Takaisin Ajatusvarikolle
Dinoglyfit - Esihistorialliset eläimet Raamatun lehdillä & Muinaisen ihmisen Tieto-Taito

Miten tehdä itsemurha?

Et voi viedä itseltäsi elämää,

jos sinulla ei ole sellaista:

 

Johanneksen evankeliumi 3:36:
"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä;

mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä,

vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

 

Rakas Ajatusvarikon lukija,

 Olin 7 vuoden ajan hienotunteisempi itsemurhaa hautovien lähimmäisteni ollessa kyseessä.

Nyt minulla on tunnollani ihmishenkiä, käsiteltyäni hengellisiä asioita liian vähän suoraan itsetuhoa harkitsevien lähimmäisteni edessä.

Sitä vastuuta minä en jaksa kantaa.

Siksi kirjoitin tämän esseen, välittääkseni Herrani palvelijana tämän vakavan varoituksen.

Vaikeudet ja alamäet kuuluvat elämään. Ilo tulee aina yllättäen, sitä ei voi pedata.

Ihmiset eivät tunnu kestävän vaikeuksia yhtä paljon kuin ennen, mutta elämä ei toimi kuten pikakahvi.

Nappia painamalla toimii vain yksi koneisto.

Apteekin Ylähyllyllä on varattuna sinullekin oma nimi ja oma kutsumus.

 

Pura tuskaasi ja soita vaikka ja pura mieltäsi: 040/7474967

On parempiakin tapoja hakea huomiota ja kerätä sääliä. Voit vahingossa onnistuakin.

Jos taas tahdot KOSTAA exälle, niin Jumala kostaa sinulle. Se on toiseksi pahinta, mitä voit lähimmäisellesi tehdä.

"'Kosto on minun ja minä olen maksava', sanoo Herra."

Me ihmiset olemme huonoja kostajia, koska emme näe taustoja, heikkoutta, emmekä malkaa omassa silmässä.

Rikka tarkoitti roskaa. Malka on kattohirsi.

OMEGA-3 JA KALAÖLJYT MIELIALAN JA ITSETUHOISUUDEN HOIDOSSA

Kymmenen maailman myydyimmän lääkkeen joukosta puolet ovat psyykelääkkeitä, mukaan lukien sijat 2., 3., ja 4. Psyykeen ongelmilla tehdään valtavaa liiketoimintaa. Samaan aikaan Läntisen teollisuusmaiden väestö on siirtynyt syömään epäluonnollisen vähän monityydyttymättömiä rasvoja, jotka ovat miltei kaikkien hermonvälittäjäaineiden (neuromediaattorien) lähtöaineita.

Ennen kalaöljyn DHA-yhdistettä kutsuttiin jopa vitamiini F:n nimellä, koska ihmisen on PAKKO saada sitä ravinnosta elääkseen.

Kehomme ei kykene tuottamaan ja syntetisoimaan Oomega-3:a itse.

 

Lääketieteellisessä mielessä neuvon sinua vakavasti ottamaan kalaöljyä tai muuta oomega-3:sta sisältävää litkua pari ruokalusikallista päivässä. Kahden kuukauden kuurin jälkeen masennus ja psyykelääkkeistä johtuva itsetuhoinen ajatuskierre helpottaa. Mutta se ei tarkoita että pitäisi kalaöljy lopettaa siihen. Sen sisältämä DHA (22:6, pitkäketjuisin monityydyttymätön rasvahappo) on neurovitamiini eli F-vitamiini. Eli sitä on PAKKO saada ruuasta, koska kehomme ei kykene sitä itse tekemään vaikka aivot vaativat sitä toimiakseen.

Me syömme epäluonnollisesti tätä nykyä ja altistumme siksi tappavalle masennukselle. 300 vuotta sitten suomalaisten ruokavaliossa oli oomega6:n suhde oomega3:een 2:1, kun nykyään se on 10:1 - 15:1. Esimerkiksi jauhoista krakataan pois monityydyttymättömät rasvat, jotta ne säilyisivät pidempään. Aivan samoin kuin tuo lihominen, myös itsetuhoiset ajatukset ovat pitkälti SSRI-psyykelääkkeiden aiheuttama vika.

Sinua ei luotu turhaan. Vapahtaja voi osoittaa voimansa arjessasi ja muuttavan rakkautensa jos Hän saa olla sinulle sekä Herra että Vapahtaja. Ne ovat kolikon kääntöpuolet. Mutta Hän tahtoo sitoutua sinuun. En välttämättä ihaile Lutheria kaikessa, mutta siinä hän osui vasarallaan naulan kantaan kun sanoi että se on "autuas vaihtokauppa": sinä annat Jeesukselle kaikki mitä sinulla on. Vapahtaja antaa sinulle kaiken mitä Hänellä on. Minun kohdallani se on toiminut, sitä paremmin mitä vaikeampia valintatilanteita on ollut, kun on luopunut jostakin opetuslapsen aseman tähden.

"Joka elämänsä löytää, hän kadottaa sen. Joka elämänsä kadottaa minun tähteni, hän on sen löytävä."

Sananlaskut:
8:1 Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua?
8:2 Ylös kummuille, tien viereen, polkujen risteyksiin hän on asettunut.
8:3 Porttien pielissä, kaupungin portilla, oviaukoissa hän huutaa:
8:4 "Teitä minä kutsun, miehet, ja ihmislapsille kaikuu minun ääneni.
8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.
8:6 Kuulkaa, sillä jalosti minä puhun, ja avaan huuleni puhumaan, mikä oikein on;
8:7 sillä totuutta minun suuni haastaa, ja jumalattomuus on minun huulilleni kauhistus.
8:8 Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää.
8:9 Ne ovat kaikki oikeat ymmärtäväiselle, suorat niille, jotka löysivät tiedon.
8:10 Ottakaa minun kuritukseni, älkääkä hopeata, ja tieto ennen valituinta kultaa.
8:11 Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa.
8:12 Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden.
8:13 Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.
8:14 Minulla on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima.
8:15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät.
8:16 Minun avullani päämiehet vallitsevat ja ylhäiset, maan tuomarit kaikki.
8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
8:18 Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus.
8:19 Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta, minun antamani voitto valituinta hopeata parempi.
8:20 Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa,
8:21 antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.
8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
8:23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
8:26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
8:27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
8:28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
8:29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
8:30 silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
8:31 leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
8:32 Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
8:33 Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
8:34 Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
8:35 Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
8:36 Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."

 

Tuossa Sananlaskujen 8 luvussa tämä hahmo määrittelee itsensä "viisaudeksi". Se on suurinta ylimielisyyttä mitä on olemassa - mutta se ei ole minun, vaan Herrani.

Itsari?

Hirttäytyminen?

Yliannostus?

Ampuminen?

Rekan alle?

Hukuttautuminen?

Hyppy talon katolta?

Myrkkyä?

Unilääkkeillä?

Ilmaa suoneen?

Ranteet auki?

Missä sijaitsevat valtimot?

Kivuton kuolema?

Henkivakuutus?

Iankaikkisuus?

Kuolemasi jälkeen jatkat siitä mihin jäit.

Olosi jatkuu tangentin suoran suuntaisesti kuolemasta ikuisuuteen.

Kaikki ei pääty kuolemaan.

Itsemurha ei ole ratkaisu.

SIITÄ NE VAIKEUDET VASTA ALKAVAT!

Jos minä menisin tällaisenani taivaaseen, taivaasta tulisi Helvetti kaikille muillekin.

Minut pitää muuttaa, jotta taivas edes voisi olla olemassa.

Minusta pitää tehdä Pyhä, kuten Jumala on Pyhä.

Minä tarvitsen sovitusta. Lunastusta.

Se on järkipuhetta, ei mitään tunteilua.

Itserangaistus ei toimi. Sitä ei lasketa.

Pakoon ei pääse. You can run, but you can't hide.

Paeta yrittivät jo Adam ja Eevakin Jumalan kasvojen edestä.

Epätoivoinen näkee ongelmansa vain omasta kapeasta sektoristaan.

Älä jumitu samaan suppeaan ajatteluun.

Voittamattomia ongelmia ei ole olemassakaan. Lopeta itse vertaileminen muihin ihmisiin.

Vertaa itseäsi sen sijaan Jumalaan.

Sinä et ole vielä valmis lähtemään.

Realisti ajattelee ikuisuutta ja suhdettaan Kaikkivaltiaaseen Persoonaan.

Vain sinisilmäinen hölmö satsaa näihin 80 vuoteen ja kerää aarteita maan päälle.

Jeesus käski hankkimaan rahaa ja rikkautta, tiesitkö sitä?

 

Matteuksen evankeliumi:
"6:19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
6:20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta."

How to suicide?

That's NOT the question.

The question is: How to FIND oneself a life?

You can't lose one, if you don't have one.

It's Eternal. And You're fragile.

Get Yourself a Life!

Powerpoint-esitys ihmisarvon turmelemisesta tieteen ja evoluution nimissä

 

AHDISTUS

"Jumala tietää, miltä sinusta tuntuu. Hän on pahoillaan, ja Hän tahtoo hyvittää sen.

Saat tasata tilisi Hänen kanssaan viimeistään viimeisellä tuomiolla, jossa tuomarina on mies, joka tietää, miltä tuntuu kärsiä.

Tuon miehen nimi on Jeesus.

Maailma on paha paikka. Me ihmiset olemme pahoja. Minä ja sinä.

Jumalalla on kuitenkin suunnitelma, jossa sinä olet mukana.

Hän tahtoo lapsia, ja Hän tahtoo ottaa myös sinut lapsekseen.

Hän tahtoo ottaa monta muutakin lapsekseen, ja sitä varten antaa maailman vielä jatkua radallaan.

Mutta yhtenä päivänä Hän saa kaikesta tästä paskasta tarpeekseen, ja sitten Hän pistää sille lopun.

Me olemme pahoja ja teemme paljon sellaista, joka saa Jumalan murheelliseksi.
Hän tarjoaa meille anteeksiantamusta käsi ojossa, ja toivoo vain, että emme torju Häntä.

Hän jopa tuli meidän keskellemme, ihmiseksi, ja kärsi niinkuin me ja kuoli.

Hän sanoo, että jos vain suostumme, Hän ei rankaise meitä meidän pahoista teoistamme, vaan
kohdistaa vihansa syntiämme kohtaan mielummin itseensä, Jeesukseen.

Jeesuksen kuolema ja synnitön elämä on Jumalan anteeksipyyntö kaikesta tästä paskasta,

mitä Hän antaa maailmassa olla. Siinä Hän ottaa vastuun kaikesta siitä pahasta, mitä antaa täällä tapahtua.

Sen takia kenenkään ei ole pakko mennä viettää ikuisuuttansa erossa Jumalasta.

Jumalaa nimittäin sinuun puhallettu elämän henki kaipaa, vaikka et ehkä tiedä sitä. Hänen yhteyteensä.

Ahdistukseesi on olemassa ratkaisu. Parempi ratkaisu. Iloinen ratkaisu. Ilo yllättää.

Tänään tilanne on se, että Jumala on antanut meille lahjan. Sinulle ja minulle. Sen lahjan nimi on elämä.

Se ei aina maistu makealta. Itse asiassa se on joskus täyttä paskaa.
Joillekin se on aina täyttä paskaa. Jeesus tietää sen, ja on pahoillaan.
Mutta Jumalalla on tarkoitus elämälle, jonka Hän on meille antanut.

Jumalan tahto on, että me olisimme Hänen lapsiaan jo tässä elämässä.

Sitä varten meidän ei tarvitse tehdä mitään.

Vain sanoa, että "Ole hyvä, annan itseni sinulle. Eläväksi uhriksi. Tee mitä tahdot. Minä en jaksa enää mitään."

Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Jos otat Herran ja luovut vapaudestasi tehdä omien halujesi mukaan, Hän kantaa myös vastuun sinusta.

Siinä se, loppu on Jumalan vastuulla.

Jos odotat Jumalalta merkkiä, niin muista:

Olet yksin vastuussa jos surmaat itsesi.

Et voi syyttää teostasi ketään toista. Ketään. Saatanan nimi merkitsee "Syyttäjää", ja syytöksiä hänellä tosiaan on, meitä kumpaakin vastaan.

Jeesus ei ole sinun vihollisesi. Mutta Saatana on.

Hän on paitsi murhaaja, myös valehtelija.

Älä usko Saatanan valheita itsetuhosta ratkaisuna.

Saatana tahtoo vahingoittaa sinua.

http://www.peter-lehmann-publishing.com/withdraw/finnish.htm

Coming off Psychiatric Drugs. Successful Withdrawal from Neuroleptics, Antidepressants, Lithium, Carbamazepine and Tranquilizers

Miten pääsen eroon psyykenlääkkeistä?

Markku Myllykangas

Antti Heikkilä

Matti Tolonen

Christer Sundqwist

FOR THE ENGLISH-SPEAKERS:

I have done some researh on the oomega-3 fatty acids, especially their physiological final stage where the 22:6 is coupled to phosphatidylserine. We know that the median time for 2nd attempt suicidal act in the US drops at 1 year and 10 months from 50% to 4.5% if the cohort is fed not only with serotonin reuptake inhibitors but also with 2 grams of oomega-3 per day. This DHA or 22:6 used to be called even vitamin F since it is vital in the diet. But not anymore when 5 out of the 10 bestselling drugs are psycho-stuff. The natural OO6/OO3 in the diet should be 1:1 or 2:1 - as in Japan - but in the US it is 22:1, in France 12:1 and in Finland something between. DHA directly correlates to serotonin and thus to various neurotransmitters such as melatonin, which makes us sleep. We got rid of the not-sleeping by 4 grams of DHA per day to our kid, and also the biting and kicking is much less frequent now. In prisons in Finland, over 50% of the inmates have ADHD. Even in later age, the DHA intake helps greatly the impulsive criminals. In Israel, they have carried out the largest cohort with DHA-PS with ADHD kids, with good results.

 

Nutr Health. 2007;19(1-2):9-19.

From homicide to happiness--a commentary on omega-3 fatty acids in human society.

Cleave Award Lecture.

Section on Nutritional Neurosciences, Laboratory of Membrane Biochenmistr and Biophysics, National Institute on Alcohol Abuse and Alcoholism, Bethesda, MD 20892-2088, USA.

The field of omega-3 fatty acid deficiencies as reversible risk factors in major psychiatric disorders has flourished in the last decade. Treatment recommendations of the American Psychiatric Association may be considered for application to more normative states of psychiatric health. Considered here is the proposition that an increased risk of personality disorders, and an increased sense of despair in normative populations, might be considered as symptoms of deficiencies of omega-3 fatty acids. The major changes in the essential fatty acid composition of the food supply, including increased availability of the omega-6 linoleic acid, may be correlated not only with increased risks of homicide, but also increased risks of suicide and suboptimal social cohesion.

 

J Affect Disord. 2008 Jan 16.

Omega-3 fatty acids and supportive psychotherapy for perinatal depression:

A randomized placebo-controlled study.

Women's Mental Health Center, University of Texas Southwestern Medical Center at Dallas, United States; Department of Psychiatry, University of Arizona College of Medicine, United States.

BACKGROUND: Perinatal major depressive disorder (MDD), including antenatal and postpartum depression, is common and has serious consequences. This study was designed to investigate the feasibility, safety, and efficacy of omega-3 fatty acids for perinatal depression in addition to supportive psychotherapy. METHODS: Perinatal women with MDD were randomized to eicosapentaenoic (EPA) and docosahexaenoic acids (DHA), 1.9g/day, or placebo for 8weeks. A manualized supportive psychotherapy was provided to all subjects. Symptoms were assessed with the Hamilton Rating Scale for Depression (HAM-D) and Edinburgh Postnatal Depression Scale (EPDS) biweekly. RESULTS: Fifty-nine women enrolled; N = 51 had two data collection points that allowed for evaluation of efficacy. Omega-3 fatty acids were well tolerated. Participants in both groups experienced significant decreases in EPDS and HAM-D scores (p<.0001) from baseline. We did not find a benefit of omega-3 fatty acids over placebo. Dietary omega-3 fatty acid intake was low among participants. LIMITATIONS: The ability to detect an effect of omega-3 fatty acids may have been limited by sample size, study length, or dose. The benefits of supportive psychotherapy may have limited the ability to detect an effect of omega-3 fatty acids. CONCLUSIONS: There was no significant difference between omega-3 fatty acids and placebo in this study in which all participants received supportive psychotherapy. The manualized supportive psychotherapy warrants further study. The low intake of dietary omega-3 fatty acids among participants is of concern, in consideration of the widely established health advantages in utero and in infants.

 

Associations between increases in plasma n-3 polyunsaturated fatty acids following supplementation and decreases in anger and anxiety in substance abusers.

Psychiatry Service, DVA New York Harbor Healthcare System, Brooklyn, NY 11209, USA.

OBJECTIVE: Mounting evidence indicates that low levels of n-3 polyunsaturated fatty acids (PUFAs) play a role in the pathophysiology of a large number of psychiatric disorders. In light of the suboptimal n-3 PUFAs intake due to poor dietary habits among substance abusers and the strong associations between aggression, anxiety and substance use disorders we examined if insurance of adequate intakes of n-3 PUFAs with supplementation would decrease their anger and anxiety scores. METHOD: Substance abusers (n=22) were assigned to either 3 g of n-3 PUFAs, mainly eicosapentaenoic acid (EPA) and docosahexaenoic acid (DHA) or soybean oil in identically looking capsules. The trial was double-blind, randomized and lasted 3 months. Anger and anxiety scales were administered at baseline and once a month thereafter. Blood samples were collected at baseline and at the end of the trial. RESULTS: Patients' dietary intakes of n-3 PUFAs fell below recommended levels. Assignment to n-3 PUFA treatment was accompanied by significant decreases in anger and anxiety scores compared to placebo assignment. These changes were associated with increases in plasma levels of both EPA and DHA but an increase in EPA was more robustly correlated with low end-of-trial anxiety scores and an increase in DHA was more robustly correlated with low end-of-trial anger scores. CONCLUSION: These pilot data indicate that ensuring adequate n-3 PUFA intake via supplementation benefits substance abusers by reducing their anger and anxiety levels. The strong correlations between an increase in plasma EPA and lower anxiety scores and between an increase in plasma DHA and lower anger scores suggests a need for the further exploration of the differential responses to these two n-3 PUFAs in different psychiatric conditions.

 

Psychosom Med. 2007 Dec;69(9):932-4.

High omega-6 and low omega-3 fatty acids are associated with depressive symptoms and neuroticism.

Department of Psychology, Allegheny College, 520 North Main Street, Meadville, PA 16335-3902, USA.

OBJECTIVE: To examine the concentrations of omega-3 and omega-6 polyunsaturated fatty acids in serum obtained from nonpatient community volunteers not selected for hypercholesterolemia. Previously we reported that the relative concentrations of omega-3 and omega-6 polyunsaturated fatty acids in serum covary with depressive symptomatology and neuroticism in hypercholesterolemic adults. METHODS: A total of 116 adults without current Axis I psychopathology completed the Beck Depression Inventory (BDI) and the NEO Personality Inventory--Revised (NEO-PI-R). Fasting serum phospholipid eicosapentaenoic (EPA), docosahexaenoic (DHA), and arachidonic acid (AA) were determined (% of total pool). RESULTS: Higher AA and AA:EPA ratio, adjusted for age, gender, and race, were associated with greater depressive symptomatology (BDI score of >or=10). Lower EPA, and higher AA, AA:EPA ratio and AA:DHA ratio were associated with greater NEO-PI-R Neuroticism. The six Neuroticism subscales were each associated with two or more fatty acid measurements.

CONCLUSIONS: In conjunction with other reports, these findings suggest that the omega-3 and omega-6 fatty acids are related to negative affect at both the symptom and trait levels.


Kuvia luonnosta

 

http://www.kp-art.fi/default.htm

Pelasta elämä - luovuta verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!

ûM˙Mû