Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE

Dinoglyyfit - Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

VARUSMIESPALVELUS = ASEPALVELUS

vai SIVIILIPALVELUS

"Älä tapa" on kirjaimellisesti "Älä murhaa"

- Maanpuolustusvelvollisuudesta, yksilöetiikasta ja esivallan etiikasta

Asevelvollisuutta ei ole kaikilla suomalaisilla. Mutta maanpuolustusvelvollisuus on kaikilla täysi-ikäisillä Suomen kansalaisilla. Room. 13 on luku esivallasta. "Ei ole esivaltaa, muuta kuin Jumalan antamana. Jos pahaa teet, niin pelkää. Sillä se ei miekkaa turhaan kanna." Vaan siis käyttää sitä myös. Kymmenessä Käskyssä ei kielletty tappaminen. Hepreankielisessä alkuperäisessä tekstissä siinä kielletään murhaaminen. Siis yksityinen kosto. Sama Mooseksen laki ei ainoastaan sallinut - vaan itse asiassa käski esivaltaa tai toimeenpanovallan edustajia teloittamaan pahimmat murhaajat ja muut pahantekijät. Yksilön etiikka ja esivallan etiikka ovat siis selvästikin eri asia Vanhassa Testamentissa ja Uudessa Testamentissa. Sen toki sanoo jo heinäntekojärki, maalaisjärki ja lautamiesjärkikin: Vaikka onkin väärin ja kuvottavaa sulkea rikollisvihamiehensä kellariin 12 vuodeksi, hyväksymme jos poliisi ja vankeinhoitolaitos tekee näin.

Uskon Uuteen Testamenttiin, mutta myös Vanhaan Testamenttiin. VT:ssä on UT:n henki ainoastaan ankarammissa olosuhteissa. Mooseksen lain idea "silmä silmästä, korva korvasta" (vrt. "korvaaminen") oli argumentti kostonkierrettä VASTAAN. Tapana oli listiä naapurisuvulta kymmenen miestä yhtä vastaan. Tämä käytäntö piti muuttaa, siten että rangaistuksen piti olla kohtuullinen. Toorassa sekin siirrettiin jääviltä asianomaisilta puolueettomille tahoille. Mooseksen laissa vastustetaan markiisi de sadismia: vohlaa ei saa keittää emonsa maidossa; linnunpesästä ei saa viedä kaikkia munia; maata ei saa saastuttaa. Hurskaimmatkin profeetat ja kuninkaat tuodaan esiin juuri sellaisina paskiaisina, kuin he varmasti olivatkin. Egyptissä ja Assyriassa luuseri-kuninkaitten nimetkin hakattiin pois pylväistä ja historiankirjoista. Laki oli kaksiteräinen miekka; leikkasi suuntaan kuin toiseenkin. Sen kritiikiltä ei säästynyt kukaan. Jos oli paljon annettu, myös paljon vaadittiin. VT:ssa esimerkiksi omistaminen oli talonmiehenomistusta; velat piti antaa anteeksi säännöllisin välein; suvun maan sai takaisin säännöllisin ajoin jne. Siis ideaalikaasussa ja ihanneyhteiskunnassa.

Meillä ei ole ainoastaan oikeus puolustautua. Meillä on velvollisuus puolustaa sorrettua ja vaivaista "porteissa" kristittynä. Jeesus käänsi toisenkin posken, siis kämmenselällä lyönnin ohella oikean käden nyrkillä lyötävän posken. Jos Leijona suostui lampaaksi, ei hän silti lakannut olemasta Leijona. Hän oli "kuin" lammas, mutta olemukseltaan Leijona, kuten Clive Staples Lewis asian ilmaisi. Vaikka mestari ei puolustanut itseänsä, niin heikkoja hän puolusti, haukan lailla.

Suomella on tosiaan puolustusvoimat, eikä hyökkäysvoimat. Tätä kannattaa puolustaa. Vaan mitenkä on asian laita näiden EU-veljiemme rinnalla? Siinä kohden on parempi syy puhua velvollisuudesta lähitulevaisuudessa. Siellä on aivan eri tason historian taakat vetämässä ajopuuksi virtaan. Jos yksi kipupiste pitää keksiä, niin se on Israel. EU-parlamentti keräsi tarpeeksi ääniä puoltamaan tutkimusta PLO:n taloudellisista väärinkäytöksistä EU-rahoilla - ja adressin yli ajettiin aivan poikkeuksellisella tavalla. Eikä tapahtunutta mainostettu liiemmin Helsingin Sanomissa. Lehdistö on kolmas valtiomahti - ja meillä HS:n monopoli on Italian ja Venäjän kaltainen. Siellä sentään tiedetään tarkemmin, kuka on se Suuri Kurpitsa.

Yhteiskuntamme perustuu olemassaolon taistelun uskontoon, ei suinkaan enää kristinuskoon tai Jumalan sanaan. Kuitenkin Taistelun (Struggle, Kampf) 180 asteen vastakohta on agapee. Juutalaiskristillisessä traditiossa korostetaan opettajan muita vakavampaa vastuuta. Tästä perinteestä länsimaissa, myös meillä, on edelleen muistona termi ministeristä. Ajatus oli se, että suuri on se joka palvelee. "Joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon kaikkien muiden orja", sanottiin. Kuka mieltää tänään ministeri-sanan etymologian "palvelijaksi"? Idässäkin sana samurai merkitsi palvelijaa: pelottavan suuresta vallasta huolimatta myös velvollisuudet olivat yhtä suuret. Toinen heprealainen käsite on ajatus "tiedon avaimesta". Tieto lisäsi tuskaa, koska se katsottiin velvoittavaksi. Yhteiskunnan arvokkaimpiin jäseniin kuului luotettava todistaja. Historian kirjoittajilla on vastuu tietonsa oikeasta popularisoimisesta ja epävarmuutensa asteen tunnustamisesta. Kadun ihminen alkaa elää todeksi saamaansa maailmankuvaa jos agitaattorit päästetään irti kuten Venäjällä kansalliskiihkossaan ja juutalaisfobiassaan.

 

Laps´ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa!
Sill´ leipä vieraan karvast´ ois ja sana karkeaa.
Sen taivas, päiv on loistoton, sen sydän sulle outo on;
laps´ Suomen, älä vaihda pois, sä maatas ihanaa.

Laps´ Suomen, kaunis sull´ on maa
ja suuri loistokas,
veet välkkyy, maat sen vihoittaa,
sen rant´ on maineikas.
Yö kirkas, päivä lämpöinen
ja taivas tuhattähtinen;
laps´ Suomen, kaunis sull´ on maa
ja suuri loistokas.

Laps´Suomen armas maasi tää
siis muista ainiaan!
Sull´ onnea ja elämää
ei muuall´ ollenkaan.
Jos minne tiesi olkohon.

(Oma maani, Z. Topelius, H. Klemetti)
 

Viikinkitaaleri pelottaa - Tsushna siellä, metsäsuomalainen täällä

Suomalaiset kommunistit muuttivat sankoin joukoin jopa Hawaijilta 20-luvulla Petroskoihin Karjalan paratiisiin. Hrutshevin suojasäällä 50-luvun alussa Suomen kommunistinen puolue ei kyennyt lainkaan käsittelemään Stalinin puhdistuksia, kun ne tulivat julki. Oli liian järkyttävää kuulla, että nämä idealistisimmatkin kommunistit oli häädetty Siperiaan tai teloitettu. Suomensukuiset kansat hävitettiin Venäjällä melkein sukupuuttoon, mutta tuhat vuotta sitten heitä oli saman verran kuin venäläisiä. Näitä "metsäsuomalaisia" kutsuttiin halveksivasti "tsushniksi".

Jos oli suomenpojalla kovaa Venäjällä - ei se ollut helppoa ruotsalaisen maaherrankaan alaisena aiempina vuosisatoina. Väinö Salmisen kuvaus metsäsuomalaisten elämästä. (Skandinavian suomalaiset, 1906, kirjassa Namsarai, SKS, 1999): Kaskenhakkuu kiellettiin ja kaikki suomalaiset, jotka eivät ajoissa olleet ymmärtäneet hankkia uutismaalleen kuninkaallista vahvistuskirjaa, julistettiin oikeudettomiksi. Kuka tahansa sai polttaa heidän pirttinsä ja hävittää halmeet, jopa ottaa hengiltä itse uutisasukkaatkin. [Ruotsin] kuningas antoi useita tämänkin tapaisia käskykirjeitä: "Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia - sekä olla hurskas ja lemmellinen ruotsalaisia kohtaan, hänen talonsa on poltettava, torpparikirjansa mitättömäksi tehtävä ja hän on oleva joka ruotsalaisille rauhattomaksi julistettu."

Jos sitten suomalainen lähti uudisraivaajaksi Pohjois-Amerikkaan ja saavutti jotakin, oli hän ruotsalainen syntyjään. Eipä kumma, jos rauha suomalaismetsissä katosi. Kun suomalaisia tulen ja pyssyn avulla alettiin häätää, ryhtyivät he jäykkään vastarintaan. Tappelut, taistelut ja murhapoltot kävivät melkein jokapäiväisiksi. Tahdottiin keinoin millä tahansa saada suomalainen aines häviämään. Taalainmaan metsissä 1600-luvun puolivälistä 1700-luvulle taisteltiin ruotsalaisten yrittäessä alueen etnistä puhdistusta. Suomalaiset kuitenkin puolustautuivat menestyksekkäästi puukoin ja luodikoin. Osa heistä pakeni Norjan puolelle ja jotkut Amerikkaan Delawareen. Suomalaisalueelle jääneet säilyttivät satoja vuosia suomalaisuutensa mäkisissä ja metsäisissä Taalainmaan metsissä.

Myöhemmin 1700-luvun loppupuolella osa metsäsuomalaisista joutui sydenpolttovelvollisuuden vuoksi käytännössä maaorjuuteen. Gottlund vetosi metsäsuomalaisten puolesta 1820-luvulla, minkä jälkeenkin ihmisoikeuksista piittaamattomat ruotsalaiset ruukit polttivat metsäsuomalaisten asumuksia, jos ne olivat "vuorityön tiellä". Suomalaisia myös ajettiin 1860-luvun nälkävuosina ulos asunnoistaan. 1888 syntynyt taalainmaalainen Dan Andersson kirjallisissa töissään kertoo esi-isistään kohdanneista vääryyksistä sekä kaipuustaan suomalaisalueelle. Hänen luonteessaan voidaan nähdä esi-isien savolaisia piirteitä. Etnisestä puhdistuksesta selvinneiden esivanhempiensa jälkeläisestä Danista tuli maansa kansallisrunoilija.

Ruotsin kielipolitiikka suomen kieleen tärkeimmät kielipoliittiset toimenpiteet suomen kieleen nähden vuoden 1809 jälkeen. Värmlannin suomenkieliset (metsäsuomalaiset) järjestivät 1840-luvulla Tukholmassa mielenosoituksen Gottlundin johdolla. Ruotsi hallitus panee sen merkille ja alkaa metsäsuomalaisten ruotsalaistamisen mm. kansakoulujen avulla. Vuonna 1854 Haaparantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu, joka oli suomenkielinen, mutta opetus käännetään myöhemmin ruotsinkieliseksi. Vuonna 1875 Haaparannan ala-aste (småskole) -seminaari. Opetus oli aluksi suomenkielistä, mutta 1912 lukien ruotsinkielistä. Vuonna 1888 vain ruotsinkieliset kansakoulut saavat valtionapua Tornionjokilaaksossa ja tämä tuki on runsaampaa kuin Ruotsissa yleensä (Lapinjärven, Nikkalan, Teurajärven ja Turtolan koulut). Vuonna 1899 perustetaan Matarengin kansankorkeakoulu vahvistamaan ruotsin kielen ja kulttuurin asemaa Tornionjokilaaksossa. Vuonna 1919 suomenkielisiä seutuja koskeva tutkimus "osoittaa", ettei ole mitään tarvetta käyttää suomea (edes) koulujen apukielenä. Vuonna 1937 suomesta tulee vapaaehtoinen aine jatkokouluihin.  Vuonna1944 suomenkielestä tulee vapaaehtoinen, ylimääräinen aine Haaparannan lukioon. Vuonna1958 kielto puhua suomea koulujen välitunneilla kumotaan. Vuonna 1968 kouluhallitus muistuttaa, ettei suomen puhumista välitunneilla ole kielletty. Vuonna 1970 kokeilut suomenkielisen "kotikielenopetuksen" antamisesta aloitetaan. Vuonna 1976 kotikielenopetuksesta tulee pysyvä.

Ruotsin rotubiologinen instituutti aloitti jo vuonna 1921 kun Saksan vastaava vasta 1937. Tutkija Maciej Zaremba kertoi maaliskuussa 1998 paneelissa perustuen Maija Runcisin väitöskirjaan sterilisaatiolaeista, että "[ruotsalainen] sosialidemokraattinen rotuhygienia edusti piilevää, kätkettyä rasismia, natsien rotuhygienia taas avointa".

Prof. G. Myrdal katsoi 1940-luvulla, että lapsilisät voivat lisätä perinnöllisesti huonompien ainesten syntyvyyttä. Moni kunta halusi säästää sosiaalimenoja, mihin pakkosterilisaatiot tarjosivat inhimillisesti karmean mahdollisuuden. Vuosina 1935-76 pakkosteriloidusta 60 000 ihmisestä yhteiskunnan huono-osaisia oli satoja. Myös avoimen rasistisia perusteita käytettiin mm. romaneja pakkosterilisoitaessa. (Esa Aallas: Rotuhygieniaa kansankodin kellarissa. Yliopisto-lehti 9/1998.)  James Walsh, Unnatural selection (Time September 22, 1997): Yet the eugenics program that authorized sterilizations of 'social
undesirables', begun in 1935, continued long after the war, persisting until an agency that called itself chillingly the National Institute for Racial Hygiene died a quiet death in 1976. In postwar decades when Social Democratic Sweden considered itself a citadel of enlightenment and tolerance, the country was silently pursuing principles of racial purity long since discredited in most of the world. During those 41 years, some 60,000 Swedes were sterilized as misfits who did not meet the ideal of the blond, blue-eyed, intelligent Scandinavian. The institute's targets acquired such labels as "racially mixed," "low social standing" and "male Tatar of somewhat female type."

SEB -pankki kävi toisen maailmansodan aikana kauppaa natsi-Saksan kanssa ja kätki keskitysleireihin suljetuilta juutalaisilta ryöstettyä omaisuutta. Wallenberg-suku sabotoi liittoutuneiden sotaponnisteluja niin SEB-pankkinsa kuin SKF-kuulalaakeritehtaansa avulla. Skandinaviska Enskilda Banken (ent. Stockholms Enskilda Bank) -pankin menneisyys tuskin voisi olla mustempi.

Seuraava teos valottaa Ruotsin sekä sen teollisuuden ja erään ruotsalaispankin sodanaikaista yhteistyötä natsi-Saksan kanssa:
Aalders, Gerard & Wiebes, Cees. Peittelyn taito. 1989. Art House. Gerard Aalders and Cees Wiebes The Art of Cloaking Ownership: The Secret Collaboration and Protection of the German War Industry by the Neutrals: The Case of Sweden. The University of Michigan Press. 208 pp. 1996

Ruotsi toimitti natsi-Saksalle runsaasti mm. rautamalmia, kuulalaakereita ja muita konepajatuotteita pitäen yllä natsi-Saksan sodankäyntikykyä ja siten välillisesti pidentäen toista maailmansotaa. Pitkittyvässä sodassa kuolee lisää ihmisiä; Euroopassa toisessa maailmansodassa kuoli kaikkiaan yli 20 miljoonaa ihmistä. Moniko heistä kuoli Ruotsin hallituksen malmin- ja muun sotatarvikemyynnin aiheuttaman sodan pidennyksen seurauksena? Fritz, Martin. Swedish iron ore and German steel, 1939-1940. Scandinavian Economic History Review 21, no.2: 133-144. 1985.

Maailman Juutalaiskongressi WJC ilmoitti 1997 alussa, että Ruotsi oli toimittanut osia Saksan V2-raketteihin. WJC:n mukaan ruotsalaiset Punaisen Ristin työntekijät huolehtivat sodan jälkeen saksalais- ja ruotsalaisnatsien kirjeenvaihdosta. Boston Globe -lehdessä ilmestyi Walter V. Robinsonin artikkeli Sweden probes a dark secret (July 6, 1997). Ohessa lyhyt ote kyseisestä jutusta.

But a darker chapter is being written now about the Wallenberg family and its extensive business empire, as Sweden confronts dismaying new evidence that the country's wartime collaboration was more extensive than is widely known, and that the Wallenberg family profited from secret dealings with the Nazis. For instance, documents from World War II contain evidence that Jacob and Marcus Wallenberg, Raoul's cousins, used their Enskilda Bank to help the Nazis dispose of assets seized from Dutch Jews who died in the Holocaust..

 

Itänaapurin historiaa

Venäläistä sotilasta ampuivat sekä suomalaiset - että omat selkään. Kiinnostava tutkimusaihe olisikin venäjänjuutalainen kenraali Yonah Zakir. Kun Zakir teloitettiin, olivat kaikki padot auki. Ukrainan armeijakunnan komentaja, vallankumouksen veturi Zakir oli ensimmäisiä Stalinin kuoleman jälkeen rehabilitoituja miehiä, postimerkkeineen kaikkineen. Omien upseerien teloittaminen juuri Talvisodan alla vaikutti n koko Maailmansodan kulkuun. Hitler meni Taisteluni-kirjansa strategiaan (Barbarossa) tehtyään johtopäätökset NL:n sotakunnosta Talvisodassa. Mannerheimia vegaanimme Aadolf kutsui maailmalla tavattomasti huomiota saaneella Suomen vierailullaan "suureksi valkoiseksi kenraaliksi, joka pysäytti bolshevismin ja piirsi sen rajan", itseään hän kutsui "tuntemattomaksi Maailmansodan sotilaaksi". On mitä ilmeisintä, että Hitler ihaili tutkimusmatkailija Mannerheimia oikeasti. Mannerheimille tämä oli kiusallista - ja vuoden 1944 itsenäisyyspäivää marsalkka viettikin sitten Helsingin juutalaisessa synagoogassa. Kv. mainettamme ajatellen taitava mediatemppu. Tämä oli maailman ainoa maa, jossa juutalaiset saivat kantaa asetta ja puolustaa isänmaatansa huolimatta saksalaisista joukoista. Ulkomailla suomenjuutalaisia katsottiin pahasti, tiedämme ainakin pari tapausta joissa suomenjuutalainen (luonnollisesti) kieltäytyi rautarististä.

Itsenäisyytemme ohut markkinarako oli vain siinä, että vasemmalta kaatui tsaari, oikealta keisari. Valkoinen Suomi oli lujaa vauhtia kahlehtimassa Suomesta vasallivaltiota Saksalle. Poliittisen historian tutkijoilla tosin on Juhani Suomen ja Rautkallion välillä hyvin kärjistynyt tulkintariita - mutta Rautkallion väitöskirjan aihe 70-luvun lopulta kuitenkin käsittelee juuri tätä "Kaupantekoa Suomen itsenäisyydellä". Suurin kipupiste on miljoonan ihmisen kuolemaan johtanut Leningradin 900 päivää kestänyt piiritys. Suomalainen historiankirjoitus sanoo, että suomalaiset johtajat tahtoivat pitää auki Pietarin huoltoreittiä. Varmaa on se, että saksalaisille joukoille mahtikäsky kuului "Kampf". Samaa termiä käytettiin Darwinin kirjassa On The Origin of Species by Means of Natural Selection, or The Preservation of Favoured Races in the STRUGGLE for Life. Se oli olemassaolon taistelua, jossa haeckeliläiset kansansosialistit käskivät hävittämään a) kaupungin ja b) sen asukkaat annihilaatioon. Sotien jälkeen Suomi on ainoa Toisen Maailmansodan sotijista, joka maksoi sotakorvauksensa loppuun saakka.

Lähestyn maanpuolustusvelvollisuusasiaa ja Venäjän-uhkaa Israel-vastaisuuden näkökulmasta. Venäjää riivaa kiihkonationalismi, jossa syntipukkeina ovat juutalaiset. Edes lentoreittejä ei ole ollut suoraan Venäjältä Israeliin, vaikka maasta lähti 500 000 venäjänjuutalaista alijaa 15 vuoden sisällä. Osoitteessa http://www.biokemia.fi/Nollaveri.html unohdettua juutalaisvainoa Euroopassa ja Venäjällä. Ruma peikko nostaa päätään taas.

Siviilirohkeutta on muuttaa yhteiskuntaa myös syvän rauhan aikaan. Jumalattoman hallituksen aikaan vaikutusmahdollisuudet ovat pienimmät: "Niin kauan kuin päivä on, pitää tehdä työtä. Tulee yö, jolloin kukaan ei näe työtä tehdä" (Joh 9). Aikanaan kuorma-autot odottivat demonstraatiosta parin korttelin päässä ja veivät kansallissosialismin vastaiset mielenosoittajat Saksan maalla kiltisti leirille, hyvässä järjestyksessä sujuneen mielenilmauksen jälkeen. Berkeleyn yliopistossa Käliforniassa ei juutalainen professori uskalla avata suutaan, ja "juutalaisten nuoleskelijoidenkin" on paras olla aika varuillaan. Jo keväällä 2003 tehdyn gallupin mukaan jopa hispanialaiseen kieliryhmään kuuluvissa 35% osoitti voimakasta antisemitismiä. Ruohonjuuritasolla terrorisminvastainen sota on kääntymässä Yhdysvalloissa juutalaisten syyksi. Irakin johtajat kokoontuivat "Palestine"-hotellissa, Hesarikin piirtää Kolumbia-sukkulan syöksymiskarttoihin Palestine- kaupungin, merijalkaväen siepatun naissotilaan mainostetaan olevan samanlaisesta pitäjästä kotoisin, Osama on suuri palestiinalaisten ystävä jne. Jotain siellä työnnetään, kuin käärmettä pyssyn piippuun.

Takeltelevaa Englantia eräistä acknowledgementeistani: A Gallup poll released on 2/26/02 (www.gallup.com/poll/) covering 10 000 respondents and 9 countries showed the following statistics regarding the belief that al-Qaida people were not responsible for the attack on the WTC twin towers: Kuwait 89%; Pakistan 86%; Indonesia 74%; Iran 59%; Lebanon 58%; Turkey 43%. When antisemitic rhetorics and conspiracy theories run this wild, there is little doubt that they will result in an action, sooner or later. One thing for sure: Israel would be blamed for the escalation.

Itselläni on läheisiä ystäviä Palestiinasta, Irakista, Libanonista ja Jordaniasta. Tahdon painottaa, että siellä leirissä on miinantallaajiksi rekrytoituja ihmisiä - mutta hekin ovat pitkälti uhrin osassa. Hurskastelusta huolimatta avoin kysymys kohdistuu länsimaihin itseensä: kenen etua oli alueen epävakaus? USA siirtyi Israelin liittolaiseksi vasta 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. (USA ja NL kilpailivat pitkään Israelin poliittisen järjestelmän kätisyydestä.) Kylmä tosiasia on, että Ranska torjui aikanaan Syyrian mandaatissaan muun lännen tuella maltillisempaa suuntausta edustaneen emiiri Feisalin. Siirtomaavallan päättyessä brittien ym. rikkomiin lupauksiin kaatunut Feisalin ja Weizmanin rauhansopimus (http://www.mideastweb.org/FeisWeiz.htm) oli solmittu ilman välikäsiä. Länsimaiden interventio rauhanvälittäjänä on ollut alusta alkaen vähintäänkin haparoivaa. Israelissa muistetaan, että eurooppalaiset valtiot suostuivat painostettavaksi jo öljykriisissä 1970-luvulla. Osa maista katkaisi diplomaattisuhteensa Israeliin muutamissa tunneissa.

Weizmann ja Feisal olivat siionismin ja arabinationalismin karismaattisia johtajia - ja he korostivat "rotujensa" sukulaisuutta. Feisal lienee ensimmäinen näissä merkeissä murhattu valtionpäämies. Jerusalemin II Maailmansodan edellä toiminut surullisenkuuluisa suurmufti Hadz Amin Husseini - Jasser Arafatin setä - oli ollut Hitlerin liittolainen, mutta ei edes tämä muotoseikka ole ollut ratkaiseva Arafatin johtajanaseman tunnustamisessa. Omasta mielestäni Arafatin kirjallisestikin ilmaisema, kansallissosialistisen eugeniikan kulta-ajoilta peräisin oleva käsitys historian Jeesuksesta ei-juutalaisen henkilönä on kuitenkin symbolisesti merkittävä. Tietääkseni Arafat uskoo myös aivan vakavissaan, ettei mitään juutalaista temppeliä ole koskaan ollutkaan. Juuri länsimaat ovat esim. Saudi-Arabiassa antaneet vallan hulluista hulluimmalle telttakunnalle. Ibn Saudi oli ihan omaa luokkaansa, ja läheisin mies tälle oli Englannin tiedustelupalvelusta päin. (Tietääkseni Weizmannin oma poika ohjasi yhtä ainokaisista sotakelpoisista lentokoneista 1948. Einstein kieltäytyi Israelin esimmäisen presidentin virasta - mutta Weizmann olikin biokemisti.)
 

Kostetaanko isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen?
On silti aivan totta, että ympäristön konteksti vähentää monissa tapauksissa itse tekojen tuomittavuutta. Puolustelun voi jopa ankkuroida klassiseen maailmankirjallisuuteen: Kymmenen käskyn II taulun 6 käskyä käsittelivät ihmisten välistä kanssakäymistä, ja jopa Maon punaisen kirjan eettiset linjat ovat niiden kanssa samansuuntaisia. Ero on lähinnä siinä, että Mooseksen laissa etiikalle oli perustelut ensimmäisen taulun abstraktiossa. 1. taulussa käsiteltiin rajallisen ihmispersoonan suhdetta absoluuttiseen persoonaan ja kiellettiin korottamatta mitään luotua (seurausta) Luojan (syyn) paikalle ja väitettiin: "sillä minä, Herra sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni" (2 Moos 20). On kiinnostavaa, että kyseistä katkelmaa "kosto"-sanoineen (tulee suomeen ruotsin sanasta "kostar": maksaa) on esitetty käännösvirheeksi alkuperäisen hepreankielisen tekstin ajatuksesta. 

Uskoiko Mooses koston vai armon Jumalaan? Merkittävimpiin suomalaisiin heprean ja rabbiinisen kirjallisuuden tutkijoihin kuuluva Risto Santala sanoo kirjasessaan "Suudelma hunnun läpi", että alkukieli sanoo kymmenen käskyn laissa kostamisesta "poqed avoon" eli lähinnä "kirjaa" tai "ottaa huomioon synnit". Samasta sanajuuresta tulee nykyisin sana "virkamies", "paqiid". Tämän pohjalta on esitetty, että jakeen ajatus on, että ympäristöstä ("isiltä") opitut tavat ja käytännöt kompensoidaan, ja vain omien valintojen osuus ("viha") huomioidaan. Mikälti tämä tulkinta on oikea, on käsky käännetty kostoksi aivan päinvastaisessa merkityksessä. Eppu Normaalikin osaa kertoa Tuhansien murheellisten laulujen maasta, jossa miehen väkivaltainen taipumus periytyy eteenpäin tottumuksien kierteenä vastoin tahtoakin.

Wellingtonin herttua ja Napoleon Bonaparte syntyivät molemmat samana vuonna, 1769; molemmat syntyivät saarella; kumpikin menetti jo varhain isänsä; kummallakin oli neljä veljeä ja kolme sisarta; kumpikin kävi samaan aikaan sotakoulua Ranskassa; kumpikin ylennettiin everstiluutnantiksi vain päivän väliajoin; kumpikin oli etevä matematiikassa; kumpikin oli etevä sotilas ja kumpikin komensi suurta armeijaa. Kumpikin myös muistetaan Waterloon taistelusta, jossa vain toinen voitti. Mitä eroa siis oli Wellingtonilla ja Napoleonilla? Toisella oli viisaammat neuvonantajat, toisella tyhmemmät.

Sodankäynti vaatii kuitenkin armeijaa, kokemusta ja sodankäynnin taitoa. Vaikkei luoti väistänytkään uskovaisen miehen päätä tai Sven Dufvan sydäntä, ratkaisee silti loppujen lopuksi niin taistelun kuin sodankin Herra.

"Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa. Vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia." Saarnaaja 9:11

Pauli Ojala

Talvisota-peli PC:lle Venäjän propagandatarkoituksessa

Jälkikirjoitus

Ruotsalainen talouslehti Dagens Industrin verkkolehti ihmettelee brittiläisiä lehtitietoja Venäjän presidentin Vladimir Putinin keräämän omaisuuden määrästä. The Guardianin tietojen mukaan Putin on kerännyt presidenttikautensa aikana noin 40 miljardin dollarin omaisuuden. Jos arvio pitäisi paikkansa, presidentti olisi Euroopan rikkain henkilö.

- Putin on rikkaampi kuin (Ikean pääomistaja Ingvar) Kamprad, DI:n sivusto kertoi perjantaina. Lehden mukaan Putin on onnistunut hankkimaan tuntuvia omistuksia venäläisistä öljy- ja kaasuyhtiöistä. Surgutneftegazista hänen kerrotaan omistavan 37 prosenttia, Gazpromista 4,5 prosenttia ja salaperäisestä öljyalan kauppayritys Gunvorista peräti 75 prosenttia. Putinin omistukset eivät aiemmin ole tulleet julkisuuteen yhtiöiden omistajaketjujen monimutkaisuuden takia. Tiettävästi Putin on tallettanut omistuksensa Lichtensteinin ja Sveitsin pankkeihin.

Kauppalehti

http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=8683&ext=rss

Vuoden 2006 syksyllä Putin kiersi ympäri Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa, armahtaen Israel-vastaisten valtioiden velkoja miljardiluokkaa per valtio. Lainat olivat pitkälti aseostojen peruja Neuvostoliiton ajoilta. Jostakin syystä tästä velka-armahduskierroksesta ei juurikaan/lainkaan kerrottu Suomen valtamediassa. Wall Street Journal sen sijaan uutisoi siitä tarkasti.

Russian Bear and the Beast

Venäjän Karhu ja Danielin Peto

 

Imperialismin uho ja tuho

 

"Kaukasiassa on taas kahinoitu. Venäjä hyökkäsi itsenäiseen georgiaan "auttaakseen" Georgian venäläismielistä osseettivähemmistöä.

Venäjä oli huolellisesti valmistautunut hyökkäämään olympialaisten aikana. Sen joukot tulittivat Etelä-Ossetian alueelta georgialaiskyliä provosoidakseen Georgian hyökkäämään. Siinä onnistuttuaan venäläissotilaat aloittivat laajamittaisen hyökkäyksen Georgiaa vastaan.

Tällaista aggressiivista politiikkaa nimitetään imperialismiksi, mikä tarkoittaa suurvallan pyrkimystä vaikutusalansa laajentamiseen.

 

TSAARI PERUSTI KANSOJEN VANKILAN

Georgian-sodan juuret johtavat aikaan, jolloin slaavien johtaja eli tsaari ryhtyi valtaamaan itselleen maita, jotka eivät hänelle kuuluneet. Tsaareilla tai Venäjällä ei pitäisi olla mitään tekemistä Kaukasiassa - niin kuin ei monilla muillakaan alueilla, jotka se on itseensä pakkoliittänyt.

Imperialismi ylipäätään on suurimpia rikoksia, joihin kansanjohtajat voivat maansa johdattaa. Valloitetulle alueelle se on suuri onnettomuus. Tällainen hyökkäyspolitiikka on myös luonut kolonialismin, siirtomaajärjestelmän. Viime vuosikymmeninä sitä on jouduttu purkamaan, useimmiten veristen itsenäisyystaistelujen jälkeen.

Tsaarin Venäjä aloitti Siperian valloituksensa 1500-luvun lopulla. Miekan terällä kansa toisensa jälkeen alistettiin Moskovan alaisuuteen ja verovelvollisiksi. Tämä merkitsi häikäilemätöntä alkuperäiskansojen riistämistä. Vastarintaa tehtiin, mutta tsaarin julmille kasakoille ei paljon voitu. Alueen suomalais-ugrilaisten kansojenkin oli taivuttava ylivoiman edessä.

1700- ja 1800-luvuilla venäläiset valloittivat Kaukasuksen ja Transkaukasian. Ensimmäisen kerran Venäjä miehitti nykyisen Georgian alueen 1801, ja viimeksi se itsenäistyi 1991.

Neuvostoliiton aikana maassa oli 127 virallista kieltä ja lisäksi joukko epävirallisia. Imperiumiin pakkoliitettyjen kansojen määrä oli suuri.

MAHTAVAT IMPERIUMIT "PETOJA"

Myös Raamattu puhuu imperialistisista suurvalloista, esimerkiksi Danielin kirjan 7. luvussa. Danielille näytetyssä näyssä suuria maailmanvaltoja kuvataan eläinten muodossa. Leijona kuvasi Babylonia, karhu Meedo-Persiaa, pantteri Kreikkaa ja kymmensarvinen peto yleisen harhaluulon mukaan Roomaa ja Euroopan valtioita - omasta mielestäni selkeästi islamia, joka tosiaan oli "erilainen kuin ne muut ja murskaa kaiken alleen". Rooma ei koskaan hallinnut samalla idän alueella, vaan piti itse Babyloniaakin hallussaan alle vuoden Hadrianuksen ja Trajanuksen vallanvaihdon yhteydessä.

Kun Jumala katsoo näitä ylpeitä ja mahtavia maailmanvaltoja, hän näkee niiden sisäisen olemuksen ja nimittää niitä "pedoiksi" (KR 1933).

Historian suurin - joskaan ei ehkä petomaisin - imperiumi oli 1800-luvun iso-Britannia, joka kuningatar Viktorian aikana hallitsi neljäsosaa sekä maapallon pinta-alasta että ihmisistä.

Mammuttimaiset maailmanvallat eivät koskaan ole kuuluneet Jumalan suunnitelmiin. Niiden pystyttäminen ja ylläpito perustuu suurvallan hallitsijoiden sotaisuuteen, ahneuteen ja pohjattomaan vallan- ja kunnianhimoon. Kuvaavaa on esimerkiksi danielin kuvaus neljännestä pedosta, jolla oli "suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjkoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa" (7:7).

 

PEDOT LOPETETAAN, RAUHA ALKAA

Jumalan johdatus kansojen historiassa on vienyt kansat niille sopiville asuinpaikoille, joilla on luonnolliset rajansa. Koska kieliä ja kansoja on useita tuhansia, ei ole ollut käytännössä mahdollista, että kaikilla kansoilla olisi oma valtio. Tässä on ollut tilaisuutensa valtaa ja kultaa havittelevilla isompien kansojen johtajilla, jotka haluaisivat hallita muitakin kuin vain omaa kansaansa.

Loppu imperialistisiin hankkeisiin tulee vasta, kun Kristus palatessaan tuhoaa niin pedon kuin petovallatkin, ja taivaallinen rauha laskeutuu.

Tuon suuren aamun koitto ei varmaan ole kaukana, mutta sitä ennen kansat viedään tulen läpi.

Mukaeltu Ristin Voitto 9.9.2001

 

Ihminen hävitti megafaunan kaikilta mantereilta. Ihminen pelkää petoja. Siksi ne eivät ole pitkäikäisiä:

http://www.biokemia.fi/Gigantismi.htm

 

Daniel
7:1 Belsassarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena Daniel näki unen, päänsä näyn, vuoteessansa. Sitten hän kirjoitti tämän unen.
7:2 Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
7:3 Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
7:4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
7:5 Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."
7:6 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
7:7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
7:8 Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
7:9 Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
7:10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
7:11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
7:12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.
7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
7:15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua.
7:16 Minä lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Niin hän vastasi minulle ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
7:17 "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta.
7:18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti - iankaikkisesta iankaikkiseen."
7:19 Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
7:20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
7:21 se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
7:22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.
7:23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
7:24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
7:26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
7:27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
7:28 Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.

 

Ilmestyskirja
13:1 Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
13:3 Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
13:5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
13:7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
13:9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
13:10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

http://www.kp-art.fi/default.htm

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!