Back to the Thought Deposit
CHALLENGE
Dinoglyphs - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Sanan voima -lehti

Lumigospel

Lakeuden Sanan Voima ry

Sanan Voiman toimitus  

Yhdistyksen toimihenkilöt  

 

Lähetetty 28.12.2008

USA lypsää Israelia

SV-lehden Israelia tukeva linjaus on linjaus tutkivan journalismin puolesta valtamedian massahysteriaa vastaan. Vuodenvaihteessa on taas parjattu USA:n "kehitysapua" Israelille. Tosiasiassa USA lypsää Israelia kädet utareissa, koska sen ei anneta estää aivovientiä Yhdysvaltoihin. USA rypee finanssibluffauskriisissään, Israel on siitä poikkeuksellisen vapaa.

 

Ennen 2. intifadaa USA:n teknologiapörssi Nasdaqissa oli peräti 200 israelilaisyhtiötä (enemmän kuin koko Euroopasta yhteensä) ja nykyäänkin luku on liki 100.

Dollarit ovat vihreitä, koska jenkit repivät ne puusta raakoina, sanotaan. Israelin ei ole annettu skaalata ainoankaan oman yhtiönsä tuotantoa miljarditasolle, vaan ne viedään pois enemmänkin autotallivaiheessa. Amerikka pitää Israelia kuin innovaatiolaboratorionaan tai 51. osavaltionaan. Käsittämättömät 25% israelilaisista tutkijoista on muuttanut Yhdysvaltoihin - eikä luvussa ole edes mukana kaksoiskansalaisuuden saaneita tutkijoita. [Seuraavaksi suurimmat Amerikan-osuudet ovat Kanadan 12,2%, Alankomaiden 4,3% ja Italian 4,2%.]

 

Tekes ja Sitra voisivat ottaa oppia Israelin rahoituspolitiikasta aloittaville firmoille: Tukirahat ohjataan pääasiassa siten, että 2-10 vuoteen yrityksen ei tarvitse maksaa veroja. Tämä estää bluffauksen tutkimussuunnitelmilla ja tekaistuilla patenttihakemuksilla, pakottaen ottamaan huomioon markkinoiden kysynnän. Ilman kassavirtaa suoraa valtionapua ei tule kuin bisnesenkeleiltä. [Voisi jopa väittää, että Israel vetää tänään riskipääomia (VC, Venture Capital) enemmän kuin koko Eurooppa. Uutena ilmiönä ylikansalliset yhtiöt kuten Intel Centricon-suorittimensa kanssa on siirtänyt tuotantoansa halpamaiden sijaan Israeliin, jossa 25% väestöstä on suorittanut akateemisen loppututkinnon.] Kun Intel siirsi prosessorituotantoansa Israeliin, tarjottiin sille 10% veroaste.

 

Israelin viennistä yli puolet on Hi Tech –tuotteita, OECD-maiden keskiarvon ollessa 25%. Vaikka maataloustuotteiden vienti onkin säilynyt 30 vuotta samansuuruisena, on sen suhteellinen osuus laskenut 70%:sta 3%:iin. Israelin 3000 yrityksestä peräti 80% on alle 10 vuoden ikäinen start up -firmaa, joissa epäonnistumisprosentti on ennätyksellisen alhainen eli 50%. Biolääketieteessä 3. kliiniseen faasiin tai lääkkeeksi on päässyt 400 lääkeaihiota. Israelissa tutkimuksen rahoitus väestöä kohden on korkein – ja insinööreiden ja tieteilijöiden tiheys neliömetriä kohden suurin koko maailmassa.

 

Pauli Ojala
biokemisti
Helsinki

 

TIEDETTÄ VAI PSEUDOTIEDETTÄ?

 

Kuningas Henrik I (1068-1135) päätti, että jalka olisi kolmannes jaardia. Jaardi taas oli Henrik I:n nenänpään ja ojennetun keskisormen välinen matka - huolimatta satunnaisen kansalaisen käsivarren (tai nenänvarren pituudesta) pituudesta. Matka oli 0,9144 metriä.

 

Relativismin "vapauttama" yhteiskunta on ymmärtänyt tarkkanäköisesti, että moraalissa on kyse vain makuasioista. Vaan entäpä, jos toiveistaan vihjaisee Kaikkivaltias personaalinen taho? Silloin vihjauksen on mahdollista muuttua ihmisten kohdalla laiksi, vaikka me emme absoluuttisia missään suhteessa olekaan. Makuasioista ei kannata kiistellä, väittävät. Aivan yhtä hyvin voisi sanoa, että ilmaa ei kannata hengittää.

 

 

Tiede keisarinpalvontana

"Itse itseään korjaavan" Tieteen otaksutaan monesti olevan vapaata niin makuasioista kuin perisynnistäkin. Tieteismi on kuin augustus-arvonimestä kyyrios-asteelle noussut keisarinpalvonta, johon myös kristillinen tunnustus ja käytäntö pitää sovitella. Uskotko sinä tieteestä huolimatta, tieteen vuoksi, vai tiedettä täydentäen?

 

Uskon järkevyyden puolustamista kutsutaan apologetiikaksi. Onkin hauska yhteensattuma, että Apostolien teot 18:27-28 alleviivaa Apollos-nimisen apologeetan edesottamuksia, joka:

"armon kautta oli suureksi hyödyksi uskoon tulleille. Sillä hän kumosi suurella voimalla julkisesti juutalaisten väitteet ja näytti kirjoituksista toteen, että Jeesus on Kristus."

 

Uudelle paikkakunnalle saavuttuaan Paavali meni "tapansa mukaan" aina ensin synagoogaan, jossa saattoi argmentoida Raamatun kirjoituksiin viitaten ja vedoten. Muualla hän kuitenkin perusteli uskon totuutta ja järkevyyttä niin ikään. Siellä piti vain löytää kuulijan kanssa yhteinen pohja. Esimerkiksi Ateenan kuuluisalla Areiopagilla (Apt 17) hän vetosi luomisen ja ylösnousemuksen historiallisuuteen.

 

Biokemistinä pidän evoluutiota heppoisena postmodernin ihmisen maailmanselitysmyyttinä. Luonnontieteelliset havaintomme selittyisivät teknisesti paljon paremmin rappeutumisteorian, katastrofismin ja älykkään suunnittelun mahdollistaman muuntelun ja sopeutumisen avulla. Kampuksella niskaansa saadun naureskelun ja taloudellisten realiteettien vuoksi joutuu kuitenkin pakostakin kysymään: Onko idealistinen totuudenetsintä biotieteiden kyynisen ja opiskelijaelämän viihteellisen ilmapiirin piirissä sen arvoista? Väittääkö Raamattu itsekään, että Jumalan olemassaolon voisi muka saada selville tai todistaa? Katsotaanpa.

 

Job 12:7-10: "Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta niin ne ilmoittavat sinulle. Tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt, hänen jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" Psalmi 19 esittää: "Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä jonka ääni ei kuuluisi." 2 Piet 3:5-6: " 3:5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta." "Epäämättömistä todisteista" puhuttiin myös ylösnousemuksen todistusaineiston yhteydessä (Apt 3).

 

Emme näe Alvar Aaltoa katsellessamme Finlandia-talon korjausta. Silti arkkitehti on ollut olemassa. Teot todistavat välillisesti tekijästään, rapistuneinakin. Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa jopa varoitetaan niitä, "jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa": "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa ovat he tyhmiksi tulleet... ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa" (Rm 1:18-19.)

 

Niin ihmeellinen kuin luomakunta onkin, puhutaan Raamatussa luomisen yksityiskohdista kohtalaisen vähän. Tilanne on vastaava kuin väittämät Jeesuksen tilastolliset todennäköisyydet tai luonnonlait ylittävistä ihmeistä: tapahtumat esitetään vain pelkistettyinä toteamuksina. Kuvauksissa ei väritetä asiaa, ei liioitella eikä käytetä superlatiiveja. (Seikka, johon totisena jaakobilaisena olisin opettajan pojasta Bar-tolomeuksesta poiketen saattanut syyllistyä.) Yksityiskohdista puhutaan siis vähän - mutta puhutaan kuitenkin. "Se mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme. Mutta mikä on ilmoitettu, se on ilmoitettu meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat." (5 Moos. 29:29.)

 

 

Kuka saa opettajantuolin?

Adolf Hitlerin kerrotaan sanoneen: "Mitä suurempi valhe, sitä enemmän siihen uskotaan, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi". Vallitsevassa käsityksessä on pitkälti kysymys siitä, kuka saa opettaa. Lk 11:52: "Voi teitä ( ¹"autuas"), te lainoppineet, kun olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle ja sisälle meneviä te olette estäneet." Em. Room 1 katkelmakin alkaa viittauksella "mikrofonimiehiin", jotka "...pitävät totuutta vääryyden vallassa."

 

Luonnontieteiden dynamiikassa ajatus yliluonnollisesta luomisesta hylätään a priori , ennakolta. Oikea alkuperäteoria on se, joka selittää kaiken olemassaolon parhaiten ilman Jumalaa. Juutalaisia puolustaneen kristityn tieteen pioneerin Blaise Pascalin sanoin: "Sille joka tahtoo nähdä, on tarpeeksi valoisaa. Sille, joka ei tahdo nähdä, on tarpeeksi pimeää."

 

Raamatunbiologisessa terminologiassa "sarven" käsite kuvaa valtaa. Suorasukaisuudestaan monien kristittyjenkin kavahtamat Daniel ja Ilmestyskirja kuvaavat viimeisten aikojen opetusmahteja näin: "... ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui." (Dan 7:8.) "Se sarvi heitti totuuden maahan ja mitä se teki, siinä se menestyi." (Dan 8:12.) "Minä näin pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsan sarvet, ja se puhui niin kuin lohikäärme." (Ilm 13:11.) Eläinten maailmassa sarvien koko on usein määräävä tekijä urosten välisessä kilpailussa. Suhteellisen harvoin sarvia käytetään itse taistelun mittelössä, kyse on statuksesta. Vaikka moderni koulunkäynti koulii kyseenalaistamaan painetun sanan, eikä hyväksymään teesejä ex cathedra, sopii edelleen kysyä, mikä trendiriivaajien oppi milloinkin saa Mooseksen istuimen, oppituolin.

 

Sananlaskut 18:17 esittää tämän indoktrinaatioperiaatteen kauniisti: "Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän ." Käräjöiminen jossa vain toista osapuolta kuullaan, ei ole oikeudenistunto vaan pahoinpitely. Villin lännen suosituin revolverimallikin oli nimeltään Colt Peacemaker. Evoluutio- ja alkuperäkeskustelussa tämän ei yleensä anneta tapahtua, vaan oppikirjat kierrättävät jopa 130 vuotta vanhaa väärennöstä paraatitodisteena:

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckel/haeckel.html

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Inocula.htm

 

Kahleissa triumfinäytökseen?

Raamattu kertoo erityisesti ajan loppua kohden tulevan "väkevän eksytyksen valheen kaikella voimalla" (2 Tess 2:9,11). Tieteisusko on voimakkain tämänhetkinen ajattelun ohjaaja. Tieteenfilosofian kauhukakaran Paul Feyerabendin sanoja lainataksemme: "Tiede on paljon lähempänä mytologiaa kuin tieteenfilosofia haluaisi myöntää. Se on eräs ihmisen kehittämistä ajattelun muodoista, eikä välttämättä edes paras. Tiede on nuorin, agressiivisin ja dogmaattisin uskonnollinen instituutio." Mikäli todellakin elämme näitä viimeisiä aikoja, niin väkevän eksytyksen täytyy rakentua sille jo pedatulle moraalisen relativismin alustalle. Suvaitsevaisessa maailmassa suurin Perkele on se, joka sanoo, että on olemassa absoluutteja: niin sanotut hyvä ja paha, oikea ja väärä. Moraalittomuudesta seuraava kärsimys pannaan kuitenkin todistamaan Kaikkivaltiaan ja rakastavan Jumalan olemassaoloa vastaan - kyvytön hempeilijä tai kosminen sadisti.

 

2 Tess 2:8: "Sillä silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tuhoava suunsa henkäyksellä..." Lopulta käräjien toinenkin osapuoli tulee puhumaan avoimesti. Totuuden itsensä ei tarvitse kuin avata suunsa puhuaksensa, hengähtää Väärään Opettajaan päin, niin peli on selvä. Ilm. 1:16: "Ja Hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka". Olet ehkä tottunut näkemään Jeesuksen karitsana, "vaiti kuin lammas keritsijäinsä edessä", tuon fariseusten unohtaman Galileasta nousseen profeetan korulauseen mukaisesti (Jesaja 53).

 

Seuraavassa näytöksessä Nasaretin raksamies kuitenkin on Juudan leijona. Historia on His story, hänen tarinansa. Muistat Vapahtajan ehkä tulleen rauhan merkeissä aasilla ratsastaen. Jatkossa ratsuna toimii valkoinen hevonen. Herra sanoi tulevansa yllättäen "kuin varas yöllä". Hän tulee varastamaan sinulta kaiken. Ensin hän antoi lahjoja, sitten hän ottaa pois. Jos salainen turvasi on maine tai ihmissuhde, hän varastaa sen tullessaan. Jos turvasi on aineellinen hyvä, hän ottaa senkin pois. Mikäli et omista kuin ajallisia aarteita, olet putipuhtailla aamun koittaessa. Itsensä pettämisessä on se huono puoli, ettei ole huijaria, joka tunnustaisi petoksen.

 

Ef 6:12 kertoo, että meillä on taistelu - ei ihmisiä kohtaan joita tulee rakastaa - mutta periaatteita ja valtoja vastaan. Sana taistelu ( pankration) itse asiassa kuuluu: "paininyrkkeily". Tämä oli antiikin olympialaisten säälimättömin kamppailulaji. Oli olemassa kolmea erilaista painia, joista paininyrkkeily oli tarkoitettu spartalais-tyyppisille urhoille. Urheilulajissa oli yksinkertaiset säännöt: niitä ei ollut… Kamppailussa sai käyttää mitä kuristusotteita tai ruhjontaliikkeitä tahansa ja myös kynsiminen tai potkiminen oli sallittu. On olemassa useita antiikinaikaisia todistuksia siitä, miten nyrkkeilijät esimerkiksi nielaisivat urhoollisesti poikkilyödyt hampaansa tai saivat ulkomuotonsa niin pahasti runnelluksi, että saattoi syntyä epäilystä heidän henkilöllisyydestään.

 

"Paininyrkkeilyn" kielikuva (Ef 6:12) muodostaa ongelman lauhkeille uskovaisille, jotka vapaaehtoisesti "antavat itsensä saaliiksi" (Kol 2:8) "järkeisopille ja tyhjälle petokselle, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen". "Saaliiksi antautuminen" merkitsee kirjaimellisesti triumfiin joutumista. Voittajakenraali marssi juhlakulkueessa kotikaupunkinsa läpi ja kuljetti rivistöjensä perässä näytillä pelottavimman näköisiä vankejaan, turvallisesti käsistänsä, jaloistansa ja kaulastansa kahleisiin kiinnitettyinä. Petolliseksi kaupanteon maailman kanssa tekee tässä vertauksessa se, että tällaiset "voittosaatot" päätyivät areenalle, ihmisten ja leijonien katseltaviksi. (2 Kor 2:14.)

 

Wikipediasta ja webistä huolimatta me elämme totuuden löytymisen vaikeuden kannalta aikaa "jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti." (Mk 13:19, Dan 12:1.)

 

 

Sydän on veturi, pää junanvaunu

Ps 14:1 ja 53:2 käyttävät voimakasta kieltä: "Hullu sanoo sydämessään 'ei ole Jumalaa'". (Mooseksen laissa jokainen ankarampi syyte piti vahvistaa kahden tai kolmen todistajan suulla, tässä tapauksessa kahdessa jakeessa.) Ateisti ei ole johdonmukainen ihminen. Perimmältään hän toimii ad absurbum, vastoin tervettä järkeä. Ihminen joko ajattelee valmiiksi elämäntyylinsä, tai elää valmiiksi ajatteluntyylinsä. On kuitenkin hyvä panna merkille, että näiden jakeiden mukaan hän päättää asian sydämessään.

 

Meidän ei siis tule hoitaa ihmisen päätä, vaan sydäntä. Evankelioinnissa Kalkutan köyhä kertoo toiselle, mistä saa leipää. Me olemme syntisiä, mutta juridisesti armahdettuja. Siksi tehtävämme on heijastaa Jumalan rakkautta lähimmäiselle, myös olemalla luja agnostismia, tuota kohteliasta ateismin muotoa, vastaan. Emme saa lyödä ihmistä älyllisesti maahan. On totta, että toisinaan Jeesus oli hyvin ankara (Mt 23), mutta tällöin keskustelun toisena osapuolena ei ollut särkynyt ruoko tai savuttava kynttilä. Mustanaamio on kova koville, sanotaan. Jos Herraa sivallettiin halveksivasti kämmenselällä oikealle poskelle, käänsi hän vasemman posken nyrkille. Tämä ei silti tarkoita, etteikö hän olisi puolustanut muita - haukan lailla. Jumalan valtakunta on erilainen. Täällä köyhillä on valtakunta, heikot väkeviä, kuurot kuulevia ja väittelyn häviäjät usein voittajia. Ihmisen vakuuttumisen varsinaisena käännekohtana ovat mitä omituisimmat, lapsellisimmat ja sydämellisimmät jakeet, jalatkin ovat suloiset jos joku vain vaivautuu viemään maratoninviestiä syrjäkyliin vaikeakulkuisille vuorille, kuten kampuksille tai vanhainkotien vuodeosastoille.

 

Hp 11:3: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Suurin osa meistä tietää ainoastaan lainausmerkeissä, että maapallo on pyöreä. Vaikka näyttö olisikin luomisen puolella ja Mestari olisikin tietänyt luonnon rakenteet, korosti hänkin silti uskon aspektia. Meidän piti ensin uskoa vanhempiamme tai opettajiamme tuon väittämän suhteen. Skeptisyys ja kyynisyys pystyy lähinnä repimään maahan muiden rakentamaa. Toisaalta ateismikin on usko, kouristuksenomainen usko. Miltei aina takana ei suinkaan ole jumalankieltäminen, vaan kapina nimenomaan kristinuskon ilmoittamaa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa vastaan.

 

Tieteen kulta-aika

"Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta, paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa. Minun puheeni ja saarnani eivät olleet kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan." (1 Kor 2:1-5.)

 

Paavali ei silti tarkoittanut, etteikö usko perustuisi johonkin. Se todellakin perustuu, historiaan ja arkeen. Ainoastaan viisaiden ihmisten retoriikkaan, puhetaitoon, Paavali varoi uskon ankkuria laskemasta. On hankkeita, joita ei viedä eteenpäin voimalla. Ei, vaikka käytössä olisi musertava argumenttikin. Tietty ryhmä hylkäsi Jeesuksen sanoman, koska hän ei täyttänyt Vanhan Testamentin profetioita synnyinseutunsa suhteen. Jeesus olisi voinut huomauttaa olleensa syntynyt profetioiden mukaisesti Beetlehemin kaupungissa, kuninkaalliseen Daavidin sukuun, mutta piti jostakin syystä parempana jättää asia kertomatta.

 

Evankeliumin vastaanottaminen uskolla on Luojan kannalta samanlainen nöyryytys, kuin Vapahtajan pysyminen ristillä kun hänelle huudettiin: "Astukoon nyt alas ristiltä, jos on kerran Jumalan poika. Evankeliumeissa annetaan ymmärtää, että syntymästänsä lähtien Jeesuksen esikuntakomppanian enkelit, adjutantti Gabriel etunenässä, olisivat milloin tahansa olleet hänen käytettävissään. "Enemmän kuin" 12 legioonaa enkeliä pysyi kuitenkin taistelun alusta loppuun reservissä. Legioona oli suurin roomalainen joukko-osasto, joka vastasi omaa prikaatiamme.

 

Tunnusomainen piirre Herrassa oli, että hän ei uskoutunut epäuskoiselle mielelle, mielelle joka etsii verukkeita olla uskomatta. Joiltakin hän kätkeytyi. Faarao paadutti ensin itse kuusi kertaa sydämensä. Sen jälkeen paaduttamiset hoitikin neljä kertaa Jumala, jolloin lopputulos oli perikato. First he would not, then he could not. (Sama jako kuuteen ja neljään kätkeytyy esimerkiksi kymmenessä käskyssä kuuteen ihmisiä koskevaan ja neljään suoraan Jumalaa koskevaan käskyyn.) Snl. 4 kuvaa, miten toisen polku kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka, toinen taas ei lopulta edes erota pimeässä, mihin kompastui.

 

Epäusko johtaa epätietoisuuteen, tarkoituksettomuuteen ja hämmennykseen. Ihmiselle, joka olisi tahtonut uskoa, mutta epäili, Jeesus antoi lisäinformaatiota. Epäilyssä ja epäuskossa on enemmän kuin aste-ero. Tuomas rakasti, mutta oli synkkämielinen pessimisti. "Menkäämme nyt sinne, kuollaksemme hänen kanssansa" (Joh 11). Uskoutuminen altistaa vahingoittumiselle. Tuomas sai näyttönsä vasta pahimpien pelkojensa käytyä toteen, harkitessaan jo seurakunnasta vetäytymistä - toiset eivät silloinkaan. "Sentähden että sinä näit, sinä uskot. Autuaita ovat ne jotka eivät näe, ja silti uskovat." (Joh 20:29.)

 

Inhimillisellä viisaudella oli kuitenkin kerran tilaisuutensa: "Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat... Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." (1 Kor 1:21, 25.)

 

Mikä oli tuo aika, jolloin Jumalaa opeteltiin tuntemaan "viisauden avulla" ilman uskoa? Hankkeen epäonnistumisesta huolimatta voi kysyä: mihin ajanjaksoon tieteen ja teknisten innovaatioiden todellinen kulta-aika sijoittui? Eeden merkitsi "viehätystä" ja Vedenpaisumusta edeltäneestä "antediluviaanisesta" Nooan maailmasta annetaan väkivaltaisuudesta huolimatta korkeakulttuurinen kuva. Nebukadnessarin unen patsaassakin pää oli kultaa ja myöhemmät kulttuurit romurautaa ja savea. Olen pohtinut Kadonnutta Maailmaa osin biotieteiden ainejärjestölehtiinkin päässeissä esseissä:

http://www.helsinki.fi/~pjojala/Flintstones.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/rakennelmat.htm

http://www.helsinki.fi/~pjojala/luolaneron_klaani.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Tinshemet.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/gigantismi.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Kansojen_Taulu.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/veden_viemaa.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/job.htm  

1 Tim 6:20: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä." Rakas lukija! Muistathan, että eilisen tieto on huomisen pseudotiede. Älä antaudu triumfikulkueeseen. Älä leikittele pankrationissa.

 

Pauli.Ojala@gmail.com

http://www.kp-art.fi/default.htm

 

 

www.kp-art.fi/cgi-bin/suurikokoiset_tn.pl

http://www.kp-art.fi/default.htm

 



 

http://www.kp-art.fi/default.htm

Sukupuutto

Geologinen Sandwich

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!