Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyfs
SUOMEN KUVALEHTI
YHTEYSTIEDOT: suomen.kuvalehti@kuvalehdet.fi
Suomen Kuvalehteen
lähetettyjä kirjoituksia.
Julkaistut osat kursiivilla, lyhennysehdotukset hakasuluissa.
Lähetetty 22.6.2009
Sooter vai kyyrios?
Suurin perkele elämyskeskisessä ajassamme on näköjään se, joka sanoo että on
olemassa oikea ja väärä. Nyt kirkon johtoa painostetaan painostamaan
herätysjärjestöjään (SK 18.6.), jotka yhteisesti sitoutuivat Raamatun
varoituksiin sodomiaan langenneista yhteiskunnista.
Eivätkö sukupuolitaudit kuten AIDS ole levinneet aivan viime öinä uhkaamaan
kokonaisten kulttuurien olemassaoloa? Eikö Suomessakin isättä kasvavien lasten
lukumäärä ole kasvanut nopeammin kuin milloinkaan rauhan oloissa? Eikö nuorison
kyky romanttiseen rakkauteen ole tuhoutumassa helpon nettipornon takia?
Ihmissuhdekaaoksen kynnyksellä ei kannattaisi kivittää profeettoja.
[Katkeroitunut isä kysyi, miksi kirkon herätysliikkeet takertuvat yksittäisiin
homoseksin synniksi määritteleviin jakeisiin. Uudessa Testamentissa mainitaan
termi Vapahtaja (sooter) noin 20 kertaa - mutta termi Herra (kyyrios) noin 700
kertaa. Ei meillä syntisillä ole varaa ottaa riskiä oman itsensä herroina.]
Pauli Ojala
Lähetetty 3. 8. 2008. Julkaistu 8.8.2008 (080808, Kiinan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä)
Kantasoluhoidot eivät
vaadi sekasikiöitä
SK kuvasi (31/08) Englannin uutta lainsäädäntöä, joka sallii ihmisen ja
nisäkkäiden, kuten pikkujyrsijöiden tai nautaeläinten sekasikiöiden tuottamisen.
Me biotieteilijät olemme kunniallinen ammattikunta. Muutamat opportunistit
sosiopaatit vain lobbaavat lainsäädännön murrosaikana vauhtisokeina alkioiden
hyötykäyttöä ja liberaali valtamedia tarttuu herkästi kellokkaiden tarinoihin.
Yleisölle pitäisi kertoa, ettei USA taantunutkaan kiviaikaan etsiessään
kantasoluja alkioiden sijaan veren ja luuytimen luovutuksesta, istukasta tai
potilaiden omista rasvasoluista ja ihosta. Menestyvimmät kantasolufirmat ovat
päinvastoin tänään kuin varkain amerikkalaisia - kun taas Eurooppa uhkaa tippua
junasta alkioista vouhottaessa.
Embryologian popularisointi on ollut Suomessa vulgaaria. Evolutionismimme isän Ernst Haeckelin väärennetyksi tiedetty selkärankaisten sikiövertailu on 1900-luvun biologian oppikirjojemme kierrätetyin kuvasarja. Tämän rekapitulaatio-opin mukaan ihmissikiö on identtinen jopa kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata lajinkehitys kala- ja sammakkovaiheen läpi, ja dogmi omaksuttiin poikkitieteellisesti etenkin psykoanalyysissa. Puhe oli ihmissikiön evistä, turkista, ruskuaispussista ja kiduksista.
Yleisö ja päättäjät ovat riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista, eikä maallikoille tarjottavaa tietoa tulisi valikoida poliittisesti.
Pauli Ojala, Helsinki
Lähetetty 28. 7. 2006
Bush ja "isien synnit"
SK 28.7. kertoi George Bush nuoremman käyttäneen ensi kertaa veto-oikeuttaan
senaatin yli, estääkseen "kantasolututkimusta edistävän lain".
Miksi käyttää "kantasolun" yleisnimeä yksinomaan alkio-vaihtoehdosta?
Kantasoluja löytyy myös potilaiden omista kudoksista, luuydinluovuttajien
lahjoittamana, tai jokaisen jälkisynnytyksen istukkaverestä ja itse istukasta.
Tieteen nimissä markkinoitu liberalismi tekee karhunpalveluksen tieteelle
bioteknokratian kynnyksellä.
Käsillä olleista kolmesta kantasoluihin liittyvästä lakialoitteesta vain
ihmisalkioiden eksperimentaatiolaki tuli Bushin ylikävelemäksi. Aikamme
tärkeimmäksi yksittäiseksi bioetiikan vetoomukseksi näyttääkin jäävän
"Valkoisen talon paperi" 9. 9. 2001, joskin
Bushin hätähuuto peittyikin WTC-tornien pölyn alle vain pari päivää myöhemmin.
Pelko alkioiden uhraamisesta aikuisten hyödyksi on primitiivisen realistinen. Vaikka ihmisalkuja heitettiin molokin kitaan ja muurattiin
kivijalkaan taikauskoisista syistä, on kampanjoinnin aggressiivisuudessa
jotakin samanlaista.
Yhdysvaltain roturikoksia liittovaltiotasolla tutkinut tuomari John
Loftus kytkee kirjoissaan presidentin isoisän Prescott Bushin sekä tämän apen
George Herbert Walkerin (jolta muuten isän ja pojan etunimet) Amerikan omiin
natsijärjestöihin. "Isien syntejä" väitetään olleen yhteistyö
Hitlerin löytäneen magnaatti Fritz Thyssenin kanssa Puolan orjatyövoimaa
tarvinneilla hiilikaivoksilla, sekä kansallissosialistien rahoittaminen Saksan
markan hyperinflaation aikana. Puolueen kannatuksen ollessa vain 3%, oli sen yksityisarmeijassa SA:ssa 350 000 miestä eli 4
kertaa Wehrmachtin vahvuus.
Luurangot republikaanisukujen kaapeissa alkoivat kolistella William Clintonin
asettaman "Interagency Working Groupin" IWG:n myötä. Deklassifikoidut
CIA:n ja strategisen palvelun viraston OSS:n edeltäjän COI:n
( Coordinator of Information) asiakirjat kuvaavat, miten lännessä
hyödynnettiin rotuhygienian edellisen kierroksen opportunismia.
Jospa isiensä teoista parannusta tekevä Bush oli juuri
oikea mies varoittamaan Pandoran luukun avaamisesta?
Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki
Lähetetty 19. 3. 2006
Terveisiä
kotirintamalta
Ulkoasiainministeriön osastopäällikkö Aapo Pölhö puolusti Erkki Tuomiojan
eetosta rahoittaa Hamas-kauden palestiinalaisia "humanitäärisesti". Eihän
kyse ole suorasta budjettituesta! Gideon
Bolotowsky oli kysynyt, miksi
edelliselle hallinnolle dumpattiin rahaa muulta kehitysyhteistyöltä, jos kerran
Tuomiojakin tiesi sen läpeensä korruptoituneeksi.
Rahoitustamme voi siis kutsua "kotirintaman" panokseksi. Jo PLO:n
artiklat uhrasivat palestiinalaisen kansan "etujoukkorooliin".
Lehdistömme juhli Arafatin opposition lynkkaustoimia parlamentaarisesti valitun
johtajan toimina. Vastaehdokkaita oli yksi, eläkeikäinen naishenkilö.
Hamasin perussopimuksen sanoin: "Aloitteet ja niin sanotut rauhanomaiset
ratkaisut ja kansainväliset konferenssit ovat islamilaisen vastarintaliikkeen
periaatteiden vastaisia. Yhdenkin Palestiinan osan väärinkäyttö on
väärinkäytös, joka on tähdätty uskontoa vastaan. Palestiinan kysymykseen ei ole
muuta ratkaisua kuin pyhän sodan kautta. Aloitteet, ehdotukset ja
kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajan tuhlausta ja turhia
ponnisteluita." (Artikla 13.)
Angela Merkelin sanoin: "Ei voi ajatellakaan!" Pyhän sodan
siunaaminen on Israelin kiroamista ja jouduttaa Villin Idän
kaksintaisteluaikaa. Siinä pystyyn jää se, joka vetää pyssynsä ensin. SCALAR-häirintäteknologiasta huolimatta ensi-iskun merkitys
korostuu ydinaseissa.
Pauli Ojala
ABC-suojelumies reservissä
Helsinki
Lähetetty 12.7.2005
Ulkoministerin missio
Kenraali Gustav Hägglund toivoi EU:n ulkoministerille lisää valtaa (SK 24/05).
Samassa numerossa haastateltiin Erkki Tuomiojaa tämän Israel-missioon liittyen.
Olemmeko siis leipomassa intellektuellista EU:n Lähi-idän messiasta Suomen
PJ-kaudelle?
Tuomioja puolustelee toista rauhantekijää lainaten kantaansa, jonka mukaan
Israel-kysymys on "kaikkien konfliktien äiti". Hän syyttää Israelin
ystäviä, joista jotkut ovat "jopa rekisteröityneitä", tuon ystävänsä
vahingoittamisesta kampanjoillaan.
Järjestyksessään toinen Siionismin konferenssi järjestettiin Venäjän
juutalaispogromien aikaan v. 1906 Helsingissä. Ensimmäinen kokous oli
järjestetty Baselissa Alfred Dreyfussin juutalaisvastaisten mielenosoitusten
mainingeissa, mutta 1900-luvun tärkeimpiin kuuluva huijaus "Siionin
vanhinten pöytäkirjat" sepitettiin vasta Helsingin-kokouksen jälkeen
meillä Venäjällä. Suomen Israelin Ystävät ry perustettiin vuonna 1908 ennen
kuin Suomea tai Israelia oli olemassakaan, ja se lienee maailman vanhin
järjestö lajissaan.
[Jos siis vaihtoehtoinenkin ukkosenjohdattimen rooli olisi tarjolla, tahtoisin
ilmoittautua joukkoon hilpeään. Juutalaisissa kun on se huono puoli, ettei tätä
syntipukkia tahdo saada hengiltä: Musta Surma, Ristiretket, karkotukset lähes
jokaisesta Euroopan maasta, ghetot, pogromit, maanomistuskielto,
kiltalaitoskielto, tullit, vaatemääräykset, ammattirajoitukset jne.]
Ariel Sharonin mandaattia edustajamme väittää samanlaiseksi kuin Jasser
Arafatin tai "Abu Mazenin" valintaa. Näin sanoessaan aliarvioidaan
SK:n lukijaa. Oppositionsa tukahduttaneen Arafat-vainaan ainoaksi
vastaehdokkaaksi ilmoittautui taannoin iäkäs mummo.
Kunpa älykkö-edustajamme olisi edes moraalisesti hyvällä asialla. Poliittisen
historian dosentilla on ehkä varaa olla kiintynyt teorioihinsa, mutta
tiedostaako Sos. Dem. puolue riskit tunnustuksellisen
päivänpolitiikan viljelystä? Saksan ja Ranskan opiskelijamellakoiden
partaradikaalit ehtivät ennen nykyroolejansa varttua.
Pauli Ojala
Helsinki
http://www.helsinki.fi/
[Israelilainen Efraim Karsh on julkaissut tarkemman analyysin Erkki Tuomiojasta Euroopan johtajien Israel-Fragen case studynä:
http://www.jcpa.org/brief/brief004-27.htm]
Lähetetty 29.6.2005
Erkki
twistaa
Kenraali Gustav Hägglund toivoi EU:n ulkoministerille lisää valtaa (SK 24/05).
Samassa numerossa haastateltiin Erkki Tuomiojaa
tämän Israel-missioon liittyen. Olemmeko siis leipomassa intellektuellista EU:n
Lähi-idän messiasta Suomen PJ-kaudelle?
Siviilipalvelusmies Tuomioja puolustelee toista rauhantekijää lainaten
kantaansa, jonka mukaan Israel-kysymys on "kaikkien konfliktien
äiti". Eritoten hän syyttää ongelmista Israelin ystäviksi itseään kutsuvaa
uhkaavaa joukkiota, joista jotkut ovat "jopa rekisteröityneitä". [KARDINAALIKÖMMÄHDYS MINULTA: TUOMIOJA ON RESERVIN KERSANTTI!]
Järjestyksessään toinen Siionismin konferenssi järjestettiin Venäjän
juutalaispogromien aikaan v. 1906 Helsingissä. Ensimmäinen kokous oli
järjestetty Baselissa Alfred Dreyfussin juutalaisvastaisten mielenosoitusten
mainingeissa, mutta 1900-luvun tärkeimpiin kuuluva huijaus "Siionin
vanhinten pöytäkirjat" sepitettiin vasta Helsingin-kokouksen jälkeen
meillä Venäjällä. Suomen Israelin Ystävät ry perustettiin vuonna 1908 ennen
kuin Suomea tai Israelia oli olemassakaan, ja se lienee maailman vanhin
järjestö lajissaan.
Jos siis vaihtoehtoinenkin ukkosenjohdattimen rooli olisi tarjolla, tahtoisin
ilmoittautua joukkoon hilpeään. Juutalaisissa kun on se huono puoli, ettei tätä
syntipukkia tahdo saada hengiltä: Musta Surma, Ristiretket, karkotukset lähes
jokaisesta Euroopan maasta, ghetot, pogromit, maanomistuskielto,
kiltalaitoskielto, tullit, vaatemääräykset, ammattirajoitukset jne.
Ariel Sharonin mandaattia edustajamme väittää samanlaiseksi kuin Jasser
Arafatin tai "Abu Mazenin" valintaa. Näin sanoessaan demokratiamme
airut aliarvioi SK:n lukijaa. Ei sillä että minulla olisi mitään naisia tai
vanhuksia vastaan ja vain hyvää kuolleista, mutta oppositionsa tukahduttaneen
Arafat-vainaan ainoaksi vastaehdokkaaksi ilmoittautui taannoin iäkäs mummo.
Kunpa leipomamme messias olisi säkenöivän älykäs tai edes moraalisesti hyvällä
asialla. Poliittisen historian dosentilla on ehkä varaa olla kiintynyt
teorioihinsa, mutta tiedostaako Sos. Dem. puolue riskit
tunnustuksellisen päivänpolitiikan viljelystä? Saksan ja Ranskan
opiskelijamellakoiden partaradikaalit ehtivät ennen roolejansa varttua jossakin
välissä aikuisiksi.
Pauli Ojala
Helsinki
http://www.helsinki.fi/
Lähetetty 19.3.2005
Julkaistu 25.3.2005
SK:n tiedesivut 9/05 otsikoi
"Tupakointikin on GENEETTISTÄ" ja tiesi
julistaa: "Yhä harvempi pahe näyttää olevan ihmisen omaa syytä, sillä
minkä hän geeneilleen voi. Nyt tällainen syntipukki on löytynyt myös
tupakointiin."
Samassa neurogeneettisen determinismin hengessä julisti myös
suomalainen tiedelehti syksyllä 2004 "Alkoholismin geeni löydetty".
Biotieteisiin vihkiytymättömiä lukijoita
viedään tiedepopulismissa
kuin pässiä narun päässä. Kysynnän ja tarjonnan laki moraalisten
verukkeiden pyyteessä on kuin pissaisi housuunsa pakkaspäivänä. Ensin
lämmittää mukavasti, mutta hetken päästä on entistä kylmempi.
Orastavan, uljaan bioteknokratian
lainsäädäntö on verrattavissa
1930-luvun rautaisiin mendelismin lakeihin: Tuolloinkin kollegiaalinen
tiedeyhteisö salli popularisoitavan potaskaa, jonka mukaan
alkoholismi, väkivaltaisuus, skitsofrenia tai vajaamielisyys johtuivat
yhdestä tai kahdesta geenistä per piirre. Merimiessuvuista piirreltiin
sukupuita sen perusteella, oliko "himo merelle" dominoiva vai
resessiivinen, homotsygootti vai heterotsygootti.
Pakkosterilisaatiolakia vastaan äänesti vain 6 kansanedustajaamme
vuonna 1935 (35 poissa, 144 puolesta), eikä asia herättänyt
keskustelua lehdistössä. [35 äänesti tyhjää.]
Tänään
"microarray"-tekniikoilla ja "SNiP-siruilla" pystytään jo
tutkimaan 100 000 geenivariantin ilmentämistasoa samanaikaisesti, ja
metodin hinta laskee nopeasti. Syövän varhaisessa diagnostiikassa tämä
on arvokasta, mutta ainakin yleisön tulisi olla tietoinen
"behavioromi"-projektien olemassaolosta. Sekä fasismi että
taisteleva
sosialismi hakivat tukea umpimaterialismista, eikä Risto Ryti
puolustuspuheessaan suotta puhunut "biologisesta maailmanpalosta".
Olemmeko oppineet läksymme hyvän tieteen pseudotieteellisestä
kansantajuistamisesta?
Olemme varautuneet nationalistisen valtio-paineen vaaroihin, mutta
meillä ei ole tosiasiallisesti keinoja hillitä korporatiivista
painetta (kuten uuden ydinvoimalankin rakennuttamisjupakka enteili).
Teollisuuden työpaikat ovat korkea agenda joka hallitukselle ja
ylikansalliset yhtiöt voivat aina vaihtaa maisemaa.
Brutalisaatio uhkaa elämyksellisyyden
lampaanvaatteissa. Jos ajan
hengen valtaa fakki-idiotismi geneettisen profiloinnin
arkipäiväistyessä, realisoituvat myös vanhat uhkakuvat heikompien
tulevaisuudesta elon tiellä.
"Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten,
ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa" (Saarnaaja
9:11).
Lähetetty 6.12.2002
SK
49:n artikkeli raiskauksista sodankäynnin muotona mainitsi
Israelin ja miehitetyt palestiinalaisalueet viimeisenä listassa
maailman konfliktialueista. Kuva puhuu - ja siinä
palestiinalaisnainen itki kostoksi tuhotun kotinsa raunioilla.
Montako
IDF:n (Israel Defence Forces) tekemää raiskausta siis SK:n
tietoon on tullut? Kun Suomessa viime huhtikuussa oli 5 ulkomaista
kirjeenvaihtajaa, oli heitä Israelissa 8000.
Israel
saa viikossa enemmän huomiota kuin koko Afrikan konfliktit
vuodessa. Rikoksen luonteesta huolimatta moni tapaus olisi kyllä
SK:nkin tiedossa.
"Palestiinalaisnaiset
kertoivat raportoijille, kuinka heidän pidätetyt
ja kidutetut miehensä ovat jatkaneet täsmälleen samaa väkivaltaa
kotona." Käsitän. Juutalaiset siis ovat syntipukkeja naapuriensa
kotiväkivaltaankin.
Artikkelissa
amerikanjuutalaisten tuesta Bushille SK taas toisteli
Edward Saidin iskusanoja. Jos "juutalaisilla tai muilla
amerikkalaisilla" ei todellakaan "ole aavistusta verenvuodatuksen
molemminpuolisuudesta tai konfliktin taustoista", niin kuka
suomalaisista on kuullut vuoden 1948 Itsenäisyyssodan
juutalaispakolaisista?
Mizrahi-
ja sefardijuutalaisia karkotettiin enemmän kuin arabeja (825
000) kautta Lähi-Idän. Israeliin päätyneet (600 000) eivät yleensä
osanneet puhua kuin arabiaa tai persiaa (farsia).
"[Media]
on mahdollistanut todellisuudelle vieraan mustavalkoisen
uhrimytologian, jonka mukaan Israel on syytön kaikkeen ja siten
oikeutettu mihin tahansa itsepuolustuksen nimissä."
Niinkö?
YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista kolmasosa on osunut
Israelille, joka on tappanut vesistö selkänsä takana
puolustussodissaan kaikkiaan alle 100 000 ihmistä.
Said
on tunnettu Arafatin puheenkirjoittaja, jota on epäilty
koko dramaattisen palestiinalaisen pakolaishistoriansa
valehtelemisesta. Epäselvyyksiä on myös itse Arafatin oman
feodaalisuvun tarinassa.
[Oikea luku YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista on jonkin verran
yli 1/4. Virhe oli minun.]
24.8.2002
lähetetty
Mielipiteissä
23/8 ehdotettiin Israelin potkaisemista pois
EM-kisoista ja Euroviisuista.
Hyvä idea!
Israel - tuo valtioiden juutalainen - on erotettu Aasian
maantieteellisestä jaoksestaan YK:ssakin. Kohta se taas ruikuttaa
(ainoana tapauksena maailmassa) vajaita jäsenoikeuksiaan seuraavaksi
4-vuotiskaudeksi Euroopan siivellä. Eikös näytetä pitkää nenää
silloinkin!
Onhan
se nimittäin törkeää ettei Jeningradin joukkomurhaa tehtykään,
vaikka YK:n ihmisoikeuskomissio ehti jo tuomita teon äänin 40-5.
Israel on tehnyt niin paljon syntiä, että se on ansainnut peräti 26%
kaikista komission tuomioista!
Turvallisuusneuvoston
päätöksistä liki 1/3 on koskenut ko.
diktatuuria. Hätäkokouksia järjestetään käytännössä vain tähän
junttaan liittyen. Ei kai koko muu maailma voi väärässäkään olla?
Juutalaiset
on karkotettu historian saatossa nimenomaan Euroopan
maista vähintään kerran. (Ainoa poikkeus tosin oli valtakunnankansleri
A. Hiedlerin jakso, jolloin pois ei päästetty.) Eikö ole häpeällistä,
jos vanha kulttuuriperinteen ketju päästetään katkeamaan?
16.4.2002
lähetetty
"Nyt
on rauhan aika", otsikoitiin SK:n pääkirjoituksessa, ja
todettiin: "Saudi-Arabian rauhanaloite... on yhä voimassa ja siihen on
tartuttava." Mainitsematta jäi, että samat valtiot jotka nyt voittajan
ehdoin rauhaa tarjoavat, kokoontuivat viimeksi (puoli vuotta sitten)
yhteen uudistamaan Pyhän Sotansa Israelia vastaan. Kumpi on siis aito
pyrkimys, kumpi keino tämän saavuttamiseksi?
"Käänteitä
on valtavasti. Siksi ei ole ihme, että yhtenäistä ja
kaikkien hyväksymää Lähi-idän historiaa ei ole olemassa." Jätettiinkö
siis tietoisesti mainitsematta 1) Euroopan torjuva kanta siionistien
kanssa rauhaan pyrkineeseen emiiri Feisaliin Ranskan Syyrian
mandaatissa; 2) Transjordanian lohkaisu "tynkäpalestiinasta"
Palestiinan arabivaltioksi brittien mandaatissa; 3) Palestiinaan
1850-1948 muuttaneiden beduiinien lukumäärät; 4) Äärimmäisen tiukat
rajoitukset paitsi juutalaisten muuttoon, myös maanhankintaan
liittyen jopa Hitlerin valtakaudella; 5) Englannin kielto
juutalaisten varustautumisesta ennen itsenäisyyssotaa ylivoimaista
vihollista vastaan; 6) Muslimimaista itsenäisyysodan
yhteydessä karkotetut kaikkiaan jopa 850 000 juutalaispakolaista
jälkeläisineen; sekä 7) Maailman ainoat kolmannen polven pakolaiset,
joiden integraatiota ympäristöönsä on jopa
estetty?
Nyt
Israel maksaa Sharonin kanssa demokratian maineellaan siitä, että
Oslon rauhanaloite ei ollut sille pelkkää puhetta: Libanonin
turvavyöhykkeeltä on vetäydytty. Länsirannan ja Gazan pääosat
annettiin PA:lle. Vankeja päästettiin sankoin joukoin vapaaksi.
Vastapuoli ei ollutkaan kypsä omaan velvoitteeseensa: Intifada alkoi
pian sen jälkeen, kun PLO:n artikloista napsittiin Clintonin
läsnäollessa pois mainintoja "Israelin hävittämisestä" 1999 - eikä
Israel suinkaan pidä kansannousua spontaanina.
Mitä
siviilien keskellä majailevien sissien lyömiseen tulee, ovatko
Suomen kaupunkisodan sotilasasiantuntijat kenties kieltäytyneet
haastatteluista? Eihän Israelille toki sovitettu iänikuista syntipukin
roolia 13-sivuisella visuaalisella katsauksella? Mikäli länsikään ei
kavahda Israelin demonisointia, pienennetään tällä entisestään arabien
rauhanopposition liikkumatilaa. Jos käynnissä on median
maailmansota, niin missä ovat nuo "kaikki rauhaa toivovat kansat"?
Pauli.Ojala@gmail.com
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita
verta!
Safe a Life - Donate Blood!