Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Juutalaiset ja Hollywood

Jews, Hollywood and Hollywoodism


Juutalaiset eivät yleensä itse halua tehdä itsestänsä numeroa. Daavidin tähtiä on neulottu vasta pakon edessä. Tähti on ollut pilkka ja pilkkaa on perinteisesti ollut tapana tarkkailla kiikaritähtäinten tulkitsemana. Matala profiili tekee juutalaisen taustan selvittämisen vaikeaksi, sillä monet julkisuuden hahmot jättävät vanhan diskriminaation vuoksi ilmaisematta juutalaisen syntyperänsä. Ymmärrän asian hyvin ja toivon, etten aiheuttaisi kenellekään ongelmia tai toimisi mauttomasti laatiessani listaa kuuluisista juutalaisista. Schindlerien listat nimittäin seuraavat vasta Himmlerien listoja.

Juutalaisten tärkeä asema elokuvateollisuudessa on ilmeistä kaikille niille, jotka tunnistavat juutalaisia sukunimiä ja vaivautuvat lukemaan elokuvien tai televisiosarjojen lopussa esitettävät tekijäluettelot. Amerikkalaiset protestoivat, että juutalaiset hallitsevat Hollywoodia. Tässä on perää, mutta ennen porun nostamista olisi hyvä tietää tapahtumien taustoja.

Juutalaisten panos Hollywoodissa perustuu siihen, että he istuttivat koko “rautatammimetsän”. Meno elokuvabusinekseen oli rohkea veto ja tapahtui siinä vaiheessa jolloin tämä taiteen muoto ei vielä ollut tunnustettu. Seuraava esitys perustuu pitkälti  TV:ssä esitettyyn dokumenttiin “Hollywoodism”.

Juutalaisten muuttaessa sankoin joukoin Itä-Euroopasta ja Venäjältä Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa, oli elokuva-ala vielä lapsen kengissä ja alalle ryhtyminen miellettiin häpeälliseksi. Elokuvaa pidettiin karkean luokan viihteenä, joka sopi vain siirtolaisille tai sivistymättömälle rahvaalle. Amerikkalaiset liikemiehet olivat kiinnostuneita Wall Streetistä, elokuvabisnekseen ajautuneet yrittäjät olivat eriasteisia jobbareita.

Samuel Goldwyn (Goldfish, kultakala) aloitti uransa hansikkaantekijänä. Carl Laemmle oli oli 13-päisen sisarusparven kymmenes vesa, kirjanpitäjä sekä vaatetusliikkeen hoitaja. Adolph Zukor oli karvuri. Marcus Loew - suuryhtiö Metro-Goldwynn-Mayerin (MGM) luoja - oli maahanmuuttaneen tarjoilijan poika, joka ryhtyi 18-vuotiaana turkiskauppiaaksi, ja oli ennen kolmattakymmenettä syntymäpäiväänsä tehnyt konkurssin jo kaksi kertaa. William Fox oli syntynyt Unkarissa kaksitoistapäiseen lapsikatraaseen ja osoitti liikemiehen vaistoa jo yksitoistavuotiaana vaatetusalalle siirtyessään. Hän perusti suuryhtiö Foxin, josta tuli myöhemmin 20th Century Fox.  Louis B. Mayer eli L.B. oli syntynyt Venäjällä rabbin poikana, tuli elokuva-alalle kahdeksan vuotiaana ja omisti 22-vuotiaana jo elokuvaketjun. Warnerin veljekset perustivat Warner Brothers-yhtiön. Ensin he myivät lihaa ja jäätelöä, korjasivat polkupyöriä ja omistivat kiertävän kirppusirkuksen. Muita varhaisia elokuvamoguleja olivat United Artistin perustamisessa mukana ollut Joseph Schenk, raitiovaununrahastaja Harry Kohn, kornetinsoittaja Jesse Lasky, lähettinä uransa aloittanut Sam Katz ja tarjoilijana työskennellyt Dore Schary. Juutalaisilla pikkuyrittäjillä ei alun perinkään ollut kasvoja joita menettää.

Juutalaiset johtivat yli 30 vuotta Yhdysvaltain elokuvateollisuutta yksinään. Jokainen elokuvamoguleista oli syntynyt 800 km säteellä samalla alueella Itä-Euroopassa ja muuttanut 25 km säteelle New Yorkiin. Vuonna 1925 New Amsterdamissa alias New Yorkissa oli kaksi miljoonaa, 1980-luvun alussa kolme miljoonaa juutalaista. Juutalaisten historiassa kansaa ei ole koskaan ole ollut yhtä paljon yhdessä kaupungissa. 2000-luvulle astuttaessa NY:tä voisikin sitten väittää maailman tunnetuimmaksi kaupungiksi.

Itä-Euroopan pogromit olivat olleet näille juutalaisille yhteistä perintöä. Carl Laemmle perusti ensimmäisen Hollywood-yhtiön Universalin (nyk. Universal Studios). Mielestäni näiden elokuvien alussa nähtävä maapallo-logo on diasporan/galutin eli juutalaisten kaksituhatvuotisen hajaannuksen paras symboli. Laemmlelle on annettu kyseenalainen kunnia Hollywoodin tähtijärjestelmän luomisesta.

Vanha maailma joukkoväkivaltoineen oli Itä-Euroopasta lähteneille kauhistus jo ennen Hiedleriä. Sitä ei muisteltu. Juutalaisilla ei ollut rahaa, mutta heillä oli visio uudesta elämästä. Tästä visiosta tuli käsite, jota kutsutaan nykyään nimellä Amerikkalainen Unelma. Tai vielä enemmän. Haave oli niin voimakas, että se ohjasi selluloidin amerikkalaisen kulttuurin muovautumista elämän helpottuessa pesukoneiden ja kahvinkeitinten ilmestyessä keittiöön tajunnanräjäyttäneellä 1900-luvulla.

Ei juutalaisilla silti USA:ssakaan helppoa ollut. He asuivat vuokrakasarmeissa ja saivat työstään orjanpalkkaa. Yhteinen piirre monille elokuva-moguleille oli, että heistä oli tullut jo varhain perheidensä huoltajia isiensä tilalle, jotka eivät olleet sopeutuneet uuteen ympäristöön. Pankkiala oli suljettu juutalaisilta isiltä ja pojat eivät päässeet arvostettuihin kouluihin kiintiöiden vuoksi. Siirtolaisten, niin juutalaisten kuin mustienkin, piti tietää paikkansa.

Muistettakoon, että biologian oppikirjoissa juutalaiset, neekerit, pygmit, tasmanialaiset tai eskimot sijoitettiin jopa 1950-luvulle saakka ihmisten ja simpanssien välimaastoon. Evoluution oppihistoriassa on suuri osa politiikkaa ja pseudotieteellistä uususkonnollisuutta.

Elokuva ja pantomiimi sopi siirtolaisille senkin vuoksi, että mykkävalkoelokuvissa ei haitannut, vaikkei osannut niin kieltäkään. Koska juutalaiset elokuvantekijät kuuluivat samaan yhteiskuntaluokkaan kuin yleisönsäkin, välttyivät he elokuvia tuohon aikaan vaivanneelta aristokratialta. Oli syntymässä koko vuosisadalle leimaa antanut populaari- eli popkulttuuri.

Yhdysvaltain elokuvateollisuuden oli aloittanut Thomas Alva Edison. Hän pyrki estämään juutalaisten nurkanvaltauksen perustamansa trustin avulla. Toimenpide johti katutason viiden centin teattereista aloittaneiden juutalaisten yrittäjien muuttamiseen sivistyneelta itärannikolta länsirannikolle Kaliforniaan. Tuohon aikaan Kalifornia oli Chicagoakin raaempi ympäristö, jonka liike-elämässä vallitsivat viidakon lait. Siellä ei kuitenkaan ollut niin voimakasta sosiaalista hierarkiaa ja siellä juutalaiset saattoivat itse luoda ympäristöään.

Ensimmäiset suurstudiot, Adolph Zukorin Paramount ja Carl Laemmlen Universal Film Manufacturing Company, alkoivat muistuttaa kokonaisia kaupunkeja. Studioilla oli näyttelijöiden lisäksi omat poliisinsa, sirkuseläimensä ja puvustajansa. Studiolla asui 10 000 ihmistä, jotka harjoittivat yli kolmeasataa erilaista ammattia. Myöhemmin myös William Fox laajensi 20th Century Foxin toimintaa ja MGM jäsentyi fuusioiden kautta. Warnerin veljesten (Albert, Harry, Jack ja Sam) perustama Warner Brothers, Harry Cohnin johtama Columbia sekä Barney Balabanin laukaisema Paramount kirivät suurstudiot kiinni vasta muutosvaiheessa, elokuvan saadessa Warnerin jäätelöveljeksiltä äänen.

David O. Selznick ja Samuel Goldwyn jäivät Hollywoodin tunnetuimmiksi ja menestyneimmiksi itsenäisiksi tuottajiksi. Selznick käynnisti oman tuotantoyhtiönsä 1936 ja tuotti 1939 erään suurimmista elokuvallisista menestyksistä kautta aikain. (Kyseessähän on siis King Kong - tarkoitan Tuulen Viemää.) Samuel Z. Arkoff perusti American International Pictures -yhtiön (sittemmin Orion). Hal Roach oli varhaisten komedioiden tuottaja (mm. Ohukainen & Paksukainen). Muita tärkeitä tuottajia ovat olleet Florenz Ziegfeld, Nicholas ja Joseph Schenk, Otto Preminger, Irving Thalberg, Dore Schary, Samuel Spiegel, Mirischin veljekset, William Goetz, Joseph E. Levine, Lasky sekä Stanley Kramer. Samuel Goldwyn Pictures:ssa on menossa Goldwynien kolmas polvi, mutta yleensä nepotismi on väistynyt monenkirjavuuden tieltä.

Hollywoodin tuotantojärjestelmä perustui mogulien jokseenkin täydelliseen yksinvaltaan. Filmitähdet olivat lähinnä palvelijan asemassa, ohjaajia ja käsikirjoittajia hallitsivat tuottajatiimit. Järjestelmä loi elokuvan joka oli harmiton ja teknisesti täydellisyyttä hipova, mutta taiteellisesti vähemmän kehittynyt kuin eurooppalaiset vastineensa. Hollywood oli sikäli ontuva nimi, että rautatammi on kovimpia ja tiuhasyisimpiä tunnettuja puulajeja. Pohjimmiltaan kyse oli mogulien valtavasta paineesta karistaa valitun ja erilaisen kansan stigma harteiltaan. He eivät tahtoneet olla profeettoja, vaan kysynnän ja tarjonnan tulkkeja.

Mogulit olivat kovia, käyttivät työntekijöitä hyväkseen ja sovelsivat työhönsä viidakon lakeja. He kuitenkin rakastivat elokuviansa myös itse. Jack Warneria pidettiin primitiivisenä mutta jotain herkkyyttä hänelläkin lienee ollut koska miehen luomuksiin lukeutuvat Casablancat ja My Fair Ladyt. Moguleilla oli hyvin selkeä kuva siitä, millaisia elokuvia heidän studionsa piti tuottaa.

Mayerista kasvoi kolmas nimi MGM-yhtiössä (Metro-Goldwynn-Mayer). Hän nosti lähes kymmenen vuotta suurinta palkkaa, paitsi suurimmassa yksittäisessä vapaan markkinatalouden maassa, myös koko maailmassa. Mayerista liikkuu monia anekdootteja ja lentäviä lauseita. Toisinaan häntä verrattiin elefanttiin sillä erolla että elefantit söivät kasviksia, Mayer kanssaihmisiänsä. Mayer oli perfektionisti ja piti ohjaajia varpaillaan. Hän saattoi saapua yllättäen kuvauspaikalle, kertoa miten kohtauksen tuli mennä, ja tarvittaessa näytellä itse edellä kyseisen roolin. Mayerin hautajaisiin osallistui valtavasti ihmisiä. Kansanliikkeen syyksi esitettiin, että ihmiset halusivat varmistua Mayerin olevan tosiaankin kuollut. Goldwyn muistetaan malapropismeistaan, kuten ”Include me out”. Vuodesta 1931 vuoteen 1936 hän toimi Elokuvatuottajien yhdistyksen presidenttinä.

New Yorkin edustalla siirtolaiset oli ottanut vastaan Vapauden patsas, jonka jalustalle oli kaiverrettu tämä juutalaisen Emma Lazaruksen tulkitsema haave. Juhlallisista puheista huolimatta vapaudesta puuttui kuitenkin populaarikulttuuri.

Juutalaiset tuottivat vuodessa satoja elokuvia. Valkokankaan Amerikka oli toisenlainen kuin todellinen Amerikka. Silmiinpistävää on, etteivät juutalaiset kuvanneet itseänsä elokuvissaan. (Poikkeuksen tekee Viulunsoittaja katolla.) He ilmaisivat itsensä amerikkalaisuuden kautta. Elokuvissa korostettiin työläisten kunniallisuutta ja perhearvoja. Alkuun äitejä kunnioitettiin yli kaiken, ihmistyypit olivat ahkeria ja tunnollisia. Vaikeampi kysymys on, oliko elokuvien uskonnollis-hengellinen pohjasävy peräisin amerikan maalaiskristillisyydestä vai sekin vanhatestamentillisesta, juutalaisesta perushartaudesta johon oli koskettu perheiden rikkoontuessa syrjinnän vuosisatoina.

Pikku hiljaa elokuvissa alettiin käydä useammin kuin kirkossa. 20- ja 30-luvuilla käsittämättömät 75 % amerikkalaisista kävi kerran viikossa elokuvissa. Näinä vuosikymmeninä Amerikkalaista Unelmaa ensin näyteltiin, sitten uskottiin, sitten elettiin. Elokuvissa käynnistä tuli kuin uskonnollinen kokemus, näyttelijöistä jumalia ja jumalattaria. Jos juutalaisuudessa koettiin stigmaa, oli tilanne herätyskristillisyyden kohdalla vähintään sama.

Juutalaisten oma arvostus ei elokuvien suosiosta huolimatta tullut koskaan itsestäänselvyydeksi. Ehkä osittain tästä syystä Mayer keksi Akatemian palkinnot eli Oscar-patsaat. Aluksi studioiden johtajat jakoivat palkintoja toinen toisilleen suuren yleisön edessä. Mayer väitti, ettei tiennyt syntymänsä ajankohtaa. Eräässä vaiheessa hän otti syntymäpäiväkseen neljännen heinäkuuta. Itsenäisyyspäivän juhlinnassa hän saattoi pukeutua Yhdysvaltain lippuun ja sanoa: ”Amerikka, se olen minä.” Tapaus kielii valtavasta hyväksynnän tarpeesta ja pyrkimyksestä valtionpäämiesten rinnalla.

Juutalaisten sanottiin siirtyneen yhdessä sukupolvessa Puolasta pooloon. Elokuvateollisuuden johtajat alkoivat perustaa uusia kotejaan Beverly Hillsiin nuorempien, kristittyjen vaimojensa kanssa. Seka-avioliitot kertoivat yhteiskunnallisesta noususta, mutta ennen kaikkea epätoivoisesta tarpeesta päästä mukaan järjestelmään -”maailmaan”.

Elokuvien tyypillinen roolijako: hylätty isä, ihannoitu kristillinen äiti ja kapinoiva poika kertoo ajan hengestä. Monien elokuvamogulien lapset tai lapsenlapset saivat tietää juutalaisuudestaan vasta aloittaessansa katolisia koulujansa. Lapset eivät tienneet isoisiensä oikeita nimiä, itäeurooppalaista taustaa, eivätkä alkuperäisen kotikylänsä nimeä. Voisi jopa väittää, että taiteilijanimien ja aliasten käyttö tuli esiintyjien yleiseksi käytännöksi juutalaisten traumojen vuoksi. Menneinä vuosisatoina syrjintä pakotti vaihtamaan nimen muuallakin, kuin valkokangastaustassa.

Lähes kaikki varhaisten elokuvien säveltäjät olivat juutalaisia, mutta musiikillisen tyylinsä he lainasivat aikaisemmilta kohtalontovereiltaan, afroamerikkalaisilta. Blues-tyyppisellä musiikilla juutalaiset toimivat mustan kulttuurin sanansaattajina valkoiselle amerikalle. Elokuvien pohjavire oli kaiken sulauttaminen. Jos suostui luopumaan identiteetistään, tuli hyväksytyksi.

Viihdeteollisuus on tänään heti aseteollisuuden jälkeen Yhdysvaltain toiseksi suurin vientituote. Toisinaan on arveltu, että juuri outsider-käsitteen (ulkopuolisuuden) vuoksi amerikkalaisesta elokuvasta tuli vientitavaraa. Jopa King Kong ja Frankenstein olivat säälittäviä, sympaattisia hahmoja. Ympäri maailman elävien ihmisten oli helppo samaistua elokuvan päärooleihin. Sivullinenkin saattoi Hauskametsän satumaailmassa päästä yhteisön jäseneksi. Joissakin Hollywoodin studioissa ei myöskään halveksittu enää rikkaita. Kenties ensi kertaa maailmanhistoriassa alempien sosiaaliluokkien ihmiset saattoivat samaistua herroihinkin.

II Maailmansota yllätti Amerikan. Eräs syy tähän oli japanilaisten hyökkäystä edeltänyt propagandaelokuvien puute. Tämä taas johtui, paradoksaalista kyllä, Saksan 2000:sta maailmansotaa edeltäneestä juutalaispykälästä. Juutalaiset eivät uskaltaneet tehdä omasta asiastaan numeroa. Charlie Chaplinin Diktaattori (1940) ja muutama muu elokuva olivat ainoat poikkeukset. (Chaplinin “puolijuutalaisuudesta” kiistellään, kuten myös oikeuksista Hitlerin viiksityyliin.)

Mogulit pelkäsivät, että kansallissosialismista varoittamista pidettäisiin nurkkakuntalaisuutena. Moguleja varoitettiin jopa valtiovallan taholta, että asian mainostamisen seurauksena Yhdysvaltain ajautumista sotaan pidettäisiin juutalaisten syynä. Tämä linja viivästytti maailmanpoliisiksi parjatun USA:n interventiota.

Media alkoi jauhaa vasta Pearl Harbourin jälkeen 1941. Elokuvastudioiden ohella propagandakoneistoon valjastettiin Disneyn piirroshahmotkin. Natsismista tai keskitysleireistä itsestään ei sodanvastaisia elokuvia tehty. Samaan aikaan kun mogulien sukulaisia surmattiin jo täyttä päätä, määrättiin juutalaiset tekemään isänmaallisia elokuvia hartain ilmein ja huraata huutaen.

Sodan jälkeisenä aikanakin, kun suuri yleisö sai tietää keskitysleireistä, on kiinnostavaa pienimmänkin viittauksen puuttuminen tapahtumiin megayhtiöiden elokuvissa. Aiheella ei tahdottu herättää turhaa kohua. Juutalaisten kanta oli, että mitä vähemmän puhutaan, sen parempi. Mogulit tarjosivat jopa huimia summia kahden pienemmän elokuvayhtiön tekemien antisemitismiä käsittelevien elokuvien jokaisen kopion tuhoamisesta.

Itse väitän, ettei korpraalistason mielipuoli olisi koskaan saanut vedettyä Eurooppaa sotaan ellei Eurooppa olisi sallinut tai tahtonut juutalaisten syrjintää. Eurooppa ei vetänyt suurlähettiläitään pois edes Kristalliyönä. Kävi kuten kirkolle keskiajan pimeyteen laskeuduttaessa, 1400-luvun Espanjassa, tai 1800-luvun Venäjällä: tämä uhri tuli kalliiksi kaikille osapuolille. (Miten on asian laita terrorisminvastaisessa sodassa?)

Kommunistivainot lopettivat elokuvamogulien valtakauden. Epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean edessä juutalaiset näkivät omien yhtenäisyyden unelmiensa särkyvän. Heitä ei sittenkään oltu päästetty vapaassa maassa henkisestä eteisestä olohuoneeseen. Elokuvayhtiöiden perustajat menettivät otteensa omiin studioihinsa. Joskus on vaikea sanoa, olivatko vainot kommunisti- vaiko juutalaisvainoja.

Kokoillan elokuvan isänä pidetyn Adolph Zuckorin kuollessa 103-vuotiaana vuonna 1976 oli mogulien aika lopullisesti ohi. Se oli päättynyt ilman ylivertaista Happy Endiä. Maailma oli maailmaa Amerikassakin. Suojelija torkahti, varjelija nukahti.
 
Pauli.Ojala@gmail.com

Villimpi artikkeli juutalaistaustaisista nykyajan näyttelijöistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Rautatammi_metsurit.htm

Pidempi esitys apologetiikka-esseessä: Valitsen siis olen.

Kuuluisia juutalaisia muilla aloilla:

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Tieteenluovutus.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/MaailmanMerkittavinMies.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Musiikki1.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Sefanja_Rokkentrollit.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kallonkutistajat.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Tietonikkarit.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Uraani2.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kirjailijat.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Toimittajista.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Juutalaiset_Sarjakuvat.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kuvataiteilijat.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Neropatit.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Shakki_ja_Matti.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Urheista_uhreista.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Lojaalisuudesta.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kommunismin_juuret.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/MaailmanMerkittavinMies.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kotimaani_ompi_Suomi.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/David_Magen_Amon.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Indicator.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html

 

 
 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!

http://www.kp-art.fi/default.htm

ûM˙Mû