Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyfs
Richard
Dawkins on Oxfordin yliopiston yleisen tieteenymmärryksen
professori. Evoluutiokriitikoiden kirja-arvosteluissaan hänellä
on tapanaan kirjoittaa: ”It
is absolutely safe to say that if you meet somebody who claims not to believe
in evolution, that person is ignorant, stupid or insane (or wicked, but I'd
rather not consider that)” (1).
Matemaatikko
William Dembski on kuitenkin esimerkki
teologisesti minimalistisen, nk. Intelligent
Design –liikkeen tutkijasta, joka on kyennyt kritiikistään huolimatta murtautumaan
tutkimuksillaan ainakin evoluutiodebatteihin saakka. Siinä, missä Dawkins aloittaa Sokea Kelloseppä -kirjansa sanoin: ”Biology is the study of complicated things that give
the appearance of having been designed for a purpose”, kuuluu
Dembskin kansantajuinen
slogan: If it looks like a duck, it probably is a duck.
Kromatoforien väri riippuu solujen muodosta, ja iholihastensa avulla mustekala voi
koristautua seepraraidoilla, leimuavilla kulmakarvoilla, valesilmätäplillä,
itsevalaisevilla kyljillä, tai muuttua lähes läpinäkyviksi. Lituskaisten kampeloidenkin
pintakuvio muuttuu parhaimmillaan parissa sekunnissa karkeaksi sorapohjaksi,
hiekkapohjaksi – laboratorio-oloissa vaikkapa shakkilaudaksi.
Mustekalojen
valosoluissa asustaa lemmikkeinä tuhansia pieniä itsevalaisevia bakteereita.
Tämä on symbioosien aatelia. Toisilla mustekaloilla valosolujen rakenne on
tavallistakin hienompi. Niissä on linssejä ja erilaisia suodattimia, jotka
voivat muuttaa valon väriä valkoiseksi, siniseksi, keltaiseksi ja
vaaleanpunaiseksi. Osa lajeista vaihtaa valon väriä muuttamalla sen
aallonpituutta kemiallisten reaktioiden avulla. Toiset
mustekalat ovat niin myrkyllisiä ettei niiden tarvitse piiloutua. Ne
viestittävät myrkyllisyydestään yleisbiologisesti kirkkailla väreillä.
Vesiskootteria
muistuttavan suihkumoottorinsa avulla mustekalat saavuttavat suuren nopeuden.
Tämä pätee etenkin kahdeksanlonkeroisia virtaviivaisemmille kymmenlonkeroisille
mustekaloille. Monet lajit voivat syöksyä vedenpinnan yläpuolella
uskomattomalla voimalla jopa 35 metrin loikkiin. Varsinkin kahdeksanlonkeroiset
mustekalat ovat mestareita tunkeutumaan pieniin koloihin, joista niitä on lähes
mahdoton pyydystää. Lonkeroidensa voimakkailla imukupeilla mustekalat
siirtelevät helposti itsensä kokoisia kiviä. Kilon painoinen mustekala kykenee
vetämään vedessä imukupeillaan 18 kiloa noste-efektin vuoksi.
Auttaisiko
laboratoriotutkijaa mustekalan vai mytologian monipäisen hydran
avut? Tieto siitä, että lonkerot kykenevät toimimaan pitkälti itsenäisesti ilman
että käytännön aikeet tarkistetaan toisiensa tai pään kautta, tukee edellistä
vaihtoehtoa.
Mikroevoluutiota
– de facto - ja makroevoluutiota – de jure
- erottaa toisistaan tosin vain yksi pieni merkki, mutta evoluution kohdalla Dawkinsin tapaan jättää termit järjestelmällisesti
määrittelemättä on vaikea nähdä muita kuin johdattelusyitä. Makroevoluutio
tarkoittaa täysin uusien elimien ja rakennesuunnitelmien syntyä ja niihin
liittyvää laadullisesti uutta geneettistä materiaalia. Mikroevoluutio taas on
rakennetuntomerkkien sisällä tapahtuvaa muuntelua eli määrällisiä muutoksia jo olemassaolevissa elimissä ja rakenteissa. Puurot ja vellit
ovat tieteen popularisoinnissa vähän sekaisin.
Pauli.Ojala@gmail.com
1. Dawkins,
R. "Put your money on evolution", p. 35,New York Times Reviewof Books, April 9, 1989, p. 34-35.
(Kirjoitusta ei ole julkaistu paperilla.)
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!