Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyfs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

ORIGINS - SYNNYT SYVÄT

WHO SHALL TEACH? KUKA SAA OPETTAA?

Puolueen poliittisen työrukkasen Juri Gagarinin kerrotaan avaruuslennolta palattuaan tokaisseen: ”Jumalaa en nähnyt.” Jumalaa ei saa koeputkeen, sanotaan. Jumalan olemassaoloa ei sikäli voikaan todistaa, ettei hän jostakin syystä halua ainakaan alinomaa ja toistuvasti tulla näkyviin. Kukaan ei myöskään ollut katsomassa luomista. ”Missä olit silloin, kun minä maan perustin?” kysyi asianosainen itsekin Jobilta (Job 38:4). Koska alkusolullakaan ei liene ollut kovin suurta yleisöä, on kummallakin osapuolella tämän vuoksi käytössään ainoastaan aihetodisteita.

Emme näe Alvar Aaltoa katsellessamme Finlandia-talon korjausta. Silti arkkitehti on ollut olemassa. Teot todistavat välillisesti tekijästään. Rm. 1:19-25: ”Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa ovat he tyhmiksi tulleet... ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa.” Viime kädessä jokaisen on palveltava jotakin. Joko Luojaa tai luotua.

Adolf Hitlerin kerrotaan sanoneen: ”Mitä suurempi valhe, sitä enemmän siihen uskotaan, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi”. Vallitsevassa käsityksessä on pitkälti kysymys siitä, kuka saa opettaa< tiedon avaimista ja Mooseksen istuimesta puhutaan. Ukko-Darwin, Ukko-Darwin oli kunnon mies. Samat havainnot voidaan kuitenkin tulkita erilaisista näkökulmista, jolloin johtopäätökset voivat olla tyystin erilaiset. Loppujen lopuksi kysymys on pitkälti vallasta sekä kysynnän ja tarjonnan laista. Rm. 1:18: ”...pitävät totuutta vääryyden vallassa...” Lk. 11:52: ”Voi teitä (≠”autuas”), te lainoppineet, kun  olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle ja sisälle meneviä te olette estäneet.”  Englantia puhuvassa maailmassa on olemassa käsite ”mikrofonimiehestä” (microphone man). Suurten kokousten puhujapönttöjen luona on useita mikrofoneja, joista vain yksi on tavallisesti päällä samanaikaisesti. Päätöksen mikrofonien välillä tekee mies kulissien takana. Raamatun terminologiaan kuuluu pimeän ja valkeuden symboliikka. Valo on tietyssä mielessä ainoa asia, joka voi olla värillistä. Pimeässä ei mikään ole värillistä. Ps. 36:10: ”Sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.”

Sananlaskut 18:17 esittää tämän niin sanotun indoktrinaatioperiaatteen kauniisti: ”Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän.” Alkuperäkeskustelussa tämän ei anneta tapahtua. Käräjöiminen jossa vain toista osapuolta kuullaan, ei ole oikeudenistunto vaan pahoinpitely. Villin lännen suosituin revolverimallikin oli nimeltään Colt Peacemaker. Koululaisten ja opiskelijoiden pitäisi saada valita luomis-kristillisen ja poikkitieteellisen evolutionistisen tulkinnan välillä vasta molempia vaihtoehtoja tarkasteltuaan. Tutkimus, jossa osa selityksistä hylätään a priori (ennakolta), ei ole tutkimusta lainkaan. Totuus puhuisi kyllä itse puolestaan. 2 Kor. 13:8: ”Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.” Tikanheitossakaan ei voi saada negatiivisia numeroita. Tiede viittaa tietoon ja tuntuu oudolta, miksi nimeä kantava yhteisö pelkäisi omaa maskottiaan. Avoin keskustelu parantaisi ilmaa. Ihmisellä on stereonäkö vain jos molemmat silmät toimivat. Kahdesta näkökulmasta tapahtuvalla tarkastelulla saataisiin syvällisempi ymmärrys myös itse luonnontieteestä. Sana radikaali tulee kantasanasta radix, juuri. Luomistiede ei ole radikalismia siinä tuhoavassa merkityksessä kuin sana tavallisesti käsitetään. Luomistieteessä pureuduttaisiin terveellä tavalla juuriin, ennakkoluulojen pinnan alle.

Raamatunbiologisessa terminologiassa ”sarven” käsite kuvaa valtaa. Suorasukaisuudestaan monien kristittyjenkin kavahtamat Danielin kirja sek' Ilmestyskirja kuvaavat viimeisten aikojen opetusmahteja näin: ”... ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.” (Dan 7:8.) ”Se sarvi heitti totuuden maahan ja mitä se teki, siinä se menestyi.” (Dan 8:12.) ”Minä näin pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsan sarvet, ja se puhui niin kuin lohikäärme.” (Ilm 13:11.) Eläinten maailmassa sarvien koko on usein määräävä tekijä urosten välisessä kilpailussa. Suhteellisen harvoin sarvia käytetään itse taistelun mittelössä, kyse on statuksesta.*

Kielikuvat lohikäärmeistä ja sarvista ovat voimakkaita, mutta Raamatulla on taipumus olla suorapuheinen. Suorapuheisuus voi olla myös rakkautta: ”Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset.” (Snl. 27:6.) 2 Tim. 2:17:ssa on taltioituna Paavalin ehkä ankarin arvostelu, jossa hän sanoo tietyistä henkilöistä, että: ”...heidän puheensa jäytää kuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus.” Hymeneus tarkoittaa ”laulavaa miestä” ja Filetus ”leppoisaa miestä”. Kokemus voi olla ”makeaa suussa, mutta karvasta mahassa”, Jeremian ja Johanneksen Ilmestyksen sanontaa lainatakseni.

”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.” (2 Piet. 3:5.) Raamattu kertoo ajan loppua kohden tulevan ”väkevän eksytyksen valheen kaikella voimalla” (2 Tess. 2:9,11). Tieteisusko on voimakkain tämänhetkinen ajattelun ohjaaja. Tieteenfilosofian kauhukakaran Paul Feyerabendin sanoin: ”Tiede on paljon lähempänä mytologiaa kuin tieteenfilosofia haluaisi myöntää. Se on eräs ihmisen kehittämistä ajattelun muodoista, eikä välttämättä edes paras. Tiede on nuorin, aggressiivisin ja dogmaattisin uskonnollinen instituutio.[1] Mikäli todellakin elämme näitä viimeisiä aikoja, niin väkevän eksytyksen täytyy rakentua sille jo pedatulle moraalisen relativismin alustalle. Naturalistin maailmassa suurin Perkele on se, joka sanoo, että on olemassa absoluutteja: niin sanotut hyvä ja paha, oikea ja väärä.

2 Tess. 2:8: ”Sillä silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tuhoava suunsa henkäyksellä...” Lopulta käräjien toinenkin osapuoli tulee puhumaan avoimesti. Totuuden itsensä ei tarvitse kuin avata suunsa puhuaksensa, hengähtää Väärään Opettajaan päin, niin peli on selvä. Ilm. 1:16: ”Ja Hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka”. Olet ehkä tottunut näkemään Jeesuksen karitsana, ”vaiti kuin lammas keritsijäinsä edessä”, Jesaja 53:n sanontaa lainatakseni. Seuraavassa näytännössä hän kuitenkin on Juudan leijona. Muistat hänen ehkä tulleen rauhan merkeissä aasilla ratsastaen. Jatkossa ratsuna toimii valkoinen hevonen. Herra sanoi tulevansa yllättäen ”kuin varas yöllä”. Hän tulee varastamaan sinulta kaiken. Ensin hän antoi lahjoja, sitten hän ottaa pois. Jos salainen turvasi on maine tai ihmissuhde, hän varastaa sen tullessaan. Jos turvasi on aineellinen hyvä, hän ottaa senkin pois. Mikäli et omista kuin ajallisia aarteita, olet putipuhtailla aamun koittaessa. Itsensä pettämisessä on se huono puoli, ettei ole huijaria, joka tunnustaisi petoksen.

Ef 6:12 kertoo, että meillä on taistelu - ei ihmisiä kohtaan joita tulee rakastaa - mutta periaatteita ja valtoja vastaan. Sana taistelu (pankration) itse asiassa kuuluu: ”paininyrkkeily”. Tämä oli antiikin olympialaisten säälimättömin kamppailulaji. Oli olemassa kolmea erilaista painia, joista paininyrkkeily oli tarkoitettu spartalais-tyyppisille urhoille. Urheilulajissa oli yksinkertaiset säännöt: niitä ei nimittäin ollut. Kamppailussa sai käyttää mitä kuristusotteita tai ruhjontaliikkeitä tahansa ja myös kynsiminen tai potkiminen oli sallittu. On olemassa useita antiikinaikaisia todistuksia siitä, miten nyrkkeilijät esimerkiksi nielaisivat urhoollisesti poikkilyödyt hampaansa tai saivat ulkomuotonsa niin pahasti runnelluksi, että saattoi syntyä epäilystä heidän henkilöllisyydestään.

Antiikin olympialaisten säälimättömimmän kamppailulajin ”paininyrkkeilyn” kielikuva (Ef 6:12) muodostaa ongelman lauhkeille uskovaisille, jotka vapaaehtoisesti ”antavat itsensä saaliiksi” (Kol 2:8) ”järkeisopille ja tyhjälle petokselle, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen”. ”Saaliiksi antautuminen” merkitsee kirjaimellisesti triumfiin joutumista. Voittajakenraali marssi juhlakulkueessa kotikaupunkinsa läpi ja kuljetti rivistöjensä perässä näytillä pelottavimman näköisiä vankejaan, turvallisesti käsistänsä, jaloistansa ja kaulastansa kahleisiin kiinnitettyinä. Petolliseksi kaupanteon maailman kanssa tekee tässä vertauksessa se, että tällaiset ”voittosaatot” päätyivät areenalle, ihmisten ja leijonien katseltaviksi. (2 Kor 2:14.)

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.” (Hp 4:12.) Jakeessa käytetään alkukielen kreikan sanaa critic, joka merkitsi ennen yleissanaksi muovautumistaan pätevöitynyttä tuomaria tai taitavaa arvostelijaa. Tätä sanaa käytetään ainoastaan tämän kerran Raamatussa ja siinä se liitetään ilmoitukseen itseensä. Sana kritikoi ihmistä, mutta historialliskriittinen raamatuntutkimus on ottanut tutkimuskohteensa aseman. Myös täydellisyyttä tarkoittavaa sanaa artios käytetään vain kerran, silloin Raamatun vaikutusten yhteydessä (2 Tim 3:17). Sana tarkoitti veneen tai jonkin muun teknisen välineen valmiiksi varustamista. Muita yhden kerran sanoja esiintyy mm. 2 Kor 2:17:ssä: ”Sillä me emme ole niin kuin nuo eräät, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa”. Myyskenteleminen (kapeeleuoo) tarkoitti kirjaimellisesti viinin huijaustarkoituksessa laimentamista torikaupassa, joten vesittäminen ei ole uusi keksintö. Retoriikka eli puhetaito tulee kreikan sanasta rheetoos ja sitä käytetään vain 1 Tim 4:1:ssä Jumalan Hengestä. Myös Apostolien tekojen kolmannessa jakeessa on harvinainen sanonta, joka on käännetty seuraavasti: ”...hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä...” Viimeinen aiheeseen liittyvä esimerkki kertakäyttösanoista voisi olla 1 Tim 6:20: ”Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä.” (Pseudonymes.) Luonnontieteellisen tutkimuksen tulee olla arvovapaata, eikä tieteen tai tiedon arvonimeä tule liittää automaattisesti siihen maailmankatsomukselliseen viitekehykseen, jonka valossa havaintoja tulkitaan. Evoluution popularisointi on malliesimerkki siitä, miten puuro ja velli, havainnot ja tulkinnat, sekoittuvat. Kertaalleen pureskellun filosofian tarjoileminen havaintoaineena ei herätä luottamusta. Pseudotiedettä on käytetty kirosanana jo pitkään.

 

TEESKENTELIJÄT ÄLKÖÖT VAIVAUTUKO

 Kaiken edellä esitetyn jälkeen väitän, ettei kristityn ole pakko heittää kirvestään kaivoon Raamattunsa kanssa. Toisaalta ei luomis-katastrofimallia ole pakko uskoakaan. Hyvä on silti pitää mielessä, että vaikka luomishypoteesin hylkäisikin, jää jäljelle aina jokin usko. Kysymys ei ole tiedon ja uskon, vaan uskon ja toisen uskon erosta. Erilaisille uskoille voi asettaa Danielin Nylundin toimittaman esseen mukaan mm. seuraavia kriteereitä: Maailmankatsomus ei saa olla sisäisesti ristiriitainen; Maailmankatsomus ei saa olla ristiriidassa todellisuuden kanssa; Maailmankatsomuksen täytyy voida selittää kaiken alkuperä, tarkoitus ja päämäärä; Maailmankatsomuksen tulee olla johdonmukaisesti sovellettavissa elämään; Maailmankatsomuksen tulee olla oikeaksi koettava ja sisäisesti tyydyttävä.[2]

Sanomattakin on selvää, että mikäli kaikki on kehittynyt sattumalta, on epäjohdonmukaista solmia kengännauhat, pitää tavarat järjestyksessä tai mennä täsmällisesti kouluun. Jos elämällä ei pohjimmiltaan ole mitään arvoa, miksi eloonjäämisellä olisi mitään arvoa? ”Eihän tyhjiä maitotölkkejäkään säilytetä jääkaapissa”, toteaa Nylund edellisessä analyysissä. Eräs lukija kysyi New Scientist -tiedelehdeltä, onko hän käsittänyt oikein, että hän ”ei ole mitään muuta kuin näppylä pinnalla, jossa entropia kasvaa”. Toimitus vastasi, että kysyjän tulkinta on perimmältään aivan oikea, mutta korosti kuitenkin elämäniloa ja kehotti unohtamaan sanat ”en ole mitään muuta”.[3]

Evolutionisti joutuu pakostakin toimimaan niin kuin kaikella kuitenkin olisi jokin merkitys ja päämäärä. Naturalistinkin kielenkäytössä monet arkikielen mielipiteet ovat luonteeltaan moraalisia. Jokin on hyvin, jokin huonosti tehty jne. Jokainen puhuu alinomaa hyvästä ja pahasta. Ilman Kaikkivaltiasta ja Persoonallista tahoa ei voi olla olemassa absoluuttista oikeata tai väärää, eikä tarkalleen ottaen oikeata ja väärää yleensäkään. Vesi ei voi virrata lähdettään korkeammalle. Maailmasta käsin ei voi johtaa millekään iankaikkista tai ääretöntä arvoa, eikä siten loppujen lopuksi arvoa lainkaan. Jotta millään olisi mitään tarkoitusta, pitää kokonaisuudella olla tarkoitus. Jotta kokonaisuudella olisi tarkoitus tällä hetkellä, pitää sillä olla myös tarkoituksellinen alku ja päämäärä. Jos luonto on pelkkä onto ja luomakunta pelkkä kunta, ei sillä ole tarkoituksellista alkua ja sen ainoa tarkoitus on väistämätön loppu. Flipperipallon liike on mielekkäämpää kuin liike näiden kahden pisteen välillä, koska flipperipallo saa mielekkyytensä sen ulkopuolisesta ihmisestä joka liikettä arvottaa. Raamatullisissa puitteissa nihilismi voi vajota korkeintaan Saarnaajan väsymykseen, jossa toistetaan: ”turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”. Tämäkin on sitä paitsi ankarin mahdollinen käännös aiheesta. Lauseessa käytetään samaa rakennetta kuin ”Laulujen Laulussa” ja itse sana merkitsee tuulahdusta. Sen painotus on siis ajan ja tapahtumien ohimarssissa maailman mittapuulla mitattuna, eikä merkityksettömyydessä sinänsä.

Vapahtajan lupaus kuuluu: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Mt. 7:7-8.) Luomisen insinöörinä tämän lausujan sanoilla on katetta.  Laji on kuitenkin tarkoitettu etsijöille, teeskentelijät älkööt vaivautuko.

 

ATEISMI SE VASTA USKOA VAATIIKIN!

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle. Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi.” (Ps. 19:2-4.) Jumalan todellisuudesta ihmistä ei voi järkisyin vakuuttaa, sillä ihmisen ongelma ei ole älyllinen, vaan hengellinen. Järkeenkäypää todistusaineistoa  on riittämiin ja taivaanvahvuus on ilmaissut hiljaisella puheellaan tietoa jo langettavan määrän. Ihmisen ongelma ei ole tiedon puute, vaan synti. Ihminen ei tahdokaan tietää mitään Jumalasta. Hän ei tahdokaan Jumalan seuraa eikä taivasta.

Ps 14:1 ja 53:2 käyttävät voimakasta kieltä: ”Hullu sanoo sydämessään ‘ei ole Jumalaa’”. (Mooseksen laissa jokainen ankarampi syyte piti vahvistaa kahden tai kolmen todistajan suulla, tässä tapauksessa kahdessa jakeessa.) Ateisti ei ole johdonmukainen ihminen. Perimmältään hän toimii ad absurdum, vastoin tervettä järkeä. On kuitenkin hyvä panna merkille, että näiden jakeiden mukaan hän päättää asian sydämessään. Meidän ei siis tule hoitaa ihmisen päätä, vaan sydäntä. Evankelioinnissa Kalkutan köyhä kertoo toiselle, mistä saa leipää. Kyse ei ole mistään muusta. Meidän tulee heijastaa Jumalan rakkautta lähimmäiselle. Emme saa lyödä ihmistä älyllisesti maahan. On totta, että toisinaan Jeesus oli hyvin ankara (Mt 23), mutta tällöin pitää huomata, millainen joukko oli keskustelun toisena osapuolena. Mustanaamio on kova koville, sanotaan. Jos Herraa sivallettiin halveksivasti kämmenselällä oikealle poskelle, vasemman posken hän käänsi nyrkille. Tämä ei silti tarkoita, etteikö hän olisi puolustanut muita - haukan lailla. Jumalan valtakunta on erilainen paikka. Täällä köyhillä on valtakunta, heikot väkeviä, kuurot kuulevia ja väittelyn häviäjät usein voittajia. Ihmisen vakuuttumisen varsinaisena käännekohtana ovat mitä omituisimmat, lapsellisimmat ja sydämellisimmät jakeet. Luojan personaalisuus tuo kysymyksenasettelun suhteen tasolle.

Ateismikin  on usko. Vaikka näyttö olisikin luomisen puolella ja Mestari olisikin tietänyt luonnon rakenteet, korosti hänkin silti tätä aspektia. Hp 11:3: ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” Suurin osa meistä tietää ainoastaan lainausmerkeissä, että maapallo on pyöreä. Meidän piti ensin uskoa vanhempiamme tai opettajiamme tuon väittämän suhteen. Skeptisyys ja kyynisyys pystyy lähinnä repimään maahan muiden rakentamaa. Evankeliumin vastaanottaminen uskolla on Luojan kannalta samanlainen nöyryytys, kuin Vapahtajan pysyminen ristillä kun hänelle huudettiin: ”Astukoon nyt alas ristiltä, jos on kerran Jumalan poika.”[4]

”Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta, paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa. Minun puheeni ja saarnani eivät olleet kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.” (1 Kor. 2:1-5.) On hankkeita, joita ei viedä eteenpäin voimalla. Ei, vaikka käytössä olisi musertava argumenttikin. Tietty ryhmä hylkäsi Jeesuksen sanoman, koska hän ei täyttänyt Vanhan Testamentin profetioita synnyinseutunsa suhteen. Jeesus olisi voinut huomauttaa olleensa syntynyt profetioiden mukaisesti Beetlehemin kaupungissa, kuninkaalliseen Daavidin sukuun, mutta piti jostakin syystä parempana jättää asia kertomatta.

Tunnusomainen piirre Herrassa oli, että hän ei uskoutunut epäuskoiselle mielelle, mielelle joka etsii verukkeita olla uskomatta. Joiltakin hän kätkeytyi. Faarao paadutti ensin itse kuusi kertaa sydämensä. Sen jälkeen paaduttamiset hoitikin neljä kertaa Jumala, jolloin lopputulos oli perikato. First he would not, then he could not. (Sama jako kuuteen ja neljään kätkeytyy esimerkiksi kymmenessä käskyssä kuuteen ihmisiä koskevaan ja neljään suoraan Jumalaa koskevaan käskyyn.) Epäusko johtaa epätietoisuuteen, tarkoituksettomuuteen ja hämmennykseen. Ihmiselle, joka olisi tahtonut uskoa, mutta epäili, Jeesus antoi lisäinformaatiota. Epäilyssä ja epäuskossa on enemmän kuin aste-ero. Tuomas rakasti, mutta oli synkkämielinen pessimisti. ”Menkäämme nyt sinne, kuollaksemme hänen kanssansa” (Joh 11). Uskoutuminen altistaa vahingoittumiselle. Tuomas sai näyttönsä vasta pahimpien pelkojensa käytyä toteen, harkitessaan jo seurakunnasta vetäytymistä - toiset eivät silloinkaan. ”Sentähden että sinä näit, sinä uskot. Autuaita ovat ne jotka eivät näe, ja silti uskovat.” (Joh. 20:29.)

Toisaalta edellä mainittujen ”hulluus”-psalmien jakeet kertovat, että usko vaikuttaa aina tietyllä aikaviiveellä käyttäytymiseen. Siksi ”turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa” loppujen lopuksi. Kiiltelevän kuoren alla on maksalaatikkoa. Ihminen joko ajattelee valmiiksi elämäntyylinsä, tai elää valmiiksi ajatteluntyylinsä. Kristillisen moraalin rapistuessa tulemme vielä näkemään ääri-ilmiöitä. Kristittyinä voimme varautua tähän, eikä yksityiskohtien pitäisi hämmentää meitä. Nooan päivät olivat väkivaltaiset, Lootin perverssit. ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä. Mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.” (Saarn. 3.) Parkitun nahan alla on kuitenkin myös kauneutta. Syntiä pitää vihata, syntistä ihmistä rakastaa. Inhoa maailma ei kaipaa, sitä sillä on omasta takaa. Jeesuksen tapana oli parantaa tarttuvaa spitaalia sairastavia fyysisellä kosketuksella. Huoran maineessa ollutta naista hän saattoi puhutella ”ladyksi”, sanalla jolle ei löydy vastinetta suomen kielestä ja jota hän käytti myös äidistään (Joh. 2, 4 ja 8).

Länsimaissa huumausaineiden käyttö saattaa johtua maailmankatsomuksellisista syistä. Ilmestyskirjan (9:21) ”velhous” on alkukielellä ”farmakologia”. Sana tarkoittaa tarkkaan ottaen lääkkeitä. Tulevaisuuden kuvauksen voisi kenties olettaa kattavan englannin drug-sanan mukaisesti myös kaikenlaiset huumeet. Väki ei enää halua juomia vaan kiinteitä aineita. Kovinta ainetta tarjoaa kuitenkin Jeesus Kristus. Johanneksen evankeliumi 7:37-38 kutsuu: ”‘Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, kuten Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.’ Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen.” Kaikkien janoisten sankari - Jeesus Kristus. Jakeen mukaan sovitettu ihminen ei ainoastaan saa omaa janoansa tyydytetyksi, vaan alkaa kummuta vettä myös ulospäin. Suljetussa säiliössä vesi alkaa haista.

Uskovien ihmisten  vahvistukseksi  on   kuitenkin  sallittua osoittaa Jumalan voimaa ja evankeliumin perusteltavuutta. Sanhedrinin jäsenet kiistivät Jeesuksen merkityksen, kysyen eteen päin pyrkiviltä pikkuvirkamiehiltä: “Oletteko tekin eksytetyt? Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen? Mutta tuo kansa, joka ei tunne lakia, on kirottu.” He eivät kuitenkaan noteeranneet yksittäisiä Nikodeemuksia ja Joosef Arimatealaisia joukossaan: ”Niin Nikodeemus, joka ennen oli käynyt Jeesuksen luona ja joka oli yksi heistä, sanoi heille: ‘Tuomitseeko lakimme ketään, ennen kuin häntä on kuulusteltu ja saatu tietää, mitä hän on tehnyt?’ He vastasivat ja sanoivat hänelle: ‘Oletko sinäkin Galileasta? Tutki ja näe, ettei Galileasta nouse profeettaa.’” (Joh. 7.) Nikodeemus sellaisessa puristuksessa asemassaan, etteivät voineet pitää kovin korkeata tunnustuksellista profiilia, mutta kävivät viimein esiin. Toiset neuvoston jäsenet pysyivät hiljaa ainaisesti. Onko kukaan tiedemies uskonut häneen? On kyllä.

Jumala kehotti Vanhassa Testamentissa, että hänen historialliset ihmetekonsa kerrottaisiin eteenpäin. Tämä on reilua myös sitä kohtaan joka on aito etsijä, ja jonka ainoa puute on, ettei hän ole kuullut ymmärrettävää opetusta toisen mallisesta vaihtoehdosta. Terve epäily eroaa epäuskosta. Vapahtaja sanoi maanpäällisen elämänsä viimeisinä päivinä kahdessa yhteydessä jonkin olevan täytetyn. Jälkimmäinen kerta kuului ristiltä, Jeesuksen vedettyä viimeistä kertaa ilmaa keuhkoihinsa. Ensimmäinen ”se” saatiin kuitenkin täyteen jo ristiä edeltävänä iltana. Viimeisellä illallisella Mestari nimittäin totesi rukouksessaan: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä, olen täyttänyt sen tehtävän, jonka annoit minulle tehdäkseni... Olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta.” (Joh. 17:4,6.) Meidän ei tule aliarvioida opetustehtävän merkitystä, koska se rinnastetaan jopa sovitustyöhön (Hp 1:1).

Esitykselläni en tahdo riistää kristityltä evolutionistiltakaan pelastusvarmuutta. Uskon ytimessä olevat asiat ovat tärkeät, eivät kehälliset. Kristuksen Herruus-asema vastuunkantajana ihmisen elämässä on ratkaiseva, eivät mielipiteet pikkuasioista. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että Vapahtaja-kolikon kääntöpuolella lukee tuo merkittävä sana - Herra. Mikäli et ole vakuuttunut puoliraamatullisesta luomis-katastrofi-mallista, ei se ole vielä langettavaa. Huolestuttavampaa sen sijaan on, jos kannanottojasi ohjailee ihmisten pelko kun olet jostakin vakuuttunut (Mk. 8:38). ”Ihminen ei voi palvella kahta herraa”.

Vastuun voi siirtää luopumalla itsenäisyydestä ja vapaudesta. Kyseessä on kokonaisvaltainen tapahtuma. Itse korostan tässä asiassa kuitenkin moraalista parannusta (Lk. 3), en niinkään älyllistä kääntymystä. Älä usko sellaista, mitä pidät epärehellisenä. Voit osoittaa Vapahtajalle vilpittömyytesi ja kantaa parannuksen hedelmäsi laupeuden teoin, sinun ei edellytetä luovuttavan päätäsi giljotiinin tuntemattomalle puolelle. Evankeliumien Jeesus on maltillinen, joskus huumorintajuinenkin. Olen aina kokenut hänen esittävän toiveensa hienotunteisesti. Kaiken lisäksi ihmisillä on oma lahjansa, luonteensa ja tehtävänsä. Toinen on Andreas, toinen Pietari. Toinen kotoisin Arimateasta, toinen Tarsosta.

Haluan korostaa, etten painosta ketään uskomaan. Mikäli olen vedonnut tunteisiisi, pidä minua nilkkinä, mutta älä tee ratkaisujasi järkytetyn tunnemaailman perusteella. Haastan sinut olemaan avoin ja etsimään Raamatun äärellä vastauksia. Todellinen varmuus voi syntyä vain kysymysten ja vastausten perustalle. Akateemisessa maailmassa paine on suuri toisinajattelijaa kohtaan ja muuallakin toisintoimivaa kohtaan. Kaidalle tielle ei kuitenkaan ole muuta luvattukaan. Jokainen niistä uskon sankareista, jotka menestyivät myös yhteiskunnallisesti, teki matkansa kujanjuoksuna. Tällaisia hahmoja ovat Mooses, Joosef, Daavid ja Daniel. Mooses potki kiviä 40 vuotta erämaassa. Joosef kasvoi vankilan kautta, Daavid lainsuojattomana ja etsintäkuulutettuna ja Daniel  kastroituna. Mikäli varttuu viisaudessa Jumalan edessä, tekee sitä yleensä myös ihmisten edessä (Lk. 2:42). Sananlaskuissa luvataan: “Jos miehen tiet ovat Herralle otolliset, saattaa hän vihamiehetkin sovintoon hänen kanssansa” (16:7). Kristityn kannalta asiat riitelevät, eivät ihmiset. Jumala joko kattaa omallensa pöydän tämän vihollisten silmien eteen (Ps. 23) tai parhaimmassa tapauksessa saattaa vihamiehen sovintoon sekä itsensä, että seuraajansa kanssa.

Relativismin ”vapauttama” yhteiskunta on ymmärtänyt tarkkanäköisesti, että moraaliasioissa on kyse ainoastaan makuasioista. Mikäli toiveistaan kuitenkin vihjaisee kaikkivaltias persoonallinen taho, muuttuu hänen vihjauksensa vähemmän absoluuttisten ihmisten kohdalla laiksi. Kuningas Henrik I (1068-1135) päätti, että jalka olisi kolmannes jaardia. Jaardi taas oli Henrik I:n nenänpään ja ojennetun keskisormen välinen matka - huolimatta sekä satunnaisen kansalaisen käsivarren, että nenänvarren pituudesta. (Matka oli muuten 0,9144 metriä.) On siis periaatteessa mahdollista, että sukupuuttoon kuollut, langettava Synti, olisi elävä fossiili.

Pelin panokset asetetaan kuitenkin ennen lähtöä. Voittokerrointa ei ole, jos uskaltaudut kierrokselle vasta voittajanloimea puettaessa tai kuulan kolahdettua koloonsa.

Kärsimyksen sanotaan olevan suurin ateismin syy. Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi maailmassa on niin paljon pahaa? Kysyjän on parasta varoa, ettei Jumala vastaa. Itse ainakin pelkäisin että hän tosiaan tekisi niin ja aloittaisi vuorosanansa itsestäni. Jumala on jo puuttunut asiaintilaan, näkyvimmin parisentuhatta vuotta sitten, vaikka prosessi odottaakin vielä lopullista toteutustaan. 

Entä sitten helvetti? Eikö kaikenlainen kahtia jaottelu aiheuta angstia, masennusta ja välirikkoja ihmisten kesken? Vapahtajan virkaa hoitava Jeesus on lähes ainoa henkilö koko Raamatussa, joka kertoo avoimesti kadotuksesta. Entäpä jos Herra tiesi teknisen laitetietonsa ohella tässäkin asiassa, mistä puhui? Kadotus tarkoittaa eroa Jumalasta, ei sen erikoisempaa. Eikö tämä ole juuri sitä, mitä moderni ihminen haluaa? Kadotus tarkoittaa paikkaa, jossa saa olla itsenäinen ja vapaa Jumalan pakkomielteenä pidetystä tahdosta.

”Siellä on itku ja hammasten kiristys.” ”Siellä ei tuli sammu eikä mato kuole.” Luomisen ja alkukatastrofin yhteydessä olemme nähneet, ettei Raamatussa ole yleensä tapana värittää asioita. Nyt Jeesus kuitenkin värittää. Miksi? Kun me värittäisimme jotakin asiaa, Raamattu on lakoninen ja toteaa. Kun me toteaisimme tai kaikkein mieluummin vaihtaisimme puheenaihetta, Raamattu värittää. Vapahtaja nimittää Jumalasta irrallaan olevaa olotilaa helvetiksi. Luulen että Jeesus värittää asiaa sen vuoksi, että emme tosiasiassa pitäisi Jumalasta irrallaan olevaa olotilaa niin dramaattisena, jos tietäisimme omien mittatikkujemme mukaisesti, mitä se on. Luulen että useimmat ihmiset luulisivat pitävänsä helvetistä enemmän kuin taivaasta. Tämäkin paikka on suunniteltu ja ”valmistettu”, eri tarkoitukseen vain. Jeesus rakastaa ja aiheuttaa siksi varoituksellaan kiusallisen tilanteen. Jumala antaa loppujen lopuksi jokaiselle ihmiselle rakkaudessaan juuri sen, mitä tämä tahtoo. Jeesus vain tietää meitä paremmin, mikä olisi meille hyvä. Näin syytteet Jumalaa kohtaan raukeavat tyhjiin. Ihminen on se, joka ei löydä vastattavaa. Varmaa on vain se, että Jumalan pyhyyden yhteyteen mikään paha ei pääse. jos tällaisenani menisin taivaaseen, olisi taivas pilalla. Tämän vuoksi minun on muututtava.

”Minä olen elämän leipä, joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.” (Joh. 6:35.) Geneettisen järjestelmän ohjelmoijana Mestari tiesi, että kova nälkä on ehkä voimakkain aistimus jonka ihminen voi tuntea. Mikäli vettä vain on riittänyt, nälkäiset ihmiset ovat historiassa syöneet kaikkea kynttilöistä männynkuoreen ja rahkasammaleeseen. Jos ihminen tuntee itsensä kylläiseksi, hän ei tule Elämän Leivän ääreen vaikka tuon leivän päälle siveltäisiin voita tai kermaa. Olennaisinta on nälkään havahtuminen. Ihminen kääntyy kaksi kertaa: ensin uskonnolliseksi, sitten syntiseksi. Synnintunto on ratkaiseva asia. Nälkäinen ihminen löytää Leipänsä vaikka kiven alta.

 

UREA JACTA EST

Alea jacta est? Oletko heittänyt arvan ja käynyt yli virran, syteen tai saveen? Jeesus kehotti ottamaan riskin: "Joka elämänsä säilyttää, se kadottaa sen. Mutta joka elämänsä kadottaa, on sen löytävä." Suurin osa ihmisistä sanoo Urea jacta est eikä mitään muuta. Mutta valitsematta jättäminenkin on valinta.

”Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin. Minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama.” (Jes. 41:4.) Vanhan esineen piteleminen omissa käsissä aiheuttaa nostalgisen tunteen. Jumala on ikiaikojen Jumala. Hän on toiminut historiassa, hän on johdattanut ja auttanut. Lunastajassa historian harrastaja saa käyttöönsä aikakoneen. Jumala tuo menneisyyden romanttiset tuoksut ja luomisen alkuvoiman uskon kautta arkeen tänäkin päivänä.

Paavali myöntää 1 Kor. 13:9:ssä, että ”tietomme on vajavaista”. Tarkalleen ottaen sanonta kuuluu, että tietomme on ”kokoonpantu murusista tai palikoista”. Ainoan kerran Ateenan Areiopagilla esiintyessään samaa miestä moitittiin ”lavertelijaksi” eli ”jyvien nokkijaksi” (Apt. 17). Toivon, että lukija olisi saanut koottua Leviatanmuistion lukujen hajanaisuudesta huolimatta tarpeeksi aineistoa johtopäätösten tekoon.

Epätavallisista eläimistä kiinnostunut Jesaja vetoaa näillä sanoilla Jumalaansa: ”Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi. Heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?” (Jes. 51:9). Apologeettisen historiantutkimuksen harrastaja on Jesajan hengenheimolaisia. Jesajankin aikana suurimmat dinosaurukset ja menneisyyden jännitys oli jo alkanut haalistu pelkäksi muistoksi. Jumala oli kuitenkin sama ja hänet Jesaja tahtoi avukseen tilanteen ollessa päällä.

Luomiseen liittyvät tekniset yksityiskohdat ovat kiehtovia, mutteivät keskeisiä. Yksityiskohdat ovat lisäksi aina toisille vaikeammin avautuvia. Näin ei ole pelastuksen laita. ”Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.” (Jes. 35:8.) Tiedemiehen ei sen ole helpompi pelastua kuin kouluja käymättömän. Pikemmin päinvastoin: ”Sillä vaikeampi on kamelin käydä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” (Mt. 19, Mk 10, Lk. 18.) ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.” (1 Kor. 1:20.) Huolimatta kiinnostavuudestaan luonnontieteitä sivutessaan, ei Sanaa ole tarkoitettu pelkästään opiskeltavaksi. Sana on tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi.

Tarkoitukseni on ollut esittää, miten luomis-vedenpaisumus -malli on pääpiirteissään pelikelpoinen vaihtoehto historian avaimeksi. Olen halunnut perustella, miten Raamatun ilmoitus on luotettava uudelle vuosituhannelle astuneelle ihmiselle. Raamatun ristiriidat eivät ole muuttuneet minnekään varhaisista vuosisadoista, vaan kipinöivät edelleen. Kitkaa emme kuitenkaan löydä niinkään Raamatun lehdiltä, kuin akselilta kristitty ihminen ja ympäröivä maailma. Jumalan sana on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja viiltää paitsi suuntaan, myös toiseen. Vapahtajamme on käytännön miehiä. Koska hän on luonut meidät, hän voi myös löytää vastaanottimellemme oikean aallonpituuden. Toivon esitykseni motivoineen etsimään henkilökohtaista suhdetta Sanaan, joka jo alussa oli.

Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden... Minulla on neuvo ja neuvokkuus, minä olen ymmärrys, minulla on voima... Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaa, alusta asti, hamasta maan ikiajoista... Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle... Silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin. Leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. Siis te lapset, kuulkaa minua, autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! Kuristusta kuulkaa, niin viisastutte, älkää antako sen mennä menojaan. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa. Kaikki jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.” - Sananlaskut 8. 

——————

Pauli.Ojala@gmail.com

Tuohiurkuri


* Joidenkin lajien sarvet ovat täyttä luuta, joidenkin ontot, joidenkin ikään kuin karvoista tiiviisti yhteen liittyneet. Koska esimerkiksi hirvieläimet pudottavat sarvensa vuosittain, voi kysyä, miksi sarvet ylipäätään kasvavat? Sarvensa tiputtavien eläinten seuraava sarvikerta on edellistä astetta raskaampi. Yleensä sarvet kasvavat vain urokselle, mutta poikkeuksiakin on. Jos antilooppilajien edustajat tuotaisiin yhteen, olisi sarvikokoelma hämmästyttävän kirjava. On mielenkiintoista, että sarvien koko, muoto ja ennen kaikkea lukumäärä vaihteli suuresti juuri dinosaurusten kesken. Jotkin liskoista nimetäänkin juuri sarvien lukumäärän mukaan. (Esim. Triceratops ja Pentaceratops kolmi- ja viisisarvilisko.) On mahdollista, että Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin Jumala alkoi olla jo viimeinen, jolla oli tallessaan muistikuva kielikuvien titaaneista. Elämme metsäisessä Suomessakin nykyään petoeläinten suhteen steriilissä ympäristössä, joka on omiaan köyhdyttämään sanavarastoa.

[1] Paul Feyerabend, Against Method. Verso, 1987 (1975), s 295.

[2] Daniel Nylund, Ajankohtainen 3. Kristityn kasvu 1980 (?).

[3] Matti Leisola, kolumni 11: Älykkyysloukku, Sanansaattaja 1996.

[4] Evankeliumeissa annetaan ymmärtää, että syntymästänsä lähtien Jeesuksen esikuntakomppanian enkelit, adjutantti Gabriel etunenässä, olisivat milloin tahansa olleet hänen käytettävissään. Enkelit pysyivät kuitenkin taistelun alusta loppuun reservissä.

www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=44