Takaisin
Ajatusvarikolle
Dinoglyfit:
Etuoikeutettu Planeetta: Maa
Priviledged Planet Earth
Maapallo ja sen suhde aurinkoon ja kuuhun ovat juuri sopivat elämää varten. Planeetan täytyy täyttää useita vaatimuksia, jotta monimutkainen elämä olisi mahdollista. Todennäköisyys, että nämä vaatimukset täyttyisivät sattumalta, on valtavan pieni. Niin pieni, että kaiken takana täytyy olla suunnittelija.
1. Auringon massa: Jos suurempi, aurinko palaisi liian nopeasti. Jos taas pienempi, vuorovesivoima pysäyttäisi maapallon pyörimisen.
2. Auringon väri: Jos punaisempi tai sinisempi, fotosynteesi olisi tehotonta.
3. Painovoiman voimakkuus: Jos vahvempi, ilmakehään jäisi liikaa ammoniakkia ja metaania. Jos taas heikompi, ilmakehä menettäisi liikaa vettä.
4. Maan etäisyys auringosta: Jos kauempana tai lähempänä, maapallo olisi joko liian kylmä tai liian kuuma vakaalle veden kierrolle.
5. Maan akselikallistuma: Jos suurempi tai pienempi, lämpötilaerot maapallon pinnalla olisivat liian suuret.
6. Maapallon kiertoradan epäkeskisyys: Jos suurempi, vuodenaikojen lämpötilavaihtelut olisivat liian suuret.
7. Maapallon pyörähdysaika. Jos pidempi, päivittäiset lämpötilavaihtelut olisivat liian suuret. Jos lyhyempi, tuulien nopeudet olisivat liian suuria.
8. Maapallon valonheijastuskyky: Jos suurempi, mannerjäätiköiden jäätyminen olisi liian nopeaa. Jos pienempi, kasvihuoneilmiö vahvistuisi.
9. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvihuoneilmiö olisi liian voimakas. Jos pienempi, kasvit eivät voisi yhteyttää tehokkaasti.
10. Vesihöyryn määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvihuoneilmiö olisi liian suuri. Jos pienempi, sademäärät olisivat liian vähäisiä monimutkaiselle elämälle.
11. Ilmakehän salamoinnin määrä: jos suurempi, liikaa tuhoa. Jos pienempi, ilmakehän typpeä ei saataisi tarpeeksi käyttökelpoiseen muotoon.
12. hapen määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvit ja hiilivedyt palaisivat liian nopeasti. Jos pienempi, monimutkaisilla eläimillä ei olisi tarpeeksi happea hengitykseen.
13. Seisminen toiminta: Jos enemmän, liikaa eliöitä tuhoutuisi. Jos vähemmän, merenpohjan ravinteita ei saataisi kierrätettyä mantereille eikä karbonaateista irtoaisi tarpeeksi hiilidioksidia.
14. Kuun painovoiman vaikutus: Jos vahvempaa, kuun vaikutus merien vuorovesiin, ilmakehään ja maapallon pyörimisnopeuteen olisi liian vahva. Jos heikompaa, akselikallistuman muutokset johtaisivat ilmakehän epävakauteen, ravinteiden kuilku mantereilta mereen ja toisinpäin olisi riitämätöntä, sekä magneettikenttä olisi liian heikko.
15. Jupiterin etäisyys ja massa: Jos etäisyys suurempi tai massa pienempi, maapalloon osuisi liikaa asteroideja. Jos etäisyys pienempi tai massa suurempi, maapallon kiertorata tulisi epävakaaksi.
16. Suurten planeettojen ratojen epäkeskisyydet: Jos suurempi, maapallon rata kulkisi pois elämän vaatimalta alueelta.
17. Ilmakehän paine: Jos pienempi, nestemäinen vesi höyrystyisi liian helposti ja tiivistyisi liian harvoin. Jos suurempi, nestemäinen vesi ei höyrystyisi riittävän helposti maaeläimille, liian vähän valoa ja UV-säteilyä pääsisi maapallon pinnalle.
Lainaus Uusi Tie -lehden Apologia-liitteestä 2.5.2008: www.uusitie.com
Lisätietoja: Gonzales & Richards. Priviledged Planet, samanniminen DVD-dokumentti, http://www.reasons.org/resources/apologetics/design_evidences/200406_fine_tuning_for_life_on_earth_shtml
Jos katsomme maailmankaikkeuden syntyneen tyhjästä,
voisi luonnonvakioillakin olettaa olevan täysin sattumanvaraiset arvot. Mikään
ei kuitenkaan olisi kauempana totuudesta. Luonnonlait ovat itse asiassa varsin
epäluonnollisia.
Paitsi biologia sisäänrakennettuine muuntelukoneistoineenkin,
myös itse materia todistaa Luojasta. Luonto on luo-nto. Aine toimii ainoastaan
hämmästyttävän pienessä luonnonlakien marginaalissa. Lailla on laatijansa,
säännöillä säätäjänsä. Miksei näin olisi luonnonlakienkin kohdalla? Luonnonlakeja
keksittäessä kaavoista löydettiin enemmän kuin tiedemies niihin tarkoittikaan.
Ne eivät olleet ainoastaan malleja!
Jokainen tietää, etteivät Vanhan Testamentin
juutalaiset olleet ainoa ryhmä, joka uskoi johonkin jumalaan. Luonnonkansojen
maailmassa luonnon tapahtumilla ei ollut omia lakejaan, vaan yksittäiset ilmiöt
johtuivat jumalien oikuista. Tänään raamatullinen usko erottuu länsimaissa
uskona yliluonnollisuuteen, mutta ennen se erottui päinvastaisesta syystä:
jumaluuksia vähättelevänä, pelkistettynä maailmankuvana.
Maailma Raamatun ympärillä on heilahtanut
keijukaisista materialismiin. Toki ympäristön opit ovat molemmissa tapauksissa
imeytyneet myös seurakuntaan ja toki Raamatun Jumalakin puuttui toisinaan
luomakuntansa tapahtumiin, mutta yliluonnollinen interventio oli aina poikkeus
säännöstä ja yleensä Kaitselmuksen väitettiin toteutuneen luonnollisia
reittejä. Poikkeuksellisissakin tilanteissa toinen kuuli taivaasta Jumalan
puheen – toinen vain ukkosen.
”Siihen aikaan alettiin avuksi huutamaan Herran
nimeä”
kaikuu Genesis 4:26:ssa jo historian aamuhämärästä. Tämä oli merkittävä
virstanpylväs yliluonnollisten tapahtumien suhteen. Genesiksen alkutapahtumien
jälkeen Jumalaa ei enää nähty. Raamatullisen maailmankuvan pohjalla oli Jumalan
asettamat ja taustalla toimivat Jobin kirjan ”taivaan lait”:
”Tunnetko taivaan
lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?” (Job 38:33)
”Ylistäkää häntä,
aurinko ja kuu. Ylistäkää häntä kaikki kirkkaat tähdet. Ylistäkää häntä te
taivasten taivaat ja vedet taivasten päällä. Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski, ja ne
tulivat luoduiksi. Ja hän asetti ne olemaan aina ja iankaikkisesti; ja hän
antoi niille lain, josta ne eivät poikkea.” (Ps 148:3-6.)
Pieni, monesti huomaamatta jäävä seikka, joka
vahvistaa käsitystä maasta suunnittelun keskipisteenä, on täydellinen auringonpimennys. Samanlaisia auringonpimennyksiä ei
näy muissa aurinkokuntamme osissa. Auringon halkaisija on täsmälleen 400 kertaa
kuun halkaisijaa suurempi ja kuu on tarkalleen 400 kertaa lähempänä Maata kuin
Aurinko. Tämä on syynä siihen että taivaankappaleet näyttävät yhtä suurilta.
(Kuun ollessa lähimpänä maata sen kiekko tosin on 14 % suurempi kuin sen
ollessa kaukaisimmassa pisteessään. Kuu voi varjostaa aurinkoa kokonaan
korkeintaan kahdeksan minuuttia. Kuu loittonee Maasta nykyään noin 4-
Kuu peittää auringon täsmällisesti taaksensa.
Kaikki auringonpimennykset eivät ole täydellisiä vaan varjo kulkee vain
Aurinkoa viistäen. Täydellisen pimennyksen sattuessa varjo on niin tarkka, että
sen aikana voidaan jopa tutkia auringon liekkien eli koronan korkeutta! Aurinko
on satoja miljoonia kertoja suurempi kappale kuin Kuu, ja välimatkat
avaruudessa ovat huikeat. (Auringon sisään mahtuisi 1.3 miljoonaa Maapalloa ja
Auringon halkaisijalle 110 maapalloa jonoon.)
Esimerkki on vakuuttava siksi, että ei ole
olemassa mitään voimaa eikä vuorovaikutusta, joka tekisi kytkykaupan Auringon
ja Kuun välillä. Ei ole mitään syytä, miksi kokoluokkien ja etäisyyksien
pitäisi aiheuttaa tarkka auringonpimennys Maan pinnalla kymmenen sentin
silmienvälillä. (Kuun ollessa kauimpana Maasta, on sen etäisyys
Vuodessa voi olla korkeintaan seitsemän
pimennystä: joko viisi auringon ja kaksi kuunpimennystä tai sitten neljä
auringon ja kolme kuunpimennystä. Se nyt ei tosin raastuvassa mitään merkitse.
Elämän edellytyksiä ovat mm. Maan vakaa lämpötila ja
hiilidioksidin oikea määrä. Lisäksi planeetta tarvitsee sopivan määrän raskaita
alkuaineita ja nestemäisen metalliytimen. Jos vahva ydinvoima olisi vain
muutaman prosentin voimakkaampaa, polttaisi Aurinko kaiken vetynsä alle
sekunnissa. Muuttamalla aavistuksen verran jonkin perusvoiman suuruutta tai
jonkin perushiukkasen massaa, päädytään kosmoksiin, joissa ei muodostu
galakseja, tähtiä tai planeettoja. Ns. kosmologinen vakio kuvaa tyhjän avaruuden
aiheuttamaa omituista luotaantyöntävää voimaa. Vakio on käsittämättömät 10123
kertaa pienempi kuin sen kvanttiteorian mukaan pitäisi olla (Tähdet ja Avaruus 7/2000 s. 24-28). Luvussa on ykkösen jälkeen 123 kappaletta nollia.
Englannin hoviastronomi Martin Reesin (WSOY 2001) kirjassa Avaruuden avainluvut esitellään kuusi luontoa rajaavaa ehtoa, jotka
voi kiteyttää aineen pienimpien osasten välisiin voimiin sekä säteilyn määrään
ja vuorovaikutukseen liittyvinä lukuina. Jos nämä luonnonvakiot muuttuisivat
prosentinkin, mitään ei voisi olla olemassa. Ei tähtiä, ei niiden energiaa, ei
tiettyjä alkuaineita, eikä minkäänlaista elämää. Osa näistä kuudesta ehdosta
ovat tiukkoja aina kahdeksanteen desimaaliin saakka!
Monisoluisen elämän kehitys olisi vaatinut tilastollisesti
ottaen hyvin pitkän kauden ilman suurten meteoriittien törmäyksiä. Kemiallisen
evoluution ja bioinformaation kasaantumisen teoreettisesta mahdollisuudesta
tosin kiistellään, vaikka sille antaisi äärettömänkin ajanjakson. Ernst
Haeckelin kymmenien kuvien sarjaa elämän alituisesta spontaanista
muovautumisesta elottomasta kipsistä valtamerten pohjalla kierrätettiin yli 50
vuotta, 20-luvulle saakka. Olen törmännyt näihin nk. Moneron/Monera –eliöihin
vielä 2000-luvun suomalaisessa biologian valintakokeen preppauskurssin eri
kurssikirjat integroivassa oppimateriaalissakin. On turha puhua, että Louis
Pasteur olisi poistanut evoluutiosta spontaanin alkusynnyn tuoman nosteen
sterilisaatiokokeillaan 1959-1962. Suuri yleisö ei ollut niistä kiinnostunut, olihan
vuosisadat opetettu matojen, hiirien, skorpionien ja kärpästen sikiävän
itsestään kellareissa, lumpuissa ja raadoissa. Popularisaation suoranaisista
tiedevilpeistä ja rahvaan harhaanjohtamisesta ei sen enempää tässä.
Maapallo sijaitsee suurin piirtein oikealla
etäisyydellä auringosta. Mene lähemmäksi ja pala. Mene kauemmaksi ja jäädy.
Omasta Kuustamme voimme oppia miten saattaisi käydä, jos kiertäisimme lähempänä
aurinkoa, vaikka se ei olisi kuumakaan: Kuu on sidottu maapalloon niin
tiukasti, että se kääntää meille aina vain toisen poskensa.
Jos siis Maa olisi lähempänä aurinkoa, se ei
välttämättä pyörisi akselinsa ympäri, jolloin ei olisi vuorokaudenaikojen
vaihtelua, jolloin ei olisi auringonlaskuja, jolloin ei olisi Tuulen Viemää - jolloin täällä ei voisi
edes elää! Tätä oivallusta kutsutaan antrooppiseksi periaatteeksi.
Periaatetta on kuitenkin pikkusieluisen proosallisesti arvosteltu
kehäpäättelystä. Jos muuttaa yhden perusvoiman suuruutta, muuttuu toinenkin ja
maailma vain näyttäisi erilaiselta, sanovat saivartelevat kriitikot. Venus
kuitenkin pyörii ja Tuulen Viemää alkaa sanoin: ”Scarlett O’Hara ei ollut
kaunis, mutta sitä harvoin tulivat huomanneeksi ne, jotka joutuivat hänen
viehätysvoimansa lumoihin.”. Aurinkovuoden pituus on Venuksella ja Merkuriuksella
vain lyhyempi maahan verrattuna. Merkurius sen sijaan ei käännä toista
poskeansa Auringon lyötäväksi. Sillä puolella planeettaa lyijyn kylmä sydän
sulaisi juoksevaksi kuin vesi, kun taas toisella puolella vallitsee ikuinen
talvi, vieläpä ilman japanilaisia kaamosturisteja (toistaiseksi).
Katsoipa tutkija sitten mikroskooppiin tai
teleskooppiin (kreikk. scopee,
katsoa) niin maailmankaikkeuden joka tasolla esiintyy hierarkkiaa ja järjestystä.
Nykyaika tahtoo korostaa ”kaaosta”, mutta kreikassa sen vastakohta oli
”kosmos”, järjestys. (Vrt. kosmetiikka, paikkojen laittaminen järjestykseen.)
Preussilainen järjestys näyttää siis pitävän paikkansa jopa tähtijoukkojen
suhteen, sitä mukaa kuin niitä opimme tuntemaan. Uusien havaintojen mukaan
galaksit ovat sijoittuneet avaruuteen suhteellisen säännöllisin välimatkoin
kuin reikäjuuston reiät (Tiede
2000 4/1999 s. 17).
Katso kerettiläinen teoria Eläinradan tähtikuvioiden alkuperäisestä, pedagogisesta,
merkityksestä: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Horoskoopit.htm
Big Bang eli alkuräjähdys ei
säännönmukaisuutta selitä. Heinäntekojärki sanoisi että mitä suurempi räjähdys,
sitä suurempi epäjärjestys. Alkuräjähdyksen kannattaja joutuu selittelemään
myös sitä omalaatuista ilmiötä, että aurinkokunnassamme kuusi kuuta kiertää
rataansa eri suuntiin kuin muut. Venus pyörii tämän lisäksi akselinsa ympäri
eri suuntaan ja myös hyvin hitaasti muihin planeettoihin nähden. Todellinen
alkuräjähdys on biologinen, kuten muualla on Kambrin fossiiliräjähdyksestä
osoitettu.
Mikäli avaruustutkimus jotakin on paljastunut, niin
sen, että aine ei ole jakaantunut tyhjään avaruuteen tasaisesti eikä
esiintyessäänkään ole homogeenistä. Maailmankaikkeuden aineen tiheyserot ovat
valtavia. Suurin osa tilasta on tyhjää, kun taas toisiin pisteisiin on
kohdistunut valtava massa. Ruokalusikallinen neutriinotähteä nostaisi
vaakakupissa ilmaan maapalloja kuin sumo balleriinoja.
Kuitattakoon asia Raamatun toisen luvun ensimmäisella
jakeella: ”Niin
tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.” ”Joukko” kuvaa
järjestyksessä olevaa, komean kaunista, määrättyjen lakien mukaan toimivaa
joukkoa ja on varsinaisesti sotilastermi. (Eräs Jumalan nimistä Vanhassa
Testamentissa onkin ”joukkojen Jumala”, Herra Sebaot.) (Hugh Ross, Astronomical evidences
for a personal, transcendent God. The Creation hypothesis. Intervarsity press 1993 s. 147;
Donald Hamilton, The Spectral Evolution of Galaxies: Part I, An Observational
Approach. Astrophysical Journal
297 (1985): 371-389).
Lähes kaikkien tunnettujen galaksien on havaittu
olevan ”keski-ikäisiä”, ikään kuin käyttöiässään. Joskus on esimerkiksi
väitetty spiraaligalaksien olevan vasta ensimmäisellä kierroksella tiiviin
rakenteensa vuoksi. Tiedä häntä.
Mitä kauemmaksi Linnunradan keskustasta mennään,
sitä suuremmiksi kiertonopeudet nousevat. (Oman linnunratamme kierros tosin
kestää 240 miljoonaa vuotta reippaasta
Kaikki kappaleet vetävät toisiaan puoleensa
näkymättömin sitein. Mikä tämä ”liima” on tai minkälainen hiukkanen tai aallonpituus
sitä välittää, on Newtoneista huolimatta täysi arvoitus. Matemaattisesti tämä
tuntematon voima on luvattoman helppo käsitellä. Kappaleet nimittäin vetävät
toisiaan puoleensa voimalla, joka on kääntäen verrannollinen niiden välimatkan
neliöön. Painovoima = 1/ erottava välimatka2 (neliöön). Monen
tutkijan mielestä tämä luku ”
Negatiivisesti varattu elektroni kiertää
positiivisesti varattua ydintä, jossa sen vastapari on täsmälleen samansuuruisesti,
mutta vastakkaismerkkisesti varattu protoni. Partikkeleilla on siis
samansuuruinen varaus - muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.
Aalto-ominaisuuksistaan huolimatta elektronilla on
myös havaittavissa oleva massa. Protoni on kooltaan lähes 2000 kertaa
elektronia suurempi ja sisältää energiaa noin miljardin elektronivoltin verran.
Protonin ja elektronin keskinäinen sähköinen vetovoima on 2x1039 kertaa voimakkaampi, kuin niiden keskinäinen
painovoima. Voisi kysyä myös, miksei negatiivisesti varautunut elektroni syöksy
positiivisesti varattuun ytimeen, vastakkaismerkkiset hiukkaset kun vetävät
toisiansa puoleensa. Klassinen vastaus on, että elektronilla on niin suuri
nopeus ydintä kiertäessään, että tangentiaalinen voima ja ytimeen vetävä voima kumoavat
tarkalleen toisensa. Tällaisen tasapainon alkuperäinen asettaminen ei
mielestäni ole mitenkään itsestäänselvää.
Tarkasti
ottaen ei voi sanoa, että alkeishiukkasissa olisi kyseessä vain partikkelit tai
kappaleet. Elektronin luonnetta selitettäessä on pakko tuoda apuun
aaltoyhtälöt, mutta koska en hallitse aihetta, unohdettakoon se tässä
yhteydessä. Kvanttimekaniikassa ilmiö selitetään siten, että elektronin ratojen
energiatilat ovat kvantittuneet. Tässä mallissa elektronin radat ovat kuin
juoksuradat lyhyen matkojen yleisurheilussa: kilpailijalle on varattu jokin
tietty rata, eikä ratojen välissä voi juosta. Elektronin sanotaan tavallaan
resonoivan ytimen kanssa seisovassa aallossaan, värähtelevän samalla
taajuudella. Mallin ongelmakohtia on esimerkiksi se, miksei elektroni menetä
koko ajan energiaansa liikkuessaan ja hivuttaudu sen tähden itsestään ytimeen
päin. Kvantittuminen tarkoittaa, että Luoja tykkäisi tanskalaisista
leegopalikoista. Sekä aine, että biologinen informaatio RNA:n välittämine DNA-koodeineen
on digitoitua. Samaan sävyyn omakin tekniikkamme on siirtymässä bittivuossaan
lopullisesti analogisista digitaalisiin
ja eksplisiittisesti määriteltyihin tietueisiin.
Mikäli klassisella mallilla on edes joitakin
ansioita, niin ongelman voi ymmärtää avaruusmatkailun suoman esimerkin avulla:
jotta jotakin taivaankappaletta lähestyvä satelliitti saataisiin kiertämään
kohdettansa, pitää satelliitin osua kiertoradalleen erittäin pienessä nopeuden,
etäisyyden ja tulokulman marginaalissa. Avaruustutkijat käyttävät itse asiassa
tätä periaatetta hyväksi ohjatessaan satelliitin sivuuttamaan jotakin matkan
varrella olevaa taivaankappaletta hieman kauempaa. Tällöin satelliitti muuttaa
hieman suuntaa, mutta taivaankappaleen siihen kohdistama voima tuo satelliitille
lisää nopeutta maasta poistuvaan suuntaan nähden. Ainakaan taivaankappaleiden
liikkeiden suhteen kvanttimekaanikot eivät tule sekoittamaan ympyröitämme: on
melko hyvää tuuria, että kuumme liikkuu nykyisellä nopeudellaan. Mikäli kuu
liikkuisi nopeammin, vetäisi se mutkansa suoriksi, mikäli laiskemmin,
romahtaisi se maahan.
Säännönmukaisten kiteiden muodostumista esimerkiksi
symmetrisissä lumihiutaleissa on ollut tapana käyttää esimerkkinä informaation
syntymisestä itsestään. Asian voisi kuitenkin nähdä toisellakin tapaa.
Harrastelija-kivenhiojana itseeni on aina tehnyt epäorgaanisen luonnon puolelta
vaikutuksen kvartsisikermät. Ruman, pyöreän akaattikiven ontosta sisustasta voi
paljastua luonnostaan kidemuotonsa mukaan muotoutuneita ”obeliskeja.” Kaunis
kide muodostuu yksinomaan aineen sisäisen rakenteen vuoksi, ilman ulkopuolista
informaatiota tai työstöä. Kiteitä esitellessä asiaan vihkiytymättömät
luulevatkin niitä yleensä käsin hiotuiksi.
Mineraalien ja kauneimpienkin jalokivien kemiallinen
koostumus, ehkä alkuperäkin, osataan tänään selittää, enkä väitä ettäkö kaikki
nämä olisivat välttämättä olleet ihailtavinamme luomisesta lähtien. Tässä
kohden argumentti on kuitenkin aineen sisäinen rakenne sekä jo kvanttitasolla
määräytyvä symmetria. Yhdisteet ovat saattaneet käydä läpi metamorfoosin
(muodonmuutoksen) alkuaikojen katastrofissa. Kuitenkin ne minimaalisen pienet
aikaluokat, joilla nykyään kyetään valmistamaan esimerkiksi synteettisiä
korundeja, kertovat etteivät miljardien vuosien aikamäärät ole välttämättömiä,
jos olosuhteet vain ovat tarpeeksi ankarat.
Johtopäätökset
Fyysikot sanovat hyvää yhtälöä ”kauniiksi.”
Parhaiten maailmaa kuvaavat yhtälöt ovat juuri tällaisia, pelkistettyjä ja
toimivia.
Harhaanjohtavan kristillisen pintasilauksen omaava,
Hodgesin tautia sairastava tähtitieteilijä Steven
Hawkins joutuu puhesyntetisaattorinsa avulla kysymään modernin fysiikan
löytöjen äärellä: ”Mikä puhaltaa hengen näihin yhtälöihin?”
Ludwig
Boltzmann
huudahti aikoinaan J.C. Maxwellin yhtälöiden äärellä: ”Jumalako
nämä on kirjoittanut!”
Juutalaissyntyinen, ensimmäisen radiosähkeen
lähettänyt Heinrich Hertz taas
tunnustaa Kelvinin, Faradayn ja
Maxwellin laatimien yhtälöiden edessä: ”Emme voi paeta tunnetta, että näillä
yhtälöillä on todellisuus ja älykkyys itsessään, että ne ovat viisaampia kuin
me olemme, jopa viisaampia kuin keksijänsä, ja että me saamme niistä enemmän
irti kuin mitä niihin on kirjoitettu.” (Päiviö Latvus, Luonnonmysteerien
tuolla puolen. Yliopisto 7/98 s 35.)
Aikansa johtava agnostikko John Tyndall kirjoitti voittoisalle Faradaylle: ”Ajattelen usein,
että hyvän kristityn ominaisuudet ovat juuri niitä, jotka ovat oleellisia
tiedemiehelle, joiden on ennen kaikkea tultava ‘kuin pieniksi lapsiksi’.”
Tieteen innovatiivinen valtakunta on lasten
kaltaisten. ”Ellette tule lasten kaltaisiksi, ette pääse sinne sisälle.”
Pauli.Ojala@gmail.com
M.Sci. Master of Sciing
Subway Scientist, Pneumology
Gsus Industry
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
ûMÿMû
If Gravitation would stop to exist NOW! When would it be seen in a remote star?
Straight via tangentia.
Light years are not a measure of time or history, but of distance.
Even the speed of light may not be constant, after all, and may decay asymptotically to 300 000 km/s.
In contrast to the Photon, the "Graviton" has not been even found yet. It is so fast. The short hystery of time.