Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyfs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT

YHTEYSTIEDOT: toimitus@ess.fi , etunimi.sukunimi@ess.fi,

Etelä-Suomen Sanomiin lähetettyjä mielipiteitä. Läpimenneet kursiivilla

Yhden totuuden ongelma

ESS:n Esalaisessa julkaistussa "Kahden totuuden ongelma" - jutussa oli useita
valitettavan yleisistä ennakkoluuloista johtuvia asiavirheitä.

Ensinnäkin, Darwin ei ollut pappi, vaikkakin hänen ateisti-isänsä olisi halunnut hänestä helppoa elämää Englannin maaseudulla viettävän leipäpapin. Ajatuksen evoluutiosta oli esittänyt jo Charlesin isoisä Erasmus kirjassaan Zoomonia. Olipa evoluutio ehditty lisätä suvun vaakunaankin. Lisäksi evoluutiosta innostunut tutkija Robert Grant palkkasi Charlesin tekemään evoluution todistamiseen pyrkivää tutkimusta jo ennen Charlesin matkaa Beaglellä. Todisteiden valossa Charles lähti siis matkalle suvun lemmikkiteoriaa todistamaan, vaikka omaelämänkerrassa retorisesti asiaa pietteleekin. Suosittelen kirjaa Wiker: Life and Lies of Charles Darwin.

Toisekseen fossiiliaineisto tiedettiin jo tuolloin hyppäykselliseksi ja Darwin aivan oikein näki aineiston ongelmalliseksi pienien muutosten kautta etenevän teoriansa kannalta. Darwin ei siis pitänyt fossiiliaineistoa todisteena teorialleen, vaan pyrki selittämään todisteiden puutteen pois sen aineiston vajavaisuuteen vedoten.

Kolmanneksi Evoluutio-ajatuksen ja sen kyseenalaistamisen juuret eivät ole englannissa tai 'Yhdysvaltojen äärikonservatiiveissa' vaan jo antiikin Kreikassa, jossa esim. Lucretius esitti evoluutioajatuksia ja Platon ja Aristoteles Intelligent Design -tyyppisiä ajatuksia.

Ja joka tapauksessa, tieteessä pitäisi voida kyseenalaistaa myös evoluutio. Tällä hetkellä oletamme evoluution todeksi koska meidän täytyy sitoutua vain luonnollisiin syihin. Jumala voi olla siis luonut, mutta tiedettä hallitsee tieteenfilosofia, joka kieltää meitä tutkijoita koskaan löytämästä tuota totuutta. Tieteessä selitämme kaiken pois materiatason prosesseilla, olivat selitykset totta tai eivät. On siis ihan hyvä että edes kirkossa joku uskaltaa ajatella muitakin vaihtoehtoja. Tässä tuskin tarvitaan sitä, että media pakottaa kirkonkin samaan 'materia on kaikki mitä on'-totuuteen kuin mihin meidät tutkijat on pakotettu tieteessä.

Evoluutiosta lisätietoa haluavia kehoitan vilkaisemaan esimerkiksi www.teoria.fi-sivustoa. Kristinuskon järkiperusteluista kiinnostuneille suosittelen www.perustelu.fi-sivustoa.

Vesa Palonen
Fyysikko

Lähetetty 6.6.2008

Rappeutumisteoria haastaa evolutionismin

Jukka Liippola kirjoitti (ESS 4.6.) tieteestä kristinuskon kustannuksella kuin autokauppias bussiliikenteestä: "Siihen, ettei Jumala olekaan lajeja luonut, antaa viitteitä eliöiden ja kasvien huomattavan monimutkainen sisäinen hienorakenne.. Luodulla reisi voisi hyvin olla lauantaimakkaraa ja puutkin sisältä paperimassaa."

Tieteen isähahmot kuten Newton, Kepler, Linné, Cuvier, Bacon, Joyle, Pasteur, Lister, Maxwell, Faraday tai Mendel olivat kreationisteja ja "ajattelivat Luojan ajatuksia Hänen jälkeensä". Sattuman, ajan ja itsestään olevaisten luonnonlakien pyhä kolminaisuus on hyvin tuoretta liturgiaa. Luonto oli luotu. Kun Englannin tiedeakatemia ensimmäisenä tiedeseurana vuonna 1660 perustettiin, oli kymmenestä hallituksen jäsenestä yhdeksän protestantteja ja 68:sta perustajajäsenestä 42 puritaaneja.

Toisin kuin Liippola väittää, vaivaa fossiilirekisteriä nimenomaan välimuotojen puute. Ehkä maailman tunnetuin fossiilitutkija, Yrjö Reenpää –palkintomme saanut Stephen J. Gould, kuvasi tätä evoluutiotodisteiden puutetta "meidän paleontologien likaisena pikku ammattisalaisuutena". Siksi Gould kehitti "punktualismin" teorian vaiheittaisen "gradualismin" sijaan, ehdottaen evoluution tapahtuneen pienissä populaatioissa hyppäyksellisesti (niin ettei fossiileja jäänyt).

Tiedejuntta turhentaa juutalaiskristisen filosofian järkiperäiset perustelut, muiluttaen tilalle tiedettä absoluuttisena totuutena. Tosiasiassa luonnontiede ei suinkaan ole vapaa politiikasta ja intohimoista. Päinvastoin, koulukunnat syntyvät henkilökemiasta ja katkerista valtataisteluista. Tiedettä ohjaa suuremmissa kysymyksissä kysynnän ja tarjonnan laki, eivät havainnot. Itse itsensä korjaamisen periaate toimii vain pikkuasioissa. Neuvostoliitossa ainoa pakollinen oppiaine yliopistossa oli tieteellinen ateismi, eikä Suomen tiedeyhteisö tunnu pääsevän tästä pelon ilmapiiristä ilmaa puhdistavaan tiededebattiin vieläkään. Molekyylibiologia tukee devoluutiota eli rappeutumisteoriaa.

Oppihistoriallisesti on selvää, miten vilpillistä evoluution popularisointi on Suomessa ollut. Meille rantautunut evolutionismi oli mannersaksalaista mallia. Evolutionismimme isä oli Ernst Haeckel (1834-1919), ei Charles Darwin (1809-1882). Pelkän kelpoisimman lisääntymisen ja valintaopin varassa oppia ei olisi onnistuttu myymään, vaan se vaati yliampuvampia väitteitä mekanismeiksi. Näitä olivat mm. oppi solujen jatkuvasta sikiämisestä mudasta, hankittujen ominaisuuksien periytyminen ja rekapitulaatio-oppi.

[Elämän spontaani alkusynty itsestään oli pitkään vallinnut harhaluulo. Aristoteleen mukaan kuorieläimet syntyivät liejusta, koit villasta, punkit turpeesta, sokkopaarmat puusta, kirput lannasta, täit lihasta ja mehiläiskuoriaiset mehiläispesistä. Anaksimandros taas päätteli, että kaikki elävät olennot ovat syntyneet auringon lämmön höyrystämästä vedestä. Belgialainen lääkäri Jean Babtiste van Helmont väitti 1600-luvulla, että suosta nousee usvassa sammakoita ja hiiriä syntyy rievuista ja jyvistä suljetussa astiassa. Athanius Kircher kuvasi, miten sammakonpoikasia saadaan syntymään ottamalla kuivunutta liejua soista ja kostuttamalla sitä sadevedellä.]

Skandeerattuani läpi suomalaiset biologian koulukirjat, väitän Haeckelin väärentämän sikiövertailun olevan 1900-luvun oppikirjojemme kierrätetyin kuvasarja. Sen mukaan ihmissikiö on identtinen kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata lajinkehitys kala- ja sammakkovaiheen läpi ja tämä rekapitulaatio-oppi omaksuttiin poikkitieteellisesti fysiikasta psykoanalyysiin. Puhe oli ihmissikiön evistä, turkista, kidusaihioista ja ruskuaispussista. [Ensimmäisessä perusbiologian oppikirjassa (Kivirikko 1911) ihmissikiöllä oli vielä toimivat kidukset. Oppikirjan tekijät eivät liiemmin lähdekritiikkiä harrasta - on helpompaa kopioida kollegoilta. Ernst Haeckelin "Maailmanarvotukset" valmistui vasta 1899, mutta käännettiin suomeksi ennen "Lajien Syntyä". Kirja toimitettiin yli 30 "sivistyskielelle" ja oli kaikkien aikojen painosennätys (http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckel_Maailmanarvoituksia.htm).]

Haeckelin väärentämien spontaanin alkusynnyn monera-solujen markkinointikampanja jatkui puoli vuosisataa sen jälkeen, kun Liippolan mainitsema Pasteur muka kumosi alkusynnyn. Evoluutiopuun oksille Haeckel piirsi simpanssin, gorillan, orankin – ja "neekerin" (jonka sielun rekapitulaatio oli lähempänä lammasta tai koiraa kuin germaanirotua). Apina- ja ihmislajit asetettiin liukumaksi paviaanista saksalaiseen. Suomalais-mongolit olivat vasta 5. ihmislajia, rinnastettiin saamelaisiin, ja kuvattiin Euroopan alimpana rotuna. USA:n siirtolaisemme olivat v. 1965 saakka virallisestikin "keltaista" rotua. Erityisen vahingoniloisesti tähän korostivat "valkoiset" ruotsalaiset.

Teimme TKK:n bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan kanssa Saksan arkistoista lähdelöydön suomalaisoppineiden kirjeenvaihdosta Ernst Haeckelille. Tällaisesta tutkimuseetoksesta Skepsis ry, jonka tieteellisessä valtuuskunnassa istuu Helsingin yliopiston rehtoria, dekaania ja raskaansarjan professoria, löi Huuhaa-palkinnolla. Yleisö ja päättäjät ovat mikrotasolla riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista. Siksi maallikoille tarjottavaa tietoa ei tulisi valita selektiivisesti. Uskonnontunnilta koululainen voi saada vapautuksen, mutta evolutionismin pakkosyöttö tukahduttaa koululaisten uteliaisuutta luonnon ja tieteen äärellä. Tiedeyhteisömme kaipaa kipakoita toisinajattelijoita ja irtioton tasapäistävästä "Uuno Synkeyksen" kouluperinteestä.

Pauli Ojala
Kirjoittaja hakee painatuslupaa evoluutiokriittiselle biokemian väitöskirjalleen

 

Viitteeksi Jukka Liippolan kirjoitus - Etelä-Suomen Sanomat 4.6.2008, Mielipide s. 16

Usko, maalaisjärki vai tiede

Jari Iivanainen asetti taannoin kirjoituksessaan uskon ja maalaisjärjen vastakkain, ikään kuin järjenkäyttö jotenkin vaarantaisi Jumalan aseman. Eihän Jumala tiettävästi missään ole kieltänyt pohtimasta järjellä kaikkeuden rakenteita, joten kyse ei niinkään liene Jumalan, kuin oman suppean käsityksen puolustamisesta.

Jos Paavali onkin sanonut, ettei mikään näkyvä ole syntynyt näkyvästä, ollaan tiedemiesten kanssa aikalailla samoilla jäljillä, kun kaikkeuden alku on teoriankin mukaan liki äärettömän pienestä lähtöisin. Jos maailmankaikkeudesta puristetaan tyhjät pois niin, ettei atomiytimen ja elektronienkaan väliin jää mitään, ollaan kyllä jo aika pienen pallon kanssa tekemisissä. Jos E=MC2:sta supistetaan aika ja nopeus pois, ei massaakaan jää oikeastaan jäljelle.

Vain uskon kautta voimme nähdä näkyväisen syntyvän näkymättömästä sanoi Paavali myös. Aikanaan Pasteur osoitti, etteivät sairaudet, torakat ja rotat synny liasta ja lumpuista alkusynnyllä, vaan näkymättömän pienet mikrobit ovat sairauksien syinä. Mikroskooppi toi näkymättömän näkyviin, mutta sitähän ei Paavali voinut aikanaan aavistaakaan.

Suurimmalla osalla biosfäärin elollisista sukusolut ovat lähes näkymättömän pieniä kooltaan, joten se siitä.

Siihen, ettei Jumala olekaan lajeja luonut, antaa viitteitä eliöiden ja kasvien huomattavan monimutkainen sisäinen hienorakenne, puhumattakaan molekyylien ja atomien vastaavasta. Luodulla olisi luultavasti paljon yksinkertaisempi sisärakenne, sillä eihän monimutkaisuus luomisessa voi palvella mitään tarkoitusta, jos toteutus tapahtuu sormia napsauttamalla. Luodulla reisi voisi hyvin olla lauantaimakkaraa ja puutkin sisältä paperimassaa. Sen sijaan evoluutio, jossa yksinkertaisista eliömuodoista on kehittynyt vuosimiljoonien saatossa entistä kehittyneempiä lajeja, vaatii polukseen monimutkaisuuden, mikä on voitu tieteen tasolla osoittaa. Se, että nykyisten lajien alkukantaisempia esi-isiä ja sukulaisia on runsaasti löydetty fossiileina ja kehityskaaret on voitu melko tarkastikin selvittää, osoittaa kyllä, ettei ainakaan nykylajeista mikään ole luomisen tulosta.

Ei Jumalaa toki ole poistettu, mutta melkoisen ahtaaseen nurkkaan tiede on hänet ajanut. Tiede pyrkii tunkeutumaan mahdollisimman lähelle havaittavissa olevaa totuutta ja myös kaiken alkua, mutta tiedostaa selkeästi, että siellä ne todella suuret kysymykset tulevat vastaan: mistä ja miksi kaikki sai alkunsa ja mitä oli sitä ennen?

Voidaan tietysti sanoa, ettei kaikki ole voinut syntyä pienestä kiven sirusta, mutta oudompaa olisi väittää, että kaikki on syntynyt tyhjästä. Sitä paitsi se kivensirukin on kyllä osa tulosta, ei alkukohta.

Olisiko sittenkin realistisempaa uskoa kerran iäisyydessä tapahtuvaan sattumaan kuin yliluonnolliseen Luojaan. Mikähän mahtoi Luojan asema ja sijainti olla silloin, kun maailmankaikkeutta ei vielä ollut?

Olisiko Luoja osannut rakentaa atomin, jossa elektronit kiertävät ydintä valon nopeudella karkaamatta radoiltaan tai törmäilemättä toisiinsa? Entä vahvavoiman, joka estää elektroneja karkaamasta ja miten voima kestää heikentymättä iäisyyksiä. Mistä elektronit saavat vauhtinsa?

Olisiko luodulla elollisella tarpeen DNA:n kaksoiskierre, jolla siirtää perintötekijät jälkeläisille ­ja diversiteetti ylipäänsä?

Miksi maankuorella on monimutkainen sisärakenne, jos se oli tarkoitettu vain tallattavaksi? Miksi ylipäätään koko järjestelmä on niin monimutkainen, että sen selvittäminen on miltei ylikäymätöntä? Luomisessa ei monimutkaisuus voi olla mitenkään tarkoituksenmukaista. Silti meilläkin on sisällämme kateenkorvaa, haimaa, käpyrauhasta, kilpirauhasta, aivokurkiaista, mantelitumaketta jne. Tällainen näkymättömiin piilotettu monimutkaisuus ei kyllä ole omiaan vahvistamaan uskoa luomiseen.

Tiede lisää ymmärrystä ja käsitystä asioiden rakenteista ja vaikutuksista toisiin asioihin ja samalla sysää Jumalaa kauemmas. Kuitenkin jokainen selvitetty kysymys avaa useita uusia kysymyksiä. Niiden joukossa on paljonkin lähes mahdottomia ymmärtää. Ei siis liene vielä aiheellista asettaa Jumalaa vaarantuneitten listalle, vaikkei häntä enää vuosisatoihin ole arkipäivässä näkynytkään. Kuitenkin ihminenkin on jo oppinut tekemään itsenäisiä päätöksiä hankkimansa tiedon varassa ja myös kantamaan niistä vastuun, joten tuollainen etäännytetty Jumala sopii nykyihmiselle vallan hyvin.

Jukka Liipola

CLASSICAL DRAWINGS FROM THE FINNISH NATURE

 

http://www.kp-art.fi/default.htm

 

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a life - Donate blood!