pilkka, ja sellaisia on
perinteisesti ollut tapana tarkkailla kiikaritähtäinten tulkitsemana. Matala
profiili tekee juutalaisen taustan selvittämisen vaikeaksi, sillä monet
julkisuuden hahmot jättävät vanhan diskriminaation vuoksi ilmaisematta
juutalaisen syntyperänsä.
Toivon, etten aiheuttaisi kenellekään ongelmia tai toimisi mauttomasti laatiessani listaa kuuluisista juutalaisista. Opportunistien Schindlerien listat seuraavat vasta Himmlerien listoja. Ilmaa on pakko poistaa, koskapa uusi juutalaisvainon kierros kerää potentiaalisa. Google-hakukone nosti antisemitistisen Jew Watch! –sivuston ensimmäiseksi ei-maksullisista linkeistä hakusanalle "Jew" eli juutalainen.
Sivusto listaa kuuluisia juutalaisia salaliittoteorioiden ja juutalaisvainon tueksi.
Minä osoitan, että juutalaiset ovat hankkineet asemansa kovalla työllä diskriminaatiosta huolimatta. Haavoitettu ja uhattu eläin on sitä paitsi vaarallinen. Me olemme tuhoamassa maata ja kultturia omien jalkojemme alta pitämällä Israelia suurennuslasin polttopisteessä YK:n kokousten aiheissa ja valtamediassamme. Ei-sitovista resoluutioista Israel saa niskaansa jopa 70%. YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista yli 25%. Tämä on karkotusten, inkvisitioiden, Ristiretkien, feodaalilaitosten ja kiltalaitosten jatkumoa. Nykyisessä mediasodassa ei jahdata varsinaisesti juutalaisia. Israel on ainoa valtio jonka nimi viittaa Jumalan nimeen ja siihen on helpompi projisoida omaa pahaa oloaan.
(o) – Ei viittaa juutalaiseen taustaan, merkintätapa
Encyclopaedia Judaicasta
? Juutalainen tausta epävarma
Suomen juutalaiset
Finnish Jews
Suomenjuutalainen väestö on hyvin nuorta, eikä sen koko ole koskaan ollutkaan muutamaa tuhatta henkeä suurempi. Suomen ensimmäiseksi juutalaiseksi on muutama ehdokas 1600-luvun lopulta lähtien, näiden joukossa mm. Pietari Suuren (o) hovinarri Johan Lakosta.
Suomen juutalaisten pieni määrä juontaa juurensa jo ruotsinvallan aikaiseen politiikkaan. Eräs niistä laeista, jotka Suomi oli perinyt Ruotsilta 1809, oli vuoden 1782 juutalaisohjesääntö, jossa säädettiin, etteivät juutalaiset saaneet asua kuin kolmessa kaupungissa ruotsinmaassa: Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Koska nämä kaupungit olivat Suomen ulkopuolella, voitiin täällä näppärästi väittää, ettei juutalaisilla ylipäänsä ollut oikeutta asua maassa. Näin toimittiin vielä pitkään sen jälkeenkin, kun Ruotsissa oli jo luovuttu näistä rajoituksista. Santeri Jacobsson (Maxin setä, sosialisti) osoittaa teoksessaan Suomen mooseksenuskoisesta vähemmistöstä, miten viranomaiset tietoisella hivuttamispolitiikalla koettivat pakottaa juutalaiset muuttamaan maasta. Tarkka poliisivalvonta merkitsi mielivaltaisia kotitarkastuksia ja alituisia rettelöitä oleskeluluvista. Kiehtovin ja silti analyyttisin teos aiheesta on mielestäni filosofian ja kasvatustieteen tohtori Tapio Puolimatkan (o) Israelin Ystävät ry:n 75-vuotisjuhlajulkaisu (1983) "Siionin tähden".
Suomen pieni juutalaisväestö vakiintui 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kyseessä olivat pääosin Venäjän armeijan sotilaat. Eräs vuoden 1827 ukaasi esimerkiksi määräsi, että 12-18 (jopa 8-) -vuotiaat juutalaispojat oli lähetettävä erityisiin harjoitusleireihin ennen kuin he aloittaisivat normaalin 25-vuotisen sotapalveluksensa. Asevelvollisuus saattoi näin ollen venähtää helposti 31 vuodeksi. Juutalaiset kutsuivat tsaari Nikolai I (o):stä rautatsaariksi. Hän päätti, että kasarmin piha on paras kasvatuslaitos, jossa ”sisäinen vihollinen” voitiin tehokkaimmin venäläistää. Kautta Venäjän nuoret juutalaispojat vietiin kaukaisiin provinssikaupunkeihin, joissa heidät ennen aseharjoituksia pakotettiin kasteelle. Vastahakoisia ruoskittiin ja pidettiin nälässä. Iltarummutuksen jälkeen heidät saatettiin komentaa olemaan polvillaan koko yö. Heidät pakotettiin syömään sianlihaa. Kotiin ei saanut kirjoittaa ja sieltä tulleet kirjeet poltettiin avaamatta jne. Määräajan palveltuaan juutalaiset saattoivat kuitenkin jäädä palvelusmaahansa, siis myös Suomeen, asumaan.
Syntyperän ohella uskonnoltaan juutalaisten sallittiin virallisesti asettua maahamme vasta kahdeksankymmentä vuotta ruotsinvallan jälkeen, siis vuonna 1889. Tällöinkin asumisoikeus koski Helsinkiä, Viipuria ja Turkua ja rikkeistä - tai rikkeittä - kyyditettiin helposti takaisin itärajalle. Juutalaisia oli kielletty kauppaamasta muuta kuin vanhoja vaatteita, tulitikkuja ja tupakkaa. Asumislupa koski lisäksi lapsia ainoastaan siihen saakka, kun nämä asuivat vanhempiensa luona - naimisiin menevät ja asepalvelukseen kutsutut menettivät asumisluvan. Kun Aleksanteri II (o) murhattiin vuonna 1881, puhkesi Venäjällä hillitön juutalaisviha. Emigranttien määrä siis ylitti vuosisadan vaihteessa miljoonan, mutta Suomen rajat pysyivät armotta suljettuina. Suomenjuutalaisten karkoituksia tapahtui sykäyksittäin ja parhaimmillaan parinkymmenen perheen ilmoitusluontoiset karkotukset olivat merkittäviä ennestäänkin pienessä ryhmässä. Vielä vuosina 1908-1909 suomettarelaiset käyttivät hyväkseen otettaan senaatista aloittaakseen uudet joukkokarkoitukset.
Kansallisen heräämisen ja itsenäisyyden alkuaikoina juutalaisiin otettiin suopeampi asenne. Suomalaisluterilaisena voi vain hävetä, että tämäkin tapahtui väittelyn ilmapiirissä, varsinkin papiston vastustaessa juutalaisen väestön vakiinnuttamista. Täydet kansalaisoikeudet Suomen juutalainen sai vasta kuusitoista päivää itsenäistymisen jälkeen, Kristuksen (tai kiristyksen) syntymäpäivän alla 1917. Tämäkin tapahtui kuitenkin vasta Englannin painostuksen alla, itsenäisyyden tunnustamiskortilla. Laki takasi kirkon vakansseja lukuunottamatta pääsyn kaikkiin virkoihin. Myös Venäjällä juutalaiset saivat kansalaisoikeudet samana mullistusten vuotena. Euroopassa juutalaiset saivat olemassaolon oikeudet ensimmäiseksi vallankumouksen jälkeisessä Ranskassa, ja Venäjällä, Suomessa, Espanjassa ja Romaniassa viimeiseksi. (Länsimaista viimeisenä Israelin tunnusti Vatikaanin kirkkovaltio, vuonna 1994.) Siinä vaiheessa, kuin Disraeli oli jo ollut Englannin pääministeri ja juutalaiset ehtineet loistaviin saavutuksiin kulttuurielämän kaikilla saroilla, oli Suomi viimeisiä kolkkia Euroopassa, jossa juutalaiset eivät kelvanneet kuin lumppukauppiaiksi.
Juutalaiset muistivat kuitenkin orastavaa Suomen valtiota hyvällä autonomisen suuriruhtinaskunnan esimerkiksi salliessa vuonna 1906 Venäjän siionistien järjestää ensimmäisiä konferenssejaan Suomessa. Vaikka Suomi otti Kolmannesta valtakunnasta vastaan vain vähän juutalaispakolaisia, ei maamme sentään suostunut luovuttamaan omia juutalaisiaan Saksalle. (Kahdeksaa henkeä lukuunottamatta. Mm. Väinö Tanner (o) vastusti luovuttamista aktiivisesti. Väite Mannerheimin (o) aviottomasta tyttärestä venäjänjuutalaisen ballerinan kanssa on kuitenkin jäänyt toteen näyttämättä.) Kanafarmari, näin tuttavien kesken Heinrich "luppoleuka" Himmler (o) kiikutti vierailulleen Suomeen lähes täydellisen listan muutamasta tuhannesta Suomen juutalaisesta. Himmlerin kyselyihin vastattiin: ”Suomella ei ole juutalaisongelmaa”.
Toisaalta, ei Suomessa vuosisataisen asumislupapolitiikan ja diskriminaation vuoksi paljon juutalaisiakaan...
Pienestä lukumäärästä huolimatta suomalaisistakin juutalaisista osa on jäänyt merkkihenkilöinä kansallisesti mieleen. Suomenjuutalaiset muistetaan niin satusetinä, kuin ehdokkaina korkeisiin kansainvälisiin poliittisiin virkoihinkin.
Suomen kansan satusetä Zacharias Topelius oli todellakin, kiinnostavaa kyllä, toisen vanhempansa puolelta juutalainen. Topelius oli oppikirjanero joka toimi lehtitoimittajana, tiedemiehenä ja rohkeana kansalaisaktivistina. Aktivismiin sisältyi mm. Suomen ensimmäisen luonnonsuojeluyhdistyksen, "Kevätyhdistyksen", perustaminen. Sakari Topeliuksen äiti polveutui ihka ensimmäisistä Suomeen muuttaneista juutalaisista. Suomen suppeissa kulttuuripiireissä juutalainen tausta tunnettiin hyvin ja oli omiaan lisäämään juutalaisten arvostusta Suomessa. Topelius itse tutustui kristinuskoon vasta rippikoulussa, eikä tarvitse olla tutkija huomatakseen, miten voimakas ja julistava oli Topeliuksen kristillinen usko. Usko, joka tulee esiin jopa hänen tunnetuimmissa maakuntalauluissaan kuten Kesäpäivä Kangasalla. Topelius oli hyvin kansallismielinen ja meni suomalaisessa nationalismissaan niin pitkälle, että sanoi Suomen olevan Jumalan valittu maa ja suomalaisten kansan, joka oli ottanut Israelin aiemman roolin. Aikansa antisemiittisestä tyylistä poiketen hän kuitenkin tunnusti Vanhan Testamentin pelastushistorian pääpiirteet juutalaisten viitoittamasta tuhatvuotisesta valtakunnasta ja odotti Israelin kääntymistä. (Puolitoista vuosisataa sitten poliitikkojen oli näköjään tapana käyttää varsin juhlavaa kieltä.) Sakari Topelius teki 1854 ehdotuksen sinisestä ja valkoisesta Suomen ristilipun väreiksi. Välskärin kertomuksien, Sampo Lappalaisen ja Vattumatojen ohella Topelius muistetaan Maamme-kirjasta. Topelius kirjasi ensimmäisenä muinaissuomalaisen alkumyytin tai maailman syntykertomuksen, erään vienankarjalaisen laukkukauppiaan laulusta. Toppeliuksen suku tunnetaan kirkkomaalareistaan. Aiheeta enemmän Nils Erik Forsgårdin (o) väitöskirjassa ”Viidennen sinetin merkissä. Tutkimus ikääntyvän Zacharias Topeliuksen elämän- ja historianfilosofiasta” (1998, Helsingin yliopisto).
Max Jakobssonin hanke YK:n pääsihteerin toimeen 70-luvun alussa kaatui tiukassa äänestyksessä osittain juuri siihen, ettei Neuvostoliitto - arabimaidne protestoidessa - suvainnut juutalaista pääsihteeriä. Erikoista on sekin, että Suomen ulkoministeriön johto tiesi Jakobssonin syrjäyttäneen itävaltalaisen Kurt Waldheimin (o) natsimenneisyydestä yksityiskohtia myöten jo tuolloin, vuonna 1971, ennen Waldheimin presidenttikauden skandaalia. Tietoa ei haluttu päästää julkisuuteen, vaikka Kekkonen (o) oli lanseerannut suomalaista pääsihteeriä jo vuosikaudet. Syyksi sanottiin 30 vuotta myöhemmin ”reiluus” ja ”jalous” Waldheimiä kohtaan Lopputuloksena YK sai heikon pääsihteerin mm. Jom Kippurin sodan ajaksi. Suomi oli YK:n turvallisuusneuvoston jäsen 1970-71, ja tällöin mm. Jakobsson johti puhetta kokouksessa. Moneen kertaan palkittu ministeri ja muistelmakirjailija itse on vähäpuheinen mies. Yksityisasioiden esittely ei ole ollut tarpeen, koska Jakobsson on harvoin ollut ehdolla mihinkään, jossa olisi ollut kansan armoilla. Jaakobinpojan isä oli Viipurin juutalainen, äiti Kaarinan suomalainen. Äiti Helmi (o) oli suomalaisuudestaa huolimatta kansainvälisen sionististen naisten hyväntekeväisyysjärjestön Suomen osaston puheenjohtaja.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz edustaa nuoremman polven poliitikkoja. Sam Vanni tunnetaan taiteilijana ja akateemikkona. Kustantaja on edelleenkin kiinnostunut 95-vuotiaan Anne Friedin tuotannosta. Ben Furman on maalaisjärkisen terapian guru, kirjailija, sekä ratkaisukeskeinen TV- psykiatri. Furman sanoo perineensä juutalaisuudesta kyseenalaistamisen taidon. Myös taidemaalari Rafael Wardi voidaan mainita alansa merkittävänä edustajana. Joku on tulkinnut ”Wardin keltaisessa” etnisiä jäänteitä beduiineista, jotka näkivät auringonlaskussa keltaisena hehkuvan aavikon.
Suomenjuutalaisetkin muistetaan klassisen musiikin parista (säveltäjä ja kapellimestari Simon Parmet, viulisti Naum Levi) ja kevyen musiikin edustajia on ollut mm. Johnny Liebkind. Monen varusmiehen ensimmäinen aamu on alkanut kiertävissä kaiuttimissa soineella Liebkindin kappaleella Ihana aamu sanoin ”Voiko ihanammin päivän enää alkaa?” Marion Rungin sijoitus Euroviisuissa on toistaiseksi maamme paras - muttei sekään mitalisijoilla. Hillel Tokazier esittää usein heprelaista musiikkia. Helsingin olympiastadionin avajaiskilpailujen 100 m juoksu 12.6.1938 päättyi "traagiseen" Abraham Tokazierin voittoon. Kuitenkin, kaikitenkin: Palkintopömpeliin kiipesivät kolme muuta urhoilijaa. Jollakin korkeammalla matematiikalla 1930-luvun Suomen demokratiassa Tokazier olikin loppujen lopuksi neljäs.
Daniel Katz on kirjailija, ja koska kosherliha määritelmän mukaan on puhdasta, oli Eelis Sellan tullattavana ainoastaan erikoinen näyttelijävaimonsa. Muita tunnettuja henkilöitä ovat olleet muun muassa kauppaneuvos Ruben Jaari ja Turun yliopiston entinen rehtori Arje Scheinin. Arjen veli Theodor (Teddy) Schenin oli aikoinaan HY:n kirurgian professori ja huippukirurgi. Myös Steinbockin suku muistetaan, kuten myös Karmela ja David Liebkind. Turkulaissyntyinen gastroenterologi, prof. (TA yliopisto) Freddy Konikoff rankattiin Israelin 10 parhaan gastroenterologin ryhmään, kun taas oma kriitikkoni ja kannustajani Stefan Soback on eläinlääketieteen professori Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Lakimiessukuja ovat olleet mm. Obstbaum, Gumpler, Grunstein jne. Politiikassa on esiintynyt myös Carmela Belinki ja libertaristi Dave Liebkind.
Pej ja Sal Manuel, Marion Rungin setiä, vetivät muutamaa aikansa Big-bändiä. Taiteilijanimellä Rosie Andrew esiintynyt, Marion Rungin äiti, oli laulusolistina näissä bändeissä. Jaakko Furman (Vuormaa; TV-psykiatri Ben Furmanin isä) oli aikanaan rumpali, orkesterinjohtaja ja Suomen steppimestari. Basisteja ovat olleet Sam Skurnik ja Harry Scheiman. Myöhäisempiä jazzhahmoja olivat Häkä ja Ville Katz joiden yhtyeiden solistina esimerkiksi Laila Kinnunen (o) teki parasta tuotantoaan. Jotkut saattavat muistaa jopa jazzlaulajattaren nimeltä Reine Rimon, jonka veli Ranan on HY:n psykiatrian professori. Hillel Tokazier esittää usein itäeurooppalaista kletzmer-musiikka tai heprelaista musiikkia ja esittelee juutalaiskulttuuria kristitylle yleisölle. Harry Orvomaa ja Dennis Livson ovat tuottajia tai ohjaajia mutta Muumimaailman musiikista en tiedä... (Matkailun Oskar palkinto muumimaailman perustamisesta).
Kökkötraktorit antoivat Radio Mafia -tyyppisen toimittajatyylin lakipisteessä potkut hienoakustiikan ja mikrofonien asiantuntija Ruben Stillerille. Stiller keräsi huomiota paitsi itselleen, myös uudelle nelos-kanavalle keskusteluohjelmallaan. Katsoja sai tosissaan pelätä kaahottavan Stillerin horjahtavan ruudusta olohuoneeseensa. Stillerin juontamistyyli on rohkea, koska hän tuo julki ajatuksensa niin avoimesti.
Wikipedia-nettitietosanakirjan mukaan Suomen rikkain mies on Poju (Chaim) Zabludowicz (s. 1953) noin 3 miljardin omaisuudellaan. Sunday Times -lehden Rich List (2007) kertoo, että sama mies yltää Ison Britanniankin rikkaimpien listalla sijalle 24. ja koko Euroopan rikkaimpien listassa 100 rikkaimman joukkoon. Poju syntyi ja varttui Tampereella, jossa kävi Svenska Samskolan. Myöhemmin hän opiskeli Tel Avivissa Israelissa. Poju puhuu suomea, ruotsia, englantia, saksaa, hepreaa ja jiddishiä ja hänellä on Anita-vaimonsa kanssa neljä lasta. Poju on liikemies ja suursijoittaja, joka johtaa Tamares Group -yhtiöitä. Se omistaa arvorakennuksia ja kasinoita Las Vegasissa, New Yorkissa ja Lontoossa. Yrityksen perusti Pojun isä Shlomo. Lisäksi yritys rahoittaa taidegallerioita ja Anita-vaimo on Britannian johtavia taidemesenaatteja. Kranaatinheittimiä on tapana kutsua arabimaissa nimellä Tampella.
Äxel Wilhelm Wahren - 1800-luvun merkittävin yrittäjä Suomessa?
Hämäläistä äitini poikaa juutalaiset sattuvat opiskelemani tieteenalan ohella koskemaan sikäli, että vaimoni ja oman synnyinkaupunkini perustajana pidetään Ruotsin juutalaista tehtailijaa Axel Wilhelm Wahrenia (1814-1885). On kohtalon ironiaa, että tämä maailmankansalainen vakiinnutti keskelle hidasta hämettä, seudulle jossa ”tehras on puhras” ja kukaan ei kehtaa käyttää f-kirjainta kuin ”pesufadissa”, ruotsinperäisen nimen Forssa. (Jos Helsinki on Helsingfors ja Tampere Tammerfors, on Forssa sitten kait Vorssansvors.) Vuonna 1847 perustetun Forssan puuvillatehtaan isähahmoon viitaten pieni paikallinen kansanliike esitti 1990-luvun alussa jopa vetoomuksen Espoon jälkeen järjestyksessään toisen suomalaisen ystävyyskaupungin hakemiseksi Israelista. (Tuohon aikaan kaupunginvaltuustossa istunut isäukkonikin oli mukana hankkeessa.)
Wahren oli luterilainen, mutta 1800-luvun alkupuolen poliittisessa ympäristössä tämä oli pakon sanelemaa. Juutalaisten panos Ruotsin teollistamisessa on erikoista ottaen huomioon juutalaisuuden lakisääteisen poissaolon. Jokainen kunnon forssalainen tietää, että Suomen ensimmäinen pidempi puhelinlinja vedettiin syksyllä 1878 kyseessä olevasta Forssan yhtiöstä 10 km päähän Matkun asemalle. Myöhemmin sekä Forssa että Matku ovat menettäneet esiintymisvuorojaan maailmanhistorian valokeilassa. Enää Forssassa ei ole rautatietä ja ja Suomen ensimmäisen puhelinlinjan vetäminen keskelle metsää tuntuu omituiselta.
Forssa on Suomen vanhin maaseudulle perustettu teollisuusyhdyskunta. Wahren oli sen ex nihilo -luoja, ja hän aloitti yrityksensä pienistä lähtökohdista. Jokioisten verkatehtaan perusti vuonna 1797 kartanonomistaja, maaherra E.G. von Willebrand (o). Kyseessä oli oikeastaan maamme ensimmäinen tehdasmainen tekstiiliyritys, sillä aikaisemmin Turussa toimineet laitokset olivat olleet käsityöhön perustuvia manufaktuureja. Jokioisten myöhempi ankara isäntä, kapteeni Josef Brehmer (o) vuokrasi vuonna 1838 tehtaan 24-vuotiaalle värjärinkisälli Wahrenille. Tittelinsä vaatimattomuudesta huolimatta Wahrenista tuli silloisista tekstiilialan yrittäjistä Suomen pätevin. Kisällimatkoillaan Keski-Euroopassa hän oli perehtynyt senaikaiseen villateollisuuteen ja lankojen värjäykseen. Pääomien vähäisyyden vuoksi Wahren teki liiketoimiaan pienessä marginaalissa ja vaikeissa olosuhteissa. Silti hänen sanotaan uudistaneen lyhyessä ajassa Jokioisten verkatehtaan alallaan Suomen suurimmaksi ja nykyaikaisimmaksi. Jo nuorella iällään Wahren oli uranuurtaja maan teollisuusyrittäjien joukossa. Tuotteiden markkinoimiseksi hän loi kotimaahan uudenaikaisen myyntiverkoston paikallis- ja piiriedustajineen. Hän käytti hyväksi kauppaliikkeissäkin vielä silloin harvinaisia kauppamatkustajia (ensimmäisiä teollisuusyrityksen palveluksessa), ja pyrki suoriin kauppayhteyksiin ulkomaille.
Pankkilaitosta ei Wahrenin aikana oikeastaan vielä ollut Suomessa olemassa, mutta hän selvisi kroonisesta rahapulastaan yksityishenkilöiltä saaduilla lainoilla. Patruuna joutui lainailemaan rahaa lähipitäjien talollisilta ja myi salaa valtion velkojen pantiksi takavarikoimaa kangasta. Wahren viivytteli alkuvuosinaan häikäilemättömästi maksujen ja velkojensa, jopa niiden korkojen maksamisessa. Wahren oli kekseliäs myös vekselien hyväksikäyttäjänä. Hän laajensi alkuun Jokioisilta vuokraamaansa verkatehdasta kuumeisesti, mutta katseli jo Loimiijoen yläjuoksulta Kuhalankoskesta, tulevasta Forssasta, omaa tehtaanpaikkaa. Kun höyrykonetta käytettiin vasta vain nimellisesti teollisuudessa, oli koskivoimalla suuri arvo.
Yhtiöön kuului aikanaan myös panimo, ja oma hotelli baareineen. Wahren toi tehtailleen moni edistykselliä keksintöjä. Yhtenä ensimmäisistä laitoksista Suomessa, Yhtiöllä oli vesivoimalaitos (1877), joka jauhoi sähköä paitsi tehtaan tarpeisiin, myös Suomen ensimmäiselle sähkörautatielle, joka kulki tehdaslaitoksen välissä. Kapearaiteinen Jokioisten Rautatie jatkoi aluksi höyry- ja sittemmin myös dieselveroisena Forssasta Jokioisten kautta Humppilaan, jossa oli yhdyspiste leveäraiteiselle valtion rautatielle. Forssan ja jokioisten välinen rautatieosuus on purettu, mutta Jokioisten ja Humppilan välissä kulkee nykyisin museorautatie, jossa aidon höyryveturin vetämät junat kulkevat kesäsunnuntaisin.
USA:n sisällissodan (1861-1865) aikana Wahren piti Forssan yhtiönsä työntekijät koossa vaikeasta tilanteesta huolimatta, mikä oli omiaan vahvistamaan kiintymystä vastuuntuntoista isäntää kohtaan. Wahren keitätytti työmiehillensä viinaa ja oli huonoissa väleissä paikallisiin kirkonmiehiin. Toisaalta hän siirtyi varhaisessa vaiheessa raittiusliikkeiden viitoittamana kohtuuden ystäväksi ja väkevistä olueen. Viimeisenä elinvuotenaan Wahren runnoi läpi palkankorotuksen työläisilleen. Elettiin kommunismia edeltänyttä aikaa, jolloin tehtailijalla saattoi vielä olla patriarkaalinen suhde alaisiinsa. Käytännössä oltiin vielä maaorjuuden työolosuhteissa ja tuohon aikaan isännältään paossa ollut renki katsottiin lainsuojattomaksi. Wahren otti tällaisia ”pakolaisia” tehtaansa suojiin antamalla näille uuden nimen. Tehtaalla oli omat järjestystä ylläpitävät koneistonsa, eivätkä poliisit tulleet kyselemään perään.
Wahrenin käytti lapsityövoimaa ja teetti yli 12-tuntista työpäivää, mutta sen voisi puolustella olleen ajalle ominaista. Toisaalta hän myös perusti pumpulienkeleilleen tehtaankoulun, josta ponnisti eteenpäin muun muassa maan ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää (o). Edelleen Wahren perusti työväkeään varten säästöpankin, vaivais- ja sairaskassan, kirjaston ja kirkon. Wahrenilla oli myös jonkinlainen henkisen isän osuus Suomen Yhdyspankin perustamisessa pari vuotta markan synnyinvuoden jälkeen, 1862. Maan ensimmäisen liikepankin osakkeita Wahren ei kuitenkaan kyennyt merkitsemään suurta määrää. Kauaskantoinen oli myös Oy Kymi-Kymmene Ab:n perustaminen vuonna 1872 muutaman liiketuttavan kanssa.
Wahren kunnostautui myös biologina. Hänen mieliharrastuksiinsa kuului lampaiden, sikojen ja nautakarjan jalostus. Lisäksi Wahren oli uranuurtaja maa- ja metsätalouden alalla. Hän otti käyttöön mm. vuoroviljelyn ja salaojituksen ja harjoitti järjestelmällistä metsänhoitoa. Vuonna 1876 hän lahjoitti varat Tammelan vieläkin toiminnassa olevan kotiteollisuuskoulun perustamiseen. Kulttuurin keinoin venäläistämistä vastaan taistelleen J.W. Snellmanin (o) toimeksiannosta hän laati valtakunnallisen kotiteollisuusohjelman, jota noudatettiin yleisesti maassa. Huomattavimpia tunnustuksia Forssan perustajalle olivat kauppaneuvoksen arvo, autonomisen Suomen Ensimmäisen Teollisuus Näyttelyn 1876 pääkomissaarin tehtävät, nimitys Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi 1879-1881 ja vuonna 1883 saatu aatelisarvo.
Wahrenista puhuttaessa on tapana käyttää sanoja vähäunisuus, työteliäisyys, henkiset voimavarat, synnynnäiset liikemiehen taipumukset, ennakkoluulottomuus ja yritteliäisyys. Hän sai ilmeisesti osakseen jonkinlaista syrjintääkin. Esimerkiksi yritykset saada Venäjän vientiin samat erikoisoikeudet kuin Finlaysonilla hylättiin, ja viimein vuonna 1934 yhtiö sulautettiin kilpailijaansa.Isoisäni isä Arvo (ooo) oli 93-vuotiaana kuollessaan Jokioisten toiseksi viimeinen ja vanhin torpparin kontrahtin puumerkannut mies. Veljessodan aikaan Jokioisten kartano oli suurimpia, jollei suurin, Suomen kartanoista. Arvon isoisä Aku (ooo) todennäköisesti ollut vuonna 1860, siis samana vuonna kuin Suomi sai edesmenneen markkansa, mukana viimeisessä näytöksessä Wahrenin ja Jokioisten kartanon välisessä tarinassa. Kyseessä oli käsirysyn tapainen, jossa Wahren oli tullut Forssan tehtaansa miesjoukon kanssa Jokioisille noutamaan viimeisiä siellä omistamiansa rakennuksia ja saanut vastaansa Brehmerin (o) purkamista estämään komentamat 40 torpparia.
Wahren oli ensimmäinen tapaus, joka osoitti itselleni sen trendin, että henkilöhistorioissa juutalaisuus on perinteisesti jäänyt jollakin tapaa epähienona verhotuksi. Niin paljon kuin kaupungin perustajasta koulussa puhuttiinkin, hänen etnisen taustansa sain kuulla aivan yllättäen, epävirallisia teitä. Joskus naureskelin isäni juutalaistarinoita. En enää.
Israelin Ystävät ry:n 75-vuotishistoriikki - 1. luku JUUTALAISTEN OIKEUDETON ASEMA SUOMESSA (Tapio Puolimatka)
"Kun Ruotsi-Suomi oli omaksunut luterilaisuuden, tehtiin 1593 Uppsalan päätös uskonnon ja jumalanpalveluksen yhdenmukaistamisesta valtakunnan turvaamiseksi katolista oppia vastaan. 1634, 1719 ja 1772 hallitusmuotojen ja 1689 säädetyn kirkkolain mukaan valtakunnassa ei saanut olla vierasuskoisia. Kirkolain 5. pykälässä oli kuitenkin poikkeusmääräys, jonka mukaane ne, jotka tulivat valtakuntaan virka- tai sotapalveluksen takia, saivat pitää uskontonsa. Samoin myös ne, jotka harjoittivat kauppaa, teollisuutta tai muuta elinkeinoa. Varsinaisesti ei juutalaisia eikä muitakaan toisuskoisia saanut asua valtakunnassa. Vanhin nimenomaan juutalaisia koskeva määräys on 3.12.1685 julkaistu kuninkaallinen käskykirje, jonka mukaan juutalaiset eivät saaneet oleskella valtakunnassa kääntymättä kristinuskoon. Tosiasiallisesti juutalaisia kuitenkin asui jatkuvasti ainakin Ruotsissa pitemmän tai lyhyemmän ajan. 3.1.1746 annettiin kuninkaallinen julistus, jolla rikkaille juutalaisille luvattiin täydet kansalaisoikeudet, jos he muuttaisivat Ruotsi-Suomeen asumaan.
Vuonna 1772 laaditun Ruotsi-Suomen hallitusmuodon ensimmäisen pykälän mukaan täytyi valtakunnan kaikkien alamaisten tunnustaa Lutherin oppia. 26.1.1779 säädyt myönsivät juutalaisille oikeuden harjoittaa julkista jumalanpalvelusta Tukholmassa ja enintään kahdessa tai kolmessa muussa suuressa kaupungissa, "joissa poliisi saattoi valvoa heitä valppaammin". Kuningas vahvisti päätöksen 24.1.1781, ja hallitus julkaisi 27.5.1782 ns. juutalaisohjesäännön, jossa juutalaisten oikeus oleskella Ruotsi-Suomessa määriteltiin yksityiskohtaisemmin. Ohjesäännön mukaan juutalaiset saivat asua ainoastaan Ruotsin valtakunnan kolmessa suurimmassa kaupungissa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Näissä kaupungeissa heidän sallittiiin pitää synagoogaa, mutta muihin kaupunkeihin he saivat matkustaa liikeasioissaan vain passin turvin. Juutalaisohjesääntö antoi varakkaille ja todistettavasti hyvämaineisille juutalaisille oikeuden muutta Ruotsi-Suomeen ja harjoittaa muutamia sallittuja ammatteja.
Kustaa IV Aadolf poisti 25.11.1806 kaikki juutalaisille myönnetyt maahanmuutto-oikeudet. Epäämisen syynä oli kuninkaan rikollisena pitämän keisari Napoleonin suopea suhtautuminen juutalaisiin. Kaikkien maassa jo asuvien juutalaisten oli muutettava asumaan kolmeen edellä mainittuun kaupunkiin. Nämä määräykset olivat yhä voimassa, kun Suomi 1808-9 sodan jälkeen erotettiin Ruotsista. Keisarillinen senaatti eli hallitus piti juutalaisohjesääntöä perustuslain luontoisena, koska se rakentui säätyjen päätökseen, jonka vain säädyt saattoivat kumota. Koska juutalaisohjesäännössä puhuttiin kaupungeista, jotka ovat Suomen rajojen ulkopuolella, katsoia Suomen hallitus, ettei juutalaisilla ollut lainkaan oikeutta asua Suomessa. Tulkinnan tueksi vedottiin kauppakollegiumin 13. heinäkuuta 1807 antamaan julistukseen, jossa muualle asettuneet juutalaiset määrättiin siirtymään takaisin Tukholmaan, Göteborgiin tai Norrköpingiin.
Venäjän keisari Nikolai I (1825-1855) pyrki sulattamaan juutalaiset muuhun väestöön voimakeinoin. Parhaana keinona hän piti pitkää sotapalvelusaikaa: juutalaisten oli palveltava varusmiehinä 25 vuotta ja asuttava se aika kasarmeissa Jo 10-12 vuoden ikäisinä heidät riistettiin vanhempiensa kodeista, vietiin kasarmeihin ja annettiin kreikkalaiskatolisten opettajien huostaan, jotta nämä kasvattaisivat pojat sotilaiksi. Suuri osa Suomen juutalaisia polveutuu näistä miehistä, joista käytettiin nimitystä kanttonistit. aleksanteri II peruutti Nikoloi I:n sotapalvelusmääräyksen. Maaliskuun 29:ntenä 1858 annettiin asetus, jonka mukaan sotapalveluksesta kotiutetut Venäjän alamaiset saivat uskontoon katsomatta oleskella Suomessa venäläisten sotilasviranomaisten antaman passin tai kotiuttamiskirjan nojalla. Sama oikeus oli kotiutettujen vaimoilla ja lapsilla. "Mutta jos je sittemmin havaittaisiin olevan laillisetta edesvastauksetta paitsi, taikka jos he tavataan kerjuulla, riettaudessa ja ilkivaltaisesti elämässä, tahi muissa rikoksissa; niin ei saada enään semmoisten ihmisten antaa Suomessa oleskella, vaan ovat he poliisin toimen kautta Venäelle lähetettävät". Kun edes 17.6.1862 annettu passiasetus ei myöntänyt juutalaisille oikeutta asettua pysyvästi asumaan maahan, joutuivat juutalaiset oleskelulupaa anoessaan viranomaisten mielivallan alaisiksi.
Juutalaiset rekisteröitiin asuinkaupunkinsa poliisikamarissa. Niissä heistä pidettiin kirjaa, johon merkittiin kaikki hidän elämäänsä ja toimintaansa koskevat tiedot. Heille annettiin ololippu, joka täytyi uudistaaneljännesvuosittain ja josta täytyi joka kerran suorittaa lunastusmaksu. Ololupaa ei kuitenkkaan uusittu automaattisesti, vaan vasta sitten kun poliisiviranomaiset olivat tutkineet anojan elämästä hyvin tarkasti uistiinmerkityt tiedot, virheet ja erehdykset, joiden varjolla ololipun uudistaminen olisi voitu evätä ja asianomainen karkottaa maasta. Juutalaisten ololippujen uudistamisen vahvisti maaherra poliisiviranomaisten antaman lausunnon perusteella. Maaherran päätöksestä oli oikeus valittaa senaattiin, hallitukselle. Ilmeisesti juutalaiset kuitenkin kokivat tällaisen valituksen hyödyttömäksi ja kääntyivät mieluummin venäläisten sotilasviranomaisten puoleen. Venäläiset auttoivatkin usein juutalaisväestöä selviytymään vaikeuksistaan. Esimerkiksi kun hallitus 1880-luvulla aikoi häätää pois Viipurista muutamia perheitä alaikäisine lapsineen, koska perheenhuoltajat olivat käyneet maaseutukaupungissa markkinoilla, jättivät häädettävät valitusanomuksen Suomen kenraalikuvernöörille kreivi Heidenille, joka saapui Viipuriin virkatehtävissä. Tutustuttuaan asiaan kenraalikuvernööri ilmoitti Suomen hallitukselle, että maaherran toimenpide oli vuoden 1858 asetuksen vastainen, joten häätöpäätöstä ei saanut panna täytäntöön. Hallitus kumosikin sillä kertaa maaherran päätöksen.
30.6.1869 annettiin asetus Venäjän sotaväestä kotiutettujen elinkeino-oikeudesta. Asetus salli heidän "huokeata maksoa vastaan" harjoittaa kaupungeissa "kaupustusliikettä leivillä ja muilla leivoksilla, marjoilla ja hedelmillä, sigarreilla, papyrosseilla, tulitikuilla, pidetyillä vaatteilla ja jalkineilla sekä kaikenlaisilla pidetyillä parseeleilla" (2. pykälä). Jos he taas halusivat harjoittaa "halvempain pito- ja liinavaatteiden, langan ja rihman, neulain, sukkatikkujen ja muun pienemmän rihkamakalun" kauppaa, olivat he saman verotuksen alaisia kuin suomen kansalaiset (3. pykälä). Muunlainen kaupanteko ei ollut sallittua, ja verotusmääräys aiheutti sen, että juutalaiset aluksia eivät pystyneetkään harjoittamaan muunlaista kauppaa kuin ensiksi mainittua. Siitäkin huolimatta, että jotkut juutalaiset saattoivat lupaa anottuaan ja sen saatuaan laajenttaa liiketoimintaansa, kuuluivat he kaupungin köyhimpään asujaimistoon, koska sallitut myyntitavarat parhaassakin tapauksessa tuottivat varsin vähäisen voiton. Juutalaisten kaupankäynti rajoittuikin pääasiassa käytettyjen vaatteiden ostoon ja myyntiin. Alussa juutalaiset harjoittivat liiketointa kodeissaan ja toreilla, mutta myöhemmin hekin vuokrasivat myymälöitä, jotka kaupunki oli rakentanut keskittääkseen rihkamatavaran myynnin niihin. Kansa risti nämä rivipuodit "narinkoiksi". Nimitys juontuu venäläisestä sanasta rynok, joka merkitsee toria."
Pauli.Ojala@gmail.com
tuohiurkuri
* Yksi
huomattavimmistä Sfaradi-juutalaisten asutuksista oli Salonikin seurakunta
Kreikassa, jonka YK:n pääsihteeri Waldheim
(o)
lähetti
Auschwitziin. Suurin osa kuitenkin pysähtyi vasta nuoressa
Ottomaani-imperiumissa. Palestiinan kuuluessa ko. imperiumille päätyi osa näistä
juutalaisista isien maahan. Näistä periytyy Jerusalemin “aateliset”
juutalaisperheet, joita kutsutaan nimellä samekh tet (alkukirjaimet sanoista
sfaradi tahor = puhdas espanjalainen). Sfaradi- ja mizrachijuutalaiset ovat
kaksi eri asiaa. Sfarad hepreaksi tarkoittaa Espanja, ja oikeat
sfaradijuutalaiset ovat peräisin Espanja karkoituksesta. Vuonna 1492 katolinen
Espanja karkoitti koko juutalaisasutuksensa. Nämä ajautuivat Välimeren
pohjoisrantaa pitkin itään ja matkalla syntyi monta aristokraattista
juutalaisasutusta. Esimerkiksi Mika Waltarin
(o)
fiktiivinen
henkilönimi Mikael Karvajalka hakee sukunimeä Carvajal.