Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyphs
ILKKA-lehti
YHTEYSTIEDOT:mielipide@ilkka.fi, toimitus@ilkka.fi
Ilkkaan lähetettyjä mielipiteitä. Läpimenneet kursiivilla.
Lähetetty 12.4.2009
Raamattu luonnontieteen oppikirjana?
Digiaikamme "seisoo jättiläisten harteilla", kuten punnan kyljessä edelleen lukee. Tieteen isähahmot kuten Galilei, Newton, Kepler, Linné, Cuvier, Bacon, Joyle, Pasteur, Lister, Maxwell, Faraday tai Mendel olivat kreationisteja ja "ajattelivat Luojan ajatuksia Hänen jälkeensä". Sattuman, ajan ja itsestään olevaisten luonnonlakien pyhä kolminaisuus on hyvin tuoretta liturgiaa. Luonto oli luotu. Älykkään suunnittelijan kuvaksi luotuina saatoimme ymmärtää sitä, eikä todellisuus ollut illuusiota kuten Idän mystiikassa.
Valistuksen pioneerit" eivät tarponeet meitä ylös suosta, enemmän siihen vaikuttivat esimerkiksi 1200-luvulla Oxfordin yliopiston perustaneet köyhyyslupauksen antaneet fransiskaanimunkit. Sekä Jumalan että tieteen valtakunta oli lasten kaltaisten. Kun Englannin tiedeakatemia (maailman ensimmäinen tiedeseura) vuonna 1660 perustettiin, oli 10 hallituksen jäsenestä 9 protestantteja ja 68:sta perustajajäsenestä 42 puritaaneja. [Kristinuskosta, ei suinkaan humanismista, tuli vedenjakaja astuttaessa pois antiikin välttämättömyyksien maailmasta uuteen aikaan. YListetty renessanssi oli täysin päinvastainen ilmiö: se yritti palata takaisin ad fontes.]
Moderni tiede kehittyi räjähdysmäisesti kristillisessä Euroopassa myöhäiskeskiajalla. Se ei tapahtunut Roomassa, Kiinassa, Intiassa, Keski-Amerikassa tai Islamin maailmanvallassa, vaikka nämä olivat organisoidumpia ja rikkaampia sekä aineellisesti että väestöltään. (Ja vaikka Pohjolan barbaari-viikingien pakkomielle oli tuhota luostareiden kirjastot kautta Euroopan.) Luonnontieteelliset tutkimusmetodit kehitettiin tekniikoiksi, joiden tarkoituksena oli lieventää ihmisen synnin aiheuttamaa tiedollista vauriota.
Raamattua on syytetty paljosta pahasta tieteen hidastamisessa, vaikka taustalta löytyykin "maailmallisen" hellenismin ja Aristoteleen palvontaa. Suurin este Euroopan tieteelle oli vuosituhannen viive kymmenjärjestelmän ja nollan käyttöönotossa roomalaisten numeroiden kanssa.
Kirkon oppi pannukakku-Maasta on myytti ja tämä parjaus keksittiin vasta 1800-luvun lopulla. Kreikkalaisen Ptolemaioksen maakeskisestä aurinkokunnasta poiketen ei kukaan merkittävä kirkkoisä opettanut, että maa olisi litteä. [Näin opettivat lähinnä kaksi teologia: Lactantius 4:llä ja Cosmas Indicopleustes 6:lla vuosisadalla jKr. (Toinen tuntematon, toinen tunnettu vain harhaoppisuudestaan.) Jo Jobin kirja viittaa maan piiriin, 26:7: "Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle." Antiikissa laskettiin Maapallon ympärysmitta 700 km tarkkuudella.]
Luonnontiede ei ole vapaa politiikasta ja intohimoista. Päinvastoin, koulukunnat syntyvät katkeristakin valtataisteluista. Neuvostoliitossa ainoa pakollinen oppiaine yliopistossa oli tieteellinen ateismi. Tiedeyhteisömme "suomettumisesta" ei kampuksilla tunnuta päästävän ilmaa puhdistavaan debattiin evoluutiosta edes yksittäisen väitöskirjan painatusluvan kanssa vieläkään. Eliöiden vastavalmistuneet genomiprojektit tukevat devoluutiota eli rappeutumisteoriaa.
Pauli Ojala
biokemisti, Helsinki
Lähetetty 24.7.2008. Julkaistu 26.7.
Drawings from the Finnish Nature and
Culture
Maalauksia Suomen luonnosta ja
kulttuurista
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - luovuta verta!
Safe a Life Today - Donate Blood!