DINOGLYFS - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man
Painovoima
Evoluutio
Kirkko ja Kuponki, ei kun suopunki, ei kun kaupunki
3.11.2008
Painovoima ja evoluutio
Opettaja-lehdessä 16/2005 professori Liselotte Sundström sanoo että: "Evoluutio ei enää ole teorian tasolla, vaan tieteellinen tosiasia kuten painovoima." Lausunto on ihan osuva, mutta ei sillä tavalla kuin professori Sundström on tarkoittanut. Se ei voisi olla enempää pielessä. Evoluutio on sekä ilmiönä että teoriana mahdollisimman kaukana painovoimasta.
Painovoimateorian mukaan maa vetää kappaleita puoleensa. Jokainen meistä voi muutamassa sekunnissa todeta tämän pudottamalla esineitä ja katsomalla mihin suuntaan ne putoavat. Mutta miten on evoluution laita? Riittääkö ihmisikä evoluution perusväittämän, lajin muuttumisen toiseksi, toteamiseksi? Entäpä, jos painovoima toimisi, kuten evoluutio toimii?
Elämämme tällä rakkaalla planeetalla olisi ainakin hyvin mielenkiintoista. Käytännössä me leijuisimme koko ajan, koska painovoiman aiheuttama putoaminen olisi niin hidasta, että jopa sen vaikutussuunnan määrittäminen olisi vaikeaa.
Painovoiman kannattajat väittäisivät kuitenkin painovoiman vetävän meitä kohti maata tai kohti taivasta. Selityksiin kuuluisi toki myös leijumisvaihtoehto. Painovoiman olemassaoloa todisteltaisiin mm. maasta löytyvillä esineillä, joiden perusteellä väitettäisiin, että niiden on täytynyt joskus pudota! Leijuvia ihmisiä, jotka epäilisivät painovoiman olemassaoloa pidettäisiin tärähtäneinä tai vähintääkin herkkäuskoisina. Tätä herkkäuskoisuutta todisteltaisiin jopa tieteellisillä tutkimuksilla.
Ja fyysikoilla riittäisi työsarkaa yhä uusien todisteiden etsimisessä, varsinkin kun jotkut painovoiman leijuvat todisteet osoittautuisivat väärennöksiksi tai muuten epäilyttäviksi. Tämä ei kuitenkaan häiritsisi tiedeyhteisöä, joka varsin yhtenäisenä olisi näiden leijuvien todisteiden takana. Vain muutama hörhöksi leimattu tutkija epäilisi asian todenperäisyyttä, koska heillä olisi jostain ihmeellisestä syystä varsin toisenlainen käsitys painovoimasta.
Kirjoittaja hakee painatuslupaa evoluutiokriittiselle biotieteen väitöskirjalleen.
Raimo Lonka
Finnish History, Culture and Nature
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!