Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

 

FLEGMAATIKKO - AABRAHAM

Meidän koleerikkojen on hyvä muistaa koleerisen flegmaattisen isä Aabrahamin töppäysten ja vahvuuksien tuomat opetukset.

 

Antiikin kreikkalaiset jakoivat luonnetyypit karkeasti neljään ryhmään: sangviinikkoihin, melankolikkoihin, koleerikkoihin ja flegmaatikkoihin. Ajalla 460-370 eKr. elänyttä Hippokratesta kutsutaan lääketieteen isäksi. Hippokrateen ajatellaan ensimmäisenä sisällyttäneen henkiset sairaudet lääketieteen piiriin ja hän teki havaintoja ihmisten luonteista ja laati yleistäviä teorioita kohtaamiensa luonnetyyppien kategorisoimiseksi. Hippokrates kehitti semi-empiirisen katsantokannan erityisesti psykopatologiaan ja etsi luonnollisia ratkaisuja käyttäytymisongelmille. Hippokrates oli terävä havainnoitsija. Hän myös merkitsi havaintonsa ja näkemyksensä muistiin seikkaperäisesti. Näin hän tuli perustaneeksi epänormaalien luonteenpiirteiden tutkimuksen alan, ja viimein hänen luomaansa metodiikkaa käytettiin pohjana myös terveiden henkilöiden tutkimukseen. Hippokrateen mukaan ihmisen luonteenlaatu riippui ruumiin nesteistä, joita olivat veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi. Pohjimmiltaan Hippokrateella itsellään siis oli biokemistin mielenlaatu, joskin nykyään tunnetaankin hormonit ja hermonvälittäjäaineet. Roomalaiset eivät tutkineet liiemmin luonteita, luovuutta tai ihmismieltä, mutta mukailivat kreikkalaisten löytöjä. Kun Rooma vaipui pimeään keskiaikaan 400-luvun lopulla, jäi Hippokrateen teorioiden eteenpäin vieminen talviunille yhdeksännelletoista vuosisadalle saakka. Galen herätteli 1600-luvulla teoriaa henkiin ja pitkään luultiinkin hänen ideoineen koko ajatusrakennelman.

 

Immanuel Kant oli saksalainen filosofi, joka kansantajuisti neljän luonnetyypin teoriaa tehokkaimmin Euroopassa. Puutteistaan huolimatta hänen kuvauksensa on edelleen kiinnostava:

"Sangviinikko on huoleton ja toivoa täynnä; hän on varsinainen hetken lapsi, unohtaa tuokiota aiemmin elintärkeänä pitämänsä toimen siirtyen uuteen, yhtä tärkeään. Hän kyllä aikoo pitää lupauksensa, mutta epäonnistuu, koska ei alun alkaenkaan vakavissaan ajatellut auttaa muita. Sangviinikko on huono velallinen ja pyytää aina lisää maksuaikaa. Hn on seurallinen, taipuvainen koirankujeisiin, yleensä tyytyväinen, ei ota mitään asiaa kovin vakavasti, ja hänellä on lukuisia ystäviä. Häntä ei ole vaikea saada luopumaan synneistään; hän saattaa jopa katuakin, mutta katumus (joka ei koskaan johdu syyllisyyden tunnosta) unohtuu pian. Hän uupuu ja kyllästyy työhönsä helposti, mutta jaksaisi vaikka jatkuvasti pelata ja leikkiä - pelissähän tilanne muuttuu jatkuvasti eikä tarvita pitkäjänteisyyttä, joka ei kuulu sangviinikon vahvoivin puoliin. Melankoliaan taipuvaiset suurentelevat kaikkea omaan itseensä vaikuttavaa. He näkevät kaikessa aihetta huoleen ja havaitsevat joka asiasta ensiksi sen vaikeat puolet - juuri päinvastoin kuin sangviinikot. Melankolikko ei helposti lupaa mitään, koska hän pyrkii sitkeästi pitämään sanansa. Ja hänen on harkittava tarkoin, pystyykö hän siihen. Moraaliset syyt eivät häntä välttämättä pidättäisi sanaansa syömästä, mutta muiden ihmisten mahdollinen asioihin puuttuminen huolestuttaa, epäilyttää ja arveluttaa häntä. Jatkuvan huolehtimisen vuoksi hän ei juuri osaakaan olla onnellinen. Koleerikkoja sanotaan kuumapäisiksi ja pikavihaisiksi, mutta myös nopeasti leppyviksi silloin, kun vastustaja vain ensin antaa periksi. Koleerikko kaipaa silloin tällöin vihan pitoa. Hän tarttuu nopeasti toimeen, mutta ei ole pitkäjännitteinen. Hän on sangen ahkera ja kiireinen, mutta ei viihdy liike-elämässä, koska hänen pitkäjännitteisyytensä ei riitä sillä alalla; hän antaa mielellään määräyksiä muille, mutta ei juurikaan tee toisten ohjeiden mukaan. Hän suorastaan rakastaa avointa tunnustuksen saamista ja haluaakin olla julkisesti ylistetty. Hän pitää esiintymisestä, loistosta ja muodollisuuksista; hän on ylpeä ja itserakas. Hän on saita; kohtelias, mutta muodollinen; eniten hän kärsii silloin, kun muut huomaavat hänen todellisen karvansa eivätkä lankea uskomaan hänen esittämäänsä osaa. Koleerikko on luonnetyyppien edustajista onnettomin, koska hän saa kaikkein helpoimmin muut vastaansa. Flegmaattisuus on tunteiden puuttumista, ei laiskuutta; flegmaatikko tekee, minkä tekee, hitaasti, mutta varmasti turhia intoilematta. Flegmaatikko lämpenee hitaasti, mutta johonkin asiaan innostuttuaan jaksaa olla siitä kiinnostunut kauan. Hän toimii periaatteiden pohjalta, ei vaistonvaraisesti; äly ja viisaus eivät aina kuulu hänen onnellisen olemuksensa osasiin. Ollessaan tekemisissä muiden kanssa hän toimii järkevästi ja yleensä saa tahtonsa lävitse, koska peräänantamattomasti tekee omalla tavallaan, vaikka näyttääkin antavan myöten muiden mielipiteille."

 

Neljän luonnetyypin teoria sai kovan iskun Sigmund Freudilta psykoanalyysin teorian ja tutkimuksen metodin myötä. Teoriasta tuli lapsellisen oloinen - kunnes kokaiinin suurkuluttaja Freudin omien sepitelmien lapsellisuus alkoi paljastua. Voikin sanoa, että Freudismi tuli niin suosituksi juuri seksuaalisen vallankumouksen takia.

 

Flegmaatikkojen kanssa on yleensä helppo tulla toimeen. He eivät turhaan pingota, vaan ovat rauhallisia ja siksi monet pitävät heistä. flegmaattinen on usein nokkela tarkkailija, jolla on taipumusta käytännöllisyyteen. Flegmaatikon heikkouksista vakavimpiin kuuluu motivaation ja näyn puute. Siksi Aabrahamissa ihmeellisintä olikin hänen vakuuttumisensa Jumalan antamasta näystä. Hän eli kaldealaisten astrologien parissa, mutta toi Jumalan tähdistä maan päälle. Häntä käskettiin nousemaan ylös ja lähtemään eteenpäin Luvattuun Maahan. Minne? Sitä ei kerrottu. Eteenpäin vaan, aina yhtä turvallista ympäristöä kaivannut vaimonsa mukanaan. "Kuule vaimoasi Saaraa kaikessa." Flegmaatikolla on kyky tarkastella elämää kuin ulkopuolisena, mikä on koleeriselle luonteelle vastakohtaista. Toisaalta kenraalit ovat usein joko koleerikkoja tai flegmaatikkoja. Hyvät kenraalit yleensä jälkimmäisiä. Flegmaatikoista tulee hyviä diplomaatteja, sillä he ovat rauhaa rakentavia. Monet koomikot, lääkärit, tiedemiehet ja toimittajat ovat flegmaatikkoja. Flegmaatikot eivät vapaaehtoisesti tahdo otta johtotehtäviä vastaan, vaikka heillä tyypillisesti on edellytyksiä johtamiseen.

 

Flegmaatikkoa on turha kannustaa tehtävään maanittelemalle, agitoimalla tai tunteisiin vetoamalla. Tämä päinvastoin saa hänet torjuvalle kannalle. Flegmaatikkoon puree tosiasioihin perustuva perustelu ja vastuuntuntoon vetoaminen. Ensivaikutelma pettää tässä luonteessa: Vaikkei tämä mies tai nainen innostuisikaan alkuun tehtäväksiannosta, selviytyy hän ehkä missiosta kaikkien yllätykseksi loistavasti. Sangviinikko aloittaa asioita, muttei aina jaksa saattaa niitä loppuun kunnialla, kun taas flegmaatikko on viimeistelijä. Sangviinikon projekti kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä. Koleerikko taas saattaa olla äkkiväärä ja loukata niin monia mennessään, ettei hankkeesta tullutkaan mitään. Melankolikko voi olla liian negatiivinen johtajana, eikä kukaan meinaa kelvata. Mutta fhyväntuulinen legmaatikko painaa vaan, vuodesta toiseen toimeen tartuttuaan.

 

Flegmaatikolle tyypillistä motivaation puutetta on Alexander Whyte käsitellyt satiirin keinoin: "Velttous on tämän luonnetyypin kiusallisin ongelma. Flegmaatikko on toisinaan niin uskomattoman vetelä ja saamaton, että rehellisesti voidaan sanoa tarvittavan jättiläisen tarmo hänen saamisekseen liikkeelle. Jotkut flegmaatikot ovat niin horroksessa, heidän sydämensä lyö niin verkkaan, veri kiertää suonissa etanan vauhdilla, ja nivelissä ei tunnu olevan mitään puhtia, että sekä Jumalalla että ihmisillä on heidän vireille saamisessaan viljalti työtä. Flegmaatikon tapauksessa täytyy velttoudesta puhuttaessa vielä muistaa kaikki mahdolliset lieventävät asianhaarat. Häntä ei saa moittia niistä piirteistään, joille hän ei kerta kaikkiaan mitään voi. Häntä tulee moittia ainoastaan siitä, minkä hän itse halutessaan mainiosti voisi tehdä toisin. Mutta velttous on velttoutta, patalaiskuus laiskuutta, ei siitä mihinkään pääse, olipa luonnetyyppi sitten mikä hyvänsä. Laiskuus, toden totta, ei edes ole ruumiillinen vamma, vaan mielen tauti. Totisesti ei ole luonnetyypistä kiinni, että niin monista opiskelijoista ja papeista tulee pelkkiä raakkeja."

 

Hengen hedelmistä flegmaatikko kaipaa ennen kaikkea itsensähillitsemistä mukavuudenkaipuussaan. Raamatun flegmaatikkoja ovat taitaneet olla arkkiflegmaatikko aabrahamin ohella ainakin Nooa, Samuel, Daniel, Joosef (Marian mies), Natanael, Filippus ja apostoli Jaakob. Aabraham oli varovainen lähtiessään Kaksoisvirtainmaan korkeakulttuurin Mekasta, Kaldean Uurista. Jumala kehotti: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan." (1 Moos 12:1). Mutta Abram jäi notkumaan perheineen Harraniin ja lähti tästä pidemmälle vasta isänsä (ja vaimonsa isän) Terahin kuoltua. Silloinkin hän otti veljenpoikansa (ja Saaran veljenpojan) Lootin mukaansa. Pelko tuntuu olevan flegmaatikon vaikeimpia ongelmia. Flegmaatikon menestystä elämässä ei rajoita niinkään kykyjen puute kuin rohkeuden puute. Jumalan piti esittää lupauksensa Aabrahamille kahdesti. Hän sai kuulla kuusi lupausta. Jos hän olisi vain luottanut Jumalaan heti, olisi hän säästynyt monelta tuskalta. On kuvainnollista, että kun luvattua lasta ei kuulunut Saaran kanssa, Aabraham hankki lapsia kahden muun naisen kanssa. Näistä orjattarien lapsista Ismaelista alkaen polveutuivat Israelia vuosituhansia vaivanneet kansat, arabit, midianilaiset jne. Saaran kanssa hän sai lapsen vasta kun se oli biologisesti mahdotonta. näin Jumala lujitti aabrahamin uskoa. Epäuskon vuoksi Aabraham myös muutti Egyptiin joka oli näennäisesti suojaavainen, laajalti suojaavaiseksihan kuvattiin myös enkeliruhtinas Luciferia ennen tämän lankeemusta alas taivaasta.

 

Flegmaatikko on rauhaa rakastava. Hänestä huokuu tyyneyttä ja viileyttä, joka rauhoittaa toisetkin. Tasapainoisuus näkyy mm. siitä, miten aabraham antoi Lootin valita ensin laidunmaansa, vetäytyen itse rehevästä Jordanin laaksosta karummille maille. 1 Moos. 13:1 Niin Abram lähti pois Egyptistä, hän ja hänen vaimonsa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja Loot hänen kanssaan, Etelämaahan. Abram oli hyvin rikas: hänellä oli karjaa, hopeata ja kultaa. Ja hän vaelsi, kulkien levähdyspaikasta toiseen, Etelämaasta Beeteliin asti, aina siihen paikkaan, missä hänen majansa oli ensi kerralla ollut, Beetelin ja Ain välillä, siihen paikkaan, johon hän ennen oli rakentanut alttarin; ja Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä. Ja myöskin Lootilla, joka vaelsi Abramin kanssa, oli pikkukarjaa, raavaskarjaa ja telttoja. Eikä maa riittänyt heidän asuakseen yhdessä, sillä heillä oli paljon omaisuutta, niin etteivät voineet yhdessä asua. Niin syntyi riitaa Abramin karjapaimenten ja Lootin karjapaimenten välillä. Ja siihen aikaan asuivat siinä maassa kanaanilaiset ja perissiläiset. Silloin Abram sanoi Lootille: "Älköön olko riitaa meidän välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, sillä olemmehan veljeksiä. Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle." Ja Loot nosti silmänsä ja näki koko Jordanin lakeuden olevan runsasvetistä seutua; ennenkuin Herra hävitti Sodoman ja Gomorran, oli se Sooariin saakka niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa. Niin Loot valitsi itselleen koko Jordanin lakeuden ja siirtyi itään päin, ja he erkanivat toisistaan. Abram asettui Kanaanin maahan, Loot asettui lakeuden kaupunkeihin ja siirtyi siirtymistään telttoineen Sodomaan asti." Välittömästi tämän jälkeen Jumala teki Aabrahamin kanssa Kanaanin maata koskevan liiton. Liiton jota vastaan tänäkin päivänä hyökätään.

 

Flegmaatikko osaa järjestellä ja organisoida. Hän on erityisen parhaimmillaan rankoissa olosuhteissa. Ystävä syntyy veljeksi hädässä, kertoo erityisesti tästä luonteesta. Flegmaatikon tehokas toiminta kriisissä on täysi yllätys. Tästä kertoo Good ol' Aben otteet ja edesottamukset Kadorlaomerin ja hänen liittolaistensa hyökkäyksen jälkeen. 1 Moos. 14:14-16: "Kun Abram kuuli, että hänen sukulaisensa oli otettu vangiksi, aseisti hän luotettavimmat palvelijansa, jotka olivat hänen kodissaan syntyneet, kolmesataa kahdeksantoista miestä, ja ajoi vihollisia takaa aina Daaniin saakka. Ja hän jakoi väkensä ja hyökkäsi palvelijoineen yöllä vihollisten kimppuun ja voitti heidät ja ajoi heitä takaa aina Hoobaan saakka, joka on Damaskosta pohjoiseen. Ja hän toi takaisin kaiken tavaran; myöskin sukulaisensa Lootin ja hänen tavaransa hän toi takaisin, niin myös vaimot ja muun väen."

Aabrahamin taktiikkaa ylivoimaista vihollista vastaan hyökätessä on sittemmin käytetty monta kertaa sodankäynnin historiassa:

- Jaa joukkosi kahteen ja hämää toisella joukolla.

- Käytä yötä.

- Käytä yllätystä.
Silti Aabrahamin suhtautuminen riemuvoittoon oli rauhallinen ja lakonisen tunteeton. Aabrahamin ei kerrota koskaan leveilleen. Päinvastoin hän antoi voitosta kunnian Jumalalle, ei pitänyt saalista itsellään, ja maksoi kymmenykset Salemin (rauhan) kuninkaalle Melkisedekille (vanhurskauden kuningas), tunnustaen tämän profeetallisen esi-inkarnaation korkeammakseen. Onkin sanottu, että Jeesuksen sanat "Aabraham tahtoi nähdä minun päiväni ja hän näki. Ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen." (Joh 8) viittasivat tähän tapahtumaan. Asiasta ei ole tutkimuksia, mutta todennäköisesti flegmaatikot ovat säntillisimpiä uhraajia varoistaan.Sangviinikko lupaa muttei pidä lupaustaan. Koleerikko lykkää antamista kireän taloustilanteen takia. Melankolikko pelkää miten pärjäisi jos antaisi.

 

Flegmaatikoilla on vaara joutua vaimonsa tohvelin alle. Sama ongelma tuntuu olevan myös Aabrahamilla, joskin Saara omaehtoisesti tahtoi kutsua häntä Herrakseen. Saarai ehdotti lapsen tekemistä orjattarensa Haagarin kanssa. Sitten Saarai vaati että sai kurittaa Haagaria ja ajaa tämän poikinensa pois. Pohjanoteeraus oli kutsua vaimoansa sisareksi pelon tähden, vieläpä kaksi kertaa ulkomailla. Vasta kun Jumala muovasi Aabrahamia, tuli hänestä vanhemmiten vaimonsa pää (1 Piet 3:1-6).

 

On todella kummallista, että juuri tästä pelkurista tuli uskon esikuva ja uskon isä. Mutta Aabraham oppikin kovimman kautta. 1 Moos. 22:2: "Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon." Aabrahamilta kysyttiin, olisiko hän valmis uhraamaan oman TODELLA hartaasti ja pitkään odotetun poikansa. Jumala myös uhrasi ainoan poikansa. Aabraham uskoi, että Jumala pystyi herättämään kuolleenkin eloon.

 

SANGVIINIKKO - PIETARI

Meidän sangviinikkojen on hyvä muistaa sangviinisen apostoli Pietarin töppäysten ja vahvuuksien tuomat opetukset.

 

Sangviinikko sai siis nimensä kuumana virtaavasta verestään. Jeesuksen tavatessa Pietarin ensi kertaa (Joh 1), hänen kerrotaan "katsoneen tiukasti tätä" ja sanoneen: "Sinun nimesi on Simon, Johanneksen poika, mutta sinun nimesi on oleva Pietari" (käännettynä kallionlohkare). Simon oli puheliaita seuramiehiä. Kesti pitkään, ennen kuin hänestä tuli tuo kallio, yksi alkuseurakunnan johtajista. Pietarin kirjeissä kirjoittaa kallio - usein aiheinaan juuri edesottamukset, joissa evankeliumi-kirjojen Simon pahiten impulsiivisesti möhläsi. Kun Simon hölmöilee, hänestä käytetään nimeä Simon. Kun hän hölmöilee oikein kunnolla, kutsuttiin häntä nimellä 'Simon, Simon!' Kun tilanteesta ei oikein käy ilmi, miten mies suoriutui, käytti Jeesus nimeä 'Simon Pietari' ikään kuin neutraalisti. Pietarin epistolakirjeissä esiintyy jo muuttunut mies. On hienoa lukea, miten hän käsittelee nyt kantapään kautta oppineena miltei järjestelmällisesti samoja teemoja, joissa evankeliumien lehdillä itse töpeksi.

 

Pietari on opetuslapsista se, joka ikään kuin päätyi väkisinkin johtajaksi. Hän oli niin aktiivinen. Hän kysyy evankeliumien sivuilla Jeesukselta enemmän kysymyksiä kuin kaikki muut apostolit yhteensä. Kahdessa apostolien nimilistassa nimien järjestys vaihtelee kolmen neljästä nimestä koostuvan ryhmän sisällä - mutta kumpikin lista alkaa sanoin: "Protos - Pietari". Ensimmäisenä Pietari. Hän oli kunnianhimoinen ja työnsi nenänsä joka paikkaan. Raamatun hölmöin kommentti lienee kirkastusvuoren kokemus, jossa Jeesuksen kärsimystien alkaessa Elia ja Mooses ilmestyivät hänelle, Pietarin ja kahden muun sisäpiirin opetuslasten läsnä ollessa. Ja mitä sanoikaan impulsiivinen Pietari hetken mielijohteesta kun ei muutakaan keksinyt ja jollakin piti rikkoa hiljaisuus? "Herra! Meidän on tässä hyvä olla! Tahdotko että pystytämme tähän teltan!" Kun sangviinikko ei tiedä mitä tehdä - hän puhuu ja katkaisee painostavan hiljaisuuden! Puhuu mitä tahansa sylki suuhun tuo. Pietari toimi kuitenkin bona fide, hyvää tarkoittaen, mutta siihen se sittetn jääkin. Mies olisi saanut keskustella isien kanssa jotka kuolivat tuhat vuotta aiemmin ja tyrii koko tilaisuuden. On muuten mielenkiintoista, että Elia ja Mooses olivat tunnettuja opetuslapsistansa. Jeesusta tervehtiessään he mahtoivat pudistella päätään siitä, millaista Vapahtajan paraskin oppilasaines oli. Jumala keskeyttikin Pietarin väärään aikaan ja väärässä paikassa sanotut sanat: "Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt. Kuulkaa häntä!"

 

Pietarin impulsiivisuuden paras (pahin) osoitus lienee kuitenkin Getsemanen tapahtumat: "Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus. Niin Jeesus sanoi Pietarille: "Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?" (Joh 18:10-11). Varmaankin Pietari yritti viedä koko päätä. Sangviinikot ovat toiminnan miehiä, eivät ajattelijoita, vanhan Aataminsa puolesta. Harkitsemattomasta toiminnasta kertoo myös ylösnousemuksen todistajantoimi, jolloin Pietari lähti juoksemaan siltä istumalta: "Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle. Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä." (Joh 20:1-8) Ja ei kun menoks!

 

Kerran Pietari hyppäsi kävelemään veden päällä kuolemanvaarallisessa myrskyssä, ennen kuin edes muisti, etteivät isot kalastajanäijät pysy veden pinnalla: "14:23 Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö." Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten." Hän sanoi: "Tule." Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua." Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli." (Mt 14:24-32). Toisellakin kertaa hän toimi samaan tapaan: "Simon Pietari sanoi heille: "Minä menen kalaan." He sanoivat hänelle: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra." Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä." (Joh 21:3-11).
 

Estottomuudesta on silti myös iloa ja apua. Sangviinikko pyrkii olemaan ihmisille mieleen ja häntä on melkeinpä pakko rakastaa, siitä huolimatta millainen hän on. Ensimmäisen kalaihmeen jälkeen Pietari heittäytyi spontaanisti Jeesuksen jalkoihin ja julisti ensimmäisenä ääneen Jeesuksen olevan kuka Hän oli: "5:1 Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla, niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan. Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä. Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle." Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot." Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." (Lk 5.1-8). "Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: "Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?" Niin he sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista." Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." (Mt 16:13-19). "Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna." Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh 6: 65-69). Monen vertauksen jälkeen Pietari oli se, joka ääneen kysyi, mitä vertaus merkitsi. Jos muut olisivat sen käsittäneet, niin hekin olisivat voineet vastata.

 

Spontaani sangviinikko ei välttämättä ole tekopyhä teeskentelijä, vaikka siltä joskus hänen käyttäytymisensä vaikuttaisikin. Eräs sangviinikkojen helmasynti on itsekeskeisyys. Menestys nousi herkästi Pietarille päähän. Heti "Sinä olet kallionlohkare" tai "taivasten avaimet" -puheen jälkeen Jeesus sanoi seuraavassa keskustelussa Pietarille: "Mene pois, saatana!" Pietarin alettua neuvomaan Jeesusta, ettei hänen tarvinnut hankkiutua niin suuriin ongelmiin että joutuisi ristiinnaulituksi. Edelleen sangviinikko on taipuvainen anteliaisuuteen ja myötätuntoon. Hän vain rehvastelee ja kerskuu lahjoillaan turhan usein, eikä anna almujaan salassa kuten pitäisi. Paineen alla sangviinikko usein valehtelee ja hänen tarinansa voivat saattaa huolettomankin elämän monimutkaiseksi ja onnettomaksi perättömien tarinoiden sekasotkuksi. Usein sangviinikko on jopa helpottunut jäädessään valheistaan ja synneistään kiinni, voidessaan katua niitä avoimesti. Pietari itki hillittömästi ja sangviinikolle katumus onkin usein aitoa. Jos Pyhä Henki johtaa sangviinikkoa, parannus voi jopa tapahtua käänteentekevänä kurssinmuutoksena käytännössäkin. Jeesuksen kieltäessään Pietari oli rupatellut ja oleillut pihavalkealla nuotion äärellä. Hän oli herkkä ihmisten mielialalle ja mukaili juttukaverien kielteistä suhtautumista Jeesukseen joka oli kuulusteltavana. Miellyttäessään ympäristöään Pietari meni jopa niin pitkälle, että kielsi Jeesuksen sadatellen niin että ärräpäät raikuivat:"Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: "Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa." Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä, mitä sanot." Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi sielläoleville: "Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa." Ja taas hän kielsi valalla vannoen: "En tunne sitä miestä." Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut." Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: "En tunne sitä miestä." Ja samassa lauloi kukko. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: "Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Ja hän meni ulos ja itki katkerasti." (Mt. 27:70-75.) Luonnetyypeistä lähinnä sangviinikot ja melankolikot ovat taipuvaisia itkemään, mutta katumuksen syvyyttä ei voi mitata kyynelten määrästä.

 

Sangviinikon egoismi tekee hänestä kunniaa ja mainetta tavoittelevan. Apostolien teoissa on muuttunut Pietari, joka toimittaa ainoan kuolleesta herättämisen melko huomaamattomasti yläsalissa. Pietari oli kansanmies, Ylösnousemuksensa jälkeen, Joh 21 kohtauksessa rantanuotiolta, Jeesus kysyi kolmesti Pietarilta, rakastaako tämä häntä. Jeesus käytti pyyteetöntä rakkautta merkitsevää agapee-sanaa (käännöksessä) kaksi kertaa, mutta Pietari vastasi käyttäen filia-sanaa: Pidän sinusta, olen sinuun kiintynyt. Viimeisellä kerralla Jeesuskin käytti tykätä-sanaa, uskoen tälle miehelle sekä lampaidensa että karitsojensa kaitsemisen ja ruokkimisen.

 

Pietarin tarinan opetus on: Meillä sangviinikoillakin on toivoa!
 

 

KOLEERIKKO - PAAVALI

Meidän koleerikkojen on hyvä muistaa koleerisen apostoli Paavalin töppäysten ja vahvuuksien tuomat opetukset. Paavali on hyvä esimerkki, paitsi koleerikosta, myös muuttuneesta koleerisesta luonteesta. Koleerikko on käytännön mies. Toiminnan mies. Koleerikko on helposti komenteleva, voimakastahtoinen ja toisaalta hyvin optimistinen. Hänen mielensä on täynnä suunnitelmia ja tavoitteita, ilman että kyseessä olisivat sinänsä mitkään pilvilinnat. Sangviinikon tavoin koleerikkokin on ulospäin suuntautuva, joskaan ei yhtä kiihkeä kuin sangviinikko.

 

Vaikka koleerikko onkin tuottelias, on hänellä luontaisia heikkoja puolia. Hän on usein äkkipikainen, kärsimätön, itsetietoinen, jopa julma. Pahana päivänä koleerikko osaa olla ivallinen ja pureva. Hyvästä rakennusurakoitsijasta, kampanjapäälliköstä, poliitikosta, järjestysmiehestä ei välttämättä ole kärsivällisyyttä vaativaan näpertelyyn.

 

Paavalin elämänmuutos oli niin suuri, että Saulus tarsolainen vaihtoi jopa nimensä muotoon Paulus, Paavali. Hän oli uskonnollinen ja sivistynyt tai oppinut koleerikko. Hänet mainitaan ensi kerran Raamatussa alkuseurakunnan ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen kivittämisen yhteydessä. "Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa... He huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen... Saulus puuskui uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan" (Apt. 7:57,58). Maailman diktaattoreista ja rikollisista suurin osa on ollut koleerisia luonteenlaadultaan. Kristitylle koleerikolle on tärkeä muistaa inhimillisen lämmön osoittaminen ja karistaa töykeys ja ivallisuus. Koleerikot ovat silti usein ovelia toimissaan, niinpä Paavalikin "meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin" (Apt 9:1-2). Damaskon seurakuntalaiset eivät tahtoneetkaan uskoa lainkaan Paavalin kääntymykseen koska tiesivät "miten paljon pahaa" Saulus oli tehnyt. Paavali itse kutsui itseänsä myöhemmin epistoloissa "syntisistä suurimmaksi (työnjohtajaksi kirjaimellisesti), koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Ten sen kuitenkin tietämättömyydessä."

 

Miltei aina ihmisellä on toinenkin luonnetyyppi, niin myös Paavalilla. Paavali oli myös masentumiseen taipuvainen melankolikko-älykkö. Puhtaaksi melankolikoksi Paavalin pohdiskelevat kirjeet ovat kuitenkin hyvin toiminnanläheisiä siinä missä yleensä melankolikot ovat taipuvaisia teoreettisiin ja filosofisiin, käytännölle vieraampiin ajatusrakennelmiin. Jeesuksen voisi väittää olleen henkilö, joka osasi kaivaa luonteensa ja "karismojensa" (armolahjojensa) paletista esiin kaikki luonnetyypit vahvoina. Sananlaskut 20:5 "Kuin syvät vedet ovat miehen sydämen aivoitukset, mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin."

 

Yleensä koleerikolla on voimakas tahto. Toivoa vain sopii, että koleerikon tahdonvoima suuntautuisi rakentaviin ja hyviin tarkoitusperiin. Koleerikot ovat niitä luokkatovereita, jotka eivät saa kokeista parhaita arvosanoja, mutta menestyvät silti parhaiten työelämässä vanhempina. He menestyvät alalla kuin alalla, harvemmin kuitenkaan älynlahjojensa takia... Joku muu olisi jo heittänyt pyyhkeen kehään, mutta koleerikko koettaa vielä, maaliin saakka. Paavali myös korostaa kirjeissään, mm. 1 Kor 9:23-27 itsekurista määrätietoisuuden yhteydessä: "Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi. Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi."

 

Hyvinvointiyhteiskunnassa riski lässähtää sohvan pahnan pohjille sohvaperunaksi on suurempi kuin koskaan. Paavali paljasti salaisuutensa ja painotti itsekurin alkavan mielen hillitsemisestä. Samoin pakkosiirtolaisuuteen 12-ikäisenä (bar mitsva) viety profeetta Daniel: 1:8 "Mutta Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja viinillä, jota tämä joi, ja anoi hoviherrain päälliköltä, ettei hänen tarvitsisi itseään saastuttaa."

Myös Jeesus painotti sitä, mitä ihminen pyörittää mielessään. Matteus 15:17-20: "Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu? Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä." Matteus 6:21-23: "Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!" Jo Vanhan Testamentin Sananlaskut painottavat omistautumista ja itsekuria aforismeissaan - ja Sananlaskut juutalainen mies osasi ulkoa: "4:13 -27: "Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi. Älä lähde jumalattomien polulle, älä astu pahojen tielle. Anna sen olla, älä mene sille, poikkea pois ja mene ohitse. Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet. Niin he syövät leipänään jumalattomuutta, juovat viininään väkivallan tekoja. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka. Jumalattomain tie on kuin pimeys: eivät he tiedä, mihin kompastuvat. Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta."

 

Käytännönläheisen ja yleensä vähemmän esteettisen koleerikon kiusaus on luottaa omaan itseensä Jumalan voiman sijasta. Toisaalta juuri koleerikko voi itseuskon voittaessaan ymmärtää Jumalan avun todellisuuden kouriintuntuvammin kuin kukaan. Rukous ei ole haihattelua. Menestys on riippuvainen Pyhästä Hengestä ja vaatii herkkyyttä Jumalan tahdon etsimisessä. Apostolien teot saattavat viitata siihen, että koleerinen Paavali lankesi juuri tällä saralla, mennessään jääräpäisesti Jerusalemia kohti "hengessä sidottuna". Oliko kyseessä oma henki vai Jumalan henki? Kaikkialla varoitettiin, että Paavalia odottavat Jerusalemissa vankila ja kahleet, mutta tämä ikään kuin vain yllytti Paavalia. Mitä enemmän koleerikkoa vastustetaan  ja estellään, sen kovemmin hän vain rynnii eteenpäin - vaikka sitten lyödäkseen päätään Suomen mäntyyn. Synti johtaa toiseen ja riippuvaisuus toisiin addiktioihin. Jerusalemissa ollessaan Paavali leikkasi hiuksensa nasiirinlupauksen merkiksi, vannoi olevansa fariseusten jälkeläinen, ja ympärileikkasi uskollisimman opetuslapsensa Timoteuksen. Toisaalta murhayrityksestä veljenpoikansa avulla selviydyttyään Paavali kirjoitti alkaneessa vankeudessa tärkeät kirjeensä. Toisaalta jääräpäisen ja pöyhkeänkin eteenpäin rynnimisen ansiosta tällä vankilatourneella Paavali sai aikaa kirjoittaa epistolansa ja todistaa maaherroille, kuninkaille ja viimein keisarillekin, kuten hän jo alunperin profetiassa oli saanut kuulla.

 

Aikuinen koleerikko ei hevin käänny, vaan kovat keinot ovat tarpeen. Hänen uskoontulonsa jälkeen toiminnasta on kuitenkin oksat pois, so to say. "Turha sinun on potkia tutkainta vastaan" kuului taivaasta ukkosenjylinän äänestä Paavalin sokeutuessa Damaskon tiellä. Tutkain oli piikki, jolla ohjailtiin härkää joka ei pelkästä taputuksesta tai vitsasta totellut. Vain tutkain tai Indiana Jonesin härkäruoska toimii näin paksuun nahkaan. Mutta Pyhän Hengen herkässä johdatuksessa tarmo kohdistuu oikeaan suuntaan eikä koleerikko mylvi eteenpäin kuin sonni.

 

Paavalin vallitseva piirre ennen kääntymistä oli viha, mutta sittemmin paksua ja sitkeää pahantahtoisuutta ei enää esiinny, kiivastumista vain. "Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen antamisen kautta" jo pelastumisen hetkellä, kirjoitti koleerikko. Apostolien teoissa tai epistoloissa ei suoraan kerrota Paavalin pyytäneen anteeksi riitaansa Barnabaan kanssa, mutta koska välit myöhemmin lähentyivät, hän epäilemättä katui evankeliumin kirjoittaja Markuksen burnoutista tai pelkuruudesta johtunutta riitaa. Kuten arvata saattaa, lojaali Barnabas puolusti nuorta Markusta, mutta Paavali ei tahtonut vastoinkäymisissä lamaantunutta masentujatyyppiä uudelle lähetysmatkalle riippakiveksi. "Ja he kiivastuivat niin, että erkanivat toisitaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyproon" (Teot 15:39). Myöhemmin vankilassa ollessaan Markuksenkin seura jo kelpasi, itse asiassa nimenomaan Markuksen seuraa Paavali oli vailla ja juuri tämän vierailut mainitsi. Yleensä koleerikkoa on vaikea miellyttää, koska hänellä on jyrkät mielipiteet ja hän voi tyrmätä ajatukset pikkuvirheen takia. Paavali oppi keskittymään kuulijoiden tunteisiin enemmän kuin omaan itseilmaisuunsa. Tekojen 16. luvussa kerrotaan Paavalin taitavasta asenteesta naisia kohtaan. Jumala antoi hänelle näyssä kehotuksen lähteä Makedoniaan (siis Eurooppaan). Siellä ensimmäiset hänen tapaamansa hengelliset keskustelijat olivatkin naisia. Oikeastaan koko Apostolien Teot kuvaa Paavalin kohdalla ensisijaisesti hänen huolenpitoaan naisista. Se oli jyrkästi tuonaikaisen etiketin vastaista - ja myös jyrkästi Paavalin koleerisen luonteen vastaista. Miehet, jotka eivät ole lempeitä edes vaimoilleen, eivät ole Pyhän Hengen kuljettamia tai täyttämiä.

 

Teot 23 kuvaa toista kiivastumista, Paavalin pitäessä puolustuspuhetta juutalaisten ylimmän neuvoston Sanhedrinin 70 jäsenen edessä: "'Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti' Mutta ylimmäinen pappi Ananias käski lähellä seisovia lyömään häntä vasten suuta. Silloin Paavali sanoi hänelle: 'Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?' Niin ne, jotka seisoivat lähellä, sanoivat: "Herjaatko sinä Jumalan ylimmäistä pappia?" Ja Paavali sanoi: "En tiennyt, veljet, että hän on ylimmäinen pappi; sillä kirjoitettu on: 'Kansasi ruhtinasta älä kiroa'." Spontaani raivo on tyypillinen koleerikon vanhan-Aatamin lihallinen ele, siinä missä flegmaatikko tuppaa vaipumaan passiiviseksi sivusta spektaattoriksi, melankolikko masentumaan ja sangvinikko välttämään konfliktia vaikka pitäisi puuttua väärnkäytökseen. Saman neuvoston edessähän Jeesus oli lähinnä vaiti, mitä kovasti kummasteltiin. Jeesusta lyödessä samaan tapaan, hän vain kysyi mitä oli tehnyt väärin? Kun vastausta ei kuulunut, siinä missä Paavalilta paloi hihat, kysyi Jeesus rauhallisesti, miksi siis minua lyöt? Cool cat.

 

1 Tim 6:6: "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa." Koleerikkoa ajaa eteenpäin tyytymättömyys ja kunnianhimo. Tyypillisesti menestyneet koleerikko-liikemiehet eivät silti menestyksensä saavutettuaankaan ole yhtään sen voitokkaampia (onnellisempia), päinvastoin. Kun he saapuvat yhdelle huipulle, he huomaavatkin että se on tyhjä ja alkavat katsella seuraavaa. Tahdonvoima ja itseriittoisuus voi olla myös kirous, eikä sitä vaivaa menestys vähennä. Vaan Job 14:10 "mies kun kuolee makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?" Pumminmerkkejä koleerisessä käytöksessä ei kuitenkaan ole, eikä koleerikkoa sossunluukulta yleensä löydetä kuin äärimmäisten olosuhteitten uhrina. Apt. 20:34-35: "En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.'" Ahkeruus hyvä, sen kehuminen pahasta.

 

Yksinäinen susi ei välttämättä silti inhoa lähimmäisiä. Sellainen vain kokee, että moni asia on parempi tehdä itse. Esimerkiksi epäjumalankuvia täynnä olleessa Ateenassa Paavali ei katsonut tarpeelliseksi odottaa tiiminsä muita jäseniä vaan oli näiden tullessa jo päätynyt puolustamaan puheitansa toreilla Akropoliin kukkulan Areiopagille saakka: "hänen henkensä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia" (Apt 17). Pienikokoiset ihmiset ovat toisinaan mahtipontisia ja heillä on tarvetta korostaa itseänsä. Paavalin annetaan ymmärtää olleen hyvin pienikokoinen ja lyhyt mies. Koleerikon voi olla vaikea rentoutua tai nauttia estetiikasta. Vapaa-aika voi olla todellinen ongelma ja perhe voi kärsiä tästä. Koleerikon vaimo joutuukin kestämään tunneshokkeja yhtä paljon kuin toisten luonteiden paremmat puoliskot yhteensä, sanotaan. Jos koleerikko ei ole Hengen täyttämä ja toimi rauhasta käsin. Moni koleerikko paiskii töitä kuin viimeistä päivää provideeratakseen perheelleen paremmat ulkonaiset elinolosuhteet - vaikka onnellisemmaksi muut tekisi koleerikon antama aika. Rakkautta perhe tarvii enemmän kuin rahaa. Paavalin epistolakirjeet eivät koskaan jää abstraktille tasolle, vaan niissä on kulminaatiopiste "siis" tai "sentähden", jonka jälkeen alkavat käytännönläheiset neuvot ja kehotukset. Melankolikot pyörittelevät saarnoissaan usein abstrakteja asioita ja teologiaa. Sangviinikkosaarnaajat tunnetaan retorisista puhetaidoistaan ja tunnepitoisuudesta. Oli kerrassaan loistava puhe! Vahinko vain, ettei kukaan enää muista mitä puhe käsitteli. Koleerikko puhuu usein nopeasti niin ettei puhe pitkästytä. Puhe voi tosin olla melkein pakonomaista tyrkyttämistä, koska puhujalle on selvää että evankeliumi on ainoa ratkaisu seurakunnan ongelmiin: 20:7-8 "Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. Ja monta lamppua oli palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla." Paavali saarnasi yhden nuoren miehen melkein hengiltä, tämä kun nukahti ja putosi kadulle ikkunalta tätä puhetta kuunnellessaan. Näin tapahtui ihme: "Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena. Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki." Kaikkein kummallisinta on kuitenkin, mitä tämän jälkeen tapahtui: "Niin hän meni jälleen ylös, mursi leipää ja söi; ja hän puhui kauan heidän kanssansa, päivän koittoon asti, ja lähti sitten matkalle. (Ja he veivät pojan sieltä elävänä ja tulivat suuresti lohdutetuiksi.)" Toisin sanoen: Paavali jatkoi kesken jäänyttä puhettaan, asia kun oli niin tärkeä... Paavali tosin näki tässä vanhan seurakuntansa viimeistä kertaa.

 

Koleerikolle on tyypillistä yrittää johtaa muita. Päälläpäsmäreistä puhutaan. Paavalin saadessa työkutsunsa hänet kutsuttiin työskentelemään Barnabaan rinnalla Antiokiassa. Kuitenkin jo miesten lähtiessä Pafosta, puhuttiin "Paavalista ja hänen seuralaisistaan" (Apt 13:13). Tästä eteenpäin puhutaan Paavalista ja Barnabaasta, siinä järjestyksessä. Jopa Paavalin ollessa sidottuna vankina, vieläpä laivan ruumassa ja vieläpä laivan merihädässä haaksirikon partaalla ja johtosuhteitten vaatiessa voimatoimia, päätyi Paavali roomalaisten johtajaksi:

Apt 27: 15-44: "Mutta ennen pitkää syöksyi saaren päällitse raju tuuli, niin sanottu koillismyrsky. Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta tuuleen, jätimme sen valtoihinsa ja jouduimme tuuliajolle. Ja päästyämme erään pienen, Klauda nimisen saaren suojaan me töintuskin saimme venheen korjuuseen. Vedettyään sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat laivan ympäri köysiä, ja kun pelkäsivät ajautuvansa Syrtteihin, laskivat he purjeet alas, ja niin he ajelehtivat. Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, heittivät he seuraavana päivänä lastia mereen, ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat mereen laivan kaluston. Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo. Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat.' Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön aikaan, että lähestyttiin jotakin maata. Ja luodattuaan he huomasivat syvyyden olevan kaksikymmentä syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan he taas luotasivat ja huomasivat syvyyden viideksitoista syleksi. Ja kun he pelkäsivät meidän viskautuvan karille, laskivat he laivan perästä neljä ankkuria ja odottivat ikävöiden päivän tuloa. Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat venheen mereen sillä tekosyyllä, että muka aikoivat keulapuolesta viedä ulos ankkureita. Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua." Silloin sotamiehet hakkasivat poikki venheen köydet ja päästivät sen menemään. Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sentähden minä kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä katoava." Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään. Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa. Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä. Ja kun he olivat tulleet ravituiksi, kevensivät he laivaa heittämällä viljan mereen. Päivän tultua he eivät tunteneet maata, mutta huomasivat lahden, jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos mahdollista, laskea laivan. Ja he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit mereen; samalla he päästivät peräsinten nuorat, nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti. Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä siihen; keulapuoli tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta peräpuoli hajosi aaltojen voimasta. Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla karkuun. Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä maihin ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja näin kaikki pelastuivat maalle."

Vankiloissa viruessaan Paavali todisti järjestelmällisesti vartijoillensa ja muille vangeille. Fil 4: 22: "Tervehdyksen lähettävät teille kaikki pyhät, mutta varsinkin ne, jotka ovat keisarin huoneväkeä." Tämä huoneväki oli vartiosotilaita ja henkivartiostoa. Osa siitä oli tullut tuntemaan Vapahtajan ja ottanut Hänet Herrakseen. Tuomarointia odottava vanki oli tapana kytkeä kettingillä vartijasotilaaseen. Sen vuoksi on arveltu, että juuri Filippiläiskirjeessä on niin paljon taukojakin tekstissä. Paavali ehkä joutui keskeyttämään sanelunsa tai hitaan kirjoittamisensa tuon tuosta vartijan mielenoikuista.

 

Koleerikot lietsovat muutosta ja vallankumouksiakin. Välttämättä heidän myötätuntonsa heidän auttamiaan ihmisiä kohtaan ei edes ole kovin intensiivinen, vaan johtuu toiminnanhalusta. Muiden puheet voivat valua tämän projektipäällikön mielestä kuin vesi hanhen selästä tai pysyä ulkopuolella kuin vesi puolukan lehdellä. Kun Pietari toimi epäjohdonmukaisesti ja teeskennellen "Minä vastustin häntä vasten kasvoja, koska Pietari oli herättänyt suurta paheksumista". Parempi toisaalta vastustaa kasvotusten kuin haukkua selän takana. Missä Paavali, siellä väittely. Kuitenkin juuri tämä mies kirjoittaa Tiitus 3:9: 2Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia." Koleerikkoa joko rakastetaan tai vihataan, kylmäksi hän ei jätä ketään. Ikonionissa Paavalia kivitettiin ja hänen luultiin jo kuolleenkin - mutta mies kömpi ylös ja meni seuraavaan kaupunkiin (ilman sairaslomaa): "Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi. Mutta kun opetuslapset olivat kokoontuneet hänen ympärilleen, nousi hän ja meni kaupunkiin." ja kuin muina miehinä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan: "Ja seuraavana päivänä hän lähti Barnabaan kanssa Derbeen." (Teot 14:19-21) Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Vanhoja kärsimyksiä ei saa jäädä muistelemaan eikä haavoja nuolemaan. Kurinalaisuudestakin puhutaan: "Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa." Teot 3:13-14. Vielä erikoisemmaksi Ikonionin kivityksen teki se, että juuri tämän paikkakunnan väki yritti ensin palvoa Barnabaata Zeuksena ja Paavalia tämän Hermeenä, joka oli Zeuksen sanansaattaja: "Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme." Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui. Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata. Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat ja sanoivat: "Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te, ja julistamme teille evankeliumia, että te kääntyisitte noista turhista jumalista elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on. Menneitten sukupolvien aikoina hän on sallinut kaikkien pakanain vaeltaa omia teitänsä; ja kuitenkaan hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt teille hyvää, antaen teille taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla." Näin puhuen he vaivoin saivat kansan hillityksi uhraamasta heille." (Apt 14:11-18). Joku olisi voinut tarttua tilaisuuteen ja hyötyä ansaitsemattomasta asemasta. Nöyryys on tavallistakin harvinaisempi jalokivi koleerikolle. 2 Kor 12:7: "Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi."

 

Jos ihmisellä ei ole päämäärää, maalia, hän ei pyri mihinkään. Ihminen on, mitä ajattelee sydämessään olevansa. Varsinkin nukkumaan pannessa mielessä viihtyvät ajatukset ovat keskeisiä ja niitä kannattaisi hoitaa. Nukahtaessa on tärkeä miettiä myönteisesti päivällä tehtyjä töitä ja käytyjä keskusteluja, tuoden ne rukouksessa Jumalalle. Asiat pitää kohdata uskossa. Vapaapäivääkään ei kannata viettää ilman että suunnittelee päivänsä. Asiat kannattaa myös laittaa tärkeysjärjestykseen ja aloittaa tärkeimmästä tai epämiellyttävimmästä asiasta ensin. Voit myös pyytää Jumalaa antamaan sinulle sekä lyhyen että keskipitkän ja pitkän aikajänteen tavoitteet. Eläkkeelle jääneistä uskovistakin onnellisimpia vaikuttavat olevan ne, jotka eivät koskaan vetäytyneet eläkkeelle hengellisestä työstä. Se pitää heidät motivoituneina. Tämän takia maallistakaan työtä ei saa päästää liian tärkeäksi ja uhrata sille kaikkia resurssejansa jatkuvasti. Työnantajaan pettyy aina, loppujen lopuksi. Jumala on ainoa täydellinen työnantaja. Lähetyskäsky lupaa, että Jeesukselle on Ylösnousemuksen jälkeen annettu kaikki valta, paitsi taivaassa myös maan päällä, niillä retkillä kun teemme opetuslapsia Jeesukselle. On syytä muistaa, että Vapahtajakin puhui pelastuksen levosta, mutta jatkoi vielä psyykkisestä levosta. Sille olennaista on turhan kunnianhimon ja ylimitoitettujen tavoitteiden poissaolo. Mt 11:28-30: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

 

Jerusalemissa taas perustettiin kokonainen salaseura Paavalia vastaan ja järjettömyyksissään sen jäsenet vannoivat, etteivät söisi sen paremmin kuin joisikaan, ennen kuin Paavali oli murhattu. Toisaalta jotkut olivat valmiit uhraamaan "silmänsäkin päästään" jos siitä olisi Paavalille apua ja Akylaan vaimo Priskillan sanotaan olleen petojen areenalla (?) Paavalia ilmeisesti puolustaessaan. Akylaalla ei tainnut olla muuta vaihtoehtoa kuin hypätä perässä auttamaan, kukaan ei saanut selkkauksessa surmaansa. Uskollisuudesta puhuttaessa Timoteus ja Luukas seurasivat paavalia maailman ääriin.

 

Paavali oli valtava optimisti ja uskoi saavansa Jumalan Hengen avulla paljon aikaan. Ja hän sai paljon aikaan paljon, paljon enemmän. 2 Kor 11:23-33: 2 "He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös. He ovat Kristuksen palvelijoita - puhun kuin mieltä vailla - minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta. Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista. Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele. Damaskossa kuningas Aretaan käskynhaltija vartioi damaskolaisten kaupunkia ottaaksensa minut kiinni, ja muurin ikkuna-aukosta minut laskettiin korissa maahan, ja niin minä pääsin hänen käsistänsä." - Ja tämä luettelo oli vielä kirjoitettu ennen varsinaisten vaikeuksien alkua, ennen kolmea vankilaputkea ja erityisesti Jerusalemista alkanutta vankeutta. Luvatussa maassa oli jättiläisiä ja linnoitetut kaupungit. Uskossa niissä näkee Jumalan mahdollisuuden, ei pelkästään vaikeuksia, etenkään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia (Force Majoure). "Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet. Sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu." (Apt 27:25).

 

Juuri näennäisesti tarmokas ja tehokas koleerikko kaipaa hengen hedelmien koko listaa: "Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki." (Gal 5:22). Tim LaHaye kirjoittaa: "En ole vielä tavannut onnetonta, täydellisesti itseään Jumalan käsiin antanutta uskovaista. Tunnen kuitenkin lukuisia kristittyjä, jotka eivät tahdo antautua Jumalan ohjattaviksi kokonaan ja ovat siksi onnettomia." Mt 10:39: "Joka löytää elämänsä, kadottaa sen. ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." Paavali olisi ollut tehokas myös fariseuksena tai Rooman virkamiehenä. Koska hän oli opiskellut ylirabbi Gamalielin jalkojen juuressa, olisi hän ollut tyrkyllä vanhemmiten korkeimpiin virkoihin, ehkä jopa ylipapiksi. Paavali erotettiin koruttomattomasti neuvostosta ja hänen nimestään tuli halveksittu koko Israelissa. Mutta Room. "6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle."
 

 

MELANKOLIKKO - MOOSES

Meidän melankolikkojen on hyvä muistaa melankolisen toimittaja Mooseksen töppäysten ja vahvuuksien tuomat opetukset. Usein melankolinen luonne on siunattu lahjoilla ja herkkyydellä tuntea ja kokea. Tavallaan kyse on rikkaimmasta luonteesta emotionaalisesti, olkoon sitten kyse miehestä tai naisesta. Tämän luonteen vaikein piirre kätkeytyy helppouteen luisua kielteisten ajatusten kierteeseen. Kuitenkin monet maailmanhistorian neroista ovat olleet melankolikkoja. Jotkut suurimmista oivalluksistaan he ovat tuottaneet syvästä masennuksesta käsin, mikäli masennus ei ole suistanut heitä apaattisiksi ja tuottamattomiksi. Raamatun muita melankolikkoja lienevät olleet mm. Jaakob, Salomo, Elia, Elisa, Jeremia, Jesaja, Daniel, Hesekiel, Obadja, Joona, Johannes Kastaja, apostolit Johannes ja Tuomas. Melankolikko analysoi, on uhrautuvainen ja uskollinen. Hän ei ole pyrkyri, eikä välttämättä edes yritä elämässään kovasti eteen päin. Epätavallista lahjakkuutta varjostavat epätavallisen suuret huonot puolet, jotka voivatkin mitätöidä melankolikon aikaansaannokset tyystin. Monet maailman merkittävimmistä tutkijoista, luonnontieteilijöistä, taiteilijoista, säveltäjistä, filosofeista, keksijöistä ja teoreetikoista ovat kuitenkin olleet melankolikkoja.

 

"Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa", kuvasi ensimmäinen marttyyri Stefanus (Apt 7:22). Egypti oli koko maailman sivistyksen kehto. Mooses oli huipputiedemies Josefuksen Raamatun ulkopuolisten tekstien mukaan - mutta hän ei silti jäänyt tuon viisauden lumoihin. Taikauskosta ei hänen kirjoituksissaan ole jälkeäkään. Korkeakoulutetusta tehtiin Midianin maassa kuitenkin egyptiläisten paskaduunien tekijä: paimen poikasten sekaan. Omituista on, että vielä 40 vuoden jälkeenkin, 80-vuotiaana, hän harjoitti samaa työtä eikä oltu maaseudulla korkean koulutuksensa kanssa paljon muuhun katsottu kelpaavaksi. Tämä on ollut todellinen elämänkoulu lahjakkaalle melankolikolle. Turhautuminen on ollut vain senttien päässä.

 

On myös omituista, miksi Jumala valitsi juuri melankolikon juutalaisten toiseksi suurimmaksi johtajaksi. Melankolikot eivät yleensä ole mitään johtajatyyppiä. Varsinkaan melankolikot, jotka eivät tahtoneet koko hommaan vuosikymmenten aikana patoutuneessa mietteissä: "Oi Herra! Lähetä kuka muu tahansa!" (2 Moos 4:13). Tämä sanottiin vieläpä sen jälkeen, kun Mooses oli todennut Jumalan antaneen hänelle kyvyn tehdä yliluonnollisia tunnustekoja. Toki Mookseksella oli koko 40 vuoden ajan paimennellessa ollut lähinnä yksi haavenäky: sama jonka takia hän joutui pakenemaankin iskettyään egyptiläisen orjapiiskurin kuoliaaksi. Jumala antoi Moosekselle aiheet joista kirjoittaa, omia lahjojaan hän käytti asioiden ilmaisemiseen. Melankolikoilla on tapana dramatisoida ja tehdä suuria tekoja kun aika on käsillä. Silloin aika todellakin on läsnä, kun paimen marssiin Egyptin faaraon puheille vaatimaan Jumalan palvelijakansaa vapaaksi orjuudesta. Ulkoinen paine jalostaa piilevät kyvyt melankolikosta esiin. Kun paine hellittää, tuppaa melankolikko vaipumaan passiivisuuteen tai jopa apatiaan, ellei Pyhä Henki kannustaisi häntä uusien ongelmien pariin. Dramatiikantajua ei kuitenkaan saisi valjastaa itse manipulaationa käytettäväksi. Kerran Jumala käski Mooseksen lyödä sauvallaan kalliota vesilähteen löytämiseksi. Toisella kertaa hänen piti ainoastaan puhua mutta mies meni tuolloinkin huitomaan nyt jo kuuluisalla sauvallaan. Jumala oli tästä erittäin vihainen ja ankara ja sanoi kuuluisat sanansa: "Kunniaani minä en muille anna." Tämän pieneltä tuntuvan synnin takia Palvelijakansan marssitti luvattuun maahan uusi, tahraton johtaja. Hän tosin oli Mookseksen oikea käsi Joosua.

 

"Uskon kautta" silti nuoruudessaan "kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet. Sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti. uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa. sillä koska hän ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti." Hepr. 11:24-27.

 

Lahjakas, joskin "kankealla kielellä" varustettu Mooses toimi yli 3-miljoonaisen vaelluskansan tuomarina, profeettana, lain ilmoittajana ja välimiehenä. Melankolikolla on taipumus omistautua asioille, jotka vaativat suuria henkilökohtaisia uhrauksia. Jos kohta on tehty niitäkin uhrauksia, jotka ovat olleet tekijänsä puutteiden paikkaamista ja itsetunnon kohotusta. Melankolikko palvelee muita herkemmin itsekkäistä syistä kuin muut luonteet. Lahjakkuudesta ei myöskään ole apua, jos kynttilän kätkee vakan alle. Alemmuuskompleksista puhutaan. Lääke siihen on usko. Jos melankolikko on perfektionisti, ei hän ole vanhan Aataminsa puolesta koskaan omaan tulokseensa tyytyväinen. Ilman Hengen johdatusta melankolikon on vaikea nauttia kehusta tai onnen toivotuksista. Hän muistaa sekä jalkapallon keskikenttämiehenä että kapellimestarina paremmin ne virheet joita teki. Kirjailijana melankolikko voi lukea tekstinsä kymmeniä kertoja ennen kuin päästää käsikirjoituksen käsistään. Toisaalta Mooseksen kirjat ovat niin yksityiskohtaisia säädöskokoelmia, ettei niille ole vertaa koko muussa Raamatussa. Kuivaksi haukutussa Kolmannessa Mooseksenkirjassa tosin on enemmän suoria lainauksia Jumalalta kuin missään muussa Raamatun kirjassa, noin 80%. Laki eli toora sisältää yksityiskohtaisia selostuksia juhlamenoista, hallinnosta, pappeudesta, ilmestysmajan arkkitehtuurista et ceteraa. Ohjeet eivät olleet ohjeellisia, vaan noudatettaviksi kirjaimellisen tarkasti, jotta viesti säilyisi tuleville polville eikä vesittyisi. Perfektionisti harvemmin delegoi asioita muille. 2 Moos. 18:17-24: "Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa. Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait, ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä. Mutta valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi. Nämä tuomitkoot kansaa joka aika. Kaikki suuret asiat he saattakoot sinun tietoosi, mutta kaikki vähäiset asiat ratkaiskoot itse. Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja kantakoot he kuormaa sinun kanssasi. Jos näin teet ja Jumala itse sinua näin käskee, niin sinä jaksat sen kestää; ja kaikki tämä kansa saa mennä rauhassa kotiinsa." Ja Mooses noudatti appensa puhetta ja teki kaiken, mitä tämä oli sanonut."
 

Omassa lapsessaan melankolinen alemmuuskompleksi olisi tunnistettava varhain ja varoa nujertamasta lasta. Kol 3:21: "Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi." Lapsi voi tulla alisuorittajaksi, joka operoi paljon todellisten kykyjensä ja mahdollisuuksiensa alapuolella. Pahinta on, jos opettaja koulussa valaa häneen sen käsityksen, että sen tason oppilas hän onkin. 2 Moos. 4:10-11: "Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?" Ylpeyttä on sekin, että jankuttaa 'En minä mitään ole!' Mie en oo mittää. Ja huomenna en sittää.

 

Toisaalta tunteelliset melankolikot voivat hautoa aatoksissaan vainoharhaisia komplekseja vahingokseen. Melankolikolle on erityisen tärkeä säilyttää hengellinen ja henkinen puhtaus mielessään. Itseinho lamauttaa tämän tyypin lankeemuksen jälkeen. Sekä viha että pelko ja katkeruus lamauttaa ihmisen. Vaalittu viha rappeuttaa koko kehon ja impotenssi on vain yksi sen seurauksista. Katkeruus on hengellinen syöpäkasvain. Fil 4:8: "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa." 2 Moos 16:20: "Ja Mooses vihastui heihin." 2 Moos 32:19: "Hänen vihansa syttyi... hän heitti taulut käsistänsä ja murskasi ne vuoren juurella". Jeesuksen velipuoli Jaakob kirjoittaakin: "Sillmä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä." Oikeutettua vihaa on harvassa, mutta Mooseksella siihen olisi voinut olla syytäkin. Mitä eroa esimerkiksi olisi ollut kuolla Egyptissä tai kuolla erämaassa? 4 Moos 20:3-6: "Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: "Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä! Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne? Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?" Mutta Mooses ja Aaron menivät seurakunnan luota ilmestysmajan ovelle ja lankesivat kasvoilleen." Vaikka melankolikko olisikin hitaasti lämpiävä ystävystymään, hän on kerran ystävystyttyään uskollinen ja lojaali.

 

Melankolikko voi kuolla mustan sappensa yliannostukseen, kuvaannollisesti sanoen. Raamatussa kerrotaan kaikkiaan kolmesta muustakin suuresta Jumalan miehestä, jotka toivottivat itselleen kuolemaa. He olivat Job, Elia ja Joona. Näistä vain Jobilla oli objektiivisesti ajatellen syitä pyyntöönsä, kaksi muuta vain viettivät melankolista hetkeään. Masennus johtuu itsesäälistä. Maailman mukainen murhe johtaa vain kuolemaan. Siinä ei ole mitään ylevää. Se on synnillinen valinta Vapahtajan omalle. Minä en tiedä mitkä sinun ongelmasi ovat. Mutta minä tiedän kuka ja millainen Vapahtaja on. 4 Moos 11:11: "Ja Mooses sanoi Herralle: "Miksi olet tehnyt niin pahoin palvelijallesi, ja miksi en ole saanut armoa sinun silmiesi edessä, koska olet pannut kaiken tämän kansan minun taakakseni? Olenko minä kaiken tämän kansan äiti tai isä, koska käsket minua kantamaan sitä sylissäni, niinkuin hoitaja kantaa imeväistä lasta, siihen maahan, jonka olet valalla vannoen luvannut heidän isillensä? Mistä minulla on lihaa antaa kaikelle tälle kansalle, kun he ahdistavat minua itkullaan sanoen: 'Anna meille lihaa syödäksemme'? En minä jaksa yksinäni kantaa koko tätä kansaa, sillä se on minulle liian raskas. Ja jos näin aiot kohdella minua, niin surmaa minut mieluummin, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, ja päästä minut näkemästä tätä kurjuutta." No voi voi. Älä itke, ota keksi. Jos olet joskus toivottanut itsellesi kuolemaa, itse syyt eivät varmasti ole painaneet sinua muserruksiin saakka, vaan asennoitumisesi vastoinkäymisiisi. Asennoituminen vaikuttaa ajatuksiin, jotka taas vaikuttavat tunteisiisi. Jos asenteesi on määrätietoisesti kiitollinen Jumalalle, et masennu, kirjoittaa Tim LaHaye. Jos taas kiintopisteesi ovat epäsuotuisat olot jotka vallitsevat, on masennus väistämätöntä.

 

Mt. 10:19: "Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen." Pullonkaula ei lahjakkaimmillakaan meistä ole niinkään taito tehdä Jumalan työtä kuin taito olla Jumalan käytettävissä ja kuljetettavissa. Vaikeainpääsyisimmillä vuorilla ilosanoman julistajan kuraiset jalatkin olivat autuaat. Entä jos Kukaan ei usko minua! 2 Moos 4:1 Mooses vastasi ja sanoi: "Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: 'Ei Herra ole sinulle ilmestynyt'." Väheksynnän pelko on erityisen kova melankolikolle. Ja epäonnistumisen pelko. Ja esiintyminen yleisön edessä. Monesti oppineet ihmiet eivät ole kovin puheliaita, jos kohta eivät lauokaan itsestäänselvyyksiä. Small talk ei ole heidän juttunsa, vaan Big talk. Mooseksen apulaiseksi saama isoveli Aaron osoittautui maallisen mielen apukeinoksi. Aaronista oli useammin haittaa kuin hyötyä. Kutsu Jumalan puhemieheksi ei kysy puhetaitoja, vaan enemmän tottelevaisuutta saarnoja varten opiskellessa ja tutkiessa.
 

Melankolikon pelastava jae kuuluu: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa" ( Fil 4:13). Pidempi essee Mooseksesta otsikolla: Kirjoittiko Mooses Mooseksen kirjat?

 

 

Esseet perustuvat Tim LaHayen kirjoihin Ihmisluonteet Raamatun valossa sekä Ihmisluonteen muuttuminen. Myös Ole Hallesby on kirjoittanut lähdeteoksen aiheesta.

 

Pauli.Ojala@gmail.com

 

ENNEAGRAMMI & ENNEAGRAMMIT

Enneagrammi on tapa hahmottaa ihmisen tyypillistä käyttäytymistä. Se perustuu jo lapsuudessa omaksuttuihin käyttäytymismuotoihin, joiden avulla lapsi on saanut turvallisuutta ja selviytymiskokemuksia. Tätä selviytymisstrategiaa hän helposti soveltaa myös aikuisiässä. Fransiskaanipappi Richard Rohr osiutti, että jo erämaaisät tunsivat ennagrammin sen alkumodossaan (mm. Evagrios Pontoslainen 300-luvulla). Enneagrammi ennustaa siis käyttäytymistyyliä. Näitä tyylejä ajatellaan yleensä olevan yhdeksän:

1. Perfektionisti

2. Auttaja

3. Suorittaja

4. Romantikko

5. Tarkkailija

6. Kyselijä

7. Seikkailija

8. Varma

9. Sovittelija

 

Tai Kuin Kaksi Marjaa

 

http://www.kp-art.fi/default.htm

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!