ADRESSI

Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Ratkaisin siinä Sammon arvoituksenkin sitten.

Antediluviaaninen Kadonnut Maailma

Kalevala ja Sammon arvoitus

The Finnish Kalevala Epic and the Jewish Bible
 

Sano syntyjä syviä", kehotti Väinämöinen kerskailevaa Joukahaista. Kalevalassa "synnyt" on vastaava käsite kuin Raamatun Genesis eli "alku" tai "alut". Joskus ajateltiin, että kaikki kansat ovat lähtöisin Kansojen Taulun (Genesis 10) seitsemästäkymmenestä patriarkasta ja että alkukantaisilla kulttuureilla varhaiset muistikuvat ovat yhteistä perimätietoa.

Kalevalaa pidetään kreikkalaisten Ilias ja Odysseia- eeposten sekä germaanisen Beowulf-eepoksen tavoin suullisen perinteen kehitelminä. Kalevalaa on arvosteltu runonkerääjien sekä toimittajien puuttumisesta runojen sisältöön. Tämän lisäksi samat runot eivät luonnollisestikaan ole täysin samanlaisia eri runonlaulajien kertomina. Kalevalassa eri ikäiset ainekset, joskus itse tarinat ja henkilötkin, sekoittuvat keskenään siten, että kokonaisuus ei aina ole johdonmukainen. Toimittajana Elias Lönnrot jatkoi valitettavasti isänsä räätälintointa. (Kaikki asiaankuuluva kunnia kuitenkin hänelle.) Kaikesta huolimatta Kalevalan ja Genesiksen välillä on hahmotettavissa joitakin yhteisiä teemoja tai yksityiskohtiakin.

Ennen muinoin suomalaisissa kansanlauluissa sanalla oli valta nuotin yli. (Ilmiö muistuttaa Raamatun Psalmeja, joiden melodioista ei ole enää aavistustakaan.) On muinaisen suomalaisen aliarvioimista väittää, ettei hän olisi keksinyt kuin yhden ainoan melodian. Standardinomaista sävelmää käytetään resitoimiseen.

Vielä 1800-luvulla Kalevalan ja Kantelettaren tyyppisiä runoja osattiin yleisesti Suomen maakunnissa. Kun tarinoita julkaistiin ensimmäisen kerran, niin 1800-luvun sivistyneistöstäkin vain harva avasikaan Kalevalaa. Ensimmäisen painoksen 500 kappaleesta riitti myyntiin pitkälle toistakymmentä vuotta. Länsi-Suomessa kirja-Kalevalaa lisäksi vierastettiin itä-suomalaisen murteen vuoksi. Vasta kun viulu murtautui kanteleen, jouhikon ja paimensoitinten rinnalle 1600-luvulla, oli kalevalainen runonlaulu saanut ensimmäisen haastajan riimillisestä kansanlaulusta Suomen maassa.

Kalevalan noin 23 000 säkeen rinnalla Suomen sukuisista heimoista on kerätty ja kirjoitettu muistiin yli miljoona siihen verrattavaa toisintosäettä. Sellaiset kertomarunot kuin Maailman synty, Iso tammi, Iso härkä, Kantele-jakso, Kultaneito, Kuolinsanomat, Veneenveisto ja laivaretki, Venepuun etsintä ja Väinämöisen polvenhaava olivat, jolleivät aivan iskelmiä, niin ainakin laajalti ihmisten tietoisuudessa. Monet lauluista voi yhdistää löyhästi Genesikseen. Miksi Kalevalassa esimerkiksi tahkotaan monta laulua Väinämöisen veneenrakennusta, jos kyseessä on ainoastaan arktisen shamaanin soutuvene?

"Liitelevi, laatelevi, arvelee, ajattelevi: "Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani? Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani." (1. runo, rivit 189-194.) Uuden Kalevalan ensimmäinen luku kertoo maailman luomisesta. Kalevalassa maailma luotiin sotkan munasta. Maailman synnyssä kerrotaan sotkasta, joka lentää taivaalla eikä löydä laskeutumispaikkaa, koska kaikkialla on vettä. Niinpä sotka munii maata. Genesis kertoo Nooan lähettäneen arkista kaarneen eli korpin, mustan raadonsyöjälinnun. Lintu palasi kuitenkin takaisin, koska ei löytänyt laskeutumispaikkaa yhä vallinneessa tulvassa. Myöhemmin Nooa lähetti kyyhkysen, joka ensi kerralla palasi lehvä suussaan, toisella kerralla ei enää lainkaan. Kerätystä aineistosta karsittiin aikanaan Kalevalaa toimitettaessa pois rinnakkaiset runot, joissa kerrottiin veden päällä lentävästä hanhesta. Hanhi on sotkasta poiketen kyyhkysen tavoin valkea lintu. Sotka ja hanhi rinnastetaan myös Kantelettaren 1. kirjan 4:ssä runossa.

"Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä; luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi." (1:203-206.) Kalevalassa kotka, sotka tai hanhi pesii synnyttävän "ve'en emosen, ilman immen" polvelle ja kun tämän liikahtaessa muna tai munat särkyvät, syntyvät niiden osasista taivas, maaemä, aurinko, kuu ja tähdet.Vastaavia kosmisia munia on muun muassa Intian ja Kiinan mytologioissa, muttei tietääkseni Raamatussa. Kantelettaren ensimmäisen kirjan 200. runo pyörittelee samaa kielikuvaa rajattoman veden yllä lentävästä pääskysestä, joka laskeutuu viimein laivan mastoon kuin Araratin vuoriston huipuille. Nuoremmassa aineistossa pääskynen on muistettu vain saapuvana muuttolintuna.

Väinämöisen täydentäessä luomistyötä, kutsuttiin asiat esiin puhumalla. Raamatussa luodaan "sanomalla", Kalevalassa laulamalla. Johanneksen evankeliumi alkaa: "Alussa oli sana ja sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mitä syntynyt on..." "Sanominen" pitää heprealaisessa ajattelussa siis sisällään ajatuksen älyllisestä suunnittelusta.

Juutalainen perinne ei suinkaan ole ainoa, jossa luvulla seitsemän on erityismerkitys. Kalevalassa luominen ei tapahdu varsinaisesti 6 + 1 päivässä, mutta asiayhteydessä on samaa lukusymboliikkaa: "Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen." (1:210-212. Sama luku toistuu alkuluvuissa mm. riveillä 2:163-164, 241-242.) Maailman synnyssä myös korostetaan Genesiksen ensimmäisen luvun tapaan taivaan ja maan erottelua toisistaan sekä luonnollisesti kuuta, aurinkoa ja tähtiä. Pilvet olivat mustia kuin vulkaanisen alkukatastrofin jälkeen konsanaan (1:233-244).

Maailmansynnyn myyteille on kautta maailman tyypillistä Eedenin tapahtumien sekoittuminen vedenpaisumukseen. Näin siis Kalevalassakin. Tämä oli ymmärrettävää sen vanhan mallin valossa, jossa vedenpaisumuksesta pelastui todellakin yhtä pieni ihmisjoukkio kuin oli lähtöisin Eedenin itäportilta.

"Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun." (Gen 2:9.) Kalevalan toisen luvun maan kylvössä voi nähdä vastineen Eedenin puutarhan puille: "Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille... katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä hedelmä." (2:25-42.)

Ison tammen, tuon suuren suuren puun, jonka pienen pieni mies kaataa, voisi väittää viittaavan hyvän- ja pahantiedon puun ja Baabelin torni -teeman sulautumaan ensimmäisen luvun paratiisin ja tulvan sulautuman tapaan.* "Yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu Jumalan... Tulipa merestä tursas, uros aalloista yleni. Tunki heinäset tulehen, ilmivalkean väkehen, ne kaikki poroksi poltti, kypeniksi kyyitteli. Tuli tuhkia läjänen, koko kuivia poroja. Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi. Nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna. Ojenteli oksiansa, levittelevi lehviänsä. Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta... Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, joka taisi tammen kaata, satalatvan langettoa... tämä tammi taittamahan, puu paha hävittämähän eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun kumottavaisen!" (2:49-50, 67-85, 97-100, 107-110.)

Myös skandinaavisista Eddan jumalrunoista löytyy vastaava, vähemmän arkinen puu: "...mikä havupuu on tuo puu joka noin yli maailman ulottaa oksat?... Se on Mimameidr, mutta mikä on sen juuri, ei yksikään ihminen tiedä, ja monikaan ei tiedä, mikä sen kaataa, tuli ei kaada, ei kirves... mitä hyvää antaa tuo ihana puu... Sen pähkinät pitää panna tuleen, kun kohdustaan kärsii nainen; niin saadaan ulos mikä sisällä on, moinen mahti on sillä..." jne. Fjöllsvinnrin runo 21-24.

Hyvän- ja pahantiedon puukin oli kaksijakoinen ja Eevan huomio kiinnittyi juuri sen kauneuteen.* Tammen viimein kaatuessa, lauletaan pikkuruisesta miehestä: "Tyven työnnytti itähän, latvan laski luotehesen, lehvät suurehen suvehen, oksat puolin pohjosehen. Kenpä siitä oksan taittoi, taittoi ikuisen onnen; kenpä siitä latvan taittoi, se taittoi ikuisen taian; kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen." (2:187-196.) Genesiksessä Baabelin hankkeen kaatumisesta alkoivat kansainvaellukset ja kansojen perustajat Kansojen Taulussa olivat alkuvoimaisia.

Iku-Turso eli Tursas on Kalevalan vastine Raamatun merihirviö Leviatanille, jonka yksityiskohtaisen anatomista kuvausta on verrattu dinosauruksiin toisinaan paremmissakin piireissä. Tursas on pahan symboli. Tai toisinpäin: tursas on pahan käsitteen unohdettu, sukupuuttoon kuollut biologinen vastine, joka on kasvanut mystisiin mittoihin. Tämä merestä nouseva hirviö osallistuu Kalevalan 2. runossa ison tammen syntyvaiheisiin ja yrittää 42. runon loppupuolella Louhen kehotuksesta kaataa samporetkeläisten veneen. Tursas esiintyy myös Vienan ja Suomussalmen loitsuissa. Mikael Agricolan hämäläisten epäjumalien luettelossa "Turisas annoi Woiton Sodhast". Gananderin mytologiassa "Meritursas partalainen teki neiden tiineheksi meren kuohuilla kovilla", jolloin neiti synnyttää yhdeksän vitsausta.

Rantsilan kappalainen Christfrid Ganander mullisti suomalaisen sanakirjanteon vuonna 1787 valmistuneella yli 35 000 sana-artikkelia sisältävän sanakirjansa käsikirjoituksella. Kirjan suuri uudistus oli, että siinä kuvitettiin sanojen käyttöä runsaalla fraseologialla, saduilla, tarinoilla ja huumorilla, jolla houkuteltiin lukijoita. Sanakirja sai kuitenkin varsinaisen painoasunsa vasta vuonna 1997. Nytt Finskt Lexicon kilpailee laajuudeltaan jopa Nykysuomen sanakirjan kanssa: Gananderilla on yli 180 000 sanaa, NS:ssa vähän yli 200 000 hakusanaa, vaikka tekstisanoja ei voikaan verrata suoraan hakusanoihin.

Vepsäläisten Turzaz on paha vedenhaltija, lappalaisten Wessedursses vedessä asuva paholainen. Nimen pohjana on skandinaavien sana purs, eli jättiläinen, hirviö tai peikko. Olaus Magnuksen tarunomaiset merihirviöt ovat saman mielikuvan kehitelmiä. Toisessa runossa kerrotaan myös tultasyöksevästä kokko-linnusta: "Tulta iski ilman lintu, valahutti valkeaista. Pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin porotti: poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyitteli." (2:281-286.) (Leviatanmuistio-niminen ajatuksenherättäjäni tekee oikeutta nimellensä ja käsittelee lohikäärme-tarinoiden kytkentää dinosauruksiin toisaalla.)

Kehityshistoriallisesta näkökulmasta eeppiset runot on pyritty ryhmittämään esisuomalaiseksi, varhaiskalevalaiseksi, sydänkalevalaiseksi, keskiajan kalevalaiseksi ja myöhäiskalevalaiseksi kerrostumaksi. Juuri Maailman synty sekä Iso tammi lukeutuvat vanhimpiin ja universaaleihin, "esisuomalaisiin" runoaiheisiin, ja periytyvät tutkijoiden mukaan kalevalamitan syntyä edeltäviltä kausilta.

Kalevalatutkijoiden harrastuksena on kilvan arvailla sampo-symbolin merkitystä. Voisiko sammossa nähdä itämailla kadotetun elämänpuun pohjoismaisen vastineen? Nykyään lauluissa hukkuvat elämän valttikortit, ennen hukattiin sampo. Sampoa ehdotettiin myös oravannahkanipun/markan ohella Suomen valuutaksi.

Taottu kultaneito oli kylmä Väinämöisen kylkeä vasten. Genesiksen mukaan Aadamkaan ei löytänyt mistään muusta "apua, joka olisi hänelle sopiva", kuin Eevasta.

Väinämöisen ja Joukahaisen riidan sekä aloittaa että lopettaa edellisen korkeampi ikä: "Kun liet nuori Jukahainen, veäite syrjähän vähäisen! Sie olet nuorempi minua." (3:115-120.) Taustalla ovat alkuajan luomisteot, jotka nuori Joukahainen tietää, mutta joihin Väinämöinen on itse osallistunut. Väinämöisen säännöllinen epiteetti on "vanha", "vaka vanha", tai "viisas". Väinämöinen voidaan tulkita Genesiksen pitkäikäisten patriarkkojen tai profeettojen shamanismin värittämäksi vastineeksi. Jos hänet surmattaisiin, niin "ilo ilmalta katoisi, laulu maalta lankeaisi". Väinämöisen nimi johtuu sanasta väinä, joka on tarkoittanut leveää, hitaasti virtaavaa jokea tai  merensalmea. Se on myös vanha nimi eräälle Eestin joelle.

Ihmiskunnan vanhimpien kronikoiden ja folkloren pitkäikäisillä ihmisillä puolisoiden välisestä ikäerosta aiheutuvat ongelmat olisivat olleet yleisempiä. Väinämöinen valitti: "'Voi minua, mies kuluista, kun en tuota tuntenunna, naia nuorella iällä, etsiä elon ajalla! Kaikkiansa se katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lasten saamistansa, pienenä perehtimistä.'" (19:503-510.) Myöhemmin syntyneen Kantelettaren 2. kirjan 214. runossa aviopuolisoiden suurta ikäeroa käsitellään jo  jollakin tapaa käytännöllisemmin ja nykyaikaisemmin. Nooakin näytti jo parkkiintuneelta vanhaltapojalta, kunnes sai ensimmäiset lapsensa (poikansa) juutalaisten kirjoitusten mukaan viisisatasena, jopa genesiksenmitalla mitattuna poikkeuksellisen vanhana. Genesiksen luomisviikon läpi katsottuna myös se seikka, että Kalevalan sana "viikon" merkitsee kauan ja viikkoinen pitkäaikaista ja pitkällistä, herättää ajatuksia.

Kalevalassa asetetaan vastakkain teoksen nimeä kantava Kalevala ja Pohjola. Tutkijat päättelevät, että Pohjolan tai Sariolan "lappalaiset" eivät saaneet nimeänsä meidän tuntemistamme Lapin saamelaisista, vaan pikemmin toisin päin. Kalevalassa kulttuurin kahtiajaottelu on perustavaa laatua oleva ja voimakas juonne tarinassa. Kalevalassa tunnetaan kyllä venäläinen ja saksalainen kansallisuus, muttei niistä synny periaatteen kysymyksiä. Kalevalaa ja Pohjolaa erotti tietenkin suuri meri ja oli tavatonta, jos vaimoa katsottiin siitä toisesta suvusta. Kahdessa suvussa voi nähdä vastineen Seetin ja Kainin suvuille, joiden väliset avioliitot ovat eräs Genesiksen avoimeksi jäävistä kysymyksistä. Nodin eli Kulkurin maa oli idässä eikä pohjoisessa, mutta ehkä kielikuva renttujen maasta kierteli ja kuljeksi nimensä mukaisesti sekin. Genesiksessähän erikoista oli se, että "hyvä" suku näyttää nimenneen lapsiansa "pahan" suvun mukaan, jonka on täytynyt olla hyvän tahdon ilmaus.

Kalevalassa Pohjola on vieras ja paha, joka häviää sodat. "Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas". Pohjolan erikoinen piirre on siinä, että sitä johtaa nainen. Syntiinlankeemuksessa Eevalle sanottiin: "Mieheesi on sinun halusi oleva, mutta hän on sinua vallitseva." Samaa ilmaisua käytetään synnin halusta Kainiin tämän surmattua Aabelin. Lankeemuksen jälkeen ensimmäisestä pariskunnasta lähtien miehen ja naisen välillä vallitsi siis valtataistelu, joka miehellä on taipumus voimakeinoin lopettaa. Itse lankeemuksessahan Aadam oli johdateltavissa.

Kalevalan miehet ovat isinä heikkoja ja sankareinakin heidän päävastustajanaan on yleensä keski-ikäinen tai vanha nainen. Etäinen yhtymäkohta Vedenpaisumus-mytologiaan näiltä tiimoilta saattaisi löytyä antiikin tarinoista Atlantista kansoittaneista naisten johtamista amatsooneista. "Pois alta, akkavalta!", isä huusi sängyn alta.

Suhteettoman pitkä on todellakin Väinämöisen veneenveisto kuvatakseen esikirkollista kirkkovenettä. Väinämöinen rakentaa venettään runosta kahdeksan ja yhdeksän alkaen ja projekti jatkuu luvuissa 16-18: "'Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen alla mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä.' Otti värttinän muruja, kehrävarren kiertimiä; läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. Veikaten venettä veisti, purtta puista uhkaellen. Veisti päivän, veisti toisen, veisti kohta kolmennenki." (8:133-148.)

Nooakin rakensi alustaan pitkään. Veneen veistoon liittyy veren tulva Väinämöisen iskiessä kirveellä kiven kautta varpaaseensa.Veneenveiston alkuosa päättyykin verentyrehdyttäjän etsintään: "'Oisiko tässä rauan raannan katsojata, tämän tulvan tukkijata, veren summan sulkijata?'...'On sulettu suuremmatki, jalommatki jaksettuna Luojan kolmella sanalla, syvän synnyn säätämällä: joet suista, järvet päistä, virrat niskalta vihaiset, lahet niemien nenistä, kannakset kape-immalta'". (8:267-282.) Genesis kertoo suuren tulvan kuivuneen Jumalan Henkeen tai suureen tuuleen. Verensulkusanat päättyvät sanoihin: "Tyytyi ennen Tyrjän koski, joki Tuonelan tyrehtyi, meri kuivui taivas kuivi, sinä suurena poutavuonna, tulivuonna voimatoinna." (9:378-382.) Raamatun tulvaan liittyi sekä veden että tulen elementit. Hukkumisrunossa huomio kiinnittyy taasen sanoihin "vuori" ja "kallio".

Veneenveiston jälkiosassa (16. ja 17. runo) Väinämöinen etsii puuttuvia maagisia sanoja eli luotteita veneen veistoon eläinten parista, sitten Tuonelasta ja meren syvyyksistä sekä vihdoin Antero Vipuselta, ammoin kuolleelta tietäjältä. (Genesiksessähän ihmisen läheisempi suhde eläimiin muuttui lopullisesti vasta vedenpaisumuksen jälkeen eläinten alkaessa "kavahtaa" ihmistä ja lihansyönnin tullessa ensi kertaa sallituksi.) Myös tällä kertaa kuolema liittyy jotenkin veneilyyn: "Vaka vanha Väinämöinen katsoi pitkin tuoppiansa: sammakot kuti sisällä, maot laioilla lateli. Siitä tuon sanoiksi virkki: 'En mä tänne tullukana juomahan Manalan maljat, Tuonen tuopit lakkimahan: juopuvat oluen juojat, kannun appajat katoovat.'... Uuvutti unehen miehen, pani maata matkalaisen Tuonen taljavuotehelle. Siinä mies makaelevi, uros unta ottelevi: mies makasi, aate valvoi." (16:293-302, 329-334.) Paleontologia selitti 1800-luvulle saakka fossiilit eriasteisilla Vedenpaisumus-malleilla.

Genesiksessä tuomion merkkinä lienee Metusalemin ("kun-kuolee-niin-tulee") kuolema, ja hänenhän väitetään eläneen maininnan saaneista patriarkoista vanhimmaksi ja kuolleen vuosi ennen myyttisen alkumantereen hajoamista ja alkukatastrofia.

Genesiksessä joko masentunut, tai vaihtoehtoisesti käymisprosessin yllättämä Nooa sammuu heti Vedenpaisumuksen jälkeen alastomana luolan lattialle. Hän on tuon kirjan mukaan maailman ensimmäinen humalainen - mahdollisesti vedenpaisumuksesta koituneiden happipitoisuuden muutosten seurauksena. (Meripihkan ilmakuplista mitataan 30-35% happipitoisuuksia, tällöin mehu ei kävisi koska fermentointi tuottaa 19-kertaa vähemmän energiaa kuin sokerin polttaminen vedeksi saakka. Kts. essee Kadonnut Maailma, osa IIhttp://www.helsinki.fi/~pjojala/Kadonnut2.htm. Happikato on monin aihetodistein osoitettu tosiasia, lähinnä geologisen rekordin aikataulu on kysymysmerkki, koska meripihkankin tiedetään läpäisevän diffundoivia kaasuja hitaasti maaperässä.) Toisaalta Pohjolan häissä esitellään "oluen synty": "Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren... Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku." (20:393-398, 415-416.) Kantelettaren juomarunoissa ryypiskelyssä ei ole enää mitään eksotiikkaa ja paljon useammat ovat jo perillä viinan syntymisen saloista näreiden kätkössä. (Esimerkiksi 2:285.) Myös antiikin Bakkhoksen, Erigoneen ja Ikaroksen keskinäisiin vaiheisiin liittyy vahingossa tai yllättäen sattunut tolkuton humala Pohjolan häiden tapaan. Olut syntyi karhun kuolasta ja suomalainen Karhu-olut viitannee kertomukseen.

Lemminkäinen jätetään kutsumatta Pohjolan häihin ja hän vaikuttaa muutenkin ulkopuoliselta. Kalevalan päähahmoissa voisi halutessaan  nähdä Nooan perhekunnan: Väinämöinen voisi vastata Nooa, Ilmarinen ja Kalervo Seemiä ja Jaafetia, sekä Lemminkäinen kirottua ja alastomuuteen kevytmielisesti suhtautunutta Haamia. Toisaalta Ilmarinen mielletään toisinaan Väinämöisen veljeksi. Ajatusleikkiä sekoittaa se, että Haamin poika Kanaan vastaisi paremmin Kalervon  kasvattamatonta poikaa Kullervoa, joka teki orjantyötä. Väinämöiselle uhitellut Joukahainenkin jää jokeriksi ja veljessurma tapahtuu myös Untamon ja Kalervon välillä. Nimien perusteella Väinämöinen, Ilmarinen, Joukahainen ja Lemminkäinen toisaalta kuuluvat yhteen ja olisivat luvultaan yhtä suuri kuin Nooan perheen miesvahvuus. Onko tässä legendatuuran korrelaatiota, mene ja tiedä. Siitä tiedeyhteisössä vallinnee kuitenkin yksimielisyys, että Ukko-Nooa oli kunnon mies.

Ensimmäisten kulttuurien alkuvoimaa on vähätelty puheilla luolamiehistä. Menneiden vuosituhanten katastrofien taantumuksessa tietotaito saattoi kadota unholaan vaipuvien miespolvien myötä. "Mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät", puolustaa Väinämöinen tiedonhaluaan (17:525-526).Kts. Biotieteilijöiden ainejärjestölehti Vapaa Radikaalissa ja kenttäbiologien Symbiontissa julkaisemani viitteillä varustetut artikkelit arkeologien OopArtseista - Out-of-place-artefacts - sekä antiikin luonnonfilosofien kuvaukset esihistoriallisina pidetystä megafaunasta:http://www.helsinki.fi/~pjojala/Flintstones.htm;http://www.helsinki.fi/~pjojala/rakennelmat.htm;http://www.helsinki.fi/~pjojala/gigantismi.htm.)

Kansanrunoissa "Vipusen vatsaan", eli Viroisen haudalle, lähtee milloin Väinämöinen, milloin Ilmarinen tai Lemminkäinen. Mikäli Väinämöinen oli vanha ja pitkäpartainen, vielä pidempi parta oli Vipusella: "Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä, tuo viruvi virsinensä, luottehinensa lojuvi; haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilta yleni, leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla oravakuusi, havuhonka hampahilla." (17:57-66.) Vipunen oli lisäksi Väinämöistäkin parempi laulaja: "Siinä virsikäs Vipunen kyllä lauloi ja osasi! Ei ole kuultu eikä nähty sinä ilmoisna ikänä parempata laulajata, tarkempata taitajata: suu se syyteli sanoja, kieli laski lausehia, kuin on sälkö sääriänsä, ratsu jalkoja jaloja." (17:553-562.) Genesiksen patriarkat olivat niin pitkäikäisiä, että heille tieto-taito ehti karttua ja heitä saattoivat tulla kuulemaan jälkeläiset monen polven päästä. Kalevalassa henkilöhahmot menevät varsinkin Väinämöisen kohdalla Genesikseen verraten iloisesti sekaisin. Väinämöinen on jonkinlainen jokapaikan höylä.

(Vaka-vanha Väinämöinen, laski laulellen vesiä... Urea jacta est, Jari Tammi? Google-terveisiä Suuren Tammen liepeille… Velimiehesi opetti minulle kaikki pahat tavat Ruostejärven kesäsiirtolassa, terveisiä vaan pankinjohtajalle!)

Vipusen sanat voivat liittyä myös muuhun, kuten päivän päästöön, tai sampoon joka ei "sanoja puutu". Kertomuksessa voi nähdä yhtymäkohdan Gilgamesh-eepoksen sankarikuninkaaseen, joka hakee tulvasta selvinneeltä Uthnapistimiltä suurta tietoa. Tässä taas voi nähdä vastineen Nimrodin ja patriarkka Nooan parivaljakolle. Kuitenkin sillä erolla, että Raamatussa Nimrod kuvataan kapinallisena joka uhmaa ja vääristelee vanhaa isien uskoa ja tietoa. Kalevalassakin Väinämöinen ja Vipunen ottelevat. Vipunen "syö" Väinämöisen, mutta joutuu sylkemään hänet ulos liian kovana palana purtavaksi. Väinämöinen veistää ensimmäisen veneen, ja kun se törmää ison hauen hartioille, valmistaa hän kalanluisen kanteleen ja lumoaa sen soitolla luomakunnan. Toisinaan ulkomaisissa vedenpaisumusmyyteissä arkkia vetää samaten suuri kala, vaikkei Raamattu tällaiseen sadunomaiseen kielikuvaan sorrukaan. Genesiksessä huomiota saa ainoastaan se, että arkissa piti pelastaa vain maaeläimet, kalalajien edustajien pärjätessä ulkopuolellakin.

Yleisimpiä luomiskertomuksia eri kansojen mytologioissa on hyperlahjakkaan käsityöläisen tekemä kosmos. Sanan kosmos vastakohta on kaaos. Kalevalan hahmoista etenkin Väinämöinen ja seppä Ilmarinen ovat käteviä käsistään, joskaan heitä ei aseteta aivan jumalten asemaan. Myös Genesis kertoo ensimmäisestä sepästä, mutta "raudan synnyn" merkitystä muinaisen yhteiskunnan arkipäivään ei tarvitse lähteä etsimään Araratilta saakka. "Yöllä syntyi Ilmarinen, päivällä pajasen laati." (9:113-114.) Kehitysopilliseen edistysuskoiseen maailmankuvaan verrattuna Genesiksen ihmiskunta kuitenkin oli seppä jo syntyessään. Siinä väkivaltaisen Lemekin väitetään olleen ensimmäinen moniavioinen isäntä, jonka pojista varttuivat, paitsi "teltoissa asuvien ja karjanhoitajien kantaisä" Jaabal ja Juubal eli "kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua soittavat", myös Tuubal-Kain, josta tuli "kaikkinaisten vaski- ja rautaaseiden takoja" (Gen 4:20-22).

(Kts. essee Jobin ja Genesiksen intertekstuaalisuudesta ja Jobin tarkempi kuvaus muinaisen ihmisen metallurgiasta, umpilouhoksista, koiran ja hevosen kesyttämisestä, maidon hapattamisesta, urbanisaatiosta ja luolamiehistä luolalapsineen, Arabian rämeistä – ja useammista viittauksista jäähän, lumeen, pakkaseen (sekä mannerjäätikköön) kuin koko muussa raamatussa yhteensä:http://www.helsinki.fi/~pjojala/job.htm.)

Raudan synnyssä kuvataan ensimmäistä teräaseen työstämistä seuraavasti: "'Jos otan sinut tulesta, ehkä kasvat kauheaksi, kovin raivoksi rupeat, vielä veistät veljeäsi, lastuat emosi lasta' Siinä vannoi rauta raukka, vannoi vaikean valansa, ahjolla alasimella, vasaroilla, valkkamilla; sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: 'Onpa puuta purrakseni, kiven syäntä syöäkseni, etten veistä veikkoani, lastua emoni lasta. Parempi on ollakseni, eleäkseni ehompi, kulkijalla kumppalina, käyvällä käsiasenna, kuin syöä omaa sukua, heimoani herjaella.'" (9:172-192.)

Genesiksen mukaan ensimmäinen veriteko oli juuri veljessurma, Kainin surmatessa Aabelin. Kain päätyi tekonsa  myötä taakseen pälyileväksi pakenijaksi. Vaan miten kävi raudan lupauksesta huolimatta: "Sai siitä teräs pahaksi, rauta raivoksi rupesi, petti vaivainen valansa, söi kuin koira kunniansa: veisti raukka veljeänsä, sukuansa suin piteli, veren päästi vuotamahan, hurmehen hurahtamahan." (9:259-266.) Runon asiayhteydessä sukua oli kuitenkin tässä vaiheessa jo enemmän kuin muutama henki, toisin kuin Genesiksessä.

Suomalaisista taruhirviöistämme kerrotaan etenkin Pohjolan yhteydessä ja niitä ovat muun muassa satasarvinen härkä ja tuhatpäinen tursas, rautakourainen jättiläiskotka tai vaakalintu, tulinen ruuna, kyinen pelto, Hiiden hirvi ja suuri suomuhauki. Tyypillistä monille edellä mainituista eläimistä on suureellinen koko, mutta lajityypeiltään Kalevankankaan pedot eivät kuitenkaan yleensä poikkea nykyään tunnetuista. Hirvi on Suomen suurin luonnonvarainen eläin ja sampien kadottua Suomen järvistä hauki lienee suurin sisävesien kala. Dinosaurukset tai lentoliskothan ovat virallisesti esihistoriallisia, mutta ajatusleikissä Strabon, Pliniuksen, Aelianuksen, Jesajan, Jobin, Herodotoksen, Lucanin, Marcellianuksen, Aristoteleen jne. rinnalla niille voivat mielestäni olla sukua korkeintaan vesikyy, tursas ja vaakalintu.

Kaksi jälkimmäistä syöksee tarvittaessa tulta: "Taop' on tulinen kokko, vaakalintu valke'inen!" (19:179-180. Vrt. Tursas ja Iso Tammi.) Kun Kalevalassa tehdään myyttinen eläin, se on sinänsä tunnettu hirvi, joutsen tms., mutta kielikuvaan haetaan tehoa Tuonelasta, Manalasta tai Hiidestä kuin sukupuuton sijoilta - tai Vedenpaisumusta edeltäneestä antediluviaanisesta maailmasta konsanaan. Kantelettaren 3. kirjan 47. runossa neidon kitaansa hotkaisema lohikäärme on selkeämmin symbolinen hahmo. Samanlaisia tarumotiiveja tavataan myös muinaispohjoismaisten saagojen Botnar, Norbotn- tai Trollebotn-nimisessä kaukomaassa, josta sankarit käyvät vapauttamassa prinsessan tai ihme-esineen. Olisiko tässä skandinaavinen vastine Kadonneelle Maailmalle?

Viron kansalliseepos on Kalevipoeg. Viron Harju-, Viru- ja Tartumaalta tunnetaan runsas synty- ja paikallistarinasto, jonka sankarina Kalevanpoika-niminen väkimies tai jättiläinen hävittää suuria petoeläimiä, rakentaa linnoja sekä panee maanviljelyksen alulle. Suomenpuolisissakin runoissa ja lauluissa myös itse Kalevala-hahmo poikansa kanssa on jättiläinen ja sankari.Mitä vanhempaan ainekseen raamatussa sukeltaa, sitä aforistisempi merkitys on nimen käsitteellä. Restauraatiossa nimi ikään kuin palaa juurilleen – ja tästä "uudesta nimestä" sanotaan, ettei sitä tiedä kukaan muu kuin sen saaja. Ainakaan kutsumanimi ei sellainen nimi ole. Ideaalikaasussa nimi merkitsi kaikkea, mitä sen kantaja oli. Nimi ei ollut enne (Nomen est omen), eikä nimeä edes varsinaisesti ansaittu, vaan se kuvasi kantajansa täydellisesti arkkityyppinä ja alkuperäisenä tarkoituksenaan.

Kalevalassa ihmisellä on Genesiksen tavoin mystisen läheinen yhteys eläimiin.

"Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran." (3:175-182.) Oliko Suomi ennen satojen tuhansien, vai ainoastaan muutaman ison vesijättöisen järven maa? Ylipäänsä voi sanoa, että Kalevalan ensimmäiset runot muodostavat kirjalle vetisen alun. Myöhemminkin Kalevalan välienselvittelyissä ja tapaturmissa on suhteettoman paljon hukkumiskuolemia. Jotkut ajelehtivat vesissä päiväkausia, veli hukkuu suohon, sisko veteen. Jobin kirjan erikoisuuksiahan olivat viittaukset aavikoitumiseen. Toisaalta kirjassa viitataan myös mannerjäätikköön ja siinä mainitaan lumi, jää, pakkanen ja lumisade useammin kuin koko muussa Raamatussa yhteensä.

Jobin kirjan erikoisuuksiahan olivat viittaukset paitsi elinikien nopeaan tippumiseen ja sisarusavioliittojen epäonnistumiseen, myös aavikoitumiseen. Toisaalta kirjassa viitataan todellakin myös mannerjäätikköön, jonka tiedetään pahimmillaan peittäneen kolmasosan planeetastamme ja ulottuneen pohjoisessa Keski-Eurooppaan aina Saksankin yli.:”Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, oletko nähnyt rakeiden varastot?” ”Sillä hän sanoo lumelle: ‘Putoa maahan’, samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle. Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät. Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa. Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.” (38:22, 37:6-10).

Edelleen Kalevala ei ole niinkään Jumalan kieltävä, kuin Jumalan vesittävä. Kalevalassa eletään "Eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan." (Esim. 11:311-312.) Eepoksessa tunnustetaan sekä hyvä Jumala, että paha Hiisi tai Lempo. Jumalaa rukoillaan ja hän vastaa oikeastaan kaikkiin rukouksiin - itsekkäisiin ja oluen hankintaan liittyviinkin - myöntävästi. Jumalaa rukoillaan myös Pohjolassa. Jumalaan viitataan tavallisesti nimenomaan kaiken Luojana. Väinämöisen veren tyrehdyttävän Ukon vilpitön poika jopa katsoo edustavansa Jumalan tahtoa: "En liiku omin lihoini, liikun Luojani lihoilla, en väiky omin väkini, väikyn väellä kaikkivallan, en puhu omalla suulla, puhelen Jumalan suulla. Josp' on mulla suu suloinen, suloisempi suu Jumalan, jospa on kaunoinen käteni, käsi Luojan kaunihimpi." (9:507-516.) En osaa sanoa, mikä suhde Luoja-Jumalalla on Ukko ylijumalaan vähäisempien hyvien ja pahojen jumalolentojen johdossa. En myöskään sitä, mikä tästä aineistosta on peräisin ajalta kristinuskon saapumisen jälkeen.

Kalervon surmattu suku kasvaa uudelleen laajaksi yhdestä ihmisestä, joskin Kalevala on hieman ristiriitainen sanoessaan toisaalla suvun löytyneenkin piilosta. Tarina voisi kuvata ihmiskunnan alkua pienestä alkupopulaatiosta alkukatastrofin jälkeen. Läntisemmässä Inkerissä on säilynyt Kullervo-runon johdanto, jossa Kalervikko kyntää meret ja metsät ja viimeisen mättään tai kannon haljetessa tulee esiin kaksi poikalasta, Kalervo ja Untamo. Kyseessä on kansainvälisen ihmisensyntymyytin jäänne: ensimmäinen ihmispari löytyy puunrungon, sokeriruo'on, kurpitsan, kiven, luun tms. sisästä.Kytkentä Genesikseen löytyy Eevasta joka sai alkunsa Aadamin kylkiluusta. ("Eeva" merkitsee sanahistorialtaan "elämää","Aadam" ihmistä.)

Kalevalan kauneusihanne poikkeaa monien muiden karujen luonnonolojen kantakulttuurien tavoin nykyisestä: "Elä itke, tyttäreni, nuorna saamani, nureksi! Syö vuosi suloa voita: tulet muita vuolahampi; toinen syö sianlihoa: tulet muita sirkeämpi; kolmas kuorekokkaroita: tulet muita kaunihimpi." (4:119-127.) "Naista" tarkoittava sana Genesiksen hepreassa on ishshah. Sana saattaa olla peräisin kantasanasta "olla pehmeä". - Se Raamatun seksuaalikielteisyydestä. Eedenissä kauneusihanne ei liene ollut lihavuus ainakaan eukon hengissäkituuttamisen johdosta.Kauneusihanne oli kroppa, jonka ei tarvinnut raataa itseänsä jänteväksi – koska mies hoiteli metsällä käymisen. Neanderthalin ihmisen yhteydessä unohdetaan tyypillisesti paitsi hänen nykyihmistä suurempi kallontilavuus ja keskipituus, myös sitäkin voimakkaat lihakset. (Teoria ydinsota-kaavailuihin verrattavasta vulkaanisesta ydintalvesta, pimeän aiheuttamasta D-vitamiininpuutteesta/riisitaudista ja neanderthalilaisten tavasta kaluta luuydintä esitettynä muualla Leviatanmuistiossa. Uusi luiden analysointitekniikka paljastaa neanderin laaksolaisten käyttänen ravintonaan 95% liharuokaa, kun vastaava prosentti on susillakin vain noin 80%.)

Kalevalan tarinoissa sisarukset eivät mene keskenään naimisiin.Päinvastoin, ensin surmaa Kullervon sisar, sitten Kullervo itsensä tunnonvaivoissaan harrastettuaan tietämättään sukurutsausta. Kosittaessa morsianta kuitenkin kutsuttiin kauniisti "sisarueksi" ja sulhasta "veljyeksi". (Esim. 18:272, 334, 22:273; 22:21, 27, 33, 39, 45, 279.) VT:ssä tietenkin Abram ja Saaraikin olivat vielä sisarpuolia, Kainin puolisosta puhumattakaan. Vasta Mooseksen laissa sukulaisliitot kiellettiin "Darwinin asteelle" (Charles nai serkkunsa ja oli onnellinen lapsiperheen avioliitossaan). Egyptissä sukuavioliitot jatkuivat saman kuningasdynastian sisällä varsin myöhäiselle ajalle saakka - tarinoiden mukaan.

Kalevalassa esitellään Genesiksen tavoin naisten nimet vain poikkeustapauksissa. Yleensä naiset tunnetaan miehensä tai poikansa kautta.

"Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (Gen 3:15.) Tuonelassa käyvä Lemminkäinen sivuaa Genesiksen protoevankeliumin ennustusta tulevasta kuoleman samaan aikaan voittamasta ja voittavasta Vapahtajasta, joka syntyy ihmisäidistä. Lemminkäisestä käytetään Kalevalassa myös nimiä Kaukomieli tai Ahti Saarelainen. Katkera Märkähattu karjanpaimen nostattaa vedestä kyyn, tai sitten joko ampuu tai pistää Lemminkäistä maagisella aseella. Protoevankeliumin ennustuksessa vihollinen taas pistää Vapahtajaa kantapäähän salakavalasti juuri murskaantuessaan samassa teemassa Akilleuksen kanssa.

Lemminkäisen kuoleman yhteyteen liittyy "Vesikäärmeen synty": "Märkähattu karjanpaimen, Untamolan umpisilmä, se minun Manalle saattoi, työnti Tuonelan jokehen. Vesikyyn ve'estä nosti, lapokyyn on lainehesta vasten vaivaista minua; enkä tuota tiennytkänä, en tiennyt vesun vihoa, umpiputken ailuhia.* Sanoi äiti Lemminkäisen: 'Voipa miestä mieletöintä! Kehuit noiat noituvasi, lappalaiset laulavasi: et tiä vesun vihoa, umpiputken ailuhia!.'" (15:575-590.) Lemminkäisen äiti haravoi Tuonelan virrasta poikansa jäännökset ja yrittää herättää niitä eloon. Vastaava Kristus-käsitettä muistuttava tyyppi löytyy myös Egyptin Osiris- sekä Balder-myyteistä. Väljemmin tarkasteltuna Kristus-tyyppeihin voi lukea useampiakin hahmoja ympäri maailmaa. Puolijumalisilla kyvyillä varustetun, suuria urotekoja suorittavan sankarihahmon odotus on ollut aivan ylikansallinen. Toisaalta Babylonian pääjumala Marduk ei varsinaisesti kuole eikä nouse kuolleista. Adonis oli kreikkalaisen mytologian henkilöitä. Kuoltuaan Adonista rakastanut Afrodite herätti rakastettunsa henkiin surullansa. Kuitenkaan vanhemmissa kirjoituksissa Adoniksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ei puhuta, vaan tämä teema ilmestyy vasta noin 150 ajanlaskumme alun jälkeen. Muinaisegyptiläinen jumala Osiris määrätään joissakin kertomuksissa "alamaailmaan" ja toisaalta tästä käytetään sanaa "aurinko". Suoraa ylösnousemusteemaa Osirikseenkaan ei silti liity. Kiinnostava on 800-luvulta eKr. peräisin oleva kreetalaisen Minosin myyttinen runo, jossa puhutaan Zeuksesta kuollesta nousseena jumalana. Nimenomaan tähän runoon näyttää Paavali viitanneen Areiopagin puheessaan Apostolien Teoissa.

Lemminkäinen hiihtää hiiden hirven, valjastaa tulisen ruunan, surmaa kutsumattomana vieraana Pohjolan isännän ja osallistuu samporetkeen. Kyisen suon kyntäjä on helposti yhdistettävissä myös Herkuleeseen tai Gilgameksen sankariin, joka tekee vastaavia urotöitä. (Sillä poikkeuksella, että Kaksoisvirtainmaan märillä pelloilla on lohikäärmeitä. Gilgamesh ja Enkidu tappoivat seetrimetsää vartioineen Humbaba-hirviön.) Kyntääkseen pellon Lemminkäisen oli ensin valjastettava tulinen ruuna. Tarinalle löytyy vastine antiikin Iasonista, jonka härillä oli vaskiset sarvet ja sorkat ja jotka korskuivat tulta ja rikkiä. Kyntämiinsä vakoihin Iasonin piti kylvää lohikäärmeenhampaita, joita jokaisella tosi miehellä toki oli taskussaan.

Kalevalassa Lemminkäinen on hahmo, jolla on eniten tekemistä naisten kanssa. Vapahtajakin on kosminen naistenmies, sillä seurakunta mielletään feminiiniksi ja Messias maskuliiniksi niin Raamatun sivuilla, kuin Eläinradan tähtikuvioissakin. (12 pääkuvion ja 3x12 dekaanin korrelaatiosta Jaakobin siunaukseen, Mooseksen siunaukseen, sekä juutalaishistorialliseen pelastushistorian virstanpylväisiin erikseen toisaalla.) Vanhan raamatunkäännöksen "ylkähän" merkitsi sulhasta. Lemminkäinen teki urotekonsa saadakseen Pohjan neidon. Hänessä on saattanut yhdistyä kirottu Haam ja protoevankeliumin sana käärmeentappajasta. Joidenkin tutkijoiden mukaan Lemminkäinen kuuluu runoissa eri sarjaan kuin Kalevalan kansan Väinämöinen ja Ilmarinen, vaikka hänet näiden joukkoon runoja yhdistettäessä sommiteltiinkin. Märkähattu karjanpaimen on toisaalta hieman antiikin kiertelevän, kulkureita suojelevan Hermeen - ja sitä kautta Kainin kaltainen.

Matkallaan kuokkavieraaksi Pohjolan häihin, kohtaa Lemminkäinen vaaroja, joista erästä kuvataan "Käärmeen synty"-sanoissa: "Päätyi Luoja kuulemassa; sanan virkkoi, noin nimesi: 'Pahasta paha tulisi, konna konnan oksennosta, jos ma tuolle hengen loisin silmät päähän siunoaisin.' Saipa Hiisi kuulemahan, mies häjy tähyämähän. Itse luojaksi rupesi; antoi Hiisi hengen tuolle konnan ilkeän kinalle, Syöjättären sylkemälle: siitä kääntyi käärmeheksi, muuttui mustaksi maoksi. Mist' on tuolle henki saatu? Henki Hiien hiilloksesta. Mist' on syyetty syäntä? Syöjättären syäntä. Mist' on aivot ankeloisen? Virran vankan vaaluvista. Mistä tunto turmiolla? Kuohusta tulisen kosken.  Mist' on pää pahalle pantu? Pää pahan pavun jyvästä... Mist' on suuta suunnitettu? Suu solesta Syöjättären. Mist' on kieli kehnon suussa? Keitolaisen keihä'ästä. Mist' on hampahat häjyllä? Okahista Tuonen ohran. Mist' on ilkeän ikenet? Ikenistä Kalman immen.... 'Mato musta,  maanalainen, toukka Tuonen-karvallinen, maan karva, kanervan karva, kaiken ilmankaaren karva!'" (26:715-738, 743-750, 759-761.) Käärme matelee maassa ja erityisesti sen suuvärkki kiinnittää huomiota. - Näidenkään piirteiden tulkinnassa ei tosin tarvitsisi lähteä Eedeniin saakka, koska kyy on ainoa myrkyllinen eläin Suomen luonnossa.

Kyyn katsotaan myös aiheuttaneen pakottavan pakkasen. (30:223-234.) Genesiksessä ankarat sääolot alkoivat vasta vedenpaisumuksesta, joka taas oli syntiinlankeemuksen jälkimaininkeja (sanan varsinaisessa merkityksessä) (Gen 8:22). (Napamantereille saakka ylettyvät paksut hiilikerrostumat, suuret saniaisten yms. lehdet, suurikokoiset lentävät hyönteiset jne. muistuttavat joskus vallinneesta tasaisesta ilmastosta, mutta siitä erikseen toisaalla:http://www.helsinki.fi/~pjojala/Veden_viemaa.htm)

Ihmisen vaistomaiset pelot liittyvät usein juuri käärmeeseen ja vereen. Tietenkin joku voi kysyä munasta ja kanasta. Tietysti Genesiksessä on voitu valjastaa primitiivisiä vaistoja vain todistelemaan omia tarkoitusperiä.

"Lapsensaajaisen sanoissa" symbolinen synnyttäjähahmo on negatiivinen: "Tyttä oli Tuonelan sokea, Loviatar, vaimo vanha, pahin Tuonen tyttäriä, ilke'in manattaria, alku kaikille pahoille, tuhansille turmioille. Sill' oli muoto mustanlainen, iho inhon-karvallinen. Tuopa musta Tuonen tyttö, ulappalan umpisilmä, teki tielle vuotehensa, pahnansa pahalle maalle." (45:23-34.) Aadamkin pani lankeemuksesta kaiken syyn ensimmäisen naisen päälle, vaikka tapahtumasta tulikin virallista ("heidän silmänsä aukesivat ja he erottivat hyvän pahasta") vasta Aadaminkin tultua perheen päänä mukaan juoneen. Pahan ilmaantuminen kuuluukin olennaisena osana kosmostarinoihin. Monissa kulttuureissa uskotaan, että ihminen oli alun perin hyvä ja että lankeemuksesta on erityisellä tavalla osallisena nainen. Kuten  sanottua, Raamatun tarinassa itse vastuu oli kuitenkin sitä pakoilleella miehellä.

"Ota kultainen kurikka kätehesi oikeahan! Sillä haittoja hajota, pihtipuoliset porota, lukot Luojan lonkahuta, takasalvat poikki taita mennä suuren, mennä pienen, kulkea vähäväkisen!" (45:139-146.) Eevaa ei voi pitää ainoana syyllisenä lankeemukseen, mutta ensimmäinen hän kuitenkin oli. Miehen kohdalla kirous koski  haasteellisen ja innostavan työn muuttumista raskaaksi ("otsasi hiessä"), sekä kuolemaa ("maaksi pitää sinun jälleen tuleman"). Naisen kohdalla kirous taas liittyi fyysiseen kipuun ja erityisesti synnytykseen. Kalevalassa samassa yhteydessä pyydetään Jumalaa avaamaan synnytyksen portit: "Tuo mulle tulinen miekka, säkehinen   säilä kanna, jolla ma pahat pitelen, ilkeät iki asetan, tuskat tuulen teitä myöten, kivut aavoillen ahoille!" (45:253-258.) - Genesis muuten kertoo Eedenin itäporttia karkoituksen jälkeen vartioineista kerubeista, sekä tulisesta ja säkenöivästä miekasta. Tulinen miekka oli viimeinen muisto kadotetusta paratiisista. Tämä myytti on elänyt voimakkaana kiinalaisen Shang Ti:n, korkeimman Luoja-Jumalan, palvonnassa taolaisuuden läpi aina keisariajan loppuun saakka. (Kiinan muinaiset kirjoitusmerkit, bambukirjat jne. lienevät tällä paradigmalla varma tapa reputtaa antropologian opinnäytteissä: http://www.helsinki.fi/~pjojala/Vainamoisen_veneenveistosta.htm)

Joosuan kirjan pitkää päivää on vaikea sovittaa yhteen Kalevalan 47. runon pitkän yön kanssa, koska alueiden pitäisi olla samoilla pituuspiireillä. (Ainakin nykyään Israelissa ja Suomessa on suurin piirtein sama kellonaika. Vuodenajatkaan eivät ole päinvastaiset koska Israel ei sijaitse pallon toisella puoliskolla leveyspiirejä lukiessa.) Pimeys saattaa kuitenkin liittyä vulkaanista alkukatastrofia luonnollisesti seuranneen "ydintalven" tai jääkauden aiheuttaneeseen ilmakehän tuhkaan. Päivänpäästö lienee Kalevalan vastine Skandinaavisen Edda-eepoksen luonnottoman pitkään jatkuneelle talvelle Fimbulvetrille. Tällaista aineistoa Kalevalassa voisi ehkä olla Päivän päästön ohella myös Tulinen nuoli taivaalla. (Jääkauden alkamisen teknisistä ongelmista enemmän toisaalla.)

Ennen kaikkea on huomautettava, että Kalevalassa esiintyy myös sellaisia viittauksia Raamattuun, jotka ovat peräisin myöhäisemmältä, Suomen kristilliseltä ajalta. Tällaisia lienevät esimerkiksi raskaaksi tuleminen neitsyenä - korpimaittain sanottuna puolukasta. Kalevalan viimeisen runon (50.luku) Marjatta esittää selvästi Neitsyt Mariaa ja nimetön poika, jonka Väinämöinen tuomitsee suolle vietäväksi ja puulla päähän lyötäväksi, voittoisaa Jeesus-lasta. (Vaikka Kupittaan lähteen tarinat unohdettaisiinkin. Tuohon aikaan paikka oli merenpohjaa.)

Voisiko kuitenkin ajatella, että evankeliumin saapuessa näillekin raukoille rajoille, nähtiin nimettömässä lapsessa kalevalaisen perimätiedon täyttymys? Oikean nimen löytyminen oli lapsen elinkelpoisuuden ehto monissa varhaiskantaisissa kulttuureissa ja vasta nimen saatuaan lapsi oli yhteisön hyväksytty jäsen. Parjatun äidin pojalle ei tuntunut ensin löytyvän nimeä laisinkaan. Edelleenkin tuntuu olevan vaikea luokitella Karjalan Kunigasta.

1900-luku on perimätiedon suhteen kristitylle surullinen vuosisata, sillä teknologian ja passiivisten tiedonsiirtomenetelmien päihdyttämänä moni kansa ja kulttuuri on katkaissut vuosituhantisen perimätiedon ketjunsa. Sammatin Eliaksen, sittemmin Kainuun lääninlääkärin auktoriteetista kertoo se, että hänen kirjoistaan kieleemme ovat vakiintuneet mm. sanat kolmio, neliö, kuutio, kide, kuume, laskimo ja valtimo, solu ja vaikkapa suudelma. Elias Lönnrotin aikainen kansainvälinen perimätiedon keräysinnostus sattui tulemaan yhdennellätoista hetkellä, ennen kuin oma palasemme kansojen yhteiseen muistikuvaan menetettiin lopullisesti.

Pauli Ojala, tuohiurkuri

http://www.kp-art.fi/default.htm
 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!