Takaisin Ajatusvarikolle
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyfit:

Etuoikeutettu Planeetta: Maa

Priviledged Planet Earth

 

Maapallo ja sen suhde aurinkoon ja kuuhun ovat juuri sopivat elämää varten. Planeetan täytyy täyttää useita vaatimuksia, jotta monimutkainen elämä olisi mahdollista. Todennäköisyys, että nämä vaatimukset täyttyisivät sattumalta, on valtavan pieni. Niin pieni, että kaiken takana täytyy olla suunnittelija.

 

1. Auringon massa: Jos suurempi, aurinko palaisi liian nopeasti. Jos taas pienempi, vuorovesivoima pysäyttäisi maapallon pyörimisen.

2. Auringon väri: Jos punaisempi tai sinisempi, fotosynteesi olisi tehotonta.

3. Painovoiman voimakkuus: Jos vahvempi, ilmakehään jäisi liikaa ammoniakkia ja metaania. Jos taas heikompi, ilmakehä menettäisi liikaa vettä.

4. Maan etäisyys auringosta: Jos kauempana tai lähempänä, maapallo olisi joko liian kylmä tai liian kuuma vakaalle veden kierrolle.

5. Maan akselikallistuma: Jos suurempi tai pienempi, lämpötilaerot maapallon pinnalla olisivat liian suuret.

6. Maapallon kiertoradan epäkeskisyys: Jos suurempi, vuodenaikojen lämpötilavaihtelut olisivat liian suuret.

7. Maapallon pyörähdysaika. Jos pidempi, päivittäiset lämpötilavaihtelut olisivat liian suuret. Jos lyhyempi, tuulien nopeudet olisivat liian suuria.

8. Maapallon valonheijastuskyky: Jos suurempi, mannerjäätiköiden jäätyminen olisi liian nopeaa. Jos pienempi, kasvihuoneilmiö vahvistuisi.

9. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvihuoneilmiö olisi liian voimakas. Jos pienempi, kasvit eivät voisi yhteyttää tehokkaasti.

10. Vesihöyryn määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvihuoneilmiö olisi liian suuri. Jos pienempi, sademäärät olisivat liian vähäisiä monimutkaiselle elämälle.

11. Ilmakehän salamoinnin määrä: jos suurempi, liikaa tuhoa. Jos pienempi, ilmakehän typpeä ei saataisi tarpeeksi käyttökelpoiseen muotoon.

12. hapen määrä ilmakehässä: Jos suurempi, kasvit ja hiilivedyt palaisivat liian nopeasti. Jos pienempi, monimutkaisilla eläimillä ei olisi tarpeeksi happea hengitykseen.

13. Seisminen toiminta: Jos enemmän, liikaa eliöitä tuhoutuisi. Jos vähemmän, merenpohjan ravinteita ei saataisi kierrätettyä mantereille eikä karbonaateista irtoaisi tarpeeksi hiilidioksidia.

14. Kuun painovoiman vaikutus: Jos vahvempaa, kuun vaikutus merien vuorovesiin, ilmakehään ja maapallon pyörimisnopeuteen olisi liian vahva. Jos heikompaa, akselikallistuman muutokset johtaisivat ilmakehän epävakauteen, ravinteiden kuilku mantereilta mereen ja toisinpäin olisi riitämätöntä, sekä magneettikenttä olisi liian heikko.

15. Jupiterin etäisyys ja massa: Jos etäisyys suurempi tai massa pienempi, maapalloon osuisi liikaa asteroideja. Jos etäisyys pienempi tai massa suurempi, maapallon kiertorata tulisi epävakaaksi.

16. Suurten planeettojen ratojen epäkeskisyydet: Jos suurempi, maapallon rata kulkisi pois elämän vaatimalta alueelta.

17. Ilmakehän paine: Jos pienempi, nestemäinen vesi höyrystyisi liian helposti ja tiivistyisi liian harvoin. Jos suurempi, nestemäinen vesi ei höyrystyisi riittävän helposti maaeläimille, liian vähän valoa ja UV-säteilyä pääsisi maapallon pinnalle.

 

Lainaus Uusi Tie -lehden Apologia-liitteestä 2.5.2008: www.uusitie.com

Lisätietoja: Gonzales & Richards. Priviledged Planet, samanniminen DVD-dokumentti, http://www.reasons.org/resources/apologetics/design_evidences/200406_fine_tuning_for_life_on_earth_shtml

 

Pauli.Ojala@gmail.com

 

LUOTU LUONTO JA LUOJANLAIT

 

 

 

Jos katsomme maailmankaikkeuden syntyneen tyhjästä, voisi luonnonvakioillakin olettaa olevan täysin sattumanvaraiset arvot. Mikään ei kuitenkaan olisi kauempana totuudesta. Luonnonlait ovat itse asiassa varsin epäluonnollisia.

 

Paitsi biologia sisäänrakennettuine muuntelukoneistoineenkin, myös itse materia todistaa Luojasta. Luonto on luo-nto. Aine toimii ainoastaan hämmästyttävän pienessä luonnonlakien marginaalissa. Lailla on laatijansa, säännöillä säätäjänsä. Miksei näin olisi luonnonlakienkin kohdalla? Luonnonlakeja keksittäessä kaavoista löydettiin enemmän kuin tiedemies niihin tarkoittikaan. Ne eivät olleet ainoastaan malleja!

                     

Jokainen tietää, etteivät Vanhan Testamentin juutalaiset olleet ainoa ryhmä, joka uskoi johonkin jumalaan. Luonnonkansojen maailmassa luonnon tapahtumilla ei ollut omia lakejaan, vaan yksittäiset ilmiöt johtuivat jumalien oikuista. Tänään raamatullinen usko erottuu länsimaissa uskona yliluonnollisuuteen, mutta ennen se erottui päinvastaisesta syystä: jumaluuksia vähättelevänä, pelkistettynä maailmankuvana.

 

Maailma Raamatun ympärillä on heilahtanut keijukaisista materialismiin. Toki ympäristön opit ovat molemmissa tapauksissa imeytyneet myös seurakuntaan ja toki Raamatun Jumalakin puuttui toisinaan luomakuntansa tapahtumiin, mutta yliluonnollinen interventio oli aina poikkeus säännöstä ja yleensä Kaitselmuksen väitettiin toteutuneen luonnollisia reittejä. Poikkeuksellisissakin tilanteissa toinen kuuli taivaasta Jumalan puheen – toinen vain ukkosen.

                     

”Siihen aikaan alettiin avuksi huutamaan Herran nimeä” kaikuu Genesis 4:26:ssa jo historian aamuhämärästä. Tämä oli merkittävä virstanpylväs yliluonnollisten tapahtumien suhteen. Genesiksen alkutapahtumien jälkeen Jumalaa ei enää nähty. Raamatullisen maailmankuvan pohjalla oli Jumalan asettamat ja taustalla toimivat Jobin kirjan ”taivaan lait”:

 

”Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?” (Job 38:33)

 

”Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu. Ylistäkää häntä kaikki kirkkaat tähdet. Ylistäkää häntä te taivasten taivaat ja vedet taivasten päällä. Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski, ja ne tulivat luoduiksi. Ja hän asetti ne olemaan aina ja iankaikkisesti; ja hän antoi niille lain, josta ne eivät poikkea.” (Ps 148:3-6.)

                     

Pieni, monesti huomaamatta jäävä seikka, joka vahvistaa käsitystä maasta suunnittelun keskipisteenä, on täydellinen auringonpimennys. Samanlaisia auringonpimennyksiä ei näy muissa aurinkokuntamme osissa. Auringon halkaisija on täsmälleen 400 kertaa kuun halkaisijaa suurempi ja kuu on tarkalleen 400 kertaa lähempänä Maata kuin Aurinko. Tämä on syynä siihen että taivaankappaleet näyttävät yhtä suurilta. (Kuun ollessa lähimpänä maata sen kiekko tosin on 14 % suurempi kuin sen ollessa kaukaisimmassa pisteessään. Kuu voi varjostaa aurinkoa kokonaan korkeintaan kahdeksan minuuttia. Kuu loittonee Maasta nykyään noin 4-30 cm vuodessa.) Tähtitieteellisesti katsoen maa on erikoisessa asemassa, koska Maa ja Kuu ovat kaksoisplaneetta. Maan halkaisija on vain neljä kertaa Kuun halkaisija ja Maan massa on vain 81 kertaa Kuun massa.

 

Kuu peittää auringon täsmällisesti taaksensa. Kaikki auringonpimennykset eivät ole täydellisiä vaan varjo kulkee vain Aurinkoa viistäen. Täydellisen pimennyksen sattuessa varjo on niin tarkka, että sen aikana voidaan jopa tutkia auringon liekkien eli koronan korkeutta! Aurinko on satoja miljoonia kertoja suurempi kappale kuin Kuu, ja välimatkat avaruudessa ovat huikeat. (Auringon sisään mahtuisi 1.3 miljoonaa Maapalloa ja Auringon halkaisijalle 110 maapalloa jonoon.)

 

Esimerkki on vakuuttava siksi, että ei ole olemassa mitään voimaa eikä vuorovaikutusta, joka tekisi kytkykaupan Auringon ja Kuun välillä. Ei ole mitään syytä, miksi kokoluokkien ja etäisyyksien pitäisi aiheuttaa tarkka auringonpimennys Maan pinnalla kymmenen sentin silmienvälillä. (Kuun ollessa kauimpana Maasta, on sen etäisyys 404 365 km. Lähimmillään Kuu on 366 033 km päässä.)Tarkalta näyttää kuunsirpin esiin jättävän varjon pallomuoto keskellä kuunkiertoakin. Auringonpimennysten jakso on säännöllisesti 18 vuotta ja 11 päivää. (18 a, 10,96 d.)

 

Vuodessa voi olla korkeintaan seitsemän pimennystä: joko viisi auringon ja kaksi kuunpimennystä tai sitten neljä auringon ja kolme kuunpimennystä. Se nyt ei tosin raastuvassa mitään merkitse.

 

Elämän edellytyksiä ovat mm. Maan vakaa lämpötila ja hiilidioksidin oikea määrä. Lisäksi planeetta tarvitsee sopivan määrän raskaita alkuaineita ja nestemäisen metalliytimen. Jos vahva ydinvoima olisi vain muutaman prosentin voimakkaampaa, polttaisi Aurinko kaiken vetynsä alle sekunnissa. Muuttamalla aavistuksen verran jonkin perusvoiman suuruutta tai jonkin perushiukkasen massaa, päädytään kosmoksiin, joissa ei muodostu galakseja, tähtiä tai planeettoja. Ns. kosmologinen vakio kuvaa tyhjän avaruuden aiheuttamaa omituista luotaantyöntävää voimaa. Vakio on käsittämättömät 10123 kertaa pienempi kuin sen kvanttiteorian mukaan pitäisi olla (Tähdet ja Avaruus 7/2000 s. 24-28). Luvussa on ykkösen jälkeen 123 kappaletta nollia.

 

Englannin hoviastronomi Martin Reesin (WSOY 2001) kirjassa Avaruuden avainluvut esitellään kuusi luontoa rajaavaa ehtoa, jotka voi kiteyttää aineen pienimpien osasten välisiin voimiin sekä säteilyn määrään ja vuorovaikutukseen liittyvinä lukuina. Jos nämä luonnonvakiot muuttuisivat prosentinkin, mitään ei voisi olla olemassa. Ei tähtiä, ei niiden energiaa, ei tiettyjä alkuaineita, eikä minkäänlaista elämää. Osa näistä kuudesta ehdosta ovat tiukkoja aina kahdeksanteen desimaaliin saakka!

 

Monisoluisen elämän kehitys olisi vaatinut tilastollisesti ottaen hyvin pitkän kauden ilman suurten meteoriittien törmäyksiä. Kemiallisen evoluution ja bioinformaation kasaantumisen teoreettisesta mahdollisuudesta tosin kiistellään, vaikka sille antaisi äärettömänkin ajanjakson. Ernst Haeckelin kymmenien kuvien sarjaa elämän alituisesta spontaanista muovautumisesta elottomasta kipsistä valtamerten pohjalla kierrätettiin yli 50 vuotta, 20-luvulle saakka. Olen törmännyt näihin nk. Moneron/Monera –eliöihin vielä 2000-luvun suomalaisessa biologian valintakokeen preppauskurssin eri kurssikirjat integroivassa oppimateriaalissakin. On turha puhua, että Louis Pasteur olisi poistanut evoluutiosta spontaanin alkusynnyn tuoman nosteen sterilisaatiokokeillaan 1959-1962. Suuri yleisö ei ollut niistä kiinnostunut, olihan vuosisadat opetettu matojen, hiirien, skorpionien ja kärpästen sikiävän itsestään kellareissa, lumpuissa ja raadoissa. Popularisaation suoranaisista tiedevilpeistä ja rahvaan harhaanjohtamisesta ei sen enempää tässä.

 

Maapallo sijaitsee suurin piirtein oikealla etäisyydellä auringosta. Mene lähemmäksi ja pala. Mene kauemmaksi ja jäädy. Omasta Kuustamme voimme oppia miten saattaisi käydä, jos kiertäisimme lähempänä aurinkoa, vaikka se ei olisi kuumakaan: Kuu on sidottu maapalloon niin tiukasti, että se kääntää meille aina vain toisen poskensa.

 

Jos siis Maa olisi lähempänä aurinkoa, se ei välttämättä pyörisi akselinsa ympäri, jolloin ei olisi vuorokaudenaikojen vaihtelua, jolloin ei olisi auringonlaskuja, jolloin ei olisi Tuulen Viemää - jolloin täällä ei voisi edes elää! Tätä oivallusta kutsutaan antrooppiseksi periaatteeksi.

 

Periaatetta on kuitenkin pikkusieluisen proosallisesti arvosteltu kehäpäättelystä. Jos muuttaa yhden perusvoiman suuruutta, muuttuu toinenkin ja maailma vain näyttäisi erilaiselta, sanovat saivartelevat kriitikot. Venus kuitenkin pyörii ja Tuulen Viemää alkaa sanoin: ”Scarlett O’Hara ei ollut kaunis, mutta sitä harvoin tulivat huomanneeksi ne, jotka joutuivat hänen viehätysvoimansa lumoihin.”. Aurinkovuoden pituus on Venuksella ja Merkuriuksella vain lyhyempi maahan verrattuna. Merkurius sen sijaan ei käännä toista poskeansa Auringon lyötäväksi. Sillä puolella planeettaa lyijyn kylmä sydän sulaisi juoksevaksi kuin vesi, kun taas toisella puolella vallitsee ikuinen talvi, vieläpä ilman japanilaisia kaamosturisteja (toistaiseksi).

 

Katsoipa tutkija sitten mikroskooppiin tai teleskooppiin (kreikk. scopee, katsoa) niin maailmankaikkeuden joka tasolla esiintyy hierarkkiaa ja järjestystä. Nykyaika tahtoo korostaa ”kaaosta”, mutta kreikassa sen vastakohta oli ”kosmos”, järjestys. (Vrt. kosmetiikka, paikkojen laittaminen järjestykseen.) Preussilainen järjestys näyttää siis pitävän paikkansa jopa tähtijoukkojen suhteen, sitä mukaa kuin niitä opimme tuntemaan. Uusien havaintojen mukaan galaksit ovat sijoittuneet avaruuteen suhteellisen säännöllisin välimatkoin kuin reikäjuuston reiät (Tiede 2000 4/1999 s. 17). Katso kerettiläinen teoria Eläinradan tähtikuvioiden alkuperäisestä, pedagogisesta, merkityksestä: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Horoskoopit.htm

 

Big Bang eli alkuräjähdys ei säännönmukaisuutta selitä. Heinäntekojärki sanoisi että mitä suurempi räjähdys, sitä suurempi epäjärjestys. Alkuräjähdyksen kannattaja joutuu selittelemään myös sitä omalaatuista ilmiötä, että aurinkokunnassamme kuusi kuuta kiertää rataansa eri suuntiin kuin muut. Venus pyörii tämän lisäksi akselinsa ympäri eri suuntaan ja myös hyvin hitaasti muihin planeettoihin nähden. Todellinen alkuräjähdys on biologinen, kuten muualla on Kambrin fossiiliräjähdyksestä osoitettu.

 

Mikäli avaruustutkimus jotakin on paljastunut, niin sen, että aine ei ole jakaantunut tyhjään avaruuteen tasaisesti eikä esiintyessäänkään ole homogeenistä. Maailmankaikkeuden aineen tiheyserot ovat valtavia. Suurin osa tilasta on tyhjää, kun taas toisiin pisteisiin on kohdistunut valtava massa. Ruokalusikallinen neutriinotähteä nostaisi vaakakupissa ilmaan maapalloja kuin sumo balleriinoja.

 

Kuitattakoon asia Raamatun toisen luvun ensimmäisella jakeella: ”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.” ”Joukko” kuvaa järjestyksessä olevaa, komean kaunista, määrättyjen lakien mukaan toimivaa joukkoa ja on varsinaisesti sotilastermi. (Eräs Jumalan nimistä Vanhassa Testamentissa onkin ”joukkojen Jumala”, Herra Sebaot.) (Hugh Ross, Astronomical evidences for a personal, transcendent God. The Creation hypothesis. Intervarsity press 1993 s. 147; Donald Hamilton, The Spectral Evolution of Galaxies: Part I, An Observational Approach. Astrophysical Journal 297 (1985): 371-389).

 

Lähes kaikkien tunnettujen galaksien on havaittu olevan ”keski-ikäisiä”, ikään kuin käyttöiässään. Joskus on esimerkiksi väitetty spiraaligalaksien olevan vasta ensimmäisellä kierroksella tiiviin rakenteensa vuoksi. Tiedä häntä.

 

Mitä kauemmaksi Linnunradan keskustasta mennään, sitä suuremmiksi kiertonopeudet nousevat. (Oman linnunratamme kierros tosin kestää 240 miljoonaa vuotta reippaasta 800 000 km tuntinopeudesta huolimatta.) Galaksit ovat arvoituksellisia. Ne pyörivät niin nopeasti, että tähtien pitäisi oikeastaan sinkoutua galaksin keskipisteestä äärettömyyksiin. Kosmologeilta puuttuu heidän omien laskelmiensa mukaan 90 % massasta, joka vaaditaan selittämään maailmankaikkeuden kehitys alkuräjähdyksestä nykyhetkeen (Tieteen kuvalehti 8/1997 s. 36-37). Havaittavissa olevan massan painovoima ei näytä riittävän pitämään universumia koossa. Puute on ollut tapana selittää ns. ”pimeän aineen” olemassaololla, jota ei kaukoputkilla voi havaita. Avaruuteen ammuttiin Hubble-avaruuskaukoputki, jonka tarkkuus riitti pimeän aineen havainnointiin, mutta aineen olemassaoloa ei kuitenkaan kyetty vahvistamaan.

                     

Kaikki kappaleet vetävät toisiaan puoleensa näkymättömin sitein. Mikä tämä ”liima” on tai minkälainen hiukkanen tai aallonpituus sitä välittää, on Newtoneista huolimatta täysi arvoitus. Matemaattisesti tämä tuntematon voima on luvattoman helppo käsitellä. Kappaleet nimittäin vetävät toisiaan puoleensa voimalla, joka on kääntäen verrannollinen niiden välimatkan neliöön. Painovoima = 1/ erottava välimatka2 (neliöön). Monen tutkijan mielestä tämä luku ”2” on tässä yhteydessä liian tasainen luku ollakseen vain sattuman satoa. Miksei 2 tilalla ole esimerkiksi 1,999 tai 2,001? Kokeet ovat osoittaneet ainakin viiden desimaalin tarkkuudella luvun olevan kuitenkin tasan 2, kirjoitti lääkäri Pekka Reinikainen (1990) ajatuksenherättäjässään ”Unohdettu Genesis” (s. 207-208).

                     

Negatiivisesti varattu elektroni kiertää positiivisesti varattua ydintä, jossa sen vastapari on täsmälleen samansuuruisesti, mutta vastakkaismerkkisesti varattu protoni. Partikkeleilla on siis samansuuruinen varaus - muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.

 

Aalto-ominaisuuksistaan huolimatta elektronilla on myös havaittavissa oleva massa. Protoni on kooltaan lähes 2000 kertaa elektronia suurempi ja sisältää energiaa noin miljardin elektronivoltin verran. Protonin ja elektronin keskinäinen sähköinen vetovoima on 2x1039  kertaa voimakkaampi, kuin niiden keskinäinen painovoima. Voisi kysyä myös, miksei negatiivisesti varautunut elektroni syöksy positiivisesti varattuun ytimeen, vastakkaismerkkiset hiukkaset kun vetävät toisiansa puoleensa. Klassinen vastaus on, että elektronilla on niin suuri nopeus ydintä kiertäessään, että tangentiaalinen voima ja ytimeen vetävä voima kumoavat tarkalleen toisensa. Tällaisen tasapainon alkuperäinen asettaminen ei mielestäni ole mitenkään itsestäänselvää.

 

Tarkasti ottaen ei voi sanoa, että alkeishiukkasissa olisi kyseessä vain partikkelit tai kappaleet. Elektronin luonnetta selitettäessä on pakko tuoda apuun aaltoyhtälöt, mutta koska en hallitse aihetta, unohdettakoon se tässä yhteydessä. Kvanttimekaniikassa ilmiö selitetään siten, että elektronin ratojen energiatilat ovat kvantittuneet. Tässä mallissa elektronin radat ovat kuin juoksuradat lyhyen matkojen yleisurheilussa: kilpailijalle on varattu jokin tietty rata, eikä ratojen välissä voi juosta. Elektronin sanotaan tavallaan resonoivan ytimen kanssa seisovassa aallossaan, värähtelevän samalla taajuudella. Mallin ongelmakohtia on esimerkiksi se, miksei elektroni menetä koko ajan energiaansa liikkuessaan ja hivuttaudu sen tähden itsestään ytimeen päin. Kvantittuminen tarkoittaa, että Luoja tykkäisi tanskalaisista leegopalikoista. Sekä aine, että biologinen informaatio RNA:n välittämine DNA-koodeineen on digitoitua. Samaan sävyyn omakin tekniikkamme on siirtymässä bittivuossaan lopullisesti analogisista digitaalisiin ja eksplisiittisesti määriteltyihin tietueisiin.

                     

Mikäli klassisella mallilla on edes joitakin ansioita, niin ongelman voi ymmärtää avaruusmatkailun suoman esimerkin avulla: jotta jotakin taivaankappaletta lähestyvä satelliitti saataisiin kiertämään kohdettansa, pitää satelliitin osua kiertoradalleen erittäin pienessä nopeuden, etäisyyden ja tulokulman marginaalissa. Avaruustutkijat käyttävät itse asiassa tätä periaatetta hyväksi ohjatessaan satelliitin sivuuttamaan jotakin matkan varrella olevaa taivaankappaletta hieman kauempaa. Tällöin satelliitti muuttaa hieman suuntaa, mutta taivaankappaleen siihen kohdistama voima tuo satelliitille lisää nopeutta maasta poistuvaan suuntaan nähden. Ainakaan taivaankappaleiden liikkeiden suhteen kvanttimekaanikot eivät tule sekoittamaan ympyröitämme: on melko hyvää tuuria, että kuumme liikkuu nykyisellä nopeudellaan. Mikäli kuu liikkuisi nopeammin, vetäisi se mutkansa suoriksi, mikäli laiskemmin, romahtaisi se maahan.

                     

Säännönmukaisten kiteiden muodostumista esimerkiksi symmetrisissä lumihiutaleissa on ollut tapana käyttää esimerkkinä informaation syntymisestä itsestään. Asian voisi kuitenkin nähdä toisellakin tapaa. Harrastelija-kivenhiojana itseeni on aina tehnyt epäorgaanisen luonnon puolelta vaikutuksen kvartsisikermät. Ruman, pyöreän akaattikiven ontosta sisustasta voi paljastua luonnostaan kidemuotonsa mukaan muotoutuneita ”obeliskeja.” Kaunis kide muodostuu yksinomaan aineen sisäisen rakenteen vuoksi, ilman ulkopuolista informaatiota tai työstöä. Kiteitä esitellessä asiaan vihkiytymättömät luulevatkin niitä yleensä käsin hiotuiksi.

 

Mineraalien ja kauneimpienkin jalokivien kemiallinen koostumus, ehkä alkuperäkin, osataan tänään selittää, enkä väitä ettäkö kaikki nämä olisivat välttämättä olleet ihailtavinamme luomisesta lähtien. Tässä kohden argumentti on kuitenkin aineen sisäinen rakenne sekä jo kvanttitasolla määräytyvä symmetria. Yhdisteet ovat saattaneet käydä läpi metamorfoosin (muodonmuutoksen) alkuaikojen katastrofissa. Kuitenkin ne minimaalisen pienet aikaluokat, joilla nykyään kyetään valmistamaan esimerkiksi synteettisiä korundeja, kertovat etteivät miljardien vuosien aikamäärät ole välttämättömiä, jos olosuhteet vain ovat tarpeeksi ankarat.

 

 

Johtopäätökset

 

Fyysikot sanovat hyvää yhtälöä ”kauniiksi.” Parhaiten maailmaa kuvaavat yhtälöt ovat juuri tällaisia, pelkistettyjä ja toimivia.

Harhaanjohtavan kristillisen pintasilauksen omaava, Hodgesin tautia sairastava tähtitieteilijä Steven Hawkins joutuu puhesyntetisaattorinsa avulla kysymään modernin fysiikan löytöjen äärellä: ”Mikä puhaltaa hengen näihin yhtälöihin?”

 

Ludwig Boltzmann huudahti aikoinaan J.C. Maxwellin yhtälöiden äärellä: ”Jumalako nämä on kirjoittanut!”

 

Juutalaissyntyinen, ensimmäisen radiosähkeen lähettänyt Heinrich Hertz taas tunnustaa Kelvinin, Faradayn ja Maxwellin laatimien yhtälöiden edessä: ”Emme voi paeta tunnetta, että näillä yhtälöillä on todellisuus ja älykkyys itsessään, että ne ovat viisaampia kuin me olemme, jopa viisaampia kuin keksijänsä, ja että me saamme niistä enemmän irti kuin mitä niihin on kirjoitettu.” (Päiviö Latvus, Luonnonmysteerien tuolla puolen. Yliopisto 7/98 s 35.)

 

Aikansa johtava agnostikko John Tyndall kirjoitti voittoisalle Faradaylle: ”Ajattelen usein, että hyvän kristityn ominaisuudet ovat juuri niitä, jotka ovat oleellisia tiedemiehelle, joiden on ennen kaikkea tultava ‘kuin pieniksi lapsiksi’.”

 

Tieteen innovatiivinen valtakunta on lasten kaltaisten. ”Ellette tule lasten kaltaisiksi, ette pääse sinne sisälle.”

 

 

Pauli.Ojala@gmail.com
M.Sci.
Master of Sciing
Subway Scientist, Pneumology
Gsus Industry

 
 

www.kp-art.fi/

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!

 

ûMÿMû

If Gravitation would stop to exist NOW! When would it be seen in a remote star?

 Straight via tangentia.

Light years are not a measure of time or history, but of distance.

 Even the speed of light may not be constant, after all, and may decay asymptotically to 300 000 km/s.

In contrast to the Photon, the "Graviton" has not been even found yet. It is so fast. The short hystery of time.