Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE

Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

TALOUSSANOMAT

Korean talouskasvu korreloi kristinuskon leviämisen kanssa

 

Juttu Etelä-Koreasta ja sen talousnoususta keskittyi konfutselaisuuteen
menestyksen syynä. Korean kristillisyydestä ei mainittu sanaakaan,
vaikka kristyttyjä on Koreassa jopa puolet väsestöstä.

Eikä sikäläinen herätyskristillisyys todellakaan ole mitään kulttuurikristillisyyttä.

Korea on suurimpia kristillisen uskon leviämisalueita viime vuosikymmeninä,

ja sikäläisten (yritysjohtajienkin) tuntien aamurukoukset ovat tulleet esikuvaksi länsimaiden vapaiden suuntien seurakunnissakin.

 

Nimenomaan talouden kasvun ja kristittyjen määrän kasvun välillä on korrelaatio.
Jopa hiljattain Nobelin rauhanpalkinnon saanut Korean presidentti todisti lievästi sanottuna kiusallisessa Oslon
Nobel-puheessaan, miten Jeesus oli pelastanut hänet rikollisten käsistä kuolemanhädästä.

Herätyskristillisyys on ollut viime vuosina rajussa kasvussa myös toisella kasvualueella Intiassa.

---

Uusimmassa Talouselämä-lehdessä juttu Etelä-Koreasta ja sen taloudellisesta
menesteyksestä. Kirjoittaja kehuu hyvin monessa kohtaa onfutselaisuutta Korean
menestyksen syynä. Korean kristillisyydestä ei kirjoittaja mainitse sanaakaan
vaikka kristyttyjä on Koreassa laskutavasta riippuen, jopa puolet väsestöstä se
käsittääkseni heidän kristillisyys ei ole vain kulttuurikristillisyyttä vaan he
ovat uskovia ja elävät Jumalan tahdon mukaan ja todistavat myös Herrastaan. Maa
on suurimpia kristillisen uskon menestysalueita viime vuosikymmeninä.

Koreassa lienee ollut kauan nuo peritenset konfutselaisuus ja budhalaisuus mutta
kristittyjen määrän nousu on tapahtunut viime vuosikymmeninä samoin kuin
talouden nousu.

Korean presidentti sai joku vuosi sitten Nobelin rauhanpalkinnon ja Oslon
Nobel-puheessaan hän todisti, miten Jeesus oli pelastanut hänet rikollisten
kynsistä, jotka valmistautuivat hukuttamaan hänet veteen.

Korealaiset ottavat Jumalan sanan vakavasti kaikilla alueilla. Itse luin John
Beveren Kunnioitus palkitaan -kirjasta kun korealaisen Chon mukana US-matkalla
oli uskovia korealaisia liikemiehiä ja jos joku amerillainen pastori erehtyi
sanomaan jonkin ihalevan sanan jostakin tuotteesta, niin nämä liikemiehet
antoivt/ostivat sen heti hänelle osoittaakseen näin kunnioitustaan ko.
pastorille hengellisenä johtajana. Uskovat liikemiehet ovat nähneen sanasta ja
käyttännössä saavansa itse siitä Herralta pakinnon. Beveren mukaan Chon
pienestä alakaneessa seurakunnassa on 2007 kahden srk:n johtokunnan jäsenen
ilmoituken mukaan 50.000 miljonääriä.

USA ja Eurooppa ovat nauttineet monista talaudellisista siunauksista mutta
niittävät nyt satoa siitä, että Jumalan sana on hylätty varsinkin monien
johtajien toimesta. USA:kin on lisäksi viime aikoina alkaneet suhtautua
kielteisesti Israeliin vaatien sen maan jakamista kuten myös EU.

Pikailla konfutselaisuuden periaatteiden katsomilla huomasin, että ihmisten
välisssä suhteissa siinä on ihan kristilliseen etiikkaan sopivia periaatteita.
Konfutselaisuus ei ainakaan aluperäisessä muodossaan sisällä selvää
jumaluusoppia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kungfutselaisuus

Eteleä Koreasta ja kristillisyydestä.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/8322072.stm

http://www.finland.or.kr/public/default.aspx?nodeid=35168&contentlan=1&culture=fi-FI

http://www.newworldencyclopedia.org/entry/Christianity_in_Korea

http://en.wikipedia.org/wiki/Christianity_in_Korea

Kumpa joku voisi kirjoittaa tähän Talouselämän juttuun vastineen, jossa
tuotaisiin esille kristillisyyden suurta vaikutusta Koreassa. Tunnetko sinä
henkilöä, joka olisi tutkinut enemmän elävän kristillisyyden ja talouden
välisiä korrelaatioita ja voisi kirjoittaa siitä?

Intialaisen pastoriystäväni Peter Singhin mukaan kristillisyys on ollut viime
vuosina rajussa kasvussa myös Intiassa.

HELSINGIN SANOMAT

HESARI - HS - HUSAARI

YHTEYSTIEDOT:

hs.tiede@sanoma.fi, hs.ulkomaat@sanoma.fi, hs.paakirjoitus@sanoma.fi, hs.kulttuuri@sanoma.fi, "HS Mielipide" hs.mielipide@sanoma.fi, "HS Mielipide" hs.mielipide@hs.fi, hs.kotimaa@sanoma.fi, hs.politiikka@sanoma.fi, hs.paakirjoitus@hs.fi, hsrahasivu.startel@sanoma.fi, hs.kulttuuri@hs.fi, hs.kirsti@sanoma.fi

 

Helsingin Sanomien mielipidesivuille lähetettyjä kirjoituksia; läpimenneitä (5/~140 kpl) kursiivilla;

virheitä korjattu punaisella; hakasuluissa lyhennysehdotukset.

http://www.kp-art.fi/default.htm

Lähetetty 21.3.2010

Julkaistu 22.3.2010

Espoolaisetiikkaa kirkolle

Onko hautajaiset espoolaisetiikalle vain bisnes?
Kosmologian professori ja Skepsis ry:n puheenjohtaja Kari Enqvist julistaa espoolaisetiikan ylimielisyydellä, että lastenkin tulisi olla yhtä iloisia ateisteja kuin hän itse. Hän tosiaan valistaa kaste- kummi- ja konfirmaatiotouhun olevan "moraalitonta" ja ehdottaa niiden tilalle vapaa-ajattelijoiden käytäntöä jossa tällaiset asiat ratkaistaisiin "yhdellä klikkauksella netissä".

Kuolema ja hautaaminen on espoolaisetiikassa "bisnes", johon hän tahtoisi myös vapaa-ajattelijat ja muut mukaan. Lapsikasteen kristityt kriitikotkaan eivät professorille kelpaa, vaan ne hän sivuuttaa "lahkoina". Vain iloinen ateismi kelpaa.

"Muutoksiin kirkko on suostunut vitkutellen, jalkojaan raahaten ja vain pakon edessä." Suurimpia näistä muutoksista lienee avioerojen kasvu ja ilman isää kasvavat lapset. Enqvist tahtoisi viedä projektin tappiin saakka ja riistää lapsilta myös Taivaan Isän.

Vaan entä jos kaikki eivät ateisteina olisikaan yhtä hilpeitä ja pyyteettömiä kuin hyvätuloinen ja kansansuosiossa paitatteleva Skepsiksen keikarikeisari itse? Entä jos nämä anti-teisteiksi käännytetyt alkaisivatkin toimia uudelle maailmankatsomukselleen johdonmukaisesti? Siis siten, että elämä ja lähimmäist ovat vain matojen ruokaa ja madot mudan liikettä.

 

Pauli Ojala

PS. Jos vanhemmat tai yksinhuoltajavanhempi eroaa kirkosta, erotetaan alaikäiset lapset samalla vaikka he olisivatkin tulevia veronmaksajia. Kirkon logiikka on siis aivan johdonmukainen ja korostaa vanhemmuuden tärkeyttä.

 

Lähetetty 19.3.2010

Postmodernismin sanastoa

Siltä varalta että jotakuta ihmetyttää miksi homoseksuaalisuuden lobbaamista yhteiskuntanormiksi kutsutaan "tasa-arvoksi", selvennän vähän käsitteitä.

 

Suurin synti on puhua oikeasta ja väärästä. Tapainturmelusta on vanhanaikaisuus. Pyhää ovat trendit. Taivas on maan päällä ja paratiisi on elämyshakuisuus.

 

Itse asiassa hyvän ja pahan tiedon puu on suoraan käännettynä hyvän ja pahan kokemuksen puu. Samoin postmodernismikin on kaunis katsella - vaikka sen tietääkin olevan tuhoavaa.

 

Lähetetty 6.3.2010

Uusateismi on antiteismia
Markus Hietala väitti (5.3.), ettei ateismi ole uskonto: "Yhtä hyvin voisi kutsua harrastukseksi sitä, ettei keräile postimerkkejä". Oikeampi vertaus tosin olisi postimerkkeilyn äänekäs vastustaminen ja pilkka.

Mikseivät nämä uusateistit suoraan tunnusta olevansa anti-teistejä ja anti-kristittyjä vaan ratsastavat tieteen nimissä? Tällaiset markkinapuheet juuri ovat osoitus aktiivisesta käännynnäisten kosiskelusta. Neuvostoliitossakin ainoa pakollinen oppiaine yliopistossa oli tieteellinen ateismi.

 

Lähetetty 10.10.2009

Evolutionismin vaarallisuudesta
Joulun "kunniaksi" on käyty keskustelua evoluution siivittämästä moraalista vapaana kristinuskon painolastista.

Pinnalliset vastaukset riittävät vain niin kauan kuin pysyy pinnalla. Heikkona hetkenään saattaa johdonmukainen eläinyksilö tulla kysyneeksi: säilytetäänkö tyhjiä maitotölkkejäkään jääkaapissa?
Miksi me luonnontieteilijät piilotamme suurelta yleisöltä nimekkäimpien evolutionistien itsensä lausumat, lyijynkylmät aforismit? Ohessa esimerkkejä.

”Jotkut vetäytyvät johtopäätöksestä, ettei ihmislaji ole suunniteltu, ettei sillä ole tarkoitusta ja että se on pelkkien mekaanisten mekanismien tulos" (Douglas Futuyma). ”Luonnonvalinta voi suosia itsekkyyttä, nautinnonhakuisuutta, pelkuruutta rohkeuden sijaan, huijaamista ja hyväksikäyttöä" (Theodosius Dobzhansky). ”Ihminen on tarkoituksettoman luonnonprosessin tulos, jolla ei ollut häntä mielessään" (George Simpson). ”Etiikka on illuusio, jonka geenimme aiheuttavat" (Michael Ruse ja Edward Wilson). ”Hillitsemätön itsensähemmottelu yhden sukupolven toimesta ilman tulevaisuuden huomioonottamista on biologisen evoluution periaate, jota voi pitää rationaalisena käytöksenä") (W.H. Murdy).

DNA:n löytämisestä nobelilla palkittu James D. Watson tunnetaan ehdotuksestaan, jonka mukaan lapsi julistettaisiin eläväksi vasta 3 päivää syntymänsä jälkeen. Hänen aisaparinsa Francis Crick julisti: "Mitään vastasyntynyttä ei saisi julistaa ihmiseksi ennen kuin se on läpikäynyt tietyt geneettiset testit, ja jos testin tulos on epätyydyttävä, sen pitäisi menettää elinkelpoisuutensa".

Etologian eli eläinten käyttäytymisen myydyimmät kirjat (Richard Dawkins, Desmond Morris) ovat kuin ristiretkellä altruismin todellisuutta vastaan. Agapee – pyyteetön, toimintana ilmenevä ja itsensä uhraava rakkaus – on kuitenkin Luojan olemassaolon näkökulmasta kaiken motiivi 180 astetta poispäin ”peitetystä itsekkyydestä”. Eikö humanismin ihmisarvo ole erääntynyttä lainaa juutalaiskristillisyydestä? Miten käy hedelmille, jos puun juuret katkaistaan lopullisesti? Vesi ei voi virrata lähdettään korkeammalle. Ihmisoikeudet eivät voi olla ihmisarvon syy, vaan korkeintaan seuraus.

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

Lähetetty 10.10.2009

Fundamentalistit meillä ja muualla

Hiippansa riisunut ex-piispa Ilkka Kantola väitti, että Uusi Testamentti ja Paavali "pitää uskovaisille parempana olla menemättä naimisiin".

Kantola irrottaa kohdan (1 Kor 7) täysin asiayhteydestään. Paavali ennakoi kirjeessään jo alkaneita vainoja Roomassa ja varoittaa "lähestyvän ahdingon tähden". Kirjassaan "Kristus rautaesiripun takana" (Uusi Tie 1967) juutalaiskristitty Richard Wurmbrand kuvaa, millaista oli kestää kidutusta itä-blokin vankiloissa - kun naapurityrmässä kidutettiin vaimoa ja lapsia. Teos on klassikko suomettumisen ajalta, koska sen esittämiä "valheita" kommunismin totalitarismista vaadittiin sensuroitavaksi eduskuntaa ja presidenttiä myöten.

Kiihtyvät kristittyjen vainot lähi-idässä, Afrikassa ja kauko-Aasiassa ovat valtamedian unohtama aihe hienovaraisen kotimaisen fundamentalistijahtimme katveessa. Turkin EU-jäsenyyden kohdallakin yli miljoonan hengen Armenian kansanmurhassa unohdetaan mainita, että kyse oli armenialaisten, kreikkalaisten ja assyrialaisten kristittyjen lahtaamisesta.

Pauli Ojala
Helsinki
 

Lähetetty 18.11.2009

Ihminen ja simpanssi eivät ole 99% identtiset

Tiedesivut (18.11.) kertoivat 10000 selkärankaislajin geenien sekvenoinnista ja totesivat "10K-hanke paljastanee outoja yhteyksiä lajien välillä. Samannäköiset eläimet eivät aina kuulu samaan lajiin vaan kehittyivät eri haarakkeissa..."

Koulukirjat väittävät, että ihminen ja simpanssi ovat perimältään 99% identtiset. Tätä virheellistä tietoa on käytetty jostain syystä ihmisarvon vähättelyyn pakollisten opetussuunnitelmien oppimateriaaleissa: ”DNA-hybridisaatio osoittaa vertailtavien lajien sukulaisuuden. Tällaisten tutkimusten perusteella eräät tutkijat ovat puolivakavissaan ehdottaneet, että eläinten luokittelu pitäisi uusia. Ihminen on oikeastaan yksi simpanssilaji." (Elämä, 1997).

Tänään simpanssigenomin wikipedia-sivullakin säilyy evolutionistien äänekkäästä enemmistöstä huolimatta merkintä, että perimän identtisyys ihmisen kanssa on korkeintaan 70%, vaikka unohdettaisiin erilainen organisointi 9 kromosomissa. Luku 99% perustui siihen, että ensin valitaan tökerösti genomin samanlaisin osa eli proteiineja koodaavat geenit - ja unohdetaan loput 95%. Tässä unohdetussa "moska-DNA":ssa on juuri se meta-informaatio, josta lajien suurimmat erot löytyvät. Kuitenkin ihmisellä näyttää olevan yli 500 varsinaista geeniäkin, jotka simpanssilta puuttuvat.

Lajien synnyn ja Charles Darwinin juhlavuoden ehkä raflaavimman otsikon on esittänyt New Scientist -tiedelehden kansi tammikuussa: "Darwin was wrong - Cutting down the tree of life" ("Darwin oli väärässä - elämän puuta kaatamassa"). Lajien synnyssä esitettiin vain yksi kuva, jossa hahmoteltiin juuri gradualistista, tasaisesti muuttuvaa elämän puuta. Nyt tiedämme, ettei biologisen sekvenssi-informaation alkuperää voitukaan selittää puu-mallilla, koska eri proteiinien oletetut kehityspuut osoittautuivat keskenään ristiriitaisiksi. Nyt puhutaan tippaleivästä tai pusikosta. Ongelma selitettiin pois vaakasuoralla geenisiirrolla "naapureille" varsinaisen jälkeläisille tapahtuvan periytymisen sijaan.

Evolutionismi on pakotettu kestävän kehityksen yhteiskunnalliseen iskulauseeseen. Luonnontieteen havainto on tyly: "Sekvenssien häviäminen, mutaatioiden aiheuttama sulaminen, solujen yksinkertaistuminen ja pelkistyminen on yleistä luonnonhistoriassa" (Kurland ym., Science 2006). Luonnon kirjasta taloustieteilijöiden tulisi lukea, että pitää varautua degeneraatioihin, virhekatastrofeihin ja sukupuuttoihin. Evoluutiolla tarkoitetaan yhä useammin devoluutiota.

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

Lähetetty 10.10.2009

Päiväunelmia tieteen nimissä

 
Tiedesivut kertoivat muka vanhimmaksi todistetusta esi-isästä Ardipithecus ramiduksesta (6.10.).
 
"Vuosisadan tärkeimmässä" evoluutiotodisteessa on kyse kaikkea muuta kuin toteen näytetystä todisteesta. Sen kuvauksessa on käytetty ilmaisuja hajoaa käsiin, liitumainen, litistynyt ja hajoaa tomuksi kosketuksesta. Löydöstä kului tiedejulkaisun tekemiseen 15 vuotta [puolelta sadalta tutkijalta]. Ardi oli koottu 125 luukappaleesta tietokonedigitalisaation avulla jopa 35 eri yksilöstä. Kaikkiaan näytteitä oli kerätty 150 000 lähes 2 km päässä toisistaan.
 
Vain täydeltä intoilijalta voi jäädä huomaamatta, etteivät johtopäätökset "Ardin" käyttäytymisestä ja karvoituksesta voi olla luotettavia. Ardi on kysynnän ja vähäisen fossiilitarjonnan synnyttämä tarina. Jos ihminen olisi todellakin kehittynyt yhteisestä esi-isästä simpanssin kanssa, pitäisi näitä välimuotoja olla katkeamaton jatkumo. Darwinin juhlavuonna pitää tehdä tikuista asiaa ja käyttää yli 500 miestyövuotta ja tietokoneavusteista rekonstruointia päiväunelmien piirtämiseksi. Kemian Nobelin yhteydessä sentään myönnettiin avoimesti, että palkinto oli poliittinen valinta ja kunnianosoitus siihen suuntaan.
 
Ukko-Darwin, Ukko-Darwin, oli kunnon mies. Modernikin ihminen kaipaa harmaapartaisen jumalan palvottavaksi.

 

KUISKAAJA

Pakinoitsija nimimerkillä "Kuiskaaja" vitsaili, että Hitler, Stalin, Mao ja Pohjois-Korean Kim ovat pikku puuhastelijoita verrattuna hirviöihin nimeltä Alan Greenspan ja Bernard Madoff (8.8.2009). Johtuukohan tämä intellektuelli huomio siitä, että jälkimmäisten on Helsingin Sanomain päätoimituksessa havaittu olevan juutalaisia? Eivätkös ne ole kaiken pahan alku ja juuri ja ilkeitäkin vielä, pirulaiset? Ben Zyskowicz epäili, että Kuiskaaja on tullut hulluksi. Minusta näyttää päinvastoin siltä, että Hesarin päätoimituksessa on saatu valaistus.

 

Lähetetty 6.8.2009

Fossiilikalja vie maan geologisisten aikajaksojen alta

Tiedesivu uutisoi "40 miljoonaa" vuotta meripihkafossiileissa säilyneestä leivinhiivasta (3.8.), jonka käymistuotteista on ilmestynyt markkinoille patentoitua fossiiliolutta.

"Meripihkakaljan" tapaus todistaa lopullisesti, että toistuvasti raportoidut löydökset ehjinä säilyneistä biologisista yhdisteistä ja pehmeistä kudoksista fossiileissa ovat tosia, eivät laboratoriokäsittelystä aiheutuneita kontaminaatioita. Ehkä kuuluisin esimerkki alalla on Tyrannosaurus rexin reisiluusta eristetyt läpinäkyvät, taipuisat ja ontot verisuonet. Suonia voi venyttää useita kertoja niin, että ne palautuvat alkuperäiseen kokoonsa ja niistä löytyy punaruskeita verisoluja. T-rexin proteiinien säilyminen on todistettu tuoreimmassa Journal of Proteome Research -tiedelehdessä.

Aiemmin on puhuttu vain bakteeri-itiöiden säilymisestä, mutta nyt on kyse elävästä ja paljon monimutkaisemmasta eukaryootti- eli aitotumaisesta solusta. Perimän DNA-juoste pilkkoutuu lopullisesti 50 000 vuodessa ja jo paljon vähäisemmät mutaatiot estävät hiivakasvuston monistumisen. Kokonaan kertomatta tiedesivuilla jäi, että meripihkakalja saattaa kyseenalaiseksi näiden fossiilien miljoonien vuosien iän. Joltakin on nyt kadonnut suhteellisuuden taju.

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

Lähetetty 22.7.2009

Jeesuksen opeilla Hitler pysähtyy

Pekka Wahlstedt kirjoitti 1900-luvun merkittävimmäksi yhteiskuntatieteilijäksi tituleeraamansa Max Weberin kirja-arviossa: "Jeesus käskee kääntämään toisenkin posken, mutta näin ei saada pysäytettyä pahaa todellisessa maailmassa. Miten olisi käynyt, jos Hitleriä ei olisi pysäytetty asevoimin, niin kuin pasifistit vaativat?"

Nyt haukutaan väärää puuta. Vaikka Nasaretin raksamies ei puolustanutkaan omia oikeuksiaan, hän velvoitti jokaisen suojelemaan heikkoa lähimmäistä. Natsi-Saksan tragedia ei ollut yksi psykopaatti korpraali - vaan suuren enemmistön välinpitämättömyys. Jeesus oli sutena riistäjän kurkussa, kun leskiä tai orpoja käytettiin hyväksi. Hänen kerrotaan punoneen omin käsin ruoskan ja roimineen rahanvaihtajat ja temppelipoliisit ulos sekä julkisen toimintansa aluksi että lopuksi.

MItä pasifismiin tulee, niin Uudessa Testamentissa mainitaan kolme sadanpäämiestä. Kaikki myönteisessä sävyssä. Jeesus kuvasi omin varoin synagoogankin rakennuttaneen sadanpäämiehen uskoa suurimmaksi mitä oli nähnyt. Kun sotamiehet tulivat kysymään Johannes Kastajalta mitä parannus heidän kohdallaan merkitsi, heitä kehotettiin olemaan kiristämästä ja tyytymään palkkaansa. Ei vaihtamaan ammattiaan. Sama Raamattu, joka yksilötasolla kieltää: "Älä murhaa", sanoo myös ettei esivalta "turhaan miekkaa kanna" vaan myös käyttää työvälinettään.

Paavalin ja keisari Neron kohtaaminen osoittaa, miten hitlerit pysäytetään kostamalla paha hyvällä: Paavalilta lähti pää, mutta Nerolta kaikki sen sisältä. Nero tuli Paavalin kohtaamisen jälkeen hulluksi, Rooma paloi ja kristittyjä syytettiin. Nähtyään yhden rohkean joka vastusti Neroa vasten kasvoja, murhasivat omat miehet hullun keisarin.

 

Lähetetty 29.6.2009

Simpanssiromantiikkaa ja tiedettä

EU:n uusi koe-eläindirektiivi olisi jatkamassa apinoiden käyttöä eläinkokeissa (HS 28.6.), mitä enemmistö mepeistämme ja 71% HS-gallupin vastaajista vastusti. Aiheesta oli pyydetty kommentti huolestuneelta eläinsuojeluyhdistykseltä, joka moitti lääketeollisuutta lobbaamisesta.

Huolellisesti suunnitelluista eläinkokeista on ollut suurta kansanterveydellistä hyötyä. Silti tavalliset jyrsijäkokeet ovat johtaneet tutkijat monesti harhaan. Esimerkiksi puolesta sadasta hiirikokeissa menestyksellisestä aivoinfarktin liuotushoidosta yksikään ei valitettavasti ole lunastanut lupauksia potilaskokeissa. Lääkkeiden liian lyhyt aikaikkuna johtaa aivovammoihin ja raskaampaan kuntoutukseen.

Oppikirjat ovat väittäneet ihmisen olevan hiiren kanssa geneettisesti jopa 95% identtinen. Luvut ovat pelkkä kvasitieteellinen myytti ja ne on laskettu vain 1% perusteella koko genomista eli geenikirjastosta, koska suurimman osan perimää on ylimielisesti väitetty olevan "moska-DNA:ta". Luku perustui proteiineja eli valkuaisaineita koodaavaan DNA:han, mutta nykyään tiedämme perimän sisältävän tietokoneohjelmien tapaan paljon kriittisen tärkeää meta-informaatiota.

Kuitenkin myös simpanssin "99%" identtisyys on väärä luulo: Simpanssilla on eri määrä kromosomeja. Neljäsosaa lajien geeniaakkosista ei ole pystytty linjaamaan vierekkäin. Pidempien geenijaksojen kopiolukujen vaihtelu tuo eroa lisää 1-8% ja juuri nämä näyttävät selittävän monia kansantauteja. Simpanssiperimä on jäsennelty tårta-på-tårta käyttäen ihmisen referenssigenomia.

Tarzanin Cheeta on hyvä esimerkki sinisilmäisyydestä, jolla ihmisen ja simpanssin samanlaisuutta uskotellaan. Cheeta ilmestyi elokuviin 1932 ja kuuluisuuden on väitetty viettäneen 75-vuotis taiteilijajuhliaan toissa vuonna myös suomalaismediassa. Legendaa on levitelty kritiikittömästi suurimmissa sanoma- ja aikakauslehdissä aina Guinnessin ennätyskirjaa myöden. Valitettavasti simpanssit eivät eläintarhoissakaan ole koskaan eläneet näin vanhoiksi ja elinikä on noin puolet ihmisiästä. Juhlakalu oli klassisen huijauksen välikappale.

Pauli Ojala
biokemisti
 

Lähetetty 6.4.2009

Onko Lännen etsikkoaika ohi?
 
Uutisten jankutus kirkosta eroamisesta ja ateistibussien tarrakampanjoista on nurkkapatrioottista liberalismia.
 
Perin väärä on se luulo, että kristittyjen määrä vähenee. Näin tapahtuu vain Euroopassa. Kristinusko leviää ja syvenee kaikilla muilla mantereilla - erityisen nopeasti kasvukeskuksissa. Juuri näinä vuosina Kiinassa on enemmän tunnustavia kristittyjä kuin missään muussa maassa, vaikka maanalaisissa seurakunnissa vangitsemiset ja työleirit ovat olleet arkipäivää.
 
Perin väärä on se luulo, että kristinusko on vanhusten ja naisten uskonto. Tyypillistä "Etelän" ja "Idän" karismaattiselle kristinuskolle ovat nuoret ja miehet.
 
Perin väärä on se luulo, että kristinusko on maaseudun uskonto. Pian maapallon väestöstä 60% asuu kaupungeissa. Kun Etelässä maaseudulta muutetaan kaupunkiin, jää taakse myös maanomistajan uskonto. Muuttajat muuttavat kaupunkeihin kaduille, ilman sosiaalista turvajärjestelmää. Juuri tässä kuvaan astuu perheenomainen kristinusko. Kärjistäen: Tulevaisuutta on musta, spontaanisti "profetoiva" paavi.
 
Perin väärä on se luulo, että kristinusko on ollut rikkaiden tai länsimaiden uskonto. On kiehtovaa, että kristinusko kasvaa tänään täsmälleen samalla dynamiikalla kuin Roomassa vainojen vaihtuessa valtionuskonnoksi: Tuolloinkin kristittyjen joukkoihin hakeutui köyhälistö ja muualta tuodut orjat. Rooman päivittäinen tarve uusille orjille oli pahimmillaan 28 000 sielua. Tosiasiassa kristinuskon painopiste on ollut Lännessä vain tieteen vallankumouksen ajan, vaikka Newtonin, Keplerin, Faradayn ja Maxwellin motto "Ajatella Luojan ajatuksia Hänen jälkeensä" yritetäänkin ateistibussien tarrafilosofiassa unohtaa. Oxfordin yliopiston perustivat köyhyyslupauksen antaneet fransiskaanimunkit.
 
Vain houkka samaistaa kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin. Tämän päivän kristinuskoa on korealaisten työpaikkojen tuntikausien yhteiset aamurukoukset kuin uskonpuhdistajilla aikanaan. Kristinuskon hylkääminen kulkee käsi kädessä yhteiskunnan kilpailukyvyn näivettymisen kanssa. Onko Lännen etsikkoaika ohi?

 

Pauli Ojala

Helsinki

 

Hyvä Mielipidetoimitus, tiedetoimitus ja HERRA PAUKKU!
 

Lähetetty 11.3.2009

 

Bush ei kieltänyt kantasolututkimusta

 

"Maanantaina kumottiin... Bushin kielto rahoittaa kantasolututkimusta", otsikoi premiäärisivu 10.3. Parjaus on harhaanjohtavaa. Liittovaltion rahoituskielto koski ainoastaan uusia alkion kantasolulinjoja, ei esimerkiksi istukasta, verestä, aikuisen luuytimestä, rasvasta tai hiustupesta eristettyjä kantasoluja. Jälkimmäiset kantasolulähteet ovat osoittautuneet turvallisemmiksi, koska alkioista kasvatetut solukot näyttävät altistavan potilaan enemmän syövälle.

 

Bushin aikalisä eettisesti kestävämpien kantasolulähteiden etsimiseksi oli uuden bioetiikan tärkein yksittäinen kannanotto koko maailmassa. Aikalisän alussa oli vielä puhetta satojen tuhansien alkiolinjojen perustamisesta erityisiin alkiopankkeihin kuin pahimmassa scifi-kirjallisuudessa.

 

Etsikkoajan suurin läpimurto on monin paikoin vahvistettu löytö, jossa näitä moniksi eri kudoksiksi erilaistuvia soluja on opittu tekemään aikuisten potilaiden omista ihosoluista. Paitsi että nämä iPS-solut mahdollistaa parkinsonintaudin ynnä muiden hoidon, se mahdollistaa myös yksilöllisen sairauden solumallin pystyttämisen juuri samasta potilaasta lääkeainekokeiluihin. Tällöin ei tarvitse käyttää potilasta itseänsä koekaniinina ja on toisaalta mahdollista löytää toivottomissa tapauksissa hoitokeino laajemmista kemikaalikirjastoista, ei pelkästään tunnetuista lääkkeistä.

 

Pauli Ojala

biokemisti

 

Lähetetty 28.1.2009

Pula-aika ja nälkävuodet

(Mitä oppia pula-ajasta ja nälkävuosista?)

 

Alkavaa lamaa on verrattu 30-luvun pula-aikaan. Omia päätöksiä tehden suomalaiset ovat kokeneet sotien ohella kolme taloussotaa: 1860-luvun vaihteen nälkävuodet, 30-luvun laman, sekä pankkikriisin 90-luvulla. Mitä niistä opimme? Kyse ei ollut niinkään Talvisodan kuin luokkasodan hengestä.

 

Nälkävuosina kampanjoitiin omaa valuuttaa, Suomen markkaa. Lainaamista ulkomailta ja viljan ostamista velaksi pelättiin. Niinpä Suomen Pankki ja Snellman tapattivat kymmeniä tuhansia korpien asukkeja nälkään. Maineen turvaamiseksi ulkomailla.

 

Toista Maailmansotaa ennakoineessa Pula-ajassa Suomen Pankissa oli yksinvaltias Risto Ryti, joka Max Jacobsonin mukaan passitti muut johtajat käytävään pelailemaan korttia. Yhdysvalloissa Suomen räikeä toiminta oli joko urheutta tai kolkko vitsi. Lehdet julistivat kissankokoisilla kirjaimilla: "Finland pays again!" - koska mikään muu maa ei maksanut amerikanlainojaan pulasta ja työttömistään huolimatta. Maineen turvaamiseksi ulkomailla.

 

Kulutusjuhlien päätteeksi pienet velat olivat pankkien huoli, suuret velat kaatuivat valtion syliin Suomen lainaluokitus-statuksen laskemista pelättäessä. Niinpä oli pankkien edun ja pankkituen hengen mukaista ajaa konkurssiin jopa 70 000 elinkykyistäkin pienyritystä. Maineen turvaamiseksi ulkomailla.

 

Tänään Suomen joutsen seilaa myrskyyn muita länsimaita huonomman irtisanomissuojan kanssa, houkuteltuaan ulkomaisia suuryrityksiä ja investointeja. Maineen turvaamiseksi ulkomailla.

 

Yhteistä Talvisodalle on se, että yrityksistämme puuttuu patruunoita. Tämä on isätön aika. Kaipaamme todellisia johtajia jotka sitoutuisivat alaisiinsa, eivätkä suostuisi höynäytettäviksi ulkomailta kehuja saadakseen. Päälliköitä meistä kyllä on joka kolmas, rehellisen työn osaajat ovat loppumassa eläkepommissa. Ulosliputtajat ovat unohtaneet Nälkämaan laulun johtopäätöksen: "Meidän on uudestaan luotava maa. Raukat menkööt merten taa!"

 

Pauli Ojala

Helsinki

 

Sörkka ja kidutuksenvastainen komitea

Koin järkytyksen männä viikolla: EU teki hyvän työn.
 
Oletko joskus vastoin parempaa tietoasi sanonut, että vankila on Suomessa kuin hotelli? Jos näin on, niin tervetuloa Hotelli Paljuun alle kilometrin päähän länsieurooppalaisen pääkaupungin metroasemasta! Tässä Teille naftisti 3x1,5 metrin hotellisviitti jossa peti, pöytä ja "vessa". Vettä ei tule. Kuset siellä. Paskannat siellä. Nukut siellä. Syöt siellä. Oman ulosteesi hajussa. Ulos pääset tunniksi päivässä, 23 tuntia olet lukittuna. Peset paikan itse, kerran päivässä tulee pesuvettä. Vietät siellä vaikka vuoden päivät katsotaan sitten, kuka on mies. (Kuka pitkällään punkassa sakean ilman bakteerikuormasta.) Maksat sieltä käsin suojelurahojasi liivijätkille. Jos sata miestä 350:stä lusii siellä alinomaa, niin ei se varsinainen käytöshäiriön rundi ole, siellähän on pakko melkein neljäsosan olla koko ajan. En usko, että koko maailmasta löytyy huonompaa "hotellia", kehitymaistakaan. Linjasivat EU:ssa että osasto Palju on kidutusta ja pitää sulkea, vähintään remontin ajaksi. Ei tämä tietenkään itäblokin vankiloille pärjää, mutta siellä nykyoloja verrataankin parin vuosikymmenen taakse, jolloin toisinajattelijoita ja seurakuntaaktiivien perheitäkin teloitettiin siellä. Nyt poistuu kulttuurihistoriallinen paikka, josta suomen kieleen tuli sanonta "saada pyttyä".

Sörkan vankila - PALJU

 

Lähetetty 7.1.2009

Israel syntipukkina

"Joukot tunkeutuivat kaupunkiin. Miehiä kaatui, naisia kaatui, lapsia kaatui. Ketään ei säästetty - kuten tapana on." Kuvaus ei ole Gazasta, vaan Narvan mailta jossa vertaan vuotivat lähinnä siviilit. Näin Pontus De la Gardie kirjoitti apelleen Juhana III:lle, kun hurme peitti maan. Tätä omaa joukkomurhaammehan tunnelmoidaan joulurauhaa julistettaessa nk. Porilaisten virressä. Sota oli säälimätöntä käsityötä kun Viro, Länsi-Inkeri ja Karjala alistettiin.
 
Tekopyhyys on sitä tavallisinta pyhyyden lajia. Nyt sitä tuli tuutin täydeltä kulttuurisivuillakin, kun Veli-Pekka Lehtonen vertasi Gazaa Sabran ja Shatillan joukkomurhaan, jonka antoi ymmärtää olleen juutalaisten tekosia (HS 20.1.) Emme vihaa mitään niin paljon kuin rasismia ja juutalaisia. Ennen näitä "3000" murhaa vuonna 1982 oltiin Libanonissa käyty 1975-76 alkaen veristä sisällissotaa ilman Israelia, kun Jordania oli ajanut yhä sotaisemmaksi käyneen PLO:n pois. Silpomista ei tehnyt eikä teettänyt Israel. Epäsuorastakin vastuusta järkytyttiin. Puolustusministeri Sharonin ja upseerien rangaistusten syynä oli se, etteivät he estäneet libanonilaisia tappamasta toisiaan kyllin nopeasti.
 
Teurastuksen johtaja Hobeika pääsi Libanonissa Syyrian tuella kolmesti ministeriksi. "Maan pelätyin mies" oli mm. Syyrian presidentin Assadin liikekumppani. 29-vuotias Hobeika pakotti tiedusteluyksikkönsä toteuttamaan 38 tunnin ajan sadismia siviilejä kohtaan. Tämä oli kosto 21 falangistijohtajan attentaatista. Hobeika oli ollut tilaisuudesta turvallisuusvastuussa ja Lehtosen dokumenttiarvostelussa mainitsemaan Bashir Gemayeliin oli asetettu valtavat toiveet Libanonin yhdistäjänä. PLO oli toimittanut Hobeikan kotikylässä Darmourissa 500 hengen verilöylyn v. 1976.
 
Israelin nopea iskusarja Libanonissa osoittautui toimivaksi strategiaksi myöhempiin länsimaiden vakauttamisyrityksiin nähden. Niin USA:n merijalkaväki, Ranskan muukalaislegioona kuin Englannin laskuvarjoukotkin joutuivat jättämään Libanonin, koska joukot eivät soveltuneet istuvan ankan rooliin kuorma-autojen räjähdellessä kasarmien kylkeen.
 
YK:n ihmisoikeuskomissio on osoittanut neljänneksen tuomioistaan koko maailman silmätikun virkaa toimittavalle Israelille, ei prosenttiakaan islamistisille valtioille. Israel-vastaiset syytökset ovat niin irrationaalisia, että sivistynyt tapakasvatus estää kommentoimasta raivopäisimpiäkään niistä. Israeliin pitäisi käyttää samaa mittaa kuin naapurimaihinsakin. Syyrian samaan aikaan tekemästä 20 000 hengen joukkomurhasta Haman kaupungin kapinassa samalta ajalta emme lehdestä lue. Kysynnän ja tarjonnan laki huutaa syntipukkia, jonka selkään sälyttää omat ongelmat.
 
Mitä yhteistä on Euroopan pimeällä keskiajalla, 2. Maailmansodalla ja lukutaidon romahtamisella arabimaissa? Ne kaikki alkoivat juutalaisten kiroamisesta.
 
Pauli Ojala
Helsinki

 

Lähetetty 7.1.2009

Hamas kiihottaa sotaan Eurooppaakin vastaan

 

Sodat eivät syty sattumalta. Gazan konfliktin uutisoinnissa on suljettu silmät järjestelmälliseltä vihankiihotukselta, jonka Hamas suuntaa erityisesti lapsille.

 

Egyptiläinen uskonoppinut Safwat Higazi esiintyi 31.12.2008 Hamasin Al-Aqsa TV-kanavalla. Otteita julistuksesta: "Tapetuksi tuleminen ei ole mitään uutta meille. Me haluamme ja toivomme sitä, se on marttyyriutta. Se on Allahin suoma voitto meille. Se on paratiisi, joka aukeaa marttyyrin ensimmäisestä veripisarasta... Te valmistatte tietä sodalle, josta profeetta Muhammed ennusti: "Tuomiopäivä ei tule ennen kuin muslimit taistelevat juutalaisia vastaan. Juutalaiset piiloutuvat kivien ja puiden taakse, mutta kivet ja puut sanovat: 'Oi muslimi, Allahin palvelija, takanani on juutalainen, tule ja tapa hänet.' Te valmistatte maaperää tälle, te valmistatte maaperää kalifaatin paluulle... Me sanomme heille: Me emme ole samanarvoisia teidän kanssanne. Meidän rakkaamme menevät paratiisiin, kun teidän kuolleenne menevät helvetin tuleen...Me sanomme teille: lähettäkää nuo apinoiden ja sikojen jälkeläiset helvetin tuleen Kassam-rakettien siivillä... Jihad on meidän tiemme, jihad Allahin takia, sen kaikissa muodoissa. Se on meidän strateginen valintamme, eikä rauha." (Middle East Media Research Institute, Documentation Project 2176, 6.1.2009; www.memritv.org).

 

On syytä muistaa, että Hamas kiihottaa provokaatioihin myös Eurooppaa vastaan. Hamasin kansanedustaja ja uskonoppinut Yunis Al-Astal julisti Al-Aqsa TV-kanavalla 11.4.2008: "Hyvin pian, jos Allah suo, Rooma valloitetaan juuri kuten Konstantinopoli aikoinaan, kuten profeetta Muhammed ennusti. Tänään Rooma on katolisten pääkaupunki – tai ristiretkeläisten pääkaupunki, joka on on julistanut vihamielisyyttään islamia kohtaan ja on istuttanut sikojen ja apinoiden veljet Palestiinaan estämään islamin uudelleen heräämistä. Tämä heidän pääkaupunkinsa tulee olemaan islamilaisen valloituksen etuvartioasema, josta se tulee leviämään koko Eurooppaan ja sitten kääntymään Amerikkoihin ja myös Itä-Eurooppaan."

 

Lähetetty 21.11.2008.

Evolutionismi on taistelevaa tiedettä

 

Matematiikan ja luonnontieteiden didaktiikan professori emerita Maija Ahtee kiisti jyrkästi, että luonnontieteissä saatuja tuloksia tarkasteltaisiin jonkin uskonnollisen oletuksen pohjalta. Teoriat kuulemma kehittyvät yksinomaan yhä uusien ja uusien kokeiden kautta. Vaarallisinta fanaattisuutta on kuitenkin se, ettei omia maailmankatsomuksellisia silmälasejaan tiedosta.

 

Ahtee silti tunnustaa, ettei evoluutioteoria pystynyt selittämään periytymisen mekanismia, kunnes ongelma poistui kun löydettiin geenit. Sen opettajien opettaja jätti kertomatta, että Gregor Mendelin tulokset nimenomaan sivuutettiin vauhtihuumassa evoluution vallankumouksen kriittisinä vuosikymmeninä. Mendelin periytymisopista vaiettiin 35 vuotta, koska se todisti, etteivät vaaleanpunaiset herneenkukat ilmestyneetkään itsestään tyhjästä, vaan olivat jo kirjoitettuna vanhempien perimään piilevinä ominaisuuksina. Valintaoppi popularisoitiin vasta, kun selektiota tahdottiin soveltaa rodunjalostukseen.

 

Evoluutio myytiin sikana säkissä. Se kaupattiin nykyään naurettaviksi tiedetyillä mekanismi-selityksillä. Tällaisia olivat etenkin jatkuvasti tapahtuva solujen spontaani alkusynty mudasta, hankittujen ominaisuuksien kuten sepän taitojen periytyminen, ja rekapitulaatio-oppi jonka mukaan ihmissikiö pikakelaa lajinkehityksen sikiötasolla toimivine kiduksineen.

 

Evoluutionismia ei voi ymmärtää sinisilmäisesti, tuntematta tieteenteon sosiologista kyynärpäätaktikointia. Teorioita ei kumota - korkeintaan ne siirtyvät eläkkeelle. Erityisesti eolutionismi taas ruokkii itse itseänsä, koska se oikeuttaa haastajatulkintojen väkivaltaisen tukahduttamisen. Olemassaolon taistelu näkyy tieteessä julkaisemassaolon taisteluna.

 

Todisteet luomisesta, rappeutumisteoriasta ja katastrofismista on paras peruste lähimmäisenrakkaudelle ja uhrautuvalle palvelemiselle yhteisönsä puolesta. Darwinistinen olemassaolon taistelu yritysmaailman pörssiviidakossa on kaukana luonnossa havaitusta harmoniasta. Luonnossa menestytään vain yhteistyöllä, niin populaatioiden kuin solujen tai bakteeribiofilmienkin tasolla. Naapurien kustannuksella leviävät solut ovat syöpää - ja fraktaalimittarien "menestys" yhteiskunnalle yhtä patologista.

 

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

 

Lähetetty 18.11.2008.

Evoluutio vai devoluutio?

Ehkä talonpoikaisjärki ei sittenkään ole kadonnut oppituoleilta. Sen verran rehellistä tekstiä sai lukea professori Tapio Puolimatkalta (HS 15.11.) evolutionismin uskonnollis-poliittisesta luonteesta.

Biotieteilijänä tahtoisin mainita, mitä nämä kilpailevat mutta kuoliaaksivaietut luonnonhistorian tulkintamallit ovat. Teknisellä taholla haastaja biologiassa on etenkin devoluutio eli rappeutumisteoria. Geologiassa taas havainnot tukevat hitaan nk. gradualistisen kehityksen sijaan katastrofismia.

Devolutionismi saa hämmentävällä tavalla tukea miltei kaikista vanhoista kirjakulttuureista, joiden kronikoissa kerrotaan muinaisen ihminen paitsi eläneen vanhemmaksi, myös pystyneen avioitumaan sisarusten kesken ilman perinnöllisiä sairauksia. Tunnetuin esimerkki tästä lienevät Aabraham ja Saara, joiden kerrotaan olleen sisarpuolia toisillensa.

Väittely alkuperästämme synnyttää aivan liian usein kitkan kautta kuumuutta kuin tuo valoa itse asiaan. Rappeutumisteoria olisi myös lääketieteellisesti yhä konkreettisempi tutkimuksen koulukunta nk. geenien kopiolukumuutosten takia. Näyttää nimittäin siltä, että vanha hokema identtisestä perimästä kaikissa kehomme soluissa päästä varpaisiin ei pidäkään paikkaansa. Solujen jakautuessa myös niiden DNA pitää kopioida, jolloin genomiin näyttää kertyvän satunnaisia muutoksia. Ihosolujen kohdalla kopiolukumuutokset aiheuttavat ihosyöpää, mutta sukusolujen ollessa kyseessä muutokset periytyvät jälkipolville ja altistavat lopulta sukupuuttoon kuolemiselle.

Sen paremmin devolutionismi kuin katastrofismikaan ei satu istumaan kasvuun perustuvan kilpailuyhteiskuntamme "kestävän kehityksen" mottoon. Evolutionismi taas ruokkii itse itseänsä, koska se oikeuttaa haastajatulkintojen väkivaltaisen tukahduttamisen. Olemassaolon taistelu näkyy tieteessä julkaisemassaolon taisteluna. Todisteet luomisesta ja informaation "alkuräjähdyksestä" on kuitenkin paras peruste lähimmäisenrakkaudelle ja uhrautuvalle palvelemiselle yhteisönsä puolesta.

 

Sonera-kirjan kuvaama darwinistinen olemassaolon taistelu yritysmaailman pörssiviidakossa taas on kaukana luonnossa havaitusta harmoniasta. Luonnossa menestytään vain yhteistyöllä, niin populaatioiden kuin solujen tai bakteeribiofilmienkin tasolla. Naapurien kustannuksella leviävät solut ovat syöpää - ja fraktaalimittarien "menestys" yhteiskunnalle yhtä patologista.

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

Vastauksen kirvoitti Puolimatkan asialliselle kolumnille vinoillut biologi Juha Mikola (Lahti) HS 18.11.

 

 

Maija Ahtee

 

Evolutionismi on taistelevaa tiedettä

 

Matematiikan ja luonnontieteiden didaktiikan professori emerita Maija Ahtee kirjoitti, ettei luonnontieteissä saatuja tuloksia tasrkastella minkään uskonnollisen oletuksen pohjalta, vaan teorian kehittyminen tapahtuu koko ajan yhä uusien ja uusien kokeiden kautta. Ahtee tunnustaa, ettei evoluutioteoria pystynyt selittämään periytymisen mekanismia, kunnes ongelma poistui kun löydettiin geenit.

 

Sen Ahtee jätti kertomatta, että Gregor Mendelin tulokset sivuutettiin vauhtihuumassa tahallaan evoluution vallankumouksen kriittisinä vuosikymmeninä 35 vuodeksi. Mendelin periytymisopista vaiettiin nimenomaan sen takia, että se todisti, etteivät vaaleanpunaiset herneenkukat ilmestyneetkään itsestään tyhjästä, vaan olivat jo kirjoitettuna vanhempien perimään piilevinä ominaisuuksina. Evoluutio kaupattiin genetiikan ja informaation turhentamisen takia nykyään naurettaviksi tiedetyillä mekanismeilla. Tällaisia olivat mm. jatkuvasti tapahtuva spontaani alkusynty mudasta, hankittujen ominaisuuksien periytyminen ja rekapitulaatio-oppi, jonka mukaan yksilönkehitys pikakelaa lajinkehityksen sikiötasolla.

 

Evoluutionismia ei voi ymmärtää sinisilmäisesti Ahteen tavoin, tuntematta tieteenteon sosiologista kyynärpäätaktikointia. Evolutionismi taas ruokkii itse itseänsä, koska se oikeuttaa haastajatulkintojen väkivaltaisen tukahduttamisen. Olemassaolon taistelu näkyy tieteessä julkaisemassaolon taisteluna. Todisteet luomisesta ja informaation "alkuräjähdyksestä" on kuitenkin paras peruste lähimmäisenrakkaudelle ja uhrautuvalle palvelemiselle yhteisönsä puolesta.

 

Sonera-kirjan kuvaama darwinistinen olemassaolon taistelu yritysmaailman pörssiviidakossa taas on kaukana luonnossa havaitusta harmoniasta. Luonnossa menestytään vain yhteistyöllä, niin populaatioiden kuin solujen tai bakteeribiofilmienkin tasolla. Naapurien kustannuksella leviävät solut ovat syöpää - ja fraktaalimittarien "menestys" yhteiskunnalle yhtä patologista.

 

 

Kun paha koskettaa

"Professori Tarmo Kunnas kirjoitti Helsingin Sanomissa 2.10.2008:

'Maallistuneessa yhteiskunnassa pyhä ja paha näyttävät menevän sekaisin. Paha ottaa pyhän aseman, jos hyvän ja pahan jännite on latistunut ja jos hyvyyttä ei enää liitetä pyhyyteen.'

Kunnaksen huomio on tervetullut. Jokela ja Kauhajoki ovat olleet virittämässä keskustelua, jossa mennään joskus Kunnaksen tavoin hyvän ja pahan juurille. Pelkkä psykologisten taustojen pohtiminen ei riitä. On väkivaltaa, mikä ei selity pelkästään ympäristöä ja lapsuuden kokemuksia analysoimalla.

On tyypillistä, että Jumalakin kutsutaan usein ongelmien selvittämiseen, mutta vain kysyen: 'Missä Jumala oli silloin? Silloin kun tsunami huuhteli Intian valtameren rantoja. Silloin kun Myanmarin muutenkin kärsinyt kansa sai tuntea tuhoaallon voiman. Silloin kun viattomat menettivät henkensä luotisateessa, Persoonallisen pahan puuttuessa Jumala laitetaan vastuuseen, vaikka häneen ei oikein uskotakaan.

Katastrofit muuttavat ihmisten ajattelua. Auschwitz, Hiroshima ja Ruanda ovat järkyttäneet ihmisen kehitysoptimismia. Humanismi, usko ihmisen perushyvyyteen, on saanut kolauksen kerta toisensa jälkeen ja se natisee liitoksissaan. Paha käsitteenä on ollut pakko tuoda esiin, mutta ei persoonallisena pahana. Se olisi johtanut synnin ja syntiin lankeamisen tunnustamiseen.

Hyvän ja pahan välinen jännite sen sijaan kiihottaa mieltä ja mielikuvitusta. Saatanan olemassaloon myöntäminen on paljon vaikeampaa, koska se pakottaa ottamaan salalla kantaa Jumalaankin. Se vie klassiseen kysymykseen teodikeasta: iten hyvään Jumalaan uskominen voidaan osoittaa oikeutetuksi, kun maailmassa on pahaa?

Tarvitsemme lluottamusta ylivertaiseen, käsityskykymme yläpuolella olevaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan silloinkin, kun rajattu järkiparkamme ei löydä asioille riittäviä selityksiä. Raamattu osoittaa perkeleen olevan valehtelija, varas, tappaj ja tuhoaja. Hänen liittolaisensa tekevät näitä samoja tekoja. Jeesus tuli kuitenkin tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Hän ei ole tasavertainen taistelupari, vaan suvereeni voittaja.

Meillä on tuskin thjentävää selitystä viattomien kärsimyksiin.

Kysymysmerkkien keskellä on merkityksellisintä pitää kirkkaana sanoma persoonasta, Jeesuksesta ja hänen sovintokuolemastaan. Todella kestäviin muutoksiin maailmassa johtaa vain hänen voimansa tunnustaminen.

Sen välittäminen rakkautta osoittaen on ajankohtaista niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa."

 

Arto Hämäläinen

Ristin Voitto 14.10.2008

 

Paavo Tukkimäki

 

Toimittajan pyhä toimitus - Helsingin Sanomien kotimaantoimittaja syyttää Jumalaa ateistien tekemästä joukkomurhasta

 

"Jumala ja 11 kynttilää" (HS Kotimaa 1.10. 2008)

Ja epäaito suru vahingoniloisen virneen naamarina

 

"KIRKKO JA TEOLOGIA OVAT ylitsepääsemättömien ongelmien edessä, kun ne yrittävät ymmärtää ja selittää tapahtumia, jollaisia käytiin viime viikolla läpi Kauhajoella."

 

Paavo Tukkimäen mielestä ainakin. Sille joka tahtoo nähdä, on tarpeeksi valoa. Sille joka ei tahdo nähdä, on tarpeeksi pimeää. Sanoi Blaise Pascal.

 

"Tieteeltä puuttuvat keinot ja julistukselta uskottavuus, kun ne yrittävät vastata tuohon kaikkein perimmäiseen kysymykseen: miksi."

 

Kyynisyys on laiskan miehen asenne. Tosiasiassa vain hyvin harva kysyy tuon kysymyksen vakavissaan. Joku kehotti että Etsikää niin te löydätte. Anokaa niin teille annetaan. Kolkuttakaa niin teille avataan. Ja lupasi että Sillä jokainen etsivät löytää. Ja anovalle annetaan. Ja kolkuttavalle avataan." Vain toinen voi olla oikeassa: Paavo tai Nasaretin raksamies.

 

"Siksi on myös Jumalan asiamiesten ja -naisten helpompi puhua surusta ja lohdutuksesta kuin puolustaa päämiehensä toimintaa: Jos on kaikkivoipa Jumala, missä oli hänen sormensa silloin, kun liipaisinta painettiin."

 

Asia on juuri päinvastoin. Jo syntiinlankeemuksen kuvauksessa Raamatun kolmannessa luvussa kerrotaan, että Jumala itse kirosi luomansa "sangen hyvän" maailman lankeemuksen jälkeen. Näin SIKSI, että ihminen olisi muutoin elänyt ikuisesti - ikuisesti erossa Luojastaan. Vain kärsimyksen, raadannan ja kuoleman kautta ihmisen kovaan kalloon menee se viesti, että HALOO! Joku on rikkoontunut. Minun välini Luojani kanssa ovat vahingoittuneet. Minut pitää pelastaa. Raamattu ei ole koskaan luvannut taivasta maan päälle. Päinvastoin kuin jopa monet meistä kristityistä rukoilevat, Nasaretin-Arska itse ei Joh 17 viimeisissä sanoissaan (rukouksessaan) rukoillut että meidän vieraannutettaisiin maailmasta ja sen kolhuista. Ei. "En minä rukoile, että sinä ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta." Tekemästä pahaa. Valitsemasta pahaa.

 

"SUOMALAISISSA HAUTAJAISISSA soi usein Kreeta Haapasalon Kanteleeni-laulu. Soiko se Kauhajoenkin kirkossa, jossa syttyivät kynttilät uhrien muistolle? Nuo sävelet voivat käydä luita ja ytimiäkin syvemmälle, mutta laulun sanoja ei ehkä aina kannata pysähtyä miettimään - ainakaan kovin tarkkaan. 'Ah autuas on päivä se, kun pääsen luoksesi', kerrotaan toisessa säkeistössä." Kuinka moni pystyy näkemään tuon autuuden siinä tavassa, jolla yhdentoista ihmisen taival Kauhajoella päättyi? Kuinka moni voi allekirjoittaa nuo sanat siunauskappelissa läheisensä arkun ääressä etenkin silloin, kun elämä tuntuu katkenneen pahasti kesken? kun ikuisen autuuden olisi valmis vaihtamaan siihen, että saisi omansa edes hetkeksi takaisin?"

 

Siis hetkinen! Vaihtamaan oman ikuisuutensa siihen, että saisi omaisensa edes hetkeksi maalliseen maailmaan? Tämä mies on umpimaterialisti. Miten näin katkera maallinen usko voisi ketään lohduttaakaan? Kyynikko osaa vain purkaa ja repiä. Mitään hän ei pysty rakentamaan.

 

"KRISTILLISEN TAIVASIKÄVÄN onttous on alastomimmillaan juuri tällaisissa tilanteissa."

 

Tai sitten kauneus on katsojan silmissä. Juuri arsenaalia Jumalan Rakkaus-Kaikkivaltius -akselia vastaanhan Tukkimäki toivoo ja hakee. Taivasikävä on ontto vain sille, jonka taivas on näkyvässä (mammona oli samaa sanajuurta kuin usko, se vain oli uskoa siihen minkä jo näkee). Toivo jonka näkee toteutuneen, ei ole enää toivo. Toivoton on Hesarin sanoma. Silti sen pitää julistaa omaa uskontoansa teillä ja aitovierillä Suuren Hybriksen kanssa. Vastoin kaupunkilaisjärkeä vielä silloinkin, kun ateistit ja evolutionistit toteuttavat johdonmukaista kaaoksen uskontunnustustansa ja räiskivät pitkin seiniä. Mitään tämä hybris ei opi. Mitään se ei kuuntele. Mistään se ei opi. Kyllä Paavolla on vastaukset. Hänellähän vasta ne löytyykin! Tämä ämpäri ei ole ontto eikä tyhjä. Sehän on täynnä katkeruutta ja samaa vihaa kuin itse ampujilla. Se pyrkii vahingoittamaan lukijaansa ja tämän toivoa. Täyteen ämpäriin ei voi kaataa enää.

 

"Täytyy olla todellinen uskonnollisen työn sankari, jos pystyy näkemään kuoleman tuolla tavoin."

 

Jos Tukkimäkeä olisi joskus vainottu uskon tähden, tietäisi hänkin jotakin taivasikävästä. Moni viimeinen tulee ensimmäiseksi ja moni ensimmäinen viimeiseksi uskovistakin, sanoi syntisten Vapahtaja. Meillä on liian helpot olot pumpulissamme. Ei ole enää näitä raukkoja rajoja, poloisia Pohjan maita.

 

"Kun teologia, tiede, on voimaton, kirkko neuvoton ja usko vain fraasi, mitä jää selitykseksi. Meille, ihmisille, joille kaikki selitykset salatusta Jumalasta ovat tällaisessa tapauksessa tyhjää puhetta."

On kuvaavaa, ettei Paavo Tukkimäki vaivaudu edes käyttämään kysymysmerkkiä kysymyksensä jälkeen. Hän ei kysy. Hän saarnaa - epätoivon ilotonta sanomaa. Hän ja "he" ovat siis ainoita, joilla on oikeus olla "ihminen". Ne joilla on toivo ja perusteet toivolle, eivät ansaitse edes ihmisyyden arvonimeä. Vain mielettömyys, turhuus, synkkyys ja tarkoituksettomuus on ihmisyyttä. Paavo Tukkimäki on hindu ja buddhalainen. Hänen toivonsa on toivosta luopuminen. Ponnistelusta luopuminen. Tyhjiin raukeaminen.

 

Jumala olisi voinut estää sekä Myyrmannin, Jokelan että Kauhajoen tapahtumat. Hän ei silti tehnyt sitä. Miksi? Koska se ei ollut Hänen tahtonsa. Jos Hän puuttuisi tapahtumien kulkuun joka kohdin - se olet Sinä joka saisit kuuman kiven päähäsi ennen seuraavaa pistettä. Ja minä myös.

 

Matti Saari oli Pekka-Eric Auvisen replika. Tietä käyden tien on vanki. Vapaa vain on umpihanki. Nyt lumessa on jo polku. Jos itsemurhaa mennään tekemään muista vauhtia ottaen, on Suomella edessään synkät ajat. Näiden raukkamaisten murhaajien evolutionistisen olemassaolon taistelun pamfletti on luettavissa sivulla: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Etiikkakyntob.html

 

 

Lähetetty 30.7.2008.

Yhteiskunnan solu on perhe - ei firma

(tai: Hekumahallitus myös kansan vastuulla)

Oikeusministeri Tuija Brax kehuu (31.7.) pitävänsä alustuspuheen seksuaalisen vallankumouksen EuroPride-tapahtumassa Ruotsissa. Näennäisenkin demokratian ikävä puoli on se, että vauhtisokeudessaan moraalin kadottaneet johtajat ovat jokaisen kansalaisen vastuulla. Ministeri-sanan historia on kansan "palvelijassa", mutta se rooli on jäänyt jo aikaa sitten.

Nyt kun poliisi ja palokunta tutkivat HNMKY:n avioliittokurssien "rikoksia", alan ymmärtää mistä on kyse. Jos internet-lörpöttely addiktoi nuorisoa jo kulttuuri-ilmiönä, ovat nettipornon ihmissuhdetaitoja lamaannuttavat vaikutukset pandemian tasolla. Romanttisen parisuhteen edellytykset ovat tuhoutumassa lapsiltamme. Gallupeissa jo nyt 80% kaupunkilaismiehistä kokee nettipornon vahingoittaneen heitä. Asiaa ei auta hyökkäys HNMKY:n kaltaisia tahoja vastaan, jotka romanttisen rakkauden ja lastenkasvatuksen pelastuskeinoja vielä tarjoavat.

Osalta ministereiltämme puuttuu kyky hävetä. He ovat kuin kuritta kasvaneita lapsia, jotka pelkäävät vain tekojensa seuraamuksia ja keksivät pumpulisia selityksiä. Kiinan internetin suosituin hakusana on "raha". Kolme seuraavaksi suosituinta ovat pankkien nimiä, sitten tulee "osake". Meillä suosituimmat sanat ovat porno ja seksi. Myös Rooman mahtava infrastruktuuri tuhoutui sisältäpäin, kun viihde kehittyi orgioiksi.

Suurin viharikos meillä on lausua ääneen sana synti. Koulun agenda on itsetunto, ei suinkaan velvollisuudentunto tai lähimmäisenrakkaus. Namikan parisuhdekoulutus on harvoja valopilkkuja yhteiskuntaamme syövyttävässä tilanteessa, jossa yhä useampi lapsi varttuu ilman isää. Yhteiskunnan solu on perhe - ei firma.


Pauli Ojala
Helsinki

PS. Monelle perheelle tulee tulemaan yllätyksenä, kun pikkulapsensa joutuvat tekemisiin X-sivujen ja videoitten kanssa kavereittensa kautta out-of-the-blue, kun ei ole osattu varoittaa ja rokottaa turvallisessa ympäristössä. Siihen päättyy lapsuus sitten kertaheitolla - iästä riippumatta. Alkaa häpeä ja salailu.

 

Eero Backman, tapainturmeluksen siunaaja

Kuka saa kasvattaa lasta, koti vai valtio? Usein kuulee viranomaisten valittavan, että vanhemmat sysäävät kasvatusvastuun koululle. Rikosoikeuden professori Eero Backman, Turun yliopisto, riistää vanhemmilta valtaa ja vetoaa pyhänä pitämäänsä Suomen lakiin: "Oikeuskäytännössä rangaistuksia on tuomittu vanhemmille, jotka ovat antaneet luunappeja ja tukkapöllyjä lapsilleen. Korkein oikeus on vahvistanut linjan vuonna 1993. Ratkaisut ovat hyvin linjassa rikoslain nykyisin voimassa olevien säädösten kanssa."

 

Eero Backman on tottunut tuomaroimaan muita norsunluutornistaan. Kauniit sanat: "lastaan todella rakastava isä ja äiti eivät loukkaa lastensa ruumiillista koskemattomuutta" eivät kestä lähempää tarkastelua maalaisjärjen valossa. Kaikki lapset eivät tottele pelkkää puhetta. He kaipaavat, että heistä välitetään myös fyysisesti. Koulukiusaajiakin pyritään ymmärtämään ja heidän uhriansa rangaistaan siirtämällä muihin kouluihin. Selkäsaunaa ei saa antaa, ei vaikka Koulukiusattujen tuki -yhdistyksellä on tiedossa monia koulukiusatun itsemurhaan johtaneita tapauksia. Ei vaikka koulukiusaajat itse vanhempana sanovat että suurinta rakkautta heitä kohtaan olisi rajoja etsiessään roti ja selkäsauna. Jos joku aikuinen olisi uskaltanut liata kätensä eikä hoitanut kliinisen steriilisti, se olisi tuonut turvallisuutta. Koulukiusatun näkökulmasta pisara oikeutta on parempi kuin vuosi terapiaa.

Nyt kun poliisikin on jo hälytetty ja alkanut myös heinäkuussa tutkimaan HNMKY:n avioliittokursseja, alan vähitellen ymmärtää mistä on kyse. Namikan parisuhdekoulutus olikin niitä harvoja valopilkkuja jälkikristillisen Suomen katastrofaalisessa tilanteessa, jossa yhä useampi lapsi varttuu ilman isää. Pitäähän sekin jäänne kristinuskosta tuhota modernisaatiossa.

Jos internet-lörpöttely tekee nuorisoa riippuvaiseksi jo kulttuuri-ilmiönä, ovat nettipornon ihmissuhdetaitoja lamaannuttavat vaikutukset jo epidemian tasolla. Romanttisen rakkauden edellytykset ovat tuhoutumassa kuin karjalaumassa teurastamon jonossa! Ulkomaiset gallupit kertovat, että 80% kaupunkilaismiehistä kokee nettipornon vahingoittaneen heitä, myös yhä vanhemmissa ikäluokissa. Tulos tuskinpa olisi meillä erilainen, jos päätä ei piilotettaisi pensaaseen. Tai hyökättäisi niitä ainoita tahoja vastaan, jotka avioliittoja ja lastenkasvatuksen moraalia vielä lujiksi takovat.

 

Eero Backman ei tiedä synnintunnosta. Terve syyllisyys ja selkeä armon kokemus syntiä vastaan on välttämätöntä lapsen kasvulle tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun korkein kasvatusperiaate on "itsetunto", tulee kansasta kasuavasta, nuorisosta nousevasta, itsekeskeinen. Ennen painotettiin lähimmäisenrakkautta ja velvollisuudentuntoa. Jos vanhemmat eivät koske lapseen, niin katu kyllä koskee ja kasvattaa. Aivan samoin kuin vaille isän hellyyttä jäänyt tyttö etsii isän syliä pojilta murrosikään päästyään, etsii poika hautaansa saakka kolhuja, jos ei ole koskaan saanut "kuin isän kädestä". Jos kasvatuksen jättää Siperian varaan, lapsi ei saa sitä mitä kaipaa.

 

Raamatun Sanalaskut tuomitsevat rikosoikeuden professorin houkkamaiset neuvot:

"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa." (13:24). "Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on; ethän halunne hänen kuolemaansa." (19:18) "Kurita poikaasi, niin hän sinua virvoittaa ja sielullesi herkkuja tarjoaa." (29:17) "Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi; autuas se, joka noudattaa lakia." (29:18) "Ei ota palvelija sanoista ojentuakseen: hän kyllä ymmärtää, mutta ei tottele." (29:19)

 

Pauli Ojala

Helsinki

PS. Viittaan ajojahtiin, jossa arvostelusta nokkiinsa ottanut tutkija Sari Roman-Lagerspetz  on valittanut ympäri Suomenniemen sanomalehtien, miten HNMKY:n avioliittokursseilla kerrotaan että lapsia pitäisi kasvattaakin. Roman-lagerspetzille tosin eivät taitaneet käydä nekään neuvot, joiden mukaan olisi arvokasta jos pikkulasten äidit hoitaisivat lapsiansa, kotona varsinkaan. Avioliitto on, nähkääs, sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuslakien rikkomista. Tottahan toki seurakuntia pitää vaatia luopumaan avioliittokoulutuksesta. VALTAKUNNANSYYTTÄJÄVIRASTO! HALOO!!! ONKO VALTAKUNNANSYYTTÄJÄVIRASTOLLA! (No kidding.) Huvittavinta koko tragikomediassa on se, että Lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula on tosiaan alkanut tutkia Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys -nimisessä rikollisjärjestössä jo pitkään jatkunutta rikollista toimintaa. Myös Suomen poliisi pelkää, että feministit pamputtaa ja tutkii rikosvyyhtiä. Sellaisia valtakunnan-byrokraatteja kellokkaina meillä. Ikävä sanoa, mutta kunnioitus poliisia kohtaan laillisena esivaltana rapisee. Viime aikoina mm. 8-vuotiaan toistuvasti raiskannut rikollinen on saanut Suomessa vain ehdollisen tuomion. Pelottavaa on, jos lainvalvoja nielee kamelin mutta siivilöi hyttyset.

 

Riku Mänttäri: Kuka saa kasvattaa lasta?

Kuka saa kasvattaa lasta, koti vai valtio? Usein kuulee viranomaisten valittavan, että vanhemmat sysäävät kasvatusvastuun koululle. Rikosoikeuden professori Eero Backman, Turun yliopisto, riistää vanhemmilta valtaa ja vetoaa pyhänä pitämäänsä Suomen lakiin: "Oikeuskäytännössä rangaistuksia on tuomittu vanhemmille, jotka ovat antaneet luunappeja ja tukkapöllyjä lapsilleen. Korkein oikeus on vahvistanut linjan vuonna 1993. Ratkaisut ovat hyvin linjassa rikoslain nykyisin voimassa olevien säädösten kanssa."

 

Norsunluutornista valistetaan ymmärtämätöntä rahvasta: "lastaan todella rakastava isä ja äiti eivät loukkaa lastensa ruumiillista koskemattomuutta". Vaan kun kaikki lapset eivät tottele pelkkää puhetta. He kaipaavat, että heistä välitetään myös fyysisesti. Koulukiusaajiakin pyritään ymmärtämään ja heidän uhriansa rangaistaan siirtämällä muihin kouluihin. Selkäsaunaa ei saa antaa. Ei vaikka Koulukiusattujen tuki -yhdistyksillä on tiedossa monia koulukiusatun itsemurhaan johtaneita tapauksia. Ei vaikka koulukiusaajat itse vanhempana sanovat että suurinta rakkautta heitä kohtaan olisi rajoja etsiessään roti ja selkäsauna. Jos joku aikuinen olisi uskaltanut liata kätensä eikä hoitanut kliinisen steriilisti, se olisi tuonut turvallisuutta. Koulukiusatun näkökulmasta pisara oikeutta on parempi kuin vuosi terapiaa. On yksi asia jos isä, äiti tai koulun opettaja ei puolusta fyysisesti. Kokonaan toinen asia jos opettaja ei uskalla todistaa edes oikeudessa kiusatun puolesta kiusaajaa vastaan (kuten tyypillisesti tapahtuu).

 

Lastenpsykiatri Riku Mänttäri (25.7.) taas unelmoi, ettei lasten tulisi saada kokea syyllisyyttä tai häpeää. Synnintunnosta nyt puhumattakaan. Terve syyllisyys ja selkeä armon kokemus syntiä vastaan on kuitenkin välttämätöntä lapsen kasvulle tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun korkein kasvatusperiaate on "itsetunto", tulee kansasta kasuavasta, nuorisosta nousevasta, itsekeskeinen. Ennen painotettiin lähimmäisenrakkautta ja velvollisuudentuntoa. Jos vanhemmat eivät koske lapseen, niin katu kyllä koskee ja kasvattaa. Aivan samoin kuin vaille isän hellyyttä jäänyt tyttö etsii isän syliä pojilta murrosikään päästyään, etsii poika hautaansa saakka kolhuja, jos ei ole koskaan saanut "kuin isän kädestä". Jos kasvatuksen jättää Siperian varaan, lapsi ei saa sitä mitä kaipaa.

 

Rikosoikeuden professorin ja lastenpsykiatrin neuvot ovat 180 asteen ristiriidassa vuosituhantisten Raamatun juutalaisten sananlaskujen kanssa. Jompi kumpi on väärässä, yhteen näitä ei kurittoman yhteiskuntakokeilumme kanssa voi sovittaa: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa." (13:24). "Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on; ethän halunne hänen kuolemaansa." (19:18) "Kurita poikaasi, niin hän sinua virvoittaa ja sielullesi herkkuja tarjoaa." (29:17) "Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi; autuas se, joka noudattaa lakia." (29:18) "Ei ota palvelija sanoista ojentuakseen: hän kyllä ymmärtää, mutta ei tottele." (29:19)

 

Jos lastaan kurittaa "ajoissa", hän selviää pienellä tuskalla. Seuraamukset kyllä lankeavat ilman kasvattajaakin, mutta aikaa myöden maailma kasvattaa katulastaan kovemmalla kädellä. Kristittynä minä suren lasten puolesta erityisesti siksi, että riistettäessä synnintunto, riistetään heiltä myös armahduksen kokemus. Minä pelkään kadotusta ja eroa Pyhän Jumalan yhteydestä. Siksi sanon Paimenpsalmi 23 tavoin: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa... Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat."

 

Lähetetty 17.7.2008

Kantasoluhoidot eivät vaadi sekasikiöitä
 
Genetiikan dosentti Olli Haapala puolusti (2.7.) Vieraskynässä Englannin uutta lainsäädäntöä, joka sallii ihmisen ja "nisäkkäiden, kuten pikkujyrsijöiden tai nautaeläinten" sekasikiöiden tuottamisen. Uljas, uusi laki on kuulemma "sosiaalisesti looginen ja lääketieteellisesti merkityksellinen". Bioteknokraatin esiintyminen myös bioetiikan asiantuntijana oli vauhtisokeaa.

 

Me biotieteilijät olemme kunniallinen ammattikunta. Muutamat opportunistit vain lobbaavat lainsäädännön murrosaikana pakkomielteisesti alkioiden hyötykäyttöä ja liberaali valtamedia tarttuu kellokkaiden tarinoihin. Yleisölle pitäisi kertoa, etteivät Yhdysvallat taantunutkaan kiviaikaan etsiessään kantasoluja alkioiden sijaan veren ja luuytimen luovutuksesta, istukasta tai potilaiden omista rasvasoluista ja ihosta. Menestyvimmät kantasolufirmat ovat päinvastoin tänään kuin varkain amerikkalaisia - kun taas Eurooppa uhkaa tippua junasta alkioista vouhottaessa.

 

Sekasikiö-lain lobbausta voi ymmärtää sen historian valossa, että embryologian popularisointi kansalle on ollut poikkeuksellisen vulgaaria Suomessa. Ernst Haeckelin väärennetyksi tiedetty selkärankaisten sikiövertailu on 1900-luvun biologian oppikirjojemme kierrätetyin kuvasarja. Tämän rekapitulaatio-opin mukaan ihmissikiö on identtinen jopa kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata lajinkehitys kala- ja sammakkovaiheen läpi, ja oppi omaksuttiin poikkitieteellisesti fysiikasta psykoanalyysiin. Puhe oli ihmissikiön evistä, turkista, ruskuaispussista ja kiduksista. Tosiasiassa eri selkärankaiset näyttävät alkioina jopa erilaisimmilta kuin aikuisina yksilöinä.

 

Lähdekritiikki olisi kriittisen tärkeää kiihtyvällä tahdilla käyvälle yhteiskunnallemme. Yleisö ja päättäjät ovat riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista, eikä maallikoille tarjottavaa luonnontieteellistä ja oppihistoriallista tietoa tulisi valikoida poliittisesti. Sekasikiöalkioiden tuottaminen kantasoluhoitoihin suistaisi Euroopan lääketieteen harhapoluille vulgaariudessaan.
 

Pauli Ojala

biokemisti, Helsinki

Lähetetty 10.7.2008

Kantasoluhoidot eivät vaadi sekasikiöitä
 
Genetiikan dosentti Olli Haapala puolusti Vieraskynässä Englannin uutta lainsäädäntöä, joka sallii ihmisen ja "nisäkkäiden, kuten pikkujyrsijöiden tai nautaeläinten" sekasikiöiden tuottamisen (2.7.). Uljas, uusi laki on kuulemma "sosiaalisesti looginen ja lääketieteellisesti merkityksellinen". Bioteknokraatin esiintyminen myös bioetiikan asiantuntijana muistuttaa Nevadan suola-aavikon nopeusennätyksiä rikkovaa kuskia, joka hyppää ulos autostaan sadan kilometrin nopeudessa. Vauhtisokeudesta puhutaan.

 

Olen itsekin biotieteilijä ja painotan: tämä on täysin kunniallinen ammattikunta. Opportunistit vain yrittävät lobata murrosaikana biolainsäädäntöä suosimaan alkioiden kantasoluja. Yleisölle pitäisi kertoa, ettei USA taantunutkaan kiviaikaan etsiessään kantasoluja alkioiden sijaan veren ja luuytimen luovutuksesta, istukasta tai potilaiden omista rasvasoluista ja ihosta. Päinvastoin menestyvimmät kantasolufirmat ovat tänään kuin varkain amerikkalaisia, kun taas Eurooppa uhkaa tippua junasta alkioista vouhottaessaan.

 

Oppihistoriallisesti on selvää, miten vilpillistä kehitysopin popularisointi on Suomessa ollut. Meille rantautunut evolutionismi oli mannersaksalaista mallia. Evolutionismimme isä oli Ernst Haeckel (1834-1919), ei Charles Darwin (1809-1882), mitä väitettä puolustan Itä-Saksan arkistosta tekemälläni lähdelöydöllä suomalaisoppineiden kirjeenvaihdosta Haeckelille. Pelkän kelpoisimman lisääntymisen ja valintaopin varassa kehitysoppia ei olisi onnistuttu myymään, vaan se vaati yliampuvampia väitteitä mekanismeiksi. Näitä olivat mm. Haeckelin sikiöoppien rekapitulaatio, väitteet solujen jatkuvasta sikiämisestä mudasta spontaanisti, ja hankittujen ominaisuuksien periytyminen.

 

Sekasikiö-lain lobbausta voi ymmärtää sen historian valossa, että embryologian popularisointi kansalle on ollut aivan poikkeuksellisen vulgaaria. Ernst Haeckelin väärennetyksi tiedetty selkärankaisten sikiövertailu on 1900-luvun biologian oppikirjojemme kierrätetyin kuvasarja. Tämän rekapitulaatio-opin mukaan ihmissikiö on identtinen jopa kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata lajinkehitys kala- ja sammakkovaiheen läpi, ja oppi omaksuttiin poikkitieteellisesti fysiikasta psykoanalyysiin. Puhe oli ihmissikiön evistä, turkista, kidusaihioista ja ruskuaispussista. Ensimmäisessä perusbiologian oppikirjassamme (Kivirikko 1911) ihmissikiöllä oli vielä toimivat kidukset. Oppikirjojen tekijät eivät paljon lähdekritiikkiä harrasta - on helpompaa kopioida kollegoilta.

 

Yleisö ja päättäjät ovat riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista. Siksi maallikoille tarjottavaa tietoa ei tulisi valikoida ja tieteellisten toisinajattelijoiden puheenvuoro pitäisi turvata.
 

Pauli Ojala

biokemisti, Helsinki

 

Matti Myllykoski - Valtakunnanrienaaja

Lähetetty 23.4.2008

Kalifiksi Jumalan paikalle

NYT meni kysymään valtakunnanrienaaja Matti Myllykoskelta, mitäköhän siitäkin tulisi jos yhteiskuntaa Raamatun käskyjen mukaan suojeltaisiin. Kun kettu pannaan kanatarhan vartijaksi, niin tietäähän sen vastauksen. Jos Matti olisi Jumala, saataisiin Helsinkiin paljon paremmat järjestyssäännöt!

Raamattu näyttää kalifi Myllykosken silmin yhtä ristiriitaiselta kuin Mannerheimintie Tornin huipulta ulkopuolisena kiikaroidessa: "Hei! Nämä ihmisethän menevät ihan eri suuntiin!"

Asia valkenee vasta kun uskaltaa ottaa riskin, laittaa maineensa pelipöydälle - ja ottaa itselleen Herran noiden käskyjen laatijasta.

Pauli Ojala
Kristitty pakana

Lähetetty 13.2.2008

Rodunjalostus sotienjälkeisessä Suomessa

 

Professori Töttö päivitteli tiedesivujen kolumnissaan Ruotsissa harjoitettua rotuhygieniaa. Mitä Ilkka Remeksen Pahan perimä -romaaniin tulee, niin valitettavasti totuus oli tarua karmeampaa myös Suomessa. Eugeniikan lainsäädäntö leikkasi läpi länsimaiden 30-luvulla, vauraista Pohjoismaista ja Sveitsistä alkaen. Vajaamielisyys, skitsofrenia, alkoholismi ja väkivaltaisuus olivat muka vain yhden tai kahden geenin aiheuttamia ja siten karsittavissa kansasta.

 

Menneisyyttä ei saisi tuomita nykyisyyden valossa, sanotaan. Ehkä tuhansien ihmisten pakkosterilisaatiot, pakkoabortit, Saksasta tilatut ihmiskokeet silmän painekestävyydestä ja kehon hypotermiasta, tai vammaisten systemaattisen eliminaatiokampanjan suunnittelu sitten vain oli sotia edeltäneen eugeniikan kulta-ajan tapa. Varmaa on silti suomalaisen tiedepolitiikan salakähmäisyys ja nepotismi sotien jälkeen.

 

Miksi Saksassa saakka rotuopeista saarnaannut Niilo Pesonen palkittiin Kakolasta päästyään lääkintöhallituksen pääjohtajaksi? Vankila ei ollut muuttanut johtajan asenteita - päinvastoin Suomen pakkosterilisaatioiden huippu oli vuonna 1960 (yli 500 leikkausta).

 

Miksi suomalaisten SS-koulutusta puuhanneen Suomalais-Saksalaisen Seuran SSS:n viimeisestä puheenjohtajasta Yrjö Reenpäästä tehtiin valtakunnan ylin tiederahoituksen tuomari sotien jälkeen? Rodunparannuskomitean nokkamies korotettiin vielä 70-luvun lopulla Suomen Kulttuurirahaston kunniapresidentiksi, joten tunnetuin ulkomaille annettu tiedepalkintomme on kantanut entisen natsi-medisiinarin nimeä. Jos Talvisodan alla puolustusministerinä oli pasifisti, niin sotiemme jälkeen hallituksessa istua kaksi entistä SS-miestä, vieläpä poliisista vastanneena sisäministerinä.

 

Maailmanlaajuinen ihmiskokokeet kieltävä sopimus vuodelta 1964 kantaa Helsingin julistuksen nimeä. Siksi meiltä voi vaatia suurempaa itsekritiikkiä. Nykyään eugeniikkaan olisi entistä enemmän keinoja, ja vammaisia pyritään karsimaan yhä tehokkaammin. Ilman Down-lapsia Suomi on kuitenkin värittömämpi ja kolkompi paikka elää. Lasten kaltaiseksi "jälkeenjääneet" kansalaiset olisivat yhteiskunnallemme siunaus.

Lähetetty 30.1.2008

Olivatko lohikäärmeet dinosauruksia?

Professori Hannu Sariola naureskeli tiedesivuilla (29.1.) amerikkalaisia "Kivisiä ja Sorasia", koska hämmentävän moni sikäläinen luulee ihmisen eläneen samaan aikaan dinosaurusten kanssa. "Tiukentuvien rintamalinjojen" kanssakäymistä ei pilkkaaminen kuitenkaan edistä. Sariolan tulisi ohjata yleisöä tutustumaan itse näyttöön joka USA:ssa kansaa villitsee, ymmärtääksemme mitä on tapahtumassa.

Entä jos tarujen lohikäärmeet siis olivatkin dinosauruksia? Euroopan lohikäärmetarinoita alettiin yleisesti epäillä vasta 1600-luvulla. Shakespearen mukaan "lohikäärmeitä pelätään enemmän kuin nähdään." Vielä 1800-luvun tieteilijät Agassiz ja Lyell pohtivat silti muinaisten lokikirjojen merikäärmehavaintojen olleen ehkä kalaliskoja tai joutsenliskoja.

Ainakin anglosaksit, assyrialaiset, dakaelaiset, keltit, kiinalaiset, parttilaiset, persialaiset, roomalaiset ja skyyttalaiset pitivät lohikäärmeitä standardisymboleina aina yhtä hierarkkisessa sotaväessä. Etelä-Amerikan solmukirjoituksia ei aina osata tulkita, mutta temppeleiden lohikäärmepäiden veistokset puhuvat omaa kieltään. Kiinan jättiliskoja käsittelevät monet klassilliset rämeiden kuivausta kuvailevat bambukirjat, joita 1. dynastian kirjavainoissa tuhottiin.

Jättiliskoja kuvasivat paitsi antiikin satusedät Hesiodos, Homeros, Ignatius, Plinius, Posidonius tai Ovidius - myös järjestään vakavammat luonnonfilosofit ja historioitsijat kuten Aelianus, Aristoteles, Cicero, Filostratus, Herodotos, Josefus, Megasthenes, Propertius, Solinus tai Strabo. Aristoteles joka mm. tiesi valaan olevan nisäkäs, kuvaili erikseen lentoliskon kaltaisia eläimiä, joita ei pitänyt sekoittaa lepakoihin. Historian isänä pidetty doorilainen Herodotos mainitsee, ettei tahtonut uskoa Arabian "siivekkäisiin käärmeisiin", kunnes kävi paikan päällä.

Lentävistä käärmeistä kertoo myös Jesaja. Mutta onko jälkikristillisessä Euroopassa ajatus torjuttava vain siksi että siitä kerrotaan myös raamatussa? Olisi silti yleissivistystä tietää, että raamatun pisin biologianesitelmä on Job 40-41 kuvaus tulta syösseestä, "kiemurtelevaa" tarkoittavasta leviatan-liskosta, ja "valtavinta" tarkoittavasta "behemotista". Edellinen on käännetty krokotiiliksi, vaikka on merieläin. Jälkimmäinen virtahevoksi, vaikka sen häntä kuvataan pitkäksi kuin seetripuu ja luut ontoiksi lintujen tavoin. Raamatunkääntäjille aiheuttavat päänvaivaa sukupuuttoon kuolleet eläimet. Liskolinnun fossiili on kiehtova, sillä atsteekkien Quetzalcoatl- ja mayojen Kukulcan -sulkakäärmeiden vastine Mooseksen lakien eläinkuvauksissa on tinshemet, joka ainoana eläimenä luetellaan sekä lintujen että matelijoiden listoissa.

Osoitteeseen www.helsinki.fi/~pjojala/dinosaur.htm olen kerännyt 500-4000 vuotta vanhoja mosaiikkeja, luolamaalauksia, sinettilieriöitä jne., joista lukija voi itse nähdä, että ihmiskunta kaikilla mantereilla on dokumentoinut hirmuliskoja. Jobin kirjassa eläinten kuninkaaksi kutsutaankin juuri leviatania.

On väärin, että alkuperäkysymys tarjotaan rahvaalle valmiiksi pureskeltuna ja tulkittuna. Meille pitää kertoa itse havainnot ja eri tavat tulkita löytöjä. Sen jälkeen, Blaise Pascalin sanoin: "Sille joka tahtoo nähdä, on tarpeeksi valoa. Sille joka ei tahdo nähdä, on tarpeeksi pimeää."

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

Lähetetty 29.12.2007

USA hyötyy Israelista aivoviennin vuoksi

Jouluaaton mielipiteissä oli harras parjauskirjoitus USA:n "kehitysavusta" Israelille. Tosiasiassa USA lypsää Israelia kädet utareissa, koska sen ei anneta estää aivovientiä Yhdysvaltoihin. Ennen 2. intifadaa USA:n teknologiapörssi Nasdaqissa oli peräti 200 israelilaisyhtiötä (enemmän kuin koko Euroopasta yhteensä) ja nykyäänkin luku on liki 100.

Dollarit ovat vihreitä, koska jenkit repivät ne puusta raakoina, sanotaan. Israelin ei ole annettu skaalata ainoankaan oman yhtiönsä tuotantoa miljarditasolle, vaan ne viedään pois enemmänkin autotallivaiheessa. Amerikka pitää Israelia kuin innovaatiolaboratorionaan tai 51. osavaltionaan. Käsittämättömät 25% israelilaisista tutkijoista on muuttanut Yhdysvaltoihin - eikä luvussa ole edes mukana kaksoiskansalaisuuden saaneita tutkijoita. [Seuraavaksi suurimmat Amerikan-osuudet ovat Kanadan 12,2%, Alankomaiden 4,3% ja Italian 4,2%.]

Tekes ja Sitra voisivat ottaa oppia Israelin rahoituspolitiikasta aloittaville firmoille: Tukirahat ohjataan pääasiassa siten, että 2-10 vuoteen yrityksen ei tarvitse maksaa veroja. Tämä estää bluffauksen tutkimussuunnitelmilla ja tekaistuilla patenttihakemuksilla, pakottaen ottamaan huomioon markkinoiden kysynnän. Ilman kassavirtaa suoraa valtionapua ei tule kuin bisnesenkeleiltä. [Voisi jopa väittää, että Israel vetää tänään riskipääomia (VC, Venture Capital) enemmän kuin koko Eurooppa. Uutena ilmiönä ylikansalliset yhtiöt kuten Intel Centricon-suorittimensa kanssa on siirtänyt tuotantoansa halpamaiden sijaan Israeliin, jossa 25% väestöstä on suorittanut akateemisen loppututkinnon.] Kun Intel siirsi prosessorituotantoansa Israeliin, tarjottiin sille 10% veroaste.

Israelin viennistä yli puolet on Hi Tech –tuotteita, OECD-maiden keskiarvon ollessa 25%. Vaikka maataloustuotteiden vienti onkin säilynyt 30 vuotta samansuuruisena, on sen suhteellinen osuus laskenut 70%:sta 3%:iin. Israelin 3000 yrityksestä peräti 80% on alle 10 vuoden ikäinen start up -firmaa, joissa epäonnistumisprosentti on ennätyksellisen alhainen eli 50%. Biolääketieteessä 3. kliiniseen faasiin tai lääkkeeksi on päässyt 400 lääkeaihiota. Israelissa tutkimuksen rahoitus väestöä kohden on korkein – ja lakimiesten suhde insinööreihin ja tieteilijöihin matalin koko maailmassa.

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

Lähetetty 23.9.2007

Pingviinitanssia sotaveteraaneille?

Juhlakalu-palstalla mairiteltiin takakuukausina tätä suurmiestä, joka keksi kansalle Idols-karsinnoista tutun pingviinitanssin. Erityismainintana kehaistiin, ettei edes sotaveteraanin kuntoutuksessaan sallita jättää väliin tätä anaaliyhdyntää matkivaa letkajenkkaa.

Mies se tuli ennen räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Sotaveteraanit ovat sitten niitä miehiä. Nyt he kuitenkin ovat jo yli 80-vuotiaita. Vielä kymmenen vuotta sitten heillä itselläänkin olisi ollut voimaa estää häväistyksensä. Liikkuvat taakse ja koomikolle tapakasvatusta luuvitosella.

Jos emme kykene suojelemaan edes sotaveteraanejamme, mitä kaikkea lastemme on kouluissaan ja kerhoissaan pakko alistua sietämään?

Digiboksi syytää ekstravaganttia julkeutta jo pikkukakkosen aikaan ja länsiviihteen kloonatut ohjelmaformaatit käyvät päälle kuin teräs-Stalinin tankit. Mikä on tämä huuto homojen syrjinnästä? Trendihomoilu on päinvastoin aikamme päällekäyvintä massapsykologiaa.

Vainottua tässä ajassa on oikean ja väärän tunnustaminen. Kasvatusihanne on itsetunto - mahdetaankohan opetussuunnitelmassa enää edes mainita lähimmäisenrakkautta? Suvaitse tai tuhoudu.

Kaksimielisiä vitsejä lastentilaisuuksissa. Pingviinitanssia sotaveteraaneille. Voiko tapainturmeluksen triumfiraattia enää loukkaavammin juhlia?

Pauli Ojala
reserviläinen
Helsinki

PS. Eivätkö sukupuolitaudit kuten AIDS ole levinneet maailmassa aivan viime öinä uhkaamaan kokonaisten kulttuurien olemassaoloa? Eikö Suomessakin isättä kasvavien lasten lukumäärä ole kasvanut nopeammin kuin koskaan ennen rauhan oloissa? Suomi on valitettavasti köyhä kieli, kun on rakkaudesta kyse. Raamatun kielessä oli viisi eri termiä rakkaudelle. Filia merkitsi ystävien välistä rakkautta tai veljesrakkautta. Storgee meinasi affektiivista kiintymystä hengessä "tottuminen lisää attraktiota". Yleensä sitä käytettiin äidin rakkaudesta lapseensa, mutta yhtä hyvin sotilaan kiintymyksestä tuttuihin ja tyköistuviin sandaaleihinsa. Yhteiskunnan viimeinen rappio Toisessa Timoteuskirjeessä, Paavalin joutsenepistolassa, onkin ensimmäiseksi astorgee, rakkaudettomuus. Eros merkitsi romanttista rakkautta. Epithumia merkitsi himoa tai seksuaalista halua. Olennaista on, että tämä sana ei varsinaisesti mielletty rakkaudeksi lainkaan. Viimeisenä, muttei vähäisempänä tuli AGAPEE. Pyyteetön, palveleva, itsensä uhraava, sitoutuva rakkaus.

 

Esimerkiksi 1 Kor 13 "rakkauden luvussa" ei ole lainkaan adjektiiveja. Kaikki todellisen rakkauden attribuutit ovat verbejä. Yksinomaan. DET VILL SÄGA: Rakkaus ei ole Raamatussa - eikä todellisuudessakaan - tunnetta. Vielä vähemmän se on valtamediaa pokkuroivaa yleistä löpinää joka ei merkitse mitään koska sitä ei lunasteta teoilla. Tosiaan:
1.Johanneksen kirje: 3:18 "Älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa."

Jos joku toiminta johtaa Raamatun Jumalan vihaan, mutta pappi siunaa sen liperit viuhuen, se on rakkauden vastakohta lähimmäistä kohtaan. Rakkauden vastakohta ei ole viha. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.

TIETOKULMA:

HIViä oli alunperin tapana kutsua Gay-linked virukseksi. Seuraavassa vaiheessa sitä levittivät narkomaanit ja myös seksuaalista irtolaisuutta harrastaneet heteroseksuaalit.

 

Vaikka HIV onkin tuhoamassa koko eteläisen Afrikan kulttuurin, on sen hyvä puoli ollut ettei virus tartu em. käyttäytymistä kavahtavaan väestöön kuin erittäin harvoin. Nyt on huonoja uutisia samalta rintamalta:

http://news.biocompare.com/newsstory.asp?id=211702

 

Jos joku on kuullut sairaalabakteereista, niin tässä on kyse niitäkin pahemmin antibiooteille vastustuskykyisestä, joskin samalla nimellä koodatusta MRSA-bakteerifloorasta. Se on alunperin levinnyt homoseksuaalisen toiminnan kautta, mutta sen uhka tarttua syyttömiin sivullisiin ("innocent bystander") on huomattavasti korkeampi. Etenkin terveydenhuoltohenkilökunnalle nämä infektiot ovat inhottavia, koska ne saattavat pysyvään ammatinharjoituskieltoon. Sairaanhoitaja jolla on MRSA, ei saa enää koskaan hoitaa potilaita.

 

Sexually-Active Gay Men Vulnerable to New, Highly Infectious Bacteria

Source: University of California - San Francisco

Sexually active gay men are many times more likely than others to acquire a new, highly antibiotic-resistant strain of the so-called MRSA bacteria widely know as the "superbug," a UCSF-led study shows.

The bacteria appear to be transmitted most easily through intimate sexual contact, but can spread through casual skin-to-skin contact or contact with contaminated surfaces. The scientists are concerned that it could soon gain ground in the general population. The new strain of bacteria is closely related to the MRSA bacteria that have spread beyond hospital borders in recent years and caused outbreaks of severe skin and other infections. But the newly discovered microbe is resistant to many more front-line antibiotics. Both strains are technically known as MRSA USA300. Like its less antibiotic-resistant sibling, the new multi-drug resistant microbe spreads easily through skin-to-skin contact, invading skin and tissue beneath the skin. Both strains cause abscesses and ulcerations that can progress rapidly to life-threatening infections.

"These multi-drug resistant infections often affect gay men at body sites in which skin-to-skin contact occurs during sexual activities," says Binh Diep, PhD, UCSF postdoctoral scientist at San Francisco General Hospital Medical Center and lead author of a report on the finding. "But because the bacteria can be spread by more casual contact, we are also very concerned about a potential spread of this strain into the general population."

A good scrubbing with soap and water may be the most effective way to prevent skin-to-skin contact transmission, especially after sexual activities, Diep says. The scientists did not address the cause of the increased risk among gay men, but suspect that sexual risk behaviors play a significant role. The study is based on review of medical records from outpatient clinics in San Francisco and Boston as well as nine of 10 medical centers serving San Francisco. The research appears in the January 14 early online edition of the "Annals of Internal Medicine." It will appear in the print edition February 19, along with a related editorial.

Diep considers the rapid rise in infections alarming. About one in 588 people living in San Francisco’s Castro district – a neighborhood with the highest number of gay residents in the country – are infected with the multi-drug resistant MRSA bacteria. About one in 3800 San Franciscans overall are infected – also a surprisingly high number, he says. These statistics come from the scientists’ study of MRSA samples previously collected from patients in nine medical centers serving San Francisco. In a second part of the study based on patient medical charts, the scientists found that sexually active gay men in San Francisco are about 13 times more likely to be infected than the general population.

"The potential widespread dissemination of multi-resistant form of USA300 into the general population is alarming," he adds. The microbe is known as "multidrug-resistant, community-associated MRSA USA300." MRSA stands for methicillin-resistant Staphylococcus aureus. Until recently, MRSA bacteria were confined to hospitals, where extensive use of antibiotics has prompted highly resistant strains to evolve. The spread of multidrug resistant MRSA into communities, first reported by the UCSF team in 2006 (Lancet. 2006:367:731-9), has led to heightened concern. The microbe studied here differs from the more familiar community-associated MRSA in that it is resistant not only to methicillin, but also resistant to a battery of normally effective, first-line antibiotics.

"Prompt diagnosis and the right treatment are crucial to prevent life-threatening infections and the spread of this bacteria to close contacts," says study author Henry Chambers, MD, UCSF professor of medicine at San Francisco General Hospital Medical Center and lead scientist of a large multi-centered clinical trial recently funded by the National Institute of Health to study treatment of community-associated MRSA infections. The scientists conclude that research should be undertaken to explore the link between MRSA and unsafe sexual risk behaviors.

Lähetetty 11.6.2007

George Bush Jr. oli oikeassa kantasoluista

En tahtoisi olla ilonpilaaja - etenkään kun on kyse kansanhuvista. Kuitenkin, kaikitenkin: Yhdysvaltain istuvan presidentin parjaamisesta on tullut jo aivan oma hölmöläisilmiönsä. Kantasoluista puhuttaessa olkiukon pieksäjäisistä on kehkeytynyt aivan erityisen puusilmäistä.

Lehti uutisoi 8.6. tarkkanäköisen nopeasti vallankumouksellisen tiedelöydön, jossa aikuisen yksilön omista ihosoluista onnistuttiin kasvattamaan alkion kantasolujen veroisia, monikykyisiä kantasoluja. Juuri aikuisen omien kantasolujen tutkimusta varten Bush vaati aikalisää "White House paperissa" 9.9.2001 - vain kaksi päivää ennen WTC-torneista alkanutta katastrofia.

Tuohon aikaan arviot liikkuivat jopa sadoissa tuhansissa ihmisalkioiden solulinjoissa immunologisen hyljinnän takia ja Englannissa tehtiin jopa laki hedelmöityksestä tutkimuskäyttöön. Uusien löytöjen valossa Bushin sadateltu eetos vaikuttaakin valtioviisaalta aikalisältä. Tätä korostaa entisestään korealaisten eturivin alkion kantasolujen tutkimuksen osoittautuminen huijaukseksi toissatalvena.

Alkioiden hyötykäyttö merkitsisi eettistä aluevaltausta kun kerran luuytimen- tai verenluovutukseen rinnastettavalla aikuisen kantasolututkimuksellakin voisi edetä. Olisiko alkioista saatava hyöty teollisuusmaiden eliniän kasvattamiseksi suurempi, kuin epäsuorasti aiheutuvat materialismin kustannukset yhteiskunnan brutalisoitumisessa?

George Bush Jr. on sukunsa taustan takia henkilökohtaisella tasolla kuolemanvakavasti otettava mies. Hänen sukunsa oli kiinteästi hyötymässä edellisestä, läpi länsimaiden leikanneessa 30-luvun rotuhygienian biolainsäädännössä. Risto Rytikin viittasi moneen kertaan keskeytetyssä sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheessaan "biologiseen maailmanpaloon" joka ennen sotia asenteita kovensi.

Luurangot republikaanisukujen kaapeissa alkoivat kolistella William Clintonin 1995 asettaman "Interagency Working Groupin" IWG:n myötä. Niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin säilytetään satojen tuhansien sivuja salaiseksi julistettuja Natsi-Saksaa koskevia asiakirjoja. Näistä asiakirjoista erityisesti keskustiedustelupalvelu CIA:n ja strategisen palvelun viraston OSS:n edeltäjän COI:n (Coordinator of Information) asiakirjat ovat tuoneet lisävalaistusta siihen, mitä lännessä tiedettiin rotuhygienian kulta-ajan tapahtumista.

Yhdysvaltain roturikoksia liittovaltiotasolla tutkinut tuomari John Loftus kytkee kirjoissaan presidentin isoisän Prescott Bushin ja etenkin tämän apen George Herbert Walkerin - jolta muuten isän ja pojan etunimet - Amerikan omiin natsijärjestöihin.

"Isien syntejä" kuvataan aboriginaalien "freak show" -näyttelyistä aina yhteistyöhön Hitlerin löytäneen magnaatti Fritz Thyssenin kanssa Puolan orjatyövoimaa tarvinneilla hiilikaivoksilla. Vakavin syytös on kansallissosialistien rahoittaminen vuodesta 1925 alkaen. Natsipuolueen kannatuksen ollessa vain 3%, oli sen yksityisarmeijassa SA:ssa 350 000 miestä eli suurempi kuin Versaillesissa supistetun Wehrmachtin vahvuus. Saksan markan hyperinflaation aikana ulkomainen raha valitsi katumellakoiden voittajan.

Lopulta Prescottin varat jäädytettiin, koska hän jatkoi liiketoimintaansa vielä 6 kk sen jälkeenkin kun Yhdysvallat oli julistanut Natsi-Saksalle sodan. Jospa isiensä synneistä tietoinen Bush Jr. oli juuri oikea mies varoittamaan ensimäisen jäniksen selkään hyppäämisestä biolainsäädännöissä?

www.kp-art.fi/cgi-bin/suurikokoiset_tn.pl

Lähetetty 15.4.2007

Ovatko lohikäärmelegendat aikalaishavaintoja dinosauruksista?

Artikkelit Conservapediasta (26.3.) ja kreationistisesta luonnontieteen museosta (15.4.) irvailivat sille etenkin Yhdysvalloissa laajalle levinneelle uskomukselle, että ihminen ja dinosaurukset olisivat eläneet samanaikaisesti. Juttujen olisi toivonut esittelevän myös näyttöä ja perusteluja tälle toisinajattelulle.

Legendat jättiliskoista tunnetaan joka mantereella. Kiinan jättiliskoja käsittelevät monet klassilliset bambukirjat. Etelä-Amerikan solmukirjoituksia ei osata kunnolla tulkita, mutta temppeleiden lohikäärmepäiden veistokset puhuvat omaa kieltänsä. Ainakin kiinalaiset, keltit, roomalaiset, persialaiset, parttilaiset, dakaelaiset, assyrialaiset ja skyyttalaiset pitivät lohikäärmeitä jopa standardisymboleina, etenkin aina yhtä hierarkisessa sotaväessä.

Euroopan lohikäärmetarinoita alettiin yleisesti epäillä vasta 1600-luvulla. Shakespeare esitti, että "lohikäärmeitä pelätään enemmän kuin nähdään." Vielä 1800-luvun kuuluisat eläintieteilijät kuten Lyell ja Agassiz pohtivat silti merikäärmeiden olleen paleontologian perusteella mahdollisesti ichtyosauruksen tai plesiosauruksen.

[Jospa lohikäärmesatujen taustalla ei ole savua ilman tulta? Sukupuuttojen luonnonhistoriassa pitää kahlata keskiajan sekä herkkä- että taikauskoisen mystiikan pitkän sumuverhon läpi. On silti muistettava, että renessanssi pystyi rakentamaan antiikin yksityiskohtien päälle. Ennen kuin pesuvesi viskataan pois, pitää vähemmänkin kaunis lapsi korjata talteen.]

Jättiliskoja kuvasivat paitsi antiikin satusedät Homeros, Plinius, Hesiod, Ovidius, Posidonius ja Ignatius, myös klassiset luonnonfilosofit tai historioitsijat kuten Aelianus, Aristoteles, Cicero, Filostratus, Herodotos, Josefus, Megasthenes, Propertius, Solinus tai Strabo.

Aristoteles, joka esimerkiksi selvitti valaan olevan nisäkäs, kuvaili erikseen lepakkoa ja toisaalta lentoliskon kaltaista eläintä. Historian isänä pidetty doorilainen Herodotos mainitsee erikseen, ettei tahtonut uskoa Arabian siivekkäisiin käärmeisiin, kunnes kävi paikan päällä toteamassa asian.

[Walesilaisen legendan mukaan kuningas Arthurin isä, Uther-niminen soturi, oli surmannut punaisen lohikäärmeen, ottaen ansiostaan nimen Pendragon ja lohikäärmeen kuvan symbolikseen. Nimekkään pojan ja Faeria Queenin myötä kuva siirtyi Walesin vaakunaan. Nenniuksen, Merlinin ja Geoffreyn saduissa lohikäärmeet ovat punaisia ja saksilaisissa saduissa valkoisia.]

[Rituaalikristillisessä kirkossa jättiliskon tappaminen oli varmin tapa tulla pyhimykseksi, kuten Loiren Florentin, Aixin Martan, Britannian Cadon, Maudetin ja Paulin, Cornwallin Keynen, Metzin Clementin, Rouenin Romain - sekä tietenkin Pyhän Yrjön tapauksissa.]

Muinaiskalevalaisessa kerronnassa lohikäärme on tursas tai ikiturso. Pohjoismaisia jättiliskoja kuvataan Volsunga-saagan fafnirissa ja Beowulfin grendelissä. Beowulf on vanhin muinaisenglanniksi kirjoitettu sankarieepos. Nimi "gryndel" esiintyy samoissa asiayhteyksissä laajalti Euroopassa, paikannimenäkin. On jännittävää, että myös Babylonian sinettirullissa on säilynyt kaaviopiirroksia grendelin kaltaisista jättiliskoista, joilla on vahvat takajalat mutta surkastuneet eturaajat.

Lentävistä käärmeistä kertoo myös Jesaja, mutta onko ajatus hylättävä vain siksi että siitä kerrotaan myös Raamatussa? On yleissivistystä tietää, että Raamatun pisin ja yksityiskohtaisin biologianesitelmä on Jobin kirjan kuvaus tulta syösseestä leviatan-liskosta ja valtavan suurikokoisesta behemotista.

Erityisen kiehtovaa on paleontologian löytö liskolinnusta, sillä atsteekkien Quetzalcoatl- ja mayojen Kukulcan -sulkakäärmeiden vastine Mooseksen lakien eläinkuvauksissa on tinshemet, joka luetellaan sekä lintujen että matelijoiden listoissa.

Pauli Ojala

Helsinki

www.kp-art.fi/cgi-bin/suurikokoiset_tn.pl

Lähetetty 11.4.2007

Arabimaista on karkotettu yli 800 000 juutalaista

Pääkirjoituksessa sekä ulkomaanuutisissa on käsitelty useaan otteeseen Arabiliiton uudistamaa rauhantarjousta. Puhuttaessa Israelista karkotettujen palestiinalaisisten oikeuksista, on unohdettu arabimaista karkotettujen juutalaisten olemassaolo tyystin.

Vuosina 1948-51 Israel asutti noin 600 000 karkotettua juutalaisevakkoaan, loppujen yli 200 000 matkatessa muualle. Usein juutalaiset karkotettiin vieläpä ilman omaisuuttaan. "Viidennen kolonnan" pelon ohella myös tämä tungos vaikeutti palestiinalaispakolaisten takaisintuloa, eikä noin 700 000 arabista päästetty takaisin kuin joitakin kymmeniä tuhansia.

Keisari Klaudiuksen väestönlaskennassa 48 jKr. juutalaisia oli ollut liki 7 miljoonaa, joista Irakin, Syyrian, Iranin ja Vähä-Aasian alueella asui liki miljoona kussakin. Vielä 1600-luvulla vain kolmasosa juutalaisista asui lännesssä. Kun jäljelle jääneiden Espanjasta karkotettujen "sefardijuutalaisten" tai lähi-idässä jo ennen ajanlaskun alkua asuneiden "mizrahijuutalaisten" rippeitä asettui sodan raunioittamaan Israeliin, eivät he yleensä osanneet puhua kuin arabiaa tai farsia eli persiaa. Miksi? Koska he olivat Lähi-idän natiiveja.

Euroopasta juutalaiset on karkotettu liki kaikista maista vähintään kerran, suurkaupungeista useasti. Ranska aloitti karkotukset vuonna 1182 ja lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789. Tällöin juutalaiset saivat myös ensi kerran täydet kansalaisoikeudet missään Euroopan valtiossa elettyään feodaali- ja kiltalaitosten ulkopuolella.

Suuri osa Saksaa karkotti juutalaisensa alkaen vuodesta 1192, Italia v:sta 1290, Unkari v:sta 1349 jne. Espanjan karkotusvuosi oli 1492 ja historian visaisimpia yhteensattumia onkin identtinen päivämäärä Kolumbuksen ankkurien nostolla ja tällä tragedialla.

Englanti karkotti kerralla kaikki juutalaisensa vuonna 1290, paluu sallittiin vasta 1650. Englannin ja Ranskan karkotukset tapahtuivat heti, kun valtioihin muodostui oma kansallinen keskiluokka. William Shakespearen (1564-1616) Venetsian kauppias -näytelmän tunnoton liikemies lienee maailmankirjallisuuden tunnetuimpia juutalaisia henkilöhahmoja. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin Shakespeare ei itse ollut koskaan tuntenut, ehkä edes nähnyt juutalaista.

Suomen erotessa Ruotsista vuonna 1809 jätettiin maassa voimaan ruotsinvallan aikainen juutalaisohjesääntö, jonka mukaan mooseksenuskoiset saivat asua vain Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Lopullisen absurdiksi eriskummallisuuden tekee se, että pykälää jatkettiin meillä pitkään senkin jälkeen, kun se Ruotsissa oli jo kuopattu.

Tuskinpa minkään muun uskonnollisen tai etnisen ryhmän karkotukset ovat jatkuneet niin pitkään kuin juutalaisten. Israel on valtamedian silmätikku ja Länsiranta maailman tunnetuin miehitetty alue. Lähi-idästä karkotettujen juutalaisten totaalinen unohtaminen on nykyaikaista juutalaisvainoa eikä tee oikeutta Helsingin Sanomien liberalismin ihanteelle.

Pauli Ojala

Helsinki

www.kp-art.fi/cgi-bin/suurikokoiset_tn.pl

Lähetetty 2.4.2007

Arabimaista on karkotettu 825000 juutalaista

Helsingin Sanomat on käsitellyt päkirjoituksessa sekä ulkomaanuutisissa useaan otteeseen Arabiliiton uudistamaa rauhantarjousta. Puhuttaessa Israelista karkotettujen palestiinalaisisten oikeuksista, on tyystin unohdettu arabimaista karkotettujen juutalaisten olemassaolo.

Vuosina 1948-51 Israel asutti noin 600000 usein ilman omaisuuttaan karkotettua juutalaisevakkoaan, loppujen 200000 matkatessa muualle. "Viidennen kolonnan" pelon ohella myös tämä tungos vaikeutti palestiinalaispakolaisten takaisintuloa, eikä noin 700000 arabista päästetty takaisin kuin joitakin kymmeniä tuhansia.

Keisari Klaudiuksen väestönlaskennassa 48 jKr. juutalaisia oli ollut liki 7 miljoonaa, joista Irakin, Syyrian, Iranin ja Vähä-Aasian alueella asui liki miljoona kussakin. Vielä 1600-luvulla vain kolmasosa juutalaisista asui lännesssä. Kun jäljellejääneiden Espanjasta karkotettujen "sefardijuutalaisten" tai lähi-idässä jo ennen ajanlaskun alkua asuneiden "mizrahijuutalaisten" rippeitä asettui sodan raunioittamaan Israeliin, eivät he yleensä osanneet puhua kuin arabiaa tai farsia eli persiaa. Miksi? Koska he olivat Lähi-idän natiiveja.

Euroopasta juutalaiset on karkotettu liki kaikista maista vähintään kerran, suurkaupungeista useasti. Ranska aloitti karkotukset vuonna 1182 ja jatkoi perinnettä 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789. Tällöin juutalaiset saivat myös ensi kerran täydet kansalaisoikeudet missään Euroopan valtiossa elettyään feodaali- ja kiltalaitosten ulkopuolella.

Suuri osa Saksaa karkotti juutalaisensa vuosina 1192 sekä 1248, osa Italiaa 1290, Unkari 1349 ja 1360, Krakova 1407 ja 1494, Provence 1501, Liettua 1495, Portugali vuonna 1497 jne. Espanjan karkotusvuotta tuskin tarvitsee kerrata, sillä historian visaisimpia yhteensattumia on identtinen päivämäärä Kolumbuksen ankkurien nostolla ja tällä tragedialla.

Englanti karkotti kerralla kaikki 16 000 juutalaisensa vuonna 1290, paluu sallittiin vasta 1650. Englannin ja Ranskan karkotukset tapahtuivat heti, kun valtioihin muodostui oma kansallinen keskiluokka. William Shakespearen (1564-1616) Venetsian kauppias -näytelmän tunnoton liikemies lienee maailmankirjallisuuden tunnetuimpia juutalaisia henkilöhahmoja. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin Shakespeare ei itse ollut koskaan tuntenut, ehkä edes nähnyt juutalaista.

Suomen erotessa Ruotsista vuonna 1809 jätettiin maassa voimaan ruotsinvallan aikainen juutalaisohjesääntö, jonka mukaan mooseksenuskoiset saivat asua vain Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Lopullisen absurdiksi eriskummallisuuden tekee se, että pykälää jatkettiin meillä pitkään senkin jälkeen, kun se Ruotsissa oli jo kuopattu.

Tänään Länsiranta on maailman tunnetuin miehitetty alue. Mutta mitä yhteistä on Jordanilla ja Aurajoella? Kummallakin tunnutaan aina olevan kotoisin toiselta puolen jokea.

Pauli Ojala

Helsinki

www.kp-art.fi/cgi-bin/suurikokoiset_tn.pl

Lähetetty 8.1.2007

Lääkärien kollegiaalisuus pelottaa

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja sekä Lääkärin etiikka –kirjan päätoimittaja linjaavat (HS 8.1.): "Syväkään kehitysvammaisuus ei aseta ihmistä erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen. Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille".

Pyydän anteeksi väärinkäsitystäni. Väärinkäsitysten välttämiseksi myös laajemmalti, pyytäisin, että "syvän" vammaisuuden rinnastus vammaisuuteen yleensä kirjattaisiin yhtä selkein sanoin Lääkärin etiikka –kirjaankin.

Mitä puheeksi otettuun "omaisten pelotteluun" ja "luottamukseen" tulee, niin lääkärikunnan kollegiaalisuus ja sairaalahenkilöstön voimakas hierarkia pelottaa ehkä muitakin kuin vammaisten omaisia. Vammaisasian kohdalla epäluuloon on painavat syyt.

Lääkintöhallituksen pääjohtajaksi (1954-69) asetettiin Natsi-Saksassakin rotuhygieniasta luennoinut Niilo Pesonen Jatkosodan jälkeen, Kakolan vankilasta päästyään. Kollegiaalisuuden hiljaisuudessa pakkosterilisaatio saavutti Suomessa huippunsa 60-luvun alussa (yli 500 leikkausta vuodessa). Samaan aikaan saimme silti ulkomailta mainetta ihmiskokeiden etiikan "Helsingin julistuksen" (1964) kautta. Ensimmäiset kuurojen lapset saivat syntyä vasta 1970.


Kulttuurirahasto nimittää tärkeintä tiedepalkintoaan "kunniapresidentti" Yrjö Reenpään mukaan, vaikka kyse on vallanhimoisen Suomalais-Saksalaisen Seuran (SSS:n) viimeisestä puheenjohtajasta, joka ilmeisesti hävitti SSS:n pöytäkirjat. Kyse oli ihmiskokeiden kuten kylmettämisen ja silmätestien tulosten hankkimisesta natsitutkijoilta.

Myös Reenpää oli perustamassa Rotubiologista tutkimusinstituuttia. Ohjelmassa oli vammaisten eliminointi Saksan tapaan. Fasistisen Suomen Valtakunnan Liiton ohjelmalistan kannattajalistassa merkillistä oli juuri professoreiden näkyvyys.

Historiantutkimus SSS:stä on tuonut nämä taustat julkiseksi viimeisten 10 vuoden aikana, mutta kabineteissa näistä taustoista on täytynyt tietää koko ajan. Pelottavaa on kasvottomien virkamiesten kyseenalaistamaton valta, virastojen luvatussa maassa

Pauli Ojala

Helsinki

(HS-kandidaatin ulkopuolinen pöytäkirjamerkintä: Tosiasiassa Lääkärin etiikka -kirjassa mainitaan käsite "Syvästi vammainen" vain tuon yhden kerran. Maininnan konteksti on vain terminaalihoito eli saattohoito...)

Julkaistu vastine (8.1.2007)

"Lääkärin etiikan tavoitteena vammaisten hyvä hoito

Alkutalvesta on keskusteltu vilkkaasti syvästi kehitysvammaisten oikeudesta
elvytykseen sekä teho- ja sairaalahoitoon, mutta valitettavasti omaisia
pelottelevaan sävyyn. Keskustelu on kiertynyt Lääkärin Etiikka -kirjan
lauseeseen "Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden
potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa".

Pauli Ojala (HS 30.12.) kirjoittaa virheellisesti, että Lääkärin Etiikka -
kirjassa esitettäisiin lain vastaisesti kategorinen vammaisten tehohoidon
kielto, rinnastettaisiin kehitysvammaisuus sairauteen eikä kerrottaisi,
mitä syvä kehitysvammaisuus tarkoittaa. Hän toteaa lisäksi, että "syväkään
kehitysvammaisuus ei tarkoita parantumatonta sairautta!".

Tämä on itsestään selvää kaikille Lääkärin Etiikka -kirjan lukijoille.
Asiaa koskeva artikkeli alkaa: "Vammaisille kuuluvat samat oikeudet kuin
muillekin ihmisille. Vammaisuutta ei tulisi rinnastaa sairauteen, vaan sitä
tulisi pitää pikemmin henkilökohtaisena ominaisuutena sukupuolen tai
ihonvärin tapaan". Koko artikkeli löytyy netistä
( www.laakariliitto.fi/etiikka). Toinen väärinkäsitys liittyy "syvästi
kehitysvammaisen" määrittelyyn, joka lehtikirjoittelussa on jäänyt
tekemättä. Kyseessä on ammattitermi (diagnoosi F73). Se tarkoittaa
kehitysvammaisuutta, jossa ÄO on alle 20.

Lääkärin etiikan kannalta asia on selkeä.
Syväkään kehitysvammaisuus ei
aseta ihmistä erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen.
Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille, jotka diagnostiikan, hoidon
tai kuntoutuksen vuoksi sitä tarvitsevat. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella
myös elvytyksen suhteen samoin ehdoin. Kysymys ei ole iästä tai
kehitysvammaisuudesta, vaan yksinomaan perussairaudesta.

Keskustelun taustalla on varmaan enemmän psykologisesti kuin eettisesti
hankala kysymys siitä, kuka tekee vaikeat lapsen elämän loppuun liittyvät
päätökset. Suomen lain mukaan potilasta tulee aina hoitaa hänen itsensä
tahdon mukaisesti ja milloin kyseessä on alaikäinen tai vajaavaltainen
potilas, yhteisymmärryksessä hänen omaistensa kanssa. Laki suojelee lasta
myös hänen omien vanhempiensa suuntaan: omaisilla ei ole oikeutta kieltää
lapseltaan elämää pelastavia hoitoja, mutta ei myöskään oikeutta vaatia
turhia, lasta hyödyttämättömiä hoitoja.

Lääkärin etiikka lähtee potilaan parhaasta. Lääkärien ja vanhempien
yhteinen tehtävä on varmistaa myös vaikeimmin vammaisille oikea hoito, ja
vain yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella tämä voi onnistua.


Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Lääkäriliitto


Samuli Saarni
vastaava päätoimittaja
Lääkärin etiikka -kirja"

Lähetetty 16.12.2006

Lääkärin etiikka ja perustuslaki

Julkaistu 30.12. nimellä "Vammaisten kategorinen syrjintä kiellettyä"

Samalla viikolla, kun YK:ssa annettiin vuosikymmeniä odotettu vammaisten ihmisarvon julistus, paheksui lääketieteen aikakauslehti Duodecim vammaisnumerossaan vaikeavammaisen lapsensa ympärillä "pienoissairaalaa" pyörittäviä vanhempia.

Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan (HS 9.12.) "olennaista on, että minkäänlaisia ryhmäpäätöksiä ei tehdä" elvytyskielloissa. Lääkärin etiikka -kirjan (2005) uusi laitos kuitenkin linjaa, kehitysvammaisten teho-osastohoitoa käsiteltäessä: "Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa".

Eetikot kirjoittavat nimenomaan ryhmäpäätöksestä, ilman että missään edes kerrotaan määritelmää tai diagnoosia "syvästi kehitysvammaiselle". Ei syväkään kehitysvammaisuus tarkoita parantumatonta sairautta! Perustuslaissa, potilaslaissa ja Suomen allekirjoittamissa kansainvälisissä sopimuksissa kielletään juuri tämä vammaisten kategorinen syrjintä.

Lääkärikunnan puolustukseksi voi sanoa, että onneksi he eivät Suomessa noudata Lääkärin etiikka -kirjan muodollista linjausta. Lääkärieetikkojen julistus nimittäin rikkoo Suomen lakia.

http://www.kp-art.fi/default.htm

Lähetetty 9.12.2006

Vaaliiko Kulttuurirahasto natsimuistoja?

Samalla viikolla, kun YK:ssa annettiin vuosikymmeniä odotettu vammaisten ihmisarvon julistus, paheksui lääketieteen aikakauslehti Duodecim vammaisnumerossaan vaikeavammaisen lapsensa ympärillä "pientä kotisairaalaa" pyörittäviä vanhempia.

Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan (HS 9.12.) "olennaista on, että minkäänlaisia ryhmäpäätöksiä ei tehdä" elvytyskielloissa.  Lääkärin etiikka -kirjan (2005) uusi laitos kuitenkin linjaa, kehitysvammaisten teho-osastohoitoa käsiteltäessä: "Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa".

Eetikot kirjoittavat nimenomaan ryhmäpäätöksestä, ilman että missään edes kerrotaan määritelmää tai diagnoosia "syvästi kehitysvammaiselle". Ei syväkään kehitysvammaisuus tarkoita parantumatonta sairautta! Perustuslaissa, potilaslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa kielletään tämä vammaisten syrjintä.

Naapurille lasi on puoliksi tyhjä, vammaisen omainen tietää sen olevan enemmän kuin puoliksi täynnä. Kun yksi ihmiskehon osa on pois pelistä, painottuu voima muille kanaville. Sokealla voi olla tarkka kuulo, kuurolla tarkka hajuaisti. Kylähulluina pidettyjen autistien on tiede taas havainnut omaavan paitsi hypo- myös hyperaisteja. Tiedetään asperger-autisteja, jotka eivät puhu, mutta oppivat asemakarttakaavan ulkoa yhdellä vilkaisulla, toistavat melodiat yhdellä kuulemisella, tai laskevat päässään viisinumeroisia lukuja.

Maailman ihmiskokeiden etiikan julistus tunnetaan nimellä "Helsingin julistus" (1964), eikä meillä todellakaan olisi varaa ylimielisyyteen. Jatkosodan aikaan Saksassakin rotuhygieniasta luennoinut Niilo Pesonen nostettiin lääkintähallituksen pääjohtajaksi Kakolan vankilasta päästyään. Kulttuurirahaston tunnetuin palkinto kantaa edelleen "kunniapresidenttinsä" Yrjö Reenpään nimeä.

Reenpää oli Suomalais-Saksalaisen Seuran SSS:n viimeinen puheenjohtaja, joka ilmeisesti myös tuhosi kunnianhimoisen SSS:n pöytäkirjat. Silti Saksasta ihmiskoetuloksia vastaanottaneesta henkilöstä tehtiin keskeinen tutkimusrahoituksen päättäjä sotien jälkeen. Tämä keulakuva loukkaa lääketieteelle varansa testamentanneiden vainajien muistoa.

Natsien liehakoijien korottaminen ei varmasti ole kansan tahto. Kansa taisteli puolustussodassa. Herrat eivät saa pilata mainettamme jälkikäteen, nyt kun tiedämme mitä juuri SSS:n professorit suunnittelivat vammaiskysymykseen Suomessakin.

 

Lähetetty 5.12.2006

Muinaisen ihmisen tietotaito on aliarvioitu

Nyt siis tiedämme antiikissa olleen käytössä mekaanisen laskukoneen, joka laski ainakin auringon- ja kuunpimennykset sekä Venuksen ja Merkuriuksen liikkeet (HS 5.12).
Laite rakentui noin 40:stä hammasrattaasta, yhdeksästä säädettävästä asteikosta ja kolmesta akselista. Keskuspyörästön 240 kpl 1,3 mm:n korkuista hammasta antoivat vain 1/10 mm:n poikkeamia ja laitteessa oli jopa tasauspyörästö.

Olemme aliarvioineet muinaisen ihmisen tietotaitoa kehitysuskossamme. Muita esimerkkejä muinaistekniikasta ovat keraamisista aineista ja metallista tehty sytytin ja minoalaisten ja parttilaisten kulttuureissa tunnettu paristo. On veikattu, että sähköparistoilla annettiin paikallispuudutusta tai vaihtoehtoisesti kullattiin esineitä. Vanhimmat solmut on kaivettu esiin Suomesta.

Etruskit asettivat hampaiden kultakruunuja jo 700-500 eKr. He korvasivat menetetyt hampaansa eläinten hampailla, jotka kiinnitettiin kultaisiin nastoihin. (Muistettakoon, että vielä presidentti Roosevelt söi puisilla tekohampailla.) Kreikkalainen matemaatikko Heron rakenteli hammaspyörien ohella myös höyryllä toimivan kuulaturbiinin - 1700 vuotta ennen James Wattia. Heron rakensi myös matkamittarin (hodometrin), kulmamittarin (maanmittaajien teodoliitin edeltäjän), hydrauliset urut, paloruiskun, suihkulähteen, kolikkoautomaatin ja mekaanisen pienoisnukketeatterin.

Kirjoitustaidon ohella myös nuottikirjoituksen suhteen ilmiön alkua on lykätty aina varhaisemmalle ja varhaisemmalle ajalle. Aleksandrialainen Erasthotenes laski maapallon (siis pallon, ei minkään pannukakun) ympärysmitaksi noin 250 000 stadionia. Tarkemmissa laskelmissa hän päätyi lukuun joka heitti vain noin 1000 km oikeasta. Ruutuverkko on peräisin juuri Eratostheneeltä, ja sen viivoja kutsutaan nykyään leveys- ja pituusasteiksi.

Kultaisessa kaupungissa Roomassa oli keisarien aikaan 1200 suihkulähdettä ja katukuvaan kuuluivat jopa 5-kerroksiset kerrostalot. Domus aurean juhlasalissa oli tähtitaivasta kuvaava katto, joka suuren koneiston avulla oli pyörivässä liikkeessä yötä päivää. Kaikki tiet veivät Roomaan, jota halkoi 100 000 - 300 000 km tieverkosto. Roomalaiset rakensivat kylpylöitä aina Iso-Britanniaa myöden ja akveduktiverkosto oli miltei yhtä vaikuttava.

Roomalainen Mithridates osasi valmistaa ankoissaan vastamyrkkyjä, jotka suojasivat lähes kaikelta. Me kutsumme samoja aineita vasta-aineiksi, mutta tuotamme niitä yleensä kaneissa ja hiirissä. Kemia-sana juontaa juurensa Egyptin mustaan "Kemin maahan", jonka kemistit hallitsivat toistettavasti yli kuukauden kestäviä prosessiprotokollia. Pliniuksen kuvaaman hopeavaahdon resepti on kyetty rekonstruoimaan laboratoriossa.

Hammastahnan keksi roomalainen lääkäri Scribonius Largus 100 jKr. Varmuus- eli lieriölukon patentoi amerikkalainen Linus Yale vuonna 1948 - kopioituaan Egyptin pyramideista löydettyjä 4000 vuotta vanhoja lieriöperiaatteella toimivia puulukkoja. Kreikkalaisen teatteri oli täynnä teknisiä laitteita. Muuan laite, nimeltään mekhanee, oli nostokurki ja sen avulla näyttämön päällä saattoi leijua. Laitteen latinankielinen nimi machina on niin ikään vakiintunut nykykieliin.

Tarinat Daidaloksesta ovat antiikin scifiä. Kyseinen ateenalainen keksijä keksi legendan mukaan mm. kiilan, kirveen, vintturin, vivun ja purjeen. Hänen myös tarinoitiin rakentaneen liikkuvia patsaita. Nykyään vastaavia rakennelmia kutsuttaisiin roboteiksi. Pojallensa Ikarokselle Daidalos rakensi tarinoissa lentokojeen ja kuningas Minokselle labyrintin.

Karvaisen kivikauden ihmisen piti olla pukeutunut karkeaan vuotaan ja heilutella ryhmysauvaa, vaan toisin kävi. Jäämies "Ötzin" varustukseen kuuluivat metallikirves, lääkeyrtit, tuluskivet tulen tekoon, piikivipuukko ja teroitusvälineet, tuohiastiat, piirtohiilet, punottu selkäreppu, sekä erittäin tehokas jousipyssy sulilla vakautettuine, pyörivine nuolineen. "Ötz" oli tatuoitu rastein hermoston akupunktuuripisteistä ja hänen monikerrosteinen asunsa saumat oli tarkasti ommeltu. Hiukset oli leikattu ja parta ajettu. Kivikauden miehellä oli päässään karhunturkispäähine.

Oliko tämä vanhin tuntemamme ihminen sittenkään meitä alemmalla henkisellä tasolla? Koska Homo habilis tarkoittaa taitavaa ja Homo sapiens viisasta, tarkoittaa Homo sapiens sapiens sitten kait viisaan viisasta tai rikkiviisasta nykyihmistä. Kulttuurievoluution rojut periytyvät ihmiskunnan kapioarkussa eteenpäin. Mutta biologisesti veltostunut lajimme - Homo hamburgeriensis - ei olisi kyennyt nostamaan suosta "näitä raukkoja rajoja, poloisia pohjan maita".

 

Lähetetty 25.11.2006

Naapurin vammaisuus ahdistaa

Samalla viikolla, kun YK:ssa annettiin vuosikymmeniä odotettu vammaisten ihmisarvon julistus, paheksui lääketieteen aikakauslehti Duodecim vammaisnumeronsa etiikan artikkelissa vanhempia, jotka pyörittävät vaikeavammaisen lapsensa ympärillä "pientä kotisairaalaa".

Pääkirjoitus (HS 14.11.) käsitteli pakotetun elvytyskiellon vanhemmille tuomaa "luopumisen ahdistusta", mutta ei tuonut esille lainkaan terveysministerin jo antamaa vastausta Puhemiehen kautta välitettyyn kysymykseen. Kv. ihmisoikeussopimuksiin, perustuslakiin sekä potilaslakiin viitaten Liisa Hyssälä vastasi että "Lainsäädäntö siis velvoittaa, ettei vaikeavammaisia potilaita saa syrjiä terveyden- ja sairaanhoidon saamisessa."

Käsitellessään kehitysvammaisten hoitoa teho-osastolla, sanotaan Lääkärin etiikka -kirjassa: "Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa". Teksti jatkaa kehitysvammaisten terminaalihoidosta, joka pitäisi järjestää "inhimillisesti kodeissa tai hoitokodeissa".

Tämä voi olla etiikkaa, mutta mitään moraalia siinä ei ole. Kehotus on perustuslain vastainen - eli laiton ja rikollinen. On surullista, että Lääkärin etiikka -kirjaa laatinut lääketieteen etiikan eliittimme ei ole puuttunut tällaiseen sammakkoon. Vammaisten vanhempien sähköpostilistojen tapaukset vastoin tahtoa tehdyistä lastensa elvytyskielloista ovat kuvottavaa luettavaa.

Missään ei ole kerrottu määritelmää tai diagnoosia "syvästi kehitysvammaiselle". Naapurille lasi on puoliksi tyhjä, vammaisen äidille tai isälle enemmän kuin puoliksi täynnä. Ei syväkään kehitysvammaisuus tarkoita parantumatonta sairautta, hyvänen aika! Ihmiskeho on luotu ihmeellisesti: kun yksi osa on pois pelistä, painottuvat voimavarat voimat jäljellejääville kanaville.

Sokealla voi olla tarkka kuulo, kuurolla tarkka hajuaisti. Kylähulluiksi kutsuttujen autistien on tiede taas havainnut omaavan paitsi hypo- myös hyperaisteja. Tiedetään asperger-autisteja, jotka oppivat asemakarttakaavan ulkoa yhdellä vilkaisulla, toistavat melodiat yhdellä kuulemisella, tai kertovat päässään viisinumeroisia lukuja.

Kannustavassa ympäristössä näistä "kylähulluista" on puhjennut sellaisia kukkasia kuin Michelangelo Buonarroti, Isaac Newton, Nikola Tesla, Andy Warholl, Ludwig Wittgenstein, Albert Einstein - tai Yhdysvaltain perustuslakeja kirjaillut Thomas Jefferson. Päähänpotkittuina taas... Ilmeisesti sekä V.I. Leninillä että Adolf Hitlerillä oli autistiset, yksityiskohtiin kiinnittyneet mutta kokonaiskuvan kadottavat peruspiirteet.

Naapurin vammaisuus ja omaperäisyys voi olla kiusallista. Mutta eikö "syvästi vammainen", laskelmoimaton estottomuus keskellämme ole myös siunaus, joka pehmentäisi tuotantotehokkaan aikamme ihmissuhteita? Onneksi vammaisilla ja lapsellisilla on parempikin paikka. Vuorisaarna alkoi: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."

 

Lähetetty 14.11.2006

Evoluutiokritiikki on tieteellistä

Vieraskynä-kolumneissa luonnontieteilijät ja teologit ovat olleet liikuttavan yksimielisiä gallupissa ilmenneen suomalaisten evoluutiokritiikin harmittomuudesta. Keskustelua on väitetty käytävän vain luonnontieteen ja uskonnon välillä, ei biotieteiden sisällä. Uusien havaintojen haaste on kuitenkin nimenomaan tekninen ja tieteellinen. Jos debatti kielletään kampuksilla siitä mahdollisesti seuraavien uskonnollisten johtopäätösten takia, todistaa tämä ainoastaan vallitsevan evolutionismin olevan oma uskonnollinen instituutionsa.

Samat vierailevat evoluutiokriitikot joiden luennot Suomessa sensuroidaan ja palkitaan Huuhaa-pystillä, osallistuvat Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa akatemioiden järjestämiin debatteihin. Yhdysvalloissa taas älykkään suunnittelun todisteista on kiistelty nimenomaan itärannikon liberaaleissa sanomalehdissä. Meillä Tieto-Finlandialla palkitaan tähtitieteilijän ateistinen teesi, jonka mukaan "elämä on vain kemiaa ja fysiikkaa." Kulttuurirahasto seppelöitsee agressiivisimman ateismin demagoogin joka maailmasta löytyy.

Neuvostoliitossa ainoa pakollinen yliopiston oppiaine oli tieteellinen ateismi. Tiedeyhteisömme suomettumista pitäisi verrata samaan ilmiöön politiikassa. Yhdysvaltain Tiedeakatemian presidentti Bruce Alberts kirjoittaa: "Me olemme aina aliarvioineet soluja. Epäilemättä teemme niin edelleen. Mutta ainakaan emme enää ole niin naiiveja kuin ollessani opiskelija 60-luvulla."

Ennen opittiin solun ja sen organellien olevan kuin luumukiisseliä. Nyt puhumme kasvavasta listasta molekyylikoneistoja: On ribosomia, kromosomia, spliseosomia, proteosomia, syksosomia, polarisomia, replisomia, akrosomia, primosomia, desmosomia, sentrosomia, kinetosomia, apoptosomia jne. Alunperin evoluutio sai nostetta luulosta, että soluja syntyy alinomaa itsestään elottomasta materiasta merenpohjassa. Elämää piti olla myös Kuussa ja Marssissa.

Bakteeriperämoottori pyörii jopa 100 000 kierrosta minuutissa. Viime vuosiin saakka enintä perimästämme on kutsuttu "moska-DNA:ksi". Ei enää , kun geenien lukumäärä olikin viisi kertaa luultua pienempi . Koulukirjojen puhe ihmisen ja simpa nssin 99% samankaltaisuudesta olikin vain vulgaari hokema. Genomiprojektien valmistuessa Elämän Puu kaatui. Nyt puhumme "agnostisesta puusta" tai aitotumaisten solujen ilmestymisestä "biologisessa alkuräjähdyksess".

"Muinaismolekyylien" löydöt kiihottavat tiedonnälkää. Kymmenien miljoonien vuosien ikäisiksi väitetyistä dinosaurusfossiileista löytyy verisoluja sekä elastisuutensa säilyttäneitä verisuonten jäänteitä. Satojen metrien syvyydestä suolakaivoksesta kaivetut satojen miljoonan vuoden ikäiseksi väitetyt bakteerifossiilit heräävätkin eloon kasvatusmaljalla.

Biologia on muuttumassa kuvailevasta tieteestä aktiivitieteeksi kuin ydinfysiikka 30-luvulla, ja biologit puhuvat suurella suulla niin insinööritieteiden kuin maailmankatsomuksenkin saralla . Yliopisto on näköalapaikka yhteiskuntaan. Media ei saisi päättää, mistä yliopistolla saa väitellä.

Lähetetty 21.8.2006

Höynäytettävinä basaarilla?

Presidentti Halonen herätti huomiota linjatessaan Al-Jazeeran kanavalla, että Suomi on valmis neuvottelemaan Hamasin kanssa, eikä tahtoisi puhua terrorismiliikkeestä. EU:n virallinen linja olisi ollut peruteltavissa Hamasin omalla ohjelmajulistuksella:

"Islamilainen vastarintajärjestö uskoo, että Palestiinan maa on islamilainen wakf, joka on pyhitetty tuleville muslimisukupolville tuomiopäivään saakka. Sitä tai yhtäkään sen palasta ei saa luovuttaa pois. Ei yhdelläkään arabimaalla yksinään tai yhdessä sen enempää kuin kenelläkään kuninkaalla tai presidentillä, olivatpa palestiinalaisia tai arabeja, ole oikeutta siihen. Tämä on se laki, joka määrää Palestriinan maasta islamilaisessa shariassa, ja sama pätee kaikkiin maihin, jotka muslimit ovat valloittaneet voimalla, koska islamilaisen valloituksen aikoina muslimit pyhittivät nuo maat muslimisukupolville tuomiopäivään saakka." (Artikla 11.)

"Aloitteet ja niin sanotuit rauhanomaiset ratkaisut ja kansainväliset konferenssit ovat islamilaisen vastarintaliikkeen periaatteiden vastaisia. Yhdenkin Palestiinan osan väärinkäyttö on väärinkäytös, joka on tähdätty uskontoa vastaan. Palestiinan kysymykseen ei ole muuta ratkaisua kuin pyhän sodan kautta. Aloitteet, ehdotukset ja kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajan tuhlausta ja turhia ponnisteluita." (Artikla 13.)

[Nämä järjestöt ovat naapurimaiden käsien jatkeita.
Israelin Itsenäisyyssodan jälkeen kuvaan tulivat fedayeenit Egyptissä ja Jordaniassa sijaitsevine tukikohtineen. Tätä seurasi Neuvostoliiton aseistamien ja kouluttamien valtioiden armeijoiden yritykset 1967 ja 1973. Epäonnistumisen johdosta kehitettiin Arabiliiton (eikä suinkaan palestiinalaisten) perustama PLO, joka operoi pääasiassa Jordaniasta. PLO:n ja Jordanian yhteentörmäyksen johdosta toiminta siirtyi Libanoniin.

Israel kukisti PLO vallan Libanonissa, jolloin kehitettiin Hezbollah. PLO:n kuihtuessa aloitettiin intifada. Jälleen PLO:n toiminnan heiketessä kehitettiin Hamas ja pienempi islamilainen Jihad. PLO:n yrittäessä kammeta Hamasia pois kuvioista, aloitti Hamas oman kampanjansa. PLO vastasi Hamasin suosioon toisella Intifadalla, joka köyhdytti palestiinalaisia entisestään.

Hizbollah on Iranin ja Syyrian toimeenpaneva osa, Hamas Egyptin muslimiveljeskunnan elin jota koordinoidaan Iranin ja Syyrian kautta. PLO oli alunperin Egyptin ja Saudi-Arabian käsikassara, joka ajautui Irakin helmoihin. Syyria ohjailee lisäksi muita palestiinalaisjärjestöjä, kuten PFLP:tä jne.]

On surullista, että sosialistista nationalismia tukiessaan vasemmistolainen rauhanairueemme on ajamassa Israelin naapurit islamilaisen fundamentalismin syliin. Basaarille läksiessä voi tulla höynäytetyksikin.

Pauli Ojala
Helsinki

 

Lähetetty 21.7.2006

George Bush ja "isien synnit"

Premiäärisivulla kerrottiin 20. ja 21.7. George Bush nuoremman käyttäneen ensi kertaa veto-oikeuttaan senaatin yli, estääkseen "kantasolututkimuksen".

Miksi käyttää kantasolujen yleisnimeä yksinomaan alkio-vaihtoehdosta? Uutisoinnissa ei käynyt ilmi, että kantasoluja löytyy myös potilaiden omista kudoksista, luuydinluovuttajien lahjoittamana, tai jokaisen jälkisynnytyksen istukkaverestä ja itse istukasta. Tieteen nimissä markkinoitu liberalismi tekee karhunpalveluksen tieteelle bioteknokratian kynnyksellä.

Käsillä olleista kolmesta kantasoluihin liittyvästä lakialoitteesta vain ihmisalkioiden eksperimentaatiolaki tuli Bushin ylikävelemäksi, mutta veto tullee kalliiksi republikaanipuolueelle. Aikamme tärkeimmäksi yksittäiseksi bioetiikan vetoomukseksi näyttääkin jäävän "Valkoisen talon paperi" 9. 9. 2001, joskin Bushin hätähuuto peittyikin WTC-tornien pölyn alle vain pari päivää myöhemmin. Pelko alkioiden uhraamisesta aikuisten hyödyksi on primitiivisen realistinen. Vaikka ihmisalkuja heitettiin molokin kitaan ja muurattiin kivijalkaan taikauskoisista syistä, on kampanjoinnissa jotakin samanlaista.

Parjatun George Bush Jr. oma suku oli kiinteästi hyötymässä edellisestä, läpi länsimaiden leikanneessa 30-luvun pseudotieteellisestä biolainsäädännössä. Yhdysvaltain roturikoksia liittovaltiotasolla tutkinut tuomari John Loftus kytkee kirjoissaan presidentin isoisän Prescott Bushin sekä tämän apen George Herbert Walkerin (jolta muuten isän ja pojan etunimet) Amerikan omiin natsijärjestöihin.

"Isien syntejä" väitetään olleen mm. yhteistyö Hitlerin löytäneen magnaatti Fritz Thyssenin kanssa Puolan orjatyövoimaa tarvinneilla hiilikaivoksilla, sekä kansallissosialistien rahoittaminen Saksan markan hyperinflaation aikana. Puolueen kannatuksen ollessa vain 3%, oli sen yksityisarmeijassa SA:ssa 350 000 miestä eli 4 kertaa Wehrmachtin vahvuus.

Luurangot republikaanisukujen kaapeissa alkoivat kolistella William Clintonin asettaman "Interagency Working Groupin" IWG:n myötä. Niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin säilytetään satojen tuhansien sivuja salaiseksi julistettuja Natsi-Saksaa koskevia asiakirjoja. Näistä asiakirjoista erityisesti keskustiedustelupalvelu CIA:n ja strategisen palvelun viraston OSS:n edeltäjän COI:n (Coordinator of Information) asiakirjat ovat tuoneet lisävalaistusta siihen, mitä lännessä tiedettiin rotuhygienian kulta-ajan tapahtumista.

Jospa omista ja isiensä teoista parannusta tekevä Bush oli juuri oikea mies varoittamaan Pandoran luukun avaamisesta?

Lähetetty 20.7.2006

George Bush ja "isien synnit"

Premiäärisivulla kerrottiin 20.7. George Bush nuoremman käyttäneen ensi kertaa viiden vuoden hallintokaudellaan veto-oikeuttaan senaatin yli, estääkseen "kantasolututkimuksen".

Kantasolujen yleisnimeä ei sovi käyttää yksinomaan alkio-vaihtoehdosta. Kantasoluja löytyy myös eettisesti kestävämmällä pohjalla: potilaiden omista kudoksista, luuydinluovuttajien lahjoittamana, tai jokaisen jälkisynnytyksen istukkaverestä ja itse istukasta. Uutisten lukijana vaadin lehdeltäni sisäsivuilla värittämätöntä tietoa, lobbaus jääköön pääkirjoituksiin ja kolumneihin. Tieteen nimissä markkinoitu liberalismi tekee karhunpalveluksen tieteelle bioteknokratian kynnyksellä.

Käsillä olleista kolmesta kantasoluihin liittyvästä lakialoitteesta vain ihmisalkioiden eksperimentaatiolaki tuli Bushin ylikävelemäksi, mutta teko tullee katastrofaalisen kalliiksi puolueelle. Aikamme tärkein yksittäinen bioetiikan vetoomus oli "Valkoisen talon paperi" 9. 9. 2001, joskin Bushin hätähuuto jäikin WTC-tornien pölyn alle vain pari päivää myöhemmin. Pelko alkioiden uhraamisesta aikuisten hyödyksi on kuitenkin primitiivisen realistinen, molokin kitaan heitetyistä ja kivijalkaan muuratuista esikoisista saakka.

Parjatun George Bush Jr. oma suku oli kiinteästi hyötymässä edellisestä, läpi länsimaiden leikanneesta 30-luvun pseudotieteellisestä biolainsäädännöstä. Yhdysvaltain roturikoksia liittovaltiotasolla tutkinut tuomari John Loftus kytkee kirjoissaan presidentin isoisän Prescott Bushin sekä tämän apen George Herbert Walkerin (jolta muuten isän ja pojan etunimet) Amerikan omiin natsijärjestöihin.

"Isien syntejä" väitetään olleen mm. yhteistyö Hitlerin löytäneen magnaatti Fritz Thyssenin kanssa Puolan orjatyövoimaa tarvinneilla hiilikaivoksilla, sekä kansallissosialistien rahoittaminen Saksan markan hyperinflaation aikana. Natsipuolueen kannatuksen ollessa vain 3%, oli sen yksityisarmeijassa SA:ssa 350 000 miestä eli 4 kertaa Wehrmachtin vahvuus.

On ironista, että republikaanisukujen kaappien luurangot alkoivat kolistella William Clintonin asettaman "Interagency Working Groupin" IWG:n jälkeen. Niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin säilytetään valtavaa määrää salaiseksi julistettuja Natsi-Saksaa koskevia asiakirjoja. Britanniassa arkistot ovat pysyneet lähes kokonaan suljettuina, mutta USA:ssa tätä useiden satojen tuhansien sivujen laajuista aineistokokonaisuutta on alettu asteittain vapauttaa tutkimuksen käyttöön. Näistä asiakirjoista erityisesti keskustiedustelupalvelu CIA:n ja strategisen palvelun viraston OSS:n edeltäjän COI:n (Coordinator of Information) asiakirjat ovat tuoneet lisävalaistusta siihen, mitä lännessä tiedettiin rotuhygienian kulta-ajan tapahtumista.

Bush on juuri oikea mies varoittamaan Pandoran luukun avaamisesta.

Lähetetty 11.7.2006

Tiede liberalismin keppihevosena

Tiedesivut 4.7. uutisoivat kohdun aineenvaihdunnan vaikuttavan poikavauvojen homoseksuaalisuuteen. Milloin homous määräytyy ympäristöstä, milloin geeneistä – tyypillistä näille uutispoiminnoille on valinnanvapauden vähätteleminen ja moralismin kammo.

Homoseksualismin tutkimukset ovat usein räikeän poliittisesti värittyneitä, koko sateenkaaren kirjossa. Ideana on osoittaa trendin olevan yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja normittaa adoptio-oikeus ja hedelmöityshoidot. Esimerkiksi Stakesin Tytti Solantauksen tutkimusessa lapsen kasvu, kehitys tai edes sukupuoli-identiteetti ei kärsi samaa sukupuolta olevista kasvattajista. Kuinka ollakaan, "löytö" lanseerattiin juuri hallituksen hedelmöityslain valmistelun aikaan.

Myrkkyä on se heinänteko-havainto, että homoseksuaalisuutta esiintyy sitä enemmän mitä hyväksytympää se kulttuurissa on ja mitä enemmän sitä tuputetaan viihteen mukana. Kohtututkimus veljessarjoista on trendihomouden vetoon verrattuna tilastollisesti aivan mitätön, jos tottakaan.

Montesquieun vallan kolmijako-opissa ensimmäinen valtiomahti oli poliittinen päätösvalta (Suomessa eduskunta), toinen hallinnollinen toimeenpanovalta (Suomessa valtioneuvosto) ja kolmas näitä molempia valvova tuomiovaltaa käyttävä oikeuslaitos. Uusin valtiomahti on media, eikä sitä pidättele kuin toimittajien keskinäinen etiikka. Voisiko ajatella, että tiedetoimituksista löytyisi paitsi tarinankertoja, myös tilastotieteilijä?

Jos tieteestä tulee keppihevonen, kärsivät kaikki osapuolet.

Lähetetty (28.4.-)29.5.2006

Uusi Testamentti on antiikin autenttisin dokumentti

"Juudaan evankeliumin" kääntänyt pastori Molari tiivisti ( 21.4.): "Menneisyydestä säilynyt aineisto on fragmentaarista, joten on sattumaa ja valtapolitiikkaa, millaisia käsikirjoituksia on säilynyt päiviimme."

Mätäkuun uutiset ja aprillipäivä tuntuvat yhdistyvän pääsiäisenä. Caesarin Gallian sodasta  on säilynyt 10 ehjää käsikirjoitusta, vanhimmat 1000 vuotta kirjoitusajankohdasta. "Historiankirjoituksen isän" Herodotoksen pääteosta on löytynyt 8, vanhin kopio 1300 vuotta kirjoittamisesta. Platonin tunnetuinta tetralogiaa (7 kpl) erottaa 1200 vuotta alkuperäisestä, Tacituksen Annalesta (20 kpl) 1000 vuotta, Svetoniuksen De Vita Caesarumia (8 kpl) 800 vuotta ja Thukydideen Peloponnesolaissotaa (8 kpl) 1300 vuotta.

Kaikki keisari Augustuksen teokset ovat hävinneet. Liviuksen 142-osaisesta Rooma-sarjasta vain 35 on säilynyt. Gilgames-eepoksesta 20% on kadoksissa. Terentius Varro kirjoitti 600 teosta - jäljellä on yksi vihannesmaan hoidosta, toinen kieliopista.  Aiskhylos kirjoitti 90, Sofokles 120 ja Euripides 80 draamaa - jäljellä näistä on 7 ja 18, jälkimmäiseltä joukko katkelmia. Niin Aristoteleen teokset kuin J.R.R. Tolkienin markkinoima vanhin muinaisenglanniksi kirjoitettu teos Beowulfkin lienevät käyneen läpi yhden kopion pullonkaulan.

Autenttisimmat antiikista säilyneet teokset ovat Homeroksen Ilias (650 kpl, vanhin kopio 500 vuotta kirjoituksesta) ja UT, josta on säilynyt yli 5300 kopiota rahvaan kreikalla, 24 000 kpl käännöksineen, alle sata vuotta kirjoitushetkestä. Pelkästään 200- ja 300-lukujen 36 000:sta säilyneestä kirjeestä voisi kasata UT:n 11:a jaetta lukuunottamatta. Kansainvaellusten kaaoksessa munkit säilyttivät silti kaikkea antiikin perintöä sulkakynillään, Oxfordia perustaessaan ja "renessanssia" kaivatessaan. Neljä evankeliumiamme vain ovat paitsi juutalaisten "Kirjoitusten", myös koko antiikin historiallisesti luotettavimmat dokumentit.

Tutkimusyhteisö saa leipänsä uusista löydöistä, lehdistö uutisista – mutta Raamatun lukija elämyksen aikakoneessa.

Pauli Ojala
Antiikkitiedon keräilijä
Helsinki

Lähetetty 23.2.2006

Julkaistu 28.1.2006

Irving tahkosi rahaa vuosikaudet


Pääkirjoitus (22.2.) holokaustinkieltäjä David Irvingistä esitti: "hölmön historian vääristäjän... typerimmänkään mielipiteen ei pitäisi johtaa kalterien taakse". Viimeisten natsi-johtajien luottohaastattelijan tapaus liitettiin islamistien väitteeseen, jonka mukaan osoitus Lännen sananvapauden puutteesta näkyy holokaustinkieltämisen lainsäädännössä.
Päätoimituksen idea sotii lautamiesjärkeä vastaan. Irving on tahkonnut vuosikymmenet rahaa tietoisen petoksen kriteerit täyttävillä dokumenteillaan siviilien murhateollisuuden mahdottomuudesta. Irvingin omistaman kustantamon väärennelmät ovat bestsellereitä ja "Oikean historian konferenssinsa" mediasirkus.


Tekeekö petoksen vähemmän tuomittavaksi se, jos ihmiset tahtovat tulla petetyiksi? Lähi-idän maissa irvingiläinen käsitys on yhtä yleinen kuin puhe AIDSista USA:n bioterrorismina. Taisteluni ja Siionin vanhinten pöytäkirjat myyvät hyvin. Jälkimmäistä käytetään paraikaa autenttisena käsikirjoituksena Egyptin valtiontelevision laajimmassa draamassa.


Mitä sananvapauteen ja korvausvaateisiin tulee, voisi lintukodossamme Risto Rytin vastajulkaistujen päiväkirjojen äärellä tuoda esiin Ruotsin suurimman liikepankin Wallenbergien toistuvat visiitit talvisodan pääministerin ja jatkosodan presidentin pakeilla. Suvun "valkoisesta lampaasta", juutalaisia pelastaneesta Raoulista, on esitetty noin 4000 dokumenttia Ruotsin mediassa. Kaikkialla muualla paitsi Pohjoismaissa voidaan keskustella Ruotsin liikemiesten pitkäjänteisestä roolista Hitlerin salamasodan varustajina Versailles'n rauhanehtoja vastaan. Verirahan pesu ei ollut vain Sveitsin synti.


Rytin päiväkirjat kertovat johtomme tienneen idänhyökkäyksestä puoli vuotta aiemmin, kun virallisena totuutena on puhuttu tiedosta pari viikkoa ennen h-hetkeä. "Lämpivästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava ja herkkä ihminen", kirjoitti Ryti 4.6.42 Hitleristä Leningradin ja Moskovan rotubiologisesta tuhoamiskampanjasta kuultuaan.


[Osoitus Rytin itsevaltiaan maneereista saatiin hänen toimiessaan Suomen Pankin johtajana 30-luvun pula-ajalla, jolloin muut johtajat pantiin pelaamaan korttia. Kansan nähdessä nälkää maksatti Ryti Suomella ainoana maana maailmassa ulkomaanvelkansa. Mikä on Rytin pula-ajan piittaamattomuuden yhteys JV Snellmannin kovuuteen 1860-luvun nälkävuosina? Tuolloin Suomessa sai surmansa liki 100 000 suomalaista "liikaa". Keskushallinnon vakaus on ajanut Suomessa kurjimpien ohi, 1990-luvun pankkitukiin ja tuhansien pienyrittäjien uhraamiseen saakka. Snellman omaksui aikansa malthusilaisen esidarwinistisen ideologian, jossa rodullisesti alempiarvoisen aineksen menehtyminen oli suotavaa, joskin hän katuikin tätä vanhempana.]


Terrorismin takana ei taidakaan olla niinkään islam kuin vanha tuttu: naftaliinista pengottu Lännen vanha hokema olemassaolon taistelusta.


Pauli Ojala
Helsinki

Lähetetty 11.1.2006

Julkaistu 18.1.2006

KANTASOLUJA MYÖS LUUYTIMESSÄ JA ISTUKASSA

Kiitos tiedetoimitukselle tuoreimman ihmisalkioihin liittyvän tieteellisen kantasoluhuijauksen uutisoinnista. Paineet alkiotutkimuksen peukaloimiseksi ovat kovat suurten lupausten ja bioetiikan lainsäädäntölobbauksen vuoksi , mutta myös historiallisista syistä.

 

Läpi 1900-luvun niin yliopistojen kuin lukioidenkin oppikirjoissa kierrätettiin väärennettyä ja eettisesti brutaalia kuvasarjaa selkärankaissikiöistä. Saksalaisen rotuhygienian esitaistelijan Ernst Haeckelin piirrustuksissa ihmis alkua väitettiin liki identtiseksi matelijoiden ja kalan sikiöiden kanssa.

 

Ensimmäinen suomenkielinen perusbiologian oppikirja vuodelta 1911 väittikin ihmissikiön hengittävän lapsivedessä toimivilla kiduksilla. Rekapitulaatio-oppi julisti 9kk yksilönkehityksen ikään kuin pikakelaavan lajinkehityksen kala-, sammakko- ja matelijavaiheen läpi nisäkkääksi. Teoria omaksuttiin poikkitieteellisesti paleontologiasta kasvatustieteisiin saakka. Edelleenkin törmää vulgaariin retoriikkaan ihmissikiön kidusaihioista, turkista, [hännästä], evistä, tai ruskuaispussista.

 

Olen tehn yt lähdelöydön suomalaisprofessorien kirjeenvaihdosta Ernst Haeckelille ajalta 1880-1918. Joudun kuitenkin kamppailemaan puheenvuoroni oikeutuksen puolesta koska foorumia löytöni julkaisemiselle ei tahdo löytyä kuin ulkomailta. On ilmeistä, ettei Suomea suinkaan valloittanut brittiläinen darwinismi, vaan manner-eurooppalainen haeckelismi.

 

Jos oppihistoriaa väheksytään, tulee luonnontieteestä vauhtisokeaa. Elämme murrosvaihetta ihmisalkioiden kaupallisen hyötykäytön kynnyksellä. Muistettakoon kantasoluja löytyvän myös eettisesti vakaammalla linjalla verenluovutukseen verrattavasta luuytimestä tai istukasta.

 

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

Lähetetty 18.12.2005

Kotikutoista propagandaa

Iranin presidentti toivotti Israelin Eurooppaan, Amerikkaan tai Välimereen ja kiisti holokaustin koskaan tapahtuneen. Pääkirjoitustoimittaja Pentti Sadeniemi vertasi "Teheranin sokeaa sadunkertojaa" viileän filosofisessa pohdinnassaan "amerikkalaisiin antidarwinisteihin" (HS.17.12.).

Kiinnostavia tapauksia, molemmat sanaseppomme. Valitettavasti kumpaankaan julistukseen on vaikea suhtautua harmittomana tuhannen ja yhden yön vieraskynäilynä. Pahantahtoista propagandaa kun esitettiin niin arvovaltaiselta katederilta.

 

Lähetetty 12.12.2005

Nyt saa olla ylpeä

 

Israelin "punaisen ruudun" uutisoitiin päässeen Punaisen Ristin ja Puolikuun rinnalle (HS 9.12.). Kertomatta jäi tämän tapahtuneen vasta, kun poliittisesti neutraalin kattojärjestön pääsihteerin paikalta Genevestä löytyi suomalaista siviilirohkeutta.

 

Vain muutamaa päivää aiemmin (4.12.) lehdestä saattoi lukea pääsihteeri Markku Niskalan 60-vuotishaastattelun. Siinä Tampereen kasvatti kuvasi "kalmankatkuista" virkaansa vähäeleisesti ruohonjuuritasolta, eivätkä käsillä olevat juhlallisuudet tulleet esille. Kulttuuriteollaan Niskala karistaa Punaisen Ristin "niskasta" pois isien pahoja tekoja.

 

Perustamisvaiheissa Punaisen Ristin koskemattomuuspassien turvin II Maailmansodan loppunäytöksessä Euroopasta pakeni "rottareittiä" pitkin 30 000 pahinta SS-miestä ja natsijohtajaa. Ainoallekaan juutalaispakolaiselle ei koskemattomuuspassia ollut myönnetty. Natsiliikemiesten pako tapahtui valtaisan sotasaaliin kanssa. Siksi Sveitsin Geneve onkin nimettömien pankkitiliensä päällä pääsihteeriltä oikea pääkallonpaikka uskaltaa vetää läpi tämä linjaus.

 

Vielä Niskalan italialainen edeltäjä Cornelio Sommarugakin tuli tunnetuksi julistuksestaan: "Jos meidän pitäisi hyväksyä Daavidin tähti – niin kyllä kai sitten hakaristikin!" Tässä hengessä sama mies onnistui torpedoimaan myös presidentti Martti Ahtisaaren Jenin-komission 2002. Mieleen tulee Winston Churchillin tokaisu tämän kuultua Italian liittymisestä Hitlerin rinnalle: "Hyvä! Viime maailmansodassa he olivatkin meidän riesanamme."

 

"Jeningradin" piirityksessä piti alun perin olla 3000 kuolinuhria, vaikka luku oli alle sata. "Jeningrad" oli ennen näkemätön mediasodan tykistökeskitys. "Jeningradin" puheiden hyväksymisellä häpäisisimme Leningradin 900-päiväisen piirityksen 0,8 ja Stalingradin 1,3 miljoonan uhrin muiston.

 

Israelin puolustusvoimat tarjosi haavoittuneille Jeninissä myös verenluovutusta. Näiden kieltäytyessä "juutalaisverestä", lennätti Punainen Daavidin tähti verta arabimaista 3800 yksikköä. Operaatio "Suojakilven" aikana 1/3-7/5 HS käytti – muiden eurooppalaisten lehtitalojen tapaan - Jeninin joukkomurha-syytteisiin liittyen taistelujen yksityiskohtiin seuraavasti palstatilaa: 0,8 m2 premiäärisivulla, 4,2 m2 C1-C5 sivuilla (8 kertaa C1 peittyi kokonaan), 18 etusivun pääkirjoitusta tai -kolumnia, ja 5 lainausta muista lehdistä.

 

Nyt jotakin on sovitettu. Nyt saa olla ylpeä suomalaisuudestaan. Tämä on maailman vähiten korruptoitunut kansakunta.

Myös suomalainen keittiö tarjoaa tuhdimpia eväitä kuin italialainen. Jospa Helsingissä tarjottaisiin EU-puheenjohtajakaudella nieriä-menyyn sijaan ensi kerralla ruisleipää, talkkunaa ja mustaa makkaraa?

Lähetetty 24.11.2005

Oikeusmurha vai mediamurha?

Joulukuussa 2004 ulkomaanuutisissa lunasti paikkansa kertomus, jossa juutalaisupseeri tyhjensi rynnäkkökiväärinsä lippaan maassa makaavaan palestiinalaistyttöön.

Tapausta "dokumentoitiin" vuoden mittaan videonauhalla, jossa israelilaissotilaat juhlivat onnistunutta kataluutta. Kovasta kurinpidosta tunnettu druusikapteeni on nyt todettu 100-sivuisessa uusintaoikeudenkäynnin tuomiossa väärän valan uhriksi ja syyttömäksi. Nauhoituskin oli kuvattu muussa yhteydessä.

Israelin sotilastuomioistuinten hätiköidyt oikeusmurhat sotilasarvon riistämisissä on yksi asia – tapauksen oireellisuus ulkomaiden mediamurhana kokonaan toinen. Keskiajalla juutalaisten syytettiin leipovan kristittyjen lasten verta happamattomiin leipiinsä. Moderni versio rituaalimurhasyytöksestä on keskiaikaisia hienovaraisempi, mutta yhtä vakava laajan levikin vuoksi.

Alfred Dreyfus oli aikoinaan ensimmäinen juutalainen, joka sai kapteenin arvon Ranskan armeijassa. Häntä syytettiin salaisten tietojen luovuttamisesta Saksalle ja koko Ranska nousi barrikadeille ulkopuolista uhkaa vastaan. Kun todisteet osoittautuivat väärennetyiksi, tekaistiin uusia, eikä oikean syyllisen tunnustusta uutisoitu.

Dreyfussin mediafarssi viitoitti tietä paitsi kirkon ja valtion erolle Ranskassa, myös toimittaja Theodor Herzlin siionismi-ohjelmalle, ja ensimmäisen sosialistipuolueen perustamiselle.

Vallankahvaan päästyään sosialistinen valtamedia on tullut pyörähtäneeksi täyden kierroksen. Se on luotaantyöntävä pönkittäessään maailman kaksinapaisuutta ja etsiskellessään todisteita taantumuksellisten raakuuksista. Miksi lähdekritiikki lännen vasemmistolaisten medioiden kesken on niin kollegiaalisen olematonta?

Lähetetty 30.10.2005

Suomettuminen tiedeyhteisössä

Kiitos tiedesivujen (HS 25.10.), nyt siis tiedämme että "RNA on paha" ja "älytöntä suunnittelua". Mitäköhän pitäisi tehdä evoluutiokriittiselle biotieteen väitöskirjan käsikirjoitukselleni, jos kerran "ei ole biologiaa ilman darwinismia"?

Juttu "RNA-maailmasta" oli pamfletti, ei itsekriittisen tieteen popularisointia. Se oli kuin pörssimeklari, joka jättää kertomatta kurssilaskut. Julistuksessa jätettiin tyystin mainitsematta kemiallisen evoluution ongelmat. Näitä ovat mm. sokerien ja aminohappojen peilikuva-rasemisaatio, hapen poissaolovaatimus, fotodissosiaatio, endotermia, alfa-hiilivaatimus, riboosin herkkyys, RNA-sykkyrän solmuunmenemistaipumus ja proteiinikantajien vaatimus tai "alkumeren" veden hajottava paine.

Biokemian tasapainossa elämän kirja on irtokirjaimina, ei edes lauseina. Energian syöttäminen lähinnä nopeuttaa hajoamista vailla teleonomisia "molekyylipuimureita". Tiedelehdissä onkin jo sallittu "proteiinikoneisto"-ilmaisun käyttö. Se ei ole kielikuva, vaan enemmänkin valokuva. Saksanjuutalainen Loeb suoritti "Millerin-kokeet" 40 vuotta aiemmin, mutta pioneerin kielteiset johtopäätökset unohdettiin.

Väite: "Elämän alun selitystä ei enää ole pidetty hyvin suurena ongelmana", on kukkua. Juuri Stanley Miller, jonka väitettiin muka synnyttäneen 23-vuotiaana gradutyönään elämää koeputkessa, totesi: "Elämän alkuperän ongelma osoittautui paljon vaikeammaksi kuin minä ja useimmat muutkin aavistimme" (Scientific American 2/1991).

Jatkuuko tiedeyhteisömme suomettuminen, rähmällään ateistisen Neuvostoliiton varjossa, edelleen? Tieto-Finlandialla palkitaan tähtitieteilijän liturgia, jonka mukaan "elämä on vain kemiaa ja fysiikkaa." Kulttuurirahasto seppelöitsee agressiivisimman ateismin demagoogin jota maailmasta löytyy.

Suomea ei hallitse sotilasjuntta, mutta pätkäpalkka-tutkijoitamme pyrkii hallitsemaan editorien tiedejuntta. Herätys! DDR ja Neuvostoliitto hajosivat jo. Miksi tiedesivut edelleen lietsoo taantumuksellisuuden pelon ilmapiiriä?


Pauli Ojala
Viikin biolaakso, Helsinki

Lähetetty 27.10.2005

Suomettuminen tiedeyhteisössä

Kiitos tiedesivujen (HS 25.10.), nyt siis tiedämme että "RNA on paha" ja "älytöntä suunnittelua". Mitäköhän minun pitäisi tehdä evoluutiokriittiselle biotieteen väitöskirjan käsikirjoitukselleni, jos kerran "ei ole biologiaa ilman darwinismia"?

Juttu "RNA-maailmasta" oli pelkkä pamfletti. Se oli kuin pörssimeklari, joka jättää kertomatta kurssilaskut. Julistuksessa jätettiin tyystin mainitsematta kemiallisen evoluution ongelmat kuten sokerien ja aminohappojen peilikuva-rasemisaatio, hapen poissaolovaatimus, fotodissosiaatio, endotermia, alfa-hiilivaatimus, riboosin herkkyys, RNA-sykkyrän solmuunmenemistaipumus ja proteiinikantajien vaatimus, "alkumeren" veden hajottava paine jne.

Biokemian tasapainossa elämän kirja on irtokirjaimina, ei lauseina. Piste. Energian syöttäminen vain nopeuttaa hajoamista vailla teleonomiaa, ja tiedelehdissä onkin nykyään sallittu "proteiinikoneisto"-ilmaisun käyttö. Se ei ole metafora. Saksanjuutalainen Loeb suoritti "Millerin-kokeet" 40 vuotta aiemmin, mutta julkisuushakuinen media sivuuttaa pioneerin kielteiset johtopäätökset.

Norbert Wieneriä pidetään kybernetiikan eli luonnon epäsäännöllisyyksien säätelytutkimuksen perustajana. Turbulenssi virtaus voi liikkua järjestäytymättömästi kaikkiin suuntiin. Automaattiensa, tutkiensa ja tähtäintensä ohella juutalaisuutensakin omin päin keksineen Wienerin termi kybernetiikka tarkoittaa "ruorimiestä". Elämän syntyä pohtiessaan Wiener on kirjoittanut: "Informaatio on informaatiota, ei ainetta tai energiaa. Se materialismi, joka ei tätä myönnä, ei voi selvitä hengissä nykypäivänä."

Tiedeyhteisömme suomettuminen, ateistisen Neuvostoliiton varjossa, lyö laudalta kekkoslovakialaisen politiikankin. Tieto-Finlandialla palkitaan tähtitieteilijän liturgia, jonka mukaan "elämä on vain kemiaa ja fysiikkaa." Kulttuurirahasto seppelöitsee agressiivisimman ateismin demagoogin jota maailmasta löytyy.

Suomea ei hallitse sotilasjuntta, mutta pätkäpalkka-tutkijoitamme hallitsee editorien tiedejuntta.

Väite: "Elämän alun selitystä ei enää ole pidetty hyvin suurena ongelmana", on kukkua. Juuri Stanley Miller, jonka väitettiin muka synnyttäneen 23-vuotiaana gradutyönään elämää koeputkessa, totesi: "Elämän alkuperän ongelma osoittautui paljon vaikeammaksi kuin minä ja useimmat muutkin aavistimme" (Scientific American 2/1991).

Odysseialla on kilpakosijoita ja abiogeneesissä vaaditaan Penelopen kärsivällisyyttä. Mikä salamoinnin valossa ja kosijoiden läsnäollessa päivän aikana Odysseian kuolinpalttinasta saadaan kudottua kokoon - se moninverroin alkumaan yön pimeydessä puretaan, jousenjännittäjää odotellessa.

Pauli Ojala
Viikin biolaakso, Helsinki

Lähetetty 10.10.2005

 

Väitös vai konfirmaatio?

 

NYT (40/05 Kirjeet) postuloi Kulttuurirahaston palkitseman tieteen kansantajuistamisen professori Dawkinsin tavoin, ettei "kukaan" eikä "koskaan" ole kuullut tieteellisistä todisteista evoluutiota vastaan. Meillä tiedeyhteisössä vallitsee kuulemma "täysi yksimielisyys" siitä, että nk. ID-argumentaatio on "hölynpölyä" (NYT 7.10.; HS 2.10.) tai "humpuukia" (HS 8.10.) Lukija kysyi: "Voisitteko nyt siis ystävällisesti jakaa tämän tieteellisen todistusaineiston muun maailmankin kanssa?"

 

Kyllä sitä yritetty on, jos vain olisi korvaa kuulla. Luentokurssi sensuroidaan, toisesta saa HuuHaa-palkinnon. Fiksumpi uskoisi vähemmästäkin, evoluutiokriittisen biotieteen väitöskirjan painatuslupaa kampanjoidessa kun pitää näköjään ensin tulla hilatuksi kölin alta.

 

Julkaisin oppihistoriallisesti ilmeistä evolutionismin kritiikkiä ulkomaisissa tiedelehdissä. Tyypillistä Suomen tarkastusprosessille on pelko aggressiivisia kreationisminmetsästäjiä kohtaan. Itse substanssiin ei päästä, koska "kaikkihan sille nauraisivat". Julkaisujen impaktifaktorit tai 3/3 lisensiaattitenttikään eivät avaa katederia automaattisesti – vaikka haaste olisi esitetty jo tusinassa kenttä- ja valkotakkibiologien ainejärjestölehden artikkelissa.

 

Evo-aiheessa väitöksistä muovaantuu sotilasvala tai konfirmaatiotilaisuus. Suomalainen väitösperinne on julkinen ja sälyttää vastuuta myös opponenteille yleisöstä. Tervetuloa.

Pauli Ojala
Tieteellinen toisinaanajattelija

 

Lähetetty 13.9.2005

Israel on YK:n silmätikku


Seppo Rinne näyttää kirjoituksessaan (HS 9.9.) käyttäneen tietolähteenään PLO:n isännöimän YK-lähetystön Israel-raporttia.

Omat numerotietoni palestiinalaisten elinoloista (HS 5.9. ja 17.8.) perustuvat internetissä luettavissa olevaan Lontoon yliopiston Välimeren maiden tutkimuksen johtajan, professori Karshin analyysiin Suomen ulkoministeristä historian uudelleenkirjoittajana.

 

[1/4 YK:n ihmisoikeuskomission tuomioista ja 1/3 Turvallisuusneuvoston aiheista käsittelee Israelia.]

Pauli Ojala
Helsinki

Lähetetty 12.9.2005

Israel on YK:n silmätikku

Seppo Rinne pudotti päähäni (HS 9.9.) pyhää tekstiä taivaasta: YK:n maalailevan Israel-raportin.

Jos terveyspalvelut rapistuivat "minimaalisiksi", miksi lapsikuolleisuus laski 75% ja elinikä nousi 48:sta 72 vuoteen? Israel suojeli palestiinalaisia PLO:n artiklojen "etujoukkoroolilta". Numerotietoni perustuivat Lontoon yliopiston Välimeren maiden tutkimuksen johtajan, professori Karshin analyysille Suomen ulkoministeristä historian uudelleenkirjoittajana (www.jcpa.org/brief/brief004-27.htm).

 

1/4 YK:n ihmisoikeuskomission tuomioista osuu Israeliin. YK:n Turvallisuusneuvoston aiheista 1/3 riepottelee samaa valtiota. Tuomioja toimii YK:n hengessä, mutta YK onkin aiheessa puolueellinen.

Pauli Ojala
Helsinki

Lähetetty 9.9.2005

 

Harjoittaako YK juutalaisvainoa?

 

Seppo Rinne pudotti päähäni (HS 9.9.) pyhää tekstiä taivaasta: YK:n Israel-raportin.

 

Jos terveyspalvelut rapistuivat "minimaalisiksi", miksi lapsikuolleisuus laski 75% ja kuolleisuusnopeus 70%, eliniän noustessa 48:sta 72 vuoteen? Siis Israelin suojellessa palestiinalaisia PLO:n artiklojen "etujoukkoroolilta" ja "fedayeenin" (hän-joka-uhraa-itsensä) kohtalolta. Lukuni perustuivat Lontoon yliopiston Välimeren maiden tutkimuksen johtajan, professori Karshin analyysille Suomen ulkoministeristä historian uudelleenkirjoittajana (www.jcpa.org/brief/brief004-27.htm).

 

Mikä valtio saa neljänneksen YK:n ihmisoikeuskomission tuomioista? Minkä valtion YK:n jäsenoikeuksia on vähennetty? Minkä valtion suurlähettiläiltä on kielletty osallistumisoikeuksia YK:ssa? Mikä oli ainoa Durbanin rasismikonferenssin julkilausumaluonnoksessa mainittu valtio? Minkä valtion nimeä huudetaan YK:n Yleiskokouksessa, kuin basaarissa? Mikä valtio pääsi vasta 53 vuodessa YK:n Turvallisuusneuvostoon, vaikka ko. päätöksistä kolmannes koskee sitä itseänsä?

 

Israelin valtio. Tämä valtio taistelee olemassaolon oikeudestaan.  

 

Pauli Ojala

Helsinki

(Saatekirjeeseen:

-      Rinteen argumentit näyttävät ehtyneen ja hän pyrkii vesittämään asiantuntevasta ja ajankohtaisesta tutkimuslähteestä saamani numerotiedot semantiikalla. Pitkä runo oli tosiaan "suoraa lainausta", mutta tässä tapauksessa minun lokaamiseni auktoriteettiuskoiseen sävyyn on epäoikeudenmukaista: Tämän nimenomaisen webin YK-lähteen käyttö on palestiinalaisten YK-lähetystön oman nettisivun resitoimista! Toistan: kyse on on palestiinalaisten omasta YK-osastosta. Sitä hallitsee PLO, joka oli muodollisestikin sodassa Israelia vastaan 1993 saakka (ja on ilmeisesti edelleen). Minä en lyö lyötyä ja parjaa palestiinalaisia – mutta PLO:sta pitäisi puhua sen omalla nimellänsä.

-     Palestiinalaisten infrastruktuurin rakensi nimenomaan Israel. Veden, sähkön, tiet, telekommunikaation jne. suhteen palestiinalaiset ovat täysin riippuvaisia Israelin teknologisesta osaamisesta tähän päivään saakka. Mikä tärkeintä, Israelin sairaalat ovat avoinna palestiinalaisille potilaille, joilla ei olisi mitään mahdollisuutta vastaavan tasoiseen terveyspalveluun muuten. Veripalvelu-ihmisenä tiedän erikoiskuvioista, joihin David Magen Amon eli Israelin Punainen Daavidintähti on valmis antaakseen arabeille arabien luovuttamaa verta, koska juutalaisen luovuttama veri olisi toisille heistä loukkaavaa – vaikkei kumpikaan osapuoli sikaa syökään. Tämä on logistisesti kallis vaatimus ja harvinaisia veriryhmiä pitää joskus vasta-ainereaktion vuoksi tuoda lentoteitse muslimimaista Marokosta saakka. Parhaimmillaan nämä manooverit on tehty aivan nykyisenkin intifadan aikana taisteluun osallistuneille tai ainakin niissä sivullisina haavoittuneille arabeille.

-     Israelin arabipopulaatio on kasvanut 10-kertaiseksi 57 vuodessa, joten heidän olosuhteensa eivät voi olla kovin heikot. Länsirannalla ja Gazassa arabien elintaso nousi ainoastaan Israelin vallan alla. PA:n tultua valtaan elintaso kääntyi laskuun huolimatta huikeasta länsimaisesta valuuttainfuusiosta (Rinne kirjoitti ulkopalestiinalaisten investoinneista). EU:n kehitysavusta PA:lle on mennyt systemaattisesti yli 10%, vaikka vuonna 1997 kävi ilmi yli 300 miljoonan dollarin katoaminen kirjapidossa.)

 

Julkaistu 5.9.2005

 

Israel edisti myös yliopistojen perustamista

 

Seppo Rinne kritisoi (HS 29.8.) kuvaustani palestiinalaisten infrastruktuurin rakentamisesta. Fakta on, että yliopistojenkin perustaminen vaati Israelin hallintorakenteen ja lukutaitokampanjan. Ohjelmaa edes palestiinalaisen identiteetin – saati sitten valtion – rakentamiseen ei löytynyt 1948–67. Jos samapalkkaisuus oli vain "aiottu", miksi pääkohtainen palkka Länsirannalla ja Gazassa nousi yli kymmenkertaiseksi 1968–91?

 

Rinne mainosti yliopistojen Israel-boikotteja, mutta tiedelehtien kolumneissa kuvataan alueen tieteellisiä yhteistyöprojekteja sillanrakentajina. Tiede palvelee ja yhdistää – malariasoiden kuivattamisesta meriveden tislaukseen.

 

Pauli Ojala

Helsinki

Lähetetty 31.8.2005

 

Yliopistot sillanrakentajiksi lähi-itään

 

Seppo Rinne kritisoi (HS 29.8.) kuvaustani palestiinalaisten infrastruktuurin rakentamisesta. Fakta on, että yliopistojenkin perustaminen vaati Israelin hallintorakenteen ja lukutaitokampanjan. Ohjelmaa edes palestiinalaisen identiteetin - saati sitten valtion - rakentamiseen ei löytynyt 1948-67.

 

Jos samapalkkaisuus oli vain "aiottu", miksi pääkohtainen palkka Länsirannalla ja Gazassa nousi yli kymmenkertaiseksi 1968-91?

 

Palestiinalaiset ovat maailman suurin pakolaisryhmä. Mistä muualta löytää kolmannen polven pakolaisia? Kyse on traagisesta uhrista, mutta kenen uhraamasta? PLO perustettiin vuonna 1964, siis ennen 25 km kapean Israelin puolustussodan valloituksia. PLO:n artiklat ovat selkein sanankääntein uhranneet vapautettunsa "etujoukkorooliin" agitaattoreiksi.

 

Yliopisto on näköalapaikka yhteiskuntaan ja kampuksella myös kiihotus on tarttuvinta. Puukkovarastojen inventaarioiden jälkeen Israel on antanut rehtoreille avaimensa takaisin rauhansitoomusta vastaan.

 

Nobeleista 150 (21%) on mennyt 17 miljoonalle juutalaiselle. Israelissa oli liki 200 USA:n teknologiapörssissä Nasdaqissa noteerattua Hi Tech –yhtiötä ennen toista intifadaa. Enää sata sen jälkeen. Tiedelehtien kolumneissa kuvataan alueen yhteistyöprojekteja sillanrakentajina. Tiede palvelee ja yhdistää – malariasoiden kuivattamisesta meriveden tislaukseen.

 

[Mitä 'laajan akateemiseen boikottiliikkeeseen Englannissa' tulee, niin tilastotietoni palestiinalaisten elinolojen paranemisesta perustuivat Lontoon yliopiston Välimeren maiden tutkimuksen johtajan, professori Efraim Karshin havaintoesimerkkiin Suomen ulkoministeristä historian uudelleenkirjoittajana: http://www.jcpa.org/brief/brief004-27.htm.]

 

Pauli Ojala

Helsinki

 

Lähetetty 29.8.2005

 

Kenen etua oli lähi-idän epävakaus?

 

Seppo Rinne kritisoi kuvaustani palestiinalaisten infrastruktuurin rakentamisesta. Palestiinalaiset todellakin ovat – HS:n vuosituhannen vaihteessa julkaisemaa tietoa mukaellen -  maailman suurin pakolaisryhmä. Siksi ymmärrän, jos esittämäni tilastotiedot yllättävät.

 

Minä kysyn: Mistä muualta löytää kolmannen polven pakolaisia? Itsenäisyyssodan aikoihin lähi-idän maista häädettiin, ilman omaisuuttaan, myös 800 000 unohdettua juutalaispakolaista. Tämä oli suonenisku arabimaiden kulttuurille.

 

Minne on unohtunut juutalaisten vuosituhantinen kulttuurin käymisaine muslimimaissa? Sefardijuutalaisten historia ulottui Espanjan-karkotukseen (samaan päivään kun Kolumbus nosti ankkurinsa vuonna 1492). Mizrahijuutalaisten historia alueella ulottui 2500 vuoden taakse. Menneisyys opettaisi, että nämä sillanrakentajat välittivät meille kulttuuria arabialaisista numeroista shakkipeliin Euroopan pimeinä vuosisatoina.

 

Rinne suhtautuu kyynisesti "aiottuun" samanpalkkaisuuteen samasta työstä niin muslimille, juutalaiselle, kuin kristityllekin. Silti pääkohtainen bruttokansantuote kohosi 165 dollarista 1715 dollariin Länsirannalla ja Gazassa 1968-91.

 

Rinne arvostelee väitettäni, jonka mukaan Israelin hallinnon aikana alueelle perustettiin kuusi yliopistoa. Tosiasiaksi jää, ettei sellaisiin löytynyt infrastruktuuria ennen Israelin hallintorakennetta. Eihän edes tahtoa palestiinalaisvaltion puuhaamiseen löytynyt Transjordanian miehittäessä aluetta 1948-1967!

 

Palestiinalaiset ovat suuri ja traaginen uhri – mutta maatonta sankaria ei kaipaa Israel. PLO perustettiin vuonna 1964, siis ennen 25 km kapean Israelin puolustussodan valloituksia. PLO:ta eivät perustaneet palestiinalaiset, vaan Arabiliitto. PLO:n artiklat ovat uhranneet vapauttamansa "etujoukon" - yliopistoineen - agitaattoreiksi aivan avoimesti:

"Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa Palestiina ja on siksi strategia eikä taktiikka... Fedayeen ("hän-joka- uhraa-itsensä") -toiminta muodostaa Palestiinan kansan vapauttamissodan ytimen... Arabikansan kohtalo, todellakin juuri arabien olemassaolo riippuu Palestiinan kysymyksen kohtalosta… Palestiinan kansa omaksuu etujoukkoroolinsa toteuttaessaan tätä pyhää kansallista pyrkimystä..."

 

Ranska hylkäsi Syyrian mandaatissaan maltillisen emiiri Feisalin. Weizmann ja Feisal olivat siionismin ja arabinationalismin karismaattisia johtajia - ja he korostivat "rotujensa" sukulaisuutta. Heidän rauhansopimuksensa (http://www.mideastweb.org/FeisWeiz.htm) oli solmittu ilman hurskastelevia välikäsiä. Britit nostivat öljytynnyreiden päälle ohjailtavan wahhabiitti-vähemmistön ja Ibn Saudin. Katkerimmasta juutalaisvihaajasta Hadz Amin Husseinista tehtiin Jerusalemin suurmufti.

 

Meidän tulee suojella palestiinalaisia PLO:n "etujoukkoroolilta". Miksi Suomi on rahoittanut vihaankiihottavia oppikirjoja, joiden karttoihin ei edes piirretty Israelia?

 

Yliopisto on näköalapaikka yhteiskuntaan. Siellä kiihotus on kohtalokkainta. Yliopistojen tieteellisen yhteistyön kannustamiseksi todettakoon, että 17 miljoonalle juutalaiselle on nobeleista mennyt 150 eli 21%. Israelissa on ollut enemmän USA:n teknologiapörssissä Nasdaqissa noteerattua Hi Tech –yhtiötä   kuin koko Euroopassa (liki 200). Toinen intifada tosin laski luvun sataan.

 

Emmekö ole pitäneet, hurskastelusta huolimatta, lähi-idän epävakautta omana etunamme? Juutalaisten ja arabien yhteistyö on ollut kauhistus, koska juutalaisten liikesuhteilla siirtomaavalta olisi loppunut oikeastikin ja alueesta olisi kasvanut kilpailijamme. Pommien levitessä niitämme sitä, mitä olemme itse kylväneet.

 

Pauli Ojala

Helsinki

Lähetetty 27.8.2005

 

 

TUTKIMUSHAASTE HS:lle - Onko timantti ja Maa ikuinen?

Kiitos uskontotieteilijälle alentuvaisesta kohteliaisuudesta meitä "fundamentalisteja" kohtaan (HS 24.8.) Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen dosentti varasi meille kauniin sanankääntein pehmustettua elintilaa, pyöreästä huoneesta kaukana yhteiskunnallisesta osallistumisesta.

Vaan entäpä jos olemmekin sijainneet liian lähellä ateistista Neuvostoliittoa? Entä jos saamme hetken päästä katsella ohitsemme ajavien entisten itäblokin maiden perävaloja materialistisessa ylimielisyydessämme?

Jos evoluutio ja apokalyptisiltä huolenaiheilta siiven katkaisevat miljardien vuosien ajanjaksot tosiaan ovat niin varmoja kuin ovat tylsiäkin - niin miksi seuraavaksi ehdottamani suoraviivainen tieteellinen koe biologian ja fysiikan rajapinnalta vie edelleen meiltä tutkijoilta yöunen?

Ovatko timantit ikuisia, vaikka ne muodostuvat puhtaasta hiilestä? Timantti on, kuulemma, muodostunut maapallon syvimmissä kivikerrostumissa. Vaikkeivät ehkä aivan ikuisia, ovat timantit silti pakollisten koulukirjojemme mukaan yhtä vanhoja kuin maapallo itse. Timanttikiteen sidokset ovat siksi vahvoja, ettei biologisen kontaminaation pitäisi millään tuntemallamme tavalla päästä timantin sisään. Kontaminaation voi myös poissulkea vahvoilla hapoilla joita tämä kivi kestää.

Kysynkin siis: Voisiko HS teettää tutkivan journalismin hengessä hiili-14 -mittauksen timantille? Jospa voisitte haastatella poikkitieteen alan auktoriteetteja Suomessa ja koko kansa yhdessä seuraisi, miten tieteellinen tutkimus suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan?

Hiili-14 muodostuu maapallon yläilmakehässä, kun kosmisen säteilyn vaikutuksesta syntyy neutroneita, jotka vuorostaan osuvat typpi-atomeihin. Hiili-14 on epävakaa ja hajoaa takaisin typeksi prosessissa, jota kutsutaan radioaktiivisuudeksi. Puolet hiili-14 atomeista hajoaa typeksi 5730 vuodessa. Tätä kutsutaan puoliintumisajaksi.

"Hiilikellon" pitäisi osoittaa tasan nollaa yli 50 000 vuotta vanhemmissa hiilipitoisissa näytteissä. Kiihdytinmassaspektrometriaan perustuvalla upouudella AMS-tekniikalla voi nyt havaita 0,001% hiili-14 isotoopin osuuden kokonaishiilestä.

C14:ää ei timantista pitäisi löytyä. Yhtään. Tai sitten aikakäsityksemme (ja evoluutio) on epätosi dogmi, jota pönkittää lähinnä naureskelun luonnonlaki yliopistokampusten käytävillä.

Hyvä ministeri Aatos Erkko. Olette vetäytymässä eläkkeelle pitkän työuranne jälkeen. Tahtoisin kysyä - isänmaallishenkisesti ja tieteelliseen metodiin uskoen - josko teillä varaa lahjoittaa oheista tutkimusta varten yhtä isoa timanttia?

Pauli Ojala
evoluutiokriittinen biokemisti
 

http://www.kp-art.fi/default.htm  

Helsinki

Tuomas Akvinolainen

Aquinas

Aristoteles

Augustinus

Averroes

Bacon

Tyco Brahe

Bruno

Buffon

Darwin

Descartes

Doppler

Einstein

Faraday

Fraunhofer

Gawei

Haeckel

Hoyle

Hubble

Huxley

Kant

Kepler

Kopernikus

Lemaitre

Luther

Lyell

Marx

Maxwell

Newton

Owen

Paavi

Platon

Ptolemaios

Rousseau

Teilhard

Tifft

Torquemada

 

Lähetetty 6.8.2005

 

Mitä hyvää Israel on tehnyt

Mielipiteiden vaihto terrorismista ja uskonnonopetuksesta on nivoutumassa yhteen. Kimmo Karhu postuloi 26.7.: "sekä Pohjois-Irlanti että Palestiina, vuosikymmeniä terrorismin alla eläneet alueet, ovat molemmat rauhoittuneet heti, kun aseet ovat vaienneet ja on istuttu neuvottelupöytään."

 

Abdussalaam Kilpinen jatkoi 6.8.: "Yhdysvaltain sotilasvoimin levittämä "vapaus" ja "demokratia" tai Israelin miehitys ja kolonisaatio ovat kaukana länsimaalaisina pitämistäni arvoista."


Toista intifadaa kutsutaan Israelissa sarkastisesti "Oslon sodaksi". Israel on joutunut tuhoamaan itse rakentamaansa infrastruktuuria Oslon rauhansopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Israelin hallinnon aikana (1967-1993) Länsirannalle ja Gazan alueelle perustettiin katuja, teitä, viemäröinti, sähkö- ja vesihuolto, kouluja, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Ideaalina pidettiin, että arabit ovat saaneet samasta työstä samaa palkkaa kuin juutalaiset ja samat sosiaaliset edut.

Arabiväestölle terveyspalvelut ovat olleet ilmaisia, vain lääkkeistä on täytynyt maksaa osa. Palestiinalaisilla ei perusetttu yliopistoja Britannian (1920-1947) ja Jordanian (1948-1967) hallintokausilla. The Association of Arab Universitiesin mukaan (http://www.aaru.edu.jo/) Israelin hallintokaudella Länsirannalle ja Gazaan ilmestyi 6 yliopistoa.

Palestiinalaisten elinikä kohosi 48:sta 72 vuoteen 1967-95. Kuolleisuusnopeus laski yli kaksi kolmasosaa 1970-90 välillä ja Israelin lääketieteelliset ohjelmat laskivat lapsikuolleisuuden arvosta 60 per 1000 vuonna 1968 arvoon 15 per 1000 vuonna 2000 (Irakissa luku oli 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22). Vuosina 1967-1988 perus- ja toisen asteen koulujen määrä kasvoi 35%. Vuosina 1970-1986 kouluja käymättömien naisten määrä laski 67 %:sta 32 %:iin. Länsirannalla ja Gazassa 1968-91 BKT per asukas kohosi 165 dollarista 1715 dollariin (vertaa Turkin 1630$, Tunisian 1440$, Jordanian 1050$, Syyrian 800$, Egyptin 600$ ja Jemenin 400$).

Jerusalemissa on ilmestynyt 1969 lähtien riippumaton arabiankielinen sanomalehti, jota ei ole koskaan sensuroitu. Israelissa on, länsimaiseen tapaan, vain sotilassensuuri.

 

Lähetetty 30.7.2005, julkaistu 17.8.2005

 

Intifada sytytettiin vauraudesta huolimatta/ Mitä hyvää Israel on tehnyt


Kimmo Karhu postuloi 26.7.: "sekä Pohjois-Irlanti että Palestiina, vuosikymmeniä terrorismin alla eläneet alueet, ovat molemmat rauhoittuneet heti, kun aseet ovat vaienneet ja on istuttu neuvottelupöytään."

Israelin kohdalla asia on päinvastoin. "Holy Land" ei ole Disneyland.

Toista intifadaa kutsutaan Israelissa sarkastisesti "Oslon sodaksi". Israel on joutunut tuhoamaan myös itse rakentamaansa infrastruktuuria Oslon sopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Israelin hallinnon aikana (1967-1993) Länsirannalle ja Gazan alueelle perustettiin katuja, teitä, viemäröinti, sähkö- ja vesihuolto, kouluja, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Ideaalina pidettiin, että arabit ovat saaneet samasta työstä samaa palkkaa kuin juutalaiset ja samat sosiaaliset edut.

Arabiväestölle terveyspalvelut ovat olleet ilmaisia, vain lääkkeistä on täytynyt maksaa osa. Palestiinalaisilla ei tietääkseni ollut yliopistoja Britannian (1920-1947) ja Jordanian (1948-1967) hallintokausilla. The Association of Arab Universitiesin mukaan (http://www.aaru.edu.jo/) Israelin hallintokaudella Länsirannalle ja Gazaan ilmestyi 6 yliopistoa.

Palestiinan arabien odotettavissa oleva elinikä kohosi 48 vuodesta 72 vuoteen vuosina 1967-95. Kuolleisuusnopeus laski yli kaksi kolmasosaa 1970-90 välillä ja Israelin lääketieteelliset ohjelmat laskivat lapsikuolleisuuden arvosta 60 per 1000 vuonna 1968 arvoon 15 per 1000 vuonna 2000 (Irakissa luku oli 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22). Vuosina 1967-1988 perus- ja toisen asteen koulujen määrä kasvoi 35%. Vuosina 1970-1986 kouluja käymättömien naisten määrä laski 67 %:sta 32 %:iin. Länsirannalla ja Gazassa 1968-91 BKT per asukas kohosi 165 dollarista 1715 dollariin (vertaa Turkin 1630$, Tunisian 1440$, Jordanian 1050$, Syyrian 800$, Egyptin 600$ ja Jemenin 400$).

Jerusalemissa on ilmestynyt 1969 lähtien riippumaton arabiankielinen sanomalehti, jota ei ole koskaan sensuroitu, koska Israelissa on naapurimaista poiketen vain sotilassensuuri. Sotilashallituksesta huolimatta miehitetyillä alueilla on saatu pitää vapaat vaalit, liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä - ennen intifadoja.

Vaikka Jordanian radio Jom Kippur –sodassa 1973 toistuvasti kehotti Israelin arabeja jättämään työnsä ja osallistumaan sissisotaan, ei sellaista juurikaan tapahtunut. Monet arabit päinvastoin luovuttivat verta tai auttoivat kibbutsi-kolhooseissa tekemättömissä töissä.

 

Läpimennyt versio:

Israel kohensi palestiinalaisten oloja selvästi

Kimmo Karhu kirjoitti 26.7.: "sekä Pohjois-Irlanti että Palestiina, vuosikymmeniä terrorismin alla eläneet alueet, ovat molemmat rauhoittuneet heti, kun aseet ovat vaienneet ja on istuttu neuvottelupöytään." Israelin kohdalla asia on päinvastoin.

Toista intifadaa kutsutaan Israelissa sarkastisesti "Oslon sodaksi". Israel on joutunut tuhoamaan myös itse rakentamaansa infrastruktuuria Oslon sopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Israelin hallinnon aikana (1967-1993) Länsirannalle ja Gazan alueelle perustettiin katuja, teitä, viemäröinti, sähkö- ja vesihuolto, kouluja, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Ideaalina pidettiin, että arabit ovat saaneet samasta työstä samaa palkkaa kuin juutalaiset ja samat sosiaaliset edut.

Arabiväestölle terveyspalvelut ovat olleet ilmaisia, vain lääkkeistä on täytynyt maksaa osa. Palestiinalaisilla ei tietääkseni ollut yliopistoja Britannian (1920-1947) ja Jordanian (1948-1967) hallintokausilla. The Association of Arab Universitiesin mukaan Israelin hallintokaudella Länsirannalle ja Gazaan ilmestyi 6 yliopistoa.

Palestiinan arabien odotettavissa oleva elinikä kohosi 48 vuodesta 72 vuoteen vuosina 1967-95. Kuolleisuusnopeus laski yli kaksi kolmasosaa 1970-90 välillä ja Israelin lääketieteelliset ohjelmat laskivat lapsikuolleisuuden arvosta 60 per 1000 vuonna 1968 arvoon 15 per 1000 vuonna 2000 (Irakissa luku oli 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22). Vuosina 1967-1988 perus- ja toisen asteen koulujen määrä kasvoi 35%. Vuosina 1970-1986 kouluja käymättömien naisten määrä laski 67 %:sta 32 %:iin. Länsirannalla ja Gazassa 1968-91 BKT per asukas kohosi 165 dollarista 1715 dollariin (vertaa Turkin 1630$, Tunisian 1440$, Jordanian 1050$, Syyrian 800$, Egyptin 600$ ja Jemenin 400$).

Jerusalemissa on ilmestynyt 1969 lähtien riippumaton arabiankielinen sanomalehti, jota ei ole koskaan sensuroitu, koska Israelissa on naapurimaista poiketen vain sotilassensuuri. Sotilashallituksesta huolimatta miehitetyillä alueilla on saatu pitää vapaat vaalit, liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä - ennen intifadoja.

Vaikka Jordanian radio Jom Kippur –sodassa 1973 toistuvasti kehotti Israelin arabeja jättämään työnsä ja osallistumaan sissisotaan, ei sellaista juurikaan tapahtunut. Monet arabit päinvastoin luovuttivat verta tai auttoivat kibbutsi-kolhooseissa tekemättömissä töissä.

 

Lähetetty 26.7.2005

 

Suomi ja "Siionin vanhinten protokollat"

Harri Römpötti uutisoi (24.7.) ansiokkaasti amerikanjuutalaisen Will Eisnerin viimeistä sarjakuvaromaania, joka kritisoi 1900-luvun levinneintä salaliittokyhäelmää: "Siionin viisaiden pöytäkirjat julkaistiin ensimmäisen kerran Venäjällä 1905… pöytäkirjat kirjoitti Ranskassa vuonna 1898 venäläinen Mathieu Golovinksi, kokenut dokumenttien ja propagandan väärentäjä."

Järjestyksessään toinen Siionismin konferenssi järjestettiin v. 1906 Helsingissä. Ensimmäinen kokous oli järjestetty Baselissa Alfred Dreyfussin –jupakan juutalaisvastaisten mielenosoitusten mainingeissa v. 1897, mutta Helsingin-kokous järjestettiin meillä Venäjällä vastaavien juutalaispogromien aikaan.

Suomen erotessa Ruotsista vuonna 1809 jätettiin meillä voimaan juutalaisohjesääntö, jonka mukaan mooseksenuskoiset saivat asua vain Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä. Lopullisen absurdiksi eriskummallisuuden tekee se, että pykälää jatkettiin meillä senkin jälkeen, kun se Ruotsissa oli jo lopetettu! Kenraalikuvernööri Zakrevski karkotti maassa olleet juutalaiset varmuuden vuoksi kollektiivisesti vielä erikseen vuonna 1831.

Juutalaisten sallittiin virallisesti asettua Suomeen vasta vuonna 1889. Tällöinkin asumisoikeus koski vain Helsinkiä, Viipuria ja Turkua ja rikkeistä muilutettiin helposti itärajalle. Asumislupa koski lapsia vain niin kauan nämä asuivat vanhempiensa luona. Kun Aleksanteri II murhattiin (1881), puhkesi Venäjällä hillitön juutalaisviha. Emigranttien määrä ylitti vuosisadan vaihteessa miljoonan, - mutta Suomen rajat pysyivät armotta suljettuina.

Suomen Israelin Ystävät ry perustettiin vuonna 1908 (1904) - ennen kuin Suomea tai Israelia oli olemassakaan - ja se lienee maailman vanhin järjestö lajissaan.

Sarjakuvan kulta-ajan pioneerit olivat järjestänsä Venäjältä pakoon Amerikkaan muuttaneita juutalaisia. Eisnerin hahmojen ohella heidän figuureistaan mainittakoon Teräsmies, Lepakkomies, Hämähäkkimies, Vihreä mies, Rautamies, Kapteeni Amerikka – ja itseironinen Alfred E. Neumann.

Pauli Ojala
Israelin ystävä, Helsinki
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Juutalaiset_Sarjakuvat.htm

 

Lähetetty 25.5.2005

 

Rappeutumisteoria ja katastrofismi haastavat evoluution

Biologi väitti 24.5. että "biokemian viimeaikainen kehitys on poistanut
loputkin rajat eliöryhmien väliltä." Aiemmin viitattiin virheellisesti jopa
rehtori Ilkka Niiniluotoon pönkitettäessä väitettä, jonka mukaan ihmisen
evoluution todennäköisyys olisi "pyöreät sata prosenttia". Kolmannessa
mielipiteessä biologi töksäytti: "Kaikkien eliöiden kehittymiseen on siis
tarvittu yhtä monta sattumaa. Yksi sattumien ketju johti ihmiseen, toinen
laakamatoon".

Valkotakkibiotieteilijällä on huonoja uutisia kenttäbiologeille.
Genomiprojektien valmistuessa Elämän Puu kaatui. Nyt puhumme "agnostisesta
puusta" tai aitotumaisten solujen "Big Bang" -ilmestymisestä. Todellinen
alkuräjähdys oli biologinen. Kambrin informaatio-räjähdyksessä
fossiilirekordiin ilmestyy kaikki 33-39 nykyisin tuntemaamme ynnä 20-70
sukupuuttoon kuollutta eläinten pääjaksoa, vaikka kyseinen ekologinen
lokerikko oli meren pohjaa.

Ihmisen kehittymisen todennäköisyyden rinnastaminen mihin tahansa
korttipakasta vedettyyn käteen on karkea virhe. Kaikki aminohapposekvenssit
eivät suinkaan ole funktionaalisia. Myytti solukoneistojen automaattisesta
kasautumisesta alkoi väittelystä "Darwinin bulldogin" Thomas Henry Huxleyn
ja piispa Samuel Wilberforcen välillä. Piispa oli matematiikan professori ja
Huxley sai hänet lankeamaan kompakysymykseen apinalaumasta, joka saisi
näpyteltyä kasaan kirjoituskoneella Shakespearen näytelmän kunhan aikaa vain
olisi tarpeeksi.

Ajatusvirhe on tämä: kirjoituskoneiden pitäisi olla tietokoneita, joissa
suurin osa nappuloista on delete-nappuloita. Jo koulukirjojen hokema
kemiallisesta evoluutiosta alkumeressä on hölmö, koska veden läsnäolo
pakottaa biologisia polymeerejä kohti alkuosasiaan.

Niin kutsuttujen homeodomeenien havainto vähentää sattumanvaraisen
informaatioräjähdyksen todennäköisyyttä entisestään. Nämä "geenikatkaisimet"
ohjailevat elinten kehitystä kuin metalliosat sateenvarjoa ja niillä on
merkitystä vain, kun ne tarttuvat kunkin pääjakson ominaisuuksien kirjon
aikaansaaviin geeneihin. Pelitaktiikka olisi pitänyt suunnitella jo ennen
kuin kortit jaettiin.

Rappeutumisteoria genetiikan ja katastrofismi fossiilien selittäjinä eivät
ehkä ole kestävän kehityksen markkinapuheiden aikana "rakentavia
vaihtoehtoja" kehitysopille. Kyllä ne silti tulisi esitellä koululaisille,
koskapa vaietut havainnot niihin niin vahvasti viittaavat.

Monet fossiiliaineiston edelleen elävistä eläinlajeista olivat ennen
voimakkaampia. Näitä ovat luolakarhu, villasarvikuono, alkuhärkä,
alppikauris, luolaleijona, kalliomäyrä, sapelihammastiikeri jne.

Jättiläispeuran korkeus oli jopa 3 metriä ja sarvien leveys 4 metriä.
Mammutti kasvoi jopa kolmanneksen nykynorsua suuremmaksi. Sarvikuono oli
jopa 11 metriä pitkä ja 4 metriä korkea (nykyään korkeintaan 4,2 metriä
pitkä ja 1,85 metriä korkea). Etelä-Amerikan intiaaneilla oli tapana käyttää
7-metrisen jättiläislaiskiaisen selän luuharjaa kattona tai hauta-arkkuna,
nykyään laji kasvaa on 50-70 cm mittaiseksi. Argentarius-linnun siipienväli
oli 7,5 metriä ja sudenkorentojenkin 80 senttiä.

"Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei
rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa". Vahvat ja röyhkeät
sortuvat elon tiellä, hiljaiset perivät maan.

Olemassaolon taistelu on täysin vastakkainen luomisuskon
agapee-filosofialle: Pyyteettömälle ja itsensä uhraavalle rakkaudelle, joka
sitoutuu halpaan ja heikkoonkin rakkautensa kohteeseen. Ajatus Luojasta joka
ei voi hyötyä luoduistaan on länsimaisen etiikan perustus. Humanismin
ihmisarvo on erääntynyttä lainaa juutalaiskristillisestä uskosta. Miten käy
puun hedelmille, jos juuret hakataan poikki lopullisesti ja arvot jäävät
roikkumaan ilmaan?

Pauli Ojala
biokemisti, Helsinki

Lähetetty 16.5.2005

 

Älä turhaan lausu filosofin, sinun rehtorisi, nimeä

Onko ihmisen evoluution todennäköisyys todellakin "pyöreät sata prosenttia",
kuten mielipiteissä Helsingin yliopiston rehtoriin viitaten väitettiin?

Toki seminaarimainosten riipiminen seiniltä on varoittava ennakkotapaus
akateemisia ihanteita vastaan - muttei filosofirehtorin suuhun saa
laittaa sammakoita! Rehtori ehdotti, että vastaava seminaari
voitaisiin järjestää filosofian laitoksella.

Ihmisen kehittymisen todennäköisyyden rinnastaminen mihin tahansa
korttipakasta vedettyyn käteen on paha ajatusvirhe. Toisessakin
mielipiteessä biologi töksäytti: "Kaikkien eliöiden kehittymiseen on
siis tarvittu yhtä monta sattumaa. Yksi sattumien ketju johti
ihmiseen, toinen laakamatoon".

On totta, että Skepsis ry on kohdistanut jo kahdesti Huuhaa-palkinnon
samalle miehelle. Niiniluodon korttipakka-esimerkki edellisessä jupakassa kuitenkin
kritisoi vain virhettä, jossa epätodennäköisyys ja mahdottomuus
sekoitetaan toisiinsa (Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, 1984, s.
76, 149). Hän ei ole väittänyt, ettäkö ihmisen evoluution
todennäköisyys olisi sata prosenttia.

Myytti solun koneistojen automaattisesta kasautumisesta alkoi
väittelystä "Darwinin bulldogin" Thomas Henry Huxleyn ja piispa Samuel
Wilberforcen välillä. Piispa oli matematiikan professori ja Huxley sai
hänet lankeamaan kompakysymykseen apinalaumasta, joka saisi näpyteltyä
kasaan kirjoituskoneella Shakespearen näytelmän kunhan aikaa olisi
tarpeeksi.

Ajatusvirhe on tämä: kirjoituskoneiden pitäisi olla tietokoneita,
joissa suurin osa nappuloista on delete-nappuloita. Jo koulukirjojen
hokema kemiallisesta evoluutiosta alkumeressä on ongelmallinen koska
veden läsnäolo pakottaa biologisia polymeerejä kohti alkuosasiaan, Le
Chatelierin periaatteen mukaisesti.

[Tiedelehtien ja väitöskirjojen vertaisarviointi karsii kyllä roskan pois.
Tämän ohella se toimii myös ihan tavallisena sakinhivutuksena, joka pakottaa
ruodusta poikkeavan tieteenfilosofisen tulkintatavan internetiin tai
kaupallisille kustantajille.]

Skepsis ry:n tieteelliseen neuvottelukuntaan kuuluu sekä nykyinen että
entinen Helsingin yliopiston rehtori (ja kansleri), dekaaneita,
kosmologian, eksegetiikan ja tiedotusopin
superprofessuurien oppituolien haltijoita, tiedepäivien johtaja ja
tiedelehden päätoimittaja ym.

Kyseessä ei ole yliopiston virallinen esivalta. Korkeintaan
evoluutiokriittisen keskustelun kavahtajat ratsastavat
neuvottelukunnan korkeisiin asemiin nousseiden tieteentekijöiden
nimiä. Skepsis puolustaa kriittistä menetelmää ja ajattelutapaa
valetieteitä, ei tieteellistä toisinajattelua, vastaan. Päätöksiin
huuhaa-palkinnoista filosofi Niiniluoto ei ole osallistunut.

 

Lähetetty 11.5.2005

 

Älä turhaan lausu filosofin, sinun rehtorisi nimeä

Onko ihmisen evoluution todennäköisyys todellakin "pyöreät sata prosenttia",
kuten mielipiteissä Helsingin yliopiston rehtoriin viitaten väitettiin?

Filosofi Ilkka Niiniluoto teki todellakin syksyllä 2004 päätöksen perua
yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen opettajille suunnatun luentopäivän,
jossa olisivat esitelmöineet kaksi ulkomaista evoluutiokriitikkoa ja kaksi
johtavaa suomalaista biologian oppihistorioitsijaa.

Toki seminaarimainosten riipiminen seinältä on varoittava ennakkotapaus
akateemisia ihanteita vastaan - muttei filosofirehtorista saa lausua väärää
todistusta ja panna hänen suuhunsa sammakoita! Rehtori ehdotti, että
vastaava tapahtuma voitaisiin järjestää filosofian laitoksella.

Ihmisen kehittymisen todennäköisyyden rinnastaminen mihin tahansa
korttipakasta vedettyyn käteen on paha ajatusvirhe, johon rehtorimme ei
varmasti sorru. Toisessakin mielipiteessä biologi töksäytti: "Kaikkien
eliöiden kehittymiseen on siis tarvittu yhtä monta sattumaa. Yksi sattumien
ketju johti ihmiseen, toinen laakamatoon".

Olen itse devoluution eli rappeutumisteorian kannattaja. Jos kaikesta
huolimatta ylöspäin tapahtunut evoluutio olisikin totta, olisi se tapahtunut
ylämäkeen, vastoin lämpöopin toista pääsääntöä. Jo koulukirjojen hokema
kemiallisesta evoluutiosta alkumeressä on ongelmallinen koska veden läsnäolo
pakottaa biologisia polymeerejä kohti alkuosasiaan, jo yläasteella opittavan
Le Chatelierin periaatteen mukaisesti.

Ajatus biologisen informaation välttämättömästä kasautumisesta itsestään
juontaa juurensa kuuluisaan väittelyyn Darwinin bulldogiksi kutsutun Thomas
Henry Huxleyn ja piispa Samuel Wilberforcen välillä. Piispa oli myös
matematiikan professori ja Huxley sai hänet lankeamaan kompakysymykseen
apinalaumasta, joka tarpeeksi aikaa saadessaan muka saisivat näpyteltyä
kasaan kirjoituskoneella Shakespearen näytelmän. Ajatusvirhe on tämä:
Metaforan kirjoituskoneiden pitäisi olla tietokoneita, joissa suurin osa
nappuloista on delete-nappuloita.

Tiedelehtien ja väitöskirjojen vertaisarviointi karsii kyllä roskan pois.
Tämän ohella se toimii myös ihan tavallisena sakinhivutuksena, joka pakottaa
ruodusta poikkeavan tieteenfilosofisen tulkintatavan internetiin tai
kaupallisille kustantajille.

Pelon ilmapiiriä lietsottiin myös Skepsis ry:n antamalla
"Huuhaa-palkinnolla" teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan osastolle
vastaavien luentojen järjestämisestä. Skepsis ry:n tieteelliseen
neuvottelukuntaan kuuluu sekä nykyinen että entinen Helsingin yliopiston
rehtori (ja kansleri), dekaaneita, kosmologian, eksegetiikan ja tiedotusopin
superprofessuurien oppituolien haltijoita, tiedepäivien johtaja ja
tiedelehden päätoimittaja ym.

Onko kyseessä yliopiston epävirallinen esivalta? Vai käyttävätkö
evoluutiokriittisen - luonnontieteellisen - keskustelun tukahduttajat
häikäilemättä hyväksi Skepsis ry:n tieteellisen neuvottelukunnan korkeisiin
asemiin nousseiden tieteentekijöiden nimiä? Voisiko joku määritellä kyseisen
kabinetin aseman?

 

Lähetetty 12.4.2005

 

Terve miehiin, Torsti!

 

Puhuit puuta heinää puppuruohoa 10.4.2005: ”Raamattu ei kerro, kuka oli Kainin nainen. Joten jos uskot Jumalaan, uskot myös, että Jumala on luonut Kainille ilman eri mainintaa vaimon. Toki Torstin on pakko paljastaa, että ihan kaikki mitä Raamatussa kerrotaan, ei ole kirjaimellisesti totta. Raamatussahan kerrotaan esimerkiksi Kainin perustaneen kaupungin. Se olisi järjellä ajateltuna hankalaa, kun Maassa ei ollut muita ihmisiä kuin Kain ja hänen vanhempansa. Entä sitten se, että Kainin isän Aatamin kerrotaan eläneen 930 vuotta ja vasta sitten hän kuoli.”

 

Jos kerran patriarkat elivät melkein tuhat vuotta, ehtii siihen ikään mennessä kertyä aika monta jälkipolvea sukuakin. Raamattu varsin kertoo, että ensimmäiset ihmiset menivät sisarensa kanssa naimisiin. Sekä muslimit että juutalaiset uskovat että vielä Aabraham ja Saarakin olivat sisarpuolia keskenänsä. Mooseksen laissa sallittiin enää ainoastaan serkusten välinen liitto, Mooseshan oli saanut egyptiläisen kirjasivistyksen ja Egyptin ”Suuressa Talossa” (faarao merkitsee sellaista) dynastioissa sisarukset naivat toistensa keskuudesta vielä varsin myöhäiselle ajalle.

 

Jos tosiaan Raamattuun tahtoo uskoa, kuten vinoilet, niin Genesis eli 1. Mooseksen kirja piirtää ihmiskunnan historiasta kuvan, joka kertoo geneettisestä rappeutumisesta ja mutaatioiden kasaantumisesta. Varteenotettava historiankuva Genesiksen väittämistä alkumantereen hajoamisesta, Vedenpaisumuksesta ja fossiilien synnystä, samanaikaisesta pronssi- ja rautakaudesta, eläinten kesyttämisestä jne. tulee päinvastoin vasta silloin kun tekee ajatusleikin koko paketilla karvoineen kaikkineen.

 

Totta kai saa ottaa kakusta vain kermat ja rusinasta pullat. Mitäs jos, ihan kirjaimellisesti Torsti, kokeilisit tietokoneen käyttöä pelkällä monitorilla, DVD-asemalla ja sillä kivalla hiirellä? 

Lähetetty 26.2.2005

Vieläkö muistatte Israelin pahuuden?

"Vieläkö muistatte Sabran ja Shatillan?" Kysyi tunteita nostattavan
jutun otsikko.

Miten voisimmekaan unohtaa? Israelilaisten pahuus on niin
joka-aamuista leipää. Jos uutta uutista ei ole, vatvotaan sitten
menneitä. [Jews are news. If it bleads, it leads.]

Juutalaiset eivät joukkomurhaa tehneet. Epäsuorastakin vastuusta
falangistien verilöylyyn järkytyttiin Israelissa. Sharonin upseerien
rangaistusten syynä oli se, etteivät he kyllin nopeasti estäneet
libanonilaisia tappamasta toisiaan.

Kyseessä oli kosto 21 falangistijohtajan attentaatista. Teurastuksen
johtaja Elie Hobeika oli ollut tilaisuudesta turvallisuusvastuussa, ja
Libanonin yhdistäjäksi kaavailtu Bashir Gemayel kuoli hänen käsiinsä.
Eli Hobeika pääsi Syyrian tuella kolmesti ministeriksi. (Ironista
kyllä myös pakolaisministeriksi.)

Israel oli se poikkeus, joka tutki väärinkäytöksensä, juuri siksi ne
tunnetaankin. Libanonissa oli jatkunut jo pitkään sisällissota ja
kostoiskujen kierre. Israelin vastaisiin taisteluihin osallistuneessa
Syyriassa teloitettiin 1982 Haman iskussa 20 000 omaa kansalaista,
siis 20-kertainen määrä. Sillä olisi uutisarvoakin, toimittajat.

Länsi-Beirutissa käsin toimineet länsimaiset uutistoimistot
hyväksyivät PLO-isäntiensä luvun jopa 600 000 kuolleesta Libanonissa
10/6/-82 mennessä. Aika paljasti luvun 10 000:ksi. Kirjeenvaihtaja
Timo Vuorela ei näe silloista sijaintiaan ongelmallisena vaan
paratiisimaisena: "Länsi-Beirut oli läpi sodan... suvaitsevaisuuden
kehto. Siellä uskontokunnat elivät ja elävät rinnakkain".

Strategisesti Israelin nopea iskusarja Libanonissa osoittautui
toimivaksi myöhempiin länsimaiden vakauttamisyrityksiin nähden. USA:n
Merijalkaväki, Ranskan Muukalaislegioona ja Englannin laskuvarjoukot
joutuivat jättämään Libanonin, koska joukot eivät soveltuneet istuvan
ankan rooliin kuorma-autojen räjähdellessä kasarmien kylkeen.

Lehdistömme pitäisi käyttää Israeliin samaa mittaa kuin
naapurimaihinsakin. Jos omia ihmisoikeusrikkomuksiansa tutkivaa
Lähi-idän valtiota rangaistaan vuosikymmentenkin jälkeen avoimuutensa
vuoksi, on journalisteilla syytä itsetutkisteluun.

Tapahtumien volyymiin nähden konfliktissa on kyse maailmanlaajuisesta
mediasodasta. Mediasodalla tarkoitan sitä paradoksia, että mediasotaan
voivat myös ulkopuolisten maiden mediat aktiivisina osapuolina.

YK:n 200:n jäsenvaltion joukossa vain Israelille on annettu
vähennettyjä jäsenoikeuksia. Sen suurlähettiläiltä on kielletty
osallistumisoikeuksia ja vasta 53 vuoden jälkeen se pääsi
turvallisuusneuvostoon - jonka päätöksistä kolmannes on koskenut sitä
itseänsä. YK:n ihmisoikeuskomissio on osoittanut neljänneksen
tuomioistaan tälle silmätikulle.

HS:n "Tietokulma" propagoi 16.5.2002 Israelin sotien alkaneen 1948
"juutalaisten sissiarmeijan suurhyökkäyksestä".

Tahtooko päätoimittaja kommentoida lehtensä sitoutumattomuutta,
Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtajisto kun katsoi ettei vihanilmaus
"kohdistunut Teihin henkilökohtaisesti, eikä näin ollen voinut
synnyttää teille myöskään vastineoikeutta"?

Pauli Ojala
Helsinki

Lähetetty 1.2.2005

Evoluutio luonnontieteen pakkopaitana

Onko evoluutiokriitikissä tosiaan "kysymys darwinismin torjunnasta
luonnontieteelle aivan vierain perustein" (HS pääkirjoitus 30.1)?

Oppihistoriamme on alennustilassa. Suomeen ei suinkaan rantautunut
brittiläinen darwinismi, vaan saksalainen haeckelismi. Ernst Haeckelin
"Maailmanarvotukset" myi Charles Darwinin "Lajien Syntyä" enemmän ja
ilmestyi suomeksikin aiemmin. Mannermainen oopus julisti ateismia. Miten
"aselepo uskonnon ja luonnontieteen välillä" olisi muka vaikuttanut
molempien hyödyksi?

Onko "tinkimätöntä tieteellisen metodin käyttämistä" se, että suomalaisten
biologiankirjojen käytetyin kuvasarja 1900-luvulla on Haeckelin väärentämä
sikiösarja? Ihmissikiö ei ollutkaan identtinen kalansikiön kanssa, vaikka
alunperin suomalaisissa koulukirjoissa ihmissikiöllä oli toimivat kidukset.

Meidän piti "rekapituloida" kohdussa kala-, sammakko- ja matelijavaiheen
kautta sukupuutamme. Rekapitulaatio-oppi omaksuttiin poikkitieteellisesti
psykoanalyysiin ja kriminaaliantropologiaan saakka - kun taas Darwinin
perinnöllisyysoppi ja luonnonvalinta olivat konkurssissa 20-luvulle
päästessä.

Haeckel piirrätytti 1. esi-ihmisen ennen kuin löytöä oli löydetty. Haeckel
tekaisi kuvassarjan "monera-olioista", jolla todistettiin spontaani
alkusynty eli automaatti elottomasta aineesta elolliseen. Elämä oli aineen
ominaisuus. Jokainen kide oli elävä.

Yhdysvaltain Tiedeakatemian presidentti Bruce Alberts kirjoittaa: "Me olemme
aina aliarvioineet soluja. Epäilemättä teemme niin edelleen. Mutta ainakaan
emme enää ole NIIN naiiveja kuin ollessani opiskelija 60-luvulla."

Todellisuudenpureman saa Vibrio alginolyticuksen perämoottorista, joka
pyörii 100 000 kierrosta minuutissa. Viime vuosiin saakka 99% perimästämme
on kutsuttu "moska-DNA:ksi". Ei enää.

Yhdysvalloissa ei suinkaan olla "hylkäämässä tiedettä omille uskomuksille",
vaan varoittamassa bioteknokratian vauhtisokeudesta. Koirarotujen
genomiprojekteista haetaan kykyä seuloa ihmisalkioista pois sosiaalisetkin
piirteet (autismi, väkivaltaisuus, skitrofrenia jne.) Geenisekvenointien
hinta putoaa nopeasti ja pian päästään kiinni monitekijäisiin
kansantauteihin eikä enää saivarrella harvinaisten Sallan tautien parissa.
Neurogeneettisen determinismin uhka on ilmeinen.

[Aikanaan Haeckel julisti, että laupeuden nimissä vammaiset pitäisi
eiminoida morfiinilla. Neekeri rinnastettiin simpanssiin, gorillaan ja
orankiin. Edes germaanirotu ei aistinut  vastasyntyneenä kipua. Länsimaissa
onkin tunnustettu ihmisvauvojen kipuaisti vasta 1980-luvulla.

Haeckel oli pioneeri juutalaiskysymyksessäkin: Karkotettakoon juutalaiset
oppituoleiltaan! Juutalaiskristillinen myytti heikomman suojelusta oli
luonnonvastainen ja lajina juutalainen on kuin
rikkaruoho.

Haeckel perusti Monismin Liigan vuonna 1906 Jenassa ja liike levisi nopeasti
samoille rotubiologisesti "ylevämmille" alueille kuin kansallissosialismi 20
vuotta myöhemmin. Kuolinvuonnaan 1919 Haeckel oli perustamassa Thule-seuraa,
joka salaseura Germanenordenin kanssa etsi Adolf Hitlerin kaltaista
populistista keulakuvaa elitisminsä peittääkseen.]

Elämme eugeniikan eli rotuhygienian uutta tuloa. Emme opi mennestä, jos
luonnontieteiden historiaa ei opeteta. Kiire ja keskustelun naureskelu
johtaa fakki-idiotismiin ja liukuhihnatutkimukseen. Hajota ja hallitse,
fokusoi ja kahlitse.

Lähdelöytömme bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan kanssa koskevat
suomalaisoppineiden kirjeenvaihtoa Haeckelille. Skepsis ry käyttää raakaa
epävirallista valtaa HuuHaa-palkintoineen. Sen tieteelliseen
neuvottelukuntaan kuuluu yliopiston rehtoria, kansleria, dekaania,
tiedotusopin- kosmologian superprofessoria, tiedelehtien päätoimittajaa ja
tiedetapahtumien johtajaa.

Neuvostoliitossa ainoa pakollinen yliopiston oppiaine oli tieteellinen
ateismi. Onko meillä varaa olla neuvostoliittolaisempi kuin Neuvostoliitto
itse?

Pauli Ojala
Kirjoittaja hakee painatuslupaa evoluutiokriittiselle biotieteen
väitöskirjalleen

Lähetetty 25.10.2004

Olemme aliarvioineet elävää solua

"TKK:lla vaaditaan
(vaadittiin) Jumalaa luonnontieteen piiriin", kirkui launtain lehti.
Ilmeisesti toimittaja katsoi voivansa kirjoittaa elävän solun
monimutkaisuutta käsitelleestä konferenssista lonkalta, vaivautumatta paikan
päälle.

Yhdysvaltain Tiedeakatemien presidentti Bruce Alberts kirjoittaa
Cell-lehdessä: "Me olemme aina aliarvioineet soluja. Epäilemättä teemme niin
edelleen. Mutta ainakaan emme enää ole NIIN naiiveja kuin ollessani
opiskelija 60-luvulla."

Professorimme oppivat solun ja sen organellien olevan kuin luumukiisseliä.
Nyt puhumme kasvavasta listasta molekyylikoneistoja: On ribosomia,
kromosomia, spliseosomia, proteosomia, syksosomia, polarisomia, replisomia,
akrosomia, primosomia, desmosomia, sentrosomia, kinetosomia, apoptosomia
jne.

Todellisuuden pureman saa vaikkapa Vibrio alginolyticus -bakteerin
"perämoottorista", jonka kierrosnopeus on 100 000 rpm. Viime vuosiin saakka
99% perimästämme on kutsuttu "moska-DNA:ksi". Ei enää.

Evoluutio sai pitkään nostetta luulosta, että soluja syntyy alinomaa
itsestään elottomasta materiasta merenpohjassa. Totta kai elämää esiintyi
myös kuussa ja Marssissa!

"Uskonnollisesta vakaumuksestaan tunnettu" biotekniikan professori Matti
Leisola oli kutsunut oppihistorian gurut Anto Leikolan ja Petter Portinin
nyt sensuroituun seminaariin. Aatehistorian perinteemme tarvitsisi
jatkuvuutta, oppineisuuden hirmujen siirtyessä eläkkeelle.

Tähän saakka perinnölliset sairaudet ovat olleet lähinnä kuriositeetti,
tulevaisuudessa "SNiPeillä" päästään kiinni todellisiin kansantauteihin
kuten verenpaineeseen ja alzheimeriin. Toimittaja jätti mainitsematta
pääpuhuja Sternbergin TKK:lla. Genomiprojektien koordinaattorina Sternberg
kuvaili, miten koirarotujen DNA-muuntelua kartoittamalla etsitään syitä
alkoholismiin, väkivaltaisuuteen jne.

Yliopisto on näköalapaikka yhteiskuntaan. Jos meillä torkutaan, ei muu
yhteiskunta saa varoitusta. Edessämme on neurogeneettisen determinismin
vallankumous ja vakuutusyhtiöiden fasismi, jos maalaisjärki moraalisten
tekosyiden imussa pelotellaan vaikenemaan geenisirujen hinnan tippuessa.

Uutta, uljasta biolegislaatiota voi verrata pula-ajan lainsäädäntöön.
Edellisessä murrosvaiheessa uudelleenlöydetyt Mendelismin rautaiset lait
iskostettiin tajuntaan ammatillisessa nousuhumalassa. Väkivaltaisuus,
skitsofrenia, vajaamielisyys jne. olivat muka yhden tai kahden geenin
tekijöitä.

Siirtolaissäädännössä itäeurooppalaisista 80% todettiin älykkyystesteissä
vajaamielisiksi. Suuren geneetikkojen enemmistön on täytynyt tietää,
millaista roskaa on kukkahattutädeille ja poliitikoille kieltolakien ja
pakkosterilisaatiolakien aikaan syötetty. Silti asiantuntijat olivat
kollegiaalisesti hiljaa.

Resessiviteetti-suoja johtaa siihen, ettei haitallisia mutaatioita pystytty
siivoamaan pois väestöstä ankarimmallakaan karsinnalla tai "selektiolla"
urbanisaation ja industrialisaation peloista huolimatta. Kerran lobatuksi
tultuaan olivat fasistiset biolait rotuhygienian pakkolakeineen voimassa
vuosikymmenet.

Vertaisarvioinnin muuttuminen vertaispainostukseksi on oma valintamme.

Pauli Ojala
Evoluutiokriittisen väitöskirjansa painatuslupaa kerjäävä biokemisti

Lähetetty 6.10.2004

Nobelistit ja olympiamitalistit Israelin lipun alla

Vuoden 2004 kaksi kolmesta kemian nobelistista ovat kuulemma ensimmäiset
israelilaiset Nobel-palkinnon saajat tieteessä. Aiemmin israelilaiset ovat
saaneet Nobeleja rauhasta ja kirjallisuudesta.

Miltei samoin sanoin loppukesällä uutisoitiin erästä purjehtijaa Israelin
ihka ensimmäiseksi kultamitalistiksi olympialaisissa.

Jokin ei nyt täsmää. Me kutsumme Ragnar Granitia suomalaiseksi
lääketieteen nobelistiksi, vaikka hän palkinnon saadessaan oli asunut
Ruotsissa jo vuodet 1940-67. Encyclopaedia Judaica vie kirjahyllystä yli
metrin ja luettelee sivukaupalla Israelissakin vaikuttaneita nobelisteja
ja olympiamitalisteja.

Osoitteissa www.dorledor.org, www.jinfo.org/Nobel_Prizes.html tai  
www.science.co.il/Nobel.asp voi tutustua 150 syntyperältään “vähintään
puoliksi juutalaiseen” nobelistiin. Yli 20 % pysteistä on osunut alle 20
miljoonan hengen kansalle, joka edustaa 0,25 % maapallon väestöstä.

Vuoden 2004 luonnontieteilijöistä juutalaissyntyisiä olivat myös fysiikan,
toinen lääketieteen - sekä se kolmaskin kemian palkituista! Jopa
kirjallisuuspalkinnon saaja on isänsä puolelta juutalaissyntyinen.

Amerikanjuutalainen hammaslääkäri Mark Spitz voitti 1972 olympialaisissa 7
kultaa uinnissa. Se on enemmän kuin kukaan koskaan tai missään on
voittanut. Spitz kiidätettiin turvaan Münchenin panttivankiselkkauksesta,
jossa 11 israelilaisurheilijaa murhattiin.

Puolanjuutalaista Irena Szewinskaa on sanottu vuosisadan
juoksukuningattareksi: 5 olympiakisat, 3 kultaa, 7 mitalia 6 lajista, 8
maailmanennätystä sekä 100, 200 että 400 metrillä. Szewinska voitti
suuremman osan mitaleistaan lapsen saatuaan. Toisen maailmansodan aikana
Puolan juutalaisväestö pieneni yli kolmesta miljoonasta joihinkin
kymmeniin tuhansiin. Irenan vanhemmat palasivat Leningradin paostaan
Varsovaan.

Juutalaisten mitalisaldoa ovat kasvattaneet erityisesti itäblokin maiden
ja NL:n voimistelijat. Pääosin unkarilaiset miekkailijat ovat ilmeisesti
suurin yksittäinen juutalainen mitalikunta liki 50 olympiamitalilla:
www.yahoodi.com/famous/; www.jewhoo.com/; jewishsports.net/.

Israel ei estä aivovientiä - eikä lihasvientiä. Sotatila pitää sekä
tieteilijät että urheilijat pois Israelin lipun alta. Ilmiö on sama kuin
juutalaisissa taiteilijanimissä.

Toinen Intifada on tiputtanut USA:n teknologiapörssissä noteerattujen
israelilaisyhtiöiden luvun 200:sta puoleen. Ihmishenkiä tosin ei mitata
rahassa ja ko. tähtifirmoja on silti enemmän kuin Euroopassa.

Eivätkö juutalaiset urheilijat tai työmyyrät sovi ikivanhaan stereotypiaan
työtä vieroksuvista koronkiskureista? Ehdotan kansanliikettä Israelin
kutsumiseksi EU:hun Turkin rinnalla.


Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

Lähetetty 5.6.2004

Kuka puolustaisi paholaista?


"Joukot tunkeutuivat kaupunkiin. Miehiä kaatui, naisia kaatui, lapsia kaatui. Ketään ei säästetty, kuten tapa on."

Kuvaus ei ole Ruandasta vaan Narvasta. Pontus De la Gardie kirjoitti apelleen Juhana III:lle, miten hurme peitti maan. Joukkomurhaahan tunnelmoidaan joulurauhaa julistettaessa nk. Porilaisten virressä. Sota oli säälimätöntä käsityötä kun Viro, Länsi-Inkeri ja Karjala alistettiin.

On helpompi nähdä roska veljen silmässä, kuin malka eli kurkihirsi omassa. Tekopyhyys on sitä tavallisinta pyhyyden lajia.

Helatorstain (20.5.2004) lehdestä saimme lukea listan Israelin pääministerin suorittamista joukkomurhista. Sharonia on demonisoitu Libanonin verilöylystä kymmenissä uutisissa.

Emme vihaa mitään niin paljon kuin rasismia ja juutalaisia. Kuka puolustaisi paholaista?

Sabran ja Shatillan "2400-3000" murhaa v. 1982 on tapana kutsua Sharonin teettämiksi. Libanonissa oltiin kuitenkin käyty 1975-76 alkaen veristä sisällissotaa ilman Israelia, kun Jordania oli ajanut yhä sotaisemmaksi käyneen PLO:n pois.

Silpomista ei tehnyt eikä teettänyt Israel. Epäsuorastakin vastuusta järkytyttiin. Puolustusministeri Sharonin ja upseerien rangaistusten syynä oli se, etteivät he estäneet libanonilaisia tappamasta toisiaan kyllin nopeasti.

Teurastuksen johtaja Eli Hobeika pääsi Libanonissa Syyrian tuella kolmesti ministeriksi. "Maan pelätyin mies" oli mm. Syyrian presidentin Assadin liikekumppani.

29-vuotias Hobeika pakotti nuoretkin tiedusteluyksikön alaisensa toteuttamaan 38 tunnin ajan sadismia siviilejä kohtaan 16.9.1982.

Tämä oli kosto 21 falangistijohtajan attentaatista. Hobeika oli ollut tilaisuudesta turvallisuusvastuussa ja Bashir Gemayeliin oli asetettu valtavat toiveet Libanonin yhdistäjänä. PLO oli toimittanut Hobeikan kotikylässä Darmourissa 500 hengen verilöylyn v. 1976.

Israel-vastaiset syytökset ovat niin massiivisia, että sivistynyt tapakasvatus estää puuttumasta niihin. Israel purkaa propagandaa mm. osoitteissa www.us-israel.org/jsource/myths/
ja www.mfa.gov.il/mfa.

Vakituisesta palveluksesta eronnut Yhdysvaltain armeijan eversti Trevor Dupuy teki laajan analyysin Libanonin uutisoinnista. (Tuolloin Dupuy toimi New Yorkin "Historical Evaluation and Research Organization":in presidenttinä ja toimituspäällikkönä.)

Dupuyn organisaatio lähetti raportin kopioita 3500:lle USA:n sanomalehdelle eikä valituksia epäreilusta kritiikistä kuulunut.

Dupuy oli kirjoittanut yli 80 kirjaa sotilasaiheista ja Libanonin tapaus ilmestyi vuonna 1986 nimellä "Flawed Victory: The Arab-Israeli conflict and the 1982 war in Lebanon". Siinä missä Beirutin kiivaimmissa pommituksissa 44 000 pommin tai kranaatin "mattopommituksista" puhuttiin, laski kokenut sotakirjeenvaihtaja alle 200 painoltaan 200-500 kilon pommia.

Länsi-Beirutista käsin lännen uutistoimistot hyväksyivät PLO-isäntiensä luvun Libanonin jopa 600 000 kuolleesta 10.6.1982 mennessä. Aika paljasti uhriluvun 10 000:ksi.

Israeliin pitäisi käyttää samaa mittaa kuin naapurimaihinsakin. Jos liki ainoata omia ihmisoikeusrikkomuksiansa tutkivaa Lähi-idän valtiota rangaistaan vuosikymmentenkin jälkeen avoimuutensa vuoksi, on journalisteilla syytä itsetutkisteluun.

Israel tutki väärinkäytöksensä - ja siksi ne tunnetaankin. Syyrian samaan aikaan tekemästä 20000- 40000 hengen joukkomurhasta Hamassa emme kuule. Kysynnän ja tarjonnan laki huutaa juutalaisia syntipukiksi.

Israel pitää tarkkaa tilastoa surmaamistaan siviiliuhreista, eikä peittele kaupunkisodan traagisuutta:
www.ict.org.il/researchreport/researchreport.htm

Lähetetty 19.4.2004

Ruotsalainen raha pelottaa

Mielipiteiden jankutus ja saivartelu Vapaussodan ja Kansalaissodan välillä
vaikenee fasismia pohjustaneen ruotsalaisbisneksen näkökulmasta.

Ruotsinkielinen eliitti oli hallinnut kahta neljästä säädystä vuoteen 1906
saakka ja demokratia pudotti osuuden 12%:iin. Biologit perustelivat vuoden
1918 tragedialla yleisen mies per ääni –oikeuden kaventamista
mongolirotuisten suomalaisten kohdalla. Olemassaolon taistelu ja
luonnonvalinta toi oikeutuksen äänenpainoille.

Kyseessä oli myös Rotusota: Pääkallonpaikoilla "ruotsalaiseen heimoon"
kuulunut sotilasjohto vain pani suojeluskunnat hoitamaan rodunjalostuksen
likaisen työn. Pohjolaan rantautui haeckelistinen vulgaarievoluutio ja
monistinen naturalismi, eikä suinkaan maltillisempi darwinismi.

Ruotsalaisissa tietosanakirjoissa puhuttiin suomalaisten mongolisuudesta 50-
luvulle asti, vaikka saksalainen väärinkäsitys ja sekoitus saamelaisiin
hyvin tiedettiin.

Stalinin aluevaatimuksista saa syyttää myös venäläisten teloituksia v.
1918, Leningradin valtaussuunnitelmia ja Aunuksen retkeläisiä. Ruotsi oli
kovan oikeiston maa pakkosterilisaatioineen, vaikka sotikin Saksan selän
takaa. Viikinkiajat, 30-vuotinen ryöstöretki, hengellisen opposition
vaientaminen luterilaisella regimenttiopilla jne: Ruotsi oli vanha
imperiumi.

Ruotsin mahtisukujen väitetään "Peittelyn taito" –kirjassa
menestyksellisesti pesseen pahimpien Natsi-Saksan orjayritysten verirahaa.
Versaillesin rauhansopimusta nakerrettiin pitkällä jänteellä. Jos "Stalin"
tarkoittaa terästä, niin mistä oli kotoisin Hitlerin rauta ja
aseteollisuuden huipputeknologia aina ydinasehankkeen raskasta vettä myöden?

Ruotsin puolueettomuus on verrattavissa Sveitsin toimintaan Hitlerin
pankkina. Katkeraa on se, että suomi-poika maksoi sotaporhojen
opportunismin. Mannerheimin uskomat lupaukset Ruotsin aseveljeydestä
tulivat v. 1918 "metsästäjä-veljiltä" ja jäivät yhtä epävirallisiksi, kuin
se saunojen taakse lahtaaminenkin.

Historiantutkimuksen alennustilaa piilaa Raoul Wallenbergin tapaus.
Sotasankarista on esitetty 3000 dokumenttia Ruotsissa, vaikka venäläisillä
oli syy vihaan sukua kohtaan. II Maailmansodan arkistoja purkaneet John
Loftus ja Mark Aarons sulkevat Ruotsin bisnesympyrän kuvaamalla
kultahampaat, luut ja rasvankin hyödyntäneen I.G. Farbenin rahanpesua
Yhdysvaltain päässä Prescott "isoisä" Bushin kohdalla.

Prescottin apen George Herbert Walkerin väitetään investoineen Adolf
Hitleriin vuodesta 1924. Saksan hyperinflaation johdosta Johtajan valitsi
myös ulkomainen raha. SA:n 350 000 miestä oli Wehrmachtia 4 kertaa suurempi
palkka-armeija.

Mediamme hampaattomuuden tekee langettavaksi Pohjolan rooli Nobelin
rauhanpalkintojen antajana. Jos kyynisen dynamiittitehtailijan testamenttia
noudatettaisiin, olisi rauhanpalkinnot jo lopetettu. Suomen
Kulttuurirahasto taas vaalii SSS:n viimeisen puheenjohtajan muistoa
kunniapresidenttinään.

Viikinkitaaleri pelottaa ja sulkee suita edelleen. Onneksi vain suomalaiset
ovat se vahingoniloinen kansa - nyt kun Nokian kärpännahkoja taas vietiin.


Lähetetty 12.4.2004

Naula hermokimpussa

Terho virpoi pääsiäispyhien lehteen kuvan ristiinnaulitun kämmenestä.
Verinoron alla luki "Lähi-itä".

Itse asiassa Gibsonin Jeesus-elokuvan dramaturgia kaunistelee
toimenpidettä. Naula iskettiin ranteiden luiden välistä nk. Destot’n
tilaan, koska kämmen ei painoa kestäisi.

Ranteessa kulkee eräs ruumiin suurista hermoista. Ärsyke sai lihakset
kouristumaan, peukalo painui kämmeneen ja kipu painui tajunnan rajoille.

Risti oli häpeärangaistus. Kunniallinen juutalainen mies ei 2000 vuotta
sitten puhunut julkisesti naisille – ristille taas kohotettiin alastomana.

Mikä elokuvalle ikärajaksi, jos Gibson olisi näyttänyt Jeesuksen
kuolemaan liittyvät eritteet?

Terhon vinksallaan ollut kuva symbolisoi tahattomasti myös hurskastelua
humanismillamme. Mediasodan rumputuli viiltää syntipukkiemme hermosäikeen.
Miten pyhältä tuntuikaan, juutalaisten ja arabien pahuutta ja mämmiä
maiskutellessa!

Länsimaiden tervapamput ovat mieltäneet Lähi-idän epävakauden eduksemme.
Kylmä tosiasia on, että aikanaan Ranska torjui Syyrian mandaatissaan
maltillisen emiiri Feisalin.

Siirtomaavallan päättyessä brittien ym. rikkomiin lupauksiin kaatunut
rauhansopimus (http://www.mideastweb.org/FeisWeiz.htm) oli solmittu ilman
välikäsiä. Weizmann ja Feisal olivat siionismin ja arabinationalismin
karismaattisia johtajia - ja he korostivat "rotujensa" sukulaisuutta.

Britit nostivat öljytynnyreiden päälle arabien kiroamat wahhabiitit ja Ibn
Saudin. Patologisimmasta juutalaisvihaajasta Hadz Amin Husseinista tehtiin
Jerusalemin suurmufti.

YK:n Ihmisoikeuskomission tuomioista 25% osuu Israelille. Tämä on Mustan
Surman, feodaalilaitoksen, kiltalaitoksen, inkvisition, ja juutalaisten
Euroopan karkoitusten juhlallisen perinteen moderni jatkumo.

Lähetetty 25.2.2004

"Kaikki osapuolet tietävät"?

Pääkirjoitus 24.2. "Israelin muuri YK:n oikeudessa" julisti: "Kaikki
osapuolet tietävät, että rauhan ja turvallisuuden avain on vuodesta 1967
jatkuneen palestiinalaisalueiden miehityksen lopettaminen."

"Osapuolia" tässä median maailmansodassa ovat myös suomalaiset. Me olemme
tosiaankin turtuneet Israel-vastaiseen rumputuleen ja alamme pitää
suurimpana syntinä historian muistamista.

Tosiasiaksi jää, että tahtoa tämän järjestyksessään toisen
palestiinalaisvaltion perustamiseen ei ollut Transjordanian miehittäessä
aluetta 1948-1967. PLO perustettiin vuonna 1964, ennen Israelin
valloituksia.

PLO:n artiklat ovat uhranneet jo kolmatta polvea pakolaisia agitaattoreiksi:

"Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa Palestiina ja on siksi
strategia eikä taktiikka...

Fedayeen ("hän-joka- uhraa-itsensä") -toiminta muodostaa Palestiinan kansan
vapauttamissodan ytimen...

Arabikansan kohtalo, todellakin juuri arabien olemassaolo riippuu
Palestiinan kysymyksen kohtalosta. Arabikansan yritykset ja ponnistelut
vapauttaa Palestiina seuraavat tästä yhteydestä. Palestiinan kansa omaksuu
etujoukkoroolinsa toteuttaessaan tätä pyhää kansallista pyrkimystä..."

Maailmalla leviävät Ariel Sharonia demonisoivat piirrokset ovat kuin
suoraan Der Stürmeristä. Israelin syytetään ruiskuttavan palestiinalaisiin
HI-virusta tai huumeita, ja keskiaikaiset rituaalimurhasyytöksetkin on
kaivettu naftaliinista.

Länsimaat pesevät kätensä, kun suuri oivallus juutalaisten syyllisyydestä
leviää Lähi-idässä kuin Mustan Surman tai pogromien joukkohysterioissa
konsanaan.

Pauli Ojala
Helsinki

Lähetetty 15.2.2004 NYT-liitteeseen



Salaliittoteorioiden kuningas

Perjantai 13.2. Suomi: John Kerry ja George Walker Bush (GWB) esiin Skull &
Bones –salaseuran jäseninä N.Y.T. Skull & Bones esiin Hitlerin Thule-seuran
veljesseurana N.Y.T. Kuitattiin "salaliittoteoreetikkojen märkänä unena"
N.Y.T.

CIA-johtaja George Herbert Walker Bush (GHWB) out N.Y.T. Prescott Bushin
(PB) bisneskumppanuus Fritz ’I paid Hitler’ Thyssenin kanssa Puolan
hiilikaivosten orjatyövoimaa myöten out N.Y.T.

Syytös nyrkkeilymestari George Herbert Walkerin (GHW) investoinneista
Adolfiin v. 1925 alkaen out N.Y.T. Samuel Bush (SB), Remingtonin aseet ja
Euroopan epävakauden luominen jo I Maailmansodan alla out N.Y.T.

3% puolueen neljä kertaa Wehrmachtia suurempi yksityisarmeija SA out N.Y.T.
350 000 miehen SA:n ulkomainen rahoitus Saksan hyperinflaation aikana out
N.Y.T.

Koodi: GHWB GWB:n isä. PB GWB:n isoisä. GHW PB:n appi. SB GWB:n isoisoisä
N.Y.T.

Strategia: Vanhaan piikkiin N.Y.T. Kerryn juutalainen isoisä julkisuuteen
N.Y.T. Juutalaisten salaliitto monopoliteoria "korruptoitumattomassa"
Suomessakin N.Y.T.

Business as usual N.Y.T. Pecunia non olet N.Y.T.


Pauli Ojala alias Prince Turkul

[Lähteinäni olen käyttänyt mm. Willian Clintonin lanseeraaman Interagency
Working Groupin esiin manannutta WWII declassifying projektien listayköstä
Loftus & Aarons: The secret war against the Jews: How the Western espionage
betrayed the Jewish people (1994).

Olen myös skännännyt webbiin Journal of Modern History:n artikkelin
vuodelta 1963:
"Before Hitler came: Thule Society and Germanen Orden"
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Thule.html

Juu kän ran bat juu känt haid.]

Ei vielä lähetetty Hesariin:

Flipperi

"Kaikki on suhteellista", sanoi Max Jakobson (HS 3.12.2003). Se on
kauniisti sanottu ensimmäiseltä suomenjuutalaiselta RUK:n käyneeltä
tulenjohtajalta ja sotaveteraanilta.

Kysymys nimittäin oli Natseille luovutetuista juutalaisia joita ei siis
ollutkaan 8, kuten ulkomaille ollaan kerrottu. Venäjänjuutalaisia
upseereita passitettiin luullakseni nelisenkymmentä. Passitetun venäjänjuutalaisen
miehistön  lukumäärää en tiedä, mutta käsittääkseni luku ei nouse sataa ylemmäksi.

Uljaan Eljaan (Talvisotaa edeltäneen ulkoministeri Erkon) kunniaksi on sanottava,
että hän vetosi _lehtikirjoituksessaan_ luovutuksia vastaan, koska ne vahingoittaisivat
Suomen mainetta maailmalla. Fanfare for the common man, olisi amerikanjuutalainen
Aaron Copland sanonut tähän lukijakirjeeseen.

[Jakobson on oikeassa siinä, että esimerkiksi kymmenientuhansien
inkerinsuomalaisten luovutus NL:lle ilman eri kehotustakaan on vertaansa
vailla oleva menneisyyden tahramme. Siihen nähden Elina Sanan pitkän linjan
tutkimuksen madonluvut ovat pienehköt.]

[Ranskan Evianissa heinäkuussa 1938 järjestetyn kansainvälisen
pakolaiskonferenssissa osoitettiin todellakin 32 maan kansakunnan voimin,
että ovet tulisivat olemaan käytännössä suljettuna juutalaispakolaisille.
Edes Hitlerin sodanaikaiset toimet eivät saaneet USA:ta muuttamaan
linjaansa. - Ja kyseessä oli kuitenkin juutalaispakolaisiin suopeimmin
suhtautunut maa. Euroopan maat eivät USA:n tavoin vetäneet
suurlähettiläitään pois edes Kristalliyönä marraskuuss 1938.]

[USA:n ulkoministeriö myös leikkasi pakolaiskiintiöt salassa alle 10 %:iin
sekä pyrki vaientemaan uutisointia Euroopan juutalaisten kohtalosta. USA ja
Englanti järjestivät Bermudalla huhtikuussa 1943 vielä toisen tuloksettoman
konferenssin, mutta sitä on pidettävä pikemmin pyrkimyksenä vaimentaa
julkisuudessa esiintynyttä arvostelua kuin avata patoja.]

Juutalaisten sotavankien luovutus on "suhteellista" myös
aiempiin juutalaisten karkotuksiin nähden. Menneisyydessä juutalaiset on
karkotettu - usein ilman omaisuuttaan – liki jokaisesta Euroopan maasta
vähintään kerran, monista suurkaupungeista useasti.

Suomen päästyä Ruotsista (v. 1809), jätettiin meillä voimaan
juutalaisohjesääntö jonka mukaan mooseksenuskoiset saivat Suomessa asua vain
Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä! "Suhteelliseksi" asian tekee se,
että pykälää jatkettiin meillä pitkään senkin jälkeen, kun se Ruotsissa oli
jo kuopattu.

Ylipäänsä autonomiseen Suomeen jäivät entisen isännän peruina
perustuslakeina voimaan vuoden 1772 hallitusmuoto sekä vuoden 1789 yhdistys-
 ja vakuuskirja, joissa eriuskoisia sen paremmin kuin uskonnottomiakaan ei
suvaittu. Tähän vedoten kenraalikuvernööri Zakrevski karkotti maassa olleet
juutalaiset kerralla vielä erikseen vuonna 1831.

Syntyperän ohella uskonnoltaan juutalaisten sallittiin virallisesti asettua
Suomeen vasta vuonna 1889. Tällöinkin asumisoikeus koski vain Helsinkiä,
Viipuria ja Turkua ja rikkeistä kyyditettiin helposti takaisin itärajalle.
Asumislupa koski lisäksi lapsia ainoastaan siihen saakka, kun nämä asuivat
vanhempiensa luona.

Venäjä oli 1800-luvun alussa maailman suurin juutalaisvaltio. Vielä 1870-
luvulla 70 % maailman juutalaisista asui tsaarin valtapiirissä
neljännesvuosisadan yleisestä asevelvollisuudesta huolimatta. [Aleksanteri
I pyrki 1801-1825 integroimaan juutalaiset venäläiseen yhteiskuntaan
uskonnon avulla ja lupaamalla käännynnäisille taloudellisia
etuuksia. "Rautatsaari" Nikolai I jatkoi 1825-1855 Aleksanterin
politiikkaa, mutta käytti edeltäjäänsä kovempia otteita.]

Aleksanteri II:n murhan jälkeen vuonna 1881 puhkesi Venäjällä hillitön
juutalaisviha. Emigranttien määrä ylitti vuosisadan vaihteessa miljoonan.
 "Pogromeissa" Suomen rajat pysyivät suljettuina.

[Pelkästään lokakuusta 1905 syyskuuhun 1906 ulottuvalla ajanjaksolla
Venäjällä järjestettiin 674 progromia, joista 657 sattui
juutalaisvyöhykkeellä ja 17 sen ulkopuolella. Pelkästään näinä vuosina
poistui 230 000 juutalaista siirtolaista maasta.]

[Suomessa kansalaisoikeudet annettiin nopeasti itsenäistymisen jälkeen.
Pääsemme kuitenkin Venäjän, Romanian ja Espanjan kanssa neljän viimeisen
Euroopan valtion joukkoon tässä yhteydessä. Käytännön tasolla oikeuden
jakaminen valkoisessa Suomessa toteutui lisäksi samassa hengessä punaisten
teloitusten lopettamisen kanssa.]

Ranska aloitti juutalaisten karkotukset vuonna 1182 ja jatkoi
perinnettä 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Bretagnes 1239, Anjou ja Maine 1289.
Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumouksen vuonna 1789.

Karkotuksiin turvauduttiin toistuvasti, koska usein niiden toteutus ontui
ja hallintoalueen taloudelle koituneiden tappioiden vuoksi karkotuskäskyt
pian kumottiin.

Suuri osa Saksaa karkotti juutalaisensa vuosina
1192 sekä 1248; osa Italiaa 1290; Unkari 1349 ja 1360; Krakova 1407 ja
1494; Provence 1501; Liettua 1495; Portugali vuonna 1497 jne.

Espanjan karkotusvuotta tuskin tarvitsee kerrata, sillä historian
visaisimpia yhteensattumia on identtinen päivämäärä Kolumbuksen ankkurien
nostolla ja vanhalla flipperinpallolla.

Englanti karkotti kerralla kaikki noin 16 000 juutalaistansa vuonna 1290
(paluu sallittiin vasta 1650). [Yleensä muuttajat saivat ottaa irtaimen
omaisuutensa mukanaan, mutta saataville muutot panivat monessa tapauksessa
pisteen. Esimerkiksi Englannin kuningas Edward I:n velat juutalaisille
velkojille raukesivat. Muun muassa Englannin 1290- ja Ranskan 1306-vuosien
karkotukset tapahtuivat välittömästi, kun valtiot tulivat toimeen ilman
juutalaisia ja pystyivät organisoimaan näiden karkotuksen.] Valtion
pyörittäminen ilman juutalaisia edellytti oman kansallisen keskiluokan
syntymistä.

William Shakespearen (1564-1616) Venetsian kauppias -näytelmän tunnoton
liikemies lienee maailmankirjallisuuden tunnetuimpia juutalaisia
henkilöhahmoja. Nimestä Shylock muodostui englantiin koronkiskurin
synonyymi. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin Shakespeare
ei liene koskaan tuntenut, ehkä edes nähnyt juutalaista!

Max Jakobson sivuutettiin viime hetkellä YK:n pääsihteerinkilvassa Kurt
Waldheimin tieltä. "Ei Waldheim ollut natsi. Vain hänen hevosensa oli",
kommentoi Jakobson tätä vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin paljastunutta
episodia samaan kohteliaaseen diplomaatin tyylinsä.

Waldheimin silmien alla tapahtuneen Jom Kippur –sodan
puolustus oli suurin panssaritaistelu sitten II
Maailmansodan. Israel menetti yllätyshyökkäyksen aluksi satoja tankkeja.
Ensimmäinen ydinsota oli tuolloin lähempänsä kuin Kuuban kriisissä.

Tai sitten NL:n tuomat massiiviset ydinkärjet Israelin viittä jo lentokoneeseen pakattua
"Simson-optiota" vastaan ovat "suhteellinen" asia nekin.

[John Loftus ja Marc Aarons spekuloivat II Maailmansodan avattuja arkistoja
penkoessaan jotakin muuta. 30 000 Punaisen Ristin koskemattomuuspassin
turvin pakoon päässeen SS-miehen reittejä selvittäessään he miettivät
Waldheimin roolia reitin Itävallan solmussa (Unholy Trinity: Vatican,
Soviet Intelligence and the Swiss Banks, 1998).]

[Loftus toimi USA:n korkeimpana roturikoksia tuominneena liittovaltiotason
tuomarina. Aarons taas oli salakuljettamassa pst-aseistusta USA:sta
Israeliin Waldheimin silmien alla tapahtuneen Jom Kippur –sodan
puolustustaisteluihin.]

Kysymys kuuluu: onko Jakobson diplomaatti, vai pitääkö jo harmaan eminenssinkin
pelätä nousevaa juutalaisvastaisuutta?
 

Lähetetty 17.11.2003

Kylpyammeestakin voi kalastaa

Yleisönosaston Suuressa Moraalikeskustelussa on päästy siihen saakka,
että "teoreettisesti on mahdollista luoda uskonnoton moraali" (HS 17.11).

Juu-u. Ja kylpyammeestakin voi kalastaa, kunhan ensin onkii ne kalat
järvestä.

Humanismin ihmisarvo on lainaa - erääntynyttä lainaa - kristinuskolta. Kun
juuret on katkaistu, eivätköhän ne hedelmätkin hiljalleen tummu.
Kuppatautisista paaveista ja kaikkeinkristillisimmistä
valloittajakuninkaista huolimatta jopa teknokratiamme seisoo "jättiläisten
harteilla" (kuten punnan kyljessä edelleen lukee).

Newton, Pasteur, Lister, Cuvier, Bacon, Kepler, Joyle, Maxwell, Faraday,
Kelvin, Linné ja Mendel "ajattelivat Jumalan ajatuksia Hänen jälkeensä"
tieteen ja tekniikan lähtökitkan voittaessaan.

Miksei länsimainen tiede kunnioita isäänsä ja äitiänsä? Luontoa voitiin
tutkia älyllisesti, koska sen tiedettiin olevan älyllisen luomistyön
aikaansaannos. Maxwellin ja Faradayn kristillisessä perinteessä  fysiikan
yhtälöitä kutsuttiin "kauniiksi".

Juutalainen Hertz kuvaili: "Emme voi paeta tunnetta, että näillä yhtälöillä
on todellisuus ja älykkyys itsessään, että ne ovat viisaampia kuin me
olemme, jopa viisaampia kuin keksijänsä, ja että me saamme niistä enemmän
irti kuin mitä niihin on kirjoitettu."

Ruotsalaiselle Linnélle biologian kategorisointi oli kuin pakkomielle.
Luontoa piti yllä "Ensimmäinen Liikuttaja, Olentojen Olento, Syiden Syy,
Universumin vartija ja Johtaja, tämän maallisen teoksen Herra ja Tekijä".
Idän panteistit taas mielsivät empiirisen tutkimuksen
jopa "jumalanpilkaksi".  Todellisuus oli illuusiota.

Jos Kaukoitä tosiaan kiilaa juutalaiskristillisen mielekkyyden apajalle ja
plagioi meidät nurin, niin mistä X-sukupolvemme tulevat etsimään kadonnutta
aikaa? Mystiikasta ja elämyksellisyydestä.

Räkänokkakulttuuri tuomitsee itse itsensä, sillä isän ja äidin
kunnioittamiseen liittyi lupaus: "Että kauan eläisit ja menestyisit maan
päällä". Länsimailla on arvoja, mutta niiden rationaaliset syyt on
unohdettu.

[Helsingin Sanomien  pääkirjoitustoimitukseen 19.10.2003 lähetetty kirje, ei tarkoitettukaan mielipiteisiin:

Parahin Pentti Sadeniemi (ja aateveljet),

Kiitos ajatuksia herättäneestä pääkirjoituskolumnistanne George W. Bushin
hallituksesta. (Tarkoitan sitä kirjoitusta, jonka johtopäätöksenä
esittelitte ilmaisun "aasinlannasta" aivojen tilalla.)

Nyt kun Helsingin Sanomat on kuvaillut ulkomaansivujen premiäärissä niin
näyttävästi Yhdysvaltain istuvan hallituksen puolipakollisia rukoushetkiä
ja raamattuhetkiä, ehdottaisin seuraavaa:

Jospa kuvailisitte myös tämän vapaamuurarikristillisyyden fraseologiaa
sen "New World Order"- tai New Age -näkökulmasta? Kiinnostavan
yksityiskohdan toisi yksin Bush seniorin 11.9.1991 Yhdysvaltain
kongressille pitämä, ko. nimeä kantanut ja ensimmäistä Persianlahden sotaa
numeroin perustellut, puhe.

Tässä huorataan sentään aika pitkää kristinuskon perinnettä käsirahan
hinnalla, valtavalla median volyymillä ja Kiinaa myöden. Vai inhiboiko
alkeellistakin tutkivaa journalismianne omat kytköksenne suomalaista tikkum
olam -ihannetta rakentaviin hyvä veli -seuroihin?

Skull and Bones -seuran jäsenyys ei ole edes mikään salaisuus. Istuva
presidentti ainoastaan vähättelee asian merkitystä, mutta ei kiistä sitä
haastatteluissa.
Anekdootin HS:n lukijat saisivat Loftus & Aaronsin (1994)
kirjasta The Secret War Against the Jews - How the Western Espionage
Betrayed the Jewish People?
Siinä mainitaan, miten Prescott Bush lunasti
jäsenyytensä Yalen salaseuraan kaivamalla, vanhoilla päivillään kirkossa
käyneen, apassipäällikkö Geronimon pääkallon klubin komistukseksi.

"Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. Sillä Herra ei jätä
rankaisematta ketään, joka Hänen nimeänsö turhaan lausuu." (Kymmenestä
Käskystä.)
 

Pauli.Ojala@Helsinki.fi
www.helsinki.fi/~pjojala/HS.html  

Anekdoottina voisi mainita vielä Prescott Bushin ja Samuel Bushin: pojasta polvi paranee. Prescott Bushin edustama yhdysvaltalainen investointipankki näyttää olleen saksalaisen kemian kartelli I.G. Farbenin verirahojen merkittävin Euroopan ulkopuolinen pesijä. Yhdysvaltain korkeimpana roturikoksiin erikoistuneena tuomarina palvelleen John Loftusin mukaan Prescott Bushilla näyttää myös olleen suora liikeyhteys surullisenkuuluisan saksalaisen teollisuusmagnaatti Fritz Thyssenin kanssa Puolan hiilikaivosten suhteen. Juuri noille sijoille tarvittiin sittemmin orjatyövoimaa. Samuel Bush taas oli Yalen Skull and Bonesin war mongering -ympyröissä I Maailmansodan aikaan, mm. Remingtonin asetehtaan Euroopan edustajana. I Maailmansodan aikaan Prescott lähetti Euroopan rintamalta kotiinsa pilakirjeen, jossa sanoi käyttäneensä kivääriään baseball-mailana tykinammusta torjuttaessa - pelastaen näin ranskalaisen, brittiläisen ja amerikkalaisen kenraalin korkeimpien kunniamerkkien kera. Asia päätyi uutiseksi kotipuolen sanomalehteen, ja kongressissa vinoiltiin asian tiimoilta Prescottille tämän senaattorina ollessaan. Äärimmäisen lojaali George Bush Sr. toteaa elämäkerrassaan isästään kuvaavasti: "Hän oli pitkä mies, jonka kanssa ei oltu eri mieltä".]
 

Lähetetty 28.8.2003

Ihmissikiöiden kidusaihioista

"Tieteessä on tiedettävä, jatkuvasti pyrittävä siihen". "Tieteessä pyritään
tietämään, uskonnossa uskotaan." (mielipide, HS 27.8.) Onko uskonnon ja
tieteen välinen "ikuinen kiista" siis tällä ratkaistu?

Kissan viikset. Tiede ei ole arvovapaata. Luonnosta voi tehdä havaintoja,
mutta ne pitää aina tulkita ja asettaa maailmankatsomukselliseen
viitekehykseen.

Evoluution vallankumouksen vuosikymmeninä havaintoja suodatettiin
jokseenkin huvittavien oletusten läpi.

"Tiesimme" elämää syntyvän spontaanisti merenpohjissa, vaikka Pasteurin
sterilisaatiokokeet olivat osoittaneet puoli vuosisataa aiemmin elämän
vaativan aina informaation (siemenen). "Monera-solut" olivat pesunkestävä
huijaus, ja TH Huxley esitteli sanan "agnostismi" tiputtaessaan kuvat
niiden solukierrosta pois englanninkielisestä tietokirjallisuudesta.

"Tiesimme" ensimmäisen esihistoriallisen ihmisen ulkonäön ja tieteellisen
nimen ennen kuin Pithecantropus alalusta oli kaivettukaan.

"Tiesimme" alempien rotujen pääkallon olevan teutonien kalloa
pienemmän. "Tiesimme" mustaihoisten aivojen olevan vähemmän poimuttuneet
ja "tiesimme" kädellisten kasvonpiirteiden muodostavan portaattoman
jatkumon punaperspaviaanista pohjoiseurooppalaiseen.

Nykyään korvanmuodoista rakennetut kehityspuut nykivät suupieltä. Aikanaan
kenttähavainnot Stalinin korvan muodosta kuitenkin vaikuttivat siihen
eettiseen ratkaisuun, joka Barbarossana tunnetaan.

"Tiesimme" toisten indoeurooppalaisten kielten olevan suora esiaste
kehittyneemmille kieliryhmille. (Johtopäätöksiin Kuun ja Marsin asukkaiden
moraalijärjestelmästä oli tästäkin tosin vielä pitkä matka.) Suomalaiset
olivat rajavyöhykkeen mongoleja.

"Tiesimme" yksilönkehityksen pikakelaavan lajinkehitystä ja ihmissikiön
käyvän läpi tuon surullisenkuuluisan ahvenavaiheen, yhtä lailla kuin
sammakko- ja matelijavaiheenkin.

Tosiaan, tämä nk. rekapitulaatio-faktumi oli oikea poikkitieteellinen
viisasten kivi! Tämä panakea tepsi joka vaivaan. Ehkä kohtalokkaimmin tälle
hiekkamaalle rakennettiin psykoanalyysin ja seksuaalisen vallankumouksen
saroilla.

Ei Suomeen mikään sofistikoitunut darwinismi rantautunut. Vulgaaria
haeckelismiä se oli! Darwinin serkku Sir Galton keksi "eugeniikan"
käsitteen, mutta valkoisella miehellä oli sitäkin raskaampi taakka
mantereen puolella.

Juuri saksalainen Ernst Haeckel vaikutti joka ikisen edellä mainitsemani
huijauksen taustalla - Finnenfragesta Judenfrageen.

Historiaan auttavastikin tutustuva luonnontieteen opiskelija joutuu
hakemaan paikkaansa auringossa, kun tutkimustraditiomme on vihkimässä
ihmissikiöt hyötykäyttöön Haeckelin sikiöhuijausten varjossa. Laskujeni
mukaan ihmissikiöiden "kiduksiin", "turkkiin", "häntään" ja "eviin"
viitannut kuvasarja on 1900-luvun suomalaisten biologiankirjojen käytetyin
aihe.

Haeckel on umpimaterialistisen "monismin" isä, joka kiisti kaiken dualismin
ja hengen olemassaolon. Uusi tutkimus pitää Haeckelin bestsellereitä
kansallissosialismin tieteellisenä pohjana. Onko lainsäädännön muutospaine
kovassa tieteellisessä kilpailussa pohjustamassa eugeniikan uutta tuloa?

Ukko-Darwin tunnusti varhaisvaiheen alkioiden identtisyyden
oppinsa "ylivoimaisesti tärkeimmäksi yksittäisen luokan todisteeksi".
Voisivatko embryologit tunnustaa julkisestikin, että Haeckelin sikiökuvat
osoitettiin väärennöksiksi jo 1800-luvun puolella?

Kuka sitä "magiaa" bioetiikan keskusteluun tarvitsikaan?
 

Pauli Ojala
toisinaanajatteleva biotieteilijä
Helsinki
 

Lähetetty 20.8.2003

Forssan isä yrittäjien esikuvaksi

Satavuotiaan Forssan puolueohjelman uutisoinnissa on vastakkainaseteltu
työväenliikkeen asia jotenkin menneenä aikana ja yrittäjyys nykyaikana.
Forssan perustajan Axel Wahrenin (1814-1885) satumainen tarina tarjoaa
ristiriitaan kansallishistoriallisen näkökulman, josta voi oppia edelleen.

Forssa on Suomen ensimmäinen maaseudulle perustettu teollisuusyhteiskunta.
Juuri tällaisia Hi Tech –ilmiöitä maakuntiin tänäänkin tarvitaan.
Ruotsinjuutalainen Wahren loi Forssan kuin tyhjästä Loimijoen koskelle. Hän
oli kisällinmatkoillansa värjärintaidot oppinut kemisti, kun kemistejä ei
oltu vielä keksitty.

Wahrenin isä oli tehnyt konkurssin ja 24-vuotias poika saapui seudulle
varattomana - mutta sitähän ei tarvinnut kertoa Jokioisten verkatehdasta
vuokrattaessa.

Vuonna 1847 Forssaan nousi kehruulaitos, sitten puuvillakutomo, värjäämö ja
viimeistämö. Seuraavaksi rakennettiin konepaja, höyrysaha ja tiilitehdas.
Forssan rautatie on revitty ylös, mutta maamme ensimmäinen kunnon
puhelinjohto vedettiin v. 1878 Matkun asemalle. Mitä jos Nokia pystyttäisi
muistomerkin paikalle, ennen kuin se metsittyy kokonaan?

[Belliä pidetään puhelimen keksijänä ja harvoin kuulee muuten mainittavan,
että niin telefoniin kuin mikrofoniin ja gramofoniinkin oli massakäytön
vaatimat parannukset tehnyt juutalainen Emil Berliner.]

Pumpulienkeleilleen Wahren perusti koulun, kirjaston, säästöpankin, vaivais-
 ja sairaskassan, asuntoja ja kirkon. (Tehtaankoulusta ponnisti mm. Suomen
ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää.) Wahren otti käyttöön
vuoroviljelyn ja salaojituksen, jalosti eläimiä, harjoitti
järjestelmällistä metsänhoitoa ja antoi varat Tammelan käsitalouskoulun
perustamiseen.

Venäläistämistä vastaan kulttuurin voimin taistelleen JW Snellmanin
toimeksiannosta Wahren laati valtakunnallisen kotiteollisuustuotteiden
markkinointiohjelman, jota noudatettiin yleisesti maassa.

Wahren oli pioneeri kauppamatkustajien ja jälleenmyyntiverkoston
laatimisessa. Hän ideoi Suomen Yhdyspankkia markan synnyinvuonna 1862,
vaikkei pystynytkään osakkeita juuri merkitsemään. Kymin osakeyhtiötä
Forssan isä synnytti v. 1872. Autonomisen Suomen Ensimmäisessä
Teollisuusnäyttelyssä 1876 Wahren sai pääkomissaarin tehtävät.

On nostalgista, että Forssan lakipiste osuu vuoteen 1903, jolloin SDP sai
ohjelmansa ja nimensä. Ei kaikkia patruunoita vihattu. Yhtiöön renki
saattoi päästä poliisia pakoon ja puuvillatehtaan väki pidettiin töissä
USA:n sisällissodasta huolimatta. Hallituksen takavarikoidessa tuotantoa,
murtautui Wahren omiin varastoihinsa, keksi vekseleillä keinottelemisen,
eikä hävennyt rahanlainaamista hämäläisiltä talonpojilta.

"Tyykikylän" elämä pyöri Yhtiön ympärillä, kuten Malin veljekset laulavat.
[On kohtalon ironiaa, että keskelle Hämettä vakiintui paikannimi,
jonka "ähvää" kukaan ei kehdannut lausua.] Wahrenilta jäi antamatta nimi
tehtaallensa ja orastava kaupunki jäi Helsingforssien ja Tammerforssien
rinnalla nimenä torsoksi.

Wahrenin yritykset saada Venäjän vientiin samat erikoisoikeudet kuin
Finlaysonilla oli aikanaan tapulikaupunkien rinnalla hylätty. Niinpä
juutalaisen yritys sulautettiin skotin yritykseen v. 1934.

Kirkon ja valtion eroa on sanottu tärkeimmäksi Forssan ohjelman
tavoitteista joka ei ole toteutunut. Luterilaisena juutalaisena Wahren oli
esimerkkitapaus myös ajalta ennen uskonnonvapauslakia.

Ei kai Wahrenin juutalaisuus enää voi olla niin epähienoa, etteikö tätä
koko itsenäisyyttämme piilaavaa yrittäjätarinaa voisi mainita työntekijän
ja työnantajan suhdetta pohdittaessa? Wahrenia kuvaavat kisällinvuodet,
tarmo, ennakkoluulottomuus, usko asiaansa - sekä oma-aloitteinen
työntekijöistä huolehtiminen.

Kaipaamme isiä emmekä optioita.
 

Pauli Ojala
Ulkovorssalainen
Helsinki
 

Lähetetty 1.7.2003
 

 Oikeutta pilkan - Rottareitti Pohjoismaihin?

 Korkea-arvoisimmat Balkanin kansanmurhat tunnustaneet vangit ovat
 siirtymässä kärsimään vankeusrangaistuksiansa Pohjoismaihin (HS 27.6. ja
 28.6.) Mitä tämä tekee maineellemme Keski-Euroopassa?

 Muutama vuosi sitten puhuttiin II Maailmansodan arkistolöydöistä,
 joiden mukaan sotarikolliset olisivat paenneet oikeutta Punaisen Ristin
 kulkuluvilla. Tätä noin 30 000 sadistin, opportunistin, pragmatistin tai
 pelkurin väylää oli joskus tapana kutsua "rottareitiksi".

 Treblinkan komendantti Stangl, kuolemanenkeli Mengele, "Lyonin teurastaja"
 Barbie, Puolan Gestapon johtaja Kutschmann jne. käyttivät mm. Kroatian
 kristillistä avustustyötä hyväkseen livistäessään Italian kautta pääasiassa
 Etelä-Amerikkaan.

 Mekö nyt sälyttäisimme täydessä medianvalossa modernien keskitysleirien
 tuhansien siviilien verivelan päällemme? Meillä ansaitaan talvi vankilassa
 puukottamalla vanhus oikeustalon edessä - mutta eikö tämä ole jo liian
 paksua? Häpäisemme näiden rautarouvien uhreja.

 1990-luvun kansanmurhissa on revanssin maku. Taannoiset uhrit lähtivät
 koston kierteeseen, koska oikeus ei "kylmän sodan" puhjettua toteutunutkaan.

 Väitän että yhteiskunta elää sekä armosta että oikeudesta. Kummallekin on
 lisäksi oma paikkansa. Jos armo pääsee raastupaan, löytää oikeus tiensä
 kentälle ja ihmissuhteisiin. Kyse on karkeasta matemaattisesta
 laskutoimituksesta, jossa keulakuvien sääliminen tulee maksamaan
 kertaluokkia useampia ihmishenkiä.

 Belgia tahtoisi tuomita ulkomaiden sotarikollisia EU:n ytimessä.
 Hurskastelua vähentäisi, jos esille tuotaisiin menneisyyden taakka Belgian
 Kongossa ja Ruandassakin.

 Myös me olemme oikeusvaltio, joka veisaa joulurauhan julistamisen
 yhteydessä porilaisten virttä. Puhettahan on ollut rumista tavoista
 siviilejä kohtaan noilla Narvan mailla.

 Anna meille barabbas, "isin poika"?
 
 

Lähetetty 30.5.2003
 
 

 Arafat ja Lähi-idän demokratia
 

 Jasser Arafatia uhkaa syrjäyttäminen, vaikka hänet on
 valittu "demokraattisissa vaaleissa". Usein jää mainitsematta
 vastaehdokkaiden lukumäärä, hänen sukupuolensa, ja urhean mummokandidaatin
 ikä.

 Onko Arafatin PLO tosiaan ollut palestiinalaisen asialla? PLO:n
 perusartiklat ovat tukahduttaneet oppositiota mm. seuraavin
 sanankääntein: "[Palestiinalainen persoonallisuus on synnynnäinen
 ominaispiirre, mikä ei häviä vaan siirtyy isältä pojalle... ]
 Palestiinalaisen kasvattaminen yksilöllisesti arabialaiseen ja
 vallankumoukselliseen malliin, sitoutuminen kaikin keinoin lujittamaan
 tietoisuutta ja kouluttamaan palestiinalaista, jotta hän tutustuisi
 perusteellisesti kotimaahansa, hengellisesti ja aineellisesti, ja
 valmistamisensa konfliktia ja aseellista taistelua varten, yhtä hyvin
 omaisuuden ja elämänsä uhraamiseksi palauttaakseen kotimaansa entiselleen
 vapauttamiseen saakka - kaikki tämä on palestiinalaisen
 kansallinen velvollisuus... Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa
 Palestiina ja on siksi strategia eikä taktiikka... Fedayeen ("hän-joka-
 uhraa-itsensä") -toiminta muodostaa Palestiinan kansan vapauttamissodan
 ytimen... Arabikansan kohtalo, todellakin juuri arabien olemassaolo riippuu
 Palestiinan kysymyksen kohtalosta. Arabikansan yritykset ja ponnistelut
 vapauttaa Palestiina seuraavat tästä yhteydestä. Palestiinan kansa omaksuu
 etujoukkoroolinsa toteuttaessaan tätä pyhää kansallista pyrkimystä..."

 Olkoon siis Arafat Lähi-idän demokratian keulakuva. Mitäs siitä, että PLO:n
 perusti arabiliitto. Mitäs siitä, että PLO perustettiin jo ennen
 Länsirannan valloitusta. Mitäs siitä, että Arafat on feodaalisuvusta, joka
 myi maata kiskurihinnasta juutalaisille. [Mitäs siitä, että Arafatin
 väitetään perustelleen Oslon sopimusta: "Piece by piece, we will destroy
 Israel by peace".]

 Kun EU:lta kysyttiin palestiinalaislasten vihaankiihottamisesta, ohjasi
 ulkoasiainkomissaari Chris Patten kysymään koulukirjojen rahoituksesta
 Hollannilta, Irlannilta - ja Suomelta.

 Missä siis viipyy journalistinen tutkimus Haj Amin Husseinista terrorismin
 isänä ja Arafatin sukulaisuussuhteesta häneen? Jerusalemin suurmuftin
 postiosoitehan oli erään tuhatvuotisen jakson Berliini. Sieltä käsin oppi-
 isä etsitytti ja murhautti kymmeniätuhansia siviilejä.

 Ranska torjui Syyrian mandaatissaan sovintoa edustaneen emiiri Feisalin.
 Siirtomaavallan päättyessä brittien rikkomiin lupauksiin kaatunut Feisalin
 ja Weizmannin rauhansopimus (http://www.mideastweb.org/FeisWeiz.htm) oli
 solmittu ilman välikäsiä. Kyse oli siionismin ja arabinationalismin
 karismaattisista johtajista jotka korostivat "rotujensa" sukulaisuutta.
 [(Weizmann lienee "Independence Day" -elokuvan lentokoneen puikkoihin
 hypänneen äklöpatrioottisen Amerikan presidentin historiallinen esikuva,
 Feisal ensimmäinen näissä merkeissä murhattu valtionpäämies.)]

 Arafat on onnistunut uhraamaan kokonaisen kansakunnan "etujoukkorooliinsa".
 Onko Lähi-idän epävakaus ollut tähän saakka Euroopan etu? Mikä on oma
 vastuumme tapahtuneesta, mediasodan veren- ja palstanhimossamme? Jordan ja
 Aurajoki ovat maailman ainoat joet, joissa on vain yksi ranta.

€€€

[Lähetetty 19.5.2003. Ei yritettykään yleisönosastolle.

Olin aika pahoillani TV-ohjelmasivun palstatilaa saaneesta
 kirjoituksestanne. Siitä sai sen käsityksen, että USA oli myötätuntoinen
 juutalaisten kohtalosta, joka oli oireellista ja indikoivaa koko
 kansallissosialismin nousulle. Toki USA veti pois suurlähettiläänsä
 Berliinistä Kristalliyönä siinä missä mikään Euroopan maa ei sitä tehnyt.
 Mutta kuitenkin:

 II Maailmansota yllätti Amerikan. Eräs syy tähän oli japanilaisten
 hyökkäystä edeltänyt propagandaelokuvien puute. Tämä taas johtui,
 paradoksaalista kyllä, Saksan 2000:sta maailmansotaa edeltäneestä
 juutalaispykälästä. Juutalaiset eivät uskaltaneet tehdä omasta asiastaan
 numeroa. Charlie Chaplinin Diktaattori (1940) ja muutama muu elokuva olivat
 ainoat poikkeukset. (Chaplinin "puolijuutalaisuudesta" kiistellään, kuten
 myös oikeuksista Hitlerin viiksityyliin.)

 Mogulit pelkäsivät, että kansallissosialismista varoittamista pidettäisiin
 nurkkakuntalaisuutena. Moguleja varoitettiin jopa valtiovallan taholta,
 että asian mainostamisen seurauksena Yhdysvaltain ajautumista sotaan
 pidettäisiin juutalaisten syynä. Tämä linja viivästytti maailmanpoliisiksi
 parjatun USA:n interventiota.

 Media alkoi jauhaa vasta Pearl Harbourin jälkeen 1941. Elokuvastudioiden
 ohella propagandakoneistoon valjastettiin Disneyn piirroshahmotkin.
 Natsismista tai keskitysleireistä itsestään ei sodanvastaisia elokuvia
 tehty. Samaan aikaan kun mogulien sukulaisia surmattiin jo täyttä päätä,
 määrättiin juutalaiset tekemään isänmaallisia elokuvia hartain ilmein ja
 huraata huutaen.

 Sodan jälkeisenä aikanakin, kun suuri yleisö sai tietää keskitysleireistä,
 on kiinnostavaa pienimmänkin viittauksen puuttuminen tapahtumiin
 megayhtiöiden elokuvissa. Aiheella ei tahdottu herättää turhaa kohua.
 Juutalaisten kanta oli, että mitä vähemmän puhutaan, sen parempi. Mogulit
 tarjosivat jopa huimia summia kahden pienemmän elokuvayhtiön tekemien
 antisemitismiä käsittelevien elokuvien jokaisen kopion tuhoamisesta.

 Kiinnostavinta tässä episodissa ovat tietenkin Yhdysvaltain kamatan
 natsiliikkeet. Kummalle puolelle USA asettuisi? Tiedättekö Prescott
 Bushista?]

€€€
 

Elämää tärkeämpi kommentti 20.4.2003 HS:n sunnuntaisivujen kuvaukseen
Tony Halmeesta ja Teräsmies-sarjakuvan merkityksestä Yhdysvaltain pula-ajan piilaajana.
Ei tarkoitettukaan yleisönosastolle.

[Juutalaisten osuus 30- ja 40-luvun sarjakuvan kultakaudella on ollut hyvin
 suuri. Kaksi juutalaispoikaa (Jerry Siegel ja Joe Shuster, kummatkin
 syntyneet 1914) keksi Supermanin eli Teräsmiehen. Hahmon yhteydet
 juutalaisten monien pelkojen varjostamaan muukalaisuuteen ovat ilmeiset.
 Teräsmies löydettiin lapsena kuin Mooses ja hänkin toimi messiaanisena
 sankarina ja pelastajahahmona. Teräsmies tuli muista ulottuvuuksista.
 Krypton-planeetalla Teräsmiehen nimi oli Kal-El ja hänen isänsä nimi Jor-
 El. Hänellä on kaksi identitettiä, joiden välillä hän elää kaksoiselämää.
 Hän näyttää Woody Allenin luomalta hiljaiselta silmälasipäiseltä
 luuserilta, mutta todellisuudessa hän on nimensä mukaisesti terästä.
 Teräsmies on ainoa supersankari, joka kykenee salaamaan henkilöllisyytensä
 ilman kasvonaamiota. Myös juutalaiset ovat pyrkineet salaamaan
 juutalaisuutensa pelkällä ei-juutalaisella käytöksellä. El-päätettä
 nimissään käyttivät Raamatussa juutalaisten ohella myös perimätietonsa
 pisimmälle luomiseen muistaneet midianilaiset, joiden joukosta Mooseksen
 väitetään löytäneen mustahipiäisen vaimonsa.

Toisen kaikkein aikojen kuuluisimmista supersankareista,
 Batmanin eli Lepakkomiehen, loivat vuonna 1939 Robert Kane (s. 1922) ja
 Bill Finger (s. 1917). Tikkum Olamiin, maailman vamman parantamiseen, ei
 riitä ainoastaan hyvä tahto. Korjaaminen vaatii ammattimiestä. Myös
 Lepakkomiehessä korostuu orpous ja tehtävä maailman puhdistamisessa.
 Kapteeni Amerikan luojia olivat Joe Simon ja Jack Kirby (molemmat syntyneet
 1917). Stan Lee loihti Hämähäkkimiehen ja rautamiehen henkilöhahmot.
 Teräsmiehen elokuvaversio oli pitkään maailman kallein elokuva ja niin
 mahdottomalta kuin se 60-luvun TV-sarjojen jälkeen kuulostikin,
 suureellinen Lepakkomieskin herätettiin valkokankaalla suurissa puitteissa
 eloon 80-luvun lopulla.

 Etsiväsarja Spirit on Will Eisnerin (s. 1917) hengentuote
 vuodelta 1940. New Yorkin siirtolaiskortteleissa vietettyjen
 nuoruudenvuosien peruina Eisner on luonut teoksellaan A Contract With God
 (Sopimus Jumalan kanssa) uuden kirjallisemman sarjakuvamuodon, graafisen
 romaanin. (Tai toisinpäin, eli sarjakuvaromaanin.) Eisner on niitä harvoja
 korkeajännityspiirtäjiä, jotka soivat huomiota Suomenkin sodille. Julius
 Schwartz on eräs scifisarjakuvan pioneereista, Al Capp taas anarkistinen
 pilapiirtäjä. Art Spiegelman sai 1986 Pulitzerin sarjakuvastaan Maus, joka
 käsittelee holokaustia. Muita pila- tai sarjakuvapiirtäjiä ovat Jules
 Feiffer ja David Levine.

Harvey Kurtzmania pidetään kirpeän ja avantgardistisen
 piirtämisen uranuurtajana. Nimi Mad (1952) kertoo kaiken. Kuvien välistä
 voi lukea, että Alfred E. Neuman on parodia juutalaisesta. Alfred E. Neuman
 on hahmo, joka tunkeutuu vilpittömän typerässä uteliaisuudessaan
 hörökorvineen kaikkialle.]
 

Lähetetty 30.1.2003; Vieraskynä-kirjoittajien ohella vain HS:n tiedetoimitukseen.

Oppihistoriallista itsekritiikkiä biotieteisiin

Vieraskynällä 27.12. kirjoitettiin: "Meneillään on biologisten
tieteiden, erityisesti molekyylibiologian ja genetiikan,
vallankumous". Tosiaan, jos biologia ennen oli passiivista ja deskriptiivistä,
on se nyt muuttumassa aktiivitieteeksi. Enää se ei tyydy vain
kuvailemaan luontoa, vaan muuttaa sitä.

"Ihmisen geenien joukosta ei löydy mitään erityistä ihmisyystekijää,
jota ei löytyisi muilta eliöiltä". Toki samoilla tiilillä voi
rakentaa niin sairaalan kuin vankilankin - mutta ihmisyys on silti
pelkistettävissä geeni-moduleihin yhtä huonosti kuin kirja paperiin ja
musteeseen.

Miksi kirjoittajat eivät maininneet genomiprojektien todellista
sanomaa? Elämän puu on kaatunut. Ei löytynytkään polveutumissignaalia,
josta bioinformaation alkuperää piti pystyä seuraamaan.

Nyt puhumme elämän pensaasta tai tippaleivästä, aitotumaisten solujen
"alkuräjähdyksestä" tai "agnostisesta" puusta. Geenisiirrot
horisontaalisesti naapurieliöille on ad hoc -selitys, mutta sopii epäilyttävänkin hyvin
transgeenisten eliöiden tekniikoihin.

Nykyään mitä tahansa muutosta pidetään todisteena evoluutiosta, mutta
tällä näytöllä tieteiden keisaria ei kruunattu. Muuntelu ja lajien
sopeutuminen popularisoitiin superevoluutiona, jossa hankitut
ominaisuudet periytyvät ja jossa ihmissikiö pikakelaa 9 kk:ssa läpi
lajinkehitystänsä alkueläimen, kalan, sammakon ja matelijan kautta.

Kuussa piti kasvaa sammalta ja jäkälää; Marsissa piti olla
rakennelmia; elämän piti ensin syntyä itsestänsä mudassa, sitten
sähköpurkausten avulla koeputkessa jne. Luonnonvalinnasta saatiin vain
tekosyy maasta taivaisiin ulottuviin johtopäätöksiin.

Miksi koulukirjoissa kierrätetään edelleen yhteiskuntaamme
brutalisoinutta kuvasarjaa ihmissikiön kiduksista, hännistä, turkista
ja evistä? Kansallissosialismia pohjustanut pikakelausoppi ja ko.
kuvat tiedetään, paitsi virheellisiksi, myös vilpillisiksi.

"Jos 1800-luvulla oli vaikea hyväksyä evoluutioteorian oppi ihmisten
ja apinoiden sukulaisuudesta, niin nyt on hyväksyttävä se fakta, että
olemme myös hiiren ja banaanikärpäsen serkkuja tai vähintäänkin
pikkuserkkuja". Niin. Ehkä opiskelija pian pakotetaan vannomaan
jonkinlainen naturalismin opintovala - mutta ei tätä silti todistettu
ole.

1800-luvulla evoluutio todistettiin myös neekerien olemassaololla, ne
kun olivat lähempänä apinaa kuin pohjoiseurooppalaista. Suomalaiset
olivat Saksassa ja Ruotsissa mongoleja; kansalaissodan punaiset
oikeastaan keltaisia.

Geenien samanlaisuutta voi pitää viitteenä yhteisestä
Suunnittelijasta. (Niin insinöörit kuin taiteilijatkin kierrättävät
innovaatioitaan.) Solubiologiasta ja pölynimurikaupasta on opittu
ennen kaikkea standardoinnin tärkeys.

Makroevoluutiossa on kyse maailmankatsomuksellisesta tulkinnasta,
jossa luomis- ja rappeutumismallit suljetaan pois jo pelisäännöissä.
Jos sisäänrakennettuja reunaehtoja ei saa kritisoida uskonnollisina,
eikö bioteknokratiassa ole suurempi brutalisoitumisen riski?]
 
 

23.12.2002 lähetetty

Raamatun kauneimmat sadut ovat usein niitä, joita ei löydy ko. opuksesta lainkaan. Näin mm. sunnuntaisivujen (ja NYT:in) viittaus "kolmeen" itämaan tietäjään.

Missään ei kerrota herroja olleen kolmea. Joonialainen Herodotos, "historian isä", viittaa Persian "maagien" monilukuiseen kuninkaankruunaajien joukkoon - eikä sellainen liiku ilman sotilasosastoa. Raamatussa jäljet johtavat maagi Danielin kirjaan, tämä kun sai eunukkina neuvoa itäistä hovia läpi kahden vallanvaihdoksen.

Mitä "joululööppeihin" tulee, niin Hedores Suuri oli Raamatun ulkopuolellakin vainoharhainen kuin Stalin. Poikien joukkomurha ei olisi ollut kovinkaan epätavallista, sillä mahtipontisista rakennushankkeistaan tunnettu mies murhasi läheisimpiäänkin. Itse juliaanisen Caesarin Augustus-arvonimen ottanut Otto-poika totesi olevansa mieluummin Herodeksen sika kuin hänen poikansa.

 "Missä se äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas on?" (Mt 2:3, Saska Snellmanin isän Pentti Saarikosken käännös.) - Herodes ei ollut juutalainen; juutalaiset eivät olleet nähneet omaa kuningasta 500 vuoteen; ja Persia oli Rooman vanha vihollinen.

"Tästä pelästyi kuningas Herodes suunniltaan, ja niin pelästyi koko Jerusalemkin." - Kaupungissa kuiskittiin päitä putoavan pian. Verenmakuun päässeiden ja omaa kuolemaa tekevien, iäkkäiden despoottien kohdalla kun ei lööpeillä vitsailla.

Pauli Ojala
antiikki-tiedon keräilijä
Helsinki
 
 

19.9.2002 lähetetty

Maailman suurimman arabiankielisen lehden Al-Ahramin päätoimittaja
Ibrahim Nafie vänkäsi 18/9 Maailman Kynät -palstalla Israelia
syntipukiksi vuoden velloneeseen "Maailmojen Sotaan".

Nafien mukaan WTC:n jälkilöylyissä "Israel onnistui työntämään entistä
leveämmän kiilan Yhdysvaltain ja arabien suhteisiin." Kuitenkaan
www.Gallup.com/poll:n suorittaman 10 000 henkeä ja 9 valtiota
kattaneen kyselyn mukaan Kuwaitissa noin 89%, Pakistanissa 86%,
Indonesiassa 74%, Iranissa 59%, Libanonissa 58% ja Turkissa 43%
muslimeista ei edes usko WTC:n takana olleen arabien (±4%)! Marokko,
Jordania ja Saudi-Arabia sensuroivat tämän kysymyksen kokonaan.

Laajin salaliittoteoria on kyetty jäljittämäänkin. Kyseessä oli
internet-juoru, jonka mukaan juutalaisia ei muka kuollut WTC:ssä koska
näitä oli varoitettu. Tämä tieto levisi alueella räjähdysmäisesti ja
läpäisi painetunkin lehdistön. ["Kyllä kansa tietää", että oikaisut
ovat vain samojen piirien painostusta.]

Viime talvea piilasi antisemitistisen vainoharhaisuuden pääsy
Lähi-idän maltillisimpiinkin lehtiin. Mieleen tulee väkisinkin vuosi
1933, kun valtiopäivätalon polttamisesta syytettiin juutalaisia
kommunisteja. Kristalliyönä 1938 aiheuttamansa tuhot juutalaiset
tietenkin korvasivat itse - eivätkä Euroopan valtiot USA:sta poiketen
vetäneet Saksasta suurlähettilästään edes tässä vaiheessa.

Egyptin valtion kontrolloiman Al Ahramin linja on melko asiallinen.
Silti rituaalimurha-, AIDS- ja huumesyytösten ohella
lehti korosti USA:n salailevan WTC:n todistusaineistoa ja mm. vihjaili
pernaruttokirjeidenkin takana olleen Israelin Mossadin.

[Lehden tutkiva journalismi tietää juutalaisten hallitsevan
Washingtonin, Pariisin, Lontoon, Berliinin, Ateenan ja Ankaran
mediaa.] Nafie  itse on mm. esittänyt USA:n pudottavan Afganistaniin
"geneettisesti myrkytettyä" ruokaa.

Pitäisiköhän alueen merkittävimpiin kuuluvan mielipiteenmuokkaajan
mennä itseensä? Nafieta vaikutusvaltaisempi on lähinnä Egyptin TV:n
jatkosarjan yli 400 näyttelijää työllistävän "Siionin Viisaitten
Pöytäkirjojen" kirjoittaja.

Tämän 1900-luvun kuuluisimmaksi huijaukseksi tituleeratun
bestseller-tekstin kirjoittajasta tosin ei ole varmaa tietoa.
Ei sitäkään satiirina esitetä.

["Syyskuun jälkinäytökset vähensivät jyrkästi palestiinalaisten
asialle annettua tukea"? Juuri Al Ahramin kaltaisen hienostuneemman
indoktrinaation vuoksi propaganda on puskenut meille saakka. Operaatio
"Suojakilven" aikana 1/3-7/5 HS käytti Jeninin joukkomurha-syytteisiin
liittyen taistelujen yksityiskohtiin vähintään 0,8 m2
premiäärisivulla, 4,2 m2 C1-C5 sivuilla (8 kertaa C1 peittyi
kokonaan), 18 etusivun pääkirjoitusta tai -kolumnia, ja 5 lainausta
muista lehdistä.

Aikanaan New York Times käsitteli pääkirjoituksessaan juutalaisten
joukkotuhoa kaikkiaan 9 kertaa. 400 000 unkarilaisen saippuaerä
livahti 13 rivillä sisäsivuilla.]
 
 

7.8.2002 lähetetty

PÄÄTOIMITUKSELLE

Jeninissä ei sitten tehtykään sitä joukkomurhaa (HS 2/8).

HS käytti ko. ajanjaksolla 1/3-7/5 Israelin pommijahdin kuvaamiseen
C1-C5-sivuilla 3,6 m2, joista 8 kerralla koko C1-sivun.
Premiäärisivulla palstatilaa käytettiin 0,76 m2. Pääkirjoituksissa ja
-kolumneissa asia oli esillä 13 kertaa, "muista lehdistä" 5 kertaa. 16
mielipiteessä puhuttiin niskaanammutuista lapsista jne. Miksi HS:n
www-arkistoa ei ylläpidetä viikkoa pidempään?

Tarkkoja ollaksemme nämä määrät ovat vielä alakanttiin. Lisätä voisi vielä 0,62m2 C1-C5-sivuille, 0,11m2 premiäärisivulle, sekä 5 kappaletta pääkirjoituksiin ja kolumneihin.

Lähi-idän oma media sumuttaa kansalaisiaan jutuilla, joissa
juutalaiset leipovat sapattileipiinsä palestiinalaislasten verta ja
ruiskuttavat salaa AIDS:ia ja huumeita. Gallupeissa enemmistö
Marokosta Indonesiaan uskoo WTC-iskujen takana olleen Israelin, joskin
Turkissa näin otaksuu "vain" 43%.

Eikö juutalaisfobia ja selektiivinen uutisointi kaiva maata koko
ihmisoikeusinstituutiomme alta? Joukkomurhia tehdään jossain aivan
oikeastikin - ja odotan valveutuneelta päätoimitukselta
anteeksipyyntöä.

Ambulanssien koskemattomuudelle on olemassa ehto: ne eivät
saa osallistua sotatoimiin. Nyt niillä on salakuljetettu aseita ja
fedayeeneja eli "niitä jotka uhraavat itsensä". PLO:n peruskirjan 10.
artiklahan julistaa varsin avoimesti: "Fedayeen-toiminta muodostaa
Palestiinan kansan vapauttamissodan ytimen."

Israelin ambulansseja ei monesti päästetty auttamaan pr-syistä,
alueella kun oli toimittajia kuin jyrsijöitä.

Israelin puolustusvoimat tarjosi haavoittuneille Jeninissä myös
verenluovutusta. Näiden kieltäytyessä "juutalaisverestä", lennätti IDF
sitä arabimaista 3800 yksikköä.

Jenin-ryhmän Somargua esti "Punaisen Daavidintähden" pääsyn johtamansa
kv. Punaisen Ristin jäseneksi, vaikka kyse piti olla poliittisesta
sitoutumattomuudesta. Hän rinnastaa daavidintähden hakaristiin.

Biokemistinä ihmettelen tätä, koska nobeleita jaetaan "suurimmista
palveluksista ihmiskunnalle". 17 miljoonalle juutalaiselle on
lääketieteen nobeleista mennyt 44 kpl eli  25%. Mm.
amerikanjuutalainen Salk ei poliorokotteestaan palkintoa edes saanut,
vaikka antoi sen tehokkaaseen maailmanlaajuiseen käyttöön ilmaiseksi.

Israelin terrorisminvastaisen instituutin ICT:n kesäkuussa julkaiseman
tilaston mukaan vain 5 % intifadassa kuolleista palestiinalaisista on
ollut naisia ja tyttöjä (60 henkeä, 20 aseissa), luvun ollessa 30%
israelilaisten kohdalla (150 henkeä, 3 aseissa).

Palestiinalaiset ovat surmanneet 150 yli 40-vuotiasta
aseistautumatonta, Israel 70. Sissit ovat surmanneet myös 190 omaansa,
vaikka PA syyttääkin näistä Israelia.

Kaikkiaan IDF on tilastoinut 13960 intifada-hyökkäystä:
http://www.idf.il/english/news/jump_2_eng_300900.stm.

YK:n ihmisoikeuskomissio ehti jo tuomita Israelin Jeninin
"joukkomurhasta" äänin 40-5. Se on osoittanut 26% tuomioistaan samalle
demokratialle. Turvallisuusneuvoston päätöksistä liki 1/3 on koskenut
Israelia. YK:n liki 200 jäsenvaltiosta vain tältä maalta on vähennetty
jäsenoikeuksia, ja hätäkokouksia järjestetään käytännössä vain
Israeliin liittyen.

Myös amerikanvastaisuus on nousussa, enkä minä ihmettele jos USA ei
usko poliittiseen riippumattomuuteen YK:n sotarikostuomioistuimessa.

[USA on tullut pelastamaan Keski-Eurooppaa molemmista Maailmansodista.
Nyt Lähi-idässä etsitään kuumeisesti joukkotuhoaseita. Kiina ei
ydinaseittensa lukumääriä kerro, Venäjän mafian kanssa luotettavaan
neuvotteluyhteyteen on vaikea päästä. Tämän uhan edessä USA tarvitsisi
kipeästi EU:n neuvottelutukea.]
 

23.7.2002  lähetetty

Ei nimi miestä pahenna

HS lainasi 22/7 pääkirjoitussivullaan maakuntalehden kolumnistia, paljastaen
"superhaukkana" tai "tappajasauruksena" tunnetusta USA:n apulaispuolustusministeristä:
"professori Wolfowitzillä on Venäjän juutalainen etninen tausta."

Saman päivän nekrologissa kerrottiin Alexander Ginzburgin kuolemasta.
Miksi venäläisen ihmisoikeustaistelijan ja kovennetun kurin vankileirien kävijän kohdalla
juutalaisuutta ei katsottukaan mainitsemisen arvoiseksi?

Ginzburg kuului rautaesiripun tuolla puolen juutalaisten toisinajattelijoiden rintamaan Anatoly Shcharanskyn ym. joukossa.
Gustaw Herling-Grudzinski raotti esirippua kirjallaan Toinen Maailma yli 20 vuotta ennen Vankileirien Saaristoa.
Kaikki tunsivat Alexander Galichin mm. venäjänjuutalaiselle kirjailija Boris Pasternakille omistamat protestilaulut,
vaikka niitä ei saanutkaan levyttää.

Itse asiassa Galich oli vainajan täyskaima - oikea nimi kun olisi ollut liiankin juutalainen.

Joskus on vaikea eritellä, mikä osa näiden henkilöiden kokemasta vainosta
johtui sananvapauden puolustamisesta, mikä juutalaisuuden erityispiirteistä:
"Maassamme on jokaista Mendelejevin jaksollisen järjestelmän alkuainetta, mutta ei onnea."

Omia polkujaan ja sävelmiään kulkenut Gustav Mahler valitti olevansa kolmesti koditon:
boheemina rahvaan Itävallassa, itävaltalaisena Saksassa sekä juutalaisena koko maailmassa.

Siionisti Albert Einstein tokaisi "Jos suhteellisuusteoriani osoittautuu päteväksi,
Saksa pitää minua saksalaisena ja Ranska julistaa, että minä olen koko maailman kansalainen.
Jos teoriani osoittautuu paikkansapitämättömäksi, Ranska sanoo, että olen saksalainen ja Saksa sanoo, että olen juutalainen."

Romanttisjuutalainen Heinrich Heine yritti leimastaan irti, mutta päätyi toteamaan:
"Juutalaisuus ei ole kansakunta, ei myöskään uskonto. Se on onnettomuus."
 
 
 
 
 

2.7.2002 NYT-viikkoliitteen mielipidesivuille lähetetty

Nyt-pääkirjoitus kysyi: "Mutta tiedämmekö, kuinka monta rakkaustarinaa, naurunremakkaa
tai poliittista päätöstä olisi jäänyt syntymättä ilman kunnon känniä?" Kysymys kuuluu:
Ovatko nuo samein silmin tehdyt päätökset siis erityisen hyviä?

Ester on Raamatun ainoa kirja, jossa ei mainita kertaakaan Jumalaa.
Siinä puhutaan vain viinasta, raaoista miehistä ja kauniista naisista.
Kirjan tapahtumat alkavat kahdesta humalassa tehdystä päätöksestä, kuningattaren hylkäämisestä
ja historian isänsä pidetyn joonialaisen Herodotoksen kuvaaman suursodan aloittamisesta.

Päätösten olosuhteita pohjustetaan seuraavasti (1:7-10):
"Juotavaa tarjottiin kultapikareista, jotka kaikki olivat erilaisia,
ja kuninkaan palatsin parhaita viinejä oli yllin kyllin, kuten kuninkaan pidoissa kuuluu olla.
Maljapakkoa ei kuitenkaan ollut, sillä kuningas oli antanut palveluskuntansa päälliköille
määräyksen noudattaa kunkin vieraan toivomuksia.
Kuningatar Vasti järjesti samaan aikaan naisten pidot sisällä kuninkaallisessa palatsissa.
Seitsemäntenä päivänä kuningas, joka oli viinistä hilpeällä mielellä…"

Sydänsurut "kuningasten kuningas" saattoi unohtaa haaremin täydennyksillään,
mutta päätöksistä sen poliittisen tiedetään johtaneen Salamiin lahden meritaisteluun.
Kyse oli idän ja lännen törmäyksestä, jossa Ahasveroksen (Kserkseen) valtava laivasto hyökkäsi Kreikkaan,
ja jonka seurauksena voi väittää Aasian ja Euroopan eriytyneen.

Ja se antiikin Oolannin sota oli kauhia:
Nyt ei Marathonista tarvinnut enää edes lähteä juoksemaan helleenien voittoviestiä kilpaa laivojen kanssa
- ylimielisen suurvallan armada kun upposi. Koko paska.
Sen mukana alkoi vajota myös "Intiasta Etiopiaan" (1:4) ulottunut imperiumi.

Pauli Ojala

11.6.2002 lähetetty

Amnestyn (AI) tuore vuosiraportti laskee 2200 palestiinalaista
poliittisiksi vangeiksi. Valtavan ryhmän laatua ei selitetä
tarkemmin, joten mieleen tulee hallitustenvastaisten mielipiteiden
esittäminen tai rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistuminen.

Vuoden 2001 raportissa kuva oli vielä sangen erilainen. Siinä
"poliittisen vangin" termi selitettiin vielä erikseen ja ko. henkilöiden
sanotaan vangitun Israelia vastaan tehdyistä hyökkäysten kaltaisista
rikkomuksista.

Ajaako ihmisoikeuksia puolustava järjestö siis mahdollisimman monia ihmisiä mahdollisimman pieniksi palasiksi
ajaneiden rikoksenuusijoiden vapauttamista? Ympäristöstään
poiketen Israelissa vankila on paikka, jossa murhamieskin välttyy teloitukselta.

Eikö suotu huomio ole juuri sitä, mikä ruokkii terrorismia? Moderni terrorismi syntyi miltei määritelmänsäkin mukaan
juuri Israelin kiusaksi, PLO:n vanhoista lentokonekaappauksista alkaen.

Vuoden 2002 AI-raportti kertoo yli 2000 palestiinalaisen tulleen
pidätetyksi turvallisuussyistä. Monien pidätetyistä sanotaan olleen omantunnon vankeja.
Vuotta aiemmassa raportissa "poliittiset" pidätyksetkin selitettiin:
kyse oli kivien heittelyn kaltaisista rikkomuksista.

"Villin Idän" kohdalla tämä ei ole pikkumaista. Kivityksissä on kuollut lapsia, Itkumuurin
rukoilijoiden päälle kiviä heitetään korkealta ja kivittäjien takaa
ammutaan usein jopa konetuliaseilla. Usein vastakkain ovat parikymmentä sotilasta ja satapäinen väkijoukko.

Miksi "kahden panttivankina pidetyn Libanonin kansalaisen" kohdalla ei
ole kerrottu, että kyse on Hez-b-Allahin organisaattoreista? Järjestö
sopii Geneven sopimuksen "laittomien taistelijoiden" määritelmään:
eivät ole osa kansallista armeijaa, eivät kanna tunnuksia, eivätkä
noudata sotasääntöjä. Laittomat taistelijat saa vangita konfliktin loppuun, ja
tämä taho lähettää raskasta epäsuoraa tulta rajan yli sekä
kidnappaa sotilaita edelleen.

Israelille Oslon rauhanehdot eivät olleet ainoastaan puhetta. Se antoi suuria osia Länsirannasta ja Gazasta PA:n
valvottavaksi, vetäytyi Libanonin turvavyöhykkeeltä - ja päästi vapaaksi satamäärin vankeja.

"Jeningradissa" kuoli reilut 50 palestiinalaista ja 23 Israelin sotilasta. Sotapropaganda
alkoi tuhansista kuolleista ja ihmisoikeusjärjestöt sortuivat äänenvahvistimen rooliin.

Vuosien 1994 ja 2001 välillä EU antoi PA:n nykyjohdolle 1446 miljoonaa euroa, jäsenmaiden tuen
ollessa lisäksi miljardi euroa. Kaikkiaan EU:n ulkomaantuki oli näinä vuosina noin 33 mrd euroa, joten osuus on merkitsevä.
PA:n  budjeteista tukemme on ollut 10-50%.

Apuun ei näytä vaikuttavan se, että PA:n sisäisen tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 miljoonan euron vajaus 1997.
Ei myöskään kassakumppanuus kamikaze-palkkioita rahottavien tahojen kanssa.

Monissa länsimaidenkin lehdissä on alettu käyttää terroristin sijaan
sanoja "militantti", "aktivisti" tai "vapaustaistelija", kun kyse on pizzerioiden tai discojen räjäyttäjistä.

AI:n uudessa raportissa, "Oslon sodan" EU-tuessa, sekä SPR:n ja Journalistiliiton palkinnoissa on kyse yhteiskuntamme
korkeimman profiilin etiikasta. Verhotaanko näihin vaatteisiin poliittinen kannanotto? Mihin puolueettomuutemme on kadonnut?
Käydäänkö henkistä linjanvetoa NATO-jäsenyyksistä vai orastavasta juutalaiskysymyksestä?

Terroristit ratsastavat meidänkin juutalaisvastaisuudellamme. Vanhalle syntipukin roolille on tullut
vuoden 2001 aikana ratkaisevasti kysyntää. Jos Israel on silmätikkumme, niin ei se sitä tarkoita,
ettäkö palestiinalaiset olisivat silmäterämme. Ensin kärsii PLO:n
artikloiden "etujoukkorooliin" valjastettu ryhmä.
 
 

30.5.2002 lähetetty

Uutiskolumnissa 28/5 kuvailtiin, miten monet EU-kumppaneistamme eivät koskaan ole Saksan tapaan käsitelleet omaa syyllisyyttään juutalaiskysymyksessä.

Meillä on suhteellisen puhtaat paperit tuolta ajalta. Emme mekään toki vetäneet suurlähettilästä Saksasta edes Kristalliyönä 1938. Toki elokuvatarkastamomme salli Ruotsista poiketen propagandaelokuvat, kun niistä vain oli pätkitty juutalaisten uskonnon rienaus. Toki filmit myös saivat hyvän vastaanoton. Toki Suomessa oli huhtikuussa 1939 vain 228 pakolaista ja hallitus lupasi torjua Keski-Euroopan pakolaisvirran. Toki meilläkin Kekkonen piti öljypuheitaan, ilman että tämä olisi pahemmin jarruttanut myöhempää julkista uraa. Toki.

Mutta kuitenkin: suomenjuutalaisia ei annettu pois. Meilläpäin heille rakennettiin kenttäsynagooga Syvärille ja eräs juutalainen pataljoonankomentaja joutui kieltäytymään rautarististä.

Jos EU-liittolaisillemme on jäänyt ruohonjuuritasolle kytemään, niin tahdommeko tulla osallisiksi heidän synneistään näin jälkikäteen? Minusta käynnissä on valtava Israelin vastainen mediasota, jossa Eurooppa hakee myös oikeutusta isiensä teoille. Suomen lintukotoa ei uhkaa akuutisti mikään terroristiryhmä, eli kyseessä ovat täysin omat valintamme.

EU antaa 10 % koko maailman kehitysavusta. Jäsenvaltioiden oman kehitysavun kanssa osuus on noin puolet koko maailman antamasta avusta. Israelin tapaukseen EU:lla näyttää olevan selkeä kanta. Lyijynkylmä tosiasia nimittäin on, että me tuemme PA:a enemmän kuin shiialainen Iran tai Arabiliitto.

EU:n kansainvälisen avun budjetista puolet menee PA:lle. Vuosien 1994 ja 2001 välillä EU antoi 1446 miljoonaa euroa, josta vain 256 Me on lainaa Euroopan investointipankilta. Yksittäiset EU-jäsenet tukivat PA:ta lisäksi miljardilla eurolla.
(1994-2001 EU:n ulkoisten ohjelmien kautta kanavoitu tuki kolmansille maille oli kaikkiaan noin 32,5 mrd euroa, josta siis laskutavasta riippuen 4,5-7,5 % kohdistui PA:lle. On siis harhaanjohtavaa puhua "puolesta" ilman tarkempaa määrittelyä. http://europa.eu.int/comm/europeaid/reports/index_en.htm) HS 3/3/2002 mukaan EU-tuki Oslon sopimuksen jälkeen on ollut kaikkiaan 3,5 miljardia euroa. Kaikkiaan tuki on liki puolet PA:n budjetista.
(Luvut vaihtelevat 10 ja yli 50% välillä, HS 3/3/2002 sanoo EU:n olevan PA:n suurin tukija, eli nettomaksaja.)

PA:n sisäisen tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 milj.USD:n
vajaus vuonna 1997. Voisiko joku virkamiehistämme kertoa, miten EU on tarkkaillut varojemme käyttöä?

Nykyistä konfliktia kutsutaan Israelissa sarkastisesti "Oslon sodaksi". Israel on kuitenkin joutunut tuhoamaan myös itse rakentamaansa infrastruktuuria Oslon sopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Se on kustantanut palestiinalaisalueille katuja, teitä, viemäröinnin, sähkö- ja vesihuoltoa, kouluja, terveydenhuollon ja 9 yliopistoa.

Tukemamme palestiinalaisten nykyjohtajat ovat sitoutuneet kasvattamaan kansalaisensa PLO:n peruskirjan "etujoukkorooliin" aseellisessa taistelussa Israelia vastaan.

Kyseisiä artikloja eivät suinkaan muotoilleet vuonna 1964 palestiinalaiset itse, vaan Arabiliitto. Se tahtoi siis jo ennen miehityksiä sankaria ja marttyyriä vapaussotaan. Pykälä 10 on kertonut fedayeenien eli heidän-jotka-uhraavat-itsensä muodostavan "vapautuksen ytimen".

USA:n teknologiapörssissä seurataan 200 israelilaista yhtiötä, joille rähinät ovat kohtalokkaita. Väitän, että jopa Ariel Sharon tahtoo demokraattista palestiinalaisvaltiota enemmän kuin naapurimaiden johtajat. Jordania valtasi Länsirannan ja Jerusalemin juutalaiskorttelit vuosiksi 1948-1967. Ei tuolloin ollut puhettakaan mistään uudesta Palestiinan valtiosta tai miehityksestä.

Lyhyen ajan sisällä antisemiittisestä retoriikasta on tullut hyväksyttyä kautta Lähi-idän. Historiaan auttavastikin perehtynyt tietää, että tämä energia tulee purkautumaan ulos.

Mitä pahaa juutalaiset ovat meille tehneet?
 

20.5.2002 lähetetty

"Tietokulmassa" 16/4 tiedettiin kertoa Israelin
anti-itsenäisyyspäivästä: "(al-Nakballa eli katastrofilla) muistetaan
kotimaan menetystä ja pakolaiseksi joutumista, kun Israelin valtio
perustettiin 1948". Aluetta olivat kuitenkin aiemminkin hallinneet
vieraat, britit valloittivat sen Turkilta.

Saudi-Arabia perustettiin 1913, Libanon 1920, Irak 1932, Syyria 1941,
(Trans)Jordania 1946, Kuwait 1961. Israel antoi kaikille alueellaan
asuville ihmisille kansalaisuuden itsenäisyyssodan päätyttyä,
uskontoon katsomatta.

"YK ehdotti 1947 Britannian mandaattialueena olleen Palestiinan jakoa
juutalais- ja arabivaltioon." Ei puhettakaan siitä, että juutalaisille
tämä olisi kelvannut - palestiinalaisia vapaustaistelijan rooliin
patistaneelle arabimaiden liitolle ei. Transjordaniaksi oli jo
lohkaistu ¾ alueesta, joka oli luvattu juutalaisvaltioksi. Sinne ei
saanut muuttaa juutalaisia lainkaan.

"Mandaatin lopulla juutalaisten sissiarmeija aloitti suurhyökkäyksen,
jonka päätyttyä 400 000 palestiinalaista oli joutunut pakolaiseksi."
Jerusalemin suurmuftin Amin Husseinin sodanlietsonta oli täysin
julkista - väite juutalaisten hyökkäysaloitteesta tulkintaa.

Terrorismia oli jatkunut jo ennen liittoutumista Hitlerin kanssa,
mandaattilait vain estivät juutalaisten puolustautumisen ja
varustautumisen kuolemanrangaistuksen uhalla.

Stern- Leh-, ja Irgun -äärijärjestöihin lukeutui II Maailmansodan
maanalaisten armeijoiden kaiken nähneitä - ja tehneitä -
vastarintamiehiä. Juutalaistoimisto kuitenkin esti näiden
aseidensaantia.

Vuonna 1947 näitä miehiä oli korkeintaan 8000 ja
aseistus käsitti 900 kivääriä, 700 konepistoolia, 200 konekivääriä ja
ammuksia 3 päiväksi. Instituutiona jatkui vain maltillisempi Hagana.
Pakolaisten määrään vaikutti lukutaidottomuutta hyväksikäyttänyt
juutalaisten hirmutöitä maalaillut propaganda.

"Palestiinalaisia pakolaisia ja heidän jälkeläisiään on nyt noin neljä
miljoonaa." Ei puhettakaan siitä, että samoihin aikoihin karkotettiin
jopa enemmän juutalaisia muista maista, ilman omaisuuttaan. Näistä
800 000:sta noin 600 000 asutettiin Israeliin.

Tämä tungos vaikeutti palestiinalaispakolaisten takaisintuloa 15 kk
kestäneen sodan raunioittamaan maahan, joten heitä päästetty kuin
30 000 henkeä. Naapurimaissa pakolaisten integraatiota yhteiskuntiin on
jopa määrätietoisesti estetty. Leireissä kun kasvaa sotilasainesta
PLO:n artiklojen "etujoukkorooliin".

Jordania hallitsi Länsirantaa 1949-1967. Miksei vanhalle
mandaattialueelle perustettu silloin toista palestiinalaisten
valtiota? PLO perustettiin 1964, ennen Israelin valloituksia.

Tarkoitetaanko "Palestiinan vapauttamisella" vapaan ilmatilan ja
vapaiden rajojen vaatimuksissa edelleen Israelin hävittämistä? Kukaan
ei tahdo ydinaseiden kanssa "kumpi-vetää-ensin"-tilannetta Villin Idän tyyliin.
 

20.5.2002 lähetetty

HS on julkaissut nyt jo kaksi vastinetta, joissa saivarrellaan kahta
sanamuotoa Arto Luukkaisen mielipiteessä. Kun jutussa mainitaan 5
kertaa sana "pyssymiehet", on kyseessä nk. pakina. Jeninissä tuhottuja
taloja ei ollut "muutama" vaan 130, niin. Juutalaisia ei ollut
kuolemassa 10 000 vuosivauhtia, ellei sitten tarkoiteta kiihtynyttä
tahtia.

Väkijoukot nimittäin pauhaavat Arafatin vierailulla nykyään hänen
sanontaansa "Jerusalemiin miljoonalla marttyyrillä" - Ja Nobel-säätiö
harkitsee HS:n mukaan palkinnon ottamista Simon Peresiltä. (Dynamiittitehtailija Alfred Nobelin
testamentin mukaanhan rauhanpalkinto piti ylipäänsä jakaa vain kuusi kertaa, ellei rauhaa
ollut saavutettu siihen mennessä.)

PA:n ministeri Saeb Erekat puhui ensin 3000 siten 500 tapetusta
"Jeninin joukkomurhassa". Väitettä kierrättivät YK:nkin
ihmisoikeusorganisaatiot. Ainakaan HS ei ole kertonut kenekään
esittäneen anteeksipyyntöä, kun leiristä onkin löytynyt vain 50 uhria.
Onko luku pettymys?

"Jeningradin" puheiden uskomisella häpäisemme Leningradin
900-päiväisen piirityksen 800 000 uhrin ja Stalingradin 1,3 miljoonan
uhrin muistot.

Torjuessaan saksalaisten liittolaistemme painostuksen
oli Mannerheim edellisen kohdalla vastannut olevansa venäläinen
kenraali, joka tietää mitä Leningradissa on.

Kofi Annan myönsi itsekin, ettei ollut lähettämässä Ahtisaaren ryhmää
laskemaan ainoastaan ruumiita. (Leiristä oli kotoisin 23 onnistunutta
itsemurhaajaa, ja kaupunkisodassa kuoli saman verran Israelin reserviläisiä.)

Ryhmä ei mennyt tutkimaan humanitääristen asemien ja
muun ympäristön yhteyksiä terroristisoluihin. Myös hallitukselle
kriittinen, vasemmistolainen Haaretz-lehti vastusti ryhmän tuloa.

Surullisenkuuluisa pommikouluttaja "insinööri" kehui egyptiläiselle
toimittajalle, miten taitavasti juuri kyseinen osa Jeniniä oli
miinoitettu. Israelin armeija väittää Jeniniin päästetyn ainakin yhden
ranskalaistoimittajan yrittäneen salakuljettaa piirityksen läpi
etsintäkuulutettua miestä.

Tuhotun alueen mittasuhteet näkee satelliittikuvista:
http://www.mfa.gov.il/mfa/go.asp?MFAH0ll60. Miten media onkin
onnistunut kuvaamaan samaa parin hehtaarin kokoista rauniota niin
monesta eri kulmasta?

HS ei ole maininnut, että osa Jeninin uhreista
selittyy antautumisvaiheessa räjäytetyillä pommivöillä. Ei myöskään
sitä että piirityksen aikana pommitöihin patistettiin poikkeuksellisen
nuoria lapsia. Ensimmäisen naismarttyyrin väitetään tulleen
kuljetetuksi väkijoukkoon koskemattomuutta vaativalla ambulanssilla.

Israel on maailman silmätikku. Se on suurennuslasin polttopisteessä
vappupuheitamme myöden, sotaan kun on helppo antaa neuvoja
lintukodostamme.

Pitkälti Israelin maltillisuus on rajoittanut kaatuneiden
kokonaismäärän 54 vuodessa noin sataantuhanteen, luvun vahvistaa tänä
vuonna sotakorkeakoululle tehty väitöskirja.

Rauhantantahtoinen suomalainen media muistakoon mediasodassaan, että
huomio on terroristille bensaa ja että luvut voisivat olla
synkemmätkin. Israelin vannoutuneet vihaajat janoavat atomiaseita ja
Venäjältä on kateissa matkalaukkuydinpommeja.
 

16.5.2002 lähetetty

HS kertoi 13/4, miten suomalaiset pärjäsivät hyvin tiedetietojensa
kanssa. Kolmestatoista kysymyksestä kolme liittyi suoraan evoluutioon:
5. Maanosat ovat liikkuneet miljoonien vuosien ajan. 7. Ensimmäinen
ihminen eli samaan aikaan kuin dinosaurukset 11. Ihminen kehittyi
varhaisemmista eläinlajeista.

Tämä osoittaa, miten hallitsevassa asemassa evoluutio on tieteellisenä
mallina todellisuudesta. Siihen suhtaudutaan kivitauluun hakattuna
totuutena. Kyseiset 3 kysymystä liittyivät kuitenkin historiaan ja
tätä lukkoa luonnontieteen työkalut eivät sellaisenaan voi avata.

Asian käsittelyä jatkettiin vielä 11.5., jolloin todettiin
amerikkalaisen tietämyksen olevan stereotypioista huolimatta Euroopan
keskitasoa. Jutusta kävi ilmi, että mikäli kyseiset kolme evoluution
totuutta unohdetaan, pärjäsi USA sitäkin paremmin.

Tieteellisessä tutkimuksessa Yhdysvallat on maailman kiistaton
johtaja. Mitä kehitysoppiin tulee, niin tieteen oikeaoppisuuden
perinteestä poiketen markkinataloudessa senkin voi helpommin haastaa.

Mannerlaattojen liikkumisen teorian esitti I Maailmansodan jälkeinen
saksalainen meteorologi Alfred Wegener. Hän oli inspiroitunut mm.
Raamatun ensimmäisen kirjan väitteestä alkumantereesta ja alkumerestä.

Eivät Jobin kirja ja Jesaja ole ainoat muinaiset lähteet, jotka
viittaavat lohikäärmeisiin ja lentoliskoihin historiallisella ajalla.
Dinosaurusten piti kuolla sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.
Kuitenkin vastaavista eliöistä kirjoittavat myös Aelianus,
Aristoteles, Aldrovandus, Cardan, Cicero, Filostratus, Gesner,
Herodotos, Isidorus, Josefus, Lucan, du Mans,  Marcellinus,
Megasthenes, Plinius, Propertius, Scaligerus, Solinus, Strabo jne.

Toki vanhat luonnonfilosofit päästelivät suustaan monenlaisia
sammakoita, mutta kyllä keskiajalle saakka jatkuneet anatomisetkin
kuvaukset miettimään pistäisivät - mikäli rahvaalle niistä vain
kerrottaisiin. Lohikäärmelegendoja tunnetaan yksinkertaisesti
kaikkialla.

Ihmisen ja "varhaisempien" eläinlajien samankaltaisuudet ovat
ymmärrettävissä myös samasta suunnittelijasta käsin. Muuntelu ja
sopeutuminen ekologisiin lokeroihin olisi varsin nopeaa heimo- tai
sukutason luomisteoriassa.
 

12.5.2002 lähetetty

"Suomi ei ollut toimeton, vaan meikäläiset 'pyssymiehet', aktivistit,
nousivat Venäjän sortovaltaa vastaan. Samoin tekevät
palestiinalaiset." (2.5.)

Vertaus ontuu. Arafatin setä julisti Jerusalemin suurmuftin asemassa
virallisen uskonsodan Israelille ja oli agitoimassa vasta
itsenäistyneeseen Israeliin hyökkäyksen 150-kertaa enemmän asukkaita
sisältävistä valtioista.

Meilläpäin itsensä ja kuvernööri Bobrikoffin ampuneen Eugene
Schaumannin hautaamista kirkkomaahan piti erikseen pohtia - eikä
täälläkään poliittisen murhan hyöty ollut lainkaan kiistaton.

Israelin kätyreinä jahdatun opposition puutteessa taas kiinnitellään
itsemurhaiskuissa kuolleiden sankarien kuvia näiden kotikylien
puhelintolppiin. Hautajaisissa konetuliaseet nakuttavat taivaalle.

Meillä venäläistämistä vastaan taisteltiin pitkälti kulttuurin voimin.
Israelin hallinnon aikana 1967-1993 palestiinalaisille on
yliopistolaitosta perustanut myös Israel. Sosiaalihuolto ja vapaat
vaalit erottuivat ympäristöstä edukseen. Ei Israel pitänyt sensuuria
edes juutalaisvastaisen sanomalehden suhteen, toisin oli
suuriruhtinaskunnassamme.

Suomen vanhimman maaseudulle perustetun teollisuusyhdyskunnan,
Forssan, kiistaton perustaja Axel Wahren on kiinnostava luku
nationalismissamme. Vähävarainen värjärinkisälli sai oleskella meillä
vain kieltämällä isiensä juutalaisen uskon ja syntyperänsä.

Venäjään liitettäessä meillä säilytettiin juutalaisohjesääntö, jonka
mukaan asuminen sallittiin vain Tukholmassa, Göteborgissa ja
Norrköpingissä. Kuvernööri Zakrevski karkoitti suomenjuutalaiset
kollektiivisesti 1831, mutta muilutukset jatkuivat vielä
vuosikymmeniä tämän jälkeenkin.

Snellmanin toimeksiannosta Wahren laati valtakunnallisen
kotiteollisuusohjelman, jota noudatettiin yleisesti. Wahren jalosti
nautoja, lampaita ja sikoja, otti käyttöön vuoroviljelyn ja
salaojituksen, harjoitti järjestelmällistä metsänhoitoa ja lahjoitti
varat kotiteollisuuskoulun perustamiseen. Lapsityöläisille
perustamastaan tehtaankoulusta ponnisti eteenpäin mm. ensimmäinen
naisministerimme Miina Sillanpää, entinen "pumpulienkeli".

Edelleen Wahren perusti paikallisesti kirjaston, kirkon, säästöpankin,
sekä vaivais- ja sairaskassan. Hänellä oli myös jonkinlainen henkisen
isän osuus Suomen Yhdyspankin perustamisessa pari vuotta markan
synnyinvuoden jälkeen, vaikkei maan ensimmäisen liikepankin osakkeita
kyennytkään suurta määrää merkitsemään. Kauaskantoinen oli myös Oy
Kymi-Kymmene Ab:n perustaminen muutaman liiketuttavan kanssa.

Tammerforssien ja Helsingforssien rinnalla Forssasta jäi
tapulikaupungin oikeuksitta nimeään myöten keskeneräinen tarina.
Rautatie revittiin pois ja Matkun asemalla vieraillessa kuulee
historian siipien havinaa: Suomen ensimmäisen pidemmän puhelinyhteyden
toisessa päässä oli "Vorssan tehras", toinen pää löytyy tänään
keskeltä metsää.

Juutalaisten uhraaminen syntipukkina on tullut kalliiksi kaikille
osapuolille aina keskiajan pimeydestä lähtien. Missä ratkaistaan
Suomen puolueettomuus, jos nyt on kyse median maailmansodasta?
 

30.4.2002 lähetetty

HS:n mielipiteissä 22.4. syytettiin Israelia lapsien niskaan
ampumisesta, laskettiin kolmen vuosikymmenen aikana "jopa
satojatuhansia kuolonuhreja", ja kysyttiin: "eivätkö he (taiteilijat)
ymmärrä, että he vertautuvat natsi-Saksan tapahtumien hiljaisiksi
sallijoiksi".

Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitokselle v. 2001
julkaistun väitöskirjan mukaan Israelia vastaan käydyissä sodissa
kaatuneita on yhteensä noin 100 000. Tässä on noin 100 000 liikaa.

Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että Israelissa ihmisiä on
kuollut liikenneonnettomuuksissa yhtä paljon kuin sodissa.
Vastapuolella kaatuneita on ollut noin neljä kertaa enemmän (80 000),
sekin yllättävän vähän.

Sadattuhannet uhrit tulevat Irakin kauppasaarrostamme. Ei Israel
osallistunut öljysotaan, vaikka puolet Scudeista lähetettiin sinne
päin.

Israel ei edennyt aikanaan Kairoon tai Damaskokseen saakka,
eikä pommittanut ilmaherruutensa aikana kaupunkeja maan tasalle.
ABC- ja polttoaseisiinkin olisi ollut kyllä tieto-taitoa.

Onko "suomalainen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys asiassa" tosiaan
"häkellyttävä"? Eikö mielenosoituksita ja boikoteistä näe,
että Suomenkin rauhantahtoinen media on pitänyt huolta
rintamavastuustansa mediasodassa? Sharonia syytetään "maailmojen
sodasta" ja "Yhdysvaltojen politiikalta Lähi-idässä puuttuu suunta"
kun tuo suunta on joku toinen kuin täällä kaivataan.
Kansankiihotuksesta syytettyjä henkilöitä lainataan täällä
peräkkäisinä päivinä, ja Israelin ystävyysseurat saavat kuulla
kunniansa pääkirjoituksissa.

EU:n ääripuolueilta taas ei liene tiedossa tukea ainakaan Israelin
kätyreinä ammuttaville arabiopposition jäsenille.

"Missä ovat suomalaiset taiteilijat?" Ehkä he myös muistavat, että
Nobel-palkintoja annetaan suurimmista palveluksista ihmiskunnalle.
Osoitteissa www.dorledor.org ja http://www.science.co.il/Nobel.asp
käy ilmi,että tälle alle 20 miljoonan väestönosalle pystejä on mennyt
liki 150 eli yli 20 %. Amerikanjuutalaisten Sabinin ja Salkin
perintönä annettiin toimiva poliorokote myös muslimien käyttöön
ilman korvausta, vaikkei tästä nobelia tai tiedeakatemian jäsenyyttä
tullutkaan.

Rokotteisiin,veriryhmäluokituksiin, sydänlääkkeisiin,
antibiootteihin, vasta-aineisiin, vitamiineihin ja DNA-tekniikoihin
nähden on kiinnostavaa, ettei "Punaista Tähteä" (MDA)
päästetä kansainvälisen Punaisten Ristin, Puolikuun jne.
joukkoon. Se poliittisesta ja uskonnollisesta neutraaliudesta.

Juuri antisemitismi myi meidät natseille - ei Eurooppa vetänyt
suurlähettiläitään Saksasta edes Kristalliyönä. Tämä syntipukki
on kuitenkin tullut kalliiksi kaikille osapuolille aina keskiajan
pimeydestä saakka.

Ei Israel pulmunen ole. Sellaiset on helpompi uhrata.

24.4.2002 lähetetty

HS:n mielipiteissä 22.4. puhuttiin lapsien niskaan ampumisesta,
laskettiin kolmen vuosikymmenen aikana "jopa satojatuhansia
kuolonuhreja", ja kysyttiin: "eivätkö (taiteilijat) ymmärrä, että he
vertautuvat natsi-Saksan tapahtumien hiljaisiksi sallijoiksi".

Suomen sotahistorian laitokselle v. 2001 tehdyn väitöskirjan mukaan
Israelia vastaan käydyissä sodissa kaatuneita on kaikkiaan noin 100
000. Tässä on noin 100 000 liikaa. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös
sitä, että Israelissa ihmisiä on kuollut liikenneonnettomuuksissa yhtä
paljon kuin sodissa. Vastapuolella uhreja on ollut kolmisen kertaa
enemmän, kuten vesistö selän takana taistelevaa epätoivoista
vihollista vastaan voi olettaakin.

Ei Israel ollut mukana liittoutuneiden joukoissa Persianlahden
öljysodassa, vaikka Irak lähetti puolet scud-ohjuksistaan sinne päin.
Lapsiuhreja tulee kauppasaarrostamme.

Kyllä sodassakin voi olla hyvä tai paha. Ei Israel edennyt Kairoon tai
Damaskokseen saakka, vaikka toisella puolella puhuttiin Israelin
hävittämisestä. Ei Israel ole pommittanut ilmaherruutensa aikana
kaupunkeja maan tasalle, kuten liittoutuneille on ollut sopivaa tehdä.
ABC- ja polttoaseisiin olisi ollut tieto-taitoa, ydinaseiden kohdalla
eturivissä.

Onko "suomalainen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys asiassa" tosiaan
"häkellyttävä"? Minusta kyse on vertaansa vailla olevasta
mediasodasta, jossa Suomenkin rauhantahtoinen media on kyllä pitänyt
huolta rintamavastuustansa, kuten mielenosoituksista ja boikoteista
näkee. Sharonia syytetään pääkirjoituksissa "maailmojen sodasta", ja
"Yhdysvaltojen politiikalta Lähi-idässä puuttuu suunta" kun tuo suunta
on joku toinen kuin täällä kaivataan. Henkilöitä, joita Israel
syyttää virallisesti kansankiihotuksesta, ehdittiin täällä lainata
peräkkäisten päivien lehdissä.

"Missä ovat suomalaiset taiteilijat?" Ehkä he ovat sivistyneitä
ihmisiä ja muistavat, että Nobel-palkintoja annetaan määritelmän
mukaan suurimmista palveluksista ihmiskunnalle. Osoitteissa
http://www.science.co.il/Nobel.asp ja www.dorledor.org käy ilmi, että
tälle alle 20 miljoonan väestönosalle pystejä on mennyt liki 150 eli
yli 20 %. Amerikanjuutalaisten Sabinin ja Salkin perintönä annettiin
toimiva poliorokote maailmanlaajuiseen käyttöön ilman korvausta,
vaikkei tästä nobelia tai tiedeakatemian jäsenyyttä tullutkaan.

Rokotteisiin,veriryhmäluokituksiin, sydänlääkkeisiin,
antibiootteihin, vasta-aineisiin, vitamiineihin ja DNA-tekniikoihin
nähden on lähinnä huvittavaa, ettei Punaista Tähteä (MDA) päästetä
kansainvälisten Punaisten Ristien, Puolikuiden ja muiden joukkoon.
Periaatteenahan piti olla poliittinen ja uskonnollinen neutraalius.

Antisemitismi myi meidät natseille - ei Eurooppa vetänyt USA:n tavoin
suurlähettiläitään Saksasta edes Kristalliyönä. Juutalaiset ovat
kuitenkin syntipukki, joka on tullut kalliiksi kaikille osapuolille
aina pimeään keski-aikaan laskeutumisesta lähtien. Nyt panokset
alkavat olla jo suuremmat kuin öljykriisissä. EU:n ääripuolueilta ei
liene tiedossa tukea ainakaan Israelin kätyreinä ammuttaville
arabiopposition jäsenille.

Ei Israel pulmunen ole. Sellaiset on helpompi uhrata.
 

Lähetetty 10.4.2002; julkaistu 11.4.2002 HS:n otsikolla "Juutalaiset on usein jätetty yksin"

Mohammad A. Tarbush luetteli (HS 6.4.) syyllisiä Lähi-idän kriisin
taustalla kirjoittaen muun muassa seuraavaa: "Saksasta tuli yksi vasta
perustetun Israelin merkittävimmistä taloudellisen ja sotilaallisen
avun toimittajista... Ranska, joka 1940-luvulla tuki juutalaisten
laitonta muuttoa Palestiinaan ja myöhemmin Israeliin... Yhdysvallat,
joka tuki varauksetta Israelia sotilaallisesti, poliittisesti ja
taloudellisesti... Israel... pakotti asukkaat joko pakolaisuuteen tai
miehityksen alle... Palestiinalaiskansa on vuosisadan ajan
syyllistynyt yhteen rikokseen: se on elänyt muiden himoitsemalla
maalla".

Huomautettakoon, että Jerusalemin suurmufti Hadz Amin Husseini -
Jasser Arafatin setä - teki liiton Hitlerin kanssa ennen toista
maailmansotaa. Israel kävi vielä vuoden 1967 sotaansakin yksin, ilman
Yhdysvaltoja liittolaisenaan. Viisi arabiarmeijaa antoi 1948 suurmuftin
politiikalle tukensa hyökkäämällä Israeliin vuorokauden sisällä
itsenäisyysjulistuksesta.

Kaikkiaan kohtalokkaan jihadin julisti 20
valtion rintama - ehkäpä osin siksi että Englanti oli ylläpitänyt
mandaattilakejaan, jotka kielsivät juutalaisilta varustautumisen
kuolemanrangaistuksen uhalla. Tahtoiko tätä sotaa 650 000:n asukkaan
Israel? PLO:n artikloissa Israelin hävittämisestä on puhuttu ainakin
vuoteen 1999.

Mitä pakolaisiin tulee, niin vuonna 1939 julkaistussa Valkoisessa
kirjassa määrättiin, ettei juutalaisten lukumäärä Palestiinassa saanut
nousta yli kolmannekseen maan koko väestöstä. Sen vuoksi sallittiin
vain 75 000 juutalaisen lisämuutto maahan - ja määrä jaettiin
seuraaville viidelle vuodelle. Alue, jolla juutalaiset voivat hankkia
maata, rajoitettiin pieneksi. Puolusteluksi voi todeta vain sen, ettei
juutalaisia muuallekaan tahdottu kuin rahaa tai korkeaa ammattitaitoa
vastaan.

Hiljattain paljastetut amerikkalaisasiakirjat kumoavat senkin
myytin, jonka mukaan Lontoossa ja Washingtonissa alettiin vasta vuoden
1943 alusta vähitellen tajuta mitä siviileille tapahtui. Miksi
liittoutuneet jättivät ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä
huolimatta pommittamatta keskitysleirejä tai edes niiden
rautatieyhteyksiä? Miksi länsi ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin edes
varoittaakseen juutalaisia näitä odottavasta kohtalosta?

Omien sotiensa alla Israel myös vetosi arabikansalaisiin, etteivät he
kaikki lähtisi ja altistaisi pienikokoista maata epäsuoralle tulelle.
Muuttohysteriaa ei ainakaan lieventänyt juutalaisuhkaa maalaillut
propaganda. Lisäksi arabimaista karkotetut puoli miljoonaa juutalaista
jälkeläisineen monesti unohdetaan, koska heidät asutettiin evakkoina.

Saattaa silti pitää paikkansa, että palestiinalaiskansa on
syyllistynyt vain tuohon yhteen "rikokseen". Siinä tapauksessa se
kuitenkin kuuluu vaiennettuun oppositioon - ja EU tekisi hyvin
suojellessaan sitä omilta johtajiltaan ja näiden painostajilta.
 

Pauli Ojala
Helsinki

Pois saksittiin kuitenkin viimeinen lause:

Maatonta sankaria vapaustaistelijaksi valtavaan mediasotaan kaipaa
joku muu kuin juutalaisten syntipukin roolit muistava Israel 200 USA:n
teknologiapörssissä seuratun yhtiönsä kanssa.
 
 

28.3.2002 lähetetty

 Israel sovintouhriksi?
 

Kansainvälisen historian dosentti Pertti Multanen kirjoittaa
Vieraskynällä 20.3: "Arabivaltio nimeltä Palestiina katosi Lähi-idän
kartoilta näissä sodissa. Voittaja Israel alkoi sanella ehtoja,
laajentaa aluettaan ja toteuttaa omaa kolonialismiaan Lähi-idässä".
Vajaan miljoonan asukkaan Israelko 1948 viiteen
naapurimaahan hyökkäsikin? Miksi Israel sitten on luovuttanut rauhasta
takaisin mm. Siinain niemimaan? Voisiko joku kertoa jonkin toisen esimerkin
historiasta, jossa kokonaispinta-alaltaan suurimmillaan Uudenmaanläänin
kokoinen valtio on luokiteltu siirtomaavallaksi?

Euroopassa juutalaisghettojen pinta-alaa ei lisätty vuosisatoihin.
Tulipahan keksittyä kerrostalolähiöt. Juutalaiset on karkotettu
vähintään kerran liki kaikista Euroopan maista - myös Suomesta.
Kiellot maanomistukseen, feodaalilaitokseen ja kiltalaitokseen
liittyen, diaspora, ristiretket, roviotuomiot mustasta surmasta,
inkvisitiot, pogromit, holokausti, lasten huostaanotot, hiusten
repimiset, tullit, vaatemääräykset, ammattirajoitukset, vuokran ja
veron kanto, pilkkarahat, juutalaismerkit, nimien vaihdot,
taiteilijanimet jne. Itse asiassa islamilaisissa maissa antisemitismi on
ollut harvoin sellaista suoneniskentää kuin kristityissä maissa.

Multanen sanoo, että "valikoivasta suhtautumistavasta Lähi-idän
kriisin osapuoliin on pystyttävä luopumaan ja Lähi-idässäkin on
alettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä" - ja kiirehtii
luettelemaan yksipuolisesti Israelin syntejä käyttäen sanoja "tuomita
päättäväisesti". Yritetäänkö juutalaisista saada sovintouhria
kristityn ja muslimimaailman välille?

Israelin ensimmäinen presidentti oli biokemisti Chaim Weizmann, joka
solmi 1919  rauhansopimuksen emiiri Faisalin kanssa. Kyseessä olivat
siionismin ja arabinationalismin johtajat, jotka korostivat
rodullista sukulaisuuttaan. Faisal totesi: "Juutalaisliike on
kansallinen, ei imperialistinen." Tämä sopimus kaatui länsimaiden
interventioihin ja lupausten pettämisiin länsimaisen siirtomaavallan
päättyessä.

Tullakseen vakavasti otettavaksi rauhanvälittäjäksi, pitäisi Euroopan
kohdata seuraavat kysymykset: Miksi liittoutuneet jättivät
ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta pommittamatta
keskitysleirejä tai edes niiden rautatieyhteyksiä? Hiljattain
paljastetut amerikkalaisasiakirjat kumoavat myytin, jonka mukaan
Lontoossa ja Washingtonissa alettiin vasta vuoden 1943 alusta
vähitellen tajuta mitä siviileille tapahtui. Miksi länsi ei ryhtynyt
minkäänlaisiin toimiin edes varoittaakseen juutalaisia näitä
odottavasta kohtalosta?

Israelin itsenäistymisen alla Palestiinassa pidettiin yllä Englannin
mandaattilakeja, jotka kielsivät juutalaisten aseellisen
varustautumisen, vaikka naapurivaltioiden uhkaus oli julkinen ja
Israel näytti heikolta. Vuoden 1948 kohtalokkaaksi osoittautuneen ja
laajan rintaman saavuttaneen jihadin julistamisessa katse kääntyy
hurskastelusta huolimatta länsimaihin itseensä: kenen etua oli alueen
epävakaus?

Palestiinalaiset ovat traaginen uhri. Maatonta sankaria ja
vapaustaistelua kaipaa silti joku muu kuin Israel kahdensadan USA:n
teknologiapörssissä noteeratun yhtiönsä kanssa.

Pauli Ojala
Helsinki
 
 

                   20.3.2002 lähetetty

                   Israel sovitusuhriksi?
 

                       Demokratiassa syytökset Ariel Sharonia kohtaan heittävät pääministeriä
                             pidemmän varjon: miksi israelilaiset äänestävät sotilaita?

                         Uutiset janoavat uutuuksia, mutta vaaleja on vaikea ymmärtää ilman
                            traumaattista historiaa. Ristiretket, kiellot maanomistukseen,
                         feodaalilaitokseen ja kiltalaitokseen liittyen, diaspora, roviotuomiot
                            mustasta surmasta, inkvisitiot, pogromit, holokausti, lasten
                          huostaanotot, hiusten repimiset, ghetot, tullit, vaatemääräykset,
                             ammattirajoitukset, vuokran ja veron kanto, pilkkarahat,
                          juutalaismerkit, nimien vaihdot, taiteilijanimet jne. Juutalaiset on
                          karkotettu vähintään kerran liki kaikista Euroopan maista, myös
                        Suomesta. Tämän jälkeen ei sinisilmäisyyttä päivänpolitiikasta löydy.

                           Islamilaisissa maissa antisemitismi on itse asiassa ollut harvoin
                            sellaista suoneniskentää kuin kristityissä maissa. Tullakseen
                           vakavasti otettavaksi rauhanvälittäjäksi, pitäisi Euroopan kyetä
                          pohtimaan lähihistorian juutalaispolitiikkaansa: Miksi liittoutuneet
                           jättivät ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta
                          pommittamatta keskitysleirejä tai edes niiden rautatieyhteyksiä?
                         Hiljattain paljastetut amerikkalaisasiakirjat kumoavat myytin, jonka
                       mukaan Lontoossa ja Washingtonissa alettiin vasta vuoden 1943 alusta
                           vähitellen tajuta mitä siviileille tapahtui. Miksi länsi ei ryhtynyt
                             minkäänlaisiin toimiin edes varoittaakseen juutalaisia näitä
                                         odottavasta kohtalosta?

                          Israelin itsenäistymisen alla Palestiinassa pidettiin yllä Englannin
                              mandaattilakeja, jotka kielsivät juutalaisten aseellisen
                          varustautumisen, vaikka naapurivaltioiden uhkaus oli julkinen ja
                         Israel näytti heikolta. Vuoden 1948 kohtalokkaaksi osoittautuneen ja
                          laajan rintaman saavuttaneen jihadin julistamisessa katse kääntyy
                         hurskastelusta huolimatta länsimaihin itseensä: kenen etua oli alueen
                                             epävakaus?

                          Israelin ensimmäiseksi presidentiksi pyydettiin Albert Einsteinia.
                           Fyysikon kieltäydyttyä irrottautumasta tutkimuksistansa, ryhtyi
                       toimeen biokemisti Chaim Weizmann, joka oli 1919 solminut Lähi-idän
                         rauhansopimuksen suoraan Emiiri Feisalin kanssa. Kyseessä olivat
                            siionismin ja arabinationalismin karismaattiset johtajat, jotka
                           korostivat sukulaisuuttaan. Tämä sopimus kaatui länsimaiden
                          interventioihin ja lupausten pettämisiin siirtomaavallan päättyessä.

                         Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksella tänä vuonna
                          julkaistun väitöskirjan mukaan Israelia vastaan käydyissä viidessä
                          sodassa on noin 100 000 kaatunutta. Lähi-idän käänteet ylittävät
                         uutiskynnyksen maailmanlaajuisesti. Palestiinalaiset ovat traaginen
                          uhri, mutta onko maattomalle vapaustaistelijalle tilausta Hämeen
                          kokoisessa Israelissa, kahdensadan USA:n teknologiapörssissä
                           noteeratun yhtiönsä kanssa? Siltä osin kuin taistelutahtoa luo
                               mediahuomio, on siihen ainoa lääke tasapuolisuus.

                           Eurooppaa painostettiin öljykriisissä. Terrorisminvastaisessa
                        liittoumassa ollaan nyt vipuamassa Israelia kompastuskiveksi kristityn
                        ja muslimimaailman välille. Missä ratkaistaan Suomen puolueettomuus,
                            jos kyse on mediasodasta?
 

                                          7.3.2002 lähetetty

                             Sunnuntailehti (HS 3.3.) esitteli avioerojen, avoliittojen,
                            vapaan seksin sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden
                            virallistamisen kirkkohistoriaa 1900-luvulla ja kysyi: "Toisen
                          ihmisen rakastaminen on kristinuskon lähtökohta, mutta miksi se
                         tuntuu olevan samalla sen suurin ongelma?" Yhtä hyvin voisi kysyä:
                      "Joko olet lakannut hakkaamasta vaimoasi?" Johdattelevaan kysymykseen
                             on vaikea vastata.

                         Uusi Testamentti on käytännössä kokonaan juutalaisten kirjoittama.
                             UT:n kirjat on kuitenkin pääasiassa kirjoitettu silloisella
                           maailmankielellä kreikaksi eikä hepreaksi, koska kyseessä oli
                                 "ilosanoma", joka tahdottiin kertoa muillekin.

                          Klassisen kreikan rakkautta merkitsevistä sanoista filia tarkoitti
                        veljesrakkautta tai ystävyyttä. Storge-rakkaudesta käytetyin esimerkki
                         on perheenjäsenten välinen kiintymys kuten äidin rakkaus lapseen,
                          mutta käsitteellisesti tottumisen tuomaa atraktiota saattoi tuntea
                           vaikkapa tutuiksi käyneisiin vaatteisiinsa. Epithumia tarkoitti
                           myönteisessä mielessä kaipuuta tai halua, kielteisessä himoa.
                          Nykyisen erotiikan käsitteen merkityksessä sanaa ei varsinaisesti
                          katsottu rakkaudeksi lainkaan. Eros sensijaan tarkoitti alunperin
                                 henkisempää romanttista rakkautta.

                        Sokerina pohjalla oli agapee: pyyteetön, itsensä uhraava ja toimintana
                        ilmenevä rakkaus. Epäitsekäs agapee liitetään UT:ssa usein Jumalaan,
                        mutta se on myös se rakkauden laji, johon ihmistä eniten kehotetaan.
                            Agapee miellettiin kuin moottoriksi muille, tunteellisemmille
                             rakkauden muodoille.

                          1 Korinttilaiskirjeen 13. luku tunnetaan "rakkauden lukuna". Sen
                        laatusanojen listassa on kreikassa yksinomaan verbejä eli teonsanoja.
                       Rakkaus palvelee ja toimii toisen parhaaksi. Mitä kirjeen kohderyhmään
                           tulee, niin antiikissa tunnettiin sanonta "olla korinttilaisittain".
                        Kyseessä oli kahden sataman välissä oleva kaupunki - ja lopun arvaa.

                            Kristillisessä perinteessä on vaikea sulkea silmänsä asioilta,
                          joiden katsotaan vahingoittavan ihmistä. Raamattu on kirjoitettu
                         pitkien aikain saatossa ja tuntee ilmiöitä aina brutaaleista Sodomasta
                         ja Gomorrasta sivistyneiden helleenien poikarakkauteen. Ajan patina
                           tuo perspektiiviä yhteiskuntakokeiluihin ja kyllä sitä joku voisi
                     arvostaakin.

                            Olemmeko sisäistäneet esimerkiksi AIDS-epidemian koko
                            traagisuudessaan? On väitetty, että ihmisen erottaa eläimistä
                         parhaiten kyky tuntea oma isänsä. Jos näin on, niin kehitys yhteisen
                          jääkaapin äärellä - modernia perhekäsitettä käyttääkseni - on ollut
                          huolestuttava ja dramaattisen nopea. Onko rakkauden vastakohta
                             viha vai välinpitämättömyys?
 

                               28.2.2002 lähetetty

                               Israel sovintouhriksi?

                          HS pääkirjoitus 27.2. otsikoi: "Saudi-Arabian aloite on taitava".
                         Rauhantarjouksessa Israel palautuisi kapeimmillaan 20 km leveäksi,
                         mutta myönnytyksenä mainitaan, ettei Israelin odotettaisi vetäytyvän
                          vanhan Jerusalemin juutalaiskortteleista eikä itkumuurilta. Miksi
                              aloitteeseen ei siis heti tartuta?

                           Egyptille ja Jordanialle annettiin kyllä rauhasta takaisin Siinain
                         niemimaa ja Jordan-joen itäpuolisia alueita - pariinkin kertaan. Tällä
                         kertaa on kuitenkin kyse turvallisuustakuista. Villin Lännen myydyin
                          revolveri oli malliltaan Colt Peacemaker. Rauhantekijöiden ohella
                         autuaita olivat myös hiljaiset, sillä he saivat maan periä. Uskaltaako
                          Israel siis altistaa itsensä tämän lopullisen rauhan uhalle - kuolon
                             hiljaisuudelle - uudelleen?

                        Arabiliitto vannoi ajavansa juutalaiset Välimereen perustaessaan PLO:n
                          1964. Nobelin rauhanpalkinnosta ja lupauksista huolimatta miltei
                           kaikki PLO:n  peruskirjan 33 artiklaa kertovat edelleen Israelin
                         tuhosta. Palestiinalaiset ovat traaginen uhri, mutta maatonta sankaria
                              tykinruoaksi mediasotaan kaipaa joku muu kuin Israel.

                          Ristiretket, tuomio mustasta surmasta, kiellot maanomistukseen,
                          feodaalilaitokseen ja kiltalaitokseen liittyen, inkvisitiot, pogromit,
                         holokaustit, diaspora, lasten huostaanotot, hiusten repimiset, tullit,
                           vaatemääräykset, ammattirajoitukset, vuokran ja veron kanto,
                          pilkkarahat, juutalaismerkit, ghetot, nimien vaihdot, taiteilijanimet,
                          jne. Juutalaiset itsensä on karkotettu vähintään kerran liki kaikista
                           Euroopan maista - myös Suomesta. Miksi liittoutuneet jättivät
                           pommittamatta keskitysleirejä tai edes niiden rautatieyhteyksiä
                             ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta?

                                  Näiden muistojen jälkeen ei sinisilmäisyyttä
                              päivänpolitiikasta löydy - ja sotilaat pääsevät valtaan
                          demokratiassakin. EU:lla olisi USA:a paremmat mahdollisuudet
                           rauhanvälittäjäksi, jos se tunnustaisi Euroopan antisemitismin
                                pitkän historian ja kääntäisi tämän opetukseksi.

                          Mitä nyt tarjotun rauhan psykologisiin myönnytyksiin tulee, niin
                         Jerusalemissa on ollut juutalaisenemmistö viimeistään 1880-luvulta
                         saakka. Rooman "hajota ja hallitse"-mahtikäskyn jälkeen juutalaiset
                          ovat tervehtineet toisiaan parituhatta vuotta sanoin: "ensi vuonna
                              Jerusalemissa".

                           Eurooppa suostui painostettavaksi öljykriisissä. Nyt tilanne on
                        vakavampi ja Israelia ollaan vänkäämässä kompastuskiveksi kristityn ja
                        muslimimaailman välille terrorisminvastaisessa liittoumassa. Israel on
                          joutunut sotiin toistuvasti, itsenäisyysjulistustansa seuranneesta
                         aamusta alkaen. Tänään kyse on mediataisteluista - ja selkkaus on
                           laajuudeltaan maailmansotaa. Siinä Suomenkaan on vaikea olla
                        puolueeton.
 

                          11.2.2002 (Darwin-päivän kirjoitusten pohjalta) lähetetty

                         Liputuksessa ihmisen evoluutiosta ja Darwin-päivästä on puuttunut
                                 oppihistoriallinen näkökulma.

                           Monet varhaiset evolutionistit, myös Darwin, arvioivat kylmän
                            rauhallisesti "sivistyneempien" rotujen jatkossa kasvattavan
                            puuttuvien linkkien määrää muilla mantereilla entisestään.
                          Juhlittaakohan hottentotteja, Australian aboriginaaleja, juutalaisia
                        tai Afrikan mustia Darwin-päivänä? - Heidät kun asetettiin simpanssien
                          ja valkoisen ihmisen välimuodoksi lähes kaikissa ihmisevoluution
                        oppikirjoissa aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Muistoina tästä ovat
                                mm. "mongoloidian" ja "kehitysmaiden" termit.

                         Kuka keksisi toisen yhtä voimakkaan yhteisen nimittäjän 1900-luvun
                             äärioikeiston ja äärivasemmiston välillä kuin ideologinen
                        evolutionismi? Kolmannen valtakunnan, lysenkolaisen NL:n, Kiinan tai
                         Kamputsean "kehityksessä" ei toki ollut kyse kausaliteetistä - mutta
                          korrelatiosta kuitenkin. Kyseessä olivat subjektiiviset näkemykset
                             olemassaolon taistelusta, kuten "Mein Kampf" tai Marxin luokkataistelu.

                           Muistettakoon, että "Piltdownin ihmisestä" kirjoitettiin neljän
                         vuosikymmenen aikana 500 artikkelia, eikä tänä päivänäkään tiedetä,
                         kuka huijauksen oli suunnitellut. Ensimmäinen ihminen ei ollutkaan britti.

                           Tennesseen apinaoikeudenkäyntiä 1925 on kutsuttu maailman
                         ensimmäiseksi mediasirkukseksi, ja sen edellä juhlittu "Nebraskan
                         ihminen" oli piirretty yhden sianhampaan pohjalta. (Tätä muuten ei
                       mainostettu propagandaelokuvassa "Joka tuuleen kylvää".) Ensimmäinen
                                 ihminen ei ollutkaan amerikkalainen.

                        Homo erectuksen ajan aloittaneesta Eugene Duboisista tuli sittemmin
                       oman löytönsä kriitikko. Tietokonetomografialla suoritetun tutkimuksen
                          on väitetty paljastaneen lähes 20 % systemaattisen toiveajattelun
                                 hominidien kallontilavuuksien mittaamisessa.

                        Toisaalta kivikauden kalliomaalauksia pidettiin korkean tasonsa vuoksi
                         alkuun huijauksina ilman että Altamiran luolassa tms. vaivauduttiin edes käymään.

                           Miksi jäämies Ötziä on kutsuttu 1900-luvun merkittävämmäksi
                         arkeologiseksi löydöksi? Koska kyseessä on vanhin ehjänä löydetty
                         ihminen - vieläpä arkivetimissään. "Kivikautinen" Ötz lienee tehnyt
                          itse metallityökalujansa, hänellä oli räätälöidyt vaatteet, 47 pientä
                          tatuointia osin hermopisteissä, hänen partansa ja hiuksensa olivat leikatut jne.

                           Antiikin keksinnöt tai Andien ilman laastia rakennetut valtavat
                          palapelimuurit häkellyttävät. Kielitieteissä vanhat kirjakielet, kuten
                               latina, kreikka tai veda-sanskriti ovat rakenteellisesti
                                    monimutkaisempia kuin jälkeläisensä.

                          Ihmissikiön kiduksilla, liskonhännällä ja ruskuaispussilla alkanut
                         farssi on siitä erikoinen, että alunperin Ernst Haeckelin väärentämiä
                         sikiökuvia kierrätetään suomalaisissa oppikirjoissa edelleen. (Kuvia
                              on väitetty Science-lehdessä hiljattain jopa biologian
                        merkittävämmäksi tiedevilpiksi.) Keskustelussa kantasolututkimuksen
                         etiikasta tulisi tiedostaa tämä oppihistoriallinen taakka. Kantasoluja
                             löytyy alkioiden ohella myös aikuisen luuytimestä yms.

                          Kuka tietää, että perinnöllisyystieteessä evoluution selittely alkaa
                         maternaalisen "kantaäidin" kellottamisella aikaisimmillaan vain 6500
                         vuoden päähän? Biotieteissä on olemassa myös rappeutumisteoria.

                         Paljon on kehitysopissa ollut kirveelle töitä. Juhlikoon ken tahtoo.
 

                             5.2.2002 lähetetty

                             Israel sovitusuhriksi?

                        Pentti Sadeniemi kirjoitti (HS 3.2. "Bushin maailmansota"): "Kun Bush
                          myötäilee Sharonin rinnastusta, hän ei kykene nostamaan Israelia
                        ylemmälle moraaliselle tasolle vaan pudottaa Yhdysvallat alemmalle".

                            Sille, joka muistaa juutalaisvihan parituhatvuotisen historian
                         Euroopassa sekä PLO:n taustavoimien alkuperäisen tarkoitusperän
                         Israelin tuhoamiseksi, ovat nämä itsestäänselvyydet ja stereotypiat huolestuttavia.

                            Musta surma, ristiretket, inkvisitiot, pogromit, holokaustit,
                             diasporat, lasten huostaanotot, hiusten repimiset, tullit,
                          vaatemääräykset, ammattirajoitukset, pilkkarahat, juutalaismerkit,
                          ghetot, nimien vaihdot, taiteilijanimet, kiellot maanomistukseen,
                           feodaalilaitokseen ja kiltalaitokseen liittyen jne. Juutalaiset on
                          karkotettu vähintään kerran liki kaikista Euroopan maista. Kuka
                                    suomalaisista tietää, että myös meiltä?

                           Demokraattisessa Israelissa ei ympäristöstään poiketen estetä
                       oppositiotoimintaa, vaikka rauhansopimus juutalaisvaltion kanssa onkin
                         alueella poikkeus. Israelin piti olla vuonna 1948 vielä helppo vastus,
                        kun yhdistyneet arabiarmeijat hyökkäsivät maahan seuraavana päivänä
                         itsenäisyysjulistuksesta. Sotaa ennen oli pidetty voimassa Englannin
                               mandaattilakeja, joiden mukaan juutalainen ei saanut
                           kuolemanrangaistuksen uhalla kantaa asetta. Israel katsoo, että
                          välinpitämättömyys oli sukua liittoutuneiden ilmaherruuden ajalle,
                          jolloin siviilien kuolemantehtaita - tai edes niiden rautatieyhteyksiä
                              - ei hartaista pyynnöistä huolimatta pommitettu rikki.

                         Siihen nähden, että Länsiranta lienee maailman tunnetuin miehitetty
                           alue, on käsittämätöntä, että v. 1967 sodassakin asetelma oli
                            vielä sama. Hämeenläänin kokoinen ja mehiläisvartaloinen
                            Israel oli yksin. Lyhyttä sotaa uhosi Egyptin Nasser, joskin
                          lopputulos oli toinen Israelin otettua ilmatilan haltuunsa. Kuinka
                          moni tietää, miten suuret alueet Jordan-joen itäpuolelta, Siinailta
                                   jne. Israel on antanut rauhasta takaisin?

                           Eurooppa suostui painostettavaksi öljykriisissä. Nyt tilanne on
                        vakavampi ja Israelia ollaan vänkäämässä kompastuskiveksi kristityn ja
                           muslimimaailman välillä terrorisminvastaisessa liittoutumassa.

                          Tullakseen uskottavaksi USA:n haastajaksi rauhanvälittäjänä, olisi
                         EU:n asetuttava tukemaan palestiinalaisia niitä taustavoimia vastaan,
                         jotka tahtovat heistä kollektiivista marttyyriä mediasotaan. Maailman
                        suurennuslasin alla maatonta sankaria kaipaa joku muu, kuin yhä uusia sotia pelkäävä Israel.
 
 

                         29.1.2002 lähetetty

                             Kirjoituksissa ihmisen evoluutiosta on puuttunut tyystin oppihistoriallinen näkökulma.

                        Charles Darwin arvioi Ihmisen polveutuminen -kirjassaan (6. painos)
                           kylmän rauhallisesti "sivistyneempien" rotujen tulevaisuudessa
                        kasvattavan puuttuvien linkkien määrää muilla mantereilla entisestään.
                          Hottentotit, Australian aboriginaalit, juutalaiset tai Afrikan mustat
                           asetettiin simpanssien ja valkoisen ihmisen välimuodoksi lähes
                         kaikissa ihmisevoluution oppikirjoissa jopa 1900-luvun puoliväliin
                         saakka. Jäänteitä tästä ovat mm. "mongoloidian" ja "kehitysmaiden" termit.

                         Kuka keksisi toisen yhtä voimakkaan yhteisen nimittäjän 1900-luvun
                             äärioikeiston ja äärivasemmiston välillä kuin ideologinen
                        evolutionismi? Kolmannen valtakunnan, lysenkolaisen NL:n, Kiinan tai
                         Kamputsean "kehityksessä" ei toki ollut kyse kausaliteetistä - mutta
                          korrelatiosta kuitenkin. Kyseessä olivat subjektiiviset näkemykset
                                olemassaolon taistelusta, kuten "Mein Kampf".

                           Kivikauden kalliomaalauksia pidettiin korkean tasonsa vuoksi
                          huijauksina ilman että Altamiran luolassa tms. vaivauduttiin edes käymään.

                           Miksi jäämies Ötziä on kutsuttu 1900-luvun merkittävämmäksi
                         arkeologiseksi löydöksi? Koska kyseessä on vanhin ehjänä löydetty
                         ihminen - vieläpä arkivetimissään. "Kivikautinen" Ötz lienee tehnyt
                          itse metallityökalujansa, hänellä oli räätälöidyt vaatteet, 47 pientä
                          tatuointia osin hermopisteissä, hänen partansa ja hiuksensa olivat leikatut jne.

                           Antiikin keksinnöt tai Andien ilman laastia rakennetut valtavat
                                       palapelimuurit häkellyttävät.

                            Evoluutio on ajautunut selittelyihin kielitieteissäkin. Vanhat
                              kirjakielet, kuten latina, kreikka tai Veda Sanskriti ovat
                               rakenteeltaan monimutkaisempia kuin jälkeläisensä.

                         Piltdownin ihmisestä kirjoitettiin neljän vuosikymmenen aikana 500
                            esseetä, eikä tänä päivänäkään tiedetä, kuka huijauksen oli
                          suunnitellut. Tennesseen apinaoikeudenkäyntiä 1925 on kutsuttu
                          maailman ensimmäiseksi mediasirkukseksi, ja sen edellä juhlittu
                         Nebraskan ihminen oli piirretty yhden sianhampaan pohjalta. (Mitä
                        muuten ei mainostettu propagandaelokuvassa "Joka tuuleen kylvää".)

                        Homo erectuksen ajan aloittaneesta Eugene Duboisista tuli sittemmin
                        oman löytönsä kriitikko. HS raportoi 14.6.1998 tietokonetomografialla
                           suoritetun tutkimuksen paljastaneen lähes 20 % systemaattisen
                            toiveajattelun hominidien kallontilavuuksien mittaamisessa.

                          Ihmissikiön kiduksilla, liskonhännällä ja ruskuaispussilla alkanut
                         farssi on siitä erikoinen, että alunperin Ernst Haeckelin väärentämiä
                           sikiökuvia kierrätetään oppikirjoissa edelleen. Keskustelussa
                               kantasolututkimuksen etiikasta tulisi tiedostaa tämä oppihistoriallinen taakka.

                           Kuka tietää, että empiirisessä genetiikassa tinkaaminen alkaa
                          "Eeva"-käsitteen kellottamisella aikaisimmillaan vain 6500 vuoden
                        päähän? (Nature genetics 1997, 15: 363-368.) Biotieteissä evoluution
                                   haastaja on nimeltään rappeutumisteoria.

                         Paljon on kehitysopissa ollut kirveelle töitä. Siinä missä kuolevaiset
                          teoriat olisivat jo kaatuneet, nyt höylän hankkimisesta puhutaan.
 
 

                             9.1.2002 lähetetty

                        Ajan hengessä on ehdotettu Raamatun päivittämistä ajan tasalle. (Mm. vieraskynä 6.1.)

                        Ennen Kirjoitusten uudelleen kirjoittamista on kuitenkin hyvä muistaa,
                           että aikanaan niitä pidettiin virheellisenä, koska oltiin varmoja,
                           että Mooseksen aikaan ei ollut olemassa aakkosia. Heettiläisiä
                           pidettiin satukansana ja muinaista monoteismia ei pitänyt olla
                        olemassa. Sodomaa, monia kuninkaita, pakkosiirtolaisuutta, Nasaretia,
                            Pilatusta jne. pidettiin pelkkinä käsitteinä. Raamattu on ollut
                                   alasin, joka on kuluttanut monta vasaraa.

                         Aristoteleen, Caesarin, Platonin, Pliniuksen, Sofokleen, Tacituksen
                         jne. teoksia on löydetty yleensä joitakin kymmeniä kappaleita noin
                          tuhannen vuoden aikahyppäyksellä kirjoitushetkeen.  Iliaasta on
                        löydetty 700 ehjää käsin kirjoitusta, vanhimman kopion ollessa 500 v.
                        alkuperäistekstiä nuorempi. Suurin osa antiikin teoksista on kadonnut.
                           UT:sta taas on löydetty käännökset ml. 25 000 käsin kopiota.
                         Vanhimpien löytöjen päiväys itse kirjoitushetkestä on parikymmentä
                           vuotta. Pelkästään kirkkoisien kirjeenvaihdon perusteella voisi
                              kirjoittaa koko kirjan joitakin jakeita lukuunottamatta -
                         sanatarkasti. Saatavissamme ei ole kuin aihetodisteita, mutta ainakin
                                 jotakin epätavallista "tapahtui niinä päivinä".

                          VT:n arkeologinen arvo taas pohjautuu kopiointitraditioon, jonka
                          heprealaisten kirjainten lukuarvoon pohjautuva tarkistussumman
                               periaate on otettu uusiokäyttöön tietokoneohjelmien kopiointivirheissä.

                          "Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden
                         päälle", kertoo Jobin kirja - kun paljon nuoremmissa kirjoissa maa
                           seisoi vielä elefanttien, kilpikonnien, suuren kalan tai Atlaksen
                              harteilla. Ptolemaioksen aikaan laskettiin, että tähtiä oli
                         parituhatta, kun jo Jeremia väitti: "taivaan joukkoa ei voida lukea".

                             Jälkiviisaasti voi todeta, että kirkko on tehnyt tieteelliset
                           harharetkensä juuri omaksuessaan ympäristön maailmankuvan.
                       (Maakeskisestä aurinkokunnasta poiketen ja vastoin sitkeää harhaluuloa
                        merkittävät kirkkoisät tosin eivät koskaan opettaneetkaan maan olevan litteä.)

                         Lännessä kirkkolatinaa, idässä kirkkoslaavia. Toisinaan Raamatun
                          kunnioitus kirkoissa on ollut hyvinkin muodollista ja kirkko vain
                         valtapoliittinen instituutio. Ei irrottautuminen Raamatusta ole mikään
                        uusi ehdotus. Kyllä kirkon sosiaalisenkin työn motivaatio historiassa
                                 korreloi Raamatun ymmärtämiseen.

                          Jopa modernin tieteen alku oli länsimainen ja puritaaniskristillisen
                        rationaalinen. Modernin tieteen monet isähahmot kuten Newton, Linne,
                          Cuvier, Pasteur, Lister, Kepler, Joyle, Maxwell, Kelvin, Faraday,
                              Mendel "ajattelivat Jumalan ajatuksia hänen jälkeensä".

                         Vähemmistöasemasta huolimatta makroevoluution kritiikki on silti
                          luonnontieteellistä. Mikrobien, matojen, hiirten ja sammakoiden
                       spontaaniin alkusyntyyn uskottiin aina 1800-luvulle saakka. Ihmiskehon
                             "surkastuneiden elinten" listasta ei ole enää paljoa jäljellä.
                          Ihmissikiön "hännästä" ja "kiduksista" alkanut farssi kesti koko
                          1900-luvun. Evoluution haastaja on nimeltään rappeutumisteoria.

                          Raamattua voi toki kritisoida vuoden 2002 käytännöllä - tai sitten
                      vuoden 2002 käytäntöä voi kritisoida Raamatulla. Kunpa murrosvaiheemme
                              kiihtyvä moraalinen muutos vain ei johtaisi kaaokseen Pokémon-sukupolvien varttuessa.
 

                          23.11.2001 lähetetty

                         Terapeuttinen kloonaus ja kantasolututkimus (HS 18.11.) on sekä
                        teknisesti että eettisesti vaikea kysymys. Se on myös mikrotason aihe,
                        jossa maallikot ovat asiantuntijoiden johdateltavissa. Tämän johdosta
                         ongelman käsittelyssä kaivataan luottamusta ja lobbauksen ilmapiiriä
                            tulisi viimeiseen saakka välttää. Jos alan tutkijakunta on liian
                            kiireistä ottaakseen etäisyyttä tutkimuskohteeseensa, pitäisi
                            syvyysnäköä hakea eri näkökulmista ja silmien välimatkasta.

                          Kantasolukirjoituksissa harvoin painotetaan sitä tosiseikkaa, että
                        hedelmöittyneessä munasolussa on koko se geneettinen ohjelmapaletti,
                         joka aikuisen yksilön joka solun rakentamiseen tarvitaan. Visioissa
                        hylkiytymättömistä kudossiirteistä jää usein kansantajuistamatta myös
                        syövän uhka: soluilla on yhteisen genomin vuoksi erikoistumishistoria
                         ja naapurisolujen kontrolli ei välttämättä ulotu aivan teknokratiamme
                         viimeisiin huutoihin. On olemassa lupaavia tuloksia aikuisen solujen
                        muuttamisesta kantasoluiksi ja tällä suunnalla olisi vähemmän eettisiä arveluja.

                           Vaikka hitutasolla ei olisikaan kyse ihmiskokeista, niin alkio- ja
                            kantasolututkijat ovat itse asiassa jääviä toimimaan asiassa
                         tuomareina. He ovat raadollisessa kilpailutilanteessa olemassaolon
                              taistelun syvästi sisäistäneessä julkaisuympäristössä.

                          Mitä tieteen popularisointiin tulee, niin eräs menneen vuosisadan
                           suurimmista farsseista liittyy juuri kehitysbiologiaan. Hokemaa
                          ihmissikiön kidusaihioista juhlittiin niin lukion kuin yliopistonkin
                        oppikirjoissa aivan Pokémon-sukupolveen saakka. Jokainen käsittää,
                         mikä vaikutus "yksilönkehitys pikakelaa lajinkehityksen" -nimisellä
                           tekaistulla totuudella oli paitsi evoluution oppihistoriaan, myös
                        ympäristön etiikkaan esimerkiksi aborttikysymyksessä. Yrjö Reenpään
                           palkinnon hiljattain saanut Stephen Jay Gould tunnustaa vilpin
                              äärellä, kreationisteja parjatessaan, kuivan lakonisesti:
                          "murhan akateemisesta vastineesta selviäminen ja sitä seurannut
                          vuosisadan kestänyt kierrättäminen vain parantaa tarinaa". Ironia
                           piilee siinä, että piirrokset tiedettiin siis jo maestro Haeckelin
                           aikaan yli sata vuotta sitten vilpillisiksi. Kysynnän ja tarjonnan
                         laki löysi tässä tapauksessa tiensä rahoituksen ohella myös tieteen tuloksiin.
 
 

                                 2.11.2001 lähetetty

                          Olli Kivinen lienee puhtaaksiviljellyn objektiivisuuden keulakuvia
                          HS:ssa. Hän sanoo terrorisminvastaisen taistelun ytimen olevan
                           yksinkertainen: avain löytyy lähi-idästä (HS 1.11.). Ongelmia
                            kolumnisti mainitsee kolme: Israelin sotilaallinen ylivoima,
                          kovaotteinen miehityspolitiikka ja jatkuva lisämaan valtaaminen.
                         Jos unohtaa hetkeksi, että kyse on objektiivisestä analyysistä, niin
                           meidän "kaukaisten ulkopuolisten" silmissä ongelmat voisi siis
                          oikeastaan supistaa yhteen: juutalaiset ovat niin kauhean pahoja.

                          Mitä sotilaalliseen ylivoimaan tulee, niin arabiarmeijat hyökkäsivät
                          Israeliin seuraavana päivänä itsenäisyysjulistuksesta 1948. Toisella
                             puolella asui 200 miljoonaa ihmistä, Israelissa 650 tuhatta.
                              Sivistyneen Euroopan airueena Englanti oli naapurien jo
                         varustautuessa pitänyt objektiivisuuden nimissä yllä mandaattilakeja,
                            joiden mukaan juutalaisilla maahanmuuttajilla ei ollut lupa pitää
                          aseita. Natsivainoissa silmäterään pistävintä oli kulttuurimantereen
                          välinpitämättömyys, ei yhden korpraalismiehen maniat. USA ja NL
                             kilpavarustautuivat, vaikka epäluuloon oli pienemmät syyt.

                         "Kovaotteisen miehityspolitiikan" vuoksiko Israelin hallinnon aikana
                        (1967-1993) maailman tunnetuimmalle miehitysalueelle vedettiin sähkö-
                            ja vesijohdot, perustettiin yliopistoja ja sosiaalihuolto, tai
                          annettiin samaa palkkaa samasta työstä ilmaisin terveyspalveluin?
                          Vuodesta 1969 lähtien Jerusalemissa on ilmestynyt riippumaton
                           arabiankielinen sanomalehti, jota ei koskaan sensuroitu, koska
                             Israelissa on ympäristöstä poiketen vain sotilassensuuri.
                            Sotilashallituksesta huolimatta miehitetyillä alueilla sai pitää
                            vapaat vaalit, liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä ennen
                        intifadoja. Vaikka Jordanian radio Jom Kippurin yllätyshyökkäyksessä
                         toistuvasti kehotti Israelin arabeja jättämään työnsä ja osallistumaan
                             sissisotaan, ei sellaista juurikaan tapahtunut. Monet arabit
                          päinvastoin luovuttivat verta tai auttoivat kibbutseissa rästitöissä.
                                         Ei ollut pakkoa pakoon.

                                 "Jatkuvan lisämaan valtaamisenko" takia Israel
                        on antanut takaisin koko Siinain niemimaan öljyalueella? Israel vetosi
                          aikanaan pakolaisleirien perustajiin, etteivät he sotien kynnyksellä
                           lähtisi ja altistaisi mehiläisvartaloista reilun 12 000 km2 maata
                          epäsuoralle tulelle. Maailman suurin pakolaisryhmä on kyllä uhri,
                                    mutta oliko israel sen ainoa toimittaja?

                                        "Palestiinalaisiin kohdistuva  epäoikeudenmukaisuus on olemassa oleva tosiseikka satojen miljoonien
                         muslimien keskuudessa". Se on itse asiassa hyvin symbolista myös
                          meidän neutraalien eurooppalaisten keskuudessa - tapahtumien
                        volyymistä huolimatta. Voisiko joku viisaampi kertoa, miksi sivistynyt
                               liittouma jätti ilmaherruutensa aikana pommittamatta
                          hävittämistehtaita tai edes keskitysleirien rautatieyhteyksiä? Miksi
                         vain USA kutsui suurlähettiläänsä kotiin kristalliyön jälkeen?  Onko
                              YK ollut koskaan tai mistään yhtä yksimielinen, kuin
                          Israel-vastaisista päätöslauselmista? "Valinta lähi-idässä"? Eikö
                         juutalaisten suhteen ympäristö ole ollut yleensä se valintojen tekijä?

                            Juutalaiset on karkotettu kaikista Euroopan maista, Suomi
                         mukaanlukien, ainakin kerran. He ovat varmasti uhka, paitsi kaikille
                            lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtioille, myös islamilaisen ja
                         kristillisen maailman suhteille - vähän niin kuin kaivoja myrkyttäneet
                                   heimolaisensa mustan surman aikoihin.
 
 

                      13.7.2001 Lähetetty
 

                           Silloinkin kun Lähi-Idässä aseet eivät puhu, käydään aiheesta
                          volyymiltään strategista mediasotaa. Euroopan vuosituhantisen
                         antisemitismin huomioonottaen on mielestäni oireellista, että Israel
                          koetaan täällä monesti uhkana ympäristölleen, eikä päinvastoin.

                        Muistettakoon kertauksen vuoksi, mitä hyvää juutalaiset ovat tehneet.
                             Puolet maailman tutkimuksesta tapahtuu hyvin rahoitetun
                          sotateollisuuden helmassa. Luettuaan oman kuolinilmoituksensa
                        sanomalehdestä "kuoleman kauppiaan" otsikolla varustettuna, säätiöi
                            ruotsalainen dynamiittitehtailija Alfred Nobel perikuntansa
                        yllätykseksi omaisuutensa nimenomaan rauhanomaiselle tutkimukselle.
                        Määritelmän mukaan nobel myönnetään henkilöille, jotka ovat tehneet
                                   "suurimmat palvelukset ihmiskunnalle".

                           1900-luvulla nobelin sai noin 700 henkilöä, joista noin 150 oli
                         Encyclopaedia Judaican "vähintään puoliksi" juutalaista syntyperää.
                          Yli 20 % pysteistä on siis osunut alle 20 miljoonan eli 0,25 %:n
                       väestönosalle.
(Kts. www.dorledor.org, www.science.co.il/Nobel.asp.)

                           Juutalaisen Jeesuksen väitetään pelastavan ihmishenkiä, mutta
                          seuraavatkin
ovat kiitettävästi pidentäneet niitä: Von  Wasserman
                            kehitti testit, rokotteita tai vastamyrkkyjä jäykkäkouristusta,
                         koleraa, lavantautia, kurkkumätää, tuberkuloosia ja syfilistä vastaan.
                       Haffkine teki onnistuneen rokotteen koleraa vastaan, Marmorek tärkeitä
                              löytöjä moniinkin kulkutauteihin liittyen. Schick kehitti
                        kurkkumätä-diagnostiikkaa ja rokotteita, Ehrlich salvarsanin kuppaan,
                        Neisser ja muut löysivät mm. tippuria aiheuttavat gonokokit. Trauben
                            löytämä sydänlääke digitalis oli aikanaan maailman käytetyin
                           lääkevalmiste. Vidalin ja Weilin menetelmillä opittiin hoitamaan
                         lavantautia, Woronan ja Waksman löysivät streptomysiinin, aikansa
                       käytetyimmän kemoterapeuttisen aineen. Waksman otti käyttöön sanan
                            "antibiootti" ja hänen löytöihinsä kuuluu myös neomysiini.
                          Penisilliinistä palkituista kolmesta tutkijasta Chain oli juutalainen.
                            Funk esitteli vitamiinien käsitteen ja ehti jatkaa aakkosellista
                       sarjaansa aina D:hen saakka, Hessin keskittyessä C-vitamiinin käyttöön
                            keripukin hoitoon. Reichstein eristi kortisonin, kokaiini oli
                          ensimmäisiä särkylääkkeitä ja Kollerin keksintö. Sokeritaudin ja
                         insuliinin tarinassa vaikutti Minkowski. Landsteiner kehitti kahtakin
                          erilaista veriryhmäluokitusta, joista toimiva verenluovutus alkoi.
                            Sabin ja Salk kehittivät toimivat poliorokotteet. Salk antoi
                             rokotteensa käyttöön ilmaiseksi, vaikkei tästä nobelia tai
                       Tiedeakatemian jäsenyyttä saanutkaan. DNA-yhdistelmätekniikasta voisi
                            ottaa esiin vaikka Lederbergin, Kornbergin ja Nirenbergin.

                       Palestiina on kolmen uskontokunnan polttopisteenä "Holy Land", mutta
                             harvan mielestä Disneyland. Kyseenalaistaminen, väittely,
                          päämäärähakuisuus ja kunnianhimo ovat hyviä piirteitä tutkijalle,
                        mutta eivät varmaan naapurisovulle. Juutalaiset ovat olleet tehokkaita
                         niin hyvässä kuin pahassakin. Jälkimmäistä sarkaa kuvaa mielestäni
                               kuitenkin periaate: vasta uhattu eläin on vaarallinen.

                        Siansaksa, jewelleries, Hep ja Hokkus Pokkus. Sanoilla on tarinansa.
                        Menneisyydessä juutalaiset on karkoitettu - usein ilman omaisuuttaan -
                        joka ainoasta Euroopan maasta vähintään kerran. Historian visaisimpia
                        kysymyksiä onkin sama päivämäärä Kolumbuksen ankkurien noston ja
                        Espanjan karkoituksen välillä. (Suomessahan jätettiin 1809 näppärästi
                         voimaan ruotsinvallan aikainen juutalaisohjesääntö, jonka mukaan he
                          saivat asua vain Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä.)
                        Venäjällä pogromit koettiin velvollisuutena tsaaria kohtaan. Entä mitä
                          juutalainen vapaalla ammatinharjoittamisella, maanomistuksella tai
                           feodaalilaitoksella olisi tehnyt, kun ei ghettojenkaan pinta-alaa lisätty vuosisatoihin?

                         Euroopassa oli ristiretket, musta surma, viranomaisten määräämät
                          sukunimet, pilkkarahat, juutalaismerkit, vaatetusmääräykset jne.
                            Natsien "lopullisessa ratkaisussa" silmäterään pistävintä oli
                           ympäristön vaikeneminen, ei yhden korpraalismiehen mania.
                          Liittoutuneet kieltäytyivät ilmaherruutensa aikana pommittamasta
                             kuolemantehtaita tai edes niiden rautatieyhteyksiä. Mitä
                         eurooppalaisen kulttuurin tärkeimpään käymisaineeseen tulee, niin
                          inkvisition vuosina etnisyydeltään juutalainen Jeesus vierotettiin
                         Euroopassa kauemmas veljistään kuin Joosef Egyptissä omistaan.
                           Israelin tunnusti länsimaista viimeisenä Vatikaani vuonna 1994.

                          Kasvaakseen Lähi-Idän kriisin sovittelijaksi, tulisi EU:n mielestäni
                         tiedostaa oma antisemitismin perinteensä. Median maailmansodasta
                               huolimatta historiaa ei saa sivuuttaa propagandana.
 

                            13.7.2001 lähetetty

                           Silloinkin kun Lähi-Idässä aseet eivät puhu, käydään aiheesta globaalia mediasotaa.

                        Muistettakoon kertauksen vuoksi, mitä hyvää juutalaiset ovat tehneet.
                       Määritelmän mukaan nobelin palkinto myönnetään henkilöille, jotka ovat
                        tehneet "suurimmat palvelukset ihmiskunnalle". 1900-luvulla pystin sai
                           noin 700 henkilöä, joista noin 150 oli Encyclopaedia Judaican
                          "vähintään puoliksi" juutalaista syntyperää. Yli 20 % pysteistä on
                           siis osunut alle 20 miljoonan eli 0,25 %:n väestönosalle.
(Kts.
                               www.dorledor.org, www.science.co.il/Nobel.asp.)

                        Erään juutalaisen sanotaan pelastavan ihmishenkiä, mutta seuraavatkin
                          ovat
kiitettävästi pidentäneet niitä: Von  Wasserman kehitti testit,
                         rokotteita tai vastamyrkkyjä jäykkäkouristusta, koleraa, lavantautia,
                           kurkkumätää, tuberkuloosia ja syfilistä vastaan. Haffkine teki
                          onnistuneen rokotteen koleraa vastaan, Marmorek tärkeitä löytöjä
                                moniinkin kulkutauteihin liittyen. Schick kehitti
                        kurkkumätä-diagnostiikkaa ja rokotteita, Ehrlich salvarsanin kuppaan,
                        Neisser ja muut löysivät mm. tippuria aiheuttavat gonokokit. Trauben
                            löytämä sydänlääke digitalis oli aikanaan maailman käytetyin
                           lääkevalmiste. Vidalin ja Weilin menetelmillä opittiin hoitamaan
                         lavantautia, Woronan ja Waksman löysivät streptomysiinin, aikansa
                       käytetyimmän kemoterapeuttisen aineen. Waksman otti käyttöön sanan
                            "antibiootti" ja hänen löytöihinsä kuuluu myös neomysiini.
                          Penisilliinistä palkituista kolmesta tutkijasta Chain oli juutalainen.
                            Funk esitteli vitamiinien käsitteen ja ehti jatkaa aakkosellista
                       sarjaansa aina D:hen saakka, Hessin keskittyessä C-vitamiinin käyttöön
                            keripukin hoitoon. Reichstein eristi kortisonin, kokaiini oli
                          ensimmäisiä särkylääkkeitä ja Kollerin keksintö. Sokeritaudin ja
                         insuliinin tarinassa vaikutti Minkowski. Landsteiner kehitti kahtakin
                          erilaista veriryhmäluokitusta, joista toimiva verenluovutus alkoi.
                            Sabin ja Salk kehittivät toimivat poliorokotteet. Salk antoi
                             rokotteensa käyttöön ilmaiseksi, vaikkei tästä nobelia tai
                       tiedeakatemian jäsenyyttä saanutkaan. DNA-yhdistelmätekniikasta voisi
                            ottaa esiin vaikka Lederbergin, Kornbergin ja Nirenbergin.
 

                                13.7.2001 lähetetty

                          Lähi-Idän kriisissä on toivottu välittäjäroolia EU:lle. Miksi Israel
                                kokee ehdotusta kohtaan niin suurta epäluuloa?

                        Siansaksa, jewelleries, Hep ja Hokkus Pokkus. Sanoilla on tarinansa.
                        Menneisyydessä juutalaiset on karkoitettu - usein ilman omaisuuttaan -
                        joka ainoasta Euroopan maasta vähintään kerran. Historian visaisimpia
                        kysymyksiä onkin sama päivämäärä Kolumbuksen ankkurien noston ja
                        Espanjan karkoituksen välillä. (Suomessahan jätettiin 1809 näppärästi
                         voimaan ruotsinvallan aikainen juutalaisohjesääntö, jonka mukaan he
                          saivat asua vain Tukholmassa, Göteborgissa ja Norrköpingissä.)
                        Venäjällä pogromit koettiin velvollisuutena tsaaria kohtaan. Entä mitä
                          juutalainen vapaalla ammatinharjoittamisella, maanomistuksella tai
                           feodaalilaitoksella olisi tehnyt, kun ei ghettojenkaan pinta-alaa lisätty vuosisatoihin?

                           Ristiretket nostattivat juutalaisvainoa ja pakkokäännytyksiä jo
                        armeijoiden nostoseuduilla. Kun Jerusalem valloitettiin vuonna 1099,
                           toimittivat pyhiinvaeltajat verilöylyn muslimien ohella myös jo
                          ennestäänkin harvan juutalaisväestön keskuudessa. Itse asiassa
                            muslimimaissa juutalaisten syrjintä on harvoin ollut sellaista
                                     suoneniskentää kuin Euroopassa.

                         Mustan surman aikaan kollektiivinen syyllisyys langetettiin "kaivoja
                        myrkyttäneiden" juutalaisten päälle. Baselissa kaupungin kaikki 4000
                              juutalaista koottiin saareen ja poltettiin niine hyvineen.
                         Strasbourgissa tiedetään surmatun 2000, Mainzissa 6000 juutalaista jne.

                       Oma lukunsa ovat juutalaismerkit, vaatemääräykset tai pilkkarahat. Kun
                          tulipalo tuhosi vuonna 1711 Frankfurtissa vain juutalaiskorttelin,
                          lyötiin tapauksen kunniaksi tietenkin juhlaraha. Monesti paikalliset
                          viranomaiset määräsivät juutalaisille halveksuvat sukunimet jotka
                                        saattoi vaihtaa vain rahalla.

                           Antisemitismi oli voiton avain Hitlerin noustessa valtakunnan
                          kansleriksi demokraattisissa vaaleissa. Harvoin kuulee kuitenkaan
                          muistutettavan, että ilmiö valtasi maailmansotien välillä maaperää
                         kautta Euroopan. Kristalliyön jälkeen vain Roosevelt toimi ja kutsui
                                      kotiin USA:n suurlähettiläänsä.

                            Natsien "lopullisessa ratkaisussa" silmäterään pistävintä oli
                           ympäristön vaikeneminen, ei yhden korpraalismiehen mania.
                          Liittoutuneet kieltäytyivät ilmaherruutensa aikana pommittamasta
                            kuolemantehtaita tai edes niiden rautatieyhteyksiä. Lähistöllä
                             sijaitsevia sotilaallisia jalostamoja kuitenkin pommittettiin.
                         Arkistojen avauduttua on osoittautunut vääräksi sekin väite, etteikö
                              tiedustelu olisi tuntenut siviiliprojektin yksityiskohtia.

                           Juutalaispakolaisia otettiin läpi Hitlerin kauden vastaan hyvin
                         kitsaasti. Koko pakolaismäärän käsittelyyn (maailman rikkain valtio
                        USA mukaan lukien) ei yksittäisessä Auschwitz-Birkenaun tehtaassa
                          olisi pitänyt jonottaa kuin kaksi kuukautta. Yksikään juutalainen ei
                        saanut Punaisen Ristin kulkulupaa vuosina 1940-1945, kun taas monet
                         sellaiset sodanjälkeisistä oikeudenkäynneistä livistäneet herrat kuten
                          "kuolemanenkeli" Mengele, "Lyonin teurastaja" Barbie ja Puolan
                         Gestapon johtaja Kutschmann saivat. Nürnbergin syytekohdissa ei
                           kenenkään 18 tuomitun kohdalla mainittu juutalaisia erikseen.

                         Mitä kulttuurin tärkeimpään käymisaineeseen tulee, niin inkvisition
                          vuosina etnisyydeltään juutalainen Jeesus vierotettiin Euroopassa
                         kauemmas veljistään kuin Joosef Egyptissä omistaan. Joskus kirkko
                             vaati jopa katuojassa toimitettujen kasteen sakramenttien
                             hyväksymistä, jolloin lapsi otettiin pois vanhemmiltaan ja
                            sijoitettiin luostariin. Israelin tunnusti länsimaista viimeisenä
                                         Vatikaani vuonna 1994.

                         Rahan hinta nousi keskiajalla tähtiin. Jokunen vuosisata sitten rahan
                        lainaaminen miellettiin koronkiskonnaksi ja häpeälliseksi toiminnaksi.
                          Rahan käsittelyyn liittyvät ammatit oli monissa maissa kokonaan
                          kielletty kristityiltä, joten ukkosenjohtimeksi verojen, velkojen ja
                          vuokrien kantamiseen oli luonnollista värvätä sosiaalista stigmaa
                         kantavia juutalaisia. 1700-luvulla liikemiehen oli kyettävä arvioimaan
                         lukuisia valuuttajärjestelmiä, koska Eurooppa oli jakautunut satoihin
                           pikkuvaltioihin, joista moni euro-ajasta poiketen ylpeili omalla
                            rahallaan. Kun teollistumisen ja kapitalismin aika koitti, oli
                                      juutalaisilla näin etulyöntiasema.

                          Juutalaisten emansipaatio ympäröivän yhteiskunnan osallistuviksi
                               jäseniksi romantiikan ajalta lähtien on ollut nopeaa.
                        Menestystarinatkin ovat silti tapahtuneet diskriminaation vanavedessä.
                         Euroopanjuutalainen ei esimerkiksi monin paikoin saanut harjoittaa
                        muuta tointa kuin käytettyjen vaatteiden ja lumppujen kauppaa. Tänään
                            Levi Strauss on maailman suurin tekstiiliteollisuuden yritys.

                        Oikeastaan saippua-, hamppu- ja maanravinne-taustasta puhuminen on
                         aika alentavaa. Määritelmän mukaan nobelin myönnetään henkilöille,
                        jotka ovat tehneet "suurimmat palvelukset ihmiskunnalle". 1900-luvulla
                        palkinnon sai noin 700 henkilöä, joista 150 oli Encyclopaedia Judaican
                         "vähintään puoliksi" juutalaista syntyperää. Tämä tarkoittaa, että yli
                             20 % nobeleista on osunut alle 20 miljoonan eli 0,25 %:n
                       väestönosalle.
(Kts. www.dorledor.org, www.science.co.il/Nobel.asp.)

   EU:n tulisi välittäjäroolissaan tiedostaa oma antisemitismin
         perinteensä
. Median maailmansodasta huolimatta historiaa ei saa sivuuttaa propagandana.
 

  €€€

"Lopullisessa ratkaisussa" erikoista oli lähinnä volyymi.

Emile Zolan tapauksessa se, että hänelle annettiin palstatilaa.
 
   
 
  Pauli.Ojala@gmail.com
 

http://www.kp-art.fi/default.htm

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!