ADRESSI

Takaisin Ajatusvarikolle
HAASTE - CHALLENGE

DINOGLYFIT - Esihistorialliset eläimet historian lehdillä

Antediluviaaninen Kadonnut Maailma

VEDEN    VIEMÄÄ - Kadonneen maailman ekologiasta

VEDENPAISUMUS - FLOOD

NOOAN ARKKI

ILMASTONMUUTOS ja VEDENPAISUMUS
Onko nykyisyys tosiaan avain menneisyyteen?
Ydintalvesta ja fimbulvettristä
Kasvihuoneilmiö
Vivaldi ja vuodenajat
Genesiksen menút
Ilmahan painaa!
Happi ja hapettuminen
Hypoteesi meripihkakellosta
VEDENPAISUMUS JA FOSSIILIT
Muinaismolekyylit
VEDENPAISUMUS JA ÖLJY
VEDENPAISUMUS JA KIVIHIILI
VEDENPAISUMUS JA ALKUMANTEREEN HAJOAMINEN
Australialainen ruletti
VEDENPAISUMUKSEN VEDET
VEDENPAISUMUS JA TOPOGRAFISET MUUTOKSET
VEDENPAISUMUS JA GEOLOGISET KERROSTUMAT
VEDENPAISUMUS JA JÄÄKAUSI
LAIVA ON LASTATTU... MUINAISESTA TELAKKATEOLLISUUDESTA

NOOAKIN ARKKI
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

POSTKATASTROFAALINEN JOBIN KIRJA

KALEVALA-GENESIS -KORRELAATIO

VEDENPAISUMUSMYYTIT

http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1958

ILMASTONMUUTOS ja VEDENPAISUMUS - CLIMATE CHANGE AND FLOOD

Onko maapallo vanha vai väsynyt? Raamattu ei väitä, ettäkö planeettamme olisi muuttumattoman stabiili. Suurimmat muutokset luomisen aamusta tähän päivään selittyvät luomisuskoon perustuvassa mallissa ennen kaikkea vulkaanis-hydraulisen alkukatastrofin valossa, jota myös Vedenpaisumukseksi kutsutaan. Mitä tahansa ”suuren syvyyden lähteistä” puhkeisikaan, täytyy tapahtumaan liittyä vulkanismia. Tämän seurauksena taas ei ole ihmekään, jos ”taivaan akkunat aukesivat” yläilmakehään joutuneen tuhkan ja pölyn tiivistäessä vettä ympärilleen. Laajaan tuliperäiseen toimintaan yhdistyneen tulvakatastrofin voi ajatella liikuttaneen suuria maamassoja, mikä saattaisi olla alkuunpaneva syy mm. alkumantereen rikkoutumiselle, geologisille kerrostumille, litosfäärin topologialle, hiilelle, öljylle, maakaasulle, fossiileille,  ja jääkauden alulle.

 

Raamatun ensimmäinen luku kertoo siis nykyisestä mannerten palapelistä poiketen yhdestä, alkuperäisestä mantereesta ennen suurta katastrofia. Luomiskertomus kertoo myös vesistä ”taivaanvahvuuden yllä”, kun itse voimme ymmärtää vain maininnan vesistä ”taivaanvahvuuden alla”. Nykyään emme näe meriin verrattavia vesimassoja päidemme yläpuolella, sillä ilmakehän sataessa vettä kertyisi keskimäärin kolme senttiä. Selitys Genesiksen outoon kuvaukseen saattaa olla, että yläilmakehässä sijainnut ionisoitunut vesi satoi yksinkertaisesti alas. Fossiilien järjestyneisyys eri maakerrosten syvyyksille saattaa kertoa elämän kehityksestä yksisoluiselta asteelta korkeimpiin eliöihin. Vaihtoehtoinen tulkintamalli olisi kuitenkin elinympäristön mukaan tapahtunut väkivaltainen hautautuminen - valitettavasti. Tällöin matalimmilla korkeuksilla, käytännössä merenpohjalla eläneet eliöt olisivat hautautuneet katastrofin sedimentteihin ensin, tämän jälkeen kalat, sammakkoeläimet, mantereen eliöt, ja viimein ylängöille hakeutuneet selkärankaiset eläimet. Geologinen rekisteri ei siis olisi niinkään kello, kuin eliöiden maantieteellisen korkeuden ekologinen postilokero hautautumishetkellä.

 

Raamatun mukaan vedenpaisumukseen liittyi suuria muutoksia maapallon pinnanmuodoissa. Sinapinsiemen uskoa sai ”vuoret laskeutumaan ja laaksot kohoamaan” paikoilleen, Raamatussa toistuvaa sanontaa käyttääksemme. Hiilen, öljyn sekä fossiilien perusteella tiedämme kaikkialla vallinneen aikoinaan sademetsiä sankemman kasvillisuuden, sekä eliöstön jonka monimuotoisuutta on vaikea kuvitella. 1900-luku on kiihdyttänyt vauhtiaan ”fossiilisilla polttoaineilla” kuin andeluviaanisen maailman loppua ja Nooan sukupolvea muistellen. Vedenpaisumuksessa alas tiivistynyt vesivaippa selittäisi myös Kadonneen Maailman myrskyistä vapaan rehevyyden ja tasaisen lämmön, sillä vesi on voimakkain kasvihuonekaasu. (Joillakin kaasuilla näyttää olevan samanlainen lämmittävä vaikutus ilmakehään kuin kasvihuoneen lasiseinillä.)

 

Vulkaaninen toiminta olisi lämmittänyt meriveden pintaa useita asteita järjestäen puitteet kaikkien aikojen El Ninõ-ilmiölle alas sataneen vesivaipan päästäessä ylhäältä tulleen kylmän ilmamassan kohtaamaan ensi kerran meristä haihtuneen, kostean ja lämpimän ilmamassan. Voimme ainakin uskoa sanaan ”suuresta tuulesta” mikäli kohtaaminen todella tapahtui. Tapahtuma voisi selittää jääkauden synnyn laajamittaisen ydinsodan laskelmista tunnetun ydintalven periaatteen valossa. Ehkäpä osuvampi nimitys jääkaudesta olisikin pimeäkausi, jos tuhkapilvet peittivät postkatastrofaalisen maiseman kuin pommikonelaivue Lontoon taivaan.

 

Jääkauden kohdalla nykyisyyden tarkastelu ei siis olekaan menneisyyden ymmärtämisen avain, Lubenowin Bones of Contention –kirjaa lainatakseni. Jääkauden aiheuttaneita olosuhteita ei ole nykyään olemassa. Jääkauden vaatimuksia ovat ovat: 1) paljon nykyistä kylmemmät kesät ja 2) paljon enemmän lumisadetta. Mekanismit, jotka saavat tämän aikaan ovat 3) nykyistä lämpimämmät talvet ja 4) nykyistä lämpimämmät meret. Mm. happi-isotoopit antavat todisteita siitä, että meret olivat menneisyydessä pitkiä aikoja paljon nykyistä lämpimämpiä. Myös taivaanvahvuuden yläpuoliset vedet (I Moos. 1:6-8) olisi saanut aikaan varsin yhdenmukaisen ilmaston koko planeetalla, lämpimiä napa-alueita myöten. Nämä lämpimät ja vulkaanisen katastrofin entuudestaankin lämmittämät meret olisivat sitten toimineet jääkauden runsaisiin lumisateisiin tarvittavan kosteuden lähteinä.

 

Neandertalilaiset vaikuttavat olleen vedenpaisumuksen jälkeisen ajan ja jääkauden jälkeisen ajan kansa. Teoria voisi auttaa selittämään heidän suurriistan metsästyksensä (he tarvitsivat suurten eläinten lihaa ruuaksi ja niiden nahkoja vaatteiksi). Sama viitekehys voisi myös selittää luolien käyttöä. Jos suuri osa maasta oli lumen peitossa tai jäässä, olisivat luolat olleet hyvä vaihtoehto asumista tai hautauksia varten. Maatalous olisi ollut lähes mahdotonta.

 

Jobin kirja on Genesiksen yhdentoista ensi luvun rinnalla Raamatun vanhinta aineistoa. Jobin kirja viittaa esimerkiksi jääkauteen, romahtamassa oleviin pitkiin elinikiin, ankarissa olosuhteissa elämän rytmistä taantuneisiin luolamiehiin, nopeaan aavikoitumiseen, muinaisen ihmisen tekniseen osaamiseen, sekä viimeisiin hirmuliskoihin. Tosiaan, mitä eläimiä olivat kielenkääntäjien painajaiset behemot, rahab, tannin - tai leviatan? Entäpä tinshemet, joka lueteltiin Mooseksen laissa sekä lintujen että matelijoiden joukossa? Ehkä liskolintu, archaeopteryx, Etelä-Amerikan sulkakäärme ja Raamatun tinshemet olivatkin sama eliö, joka eli historiallisella ajalla.

 

Vedenpaisumus oli suunnaton tragedia. Seuraavassa esityksessä käsittelen tapahtumaa kuitenkin teknisesti ja ekologiselta kannalta. Kadonneen Maailman ajatus on mieltä kiehtova. Luomismyyttien alkukatastrofia edeltäneestä maailmasta on tapana käyttää adjektiivia antediluviaaninen. Petoeläinten tieteellinen nimi Carnivora johtuu latinan kielen sanoista carnis, liha, ja vorare - syödä tai ahmia. Tämä on vegaanien oma essee. Vaikka syntiinlankeemus toi Raamatun väittämissä kuoleman, ei heprealaisten Jumala esimerkiksi antanut lupaa lihansyöntiin Vedenpaisumusta edeltäneessä antediluviaanisessa ajassa. Alkuunhan ruuaksi oli annettu ainoastaan (Gen 1:29) "kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä." Väkivaltaa, raatelua tai Tuntemattoman Sotilaan hyttysiä ei ennen syntiinlankeemusta ollut, mutta lankeemuksen jälkeenkin jotkin originaalin luomakunnan puitteet säilyivät. Kadotetun paratiisin sammaloitunutta itäporttia käytettiin ensimmäisenä uhrialttarina.

 

Onko nykyisyys tosiaan avain menneisyyteen? - Is the present the key to the past?

Katastrofismi on lähtökohtaisesti vaikeampi luonnonhistorian tutkimusmetodi kuin uniformitarianismi. Jälkimmäisen motto kuuluu: Nykyisyys on avain menneisyyteen. Ja toisinpäin: Pidä varasi! (Taivas on ennenkin tippunut niskaan yllättäen...) On vaikeaa, jollei mahdotonta, rekonstruoida shakkipelin siirtohistoria jos näkee vain loppupeliasetelman.

 

Vedenpaisumusta edeltänyttä ekologiaa emme kykene ehkä koskaan ymmärtämään, sillä Kadonnut Maailma on kadonnut. Se tuhoutui. Esimerkiksi Genesis 2:5 kuvauksesta on vaikeata saada otetta: "Koska Herra Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle... vaan sumu nousi maasta ja kasteli maan pinnan." Nooasta lienee tullut juuri siksi kuuluisa henkilö, että hän rakensi valtamerilaivaa silloin, kun niitä ei vielä kaivattu. Raamatun kuvauksessa Nooan aikana ei ilmeisesti ollut vielä koskaan satanut.

 

Mannerten välistä laivaliikennettäkään ei olisi ollut, koska mantereita oli Genesiksessä tasan yksi kappale. Tämän tiedon valossa on ymmärrettävää, että sateenkaari näkyy ensi kerran vasta Vedenpaisumuksen jälkeen. Vain aerosoli tai vesipisara toimii prismana hajottaen valkoisen valon eri väreikseen. Täysin kaasumainen vesihöyry ei tätä tee. "Minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä... eikä vesi enää paisu tulvaksi..."(Gen 9:13.) Näin lupasi Genesiksen Elohim Nooalle tämän seisoessa mustan maan päällä.

 

Entistä ilmastoa selittää luomispäivien maininta: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä" (Gen 1:6). Ymmärrämme alapuolen vedet mereksi, mutta mitä ovat ylhäällä sijainneet vedet? Varmaa on ainakin se, että jos nykyinen ilmakehä sataisi maahan, ei tästä kertyisi kuin tuuma vettä maan pinnalle. Emme saa koskaan tietää mitä taivaanvahvuuden yläpuoliset vedet olivat, koska ne yksinkertaisesti tulivat alas.

 

Ammuttaessa rakettia ulkoavaruuteen ilma ensin kylmenee, mutta lämpenee sitten hyvinkin kuumaksi. (Noin tuhannenviidensadan celsiusasteen kuumuuteen.) Ilmakehä on kerroksittainen ja tätä laajinta, ylintä yläilmakehän osaa, kutsutaan nimellä termos- tai eksosfääri (17). (Edellinen nimi viittaa juuri lämpöön.) Myöhemmin lämpötila laskee ulkoavaruuden kosmisen taustasäteilyn kylmyyteen, pariin asteeseen absoluuttisen nollapisteen yläpuolelle. (Joka taas on noin -273 celsiusastetta eli 0 Thomsonia alias lordi kelviniä.)

 

Mikäli tässä tiheydeltään harvassa, kuumassa kerroksessa, olisi joskus jotakin ollut, olisi se ainakin ollut kaasua. Jos ylhäällä olisi ollut vettä, niin se ei olisi ennen alas satamistaan tehnyt sateenkaarta. (Tässä mallissa ongelmaksi tosin muodostuu UV-säteily, joka rikkoo veden hapeksi ja vedyksi. Näistä vedyn arveltaisiin puhaltuvan maapallon ilmakehästä pois.) Ilmakehän kerroksittaisuus yleensäkin tuntuu sattumalähtöisestä kehitysopillisesta maailmankuvasta katsoen melko hyvältä tuurilta. Maan päällä on juuri sen verran lämmin ilmakerros, että sula ja jäätynyt vesi ovat elämää ylläpitävässä tasapainossa.

Ydintalvesta ja Edda-eeposten fimbulvettristä - Nuclear winter and Edda's fimbulvettr

Elikö Job jääkaudella? Oliko pleistoseeniä olemssakaan? (Pleistoseenikaudeksi nimitetään esihistoriallista kautta, jonka katsotaan alkaneen 2 Mrv. sitten ja päättyneen 10 000 v sitten.)

Job 38 kysyy sateen isää ja jään äitiä. Raamatun kirjoista Jobissa on eniten viittauksia lumeen, jäähän ja kylmyyteen. On kuitenkin merkillistä, miten kirjassa lumisadetta kuvataan: "...Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi. Auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen. Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat." (6:16-17) "Kuivuus ja kuumuus ahmaisevat lumiveden, samoin tuonela ne, jotka syntiä tekevät." (24:19.) Uusin maan leveyspiireillä satoi jostakin käsittämättömästä syystä lunta kesäaikoihin. Tällaisen omituisen meteorologian voisi kuvitella tulleen kyseeseen tuon legendaarisen jääkauden aikana. Jobin ilmasto on ilmeisesti ollut epävakaa ja ailahtelevainen. Koskaan ei ole tiennyt, mitä sataa ja milloin sataa.

Jos edelliset jakeet kuvaavat paikallista lumisadetta, mihin viittaavat seuraavat: "Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, oletko nähnyt rakeiden varastot?" "Sillä hän sanoo lumelle: ‘Putoa maahan’, samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle. Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät. Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa. Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat." (38:22, 37:6-10.) Mannerjäätikkö säilyisi helteessäkin vuosisadan, muutaman. Toisaalta Jobin kirjan Jumalan retorinen kysymys tarkoittanee nimenomaan, ettei Job itse ollut nähnyt "lumen varastohuoneita", mikäli ne lumipilvien sijasta tarkoittavat jäätikköä. Jäätikkö voi syntyä mantereelle satamalla, mutta merellä helpompi tapa lienee pinnasta alkanut jäätyminen. Arktisella navalla lienee kysymys enemmän jälkimmäisestä asiasta, koska pohjoinen jäätikkö kuulemma kelluu, anti-arktisella edellisestä. Jobin jäätiköt tarkoittavat todennäköisesti pohjoisia. (Kuten nimistä voidaan päätellä, löydettiin jääkarhut ennen pingviinejä.) Pahimmillaan jää peitti kolmasosan planeetastamme ja ulottui pohjoisessa Keski-Eurooppaan aina Saksankin yli.

 

Jumal-Eddan jumalattoman pitkän Fimbul-talven (Fimbulvetr) aikana lunta sataa niin kesällä kuin talvellakin ja se jättää eloon yhden ainoan ihmisparin. Silloin Fenrir-susi pääsee irti ja sen pojat nielevät kuun ja auringon, jolloin koko maa on pimeänä. Tämän jälkeen maa on myllerryksessä tulen demonien ratsastaessa pimeän metsän halki. Lopuksi maa on suistunut mereen, taivas sortunut, elämänpuu palanut ja koko kosmos tuhoutunut. Uudessa maailmassa syntyy kuitenkin uudelleen uusi, lempeämpi jumalsuku. Kaikkien Pohjolan ruhtinaiden myyttinen kantaisä oli Halfdanr Vanha. (Historiallisillakin kuninkailla oli omintakeisia nimiä, kuten Harald Kaunotukka, Gorm Vanha tai Harald Sinihammas.) Toisaalta Eddan varhainen kopioija Snorri on välittänyt vedenpaisumusmuunnelman, jossa Ymir-jättiläisen jälkeläiset hukkuvat viikinkihenkisesti esi-isänsä kuoliniskusta vuotaneeseen vereen. (Runo muistuttaa Kalevalaa, jossa vastaava virta syntyi Väinämöisen iskettyä venettä veistäessään haavan polveensa.) Edda-sana itse merkitsee esi-äitiä tai esi-naista, ja esiintyy runoissa yhdessä Ain eli esi-isää tai isovanhemman isää merkitsevän sanan kanssa.

 

Syrjäisessä Jäämaassa eli Islannissa noin tuhat vuotta sitten syntynyt runoilija Snorri Sturlason kirjoitti runojensa ohella kronikan, mikä on parhaita viikinkiaikoja koskevia tietolähteitämme. Kronikassa mainitaan myös Suomi. (Eddan jumalrunot. WSOY 1998. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni.)

 

Nykyään yläilmakehän korkea lämpötila johtuu pääasiassa ultraviolettisäteilyn absorboitumisesta eli imeytymisestä otsonikerrokseen stratosfäärissä. Näin ollen on myönnettävä, että nykyisen tilan ekstrapolointi (ennakoiva käyttö) selittämään vanhaa ekologiaa on kyseenalaista, koska ilmakehän koostumuksen muutos todennäköisesti muuttaisi tyystin myös lämpötilajakaumat.

 

Tässä vaiheessa spekulaatiotamme tulevat, tahattomasti, auttamaan muita intressejä omaavat tiedemiehet. On sanottu, että mikäli käytäisiin laajamittainen ydinsota, seuraisi tästä niin sanottu ydintalvi. Tämä johtuu siitä, että räjähdyksien nostattama tomu estäisi auringon säteilyä. Esimerkiksi vuonna 1991 Pinatubo-tulivuoren räjähdys Filippiineillä laski maapallon keskilämpötilaa puoli astetta pariksi vuodeksi (18). Yli 20 miljoonaa tonnia kuumaa tuhkaa sinkoutui purkauksessa ilmakehän yläosiin stratosfääriin. Vain kolmessa viikossa tuhkapilvi kattoi yli 40 % maapallosta. Tällainen tomu voi nousta hyvin korkealle yläilmakehään saakka. (Krakataun purkautuessa tuhkapilvi ja höyrystynyt vesi- tai kivimassa suihkusi eloonjääneiden silminnäkijöiden mukaan pylväänä 40 km korkeuteen (19).)

Vedenpaisumus ja kasvihuoneilmiö - Flood and the greenhouse effect

Uusimmissa malleissaan dinosaurusten häviämisestä ovat ilmaston tietokonesimulaatioissa tutkijat tulleet vielä lähemmäksi Genesistä. Viime vuosina on nimittäin otettu esille rikki-vesihöyrypilvet, jotka olisivat pimentäneet auringon. Rikin ja veden tosin ajatellaan tässä mallissa aiheutuneen maahan törmänneistä meteoriiteistä, mutta siitähän meidän ei tarvitse välittää. Huolimatta ilmastovaikutuksistaan Pinatubon räjähdys ei ollut edes kovin rikkipitoinen. Rikkidioksidista muodostuneet sulfaattihiukkaset heijastavat ilmakehässä auringon säteilyä takaisin avaruuteen jäähdyttäen maapalloa.

 

Yläilmakehässä pölyn vaikutus olisi pimennyksen ohella myös polaaristen (sähköisten) vesimolekyylien tiivistyminen kiinteiden hiukkasten pinnalle - ja sataminen alas. Sama ilmiö havaitaan tavallisessa sateessa ja suurkaupunkien ympäristöongelmaisessa sumussakin. Mikäli katastrofimme olisi todellakin alkanut tulivuoren purkauksilla "kaikkien syvyyden lähteiden auetessa" tosiaan ensin, olisi "taivaan akkunoiden aukeneminen" tämän seurauksena ymmärrettävää. Tämä on Genesis-hypoteesi.

 

Toisen vinkin saamme laajalle yleisölle tutuksi käyneistä laskelmista kasvihuoneilmiöstä. Kaasuvaippa olisi taannut maapallolle korkeamman lämpötilan ja tyynemmän ilmaston vailla myrskyjä, tuulia tai suuria lämpötilojen vaihteluja. Kadonnut Maailma oli kasvillisuudeltaan vahvaa tropiikkia, mutta ilmastoltaan jotakin jälkeen näkemätöntä.

 

Nykyisin Maan keskilämpö on 13 astetta. Kasvihuoneilmiön yhteydessä fossiilisten polttoaineiden kohdalla puhutaan lähinnä hiilidioksidipitoisuuden kasvusta. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli vesihöyry saataisiin jollakin tapaa pysymään taivaalla, olisi vesi kasvihuonekaasuna huomattavasti hiilidioksidia voimakkaampaa.

 

Vesivaippa olisi suonut ilmastolliset edellytykset vanhalle sademetsä-kasvillisuudelle, jonka selittäminen on edelleen ongelma tutkijoille. Antarktista ja Pohjoisnapaa myöten jokaisella mantereellahan on suuret määrät hiiltä muistuttamasta menneisyydestä metsien osalta, kuten on jo edellä todettu. Joidenkin muinaisten kasvien lehdet olivat useita metrejä halkaisijaltaan. Nykyilmastossa emme näe enää mitään tällaista. Nykyäänkin kasvaa vielä jättiläislehtiä, mutta enää niitä painetaan vain veden pintaa vasten. (Siis lumpeina.) Mikäli dinosaurukset olivat vaihtolämpöisiä, niin kuin ainakin perinteisesti on ajateltu, olisivat ne kompastelleet omiin jalkoihinsa nykyisten sademetsän rankkasateissa kangistuessaan.

 

Vedenpaisumus ja vuodenajat - Flood and seasons

"Synnyt" väittää Jumalan todenneen vedenpaisumuksen jälkeen: "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö." (Gen 8:22.) Pakkanen juontanee suomen kielessä juurensa pakosta ja pakottamisesta. Vilun me suomalaiset ymmärrämme vitsaukseksi, mutta etelämaalaiset tietävät, että myös helle on sitä. Ennen vedenpaisumusta vuodenajoista puuttui joko ankaruus, tai sitten aikoja oli muutama kappale vähemmän. Siinä valossa, että Neljä Vuodenaikaa säveltänyt Antonio Vivaldi oli henkilökohtainen kristitty, on hyvä muistaa että ruska ei johdu ainoastaan kylmyydestä, vaan myös Auringon valon asteittaisesta vähenemisestä.

 

Albert Einstein kuoli Jerusalemin yliopiston harvalukuiseen perustajajäsenistöön kuulunut kirjastonhoitaja Immanuel Velikovskyn teos "Worlds in Collision" (vai oliko se "Earth in Upheaval"?) rintansa päällä. Alkuajan katastrofeissa taivaankappaleiden liikkeet olisivat mahdollisesti muuttuneet. Raamatussa uskonnollinen kalenteri noudattaa jostakin syystä 360-vuorokautista kalenteria aina Ilmestyskirjaan asti, kun siviilikalenteri on järkevä kolmekuusviitonen. Esimerkiksi Ilmestyskirjan 1260 päivää, 42 kuukautta sekä "aika, ajat ja puoli aikaa", eli kolme ja puoli vuotta esitetään synonyymeinä (muun muassa jakeissa 11:2,3 ja 12:6,14. Vastaava profetia kolmessa idän valtakunnassa koulutetun, eunukki-maagi Danielin kirjassa hyväksyy saman periaatteen.

 

Egyptiläiset peittosivat tällä alalla assyrialaiset. Herodotos taas väittää egyptiläisten laskeneen nykyisen vuoden tarkan pituuden ainakin ennen helleenejä. Juuri samassa yhteydessä hän kertoo muustakin varhaisimmasta aineistostaan Egyptistä, muun muassa valtakunnan perustamisvaiheessa vallinneesta huomattavan korkeasta vedenpinnasta. Egyptiläiset ottivat ensimmäisinä käyttöönsä 365-päiväisen kalenterin, hekin 360-päiväisen vanhan kalenterin tilalle. On mielenkiintoista, että vuoden ja uuden kalenterin katsottiin alkavan "Niilin tulvasta". Voisiko ilmaus olla alun perin viitannut Niilin vuotuisen tulvimisen sijasta Suureen Tulvaan? Juutalaista syntyperää oleva katastrofistien kauhukakara Immanuel Velikovsky esitti aikoinaan arvostelujen myrskyn nostaneissa spekulatiivisissa kirjoissaan, että koko katastrofisarjan alkuunpanijana oli muutos maan kiertoradassa (20). Muinaisessa Kiinassa ajanlasku seurasi kuukalenteria, mutta sen rinnalla tunnettiin myös Auringon liikkeisiin pohjautuva järjestelmä. Siinä vuosi jaettiin 24:een yhtä pitkään jaksoon, joissa jokaisessa oli 15 päivää. Näin vuoden pituudeksi tuli samat 360 päivää, joihin liitettiin 5 päivää erillisinä karkauspäivinä.

 

Maya-kulttuuri kukoisti Jukatanin niemimaalla noin 500 eKr - 900 jKr. Jo ennen eurooppalaisten saapumista tuhoutuneessa Maya-valtakunnassa tähtitieteen harrastus oli korkealuokkaista. Mayat pitivät tarkka kirjaa syys- ja kevätpäiväntasauksista, sekä määrittivät vuoden pituuden seitsemän merkitsevän numeron tarkkuudella. Mayojen kalenteri ei ole täysin tarkka, mutta meidän ei sitä kannata mennä moittimaan, koska oma almanakkamme on epätarkempi tänä päivänäkin. Mayat tunsivat myös numeroiden paikkamerkin ja nollan (52). Vuoden tarkka pituus on 365,256.360.42 päivää suhteessa kiintotähtiin, mutta jos lähdemme liikkeelle juhannuksesta tai kevätpäiväntasauksesta, on vuoden pituus 365,242.199, eli noin 20 minuuttia lyhyempi. Mayojen vuosi oli 365.2420 ja yhä käytössämme oleva paavi Gregoriuksen gregoriaaninen vuosi 365.2425 päivää (53). Vuosi kestää siis 5 tuntia, 48 minuuttia ja 49,7 sekuntia 365 solaarista päivää pidempään. Egyptiläisten lähes kuusituhatta vuotta vanhassa kalenterivuodessa oli 12 kuukautta, joista kussakin 30 päivää - ynnä 5 lisäpäivää. Samaan aikaan kiinalaisetkin olivat laskeneet vuoden pituudeksi jo 365 1/4 vuorokautta. Vanhoja kivikalentereita on säilynyt meidän päiviimme saakka ja ne tekee vaikeasti ymmärrettäväksi kaksikymmenluku-järjestelmä, mutta muuten niissä ei ole huomauttamista. Koska Etelä- ja Väli-Amerikan valtakunnat ovat tunnettuja arvometalleistaan, voimme olettaa että observointiin ja laskelmiin vaaditut, ehkäpä hyvinkin hienopiirteisetkin instrumentit, on sulatettu jo aikapäiviä sitten karkeampiin käyttötarkoituksiin valloittajien toimesta. Genesis-tutkijalle maya-kalenterin miellyttävin puoli on sen alku. Vaikka aikakäsitys myöhemmin muuttuikin sykliseksi, alkoi mayojen kalenteri maailman erityisestä luomisesta. Luomisen ajankohtana pidettiin häkellyttävän hyvin Raamatun sukuluetteloihin mahtuvaa aikaa: kalenteri heitti vain 56 vuotta irlantilaisen piispan ja professori Ussherin laskelmista maailman luomisesta. (Kun jälkimmäisessä kalenterissa vuosi 6000 tuli täyteen vuoden 1997 syksyllä, mayojen kalenterissa tämä tapahtuu vuonna 2053.) (54) Maya-kulttuurin loppu ei ole niin kaunis kuin sen alku. Jossakin vaiheessa uskonnolliset menot kävivät hyvin julmiksi. Siinä vaiheessa kun papit alkoivat syöttää kotkille yhä hakkaavia ihmissydämiä, alkoi tämäkin mahtava valtakunta olla jo tarinansa ehtoopuolella. Muita antiikin luomispäivämäärän arvioita ovat mm. Teofilus antiokialaisen 5529 eKr., Hippolyteen 5500 eKr., Julius Afrikanuksen 5537 eKr., Axumin aikakirjojen 5500 eKr., talmudilaisen Petrus Alliaseneen 5344 eKr. ja arabialaisten kirjoitusten 6174 eKr. Juutalaisuudessa elettiin vuonna 2000 vuotta 5750.

 

Juutalaisuuden niin kutsutussa Eliaan traditiossa on tapana sanoa, että nykyinen maailmankausi "kestää 6000 vuotta; kaksituhatta niitä on autiutta, kaksituhatta tooran aikaa ja kaksituhatta Messiaan päiviä, vaikka syntiemme tähden, jotka olivat suuret, kävi niin kuin kävi". Jeesuksen aikaisen temppelin hävitys tapahtui Talmudin mukaan vuonna 3828 juutalaisen ajanlaskun mukaan. Risto Santalan tuttavan E. W. Faulstichin ajoitus osui juutalaiseen kalenterivuoteen 4070, joten näiden ero on 242 vuotta. Koska syksyllä 2007 alkoi vuosi 5768, on kyse tämän ajoituksen mukaan vuodesta 6010 jälkeen luomisen (5768+242=6010), eli samassa nimismiespiirissä liikutaan. Take home message kuuluu: Tarttis tehrä jotakin. Yöllä ei kukaan voi työtä tehdä. Muistettakoon kuitenkin, että Jeesus sanoi Apt 1:7, että meidän tehtävämme on todistaa, ei "tietää aikoja ja hetkiä". Toisaalta Jumala huomioi ihmisten moraalin tuomitessaan ja ajankohtia päättäessään, kuten näemme Niiniven suhteen. Juutalainen eskatologia, lopun ajan kuvaus, tuntee erityisesti tutkijat Adolf Jellinek (Beit ha-Midrasch), Josef Klausner, David Altschuler (Metsudat David), rabbi Nahman ja rabbi Johanan (Talmudin laajin keskustelu "Messiaan askelista", Mishna Sanhedrin).

 

Toiset kreationistit arvelevat vielä, että ennen 360-päiväistä kalenteria vuosi olisi aivan maailman alkuvaiheissa ollut 300 päivän mittainen, itse en tälle lämpene. Tätä perustellaan muun muassa laajasti levinneiden kuukausien nimien muodostumishistorialla. Indoeurooppalaiset kuukaudennimet ovat peräisin roomalaisilta, jotka jakoivat vuoden ensin kymmeneen kuukauteen. Tammi- ja helmikuu ovat myöhempää lisäystä. Nimet syyskuusta joulukuuhun noudattelevat ainakin latinaan pohjautuvissa kielissä systemaattista numerointia seitsemästä kymmeneen. (September, October, November, December.) Viidenteen kuuhun viittaava Quintilis-kuu kastettiin Julius Caesarin mukaan vuonna 44 eKr. uudelleen ja sai nimen Julius. Augustus taas kastoi kuudennen kuukauden Sextiliksen itsenäs mukaan elokuuksi Augustus. Augustus merkitsee korkeaa, kunnianarvoisaa ja majesteetillista. Häntä kutsuttiin myös arvonimellä Princeps senatus, senaatin ensimmäinen, josta on johtunut eurooppalaisiin kieliin sana prinssi ja arvonimellä Imperator, mistä tietenkin imperiumi. (Keisarinpalvontaan liittyvä nimitys Kyrios, Herra, määrättiin alkuseurakunnan hävikiksi vasta satakunta vuotta myöhemmin.) Syyskuun nimi on siis latinaksi edelleen September, mutta se johtuu vain siitä, että Tiberius torjui ehdotuksen Tiberiuksen kuukaudesta sanoen: "Mistä senaatti ottaisi kuukausia, jos Rooma saisi enemmän kuin kaksitoista keisaria?") - Ajatus on kuitenkin kumottu sillä, että väärinkäsitys juurtui länsimaihin valtiojohtoisesti. (Roomalaisten viikossa oli 7 päivän työviikko kahden markkinapäivän välissä ja viikko vaihtui näiden markkinapäivien välissä. Heillä kuukausien pituus vaihteli 20-35 päivään.)

 

Erityisen luomisen ajatukseen sopisi täsmällisempi vuoden pituus ja tarkka kuunkierto, siten että kuu-kausi todellakin olisi kuukausi. Nythän aurinkokalenterin vuosi ja kuukalenterin vuosi ovat eripituiset. Juutalainen kalenteri noudattaa edelleenkin kuun kiertoa. 354-päiväisessä kuukalenterissa kuukausien pituudet ovat 29-30 päivää, joten vuosi pitää paikata yksiin aurinkovuoden ja vuodenaikojen kanssa karkauskuukausien avulla. Kuu- ja aurinkovuoden erotukseksi tulee 11 vuorokautta ja juutalaisessa kalenterissa ero tasoitetaan lisäämällä ylimääräinen kuukausi (29 vrk) 7 kertaa 19 vuoden kierron aikana. Sanottakoon vielä puolustukseksi, että nykyinen 365 vrk:n kalenteri ei ole sekään aivan tarkka. Vuorokausi kestää täsmälleen 23 tuntia, 56 minuuttia ja 4,103 sekuntia. Tarkkuuteen ei päästä edes lisäämällä joka neljäs vuosi karkauspäivä.

Vedenpaisumus, geneettinen rappeutuminen ja sisarusavioliitot

- Flood, genome erosion, error catastrophe, mutational meltdown & sibling marriages

Egyptin ja sumerilaisten korkeakulttuurit ovat eräitä vanhimmista tunnetuista muinaiskulttuureista ja niiden historiasta saamme arvokasta aineistoa muinaisista tapahtumista. (Historiallisia dynastioita seuraten ei silti kuulla varmaa kaikua viittätuhatta vuotta vanhemmalta ajalta.) Egyptistä voimme löytää vahvistusta myös alkuaikojen sisarusten välisille avioliitoille, sillä vanhoissa egyptiläisissä kirjoituksissa vaimosta käytetään toisinaan myös nimeä "sisar". Näin kertoo esimerkiksi vuosisatamme tunnetuin arkeologin vaimo, salapoliisikirjailija Agatha Christie Mallowan muinaisegyptiin sijoittuvissa dekkarissaan "Kaikki päättyy kuolemaan". (Christie kertoi arkeologimiehensä kiinnostuneen hänestä sitä enemmän, mitä vanhemmaksi eukko tuli.)

 

Kielentutkijat uskovat kyseessä olleen ainoastaan lyyrisen nimen puolisolle, mutta minusta asiassa pitäisikin konsultoida ensisijaisesti perinnöllisyystieteilijöitä. Vanhassa sanonnassa lienee tavoiteltu jotain vielä vanhempaa. Jospa alkuperäiset, täydellisiksi mystifioidut aviosuhteet oli tapana ottaa puheeksi perheriidoissa? Samoilla jäljillä on myös Mika Waltari (Otto Willen tuotosten jälkeen) kansainvälisesti tunnetuimmassa suomalaisessa romaanissa. Waltarin tunnustetaankin olleen varsin oikeilla jäljillä sävyttäessään Sinuhe-kirjaansa Raamatun Saarnaajan kirjan tunnelmalla. Vaikutteet on voitu saada puolin taikka toisin Israelin ja Egyptin välillä, tai sitten tietyt kielen rakenteet ovat yksinkertaisesti yhteisesti koettua ja periytynyttä tietoa sekä historiaa.

 

Egyptissä kuninkaallisten tiedetään avioituneen toiselle vuosisadalle saakka sisarusten kesken, koska jumalallisen kuninkaan piti saada jumalallinen puoliso. Kuninkaallisten sisarusavioliittoja esiintyy ainakin 11. dynastiasta lähtien ja 18. ja 19. dynastian aikana ne olivat edelleen yleisiä. Ainakin kymmenessä tapauksessa on pystytty selvittämään faaraon naineen sisarensa. (Ramses II tosin nai myös kaksi tai kolme tytärtään.) Tutkijat ovat arvelleet tämän johtaneen geneettiseen rappeutumiseen Egyptin kuningassuvussa, sikäli kuin näistä suhteista lapsia syntyikään.

 

Jumaluuden luulisi aiheuttavan suorituspaineita. Kuningassuvun on arveltu säilyttäneen tavan erottuakseen muusta kansasta. Jos faaraon poika halusi päästä valtaistuimelle, oli hänen naitava sisarensa jolla matrilineaarisen polveutumisen mukaan oli oikeus kruunuun. Mooseksen laissa kielletään sisarusavioliitot noin 1400 eKr. (3 Moos 18:7-17; 20:11-12, 14, 17, 20-21; 5 Moos 23:1; 27:20, 22, 23.) Mooseksen isä Amram otti vielä vaimokseen nuoren tätinsä, isänsä sisaren Jokebedin, 2 Moos 6:20. (Polygamiassa eli moniavioisuudessa sisarukset tosin olivat monesti vain sisarpuolia.) Egyptin hovissa vietettyjen 40 vuoden jälkeen Mooseksella lienee ollut itselläänkin arvostelukykyä ymmärtää Jumalan ohjeita sukulaissuhteista.

 

Mikäli Genesiksen Kain mieli naimisiin, oli hänen naitava sisarensa. Lähes kaksisataavuotiaaksi eläneet Aabraham ja Saarakin olivat aviopuolisojen lisäksi toisilleen myös sisarpuolia. Sisarusliitot kiellettiin siis kuutisensataa vuotta Aabrahamin jälkeen. Laulujen laulun sulhanen käyttää ystävästänsä puhuttelua "sisareni, morsiameni". Romanttisen kirjan ollessa kyseessä kutsumanimi lienee enemmän runollinen ja vähemmän proosallinen. Uuden Liiton aikaan ilmaisu on saanut uutta sisältöä.

 

Jos kirjoituksissa on todellisuuspohjaa, niin alussa ihmisen ja eläinten perimän on täytynyt olla puhdas mutaatioiden aiheuttamista geneettisistä sairauksista. Nykyään vähintään joka kolmas raskaus keskeytyy itsestään, yleensä heti raskauden alkuvaiheissa niin ettei raskautta välttämättä edes havaita. Usein keskenmenojen taustalla on jokin letaali (tappava) geenivirhe. Melko vaaraton albinismi lienee tunnetuin ja yleisin ihmisen geneettisistä häiriöistä. Joka 20 000:s ihminen on albiino, mutta albinismin aiheuttavaa geenivirhettä kantaa joka 70:s ihminen (21).

 

Kain-nimi merkitsee "on", kun taas Aabel merkitsee "ei mitään". Kumpi valittiin? Ennen Vedenpaisumusta veri oli tabu ja symboloi biologista elämää: "‘Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.’" (Gen 4:10). Vedenpaisumuksen jälkeenkin veri säilytti symboliarvonsa: "Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan. Jokaiselle eläimelle minä sne kostan, ja myöskin ihmiselle minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. Joka ihmisen veren vuodattaa, sen veren on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.’" (Gen 9: 4-7). Mooses säilytti laissaan vielä myöhemmälläkin ajalla lievät veren käsittelemistä ja syömistä koskevat kiellot. Lääketieteellisesti käskyt ovat asiallisia, sillä veri tai esimerkiksi sianliha jouduttavat kuumassa ilmastossa tuhoisia kulkutauteja. Bakteerien kasvualustana varsinkin veri, josta immuniteetin toiminta on kuoleman seurauksena lakannut, on pitopöytä.

 

Genesiksen menút - The Genesis diet

Järjestyksessään toinen Raamatun menú on kerrottu Genesis 9:1-2:ssa: "Peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki jotka maassa matelevat ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annettu. Kaikki mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi, niin kuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös kaiken tämän." Lihansyöntiä ei harjoitettu alusta asti. Saattaa tosin olla mahdollista, että lihansyöntiä tapahtui jo ennen vedenpaisumustakin ilman lupaa, sillä Nooan sukupolvea kuvataan ennen kaikkea väkivaltaiseksi: "...nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat... Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa."(Gen 6:5,11.)

 

Mitä lihansyöntiin ja hyttysiin tulee, niin hyttysnaaraat tulevat nykyisinkin auttavasti toimeen imemällä pelkkiä kasvinesteitäkin. Kasvit sisältävät tarvittavia yhdisteitä, tosin laimeampina pitoisuuksina vereen verrattuna. Meripihkamöykyn ajan hampaan nakertaman ulkopinnan ohella aidon muinaishyönteisen eräs tuntomerkki on usein juuri imukupin oloinen imupilli (22). Tällaisella imukupilla imettiin kasvinesteitä, ei verta. Toisaalta edelleenkin hemoglobiinia löytyy joistakin kasvoista. Kenties aiemmin vielä useammista?

 

Tiedämme myös, että monet tunnetuimmistakin lihansyöjistä saattavat tilapäisesti tulla toimeen pelkällä kasviruualla. Sienet vastaavat ravintoarvoltaan lähes lihaa ja soijajauhon proteiinipitoisuus on 40 %. Puutteitakin tosin on. Proteiini koostuu 20:stä aminohaposta, jotka ovat ikään kuin elämän perusrakenteiden rakennuspalikoita. Suuri proteiinipitoisuus ei vielä takaa, että muutamaa essentiaalia eli välttämätöntä aminohappoa olisi tarpeeksi.

 

Toinen yleisen kasvissyönnin mahdollisuus kätkeytyy metaboliareittien rappeutumiseen. Biokemistit ovat havainneet, ettei ole täysin mahdotonta, että ihmiskeho olisi aikoinaan kyennyt syntetisoimaan mm. vitamiineja. (Vitamiinisynteesien aineenvaihduntareitit tosin puuttuvat kaikilta selkärankaisilta. Elämälle välttämättömät yhdisteet, joita elimistömme ei kykene valmistamaan, ovat biokemiassa poikkeus ja saavat aina huomiota osakseen. Elimistömme valmistaa vitamiineista vain B4- ja D-vitamiinin esiastetta.) Toisaalta jo Eedenissäkin syötiin "kaikkinaisten puiden" hedelmiä.

Raamatun mukaan lajirunsaus oli ehtinyt Vedenpaisumukseen mennessä muunnella lakipisteeseensä eliökunnan historiassa. Mikäli antediluviaaninen ilmasto olisi todellakin ollut lämmin sekä myrskytön ja sen kasvillisuus rehevää, silloinen ympäristö olisi loihtinut edellytykset suurilukuiselle vaihtolämpöisten eläinten kirjolle sekä laji- että yksilötasolla. Suuren energiankulutuksensa takia tasalämpöiset eläimet tarvitsevat enemmän ravintoa kuin vaihtolämpöiset. Sama ympäristö ylläpitää huomattavasti suuremman joukon vaihto- kuin tasalämpöisiä eläimiä.

 

Lihansyöntiin oli ehkä pakko siirtyä, koska kasvillisuus ei vedenpaisumuksen jälkeen ollut enää niin rehevää kuin ennen. Kaikkia nykyistenkään sademetsien hedelmiä ja pähkinöitä ei ole vielä löydetty ja Jumala oli luonut puut paitsi esteettisestä, myös ravinnollisista syistä. Gen 2:9: "...ihania nähdä ja hyviä syödä" (23).

 

Ruokavalion muutos on kuitenkin miltei mahdotonta selitää teknisesti. Siirtyminen kasvisruuasta liharuokaan olisi vaatinut muutoksia tai ainakin suurta sopeutumista hammaskalustolta ja ruuansulatuselimistöltä. Toisaalta, eivät kaikki suomalaisetkaan sulattaneet pettuleipää. Ruokavalion muutos toisi lisäpontta sukupuutoille ja olisi ollut omiaan jaottelemassa ihmisyhteisöjenkin jäseniä selviäjiin ja häviäjiin taantumuksen aikaan. Historiaan kuuluvat luolamiehet ja muut väliinputoajat. Kattavaan kasvissyöntiin aikojen alussa saattaa viitata mm. se seikka, että elävien ja siksi eloonjäämiseltään turvatumpien poikasten synnyttäminen on luonnossa harvinaisempaa kuin olettaisi. Entäpä jos sammakonkudulla oli alussa paremmat selviämismahdollisuudet?

 

Ihmisen suhde eläimiin oli ennen erilainen. Jumala etsi Aadamille ensin kumppania eläimistä, eikä ollut vaikeutta saada eläimiä arkkiin. Vasta arkista noustessa sanottiin: "Kavahtakoot sinua eläimet". Alunperin ihmisen tehtävä oli olla eläinten suojapaikka, hoitaja ja varjelija. Ehkä tämän vuoksi eläinten vaistot oli ohjelmoitu kääntymään ihmisen puoleen vaistojen varoittaessa vaarasta. Mikäli vedenpaisumus tosiaankin alkoi vulkaanisella toiminnalla, olisivat eläimet aistineet jyrinän ennen Nooan poikia. Nykyään vaisto sanoo: "Ihminen ei suojele. Ihminen ei ota suojaan. Ihminen tappaa." 1 Moos 2:15: "Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä." Viljelijänä ihminen on kunnostautunut, mutta "varjelijana" hän on osoittautunut suurimmaksi uhaksi eliölajien hengissä pysymiselle.

 

Ilmahan painaa! - The air has a pressure

Job 28:24-26: "Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on. Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet, kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien." Suomenkielinen käännös ei päästä tekstiä oikeuksiinsa, kun taas mm. englanninkielisessä Raamatussa tässä kohden puhutaan painon antamisesta tuulelle samalla tavoin kuin veden "punnitsemisesta".

Ilmanpaineen käsite on modernin tieteen keksintö. Vasta 1600-luvun lopulla ymmärrettiin, että ilmahan painaa! Maapallo täyttää edellytykset biologiselle elämälle osittain juuri veden ja ilman kriittisen suhteen ansiosta. Vesi on kuitenkin ilmaa painavampaa. Miten se siis pysyy ylhäällä? Job 36:27-28: "Hän tekee pieniksi vesipisarat: ne vihmovat alas sadetta haihtumisensa mukaan, jota pilvet vuodattavat, valuttavat ihmisjoukon päälle." (Käännettynä englanninkielisestä King James Version -käännöksestä.) Pysyäkseen ylhäällä pisaroiden pitää olla pieniä.

 

Sukupuuttoon kuolleiden lentoliskojen nahkainen siipienväli saattoi olla jopa 17,5 metriä. Tällaisen Quetzalcoatluksen simuloinnissa jo 5,5 metrin siipien kärkivälillä varustetun liskon on arvioitu lentäneen 55 km/h. Nykyisessä ilmanpaineessa tällaisilla liskoilla olisi vaikeuksi päästä tasamaalta lentoon. (Lentoliskojen sukuun lasketaan kuuluneeksi noin 85 lajia, joista pienimmät olivat kuitenkin ainoastaan varpusen kokoisia.) Jopa joutsenten ja täyssukeltaja-vesilintujen lentoonlähtö on äärirajoillaan. Albatrossin 3,5 metrinen siipienväli on nykyään likipitäen maksimi. Fossiileina on löydetty tuplasti albatrossia suurempia höyhenpeitteisiäkin lentäjiä (1).

 

Argentariuksen siipienväli oli 8,5 metriä. Oma dilettanttin-arveluni on, että lentoliskot saattoivat lentää eteenpäin sekä ylös- että alaspäin suuntautuvalla siipiensä iskulla, huuliharpunsoittoa tai kissan kehräystä muistuttaen (2). Vakavammin otettavatkin paleobiologit olettavat, että suurten lentoliskojen täytyi pyrstön puuttumisen vuoksi tasapainoilla polkupyöräilijän tapaan lentäessään. Näissä malleissa ei yleensä oteta huomioon suuremman paineen mahdollisuutta. Muinaisen lentoliskon tavoin lepakollakaan ei ole sulkia. Sen kummassakin siivessä on kehikko, joka muistuttaa pitkää ja ohutsormista kättä. Kehikkoa peittää lähes läpinäkyvä nahka. Tällainen rakenne tekee siivestä hyvin taipuisan ja sen ansiosta lepakko kykenee vaihtamaan hetkessä lentosuuntaansa. Linnut eivät vastaavaan pysty.

 

Eläinkunnassa esiintyy oikeastaan kaikista tyypeistä myös lentävä versio. Tunnemme lentäviä kaloja, lentäviä nisäkkäitä, lentäviä hyönteisiä, lentäviä liskoja sekä lintuja (mikä tosin ei välttämättä tule yllätyksenä kaikille). Itse asiassa eläinkunnan lajien enemmistö osaa lentää.

 

Spekulaatiot lentoliskoista töppöjaloillaan vauhtia ottamassa ovat lähinnä huvittavia – ennen on täytynyt mitä ilmeisimmin vallita suuremman ilmanpaineen. Tämä sopisi Genesiksen malliin Kadonneesta Maailmasta ennen vesivaipan alassatamista. Lisää näyttöä korkeammalle paineelle tuovat parhaimmillaan 30-metrisen kerrostalon korkuiset "hirmuliskot". Hirmuliskojen sydän ei olisi pystynyt pumppaamaan verta näin korkealle yläilmoihin nykyisissä olosuhteissa, mikäli otus olisi nostanut kaulansa ylös(3). Osittain tämän ongelman vuoksi näiden lajien on arveltu olleen enemmän pitkiä kuin korkeita, jolloin pitkä häntä olisi tasapainottanut pitkää kaulaa vaaterissa.

 

Viiden ja puolen metrin korkuiseksi kasvavan kirahvin sydän painaa 12-14 kiloa ja veren pumppaaminen päähän on vaivalloista. Kirahvilla on nisäkkäiden tapaan vain 7 kaulanikamaa ja ilmeisesti ainoana eläinlajina myös kaulan valtimoissa läpät, jotka estävät veren takaisin valumisen. Suuren Brachiosauruksen tai Diplodocuksen verenpaineen on arvioitu olleen 360-720 elohopeamillimetriä. Vertailun vuoksi voi sanoa, että kirahvin pää räjähtäisi, kun se laskisi päänsä sydämen tasolle, jos kaulan verisuonet eivät pystyisi säätelemään verenvirtausta. Kirahvin verenpaine on 240 ja 280, kun se terveellä ihmisellä on 120 ja 140 välillä (4). (Korkea verenpaine viittaisi myös osaltaan tasalämpöisyyteen.)

 

Ihan oikeatkin eläintieteilijät ovat esittäneet pitkäkaulaisten dinosaurusten suhteen ongelman selitykseksi elinympäristöksi vettä sekä hypoteesin suonistosta, jossa sydämiä olisi sarjassa(6). Näissä spesiaalikysymyksissä näemme, että myös naturalistinen maailmankuva taipuu tarvittaessa melko kimurantteihin selityksiin. (Vain evo-devo-kehitysbiologian oppikirjoissa ja satukirjoissa sammakko muuttuu prinssiksi.)

 

Happi ja hapettuminen - Oxygen and burning

Ilmakehässä olisi saattanut olla ennen enemmän happea. Tämä toisi hieman oikeutusta legendojen Nooan yllättävälle humaltumiselle pian vedenpaisumuksen jälkeen. Gen 9:20-21: "Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa." Cyper Punk –scifissämme on mahdollista, että Nooa oli ensimmäinen ihminen joka ylipäänsä joutui viinin kanssa tekemisiin. Hän ei näytä yksinkertaisesti tietäneen, mitä oli tapahtumassa. (Ei tosin kuulosta kovin uskottavalta...) Nooan humaltuminen on äärimmäisen pelkistetyssä Genesiksessä ristiriitainen seikka "hurskaudestaan" tunnetulle miehelle.

 

On havaittu, että alkoholikäyminen ei käynnisty lainkaan, mikäli hapen osapaine astiassa on pykälää korkeampi. Ihmiskehon solujen ohella myös bakteereille ja hiivalle on 19 kertaa taloudellisempaa hapettaa sokeriravintonsa kokonaan hiilidioksidiksi ja vedeksi asti hapen avulla. Vasta vaikeissa elinolosuhteissa mikrobit fermentoivat eli käyttävät sokerin etanoliksi (alkoholiksi) ja hiilidioksidiksi. Tällöin sokerista irtoaa siis 19 kertaa vähemmän ATP:n "soluvaluuttaa" eli aineenvaihduntaenergiaa. Tällaisilla ilmakehän koostumuksen muutoksilla on voinut olla muitakin vaikutuksia fysiologiaan, eliniän laskeminen mukaan lukien. "Peltomiehenä" olo on saattanut olla helppoa kosteassa maaperässä.

 

Biosfäärin yleisin entsyymi on kasvien fotosynteesissä toimiva rubisco. Melko uusi biologian havainto on, että kasveilta löytyy toistaiseksi tuntemattomasta syystä mekanismi, jolla ne kykenisivät yhteyttämään aivan erilaisissa hiilidioksidi- ja happipitoisuuksissa. Niin epäortodoksiselta kuin asia kuulostaakin, kykenevät kaikki tähän mennessä tutkitut kasvit alhaisemmissa hiilidioksidipitoisuuksissa sokerituoton ohessa kuluttamaan happea ja tuottamaan hiilidioksidia. (Normaalistihan kasvit toimivat juuri päinvastoin, kuluttavat CO2:ta ja tuottavat O2:ta matkan varrella sokeria ja selluloosaa tehdessään.) Todistusaineistoa menneisyyden suuremmalle hapen osapaineelle kertyy nopeasti. Happikato onkin jo muotia joukkosukupuuttojen selittäjänä. Teorian markkinoijat eivät välttämättä tiedä olevansa tekemisissä parjattujen kr%#/@en kanssa.

 

Henkäys kadonneen maailman ilmaa on saattanut säilyä meidän päiviimme asti. Teknisesti tämä tarkoittaa sitä että meripihka sisältää toisinaan ilmakuplia. (Tilanne on hieman vastaava kuin turistilla, joka ostaa Yhdysvaltain länsirannikolta matkamuistoksi "San Francisco Fog" -tekstillä varustetun purkin.) Tärpätin, joka on luonnon omista eettereistä ja estereistä ym. pienikokoisista orgaanisista yhdisteistä koostuva seos, tiedetään haihtuvan pihkasta joissakin sadoissa vuodessa, mutta ligniinipolymeerien ristisidonnan nopeuden suhteesta esimerkiksi paineeseen ei ole paljoa tietoa. Prosessi johtaa kuitenkin hyvin tiuhaan verkostoon, jota happi läpäisee vain niukasti. (Baltiankävijöiden meripihkaturistien Graalinmalja on meripihkan juoksevaksi saava tarujen kemikaali. Väitetään, että vanhat Stradivariukset olisi muinoin lakattu kylmänä sulatetulla meripihkalla. Myös meripihkan synteettinen valmistaminen on yllättävän tuntematonta.)

 

On olemassa tutkimuksia, joissa tämän fossiilisen ilman on todettu sisältävän joskus 14-35 % happea. Keskiarvo on tietääkseni 30% noin 80 miljoonaa vuotta vanhoiksi arvioiduissa näytteissä ilmakehän nykyisen 21% hapen osapaineen sijaan ja diffuusion aiheuttamasta hapen alenemisesta huolimatta (6, 7)., (Ilmakuplissa saattaa myös vallita kymmenenkertainen ilmanpaine, mutta ainakin tämä johtunee geologisista syistä.)

 

Ihminen kuolisi, jos happea olisi 17 % tai vähemmän. Ihmisen fysiologialle happea ei kuitenkaan voi olla välittömästi liikaa. Ennen suurta leikkausta potilaan keuhkojen ja veren happivarastot on tapana täyttää hengityttämällä tällä viitisen minuuttia 100-prosenttista happea. Kymmenien tuntien oleskelu 100-prosenttisessa hapessa kuitenkin tappaa ihmisen, koska hapessa on läsnä radikaalilajeja molekulaarisen hapen ohella.

 

Mitä suurempi ilmakehän hapen osapaine olisi tarkoittanut? Urheilijat käyvät korkean paikan leireillä päinvastaisissa olosuhteissa saadakseen aikaan pitkäkestoisia muutoksia kehonsa hemoglobiinisynteesissä. Kun happea on hieman vähemmän, elimistö rasittuu helpommin ja kuntoharjoittelu on tehokkaampaa. Kenialaisen laskeutuessa ylängöltään tartanille, jää valkoinen mies taakse.

 

Korkea happipitoisuus olisi voinut vaikuttaa sekä suoraan, että epäsuorasti elinikien pituuteen. Biologin silmin katsottuna happipitoisuuden suurimpia seurauksia olisi kuitenkin ollut eliömuotojen suurikokoisuus. 35% happipitoisuus olisi luonut edellytykset varsinkin suurikokoisille hyönteisille ja merieläimille. Hyönteiset ovat äärimmäisen riippuvaisia hapen vapaasta diffuusiosta hengityksessä, koska niillä ei ole yleensä keuhkoja eikä kiduksia kuten selkärankaisilla. Tämän ohella hyönteiset eivät käytä aktiivista verenkiertojärjestelmää hapen kuljetukseen, vaan nojaavat hengitysteiden kaasunvaihtojärjestelmään, jossa trakeoiden eli ilmaputkien verkosto johtaa kehon pinnan huokosista hengittäviin soluihin. Uloimmat mikroskooppiset haarautumat ovat niin pieniä, että ne voivat kulkea yksittäisten solujenkin läpi (8). Suurilla hyönteisillä on myös pieniä ilmapusseja eri paikoissa ruumistaan. Ilmapussien täytyttyä ne painuvat kasaan esimerkiksi hyönteisten vetäessä takaruumistaan edestakaisin. Ilmaputkijärjestelmä voi kuljettaa happea vain melko lyhyen matkan, joten hyönteisten mittasuhteet eivät kasva kovin suuriksi. Suurikokoisten hyönteisten lennon on täytynyt vaatia enemmän energiaa, mikä taas on vaatinut enemmän happea.

 

Hyönteisten lentolihakset pitävät hallussaan kudosten aineenvaihduntaennätystä. Ilma on kinemaattisesti viskoosimpaa kuin vesi. (Sen viskositeetin suhde tiheyteen on korkeampi.) Vain 10 sekunnin rasittava liike väsyttää jotkut hämähäkit perinpohjin. Rasituksessa hämähäkin hengitys ei kuljeta tarpeeksi happea, jotta hajotetun ATP:n tuotanto pysyisi samassa tahdissa (9).

Ympäristön olosuhteet säätelevät hyönteisiä suoraviivaisesti esimerkiksi lämpötilan ja ruumiinlämmön suhteen. Nykyisin elävistä hyönteisistä painavin on afrikkalainen goljatkuoriainen (100 grammaa), sauvasirkka voi kasvaa yli 50 cm pitkäksi, ja siipien kärkiväliennätyksen haltija on trooppinen jättiläislintuperhonen 30 senttimetrillä. Suurimmilla fossiilisina tavatuilla sudenkorennoilla siipienväli oli yleisesti 70 senttiä ja vartalo paksu kuin pesäpallomaila. Ruuakseen nämä lennokit käyttivät mm. pääskysen kokoisia vesiperhosia. (Suurikokoisia fossiiliperhosia ei tietääkseni ole ymmärrettävistä syistä löydetty ehjinä.)

 

Hapen osapaineen voi katsoa vaikuttavan myös suoraan maalla kasvavien kasvien kokoon ligniinin hapesta riippuvaisen biosynteesin vuoksi. Monissa fossiilisissa kasveissa ligniinin suhde selluloosaan nähden on suurempi kuin nykyään. Tämä viittaa siihen, että monet pienempinä viherkasveina tai pensaina tunnetut kasvit saattoivat ennen kasvaa puumaisiksi. Ligniini on vahva molekyylien ketju, joka antaa puulle jäykkyyden, vaikka nippu selluloosa-sokerien ketjua pakkautuukin suoremmaksi. Ligniini koostuu tiheästä kolmiulotteisesta verkostosta bentseenirenkaita ja muita resonoivia yhdisteitä. Delokalisoituneiden eli vapaasti kiertävien elektronien laajuus on tavallaan verrattavissa ns. siirtymämetalleihin, jotka metallien yleisnimellä tunnetaan. Elektronit saadaan "orbitaalipilviin" sysäämällä happea radikaaliradalle voimakkaiden pelkistyspalkeiden kuten NADPH-oksidaasin avulla. Sellun valmistuksessa juuri ligniinistä yritetään päästä eroon, ja siihen tarvitaan paljon energiaa ja kemikaaleja. Geenimanipuloitu ligniinitön haapa kasvaa tutkijoiden käsissä paljon tavallista haapaa nopeammin.

 

Mikäli happea olisi ollut enemmän ilmassa, olisi sitä tasapainoreaktion vuoksi kertynyt enemmän myös toiseen faasiin eli vesistöihin. Tunnemme esimerkiksi 30-metrisiä - mahdollisesti jopa 100-metrisiä - puumaisia kortekasveja fossiilisina lajeina. (Vakiintuneen käsityksen mukaan puut valtasivat mantereet noin 380 Mrv sitten. Havupuiden otaksutaan ilmestyneen tämän jälkeen ja koppisiemenisten lehtipuiden viimeisinä. Fossiilirekisteriin ilmestyessään kasvit ovat kuitenkin käytännössä samanlaisia kuin nykyäänkin. Kasveja ei evoluutiomalleissa yleensä valjastetakaan graduaalisen kehityksen todistuskappaleiksi, vaan niiden muuttumattomuudella perustellaan organismien vakautta kuvitteellisissa stabiileissa ekologiosissa lokeroissa.)

Suurimmalla osalla meren selkärangattomista on hyönteisten tavoin melko "alkeellinen" hengitysjärjestelmä, joten mikä pätee ilmassa lentäviin hyönteisiin, pätee osittain myös "vedessä lentäviin" eliöihin (10). Korkeampi hapen osapaine suosisi tehottomampia hapenkuljetusjärjestelmiä ja sitä kautta todennäköisesti suurempia elämänmuotoja. Toisaalta oksidatiivinen stressi - jota toiset tutkijat pitävät edelleen vanhenemisen perusmekanismina - olisi suuremmassa happipitoisuudessa saattanut olla suurempi ongelma kuin nykyisin. (Tämä vanhentumisteoria on kuitenkin vastatuulessa. Radikaalikaskadit tai mitokondrioista vuotavat yhdisteet näyttävät johtavan lähinnä solukohtaiseen apoptoosiin.) Voimakkaampi magneettikenttä ja yläilmakehien vesi olisi kuitenkin leikannut härskiinnyttäviä happiradikaaleja aiheuttavia Auringon tehokkaita UV-aallonpituuksia.

 

Kananmunassa kehittyvä sikiö tarvitsee happea kasvaakseen normaalisti. Munien sisällä kehittyvät poikaset saavat tarvitsemansa hapen munan huokoisen kuoren kautta. Happi sitoutuu munan sisäpuolella poikasta ympäröivään sikiökalvoon, jossa risteilee runsaasti ohutseinäisiä verisuonia. Verisuonet ikään kuin imaisevat ilman sisältämän hapen verenkiertoon (11). Voisi kuvitella, että munissa kehittyvät eläinlajit olisivat olleet erityisen alttiita happikadon seurauksille. Nykyinen ilmakehä ei salli juurikaan strutsinmunaa suurempaa kokoluokkaa ja fossiloituneissa dinonmunissa kuori on usein 5 mm paksu.

 

Strutsinmuna on suurin tunnettu eläinsolu. Suurimmista suurin solu oli peräisin Israelin kibbutseilta ja oli yli 25 kertaa kananmunaa suurempi, eli painoi 2,3 kg. Se oli 30 cm pitkä ja sen kuori oli 1,5 mm paksu. Kuoriutessaan strutsinpoikasten pitää läpäistä kuori, joka kestää ulkoapäin sadan kilon ulkopuolisen painon. 140-kiloinen strutsi on kookkain yhä elävä lintu, enkä ole aivan varma, miten mureata se on joulupöydässä. Tarinan heikko puoli on se, että suurin fossiloitunut muna kuului Madagaskarin "norsulinnulle", joka kuoli emun kanssa sukupuuttoon vasta kolmisensataa vuotta sitten (!) (12) Norsulinnun munat olivat yli 12 litran vetoisia, joskaan viimeisten yksilöiden koosta en tiedä. Tällaiseen munaan mahtuisi 9 strutsinmunaa tai 3 keskikokoista dinosauruksenmunaa. Koska monet dinosauruksista olivat melko pieniä ja dinosauruksenmunia on löydetty melko vähän, ne ovat tosiasiassa saattaneet olla kuitenkin vielä suurempia. Voi myös olettaa, että suurimmat dinosaurukset munivat harvemmin. Suurin toistaiseksi löydetty dinonmuna oli 41 cm pitkä ja samalla kertaa megamunia löydettiin kaksi tiuta (13). Ne dinosauruksista, jotka kehittyivät suurikokoisten munien sisällä, olisivat ehkäpä saaneet kärsiä ensimmäiseksi. Dinonmunat saattoivat kuitenkin olla erityisen paksukuorisia. Esimerkiksi Oviraptor-ryhmän nimi on käännettynä "munarosvo" ja niillä ei ollut muiden lihansyöjädinojen tapaan hampaita, vaan lyhyt nokka ja hammaspari kitalaessa. Löydöistä, joissa on sekä vastasyntyneitä dinosauruksia, että sikiöitä vielä munien sisällä, tiedetään dinojen kuitenkin syntyneen myös varsin pieninä. Eläinlajeilla on voimakas kyky sopeutua erilaisiin olosuhteisiin, mutta jos elinolojen muutos on nopea, vaarana on joukkosukupuutto - niin kuin dinosauruksille joka tapauksessa kävi.

 

Entisaikojen eläimistä miltei kaikki kasvoi ainakin jossakin historiansa vaiheessa nykymuotoja suuremmaksi. Heikot sortuu elontiellä. Pienin ero kokoluokkien välillä ennen ja nyt on käsittääkseni meren faunassa. Tämä tuntuisi vahvistavan teoriaa suuremmasta ilmanpaineesta menneinä aikoina, koska vedessä muotoa ylläpitävää painetta riittää edelleen. Poikkeuksen muodostavat varsinkin valtavankokoiset fossiilihait, mutta haiden erityispiirre onkin juuri kidusten toiminta, mikä taas sopisi suurempaan hapen osapaineeseen. Rustokalojen, erityisesti haiden, on havaittu muuttuneen varsin vähän syvimmistä geologisista kerrostumista nykypäivään (14). Hai saa parhaiten happea liikkuessaan tehokkaasti ja pitkään luultiin, että hait nukkuisivat liikkuessaan tai eivät koskaan. Suurin haifossiili antaa ymmärtää olleensa kerran 50 tonnin painoinen ja linja-auton pituinen. (Tuoreimpien tutkimusten mukaan jättiläishai eli 13,7 m pitkäksi, joskin aiemmin kalan on erheellisten päätelmien vuoksi väitetty kasvaneen jopa 30 metrin mittaiseksi (15).) Suurin nykyään elävä kala on valashai 8 metrin pituudellaan ja 22 tonnin painollaan. Toisaalta rustokalojen koko voi korreloida hapen määrään myös kollageenin pääasiallisen modifikaation, oksidaation, kautta. Kollageeni on säännöllinen rakenne, jonka proliiniaminohappoihin lisätään säännöllisin välimatkoin hydroksyyliryhmiä.

 

Voisi luulla, että suurempi happimäärä altistaisi orgaanisen aineksen tulipaloille. Happipitoisuuden lisäys ei kuitenkaan vaikuta niinkään syttymispisteen alentumiseen, kuin siihen, miten nopeasti palamisreaktio etenee päästyään kerran vauhtiin ja miten pitkälle se etenee. Tulipalon syttyminen vaatisi hapesta huolimatta puuaineksen kaasuuntumista, mikä taas olisi ollut vaikeaa salamoiden puutteessa tasaisessa ilmastossa. Suuria osia Maan maapinta-alasta palaa vuosittain tuhkaksi ja kylmässä Kanadassakin syttyy noin 10 000 metsäpaloa vuodessa. Toisaalta myös palon sammuttavat kuurot olisivat olleet kortilla – sateettomassa antediluviaanisessa maailmassa.

 

Hypoteesi meripihkakellosta

Voisiko meripihkan sisältämistä ilmakuplista mitattua jopa reilun 30% happipitoisuutta (16) käyttää geologisena kellona? Vakiintuneen käsityksen mukaan ainakin 14-30 % välillä vaihtelevan happen osuus viittaa hapen vaihteluun eri maailmanjaksojen ilmakehässä. Havainto siis otetaan vakavasti geologiassa – joskin se valjastetaan muihin todistuksiin. Haastajan agrumentti kuitenkin kuuluu: miksi happi ei ole ehtinyt tasapainottua nykyisen 21% happipitoisuuden kanssa, jos kerran meripihka läpäisee vähitellen kaasuja? Voisivatko ilmakuplat olla pieni indikaatio suhteellisuudentajun puutteesta geologisissa aikajaksoissa?

 

Meripihkaa louhittiin Baltiasta 1875-1914 noin 10 miljoonaa tonnia. Suurimmat "merestä" troolarein kalastetut palaset ovat painaneet 200 kiloa (1860-luvulla) ja vastikään 136 kiloa (v. 1988). Vuotuinen saalis 1860-1890 välillä Itämeren Kuurinhaffin ruoppauskoneilla oli 75 tonnia. Meripihkaa kaivettiin Gdanskin lähellä myös avolouhoksista kohtuu läheltä maan pintaa.

Asiaa on selitetty myös hapen typpeä suuremmalla adsorptiolla meripihkan pintaan. Nykyistä happimäärää pienemmän pitoisuuden saattaisi selittää lähellä tapahtunut ja happea kuluttanut palaminen. Se on kuitenkin ongelma kellohypoteesille.

 

Jostakin syystä meripihka on kiinnostanut ihmiskuntaa läpi vuosisatojen. Vaikea sanoa kummassa oli Etelä-Amerikkaa ryöstettäessä enemmän eksotiikkaa eurooppalaisille: kuningas Moctezuman 60 päivittäisessä kaakaokupillisessa vaiko tämän ylellisesti piipussa polttamassa meripihkassa. Sivistyssanojen etymologian on tapana juontua antiikin kreikasta. Sana elektroni tai elektroniikka on peräisin hankauskokeita tehneiden antiikin kreikkalaisten sanasta elektron, joka tarkoittaa - mitäs muuta kuin meripihkaa.

 

VEDENPAISUMUS JA FOSSIILIT - The Flood and the fossils

Vedessä on valtava voima. Vielä 1800-luvulla fossiilien uskottiin syntyneen maailmanlaajuisessa vulkaanis-hydraulisessa katastrofissa, jota myös Vedenpaisumukseksi kutsuttiin. Gen 7:21,22: ”Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset. Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän henkäys, kaikki jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.”

 

Yleensä geologisissa kerrostumissa syvimmältä löydetään alkeellisempia elämänmuotoja, ja varsinkin merenpohjan eliöstöä. Tämä on otettu voimakkaimpana todisteena lajien synnystä kehityksen kautta samasta alkumuodosta, kuten liturgia kuuluu. Havainto voidaan kuitenkin tulkita myös siten, että ensiksi Genesiksen katastrofissa mutaan hautautuivat syvimmissä laaksoissa elävät eliöt. Merenpohjahan on syvin kuviteltavissa oleva paikka. Eliölajien muuttuminen monimutkaisemmiksi alhaalta ylöspäin tultaessa käy myös yksiin ekologisten lokeroiden ja hydrodynamiikan mukaan tapahtuneen järjestelyn kanssa.

 

Fossiileilla tarkoitetaan ensisijaisesti eri maakerroksissa säilyneitä muinoin eläneiden eläinten tai kasvien kivettymiä, mutta myös näiden jäännöksiä ja jälkiä. Fossiilistuminen (fossiloituminen, kivettyminen, mineralisoituminen) on kivettymisprosessi, jossa yleensä kehon kovien osien - luiden ja kuoren - huokosiin ja onkaloihin saostuu kivennäisaineita, kuten silikaatteja ja karbonaatteja. Kivennäisaineet voivat korvata jopa kaiken alkuperäisen orgaanisen aineksen. Näin fossiilistuneen eliön rakenne saattaa olla säilynyt mikroskooppisen tarkasti. Kolmas kivettymistapa esittää eliön piirteet käänteiskuvana: eliö on hajonnut niin, että sen muodostama ontelo ei ole täyttynyt ympäristön kovettuessa kiveksi. Tällainen tyhjä ontelo muistuttaa valumuottia. Nuorissa turve- ja liejukerroksissa pitkälti muuttumattomina säilyneitä eläin- ja kasvijäännöksiä ei pidetä yleensä varsinaisina fossiileina, vaan niin sanottuina subfossiileina eli maadunnaisina (24).

 

95 % fossiililöydöistä on matalan veden eliöstöä (koralleja, kuoriaiseläimiä, simpukoita, kotiloita, niveljalkaisia jne.). 4,75% on leväkasvillisuutta, kasveja, planktonia jne. Sama materiaali muodostaa myös pääosan kivihiilen alkuperästä. 0,25% on selkärankaisia: kaloja, matelijoita, sammakkoeläimiä, lintuja ja nisäkkäitä. Nisäkkäiden osuus löydöksistä on vain 0,0025%. Esimerkiksi erikokoisten dinosaurusten luurankoja on löydetty kaikkiaan vain muutama tuhat yksilöä. Luuosien runsaslukuiset kipsijäljennökset saavat löydösmäärän vaikuttamaan todellisuutta suuremmalta (25). Maailman museoissa on edustettuna useampi miljoona luetteloitua fossiilia ja kaikkiaan noin neljännesmiljoona fossiilista lajia. Puuttuvien lenkkien kohdalla ei siis ukko-Darwinin alkuperäinen selitys fossiililöytöjen vähäisyydestä ja otoksen pienuudesta enää kelpaa (26). Ps 74:13-15 saattaa kertoa juuri tästä valtavien ruhojen ajelehtimisesta, myös itsensä leviatanin kohdalla (27).

 

Vastoin yleistä harhaluuloa saattavat myös pehmeät kudokset hyvissä olosuhteissa fossiloitua. Eräs merkittävimmistä esimerkeistä orgaanisten kudosten säilymisestä antiseptisissä suolavesissä sijaitsee ruskohiilikerrostumissa Keski-Saksassa. Kerroksista löydettiin yli kuuden tuhannen selkärankaisen eläimen jäännökset sekä suuri joukko hyönteisiä, nilviäisiä ja kasveja (28). Yli 40 yliopiston kunniatohtorin, Harvardin paleontologian professorin jne. yms. Steven Jay Gouldin toinen suomeksi käännetty kirja Ihmeellinen elämä popularisoi vanhinta hyvin säilynyttä pehmeärakenteisen eläimistön esiintymää Burges Shalea Kalliovuorilla Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan rajalla. Burgesin noin 60 metrin pituisen ja 2,5 metrin paksuisen kerrostuman saviliuskeesta on kerätty noin 73 300 yksilöä 33 520 laatalla. Reilut sata lajia sisältävistä näytteistä 87,9% on eläimiä ja lähes kaikki loput leviä. Löydöksen eläimistä 14:llä% on kovia osia. Loput ovat pehmeärakenteisia. Noin joka kuudes Burgessin laji on niin omalaatuinen, ettei sille ole löydetty paikkaa aiemmin tunnettujen lajien pohjalta tehdyssä eläinkunnan järjestelmässä. Esimerkiksi Anomalocaris oli metrin mittainen jättirapu, jolla oli kaksi pitkää tuntosarvea, vaikka tutkijat arvelivat pitkään, että sen osat olivat peräisin monesta eri eläimestä. (Pyöreä suu oli meduusa, pitkä kynsimäinen uloke katkaravun ruumis ja itse keho merimakkara tai sienieläin.) Hallucigenia sai harhanäkyyn viittaavan nimensä erikoisuutensa vuoksi. Eläimellä oli ruumiissaan seitsemän paria piikkejä ja seitsemän pehmeää, taipuisaa uloketta. Vieläkään ei ilmeisesti tiedetä, kumpi oli etupää.

 

Gould aloittaa kirjansa kuvaamalla paleontologin vaikeata rekonstruktioimistehtävää lainaamalla katkelmaa Hesekielin kirjan kuivuneiden luiden laaksosta: ”Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan ja annan teihin hengen, ja te tulette eläväksi.” (Hes 37:6.) (29).)

 

Maalla elävät eliöt olisivat saattaneet päästä aluksi vettä pakoon. Nisäkkäät ja erityisesti ihminen olisi voinut vältellä tulvaa pisimpään etsiytymällä korkeille paikoille ja tehdessään lauttoja.  Pintakerroksiin ja veteen jääneet kudokset eivät kivety, vaan katoavat bakteeritoiminnan vuoksi jälkiä jättämättä. Puhuttaessa ihmisfossiileista kyseessä on yleensä luulöydöt, eivätkä varsinaiset kivettymät.

 

Suomessa sanotaan olevan maailman vanhin kallio, koska jääkausi kuori täältä mennessään irtaimen aineksen. Suomessa peruskallio on pinnalla ja sedimenttikivilajit pitkälti puuttuvat. (Sigh...) Kiteisten kivilajien ja prekambristen kerrosten poikkeuksellisen maaperämme vuoksi emme ehkä ymmärrä fossiilikysymystä, mutta fossiileja löytyy todella paljon. Fossiileja löytyy niin paljon, että toisinaan puhutaan fossiilimantereista. Etelä-Afrikan Karroo-kerrostumat sisältävät arviolta 800 miljardin selkärankaisen fossiilit. Herringin fossiiliriutalla Kaliforniassa on arviolta miljardi kalaa ainoastaan kymmenen neliökilometrin alueella. (Suomalaispoika tuntee kateutta englantilaisille tai eteläafrikkalaisille ikätovereilleen heidän puuhistaan tienrakennustyömailla.) Päänvaivaa paleontologeille aiheuttaa myös se seikka, että fossiileja löytyy ylängöiltä ja kaikilta suurilta vuorijonoilta, paljon nykyisen merenpinnan yläpuolelta.

 

Voisi väittää, että fossiilin syntyminen on tapahtuma, jota ei yksinkertaisesti enää tapahdu. Kivettyneet muotit ovat toisinaan käsittämättömän tarkkoja valoksia malli-paroistaan. Nykyäänkin voi syntyä kivettymiä, mutta nämä eivät ole yhtä tarkkoja kuin menneinä aikojen syntyneet fossiilit. Jos kalan hautaa maahan, sen suolistobakteerit hajottavat ex-isäntänsä hitusiksi erämaan kuivuudessakin ja hapettomissakin oloissa. Jotta kudokset säilyisivät muottina korvaavalle sedimentille, pitäisi mikrobitoiminnan olla täysin kuollut eloperäisessä kappaleessa sekä sen lähiympäristössä. Joku Alaskan fossiilitutkija onkin sanonut, että Alaskasta on helpompi löytää dinosauruksen kuin hylkeen fossiili. Pohjois-Alaskasta (70o pohjoista leveyttä) on löydetty kolmen eri dinosauruslajin luita. (Luut olivat lisäksi melko tuoreita eli varsin vähän mineralisoituneita. Olisi vaikea kuvitella dinojen eläneen muuttolintujen tavoin) (30). Alaskan rannikolla tutkijat eivät koskeneet lähes kivettymättömiin dinosaurusten luihin, koska olettivat kyseessä olleen biisonien luut. (31)

 

Kivettynyttä puuta syntetisoidaan bisnes-mielessä ja kuumissa lähteissä sitä muodostuu joissakin kuukausissa (32). Eräs geologi löysi antarktikselta 100 metrin paksuisesta liejukerroksesta puunjäännöksiä, jotka olivat yhä niin hyvässä kunnossa, että ne kelluivat ja olivat polttokelpoisia (33).

 

Suuristakaan nykyisistä eläinpopulaatioista, kuten Yhdysvaltain biisonilaumoista tai Lähi-Idän leijonista, ei ole olemassa lainkaan todisteita fossiileina. Asiantuntijoiden mukaan kivettyminen tarkoittaa väkivaltaista kuolemaa, yleensä hautautumista maanvyörymän tms. alle. Paleontologit uskovat, että kudosten korvautuminen sedimenteillä kestää pitkiä aikoja. Kuitenkin satoja miljoonia vuosia vanha trilobiitti voi rapautua alan harrastajan kädessä murusiksi. Omituista...

 

Suomen tunnetuimpiin luomisuskon popularisoijiin kuuluva lääkäri Pekka Reinikainen on esittänyt fossiloitumisen ratkaisemiseksi teorian, jonka mukaan ”syvyyden lähteiden puhjetessa” (Gen 7:11) olisi vapautunut myrkyllisiä vulkaanisia kaasuja, jotka olisivat toimineet fiksatiivin tavoin ennen maa-aineksen laskeutumista. Pelkkä hapettomuus maakerrostumien alla kovassa paineessa ei riitä tappamaan mikrobeja, koska anaerobiset hajottavat pärjäävät ilman happeakin. Porausnäytteissä maaperän syvyyksistä löytyy eläviä bakteereja ja kovassa paineessa esiintyvä öljy kuhisee niitä. Laboratoriossa bakteerit voidaan tappaa formaliinin kaltaisilla kemikaaleilla. Miksei vastaava mekanismi olisi toiminut luonnossakin? (34)

 

Maakaasun ajatellaan olevan pääasiassa mikrobien tuotantoa. Saattaa olla, että maakaasussa näemme mitä bakteerit tekevät ilman paikallisia, vulkaanisia myrkkykaasuja. Biomassasta ei jää jäljelle öljyäkään. Suurella paineella ylös purkautuva öljy _ei_ ole luonnollisessa tilassa maan sisällä. Vielä epäluonnollisempaa on kaltaiseni maallikon silmissä maakaasu. Suolammessa kaasukupla nousee pintaan, mutta kaivosmiehet pelkäävät umpilouhoksissa kallioiden sisällä metaanimyrkytystä.

 

Amaryllixin kalat pilaantuvat nopeasti. Luonnossa kala ei yleensä ehdi edes pilaantua, kun muut eläimet jo syövät sen. Miten Herringin fossiiliriutta on syntynyt? Fossiilikalat, jotka tuijottavat tutkijaa kaikki suomut tallella, suu auki ja kaikki evät sojottaen kertovat nopeasta ja yllättävästä lopusta. Perhosimput levittävät vaaran uhatessa suurikokoiset rintaevänsä ja aukaisevat suunsa. Muiden simppujen tapaan ne elävät suurimman osan ajastaan pohjassa liikkumattomana. Simput ovat usein kivettyneet asentoon, jossa niiden suu ja evät ovat auki. Tunnetaan myös kalafossiileja, joissa valos on syntynyt suuren kalan ollessa juuri syömässä sisäänsä pienempää kalaa. Ichtyosaurus oli vedessä elänyt liskoeläin, joka synnytti eläviä poikasia. Kalaliskosta on löydetty fossiili, jossa yksilö oli juuri synnyttämässä (35).

Muinaismolekyylit - Ancient macromolecules

Eräs fossiileihin liittyvä esimerkki, joka oikeaksi osoittauduttuaan puhuisi maapallon pitkää ikää vastaan, on perimämolekyylien mahdollinen säilyminen suurissa fossiililuissa. Dino-DNA:ta yms. pyritään monistamaan solun omilla DNA:ta kopioivilla entsyymeillä ns. PCR-menetelmällä (polymerase chain reaction). PCR-menetelmän kehittämisen jälkeen DNA:ta yritettiin monistaa fossiileistakin lähinnä pilan päiten. Kun tämä sitten onnistuikin, oli ihmetys suuri. Asiaa hämmensivät Crichton ja Spielberg Jurassic Park -jutuillaan, mutta uuden dinobuumin takana ei siis ole pelkkää fiktiota. PCR-menetelmä oli kuitenkin verrattain uusi fossiili-DNA:han liittyviä tuloksia julkaistaessa ja siihen on suhtauduttava äärimmäisellä varovaisuudella. Tämä menetelmä oli kuitenkin verrattain uusi fossiili-DNA:han liittyviä tuloksia julkaistaessa.

Tämänhetkisen mielipiteen mukaan työt on kumottu kontaminaatioriskiin sekä vaikeaan toistettavuuteen vedoten. Hassua on vain se, että kymmenisen kappaletta alan jutuista ehdittiin julkaista parhaissa tiedelehdissä 90-luvun alkupuolella. Tällöin töitä kutsuttiin useamman ryhmän toistamiksi, ja sekvenssianalyysistä vedettiin hienopiirteisiä johtopäätöksiä kladistiikkaan. Meripihkamehiläisen tapauksessa ei natsannut ainoastaan hyönteisen, vaan myös sen enterobakteerin sekvenssit.[12] DNA:n kemiallisen rakenteen asiantuntijat sanovat perimämolekyylin säilyvän korkeintaan 50 000 vuotta.[13] Parhaimmissa töissä ei siis ole huomautettavaa niinkään tekniikan, kuin teorian puolelta.

Mitä toistettavuuteen tulee, niin ”muinais-DNA” on huonossa kunnossa. Se esiintyy vain muutaman sadan nukleotidin pätkissä, juosteet ovat ”takussa” ja sen emäkset ovat usein hapettuneita tai kokonaan poissa. Mm. tammen, tulppaanin, magnolian ja sypressin fossiililehdistä on onnistuttu eristämään DNA:ta ja sekvensoimaan niistä biosfäärin yleisintä proteiinia, kloroplastista ja monikopioista rubiscoa.[14] Esimerkiksi entisistä järvenpohjista nostetuissa kivettyneissä magnolianlehdissä saattaa nähdä vihreää väriä, mutta altistus auringonvalolle hävittää häivähdyksen nopeasti. Fossiilinäytteiden uniikkius ja herkkyys vaikeuttaa toistamisen periaatetta tällä alueella. Vaikka kaikki todella olisi ollut kontaminaatiotakin, on hälyttävää miten havainnot selitettiin sujuvasti pois tuloksiin vielä luotettaessa. Ylpeys ja ennakkoluulo törmäävät tällä saralla kunnolla.

Liitukauden (65 Mrv) tuolta puolen on löydetty myös mm. dentiiniä[15], kollageenia[16], [17] ja osteokalsiinia[18]. Kuitenkin 13 000 vuoden ikäiseksi arvioidusta mammutinluusta kaikki kollageeni on saattanut jo hävitä.[19] Dinoluut eivät monesti ole kokonaan kivettyneet. 80 Mrv takaa kalsiumin ja fosforin suhde saattaa olla aivan samanlainen kuin nykyisissä luissa.[20] Koppakuoriaisen kitiini välkehti 25 Mrv jälkeen ilkikurisesti kaikissa pääväreissä, mutta varmuuden vuoksi asia sinetöitiin massaspektrometrillä ampumalla.[21]

Kudosten ja solujen löytäminen kymmeniä miljoonia vuosia vanhojen fossiilien luuleikkauksista oli melkoinen järkytys asianosaiselle mikroskoopin käyttäjälle. Tällaisia luita sahattaessa haistaa palaneen (luun) käryä ja kokenut paleontologi arvioi fossiilin aitoutta ensi töikseen nuolaisemalla luun murtunutta pintaa. Erään menetelmän avulla fossiloituneiden luiden solurakenteesta voi olla mahdollista määrittää eläimen ihonväri. Tämä edellyttää hyvin säilyneitä väripigmentin jäännöksiä ja mitä ilmeisimmin löytöjen suhteellisen lyhyttä ikää. Australiassa on kaupan Jurassic Beer - niminen olutmerkki, jota tuottaa ainakin mainostajan mukaan fossiilista eristetty hiivakanta. [22], [23], [24], [25], [26], [27]

PCR:llä tehdyt monistustemput ovat todellakin verrattain nuori menetelmä. 25-40 Mrv vanhasta meripihkasta on kyetty kuitenkin eristämään myös eläviä - vieläpä kriitikoille resistenttejä - bakteereita.[28] Tämä on varsin erikoista siihen nähden, että aminohappojen rasemisaationopeuksista eri olosuhteissa on aivan eri kertaluokkien empiiristä dataa. L-aminohapot rasemisoituvat peilikuvikseen noin 400-50 000 vuoden puoliintumisnopeudella (25 oC), sata kertaa hitaammin nollassa asteessa.[29] Metsään kuolleen eläimen luut, lihakset ja veri muuttuvat vähitellen vedeksi ja hiilidioksidiksi eli häviävät olemattomiin. Vaikka itiöissä olisi aineenvaihduntaa hapettumisen, rasemisaation jne. aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi, niin tähänvaadittava energialähde puuttuisi. Samat tutkimusryhmät ovat herättäneet meripihkafossiileista henkiin tieteelle tuntemattomiakin bakteerilajeja.[30] T-rexin ronkkaluusta on ilmeisesti eristetty punasoluja ja hyönteisfossiileista bakteerien itiöitä. Pernaruttobakteerin itiön tiedetään säilyneen itiöasteella hengissä nelisensataa vuotta, eli puhumme suhteellisen pienistä aikajaksoista.

Jos siis 569 Mrv vanhasta ja 250 metriä syvältä -  anteeksi toisinpäin - kaivetun suolakiteen vesitaskusta löytyy eläviä Bacilluksia ja havaintoa diskutoidaan piristävänä lisätodisteena evoluutiosta, ei kyse ole tieteellisestä, vaan uskonnollisesta keskustelusta. Jälkimmäinen, TV-uutisia myöten popularisoitu syksyn 2000 löytöhän valjastettiin aihetodisteeksi aurinkokuntien välisestä ”panspermiasta”, vaikka ribosomien eli valkuaisainesynteesin liukuhihnojen 16 S rDNA:n perusteella muinaisbaku oli 99 % samankaltainen Bacillus marismortui -halobakteerin kanssa.[31] (”Kuollutmeri” ei siis olekaan kuollut. Tätä aiemmin ikäennätystä piti hallussaan 25-40 miljoonaa vuotta vanhaksi katsottu bakteeri, joka löydettiin aikoinaan meriphkan sisään umpioituneen mehiläisen sisuksista.[32]) SETIllä taitaa olla silmät eri indeksillä teleskooppiin ja mikroskooppiin katsottaessa, mitä älyn ulkopuolisen rahoittajan olemassaoloon tulee.

 

Fossiilien ID

Teknisellä tasolla vedenpaisumus on kiinnostava, mutta inhimillisellä tasolla kyseessä on tietenkin murhenäytelmä, josta ei liiemmin viitsisi puhua. Vaikeneminen ei kuitenkaan ole rakkaudellista. Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Tapahtuma on tarkoitettu varoitukseksi Nooaa seuranneille sukupolville - etenkin viimeisten aikojen ihmisille.

 

Ihmiskunnan ennustetaan ottavan viimeisissä vaiheissaan loppukirin ja olevan väkivaltaista ”kuin Nooan päivinä” Kadonneessa Maailmassa ja perverssiä ”kuin Lootin päivinä” Kuolleenmeren pohjaan päätyneessä Sodomassa (Lk 17:26-30; Gen 19). Mustanaamio on kova koville, sanotaan. Mikäli Jumalan rangaistus oli ankara, ei Nooan sukupolvikaan ollut kovin herkkänahkainen. Genesis kertoo maan tulleen tuolloin ”täyteen väkivaltaa”. Ihminen on kuin vaihtolämpöinen sammakko. Jos sammakon heittää kiehuvaan vesikattilaan se ymmärtää hypätä pois. Jos sammakon asettaa uiskentelemaan viileän kattilaan ja alkaa lämmittää vettä pikkuhiljaa, se keittyy elävältä. Ambient amen: Ihminen mukautuu helposti ympäristöönsä eikä koe sitä dramaattisena. Menneille kulttuureille loppu tuli varoituksista huolimatta yllättäen.

 

 

VEDENPAISUMUS JA ÖLJY - Flood and Oil

Vedenpaisumusmalli saattaisi siis selittää öljyn ja maakaasun alkuperän. Tutkijat puhuvat näissä yhteyksissä alinomaa satojen vuosimiljoonien aikaluokista. Tämä on kuitenkin kenttä, jossa suhteellisuudentaju on kadotettu. Kerran puhjettuaan hysteria ruokkii itse itseään.

 

Öljy ei vaadi vuosimiljoonia syntyäkseen biomassasta. Ennätykset öljyn tekemisessä elävästä materiaalista ovat laboratoriossa varttitunnin luokkaa. Esimerkiksi Eteläafrikan ollessa kauppaboikotissa piti valtion tehdä pienessä mittakaavassa itse öljynsä tiettyihin välttämättömiin sovellutuksiin. Öljyä kyllä syntyy, kunhan olosuhteet ovat kyllin kovat. Prosessiin tarvitaan suurta lämpötilaa ja painetta, sekä mielellään katalyytiksi esimerkiksi kalkkia. Kaiken pitää lisäksi tietenkin tietenkin ilman happea, jottei materiaali palaisi. Juuri tällaiset olosuhteet olisivat vallinneet Vedenpaisumuksessa, kun valtavat vesimassat liikuttivat irtainta maa-ainesta. Raamattu väittää, että tulvassa ei ainoastaan satanut, vaan ensin “puhkesivat suuren syvyyden lähteet”, ja vasta tämän jälkeen “taivaan akkunat aukenivat” (Gen 7:11). Esimerkiksi vuonna 1903 Uuden Seelannin tienoilla puhjennut geyshir suihkusi 36 tunnin välein vettä 450 metrin korkeuteen. Guinnesin ennätystenkirjaa ei valitettavasti ylläpidetty mahdollisten alkukatastrofien aikaan. Mikäli maan sisästä puhkeaa yhtään mitään, täytyy siihen liittyä vulkaanista toimintaa - tästä siis öljyn syntymiseen vaadittu lämpö.

 

Kuvaavaa öljylähteille on suuri paine, joka massiivisissa öljytaskuissa maan alla vallitsee. Arabiassa öljy saattaa tihkua hiekan läpi maan pinnalle itsestäänkin ja Teksasin musta kulta muistetaan ilmaan suihkuavina ”gushereina”. Preerian porausvillityksessä moni perheenisä turmeli takapihansa oman öljylähteensä toivossa. Ensimmäinen poraaja (Pennsylvaniassa) oli eversti Drake -niminen kiinnostava hahmo. Hänen titteliinsä liitetään yleensä lainausmerkit sillä hän lienee ollut yksi noista omatekoisista eversteistä, joita meren takainen individualismin luvattu maa on aina tuottanut (36).

 

Öljy ei olisi yksinkertaisesti pysynyt maan sisällä miljoonia vuosia. Evolutionistien mukaan hiiltä ja öljyä pitäisi syntyä jatkuvalla syötöllä vanhojen periaatteiden mukaisesti soissa tms. (Sivumennen sanoen en ole koskaan täysin ymmärtänyt, miksi turvesoita esiintyy vain maapallon pohjoisosissa.) Valitettavasti/onneksi asiantuntijat eivät ole pystyneet kiistattomasti osoittamaan paikkaa, jossa tällaisen prosessin voisi todeta. Siihen nähden, että Lähi-itä sijaitsee alkumannerta ajatellen maantieteellisesti maapallon keskialueella, on typerryttävä tosiasia, että 60% öljyesiintymistä sijaitsee juuri siellä.


 

VEDENPAISUMUS JA KIVIHIILI - Flood and charcoal

Kaikilta maapallon mantereilta - Antarktista ja Grönlantia myöden - löytyy massiivisia kerroksia eloperäiseksi katsottua hiiltä. Esiintymät eivät noudata mitään nykyisin tunnettua ilmastollista tai muutakaan vyöhykejakoa. Maapallon pintakerroksissa on orgaanista hiiltä nykyään noin 1500 miljardia tonnia, josta turpeen osuus on kolmannes. Epäorgaaniseksi arveltua hiiltä on maaperän pintakerroksessa 500-1000 miljardia tonnia. Maaperässä muhii siten hiilivarasto, joka on selvästi suurempi kuin kasvillisuuden (650 miljardia tonnia) ja ilmakehän (780 miljardia tonnia) hiilivarastot yhteensä. Metsättömillä vyöhykkeillä maaperän hiilimäärä on kasvillisuuuteen verrattuna moninkertainen. Myös monissa metsissä maa sisältää enemmän hiiltä kuin puusto (37). Kivihiilen louhimisalueilla voidaan puhua valtavista hiiliriutoista. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten paljon orgaanista materiaalia kivihiili vaatii syntyäkseen? Syntyivätkö hiilikerrostumat in situ (paikallaan) vai kasautuiko irtain biomassa, esimerkiksi veden tai jään kuljettamana, toisaalle kasvuinpaikastaan?

Spitsbergen (Karhusaari?) sijaitsee Jäämerellä 78o 56pohjoista leveyttä, eli 8o 15 Pohjoisnavasta ja noin 1500 km napapiiristä pohjoiseen. Saaren hiilikerrostumista on identifioitu 136 erilaista fossiilista kasvilajia, mukaan lukien monia suurikokoisia puita. Nykyään noin 10 metriä paksua hiilikerrostumaa peittää lähes jatkuvasti lumi ja jää ja kaamoksen pimeys vallitsee siellä puolet vuodesta. Geologeille tuottaa lisää päänvaivaa saaren lumen alta pilkottavat koralliesiintymät. Esimerkiksi Välimeri on liian kylmää tuntemamme korallin kasvulle, sillä koralli kasvaa vain trooppisissa vesissä (38, 39). Etelässä parin metrin hiilikerrostumia löytyy 85 asteella eteläistä leveyttä - eli Antarktikselta noin 300 km Etelänavasta (40). Nykyään anti-arktisella on kylmimmillään 80 astetta pakkasta, eikä koskaan 13 pakkasastetta lämpimämpää.

 

Kivihiilen syntyyn tarvitaan nopeasti aikaansaatua hapetonta tilaa, kovaa painetta ja lämpöä. Paine puristaa biomassasta pois veden, hapen ja hiilidioksidin. Paineen ja lämmön kasvaessa syntyy ruskohiiltä, sitten bitumihiiltä ja vihdoin antrasiittia, joka on polttoaineena tehokkainta. Tapahtuman ohella muodostuu myös maakaasua, mikä on pääasiassa metaania.

 

Erikoista hiiltyneissä puunrungoissa on vuosirenkaiden puuttuminen, mikä saattaa viitata ammoin vallinneeseen tasaisen lämpimään ilmastoon ja sen aikaansaamaan rehevyyteen (41). Hiili olisi voinut muodostua Vedenpaisumuksen yhteydessä maakerrosten alle palaneena hautautuneesta biomassasta. Juutalaisten rabbien vanhojen kirjoitusten ohella kuvataan monissa muissakin vedenpaisumuslegendoissa ympäri maailman tulva veden ohella myös suurena tulimyrskynä. Tämä olisi osuva kuvaus, mikäli ”syvyyden lähteiden puhkeamiseen” todellakin liittyi alkumantereen hajoaminen ja vulkaanista toimintaa.

 

Hiiltä on sanottu olevan maaperässä niin paljon, ettei Raamatun esittämä Vedenpaisumusta edeltänyt noin 1500 vuotta (1656 vuotta irlantilaisen piispa Ussherin mukaan ja latinankielistä Vulgataa tulkiten) olisi riittänyt kasvattamaan vastaavaa määrää kasvillisuutta. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että tänäänkin sade- ja mangrovemetsissä - tai meren ollessa kyseessä koralliriutoilla lämpimän matalassa rantavedessä - esiintyy tuhansia kertoja enemmän kasvi- ja eläinlajeja kuin esimerkiksi Suomen kasvillisuusvyöhykkeellä. Päiväntasaajaa myötäilee hento sademetsävyöhyke jossa elää 90% maailman eliölajeista, vaikka alueen pinta-ala on ainoastaan 7% koko planeetasta. Ennätyshehtaarilta Amazonin sademetsää löytyy koko Suomen lajimäärä. Amazon-joen varrella Ecuadorissa hyvin lähellä päiväntasaajaa on laskettu ennätys puiden lukumäärässä hehtaarilta: 473 lajia. (Samasta paikasta löydettiin kaikkiaan 1200 kasvilajia. (42)). Sademetsän trooppisten lehtien pinnalla esiintyy myös ennätysmäärä mikrobeja. Jatkuvan mikrobikerroksen paksuus lehdillä voi olla jopa 20 mm ja mikrobibiomassaa hehtaarilla noin 4000 kg. Tropiikin sademetsiä kutsutaan sekä elämän kehdoksi että sen museoksi. Kasvimassan lisäys hehtaaria kohti vuodessa on keskimäärin 20 tonnia.

 

Esimerkiksi Burgesin fauna sijoittuu iältään keskelle kambrikautta. (Vaihtoehtoisesti ekologiselta lokeroltaan maantieteellisesti syvimpiin alkuperäisiin painanteisiin.) Burgesien valoa fotosynteesiinsä tarvitsevien levien perusteella on tehty se johtopäätös, että tämä eläimistö eli alunperin matalassa vedessä, luultavasti alle 90 metrin syvyydessä (43). (Tätä syvemmälle veteen valo ei pääse.) Raamattu antaa Eedenistä ja miksei koko Kadonneesta Maailmastakin juuri tällaisen paratiisimaisen, rehevän kuvan. (“Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä...” Gen 2:9.) Alkumeriä oli vain yksi kappale.

 

Modernin ajan elektrokraatteina meillä on taipumus aliarvioida luonnon omaa teknologiaa ja viihtyvyyttä lajeineen, makuineen ja väreineen. Kadonneessa Maailmassa metsä on saattanut olla viihtyisä kuin olohuone. Jotain tästä kertoo sekin, että Adam ja Eeva elivät Eedenin puutarhassa alastomina. (Myöhemmin Raamatussakin tosin kehotetaan pukemaan vaatteet päälle.)

 

Jos Eeden oli olemassa, lienee katastrofia edeltäneen (matalan) alkumerenkin olla tarkoitettu virkistyskäyttöön. Nykyään maapallon meristä vain yksi promille (600 000 km2) on alle 100 metriä syviä atollien koralliriuttoja, mutta näiltä tapaa kolmanneksen kalalajeistamme, sateenkaaren ja neonvärein varustettuina. Merien yli 13 000 kalalajista koralliriutoilla elää siis ainakin 4000. Riuttojen eläimistössä on mm. paljon puhtaana pitäjiä, jotka pitävät käyttökelpoisen ravinnon kierrossa. Kukaan ei tiedä, miksi riutat ovat niin suosittuja, mutta syytä voisi lähteä etsimään kalojen alkuperäisestä ekologisista ”akvaarioista”. (Joskaan sana lokero ei oikein tunnu sopivan tähän yhteyteen.) Vesieläimethän olivat ainoa eläinryhmä, jonka annettiin Genesiksen mukaan selvitä arkin ulkopuolella omin avuin.

 

Menneisyydessä on saattanut olla olemassa myös massiivisia kelluvia metsiä (44). Kaiken kaikkiaan Vedenpaisumusta edeltäneen maailman joka kolkassa on täytynyt olla, paitsi valtavan paljon kasvillisuutta, myös paljon eläimiä. Kuuluisien dinosaurusten jäänteitä on löydetty kaikilta mantereilta. (Dinosauruslöytöjen määrästä tosin liikkuu siis hieman harhaanjohtavia käsityksiä kipsivalosten vuoksi. Esimerkiksi Tyrannosaurus Rexin jäämistöjä ei ole löydetty kuin noin 40 kappaletta eikä tällöinkään aina koko luusetillä varustettuina.) ”There’s not a soul between him and North Pole”, päätyi eräs suomalainen popyhtye laulamaan. Ennen napa-alueilla on saattanut kuitenkin liikkua enemmän retkeilijöitä.

 

 

VEDENPAISUMUS JA ALKUMANTEREEN HAJOAMINEN - Flood and the breakup of the original continent

Tulivuorenpurkauksiin liittyy usein pieni mannerlaattojen liike ja maanjäristykset. Alkukatastrofi saattaisi selittää siten myös alkumantereen hajoamisen. Maapallon kiinteä valtamerikuori on 5-11 km ja mannerkuori keskimäärin 30-40 kilometriä paksuudeltaan. Paksuutta voisi verrata pariin lakkakerrokseen karttapallon pinnalla, kun muistaa Maapallon säteen olevan 7350 km (45). Maankuoren katsotaan muodostuneen 12-15 erikokoisesta hiljalleen liikkuvasta laatasta (46). Esimerkiksi Kuussa ja Marsissa kuori muodostaa 10% kokonaismassasta, kun taas tunnettu maankuori on vain 0,4% Maan koko painosta (47).

 

”Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin... ja Jumala kutsui kuivan maaksi ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet hän kutsui mereksi...” (Gen 1:9,10). Raamattu kertoo, ettei alussa ollut mantereita. Alunperin oli yksi maa ja yksi meri. Painavien havaintojen edessä tiedepiirit ovat päätyneet samaan käsitykseen Pangaean alkumantereesta. (Joskin sen arvellaan vallinneen ”vasta” 245 miljoonaa vuotta sitten historian suurimman sukupuuttoaallon aiheuttaneen mannerlaattojen liikkeen seurauksena permikauden lopulla.(48)". ...Kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman. Kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset...” Näin kuvataan taannehtivasti alkuperäistä luomistyötä arkkitehdin itsensä puolesta Sananlaskujen kahdeksannessa luvussa. Harva tietää, että ennen Darwinin ja Lyellin (kivikerrosten hitaan muodostumisen teorian luoja) aikoja yliopistoissa opetettiin virallisesti Vedenpaisumuksen tai usean peräkkäisen katastrofin selittävän geologian pääilmiöt.

 

Maankuoressa on merkkejä muinaisesta vulkaanisesta toiminnasta, joka ylittää 5000-kertaisesti Krakataut ja Lakit. Maailmanhistorian suurin dokumentoitu ääni oli Krakataun tulivuorisaaren räjähdys Sumatralla satakunta vuotta sitten, jonka ääni kuului 4800 km päähän asti. Tämä on 1/13 osa maapallon piiristä. Krakataun räjähdys vastasi energiamäärältään 1500 megatonnia trotyyliä eli 6 x 1018 joulea. Se oli 25 kertaa voimakkaampi kuin suurin tähänastinen ydinräjäytys. Purkauksessa koko saaren pohjoisosa (noin 23 km3) räjähti ja merenpohja luhistui synnyttäen 8 km leveän ja 200 m syvän onkalon. Onkaloon syöksyi suuri määrä vettä, mikä aiheutti yli 30 metriä korkean hyökyaallon, joka rannikolle murtuessaan surmasi tuhansia ihmisiä. Purkaus oli niin raju, että veden aaltoilu näkyi Englannin kanaalissa saakka - 18 000 kilometrin päässä (49)!

 

Tsunamit ovat siitä erikoinen luonnonilmiö, että ainoa tapa pelastua niiltä on olla Nooakin tavoin veneilemässä. Tsunamit voivat liikkua laivan ali huomaamatta. Paras kuvaus Krakataun räjähtämisestä on peräisin erään laivan lokikirjasta. Siihen ei ole merkitty mitään mainintaa hyökyaallosta, vaikka maalle päästyään 30-metriseksi noussut ja 40 000 ihmistä surmannut hyökyaalto varmasti alitti aluksen. Aaltoliikkeen energia säilyy, vaikka aallon eteneminen noudattaa matalikolla eri sääntöjä kuin aavalla merellä. Kun nopeus pienenee, säilyy energia vain siten, että aalto ryöpsähtää korkeaksi. Tsunami voi nousta rannalla jopa 40 metriä korkeaksi. Merenpohjan maanjäristyksen aiheuttama tsunami voi edetä jopa 800 kilometriä tunnissa (50, 51).

 

Laki syntyi Islannissa vuonna 1783 ja on lähes 70 km pituudellaan suurin ihmisen dokumentoima laavavirta. Entiset laavavirrat ovat kuitenkin olleet satoja metrejä korkeita, sijoittaen Islannin laavavirrat höyhensarjaan. Rozan esihistoriallinen virta Pohjois-Amerikassa on 300 km pitkä, pinta-alaltaan 40 000 km2 ja tilavuudeltaan 1250 km3 (52). Krakataun jäljiltä jäi 18 km3 vulkaanista jätettä, kun vanhoista purkauksista muistuttavat jopa 3000 km3 laavamerkit. Yhdysvaltain luoteisosassa sijaitsevalla Columbian ylängöllä on tuhansia metrejä paksu ja 500 000 km2 laajuinen laavatasanko. Krakatau teki halkaisijaltaan kuuden kilometrin kokoisen kalderan, tavalliset tulivuorenpurkaukset jättävät jälkeensä ainoastaan kraatterin ja kuutiokilometrin verran magmaa, eivätkä lainkaan kalderaa (53). Yksittäisissä esihistoriallisissa purkauksissa kalderoiden koko on voinut olla jopa 3000 kuutiokilometriä. (La Garita Caldera Coloradossa ja Emory Caldera Uudessa Meksikossa (54)). Maassa on noin 36 yli 10 km leveää kraateria viimeisten 120 Mrv jaksolta (55).

 

Maankuoresta löytyy noin 50 000 tulivuoren kraateria, jotka sijoittuvat lähinnä mannerlaattojen reuna-alueille. Maan kuori koostuu rajoitetusta määrästä mannerlaattoja, joiden murtumalinjoilla tapahtuu nykyäänkin suurimmat seismografiset tapahtumat. Raamatunlukijalle kiinnostavin suurista murtumalinjoista lienee Itä-Afrikan halkeama ja sen pohjoinen jatke Punaisenmeren kautta Jordanin laaksoon. Kuollutmeri tai Suolameri on maailman rikkain mineraaliallas ja maankuoren syvin halkeama (56). Punaisen meren lahdelmassa on syvänteitä, joissa veden lämpötila on noin 50 celciusastetta maankuoren ohuuden vuoksi. Aivan viime vuosina olemme oppineet tuntemaan 3000 metriä syviä 0,3-1 km levyisiä koloja valtamerten pohjassa. Niitä on vierekkäin 800 kpl Grönlannin ja Euroopan välissä. Syvyyden lähteet näyttävät tosiaan auenneen. Lisäksi merenpohjaa kiertää 67 000 km pitkä selänne, joka on yhteydessä hyvinkin syviin maapallon kerroksiin satoja kilometrejä syvällä. Kiinnostavaa on, että selänne "elää" yhä. Se puskee mereen metaania ja hiiliyhdisteitä 24/7, kellon ympäri. Maan pinnalla löytyy Ordeslaakso, Grand Canyon, Kiinan valtava luonnon kivisilta jne. - kuin kertomassa että vesien piti tosiaan "väistyä" nopeasti, kuin käskystä.

 

Vakiintunut käsitys pitää suuren meteoriitin iskeytymistä vakuuttavimpana selityksenä dinosaurusten häviämiselle. Jukatanin meteoriitti-teorian merkittävimpiin todisteisiin kuuluu tuuman paksuinen ruosteenvärinen ns. kalasavi-kerrostuma, joka esiintyy muutamin paikoin maapallolla. Kalasavesta löytyvä iridium-alkuaine on kuitenkin voinut saapua muualtakin kuin avaruudesta ja sitä esiintyy pienissä määrin myös joitakin metrejä tiheän rikastuman alla. Hyvin syvältä lähteneet tulivuorenpurkaukset olisivat voineet uuden tutkimuksen mukaan nostaa iridiumin pintaan. Iridiumrikastuma on konkreettinen todiste siitä, että jokin voimakas mullistus maapalloa kohtasi ainakin liitu- ja tertiäärikauden rajoilla (57).

 

Krakatau voi pitää meille oppitunnin myös otsikolla “Australian asutus”. Räjähdys vuonna 1883 oli niin suuri, että elämä katosi krakataun tulivuorisaarelta totaalisesti. Saari ei kuitenkaan säilynyt asumattomana kuin muutaman vuoden, kun sinne oli jo alkanut asettua, ei pelkästään matoja ja hyönteisiä, vaan myös lintuja, liskoja, käärmeitä ja muutamia nisäkkäitäkin. Elämä valtaa planeettamme autiot kolkat ankarankin katastrofin jälkeen yllättävän nopeasti. Tyypillistä tällaiselle nuorelle ja kilpailijatta levinneelle kasvillisuudelle ja eliöstölle on kuitenkin omalaatuinen lajivalikoima. Koska sitkeimmät rikkalajit eivät ole vielä ehtineet kaikkialle, voisi maaperämme periaatteessa hyvinkin olla kokenut kerran kovia. Se, että dinosaurusten kaltaista eliöstöä löytyy fossiileina myös napa-kalotilta, taas kertoo mannertenvälisestä maayhteydestä.

 

Valtaisaan samanaikaiseen tulivuoritoimintaan viittaavat laajat peperiittiesiintymät, jotka muodostuvat vain sulan laavan iskiessä märkään maa-ainekseen merten pohjalla. Esimerkiksi Australian Tennant Creekin alueella laavalasia esiintyy jopa sadan kilometrin juosteina. Läänin on pitänyt tällöin olla veden alla, koska sedimentissä ei havaita räjähdysmurtumia. Vain kova paine estää höyryn muodostumisen kuuman laavan ja märän sedimentin rajalle. Hamersleyn altaan esiintymän tilavuudeksi on arvioitu 15 000 km3 500 km alueella ja 400m syvyydellä.

 

Australialainen ruletti

Australian eliöstö kenguruineen, vompatteineen, vesinokkaeläimineen, laiskiaisineen, opossumeineen, pussihukkineen ja koaloineen on monella tapaa erikoista. Australiassa elää monia eläinlajeja, joita ei tavata missään muualla. Ajattelemisen aihetta aiheuttavat erityisesti Australian pussieläimet. Niin kuin Kuubassa sattuu esiintymään monista elämänmuodoista pienikokoinen versio, on Australiassa olemassa pussiversio monesta eri lajista. En halua turhentaa tätä kehitysopillista argumenttia. (Australia on evoluutioteorian parhaita kortteja ja biologin vaistoni herää suojelemaan kaikenlaista harvinaista.) Rehellisyyden nimissä on kuitenkin hyvä tietää, että marsupilameja eli pussieläimiä löytyy myös Pohjois-Amerikassa elävinä, Euroopasta sekä Etelä-Amerikasta fossilisoituneina, ja kaikilta mantereilta sarjakuvina.[53] Aikoinaan pussieläinten valta-alue oli Amerikoissa. Saattaa olla, että jääkaudella Autraliaan oli maayhteys. Lajit jotka tässä vaiheessa vakiintuivat saarelle, saivat olla vapaita luonnollisista vihollisista maayhteyden myöhemmin hävittyä. Kuulin ensimmäisen kerran luomistieteilijöiden Phylos-sähköpostilistalla Russ Humphreyn esittämänä ehdotuksen joka saattaisi selittää ilmiön: jospa pussieläimet liikkuivat nisäkkäitä nopeammin poikasten hoitoaikana? Jos jääkauden päättyminen nosti vedenpintaa vasta kun pussieläimet olivat ehtineet jo levittäytyä Australiaan, olisi maayhteyden ohella myös käsittelemämme tapaus suljettu. Mikäli tämä tarkoittaisi sitä, että jääkausi ei kestänytkään kovin pitkään, niin: ”Frankly, Scarlett, I don’t give a damn”.

Australia on historiallisena aikana saanut todistaa usean mannermaalta tuodun eläimen räjähdysmäisen nopeaa leviämistä. Eläinpopulaation on vaikea hyppelehtiä sukupolven pituisine hyppyine saarelle, mutta mahdotonta se ei ole. Perille päästyään melkeinpä mikä tahansa laji yleistyy Australiassa kilpailun vähäisyyden ja olosuhteiden suopeuden vuoksi. (Homo sapiens sapiensin kriminaalia fenotyyppiä sen sijaan laivattiin Australiaan niin paljon, ettei sen tutkimus ole siinä mielessä kiinnostavaa.) Parissa vuosikymmenessä Australia sai esimerkiksi jäniksiä ja mehiläisiä riesaksi asti. Australiassa ei ollut kaniinejakaan, ennen kuin Thomas Austin -niminen kirosanaksi muodostunut henkilö vuonna 1859 toi niitä Euroopasta 24 kappaletta metsästystä varten. Kaniinit asettuivat ekologiseen lokeroon jossa niillä ei ollut lainkaan luonnollisia vihollisia. Nykyään maassa on 300 miljoonaa kaniinia, eivätkä australialaiset ole kyenneet hävittämään hankalaa tunkeilijaa mittavista yrityksistä huolimatta. Pelkästään Länsi-Australiasta on kuollut sukupuuttoon 50 kasvilajia kaniini-istutuksen jälkeen. Catch 22: vuonna 1859 Euroopasta lähti leviämään myös Lajien Synty. (Joseph Hellerin Me sotasankarit -kirjan sääntö 22:n mukaan vain hullut voitiin vapauttaa pommituslennoilta, mutta kuka tahansa vapautusta pyytänyt oli ilmiselvästi tervejärkinen ja joutui siten lentämään.) Myöhäiseltä keskiajalta peräisin olevat Madeiran kaniinit saattavat olla ainoastaan kahden yksilön jälkeläisiä ja eroavat geneettisen ajautumisen tai ”perustaja-efektin” vuoksi jyrkästi alkuperäisestä, kesystä eurooppalaisesta jäniksestä jolla on laajempi populaatio. Laajimmalle levinnyt autralialainen kasvi on jättiläismimose, joka tuotiin maahan 1800-luvun lopulla. Vain sadassa vuodessa kasvista on tullut niin vallitseva, että suuret luontoalueeet ovat muuttuneet viidakoksi. Ruusupääkakadu on australian versio puluista ja linnun räjähdysmäinen leviäminen on australialaisille kuin rutto. Jättiläismäiset parvet autioittavat viljelyksiä, sekoittavat liikennettä, taittavat painollaan antenneja ja kuorivat puhelin- ja sähkölinjojen eristepinnoitetta oikosulkuja aiheuttaen.[54] Härkäsammakot söivät järvistä lähes kaikki muiden sammakkolajien poikaset Ranskassa. Operaatio Bufo marinuksen oli tarkoitus pelastaa Australian sokeroruokoviljelmät kovakuoriaistuholaisilta -vaan toisin kävi. Jättiläisrupikonnan levitykseen ryhdyttiin 1920- ja 30-luvuilla ja kun 101 tulokasta oli monistunut 3400:ksi, ne vapautettiin neljässä eri paikassa. Tänään vanhanaikaista puhelimen pärinää muistuttavaa ääntä tuottava, hieman alle 20-senttinen, syyläinen ja limaisen näköinen kurnuttaja on valloittanut suurimman osan Queenslandia ja on tunkeutumassa muuallekin maahan. Valloitusvauhti on ollut 40 kilometriä vuodessa joka suuntaan. Konnat syövät muiden sammakko- ja matelijalajien ohella kaikkea lajitovereistaan pingispalloihin, mutta ovat itse myrkyllisiä aterioitsijoilleen. Agakonnia on paikoin niin runsaasti, että niiden erittämä myrkky tappaa vesistöissä muitalajeja jopa ilman suoraa kosketustakin.[55] Opuntiakaktusta vietiin aikoinaan Australiaan aitakasviksi. Paikalliset eläimet eivät kuitenkaan voineet syödä sen piikkejä, ja se levisi leviämästä päästyään. 1880-lukuun mennessä yli 30 miljoonaa hehtaaria itäistä Australiaa oli paksun kaktusmaton peitossa. Joillakin alueilla opuntia on riesa vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1876 Yhdysvaltain Philadelphiassa esiteltiin kiinalainen kudzu-niminen köynnös. Pian amerikkalaiset alkoivat kasvattaa sitä koristeena verannoilla. 1930-luvulla viljelijät kasvattivat sitä rehuksi ja vahvistivat sen avulla joentörmiä. Kudzuun kuitenkin liittyy se erikoispiirre, että se kasvaa nopeasti - jopa 30 senttiä päivässä. Niinpä se on levinnyt Yhdysvaltain eteläosissa kaikkialle ja tukahduttanut suuria alueita köysimäisillä varsillaan ja lautasen kokoisilla lehdillään, peittäen rakennuksia ja koneita kasvustojensa alle. Ihmiset hakkaavat, kaivavat, myrkyttävät ja polttavat kudzua, mutta tämä vieras on kuin kotonaan.[56] Brasiliaan tuotiin vuonna 1956 muutama kymmen afrikkalaisen mehiläisrodun kuningattaria. Ne sijoitettiin 26:n eurooppalaisen lajitoverin yhdyskuntaan jalostusmielessä, mutta pääsivät vuoden sisällä karkaamaan. Afrikkalaistuneet mehiläiset valloittivat suurimman osan Etelä-Amerikkaa 25 vuodessa. Niin sanotut tappajamehiläiset ovat agressiivisempia kuin eurooppalaiset serkkunsa. Ne pistävät herkemmin ja kokiessaan itsensä uhatuiksi saattavat hyökkäävät suurina parvina ja seurata uhriaan pitkään. Etenemällä jopa 300-500 kilometrin vuosivauhdilla, pääsivät tappajamehiläiset vuonna 1990 Yhdysvaltoihin asti. Tässä vaiheessa ne ovat kuitenkin melko aimentuneita vihaiselta perimältään luonnossa taphtuvan sekoittumisen vuoksi. Rotta ja mustarotta ovat levinneet nykyaikaisen merenkäynnin mukana kaikkialle maailmaan. Ainoastaan aavikot, arktiset alueet ja suuret metsät eivät kuulu rottien elinalueeseen. Galápagos-saariin kuuluvan Isabelasaaren vuorten rinteillä kiipeilee jo satojatuhansia vuohia, kun niitä joitakin vuosikymmeniä sitten oli vain kymmenkunta. Uudessa Seelannissa liki puolet kasveista ja 94 % nisäkkäistä on tulokaslajeja.[57] Saksan 100 000 pesukarhuyksilöä ovat kaikki niiden 23 eläimen jälkeläisiä, jotka pääsivät karkuun turkistarhalta toisen maailmansodan aikana. USA:n 150-500 miljoonaa kottaraista, siis kolmasosa koko maailman kannasta, periytyy 100-160 esi-isästä, jotka tuotiin Euroopasta ja istutettiin New Yorkiin vuonna 1891.[58] Eläinten hallitsemattoman liikkumisen tuloksena syntyy ekologinen ruletti, jossa on vain muutama voittaja ja valtavasti häviäjiä.[59] Eristetyt ja yksinkertaiset ekosysteemit, kuten valtamerten pikkusaaret, muuttuvat erityisen helposti. Modernien liikenneyhteyksien avulla olemme saattaneet simuloida eristyneiden alueiden historiaa. Kreationistit eivät ennakkoluuloista huolimatta väitä, ettäkö maailma olisi absoluuttisen stabiili. Maailma muuttuu. Kysymys on vain siitä, mihin suuntaan. Olemme Gondwanan lapsia. Muuttuvan maailman lapsia.

 

 

VEDENPAISUMUKSEN VEDET - Where did the Flood waters disappear?

Jos maan peitti kataklysmin jälkeen kauttaaltaan vesi, niin mistä vesi tuli ja minne vesi katosi?

 

Jälkimmäiseen kysymykseen voi vastata, ettei minnekään. Nykyisiin jäätiköihin ja valtameriin on edelleen sitoutuneena valtavat vesimassat. Planeettamme pinta-ala on 14 900 neliökilometriä, josta 70 % on veden peitossa. Valtamerissä on noin kymmenen kertaa enemmän vettä, kuin on maata merenpinnan yläpuolella. Syvät valtameret ovat suuri maastoeste, eivätkä sovi Raamatun antamaan kuvaan luomakunnan täydellisen suunnitellusta alusta ja alkuperäisestä merestä. Mikäli Työn Sankari lapioisi nykyiset mantereet mereen, peittäisi koko planeettaamme yli 2500 metrin vahvuinen vesikerros. (Mantereiden keskikorkeus on 623 metriä.) Maapallon syvin kohta on 11 km Mariaanienhaudassa Australian itäpuolella. Mount Everest mahtuisi sinne leikiten. Itse asiassa sitä, etteivät mantereet ole kuluneet ja huuhtoutuneet virtoja pitkin mereen jo aikoja sitten, voidaan pitää todisteena pitkiä ajanjaksoja vastaan. (Ohjesäännön mukainen vastaus tähän tosin on mannerlaattojen törmätessä tapahtuva maan poimuttuminen.) Maan runsaiden vesivarojen alkuperää on vaikea selittää. Maan lähiplaneetan Venuksen pinnalla ei esiinny vettä ja Marsin muinainen vesi on sekin toistaiseksi lähinnä spekulaatiota ja toiveajattelua.

 

Yleisin harhakäsitys Vedenpaisumuksesta on, että vettä ainoastaan satoi. Genesis väittää, että katastrofi alkoi ”kaikkien suuren syvyyden lähteiden puhkeamisella”. Vedenpaisumusta edeltäneessä ekologiassa oli ilmeisesti erilainen veden kiertokulku ja maan kastelivat jonkinlaiset maan sisältään suodattamat lähteet tai geysirit. (Vertaa Ilm 14:7, jossa korostetaan näitä ”vetten lähteitä” luomisen yhteydessä.) Gen 2:5,6 ”Sumu joka kastelee maan pinnan” (ennen kuin maan päällä vielä oli tapana sataa) voitaisiin kuulemma kääntää myös lähteeksi. Gen 2:10 kertoo neljän virran kastelleen paratiisia jo ennen sateiden olemassaoloa. Mikäli kuvauksessa olisi todellisuuspohjaa, täytyisi jakeen tarkoittaa, että alussa maankuoren alla oli suuria vesivarantoja. Tällaisesta maansisäisen lämmön kierrättämästä vesisysteemistä käytetään nykyisin pienemmässä mittakaavassa nimeä ”artesialainen kaivo”.

 

Vedellä on kokoonsa nähden erittäin suuri ominaislämpökapasiteetti. Vesi puskuroi lämpötilojen ja virtausten vaihteluja niin valtamerissä kuin omassa kehossammekin, mutta alunperin vedellä on voinut olla sama rooli myös ”taivaanvahvuuden päällä”. Enää emme voi käsittää, mitä Raamatun ensimmäisen luvun ilmaus kahdesta vesifaasista tarkoittaa. Vedenpaisumusta edeltänyt kaasumainen vesivaippa voisi selittää monia kadonneen maailman ekologisia eroja, mutta toistaiseksi paksun kaasukerroksen tekninen selittäminen ei ole onnistunut. Mikäli kaasukerros olisi nesteeksi muutettuna satametrinen, olisi ilmanpaine eli ilman paino maan pinnalla sama kuin sadan metrin syvyydellä meressä. Jokainen kymmenmetrinen vettä vastaa suurin piirtein yhtä nykyisen ilmakehän painetta. Tänään ilmanpaine on noin yksi baari, kun esimerkiksi henkilöauton renkaassa pidetään yllä 2-3 baarin painetta. Meteorologisissa simulaatioissaan luomistieteilijät ovat kyenneet rekonstruoimaan ainoastaan muutaman metrin paksuisen vesivaipan maan pinnan lämpötilan käymättä sietämättömän kuumaksi. Laihaa lohtua kreationistit voivat saada siitä, että ilmatieteen laitosten standardiohjelmissa ei liene muuttujana maapallon erilaisia kiertoratoja.

 

Tulivuoren purkaukset alkumantereen rikkoutumisen yhteydessä voivat jo itsessänsä selittää osan ”syvyyden lähteistä”. Yskäistessään tulivuori hönkäisee joka kerta ilmaan pienen järvellisen juveniilia kidevettä, joka ennen on ollut sidottuna kiveen. Kraaterista purkautuvasta materiaalista 90 % on vettä (58).

 

Maapallolla esiintyy myös laajoja ja huomattavan paksuja suolakerrostumia, joiden alkuperä on väittelyjen aihe maaperän tutkijoille. Suolaa on monin paikoin niin paljon, että sen muodostuminen haihtumalla olisi vaatinut valtavia vesimassoja. Autojen nopeusennätyksiä ajetaan Arizonan suola-aavikoilla ja ainakin yksi koeajaja on menehtynyt yksitotisessa maisemassa vauhtisokeuteen noustessaan jarrutusvaiheessa liikkuvasta autosta liian aikaisin. Suolaa on paksuja kerroksia ja se tekee maan pinnan hyvin kovaksi ja tasaiseksi. Välimeren on väitetty haihtuneen ja täyttyneen Gibraltarin kautta uudelleen kymmeniä kertoja. (”Meidän meremme” suolakerrosten paksuus on paikoin 1,5-2 kilometriä ja niiden kokonaistilavuuden lasketaan olevan yli miljoona kuutiokilometriä. Suolan olisi pitänyt kiteytyä nykyisellä suolapitoisuudella varustetusta merestä tarkalleen ottaen 30 kertaa Välimeren altaan tilavuutta vastaavasta vesimäärästä (59, 60)). Mikäli vedenpaisumusteoria kuulostaa huvittavalta vakavalla naamalla esitettynä, on tässäkin teoriassa omat särmänsä. Alkumantereen rikkoontumisen yhteydessä samanaikaisesti purkautuneet tulivuoret saattaisivat olla kapasiteetiltaan kyllin suuri tekijä selittämään valtavan vesimäärän haihtumisen.

 

”Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.” Näin kertoo Genesis 7:12. Vaikka sateen peittämät vuoret olisivat olleet matalampiakin ja vaikka vettä olisi tullutkin ensiksi maanalaisista lähteistä ja irronnut juveniilistä kidevedestä, olisi neljänkymmenen vuorokauden sateen täytynyt olla hyvin voimakas. Raamatun tyyli on sävyltään toteavaa ja pelkistettyä, ellei lakoonista. Voimme uskoa että Jobin tuska oli todellakin ”ylen suuri” ja että ”taivaallisen sotaväen” joukko oli suuri (61). Samoin ”rankkakin” tarkoittaa todennäköisesti rankkaa. Nykyisessä ekologiassa dokumentoidut sateisuusennätykset ovat seuraavat (62).

 

 

Aika

Sademäärä

Tapahtumapaikka

Hypoteettinen kertymä 40:ssä vuorokaudessa

1 min

38,1 mm

Basse Terree,  Karibia; 26.11.1970

2194,56 m

1 vrk

1870 mm

Gilaos, Reunionin saari; 16.3.1952

74,8 m

1 kk

9300 mm

Cherrapunji, Intia; heinäkuu 1861

12,4 m

 

Suomen sateisuusennätys:

 

1 vrk

198,4 mm

Lahnus, Espoo; 21.7. 1944

7,936 m

 

 

Uudenaikaisen lasertekniikan avulla suurimpien sadepisaroiden läpimitaksi on saatu yllättäen jopa kahdeksan millimetriä. Paikallisesti ja lyhytaikaisesti Nooan päiviä vastaava sade voisi täten olla mahdollista nykyäänkin. Yhtäjaksoinen 40 vuorokautta jatkuva maailmanlaajuinen sade sen sijaan olisi pituutensa puolesta nykyekologiassa sula mahdottomuus. Kolmen sentin paksuinen nykyisen ilmakehän vesimassa ropisisi nopeasti alas. Ilmakehä on yli 1000 kilometriä paksu, mutta se ohenee jo hyvin matalalla. Kun lennetään noin 10 kilometrin korkeudella, hieman yli 75 prosenttia ilmakehän massasta on jo siipien alapuolella.

 

”Rankkasade lankesi, virrat tulvivat, tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan...”, kuuluvat Vuorisaarnan päätössanat (Mt. 7:24-27). Uudessa Testamentissakin kreikan sanat katakluzo sekä kataklusmos ovat varatut tarkoittamaan yksinomaan Genesiksen vedenpaisumusta. Tämän vertauksenkin tulvat olivat kovia, mutta eivät sellaisia kuin Tulvassa isolla Teellä ja määräisellä artikkelilla.

 

Mitä teististen evolutionistien kantaan tulee, niin jos Vedenpaisumus oli ainoastaan paikallinen tulva, eikö Jumala ole rikkonut lupaustaan (Gen 9:11) siitä, ettei enää koskaan tuhoa maata vedellä? Mitä miljoonat tulvassa kotinsa menettäneet kiinalaiset ajattelisivat tällaisesta lupauksesta? Kahdeksan on sekä kiinalaisten että näiden vuosituhantisten vihollisten japanilaisten onnenluku ”kahdeksankertaisen suojan” käsitteessä. Syystäkin, mikäli tässä on yhteys alkumyytteihin.

 

 

VEDENPAISUMUS JA TOPOGRAFISET MUUTOKSET - Flood and topographical changes

 Alkuaikojen katastrofissa maanpinnan topografia näyttää muuttuneen radikaalisti. Raamattu kertoo että Vedenpaisumuksessa vuoret käännettiin ”ylösalaisin” (tarkka käännös). Job 9:5: ”Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, kukistaa ne vihassaan. Hän järkyttää maan paikaltansa....” Ps 104:6-8: ”Sinä peitit sen (maan) syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet. Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon. (Ilmaisu kuvaa erittäin nopeata vesien vetäytymistä, palaamme asiaan myöhemmin jääkauden yhteydessä.) Vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.” Toisen Pietarinkirjeen kolmannen luvun jakeiden mukaan ”silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen”. Sanonta ”hukkua” on sotilastermi ja tarkoittaa tarkasti ottaen valloittamista, tuhoamista ja perinpohjin hävittämistä. Vuorijonojen poimuttuminen tapahtui Raamatun kertomuksissa nopeasti.

                     

Johannes Kastaja oli pelastushistoriallisesti merkittävä mies. Hän eli Vanhan ja Uuden liiton murrosvaiheessa, mutta samaistui täysin Vanhan Testamentin profeettoihin pukeutumisestaan lähtien. Hän oli eräällä tapaa Vanhan viimeinen ja Uuden Testamentin ensimmäinen profeetta. Jesaja 40:4 kuului hänen vakiolainauksiinsa kirjoituksista, mutta jakeen symbolisen käyttötarkoituksen takana saattaa olla myös konkreettinen ilmiö, josta kielikuva nousee: ”Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon. Koleikot tulkoot tasangoiksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi....”

                     

Voidaan keskustella, sopiiko Ever rest - Ikuinen lepo - paremmin Raamatun maiden vai Tiibetin maantieteeseen. Vedenpaisumusta edeltäneen maailman maantiede oli ilmeisesti samansuuntainen kuin ennustus niin sanotusta ”tuhatvuotisesta valtakunnasta” antaa ymmärtää. Tällöinhän, Jes 2:2 mukaan, ”on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana.”  (Miika 4:1: ”Ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista ja sinne virtaavat kaikki kansat.”) - Vedenpaisumuksen vesien ei siis pitänyt peittää lähes 9 km korkeita Himalajan huippuja, koska näitä huippuja ei vielä ollut.

                     

Mennäksemme vielä tulevaan Everestin kilpailijaan Mt. Siioniin: Israelin seudussa on sekin mielenkiintoinen seikka, että kun alkumanner-palapelin kasaa kokoon osasistaan, alue todellakin sijaitsee likipitäen ”maailman navassa” (Tuom 9:37; Hes 38:12), kirjaimellisesti. ”Näin sanoo Herra Jumala: Voi Jerusalemia! Minä panin sen kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille.” (Hes 5:5.) Muinaisten israelilaisten omassa keskuudessa Tuomarien kirjan 9:37 mainitsemaa ”maan navan” kukkulapyhäkköä tai vuorilinnaketta pidettiin maailman keskipisteenä (63).

                     

Vedenpaisumusta edeltäneet vuoret ovat saattaneet olla irtainta maa-ainesta. Vasta mannerlaattojen liikkeessä, alkumantereen rikkoontuessa, maan kuori saattaa olla rypistynyt korkeammille kalliopoimuille ja entinen maa-aines sedimentoitua veden kera. Paleontologeille on aiheuttanut päänvaivaa jokaiselta suuremmalta vuorijonolta merkittävistä korkeuksista löydetyt merenpohjan eläin- tai kasvifossiilit, sekä trooppiset fossiilikasvit. Mt. Everest ei ole ainoastaan haastava kiipeilykohde, vaan kätkee rinteisiinsä myös merenpohjan fossiileja (64). Toisaalta maaeläinten fossiileja saattaa löytyä meren alta. Suomessa Kolin korkeuksista löytyy kovettunutta merenpohjan hiekkaa aaltoilevine pintoineen. Andien rinteiltä löytyy jopa viitteitä maanviljelyyn myöhemmiltä vuosisadoilta sellaisilla korkeuksilla, joilla hapen määrä ei voi nykyisin riittää ihmiselle.

                     

Merkit saattavat tarkoittaa, että vuoret ovat vielä tulvan jälkeenkin nousseet jonkin verran, hidastuen nykyvauhtiin vasta vähitellen. (Vastaavasti hapen osapaine ei välttämättä romahtanut nopeasti, vaan saattaa olla pienentynyt nykyiseen 21 % pitoisuuteensa ilmakehässä hitaasti. Aiheeseen palataan myöhemmin.) Myös suurin osa tulivuorista tyynymäisine laavakerroksineen näyttää muodostuneen veden alla.

                     

Mk. 11:23: ”Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ‘kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.” Jumalalla on ilmeisesti ennenkin ollut tapanaan siirrätyttää muutamien kylähullujen jääräpäisen lujan uskon kautta vuoria merenpohjaan.

Plastic geologic columns

 

VEDENPAISUMUS JA GEOLOGISET KERROSTUMAT - Flood and geological columns

William Smith (1769-1839) oli insinööri, joka työskenteli kanaalirakennustyön parissa. Kanaalileikkauksissa hän tottui näkemään maakerrostumat kerta toisensa jälkeen samassa järjestyksessä päällekkäin. Assosiaatio Englantilaisen aamiaisen voileipäviipaleisiin oli tietenkin väistämätön.

                     

Arvostetumpien ja sinällänsä pätevimpien tutkijoiden virhe on luomistieteilijöiden mukaan se, että he tulkitsevat menneisyyttä yksinomaan nykyään havaittavien tapahtumien pohjalta. Mitä ei tapahdu nyt, ei ole voinut tapahtua ennenkään. Kivikerrostumia tutkittaessa ne on geologiassa tapana nähdä uniformitarianismin l. aktualismin l. hitaan kerrostumisen silmälasein. Tämän näkemyksen suuri teesi kuuluu: ”nykyisuus on avain menneisyyteen”. Katastrofiteorioita ei tällä avaimella kuitenkaan avata. Ne vaativat tiirikointia.

                     

Noin kolme neljäsosaa Maan pinnasta on peittynyt sedimenteillä tai sedimenttikivilajeilla, jotka muodostuivat alunperin virtaavan veden alla. Kivikerrostumat (Prekambri-kambri-ordoviki-siluuri-devoni-hiili-permi-trias-jura-liitu-tertiääri-kvartääri. “Jura”-termi lienee tuttu Jurassic Park-elokuvasta.) eivät ole maankamarassa aina siististi ja oikeassa järjestyksessä, vaan juuri sellaisessa sekamelskassa kuin yhteensä miljoonia kertoja Hiroshiman atomipommia voimakkaampien vulkaanisten räjähdysten ja hydraulisten virtojen jäljiltä voisi kuvitellakin.

                     

Kova kallio voi olla ässän muotoinen kalliolajien keskellä, vailla jälkiä murtumisesta. Tämän selittää kätevimmin sillä, että paikalleen jäädessään kallio oli irtainta, märkää hiekkaa. Tällöin massaan kohdistunut voima ei murtanut, vaan taivutti kalliota. Rakennusmestarin poikana muistelisin, että hienojakoinen sementti kovettuu sitoessaan vettä. Suuri paine auttaisi varmasti asiaa. Usein geologisesta sarjasta puuttuu välistä jaksoja, joiden piti vallita satoja miljoonia vuosia, vailla merkkejä eroosiosta, vanhoista joenuomista tms. Maakerrokset eivät aina edes esiinny täsmällisesti geologisen aikataulun mukaisessa järjestyksessä. Maakerrostumia ei myöskään pystytä sijoittamaan helposti oikeaan kohtaan geologisessa aikataulukossa, koska millään maakerroksella ei ole selvästi tunnistettavaa kivitieteellistä koostumusta.

                     

Geologisten kerrostumien olemassaolon voisi ajatella jo sinänsä puhuvan uniformitarianismin periaatetta vastaan. Näin siksi, että vain vesimassat voivat jaotella maa-ainesta koon mukaan: kymmenen senttimetriä aivan pienirakeista hiekkaa - kaksikymmentä suurempirakeista soraa jne. (Olen simuloinut asiaa henkilökohtaisesti hiekkalaatikolla n:ien lukumäärän ollessa jo tähtitieteellinen.) Eräs parhainta kreationistista tutkimusmateriaalia onkin näinä vuosikymmeninä tapahtuneiden tulivuorenpurkausten (esimerkiksi St. Helens USA:ssa v. 1980) ja niihin liittyneiden nopeiden tulvien seurausten dokumentointi. Nämä mallit selittäisivät kätevästi esimerkiksi kivettyneet metsät. Idahossa sijaitseva Tetonin pato murtui 1976 ja vesi uursi sedimenttikallioon 100 m syvän kanjonin alle tunnissa.

                     

Maata kehitysopin jalkojen alta kaivavat havainnot, joissa esimerkiksi kivettyneet puut (65, 66, 67) puhkaisevat ”miljoonien vuosien kerrostumat” (68, 69). Traktorin takarenkaan kokoiset nautiloidiset ammoniitit saattavat tehdä saman. Miksi fossiilit eivät ole kuluneet tai miksi mikään tuholainen ei ole syönyt ruhoja? Fossiileja löytyy usein röykkiöittäin samasta esiintymästä, saalistajat päällekkäin saalistettaviensa kanssa (70). Miksi petoeläimet eivät päässeet raatoihin käsiksi? (71, 72)? Eikö itse kasaantumisenkin selitä luonnollisimmin juuri vesimassojen aikaansaama lajittelu?

 

Monia geologisia kerrostumia läpäiseviä kivettyneitä puita tms. kutsutaan polystraattifossiileiksi. Kivettyneet puut ovat usein jopa 6-metrisiä ja saattavat lävistää maakerrostumia, joiden arvellaan kerrostuneen jopa 200 miljoonaa vuotta. On vaikea kuvitella, millainen kelohonka olisi pysynyt pystyssä tuon ajan. Kivettyneissä metsissä pisimmät puut ovat 40-metrisiä ja 2 metriä halkaisijaltaan. Eräs erikoisimmistä kivimetsistä sijaitsee 100 km Etelänavalta. Tulivuorenpurkauksissa puut olisivat katkeilleet ja ajelehtineet, osa pystyssä päin, eri paikoille. Kivettyneissä metsissä puitten juuret ovat yleensä poikki, ja niiden alapuolelta löytyy vain harvoin tarvittava kasvualusta. Usein niiden läheisyydestä löytyy myös kalafossiileja. On löydetty myös ylösalaisin, juuret ylöspäin seisovia kivettyneitä tukkeja (73).

 

Washingtonin Yliopiston tutkijat ovat kehittäneet teollisen puunkäsittelytekniikan, joka muistuttaa luonnon omaa kivettymisprosessia. He valmistavat kivettynyttä puuta muutamassa päivässä. Puu upotetaan eräitä piiyhdisteitä sisältävään liuokseen, jotka täyttävät puun huokoset. Tämän jälkeen puu kovetetaan uunissa 80 asteen lämmössä (74). St. Helensin mutavyöryt kaivoivat muutamassa tunnissa yli 60 metriä syvän kanjonin irtaimeen maaperään ja tekivät pienemmässä mittakaavassa saman myös sedimenttikalliolle! Maailman vanhimmassa kansallispuistossa ja intiaanien muinaisella pyhällä maalla eli Yellowstonessa tuore tukki kivettyi mineraalipitoisessa, kuumassa lähteessä yhdessä vuodessa. Tulivuorten purkausten aikaansaamat kvartsikerrostumat voivat avittaa kerrosten sisään jääneiden puiden kivettämisessä (75).

                     

Grand Canyon on suuri kanjoni. Maailman suurin, itse asiassa. Coloradojoki virtaa Yhdysvaltojen länsiosassa Arizonan halki ja sen arvellaan uurtaneen maaperään paikoin 1800 metriä syvän ja 16 kilometriä leveän rotkon. Kanjonin nykyinen eroosionopeus on vain 0,15 mm vuodessa. Jos koko kanjoni olisi muodostunut nykyään vallitsevissa olosuhteissa, sen ikä olisi noin 10 miljoonaa vuotta (76). Kanjoni olisi kuitenkin muodostunut paljon nopeammin, mikäli poistuvaa vesimassaa olisi Vedenpaisumuksen jälkeen ollut valtavasti enemmän ja sitäkin nopeammin, mikäli koko alue olisi ollut kosteaa mutaa.

                     

Kuriositeettina mainittakoon Eedenin jokien nimien säilymisestä näihin vuosiin saakka: Olisiko tulvan jälkeistä tuhoisaa jokea katsellessa tullut äiti ja entinen paratiisi mieleen ja nykyäänkin kartalta löytyville joille annettu entisten aikojen muistoksi nimet “Eufrat” ja ”Tigris”? (Edenin joen sanotaan haarautuneen neljäksi virraksi ja Tigriin arvellaan viittaavan niistä Hiddekeliin. Gen 1:10-14.) Samasta syystä englantilaiset käyttivät ”Uudella mantereella” vanhoja paikannimiä, kuten “New York, New Orleans, New Jersey” jne. Samaan muistelojen sarjaan kuulunee myös ”pyöreää” merkinnyt mystinen Havilan maa (Gen 2:12; 25:18, 1 Sam 15:7), Kuus ja itse viehätystä merkinnyt Edenkin (2 Kun 19:12, Jes 37:12, Hes 27:23). Satelliittien avulla saadaan kartoitettua tuhansia vuosia vanhat karavaanireititkin, mutta Kaksoisvirtainmaa säilyy kahden virtansa välissä (meso-potamia), jotka eivät neljäksi muutu, vaikka Tigrisin sivujoki Diyalakin otettaisiin lukuun mukaan. Neljästä virrasta Piison ja Giihon mainitaan lisäksi ensin ja niiden sanotaan kiertäneen kokonaisia maantieteellisiä kokonaisuuksia jälkimmäisistä virroista poiketen.

 

Jos Sinearin kapinatasanko oli tasaista ja mutaisen märkää vesijättömaata, olisi Baabelin tornin tiiletkin ollut helpompi valmistaa: ”‘Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi.’ Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina...” (Gen 11:3) (77). Myöhäisemmät zikkuratit ja muurit rakennettiin mudasta tai savesta, joka oli hyvin hienojakoista ja vaatii seokseen runsaasti akanasilppua.) Samanlainen maisema on vallinnut idän ohella myös lännessä. Western-elokuvien preeriamaisemaa katsellessa joku voi ihmetellä, miksi tasahuippuisten punasävyisten kallioiden laet ovat osuvissa kuvakulmissa joskus samalla korkeudella koko tienoolla. Jospa kyseessä onkin mutakerroksen alkuperäinen pinta, johon suuret joet puhkoivat väyliänsä? Grand Canyonin nimenomaisessa tapauksessa perinteistä näkemystä vastaan puhuu myös se, että alueen pinnanmuotoa tarkasteltaessa virran olisi alunperin pitänyt yläjuoksullansa nousta ylämäkeen, ylängölle.

                     

Oma pieni lukunsa ovat tippukiviluolat. On olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että poikkeuksellisen lämpimästä vedestä saostuneena tällaisia muodostelmia saattaa muodostua merkittävästi nykyistä nopeammin. (Kalkki on poikkeuksellinen aine siinä mielessä, että se liukenee paremmin kylmään kuin kuumaan veteen.) Vulkaanisessa Vedenpaisumuksessa lämmintä tai kuumaa vettä olisi tietenkin ollut saatavilla tarpeen mukaan. Saksalaisessa kaivosmuseossa säilytetään tikapuiden ympärille ainoastaan kolmessa vuodessa tippunutta viiden sentin kivikerrosta, Evoluutio – Kriittinen analyysi –kirjan kuvituksessa (78).

                     

Maailman merissä esiintyy jopa 600 metriä paksuja koralliriuttoja. Vuonna 1862 niiden kasvunopeudeksi saatiin 1,6 mm vuodessa. Tutkittaessa Australian rannikon riuttoja 1990-luvun puolivälissä, näytti niiden vuotuinen kasvu kuitenkin olevan 3,2 cm (79). Uuden Meksikon eteläosan kuuluisa valkoisen hiekan dyynialue (White Sands National Monument) näyttää liikkuvan huomattavasti nopeammin (9 metriä vuodessa) kuin vakiintunut geologinen suhteellisuudentaju tämän alueen kohdalla antaisi ymmärtää (80).

                     

Edelleen Vedenpaisumukseen geologian alalla viittaavat muun muassa todisteet viimeaikaisista vesimassoista nykyisillä aavikkoalueilla (81). Suurin osa maan pinnasta muodostuu sedimenttikivilajeista, (hiekkakivi, kalkkikivi, savikivi jne.) jotka muodostuvat lähes joka tapauksessa veden alla, kulkeuduttuaan yleensä ensin paikalle jostakin muualta.

                     

Myös kaikentyyppisten kivilajien esiintyminen (kalkkikivi, graniitti, savi jne.) kaikenikäisissä kerrostumissa, jokilaaksojen universaali liian suuri syvyys nykyisiin virtoihin verrattuna, sekä maailmanlaajuisesti nähtävät merkit nousseista rantaviivoista ja jokiäyräistä (82) ovat tässä valossa huomionarvoisia havaintoja. Valtameriin laskevien jokien vedenalaiset suistoalueet ja entiset deltat ovat jättimäisiä suurimpienkin jokien nykyisiin volyymeihin verrattuna, ja ulottuvat satoja kilometrejä rannikolta ulospäin.

                     

Dokumentoiduille vuosisadoille asti olemme olleet näkemässä tällaista veden laskemista korkeammilta tasoilta. Ensimmäisten korkeakulttuurien sanotaan syntyneen jokilaaksoihin. Surtseyn vuonna 1964 syntynyt tulivuorisaari Islannin eteläpuolella toi geologeille valtavan yllätyksen. He uskoivat palagoniittia muodostuvan vain jäävaipan alla pitkien ajanjaksojen aikana, mutta prosessiin ei kulunutkaan kuin 30 vuotta. (Palagoniitti on kovaa, lasimaista irtotuhkasta muodostunutta kivilajia (83)).

                     

Lähi-Idässä sodat kärjisti jo Aabrahamin ja Iisakin aikana veden puute. Negevin autiomaan alla Israelissa on jääkauden peruja jättiläismäinen vesiesiintymä, jota on jo osittain hyödynnettykin. Huipun pyöreyden arvellaan olevan merkki iäkkyydestä aikojen kuluessa kuluneessa vuoressa. On kuitenkin olemassa joitakin esimerkkejä, joissa geologisia pinnanmuotoja ei voi selittää eroosiolla. Yksi esimerkki löytyy Australiasta (84).

                     

Seuraava katkelma on peräisin historian isäksi nimitetyn Herodotoksen kynästä. Toisinaan isän tarinoissa sadut ja todet vaihtavat paikkaa, mutta tässä kohden hän suhtautuu itsekin epäillen egyptiläisten kertomukseen, eli ei ainakaan liene keksinyt kertomusta itse: ”Ensimmäinen ihminen joka hallitsi Egyptiä heidän mukaansa, oli Min. Hänen aikanaan oli muka koko Egypti, paitsi Teeban piiriä, suona, eikä veden yläpuolelle kohonnut mitään siitä maasta mikä nyt on tällä puolella Moiris-järveä, johon mereltä on seitsemän päivän laivamatka ylävirtaan." (85).

 

Tutuimpana esimerkkinä vedenpinnan laskemisesta vesikatastrofin jälkeisinä vuosituhansina on oma suomaamme. Historiallisellakin ajalla piirretyissä vanhoissa kartoissa Arkadianmäki sijaitsee meren pohjassa. (Rannikkoviivan vetäytymisen voi tietysti selittää myös heikolla karttojen laatimistaidolla.) Saimaannorpan kaltaiset sisävesiin jääneet Suomenlahden vanhat reliktieliöt todistavat kuitenkin samasta ilmiöstä. Onpa tosiaan joskus väitetty sitäkin, että “Suomi”-nimi juontaisi todellakin juurensa sanasta “suomaa”. Jussin kuokka upposi vetiseen suohon. (Toinen vaihtoehto viittaa omia aikojaan muodostuneeseen diftongiin sanasta ”soomi”.) Turvesoita esiintyy jostakin syystä ainoastaan pohjoisella pallonpuoliskolla.

 

Geologisten kerrostumien nopean muodostumisen puolesta puhuu myös se seikka, että ikivanhoiksi käsitetyistä kallioista ei löydy käytännössä juuri lainkaan meteoriitteja. Mikäli esimerkiksi Grand Canyon olisi todellakin poikkileikkaus ajasta eikä ekologisista lokeroista, luulisi sen olevan kuin haulikolla ammuttu (86). Esimerkiksi mannerjäätiköiltä, jotka evoluutioteoriankin silmin nähtynä ovat suhteellisen nuoria ja joissa kivet eivät paljon muuta voi olla kuin meteoriittejä, niitä kyllä löydetään.

 

Amerikkalainen kreationismi on toisinaan melko suurpiirteistä ja mieltää kerrostumat yksinkertaisessa tulvassa syntyneiksi, mutta esimerkiksi heidän saksalaiset kollegansa erittelevät osan kerrostumista vedenpaisumuksen jälkikatastrofien jäljiksi. Esimerkiksi liitukauden Pyreneiltä on löydetty avoimelta 6000 m2 kentältä noin 20 dinosauruksen pesää. Kaikkiaan noin 300 000:sta munasta osassa munien sisällä olevat alkiotkin ovat fossiloituneet. Pesät ovat päällekkäisissä kerroksissa ja dinosaurukset ovat mitä ilmeisimmin etsinet tämän munintapaikan useiden lisääntymisaikojen ajan (87, 88). On esitetty ns. megasukkession käsite, jossa mm. merenpohjasedimenttien erilaiset fossiiliset eliöyhteisöt ovat syrjäyttäneet toisensa nopeassa tahdissa siten, että ne seurasivat toistaan peräkkäisten katastrofien jälkeen. Esimerkiksi kalkkikerrostumat, simpukat ja jotkin kalakerrostumat viittaavat massalisääntymiseen avoimeksi käyneessä ekologisessa lokerikossa (89).

 

Evolutionistin teesi siis kuului: ”Nykyisyys on avain menneisyyteen”. Kreationistin teesi taas kuuluu: ”Menneisyys on avain nykyisyyteen”. Jälkimmäiseen voisi vielä lisätä, että järkevä mies ottaa katastrofista opikseen.

 

 

VEDENPAISUMUS JA JÄÄKAUSI - Flood and the Ice Age

Pleistoseenin jääkauden ollessa ankarimmillaan, oli maapallosta kolmekymmentä prosenttia jään peitossa. Jään on arveltu olleen keskimäärin kolme kilometriä paksua. Tämä oli tilanne myös Suomen kamaralla. (Valtamerten pinnan on arveltu olleen vähintään kymmenen metriä nykyistä alempana.)

                     

On hyvä pitää mielessä, että tietyssä mielessä elämme vieläkin paikallista jääkautta. Antarktiksella jään paksuus on jopa neljä ja Grönlannissa kaksi kilometriä. Tänäänkin 35 miljoonaa kuutiokilometriä maan vesivarannoista on kiinteässä olomuodossa ja jää peittää kymmenen prosenttia maapallon pinnasta. Anti-arktisen jää sisältää 72 prosenttia maapallon makeasta vedestä ja valtamerten pinta nousisi 55 metriä, jos koko jäätikkö sulaisi. Olisiko Vedenpaisumus saattanut olla tapahtuma, joka synnytti ensimmäiset jäätiköt?

                     

Jääkauden  syntymekanismia on vaikea selittää. Tai ehkä selittämisessä ollaan oltu turhankin hyviä, sillä asiasta on liikkunut noin kuuttakymmentä erilaista teoriaa (90). Miten selittää esimerkiksi jäätyneet mammutit? Koillinen Siperia on nykyään maailman kylminpiä paikkoja. Miksei jäätikkö koskaan ulottunut sinne?

                     

Gen 8:1: ”Silloin Jumala muisti Nooaa ja kaikkia metsäeläimiä ja kaikkia karjaeläimiä, jotka olivat hänen kanssaan arkissa. Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui.” Psalmien kirja täsmentää tapahtumaa kuvaamalla miten vedet vetäytyivät rynnäten. Ilmaus kuvaa alkutekstin heprean mukaan hyvin nopeata vetäytymistä. ”Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin kuin vaatteella, vuoria ylempänä seisoivat vedet. Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon. Vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut. Sinä panit rajan. jonka yli vedet eivät käy, eivätkä palaja peittämään maata.” (Ps 104:6,7 Tähän perimmäiseen vesirajaan liittyviä sanontoja on monilla kansoilla kautta maailman.) ”Sinä puhkaisit kuohumaan lähteen ja puron, sinä kuivasit väkevät virrat.” (Ps. 74:15) (91).

 

Käsillä olevan Leviatanmuistion aloitusvuoden syksyllä -97 tutkijat kertoivat ns. El Ninó-ilmiön latautuneen vuosisadan ilmastotapahtumaksi (92). El Ninó-ilmiössä vain muutaman asteen nousu valtameren pintaveden lämpötilassa johtaa merkittäviin vedenkierron ja sateiden muutoksiin. Etelä- ja Pohjois-Amerikan länsirannikot saavat ilmiön jälkeen jäädä odottamaan kovia myrskyjä joulun alla. (Josta juontuu myös sääilmiön nimi, joka viittaa Jeesus- ”lapseen”.) 80-luvun alussa voimakas El Ninó-ilmiö sai Darwinin tutkimat Galapagos-saaret sekä biologien iloksi että suruksi viheriöitsemään voimakkaasti (93). (Iloksi koska silloin saattoi seurata uusien lajien tuloa saarille. Suruksi koska monia yksilöitä menehtyi kuumuuteen.) Jäämeren pohjasta 430 metrin syvyydestä kaivettujen fossiilien viesti on, että paleoseeni-eoseenikaudella pohjaveden lämpötila oli 23 astetta, siinä missä nykyään se on lähellä nollaa. Tämän perusteella tiedämme, että tuohon aikaan muidenkin merien pohjalämpötilan on täytynyt olla vähintään saman verran, pintalämpötilojen noustessa jopa yli 30 asteen. Näin lämpimät meret olisivat aiheuttaneet rankkasateita ja myrskyjä, joihin kadonneen maailman 15-metriset saniaiset ja jopy 95 cm siipiä levitelleet sudenkorennot eivät viittaa. On ilmeistä, että merien on täytynyt lämmitä erittäin nopeasti ja että lämmintä ei kestänyt niin pitkään kuin evoluutiokello tikittää. Jääkausi on iskenyt nopeasti.

                     

Kuinka paljon suuremmat olisivatkaan olleet El Ninón kerrannaisvaikutukset, jos tulivuorten lämmittämän meren lämpötila vedenpaisumuksen yhteydessä olisi noussut muutaman asteen sijasta kaksikymmentä astetta? (94) On laskettu, että jos vulkaaninen toiminta nostaisi tropiikin meriveden 50-asteiseksi nykyilmastossa, jo tämä voisi kehittää 45 kilometriä korkeita pyörremyrskyjä eli yli kaksinkertaisia tunnettuihin taifuuneihin verrattuna. Tällaisen myrskyn nostattama pöly, vesihöyry ja jää nousisi laskelmien mukaan stratosfääriin saakka ja mm. tuhoaisi otsonia (O3). Siihen nähden, että hirmumyrskyille on ollut tapana antaa naisten nimiä, on harmillista ettei rouva Nooan nimeä ole mainittu Genesiksessä.

                     

Ilmakehän monimutkainen toiminta aiheuttaa toisinaan äkillisen lämpötilan muutoksen. Esimerkiksi Tyynellämerellä sijaitsevan tulivuoren purkautuminen saattaa aiheuttaa kylmän ilmamassan purkautumisen Eurooppaan. Tulivuorenpurkauksessa korkealle stratosfääriin vapautunut pöly heikentää auringonsäteiden kulkeutumista ja alentaa ilman lämpötilaa (95).

                     

Maapallolta on siis löydetty noin 50 000 tulivuoren kraateria. Mikäli suurin osa näistä olisi todellakin purkautunut samanaikaisesti Vedenpaisumuksen ja alkumantereen hajoamisen yhteydessä, olisi merivesi ollut kuumaa ja haihtuminen suurta. Toisaalta suojaavan vesivaipan sataessa olisi ”taivaan akkunoista” tullut maan pinnalle ensi kertaa avaruuden kylmää ilmamassaa. Tämänlaatuinen ilmiö tekisi ”suuren tuulen” ymmärrettäväksi sateen loputtua.

                     

Myrskyteorian ohella jääkautta on saattanut edistää edellämainittu täysmittaisesta ydinsodasta seuraavaa ydintalvea muistuttava vulkaaninen pöly, joka olisi estänyt auringon säteitä. (Jotta jäätikkö syntyisi mantereen päälle, tarvitaan kuitenkin viime kädessä lumisadetta.) Mannerjäätiköitä porattaessa onkin jäästä löydetty huomattavan paljon pölyä. Tästä on vedetty se johtopäätös, että jääkauden aikana sää oli paljon epävakaisempaa ja myrskyisempää kuin nykyään.

                     

Mikäli taivas oli todellakin Nooan perheen silmien edessä mustana pölystä, on ymmärrettävää että sateenkaari on tehnyt vaikutuksen auringon pilkahtaessa raskaiden pilvien läpi. (Sateenkaaria syntyy auringonsäteiden puhkaistessa tarkkarajaisen pilven.) Kyseisessä Raamatunkohdassa viitataan omituisen monta kertaa juuri pilviin. Näyttää siltä että pilvet olivat mustat ja mahtavat kuin pommikonelaivue Lontoon yllä. ”Ja minä panen kaareni pilviin... Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä... Niin kaari on oleva pilvissä.” (Gen 9:13, 14, 16). Sateenkaari näkyy vain kun Aurinko on havainnoitsijan takana ja hänen edessän sataa vettä. Jos Auringon korkeus taivaalla ylittää 42 astetta, ei kaarta näy lainkaan. Mitä isompia vesipisarat ovat, sitä voimakkampi sateenkaarikin on. Sumussa sateenkaari näyttäytyy vain valkoisena. Siksi kirkkaimmat sateenkaaret esiintyvät voimakkaiden sadekuurojen yhteydessä, esimerkiksi ukonilman aikaan. Sateenkaaria voi tarkkailla etenkin varhaisina aamun ja myöhäisinä illan tunteina.

                     

Raamattu kertoo Maan viimeisistä vaiheista: ”Niitten edessä maa vapisee ja taivaat järkkyvät. Aurinko ja kuu käyvät mustiksi ja tähdet kadottavat valonsa.” ”Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi.”(Jooel 2:10,31; Jes 13:10, 24:23.) Ennen kuin kuusta heijastuva valo saavuttaa meidät, se kulkee maan ilmakehän läpi, jolloin valo hajoaa. Sininen valo siroaa eniten ja punainen vähiten. Tästä johtuen kuu näyttää sitä punaisemmalta, mitä enemmän tuhkaa ja pölyä ilmassa on. Kuvauksen on usein tulkittu viittaavan ydinsodan nostattamiin pölypilviin.

                     

Nooan ensimmäinen teko arkista noustuaan oli rakentaa Herralle alttari. Alttari rakenntettiin ennen omaa taloa. Nooa katsoi näkymättömien seinien suojaavan perhettään kylmyydeltä ja liejulta konkreettisia seiniä paremmin. Viisas keskittyy sairauden, eikä ainoastaan  oireiden hoitoon.

                     

Tutkittaessa esimerkiksi Siperian jäätyneitä mammutteja, ei näiden elefantteja kolmanneksen suurempien norsueläinten joukkokuolemaa olla pystytty aukottomasti rekonstruoimaan. (Huolimatta siitä, että Björn Kurtenin esseekokoelman otsikkona on ”Kuinka mammutti pakastetaan?”) Näyttää siltä, kuin mammutit olisivat jäätyneet seisaalleen, siten ettei edes niiden mahalaukun sisältö ole ehtinyt pilkkoutua. (Laboratoriossakin proteaaseja yms. pilkkojaentsyymejä pidetään hiljaisina alentamalla lämpötilaa, tavallisesti -80 asteeseen.) Mammutit ovat jäätyneet nopeasti ja syvältä. Kylmyys näyttää olleen omituisen kova, koska kudosten hienorakenne on monesti säilynyt eläinten suolistossa. Biotieteiden opiskelija yllättyy huomatessaan, että hyvin säilyneinä syväjäädytetyt solut kyetään virvoittamaan helposti uudelleen henkiin. (Kyse on siis yksittäisistä soluista. Monisoluisten korkeampien eliöiden, kuten Walt Disneyn, syväjäädyttäminen ei ole muuta kuin rahat pois tyhmiltä.) Parhaillaan maailmalla on käynnissä tutkimusprojekti, jossa uusien kloonaustekniikoiden avulla pyritään risteyttämään mammutti nykyisten norsujen kanssa. Jäätyneet mammutit lienevät siis peräisin postkatastrofaaliselta ajalta. Miettimistä teettää kysymys siitä, ovatko jäätyneet mammutit syntyneet Vedenpaisumuksessa vaiko postkatastrofaalisella jääkaudella.

                     

Kivikerrostumien iän kanssa vastaava kysymys on mannerjäätiköiden ikä. Voi olla, että jakso joka jääkerrostumissa on tulkittu vuodeksi, tarkoittaa tosiasiassa yhtä lumipyryä. Vuonna 1942 joukko liittoutuneiden lentokoneita joutui tekemään pakkolaskun Grönlantiin. 80-luvulla koneita lähdettiin etsimään ja yllätys oli suuri kun pommittajat löytyivät 75 metrin syvyydeltä jään sisältä (96).

                     

Jääkauden olemassaolo on siis tosiasia, mutta voisiko sitä sijoittaa Raamattuun? On mahdollista, että tulvaa on seurannut myöhemmin tällainen jälkikatastrofi. Jobin kirja on Genesiksen alkulukujen jälkeen vanhinta aineistoa Raamatussa. (Job eli menestyksensä takaisin saatuaankin vielä 140 vuotta, Job 42:16. Näin vanhoiksi elivät Raamatun mukaan vain ensimmäiset sukupolvet vedenpaisumuksen jälkimainingeissa.) Job on merkittävä tietolähde entisestä maailmasta Raamatun ilmoituksessa. Jobin kirjassa on eniten viittauksia kylmään, lumeen ja jäähän Raamatun 66:sta kirjasta. Tämä on kiinnostavaa siksi, että kirjan tapahtumat sijoittuvat juuri Vedenpaisumuksen jälkiajoille ja toisaalta siksi että koko keskusteleva joukkio asui ilmeisesti nykyisessä Saudi-Arabiassa! Jobin kirjassa on myös lukuisia muita viittauksia Genesiksen alkutapahtumiin, joita käsitellään myöhemmin omassa luvussaan.

                     

Muinaisessa Euroopassa on säilynyt joitakin historiallisia havaintoja jääkaudesta sen loppuvaiheilta. Historia Brittonum-kirjassaan Nennius-niminen historioitsija kertoo, miten Irlannin varhaiset asuttajat ihmettelivät saaren lähistön ”lasivuoria”, eivätkä kyenneet kommunikoimaan saarten asukkien (hylkeiden?) kanssa viittomalla. Edellä olemme jo viitanneet soiseen Suomeen, sekä muinaisen meganiilin vesijättömaihin. Irlantilaisessa Annals of Clonmacnoise-teoksessa (käännetty englanniksi vuonna 1627) kerrotaan Irlannissa olleen ainoastaan kolme järveä, 9 jokea ja yksi ainoa tasanko noin 1500-luvulla eKr. Seuraavan kolonisaation aikaisten ihmisten aikana kerrotaan veden pinnan nousseen ja saaren ilmeeseen puhjenneen monen uuden virran (97, 98). Uusien virtojen kerrotaan saaneen alkunsa satumaisista syistä (muun muassa kuninkaan haudankaivuusta), mutta kuvauksen taustalla voisi olettaa olevan myös jotakin todellisuuspohjaa. On sääli, että vanhat kansat sivistyneitä kreikkalaisia myöden ovat systemaattisesti värittäneet kaikki vanhat tapahtumat liioiteltujen rehvastelujen ja satujen peittoon. Titaanien ja supersankarien esiintuominen tarinoiden höysteeksi on tehnyt karhunpalveluksen niille sensaatioille, jotka tarinat olivat alunperin katalysoineet. Toisaalta, juuri tämähän erottaa Raamatun muista kirjoituksista. (Raamattu, grammata, tarkoittaa ”kirjoitukset”, ei sen kummempaa.) On kirjoituksia - ja kirjoituksia.

 

Joosuan kirjassa Luvatun maan valloitukseen liittyvien taistelujen yhteydessä tapahtui valtavaan raesateeseen liittyvä epätavallinen ilmiö. Joosua 10:13: ”Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa...” (Tarinan ymmärtämiseksi on syytä muistaa, että amorilaiset olivat auringonpalvojia vakavammassa mielessä kuin tämän päivän auringonottajat.) On jollakin asteella ymmärrettävää, että tuulten normaali kierto tällaisissa oloissa sekoittuisi ja kosteus pääsisi tiivistymään täysin ennakoimattomalla tavalla. Kuvaus kuulostaa niin sadunomaiselta, että toiveikas raamatunlukija melkeinpä odottaisi jotakin lisänäyttöä tarinan historiallisuudelle. Tällaista hän saakin.

                            

Ilmeisesti Joosuan kirjan lukijakunta piti kertomusta niin epäuskottavana, että kirjoittajan itsensäkin piti viitata johonkin toiseen itsenäiseen lähteeseen kirjoituksensa rinnalla! Tämän huomaamme Joosua 10:13:ssa: ”Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa, kunnes Herra oli kostanut vihollisilleen. -Niinhän on kirjoitettuna ‘Oikeamielisten kirjassa’. Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan. Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä sen jälkeen jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä...” ”Oikeamielisten kirjaan” viitataan toisinaan suoraan vierasperäisellä nimellään Jassherin kirjana. (Vrt. Jasser Arafat, joka sanoo mm. että Jeesus oli Palestiinan arabi, ja ettei Salomo sen paremmin kuin Herodes Suurikaan koskaan mitään temppeliä rakentanut.)

                            

Kyseistä Raamatunkohtaa pidetään liberaalien raamatuntutkijoiden parissa lainauksena muiden kulttuurien vastaavista myyteistä. Miksi näin? Siksi että vastaava kuvaus löytyy melko tunnetusta antiikin Kreikan mytologiasta (Feton-hahmo) lähtien monien muiden kansojen legendoissa. Läntisellä pallonpuoliskolla (Amerikan intiaanit, Etelämeren saaristolaiset) legendoissa kyseessä on vain pitkä yö, eikä päivä niin kuin Joosuan pituuspiireillä. Siihen nähden että kirjalliset lähteet noin 1400-luvulta eKr. ovat  hyvin harvat, tarina esiintyy tutkijoiden mukaan jopa yleisesti. (Esimerkiksi orfilaisuuden hymneissä, hinduilla, buddhalaisilla, polynesialaisilla, kiinalaisilla ja muinaisilla meksikolaisilla (99).

                                           

Tutkijat kritisoivat Joosuan kirjan kuvausta satuvarkaudeksi, mikä on toisaalta melko absurdia laajan rinnakkaisaineiston käsittelyn jälkeen. M.W. Stirlingin raportissa Smithsonian Instituutille vuonna 1945 tutkija huomauttaa vastaavan tarinan esiintyvän monilla Amerikan intiaanien heimoilla. Herodotos kertoo jälleen Egyptin pappien esittäneen hänelle merkintöjä vastaavasta päivästä. Mm. Immanuel Velikovsky, yksi kolmesta heprealaisen yliopiston perustamisen kantavista voimista, kasaa tarinalle näyttöä sinänsä kyseenalaisessa kirjassaan Worlds in Collision. (Skeptikkojen arkkiasiakas pekuloi Venus-planeetan sivuuttaneen Maan tavallista lähempää Joosuan aikoihin) (100).

                                           

Seikkailunhaluisempi lukija voisi ajatella, että Maa ja Kuu ovat todellakin kerran kokeneet muutoksen liikemomenteissaan. Ei olisi ihme, jos kaikki pallomaisella pinnalla eläneet olisivat kummastelleet tällaista ilmiötä. Ymmärrettävää on sekin, että muissa kertomuksissa eri kulttuurien merkkimiehet ovat omineet ilmiön itsellensä, väittäen ilmiön tapahtuneen itsensä vuoksi jumalien vahvistaessa juuri heidän auktoriteettiaan tilanteessa. Tässä yhteydessä kristillisissä piireissä perustellaan väittämää toisinaan viittaamalla NASA:n tekemiin laskelmiin taivaankappaleiden menneistä kiertoajoista, mutta tälle tiedolle ei ole olemassa kiistattomia lähteitä.

                            

Ilmestyskirjassa viitataan samankaltaiseen raesateeseen ja sanotaan näin tapahtuvan viimeisten tapahtumien ohessa. Näissä totaalisen katastrofin vaiheissa sanotaan myös ”taivaankappaleiden radoiltaan syöksyvän” ja ”varisevan alas niin kuin raakileet”, eli kyseessä tulevat olemaan samantapaiset taivaankappaleiden liikkeiden muutokset kuin Joosuankin kirjassa. Ennen kuin tulkintaa vie liian pitkälle, lienee paikallaan kuitenkin mainita, että ”raekivet” voisi kääntää ja ymmärtää myös tavallisina kivinä. Tämän näkemyksen kannattajat saavat tukea edellämainitusta planeettojen ratojen sivuamisesta. He ajattelevat ”rakeiden” olleen meteoriitteja. Raamatussa meteoriiteistä saatetaan käyttää tulivuoren rikkikivien ohella nimeä ”tulikivi”. Mitä tahansa ilmakehän läpi syöksyykin, kuumenee se ilmamolekyylien kitkan vuoksi hyvin kuumaksi. Jos päähän siis tiputetaan kivi, voi tarkistaa että se todellakin on kuuma.

                            

Mikäli Joosuan tarinaa on vaikea niellä, vielä omituisempi on Toisen Kuningastenkirjan lukujen 8-11 kertomus kuningas Hiskiasta, jossa aurinko liikkui tunnin jakson taaksepäin. Tätäkään sadulta kuulostavaa tapahtumaa ei ohiteta Raamatussa vahvistamatta kertomusta sisäisesti, sillä Toinen Aikakirja 32:31 kommentoi tapahtumia näin: ”Niinpä Jumala ainoastaan koetellakseen häntä ja tullakseen tuntemaan kaiken, mitä hänen sydämessään oli, jätti hänet Baabelin ruhtinasten lähettiläiden valtaan, jotka olivat lähetetyt hänen luokseen tiedustelemaan ihmettä, joka oli tapahtunut maassa.” Tulivatko idän lähettiläät tarkistamaan parantumista vai aurinkokelloa? Mikäli taivaankappaleille tapahtui jotakin, kyseessä ei tietenkään voi olla paikallinen tapahtuma. Kuningasten kirjat lähestyvät Israelin ja Juudan historiaa henkilöhistorian, mutta Aikakirjat tämän lisäksi yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien kautta. (Tällainen kaksityylinen historiankatsanto on edelleen muodissa. Ainakin historian opiskelusta tulee kevyempää ja miellyttävämpää Kuningasten kirjojen tyylillä.) Aikakirjan ikään kuin virallisempi kommentti on Raamatun sisäinen vahvistus toiselle taivaankappale-ihmeelle.

 

 

LAIVA ON LASTATTU... MUINAISESTA TELAKKATEOLLISUUDESTA

Viimeisen sadan vuoden aikana puolet maapallon kosteikoista on tuhoutunut ja puolet metsistä kaadettu. Maapallon maapinta-alasta (jää ja kallio poislukien) häiriytymätöntä on 27%. USA:ssa luonnonmetsistä on jäljellä 1 %, Kanadassa 40%, Euroopassa ja Kiinassa 1%. Alkaneen vuosisadan aikana ennustetaan Telluksen eliölajeista puolen kuolevan sukupuuttoon. Nopeuden uskotaan tätä nykyä olevan tuhatkertainen fossiiliaineistosta pääteltyyn taustaan nähden. Tätä vauhtia joissakin tuhansissa vuosissa päästäisiin bakteerien valtakauden tilastopoikkeamista kokolailla kokonaan.

 

Teknokratian käppyrät ovat kyllä tempaisseet viimeisten parin sadan vuoden aikana eksponentiaalisiksi, mutta jospa luteita rassaa myös kertaluokkien ero geologisen ja biologisen ajanmäärityksen välillä? Entropian saldo pääomittuu WWF:n rahastoa varmemmin, koska termodynamiikan toinen pääsääntö on loppujen lopuksi ns. luonnonlaki.

 

Haavoittuvin osa edellä esitetystä vedenpaisumusmallista on luonnollisesti kuvaus muinaisesta telakkateollisuudesta. Raamattu väittää Nooakin arkin kantaneen joko yhden tai seitsemän paria jokaista maaeläinlajia vuoden päivät. Miten kaikki lajit olisivat muka mahtuneet arkkiin? Miten eläimet olisi voitu houkutella arkkiin, kun saalistajat olivat yhdessä saalistettavien kanssa? Miten arkki olisi voinut kestää myrskyssä? Miten ruoka riitti kaikille eläimille? Tätä polemiikkia luomistieteilijät joutuivat tutkimaan ensi tilassa kaapista ulos tultuaan.

 

Raamatussa on ilmoitettu arkin tarkat mitat, vieläpä Jumalan suoraan Nooalle antamina. Gen. 6:15: ”Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna se täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa. Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää sen korkeus....rakenna siihen kolme kerrosta.” Heprean sana ”arkki” ei varsinaisesti tarkoita laivaa, vaan laatikkoa. Arkki ei ollut suunniteltu ohjattavaksi tai etenemään nopeasti, sen oli vain tarkoitus pysyä pinnalla. Arkilla saattoi olla tasainen pohja, eikä sitä välttämättä oltu tarkoitettu virtaviivaiseksi. Yleisimmin käytetty arvo ko. ”kyynärälle” on noin 45 cm. Nämä tilavuudet vastaisivat, jonkin verran arkin muodosta riippuen, yli viittäsataa junavaunullista karjaa.

 

Raamatun arkkiin ei pitänyt ottaa mukaan kaloja, hyönteisiä, kasveja tms. joita selvisi jossakin määrin arkin ulkopuolellakin. Arkkiin käskettiin ottaa mukaan vain yksilöitä kaikista maaeläimistä.

 

Takavuosien johtavan taksonomistin Ernst Mayr’n - erään synteettisen kehitysopin kehittäjän - mukaan nykyään on olemassa vähemmän kuin 20 000 maaeläinlajia (101), mukaan lukien nisäkkäät, matelijat, linnut ja sammakkoeläimet. (Otettaessa huomioon myös kalat, nousee tunnettujen selkärankaisten lukumäärä 51 000:een. Luettelointia on harrastettu vuodesta 1758 alkaen. Kaikkien elävien olentojen lajimäärän arvellaan olevan viidestä viiteenkymmeneen miljoonaan.) Parhaiten tunnetaan linnut ja lintulajien lukumäärä joka on noin 10 000. Linnuista yli tuhat lajia on uhanalaisia. Matelijoita on samoin 10 000 paikkeilla ja meitä nisäkäslajeja noin 4400, joista neljänneksen olemassaolo on vaarassa. Suomalaiselle tämä melko pieneltä tuntuva luku ei ehkä ole niin suuri yllätys, sillä omassa luonnossamme esiintyy vain kuutisenkymmentä imettäväislajia. Matelijoista viidennes, sammakkolajeista neljännes ja kaloista kolmannes on tänään uhanalainen. Mitä kasvillisuuteen tulee, niin 1900-luvun aikana puolet maailman metsistä on kaadettu ja maapallon kosteikoista tuhoutui samaten puolet.

 

Fossiilisena löydämme lisää sukupuuttoon kuolleita lajeja. On arvioitu keskimäärin noin yhden lajin päivässä kuolleen sukupuuttoon sinä lyhyenä aikana kuin tilastoja eläinlajeista on pidetty. Nopeus on valitettavasti jatkuvasti kiihtynyt (102). Arkin olisi siis pitänyt kantaa, sanokaamme, 80 000 eläintä. Pienimmät lajit on tietenkin voitu asettaa vaikkapa päällekkäin häkkeihin, joskin muutamat suurimmat eläimet kuten elefantit ja dinosaurukset ovat vaatineet oman ”kammionsa”. Dinosauruslajeja oli noin kolmesataa, jotkut suuria, jotkut todella suuria, mutta osa vain kanan kokoisia. (Joskin pienet luurangot saattavat kuulua myös poikasille. Toisinaan arvellaan, että kaikki dinosaurukset olisivat olleet yli metrin pituisia.) Jos oletamme muinaisten eläinten keskikoon olleen lampaan luokkaa (nykyisin keskikoko on rotan luokkaa), joita mahtuu junavaunuun 240 kappaletta, saamme tulokseksi että arkki olisi voinut kantaa jopa 140 000 yksilöä. Kun lisäksi muistamme, että alkuperäinen ”laji” on saattanut olla paljon laajempi käsite kuin nykyinen, huomaamme ettei eläinten lukumäärä sinänsä olekaan enää ongelma.

 

Toisaalta tutkijat arvelevat nykyään elävän ainoastaan noin prosentin kaikkina aikoina eläneistä kasvi- ja eläinlajeista. Heimoja on kuitenkin monia kertoja vähemmän kuin lajeja ja alkuperäisen ”laji”-käsitteen viitattiin edellä olevan heimon tai suvun luokkaa tapauksesta riippuen. Nooaa ei myöskään käsketty kantamaan huolta merenelävien säilymisestä. Seuraavaan arkkiin pitäisi rakentaa akvaarioita, sillä  suurimmassa vaarassa ovat juuri vedenalaiset lajit (103).

 

Miten saada eläimet arkkiin? Raamattu väittää ihmisellä olleen alussa aivan erilainen suhde eläimiin. Eläimet eivät ennen pelänneet ihmistä. Vasta yhteisen venematkan jälkeen eläimet alkoivat ”kavahtaa” meitä. Koemme ehkä jotakin samankaltaisesta, ystävällisemmästä suhteesta nykyään pelottavienkin eläinten pentujen ja poikasten, sekä toisaalta arkojen eläinten vasikoiden, varsojen, vasojen ja karitsojen kanssa. (”Lasten kaltaisten” oli myös Jumalan Valtakunta...) Laivatut eläimet ovat saattaneet olla poikasia. Toisaalta yhteinen uhka voi saattaa saalistussuhteet toissijaisiksi.

 

Nooa poikinensa on mahdollisesti kyennyt ohjaamaan eläimiä suoraan, alkuperäisen luomakunnan vallitsemismandaatin johdosta. Yksi mahdollisuus paimentamiseen lienee eläinten vaistotoiminta. Edelleenkin monet linnut, kalat, perhoset, valaat, hylkeet, lepakot, kilpikonnat, ankeriaat, lohet ja sopulit lähtevät vaeltamaan omituisesta sykäyksestä omituisiin paikkoihin omituisen pitkiä matkoja. Tällainen vaistotoiminta ei esimerkiksi yksin matkustavien menneen kesän poikasten kohdalla voi olla opittua. Eräs tällainen esimerkki on hernekertun poikasen matka Saksasta Afrikkaan.

 

Laiva on lastattu. Miten pitää eläimet hengissä? Arkkiin saattaa liittyä toinenkin merkittävä vaistotoiminta. Eläimet voivat myös nukkua omituisen pitkiä aikoja omituisissa paikoissa. Eläimet voivat syödä varastoon ja vaipua energeettisesti taloudelliseen horrokseen kylmänä tai, yllättäen, vaihtoehtoisesti pimeänä kautena. Lähes kaikilla eläimillä on kyky vaipua horrostilaan tietyissä olosuhteissa. Jotkut menevät eräänlaiseen horrokseen joka yö ja toiset taas nukkuvat horroksessa vuosia. Useimmat nisäkkäät heräävät horroksesta tasaisin välein joko juomaan, tarpeilleen tai yksinkertaisesti siksi, että niiden täytyy vaihtaa paikkaa liaallisen kylmyyden vuoksi. Arkissa olisi varmaankin ollut hämärää (104).

 

Vaikeampi kysymys on, miten arkki olisi pysynyt pinnalla kirjaimellisessa kaatosateessa. On esitetty laskelma, jonka mukaan NATO:n lentotukialuksetkaan eivät olisi kestäneet Nooan sadetta uppoamatta. En osaa kommentoida kritiikkiä muutoin, kuin kysymällä pidettiinkö kyseisessä laskelmassa peittyviä, vanhoja vuoria samoina ja yhtä korkeina kuin nykyisiä.  Toisaalta Raamatun mukaan suuri osa vedestä ei ainakaan aluksi tullut taivaalta vaan maan sisältä.

 

Heprean sanan ”sade” merkityskenttä on hyvin laaja. Sana merkitsee myös ketoa, viljeltyä peltoa tai laidunta (5 Moos 37:7; 31:4), luonnonvarassa olevaa maa-aluetta (1 Moos 2:19; 3:18; 25:29), määrätyn henkilön omistamaa maa-aluetta (1 Moos 25:9; 2 Sam 9:7) tai vierasta maata tai sen osaa (1 Moos 32:3; Ruut 1:1)(105). Kansantajuisesti asian voisi ilmaista siten, että Nooan päivinä satoi niin kissoja ja koiria, kuin pieniä eukkojakin. Joissakin kansallisissa vedenpaisumustaruissa suodaan myllerryksen kuvauksessa siis paljon suurempi tila maankuoren liikkeille, vulkaaniselle toiminnalle ja maanjäristyksille kuin itse vedelle.

 

Kuten on edellä jo sanottu, maanjäristysten aikaan on turvallisinta olla vesillä. Vedenalaiset mannerlaattojen liikkeet aiheuttavat hyökyaaltoja eli tsunameja, jotka voivat maalle iskeytyessään nousta monikymmenmetrisiksi. Historia kertoo, että veneilijät eivät ole aina edes huomanneet tsunameja niiden alittaessa laivan pituudeltaan pitkänä, mutta korkeudeltaan matalina.

 

Arkkikertomusta tulisi arvostaa myös siksi, että jos se tänään on vaikeasti nieltävissä, vielä uskomattomampi on se ollut menneinä vuosisatoina. Näin sen vuoksi, että vasta viime vuosisatoina olemme rakentaneet yhtä suuria laivoja ja huomanneet, että nehän kelluvat! Telakkateollisuuden maana Suomessa pitäisi ymmärtää tämä kysymys. Laiva on ontto eli täynnä ilmaa. Ilma tekee siitä kevyen kokoonsa nähden. Laivan voi rinnastaa rakenteeltaan vettä tiheämpään lautaseen, joka kelluu tiskialtaassa, kunnes se täyttyy vedellä. Vedessä on myös voimakas sähköinen varaus, joten veden ja laajan pinta-alan omaavan kappaleen pintavarauksetkin kelluttavat esinettä. (Veden dipoliluonteen aiheuttama koheesiovoima näkyy ehkä parhaiten kasvavissa puissa, joissa vesi nousee kapeita solukkoja pitkin kymmenien metrien korkeuteen.) Nooa ei varsinaisesti ollut rakennus- vaan saarnamies. Saattaa olla, että Nooalle itselleenkin oli täysi yllätys, että arkki kellui. (Toisaalta - voihan myös olla, että saarnamiesten kohdalla ihmislajin rappeutumista voi seurata kuin suljetun systeemin koeoloissa: Nooalla pysyi vielä vasara kädessä... Aiheesta lisää luvussa Genesis ja konkarit.)

 

John Woodmorappe käy kirjassaan Noah’s Ark: A Feasibility Study arkki-tarinalle esitettyjä vastaväitteitä laajasti läpi. Ennen kaikkea Woodmorappen kirja on hyvin dokumentoitu (teos pitää sisällään noin 1400 viitettä). Ansiokkaasta työstä huolimatta hänkään ei kuitenkaan kykene todistamaan arkki-teoriaa tyhjentävästi. Suurimpia ongelmakohtia ovat esimerkiksi erityisruokavaliota vaativien eläinten ruokinta (106), arkkiin kerääntyvä kosteus, jätehuolto, lihansyöjät mikäli niitä oli jo ennen kataklysmiä, herkkäsiemenisten kasvien selviytyminen sedimenteissä, sekä geneettisen variaation alleelit katastrofin jälkeen. Ilmeisesti selkärangattomien ja sammakkoeläinten olisi pitänyt kyetä selviytymään hengissä arkin ulkopuolella. (99 % eläinlajeista arvioidaan olevan selkärangattomia.) Kysymykseen kasvien säilymisestä saattaa tosin olla vastauksena laajan vulkaanisen toiminnan veteen synnyttämä hiilidioksidi, jonka tiedetään pidentävän siementen elinaikaa. Suuretkin eläimet ovat joskus olleet pieniä, joten nuorten yksilöiden valitseminen vuorostaan vähentäisi ruokintatarvetta. Woodmorappen kirjassa käsitellään myös sitä mielenkiintoisesta yksityiskohtaa, että Vedenpaisumuksessa käytetty ”laji”-termi on luomisen yhteydessä käytetystä sanasta poikkeava. Tämä saattaa johtaa siihen kauaskantoiseen ajatukseen, että luotuja tyyppejä ja arkin ”sukuja” olisikin ollut yllättävän pieni määrä.

 

Jotkut antiikin historioitsijat väittävät arkin olleen nähtävänä heidän päivinään. Joukkoon lukeutuvat mm. roomalaisille antautunut ja voittajansa mukaan lisänimen ottanut juutalaiskenraali Flavius Josefus (100-luvulla) ja kaldealainen Bcerosus (275 eKr.). Berosus kertoo pyhiinvaeltajien vierailevan Ksisoutroksen tai Khasisatran arkilla ja tuovan sieltä mukanaan pienkappaleita, joiden uskottiin suojelevan amuletteina noituutta vastaan. 300-luvulla elänyt Salamiin Epiphanius antoi tukea Josefuksen ja Berosuksen lausunnoille käyttäessään arkin näkyvää olemassaoloa todisteena kristinopin paikkansapitävyydestä. Myös kuulu venetsialainen onnenonkija Marco ”Miljoona” Polo antoi oman vahvistuksensa arkin olemassaolosta 1200-luvulla (107).

 

Tietokonekaudella maallikon syväänluotaava raamatuntutkimus on tullut helpommaksi. Erilaisia raamattuohjelmia voi käyttää tehokkaasti hakusanakirjoina. Näin voi esimerkiksi selvittää kätevästi, miten monta kertaa jotakin ilmaisua on Raamatussa käytetty. Tätäkin kiinnostavampaa on se, missä yhteydessä jokin sana esiintyy ensi kertaa. Ensiesiintymiset Raamatun keskeisille käsitteille ovat usein määritelmän omaisia. Armosta puhutaan ensi kerran Nooan yhteydessä: ”Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.” (Gen 6:8.)

 

Juutalaisuudessa Nooan kokemat tapahtumat muistetaan elämänehtojen muutoksia sisältävissä Nooan seitsemässä laissa. Nooan seitsemän lakia mielletään vanhassa juutalaisuudessa Mooseksen lakiin verrattuna globaalimmiksi eli enemmän koko maailmaa koskeviksi. Tämä käy yksiin sen ajatuksen kanssa, että Nooan aikaiset tapahtumat ovat todellakin olleet alun alkaen kansojen yhteistä perimätietoa.

 

Viimeisenä silauksena arkkikysymykselle mainittakoon, että Jumala käski Nooaa tilkitsemään laivansa pihkalla. Sama maapihkaa tarkoittava heprealainen sana koopeär tarkoittaa myös sovitusta. (Kivien keräilijänä itselleni ero meripihkan ja maapihkan välillä on syvästi filosofinen.) Jokaista ihmistä uhkaa Nooan sukupolvea vastaava vaara hengellisessä mielessä. Katastrofista välttyy ainoastaan Jumalan suunnittelemalla tavalla. Omat venepiirrustukset tai lauttakyhäelmät eivät suurta myllerrystä kestä. Sovitusverellä tervaaminen on ainoa asia, joka voi pitää vedet ulkopuolella ja jalat kuivana.

 

Johtopäätöksiä ja spekuloinnin spekulointia

Juutalaista syntyperää olevan Steven Spielbergin otsikkoamme vastaava elokuva kaikkine lieveilmiöineen, niin kuin dinovillitys yleensäkin, on ollut lapsille suunnattu. Eläinten vetovoiman lain piti kuulua: "Lapsen ikä on kääntäen verrannollinen sen eniten suosiman eläimen kokoon. Olen itsekin dinosauruksista astmaattisen kiinnostuneita poikia. Huolestuttavaa on vain se, että kehityskausi alkoi vasta ajokortti-iässä eikä ole vieläkään mennyt ohitse... (Terveisiä Makkaramäen J-P Monoselle, joka kertoi dinoista jo Forssan Talsolan ala-asteen 1. luokalla!)

Voimme kuitenkin kysyä, mitä lapsi oppii omiin ristiriitatilanteisiinsa mallista, jossa maailman historia selitetään repivien ja raatelevien petojen hedelmänä. Lapsi ei käsittääkseni opi ensisijaisesti päättelemällä, vaan malleja seuraten ja matkien. On olemassa myös pehmeillä arvoilla silattuja "Maa aikojen alussa" -sarjan tapaisia dinopiirrettyjä, enkä sano, ettäkö pitäisi olla hysteerinen. Huomauttaisin vain, ettemme ole vielä nähneet, millainen yhteiskunta kasvaa sukupolvesta, jolle jo pienenä perimmäisenä totuutena epäsuorasti opetetaan itsekäs olemassaolon taistelu.

1990-luvulla darwinismin popularisointi saavutti ala-asteen, vuosituhannen vaihteessa päästiin Pókemon-evoluutioperheiden avulla lastentarhoihin. Evolutionismi esitellään virallisesti koulussa ja epävirallisesti mediassa yhä aikaisemmin. On hurskastelua puhua valtiojohtoisesta arvovapaudesta. Jokainen kulttuuri pitää lapsilleen jotakin pyhäkoulua. Näihin aikoihin koulunsa aloittava luokka alkaa olla koe-erää. X-sukupolven käyttäytymistä on vaikea ennakoida, koska se on tosiaankin arvoista vapaa.

Jupijuutalainen vanhapoika Paavali luonnehtii nuorelle Timoteukselle viimeisessä kirjeessään viimeisiä, vaikeita aikoja, kuvaamalla tuolloin elävien ihmisten luonteenlaatua. Kielteisten asioiden top 18 -listalla pääsee kärkisijoille myös "vanhemmilleen tottelemat" lapset ja luonnollisen kiintymyksen puute a-storgee (2 Tim 3).

Kaikkien dinosaurusten, lentoliskojen, kalaliskojen ja joutsenliskojen arvellaan kuolleen sukupuuttoon viimeistään liitukauden lopussa 65 miljoonaa vuotta sitten. Tämän massaekstinktion syitä on pohdittu paljon. Moderni tiede hyväksyy kyllä katastrofaalisen teorian kadonneiden elämänmuotojen selittämiseksi. Tässä yhteydessä puhutaan yleensä suuresta meteoriitista 65 miljoonaa vuotta sitten. Jukatanin niemimaalla uskotaan sijaitsevan suuren meteoriitin jättämän kraaterin todisteena tapahtuneesta. Kaiken muun tappamansa ohella meteoriitti näyttää vaimentaneen myös keskustelun vaihtoehtoisista katastrofiteorioista tiedeyhteisössä. (Suuria katastrofeja on nykykäsityksen mukaan ollut viitisen kappaletta. Toinen tunnettu katastrofi johtui oppikirjojen mukaan mantereiden kasaantumisesta alkuröykkiöksi permikaudella yli 200 miljoonaa vuotta sitten.)

Puolien kaikista kasvi- ja eläinlajeista sekä kaikkien yli 23 kiloa painavien eliöiden uskotaan hävinneen Jukatanin tapahtumien seurauksena. Dinosaurusten ajan katsotaan päättyneen pitkälti meteoriitin aiheuttaman ilmasto- ja sitä kautta kasvillisuusmuutoksen johdosta, eli teorian tekniset puitteet ovat osittain päällekkäiset Genesiksen kataklysmimallin kanssa. Mikäli vedenpaisumusteorialle saataisiin vain kasaan kylliksi aihetodisteita, voitaisiin sillä selittää paremmin tuhon valikoivuus pysyvien ekologisten muutosten johdosta.

 

Oldest fossil footsteps of human before the finding in Kenya

"Walt Brownin näyttää kirjassaan "In The Beginning/Compelling Evidence for Creation and the Flood" tietokoneella tehdyn mallin siitä, miten mannerlaatat erkanivat toisistaan, niiden vedenalaisen välialueen (Atlannin valtameri) purkautuessa. Sivuttain työntyvä voima oli niin suuri, että mantereen puolella maanpinta poimuttui vuorijonoiksi. Viereinen kuva näyttää hyvin, kuinka vielä vedenpaisumuksen jälkeen joustavassa muodossa olleet kerrostumat antoivat periksi. Kuvan näkymä on Kanadan vuoristosta." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/38.htm

(Kerrostuma muodostui yhdessä päivässä; Steve Austin, Mt St Helens, moment to a catastrophe)

Katastrofismista ja äkillisestä hautautumisesta todistavia fossiililöytöjä

Kuvien lähteet: http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/27.htm
www.hissheep.org/evolution/images/flood002.jpg
http://abyssalleviathin.wordpress.com/
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm
http://www.creationscience.com/onlinebook/LifeSciences26.html
http://www.creationresearch.net/research/More%20research%20photos.htm
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm
www.sentex.net/~tcc/ppp1.html
www.darwinisdead.com/Geologic%20Column.htm
http://www.creationism.org/books/TaylorInMindsMen/TaylorIMMd04.htm
www.creationsafaris.com 
www.grisdaorg
www.truthnet.org

"Pikku Grand-kanjoni"-alue muodostui St.Helens -tulivuoren pohjoispuolelle kun kanjonit syntyivät v. 1982 mutavyöryn tavoin vain 2 vuotta aikaisemmin purkauksen muodostamiin maakerrostumiin. Kuva kirjasta Grand Canyon/Steven A. Austin." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/27.htm

  "Vuonna 1980 St.Helens-tulivuoren purkauksen synnyttämät, jopa 200 metriä paksut maakerrostumat sisälsivät erilaisia kerroslaatuja, jotka näkyvät hyvin tässä kanjonin rinnekuvassa. Vuonna 1982 tapahtunut jatkomullistus, suuri maavyöry, sai aikaan pitkiä, jopa 50 metriä syviä kanjoneita. Ne olivat aivan saman tapaisia kuin Colorado-kanjonin alueen muodostumat, mutta pienemmässä mittakaavassa. Näiden kanjonien syntyyn tarvittiin vain 2 vuotta _ ei satoja miljoonia vuosia. Kuvassa ylhäällä kanjonin reunalla näkyy ihminen, joka antaa hyvän vertailukohteen kanjonin koosta. Kuva on John D.Morrisin kirjasta The Young Earth." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/27.htm

"Hetkessä St.Helens-tulivuoren räjähdyksen tuloksena syntyneen, yli 30 metriä syvän kanjonin pohjaan hakeutui alueen pintavettä, joka muodosti alussa puron ja sitten pienen virran putouksineen (vasen ylälaita). Virta ei synnytä kanjonia, kuten Darwin aikoinaan väitti, vaan kanjoni on sopiva paikka vesivirralle. Kuva kirjasta Grand Canyon/Steven A. Austin" http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/27.htm

"N. 2 vuotta St. Helens-tulivuoren purkauksen jälkeen alkoi kerrostunut maankuori liikkua ja suurena mutavirtana se vyöryi alas laaksoon vieden mennessään sekä purkauksen kaatamat puut että lähes kaiken tielleen osuneen. (kuva/R Werth)" http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/28.htm

"Juurineen pystyssä sojottavat puunrungot kulkeutuivat muun maamassan mukana mutavirrassa aikaisempien purkaus- jätteiden päälle. Näiden kerrostumien syntyyn ei tarvittu miljoonia vuosia - vain kaksi.  (kuva/The Young Earth/Morris)" http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/28.htm

"Vielä 1800-luvulla arkeologit ja maaperän tutkijat pitivät itsestään selvänä tosiasiana sitä, että kerrostuneet kivilajit olivat koko maailmaa kohdanneen tuhotulvan aiheuttamia. Hyvänä todistuksena tästä he käyttivät mm Colorado-kanjonin seinissä ja osittain rapautuneissa kallioissa näkyviä kerrostumia, joiden välissä ei lainkaan ollut näkyvissä ajan kulutuksen aiheuttamaa eroosiota." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa1/27.htm

"Kuva Niagaran putouksista 1900-luvun lopulla. Pisteviivalla on piirretty kohta, jossa putouksen reuna oli 1841, jolloin Lyell vieraili paikalla. Hänen käyntinsä jälkeen putouksen reunan siirtymistä on vuosittain mitattu. On voitu todeta, että paikallinen väestö oli aikanaan lähes oikeassa. Reuna siirtyy vuosittain 1,2 - 1,5 metriä. Jokiuran syntyyn on tarvittu alle 7000 vuotta - ei yli 35.000 vuotta kuten Lyell oli laskenut." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/20.htm

"Kuva Niagaran putouksista 1900-luvun lopulla. Pisteviivalla on piirretty kohta, jossa putouksen reuna oli 1841, jolloin Lyell vieraili paikalla. Hänen käyntinsä jälkeen putouksen reunan siirtymistä on vuosittain mitattu. On voitu todeta, että paikallinen väestö oli aikanaan lähes oikeassa. Reuna siirtyy vuosittain 1,2 - 1,5 metriä. Jokiuran syntyyn on tarvittu alle 7000 vuotta - ei yli 35.000 vuotta kuten Lyell oli laskenut." http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/20.htm

 

Loppusanat

"Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin. Minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama." (Jes 41:4.) Vanhan esineen piteleminen omissa käsissä aiheuttaa nostalgisen tunteen. Syntyjen Jumala on Loppujen kaaoksenkin Jumala. Lunastajassa historian harrastaja saa käyttöönä aikakoneen. Hän tuo menneisyyden romanttiset tuoksut ja luomisen alkuvoiman uskon kautta arkeen tänäkin päivänä.

Paavali myöntää 1 Kor 13:9:ssä, että "tietomme on vajavaista". Tarkalleen ottaen sanonta kuuluu, että tietomme on "kokoonpantu murusista tai palikoista". Ainoan kerran Ateenan Areiopagilla esiintyessään samaa miestä moitittiin "lavertelijaksi" eli "jyvien nokkijaksi" (Apt 17). Non multa sed multum. Toivon, että lukija olisi saanut koottua "Leviatanmuistion" Veden Viemää -luvun hajanaisuudesta huolimatta tarpeeksi aineistoa johtopäätösten tekoon.

Heprean sana eden merkitsee viehätystä. Luomakuntamme on niin kuin raunioiksi pommitettu saksalainen katedraali. Jos luomakuntamme on kirouksenalaisenakin niin kaunis kuin on, millainen olikaan Vedenpaisumusta edeltänyt maailma? Jos taas Kadonnut Maailma oli niin kiehtova, kuinka kiehtova olikaan Eeden? Jos Eeden oli paratiisi, millainen onkaan se Ilmestyskirjan piirtämä paikka, kun Jumala luo "Uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu"?

"Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, sen Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." (1 Kor 2:9.)

"Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden...Minulla on neuvo ja neuvokkuus, minä olen ymmärrys, minulla on voima...Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaa, alusta asti, hamasta maan ikiajoista...Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle...Silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin. Leikitsin hänen maanpiirinsa päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. Siis te lapset, kuulkaa minua, autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! Kuristusta kuulkaa, niin viisastutte, älkää antako sen mennä menojaan. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa. Kaikki jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa." - Sananlaskut 8.

Pauli.Ojala@gmail.com
Essay on Cyper-Punk natural history

http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=255

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!


Viitteet
1) Lentoliskon ongelmatiikan kanssa analoginen on oma tervapääskymme, joka ei sekään tahdo päästä maasta kunnolla lentoon. Lintu on kuitenkin selvittänyt ongelman tyylikkäästi: se ei koskaan laskeudu maahan. Lintu tekee ilmassa ja ilmaan kaiken muun, paitsi pesäänsä. Pesäkin on rakennettava kyllin korkealle, jotta siitä tiputtautuessa ehtisi saada tarpeeksi tuulta siipien alle.
2) Sisään- ja uloshengitys huuliharpussa tuottavat eri taajuista ääntä kumpikin, samoin kuin pienten kissaeläinten kurkunpää toimii hengitettäessä kumpaankin suuntaan.
3) Kaikki dinosaurukset eivät olleet näin suuria. Monet assosiaatiomme dinosaurusten ympäristöstä ylipäätäänkin ovat peräisin vain kirjojen kuvittajan mielikuvituksesta. Samoista kalliokerrostumista löytyy myös Ähtärissä näkemiämme eläimiä ja kasveja.
4) Don Lessem, Dinosaurs rediscovered s. 141-142. Touchstone 1992.
5) Joillakin alemmilla eliöillä sydämiä saattaa olla useita. Muun muassa pääjalkaisten toiseen alaluokkaan kaksikiduksisiin eli mustekaloihin kuuluu lajeja, joilla on kolme sydäntä. Joillakin suurilla hyönteisillä on kaksi sydäntä ja kastemadolla peräti viisi sydäntä vieri vieressä.
6) Kerr, R.A. (1987) Research news, Science 238, 890.
7) Graham, J.B., Dudley, R., Aguilar, N.M, ja Gans C. (1995). Hypothesis article. Implications of the late Palaeozoic oxygen pulse for physiology and evolution. Nature 375, 117-120.
8) TK 3/2001 s. 8.
9) Tästä syystä hämähäkit ovat erikoistuneet erikoisiin saalistusmenetelmiin. Hämähäkki kutoo verkkoa tai, hyppyhämähäkin ollessa kyseessä, saalistaa Marvelin hämähäkkimiehestä tutun kiinnitysseitin ja hydraulisen ponnistusjärjestelmän avulla.
10) Graham JB, Dudley R, Aguilar NM, Gans C. Hypothesis-artikkeli: Implications of the late Palaeozoic oxygen pulse for physiology and evolution. Nature 375 May 11, 1995.
11) Tieteen kuvalehti 6/1998 s. 7.
12) Tieteen kuvalehti 11/1993 s. 23.
13) Guinness 1997 s. 25 tosin sanoo rekordiksi Hypselosaurus priscuksen 30 cm x 25,5 cm kokoisen munan.
14) Laihonen, P, Salo, J, Vuorisalo, T. (1986). Evoluutio - Miten elämä kehittyy. Otava s. 189.
15) Guinness, suuri ennätyskirja 1997 s. 25.
16) Kerr RA (1987) Science 238, 890-891; kolumni geologian kokouksesta.
17) Ann Henderson-Sellers and Peter J. Robinson, Contemporary climatology. Longmen scientific & Technical, 1986.
18) Pekka Reinikainen, Unohdettu Genesis, s 364. Uusi Tie 1989.
19) Self S. et. al. The Eruption of Krakatau, Nature, vol 294, s 699-704, 1981.
20) Worlds in Collision (1950), Ages in Chaos (Vol I 1952), Earth in Upheaval (1955), Oedipus and Akhnaton (1960), Peoples of the Sea (1977), Ramses II and His Time, Mankind in Amnesia (julkaistu 1982, 3 vuotta tekijän kuoleman jälkeen).
21) Resessiivisten eli peittyvien tai väistyvien alleelien virheet tulevat ilmiasuun vasta silloin, kun henkilö kantaa virhettä sekä äidiltä että isältä periytyneissä geeneissään eli on genotyypin suhteen homotsygootti. Tässä tapauksessa myös joidenkin muiden ehtojen pitää täyttyä, koska 70 x 70 on 4900 ja edellyttäisi suurempaa tautitiheyttä. Saman suvun jäsenet kantavat enemmän samoja tautigeenejä, jolloin todennäköisyys kahden mutatoituneen geenin saamiselle on suurempi. Jostakin syystä uudet pistemutaatiot jäävät yleensä resessiivisiksi, jolloin toiselta vanhemmalta tullut, muuntumaton alleeli dominoi ja peittää virheen. Tästä "virhepuskurista" johtuen mutaatioita voi kertyä perimään paljonkin ennen varsinaisten tautien puhkeamista.
22) Suomalaisia amatööripaleontologeja kiusaavat baltian maissa myytävät meripihkahyönteisten väärennökset. Kuumentamalla käsittelemällä meripihkasta saa nestemäistä, jolloin sisään saa kätkettyä vaikka mikropiirejä.
23) Opimme tästä, ettei hyöty ("ruoka") ole ainoa akseli ihmisen hyvinvoinnille. Mutta miten voit selittää kauneuden olemassaolon persoonattoman ja sokean evoluution tuloksena? "Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän istuttanut, hänkö ei näkisi?" Näin kysyy Psalmin 94 säkeistö 9.
24) Tieteen kuvalehti 8/1998 s. 6.
26) George TN, Science Progress, 48:1, 1960.
27) Mitä kasveihin tulee, niin nykyäänkin etenkin merissä elävät vesikasvit muodostavat noin 85 % Maapallon kasvillisuudesta.
28) Newell, N.D. (1959) Adequacy of the Fossil Record. Journal of Paleontology. 33, 496.
29) Stephen Jay Gould. Ihmeellinen elämä s. 226. Art House 1991. Olisi mielenkiintoista tietää, onko juutalaista syntyperää oleva Gould ymmärtänyt Hesekielin lukujen merkityksen ennustuksena juutalaisten hengellisestä heräämisestä messiaaniseen aikaan.
30) Brouwers, E.M. (1987) Dinosaurus on the North Slope, Alaska. Science, 237, 1608.
31) J. Paleont. (1987). 61, 198-200.
32) Tieteen kuvalehti 4/1993 s. 19.
33) Tieteen kuvalehti 2/92 s. 26.
34) Esimerkiksi Euroopan ainoan fossiiliensa vuoksi YK:n maailmanperinnön listalle päässeen Saksan Messelin öljykiviliuskeessa säilyneet pehmeiden kudosten fossiilit paljastuvat kuitenkin mikroskoopilla tarkasteltuina itse asiassa bakteerien fossiileiksi. Tiede 1/2001 s. 34-41.
35) Kimmo Pälikkö, Markku Särelä. Taustaa - Tekijänoikeudesta maailmaan. KP-Art 1999 s. 106-109.
36) Björn Kurten, Kuinka mammutti pakastetaan, 1982, S 53.
37) HS 18.7.1998 D2.
38) Immanuel Velikovsky, Earth in Upheaval s. 40-41.
39) Archibald Geikie, Textbook of Geology (1882) s. 869.
40) EH Shackleton, The Heart of the Antarctic, II, s. 293, 314, 316, 319, 323. Kyseinen retkikunta teki löytönsä vuosina 1907-1909.
41) Kimmo Pälikkö, Markku Särelä. Taustaa - Tekijänoikeudesta maailmaan. KP-Art 1999 s. 124-127.
42) Tieteen kuvalehti 6/1994 s. 25.
43) Stephen Jay Gould, Ihmeellinen elämä s. 227. Art House 1991.
44) Pekka Reinikainen, Unohdettu Genesis, 1991, s 225.
45) Tieteen Kuvalehti 8/1993 s. 9.
46) Tieteen Kuvalehti 11/1997, s. 46-49.
47) Tieteen Kuvalehti 9/89 s. 19.
48) Totuuden nimissä on mainittava kuitenkin myös se seikka, että ajatus yhtenäisestä maan pinnasta auttoi keskiaikaista Eurooppaa erheelliseen käsitykseen litteästä maailmasta. Mannerlaattojen liikkeen eli tektoniikan teorian esitti ensimmäisenä saksalainen meteorologi Alfred Wegener vuonna 1912. Liekö syynä I Maailmansodan jälkeinen saksalaisuus, geologien ammatillinen mustasukkaisuus, vai Wegenerin henkilökohtainen mieltymys Raamatun luomiskertomukseen, ettei häntä otettu vakavasti ennen kuin pakottavan näytön edesä. Jotkut vaativat että Wegeneriltä olisi pitänyt kieltää tieteellisten artikkelien kirjoittaminen ja tieteellisiin tilaisuuksiin osallistuminen. Teoria löi itsensä läpi vasta 30-luvulta alkaen 70-lukuun mennessä, kun päästiin tutkimaan Atlantin pohjan magneettisia kivilajeja.
49) Guinness, Uskomaton luonto s. 58-59. 1999 Helsinki Media.
50) Steve A. Austin, Catastrophes in Earth History, 1984. s. 73-75. Austin on kerännyt kirjaansa   arvostettujen geologian tiedelehtien artikkelitiivistelmiä katastrofiaiheesta. Artikkelit käsittelevät vedenpaisumusjälkien ohella meteoriittihavaintoja, hyökyaaltoja, tulvia, maanjäristyksiä sekä tulivuorten räjähdyksiä. Vedenpaisumuskatastrofi on kuitenkin painanut maahan selkeimmän puumerkin. Austinin kirjaa on laajennettu sittemmin katastrofitietokannaksi.
51) Tiede 2000 6/2000 s. 34-39.
52) Guinness, suuri ennätyskirja 1997 s. 20.
53) Plinius-tyyppiselle tulivuorenpurkaukselle on ominaista äkillisyys ja rajuus. Räjähdys voi olla niin voimakas, että tulivuori tai sen yläosa tuhoutuu kokonaan ja muodostuu kalderaksi kutsuttu laaja kraatteri. Plinius-nimitys juontaa juurensa Plinius nuorempaan, jonka uhrautuva kuvaus Pompeijin tuhoneesta Vesuviuksen vuoden 79 jKr purkauksesta on säilynyt meidän aikaamme saakka.
54) FJ Spara and JA Crisp, ”Eruption Volume, Periodicity and Caldera Area: Relationships and Inferences on Development of Compositional Zonation in Silicic Magma Chambers”. Journal of Volcanology and Geothermal Research, 11 (1981) s. 169-187.
55) Scientific American 3/2001 s. 12-13.
56) Raamatussa (mm. Hesekiel 47 tai Sak 14:4) ennustetaan viimeisessä, suuressa maanjäristyksessä veden täyttävän tämän 395 metriä merenpinnan alapuolella sijaitsevan maapallon matalimman paikan.
57) Tieteen kuvalehti12/1998 s. 50-53.
58) Tähän liittyen on väitetty, että parin miljardin vuoden aikaskaalassa nykyiset valtameret eivät ole vakaassa tilassa. Valtameristä valuu maan vaippaan tektonisten laattojen törmäyskohdissa yli miljardi tonnia vettä joka vuosi. Joidenkin laskelmien mukaan vain noin viidesosa tästä vedestä palautuu valtamerten pohjassa olevien repeämien kautta takaisin meriin. TK 7/2000 s. 18.
59) Björn Kurten, Kuinka mammutti pakastetaan? Tammi 1982 s. 47.
60) C.G. Adams ym. Nature 29.9.1977.
61) Kun Vapahtajan elämänkaaren toisessa päässä mainittiin ”enemmän kuin 12 legioonaa” enkeleitä, oli tämä yli kaksinkertaisesti suurin ajateltavissa oleva roomalainen sotajoukko tuohon aikaan.
62) Raino Heino, Klimatologian perusteet. Helsingin yliopisto, meteorologian laitos, 1997. Guinness, suuri ennätyskirja 1997 s. 22-23.
63) Noloa on vain se, että joidenkin keskiaikaisten maailmankarttojen keskipisteenä oli nykyisessäkin mannerten kokoonpanossa Jerusalem. Esimerkiksi Mappa Mundissa suurmannerta kehysti suurmeri. Mannerten koot olivat viitteellisiä ja ylhäällä oli itä joka rinnastettiin Eedenin puutarhaan.
64) Kehitysopillisessa selitysmallissa Himalajan katsotaan alkaneen rypistää rinnettään merenpohjasta 30-60 miljoonaa vuotta sitten Euraasian ja Intian mannerlaattojen työntyessä toisiansa vastaan. Tiibetin ylänkö koostuu satoja metrejä paksuista sedimenttikerrostumista ja sijaitsee viitisen kilometriä merenpinnasta. Massiivisia fossiililöytöjä on tehty etenkin noin kilometrin korkeilta Siwalik-kukkuloilta Himalajan etelärinteiltä. Immanuel Velikovsky, Earth in Upheaval s. 70-71. DN Wadia, Geology of India (2. painos 1939) s. 268, 279. JT Wheeler, The Zonal-Belt Hypothesis (1908) s. 68.
65) Dawson JW, (1868). Acadian Geology. The Geological Structure, Organic Remains and Mineral Resources of Nova Scotia, New Brunswick and Prince Edward Island, 2:nd edition. MacMillan and Co. London 694 sivua.
66) Coffin HG, (1983). Erect floating stumps in Spirit Lake, Washington. Geology 11, 289-299.
67) Cristie RL and McMillan NJ (eds), (1991). Tertiary fossil forests of the Geodetic Hills, Axel Heiberg Island, Arctic Archipelago, Geological Survey of Canada, Bulletin 403, 227 sivua.
68) Russel KM, (1976). Workers Find Whale in Diatomaceous Earth Quarry. Chemical and Engineering News. 54(41):48. (October 4, 1976).
69) Smith CR, Kukert H, Wheatcroft RA, Jumars PA, Deming JW, (1989). Vent Fauna on whale remains. Nature vol 341 s. 27-28. (Sept 7, 1989). Vielä vaikuttavampi olisi eräs evänsä varassa seisova valaan fossiili, mutta sitä ei voi ottaa tosissaan lukuun mukaan, koska valas makaa vain 40-50 asteen kulmassa ja on ilmeisesti paikallisten, viettävien kerrostumien suuntainen.
70) Luonnonmullistuksissa yhteinen vaara ajaa saalistussuhteiden ohi. Jokainen Asterixin lukija tietää, että peurat ja sudet karkaavat metsästä rinta rinnan pois niin metsäpalon kuin heikon musiikkiesityksenkin alta.
71) Preston Cloud and Martin F. Glaessner, Science, Vol. 217, 27 August 1982, s. 783-792.
72) Martin F. Glaessner, Scientific American, Vol. 204, No. 3, March 1961, s. 72-78.
73) Steve Austin, Mount St. Helens, Explosive evidence for catastrophe. ICR.
74) Tieteen kuvalehti 4/1993 s. 19.
75) Kimmo Pälikkö, Markku Särelä. Taustaa - Tekijänoikeudesta maailmaan. KP-Art 1999 s. 120-123.
76) Werner Gitt, Did God Use Evolution? s. 16. CLV 1993.
77) Toisaalta Kaksoisvirtainmaan Eufrat- ja Tigrisjoen välisellä lähes kivettömällä tasangolla on arveltu valmistetun yli 3000 vuotta sitten rakennus- ja jauhinkiviä myös sulattamalla hienoa hiekkaa.
78) Scherer Siegfried ja Junker Reinhard. Evoluutio - kriittinen analyysi s. 208. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Datakirjat 2000.
79) Nature 6.3.1997.
80) CMI News/6-98. Taustaa s. 120-123.
81) Esimerkiksi Saharan akviferit. Muinaiset ihmiset käyttivät järvestä tai rämeestä nimeä Triton.
82) Henry M. Morris The Genesis Record (Grand Rapids: Baker Book House, 1976), s. 683-686.
83) Tieteen kuvalehti 9/1994 s. 38-41.
84) Tieteen kuvalehti 8/1997 s. 25.
85) Herodotos, Historiateos 1-2. WSOY 1997 s. 130.
86) Tämä argumentti tosin saattaa olla ontuva. Muun muassa Immanuel Velikovsky käyttää katastrofiteorioidensa eräänä todisteena meteoriittin suurta lukumäärää, joskin hän puhuu maan pintakerroksista. (Earth in Upheaval s. 130-160.) Suomessa peruskallio on niin pinnassa, että täällä ensimmäinen metallimeteoriitti löytyi vasta aivan vuosituhannen lopulla, tosin 30 metrin syvyydestä.
87) Norell MA jne. (1994). A theropod dinosaur embryo and the affinities of the Flaming Cliffs dinosaur eggs. Science 266, 779-782.
88) Norell MA, Clark JM, Chiappe LM ja Dashzeveg D (1995). A nesting dinosaur. Nature 378, 774-776.
89) Scheven J (1988). Megasukzessionen und Klimax im Tertiär. Neuhausen-Stuttgart.
90) Evoluutionkin ongelmat on tapana lakaista maton alle fraasilla: ”Kehityksen tapahtuminen on tosiasia. Mekanismia ei vain vielä tiedetä.”
91) Nykyään suurimmat mahdolliset tuulet aiheutuvat kylmän ja kuuman/kostean ilmamassan kohtaamisesta, kun kostea ilmamassa pyrkii lämpimämpänä kylmän vyöhykkeen yli. (Pelätyllä vihollisella on monta nimeä: pyörremyrskyt, hirmumyrskyt, taifuunit, hurrikaanit, orkaanit ja syklonit. Aku Ankasta ja Ozin ihmemaasta tuttuja tornadoja syntyy mannermaallakin, mutta nämä eivät ole yhtä voimakkaita ilmiöitä.) Varmuudella on mitattu noin 300 kilometriin tunnissa nousevia tuulennopeuksia. Todennäköisesti vielä suurempiakin tuulennopeuksia esiintyy, mutta näissä nopeuksissa tuhoutuvat tuulimittaritkin. Heprean kielessä sanat tuuli ja henki muistuttavat toisiaan ja Jumalan Henkeä kutsutaan toisinaan tuuleksi. Itse Henkeä ei voi nähdä, vain sen vaikutukset puiden lehdissä jne. ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen joka on Hengestä syntynyt.” (Joh 3:8.) Raamatussa voima lähtee hiljaisuudesta ja kontrollista. Meteorologienkin mielestä myrskynsilmässä on tyyntä ja pilvetöntä. Tunnemme tapauksia, joissa lentokone on ajautunut myrskynsilmään ja matkustajat ovat palanneet hengissä kertomaan kokemuksestaan. Myrskynsilmässä vallitsee voimakas matalapaine. (Joskus jopa 880 millibaaria, kun keskimääräinen ilmanpaine on 1013 mbar.)
92) HS 23.8.1997
93) Kenneth B. Cumming: Reticulate Evolution. ICR Acts and Facts series. Impact article July 1997.
94) Larry Vardiman: Acts and Facts-series. Impact article July 1996.
95) Guinness, Uskomaton luonto s. 70-71. Helsinki Media 1999.
96) Life 15 (14), Jouni Forsströmin yleisönosastokirjoitus Aamulehti 26/7/97
97) Mageogharan, C, 1627. The Annals of Clonmacnoise. Dublin University Press, 1896. s. 13-15.
98) TW Rolleston, Celtic Myths and Legends, Senate 1994 s. 96-99.
99) TW Doane:Bible Myths (New York: Truth Seeker, 1882, p. 91
100) Immanuel Velikovsky: Worlds in Collision MacMillan 1950. Myöhempi kustantaja Doubleday kun edellistä uhattiin boikotilla tieteellisen estabiliteetin taholta ja se veti kirjan pois markkinoilta. Kyseessä ovat siis kreationistista kirjallisuuttakin kiistellymmät viitteet, vaikka tämä tutkimus tehtiinkin sekulääreissä piireissä. Velikovsky on syntyjään juutalainen, mikä osaltaan selittää hänen mielenkiintoansa apologetiikkaan.
101) Henry M. Morris, Science and the Bible s. 80.
102) Henry M. Morris, Defenders Study Bible, 1997, s 1496.
103) Helsingin Sanomat 24.3.1998. s. C4/IUCN Worldwatch-raportti.
104) Joidenkin kansojen tulvalegendat kiinnittävät huomiota arkissa muka käytettyihin eriskummallisiin ikilyhtyihin. Mikäli kuvauksessa on jotakin perää, kyseessä ovat ilmeisesti jonkinlaiset fluoresoivat tai fosforysoivat yhdisteet. Genesis kertoo Eedenin naapurimaissa olleen mm. kultaa: ”...Piison kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa - ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä...” (Gen 2:11-12). Millainen antediluviaanisen maailman geologia on ollut, jos kivilajit sekoittuivat vasta Vedenpaisumuksessa? Täysin abstrahoimisen tasolla voisi kuvitella, että luminesoivia kivilajeja olisi esiintynyt keskitetysti.
105) Jerusalemin Raamatuntutkijat ky, Bereshit-Alussa. Ensimmäinen Mooseksen kirja. s 188. Saarijärven Offset Ky, 1991.
106) Esimerkiksi pandojen bambu ja koalakarhujen eukalyptuslehdet. Siinä missä me olemme lihansyöjiksi ryhtyneitä kasvissyöjiä, mielletään pandat kasvissyöjiksi ryhtyneiksi lihansyöjiksi. Pandat ovat saaneet poikkeuksellisen suurta huomiota Maailman luonnonsäätiön (WWF) logon ohella myös populaarien eläintieteilijöiden, kuten Jay Gouldin ja Dawkinsin teoksissa.
107) Polo kertoo kuulleensa ja nähneensä muitakin kiinnostavia yksityiskohtia kaukomatkoillaan. Kiinassa esimerkiksi tarhattiin hänen mukaansa harvinaisia eläimiä, jotka ennen olivat kasvaneet valtavan suuriksi. Lohikäärmeen maa kätkee historiaansa kiinalaisia juttuja. Kansojen yhteiseen mytologiaan ja perimätietoon palataan luvussa Kansojen yhteinen muisti. Virallisesti Polon matkakertomukset ovat erittäin kiisteltyjä ja Polon arvellaan huijanneen tarinoillaan koko Eurooppaa sadoiksi vuosiksi. Paavi oli antanut matkalaisille yksinkertaisen ohjeen, jonka mukaan mongolien keisari oli käännytettävä kristinuskoon. Saapuessaan Venetsiaan 24 vuoden matkan jälkeen Pololle ei omana aikanaan suotu juurikaan huomiota, vaan häntä pidettiin rehvastelijana, jolle annettiin osuva liikanimi ”miljoona”. Marco poloinen oli innokkaampi kertomaan juttujaan, kuin ihmiset kuuntelemaan. Monet tutkijat uskovat, ettei Polo koskaan Kiinassa käynytkään. Puhumattakaan siitä, ettäkö hän olisi ollut itsensä Kublai Kaanin, ”Maailman valtiaan”, käskynhaltijana 17 vuotta. Osa tutkijoista arvelee, että Polo liikkui Etelä-Kiinassa valkoisen kullan eli suolan kauppiaana ja väitti olleensa silminnäkijä asioille, joista oli itse asiassa kuullut vain puhuttavan. Edelleen osa tutkijoista on sitä mieltä, että kuvaukset ovat lainausta persialaisten kauppiaiden teksteistä. Jotkut varaavat mahdollisuuden matkojen historiallisuudelle, koska meidän päiviimme säilyneet tekstit ovat toisen käden tietoa Polon tarinoista. Polon kertomusten pohjalta laadituissa kirjoituksissa ei tietääkseni eksotiikastaan huolimatta kerrota Kiinan muurista, kiinalaisten intohimoisesti harrastamasta linnunkesytyksestä tai kompassista ja ruudista, joita tuohon aikaan ei vielä Euroopassa tunnettu. Toisaalta Polon kuvaukset idän elämästä ja tavoista tuntuivat liiankin satumaisilta ollakseen totuudenmukaisia. Hän esimerkiksi kertoi kyllä kivihiilestä ja Kauko-Idän ennen näkemättömän laajasta postijärjestelmästä. Kerrotaan että kun Marco Polo makasi kuolinvuoteellaan, ystävät kehottivat häntä tunnustamaan ”kaikki valheensa”, mutta Polo vastasi ettei ollut kirjassaan kertonut puoliakaan niistä. Marco Polon havaintojen varma arvo on siinä, että niiden perusteella tiedetään 1200-luvulla arkkikysymyksen ja kadonneiden eläinlajien vielä kiinnostaneen ihmisiä. Vaikka Poloa pilkattiin, oli hänen kirjallaan loppujen lopuksi tärkeä vaikutus. Euroopassa alettiin tuntea yhä suurempaa mielenkiintoa idän maihin. Ihmiset halusivat vähitellen kokeilla idän ruokia, pukeutua silkkiin ja käyttää hyväkseen kiinalaisten keksimiä tieteellisiä kojeita ja sota-aseita. Euroopan valtasi sittemmin miesten peruukkivillitys. Kiinalaiset miehet olivat pitäneet pitkiä hiuksia, mutta Euroopassa ei ymmärretty että tapa oli vakiintunut sinne mongolimiehittäjien määräyksestä. Naismaiset hiukset tarkoittivat tosiasiassa orjan ja alamaisen asemaa...
 

Nooan Arkki

VIDEO: http://abcnews.go.com/GMA/finding-noahs-ark-filmmaker-found-pieces-biblical-treausure/story?id=10495740

Tapaus Yeung Wing-Cheung ja hänen löytönsä.

A new claim by an evangelical Christian filmmaker and Turkish scientists that Noah's Ark has been found encased in ice on Mount Ararat has been met with equal parts excitement and skepticism.

Yeung Wing-Cheung of Hong Kong said he is "99 percent" sure the wooden structure he filmed along with Turkish scientists and archeologists is the remnants of the famed ark God instructed Noah to build to save himself and the world's animals from an epic flood.

"We are not saying that we are 100 percent certain that what we found is Noah's Ark. No one has ever seen the ark, no one knows what it looks like," Yeung said. "We are only 99 percent certain that it is Noah's Ark based on historical accounts, including the Bible and local beliefs of the people in the area, as well as carbon dating."

It would be a discovery for the ages. But skeptics are already questioning Yeung's find, especially since he refuses to say exactly where he found the supposed ark with its wooden chambers still intact.

"I'm not quite 99.9 percent sure it's Noah's Ark, but they've got something," George Washington University's Eric Cline told "Good Morning America." "I'm waiting for them to convince me." He suggested it could even be a very old shepherd's hut.

"I would want to first of all try to figure out their data, verify it," he said.

Even though the precise location of the latest find has been kept secret, Cline said Yeung and his scientists would need to "parachute in" a large team of independent experts and archaeologists to study the wood and surrounding areas.

"In terms of Noah's Ark, I would have suspected it would have perished long ago," he said. "The wood should just have disintegrated."

Cline said that if Noah's Ark had come to rest atop a remote mountain, as the Bible suggests, it's reasonable that he would have dismantled his ship to use the wood for shelter.

"Instead of Noah's Ark, I would be looking for Noah's first house or something like that," he said.

Yeung said he filmed inside the structure for about an hour. He brought back samples that were later tested in Iran.

They say the wood has been tested and carbon dates to around the time Noah was afloat.

Yeung said the Turkish scientists told him there has never been any evidence of human settlement on top of the mountain.

"We heard from the people living near the mountain that there are remains of a wooden boat on top of the mountain," Yeung said. "Some of them said they have seen it but we were the first to bring back video of these wooden remains."

Mount Ararat has long been the favored theory for the ark's final resting place. At 2½ miles up, Yeung's video shows straw lying on the structure's floor.

"We are sure," one Turkish scientist said with the help of a translator, "these parts belong to the ship of Noah."

For centuries, every few years people have claimed to have found Noah's Ark. In 2006, American Christians claimed to have found a rock formation that resembles the ark very close to Yeung's site.

"I'm waiting for them to convince me," Cline said. "But who knows? Stranger things have happened."

Yeung got involved with the project in 2004. He said he used three cameramen. The research and the trip to Mount Ararat was financed by his Christian organization, but he declined to say how much was shelled out.

Yeung said he plans to go back to the site again, but first will appeal to scientists throughout the world to examine their findings.

 

Kaisla-arkki

Nooan arkkiin on luonnollisesti kohdistettu myös arkeologista mielenkiintoa. Arkin etsijät ovat olleet yleensä harrastelijoita - joskin ”arkkeologia” kalskahtaakin komealta kahdella koolla.

Muinaisia kaupunkejakaan ei aina ole helppo löytää aavikon hiekan ja kirjojen pölyn alta. Tämän vuoksi yksittäisen, ainakin osittain maatuvan rakennelman, löytäminen vaatii onnea vaikka kyseessä olisi suurikin laiva. Klassiset kirjailijat kertovat arkin löytöpaikasta, mutta tänään kohteen sijainnista ja identiteetistä ei ole mitään varmuutta. Syyksi on joskus esitetty Araratin vuoriston jääpeitettä, joskus maanvyörymiä. Esimerkiksi eräs persialainen kertomus ajalta 700 eKr. kertoo Nooan arkin olleen ”kolme kerrosta syvä”. Tämän on tulkittu viittaavan siihen, että tuona aikana arkin jäänteisiin pääsi sisälle, mutta vain laskeutumalla sinne ylhäältä käsin. Maininta on mielletty siten, että arkki on ollut jo peittymässä maa- tai jäämassoihin. Eräs löytö tällä saralla on niin sanottu kaisla-arkki. Olen käyttänyt löydön suhteen lähteenäni Seppo Tuomisen suomenkielistä kirjasta Nooan arkki, joka puolestaan nojaa David Fasoldin samannimiseen englanninkieliseen kirjaan. Itse en tarinaan usko, mutta tuon sen esiin avoimuuden vuoksi.

Kaisla-arkkina tunnettu löytö tuli maanjäristyksen aiheuttaman maanvyörymän aiheuttamana esiin vuonna 1948. Löytö ei ole odotusten mukaisesti laatikkomainen, vaan kuin suuren soutuveneen muotoinen. Juuri venemäinen muoto johti kuitenkin muodostelman havaitsemiseen virkavallan taholta ilmakuvien perusteella. Muodostelma on suureksi osaksi hautautuneena maan sisään, eikä länsimaisille tutkimusryhmille ole annettu lupaa maan pintaa rikkoviin tutkimuksiin löytöpaikalla. Tyypillistä paikalle on maa-aineksen suuri rautapitoisuus. Rautaa esiintyy ensinnäkin melko säännöllisen kuvion suhteellisen puhtaina kappaleina. Löydön tekijöiden mielestä sisärakenteen naula- ja/tai kulmarautariveineen sekä väliseinineen kyseessä ei ainakaan pitäisi olla luonnonmuodostelma.

On kuitenkin monia, jotka suhtautuvat löytöön kriittisesti. Ei ole saatu pitävää näyttöä siitä, että kyseessä olisi keinotekoinen muodostelma, arkeologisesta identiteetistä puhumattakaan. (Toisaalta, kun Ararat-nimisten vuorten rinteiltä löytyy valtamerialuksia, vaihtoehtoja ei pitäisi olla kovin runsaasti...) On esimerkiksi kritisoitu, että rautamöhkäleiden titaanipitoisuus paljastaa ne tavallisiksi malminkappaleiksi joita ei ole käsitelty ihmiskäsin. Fasold ja Ron Wyatt, kaisla-arkin isätkään, eivät ole yksimielisiä arkkiin liittyvistä yksityiskohdista.

Löytöpaikka joka tapauksessa sijaitsee 1920 metrin korkeudella merenpinnasta ja 700 km päässä saman meren rannasta. (Lähempänä ei ole muutakaan mittavaa vesistöä.) Löytöpaikka sijaitsee maanteitse 15 kilometriä etelään pienestä Dogubayazitin kaupungista, 400 metrin päässä Uzengil-nimisestä kylästä Mahser-vuoren rinteellä. Syrjäisen sijaintipaikan koordinaatit ovat 39° 26’ N ja 44° 15’ E. 4-6 metriä ympäristönsä yläpuolelle kohoava muodostelma sijaitsee pohjois-etelä -suunnassa, sen ”keula” osoittaa kohti pohjoista ja sen länsilaita on osittain painunut sisäänpäin. Muodostelma sisältää parhaimmillaan 60-92 % rautapitoisuuden. Raudan läsnäolosta kertovat signaalit muodostavat säännönmukaisen viivaston. Pituussuuntaiset viivat sivuavat kylkiä ja kylkiä yhdistävät viivat muodostavat ikään kuin hylyn kammioita. Kylkien kaarevat signaalijonot yhtyvät kummassakin päässä ja joidenkin ”poikkiseinien” signaalit osoittavat rautapitoisuuden perusteella kolminkertaista paksuutta. (Rautakuvioiden säännönmukaisuus on kuitenkin siis kiistetty.) Löydöksen pituus on 157 metriä. Alue on ollut ajoittain levotonta siellä asuvia kurdeja vastaan tehtyjen taistelutoimien vuoksi ja turistit voivat vierailla alueella käytännössä vain lämpimänä vuodenaikana.

Eräs vakuuttavimmista viitteistä sen puolesta, että Araratilla on ollut ainakin jotakin harrastustoimintaa, ovat kiviset ajoankkurit.[103] Kaisla-arkin lähiseudulta on löydetty suuria, enimmillään neljän tonnin painoisia, litteitä, pari metriä korkeita kiviä. Kivet levenevät toiseen päähän ja leveämmän pään läpi on kaiverrettu pyöreä, kaartiomainen reikä joka on halkaisijaltaan 10-15 cm. Vertailun vuoksi sanottakoon, että suurimmat Välimeren satamien pohjasta löydetyt ankkurikivet ovat noin 700 kg painoisia. Toistaiseksi alueelta on löydetty vasta 12 ankkurikiveä, mutta todennäköisesti niitä on ollut alunperin useampia. Moniin kiviin on kaiverrettu kahdeksan ristiä, joista kaksi on kuutta muuta suurempaa. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että vähintäänkin ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla paikan on uskottu edustavan Nooan arkkia. (Vanhemmat ja kolme poikaa vaimoineen tekee yhteensä kahdeksan matkustajaa.) Toisaalta se, että eri kivissä on erityyppisiä ristejä, viittaa siihen, että pyhiinvaeltajat ovat eläneet eri kristillisillä aikakausilla. Yhteen kiveen on kaiverrettu myös kaldealainen elämänpuu sekä zikkurat-torni, mikä viittaa esikristilliseen aikakauteen. Hylkyalue on mitä ilmeisimmin saanut toimia vuosisatojen ajan jonkinlaisena pyhäinjäännösten keräyskohteena. Esimerkiksi monet ankkurikivistä löytyivät hylätyltä hautausmaalta, jossa ne olivat toimittaneet hautakivien virkaa.

Innostuneimmat uskovat arkista löytyneiden rautaesineiden myöhemmin stimuloineen raudanvalmistusta alueella. Lähinkin ankkurikivi on kuitenkin löydetty vasta 14 km etäisyydeltä, ja kivien hajautettu sijainti sopii muutamiin kilpaileviinkin arkkilöydöksiksi arveltuihin paikkoihin. Vakavimmin otettavassa kaisla-arkin haastajassa tutkimusta estää jäätikkö. Puunkappaleiden löytäminen puurajan yläpuolelta jäätiköstä ei sinänsä todista Araratin kohdalla vielä mitään, koska kristillisillä vuosisadoilla pyhiinvaeltajat ovat raijanneet rinteille niin monta puuristiä, että niistä on jopa rakennettu rinteille kappeli.

Genesiksen mukaan Vedenpaisumuksessa ”satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä”. Koko maa peittyi vesimassoihin, mutta Nooan kahdeksanhenkinen perhe ja heidän kanssaan olleet eläimet pelastuivat. Matkustajat olivat arkissa vuoden ja kymmenen päivää. Jumala oli käskenyt Nooan tehdä 300 kyynärää pitkän, 50 kyynärää leveän ja 30 kyynärää korkean arkin ”honkapuista” (VT 1933). Arkin rakennusmateriaali ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kysymys kuin kirkkoraamattu 1933 antaisi ymmärtää. Kuvaavaa on, että suomalainen VT 1992 ilmaisee asian: ”sypressipuusta”... Webster’s Encyclopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1989 määrittelee kyseisen heprean kielen sanan ”gopher” tunnistamattomaksi puulajiksi. Ainakin NIV eli englanninkielisen Raamatun New International Version kääntää kyseisen sanan ruoko- tai kaisla-sanalla.

Kaisla-arkkia puolustavat tutkijat vetoavat siihen, että yli sadan metrin pituisia puualuksia ei kokemuksen perusteella voisi käyttää. Tiettävästi suurin koskaan rakennettu puualus, amerikkalainen Wyoming viime vuosisadan lopulta, oli sata metriä pitkä. Aluksen suureen pituuteen liittyvien riskien vuoksi sitä ei kuitenkaan koskaan käytetty valtamerellä.

Eräs toinen rakennusaines on kuitenkin ollut mitä ilmeisimmin käytetty jo ammoisista ajoista Välimeren itäpään, Punaisenmeren, Persianlahden ja Adeninlahden vesillä. Tämä on makeissa vesissä kasvava kaislaruoko. Tällaisesta materiaalista valmistettuun koriinhan myös Mooseksen äiti oli aikoinaan asettanut ”kauniin” pienokaisensa. (Myös oma Anna-tyttömme on harvinaisen kaunis ja lahjakas lapsi. Suomenkielinen käännös ei kuitenkaan tee oikeutta heprean alkutekstille.) Samaa materiaalia käytti myös norjalainen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl kahdessa kaislalautassaan. Heprealaisessa Vanhassa Testamentissa käytetään arkista toisinaan samaa ruokoa tarkoittavaa sanaa teba, kuin Mooseksen kaisla-arkusta.

Genesistä pidemmälle yksityiskohtiin menevä Gilgamesh-eepos kertoo varsin seikkaperäisesti Nooan vastineen arkin rungon keskeisen rakennusaineen olleen tiivistetty ja lujitettu ruoko. Kaislarunkoiset alukset on vanhastaan myös lujitettu ja tiivistetty vedenpitäviksi. Antiikin aikoina tiivistäminen tapahtui piellä, eli hiekan läpi suodattumatta jääneiden bitumilähteiden sitkeällä ”tislausjäännöksellä”. Lujittaminen tehtiin huokoisella ja hienojakoisella kiviaineksella. Kaisla-arkki -löytöä on arvosteltu siitä, ettei paikalta olla löydetty lainkaan kivettynyttä puuta. Yli satametrisen puu-arkin on myös spekuloitu olleen rakennettu jostakin kadonneesta jättiläispuun lajikkeesta, koska gopher-sanalla on sukupuuttoon kuollut merkitys.

Fasold olettaa, että löydön epäpuhdas rautaesiintymä selittyy vedenpaisumusta edeltäneen ajan rautasulatoista saadun kuonan avulla, jota olisi käytetty kuoren kestävyyden lisäämiseen. Raamatussa ei kuitenkaan viitata raudankäyttöön arkin yhteydessä, vaikka mainitaankin erään Nooaa edeltäneen erään Kainin suvun patriarkan olleen ”kaikkinaisten rauta- ja vaskiesineiden takojan” (4:22).

Gilgamesh-eepos kertoo arkin telakkana käytetyn suurta maakuoppaa ja arkilla olleen noin 20 metriä paksun, massiivisen alaosan. Pohjan sanotaan koostuneen ruokonipuista joiden pintaan jäävät osat käsiteltiin hohkakiven ja bitumin seoksella ja kovetettiin soodalla kivikovaksi. Kyseessä olisi siis ollut jonkinlainen komposiittirakenne. Kaisla-arkin kivettynyttä muistuttava pinta tuntuisi sopivan keinotekoisesta kivestä valmistettuun kuoreen. Voisi huomauttaa, että keinotekoisista kiviaineksesta - siis betonista - tehdyt rahtilaivat ovat käytössä myös nykyään.

Puuta ja rautanauloja ajatellaan käytetyn ainoastaan kaisla-arkin sisätilojen vuoraukseen, ei kantavana materiaalina. Gilgamesh kertoo edelleen Utnapishtimin ottaneen matkalle mukaansa mm. öljyä, jonka piti tarvittaessa rauhoittaa aaltoilua. Tässä kohden eepos kompastuu omaan näppäryyteensä. Gilgamesh kertoo arkissa olleen tukevia pystypaaluja sekä toistasataa kappaletta pystyrakenteiden kiristämiseen tarkoitettuja köysiä. Eepoksen mukaan arkkiin tuli rakentaa yhdeksän osastoa, mikä täsmää lukumäärältään pintaa rikkomattoman luotauksen kanssa. Myös Raamattu mainitsee lyhyesti arkin ”kammiot”.

Yllättävin kaisla-arkin piirre on keskellä hylkyä sijaitseva, kauttaaltaan ylhäältä alas ulottuva, ylhäältä ja alhaalta avoin aukko, joka on pituudeltaan 60 ja leveydeltään 12 metriä. Mikäli kaisla-arkki todellakin on laivan hylky, on alus aukon ansiosta ollut rungoltaan tavallaan kehämäinen tai nelikulmainen, vedessä kelluva kolmen kerroksen korkuinen rengas. Rakenteelle voisi mahdollisesti löytyä vastine Genesiksen vaikeasti ymmärrettävässä lauseessa: ”Tee arkkiin valoaukko ja tee se kyynärän korkuiseksi” (VT 1933; Gen 6:16), tai ”rakenna arkkiin katto ja tee siitä kyynärän verran kalteva” (VT 1992). Aukossa nouseva ja laskeva vesi olisi voinut toimia eräänlaisen suuren hydraulipumpun tavoin. Se olisi voinut myös hoitaa arkin ilmastointia ja viemäröintiä. Siitä olisi voitu kalastaa ja siihen olisi valunut ylimääräinen sadevesi. Aukkoon olisi voinut myös kiinnittää ankkurikivet köysineen vaivattomammin kuin ulkopuolelle. Aukkoa ja ankkurikiviä oltaisiin edelleen voitu käyttää syvyyden luotaamisessa veden laskeutuessa. Merenkulun puolesta ankkurikivien tärkein tehtävä lienee ollut pitää aluksen suunta tuuleen nähden turvallisena, korkea perä kohti tuulta. Tämä on tärkeää jottei alus olisi joutunut melko pitkänä ja kapeana sivutuuleen. Ei riitä, että Nooan arkki ei saanut kaatua. Matkustajat eivät myöskään olisi saaneet tulla merisairaiksi yli kuukauden myräkässä. Paras malli tällaisesta aluksesta olisi varmaankin katamaraani, kahdesta ponttoonista muodostettu lähes suorakaiteen muotoinen kellunta-alus. Viimeiseksi, keskusaukon on esitetty toimineen jonkinlaisen käänteisen kölin tapaan ja vaimentaneen arkin kääntyilyä voimakkaassa aallokossa.

Genesis kertoo arkin pysähtyneen ”seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä” (Gen 8:4), mutta vasta noin kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin vesi oli vähentynyt niin paljon että vuorten huiput tulivat näkyviin (Gen 8:5). Tämä saattaa tarkoittaa, että arkki pysähtyi paikoilleen ensiksi juuri ankkurikivien välityksellä. Raamatussa ei sanota aivan ykskantaan, mikä oli arkin syväys eli kuinka syvällä arkki ui. Vastauksen saattaa kuitenkin antaa pieni väärinkäännetty Genesiksen jae: ”Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät” (7:20). Mikäli kyseinen noin 8 metrinen mitta kuvaisi korkeimpien vuortenhuippujen päällisen vesikerroksen paksuutta, olisi ilmaus vähintäänkin lapsellinen. Näin matalaan veteen arkki olisi voinut myös saada pohjakosketuksen tai ainakin ajoankkurit olisivat voineet tarttua pohjaan kiinni. Tuntuisi myös omituiselta mainita erikseen sellainen seikka, joka toteutuu vain muutamissa paikoin aavaa. Luonnollisimmalta kuulostaisi asettaa tämä tieto yhteyteen syväyksen kanssa. Jakeen voisi ajatella kertovan kahdesta itsenäisestä asiasta: ”Arkki kulki 15 kyynärän syvyydessä ja kaikki vuoret olivat veden peitossa”.

Muinaiset egyptiläiset ja persialaiset käyttivät kyyhkysiä viestien viejinä. Kreikkalaiset viestittivät niillä olympialaisten voitoista lähikaupunkeihin ja roomalaiset legioonat käyttivät kyyhkysiä sotilaallisiin tarkoituksiin. (Myös maailman ensimmäisen tietotoimiston perustaja Paul J. von Reuter aloitti uransa viestikyyhkyillä, mutta häneen palaamme kuuluisten juutalaisten luvussa.) Fasold ja kumppanit menevät kaisla-arkin suhteen tekemissään laskelmissa pitkälle. Koska Nooan sanotaan lähettäneen ainakin kaksi kyyhkystä kaukotiedusteluun säännöllisin seitsemän päivän väliajoin, he laskevat arkin kulkunopeuden olleen vakion ja niinkin hitaan kuin 23 km/vrk. Mikäli arkki olisi ajelehtinut nopeammin, Nooa olisi lähettänyt Fasoldin mukaan kyyhkysiä tiheämmin uusien sektoreiden tiedusteluun.

Välimeren maista vain muinaisen Egyptin kuninkaallinen kyynärä antaa Raamatun kyynärä-mittojen mukaiselle arkille 157 metrin pituuden. Tällainen Israelissa käytettyä pituusmittaa varhaisempi mittayksikkö sopisi kuitenkin kuvaan juutalaisuutta vanhemmista rakennusohjeista. (Tuohon aikaan Israel ei ollut vielä kuin pilkettä Seemin silmäkulmassa. Luulisi kuitenkin Nooan pojille nuorikkoineensa varatun omat ”kammionsa”.) Heprealainen 45,7 senttimetrin kyynärä antaisi arkin pituudeksi 137 metriä, mutta toimitusvaiheessa Mooseksen voisi jo pelkästään egyptiläisen koulutuksensakin takia olettaa käyttäneen 52,5 cm kyynärää. Muutkaan muinaisessa Egyptissä käytetyt kyynärät eivät poikkea paljoa tästä arvosta (52,41 ja 52,63 cm). Eri pituisten kyynäröiden keskellä heprealaisessa käsitteistössä esiintyy myös niin sanottu taivaallisen kyynärän käsite. (Hes 40:5). Tämä on ”kämmenenleveyden tavallista kyynärää pitempi”, p/6 eli noin 52,36 cm, eikä sekään kaukana kaisla-arkin sisäpituudesta. (Hesekielin enkelin mittaruo’on sanotaan todellakin olleen kuusikyynäräinen, jolloin mitan pituuden voi esittää parhaiten piin avulla.) Egyptin kuninkaallista kyynärää käytettäessä arkin leveydeksi saadaan noin 26 metriä ja korkeudeksi noin 16 metriä. Edelleen kaisla-arkki sopisi Raamatun ilmoittamiin mittoihin mikäli Genesiksen leveys oletetaan keskileveydeksi (ja korkeus keskikorkeudeksi). Tämä osoittaisi myös laatikkomaisen mielikuvan vääräksi. Joka tapauksessa tällainen arkki olisi ollut kolme kertaa suurempi kuin suurimmat Välimerellä liikennöivät roomalaiset puualukset.

Kaisla-arkin löytöpaikan paikannimien väitetään viittaavan paikallisten asukkaiden tietoisuuteen vedenpaisumustarinasta. Arkki löydettiin ensinnäkin Mahser-vuoren rinteeltä. Tämä yksityiskohta on saanut osakseen suurta arvostelua muiden arkinetsijöiden puolelta, eihän kysymyksessä ole ensinkään Ararat. Löydön puolustajat vetoavat kuitenkin siihen, että Genesiksessä ilmaistaan arkin pysähtyneen Araratin vuorille monikossa eikä yksikössä. Ararat viittasi toisin sanoen vuoristoon. Mahser sijaitsee varsinaisen Araratin huipusta 27 km etelään. Sana ”mahser” on turkkia ja merkitsee ”viimeistä tuomiota”. On mielenkiintoista, että 500-600 jKr. kirjoitettu Koraani mainitsee arkin pysähtyneen Al Judi-vuorelle, joka on nimen synonyymi.

Gilgamesh-eepoksen savitaulut taas kertovat Utnapishtimin aluksen pysähtyneen Nisir-vuorelle. Arkin löytöpaikkaa lähinnä oleva kylä on nykyään turkinkieliseltä nimeltään Üzengil. Vuonna 1951 sattuneeseen maanjäristykseen saakka kylää kutsuttiin kuitenkin nimellä Nasar. Samasta kantasanasta juontuvat sanat merkitsevät uhria tai uhraamista. Kaisla-arkin lähitienoilla sijaitsevassa kylässä esiintyy myös Kargaconmaz-niminen paikannimi joka merkitsee ”korppia”. (Korppi taas on VT 1933 Nooan lähettämän ”kaarneen” vastine.) Mahser-vuoren lähellä olevilla muilla vuorten huipuilla on sellaisia nimiä, kuin ”Sankarin maja”, ”Vapaaehtoinen pyhiinvaellus”, ”Verellä pirskottu isä”, ”Uhri”, ”Kohti vanhusta” (tai ”Kohti suurta henkilöä), ”Tuomiopäivän rinne”, ”Kuolleista noussut” (tai ”Ylösnoussut”) ja ”Ylösnousemuksen päivä”.

Klassisista kirjailijoista eniten arkista kertoo todellakin kaldealainen oppinut Berosus.[104] Berosus oli babylonialainen pappi, tähtitieteilijä sekä tietäjä, joka oli syntynyt noin vuonna 350 eKr. Hänen käytettävissään oli Babylonian temppelikirjaston akkadin- ja sumerinkieliset savitaulut. Aleksanteri Suuren jälkeen Berosus toimi Syyrian hovissa Antiokhus I:n neuvonantajana sekä opettajana ja yritti välittää tietojansa uusille isännilleen. Berosuksen alkuperäisiä, huonolla kreikankielellä kirjoitettuja teoksia, ei tiedetä säilyneen, mutta niiden lyhennelmiä esiintyy eri kirjoittajien, kuten kirkkoisä Eusebiuksen teksteissä. Berosuksen vedenpaisumusta edeltäneen ajan kuningasluettelossa, joka vastannee Raamatun patriarkkoja, Nooan nimenä on Ksisoutros. Luettelon mukaan Nooa hallitsi kuninkaana 120 vuotta ennen vedenpaisumusta ja hän oli 480-vuotias tullessaan kuninkaaksi Seetin sukuhaaraan. (Erään teorian mukaan Kadonneessa Maailmassa kalenterin pituus oli vain 300 vuorokautta, jolloin Nooa olisi tuolloin ollut tasan 144 000 vuorokauden ikäinen. Luku 12 ja sen monikerrat ovat merkittäviä Luomisen matematiikassa. Asiaan palataan luvussa Trigonogmatiikka.) Myös sumerin- ja akkadinkielisissä kertomuksissa on melko yleinen käsitys siitä, että Nooa-hahmo oli ihmissiemenen pelastaja. Berosuksen vedenpaisumustarinassa huomio kiinnittyy siihen, että Ksisoutroksen seuraajat suorittivat tulvan jälkeisenä aikana monumentaalisia rakennustöitä myöhäisempiin sukupolviin nähden. (He perustivat monia kaupunkeja, rakensivat temppeleitä ja jälleenrakensivat Babylonin.) Nämäkin hankkeet kalpenevat keisari Augustuksen aikana eläneen filosofin ja Herodes Suuren ystävän Nikolaus Damaskenuksen vedenpaisumustarinan urotekojen rinnalla.

Arkin etsinnässä Fasoldin lähtökohtana oli eräs Berosuksen Nooan arkkia koskeva kirjoitus. Aiemmin kyseinen kirjoitus oli tulkittu selostukseksi arkin koosta, mutta Fasoldin tulkinnan mukaan merkintä viittaisikin arkin sijaintiin. (Tekstin perinteinen tulkinta väittäisi arkin olleen 600 metriä pitkän.) Fasold oletti, että Berosus oli ottanut käyttöönsä antiikissa tunnetun ja silloisessa maanmittauksessa käytetyn, jo pyramidien rakentamisessa sovelletun tunnetun ”pyhän MR-kolmion”. (Suorakulmainen kolmio, jonka toinen kateetti on pituudeltaan 100 yksikköä ja hypotenuusa 123,6 yksikköä. Tällöin toiseksi teräväksi kulmaksi jää 36 astetta.) Fasold oletti Berosuksen käyttäneen arkin pituutta epäsuoralla tavalla sijainnin ilmaisemiseen. Berosuksen kirjoituksesta ilmenevä arkin pituus on 515 jalkaa. Fasold esitti jalan yksikön olevan sama kuin maan pinnan mittauksessa käytetyn kaariminuutin. Edelleen hän esitti Berosuksen käyttäneen maantieteellisenä nollapisteenään silloista seremoniakaupunkia Persepolista. Fasold jakoi mittaluvun 515 kaariminuuttia 60:llä ja otti tästä toisen suunnan Persepoliin nähden. Toisen vihjeen perusteella piirrettiin toinen viiva, joka suuntautui Persepolista kohti lounasta niin että se poikkesi pohjoissuunnasta MR-kolmion terävän kulman verran eli 36°. Fasold väittää kaisla-arkin sijaitsevan 800 metrin sisällä näiden kahden viivan leikkauspisteestä.

Vaikka kaisla-arkin identiteetistä ei siis olekaan täyttä varmuutta, on Turkin hallitus ymmärtänyt löydön julkisuusmerkityksen. Löydöstä ovat kiinnostuneet paitsi kristityt, myös juutalaiset ja muslimit. Löytöpaikka ei ole peitelty tai salamyhkäinen, vaan tarinan uskottavuudelle lankeaa ennemmin mainostoimistojen varjo. Hallitus on julistanut alueen luonnonpuistoksi ja suunnitellut rakentavansa alueelle leveän tien. Kohde on vuodesta 1988 kuulunut Turkin valtion virallisessa turistikartassa mainittuihin nähtävyyksiin ja Turkin yliopiston arkeologisiin tutkimuskohteisiin. Matkailijat opastetaan paikalle kyltein jossa lukee tyhjentävästi: ”Nuhum Gemisi” - Nooan arkki. - Väittää Ron Wyatt. Väite on kuitenkin perätön.

Viimeisten sadan vuoden aikana on liikkunut monta huonosti dokumentoitua ”arkkeologien” väittämää, jotka verottavat koko liikkeen uskottavuutta. Kaisla-arkki lienee näistä varteenotettavin, mutta sekin kaikkea muuta kuin kiistaton tapaus. Itse en siihen usko.