Eugeniikan uusi tulo


Eugen oli suosittu nimi eugeniikan eli rotuhygienian kulta-aikaan. "Rautaiset Mendelin lait" taottiin lainsäädäntöön läpi länsimaiden 1930-luvulla parissa vuodessa. Vajaamielisyys, alkoholismi , "merimiessukujen himo merelle" jne. olivat 1-2 geenin tuotoksia ja poistettavissa parissa sukupolvessa.


Sisällissotamme etnisten puhdistusten aikaan ruotsinkielisissä lehdissä kirjoiteltiin faktana, että "mongolirodun" aivot ovat keskimäärin 15% pienemmät kuin "germaanirodun". Maailman ensimmäinen rotubiologinen tutkimusinstituutti perustettiin Uppsalaan 1921 mm. Suomen ensimmäisen genetiikan professorin Harry Federleyn toimin. Hän oli myös maailman eugeniikan kattojärjestön hallituksessa ko. hankkeen perustajia. Suomalaisia kutsuttiin "Pohjolan neekereiksi" Darwinin aikaan. Preussilaisten ja baijerilaisten kiistassa Finnenfrage oli pilkkakirves.


Suomessa toteutettiin maailman laajin veriryhmätutkimus ja kvantitatiivisen morfologian valokuvanäyttely. Pyrkimys oli todistaa kahden rodun olemassaolo. USA:n emigranttilainsäädännössä suomalaiset olivat Euroopan ainoa keltainen rotu vuoteen 1965, mikä sulki koulujen ovet. Kun USAn 2 työväenyhdistystä yhdistyi, oli jäsenistä pennejä eli fennejä yli puolet. Maahanmuuttovirasto linjasi juutalaisista ja penneistä vajaamielisiä feebleminded olevan 80%. Hebreassa ei ollut äffää ja pen meinasi kulmaa, kulman taakse vetäytyvää tai vastaanväittäjää. Iso Tammi vs Baabelintornin kaatuminen. Mannerheim oli wannabe-tutkimusmatkailija ja puhui miehistään "Isaskarin poikina".


Antti Tuurin teos Taivaanraapijat kertoo, miksi suomalaiset päätyivät köytetyiksi ensimmäisten pilvenpiirtäjien teräspalkkeihin mohaukkien kanssa.


Tein lähdelöydön suomalaisoppineiden kirjeenvaihdosta evolutionismimme isälle Ernst Haeckelille Jenaan. Federley asui Haeckelin luona väitösopintojensa ajan. Evoluution tärkein yksittäinen todiste oli, Charles Darwininkin mukaan, sikiökuvien väärennöksiin perustunut Haeckelin ns rekapitulaatio-oppi, jonka mukaan yksilönkehitys pikakelaa lajinkehityksen. Tältä ajalta ovat peräisin etiikkaamme nakertaneet virheelliset käsitteet ihmissikiön evistä, ruskuaispussista ja turkista. Ensimmäisessä biologian oppikirjassamme (Kivirikko 1911) "tiedettiin" vielä ihmissikiöllä olevan toimivat kidukset.


Koulukirjamme uskottelevat edelleen ihmisen olevan 99-99,9% identtinen simpanssin kanssa perinnöllisesti. Oikea luku on korkeintaan 84%.


Popularisaatiossa Haeckelin kirjoista otettiin satojen tuhansien kappaleiden painoksia. Hänen perustamansa Monistien liigan "tiedekirkkojen" seuduilta nousi myöhemmin natsien suurin kannatus. Puuttuva linkki oli musta mies, joka rinnastettiin kuvastossa simpanssiin, orankiin ja gorillaan. Koiran Haeckel "tiesi" olevan lähempänä lammasta kuin mustan miehen ihmistä. Mulatti oli muuliin verrattava lisääntymiskyvytön hybridi.


Haeckel jakoi ihmisrodut 12 lineaariseen sarjaan joista ylimpänä olivat Ahvenanmaan teutonit, suomalaiset 4 askelmaa alempana.


Saksa ja Ranska omaksuivat rotuoppejansa Ruotsista. Kreivi Gobineau parjasi Tukholman suurlähetystöstä käsin: "Nämä kansat, rumuuden ja mitättömyyden perikuvat, eivät tunne suurempaa iloa kuin se, että parempirotuinen mies lähestyy heidän vaimojaan tai tyttäriään, niin että isä tai puoliso tai sulhanen voi toivoa itseään rodullisesti etevämmän sekaverikön ilmaantumista majaansa."


Vapaajoukot ulkomailta metsästivät 1918 taisteluiden jälkeen hämäläisiä kuin hirviä. Punavankileirien kalori-määrien motiivi kulki myös rotu-akselilla, ei pelkästään valkoisten ja punaisten akselilla. Toisen maailmansodan alla Suomen Valtakunnan Liiton aggressiivisen julkilausuman allekirjoittaneissa on lähes koko professorikuntamme. Suomen tärkein tiedepalkinto oli nimetty Suomen Kulttuurirahaston perustajan mukaan, joka tilaili ihmiskokeita ja oli organisoimassa vammaisten rekisteröintiä ja eliminointia SSS:n puheenjohtajana.


Suomessa ei koskaan pesty näiden pakkosterilisaatioiden likapyykkiä. Nykymetodeilla eugeniikan uuden ylilyönnin uhka on ilmeinen: Genomisekvensoinnin hinta on tippunut. Geenejä osataan räätälöidä CRISPR-tekniikalla. Etnisesti valikoivista influenssa- ja koronakannoista on tullut julki ensimmäiset tiedejulkaisut. Miljardien ihmisten nenänkaivuun DNA-datan jälleenmyynti on uhkana itsestään selvä.  


...---...

Suomi: Kaivosvero 0,6%

Kongo 0,6%

Norja 75%

Venäjä 50%

USA 25%

Valuuttojen pyramidikorttitalon romahtaessa kultaa rohmutaan. Kittilästä kaivetaan liki kaikki EU:n kulta. Suomelle maksetaan vain kiinteistövero.


Edelleen 90% lääkkeiden vaikuttavista aineista Kiinasta. "Voi sinua Samarkandi ja Vanaja kun et Etsikkoaikaasi tuntenut."


Stabiloitu mRNA LISÄSI riskiä menehtyä koronaan. Silti nyt Suomi koekaniini-pilotiksi WHO:n laajempaan mRNA-rokotteen kokeiluun, pikkulapsineen. WHO:ssa RNA-kampanja 500 eri mikrobia vastaan. RNA on hal-paa. Teknokratia on vauhtisokea. Suomipoika on riistomaa. Kokonaiskuolleisuutemme edelleen yli 12%. 60t menehtyneen rajan piti ylittyä vasta 2030, viime vuonna yli 63t. mRNA koodaa spike-orjantappurapiikin toksiinia tutkimusjulkaisuissa yli 6 kuukauden jälkeenkin imusolmukkeissa vaikka luonnollisessa infektiossa puoliintumisaika mRNA:lle vain sekunteja. Koodaa alkuperäistä wuhanilaisen sekvenssiä, vaikka virus on mutatoitunut jo moneen kertaan. Koodaa toksiinia joka läpäisee BBB:n veriaivoesteen ja aiheuttaa erilaisia enkefaliittisia neurologisia vaivoja.


Kalastajien jälkeen metsästäjät jaagaavat Isaskaria uudesta maastaan johon kiintyi. Efraimin kymmenen identiteettikadonneen heimon 390X7 diaspora päättymässä.

Miksi syyskuussa alkava 7. Tishri-kuu oli esikoisoikeuden saaneen Efraimin goyim-pakanoiden kuukausi? Mazel tov mazaroth tuli eläinradan zodiacsin liturgiasta. 390x7 vuoden diaspora Efraimin yksiässäisten uudisraivaajille täyttyy näinä vuosina.


Hebrean Em, äiti vs emo, emä

Ab, isä vs Appi

Chaverim, kaveri, haveri vs kaveri, haveri

Tippa on tippa. Pissa on pissa. Achjo on ahjo. Ovi, avata; jalka; karja jne. muinaishebreasta. Koda on ruokateltta joka kajastaa valoa, koti. Raha on raha, anatomiasta tulevat voimasanatkin samaa etymologian juurta.


Juudan ja Efraimin/Israelin sisällissodassa Efraimin juntit yksiässäiset napattiin Jordanin kahluupaikoilla kun eivät osanneet sanoa shibbolettia suhuässää. Pakanoiden Galileasta melkein kaikki apostolit. Ekana kutsuttu Qumranin og temppelipappien kisälli Andreas teki viimeisen vaarallisimman lähetysmatkansa Bjarmiaan Perämaahan Permiin Karjalaan mistä muistona Antreaat, vinoristit ja Antero Vipusen ihmetarinat. Kaaoksen aikana ennen seitsemättä Tuhatvuotista 7. lepopäivää Juudan ja Joosefin/Efraimin paimensauvat fuusioituvat takaisin yhteen. Mr & Mrs Jesaja 11:13: "Silloin katoaa Efraimin kateus, ja Juudan vihat häviävät. Efraim ei kadehdi Juudaa, eikä Juuda vihaa Efraimia."

...---...

Magisteri oli duunarina Skyyttapoliksessa joka ainoa UT:n Dekapolin 10 pakanakaupungista Jordanin länsipuolella. Tunsi kalloista mäntysimaa juovien barbaarien arkkityyppien eetoksen. Saman kaupungin muureille oli Saul ja Joonatan ripustettu häpäistyinä. "Tässä Kuninkaassa ei ole skyyttalaista/maagogilaista juutalaista eikä kreikkalaista", vain Magisterissa loppuu etnos etnosta vastaan.

Suursaarenkin vanha nimi oli GOGLAND, sieltä se näkyi. Jeremia 1 Pohjoisessa kiehuu pata, sieltä kirous leviää yli kaiken maan. Jumala varmisti vielä, näkihän Jeremia oikein. Hesekiel 38-39 kaddish-luvun mukaisesti pohjan periltä Goomer Germania Ranskat proxykätyrina.


Golgata, 'Goljat Gatista' a.k.a. "Pääkallonpaikka". Miksi nuori Daavid hautasi nefilim-rafalaisen pään Suuren Kuninkaan kaupungin edustalle? Sota lopussa on langenneiden kapinallisten enkelivartijoiden hybridi-ufoteknologiaa vastaan turbona. Miksi 7. Tishri-kuu oli esikoisoikeuden saaneen Efraimin goyim-pakanoiden kuukausi? Mazel tov mazaroth tuli eläinradan zodiacsin liturgiasta. 390x7 vuoden diaspora Efraimin yksiässäisten uudisraivaajille täyttyy näinä vuosina.


Miksi Israelin hallinto ei rahoita Liiton Arkin etsintää? Koska tietävät kyllä missä og originaali on. Löydön teki myös Suomen Valtteri Juvelius Juva juuri ennen WWI:tä, Indiana Jonesin esikuva ja Karjalaisten laulun luoja. Ei ole maamme viljavaa, vaan on karjapaimenen hommaa ja Laulun runsautta. Karja on hepreaksikin Kar tai Car.


Shiat-islam uskoo että mahdi ja loppusota käynnistetään vasta kun Mooseksen arkki löytyy. Kaipuu kuin Sammon arkin kaipuu muinaiskalevalaisen kerronnan korrelaatiossa. Sekulaari Israel ei tahtonut riskiä julkaisusta edes patriarkkojen Y-kromosomin haplotyypin isälinjasta tai matriarkkojen mitokondrio-DNA sekvensointien äitilinjoista Hebronin jättiläisten jaagaamista muinaiskalmistoista. Saati sitten arkki-kapasitaattorista. Hgin yliopistopaino julkaisi elämäkerran Juveliuksesta.


Miksi Magisteri laski kirkkonsa perustuskiven juuri Hermonin vuorella lehtimajantelttaillessaan? Juuri Hermonille 20 ufoenkeliä laskeutui Enokin isän Jaredin hallituspäivinä, kukin 9 käskyläisensä kanssa. Hermonilta käsin nuo 200 opettivat ihmeellistä teknologiaansa. Juuri siellä Jeesus teki haasteensa ja julisti voittonsa ja nimesi Pietarin mikros piskuisen laumansa esimerkiksi ja protos-johtotähdeksi umpihankea tarpomaan. Auringonpimennyksen piirtävät Alef Tav Yhdysvaltain Amerikan yli, nyt ollaan puolivälin tienoilla. Tässä kuussa pimennys Israelissa. Moedim. MERKKEINÄ ensisijaisesti iso valo päivällä & pikkuvalo yöllä. Vasta sitten osoittamaan päiviä ja vuosia, yomim ja shoanim.


ET Alien Alffit palaavat:

2. Tess. 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää


Rafa meinaa paranemista. Vampyyrimyytti tuli näistä nefilimeistä jotka paranivat itsensä nopeasti. Oudoin jae Raamatussa on Genesis 8 maininta että ennen Vedenpaisumusta maassa oli jättiläisiä - ja sen jälkeenkin. Qumranin og temppelipappien Johannesten Jouchananien jne tekstikopiot kuvaavat miten Kanaan tuli Haamista Karman maasta seemiläisten sydänmaille maan napaan maamassan keskipisteeseen koska Arpaksad löysi Hermonilta haram kirousten vuorelta kallioon hakatut reseptit perimän muokkausreseptistä. Eliöiden juurten leikkaamisesta puhuu Enok ja Jasherin oikeakronikka. RafaEl on yksi neljästä ns arkkienkelistä, hän parantaa muita kuin itseään.


Qumranin saadokilaispappien perustaja oli Zadok, ainoa uskollinen Daavidin pappi. Jupiter on hepreaksi Zadok tai Zedek, vanhurskas ja Messiaan tähtien kanssa eri tahtiin vaelteleva eli "planeetta". Melkizedek oli Salemin eli rauhan kuningas, Salemista tuli Jerusalem. Abraham maksoi kymmenykset Melkizadekille joka palveli El Elyonia, "Korkeinta". Liberaalit saddukeukset varastivat saadokilaisten nimen ja kreikantajat käänsivät Zadokin "sen tien kulkijoiksi", mikä muuttui kristityiksi hellenisöinnissä Antiokiasta käsin Apostolien teoissa. UuTeen lakonista sarkasmia on maininta, etteivät "saddukeukset uskoneet enkeleihin eivätkä ylösnousemukseen".


"Ja nämä ovat niiden pyhien enkelten nimet, jotka vartioivat: Uriel, yksi pyhistä enkeleistä, joka on yli maailman ja yli Tartaruksen. Rafael, yksi pyhistä enkeleistä, joka on yli ihmisten henkien. Raguel, yksi pyhistä enkeleistä, joka kostaa valon maailmassa. Mikael, yksi pyhistä enkeleistä, todistaa, hänet on asetettu ihmisen parhaan osan ylle ja kaaoksen ylle. Saraqael, yksi pyhistä enkeleistä, joka on asetettu niiden henkien ylle, jotka tekevät syntiä hengessä. Gabriel, yksi pyhistä enkeleistä, joka on paratiisin yllä ja käärmeiden ja kerubien yllä. Remiel, yksi pyhistä enkeleistä, jonka Jumala asetti niiden ylle, jotka nousevat...


Ja Herran neljällä puolella minä näin neljä olentoa, erilaisia kuin nuo, jotka eivät nuku, ja minä opin heidän nimensä: sillä enkeli, joka meni kanssani, teki minulle tunnetuksi heidän nimensä, ja näytti minulle kaikki salatut asiat. Ja minä kuulin noiden neljän olennon äänet, kun he ylistivät kunnian Herraa. Ensimmäinen ääni siunaa Herraa aina ja iankaikkisesti. Ja toinen ääni, jonka kuulin, siunaa Valittua ja valittuja, jotka kulkevat Herrassa. Ja kolmannen äänen minä kuulin rukoilevan ja puhuvan niiden puolesta, jotka vaeltavat maan päällä ja rukoilevat Herran nimessä. Ja minä kuulin neljännen äänen vastustavan saatanaa ja kieltävän häntä tulemasta Herran eteen syyttämään niitä, jotka vaeltavat maan päällä. Sen jälkeen minä kysyin rauhan enkeliltä, joka kulki kanssani ja joka näytti minulle kaiken, mikä on salattua: "Keitä ovat nämä neljä olentoa, jotka olen nähnyt ja joiden sanat minä olen kuullut ja kirjoittanut muistiin?" Ja hän sanoi minulle: "Tämä ensimmäinen on Mikael, armollinen ja kärsivällinen ja toinen, joka on asetettu yli kaikkien sairauksien ja kaikkien ihmisten lasten haavojen, on Rafael: ja kolmas, joka on asetettu yli kaikkien voimien, on Gabriel: ja neljäs, joka on asetettu yli katumuksen toivoksi kaikille niille, jotka perivät ikuisen elämän, on nimeltään Phanuel." Ja nämä neljä ovat Herran neljä enkeliä ja neljä ääntä, jotka kuulin niinä päivinä."

Enok 40.


Suomalaiset nimet planeetoille pytikät ja pöperöt ja matikat ja linnunradan maitopyörät säilyneet uutta Vedenpaisumusta veden Kantaa Kantoa loihtineesta Onnimanni Oltermanni Vanhaikäisen loitsusta. Roomalaiskirjeessä viitataan EfraImin yksiässäisten siunaukseen Genesis 48-49 pakanoiden täyteys täysi luku.


Väinämöisen veneenveisto ja Kekri kuoleman muistojuhla halloween mar marras kuolemankuussa oli muinaisuuden vahvin muistojuhla vestifaali. Immanuel Velikovsky naurettiin pihalle todistellessaan og 12x30 päivän kalenterin, Tulvan ja Edenin alkumantereen repeytyneen aurinkokuntamme planeetoiden synkronoinnin rikkoutuessa Noach levon aikaan. Heprean nuoch meinaa nuokkumista, nukkumista. Nykyään vuodessa 364 eli 7x7x7+7+7+7 päivää ja karkausviikko 7 vuoden välein. Daavidilla 364 päiväpsalmia. Velikovsky oli yksi Jerusalemin heprealaisen yliopiston 12 perustajasta. Eno Albert kuoli Velikovskyn kirja rintansa päällä, joskin kieltäytyi kunniasta Israelin ekana presidenttinä Weissmanin eduksi.


Tuosta 600-luvun eKr. tiedostamisesta: Danieln oli Zarahustra/ZoroASTER, aika vahva näyttö siitä. Pysyi hovissa läpi kahden vallankaappauksen siitä... KatASTROfia odotellessa.

Kiehtovaa aineistoa on tuo muinaiskalevalaisen kerronnan korrelaatio Bereshitiin/Genesikseen/Syntyihin syviin. Tein joskus nuorempana tämän pohdinnan:

https://www.biokemia.fi/Kalevala.html

https://www.biokemia.fi/Vainamoisen_veneenveistosta.htm

https://www.biokemia.fi/Dinosauruslegendat.htm

https://www.biokemia.fi/Job.htm

dinoglyphs.fi

https://www.biokemia.fi/vedenpaisumus.htm

https://www.biokemia.fi/Horoskoopit.htm

https://www.biokemia.fi/Gigantismi.htm

https://www.biokemia.fi/Flintstones.htm

https://www.biokemia.fi/rakennelmat.htm

https://www.biokemia.fi/Tieteenluovutus.html


Oli ennen Onńimanńi,

Onńimannist' ol'i matikka/malokki,

Malokist' ol'i maitopyörä,

Maitopyöräst' ol'i pöpelö/pytikkä,

Pöpelöst' ol'i pöyrikki,

Pöyrikist' ol'i rimanto,

Rimannost' ol'i rissinsolki,

Rissinsolest' ol'i solokki,

Solokist' oli sormikinnas,

Sormikintaast' oli kipuri,

Kipurist' oli kirjokansi,

Kirjokannest' oli kirikki,

Kirikist' oli nuoret miehet,

Nuoret miehet naimattomat,

Vielä viinan juomattomat,

Tupakin polttamattomat,

Punotah punasta köyttä,

Rautaköyttä rahnikoijah,

Millä meren sivuja sivelläh,

Kannanlasta koakutellah,

Jotta meri tyynenä pysyisi,

Kannanlapsi kaunehena.

Siitä pääsöö yks' pitkä pilvi,

Pilvess' on pität pisarat,

Pisariss' on loajat lammit,

Lammiss' on veno punańi,

Venosess' on nel'jä neittä,

Koko kolme morsianta.

Sielä kasvo kaunis tammi,

Yleni vihanta virpi


Täydellisimmin säilyneissä vienalaisissa versioissa lorun loppuun kuuluu lyhyt kertomus, jossa viattomat nuoret punovat punaista köyttä, rautaköyttä, jolla meren sivut sidotaan, jotta meri pysyisi tyynenä ja Kantalahti kauniina. Kantalahti onkin vienalaisten asuinalueella. Kantalahden tilalla on toisissa versioissa jotakin muuta, mutta mukana on kuitenkin kanta-sana. Merkittävää maailmankuvallista ilmiötä, maailmanpylvään juurta, maailmanvuorta tai maanpintaa, on myös voitu kutsua sanalla kanta, joka juontuu sanasta kansi. Iso Tammi Baabelin torni murheineen kielen sekaantumisineen teleportin tähtiportilla. Sama pikku mies kirveensä kanssa pyydettiin kastamaan isätön poika joka puolukasta sikisi ja äitinsä häpeässä synnytti.

...---...

Sodassa ja rakkaudessa biosodankin keinot...

Etnisesti valikoivia viruskantoja made in China lähtee. Myös koronasta julkaisuja biocyperinä: ACE-2 angiotensiini-2 reseptorin ilmentämistasot vaihtelee etnisesti heimoittain. orjantappura-koronakruunua mikroskoopissa ja kohta teleskoopissa Auringon koronan plasmapurkauksia tähyillessä kun maapallon magneettikilven nettodipolimomentti laskenut jo 20%. Triggeröi maanjäristyksiäkin.