Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
→ HAASTE - CHALLENGE ←
Dinoglyyfit - Dinoglyfs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

WILHELM LECHE

”Nämä tosiseikat yhteensovittamalla pääsemme perusarvoiseen johtopäätökseen. Olemme nähhneet: I) että korkeammatkin eläimet -ihminenkin - ovat aikaisimmalla kehitysasteeIlaan (muna-asteella) yksisoluisia, vastaten niinmuodoin yksinkertaisia alkueläimiä 2) että korkeammilla eläimillä tämä yksisoluinen aste kehittyy monisoluiseksi palleroksi eli rakoksi, joka synnyltään ja rakenteeltaan vastaa eräitä alkueläinkolonioja; 3) ja että tuosta rakkulasta korkeammilla eläimillä kehittyy n. s. kaksi-itulehtinen eli gastrula-aste, joka kaikessa oleellisessa vastaa lampipolyypin ja sen sukulaisten täysikäisastetta. Jo nämä tosiasiat riittävät seuraavan johtopäätöksen perustaksi: korkeampien eläinten sikiökehityksessä esiintyy jono muutoksia, jotka pääpiirteilleen vastaavat alhaisempien eläinten täysikäisastetta. Tässä on siis sama ilmiö, joka jo monasti tutkimuksiemme kestäessa on esiintynyt. Muistettakoon kuinka pääkallo, rintalasta, isot aivot y. m. osat määrätyillä ihmisen sikiökehitysasteilla ilmeisesti muistuttavat vastaavien osien lopullisia kehitysasteita eräillä alhaisemmilla selkärankaisilla. Johtopäätökseksi tulee siis, että yksilön kehitys kokonaisuudessaan, samoin kuin useiden sen elimienkin kehitys, kuvastaa suvun kehitystä, ja etta kunkin yksilön sikiökehityksessa on jäljellä ainakin muutamia piirteitä suvun kehityksen vaiheista.

Nämä ja näiden tapaiset tosiasiat ilmaisevat yleistä saantöä, jota -kenties vähän liian komeasti -on sanottu biogeneettiseksi peruslaiksi. Haeckel on täsmentänyt sen seuraavaan muotoon: »Sikiökehityksessa toistuvat suvun kehitysvaiheet, -eli perusteellisemmin sanoen: Yksilön kehityskulussa munasolusta täysin kehittyneeseen asteeseen asti tapahtuvat rakenteen muutokset ovat sen pitkän muotojonon lyhyttä, supistunutta toisimista, jonka tämän yksilön kaikki esivanhemmat aina n. s. luomisesta lähtien tähän päivään saakka muodostavat.»

Mutta samalla Haeckel on ponnella korostanut sitä, että yksilön kehityskulku (ontogeneesi) ei ole vain supistunut, vaan monessa suhteessa myös muuntunut, »väärennetty» sukujohdon (fylogeneesin) toisiminen. Ja helppo on käsittää miksi tämä on välttämätönta. Sikiö elää omaa elämäänsa. Elämänehtojen muuttumisen täytyy vaikuttaa yhtä hyvin sikiöön kuin täyskehittyneeseenkin eliöön. Sikiön täytyy siis voida muovautua, mukautumalla sikiöelämän tarjoamiin erikoisoloihin, jolloin toisia sen elimistä alempien eläinmuotojen välillä on sittemmin esitetty useitakin epäilyjä. Niinpä on Oscar Hertwig aivan äskettäin huomauttanut, että yksilön kehityksessä ei olisi puhuttava esivanhempieti rakenteen toistamisesta, vaan sen sijaan elimelliselle kehitykselle luonteenomaisten muotoseikkojen toistamisesta, joille on ominaista pyrkiä yksinkertaisemmasta mutkikkaampaan. Täytyy, niin arvelee Hertwig, tunnustaa painavimmaksi vaikutteeksi orgaanisen elämänaineksen yleisten lakien ilmeneminen sekä embryonaalisissa että täyskehittyneissä muodoissa. Täytyyhän minkä korkeamman eläimen tahansa sikiöasteillaan jo käsittää myöhempien elämänasteittensa aiheet, jotka ovat syntyneet vasta sen jälkeen, kun sikiöastetta vastaava historiallinen (fylogeneettinen) muoto muuttuu, uusia kehittyy; sen täytyy sanalla sanoen voida saavuttaa uusia ominaisuuksia, sellaisia, joita sen esivanhemmilla täyskehittyneillä asteillaan ei koskaan ole ollut -elimiä, jotka siis eivät ole perittyjä.

» Yksilökehitystä kriitillisesti tutkittaessa ja arvioitaessa täytyy siis aina ennen muuta osata mäarata, mitkä kohdat sikiökehityksessä ovat väärentämattömiä historiallisia todisteita.» Kuta enemmän perinnöllisyys on vallitsevana jonkun eliön sikiökehityksessä (ontogeneesissä), sitä tarkemman kuvan sukujohdosta (fylogeneesistä) tämä ontogeneesi esittää. Kuta voimakkaamman mukautumisen alaisena sikiöelämä taas on ollut, sitä himmeämpi ja: muuttuneempi tämä sukujohdon kuva on. Haeckelin selitystä vastaan tälle jo ennen polveutumisopin voittoa huomiota herättäneelle rinnakkaisilmiölie eräiden sikiöasteiden ja täyskehittyneiden alempien eläinmuotojen välillä on sittemmin esitetty useitakin epäilyjä. Niinpä on Oscar Hertwig aivan äskettäin huomauttanut, että yksilön kehityksessä ei olisi puhuttava esivanhempien rakenteen toistamisesta, vaan sen sijaan elimelliselle kehitykselle luonteenomaisten muotoseikkojen toistamisesta, joille on ominaista pyrkiä yksinkertaisemmasta mutkikkaampaan. Täytyy, niin arvelee Hertwig, tunnustaa painavimmaksi vaikutteeksi orgaanisen elämänaineksen yleisten lakien ilmeneminen sekä embryonaalisissa että täyskehittyneissä muodoissa. Tiiytyyhän minkii korkeamman eläimen tahansa sikiöasteiliaan jo käsittää myöhempien elämänasteittensa aiheet, jotka ovat syntyneet vasta sen jälkeen, kun sikiöastetta vastaava historiallinen (fylogeneettinen) muoto jo oli muodostunut, ja joita siis ei voi piillä edellisissä alhaisemmissa eläinmuodoissa. Tämä Hertwigin arvostelu ei kuitenkaan osuasian ytimeen. Totta on, että ihmisen munasolut ja siittit)t sisältävät kaikkien täyskehittyneen ihmisen ruumiin ellmien aiheet. Mutta pääasia on, että ihmisen ensimmäinen kehitysaste vastaa alkuperäisinten elit)iden, alkueläinten lopullista astetta, sitä astetta, johon niiden kehitys päättyy, että muna ja siittitö ovat yksinkertaisia soluja, vaikkakin niissä piilee sellainen perintö, jota alkueläimillä ei ole. Oleellistahan tässä on, että korkeammat eliöt yksilökehityksensä kuluessa saavuttavat muotoasteen toisensa perästä, jotka ovat luonteenomaisia alemmille eliöille täyskehittyneinä jollei tässä vallitsisi syysuhteita ja jollei yksilön kehitystä ohjaisi suvun kehitys, olisi koko tämä silmäänpistävä rinnakkaissikiöiden sarja suorastaan ihme ja siis kokonaan käsittämätön. 

Vaikkakin vaara on tarjona viehättyä poikkeamaan sopi- mattoman kauas tutkimuksemme varsinaisesta aineesta, esi- tän ainakin yhden esimerkin eläinmuodon nuoruuden-asteen ja saman eläimen kantamuodon kumoamattomasta ja selv:tstå yht:tpitäväisyydestä. Olemme täss:t tapauksessa oikeutetut esiintym:tän suurella varmuudella -puheena olevan el:tin- muodon sukujohtoon näet tunnettu. Tarkoitamme n. s. merililjoja, jotka kuuluvat piikkinahkaisten pääjaksoon. Tämä luokka oli hyvin runsasmuotoinen maapallon vanhempina kausina. Nykyään on jäljellä ainoastaan harvoja merililjoja. Ne asustavat meren suurissa syvyyksiss:t, ja ominaista niille jne. jne.

Kirjan kuvat ovat paikka paikoin ansiokkaat ja yksityiskohtainen tekninen esitys antaa muutoinkin hyvän kuvan 1910-luvun embryologiasta, jolloin ko. tieteen eturintama alkoi olla pakotettu irtautumaan lineaarisesta rekapitulaatiosta. Leche käyttää muutamin paikoin nimenomaan Hisin kuvia, ja His oli aikanaan Haeckelin tunnetuimpia kriitikoita.
 

Leche, Ihminen. Otava 1914. s. 126-146, 158-159.