Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyfs
SUURTEN MIESTEN ELMÄKERTOJA No 4
VANAMON KIRJOJA No 5
CHARLES DARWIN - ELÄMÄKERRALLINEN KUVAUS
ELÄMÄKERTA - AUTOBIOGRAPHY
Kirjoittanut Wilhelm Bölsche
Saksalaisesta alkuteoksesta suomentanut Iivari Leiviskä
Useilla kuvilla varustettu
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava 1900
Skandeeraamassa Pauli Ojala
http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1854
1
Lontoon läheisyydessä on pieni, yksinäinen kylä nimeltä Down. Tämä kylä on siksi
etäällä maaseudulla, ettei maailmankaupungin hälinä kuulu sinne, vaan
kuitenkin siksi lähellä, että väliin savupilvet Lontoon tuhansista
savupiipuista taivaanrannan himmentävät. Kylä on ylätasangolla, jota ympäröi viljelömaat sekä rinteellä siellä täällä olevat pienet metsiköt. Maisema on
muuten tavallinen englantilainen maisema liitu-aikakauden kivilajineen ja
jyrkkine värivivahduksineen: sinipunervia kanervia, kullankeltaisia genistoja,
tumman vihreitä vanhoja tammia, siellä täällä leveitä maanteitä ja mutkaisia,
kivisiä polkuja - seutu ei ole erityisen kaunista, vaan rauhaisan ja kodikkaan
näköistä ja on varmaankin sopiva asuntopaikka vaatimattomalle tiedemiehelle,
joka tahtoo elää yksinomaan työtään varten ja samalla raitista ilmaa nauttia.
Syrjässä, hieman erilläkin kylästä on soma maatalo, muodoltaan vähän
epäsäännöllinen, kuten ainakin sellainen talo, joka alkuaan on ollut
pimeänpuoleinen, vaan jota aikojen kuluessa on korjailtu ja lisärakennuksilla
2
isonnettu. Päärakennuksen etupuoli on melkein kokonaan reheväin kiertokasvien
peitossa, ympärillä humisevat kauniit, varjoisat jalavat, ja jokainen oksa,
jokainen köynnös näyttää kuni puhuvan siitä, millaisella rakkaudella niitä
huolellinen käsi on neljänkymmenen vuoden kuluessa hoitanut ja tämän, ennen kuivan paikan kokonaan toisellaiseksi muuttanut.
Tämän varjoisan katoksen alla istui eräänä iltana muutamia vilkkaita miehiä
syventyneenä tieteelliseen keskusteluun. Seuran päähenkilönä, oli eräs vanha
herra, pitkä, mutta hieman vanhuudenkumara otsa oli korkea ja tuuheat
kulmakarvat varjostivat teräviä vaan samalla ystävällisäi silmiä, tuuhea,
iso parta oli hopeanvalkoinen. Kaikki kasvojen juonteet osoittivat voimaa,
siveellistä puhtautta ja suuruutta, vaan myös samalla kärsimyksiä, jotka niihin
olivat vakonsa jättäneet. Puhelun kestäessä oli jouduttu pitemmänpuoleiseen
väittelyyn, johon vanhus nuoruuden innolla otti osaa. Tässä piirissä
oltiin sitä mieltä, että, näkyvän maailman kaikki kappaleet ja olijot,
ihminenkin niihin luettuna, ovat luonnollisella tavalla kehittyneet - tuon
suuren, ikuisen maailmanjärjestyksen mukaan, jota me nimitämme
»luonnonlaiksi» ja joka näyttää vallitsevan niinhyvin etäisimpiä avaruuden tähtiä kuin maan päällä tapahtuvia pienimpiäkin
olonilmauksia. Tuollaisen
selityksen yksityiskohdissa oli vielä paljon epäselvää ja vaikeaa, ja
mielipiteet olivatkin sentakia monenlaiset. Puhe kosketteli erityisten
mielteiden ja mielialojen luonnollista kehitystä. Eräs nuoremmista vieraista
puolusti jotain mielipidettä, joka talon vanhan herran mielestä ei tuntunut
täysin todistetulta. Ja kun vanhus otti osaa tuollaiseen väittelyyn, esitti hän
aina tavattoman paljon omia kokemuksiaan. Nuoruu-
3
dessaan oli hän vaeltanut läpi vieraitten maanosien; koko maanpallo, sen voi
melkein sanoa, oli selvinä kuvina hänen silmäinsä edessä. Tälläkin kertaa
mainitsi hän omia kokemuksiaan. Väittely koski erästä tunnetta, jonka jokainen on tuntenut ja joka on ihmisille aivan omituinen:
huomatessamme jotain kaunista, vaan samalla suurta ja valtavaa, ehkäpä
kauhistuttavaakin, valtaa tällainen outo tunne meidät kuten esimerkiksi
katsellessamme aukeaa merta, lumipeittoista tunturia tahi suunnattoman suurta
muinaisrakennusta, pyramiidia tahi pylvästemppeliä. Löytyy ihmisiä, joissa tämä
tunne on niin valtava, että he kyyneliin puhkeavat. Varmaankin on ihminen jo
ammoisista ajoista juuri tällaisten tunteiden valtaamana joutunut syvällisesti ajattelemaan maailmasta ja tuntemaan itsensä riippuvuiseksi
korkeammista, salaperäisistä valloista. Esitttäessään nuorelle ystävälleen
vastaväitteitään, alkoi vanha herra kertoa, missä tilaisuudessa tämä tunne oli
hänen vaellusvuosinaan hänet itsensä kaikkein voimakkaimmin vallannut.
Etelä-Amerikassa jollain Cordillerivuorten huipulla, josta oli ollut mahtava
näköala äärettömään kaukaisuuteen yli jylhän vuoriseudun, oli se tapahtunut.
Pian sen jälkeen loppui keskustelu, kuten tavallisesti intelligenttien, totuutta
etsiväin henkilöiden kesken, vaikka täydelliseen lopputulokseen väittelyssä ei
tultukaan. Vanha isäntä eroaa vieraistaan, koska hänen levollepanoaikansa
lähestyy. Ankaran ruumiillisen kipunsa takia säännölliseen terveytensä hoitoon
pakotettuna ei hän tänäänkään voi tehdä poikkeusta. Nuoremmat jäävät sen
sijaan vielä tupakkahuoneeseen puhelemaan, ja aika kuluu: keskiyö on jo alulla.
Silloin aukenee ovi yhtäkkiä ja yönuttuun ja tohveleihin
4
pukeutuneena, ilmestyy vanha herra vielä huoneeseen. Hän ei ollut saanut unta.
Levotonna vuoteellaan viruessaan oli eilisiltanen keskustelu kierrellyt hänen
mielessään. Silloin oli hän äkkiä huomannut, että hän eilen tosin aivan
tahtomattaan, vaan kuitenkin kuulostessaan vastustajansa mielipiteitä oli
lausunut jotain, joka lähemmin asiaa ajatellen ei pitänytkään paikkaansa. Tuo
valtava ihmettelyn ja lämmön tunne, josta illalla oli puhe, ei voimakkaimmin
ollutkaan täyttänyt hänen mieltänsä Cordillerein huipulla, vaan Brasilian
aarniometsissä, kuten hän nyt aivan selvästi muistaa. Tämä seikka ei ollut
antanut hänelle lepoa, ja siksi hän tahtoi sen nyt ilmoittaa, ettei hänen
vastaväittelijänsä tahi muutkaan läsnäolevista jäisi väärään käsitykseen
tästä asiasta.
Tuo vanha, raihnainen mies, jonka totuuden ilmi tuominen näinkin vähäpätöisessä
asiassa oli ajanut yövuoteeltaan - hän oli Charles Darwin. Tämä pieni tapaus,
joka jälestäpäin on liikuttavana muistona säilynyt läsnäolleiden mielissä,
kuvaa koko hänen elämänsä, koko hänen työnsä: elämän, joka oli lakkaamatonta
velvollisuuden täyttämistä totuutta kohtaan.
Harmajiksi olivat jo käyneet hänen hapsensa ja kivut ja kärsimykset olivat tämän
entisen maailmanmatkustajan ahtanut pienen kylän etäisimpään soppeen, - kun
Darwinin nimi yhtäläisesti kaikui kaikkein huulilla. Tuosta pienestä
köynnöskasvein ympäröimästä, kodista läksi silloin kirja maailmale - kulki
siellä läpi myrsky, vaati kuuluviin mielipiteet ja kuumenti mielet,
sai toisin paikoin suuren suosion ja toisin paikoin syrjään sysättiin. Se oli
kirja, jommoisia koko yhdeksännellätoista vuosisadalla on ollut vain
aniharvoja
5
Darwin oli luonnontutkija aina, nuoruudestaan saakka, ja ahtaimmissa oppineitten
piireissä oli häntä jo pitkän aikaa pidetty paraimpina. Tämä kirja oli myös
luonnontieteellinen. Se kertoeli eläimistä ja kasveista, ei kuitenkaan
tavallisen oppikirjan tavalla, joka erityisen systeemin mukaan niitä
tarkastelee, tahi sellaisen erikoisteoksen tavalla, joka tarkoin selittää jonkun
erityisen kasvi- tai eläinryhmän rakennusta ja elämää, vaan se kuvaili yleisin
piirtein koko maapallon eläin- ja kasvikuntaa sellaisena kuin se nykyään on
silmiemme edessä ja samalla nykyään huomattavain tosiseikkojen nojalla teki
muutamia tärkeitä johtopäätöksiä eläin- ja kasvikunnan historiasta. Nämät
tulokset olivat silloin kun tämä kirja vuonna 1859 ilmestyi, melkein kaikille
silloisille luonnontutkijoille vallan oudot ja uudet.
Oli tosin silloinkin jo pitkiä aikoja tiedetty, että maapallon eläimillä ja
kasveilla on oma historiansa, mutta tämä historia käsitettiin toisella tavalla.
Maapallo on sangen vanha. Pitkän pitkäin ajanjaksojen kuluessa on sen pinta
ollut suurien muutoksien alaisena. Missä nykyään vuoret pilviin kohoavat,
siellä muinoin on ollut tasankoja, missä nykyään hedelmälliset peltomaat
sijaitsevat, siellä muinoin siinti laaja järvi tahi mahtava valta meri
laineitaan läiskytteli. Tämän kaiken kertovat meille kivikerrostumat ja
tuhannet jäljet itse maan kuoressa ja Geologiia (maapallon historiaa
käsittelevä tiede) on koonnut nämä eri nähtävät merkit ja niiden avulla
muodostanut yksijaksoisen historiallisen kertomuksen, josta me ainakin yleisin
piirtein näemme maallpinnan muutokset ja vaiheet yhtä selvästi kuin ihmiskunnan
historiasta eri kansojen, valtakuntien ja inhimillisten sivistyslaitosten
6
muutokset. Samaten kuin nämä maapallon historian kuluessa samallakin seudulla
vuoret ja laaksot, maat ja vedet ovat vaihdelleet; samaten myös kasvit ja
eläimet ovat eri aikoina olleet erilaisia. Kiveksi kovettuneista
mutakerroksista löydetään vielä näinäkin päivinä ikivanhoina aikoina eläneiden
sangen kummallisten eläinten ja oudonnäköisten kasvien kivettyneitä jäännöksiä.
Niin on esimerkiksi keski-Europan vesissä muinoin elänyt matelijain ryhmään
kuuluvia, mahdottoman suuria evin varustettuja eläinhirviöitä joita
tiede on nimittänyt nimellä »iktyosaurus». Toisina aikoina on samoilla seuduilla
tavallisten lehti- ja muiden puiden sijasta torninkorkuisia, saniais- ja
kortemetsiä rehoittanut. Ja vielä on ollut sellainenkin aika, jolloin keski- ja
etelä-Saksassa on palmumetsissä kuljeskellut useita eri lajia elefantteja,
joita ei enään tavata. Toiselta puolen taasen useimmat nykyään elävistä kasvi-
ja eläinlajeista ovat täydellisesti puuttuneet maapallon varhaisempina
ajanjaksoina.
Tämä kaikki tiettiin jotensakin hyvin jo ennen Darwininkin aikoja. Mutta aina
vuoteen 1850 saakka oli erästä kasvien ja eläinten historiaa koskevaa
perusajatusta pidetty ehdottomasti varmana.
Maapallon historiaa voi aivan hyvin, kuten ennen jo on mainittu, verrata
ihmiskunnan historiaan. Se muodostaakin oikeastaan taaksepäin mennen jatkon
meidän historiaamme: se opettaa meille, mitä maan päällä on tapahtunut ennen
sitä aikaa, kun ihminen alkoi täällä elellä ja »tehdä historiaa». Kun me nyt
tarkastamme ihmiskunnan historiaa, sen eri ajanjaksoja, historian takaisia
aikoja. sekä vanhaa, keski- ja uutta aikaa, niin huomaamme siinä lakkaamatonta
vaihtelua. Vuosisatojen vieriessä esiintyy uusia kan-
7
soja, muodostuu lujia valtioita, syntyy yhteiskunnallisia muotoja ja
määrättyjä, vallitsevia lakeja, jonkun ajan kuluttua muuttuu kuva taaskin:
kansat siirtyvät toisten tieltä, valtiot häviävät, kaikki järjestys, niin
lujalta kuin se on näyttänytkin, on kumottu, kunnes taasen jonkun ajan
kuluttua olot uudelleen järjestyvät väliin parempaan, väliin myöskin huonompaan
muotoon pukeutuneena. Kukaan ei epäile, että näissä muutoksissa ilmenee
luonnollinen kehitys. Osa ennen olleesta aina kerrassaan katoaakin. Vaan jälelle
jäänyt elinvoimainen osa lukeutuu uusiin muotoihin kehittyen edelleen. Jonakin
päivänä näemme historiassa. jonkun suuren poliitillisen jättiläislaitoksen,
kuten esim. Rooman keisarikunnan kerrassaan hajoavan. Vuosisatoja myöhemmin
tapaamme samalla paikalla uusia itseensä sulkeutuneita pikkuvaltoja. Kukaan ei
luule, että jonakin päivänä vanha Rooman valta on yhtäkkiä maan päältä temmattu
ja että sen sijaan tyhjästä on syntynyt joukko pikkuvaltoja. Tiedetään hyvinkin
varmaan, että tässä on tapahtunut jatkuva kehitys ja että vanha on hitaasti ja
vähitellen uudeksi muuttunut. Kenellekään ei johdu mieleen selittää minkään
muun kuin hitaan luonnollisen kehityksen synnyttämäksi sitä silmiinpistävää
kielen muutosta, joka näin ollen on tapahtunut. Näin vähitellen muuttumalla
ovat niinkutsutut romaaniset kielet, Italian, Espanjan ja Ranskan kielet,
rahvaan latinasta muodostuneet. Tämä on yhtä vähän epäiltävissä kuin sekin,
että Saksanmaan riitaisista pikkuvalloista yhdeksännentoista vuosisadan
toisella puoliskolla nykyinen yksimielinen Saksan valtakunta on aivan
luonnollisella tavalla kehittynyt.
8
Eipä näin ollen olisi ollenkaan ihmeellistä, jos tämä jatkuvan kehityksen ajatus
olisi sovellettu niihin maapallon historiankin vaiheisiin, joissa huomataan
tuollaisia silmiinpistäviä muutoksia, ennen kaikkia siis eläin- ja kasvikunnan
merkilliseen vaihtelevaisuuteen. Jos ennen maan päällä eli muunlaisia eläimiä ja kasvia kuin nykyjään, miksi ei tämä seikka olisi
selitettävissä siten, että nykyiset muodot ovat yksinkertaisesti vain
kehittyneet entisistä? Osa on voinut kyllä aikojen kuluessa kuolla
sukupuuttoon. Vaan enemmistö on vähitellen muuttunut ja sen takia saanut
aikaan erilaisen kuvan. Mutta tähän olivat luonnontutkijat vuoteen 1859 saakka,
panneet vastalauseensa. Tuollainen muutos, sanottiin silloin, on kenassaan
mahdoton. Sillä on vallan mahdotonta ja on aina ollut mahdotonta, että joku
eläin- tai kasvilaji olisi muuttunut toiseksi. Sarvikuono synnyttää aina
sarvikuonoja, ja tammen siemenestä tulee aina tammi. . Maapallon historiassa on
ollut ajanjakso, jolloin luurankoisista eläimistä on elänyt ainoastaan kaloja,
sammakkoeläimiä ja matelijoita, vaan ei yhtään lintua eikä imettäväistä.
Silloinhan piti tämän SUUllnan mukaan ajatella, että joku matelija esim.
sisilisko oli muuttunut varpuseksi tahi ketuksi. Tuo näytti niin hullulta,
ettei sille .voinut muuta kuin nauraa.. Aivan toisella tavalla uskottiin
asia,in tapahtuneen. Koska nyt kerran lajit eivät voi muuttua toisiksi ja
kumminkin kasvi- ja eläinkunnan vaihteluja on eri ajanjaksoina tapahtunut, niin
ei ole jälellä, niin arveltiin, mitään muuta selitysti.i., kuin se, että aika
ajottain maan päällä on tapahtunut täydellinen kasvien ja eläinten häviäminen ja
heti sen jälkeen toisten, osittain tai kolwnaan edellisisti:i. eroavain kasvien
ja eläinten »uudestaan syntyminen».
9
Tämän uudestaan syntymisen laatua ja luontoa ei tieteellisE'sti oltu
yritettykään selittää. Vuoteen 1859 oli tämä kaikkien luonnontieteen
päätutkijain ja etevimpäin harrastajain ajatuksena. Silloin ilmestyi Darwinin
kirja.
Kirjassa oli kolme ydin kohtaa. Ensiksikin: väite lajien muuttumattomuudesta on
väärä. Jokainen laji voi vallin hyvin jonkun määrätyn ajanjakson kuluessa
mtiuttua toiseksi. 'roiseksi: tuollaisen lajien muutoksen täytyy tapahtua
erityisten ehtojen vallitessa. Näitä ehtoja koetti Darwin seikkaperäisesti
esittää näyttäen toteen, kuinka näöltään pysyvimmätkin lajit alinomaa pieniä
poikkeuksia, pieniä muunnoksia synnyttäyät, ja kuinka eläinten ja kasvieil
»taistelussa olemassa olonsa puolesta» muutamat näistä muunnoksista edullisina
säilyvät ja jatkuvat, kunnes vihdoin tälla,isesta vähäpätöisestä. muunnoksesta tulee aivan uusi laji. Tämän paikan todistamisessa olivat
yksityiskohdat sangen vaikeita, vaan kuitenkin tapahtui todistaminen erin,...
omaisen jäl'kiperäisesti ja, selvästi sekä osoitti samalla erityistä, bajaa
tietoa. Darwin nimitti lajim uutoksen prinsiippiä. »luonnollisen valinmtn»
prinsiipiksi, nimi, joka pian tuli kaikkialla tunnetuksi. Kolmas kohta, jonka
Darw in esitti kirjassaan j~L joka oikeastaa,n oli tärkein näistä kaikista,
kuului 11äin: eläin- ja kasvilajit ovat maapallon historian a,janjaksojen
vieriessä todella muuttuneet, alinomaa on eri lajeista kehittynyt uusia;
jatkun kehitys kaikilla elollisen elämän aloilla on tapahtunut maailman alusta
aina nykyisiin ptliviin saakka. Muuttuminen ei tietysti ole tapahtunut niin
äkkiä, että esimerkiksi jostain sisi! iskosta suoraan olisi tullut var- .
pUllen. Vaan muutamat matelijat,. joihin sisiliskokin kuuluu, ovat vähitellen
muuttuneet toisiksi siten, että
10
aina on tullut lisää joku uusi tunnusmerkki samaan suuntaan, kunnes vihdoin
näistä matelijoiden ja lintujen väli muodoista on kehittynyt oikeita lintuja.
Yhä kehityksen jatkuessa on lintutyyppi jakautunut sitten lukemattomiin eri
lajeihin, joista varpunen on yksi. Samalla lailla kuin tässä on kehitys
tapahtunut kaikkialla muuallakin.
Tämä rohkea oppi hämmästytti muita luonnontutkijoita aikalailla. Useimmat
pitivät Darwinin kirjaa niin hurjanrohkeana asiana, että he aluksi sitä tuskin
todeksi uskoivat. Vaan ei kulunut kovinkaan monta vuotta ennenkuin maapallon
historian ja kasvi- ja eläinkunnan tutkijat yleensä alkoivat olla sitä
mielipidettä, että taitaa se Darwin sittenkin olla oikeassa. Alettiin tähän saakka koottuja ja havaittuja tosiseikkoja tarkastella uuden opinsuunnan
valossa, ja kaikkialta kuului todistuksia siitä, että Darwinin oppi tarjosi monelle asialle ja arvoitukselle paljoa yksinkertaisemman ja järkevämmän
selityksen, jonka takia tämä suunta on otettava kaiken rehellisen
totuudenetsimisen pohjaksi. Siitä kyllä oltiin selvillä, että »Darwinismissa»
oli paljon vaikeuksia ja epäselvyyttä, vaan kuitenkin annettiin hänelle se
kieltämätön tunnustus, että hän oli johtanut sekä maanhistorian että
luonnonhistorian tutkimisen aivan uudelle uralle, joka pian alkoi kantaa hyviä
hedelmiä.
Lopullisesti kosketteli kirja pitkin matkaa erästä «Erikoiskysymystä», joka
luonnontutkijan hiljaisessa huoneessa tahi laboratooriossa aina herää minkä
tahansa tieteellisen työn, leikeltyjen kasvien ja eläinten tahi kivettyneiden
jätteiden parissa.
Väite, että joskus haikalasta olisi tullut hauki tahi kengurusta jänis tahi
koira, ei suinkaan voinut
11
yksi nolla syynä siihen tavattomaan hälinään, jota Darwinin mielipiteet
herättivät kaikkialla laajoissa piireissä. Niihin tuli lisäksi jotain aivan
erikoista.
Jo vanha luonnontutkija Linne, joka kahdeksannellatoista vuosisadalla
ensimmäisenä nimitti ja luokitti kaikki tuntemansa kasvi- ja eläinlajit, oli
näiden lajien joukkoon aivan tyynesti asettanut ihmisenkin. Koko
ruumiinrakennuksensa puolesta täytyi ihmisen kuulua eläinkuntaan, ahtaammassa
merkityksessä eläinkunnan ylimpään luokkaan: imettäväisiin. Ihminen oli korkein
kaikista imettävistä eläimistä. Ihmistä lähinnä alemmalla asteella oli apina,
joka koko rakennuksensa puolesta oli ihmistä paljoa alempana, vaan kuitenkin
erityisten pääkallon, aivojen ja jäsenten tunnusmerkkien takia paljoa lähempänä
ihmistä kuin esim. koira, hevonen tai elefantti. Niin kauvan kuin vuoteen 1859
saakka voimassa olevan mielipiteen mukaan kaikki historiallinen yhteys eri
eläinlajien kesken pidettiin. mahdottomana ja joka, lajin otaksuttiin syntyneen
erityisen, tieteelle selvittämättömän luomistyön kautta ei tällainen ihmisen
lukeminen eläinten joukoon ollut omiaan herättämään erityisempää kiihotusta. Toisin oli sitä vastoin sen päivän jälkeen, jona Darwinin kirja ilmestyi.
Darwinin mielipiteen mukaan jokainen laji sai olemassaolostaan kiittää jotain
toista, ennen elänyttä lajia. Hevonen esimerkiksi ei ollut ilman mitään
yhteyttä entisten eläinten kanssa jonain päivänä maasta kasvanut, vaan on
aikojen kuluessa, monen monituisen sukupolven aikana vähitellen kehittynyt
jostain hevosen tapaisesta eläimestä. Tämän esi-isinä oli vuorostaan ollut
niin vähän hevosennäköisiä eläimiä että, jos no elävinä silmäimme eteen
astuisivat, emme ollenkaan niitä hevosiksi luulisi, vaan
12
aivan oudoiksi lajeiksi ne nimittäisimme. Mutta mikä kerran koski hevosta, se
koski muitakin eläimiä. Jos ihminen Linnen opin mukaan oli todellinen eläinlaji,
niin koski se ihmistäkin. rl'äytyi otaksua, että ihminenkin josk,us
luonnollisen kehityksen kautta oli muodostunut eläimestä, joka ei vielä ollut
aivan täysi ihminen. Tämä alkumuoto johti tietysti vielä vähemmän
ihmisentapaiseen eläimeen - vaikkapa tietenkin sellaiseen, joka muihin eläimiin
nähden sentään oli enin ihmisen kaltainen. Lähinni-i, meitä ovat kehityksessään
apinat sekl nykyisistä ehlimistä etti.t - mikäli meidän tietomme niihin ylettyy
- sukupuuttoon kuolleistakin. Ja niin tulivat kekselijäät ihmiset siihen
lopputulokseen, että Darwinin aj~tus lajien synnystä vie välttämättömästi siihen
otaksumaan, että ihminen aikojen kuluessa oli kehittynyt apinasta tai jostain
apinankaltaisesta eläimestä. Ja täten olikin itse asiassa sellainen kohta
löydetty, jossa koko Darwinin nostama kysymys poikkesi luonnontieteelle
viitotetulta alalta.
Jos Darwinin oppi oli oikea, niin oli tässä keksitty uusi, näihin asti vallan
huomioon ottama,tta jätetty ihmistä koskeva tosiasia. Ajatuksemme ihmisesti.i.,
hänen kohtalostaan, tehti.lvästään, tarkoituksestaan ja toiveistaan muodostaa
tavallisesti koko meidän maailmankatsomuksemme, ja on juuri se ajatus, joka
meitti, lähinnä koskee ja josta me muina ajatuksinemme lähdemme ja johon me
aina palajamme. 'i'ällaisen näin merkillisen asian - jos nimittäin' oletamme sen
tosiasiaksi - täytyi koskea lmikkiin niihin filosoofisiin tutkistelemuksiin,
joihin väsymi.i,tön ajatustyö ttWi, suurta peruskysymystä, ihmisen olemuksen
salaisuuttcL tutkiessa oli syventynyt. Ihminen näytti sen mukaan ilmestyneen
maan päälle saman luollnouhtin ka4tlu, joka
13
oli synnyttänyt eläimet ja kasvit vieläpä itse tämän maapallon ja koko
tähtimaailman. Aina sen mukaan: millaiseksi luonnonlakien tehtävän kukin
ajatteli, oli oppi joko tervetullut tai vastenmielinen ja arveluttava. Ihmisen
ajatus taivaan ja maan syvimmistä ja suurimmista asioista jakautuu tässä kohden
kahdeksi eri suunnaksi. 'i'oinen uskoo, että luonnonlait täydellisesti määräävät
kaiken maailmankulun. Kaikki mitä tapahtuu on hänen mielestään yksinomaan
näiden luonnonlakien vaikutusta, niin kauvas taaksepäin kuin me voimme
ajatella ja niin kauvas eteenpäin kuin sama aatoksemme kantaa. Juuri näissä
luonnonlaeissa ilmenee maailmanprinsiippi. Ajatelkoon tämän periaa,tteen
kannattaja olioitten olemuksesta niin juhlallisesti ja ylevästi kuin ta,hansa;
uskokoon, etti.i on olemassa sellainen ma,a,ilma, jossa jaloimman
täydellisyyden siemen on salattuna" maa,ilma, joka pyrkii pimeydestä valoon,
mnailma, joka taistelee verratiomimman lläämäarän, miljoonain aurinkojen ja
miljoonain lcehityksien viimeisen, täydellisen sopusoinnun saavuttamiseksi;
a,ina on hi.in kuitenkin etsivä kaikkien näiden tarlwituksien vaik utta vaa
voimaa noista muu ttu])1[\,ttornista, luonnoJllaeista itsistään. Niissä yksin
on koko hänen »Teleologiiansa», niissä hän näkee sumen, ikuisen
maailmantahdon voittamattoman käden, kaikkein kappalten kehityksen määrääjän
ja todellisen »ilmestymisen» ja niiden tunnustamiselle hän heikkoa, inhimillistä
tietoaan samalla elä,ttää ja rajoittaa. rl'oinen sensijaan antaa
luonnonlaeille ja omalle tiedolleen jotensakin vähäarvoisen merkityksen. Hän
aavistaa maailmassa löyt.yvän luonnonla.in ohella vielä muitakin salaisuuksia,
ja voi ainoastaan siinä määrässä selittää ihmisen koko olemassa oloa, että hän
ajattelee syvän, ylipääsemät-
14
tömän juovan erottavan korkeammasta salaisuudesta osallisena olevan ihmisen ja
luonnonlakia noudattavan luonnoll toisistaan. Ikivanha on riita näiden
njatussuuntien välillä ja yhä eteenkinpäin on se kannustava ihmiskuntaa
uupumattomaan ajatustaisteluun, unpumattomaan ajatustyöhön. On helposti
ymmärrettävissä, että Darwinin oppi ihmisen luonnollisesta kehityksestä oli
suuri voitto luonnonlain puolustajille: uusi, tärkeä, 0ikeastaan lmikkein
tärkein kappale todellista maailmanhistorian, näytti pa,ljastetun päivän
valoon, luonnonlakien valtiwlen todistukseksi. rroiselta puolen taasen toisen
maailmanselityksen kannattajat eivät tietysti olleet tyytyv~i.isiä sellaiseen
yritykseen, joka selvästi tahtoi sitoa ihmisen luonnon yhteyteon ainakin mitä
ihmissuvun syntyporään tulee. Ja. niin sai t~·~Ill~i. oppi puolustajia ja
vastustajia sellaisissakin henkilöiss~i., joilla ei ollut mitään yhteyttä
luonllontieteellisten piirien kanssa. Darwinin nimi tuli tunnetuksi jtL
kuuluisaksi, hänen kirjainsa ilmestyminen oli vuosisadan huomattavimpia
tllpahtumia. Aivan sivistymättömätkin ihmiset, jotka eivät suinkaan voineet
käsittää, mikä syvä inhimillisen ajatuksen ongelma oli kysymyksessä, tottuivat
puhumaan Darwinista miehen~i, joka oli selittänyt ihmisen polveutuvan apinasta.
Ken levottomana aikana vakaumuksensa lujalla rohkeudella puol ustarL jotain
asiaa, jota hän pitää oikeapa, vaan joka samalla on sen laatuinen, että siitä.
helposti saattaa tulla oikea riitakapttla, -- sen ei tarvitse ollenkaan
ihmetellä, jos hyökylaineet häntä rajusti viskelevät. Sadoista kyniBtä hyökyi
musta vesi~kohti Downin viheriäpukuista. limalmrtanoa. Oli ihmisiä, joideli
ymmärrys sangen vähän kykeni tajuamaan tämän uuden opin aate sisältöä, vaan
joilla sen sijaan
15
oli erinomainen taipumus löytää siitä jotain loukkaavaa ja sopimatonta. Ihmisen
polveutuminen jostain alkuajan apinankaltaisesta eläimestä oli jotain
halveksittavaa, jotain saastaista. Sen seikan, että ihminen ehkä satojatuhansia
vuosia ennen tätä aikaa oli ollut sukulaisuudessa joidenkin apinankaltaisten
eläinten kanssa,. selitettiin kerrassaan alentavan ihmisen moraalista arvoa. Ei
muistettu sitä, että jaloinkin ihminen jo ilman Darwinin oppia sukunsa ja
lajinsa takia on ja tulee aina olemaan läheisesti sukua raaimmallekin
kannibaalille, joka julmimmalla tavalla tappaa ja syö kenen tahansa heidän
luoksensa saapuneen rakkaudenlähettilä~in (moni eläin ei sitä voisi tehdä
toiselle eläimelle). Eipä muistettu sitäkään, että si vistyneinkin ihminen on
kivusta ja kuolemasta riippuvainen ja että. hän voi joutua lmikellu,isiin
mahdollisiin tilaisuuksiin, joita yhtähyvin voi pitää alentavina, mutta joita ei
voi kieltää. Korkeampi tehtävä on näistä seikoista 11uolimatta ja vieläpä ne
mukaan ottaen löytää sellainen katsantokanta, joka koko ihmiskunnan ja
yksilöjenkin elämälle antaa jonkun ylevämmän sisällön, ja todellisesti
syvämielinen ihminen on varma siitä että. tällainen katsantokanta todella
voidaan löytää, ja että meidän lmhtaimmat ja jaloimmat ajattelijammc ovat sen jo
paljoa ennen Darwinia löytäneetkin. Mutta noissa meluavis'Ja piireissä ei paljoa
ajateltu, vaan alottii n Darwinia persoonallisestikin halventaa ja solVil,t,n.
Hänhän oli muka koittanut siveellisesti halventaa i lunisyyttä ja vallankin
alentaa ihmisen oman arvon tuntoa, ja tämä johtui tietysti siitä, että ·häneltä
itseltiliin puuttui siveellistä voimaa. Jo siitä tavasta, millä tum~l
lausuttiin, tulivat puolueettomatkin mielet tarkkaavaisiksi ja lopuksi
levottomiksi - jo ensi kirjan
16
tultua tunnetuksi alettiin osaksi pahassa tarkoituksessa, osaksi
uteliaisuudesta pitää erityisen tarkkaa huolta Darwinista itsestäänkin. Tuo
Downin vi~eriäpukuinen veran ta houkutteli näin ollen mahdottoman
katselijajoukon puoleensa.
Mutta ajan vaiheissa sattuu harvoin niin, että nero kestää maailman katseet'
aivan kotioloissaankin. Innostuksensa ajamiml ovat lahjakkaat ihmiset luoneet
jotain suurta, vaan useinkin näyWLvät he itse pieniltä, jos heidän
yksityiselämäänsä heidän oman maineensa valossa tarkastetaan. Mutta Darwinin
koko eHi,mä osoittaa tahratonta puhtautta. Nykytlän on puolitoista vuosikymmentä
kulunut Darwinin kuolemasta. Kokonaisia kirjastoja on kirjoitettll hllnen
teoriioistaan ja kiihkeitä taisteluja on niiden johdosta taisteltu. Vaan kaikki
rehellisesti ajattelevat asettavat kuitenkin täfllti,n miehen elämän ja
persoonan kaiken puoluekiistan yläpuolelle. Tässä elämässä näyttää kyllä
olevan jotain merkillisempää. Ei niin että hän siVE'.ellisesti olisi ollut
huono, kuten jotkut kypsymättömät vastustajat arveli vat, vaan päin vastoin
siten, että hänen siveellinen suuruutensa oli verraton. Katsellessamme nyt
hänen tekojaan ja elämäänsä luemme hänet yhdeksännentoista vuosisadan
jaloimpien henkilöiden joukkoon. - Tämä on tavaton tunnustus, kun otamme
huomioon että htln pakoitettiin aatetaistelun pahimpaan pauhinaan ja totuuden
tuntonsa ajamana joutui tekemllän työn, mikä oli omiaan herättämään seki.i,
vihaa että suosiota ja koko hänen elämti,najakseen tekemään hänestä marttyyrin
ja vielä vuosisadoiksi erityisten aatteiden syntipukinkin. Näin ollen on näissä
seikoissa todellakin jotain erinomaisempaa. Näiden tekojen takana oli
17
mies, joka ei ,ainoastaan suurtöissään ollut johtava henki, vaan vielä ihmisenä
ja luonteena esikuvaksi kelpaava.
Darwin oli vanhaa englantilaista sukua. Jo kuudennellatoista vuosisadalla
tapaamme tämän suvun jäseniä varakkaina maan omistajina. Valtiollisien
selkkanl<sien aikana häilyy tosin suvun ulkonainen loisto, vaan ka,.uttaaltaan
huomaa suvun olleen rohkeaa ja tarmokasta, joten se aina uudelleen pääsi
vaurastumaan. ChaTles Darwinin koko elämässä tuntuu tuo 11Ija.tahtoisten
,esi-isien sukulaisuus, ja ovat.pa nuo samat ominaisuudet säilyneet vielä hänen
pojissaankin. Huitis maaseutuilman tuulahdus käy läpi tämän suvun historian.
Omaisuutensa hoiti suku siksi hyvästi, että suvun suurin jäsen sai vihdoin
rauhassa ilman minkä,ilnlaista jokapäiväisen toimeentulon huolta, vieläpä
vamldmanakin kirjoittaa suuren teoksensa »Lajien synIlYf>ttt», Vaan jo
ennemminkin oli suvussa ollut lahjakkaita miehiä. Jo isoisän isä oli tunnettu
luonnon'ysti'LviLksi. Ja isoisän, Emsmus Darwinin kautta tuli nimi Darwin jo
edellisellä vuosisadalla jossain määrin tunnetuksi. Paitsi laajaa
luonnontieteellistä tietoaan ja rakkallttaan luontoon omisti Erasmus Darwin ja
f-H' varm;L<Llllmun ei ole tavallista - vielä runollisia
18
taipumuksia. Joka maailman menoa vallan koneellisesti tarkastelee, se tällaista
ka:ksoistaipumusta kahdella näin erilaisella alalla voi pitää kerrassaan
mahdottomana, vaan todellisuus ei kuitenkaan tässäkään seuraa ahtaita
inhimillisiä kaavoja. Samoinpa myös Erasmuksen pojanpoika Charles osoitti pitkin
koko elämäänsä runoilijataipumuksia. rrämä tai pumus ei esiintynyt siinä
muodossa, että hän tieteellisiin tutkimuksiinsa sinne tänne olisi l)istänyt
jotain ilmasta temmattua, kuten jotkut lyhytnäköiset vastnstajat olivat
väittäneet tahtomatta tunnustaa siti:i, erinomaista tarkkuutta, jota hän
pienimmissäkin kohden osoitti. Vaan runoilija oli hän silloin, kun hän
erinomaisen ke~·tojan kaikki lahjat omistaen ihmeellisissä matkakertomnksissaan etäisien seutujen kuvat ilmielävinä asetti lukijan
ihailtavaksi - ja runoilija oli hän myös silloinkin, kun hän suurimmassa
teoksessaan neron kauvaksi näkevällä silmällä kokosi l.;:aiken tietomme maan
pääll~i, ilmenevän elämän laeista ja yhdisti ne korkeaksi, ennen
aavistamattomaksi teol'iiaksi, joka ylettyi ,maapallon historiassa
miljoonavuosien t~Lakse ja kykeni selittämään olioitten muuttumista luonnon
oman salaperäisen kirjan mukaan.
Isoisä Erasmuksessa esiintyi tämä kaksoistaipumus vähän oudommalla tavalla. Hän
sovitti näet tieteelliset aatteensa todellisiin, pitkiin oppirunoihin, joissa
nHlolli 'uus ei aina johtanut oikeaan. Omituisella tavalla osoittivat jotkut
näistä aatteista vanhan ErasJIluk~Qn olleen teräväpäisen, aikaansa edellä
olleen mielt n, ja nii,·tä nähd~i,än myöskin, että Erasmus Darwinilla oli jo
1I1ieI cssi.i, lmtakuinkin selvänä kaikkien kappalten, myöskin kasvien ja
eläinten luonnollinen kehittYlllinon; täti.l hän ei kuitenkaan ollut tie-
19
te ellis esti mitenkään selittänyt eikä' tukenut, joten hänen aikalaisensa ja
lähimmät seuraajansa pitivät koko asiaa runollisella leikkinä, josta ei
kannattanut
totisesti puhella. " 1
Isoisä Erasmus kuoli vuonna 1802 sangen kunnioitettuna, vieläpä laillaan
kuuluisanakin miehenä. Hän jätti jälkeensä pojan nimeltä Robert, joka tuli
lääkäriksi Shrewsburyn kaupunkiin. Robert ei ollut runoilija eikä osoittanut
luonnontieteisiinkään erikoisempia taipumuksia. Vaan kaikki luonteen yleiset
hyvät ominaisuudet olivat hänessä yhtyneet tehden hänestä yhden noista
hiljaisista, vaan yleväaatteisista miehistä, joiden paras kunnianimitys on sana
»tosiihminen». Ollen lujatekoinen, voimakas ja terve mies oli hän puhtaan ja
lempeän luonteensa tnkia enemmän sielun kuin ruumiin Jääkäri [jonka jälkimäisen
luo yhtäkaikki potilaat pyrkivät]. Veren näkeminen kauhistutti häntä, sama
ominaisuus jäi perinnöksi hänen pojalleenkino Vaan hänen ylpeytenään oli
jokaisen taudinlaadun tarkka tutkiminen erityisten ja jokaisen uuden potilaan
mukaan sovitettujen sielullisten havaintojen perusteella. Charles mainitsi vielä
vanhoilla päivillään isänsä olleen »viisaimman miehen», jonka hän koskaan oli
oppinut tuntemaan. Ja kaikissa tapauksissa olikin Robert Darwin elämän koulussa
paljon harjaantllnut mies.
Vuonna 1809 Helmikuun 12 päivänä syntyi Hlir'wsl>uryssa Charles Darwin, »Lajien
synnyn» kirjoittaja. Ä.iti kuoli sangen va,rhaip, jonkatähden kaikosta, kotona
saamastaan opista Charles sai kiittää i~ä,ä,nsä ja vanhempia sisaruksiaan. Isä
näyttää enemInä,n harrastaneen sitä, että lapsista kasvaisi kelpo ihmisiä kuin että ne varhain jollekin alalle valmis-
20
tuisivat. Ainakin Charles barwinin kasvatus oli jotensakin vapaata, ja aina
kypsyneimpiin vuosiin saakka eli ylipäänsä nänImuvan kuin kasvatusta kesti,
puuttui siitä siihen määrään kaikki vasituinen pakko, että isä ei suinkaan
näyttänyt olleen korkeampana valtana, jonka tahto aina ratkaisi asian, vaan
paremmin uskollisena, vanhana ystävänä, joka keskusteluissa oli neuvonantajana
ja joka elämän suunnitelmista ja aikomuksista puhuttaessa koki jakaa opetusta
pitkään kokemukseensa viitaten, vaan salli yhtä kernaasti itseäänkin
opetettavan. Siihen aikaan, kun Charles kahdeksanvuotiaana tuli
pikkulastenkouluun, näkyi hänessä alkua luonnontieteellisiin taipumuksiin. Se
esiintyi kuitenkin vaan yleisenä luonnontieteellisten ynnä muidenkin esineiden
keräilyintona. rrällä ijällä on vaikea eroittaa yksilöllistä taipumusta
vallitsevasta hetken harrastuksesta, joka yleensä innostuttaa kaikki lahjakkaat
lapset, vaan jolle enemmistö jää uskottomaksi. Vanhana sanoi Darwin kerran
puoleksi leikillään, että tällainen keräilyhalu, kun sen päämä~iräkseen ottaa,
saattaa ihmisen joko »systemaatiseksi luonnontutkijaksi, todelliseksi
mestariksi aineessaan tahi saituriksi». Soma oli vaan nähdä kuinka tässä pikku
pojassa keräilyinto jo varhain osoitti hyviä siveellisiä periaatteita, joita
hyvän isän oikealle tielle johtavan käden uskottiin häneen istuttaneen; munia
kootessaan esimerkiksi ei hän koskaan ottanut enempää kUIn yhden munan kustakin
linnunpesästä; onkiessaan ei hän voinut pakoittautua pujottamaan elävää matoa
koukkuun, vaikkapa saalis siitä kärsi; kun hän kerran poikamaisen hurjalla
päällä ollessaan oli lyönyt pientä, avutonta koiranpentua, vaivasi syyllisyyden
tunto kauvan hänen mieltään.
21
Tällaiset pikku piirteet ovat enemmän maaranneet hänen luonnettaan ja työtään,
kuin keräileminen. Darwinista tuli kyllä myöhemmin sellainen kokooja, ettei
monta ole hänen yertaistaan: maailman matkoillaan on hän tieteen hyväksi
koonnut kerrassaan suunnattomia kasvi-, eläin- ja kivikokoelmia, ja kaikki
hr.nen teoksensa tuhansine. tosiasioineen ovat aina syntyneet nerokkaan keräilyn
pohjalla. Sitä varten hän vuosikausia havainnon havainnon perään liitti
järjestettyihin kokoelmiinsa, kunnes jokaista väitettä tuki tarvittava
todistuskappalten määrä.
Vaan aina lmutta aikojen oli hänen mielensä yhtä herkkä ja lempeä kuin
lapsuudessakin, ja tämä ominaisuus yhä eneni vaan hänessä. Aivan armotta
vastusti hän jokaista raakuutta, vaikkapa se olisi esiintynyt tieteellisyydenkin
nimessä ja sillä itseään puolustanut. Eläimet ja kasvit olivat hänestä
silloinkin, kun hän tiesi vakavan tutkijan niitä työtään varten tarvitsevan,
jotain pyhää. Tarpeettomasti ammuttu lintu, kevytmielisesti katkaistu kukka oli
synnin teko hänen mielestään. Aivan vanhana ukkona ollessaan, kun lempeys hohti
koko hänen olennostaan ja kova kipu esti häntä suurella innolla asioihin
puuttumasta, saattoi nähty eläinrääkkäys hänet kuitenkin tuliseen vi hanpurkaukseen.
Hänen palvelijansit tiesivät, että leikki on lmukana, jos he jollain tavoin
hevosia huonosti kohtelivat, vaikka Darwin muuten osoitti kohteliaisuutta
kaikkia ihmisi~L, vieläpä halvimpiakin kohtaan. Ja hänen perh onsä sai nähdä
hänet kalpeana ja kipeänä kotiin tulevan, koska hän, rauhan mies, oli kadulla
joutunut Imuheaan riitaan muutamain hevosiaan rääkkääväin kllorJna-ajurjen
kanssa. Kun häneltä maailman mai-
22
neen saavuttaneena miehenä kysyttiin neuvoa, olisiko elävien eläinten
käyttäminen tieteellisissä kokei-· luissa valtion puolesta kiellettävä, täytyi
hänen tosiankaran tieteellisen työn johdonmukaisena edustajana puoltaa tätä
menettelytapaa sen korkeamman tarkoitllsperän takia, joka tällaisilla kokeilla
on ihmisten terveydenhoitoon nähden. Vaan samalla lausui hän julki mielipahansa
ja harminsa maassa tapahtuvaa mieletöntä ja julmaa metsästämistä kohtaan, jota
urheilun nimessä harjoitetaan, mutta joka on tuhannen kertaa enemmän
eläinrääkkäystä kuin tiedemiehen kokeilu hänen laboratooriossaan. On helposti
ymmärrettä vissä, ettei luonteelle, joka näin tuntee ja toimii, ihmisen
asettaminen eläinkunnan suoranaiseen yhteyteen, mikäli asia kaukaista
polveutumista koskee, tuntunut suurestikaan arveluttavalta. Eläin oli hänen
mielestään epätäydellinen, kehittymätön muoto, mutta ei suinkaan täydellisesti
ihmisestä eroava olento. Vas~ tustajain arvelu, ettei ihmisarvoa alentamatta
ihmistä ja eläintä voi toisiinsa verratakaan, tuntui hänestä jonkinlaiselta
loukkaukselta eläinkuntaa kohtaan. Luonnollisesti ei hän myöskään ollut
joutunut vastakkaiseen erhetykseen, niin että hän olisi ihmisten kärsimyksiltä
sulkenut sydämmensä; joka oli poikkeuksetta avoin kaikille eläimille ja koko
luomakunnalle. Matkoiltaan, joiden valtavat kuvat aina hänen viime päiväänsä'
saakka selvinä kuvastuivat hänen sielussaan, oli orjuuden näkeminen Amerikassa
kaikkein kauhistuttavimpana muistona. Vielä vanhana ukkona seurasivat häntä
kidutettujen orjien huudot, joita hän Brasiliassa oli kuullut. J1=ikä hän
koskaan ole käyttänyt sen tulisempia sanoja kuin muistellessaan tätä
23
syvintä ihmisen alentamista, jonka hän oli nähnyt kaikessa kauheudessaan.
Yhdeksännestä ikävuodestaan kuudenteen toista saakka kävi Darwin erästä
yksityiskoulua, joka oppimäärältään oli suunnilleen samallainen kuin täkäläiset
moniluokkaiset alkeiskoulut, vaan jossa paljoa enemmän luettiin vanhoja kieliä
ja historiaa. 'rämä koulu lienee ollut varsin poroporvarillinen, ja parasta oli
siinä kai voimistelu ja tarjona olevat tilaisuudet terveellisiin, ruumiillisiin
ponnistuksiin. Vieraisiin kieliin, sekä uusiin että vanhoihin, ei Darwinilla
ollut minkäänlaista taipumusta: hän, paljon matkustellut mies, jolla vielä sen
lisäksi mannermaalla hänen myöhemmällä ijälliUi,n oli useita irmostuneita
hengenheimolaisia, ei koskaan ollut niin kieliin perehtynyt, että hän olisi
voinut suorastaan lukea saksalaista tai ranskalaista kirjaa il!lian muuta
apukeinOa; tästä on hän useissa kirjeissään valitellut. Hänen edistyksensäkin
tässä koulussa oli siis myös kohtalainen, mitään erinomaisempaa lahjakkuutta ei
hänessä siellä havaittu. Vaan todellisuudessa iti jo syviä tunteita ja
taipumuksia nuorukaisen mielessä. Uskonnolliset ajatukset löysivät hänen
mielessään sopivan maanalan ja saattoivat hänet usein vakaviin tuumiin. Pitkät,
yksinäiset kävelyretket syvine mietiskelyineen osoittivat jo melkein liian
aikaista taipumusta omintakeiseen ajatustyöhön. Syventyneenä mietiskelyihin
putosi poika kerran vanhalta linnanvallilta syvään vallihautaan saamatta
kuitenkaan mitään vahinkoa: kauvan muisteli hän niitä pikaisia kuvia, jotka
putoamisen hetkena salamana kiitivät hänen sielun silmäinsä ohi. 'Iloisin ajoin
lueskeli hän englantilaisten runoilijain, Shakespearen, Skott'in ja Byronin
mestariteoksia. Useimmin
24
sentään ja silloin ilmeni täysin selvästi hänen todellinen taipumuk~ensa -
ryhtyi hän kaikkeen, mikä oli luonnon yhteydessä. Matkakertomukset kuvasivat
hänelle kaukaisia paratiisin tapaisessa loistossa komeilevia seutuja.
8uurenlmslasi kädessä kuljeskeli hän hyönteisretkill~i" olipa pyssykin lintujen
ampumista varten jo varhain hänen retkikumppalinaan. Maaelämän olot ja ilot
kasvattivat hänet terveeksi ja rohkeaksi nuorukaiseksi. Tosin oli hänen~i,
vielä entisiä ongelmoitakin mielessään: oli liikuttavaa nähdä kymmenvuotiaan
pojan olevan kahelella päällä siitä, sopisiko hännen tappaa hyönteisiä, vaan
koota vaan niitä, joita oli löytänyt kuollein.a.
Kun hänen vanhemman veljensä tuli mennä yliopistoon, otti isä nuoremmankin pois
koulusta ja antoi mennä mukana. Darwin oli rikas mies, eikä hänen lastensa, niin
yksinkertaisesti kuin he kotona olivat eläneetkin, tarvinnut koskaan
leipähuolissa olla. Kun koulun puolesta valitettiin, että nuorukainen puuhaili
vain joutavia, pyyteli kovakuoriaisia ja ammuskeli lintuja sen sijaan että olisi
latinaa päähänsä ajanut, mahtoi isä ajatella että yliopisto vapaampine
tutkimusaloineen olisi I)ojalle sopivampi, kuin tuo yksipuo-
25
linen koulu. Näin tuli Charles kULlstoista vuotiaana Edinburgiin' opiskelemaan
muka lääketiedettä, vaikka itse asiassa luvuista ei jllnri taikaa ollut.
VieHi, nykyä~i,nkill ollaan yleiseen sitä mieltä, että sellaisille nuorille
ylioppilaille, jotka osoittavat erityisiä luonnontieteellisi~i, taipumuksia,
läii,ketieteelliset opinnot ovat kaikista sopivimmat. Jos me tarkastamme
niiden lääketiedettä harrastavain kehitystä, jotka luonnontieteellisilläkin
aloilla ovat jotain saaneet aikaan, niin useimpain elämässä huomaamme
ristiriitaisuutta - todellisen edistyksen sijasta. Lääkärinammatti ei ole
sella,ista, että sitii, saattaisi toimittaa puolella sielullaan tai käytt~i,ä
vain väliaikaisena siltana johonkin toiseen elämäntyöhön. S~ vaatii koko
ihmisen ja vaatii sitäpaitsi aivan erityiseu taipumuksen, joka ei suinkaan ole
aina sama kuin luonnontieteellinen kyky. Nuori mies saattaa olla hyvinkin
terävä. kasvi- tai eläintieteilijä, vaan siitä huolimatta yhtä lahjaton
lääkärinammatissa kuin esim. kieliopinnoissa. Sitäpaitsi lääketieteen alustavat
käytännölliset työt - vallankin kovaluontoisen opettajan johdolla - aikaan
saavat hienotunteisissa oppilai:;;sa levottomuutta ja lopuksi
vastenmielisyyWi,kin, josta syystä ne asianomaisen saavat siihen luuloon, ettei
hänestä olekaan luonnon tieteellisiin opinnoihin. Tätä ikävää huomiota heidän ei
tarvitseisi tehd~i" jos alustapitäin olisivat. antautuneet juuri sille alalle,
jolle heillä suorastaan oli taipumusta ja mieltymystä. Darwin, joka mULltenkin
liian nuorena tuli yliopistoon, tuli lääketieteen takia tällaisiin epäilyksiin
el~mänUI'astaan. Luennot tuntuivat hänestä. hyvin ikävystyttäviltä. Vanhan
kokeneen lääkärin poika pelkäsi leikkauksia, ja vältti kaikkea, mikä oli
yhteydessä niiden
26
kanssa: pian olivatkin sekä hän itse että muutkin selvillä, ettei hän ole sopiva
lääkäriksi. Ne kaksi vuotta, jotka hän vietti Ediuburgissa hyvänä miehenä, mutta
yhä huonompana ja hitaampana oppilaana, uhkasivat enemmän taannuttaa kuin
erlistää hänen kehitystään ja rohkeuttaan. Tosin saattoi hänet yhä oma halunsa
joinakin onnellisina hetkinä hi:Lnen oikealle alalleen, nimittäin
eläintieteeseen. Erään ystävänsä kanssa koetti hän tutkia merieläimiä mE'renrannikolla, ja siten itsenäisesti pyrkiä paljasta keräilyä pitemmälle.
Ikävä kyllä ei Edinburg tarjonnut minkäänlaista tilaisuutta, joka olisi ollut
omiaan edistämään eläintieteellisi~i. tutkimuksia, yhtä vähii.n kuin
geoloogisiakaan, maapallon historian tutkimuksia, tiede, johon Darwin myöhemmin
täydellisesti perehtyi ja jota hän mestarina hallitsi ja vei uusille urille.
Lopuksi heittäysi hän aivan liikkuvalle jalalle: sen sijaan, että hän olisi
istunut opiskelemassa, kuljeskeli hän pyssy olalla ympäri seutua, terästi
ruumistaan, harjoitti silmäänsä ja teki kaikellaisia havainnoita vapaassa
luon-nossa Skottlannin metsiä pitkin kierrellessään - vaan ei hän eivätkä
muutkaan tienneet, mitä tästä kaikesta oli tuleva.
Kun kaksi vuotta oli kulunut, kutsui isä hänet kotiin. Siellä päätettiin
kaikessa sovussa, etteivät hänen lääkeopilliset lukunsa vie mihinkään tuloksiin,
ja tämä näytti tekevän lopun kaikista luonnontieteellisistäkin harrastuksista.
Isillä, joilla on päätösvalta poikainsR, eliimänuran valinnassa, on aina
hiljainen toivo, että pojat jatkaisivat ja 'Seuraisivat heidän oman elämänsä
ihanteita. .Isä Darwin, väsymätön auttaja ja ihmisystävä, oli pohjaltaan yhtä
paljon sielunhoitaja kuin lääkärikin. Kun hän nyt huomasi, ettei pojasta
27
tullutkaan lääkäriä, alkoi hän ajatella toista ihannettaan : poika lukekoonkin
papiksi. Ja tuo nuori hyönteisten kerääjä ja ratsastaja, jonka mielestä
tieteellinen luonnon tutkiminen tuntui yhtä «harmajalta» kuin Edinburgin
opintosali, ja, joka ei enään mitään yhteyttä huomannut hauskojen retkeilyjensä
ja tämän ildvän ja yksitoikkoisen »tieteen» välillä, ja jota muun lisäksi
anatomiian kurjuus ja ruumiinhaju vielä vaivasivat, hän suostui rupeamaan
vaatimattomaksi maalaispapiksi. U skOl;nollisia epäilyksiä ei hänellä ollut.
Päinvastoin oli. hän jahti-innostaan huolimatta paljon syvämielisempi ja omain
mietiskelyinsäkin takia uskonnollisuuteen taipuvaisempi, kuin useimmat hänen
ikäisistään lääketieteen ylioppilaista. Pienen englantilaisen IJappilan elämä,
ihmisrakkauclen harjoittaminen, neuvoilla ja varoilla, toisten auttaminen,
suvaitsevai.., suus ja hiljainen, huoleton olo tuntuivat hänestä kerrassaan
ihanteellisilta. Äkkiä asian päätettyään ilmestyi hän jumaluusopin ylioppilaana
joulun jälkeen vuonna 1827 Cambridgen kaupunkiin.
Nyt seurasi kolme merkillistä vuotta Darwinin elämässä. Heikkotahtoiselle
nuorLlkaiselle olisi tämä aika voinut käydä sangen vaaralliseksi. Hänelle sen
sijaan juuri omituisimmatkin seikat olivat onneksi. Hän ei ollut Imuvan
harjoittanut uusia opinnoita, kun hän huomasi, ettei jUmaluusoppi voinut
t,yydyttää häntä. Syvelltyminen jumaluusopin varsinaisiin tutkimuksiin tuntui
hänestä yhtä ikävältä kuin entinen lääketieteellinen työ Edinburgissä. Hänen
tahdonlujuutensa, joka vuosien kuluessa huomattavasti kasvoi - hän oli silloin
jo kahclenkymmenen vuotinenauttoi häntä kuitenkin tällä kertaa, ja suurella
vaivalb, mutta vastahakoisella mielellä sai hän kolmessa
28
vuodessa suoritetuksi ensimmäisen jumaluusopillisen tutlcinnon. Se oli kuitenkin
kaikl<.i, mitä hän sai tehdyksi, eikä sen suorittamiseen mennyt kuin pieni osa
noiden kolmen vuoden ajar:;ta. Nuorten jumalullsopin ylioppiJasten elämi.i,
Cambridgessa ei siihell aikaan, kahdeksantoistasadan kolmenkymmenen tienoissa,
näyttänyt olleen erittäin ankaraa ja maailman menoista erotettua. Siellä
elettiin hauskaa elämäi:i" laulettiin, juotiin, pelattiin korttia ja
ennenkaikkia voimisteltiin, ratsastettiin ja ammuttiin, jotka urheilutavat
siihenkin aikaan olivat kaikkialla Englannir:;sa hyvin suosittuja. Huolimatta
kaikista suruista ja eli.i,mi:i,nurau valinnan huolista oli DarwiniJla nyt
voimakkaan elämänilon aika. Hetkeksi heittäysi hän iloisena tähän hyörinään.
Tämä olisi kyllä voinut käydä hänelle vaaralliseksi, koska hän sen kestäessä
olisi voinut tukahduttaa sen, mikä häntä vaivasi, ja helposti olisi hän tämän
kautta saattanut kadottaa oikeaan työhön ja korkeampaan päämäärään johtavan
tiensä. Isä mahtoikin usein peljätä, että niin kävisi., Vaan ryhtyipä hän
milloinkin mihin tahansa, todellisuudessa ei mikään seikka voinut vaikuttaa
tähän lujaan luonteeseen, jota salaperäim~n voima veti aina päämäärää kohti.
Onni olikin hänelle suotuisa. Oambridgessä kukoisti kuvaileva luonnontutkimlls
kerrassaan eri tavalla lniin Edingburgissa. Ja ne sillat, joita lääketieteen
ylioppilas ei siellä tavannut, ne löysi teoloogi täältä., Oambridgessä oli
yhtenä opettajista professori Henslow, mies, jonka persoonassa pappi ja.
luonnontutkija olivat omituisella tavalla yhtyneet. Hän oli ankara kirkonopin
kanm-.ttaja, pätevä kasvintutkija ja ihmisenä erinomaisen jaloluontoinen ja
puhdar:;mielinen. Tämä Henslow mieltyi Darwiniin ja tuli todellakin
29
hänen hyväksi haltijakseen. Yhä vielä kuljeskeli Oharles vanhaan tapaansa
vapaahetkinään pitkin metsiä pyssy kädessä tai keräili hyönteisiä, jolloin joku
harvinainen laji voi saattaa hänet niin iloiseksi, että vielä hänen vanhoilla
päiviIIäänkin tuo ilo kuvautui hänen kasvoissaan samaa hyönteislajia jälleen
nähdessään. Henslowia ilahdutti tämä into, ja hän koetti sitä syventää. Hän
otti tämän nuoren kouluuttamattoman luonnonystävän mukaansa kasviopillisille
retkilleen ja ottaen lähtökohdaksi hänen taipumuksensa, opetti hänet vähitellen
tekemään oikeita tarkkoja tieteellisiä havainnoita, joista on »paljon enemmän
iloa ja huvia kuin jonkun oudon hyönteislajin löytämisestä». <.i'arkkasilmäinen
Henslow näki pian, ettei pojasta sllinkaan ollut koituva ammattipappi. Kun äsken
mainittu pieni tutkinto kunnia-asiana oli suoritettu, kehoitti harrasmielinen,
vaan samaUa kaikkein parasta katsova opettaja Darwinia antautumaan yksinoma,an
luonnontieteiden alalle. Äsken heränneen tositieteellisen havaintojen tekokyvyn
v.:ahvistamiseksi ehdotteli Henslow, että hän suorittaisi kurssin
käytännöllisessä geologiiassa. Sitä varten ohjasi hän oppilaansa
ldvennäistiedettä ja maapallon historiaa tutkivan ystävänsä Sedwic7c'in luo.
Tämän kanssa päusi nuori teoloogi nyt kolmannen opinto vuotensa lopussa
geoloogiselle tutkimusmatkaIle länsi Englantiin. Taitavan käden johdolla oppi
Darwin tällä matkalla geoloogisen tutkimuksen käytännölliset alkeet siinä'
määrin kuin tämä silloin vielä sangen nuori tiede niitä saattoi tarjota. Yhä
vielä epäili Charles, ett1 tämäkin on vain paljasta, kuivaa tietoa, joka ei
tulisi tyydyttämään hänen elämää janoavaa mieltään. Hän ei ollut löytänyt vielä
sitä suuntaa, joka antaisi eloa
30
näille kaikille tiedon murusille ja yhdistäisi kaikki nämä toisistaan erotetut
tieteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tässä nuoressa, levottomassa päässä IJiili
jotain aivan omituista, jonka juuret olivat syvällä: hänessä kehittyi melkein
vääryyteen saakIm joutunut va~tenmieli syys kaikkea kuivaa, systeemiin ahdettua
tIetoa kohtaan -- ja kuitenkin samalla palava rakkaus tutkimuksiin, seikkoihin
itsiinsä, totuuteen ja. todellisuuteen. Ei hän itse eikä kulman muukaan voinut
tähän aikaan ymmärtäLL, miten tuo ristiriita. oliE!i selvitettävä ja tuo
käymiissiL oleva mehu valmiiksi viiniksi muutettava.
IV MATKA MAAN YMPÄRI
Palattuaan kotiin tältä geoloogiselta tutkimusretkeltä sai Darwin Shrewsburyssä
erään kirjeen, joka lopullisesti oli hänelle kaiken ratkaisuna" kun k~tsomme
kaikkia siitä johtuvia moninaisia seuraukSia. Tuota kahdenkymmenen kahden
vuotiasta ylioppilasta kohtasi tässä käsky, joka kerrassaan yhdellä islwlla
kumosi kaikki hänen epäilyksensä ja tempasi tuon vastahakoisen jumaluustieteen
tutkijan toimittamaan suuria asioita. Vaan sama seikka häneltä paljon vaatikin
ja asetti hänet sen takia sellaiseen valoon,
31
mis ä tuhannet silmät odottaen saattoivat tarkata hänen askeleitaan. Kaikki tämä
tuli äkkiä ja aivan odottamatta.
Vuosien 1826 ja 1830 välillä, jolloin Darwin ICdinburgissa ja Oambridgessi:i.
harrasti opinnoita, jotka oi viLt häntä laisinkaan miellyttäneet, tapahtui
tuolla kaukana ,maapallon eteläpuoliskolla merkillisiä asioita. Kaksi
englantilaista ]ai vaa, Ad venture ja Beagle ldertolivät niinä vuosina
Etelä-Amerikan etäisimpiä rantoja. Suurella huolellisuudella kartoitettiin
siellä monien lalltien uurtamat lai vakuluHe vaaralliset mnnikot. I~jtenkin
']'ulimua, tuo suuri saari, jonka Magalhanin salmi eroittaa mantereesta ja jonka
eteläisimpänä I,uippuna on Kap Hornin niemeke, oli suurimman " 1I0mion esineenä.
Tulimaalla asu u villejä, jotka ovat sangen alhaisella kehitysasteelJa. Eräänä
päivänä varasti vat alkuasukkaat veneen englantilaisilta. Beag/(\11 nuori,
tulinen kapteeni nimeltä Fitz Roy otti asian IlIjiJle ja tuotatt.i joukon
alkuasukkaita veneen pantiksi Iilivaansa. Jälestäpäin, kun villit jo olivat
laivassa, pii.ii,f;ti hän ryhtyä sangen omituiseen yritykseen: ottaa villit
mukaansa. Englantiin saamaan opetusta uskonll0HSa sekä jossain määrin muutenkin
sivistymään. ~arllalla antoi hän niille lujan lupauksen, että hän Hopivan ajan
kuluttua jälleen tuopi ne kotimaalleen j,:i1\il,isin. Kapteeni Fitz Roy oli
hir:-man omituinen 1111TT/1,. Hunellä oli suuren merenkulkijan kyky ja
kesUi,vyys, ja monilla matkoiJlaan on hän suuresti hyö"yll.j"i.llyt
tieteitäkin. Saira.1oinen kärtyisyys oli hänen ii"ikkoja puoliaan, ja taipumus
synkkämielisyyteen 1,/I,UwI'oiUi paljon hänen elämäänsä. Vuosikyni.meniä
I lI,)'i'd I (IIIlJll in, kun hän jo alallaan ensimmäisinä mieIlillä oli
Hilanut suurta tunnustusta ja kunnioitusta,
32
lopetti hän tuollaisen sairaloisen synkkämielisyyden sattuessa itse elämänsä
päivät. 'rämän matkan kestäessä oli hän sitävastoin nuori ja terve ja hänen
hyvät ominaisuutensa saattoivat kerrassaan varjoon hänen heikkoutensa.
Palattuattn Englantiin vuonna 1830 oli väki valt~inen kohtelunsa Tulimaalaisia
kohtaan todellakin hänen sydämmellään. Seuraavana vuonna päätti hän sen takia.
varustaa itsel~een o.m~n laivan ja kuljettaa sillä nuo hieman ulkonaIsta
SI.VJ.~tystä osakseen saaneet luonnonihmiset ~äll~~n h~ldan autioon,
myrskyiseen saareensa. Enne~klUn han.kUlte~kaa,n l,erkesi lähteä ma,tkalle,
puuttm EnglannIn hallItus asiaai!. Oli opittu tuntemau,n tuon nuoren ka~teenin
erinomaiset ominaisuudet, ja koska Etelä-Amenkan rannikoiden tarkkaa kartoitusta
ei edellisellä retkellä oltu saatu viehi aivan valmiiksi, päätettiin Fitz ~oy
vielä kerran lähettää sinne Beagle laivalla valtion kustantamana. Kelpo tulimaalaisensa voisi
hän samalla retkellä. vieuii i.alntisin niiden
kotimaahan. Fitz Roy suostui tähän ja kesällä vuonna 1831 oli kaikki valmiina
uutta retkeu, varten. Maantieteelliset mittaukset ja muut sellaiset työt, joita
oli aijott,:,- .suol'itta~, kuuluivat erityisten, varta vasten opiskellelden
men~p~ee~ rr.in tehtäviin, niitä varten ei siis tarvittu entYJsh~
luonnontutkijaa mukaan ottaa. Mutta Fitz Ro~ 011 edellisen matkansa johdosta
tullut siihen h~?mJOo.n~ että joku hyvä geoloogi, kasvi- tai eläin~utkJJa vOJ~~
tällaisella vallan outojen seutujen tutlmnusre~kel~a tehdä erinomaisen tärkeitä
j~L hyödyllisiä havaintoja ja tutkimuksia. Hallitus suostui hänen ehdotukseensa, ja ·vielä aivan viime tingassa päätettn.n etSI3, Jo.k~ sopiva
tiedemies, joka vaatimattomilla ehdoilla haluaisi mukaan lähteä. rrässä
tarkOItuksessa. kaan-
33
nyttin Henslowln puoleen Cainbridgessä. Vaan Henslow, joka oli perheellinen ja
vakinaisessa toimessa oleva mies, ei tahtonut antautua tällaisen
monivuotisen'tetken seikkailuihin etäisissä, suuremmaksi osal{si
tuntemattomissa maissa. Silloin pyydettiin, että häll esittäisi jonklJJl
toisen. Ja Henslow kirjoitti Darwinille. Hänhän oli nuori, riippumaton mies,
jolla epäilemättä oli havainto1zykyä ja vieJä kutakuinkin hyvät pohjatiedot
törkeimmissä kohdissa, ja sen' lisäksi mies, jokä ikäilnkuin odotti salli
musta, IlliJ~ä hänelle viitoitetun tien osoittaisi. Darwin oli viime aikoina
paljon lukenut HlI1nboldt'in kirjoituksia ja aikonut tehdä piakkoin retken
ainakin Teneriffan saarelle, josta HUmboldt niin houkuttelevasti oli
kirjoittanut. Miksild ei hän silloin yhtähyvin voisi matl;Listaa
rl'llliJllaah~Ln tai purjehtia ympäri koko maan, mil,ä aike'astaan olikin
»Beaglen» lopullisena tarkoituksena.
Henslowin kirje tapasi Durwinin Shl'ewsburyssä, kuten Oll jo mainittu. Se sai
kotona aikaan 'paljon llo11vottelu;ia ja el)tiröimistu. Isästä 'tuntui sangeri
oudolta ajatella, että hänen nuori papinkokelaansa läMisi rl'ulimucllaisten
luo ja mikä pCLhempi, ei näille .Iumalan sanaa saal'llaamaan, vaan tieteen
hyväksi outoja kiviä vas:ll'oimaan ja eteläisen paHollpuolisl<:on
k()vakuori~Lisia kokoilemaan. Charles alkoi jo olla ala1"i1oinen: »Minun
lJUolestalli Sillä kylW. saat ltlelmä», Halloi isä lopuksi, »jos löydät yhden
ainoankaan mie11I1Il, joka järkevillä syillä puolustaa sinun matkaasi jll,
kehoittaa Sintla siihen ryhtymään ». Kaikeksi onneksi löytyikin seuraavana
päivänä semmoinen mies, IIl'ii.s vanha setä, josta isä paljon piti ja job nyt
neu~ voi heti matkalle lähtemään. Pari päivää myöhemmin oli kaikki selvillä.
Darwin matkusti Henslowin luo ja
34
sieltä Fitz Royn puheille itseään· esittämään. Yhä oli asia hiuskarvan varassa
ja vielä hassulla tavalla. Tämä synkkämielinen kapteeni luuli nimittäin
kuuluisan Physiognomiian (tiede, joka kasvojen juonteista koettaa päättää
ihmisen ominaisuuksia) tutkijan Lavater'in . oppilaana voivansa ihmisen nenän
muodosta päättää millainen kunkin ihmisen luonne oli. Darwinin
nenä ei ensi silmäykseltä häntä ollenkaan miellyttänyt,
hän arveli huomaavansa sen osoittavan toimintahalun puutetta. Kaikissa kuvissaan
on Darwinilla kyllä karakteristiset, vaan f'i kauniit kasvonpiirteet, ja
silloin, kun häneltä vielä puuttui täysi parta, oli tämä vielä paremmin
huomattavissa. Rohkeannäköistä roomalaisnenää hänellä ei kyllä ollut, se oli
tosiasia, jota ei käynyt kieltäminen. Ja kuitenkin erehtyi Fitz Roy
täydellisesti, kuten hän itse jälestäpäin toisillekin on myöntänyt: Darwin on
koko mat.kan kestäessä osoittanut kummastuttavaa t.oimintakykyä, johon sen
lisäksi, päinvastoin kuin kapteenilla i.tsellään, oli yhdistynyt sangen
harvinainen luonnonlahja, nimittäin hyvä mieliala. Onneksi heitettiin toki jo
silloin sikseen tuo naurettava nenäkysymys, ja joulukuun 27 päivänä 1831 läksi
»Beagle» Englannista mukanaan Darwin retken vakituisena luonnontutkijana.
'ruolle onnensuosimalle, joka taakseen jätti kaikki ikävät luentosalit,
teologiiat ja omat epäilyksensä, ja jonka eteen pian oli ilmestyvä trooppinen
maailma kaikessa Humboldtin elävästi kuvaamassa loistossaan, hänelle tämä päivä
oli »toinen syntymäpäivä», kuten hän itse sitä myöhemmin nimi Ui. Vaan 1
uonnontieteelle oli tämä päivä vuosIsatojen suurimpia. Tämä matka oli
Darwinista tekevä sen, miksi hän myöhemmin tuli. Tämä Fitz Royn retki, joku
oli tehty hyvässä käytännölli-
35
sessa tarkoituksessa, vaan jolla kuitenkaan ei ollut sen korkeampaa päämäärää,
kuin erään rannikkopalasen tarkempi kartoittaminen, tämä retki Darwinin
läsnäolon ja Darwinin aatteiden takia muuttui todellisen maailmantutkimuksen
suurtyöksi, joka vastaisnudessa mitä puhtaimmin ja hartaimmin oli kosketteleva
kaikkia m aailmanlmtsomuksen polttokysymyksiä.
Neljä ja puoli vuotta oli Darwin senjälkeen eroitettuna omaistensa ja
ystäväinsä parista. Ainoa, joka yhtämittaa seurasi hänen työtään, oli uskollinen
Henslow. Laatikon laatikon perään sai Henslow Darwinilta vastaanottaa mitä
paraimmin valittuja luonnonesineitä, joista tuo tarkka tiedemies jo voi saada
aavistuksen siitä,' mikä onnenhetki hänet juuri tälle miehelle sai tuon tärkeän
tehtävän uskomaan. Vaikka pääasiana oFkin Amerikan rannikon tutkiminen, kasvoi
»Beaglen» retki vähitellen vuosien kuluessa oikeaksi maailmanmatlmksi, jonka
kestäessä kolme maanosaa ja eteläisen pallonpuoliskon kaikki tärkeim mi:it maat
tulivat tarkastetuiksi. Mitä yleisiin matkavaiheisiin tulee oli retki ylipäänsä
onnellinen, tu'skin yhtään isompaa vahinkoa tapahtui koko matkalla. Muutoin oli
laiva liian pieni ja tarkoitukseensa paljoa vähemmin sopiva kuin ne laivat,
joita nykyisin valtion kustannuksella toimitettavia tieteellisiä retkiä varten
varustetaan. Vaan lmpteeni teki paraimpansa ja osottihc jokaisen korkeamman
tarkoituksen suosijaksi. Ja muu miehistö, niin taipuisa kuin se olisikin ollut
ihmettelemään ja nauramaan miehelle, joka vain elukoita pyyteli ja kasvia
kuivaili, täytti tarkkaan tehtävänsä nähdessään johtajansa näitä asioita totena
pitävän. Piampa, selveni kaikille, ettei Darwin ainoastaan ollut parhaiden
veroinen miehuudessa ja kestävyydessä,
36
vaan että hän myöskin oli verratun toveri. »Meidän rakas filosoofimme», - tällä
nimellä. muistelivat Darwinia myöhempinä vuosina laivan silloiset upseerit.
Fitz Royn kanssa teki Darwin, sittekuin ensimmäinen, isompi riita-asia (Fitz Roy
oli puolustanut orjuutta ja Darwin . - siis jo siihen aikaan - oli kovasti sitä
vastustanut) etupäässä kapteenin hyväntahtoisuuden takia oli saatu
syrjäytetyksi, uskollisen ystävyydenliiton, joka. kesti Imu van jälkeen
retkenkin. Joka kcrta kuin Darwin oli jättänyt laivan ja tehnyt retkeilyj~L
sisämaassa, palasi hän laivaan kuten kotiinsa.
Koko matkan laatu olikin sellainen, että tuollaiset ajottaiset. erohetket
tulivat olemaan hyvin tavallisia. Kuten ennemmin on mainittu, oli matkan
puätarkoituksena rannikon tarkka mittaus englantilaista merikarttaa varten.· Tämän takia oli tietysti välttämätöntä usein luovia samalla paikalla ja
alituiseen purjehtia edestalmisin pitkin samoja rantoja. Tuolbistcn:
kuukausia kestäväin luovimisien aikana sai l'uonnontutkija vapaasti maalla
antautua omiin töihinsä, hän voi joko ratsastaen tai vaunuilla ajaen liikkua
rannikkoa myöten yhtä rintaa laivan kanssa, paikoin oikoa ja paikoin tehdä
retkiä. vielä kauvas sisämaahankin. Näin hyv:ää tilaisuutta ei ole koko
vuosisadalla tarjoutunut juuri kenellekään muulle eteläisen pallonpuoliskon
tutkijalle. Tuossa tuokiossa avautui hänelle tavaton panoraama, jota hänen ei
tarvinnut ainoastaan laivaltaan katsella, hän voi geolooginvasara mukanaan
kiipeillä aina noille lumipeitteisille vuorille saakka, jotka tuolla kaukana
aavikon reunassa kohosivat. Väliin keräili hän pienen pieniä hyönteisiä,
vä.liin kaiveli hän savi-
37
pohjaisia maita etsiäkseen maan syvyydestä muiIlaisien aikain simpukoita ja
sukupuuttoon kuolleiden Itirviöiden luita, jotka niiden tuntijalle arvaamattomia
salaisuuksia kertoilivat. Luonnollisestikin vaativat nämät ominpäin tehdyt ja
useastikin ainoastaan outojen ihmisten avustamat retket suurta ruumiin ja
hengen joustavuutta, jollaista ei kaikilla olisi riittänytkään. Syvällä
kiitollisuudella muisteli Darwin jälestäpäin niitä monia ihmisiä, joita hän
·oli kohdannut noissct kaukaisissa maissa ja jotka mitä omituisimmissakin
olosuhteissa olivat osoittaneet hänelle apuaan ilman että mikään seikka olisi
heitä siihen vaatinut. On kuitenkin lisättävä, että tämä riippui
molemminpuolisesta käyttäytymistavasta, sillä tuo outo tutkija, missä tahansa
hän liikkuilman, herätti aina mieltymystä, voitti avomielisyydellään kaikkein
syrlämmet ja auttavaisuudellaan hankki itselleen paljon ystäviä. Hän osasi
kohdella yhtä hienosti ja avoimesti niinhyvin »Pampas» arojen jäykkää
Espanjalaista ja Kapmaan puheliasta Hollantilaista kuin indiaania tai Afrikan
neekeriä; samaten hän myöhemmin, kun riita »Ihmisen polveutumisesta» raivosi
Europassa kuumimmillaan, saattoi sielunsa järkähtämättömän puh~ tauden ja
suuresta nerostaan huolimatta melkein lapsenomaisen leikillisyytensä avulla
riistää aseet pahimpainkin vastustajainsa käsistä.
Kuitenkin häädymme ihmettelemään huomatessamme jo matkan alussa tällaisia
piirteitä nuorukaisessa, joka vielä ei ollut täyttänyt viittäkolmattakaan
vuotta ja joka koko ikänsä oli elänyt vähiin kehittyneissä olosuhteissa ja
jolla vielä tähän saakka eriWiinkin kun ottaa huomioon hänen ylioppilas-
38
aikansa -- tuskin oli ollut tilaisuuttakaan kasvattaa itseään luja- ja samalla
tasaluontoiseksi mieheksi.
»Beaglen» maailman ympäri purjehdus kesti joulukuusta vuonna 1831 lokakuuhun
vuonna 1836. Jo alkumatkalla sai Darwin nähdä trooppisen maailman, jota hän niin
hartaasti oli odottanut. 'reneriffa Hllmboldtin klassillisesti kuvaama saari jäi
tosin koleeraruton takia näkemättä, ainoastaan vuoren huippu näkyi eräänä
kirkkaana aamupäivänä taivaanrannalla. Vaan St. Jagon saarella Viheriällniemen
saaristossa tervehtivät häntä ensimäiset hoikkarunkoiset kokospalmut. Sitten
kävi kulku Atlannin valtameren poikki sen kapeimmalta kohdalta, ohi "paljaiden,
kasvittomain St. Paulin kallioiden, joilla merilinnut tiheinä parvina
asustelivat ja tuliperäisen, yksinäisen Fernando-Noronhan saaren, jossa sen
sijaan rehevä laakerimetsä kukoisti.
Helmikuun 29 päivänti vuonna 1832 saapui laiva Bahiaan Brasilian -rannikolla.
Nuori luonnontutkija sai nyt viettää ensimmäisen päivänsä oikeassa trooppisen
maan aarnio metsässä. Ihmetellen katseli hän metsän komeaa rehevyyttä, sen
ihmeellisiä kukkia ja loiskasveja, joiden painosta oksat melkein murtuivat, ja
tuo suuremmoinen luonnon yksinäisyys vaivutti hänen mielensä unelmiin, 'kunnes
trooppisen ilmaston äkkinäinen rajuilma puhkesi sankkana vesisateena näyttäen
hänelle mikä mahdoton vesipaljous tarvitaan tämän uhkean kasvullisuuden
menestymiseksi. Noin kolme ja puoli vuotta pysyttelihe »Beagle» tämän jälkeen
Etelä-Amerikan rannikoilla. Se purjehti itärannikolla olevasta Bahiasta ympäri
Tulimaan ja länsirannikkoa pitkin aina Liman kaupunkiin saakka' Perun
rannikolla, tei,den kuukausia kestäviä kier-
39
roksia ja hyvin usein samaan paikkaan palaten. Kuuluisa 'rulimaan etelänokka,
josta purjehtijat niin pian ln1in mahdollista koettavat päästä erilleen, oli
Imuvan ai~aa tutkimuksien keskustana. Osaksi laivalla ollen, os~ksi omilla
maaretkillään sai Darwin noiden kolmen j~ puolen vuoden kuluessa sellaisen
yleiskuvan koko Ejitelä-Amerikan mantereesta (pohjoista jokialuetta
LL,kuunottamatta), jommoista ei kukaan muu häntä ennen ollut saavuttanut. Erään
ystävänsä lmnssa
/ ratsasti hän Rio Janeirosta Brasilian sisämaahan seutujen kautta, joissa
kaksitoista jalkaa korkeat muurahaiskeot pienten tulivuorien tapa,isina maasta
kohoilivat ja joissa verenimijä-yölepakot öisin hevosista verta imi vät,
eräille tiluksille, missä orjuus kukoisti ja paraillaan pidettiin
orjamarkkinoita, joilla vuosikausia naimisissa olleet pariskunnat toisistaan ja
lapset vanhemmistaan omistajain rahanhimon takia eroitettiin. Rio Negrosta
(joka on paljon etelämpänä, La Plata joen suu puolen kohdalla) kulki hän maitse
takasin Buenos Ayrekseen saakka. Siellä ei ollut enään trooppisia metsiä,
äärettömillä aavikoilla kohosi siellä täällä vain joku yksinäinen, pyhänä
pidetty jättiläispuu. Kaikki oli .siellä villiä ja vaaranalaista, kulkija voi
menehtyä janoon erämaissa, missä maanpinnan siellä täällä peittää vesilammikon
lailla kiiltävät suolakerrokset, vaan missä vettä ei kuitenkaan löydy
laisiolmao, joutua indiaanijoukon yllätettäväksi tahi kohdata maan valtijaan
(kuuluisa kenraali Rosas), mikä ei myösk~län ollut aivan vaaraton asia. Tämä
kenraali otti kuitenldn Darwinin puheilleen ja kohteli häntä aivan
inhimillisesti. Erään höyheonetyn ja puoleksi syödyn linnun jäännöksistä löytyi
uusi amerikalainen strutsilaji, myöhemmin tunnettu nime11ti Rhea Darwinii,
josta
40
lJitkään aikaa,ll ei ollut nähtävänä muuta kuin n&o silloin löydetyt
ruuanjätteet. Kuta likemmiis tullaan sitten Amerikan etelä,isintä osaa, sitä
kylmemmäksi k~" y ilmasto, sitä köyhemmäksi luonnon tuotteet. Retk ilijät
saapuivat Patagoniaan, outojen lmmeelintapai-:ten kavioeläinten Guanakos-lajien
kotimaahan. K 1 »Beagle» saapui ennen tutkimattoman lJatagonialaise\ Santa
Kruz-joen suulle, teki kapteeni muutamain mies, tensä ja luonnontutkijansa kera
veneretken jokea ylös- \ päin. Kaksikymmentäviisi päivää soutivat rohkeat \
matkailijat alinomaa ylöspäin, he olivat jo kulkeneet kaksi kolmannesta
mantereen leveydestä ja saapuneet seuduille, missä suuret kondoorikotkat
alkoivat kierrellä heidän päittensä päällä ja näiden kotoseudut, Kordillerein
korkeat tunturit, jotka näinkin etelässä vielä muodostivat länsirannalla
yksijuksoisen vuorijonon, kohosivat heidän silmäinsä edessä. Niiden luoksi ei
enään uskallettu pyrkiä, sillä ruokavarat alkoivat jo käydä vähiksi. Vaan
geoloogin silmä oli matkan kestäessä tarkastellut joen uomaa molemmin puolin, ja
nähnyt niin sanotun patagonialaisen tertiäärimuodostuksen kerrostumat
(maanmuodostuksia hyvin vanhoilta maa,pallon historian ajoilta) paljaina ja
tutkimuksia varten valmiiksi leikeltyinä silmi:i.insä edesstt. Ja siinä oli
tieteellä aarreaitta, mistä aivan loppumattomiin saakka saattoi ammentaa tietoja
vielä sangen vähän tunnetusta maailmasta. Kaksi kertaa, nimittäin ensiksi
talvella (siihen aikaan on eteläisellä pallonpuoliskolla tietysti kesä) vuosina
1832 ja 1833 ja sitten helmikuussa vuonna 1834 otettiin autio TuUmaa
tutkimuksen alaiseksi. Täällä oli jo melkein napaseutumaitten olosuhteet, laajat
jäätiköt laskeusivat korkeuksistaan synkkien pyökkimetsien ja tun-
41
turikasveista rikkaiuen suomaiden reunoille saakka, ja nytkin, kesäsydännä,
riehui myrsky alinomaa raesateineen ja lumituiskuineen. 'rästä huolimatta eleli
siellä ihmisiä, ei turkkiinpuetuita eskimoja, vaap. indiaaniheimoja, ;iotka
melkein alastomina pahimman.,. kin myrskyn kestäessä ulkona oleskelivat. Nyt
oltiin niillä seuduin, mistä Fitz Roy viime kerralla oli väkivallalla vienyt
muutamia alkuasukkaita niitä ko~imaassaan hieman sivistääkseen. Merkillistä
kyllä olivat nämät »villit» näyttäytyneAt oiviksi oppilaiksi niinkauvan kuin he
nauttivat ystävällistä opetusta, ja sentakia pidettiin heistä »Beagle» laivalla
ja oltiimpa vielä ikävissäänkin, kun heidän nj-t täytyi palata takaisin kolkkoon
kotimaahansa. Vaan he itse toi.,. voivat sitä, ja Fitz Roy pysyi sanassaan. Kun
tultiin oikealle paikalle ja saman heimon väki kokoontui oudon laivan luok::>i,
annettiin »kesytetyille» vapäus. Eräs englantilainen lähetyssaarnaaja jätettiin
maihin heidän mukanaan. Aluksi häpesivät nämä englantilaisiin vaatteisiin
puetut ja uusia tapoja oppineet villit nähdessään noita alastomia heimolaisiaan.
Vaan pian voitti vanha luonto, ja he n~tkyivilt aivan mielellään jäävä.ll
maahan. Lähetyssaarnaaja piti kuitenkin pian ottaa laivmMi takaisin, koska
suurin osa »oikeita villejä» ahdisteli häntä ja uhkaili hänen henkeään. Fitz
Roy toivoi, että ilman häntäkin ainakin jonkulainen tapojenparannus saataisiin
aikaan näiden ihmisten avulla, jotka pitkällä, matkallaan olivat oppineet vähän
si\'istystä -- seikka, mistä voisi olla paljon hyötyä haaksirikkoisille, jotka
sortuvat näille vaarallisille rannikoille. Toisella kertaa ta~attiin yksi
noista entisistä laivakumppaleista, vaan aivan alastomana villinä. Hinen
luonteensa, joka aina oli osoitt,l,nut hyviä piir-
42
teitä, oli pysynyt muuttumattomana. Yhtäkaikki saattoi epäillä, oliko koko
kokeesta ollut mitään hyötyä. Kuitenkin kaikitenkin ovat ne havainnot, joita
Darwinin nerokas ja tarkka silmä teki Tulimaalla, olleet inhimilliselle
sivistykseUe lopullisesti paljoa suur2mmasta arvosta kuin kelpo Fitz Hoya hyvää
tarkoittava koe.
Kun vielä oli tutkittu lähellä Amerikan etelänientä olevat Falkland-samet
villiytyneine karjal?-umoineen ja salaperäisine, miljoonista vaIkeista
hietajyväsistä muouostuneine »kivivirtoineen» - kääntyi »Beagle» vihdoin
(kesällä vuonna 1834) EteHi,-Amerilmn länsirannikolle. Atlannin valtameren
jälkeen oppii Darwin nJ't tuntemaan 'l:yyneenmeren. Tuntuipa siltä kuin olisi
päässyt pois peikkojen parista, kun laiva vihdoin Tulimaan seutujen alituisten
myrskyjen jälkeen Valparaison luona l~)Ui rauhaisilla vesillä. Kordillerein
vuoristosta näkyy koko Ohilen maan poikki jättiläistulivuori »Akonlmgua»,
jonka korkeuden »Beaglen» miehet nyt tarkoin mittasivat. Sen korkeus oli 6,970
metriä, ja se oli siis Amerikan korkein vuori, paljoa korkeampi kuin Ohimborazo,
jota Humboldt aikoinaan luuli maailman korkeimmaksi vuoreksi. Koko tämä korkea
vuoristoseutu tarjosi luonnontutkijalIe eIlnen näkemättömiä, hämmästyttäviä
kuvia. Useita kertoja kiipeili hän Santiagosta ja Valparaisosta Kordillerein
huippuja kohti, pitkin metsiä, joissa Puma-kissa (Amerikan leijona) ja
jalokivien loistolla komeilevat kolibrilinnut asustivat, ~ina noihin
vuorivirtoihin saakka, mitkä yhtämittaisina koskina alas syöksyivät. Kuullessaan
öisin ni:j,iden virtojen kohinaa, johon mukana soluvien ja vähitellen murenevien
kivien ja SOHW ratina yhtyy, heräsi hänessä geoloogina kysymys, mikä mantere,
mikä pilviäkin
43
piirtelevä vuori voi ijät kaiket kestää tällaista yötä päivää tapahtuvaa
kulumista? Yhä korkeammalle kävi kulku kohti tunturihuippuja, missä ilma on niin
ohutta, että »vuoritauti» matkailijoita ahdistelee. LaajoilhL, huikaisevan
valkeilla lumikentillä rusotti lumi siellä täällä kauniin punaisen;:}, pienten
punaisten levälajien peittämänä (leväkasvit on eräs ryhmä alhaisia kasvia).
Korkeimmalta harjanteelta avautui itäänpäin laaja näköala yli samojen
Pampas-tasankojen, joilla Darwin edellisinä vuosina La Plata joen suusta pitäin
oli matkustellut. Tasanko oli kuni aava valtameri, minkä pinnalla nousevan
auringon kultaarnat joe.t kiiltävinä nauhoina välkkyilivät. Toisella kertaa
tehtiin Valparaisosta retki eteläänpäin pitkin rannikkoa. Ti:iJlä matkalla
tutkittiin Ohonos-saal'isto, jossa peruna kasvaa villinä. Suuren Ohil00 nimisen
saaren luona viivyttäessä nähtiin öisin veripunainen hohde taivaan rannalla.
Siellä päin oli kaukana tulivuori Osomo, joka jymisten syyteli tulista laavaa
sisäst~i,än. Kaikkialla muuallakin nähtiin Kordillerein tulivuoriaukkojen
olevan toiminnassaan. Ja muutamia viikkoja myöhemmin, kun laiva laski ankknriin
Baldivian såtamaan, ja Darwin nousi maihin, tapahtui äkkiä ankara maanjäristys,
joka osoitti, että pitkln koko EteläAmerikan länsirantaa maan povessa tapahtui
suuria mullistuksia ja ankaraa kuohumista. Kun laiva sitten meni etemmäksi,
nähtiin että sama maanjäristys toisin paikoin oli kokonaisia kaupungeitakin
soraksi sortanut. Uusien ilmiöiden ja uusien töiden alinomaa mieltä
l<iinnittäessä, sai Darwin kuitenkin ajottain kokea, ettei eurooppalainen
suinkaan ilman vauriota siirry ilmanalasta ilmanalaan ja retkeltä toiselle:
koko pitkän kuukauden piti ankara kuumetauti
44
häntä sairaana Valparaisossa. Kaikeksi onneksi ei tästä viivytyksestä kuitenkaan
ollut sen suurempaa haittaa. Mutta retkikunnan jäsenet, jotka jo alun neljättä
vuotta olivat Amerikan rantoja mittailleet, alkoivat jo vähitellen toivoa
pääsevänsä kotimatkalle. Koska paluumatkan piti tapahtua Australian kautta,
vaati sekin tietysti aikaa kokolailla, ja todellakin viivyttiin matkalla vielä
kokonainen vuosi. Kun »B8agle» vieltl. oli käynyt Perun rannikot ja Darwin
viettänyt kuusi viikkoa Limassa, muinaisessa Pizarron kaupungissa, jota maan
tuliperäisyys usein ankaroilla maanjäristyksilli1 ahdistelee, käilnsi
retkikunta, vihdoin vuonna 1835 kulkunsa Amerikasta ja alkoi purjehtia länttä
kohden.
Nyt sai Darwin nähdä taasen uuden, vaikuttavan kuvasarjan, jonka yksityiskuvat
nopeasti silmäin edessä vaihtelivat. Nuot erittäin merkilliset, tuliperäiset
Galapagos saaret, jotka vielä läheisesti kuuluvat Amerikaan, tutkittiin
tarkoin. Sen jtilkeen jouduttiin rryy_ neen valtameren korallimaailmaan, - tämän
jättiläismeren ulapoilb aukeilla kohoaa yhtäkkiä laineista pieniä kapeita
saarekkeita, joiden lumivalkoisia rantoja vihcriöivät palmut reunustavat, ja
jotka usein ovat a"settuneet ympyrän muotoon, niin että järventa,painen, tyyni
merenpinta jää niiden sisäpuolelle; näitä omituisia valtameren saaria kutsutaan
»Atolleiksi», ja ne ovat syntyneet ja saaneet muotonsa siten, että pienen pienet
kalkkikuoriset merieläimet »kora,llipolyypit» ovat niille merenpohjaun kovista
kuoristaan perustan rakentaneet. Näiden somain korallipalatsien keskuudesta
ilmestyy vihdoin silmäin eteen. rrahiti, etelämeren ihailtu paratiisi, jonka
ihanuuksista luonnontutkija FOJ'ster viime vuosisadalla teki kuuluisan
runollisen
45
Korallisaari
46
hnrauksensa, samaten kuin Humboldt myöhemmin 'reneriffan saaresta. Sitten
seurasi paljoa suurempi Uusi-Seelanti lämpöisine lähteineen ja saniaismetsineen
- ja lopuksi Australian mantere autioine rannikoineen, joille jo silloin
Englantilaisten ahke-
~ rLlUS ja nerokas asutustaito oli kasvattanut sellaisen suurkaupungin kuin
Sidney, senjälkeen kuin Cook, vasta noin
kuusikymmentä vuotta ennen oli tämän karun rannikon löytänyt.
A ustraliankin sisämaahan teki Darwin lyhyen retken. Hän näki etäältä
sinivuort('n siintävän ja kuljeskeli Eukalyptus- (kuumepuu) metsissä, missä
kirkontornin korkuiset puut pystysuorassa olevine lehtineen antavat ainoastaan
heikon, ristikko aidan tekemää varjoa muistuttavan siimeksen. Siellä sisämaassa
tapaa hän kerran ilta-
Kuva 3. KivikoralIi. kävelyllään muutaman suvan-
non rannalla Australian eläinkunnan mer1{illisimmän eläimen, nokkaeläimen,
erään nisäkkään, jolla
47
On nokka kut~n sorsalla ja jonka (tätä seikkaa ei silloin vielä tunnettu)
poikaset kehittyvät munista kuten lintujen ja matelijain Australiassa alottivat
retkeilijät vuoden 1836. Maaliskuussa jäi sitten tämäkin mantere heidän
taaksensa. rraasen kuljettiin atollien keskitse, - tällä kertaa Indian
valtamerellä, missä koralliriutat ja kokospalmut yksinään vallitsivat ja
muodostivat kaiken pohjan sekä kasvullisuuden. Huhtikuussa saavuttiin
Mauritius-saarelle, josta myös kuten Tenel'iffasta ja l'ahitista jo ennen
näitä aikoja oli tehty erinomainen I-uonnon]mvaus. Sen tekijä oli ranskaLainen
nimeltä Bernardin de St. Pierre. Kllva 5.
Kuumepuu.
'roukokuussa kävi Darwin John
Herschel'in - kuuluisan eteläisen tähtitaivaan tutkijan luona tämän
maailmanmainiossa tähtitornissa Hyväntoivonniemellä ja katseli samalla
pikimmiltään tätäkin
Kuva 4. Erään kllUmepuun oksa.
48
maata, jonka tasangoilla sarvikuonot tallustelevat. Maan ympäri purjehdus
alkoikin jo vähitellen olla
suoritettuna. Vielä kohosi heinäkuun 8 päivänä Helenan saari aalloista kuni
»mahdottoman suuri, musta linna». Siellä kävi Darwin - katsomassa Napoleon
ensimmäisen yksinäistä, traagillista hautaa. Sitten
49
tulivat he vielä kerran Bahiaan Brasilian rannikolle, kulkien yli Atlantin
samaa suuntaa kuin muinoin Brasilian löytäjä portugalilainen Cabral, joka vähän
jälkeen Amerikan löydön purjehtiessaan Etelä-Afrikasta J1Juropaan joutui
päiväntasaajan vi~ralle ja sen kuljettamana vastoin tahtoaan FJtelä-Amerikar'1
rannikolle. Bahiassa uusi Darwin 'tutta\'uuttaan samojen aarniometsien kanssa,
joissa hän oli' käynyt Alisi' retkellään. Aarniornetsän vaikutL'ls oli sama
ku:in ennenkin, ja muuttumattomana pysyi sen tekemä tunne hänen mie~ lessään
kalltta koko hänen pitkän eläniänsäajan. Vaan matkasta väsynyt oli jo tämäkin
rautainen työ~ mies, jota sen lisäksi .kotiin lähetettyjen kokoelmien ja
tietojen kohtalo huoletti, ja suurella ilolla terv:ehti hän lokak. 2 päivänä V.
1836 vanhan ltotimaansa, Englan':' nin rannikkoa, jDta hän varmaankin oli
enemmän kaivannut, kuin nuo poloisettulimaalaiset heidän autiota, myrskyistä
synnyinseutuaan. Hän paloi halusta liittyä tutkijain suureen joukkoon, jonka
hyväksi hän monta pitkää vuotta oli taistellut vallinkaivajana. Nyt oli hänen
tekeminen tili työstään julkaisemalla retken tulokset ja tämä viimeinen toimi
oli mahdollinen vain kotosalla - kotimaisen tieteen ahjojen ääressä.
50
V
UUSIA AJATUKSIA
Darwinilla oli tapana kutsua tätä matkaa elämänsä onnellisimmaksi tapaukseksi.
Myrskynä oli se temmannut hänen' sielunsa ja johtanut hänet kaikkeen siihen,
mikä jälestäpäin teki hänet kuuluisaksi. Häneen katsoen tämii onkin enemmän kuin
vain paljaita sanoja. On otettava huomioon, missä olosuh.., teissa tämä
kahdenkymmenenkahden vuotias tuli laivaan. Hän oli vain nuori ylioppilas, joka
oli kaikkea muuta kuin kouluutettu luonnontutkija. Vaatimaton kuin hän oli, ei
hän matkalle lähteissään' itsekään luullut muuhun pystyväusä kuin
»kel'äilemiseen». Hän aikoi koota aineksia niin paljon kuin suinkin voi oikeat
oppineet. saisivat sitten kotona katsoa, mitä niistä tulisi. Kahtena ensi vuonna
panikin hän pääpainon. näille seikoille. Laivassa ollessaankin, jolloin
meritauti häntä usein aina epätoivoon saakka vaivasi, teki hän melkein yhtenään
mikroskooppitutkimuksia ja kokoili ainAksia etenkin outojen merieläinten
rakennuksen tutkimista varten. Näistä aineksista oli osa,ainakin hänen omain
sanainsa mukaan - riittävän koulutuksen ja korkeamman piirustustaidon puutteessa
kelpaamaton jälestäpäin käytettäväksi. Todellisella mehiläisen ahkeruudella
kirjoitti hän iltasin ikävystyttävän tarkkaa päiväkirjaansa huolimatta monista
retkistään ja niillä osuneista harvinaisista sattu-' mista. Jälestäpäin eivät
nämät muistiinpanot näyttäyneet ainoastaan kokoelmaksi tärkeitä tieteellisiä
havainnoita, vaan myös pohjaksi myöhemmin julais-
51
tuun 'matkaJcertomuJcseen, jolca syystä kyllä vielä nykyäänkin luetaan
maantieteellisen kirjallisuuden etevimpäin klassillisten teosten joukkoon.
Vähitellen alkoi hän itsekirI ymmici.rtäi.i., että tällainen suoranainen yhteys
luonnon kanssa johti h~i,ntä etemmäksi ja saattoi hä,net paljaan keräilemisen
sijasta itsenäisesti ajattelemaan, tekemääll johtopä.ätöksiä ja, selittelemään,
lyhyesti sanoen tekem~i.ici,ll tieteellistä työtä, vaikka tosin vastaiseksi vain
omissa ajatuksissaan ja satunnaisissa muistiinpanoissa.
'.L'<lmä, seikka saattoi hänen asemansa sangen merkilliseksi. rroiselta
puolen täytyi joka yrityksen näyttää hänelle, kuinka paljon hänen tiedoistaan
puuttui. Täällä aarnio metsän syvyydessä tahi Argentinan suola-aroilla, kaukana
kaikista tieteen mukavista välikappaleista, tunsi hän ensi kerran selvästi
mielessään, kuinka väärin hän oli tehnyt pitäessään tieteen vähäpätöisyyksiä ja
sen kuivaa jokapäiväistä työtä ikävän~i. jtL tyydytysUi. a,ntamattomana. Mitä
olisikaan hän nyt antanut monesta tiedon hiukkasesta, kun tosi työ oli hänen
edessään. Jokainen askel osoitti hänelle, kuinka yksityinen tutkija on pieni
tällaisessa ympäristössä, ellei hänelHi. vain ole täysi tieto siitä, mitä hänen
tieteensä alalla tätä ennen on jo aikaan saatu. Tiedemiehen tarkempi silmä ja
vikkelämpi käsitys aivan outojen seikkojen eteen sattuessa - jota asiaan
perehtymätön niin tavallisesti ihmettelee - on useissa tapauksissa johtunut
seuraavasta:, koko joukko tutkijain silmiä katselee tuon ainoan silmäparin
kautta, koko joukko tiedemiesten aivoja ajattelee noissa aivoissa. Keneltä tämä
apu - vieläpä tärkeissä kohdin puuttuu, hänelle siitä on paljon ikävyyttä, ja
moni seikka, joka olisi voinut s,elvitä aivan itsestään, vaatii
52
näin ollen äärettömiä ponnistuksia, jotka nekään eivät aina viE' perille. Tämän retken jälkeen ei Darwin koskaan puhunut halveksien tieteen
pikkuseikkojen tutkimisesta, vaan päinvastoin jälestäpäin useinpahoitteli
opintojensa kypsymättömyyttä ja hajanaisuutta. Tarkan itsearvostelun ja
vanhoilla päivilläänkin loppumattoman opintojen harjoittamisen kautta koetti
hän korjata niitä aukkoja, joita oli hänen alkeistiedoissaan. Vaan ol.i asialla
toinenkin puoli.
Vaikkapa nuorta ylioppilasta ei voikaan tarpeeksi vakavasti varottaa, pitämästä
perintön~i, käyvää detaljitietoa ikävänä ja yksitoikkoisena, niin täytyy myönc
tää, että häntä myöskin helposti u b leaa toisella,inen ki n vaara. .Ylioppilas,
jok~ jo alusta pitäen on täydellä tarmollaan käynyt käsiksi perittyihin
tieteellisiin aineksiin, voi helposti joutua pitämään erityisten tutkijain
teoriioja ja olettamuksia luonnollisina ja ehdottomasti oikeina. 'rieteen
tosiasiat kyllä pysyvät, vaan teoriiat sen sijaan. vaihtelevat, ja sangen usein
tiete~n koko edistys riippuu jonkun vallalla olevan teoriian muuttumisesta. Kun
Kopernikus kumosi väärän Ptolemaiul\sen teoriian auringon kiertämisestä maan
ympäri, kasvoi .tähtitieteen kukoistus kerrassaan kaksinkertai.,. seksi ja
näimpä kemiakin kävi aivan uusille urille, k~U1 Lawoisier poisti aivan
perusteettoman »Phlogiston»- . teoriian. On aivan selvää, että Darwin tässä
suhteessa oli vapaasti kehittynyt. Vaikka häneltä puuttuikin silloin vielä
monen tieteellisen tosiseikan tunteminen, niin oli hän sitä vähemmän
kietoutunut silloin vallitseviin vääriin teoriioihin! Herättyään kerran voi
täällä hänen ajatuksensa ja neronsa kulkea omia teitään. Ja hedelmiä olikin
tästä aivan odottamattomia. Tiede, jossa tämä seikka lähinn.ä tuntui,.
oligeologiia.
53
Geologiia,joka koettaa esittää meille' maapallönhistorian: menneitä aikoja ja
tapahtumia, sisältää paljon teoriioja. Kuvailtuaan maan päällä nykyään olevia
kivilajeja ja sieltä ja täältä löytyviä maakerroksiin hautautuneita kasvi- ja
eläinkivettymiä, täytyy sen saadakseen selvän ja täyden kuvan turvautua
johtopäätöksiin, käsitteiden yhdistämiseen ja enemmän tai vähemmän varmoilta
näyttäviin arveluihin ja otaksu-' misiin, sanalla sanoen: teoriioihin. Nämät
teoriiat perustuvat kyllä tosiseikkoihin, mutta eivät itsessään ole n. s.
tosiseikkoja, vaan ihmisajatuksen tuloksia, jotka sellaisina saattavat olla
vääriä ja useinkin vaikkei tosin tahallaan - paljaita mielikuvia. Kun Darwin
oli ylioppilaana Oambridgessä, ei geologiia ollut tieteenä vanhempi kuin noin
satakunta vuotta. Sitä ennen oli siitä maapallon historian ajanjalcsosta, jona
ihmistä ei vielä lÖytY~lyt, ollut olemassa ainoastaan kovin hataroita,
selvästikin mielikuvituksen luomia arveluita. Nyt oli kuitenkin vallalla oikea
tiede, joka olemassa olostaan sai kiittää miehiä sellaisia kuin Werner, H'ldton,
Smith, Saussure, Bnch, Humboldt ja ennenkaikkia Georg Ouvier'iä, tuota kuuluisaa
ammoisina aikoina eläneiden, sukupuuttoon kuolleiden eläin-' lajien tutkijaa.
rrätä tiedettä hallitsi siitä huolimatta eräs teoriia, jota meidän nyt
kolmeneljännesvuosisataa myöhemmin täytyy pitää kerrassaan vääränä. Oli näet
hyvin huomattu, että maapallon historian saattaa jakaa useampiin kutakuinkin
toisistaan. eroaviin ajan-' jaksoihin. Niin esimerkiksi eroitettiin »J
ura·kausi» s. o. se ajanjakso, jolloin merenmutana oli pohjaan laskeutunut ja
kovettunut se kivilaji, joka nykyään muodostaa Jura vLLOret Sveitsissä,
Ranskassa, ja Saksan rajoilla, eräästä toisesta, »Liitukaudeksi» kutsu-
54
tus.ta ajanjaksosta. (Liitukausi sai nimensä silloin syntyneiden liituvuorien
takia, joita on esim. Riigenin saarella ja Darwinin maatilalla Downissa). Mutta
nyt otaksuttiin - ja tässä alkoi paljas luulo: teoriia . - että kahden tällaisen
ajanjakson välillä olisi tapah-
hlnut maan päällä kauhea mullistus, jolloin meri tulvi yli maan ja
jättiläistulivuoret hehkuvalla laavalla kaik:en peittivät ja hävittivät,
lyhyesti sanoen: maanpäällä olisi tapahtunut jotain sellaista, mikä ollenkaan ei
ole
. tekemisissä llykyään. vaikuttavain muutosvoimain kanssa. Muutturthan
meidänkin' riJlI1tLinune edessä maanpinta alituiseen; vesi huuhtoilee irti maata
rannoista; ilma, vesi ja vuodenaikojen vaihtelevat iämpömäärät kuluttavat
kovintakin kiveä ja lopuksi sen soraksi sortavat; siellä täällä kohoaa mntamaa
maa,nsisäisten voimain vaikutuksesta enimmäkseen hitaasti, melkein
huonlaamatta, kuten esim. Pohjanlahden ra,nnikko, tai alenee samaten hitaasti;
mutta kaikella tällä ei noiden raivoisain mullistustell kanssa olemitään
yhteistä. On helposti ymmärrettävissä, että tuo teoriia oli sopusoinnussa erään
toisen, jo ennen mainitun teoriian kanssa, jonka mukaan aika ajoin maanpäällä
oli tapahtunut kaikkein kasvi- ja eläinlajien täydellinen hävitys, ja vähän
aikaa senjälkeen samanlaatuisten, vaan hieIllCm eroa vain lajien selittämätön
uudestaan syntyminen, Suuri Ouvier piti molempia teoriioja tosina ja toisiaan
tukevina, ja hänen auktoriteettinsä oli siihen aikaan määräävänä kaikissa
Englanninkin oppilaitoksissa. Kun Henslow ja Sedwick vähä ennen Darwinin
matkalle lähtöä hänelle esittivät vielä eväiksi geologiian pääpiirteet, kävi se
tavalla, joka ehdottomasti asetti »mullistusteoriian» kaiken pohjaksi.
55
Mutta juuri näihin aikoihin julkaisi Charles Lyell myöhemmin kuuluisaksi tulleen
geoloogisen teoksen, j.ossa hän ankarasti kävi tämän teoriian kimppuun. Ly~ll
koetti näyttää toteen, että kaikki muinaisina aikoina . maanpinnassa tapahtuneet
muutokset voi selittää saman hiljaisen luonnonvoimien työn vaikuttam&ksi, kuin
nekin ilmiöt, joita vielä tänäänkin silmäimme edessä näemme. Niimpä esimerkiksi
samallainen rapautuminen, joka nykyään jonkun määrätyn ajan kuluessa kuluttaa
ja hävittää pienen kivipalasen, on - Lyellin mielipiteen lI1ukaanäärettömän
pitkien ajanjaksojen . kuluessa ollut kyllin. sortamaan soraksi ja laaksoon
tasoittamaan kokonaisen tunturin tai mantereen puoliskon vähitellen sorana ja
hietana mereen hajoittamaan. Noita vallalla olevan teoriiankauheita
mullistuksia ei Lyellin mielestä mitkään havaittavat tosiseikat ,puolu.staneet,
eivätkä ne sitäpaitsi. tuntlJneet tarpeellisiltakaan. Mikään tarkka raja ei
todellisuudessa eroita maanhistorian ajanjaksoj.a toisistaan; merien, rantojen,
jokiuomien, vuorten ja mantereiden muodot ovat aina kaikkina ajanjaksoina
hitaasti muuttuneet, ja, nyt, kun nuo vuosisatatuhansien, ehkäpä
vuosimiljoonienldn vaikutukset jossain kohden yhtäaikaa silmiemme eteen
ilmenevät, näyttää kokonaiskuva niin muuttuneelta, että sen takana arvelemme
olevan vieraan ajanjakson, jolle on sen mukainen nimi annettava. - Vaikka Lyell
olikin mielipiteensä taitavasti perustellut, eivät ne kuitenkaan ilmestyessään
löytäneet ystäviä virallisessa tiede maailmassa, ja vasta vuosikymmeniä
myöhemmin tunnustettiin niiden arvo ja merkitys. Nykyään on koko geologiia
pääasiallisesti näiden mielipiteiden pohjalla, ja mullistusteoriia sen sijaan on
alennut muiden geoloogisten tuulentupien ja
56
haaveilujen joukkoon. Kaikeksi onneksi sai Darwin aivan viime hetkessä käsiinsä
ensi osan juuri ilmestynyttä Lyell'in teosta - senkin Henslowin toimesta, joka
kuitenkin varoitteli häntä tällaisia vallankumouksellisia mielipiteitä omikseen
ottamasta. Kirja otettiin mukaan m~tkalle, ja huolimatta kaikista kelpo
Henslowin arveluista valtasi se vähitellen Darwinin koko geoloogisen
ajatussuunnan. Tälle nuorelle, niin vaillinaisen kasvatuksen saaneelle, mutta
tulevan mestarin lahjakkuudella varustetulle tutkijalle olikin tämä teoriia mitä
parahin, koska se yksinkertaisimnlin selitti niitä tosiseikkoja, joiden pariin
hän pian joutui. »Minulla ei ole», kirjoittaa hän Henslowille maaliskuussa
1834, »mitään aivan selvää käsitystä halkeimista, kerrostumisista eikä
ylenemisistä. Minulla ei ole kirjoja, jotka niitä täysin selittäisivät, sillä'
mitä kirjani niistä selittävät, ei sovi siihen, mitä näen. Sen takia täytyy
minun tehdä niistä omia Johtopäätöksiä».. Vaatimattomana jatkaa hän sitten:
»Monta kertaa kuvittelen mielessäni, miten naurettavia ne mahtavat olla». Vaan
todellisuudessa olivat nämät johtopäätökset pääasioissa siinä määrin Lyellin
mielipiteiden mukaisia" että helposti voi nähdä, mihin päin ne veivät. Noin'
vuotta myöhemmin sai Henslow Limasta oppilaaltaan selvän tunnustuksen siitä, .
että hanestä oli tullut »innokas Lyellin mielipiteiden kannattaja». Myöhemmin
tuliDarwinista ja Lyellistä~ hyvät ystävä:t, eikä Darwin koskaan . lakannut
pitämästä Lyelliä aikansa suurimpana tienraivaajana geologiian alalla._
Yhä kasvava taipumuksensa Lyellin mielipiteisiin sai Darwinin hänen ollessaan
välittömästi luonnon vaikutuksien alaisena ajattelemaan erästä hänelle aivan
omintakeista seikkaa. Tuollaiseen maapallonhistoriaan, jol-
57
laista Lyell esitti, jossa ei ollut mullistuksia eikä väkivaltaisia
välinäytöksiä, ei laisinkaan sopinut. teoriia kasvi- ja eläinkunnan
aika-ajottaisesta hävityksestä ja salaperäisestä uuclestaansyntymisestä.
Voidaanhan ilman sitäkin ymmärtää, että muutamia eläin ja kasvilajia on
saattanut kuolla sukupuuttoon. Kuoleehan nykyaikoinakin eläimiä sukupuuttoon
(kuten esimerkiksi Drontti niminen lintulaji Mauritius-saarella ja
»Merilehmäksi» kutsuttu valaseläin Kamtschatkan tienoilla) aivan meidän
silmäimme edessä. Vaan paljoa vaikeampi oli ymmärtää, miten kaikki jonkun
ajanjakson eläimet olisivat samalla saattaneet hävitä. Ja aivan ti:i,ydelleen
käsittämättömäksi jäi häviää seuraava uusien lajien äkillinen syntyminen, jota
edellinenkään teoriia ei tietysti voinut millään lailla sclitt~iä
tieteellisesti. Lyell itse ei tehnyt kirjassaan t~i,llaisi~ merkillisiä
johtopäätöksiä, eivätkä nekään hänen aikaJaisistaan, jotka ylipäänsä
hyväksyivät nämä mielipiteet, näyttäneet tässä. kohden löytäneen mitään
aihetta. enempän lausuntoihin. Uskottiinhan vielä ehdottomasti lajien
muuttumattomuuteen, ja tämä seikka silmäin edessä vältettiin tuon vaikean
kohdan julki.., sesti l{J'symykseen ottamista. Vaan niin ei tehnyt Darwin.
Hän ei ottanut oppia Lyellin kirjasta .samalla lailla kuin joku oppilas
koulukirjastaan, vaan hän eli tuon kirjan sisällyksen. Ilmiöt ja seikat itse
saattoivat hänet samansuuntaisesti ajattelemaaIl, ja antau-: matta epäröimisiin
- omintakeinen kun hän jo silloin oli - teki hän kaikki johtopäätökset, vieläpä
sellaisetkin, jotka menivät yli Lyell'in silloisen näkö-. piirin.
58
Kaivellessaan sukupuuttoon kuolleiden eläinten luita, löysi hän kerran
Pampas-tasangolla Argentinassa maasta suuren, onton luupanssarin, joka· ison
kattilan tapaisena ammotti syvyydessä. Tämä tapahtui hänen matkansa toisena
vuotena. Tuota jykevää panssaria öli elinpäivinään kantanut muudan eläinlaji,
joka suuruudeltaan oli sarvikuonon kokoinen. Luonnontutkija nimittää sitä
nimellä . «Glyptodon». Glyptodon kuului epäilemättä siihen nisäkkäiden ryhmään,
jota kutsutaan nimellä: hampaattomia (Edentatae). Vielä
tänään elää Etelä-Amerikassa hampaattomia nisäkkäitä, jotka kyllä ovat paljon
pienempiä, vaan joilla on aivan samallainen kova panssari: ne ovat'n., s.
Vyötiäisiä. Muualla paitsi Amerilmn mantereella ei ole tällaisia
panssarinisäkkäitä. Melkoinen aika on kulunu t siitä kuin tämä suuri Glyptodon
eleli maan päällä, vail{ka kohta se taival, joka tuon ajan meistä erottaa, ei
olekaan kovin pitkä. Myöhemmin on saatu selville, että ihminen jo silloin asui
Amerikassa, ja näyttää siltä, että ihminen innokkaasti ahdisti tätä eläintä,
jonka panssaria se käytti asuntokolonsa katoksena. Muutoinkin oli
Etelä-Amerikan tasankojen eläin-
59
kunta siihen aikaan aivan erilainen kuin nykyään. Missä Darwin vain kaiveli
maata, siellä ilmestyi aina
Kuva 8. Vyötiäinen.'
omituisten otuksien luita päivän valoon. Äskenmainitun panssarin ohella löysi
Darwin mahdottoman suuren laiskiaiseläimen "Megatherium'in" luita. Tämä
60
eläin oli niin suuri, että sen yläleuka näytti olevan lähes kolme kertaa niin
leveä kuin elefantin. Vielä löysi hän erään sukupuuttoon kuolleen elefanttilajin
(Mastodon) sekä hevosen luurangon osia. ViimemaiRittu löytö oli sangen
merkillinen, koska hevonenkin oli niin täydellisesti hävinnyt Amerikasta, että
Espanjalaiset Amerikan löydön jälkeen toivat sen sinne
61
aivan outona oläinlajina. Koko Etelä-Amerikan Pampastasanko tuntui. Darwinista
sukupuuttoon kuolleiden jättiläiseläinten hautausmaalta: Parana-virralla näki
hän veneestään yhtäaikaa kaksi suurt.a Mastodonluurankoa, jotka pystysuorasta
rantakalliosta esiin pistäytyivät. Soutajat tunsivat nuo luut, sillä ne olivat
ikivanhoja matkamerkkejä ja kun heillä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä,
miten tuollaiset eläinjäännökset olisivat voineet joutua kovaan kallioon,
arvelivat he aivan yksinkertaispsti, että ne ovat jäännöksiä jostain
mahdottoman suuresta maakoloissa asuneesta ja maata kaivaneesta eläimestä,
samanl<1atuisesta kuin ne pienet jyrsiFit, joita vielä nykyäänkin aroilla
tavataan. Montevideossa tapasi hän poikaparven; joka, käytti kiekkona suurta
pääkalloa; tämä oli eläintuntijoille silloin vielä aivan oudon Toxodon-eläimen
kallo. Tämäkin oli ollut elefantin kokoinen ja oli todellakin lähisukua
jyrsijöille. Patagoniassa tapasi Darwin luurangon, joka näytti kuuluvan
jollekin sarvikuonon suuruiselle jättiläis-Lamaeläimelle; tuo sangen outo
elukka sai tieteellisen nimen: "Makrauchenia», Sattui kerran että
hä~kaivaessaau" tapasi nän suuren luun, ettei siitä tahtOlltlt mitenkään tulla
loppua. Kun vene ei voinut odottaa häntä sen enempää, täytyi hänen suureksi
mielipahakseen katkaista jo kaivamansa osa ja jättää loput sikseen. Yleensä
olivat tuollaiset löydöt sangen hupaisaa työtä. Ajattelemiseen oli niissä
aiheita yllin kyllin. Ja Darwinin aivoissa syntyikin niistä seuraavat hänen
mielestään kieltämättömät johtopäätökset:
Eräänä maapallon historian ajanjaksona, joka ei ole. kovin etäällä nykyisestä
ajasta, on Amerikassa elellyt laiskiaisia ja vyötiäisiä, osaksi suunnattoman
62
suuria. Sellaisia eläimiä näytti siihen aikaan olevan Amerikassa eikä missään
muualla maan päällä.' Nykyään tapaamme samoin laiskiaisia ja vyötiäisiä
(vaikka. ei enään niin suuria) Amerikassa ja niimpä vain Amerikassa. Vanhan
teoriian kannattaja selittäisi tämän siten, että jonain päivänä kauhea mullistus
hävitti ja hautasi lmiHientiset laiskiaiset ja vyötiäiset ja että uuden
ajanjakson alkaessa uusia 1aiskiais- ja vyötiäislajeja oli yhtäkkiä ilmestynyt
eläimettömälle Amerikan mantereelle. Mutta tässäpä jää tilaa kysymykselle:
miksi Amerikassa syntyi juuri laisl<iaisia ja vyötiäisiä eikä yht~i,hyvin
girahveja ja zebroja, kuten näin ollen olisi Afrikassa tapahtunut? Oliko
olemassa laki, joka entisen eläinmaailman kuoltua jollain seudulla pakoitti
samanlaatuisia eläinlajia sinne uudestaan syntymään? Tuollainen laki olisi
todellakin sangen omituinen. Mutta jatkalmamme. Tuosta vaaditusta äkillisestä
mullistuksesta, jonka uhriksi entiset laskiaiset ja· vyötiäiset olisivat
joutuneet, ei näkynyt merkkiä missään kohdt'n. Päinvastoin puhuu seutujen koko
muoto sen puolesta, että maanpinta, aivan kuten Lyell oli esittänyt,
tasaisesti, ilman äkkiä sattuvia mullistuksia on entisestään nykyiseksi
muodostunut. Eiköhän asiain näin ollen äskeistä teoriiaa vyötiäisten ja
laiskiaisten kehityksestä voinut pitää mielivaltaisena, paljaan ajatuksen
luomana harha-arveluna ja siirtyä toiseen paljoa yksinkertaisempaan? Muinoin,
näin kuuluu tämä mielipide, eli Amerikassa useita eri lajia vyötiäisiä ja
laiskiaisia. Aikojen kuluessa kuoli aivan luonnollisista syistä muutamia näistä
lajeista, etenkin nuo suurimmat, joiden elämää yhä lisääntyvä kuivuus uhkasi ja
jotka lopullisesti ilman sanottavia mullistuksia sen kautta sortuivatkin; ne
kuolivat sukupuuttoon ilman jälkeläisiä1
63
aivan samoin kuin myöhemmin Mastodon elefantti ja villi hevonen, joista
Eurooppalaisten maahan tullessa ei enään ollut elossa ainoatakaan. Mutta osa
entisiä vyötiäisiä ja laiskiaisia ei kuollutkaan sukupuuttoon, vaan muuttui sen
sijaan toisellaiseksi: luonnollisten lakien mukaan kehittyi niistä ne pienemmät
vyötiäiset ja laiskiaiset, joita vielä nykyäänkin elää Amerikassa. Tämä teoriia
ei tarvinnut mullistuksia tuekseen vaan oli sopusoinnussa Lyellin geoloogisten
mielipiteitten kanssa. Se selitti myöskin täydellisesti, miksi maa, jossa e~men
eli laiskiELlsia ja vyötiäisiä, lnyöskin myöhemmin (vaikka. tosin muuttuneita
lajeja) kasvatti samoja eläimiä eikä girahveja ja niilihepoja. Siitä hetkestä
alkaen kun Darwin katseli sukupuuttoon kuolleen argentinalaisen
jättiläisvyötiäisen panssaria, on hänen mielessåän, kuten hän itse myöhemmin on
sanonut, syntynyt ja kehittynyt syväaatteinen niin kutsuttu "Darwinin teoriia»,
teoriia eläinten ja kasvien luonnollisesta kehittymisestä maan päällä. Sillä
hetkellä se tosin vain pikaisena olettamuksena vilahti hänen mielessään. Vaan
kun se kerran oli ilmestynyt, pysyi se mielessä ja juurtui yhä lujemmin ja
lujemmin.
Meidän täytyy tässä kohden huomauttaa. ettei Darwin oikeastaan ensimmäisenä
ollut keksinyt tätä ajatusta lajien muuttuvaisuudesta sekä kasvien ja eläinten
luonllollisesta kehityksestä. Sillä vaikka tiede siihen aikaan lajien
muuttumattomuuden oli ottanut usl~onkappaleeksi, oli kuitenkin siellä täällä
esiintynyt luopioita, jotka puolustivat päinvastaista mielipidettä. Olemme
nähneet, kuinka· Erasmus Darwin jo edellisen vuosisadan lopulla uskoi
luonnollisen kehityksen mahdolliseksi. Samoin on tehnyt useista lausunnoista
64
päättäen runoilija . Göthe, joka ei hyväksynyt· geoloo.gisia mullistuksia, vaan
uskoi kaiken luonnon, eloll~smikln siihen luettuna, vähitellen muodostuneen Ja
kehittyneeli muuttumattomain, ijankaikkisten .~~l{i.en vaikutuksesta. Ranskassa
oli vuonna 1809 elamtle,.teen tutkija LmnaT.c7c julkaissut paksun kirjan,
jossa hän esitti· miten kasvien ja eläinten oli vähitellen
täyty'nyt kehittyä toisista kasveista j~ el~imistä. . . ä.l-
den lisäksi voisi luetella vielä mUltakm »Darwinin edeltäjiä». Vaan kukaan
niistä ei näytä häneen ~ä~':' räävästi vaikuttaneen. Isoisänsä Erasmuksen
lmehpiteet tunsi hän kyllä, vaan alettuaan täydellä to.d.~lla syventyä
tutkimiseen, oli hän ne paljaana runOlhJa.n mielikuvana luotaan sysännyt.
Göthestä luonnontutkijana ei hän tiennyt niin mitään, ja Lamarck oli hänel~e
tuttu vaan kertomusten kautta. Vielä enemmän kum Lyellin Geologiiaan nähden voi
tässä k~~d~n sa~?o~, että hän eli asiat, ennenkuin hän ne kirjOIsta loysl. Kun
ajatus elollisen luonnon kehityksestä oli hä.nen oman ajatustyönsä kautta
päässyt juurtumaan hä.nen mieleensä oli hän heti neronsa takia niin paljon
edellä kaikkia ~deltäjiään (Lamarck'kin niihin luettuna) ettei varsinaisista
edeltäjistä juuri voinut olla puhettakaan. Katsellessaan Pampas-aron
vyötiäispanssaria, ei hän kuitenkaan vielä ollut ehtinyt niin pitkälle. Matkan
vaiheissa oli niin paljon kaikellaista, ettei hän päässyt sielunsa koko voimalla
yhtä asiaa ajattelemaan. Siitä huolimatta ei tämä matka tullut loppuun kulumaan
sysäämättä häntä vielä kerran voimallisesti .hänoIl onnensa uralle. Tämä
tapahtui Galapagos saanlla.
Galapagos eli Kilpikonnain saaret sijaitsevat aavalla valtamerellä
päiväntasaajn,n seudussa, länteenpäin Etelä-Amerikan rannikosta. Koko
saariryhmä
65
on tulivuorista syöksyneen ja jäähtyneen laavan muodostama. Kraateri
(tulivuoren aukko) on siellä kraaterin vieress~i" niin ~~i, pinta on reikiä.
täynnä kuin seu lan pohja. Yhteens~i, on kraatereita laskettu olevan Hoin pari
tuhatta. Erittäin kostea ilma OLI hajoittanut ja muodostanut kraaterien rinteet
hedelmiUliseksi maanlaaduksi, joka kasvaa rehev~i.i.i. mets~i.i:i.. Näissä
vuorimetsissä ja kuivemmissa alankopaikoissa elelee merkilliuen eläinkun ta.
Niissä kuljeskelee kuni kummituksilla metrin pituisia mnstia maakilpikonnia.
Samaten tapaa siellä kolme neljäsosaa metriä pi tki~i, jättiläissisiliskoja"
joista yksi laji oleskelee meressä kuten muinaisaikojen Ikthyosaurit ja, elää
merikasveista. Darwinin tarkka silmä huomasi hi.ssä omituisessa lliaisemassa
vielä uuden kumman. Koko eläin- ja kasvikunta Galapagos-saarilla oli
pi:i,äpiirteissään hi,heisti:i. sukua Etelä-Amerikan eläin- ja, kasvikulltien
kanssa, v[wn yksityiskohdissa oli selvästi huomattavia eroituksia. rrällaiset
eroa\r<:~isuudet eivät eroittaneet ainoast~~an Amerikan kasveja ja eli'~imiä
saariryhmän kasveista ja eläimistä vaan vieläpä eri saarienkin kasvi-
ja eläinmaailma,t toisistaan. Taasen syntyi Darwinin mielessä yleisestä
suunnasta poikkeava p~i,~i.telmäsarja. rl'uliperäinen maa, jolla nämät lajit
asus-
. tivat, näytti verrattain si1ngen nuorelta. Vallalla olevan teoriian mukaan,.
joka kaikkein elollisten lajien antoi ~iJ{kiä syntyä. tyhjästä, täytyi tietysti
otaksua, että Ga,lapagos-saartenkin lajit olivat täten jonain päivänä - ei
kauvan sitten - äkkiä ilmestyneet. Vaan miksikä tänne oli syntynyt niin
silmäänpistäv~i.sti Amerikan lajien kaltaisia lmsvia ja eläimiä? Näiden saarien
nnanlaatu ja muut olosuhteet eivä.t suinkaan olleet samallaisia kuin Amerikassa,
mistä siis tuo huomat-
66 tava sukulaisuus? Ja miksi vielä tämän sukulaisuuden ohessa on olemassa
selviä eroavELisuuksia sekä koko saariston että yksityisten saarien asukkaissa?
Kaiken tämän selitystä kaipaavan omituisuuden jätti tuo teoriia aivan
selittämättömtLksi. Vaan toiselta puolen: kuinka helposti ymmtLrrettäviksi
bLvivi.Lt kaikki nämä,t seikat, kun lajien muuttuvaisuus otettiin
li:i.htökohdaksi. Silloin olivat saaren olosuhteet kehkeyneet ni:i.in: johonkin
aikaan on maanalaisten voimain vaikutnksesta valtamereen hi,heHe Amerikan
m,nta,a kohonnut uusi, Gltlapagos-sa<l.l'.isto, .A IlIksi ei s::wrilla. ollu t
kasveja eikä, ehi.imäi, ei kii, 111 yi')s lIlitii.än salaperäisiä voimia,
jotka sell.aisi,\, olisi\rat laavasta ja savesta synnyttä,neet. Vaan
131111T011 IlllllltOI'Oell lä,heisyys alkoi vähitellen vaikuttaa. SielUi.
10llti lilltlljn"lÄ sisiliskoja ja sieltä kuljetti vesi siemeniä. ja
ltodellisia.; kohta kukoisti saarilla kasvi- ja eläilnmaailma., joka
all,uaan oli aivan sama kuin Amerikassa. Olltoon seutuun koteutllneina
muuttuivat nä.mät elä,i 11- ja kasvilajit ajan oloon: niistä muodostui
Galap,tgos-, 'aal'ili.e omituisia toisintoja ja muunnoksia. Ja kun nä,htävästi
merivirtojen ja muiden syiden tähden yhteys eri saarien viLlillä kävi
vaikeaksi, kehittyi eri saarinn, taaskin itsenäisiä ja erikoisia toisintoja.
'Tavattoman helposti aukaisi tämä teoriilt kaikki solmllt, luollnollisesti
sillä ainoalla edellytykselhL, ettiL 7.ajit ovat ?nuuttuvaisia. Tällä
rauhaisella ~eudulht, missiL lillnut olivat niin kesyjä, että haukkoja ja
kyyhkysiä, saattoi lakilla lyödä maahan, syntyi autiolla, Jaavarannalla
kömpelöiden jättili:Liskilpikonnien ja ilettti.väin, punal'Uumiisten ja
keltapi:i.isten sisiliskojen parissa toistamiseen tuo uusi suuri teoriia
hiljaisen keräiliji:Ln ja tutkijan aivoissa. 'Tämi:L tapahtui ~yksyllä vuonna
67
1835. Vaan kaksikymmentäneljä vuotta kului kumminkin, ennenkuin ni:~isttL
ellsimmäisist~L valon väl.ähdy~{sistä kirja "Lajien synnystä» oli sukeLltun~t p
he~tt~Lnyt uuden ajatuksen hämmästyneeseen tiedemaailmaan.
MATKAN TIETEELLISET TULOKSET
Aivan vitkaan knsyi Darwinin mielessä tuon pitk~Ln matlmn kuluessa mieluisa
tunto siitä, että kotiin palattumm voi jti,tttLä tieteelle Jotam t.tLrk~cudnl~
huolimatta siitti., ethL hän niin lliukoilla tJer1oJlla, oli matkalle
];'Lhtenyt. Kotinmillta tulleissa yksity!sten k.irjeiss~L kiitettii II hänen
hj,hetttL miä. kokoel:mtaa~l. HYVti.lltahtoillell Henslow oli painattanut
oppilaansa luvalla muuta,mia htLnen kirjeellisiä 11moltukslaan. Eräänä päivänä
luki Darwin kapteenille kappa,]ee~~ matlmpäivtLkirjastaan :ia sai mielikseen
k.uulla, e~ta lmpteeni piti ht'tIlell päiväkirjaansa jullmisemlsta
~nsaltsevana. Kun hän siis nyt vuon]])), 1836 l)alasl EnglantiiJ l oli htLn
epäilemä.tti:L varma siitä, että hän oli hankkinut itselleen nimen pti,teväin
luonnontutkijain joukossa,. Jumaluusopista ei ollutel:ään p~lhettak~~,l: ..
Leipli.huolistakaan ei hänen onnekSI tarvinnut pitää mitään lukua. Ja niin
odotti hän hauskaa kotona-
68
olon aikaa, joka antaisi hänelle tilaisuuden tarkastaa ja tutkia kaikki
kokoelmansa ja osaksi itse, osaksi taitavain asiantuntijain avu.lla saattaa ne
julkisuuteen. Aluksi näytti hänesti\' Oambridge sopivalta olopaikalta etenkin
siellä asuvan Henslowin takia. Sittemmin mahtoi hän huomata, etti\' Lontoo, tuo
jättiläiskeskusta oli kuitenkin toisia etevämpi, ja niin asuskeli hän Lontoossa
maaliskuusta v. 1837 aina syyskuuhun v. 1842 ja senkin jälkeen, jolloin hän
tosin ji\,tti itse kaupungin, pysyttelihe hitn aina kaupungin läheistössä ja
vaikutuspiirissä. Aina hi\'nen eli1mänsä loppuun saakka pysyy hänen kuvansa
hyvin läheisesti Lontooseen kiinnitettynä, sielh asuivat hi.tnen innokkaimmat
ystävänsä, siem\' sai häll museoista, kirjastoista, 81äintarhasta, ja ihanasta
»Kew»in kasvitarhasta aina uusia aineksia ja, uutta voimaa töihinsi\' - ja
siellä lepää hän muiden ansiokkaitten kansalaistensa kanssa kunniapaikkaa,11
haudattulla.
Ensimmäinen, lähinnit oleva työ oli huolellisesti korjatun matkapi.i,iväkirja,n
julkaiseminen. Se tapahtui vuonna 1836 ja oli Etelä-Amerikassa tehtyjen
englantitaisten mittauksien virallisen tiedonannon kolmantena osalla. Pari
vuotta myöhemmin ilmestyi eri.tyispainos salnaa teosta. Tämä oli Darwinin
ensimmimmäinen kirja, ja se yksin olisi riittänyt antamaan hänelle kauvas
kantavan nimen. Sel vi.i,p:iirteinen esitys on kirjoitettu vielit
orityiselh h\'mmölli.i" joka voittaa lukijan mielen kuni 1tyvii,ll ystä,'vi\'n
puhe tarvitsematta ollenkaan erityisiä, vaikutwikeilloja. Vieh nykyi.\,änkin
luetaan siti\' paljon ja pidotii,i\'ll siiti\' jUlIli tuon ominaisuuden takitL,
ja aivan salIloilI kuill HUmboldtin kuuluisa matkakertomus viehä,tti. Oarw i
II i II, samoi.ll on tämäkin "päivi\'kirja» iJlllostllttallut Jllollta nlUuta.
matkailijaa
69
suuriin töihin ja. neuvonut niille, kuinka tili matkoista on oikealla tavalla
tehtävä. Sitäpaitsi oli kirjalla siihen aikaan vielä toinenkin merkitys, koska
se aivan uusien, tieteen. eri kysymyl<siii, vala.isevien ja eteenpäin vievien
ajatuksiensa ohella tarjosi tavattomat määrät varma,R, ja uutta tietoa.
Darwin itse piti kirjaansa vain jonkulaisenCt tilini.\' hänen matJcastaan.
Saatuaan sen kiiretti.t pitäen valmiiksi, ryhtyi häll tieteellisesti
tarkastelemaa,11 kaikkia matkan yksityistuloksia j9' selittämään kaikki
ker~LiJemi.\'nsä luonnonesineet. Hän uhrasi vuosikausien työn hi.hän
tarkoitukseen, johon myös valtio antoi melkoisen rahasumman kustannuksien
korvaamiseksi. Ensiksi sai Mn vuosien 1839 ja 1843 välillä julaistuksi
eläintieteellisen osan havainnoistcLall (Nykyä,än elävät ja sukupuuttoon
kuolleet eläimet). rrämä sisälsi viisi nidosta. Jo ukko maan etevimpiä
eläintieteilijöitä (m. m. kuuluisa Richard Owen) otti ösaa sen valmistamiseen.
mi,mi.i,n paljoa vaativan jättiläistyön ohessa oli Darwinilla uskallusta ottaa
yksin käsitelh\'kseen retken geoloogiset tulokset. Ilman vierasta apua
iJmestyikin hänen kyn~\,tuotteinaan vuosina 1842 --1846 kolme nidosta, jotka
joko yksinomaan tai osittain käsittelivät geologii<La. Ensimmitinen nidos
käsitteli "koralliriuttain rakennusta ja levenemistä" (1842), toinen
»tuliperäisiä saaria (1844) ja kolmas "Etelä-Amerikan geologiiaa" (1846).
Vaikkapa kaikki ni.i.mät kolme teosta olivat suuriarvoisia ja muutamilla
ahtmLmmilla geologiian aloilla vieli:i. tieuraivaajiakill, tuli ensimmäinen osa
kuitenkin erityisen kuuluisaksi ja sai aikaan sen, että Darwinin nimi mainittiin
kaikissa vähäpätöisimmissäkin eläintieteellisissi:i., geoloogisissa ja
maantieteellisissä oppikir-
70
--
joiCisa paljoa ennemmin kuin »Apinasta polveutuminen oli kerinnyt kaikkein
huulille.
Tä,lI1än kirjan sis~möllä ei ollut lI1itää,n tekemistä lajiC'n Hluuttumisen
kanssa. Se hi,sitteli noiden omiLII istell, pääasi allisesti
ympyränmuotoistell koralliriutLlill syntyä" joista ennemmin on jo mainittu.
Eclelliselli'L vuosisadalla oli e11si kerf(w lcäännetty huomio Iloihin
merkilJisiin saariin. Oli huomattu, että saarien alusta, lIiin syvälle kun sitä
voitiin ta,rkastaa, oli yksillomaan pienten kora'uieläinten ka.lkkikuol'ien
muodost'Lma. Koska 11ämät saa,ret syväst~i merestä kohonIloi I ta ainoastaan.
hi ukkasen nuorenpi llllC'Lsta yle Il ivät, vieläpä väliin väijyvinä salakareina
tuskin merenpinLiI"LII yltivät, oli se selitys lä.hinnä, että nuo pienet
eläimet olivat vuosituhansien kuluessa kerroksen kerroksen päälle rakentaneet,
kunnes koko jä.ttiläistorni oli valmis. Mutta miten syntyi sitten tuo omituinen
"atollimuoto" tuo korallisaarien muodostama pyöreä rengas, jonka keskellä, oli
tyyni lahdela. Mikähän mahtoi pakoittaa korallieläimiä rakentamaan tuollaisia
ihmeellisiä torneja, jotka ovat nii,öltäiin ikäiLJlkiun onttoja hampaita?
Huomattiin vielä sekin seikka, etteiv~it kOl'alliL milloinkaan olleet clii,lleet
vakituisesscL meren syvyydIIHHii" vaali <I,il"" jo1,ollsH,kinliLhelJä
merenpintaa. Mitenkähän siis tuollaisen onton tornin ntkennus oli pantu ahdin,
JOH Cill lod('llakill oli korallien työtä ja kuitenkin kohusi meren syvyydestä? Senvuoksi päätettiin, ettei tornin alapuoli olekaan korallikalkkia, vaan kiinteä
maaperäinen kivi, kukkula, jonka päälle korallit sitten ovat rakentaneet
rakennuksiaan. Tämä kukkula antoi muodon korallisaarelle, ja koska useimmat
näistä saarista olivat renkaanmuotoisia, niin arveltiin oikeaan osatun, kun
selitettiin, että korallit olivat rakennus-
71
alustoinaan käyttäneet veden alle vajonneiden, sammuneiden tulivuorien
kraatereita. Tähän seikkaan kävi Darwin käsiksi ja näytti toteen, että
tuolla.iset selitykset perustuivat vaUan tyhjiin ja että todellinen asianlaita
oli suunnilleen seuraava: täytyy otaksua, että kaikki nykyiset rengasmaiset
korallisaaret olivat mllinoin tavallisia kiviperäisiä saari.a, kuten muutkin
va1f.ameren saaret - tuliperäisiä tahi tulettOlnia, se on yhdelltekevää. Saarien
rannat viettivät loivasti merenpohjaa kohti, ja sopivane syvyydelle Hi,helle
rantaa rakensivat korallit riuttoja, kunnes ne merenpintaan asti ylettyivät.
Näin syntyi niin sanottu rantal'iutta, jollaisia vieläkin tapaa useissa paikoin
kuten esim. Punaisen meren rannalla. Mutta nyt rupesi geoloogisten syiden
vaikutuksesta maan pinta saarien kohclalla alenemaan ja saari upposi vähitellen
syvemmäs ja f3yvemmäs valtamereen. Luonnollisesti aleni myöskin se osa
merenpohjaa, jone korallit olivat rakentaneet. Alimmat korallit kuolivat
joncluttuaall pois entisistä oloistaan, V;'Lan ylempänä oli jälleen tilaa uusia
rakennuksia varten: elävä korallimuuri l<asvoi yhä ylemmäs sitä mukaa kuin
vanhempi kuollut osa alenevan merenpohjan kanssa jäi yh~i syvemmälle. Ymp~Lri
koko saaren kiLvi koralliriutta näin ollen korkeammaksi ja. jyrkemmäksi.. Jona.ill päivänä oli saaren aleneminen joutunut 11iin pitkälle, että sen ylin
huippu oli joutuuut vedenpinnan alle, jota vastoin korallin yhä rakentaessa
ympäröivä riutta yhä edelleenkin ylettyi veden pintaan saakka. Näin syntyi
keskelle suljettu, järventapainen vedenpinta, ja koko saaresta ei ollut enään
muuta jälellä kuin juuri tuo rantariutta, jokå kerran maaihnassc'L oli
muodostunut veteen li.ihelle saaren rantaa. Koska koraUieläimet menestyvät
ainoas-
72
ta<lll ;1.11 koalla, aaltoisella matalikolla, eivät ne tietysti l'yld.Ylloot
tii.yWi.tTliiän rakennuksillaan riuttojeu kes1\('.\10 jii.iillyttii tyyntii.
lammikkoa, vaan pysytteleiv~it ('lItisoll.ii. mkollnuspaikallaan. Laineet
kiskoivat irti kalkkikajlp;lleita ja hijäsivät no muurille, sitäpaitsi
kokoolltui niille kaikenlaista muuta vedentuOlntw. rojua: v illlloi II kohosi
renkaanmuotoisen riutan harja vedenpinllan yHipuolelle, kokospalmu, jonka
pähkinöitä lai·, 110 t kulettivat rannalle, alkoi itää ja rehoittaa - ja ) aI.o
II i » oli valmis. Tällainen oli Darwini n nerokas tO()l'ii<l., Puolen
vuosisadan kuluessa on sitä moni koC\ttanut kumota, vaan onnistunut se ei ole
kenellekii,ii.n, Mutta pä,äasia Darwinin omalle kehitykselle oli Hällä.,
ethi tiedemaailm,w tämån esityksen johdosta tä.y1.yi tunnnsta,a hänet
mestariksi, joka puhtaasti tieteelliselle pohjalle loi älykkäitä
selityksiä, Sellaisen Illiolioll pä,ästä lä.hteneet teoriiat täytyi joka
tapaukH(IHHil ottaa, huomioon, huolimatta siitLi kuinka sotkuiHolI(\ ja
vaikealle alalle ne johtivatkin.
Vuodet LOIll.()()HHlI. kulkivat kovassa työssä, vaan tarjosi.vat salll;dl<l,
Iwliin plI.laulleolle matkamiehelle yllin kyllin hyvä'l, vaikutlilo,ia ji~
kasvattivat hänen
73
itseluottamustaan, mik~i muuten on tarpeen vaatimattomimmallekin, jos vaan
suuret tuumat on kysymyksessä. Kaikh:i se mihi 1IiLn IlIat1,an l<osbessä oli
kaukaisena unena ajatellut, tap<I.htui bänelIe nyt kuten aivan itsestään:
Englannin etevi Ä Än Li,t luonnontutkijat ja, muutkin maailmankaupungin
suurmiehet etsivät täm~i,n kolmil,ymmenvuotiaan seuraa, joka
matlmkokemuksiensa kautta näytti ikäisiään henkisesti vanhemmalta ja joka
»Beaglen miehenä» oli jo jommoisenkin maineen saavuttanut. Hän oli vilkkaassa
ja, pian ystä.vällisess~i, kanssakäymisessä Lontoon »Kings Collegen»
professorin, su Ul'en geoloogin, Charles Lyellin kanssa, jolle hän niin paljosta
oli kiitollisuuden velassa. Hänen muitten etevien tuttavuuksiensa jonkkoon
kuuluivat kuuluisa kasvitieteilijä RoueTt Brown, .To71n HeTscllel, Grote,
Bu7de, Mac7caulay sekä Carlyle. Ollen miehuuden lmkoistavimmassa ijässä, joka on
niin avoin kaikenlaisille vaikutuksille, ei Darwin suinlu1an yksinomaan
luonnontieteisiin mieltään kiinnittiinyt. Olihan hän matkalleenkin Lyellin
geologiian ohessa ottanut Miltonin »Kadotetun paratiisin». Innolla luki hän
runnoutta" kuunteli hyvLiä musiikkia :ia jäi tuskin yhdellekään taiteen alane
vieraaksi. Tämä piirre hänen elämässään on erityisesti hnoma,ttava, koska hän
myöhemmin usein valitteli, että taiteiden tuottama nautinto on hänet
kerrassaan jättänyt; tämä tapahtui niinä aikoina, jolloin hänen sairautensa
pakoitti hänet kiinnittämään kaiken jälellä olevan työkykynsä yhdelle ainoa.lle
alalle, jonka. tietysti lähinnä täytyi olla tieteellisen. 'rästä ovat jotkut,
l,evytmielisesti kyllä, tahtoneet tehdä sen johtopäätöksen, että Darwinin mieli
kautta koko hänen elämänsä olisi ollut suljettuna kaikelle kaunotaiteelle. Vaan
tämä on väite, jonka
74
jokainen SIVU hänen tärl,eimmissä teoksissaan täysin kumoaa. Myöskin
uskonnollisia kysymyksiä pohti tuo entinen jnmalnusopin ylioppilas yhä vieläkin.
Ei kuit~nkaan siten, että, hän olisi tutkistellut entisiä tutkintokirjojaan;
vaan syvän luonteen, jollainen hän oli, täytyi aina tuntea elävästi, että
pienimmätkin tosiseikat meidän luonnontuntemisessaJllme ovat lopullisesti
yhteydessä niiden sllmten kysymysten kanssa, joita ihmisen henki ja sielu on
tuhatvuosia aplikoinut. Ja hänen oma tutkimussuuntansa, hänen teoriiansa, joka
vielä tosin oli kehdossaan, ei koskenut enään ainoastaan pik]'; Llseikkoja, vaan
päinvastoin seikkaa niin suurta, että jo paljas aavistus sanoi sen kerran
tulevan tuhansia sydämiä liikuttamaan, ehkäpä ahdistukseenkin saattamaan.
Mikään aatos ei tässä syvämielisessä miehessä ollut kuitenkaan kevytmiclinen
eikä pintapuolinen. Jokaisen II1c1ailmalle ji-dti-imä,n ajatuksen katkeru udet
ja ilot on htin itsessään ensin tll nteullt ja taistellut sekä mitanJlut oman
lapsellisesti hellän tuntonsa toiveilla--- vaan sen tehtyään onkin hän suoraan
sanonut sanottavansa ja kestänyt senrallkset miehulIdella, joka ei pidä
miti-Läntotllutta ja tehellisyyttä korkeampana.
Samaan hyvään aikaan tapahtui eräs tärkeä tapaus hänen elämässään :
tammikullssa vuonna 1830 JlIelli ÄLLIl naimisiin serkkunsa Emma Wedgwood'iu
kallSStL. Tä,mLL liitto kultasi koko hu,llen jälellä olevan elollClikallsa,
,ja. jokainen, joka myöhempinä maineen IJii,ivilltL kLVi llii,IlOIl Juonaan, sai
omin silmin havaita sen hyvä,1\ vaiklltllksell. lloillen lapsilaunia hä~Lri
pian h~Lnen ympärillä,än, j<1 Jlw,ita kiertänyt matkailija näytti vihdoin
saapuneen satamaan. Vaan juuri nyt, heidän avioliittonsa ensi vuosina - joina he
vielä, asuivat
75
Lontoossa - nousi i\,kkiä onnettomuutta uhkaava pilvi hänen onnellisen ja
toivorikkaan elämänstL taivaalle.
H~\,llen terveydentilansa <tlkoi käydä. s~ngen huonoksi ja uhka,avaksi. I:-bnet
ta,pasi l~~'O(),nll'l~en ~atsa~ ta,nti, joka saattoi k01<o- hLmell
J'lllln:lIllIScl s~'lralOl~ek~l. Jokainen pienikinkiihoitus, jolmlllell
YIat~om.ml{ln, antautuminen seun~e]ämi1n pieniin iloihin sai cLI~~.'lall mitLL
arve1uttavim]Jia tau(Linillllauksie~. S,~laper~,lsen äkkiiL vnltasi hti.Jlet
tämi.'L sairaloisuus eileiL sl~ten lTlilloilllman enö,ii,n jiLttiLnyt. rrämän
l'autatahtOlsell Tnetsästä,jiLn, ratsastajan,kävelijänj~ kiip~i1i~än, joka oli
vuosilmusiu, samoilI II t eri ilmanalOli:iSa pltkm tas(~nkoje~ ja vuori maita,
tämän vi.'Lsymättömä.ll ,~enramlehen, joka aina ellllell nähtiin siellä Hnsse\, terveydellisiä Ipaillljcl tai hauskaa seuranpitoa
harrastaen, tämä nyt yli neljäkymmentä vuotta olla tata kalkl~ea
vailla, ja elää hiljaisen kärsivän tuskallista elämää, jolloin hänen voimakas
henkensä riippui miltei menehtyneessä, vaivoin hengissä pidetyssä ruumiissa kuni
hennossa hämähäkin verkossa. Niin hyvin hän Itse kuin htinen ystäväviinsä,
koettivat arvailla syyt~ tii,h.än surulliseen muutokseell. Hän itse eHve1i
syyksl pel'ln~ nöJlisyyttä" koska,. kaikkia hänen esi-isiään luuvalo oli kovasti
vaivannut, ja Tllustma hetlnnaan sudmtteh htLn lapsiparkojaan, jotka nekin
vuoros:aan joutui~.ivat saman perinnöJlisyyden uhl'iksi. TOlse~ sen. SI)a~n
IJitivät syynä matkan vaiheuksia ja etenl~m mer~tautJ~, joka h~LJltä alinomaan
vaivasi. Luultavmta kUltel:km on, että Dal'winiakin tapasi sama kova ko~talo, ..
)olm on Sa,ttullut niin monene muulle suurelle a)atteli)alle. Vietettyään
neljässä maanosassa mitä vilJintä metsä~täjäelämää, murtui hän helposti
jouduttuaan vuos~kausik::;i (niinkuin hän teki Lontoossa) suurkaupungm
76
sumuun, missä hän alinomaa istui kumartuneena työpöytänsä ääressä, aivot
lmumeentapaisessa; jännityksessä. Keuhkot ja vatsa, jotka ennen vuosilmusia
olivat tottuneet vapaaseen liikkeeseen raittiissc1 ilmassCt, jäivät nyt
kerrassaan t~i,t~i, terveellistä voimistelua vaille. Kuinka useita neroja onlman
maailma, kadottanut juuri tuollaisten elintavoissa tapahtuneiden muutosten
kautta, joihin he ovat niin v~i,h~i.n huomiota kiinnitt~i,lleet. Sa,ma kohtalo
uhkasi Darvviniakin, vaan onneksi kuului h~i,n niiden joukkoon, jotka, eiv~d
kokonaan menehtyneet, vaan henki heikon langau varassa jäivät eloon kllni
kuoleman merkitsemillä,.
Syyskuussa, 184-2 p(l,keni Darwin Lontoon katusokkeloista Downiu yksi I
li'Lisyyteen. Slellä e1e1i hän loppuiki:i.ns~i, odotellen uskollisen puutarhurin
kä.rsivällisyydellä, milloin seinustalla kasvava köynnös kattoon ylettyy ja
omin hi,sin istutetllt puut ikkunan tasalle kohoavat. Ainoastaan ha,rvoin
pistäysi hän sieltä Lontooseen, - ken halusi tava,ta h~i,nt~i" sai epätasaista
kylätietä a.jaa hänen luokseen nummelle. Seura.avan puolentoista vuosikymmenen
kuluessa oli hän monen mielestä aivan kuni kadonnut. Puhuttiin »Downin
erakostu». Koska h~i,n tautinsa takia a,ivan uuteen elämänlaatllun pakoitettllua
näinä vuosina työskenteli hitaammin, ja kun sitäpaitsi oli vielä olemassa
seikkoja, jotka - ne otamme kohta puheeksi - pidättivät h~intä liian aikuiseen
suuria, huomiota herättäviä teoksia jullcaisemasta, pidettiin häntä jo
»valmiina» miehenä eikä odotettu häneltä enääll mitään sen
77
erikoisempau. - kun hänellä ei ollut julkista opettajatointa, puuttui häneltä
oppilasparvi, joka aina olisi pitänyt h~inen nimensä kaikua vireillä, - lyhyesti
sanoen: puoli välissä viidet täkymmen tä alettiin häntä
pitää v~nh~mpa~n sukupolveen kuuluvana- ja työnsä te~neeJla tIedemIehenä.
Ulkonaisesti oli hänen elä~,antapans~. niinä neljänäkymmeneJl~i, vuotena, jotka
ha~l DOV~?~llll .. ~lll~ttamisen jälkeen eli, niin yksitoikl~~lsen
saanllolhsta, että on vallan mahdoton antaa sntä mit~i.ti,n erityisaikaa
lwskevaa kuvausta. Ainoasta~n taudin kovimmat ja, lieve~Lmmät ilmaukset
saattor~at lläh~n väh~isen muutoksen. Niimpä t~iytyi Mnen m!ohemm111 usem
matkustaa johonkin vesiparannusI~ltokseen kylmiä kylpyjä ottamaan. Ne
vaikuttivatkm ainn, hyvin edulJisesti ja saattoivat kadonneen terv~yden.
~etl.(eksi pal~jaffiaan, mutta vain hetkeksi, silHi, pltempu:ulmlsta hyvmvointia
ei hän koskaan _ saanut n.auttia. ,!ok~inen ~etki päivästtL oli tästu,hLhin
jaettu s~teJl,. etta mulmksI käynyt työkyky tulisi mitä tar]mnml~l ki~yt~t~ksi.
J?S ajattelemme, kuinka paljon tuo mies pLtlmlhsen saualoisuutensa kesttLess~i
on saal~ut aikaan, niin huomaamme hänessä sellaisen siveellIsen tal'ffiOn,
jollaista kulunut vuosisata tuskin t~isessa kyken:-e ni:~yttämäti,n. Vaan ei
u.inofista.an nuo myöhemmm palll~tut te?k~et ole tämän tarlll0n todistajina, vu.an koko hauen sI110men eW.mänsä.
Jo vu'rhain c~amulla kaikkosi uni hänen silmistään. Silloin nousi hän
ylös ja meni aamukävelylleen. - talvisydännäkin, jolloin vastu. allwi
punertaa . taI:aanrannan ja yöllisiltä retkiltääll palaava k,~,ttu tien
pOiklu loikkasi. Noin kahdeksan tienoissa ~Ol hi:i,n aamiaisen, ja sitten
seurasi puolitoista tuntia Jota hi:in nimitti hyv~i,ksi työajakseen. Jo puoli
kym~ men~n seudussa täytyi työ keskeyttäti, ja levätä he.tl(l~len. sohvalla,
jolloin hänelle luettiiu kirjeet t~l Jotam helppotajuista romaania. Tällä
romaa11mlukemisella oli t~Lrkeä tehtävä hänen terveyden-
78
hoidoss,um: sen avn\1a tyynnytti hän hermoj,wn ja
esti aivot ja.tkamasta, työtään niinä hetkinä, jotl«1 hän lepoon tarvitsi.
Kello yhdentoista ja lmhdentoista välillå oli taasen työtunti, vaiklm ei
edellisen veroinen
_ j,t silloin oli usein k,1ikki tehty, mitä hän uskalsi tehdä, sillä
iltapä,ivä, kului enimmäkseen virkistelyyn, johon vastoin hänen tahtoa,wkin
(},nkara kipu hänet p,tkoitti. Keskipä.ivällä te1zi hän suurem nmn
khvelyretken, senkin kuitenkin rajoitetun. J1Jllimmäkseen kulki hän silloin
asuntoJ\sa, ympi\,f'isti')lli'\" ensin puutarhaan ja myi'lhellJlnin biteUwln
kasvihuoneeseen, jot'1 hä,n hoiti suurella huolella, sitten pitkin hietatietä, ohi rehevä,n tammitarhan, misti\. oli SOITl<1 näkäala
Ui,hellii, olevaan Ja,aksooll. .J olm kierroksen perästä lykkäsi häll kappaleen
piiki v eä, -- sitä tava,taa,n tiUhi, liitu peräise\\ä nmalla,kaikkialla --
hieklmtielle merkiksi osoittanmml »teIveysmatkojeH» lukua. Entinen maailmojen
nmtlmilija osasi pieni\lä. llUvitnksilht virkistä.i·\, vaaJima.tonta
InieW'\,äll olles:';,\"lIl nyt ti\hi'L\l pieneen lliiriin sidottuna. Vä.liin
katseli häll huvikseell pienten lastensa, leikkiä" väliin pistä,ysi hän
lähellä, olevaan Jehtoon, jonlm varjossa hä,llel\ rakkaimma,t ysbväW\,Tensä kasvikunnansa, kämmekkä,kukat (Ol'ehideae) kukoistavat, titi ka,tNeli
piklzu\illtuja niiden pesä,raketlnnspuuhi:-;sa. Väliin seiNoskeli hän syviin
ajatuksiin v'lipuneelH1 pitkän a,ikaa, liikkumatta. 'l\tpahtui kerran
tuollaisel\,t hetke\\ii" eWi p",ri omvanpoilmsb luonllonystä,vän suureksi
iloksi kiipesi häJlOJl ollmpii,illeen, emon epätoivoisena puusta katsoess'lja
koettaessa kaikilla keinoilla houkutella nät.ä
pois tulemaan.
Kotiin palattua,\Jl söi häu toisen a.amiaisen. Va,iklza
hän val'haisemmasta bpsuudestaall oli tottunut ybin-
79
hoi(lossaan: sen avulla tyynnyttl hän hermo:iaan jil,
esti aivot jatkamasta työtään niinä hetkinä, jotka hän lepoon tarvitsi, Kello
yhdentoista, j'1 kahdentoista välillä oli taasen työtunti, v,Likka, ei
edellisen veroinen
_ j," silloin oli usein 1mikki tehty, mitä häJ\ uska,1si tehdä" sillä
iltapäivä kului euimmäkseen virkistelyyn, johon v'1stoin hänen tC1hto(1(1llkin ankam kipu hä,llet pakoitti, Kesl,ipäivällä teki hän suurelnnmn
kä,velyretken, senkinkuitenkill mjoitetnn, l~n i nuniilcseen kulki hi'\,ll
silloin asuntonsa, ympäl'isti')llii., ensin puutarhr1an ja my(')hemmill
Ja,itott\llln ka,svihuoneeseen, jot," hän hoiti suurella huolella, sitten
pitkin hietatieb ohi rellevän tamtnitarhan, mistä oli soma, lläköala
Iähelli'\, oleva,an la,aksoon, Joka, kierroksen llerästä, lykkäsi hän
kapllaleen piikiveä -- sitä, tavata"l,ll tälU liituperäisellä nma11a.
lmikkialla -- hiekkatielle merkiksi osoittammlla » terveysmatkojen» lukua,
I1Jlltillen maailmojen matkailija mmsi pienillä, huvituksilh1 virkistää.
vaatimatonta mieltä,i'I,ll ollessaan nyt tähä,n pieneen piiriin siclottull<l. Väliin kah:e\i hän huvikseen pientetl lastensa,
leikkiä., vitlän pistäysi
hän lähellä olevaan lehtooll, :ionka varjoss'1 hä,nen mklwimmr1t
ystä.väWirellsä. kasvikunna,ssa" kä,mlnnkkäkukat (Orehideae) 1Glkoistivat,
tai katselipikkulintuja niidellpesä,rakennuspuuhis:-m, Väliin seisoskeli hän
syviin ajatuksiin vaipunecr]C1 pitkän aikaa liikklunatt<\, 'l\1pahtuikerrall
tuollaisella hetkellä" että p;J,ri oravanpoikasta luonnonystäviin suureksi
iloksi kiipesi hä nen olkapäälleen, emon epätoivoiseml,puusta Imt-soess:1
ja koott,1essa kaikill;1 keinoilb houk utella n ätä,
pois tlllem;l,an,
Kotiin pr1hlttttaan söi häll toisen a<1miaisen, Vaikka hän varhaisemmasta
lapsuudestaan oli tottunut yksinkertaiseen ei hän hauskaluontoisena
seuramiehenä sentään koskaan ollut peinten pöytäilojen, herkullisen aterian tai
hyvän viinilasin vihollinen. Vaan tässäkin kohden sai hän harjoittaa
askeettisuutta, sillä pieninkin liiallisuus tuli ankarimmin kostetuksi.
Hymyillen phelikin hän usein "lupauksistaan", joihin hän oli sitottu niinkuin
joku munkki parka. Koko iltapäivä tarjosi paraimmassa tapauksessa tunnin verran
jossakin määrin käytettävää työskentelyaikaa. Useimmiten kirjoitti hän silloin
vain peri kirjettä, ja jälelle jäänyt osa kului ulkona liikkumiseen tai kaikkiin
mahdollisiin keinoiin hermojen rauhoittamiseksi ja ajatusten vapauttamiseksi
ajatustyötä. Useita tunteja sai silloin hänen puolisonsa lueskella hänelle
jotain kevyttä kirjallisuutta, romaaneja tahi matkertomuksia, ja iltasin
pelasivat he säännöllisesti hetken jotain peliä. Niinä hetkinä, joita sairas ei
käyttänyt kävelyyn, makoili hän enimmäkseen sohvalla, jolloin tupakinpoltto oli
hänen ainoana jälellä olevana nautintonaan: se vaikutti häneen rauhoittavasti
kuten moneen muuhunkin hermosairaaseen. Vaimonsa pianonsoitto oli myös hänen
parhaita huvituksiaan, ja etenkin kuunteli hän Beethovenin ja Händel'in
kappaleita; suloinen laulu sai tuon väsyneen, sohvallaan loikovan miehen
kyynelsilmin kuuntelemaan. Harvoin seurasi varovaisintakaan päivää täysin
levollinen yö. Hänen poikansa Francis kertoi myöhemmin, ettei kukaan muu kuin
hänen puolisonsa, joka hoito häntä, voinut käsittää hänen kipujensa suuruutta
eikä myöskään sitä ihmeellistä kärsivällisyyttä, jota hän aina osoitti. Hän itse
saattoi vanhuudessaan sanoa, ettei hän näiden neljänkymmenen vuoden kuluessa
elänyt ainoatakaan aivan tervettä päiovää, ja siitä että hän noin kauvan eli,
sai
80
hän epäilemli,ttä kiittää, anlmTaa itsenså kieltli,mistä, johon hän oli
itsellf-;li tuominnut jo alusta" IJi:äen.
Vaan jos joku heikko ihminen koskomkaan on voimakkaan henkensli, voimasta
saattanut pitlili, sielunsa vapaana oman ruumiiUisen vaivan ja YUlltteel~
lisuuden lmhleista, niin sen on tehnyt Darwm. Jnlln noina sairauden ja
itsellsäkieItä,misen vuosina, jolloin hänen tä,ytyi olla vailla kaikl<::ea
hauskaa ja hOld(U~,televaa, kuten vilkasta seuraa, Jn:1tkoja, lmuskaa kotJa
englantilaisine vierasvaraislluksineen sekä,. taiteen. ja suurkaupungin elämän
iloja - juuri noma VUOSIlla on hänessi'1 varmistunut ka,ikki se, mikä kiidätti
hänen nimensä ympäri ITl<u1npiirin. rl'uomelkei~l murtunut mies ei ole
ainoastaan ajatellut ja julkatssut suurta. teoriiaansa elo11i')en luonnon kehityksestä ma:lIJ päälli'L; vaan hän on enemmän kuin terveen miehen
täydellä voimalla pohjustanut ja perustellut teoriiallsa laajois:-m teoksissi1
ja on Olwmmiin lwin kahdenkynuuenen vuoden kultless:1 sankarina kestänyt ja
osaksi :iohta.Jllit, sitä suunnatonta taistelua, jo\,;:(1 teoriian .johdosta
ilmi puhkesi. Ja tässä taistelussa Oli tuntul,lUt ~II1,t1ahdus terveestä"
llänminsydä.mmisestä elil.llJi'\.sta, sllla ~~oko sen ajan alusta loppuun
saakka osoitti hän tyyneytta, .milzä, on hermostumisen inhimillisenä
vast,1kohtana _ siveeJlisti'L puhtautta ja sumu utta, jonlm vel'taista.
ihmisajatuksen historia näin katkerassa :l.atetaistelussa tuskin kykenee
osoittamaal).
81
Saa,tua,an valmiiksi Suuren eläintieteelJisen matkakertomuksensa j:1
julkaistuaan ainakin tärkeimmä,t aeoloocriset havaintonsa mietti Darwin,
mihinkä, hi\,)) tämänb jälkeen ryhtyisi. 'Tosin Imu toi hän mielessäi~:ll
sangen omituisia, ajatuksia: Pampastasangon vyotiäispanssari ja
Galapagos-saal'ten Olnituisuudet eivät
vielä olleet llnhoittuneet. Heinäkuussa vuonna 1837, siis melkein heti matkalta
tulonsa jälkeen, oli hän kenellekiitin »vääräuskoisista» tuumistaan
ilmoittamatta laittanut itselleen nmistikirjan, johon häJl aikoi koota
aineksi;1 »lajien synnyn» tutkimista varten. 'Tässä on epäilemättä huvittava
tutki Illusala, jota kyltä. kaolllmttaa. pitää silmlillä, ajatteli hän. On
kuitenkin otettava huömioon mitti nuo hänen uudet ystävtinsä, havainnollisten
tieteitten miehet, kuten LyelJ, Brown, Owen olisiva.t sanoneot tällaisia asioita
käsittelevistä kevytmielisistä I:-LUsunnoista. Darwin oli täJlä kerta;:1 liian
iloinen saatuaan ntioidon miesten tunn ustuksen, jotta hä,n olisi uskaltanut
vastoin niii(len päteväi mielipiteitii, esiWiii tuollaisia kiiykiioisiii
arveluita, joita tähän saakka ainoa:-;taan pari tosisoikkaa nä,ytti suorastaan
kannattavan. 'Toi:-;i;aiseksi kuului tuo kaikki hänelle ja yksinä,än vain
hänelle. Ajan kuluessa kyllä, :-;olVOlwe vähitellon, miten hänen on asiansa
muille esittämineIl, mutta joka tapauksossa vaatii se vielä vuosikausia,
ehkäpä. vuosikymmeniäkin täysin kypsyäkseen. Sitten kun tuon pienon muistikirjan
muistiiupallOt ovat kasvalleetkokoelmaksi sitton häli ehkä. on perillä. Sairauden ensi vuodet yllättivät kuitenkin sillä välin
ajattelija paran, ja sen takia tti,ytyi jättää. sikseen kaikki nopeat
yrityksot. Sensijaan näemme Darwinin vuosisadan nelikymnlOnluvull kuluessa
etuptäi:-;sä, toi mitta van ertistä eltiintioteellistä, tieteen sisimpiä
yksityiskohtia koskettelevaa tutkimusta, jolm sekin jossa,i il miiiiriissii
käsitteli hii.nen SUIIWIl matkansa tuloksia, Pohjatietoihin Ilähden oli
D,Lrwill yhtä vähän ebintieteilijä kuin geo]oogilm'1n. Geologiiassa oli hiin
nyt ,jo suorittanut niin suuren työn, että miehet sellaiset kuin Lyell ilolla
lukivat hänet joukkoonsa. Ja nyt oli htin, sen
82
koteloissa kuten kotilot ja simpukat, vaikka ne itse asiassa kuuluvat
äyriä,isten luoklm'lll. Löytyy toisia samansukuisia eläimiä, joilla,
ruumiissaan on pitkä, pehmeä varsi, minkä avulla ne saattavat kiinnittää
itsensä kaikellaisiin vedessä oleviin tai uiskenteleviin esineisiin, kuten
puukappaleisiin, laivojen pohjiin ynnä, muihin. Näille antoi Linnö nimen Lepas
annti/rml s. o. hanhia synnyttävä lepas, koska aikaisemmin luultiin muutamain
hanhilajien niistä syntyvän. Näillä tie-
voinnne ehkä, sanoa, jättävå varsinaiselle eläin tieteellekill teoksen, joka
sillä alalla oli hankkiva hänelle nimen samaten kuin hänen teoriiansa
korallisaarten synllysb ja mllutkill hänen geoloogiset havaintonsa ol.ivat.
hankkineet häneHe pysyvän nänen maapallon historian alalla.
Kuva 11. Hanhenkaulan rakennus. A' Ensimmäiset tuntosarvet. a Varsi. C, Te, Sc
Kuoria. Mk Suuosat.
Kuva 12. Hanhenkaula (Lepas anatifera) A sivulta. B Edestäpäin. Luonnollista
kokoa.
Keski-Euroopassa sekä muuallakin tapaa usein merenrannalla simpukkain ja muiden
jätteiden seassa erityisiä pieniä kalkkikuoria, joita usein koko joukko on
toisiinsa takertunut. Outo ei luulisi näillä kalkkisiruilla olevan mitään
yhteyttä elollisen luionnon kanssa. Todellisuudessa ovat ne kuitenkin sangen
omituisten eläinten suojalevyjä. Nämät eläimet asuskelevat kovissa
83
koteloissa kuten kotilot ja simpukat, vaikka ne itse asiassa kuuluvat äyriäisten
luokkaan. Löytyy toisia samanmukaisia eläimiä, joilla ruumiissaan on pitkä,
pehmeä varsi, minkä avulla ne saattavat kiinnittää itsensä kaikellaisiin vedessä
oleviin tai uiskenteleviin esineisiin, kuten puukappaleisiin, laivojen pohjiin
ynnä muihin. Näille antoi Linne nimen Lepas anatifera, s. o. hanhia synnyttävä
lepas, koska aikaisemmin luultiin muutamain hanhilajien niistä syntyvä. Näillä
tietysti ei ole mitään tekemistä, hanhien eikä simpuk· kainkaan lmnsi:;a,
(joiksi niitä myöhemmin luultiin), vaan samoin kuin nuo pienemmätkin eläimet
kuuluvat nämätkin erääseen äyriäisryhmään, jota tieteelliselh nimellä
kutsuta,"ll »8iimajalkaisia Cirrllipedia». N uoruudessmtll uiskentelee
tuollainen siimajalkainen vapctasti vedessä kuten muutkin äyriäiset. Tultuaan sitten määrättyyn ikään tarttuu se johonkin esineeseen, kasvaa siihen
kiinni pääpuolellaan ja ojentaa rihmamaiset
Kuva 13. merirokkoja (Balanus) kiinni kivessä. (Eräitä Suomen lahdenkin
rannoilla tavattavia "Siimajalkaisia").
84
jalkansa esiin kuoristaan. 'l\lOssa asema,ssa pysyy se ~itten koko elämänsä
ajan. Ompa näissä muitakin omituisuuksia kuin tiLmä eriskummallinen asento.
Löytyy esimerkiksi sellaisiakin lajeja, joist'1.aincms:aan nnmas kasvaa kiinni
johonkin esineeseen ja kehittyy täydellisesti, jotavastoin koirakset pysyvät
ikänsä pienen pieninä ja usean;tpia yksissä elävät lOJselalm.lI~a paljoa
suuremman lmamksen ruumiilla. Ja tiUlalSUL
ihmeitä löytää näistä eläimistä yhtenään. . ..
Darwinia saamme kiittää siitä, että In8111a on tarkka tieto näistä asioista.
Suuren matkansa kestilessä tapasi hän useinkeräilyretkillään näitä
omituisi'1 siimajallmisia. ETästä Ohilestä löytämiäLnsiL uutta lajia ryhtyi
hän kotOlW, seliWilllään; ja y~llni~~'tääkseen täydellisesti sen rakennuksen
alkOi hat~ samalh tutkia kaikkia tunnettuja lajej,t. LopukSI innostui hän
systemaattisesti järjestämään näistä, eläimistä kootut, hänen omien
havaintojensa lisiLämät ainekf.;et. Näin syntyi Downissa, tuon puoleksi
pakollisen joutilaisuuden aikana vuosien 1846 ja 1851 Viil.illä ensimäinen
(lS,t suurta siimajalkaisten monografmn. V. 1854 seurasi toinen osa ja
sitäpaitse vielä pari erityisvihkoa. muinaisista, sukupuuttoon kuolleista sii~
majaikaisista. 'Teos, johon lwkonaisuudessnan kuhn lmhdek,mn vuotta, herätti
tietomiesten piireissä suurta ihastusta. Entinen teoriiojen esittäjä esiintyi
nyt tarkkasilmäisenä havaintojen tekijänä ja jäTjestäjänä. Darwinille
itselleen oli työ, niin kuivalta kuin se näyttikin, erinomaiseksi opetukseksi,
sillä se saattoi hänet vielä kerran kävtiinnöUisessä työssä käyttämään
hyväkseen tieteellisen" menettelytavan hiemlimpia keinoja. Hän, job hiukkaista
myöhemmin oli ju]~<isest~ asett~v,~ lajien muuttumattomullsopin epäilijäkSI,
OppI nyt vIeJa.
85
kerran itse mitä huolellisemmin käyttämään voimassa olevia laji-eroituskeinoja.
Mutta oikeastaan tämällkin työn kestäessä hänen epäilyksensä lajien
muuttumattomuudesta kasvoi yhä enemmän, sillä näiden lajien systemaattisessa
eroittamisessa esiintyi suuria, usein voittamattomia vaikeuksia, jotka vähällä
olivat keskeyttää hänen työnsä. Tämä paksu, äyriäisiä käsittelevä teos ei
tietysti voinut tunkeutua suuren yleisön piiriin, missä ] uonnontieteiltä
odotettiin jotain yleisesti virkistävää. ja herättävää. Siksipä alkoi »Beaglen
mies» sie1Hi - kuten ennemmin on jo mainittu, olla aivan unohduksissa. Vaan
piampa tuli hinon nimensä maine jälleen elpymään.
VIII OPPI LUONNOLLISESTA VALINNASTA
Saatuaan eciellä, mainitun eliöntieteeHisen teoksensa valmiiksi, oli
DarwiIlin edessä jälleen kysymys: mitä nyt oli tehtävä? Hänellä itsellään oli
terveydestään niin huono arvelu, että hän tuskin uskoi kykenevänsä
mihinkään uuteon enää,ll ryhtymään. Hällestä tuntui siWi, että nyt oli
tyyciyttävä käyttilmään jo ennen koottuja aineksia ja täydellllottävä vain
entisäi tutkimuksia, mikäJi ne olivat täydennettävissä. Mutta
matkahavaintollsaki II oli hän mielestää.n nyt jo kaikki kä,yttä.nyt.
86
Mikä vain enäälJ oli jillellä, oli eräs ajatus - ajatus, että eläin- ja
kasvilajit olivat aikojen kuluessa muuttuneetja luonnollisesti toisi"taan
kehittyneet.
OLi"ikohan koettaa antaa tuon ajatulmen nyt tulla ilmoille riI,kaiden
matkahewailltojen huipputuloksena - eli toisin "anoen: julkaista kirja, joka
kä"it-:telisi tätä w"iaa. Darwin ei nyt· vuosi"adan vii"kymmenlu vun
paikoilla ollut enään mikään aiotte! ija tai jonkun me:otarin :ouo"ittu
oppila:o; hän oli nyt luonnontutkija, kenen tahansa aikalaisen:oa veroinen, ja
tarkirmnat tuntijat lukivat hänet tie te 1lll pääpylväiden joukkooll. Jos hän
nyt e"ittäi"i ti'tJlai"en mielipiteen, niin VOISI hän odottaa, että hänon
"anoilleon pantai:oiin jonkinlaista arvoa. Mutta "amalIa oli tä:osii suuri
vastuunalaisuuskin kysymyksessä. Sen tiesi hän itse paraiten. Nuori alottelija
ei varmaankaan olisi epäillyt, sinä hän olisi pitänyt riittävänä perusteena
menettelylleen sitä, että hänellä oli uusi ajatus esitettävänä. Punnitseva
tutkija vaati itseltään enemmän. Ylimalkainen ajettus, että eläin- ja
kasvilajit ovat mahtaneet vähitellen muuttumalla toisista laieista kehittvä
oli
~ " ,
palja" päähänpisto niin kauvan kuin ei voitu seliWiä,
» miten» tuollainen kehitys ja tuollainen muuttuminen on käynyt päinsä. Minkä
lain llluka,an olivat lajit muuttuneet, mikä luonnon määräys pakoitti ne
jatkamaan kehitY8tään '? Siinä oli kysymyksen todellinen ydinlzohta.
Kun Darwin kyseli näistä asioista läheisimmiltä ystäviltä.än tieteen alalla,
8elväaatteiselta, puolueettomalta Lyelliltä ja ka"vitieteilijä Hookerilta,
jonka kanssa hän viime vuo"ina oli tullut yhä paremmaksi Y8täväk8i, tai
joItain muulta, niin huomasi hän, ett'eivät nämät arvostelukykyi8et miehet
kat80e8saan asiaa 8en
87
sisiimmältä pohjalta pitäneet lajien ml! uttullli "ta mahdottomana. Vaan
kuitenkin va"tusti vat he kaikin VOlmm jokaista sinnepäinkään monevää arvelua
sätä, "yystä, ettei kukaan voinllt "olittiLii, miten tuollainen muutos olisi
tapahtunut. K,Likki mitä ,1"iasta ennen oli S<L!lOttu, oli heidäll
11Iielestääll vain epiäieteellistä arve.l~(1. Olihan .naurettava tuo
filosoofion tUlllna, että ololhsIlla olemlollla oli »sisällinon pakko" 11llluttumiseeu. Na,urettiimpa sillekin kun vanha Lamarck arvelj
pitkäkaul~i"e:l giraffin kehittyneen "iten lyhytkaubicWSi,L antIloplSta, että
tämä eli paremmin "anoen koko jakso antilopisukupolvia oli »hahlllllut» syädä
lehtiä, k~r~,earunkoi~ista puista. ']'ämäu>halun» johdosta O~lSl ~mula plteunyt
ja pitellnyt, kunnes se lopuksi oli gmLfflll kaulan pituinen. KUllnyt näin
kaikki selitvk"et hUOJ~lattiill ontu vilmi, niin pY8yttiill tuon yle"isesti
hyvaksytyn lauselman turvissa: koskei kukaan kykene muuttumista selittämään, ei
sen puolustami"ostakaan kosk(1,1[l ole mitään tuleva. Kuullessaan tuollaisia
lauseita aikansa, paraimmilta kyvyiltii oli Darwin lmitenkin sitii mieltiL,
ettii, aiuakiu tllO viimeinen iohtopiiätös oli selvästi väärii. Vaali "amalia
tuli hänen yhä huomauttaa itselleen, ettii hiilIllJlkin väitteensä olivat
arvottomia luuloja niinimuvan kuin hän ei esittänyt jotain uutta,
tosiseikkoihin perll"tu vaa selitystä lajien muuttumiselle.
.. Mutta nytpä olikin juuri tiihiin kysymykseen
nahden tapahtunut hänessä jotain tärkeää sen ajan kuluessa, mikä kului tuon
mui8tikirjan tekemise8tä äyriäiskirjan valmistumiseen. Hänen neroklmissa
aivoissaan oli syntynyt näet aivan uusi teoriia lajien muuttuvaisuuden syistä,
teoriia, jota hänen tietellsä ei kukaan muu ollut vielä arvelunakaan esittänyt.
Kasvia
88
ja eläimiä ei saata muuttumaan mikäiin »sisällinen pakko», »halu» tai
»toivomus». Vaan niiden täytyi muuttua ja muutttm aivan erityisellii tavalla
muutaIImin erityisten luonnollisten olosuhteitten pakost,", joiden me vielä
nykyiiiinkin näemme työskentelevitn ja vaikuttav,1n kuten muirmisina aikoina.
Katsellmamme lyhyesti, mikä Da,rwinin s,li tällaisiin lopputuloksiin.
Ammoisista ajoista ovat IUOllJlontutkij<Lt havainneet, kuinka, hämmästyttäviin
johdonmukaiseNti nmanpiii'Lllä eliiviit yksityiNet k,lNvi- ja eliiinlajit ovat
sovelletut niiden olosuhteiden mukaisiksi, joissa, ne elävii,t, Lintu on aina
pienimpiin elimiinsä saakka rakennettu ilmasNa eloon ja lentoon, kala. taasen
alituiseen vedesNä oloon, apina puissa kiipeilemiseen, hevonen tas,lllgoUa
juoksemiseen, jiiiikarhu napanmissa, elämiseen, kauris vuoristoissa
kiipeilemiseen ,i. 11. e. Lukemattomia ovat titmiin mukautumisen ihmeet. Lajien
vilrikin on hyvin usein samasta seikasta riippuva. Turvattomilla eliliminä on
erityinen, ympilristöiin soveltuva viiri: lehtiii kalvava mato on viheriii,
talvinen jiines valkea, kesäimm sen sijaan tUlllllm, kala vedessii on sincrvii
ja hopeanviirinen. Niiden, jOtk;l puolusttwa,t sitii, arvelua, ettii erityisinä
ajanjalzsoina ilmenneet uudet lajit olivat aivan valmiina, selittämättömiillii
tavalla syntyneet, tiiytyy tietysti otaksml ettii kukin laji oli jo silloin
m'ityisiin olosuhteisiin sovellettu: kalalla oli siis heti kaikki nlimet
vedessii oleskelua varten, lehtimato oli viheriä ja lIiill edespäin. Mutta
otaksutaanpa nyt, että lajien syntyminen oli tapahtullut hitaan
kehittyIllisl'1I kautta osilll. silh tapaa, ettit maapallon historia,11
allzua,ikoilla oli suorastaan syntynyt muutamia, tahi vain yksi ainoa laji, ja
ettii kaikki t{lllut lajit olivat kehittyneet tästä alkulajbta luonnollisten
lakien
89
mukaan. Missä suhteessa oli nyt tähiin kehitykseen iisken mainittu soveltuminen
ja miten se näin ollen oli selitettävissä?
Tii,ssä kohden on ensinnäkin huomioonotettava ettei koko kehitys ole muut<l
kuin toinen ilmaisumuoto sille yksinkertaiselle asianlaid<~lle, että maap(~llon
his-
Kuva 14. Neljä Borneolaista päiviiperhosta. Suojatakseen itsCllän asettuvat
perhoset levätcssiiän semmoiseen paikkaan j:~ asentoon, että niitä on vaikea
croittaa ympäristöstä.
90
historian ajanjaksojen kuluessa elollisten olentojen mukautuminen on tullut yhä
suuremmaksi, täydellisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Kasvi- ja e1äinkunnan
jatkuva kl'lIitys on sama kuin niiden mukautumisen jatkuv<L Iwllil,ys. Kun me
sanomme: ylempi eläin liikkumiskykyilll'('II, joka 01) sangen taidokka,an
hermoston ja erinomaisten, SllOrallaisten liikkumiselillten aikaansaama, 011
kmk('.a.lllIlHtlla asteella kuin alempi eläin tai kor1\I'allakin
kehityskannaIIa oleva lmsvi, niin me si110in 01allllll0 omintakeisen
liilnllltokyvyn kehityksen mitaksi
lIIutta iämii, liikuntokyky ei ole mitään muuta kuin IlIukalltumi8ta. Tahi jos
me Hanomme, että ihminen on korlu'ammalla kehitysasteelb kuin myyrä, on
asianlaita alvaIl Hama. Myyrä on »sovoIlettu» aivan erityistii, eIämäntapaa,
maan Hisii,IJä kaivamista varten. Koko sen ruumiinrakennus, lapiomaiset
etujalat, pienet peitossa olevat silmät ynnä muut tunnusmerkit ovat sellaiseen
elämäntapaan soveliaat. VWUl tämä itsessään sangen sonla, ja kii,ytännöllinen
mukautuminen käy sentään sangen vähäpätöiseksi, kun sitä vertaa ihmiskykyihin.
Kykeneehän ihminen työkalujensa avulla kaivertamaan kivikovaan kallioon
tunneleja sellaisia kuin Et. Gotthardin tunneli Sveitsissä, eikä hän
kuitenkaan, kuten myyrä, ole varustettu yksinomaan tätä työtä, siis
kaivertamista ja tunnelein rakentamista varten, vaan samalla tuhansiin muihin
toimiin ja töihill. Sokea myyrä on hukassa, kun se jättää maakololl8a --- vaan
ihminen sen sijaan vaeltaa niin val08sa klliu pinlOyde88iikin, jonka hiin
keinotekoisesti valai8ee, hii,n liitelee illllapaUoUa korkeudessa ja
sukelt<1japuvu88a käY8kentelee pitkin merenpohjaa. Ihminen on nyt jo miltei
täydellisesti ja kaikinpuolisesti maan ilmiöihin sovelluttautunut.
91
Jos asianlaita siis on näin, jos kehits itse asiassa ei ole muuta kuin yhä
täydellisempää mukautumista" niin on meillä 8ii8 ti(~d088a kehityksell soiitys,
pohja ja eteenpäin ajava voima, kun me vain voimme löytää syyt itse mukautumisen
syntyyn ja tii,ydolli8elltYJlli8een. - Mukautuminen on ulkonaisiin
olosuhteisiin mukautumista. Kalan rakennus on veden ulkonaisten olosuhteiden
mukainen ja linnun rakennus on ilman ulkonaisten 0108uhteitten muka,inen.
Merivesi, suolaton vesi, maa, ilma, lämpö, kylmyy8, vllori8to, al'O, saari,
Ilapa:wlltll, pi'l,iväntrtSaajan8elltu ja niinedespiiill: kaikki Iliilll<'i,j,
ja monet muut ovat ulkonai8ia »OiOsllhtl,jta" jolla 10d(\llakin aina ovat
olleet olema:-;8a. Toisl'ita puolen ajattelemme, että on 0lemas8a joukko
ololli8ia, rakennukseItaan yk8inkertaisia, ehkä samaan lajiin kuuluvia
alkuolioita iotka sikiämi8en kautta lisääntyneinä alkavatlevitii, yli
kokola'1jan maan. Jonkun määrätyn ajanjakson kuluttua on Ievennminoll kii,yuy1
uiill pitkälle, että osa noiden all\ilOlioid('n jii,Jk(\lii,isi8tii, <1811\1
meressä, OS;1 järvi- ja ,iok i vesi8sii, 08a III<\'alla, violäpä muutamat
ilma,ssakin. Toi801 8011 lisiil:-;i olii,vid, kylmässä, toiset kuumas8a
vyiillykkeo88ii" j01kut ta8angoilla, jotkut vuori:-;to8el [(\11 issa ja, tuo
kaikki tietY8ti lukemattomien, onnelli:-;e8ti 08uneiden lllukautumisien
johdosta. IVlitenkiLhiill tämä on voinut tapahtua? Eroittavana voilllamt oli yhdeItäpuolell itse nuo erinkaltaiset olosuhteet, toiseltapuolen esiintyi
elollisissa, olen noissa eri ominaisuuksia, jollaisia vielä nykyäänkin niissä
selvästi huomaamme. Missään tapaukseSS;1 ei muutoksiin kuitenkaan ollut syynä
se, että ulkoll<:.Lisilla, olo suhteilla olisi ollut jonkunlainen hämärä »tahto»
saada aikaan mukautumisia elollisessa luonnossa. Ja yhtä vähän oli elollisissa
olioissa mitään
92
sisällistä pakkoa tahi halua, joka olisi vaatinut niitä muuttumaan. Vaan
mukautuminen tapahtui ihan mekaanisesti (koneellisesti) e]ollisten olioitten
elämiLntapojen jc1 ulkonaisten olosuhteiden yhtymisestä, s. 0.: ne johtuivat
vaikutuksista, joitten selittämiseen tuntemamme luonnonh1it riittävät. Asia
kehittyi näet seuraavalla tavaIla.
Katselkmunme ensin bhemmin, mitkä e10llisten olioitten olemukseen kuuluvat
ominaisuudet vaikuttavat tuon omituison ilmiön syntyyn. FJULin- ja
kasvikunnassa on ylei8eniL, pysyvänii, sääntönä, että jonkun lajin jälkeliäset
ovat samaUaisia kuin itse laji. Koirat synnyttävät koiria maailmaan, kissat
kissojc1, kaniinit kaniineja. Samat mukautumismuodot, jotka vanhemmille olivat
omituiset, esiintyvät jälleen nuoremmissakin eläimis8ä: kaniinin poikasella on
jyr8imishampaat jc1 sanmllainen hyppimi8tapa kuin täysikasvui8i1Ja, kissanpennuIJa on samaIJainen petoe]äimiiL muistuttava puremi8- ja kynsimistapa
kuin vanhenunilla,kin kissoilla. 'rätä ominaisu utta kutsutaan
perinnöllisyydeksi tai ll8rinnöllisyyden laiksi. Ne, jotka vastustavat lajien
kehittymisoppia, turvautuvat etupäässä hLhän lakiin. Sen nojalla he päättä vät,
ettei ole mitiiän muuta mahdollisuutta kuin se, että kissat aina ammoisista
ajoista asti ovat synnyttiLneet kisHoja, kaniillit kaniineja ja apinat apinoita.
.Ja enHi Hilmii,ykseltii, lläyttiLiikin asia päivän HeI vältä. Vaan JOH me
tarkemmin katHomme tätä seikkaa, niin me IUlOmaamme, että perinnölliHYYs .....
~ niin kaikkialla kuin He vallitHeekin-- on jOHsain määrin rajoitettu miLiin
toisen elämiLn olemukseen kuuluvan ilmiön kautta. Jonkun kasvin tai eliLimen
svnnvttämät jälkeliiiset eivät kOHkaan ole aivan täydelliscHti emonsa
kaltaisia. Yleensii ovat nämät yhtiiläisyydet
93
ja eroavaisuudet suunnilleen tämäntapaiset: jollain eläimellä esim. kissatlla Oli koko joukko poikasi,t, jotka tässii. ta,pauksessa ovat tietysti
kaikki kissoja. Vaan pienissii., enimmäkseen huomaama,U.a jiiiivissii
seikoi:-;sa eroavat nuo kaikki kissanpoikaset jossain mii,ii,rin toisistaan.
Yksi on nimittii.in v,taleampi, toinen mllStahko. Yhdellii on hiuklmisb,
pitempi hii,ntii kuin muilla, toisen turkki htasen on tuuheampi. rrii,ssii
esiintyy eräs ilmiö, jota perinnöllisyyden vastakohtana lmtRlltaan
varialJiliteetilcsi oli mUllntelevaisuudelmi. Meidiin ihmisten tarvitRee
ajatella, vain itRiämme, vanhempain ja la"ten suhdetta toisiinsa, huomataksemme
nuo molemmat omi naislludet: perinniillisyyden, jonka nojalla ihmisen
jälkeläiset ovat ihmisiii, ja variabiliteetin, joka edellisestä huolimatta
antaa kullekin lapselle oman luonteen ja taipumukRet. Me emme tahlio ruveta
tutkistelemaan, miksikä nuo il miöt esiintyvät kaikiRs,1. elolli"iRs,t
luonnonesineissä, Me voimme kaikissa tapallksisR<l pitii,ii. niiden
o1emaRsa01oa varmana j;t sihninniihtiivänii tosiasiana, jot<lkllkaan
luonnontutkija ei kORkaan kykene k ieltii,lIliiiill. Sen sijaan oli meillii.
vastattavana kysymys, IIlissii Rllhttw:-;sa nämii.t molemmat »eliimiin
OIllinaisuudet» ovat. lllltten ja parempain mukalltlnnisinn syntyyn,
Ensinnäkin on snl vi"Lii" et.i.ni pninni'JlliRYYs suinkaan ole omiaan synnyttiillläiill tuollaisia IIII"ia mukautumisia. Jos Re todellakin yksiniiiin
ja aina olisi vaikutt<unassa, oliRivat el011ispt oliot alu:-;ta aina tähän
viiivään saakka pyRyneet samoina eividkii, koskaan olisi voineet saavuttaa II
usia mllkautllmi"llllLOtoja. Mutta perilllli',llisyys ei olekaan yksin määräävä.
Variabiliteetti elimulIlltelevaislllls rajoittaa sen veLikutusla synnyttäen
eroavaisulIksia. Vaikka variabili-
94
teetti ei ole esteenä uusien mukautumisien syntyyn, ei iOe kuitenkaan itiOessään
niitä ediiOtäkään. Variabiliteetin takia iOyuiyy tOiOin kaikellaiiOia
poikkeulmia p8ruiOmuodoiOta; mutta mitään lakia ei ole olemaiOiOa, joka takaisi,
että kaikki nämät eriävät muodot olisivat hyiidyksi ja saisivat aikaan yhä
sopivampia mulmutumisia.
Nuo pienet muunnokset syntyvät si1tninnähtävästi ilman mitään tarkoitusta, ilman
mitään lakia, joka niitä erityiseen suuntaan vaatisi. Ne ilmestyvät vaan kuni
sattumalta. Samoin kuin kaikilla luonnossa tapahtuvilla i1tniiiillä on niilläkin
kyllii oma iOyynsä, vaan ei varmaankaan mitiiän sellaiiOtn Nyytii, joka
välittömästi vamstaisi ne jotain uutta, hyiidyJlistii mukautumista vm-ten.
OttakaanlIne jokll eiOimerkki. Sellaisena olkoon kaniilli, joka on synnyttänyt
kolmA poikasta. Perusrakenteeltaan ovat lliimii kaikki lwrillnöllisyydt~n lnin
mukaan kaniineja. Mutta niiden karvassa esiintyy vaihtele vai SllUS. Ainoastaan
- yksi kaniineista on ruskea kuten emä. 'roinen on musta, kolmas aivan
lumivalkoinell. ,J u uri se seikka, ettii, kaikki kolme ovat ihan eriväriset,
todistaa va,riahiliteetin toimivan aivan mukautumisesta riippumatta: ruskeaan
poikaseen nähden ei variahiliteetti ollut vaikuttanut ollenkaan, valkoiseen ja
mustaan nähden se ei ollut tuottanut mitään uutta hyödyllistä mukautumista,
vaan ainoastaan kaksi vähäpätöistä värimuotoa. Vaan juuri tähän kohtaan liittyy
eräs tärkeä ajatus.
Lähtökohtana oli meillä kaksi eri vaikutusta, joiden yhteistoiminnan piti
seliWiä jatkuvain mukautumisien ja niiden ohessa lajien kehityksen ja synnyn
salaisuuden. Tähän saakka olemme seuranneet; mitä
95
elolliset oliot itse puolestaan aNi,\,ll hyviiksi 1arjoavat. Olemme siis
esittäneet vain aHian toisl'n puolnn. ,liilelb Oll toinen puoli: ulkonaisl'1,
olosllh1nld" SI\llm1kaamme edellisen eNimerkin mukaan lloidl'll kolmnn
kaniillinpoikaNen kehitystii, hi Illmn delllJnii,ksi Ilii,ittl\ll olosuhteiden
valossa, niin tldnllnnn huoJII,l(lmaan jotain hämmästyttävää. Nuokoime
orivii,riH1ii kaniinia kasvavat isommiksi. Ne joutuvat olosuht(1isiiu, joita
yhteisellä nimelEL lyhyesti voinune kutsua » taisteluksi olemassaolon
-puolesta». rl'oisin sanoen - nuo kolme kaniinia joutuvat ulkonaiNten
01osuh1eitten vaikutuspiiriin. Jokaimm niistii koettaa Naavuttaa mitä
häiritsAmättiimimJlliin eliimän kehityksen. Se tahtoo elää ~liill kauvan kuin
suinkin voi, se tahtoo siis suojella ltNeään vihollisilta ja liiytää ravintoa,
ja olemassa olonsa kruununa tahtoo De vihdoin ehiä yhteiselämää jon k II II
toiNen kaniinin kanssa ja siten yhä edelleen siiiiyttii,ii slduman. Vaan nytpä
ilmenee aivan omiJllisnlla ,ia 11111111valla tasalla, ('.ttii jokaisella noista
kolnws1a nliiillll\s1ii, IlII aivan (\rilaisI1t nwnestymisen toiveet aina snu
Inuk,wll JIIillkiikaltaisiin ulkonaiNiin olosuhteiNiill nn ,ioulllvat. Nuo koJme
kaniinia (otamme tiimiin ensi tapauksekNi) o1ii,vii,t koko ikii,nsii
ruskeahkolla, kangas maalla. Koko joukko vihollisia uhkaa heidän elämiiii,nsii.
Kaniini on llNeimmiiOsa, tapauksissa hukassa, niin pian kuin se y lipiiiinsii,
tulee huomatuksi. Vaan nyt oli jokainen noist,1 kolmesta eläimostä eri värinen.
Ainoastaan yhdellä niistä, nimittiiin ruskealla on sattumalta sopivin
suojelusväri. Kun valkoisen ja mustan kaniinin ruskeasta taustasta poikkeava
viiri tulee helposti huomatuksi, pysyy ruskea kaniini näkymidtömiinä. TaiDtelu olemaDsaolon puolesta on kaikkialla luonnossa sangen ankara, joten
ylipäänsä ainoas-
96
taan pieni osa, poikasic;ta. jii,ii, pitemmäksi aikaa eHimään ja sukua
kartuttamaan. Sempävuolmi todennäköisesti niiistii kolmesta kaniinistakin
ainoastaan yksi, ja niimpii ju uri tuo rURkea saa osakseen tällaisen kohtalon.
Kun petoelii,imet jo aikaa ovat syöneet suuhunsa valkoii-icn ja mustan veikon,
onnistuu suvun j'Ltlmminen vILin nti-ikealle. Ja kun tiissii Illi-ikeahkossa
kanervikossa on samaten kiiynyt muillekin kaniiniperheille, niin Oll hyvinkin
luultavaa, eUi't llleidiin ruskea lmniinimme tulee sukuansa jatlmmaan ,iouklln
toisen eloon jäiilleen ruskean kaniinin kanssa. .Ja yhä edelleenkin on
todennäköistä ettii perinniillisyyden lain nojalla tiimiin ruskean kauiiniparin
poikasiRta ainakin jotkut ovat ruc;keita ja samasta syystii, jiiiLviit eloon ja
lieiiäntyvät. Jos kohta variahiliteetin· takia syntyykill silloin tiilliiin
joku valkoinen tai Illusta poikanen, niin tulevat nämät aina taistelussa
olemassa olon puolesta huonommin mukautllIleina mlllmnoksina Rllkupu llttoon
kuolenHL'1Il. .J,;, pitempi aikaisen sukupuuttoon kuolemisen sellTauksena eJiiä
lopuksi ainoastaan pysyvii l'llSkfm lmniinisulctl tidlii maa,paliLsella:
ulkonaiset olosuhteet ovat siis suorastaan muodostaneet rnskeall kaniinisllvun.
Ajatelkammne nyt samallainen tapaus, vaan sillii eroituksella, ettii, nuo kolme
kaniinia, ruskea, musta ja valkoinen Tlu-;kean kanervikon sij<LsteL olisivat
joutuneetvalkealle 1 umip ohj alle ~ joko siten, että ne ravintoa etsjpssäiin
olisivat retkeilleet tunturien lUIlJirajalle tai siten ettiL maan ilmasto olisi
i-iiihen määrin jiiähtynyt, ettii, lopplIlnattomien taI vien sarja olisi jäänyt
vallitsevaksi; molellunat niimiit seilmt, sekä pitkämatkaiset vaell ukset että
ilmai-itoIlluutokset ovat tavallisia ilmiöitä luonnon taloudessa ja maapallon histo-
97
rJan mOnimtlS1SSa vaiheissa. rrti,ssä tapauksessa, valkoisella taustalla,
olisivat asiat kehittyneet vallan toisin. Noista kolmesta värimuodost,L on
tiiJlii, kortaa ainoastaan valkoisella lmniinilb sopiva slloje1usvii,ri: se
yksinään säilyy taistelussa olemassaolon puolesta, elää yhteiselämää toisen
valkoisenkaniinink,tnssa ja l)erustaa, tälle paikkakunnalle valkoisen
kaniinirodun. Toisellaisten ulkonaisten olosuhteiden v;1ikutus on tiiäUii saanut
aikaan aivan toisellaisen tuloksen kuin ruskealla kanervamaalla. Ken vuosien
kuluttua tulisi näille seuduin ja näkisi ensin kankaalla ruskeita, ja sitten
huniaukeilla valkoisia kaniineja, hän tulisi mitä suurimmin iha,ilemaan
loistavasti suoritettua jakoa, jonka mukaan jokainen kaniiuimuoto oli joutunut
juuri sille paikalle, mikä par:1iten oli sen viLrin mukainen. Vielä vaipuisi hän
ehkä mitä omituisimpiin ajatuksiin ka,tsellessaan tii,ssä tapahtunutta suurta
ihmettä. Ja kuitenkin on asia, voimme sanoa, kiLteentuntuvasti yksinkertainen:
ulkonaiset olosuhteet ovat itse toimittaneet jonkunlaisen kasvatuksen eli
valinnan antamalla epäkäytännöllisten mllunnosten kuolla, sukupuuttoon, joten
ailUL ainoastaan sopivimmat ja paraiton umkautulleet muunnoksot ovat voineet
jäädä olämiiiin. Mitä edellisessii, esimerkkinä on sanottu lcaniineista, sopii
todennäköisesti kaikkiin e1äin- :ia kasvisukuihin niiden suuremmoisiin
mukautllmisiin nähden. ]'Jrityisillii, kasvein ja eläinten alkulajeilla (tai
ehkii yhdellä ainoalla alkuJajilla) oli perinnöllisyyden ohessa myiis taipumus
Illuuntelevaisnuteen. Lisäiintyneillä ja ravinnon tarpeen pakoittamina levenivät
ne vähitellen yli koko maan. Täten tulivat ne lmikellaisiin, toisistaan
suuresti eroaviin olosuhteisiin. Joka eri olosuhtl'issa kuolivat sukupuuttoon
pitkäin ,1janjaksojen
98
kuluessa niihin sopimattomat, vähemmin mukautuneet muunnokset, jotavastoin nämät
samat olosuhteet alinomaa suosivat toisia, sopivampia ,ja paremmin
mukautuneita muunnoksia ja pakoittivat ne yhtymä iin aina vaan
samankaltaistensa k'1nssa. Näin täyttyi maa vähitellen lukemattomilla
mukautumismuodoilla. Kuta kauvemmin maapallonhistorian ajanjaksot kestivät, sitä
hienoimmiksi ja monimutkaisemmiksi kävivät mukautumiset. Elontaistelu pakoitti
kaikkia yhi1 cteenpiiin. Sillä missäkermn joku yksinkertaisempaa laatua oleva
sOlliva mulmutuminen oli päässyt juurtumaa,n, siellä lG1svoi pian niiclen
yksiliijen prosenttilukll, jotka jäivii,t eliimiiiin ja, sukua lisäämiiii,n.
Koko jOllkkokunta tuli siten luklli:-mmnul,ksi, taistelu olemassa olon puolesta
kävi kiihkeiinuniiksi, ja seurauksena oli jälleen uusi<1, väkivaltaisia
vaJintoja sekä uusia, yhä hienompia mukautumisia ennen saavutettujen rajojen
sisäpuolella. Sen ohessa tarvittiin yhä edelleen tuntuvampiakin mukautumisia"
sillä geoloogisten seilckojen lmkosta muuttuivat olosuhteet laajoilla aloilla
suuresti yhä vieläkin. :Meret ja mantereet siirtelivät rajojaan,
palmupeittoiset ma,1t haut(Lutnivat syvälle jäiden alle, vuoristot vähitellen
alenivat ja nousivat; mutta mukautuminen seurasi mukana loistav<1sti, se
kehittyi yhä korkeammalle kaikkein näiden ulkonaisten muutoksien tapahtue:-;sa.
Useimmiten tapahtuivat nämät muutokset hitaasti, ilman mitään kauheita
mullistuksia, kuten Lyell oli toteen näyttänyt. .Joku osa la,jeja kuoli
kuitenkin ajan olon sukupnyttoon toisiksi lajeiksi kehittymättä. Vaa,n se ei
paljoa merkinnyt: se mikä sortui, oli aina huonompaa, - sopivampi, paremmin
muk<mtunut pysyi elossa. .Ja näin kehittyivät olot näihin meidän päiviimme
saaJdm, jolloin me lukemattomain,
99
epäkäytänniillisten muunnosten ja aikmls,c eläneiden, menehtyneiden
mukautumismuotojen haudoilla niiemme silmäimme edessä kukoisiava,n ka:wija
eläinkunwlll, joka mukautumisiin nähden on verrattava mestarillisesti tehtyyn
taideteokseen.
Tällainen on nyt pääpiirteissään Darwinin suuri teoriia sopi vain muunnosten
säilymisestä elon taistelus:-;a luonnollisen L'alinnan kautta. Se oli tarkasti
mekaaninen teoriia, joka näytti antavan selvyyttä lajien synnyn luonnolliselle
tapahtumiselle. Ne peruskäsitteet, joiden pohjane koko teoriia oli rakennettu:
perinniillisyys, variabiliteetti, ulkonaisten olosuhteitten paikallinen j,t
ajallinen vaihtelu, taistelu olemassa olon puolestiL, kaikki niimät olivat
kutakin erikseen silmällä pitäen ankarankin tieteellisyyden varmaa, omaisuutta,
vaikkei niitä t~lltä kannalta tosin ennen oltu tarkastettuka,an. Sentakia täytyi
niidenkin, jotka ml! uten koko lajienmuuttumisoppia, l)itivät mahdottomana,
hyväksyii nämät käsitteet - jokaisen erääItään. Mutta vielä oli ky,symys siitä,
eikii näiden itsessään todeksi tunnettujen kiisitteiden loogilli:-;en
yhteensovituksenkin täytynyt sihniinpistävän todennäköisyytensä takia, tuna
hyväksytyksi, jos se vaan kerran selvästi tuli busutuksi.
Mutta eipä J),LI'win itsekään ollut luonut yhtenä päivänä näitä lajien synty ii
selvittäviä aja,tuksiaan -smnoin kuin hänen uskonsa lajien muuttuvaisuudesta
oli syntynyt vähitellen aikain vieriessä, samoin kävi sen selittäminenkin.
Vuonna 1837, kun hän alkoi muistikirjaan koota havaintojaan, oli hänellä kyllii
tiililä »usko», va.an ei ollenlman noita asiallisempia, teoreettisi(L ajatuksia
luounollisest<1 valinnasta. Lähinnii oli hänellä vain himmeä ajatu:-; siitä,
että hänen
100
tuli koota kaikki ne havainnot, mitkä koslciva,t niin hyvin kesyjen kuin
villienkin eliiinten mUllttuvaislluksia. Brii,s tosiseiklGL, joka ensimmäiseniL
antoi hänelle ajattelemista ja joka vielä oli lähtiikohtanakin koko hänen
valintateoriialleen, koski kasvi- ja eläinlajien jalostamista, jota
käytännölliset maamiehet jo siihen aikaan harrastivat. Hän huomasi !liiet, että
maamiehet suorastaan käyttivät hyväkseen perinnöllisyyden jll variabiliteetill
peruslakeja. Näitä lakeja noudatt11en kasvattivat he it8elleen sella,isia
erityisiä elåin- ja kasvirotllja, joista heille enin oli hyötyä. Yksinkertaiset
mutta älykkäät lanunashoitajat olivat näissä töin edistyneet niin pitkälle, että
olivat saaneet lamp,Littensa villaJaadun uskomattoman paljoa paremmaksi
valikoimalla aina sopivia lampaita useammasta sukupolvesta peräkkiiin. Suuresta
karitsalaumasta eroitettiin huolellisesti erilleen sellaiset, jotka
variabiliteetin kautta olivat saaneet hienoimman villan (variabiliteetin takia
vaihteleekin villanlaatu aina hiukan). Aluksi voi eroitus olla niin
vähäpiLtöinen, ettiL tottunut silmii sen tuskin huomasi, mutta kasvattaja
tiesi, miten eroitukset saatiin tuntuvammiksi. Ainoastaan näiden valittujen
hienovillaisten lampaitten annettiin lisääntyä. Ka,ritsoista valittiin taasen
hienovilbisimmat ja niitä kasv11tettiin - jll näin tehtiin monen monelle
sukupolvelle peräkkäin. Hienompi villalaatu, joka aluksi esiintyi vain
sattumalta satojen muiden eroavaisuuksien joukossa, kehittyi lopuksi tällaisen
tarkan valinnan kestäessä jonkulaiseksi rotumerkiksi, mikä perinllöllisyyden
vaikutuksesh1 tuli yhiL pysyvämmäksi ollen vihdoin kaikkein näistä lampaista
polveutuvain karitsain yleisenä tuntomel'klz:inä: näin oli jonain päivänä
älykkäällä lamma,shoitajlllla käy-
101
Kuva 15. Erirotuisia nautaeläimiä: 88) Skotlantilainen ylämaan rotu. 8H)
Iiriläincn. HO) Skotlantilainen alamaan rotu. Hl Hcrefordin rotu. H2)
Jersey-rotu. H3) Pitkä-
sarvinen Midland-rotu.
102
tettäväniiän aivan uusi lamnmsrotu, jonka villa oli laadultaan paljocL parempaa
ja siis myöskin arvoltaan kalliimpaa. TuolhLisiel kokeita sekä eläimillä eWi
kasveillc1 olivat nmamiehet tehneet ei ainoastaan kerran tai kahdesti, va,an
monen monta kerta'l. rriistä nähtiin hellwsti, että tuollaiset pienet,
satuIlIl(Li"ot mnunnokset johtavat pysyviin eroavaisuuksiin, kun vain joku
määrättyä suuntaa seuraava valikoiva ja hävittävä voima saa näihin vaikuttaa, -
tässä tapauksessa ihmisen tahto. Darwin syventyi niiitii seikkoja lähemmin
tutkimclan. Hän kävi tottu-
neiden kasvattajain puheilla, ottamassa selkoa asiasta ja rupesi itsekin
harrastamaan kyyhkyshoitoa. ,Ja nämli,t tutkimukset kävivät hänelle kahta kertaa
tärkeämmiksi, kun hän jo Lontoossa olonsa ensi vuosina, melkein :-mttuman kautta
luuli löytäneensä avaimen salaisuuteen, j01;:,L verhosi täll,Lisen keinotekoisen
ja luonnollisen valinnan keskinäistä yhteyttä.
103
Keinotekoisen valinnan kautta - muiden olojen ollessa melkein samanlaatuisia-~
kasvatti ihminen satunnaisista muunnoksista erityisiä pysyviä rotuja, jotka,
olivat hänen toiveittensa mukaisia. 1vlikähän luonnonvoima on
maaIlHllonhistorian kuluessa, voinut vapaasti eläväin kasvi- ja eläinlajien
keskuudessa toimittaa jonkunlaista luonnollista valintaa, jonka seu-
104
rauksena on ollut lukemattomia kasweille ja eläimille itselleen hyödyllisiä
mukautumisia? Tässä kohden näytti eräs vanha, vuonna 1838 Darwinin käsiin
joutunut kirja antavan hänelle viittauksen. Tämän, Englannissa vuonna 1798
ilmestyneen kirjan oli kirjoittanut kansallistalouden tutkija Malthus, ja siinä
käsiteltiin niitä lakeja, jotka vallitsevat ihmissuvun lisääntymistä. Malthus
tahtoi näyttää toteen, että erityiset elon taistelussa esiintyvät ilmiöt
(nälänhätä, kaikellainen toimeentulovälikappaleidenn puutteesta johtuva kurjuus
y. m. s.) toimittavat ihmisen lisääntymiseen nähden jonkunlaista välttämätöntä
rajoittamista. Ihmisen
105
Kuva 20. Peruukkikyyhkynen.
Kuva 21. Suippoharjakyyhkynen.
106
olemuksessa, selitti Malthus, on taipumus lisätä suku aan aivan rajattoma,sti.
Vaan e!<Ltuskeinot, joiden avulla yksityisen ihmisen elämä käy mtLhdolliseksi,
eivät edisty samassa suhteessa. Sentakia kaikenlaatuinen puute ja kato alinomaa
piLkollisesti ehkäisee rajatonta lisääntymistä, erittiiillkin lapsia kuolee jokapäivä puutteellisten olosuhteitten takia lukuisasti, joten syntyneitten
ihmislap,.,ien luvusta ainoastaan jpkunen prosenttimäärä joutuu lopullisesti
täysin kehittymäall. (Uudempi kansantaloustiede on monessa kohdin asettunut
vastakkaiselle kannalle näihin Malthuksen mielipiteisiin nähden katsomatta
siihen, onko tälla,isesta
107
rajoittlkse:.,;ta ihmiselle ja etenkin ihmisen pareJllJllalle tlllevai,.,uudelle
hyötyä vai ei).
Tästä kirjasta, ei Darwin suinkaan saanut Suoranaisia aiheita, vaan sen kautta
varmistui hänessä eräs loogillinen ajatus. Hänelle tuli aivan selväksi
Kuva 22. Kalliokyyhkynen, josta kaikki kesyt kyyhkyset polveutuvat.
Kuva 23. Pitkäpyrstöisiö Jaappanilaisia kukkoja.
108
että "taistelu olemassa olon puolesta" erityisissä olosuhteissa ehdottomsti oli
valitsijana ja rajoittajana. Ja aivan samoin kuin Etelä-Amerikassa
jättiläisvyötiäisen panssari yhtäkkiä sai hänen päähänsä ajatuksen: elolliset
olennot ovat toisitaan kehittyneet - niimpä nytkin Malthusin kirjaa lukiessa
selvisi hänelle, että taistelussa olemassa olon puolesta vallitsee
Kuva 24. Eri kanarotuja: 1) Kokinkiina-rotu. 2) Paduialainen rotu. 3)
Livornolainen rotu. 4) Hampurilainen rotu. 5) Malaijilainen rotu. 6) Hopeapäinen
Hampurikana.
109
sesUi riippumattomi:L VOllma, jOtk:L m\umnoksiin nähden eläin- !<L kasvi
hoitajien virka,a toilnittav,Lt; kiihlmiLsti raivoava taistelu olemassa, olon
puolesta toimitta,L itse tämän »luonnollisen valinmlll», koska se alituiseen
harventaa syntyneiden eläin- !a ka,sviyksilö!en lukua ja sallii ainoasta:w
p'1raiden, kehittyneimpäin ja uusiin lnukautumisiin !a etuihin tclipuvain
varieteettein eli muunnosten sarwutt,w, täyclen kehityksensä. Niiin oli
teoriia saanut yti meusä. Samat tosiseikat, jotka ilmenivät ihmisen
toimittamassa keinotekoisessa, valinnass,L, nii,yttivät myös v:llJitsevan
sitii, luonnollista valintaa, jota taistelu olenl<Lssa olon puolesta
vuosimiljoonia oli harjoittanut.
IX
LAJIEN SYNTY
Vuonna 1842, jolloin Ihmvin muutti Lontoosta, Downiin, oli hänellä koko tätä
seikkaa koskeva :1!atus!suunnilleen muistiin kirjoitettuna. Kaksi vuott:1
myöhemmin kirjoitti hän suurenun;w, noin 2i30 sivua, käsittävän kir!oituksen,
senkin vaan omiksi tarpeikseen. Va,an kun hän seUnLavan kynunellVuoden ja
enemmänkin kuluess,L ybii, suuromnmlb painolla, kokoili aineksia tätä ty(')U1
vmten, ei hänen ystäviltään pysynyt salassa, mitä tarkoitusta v:uten hän
110
oikein puuhaili. Tos hän sa,ttllmalta oli tull~tt n,sill~ta jotain maininneeksi,
oli hänellä talmna hymyIllen 8t'htj,iiä olevrwsa uskonluopio, joka
hiljaislmdessa haaveilee kauniita asioita. Hänestä tuntuu, kirjoitti hiin
kerrankin Hookerille, siltä kuin täytyisi hänen tunnustaa telmeensii
itsemurhan, vaan lajien muuttumattmlHmtta, hiin ei enään voi uskoa. Niihin
aikoihin, :io]Join ii,yriäiskirja joutui valmiiksi, oli hänen työhU(!I~eOnSa
siii.liilis~ä jo siksi paljon aineksia, että niistii OlISI tullut aumkm puoli
tusin,w, nidoksia, kunhan va,an tyiin alk.uun k.(~rran tulisi ryhdytyksi. .Ta
kuitenkin nii,yUi vlolii VllS~ kymmenluvun loppupuoliskolla siltii, kuill
h:incl:ii ~I vieläkään olisi varmaa halua saatiaa tiilii, aSl<la, Julklsuutoen.
Niinkin varo v:!, tutkija kuin Lyellkehoitti hiiniii v. 185li jo viimeinkin
tWlmaan ilmoille aarteensa. Lyell, jolm Lamarek'in mielipiteitii, piti
kerras[m,.~n n~itättÖIninii, oli nyt myöhemmin huomannut, otta aSI,~sHa - niin
hämäriiJtä kuin se näyttikin- toinen, t'l.ltavampi ja llerokka<l.lnpi mies
sa,attaiHi tulla hyviink~n tuloksiin, Miksikii hän HiUml vieJii, vitkastelee?
Jonam päivänä saattoi tuo Downin sairas mies, jolla. vain aivot enään oli vat
tervennii, jiittää tämän mamlman - mitä sittcn? .Ta voisihan tap<lhtua, että
jokin toinen äkkiarvaanmtta keksisi saman valintateoriian ja, esittäisi sen
(mnen häntä. Darwin .kuunteli kehoitusta, lupasi ryhtyä työhön, tarkasti
lukemat.tomat
muistiinpanonsa, laittoi suunnitehnan ji1ttiläi~teoks.een, jonka piti kiisiWiii,
kysymystii, ko:-,keV<L ta!dellmen aineisto - vaan vieläkin kului lähes kakSI
vuotta, ennenkuin tyÖ piiiisi vauhtiin.
l'ulipa" sitten, keHäkuu8sa, v. 1858, väliin eräs seikka, joka pakoitti hänet
päättämään nyt tahi ei milloinkaan. Darwinille saapui näet postissa kaukaiselta
111
maankolkalta, Aasiasta Borneon saarelta kirje, ja sen mukana eriis omituinen
käsikirjoitus. Alfred Russel Wallace, eräs nuorempia englantilaisia tutkijoita
ja keräilijöitä J'oka Borneon saarella oli tutkimassa Sunda,saarte.l:
eliii~istöii" lähetti uskotuneen~ ijäkkiiillle ] uonnon tutkI,!alle pIenen
teoksen, johon hiin oli piirtiinyt l~l~utam~a matkan varrella heränneitä
ajatuksiaan. ~arwllun t~h katsastaa tiitä kirjoitusta ja liiheWiä se sItten
Lyelhlle, julkisesti luettavaksi Lontoossa olevan kuuluisan luonnontieteelJisen
seuran »Linnean Socie~ ty'n» koko~ksessa. Darwin lukec -- ja huomaa, että
"'VaJ!ace mvan omintakeisen ajatustvilll kautta oli päässyt lt~onnollisen
valinnan- ja laji~nsynty-teoriian perusaatteItten perille. Tässä kohtalon
kovassa silmänräptiyksessä esiintyy Darwinin koko siveellinen suur:lUs: Hän
tuntee aivan seJvästi, että toinen on mk81ssa .en~en hän~ä julkaista ne ehkä
tärkeimmät ja ennenkmkJna ra,kkmmmat tulokset, joihin hän kahdenkymmenen vuoden
ankaran työn kcstiiessä oli tullut. Hän tietää vielii senkin, ett;"i a,atteen
keksijän etuoikeus kuuluu epäilemättä hänelle itselleen. Vaan hän ei ole
julkaissut vielä riviäkään, ja tälIiikin hetkellä on paillettavaksi kelpacwa
teos aivan alulla. vVallace se.n .sijac:.ll. lä~ettiiä aivan lyhyen, vaan
valmiin ja entYIsestl JulkIsuuteen aijotun käsikirjoituksen. Näin o~~:n ~untui
hänestä siltä, ettii hänen itsensä täytyy V<~lstya. vVallace saakoon ensi sanan,
kii.vi sitten Hllten kävi. »Olisi raukkamaista olla pahoillaan siitä n~,jen
ensimmäisenä joutunut», kirjoittaa Darwin eräässä kirJeessä. Hän mieluummin
tahtoi polttaa kaikki kootut IIluistiinpanot kuin antaa vVallacen hiukkaistakaan
luulla, että hän oman hyödyn takia olisi väärinkäyttänyt hanelle osoitettua
luottamusta. Tällä mielellä
112
lähetti hän käsikirjoituksen LyelliJle. Mutta ennen pitkii,ä kiiruhtavat hilnen
luokseen hänen ystävänsä Lyell ja Hooker ja vaativat tieteen ja totuuden
nimessä, ettii, hän ainakin samalla keri"L<), itsekin julkaisisi teoksensa.
Lyell aikoo lukea Borneosta tulleen kirjoituksen ainoastaan sillä ehdolla, että
samaSS,1 istulllJOsS<1 luetaan myös joku nii,ytekappale Darwinin teoksesta.
Asia oli niin selvä, että Darwinin itsensii,kin täytyi vihdoin myöntäii" ettii
tällainen tosiasiain esiintuominen on kaikkein etuoikeusvaatimuksien
yliipuolella. Hän myöntyy, vaan vastenmielisesti, ikiliinkllin kysymyksessä
olisi jonkunlainen siveellisen tunteen uhraaminen järjen vaatimuksesta.
rl'lI:-Jlzimpa oli toista valoisampcul, ja puhtaampaa, heikuii, tämii,n
harvinaisen miehen koko elälllii,ssii,. Wallaeekin, joka myös oli moitteeton ja
kunnon mies, antoi DarwinilIe asianlaidan kuultuaan tii,yden tllllI1ustuksen
siitä, ettii, hän oli kaikin puolin oikein sekä ajatellut että toiminut.
Kokouksess,1 heinäkuun 1 pii,iviinii, v. 1858 luettiin tuossa Lontoolaisessa
seurassa, Lyellin ja Hookerin läsnäollessa sekii vV,tllaeen kii,sikirjoitus että
Darwinin tekemä lyhyt selonteko hiiJl(m lIlonivuotisista tutkimuksistaan ja
tuloksistaan. Molemmat kirjoitukset ilmestvivät sitten seuran julkaisuun
painettuna. Lyhykii,isiä" kun ne olivat ja, ilman todistuksia, ja tiissii,
muodossa oikeastaan niiyttivät esittäviin vain paljaita todennäköisyyksiä, eivät
ne Sllllrta huomiota aluksi herättii,neet. l~tenkin Wallaeen kirjoitus olisi kai
tavallisissa oloissa jo toisena piiivänii, tullut haudatuksi ja unhotetuksi.
Mutta asi,1a piti kuitenkin vireillä ntrvvinin nimi, tuo omituinen
yhtecnsattumus seki, lopuksi ja ehkä enin lupaus, etti\, lyhyen ajan kuluttua
saatalsiin
113
Darwinilta samaa asiaa koskeva seikkaperäi':' nen teos.
Nyt oli Darwin velvoitettu - maksoi mitä maksoi lähimmässä tulevaisuudessa
toimittamaan todellisen teoksen. Hänen terveytensä oli nyt niin huono, että se
oli saattaa hänet vallan epätoivoon. Ei ollut ajattele-mist,akaan, että hän
vuoden kuluessa ehtisi saada painettavaksi sellaisen moniniteisen
jättiläisteoksen, jollaista hän alkujaan oli suunnitellut. Sekin »kirja», jonka
hän oli luvannut, tuli taasen olemaan jonkunlainen yleiskatsaus, vaikka silti
tärkeimmissä kysymyksissä yksityiskohtiinkin menevä. Kolmetoista kuukautta
kirjoitti Darwin, lyhenteli, lisäili ja rasitti itseään aivan äärimpäänsä
saakka. Suurin vaiva oli hänellä aina saada kirjoituksensa muodollisesti
pyöreiksi ja sujuviksi, vaikka hän tosin, kaikki valmiiksi saatuaan, aina
osoitti olevansa sangen nerokas järjestäjä ja vieläpä usein stilistikin, jonka
kykyä ei liene vähäiseksi arvattava (ainesten taipumattomuus on näet ,1ina
huomioon otettava).
Marraskuussa vuonna 1859 ilmestyi tuo tärkeäarvoinen kirja: Lajien synty
luonnollisen 1:alinnan vaikutuksesta eli sopivain rotujen säilyminen
taistelussa olemassa olon puolesta.
Kaikilta puolin asiaa katsoen täytyy sanoa, että Darwin omista epäröimisistään
huolimatta loistavalla tavalla suoriutui suuresta tehtävästään. Mitä mieltä
tt1hansa oltiinkin siinä lausuttujen aatteitten arvosta, oli kirja kirjana
kuitenkin paraimpia. J<Jsitys on alussa sangen ahdettua ja osoittaa epäilemättä,
että se on tullut liian äkkiä tehdyksi. Ensi sivut ovat peloittaneet useitakin.
Darwin on näet alkulauseessaan siinä määrin syrjäyttänyt kaiken loiston ja
jännittäväisyy-
114
den, että teos - vaikkapa tosin tieteellinon -- S(1a lukijan sentakia
oudoksumaan. Vaan kun kerran on päässyt näiden ensi vaikutuksien ohi, niin on
kuin olisi esirippu äkkiä noussut. Sivu sivulta tuntee lukija yhä varmemmin,
kuinka tekijä lumoavalla johdonmukaisuudella siirtyy seikasta toiseen ja
yksinkertaisista keinoista huolimatta saa aikaan ne vaikutukset, joita
ajattelija todistuksiinsa tarvitsee. Loppupuolella käy teoksen juoni niin
selväpiirteiseksi ja vahvaksi, että tuskimpa mikään maailmankuulu puhuja
saattaisi lukijan mielestä voimakkaammin jotain oikeusasiaa puolustaa.
Luonnollisesti on oppi luonnollisesta valinnasta, kuten nimikin jo osottaa,
teoksen ytimenä. Kun se on selitetty ja lukija todellakin on tullut huomaamaan,
miten luonnollinen kehitys saattaa tapahtuc1, seuraavat kuni kovina moukarin
iskuina ne todistuskappaleet, jotka lukuunottamatta oppi~1 luonnollisesta
valinnasta osottavat hitaan kehityksen todella tapahtuneen. Suurella taidolla
sovitetaan Lyellin geoloogiset mielipiteet, jotka jo silloin olivat ratkaisevan
voiton saaneet, tämän uuden teoriian alalle. "Esitetään, missä järjestyksessä
kasvi- ja ehLinlajit ovat maan päällä esiintyneet, ja joka kohdassa tuntee
lukija, että tälläkin geoloogisella alalla puhuu mestari, joka hallitsee
aineensa tavalla, mikä etsii vertaistaan. Oli helposti arvattavissa, että -
vastoin Lyellin mielipiteitä geologiian kannalta tultiin panemaan p~1inoa
erääseen vasta väitteeseen, johon vielä nykyäänkin Darwinin opin vastustajat
vetoavat. Jos näet luonnollinen kehitys on käynyt siihen tapaan, kuin Darwin
sen esittää: miks'ei sitten muinaisten kasvien ja eläinten kivettymissä tavata
kaikkialla selviä kehitys- ja välimuotoja? Tämä huomautus, sanoo geoloogi
Darwin, olisi kyllä
115
paikailaan, Jos meidän Illllseoissamme todellakin löytyisi jäännökset kaikista
niistä ehLirnistä, jotka ovat mmLn päällä eläneet. 'rässä tapauksessa täytyisi
löytyä kokonaisia sarjoja viLhitellen toisistaan kehittyneitä muotoja, jos
teoriia vaan on oikea. Vaan tämäpä edellytys ei olekaan täytetty. Sukupuuttoon
kuolleista eläimistä ja kasveista tunnemme me vain pienen murto-osan,
ainoastaan ne, jotlm sattumalta ovat säilyneet
Kuva 25. Liskolintu.
116
kivettyminä. Näin ollen On kokoelmissamme kaikkialla suunnattomia aukkoja, ja
sentakia ovat välimuotojen sarjat usein katkonaisia tai puuttuvat kokonaankino
Nykyisiin oloihin katsoen voi tähän lisätä, että Darwinin ajoista tietomme
sukupuuttoon kuolleista lajeista on suuresti laajentunut. Ja kuta enemmän
tietomme on laajentunut, sitä useampia välimuotojakin on löydetty. Solenhofenin
luota Baijerissa on liuskakivestä löydetty sisiliskojen ja lintujen välimuoto,
niinkutsuttu ArchcBopteryx (Liskolintu), eläin, jolla jo oli
höyhenet ja sulilla varustetut lentimet kuten linnuilla, vaan suussa hampaat ja
siipiluiden yläsyrjässä kynnet kuten matelijoilla sekä lisäksi vielä pitkä,
moninikaminen sisiliskon pyrstö. Pohjois-Amerikassa on löydetty järjestään
kaikki ne välimuodot, jotka yhdistävät eräät pienet viisivarpaiset nisäkkäät ja
meidän yksikavioisen hevosemme. Ja samallaisia tapauksia voisi luetella vielä
koko joukon. (Katso kuvia: Lentolisko, Kalalisko, Joutsenlisko ja
Hammasnokkainen lintu). 'roinen ennakolta arvattava vastaväite käsitti
kysymyksen, miksi ei nykyään meidän silmäimme edessä luonnollisen valin-
Kuva 26. Hevosen jalan kehitys
117
nan kautta eläinlajit muutu toisiksi ja muodosta uusia muotoja? Miksi ei
ihmiskunnan historian pitkien vuosisatojenlman kuluessa ole missään kohden
havaittu ainoatakaan tällaista muutosta? Lyhyt vastaus näihin kysymyksiin oli
se, että luonnoJinen kehitys tapahtuu niin vitkalleen, etteivät vuosisadatkaan
voi saada aikaan huomattavia, selvästi esiintyviä muutoksia. Yhä vielä saattoi
huomauttaa, että muutoksien tapahtuessa noin hitaasti maapallon historian
arvioitu aika oli liian lyhyt, jotta niin äärettömän monet välimuodot sen
kestäessä olisivat voineet elää ja kehittyä. 'räss~L taasen Darwin esiintyi
tietorikkaana geoloogina, kun hän ratkaisevasti selitti, että maapallon historia
todellisuudessa käsittää niin pitkän ajan kuin tämä teoriia vaatii ja että
tällainen ääretön ajan pituus on sillä jo tunnustettu, kun hyväksytään Lyellin
mielipiteet maakuoren, maitten, vuorien ja vesien muutoksista. Saman ajan
kuluessa, jolloin Lyellin opin mukaan ilman ja veden hiljaisesta vaikutuksesta
kokonaiset mantereet hävisivät, meret muodostuivat ja vu'oristot hietana ja
sorana mereen sortuivat; saman vuosimiljoonia kestäneen ajan kuluessa saattoi
myöskin lukemattomia kasvi- ja eläinlajia luonnollisen valinnan kautta
muodostua ja kehittyä. Yhtä tarkat ja selvät kuin nämät kirjan geoloogiset
kappaleet, ovat myöskin ne, jotka osottavat kuinka kasvi- ja eläinlajien
nykyinen ja muinainen maantieteellinen leveneminen tuskin muutoin on
selitettävissä kuin juuri tämän valinta-opin avulla. Tällä maantieteellisellä
alalh1 tunnemme hänessä taas tuon entisen Galapagos-saarten eläintieteilijän;
suurelle yleisölle ja oppineillekin olivat molemmat tutkijan kokemukset aivan
uutta ja vaikuttivat siis sitä voimakkaammin. Sitten esitti hän
118
sen merkillisen tosiseikan, että on olemassa tavaton määrä eläimiä, jotka
t~Lysikasvuisina eroavat suuresti toisistaan, vaan varhaisimmassa,
nuoruudessaan, munassa tai emon kohdussa ovn t niin toistensa näköisiä, että
niitä on mahdoton el'oittaa toisistaan. Kuinka suuresti erinkaltaisilta
näyttävätkään täysikasvuinen kana ja täysikasvuinen kilpikonna. Vaan jos aukai-
Kuva 27. Sammakon kehitys. Kuva näyttää kuinka sammakko on aivan kalan muotoinen
ja tapainen ja sitten vähitellen kehittyy keuhkoilla hengittäväksi eläimeksi
semme määrätyllä kehitys asteella olevan lmnan ja kilpikonnan munan, niin näemme
molemmissa pienen olennon, joka ei vielä ole kilpikonna eikä kana, jolla ei ole
p?nssa,ria eikä höyheniä, vaan sen sijaan molemmissa tapauksissa neljä
eväntapaista majaa ja kaulassa kidusaukkojen tapaisia uurteita. Näyttää aivan
siltä, kuin niin hyvin kanalla kuin kilpikonnallakin munassa olisi aluksi
melkein samanlainen kehitysmuoto, jolla epäilemättä on suuresti yhtäläisyyttä
kalan kanssa. Eikö nam ollen hyvin VOlSl joutua seuraavaan johtopäätökseen:
Sekä kilpikonna että lintu
polveutuvat hyvin kaukaa jostain kalanta,paisesta eläimestä eli juuri kalasta,
jc1 joku elämänlaki pakoittaa
Kuva 28. Lentolisko (Pterodactylus)
Kuva 29. Hammasnokkainen lintu (Ichtyomis).
120
vielä nykyäänkin jokaisen k1nan ja jokaisen kilpikonnan varhaisimmassa,
kehitystilassELan tuota lmlantapELista esi-isäi1 ulkomuodossaa,n muistuttamaan?
Olihan selväii, että tässä tapauksessa ei ainoastt1all polveutumisoppi antanut
todennäköistä selitystä mitä ihmeellisimmille, tähän s<:mkka kerrassaan
selittämättömille tosiseikoille, vaan myös toiselta puolen juuri
nämät samat eläinten sikiö elämää koskevat tosiseikat olivat vahvana tukena
uuden teoriian polveutumis- ja sukulaisuusselityksille. Näin liittyi todistukset
toisiinsa, ja vaikka lukija vallan vastahakoisella mielellä olisi kirjaan
ryhtynytkin, niin hän kuitenkin luku luvulta näki uskonsa lajien
muuttumattomuudesta yhä enemmän järkkyväll. Huomasi selvästi, että tässä puhui
mies, joka perusteli väitteensä tosiseikoilla, joka ei mitään liioitellut eikä
salannut ja jonka puhe oli niin voimakasta, että epäilijänkin täytyi tuntea sen
tulev,m totuuutta etsivän sydämmen syvimmästä pohjukast<1.
Darwin oli nyt julkisesti lausunut tunnustuksensa. Ei tarvinnut siis enään
epäillii eikii aprikoida. Kaikki seuraukset tuli vc1in filosoofin tyyneydellä
ottaa vastaan. Lohdutusta oli hänellä lähinnä siinä, että mu utamat hänen
bhei:-;immistä tuttavistaan, niiden .ioukossa, Onnen muita, Lyell, joita hän
itse tieteen
121
'rekijän mun ja huhu, joka kirjan sisällyksestä oli levinnyt, saivat aikaan sen,
että koko painos 1,250 ka.ppaletta myötiin samana päivänä kuin kirja ilmestyi.
'rämä piiivä olikin merkillinen päivä Darwinin elämässä. 'rätä seuraavat
lmksikymuentäkolme vuotta - niinkauvan eli hän vielä kivuista,an huolimatta
saivat värityksensä tämän piiivän maineesta. »Beaglen» mies, joka jo kuuluikin
toiseen sukupolveen, katosi kokonaan: maailman hälinään astui »Lajien synnyn
mies» nuorten, innokasten tiedemiesten johtajana ja sankarina. Silloin syntyi
»Darwinismi», tuo suuri ajatussuunta, joka on vallitsevana vielä nytkin. Sen
eri vaiheita ei aikomuksemme ole esittää. 'rehtävänämme on vain seurata viime
hetkeen saakka sen suuren ajattelijan ja ihmisen elämää, joka tälle
ajatussuunnalle on antanut nimensä.
Kuva 30. Kalalisko (Iktyosaurus).
Kuva 31. Joutsenlisko (Plesiosaurus).
X
OPIN KEHITYS JA KASVITIETEELLISET TUTKIMUKSET.
Darwin oli nyt julkisesti lausunut tunnustuksensa. Ei tarvinnut siis enään
epäillä eikä aprikoida. Kaikki seuraukset tuli vain filosoofin tyyneydellä ottaa
vastaan. Lohdutusta oli hänellä lähinnä siinä, että muutamat hänen läheisimmistä
tuttavistaan, niiden joukossa ennen muita Lyell, joita hän itse tieteen
122
suurmiehinä kunnioitti, olivat ymmärtiineet hänet ennenkuin tuo kauhea kirja
ilmestyi eivätkä siis nyt~ kään häntä pulaan jättäisi. Niin varovainen kuin
Lyell muutoin aina olikin, pysyi hän kuitenkin koko loppuikänsä pääkysymyksissä
epäilemättä D<mvinin puolella. Samoin tekivät usea,t muutkin ystiivii,t. Jot~
kut nuoremmista tutkijoista muuttuivat aiv,1U heti uuden opin kannattajiksi,
kuten esimerkiksi lahjalms, monipuolinen Htlxley. Monessa kohden huomattiin
myöskin, että Darwin oli rohkeasti lausunut. julki sen, mikä oikeastaan
kaikkialla oli jo ikii,ii,nkuin ilmassa. Kirja ei näet puhunut ainoast,wn
valintateoriiasta. Se sovitti, kuten ennemmin on jo mainittu, useamp,tin eri
tieteenhaarojen, kuten embryologiiall (sikiönkehitysopin), vertailevan
anatomiiall ynnii, paliLontologii,tn paraimm,tt ainekset ti1hän elollisen
luonnon kehitysoppiin. Tyyne esti ja yksinkertaisesti esitti se kaikki täti1
seikkaakoskevat todistuskappaleet, jotka Lamarekin ja Cuvierin ajoista saakka
olivat olleet kaikkein tiedossa. Aivan houkuttelevasti näytti se toteen, kuinka
melkein joka alalla yksityisten tosiasi,tin sekasorto oli selvitettävissä
asettamalla tämä uusi ajatustapa poh:iaksi. Uudelle uralle oli systenmtiikkakin
kulkeva, mahdottoman laaja ja varmaankin sangen kiitollinen tvöala oli sent,akia
avautuva monelle nuorelle tutkij~llc, joka uutta uraa kulkemalla ja uutta
luomalla tahtoi sukkeban itselleen kannukset ansaita. Tieteen vanhat pylväät,
joille Darwin itsekin antoi kaiken kunnioituksen, joutuivat aivan suunniltaan
havaitessaml tämän rohkean teoriian, joka kumosi kaikki perityt luulot. ,Ja
suuressa yleisössäkin, ainakin Englannissa, syntyi oikea myrsky, joka aika
,tjottain uuterm puhkesi ilmi seuraavinakin vuosina. Kauvan aikaa sai
123
kirjan tekijä itsekin olla kiihtyneessä mielentilassa. Hiinen kirjeenvaihtonsa
kasvoi aivan suunnattomaksi. Hänen moraalinen suuruutensa vaati häntä torjumaan
julkisissa sanomalehdissä tehtyjä katkeria ja halpamaisia, hyökkäyksiä. Mutta
itse asiasfm ei tässäkään oHut mitäiLn, mikä pitemmän aikaa oli:-,J saattanut
häiritä tämän kunnioitettavan miehen rauhaa. Hän noudatti edelleenkin tuota
entistä, kiusoittavan ankaraa elämäntapaa, joka ei tiennyt seuraelämän
tarjoamista virkistyksistä. ,Ja sillLi aikaa kun hänen kirjansa järisytti
maailmaa, ajatteli tuo aikaisin vanhentunut Downin erakko, että hän nyt oli
julkaissut vasta ensimmäisen, täydennystä kaipaavan teoksensa tästä asiasta.
Pääosat tärkeimmistä todistuslmppaleista olivat vielä esittämätt~i,. Tuota
ensi nidosta täytyi ainakin kahden muun seurata täydennyksenä. Ja niin oli hän
jo ensi vuonna tuon merkillisen päivän jälkeen puuhaamassa uutta, laajaa teosta,
jonka piti olla yhtenä rakennuksen kulmakivenä. Hän alkoi näet v,tlmistella
tuota paksua kaksiniteistä teosta, joka myöhemmin sai nimen: « Kotieläinten ja
vi~jelys7wsvien muunte!evaisuudet». Ollen usein s,Liraloisuuden takia
estettynä, työskenteli hän tämän kirjan valmistuksessa kokonaista kahdeksan
vuotta, juuri fmmall verran kun ennen kirjoitta,essaan »Siimajallmisten
monografiiaa». 'reos ilmestyi v,Lsta vuonrm 18G8. Suurelle yleisölle on tämä
Darwinin ehkä laajin teos sangen vähän tunnettu. Jos jättii,ä huomioon ottamatta
sen loiston, minkä »Lajlon synty»-kirja aina san sen takia, että siinä ihlm
uusia seikkoja esitet~Lä,n, niin h,waitsee lukija, ettii, hänellä tässä uudessa
teoksessa on edessään Darwinillkenties syvin ja perusteellisin, vieliLpä moneen
seikkaan katsoen todellakin suuriarvoisin teos. Teos
124
on kauttaaltaan huolellisesti kokoonpantu- mitään kiirettä pitäen tehtyä, kuten
edellisess'i »Lajien synty»kirjassa, ei missään kohden olo havaittavissa - ja
lukuunottamatta sitä merkitystä mikä kiri. alla on ahtaampaan
polveutumisteoriiaan nähden, on se lisäksi
vielä suuremmoisen tioteilijä ahkeruuden todellakin klassillisena todistuksena
ja on aina edelleenkin oleva yhdeksännentoista vuosisadan bioloogisen
tutkimuksen paraita alkulähteitä. Darwin itsekin piti tii,tii mielellään
pääteoksenaan, vaikka nämätkään kaksi nidettä eivät hänen mielestään
riittii,Jleet vielii oikein tämän rohkean teorii,),U pohjaksi. rriihiin
teokseUIlsa on hän muun ohessa liittänyt jossain mii,ärin teoriiansa
ulkopuolelle menevät ajatuksensa muuntolevaisuuden ja ennenkaikkia
perinnöllisyyden lakien sisimmästä olemuksesta -kysymyksiä, jotka vasta
hiljakkoin ovat jälleen joutuneet pohdinnan alaiseksi ja saaneet aikaan suuria
ja tärkeitä, kaikkiin Darwinin opin jälellä oleviin riidanalaisiin kohtiin
kohdistuvia väittelyjä.
Kuten ennen on jo mainittu, oli Darwin jo useita vuosia sitten joutunut itsekin
tekemään käytännöllisiä kokeiluja tutkiessaan keinotekoisen valinnan
vaikutuksia. Hänen maatilansa rauhallinen yksinäisyys, aineellinen vapans ja
huolettomuus ja sen lisäksi mitä runsain joutoaika tekivät hänestä kuulun
kokeilijan, joka ympäröi itsensä kaikellaisilla kasvi- ja eläinroduilla
voidakseen elävissä olennoissa tehdä suoranaisia havaintoja. Tutkijamme) joka
jo matkansa merkillisten vaiheiden kestäessä oli näyttänyt toteen, ettii hän
oli muutakin kun vaan tavallinen kamaritutkija, kehitti nyt näinä pakosta
rauhallisina 10ppuvuosimLan lahjansa jumi mainitussa suunnassa aivnn
erinomaisiksi. Hänen tvönsä laatu oli oikeastaan sanuen yksin-kertainen.
Vanhoissa ruukuissa ja muissa astioissa
125
hoiteli hän ihmeellisiä kasvejaan, mitå yksinkertaisimJnat työkalut riittivät
hänen tarpeisiinsa; terävä silInä ja mahdollisimman suuri tarkkuus
pikkuseikkojenkin vaarinottamisessa, nepä sen si,iaan olivat aina hänellä
pääasiana. Vaan jos jokin hYvin tärkeä seikka oli kysymyksessä, ymmärsi hän
kyllä hankkia itselleen mitä erinomaisimpia aineksiakin. Ystävät saivat silloin
kirjeellisiä pyyntöjä oikein viljalta ja Kew'in mainio kasvitieteellinen
puutarha sai toimittaa harvinaisimpia kasvejaan hänen pieneen
kasvihuoneeseensa. Nämät kokeilut eivät hyödyttäneet ainoastaan hänen
valinta-teoriiaa koskevia tutkimuksiaan. Ne saattoivat Darwinin myös erään uuden
tieteen, nimittäin kasvitieteen alalle. Me muistamme vielä, kuinka hän ensin
geoloogina ansaitsi tiedemiehen nimen ja kuinka hän sitten eläintieteenkin
alalla saman arvon saavutti. Vielä oli hänen suotu elämänsä parin viimeisen
vuosikymmenen kuluessa hankkia itselleen kuuluisa nimi suurena ja omintakeisena
kasvitieteilijänäkin.
Valmistellessaan kuuskymmenluvulla, jolloin sairaloisuutensa kuukausimääriä
piti häntä erillään säännöllisestä työstä, teostaan kotieläinten ja
viljelyskasvien muuntelevaisuudesta, kyhäsi hän ensimmäisen, pienen
kasvitieteellisen teoksensa. joka oli ollut ikäänkuin hänen lomatyönään tällä
ajalla. Kirja käsitteli »Kämmelrkäknkkicn siitos-, ia hedelmöimissuhteita «.
Luonnon elämän syvimpiä ilmiöitä on se omituinen suhde, joka on olemassa
kukkien ja hyönteisten välillä. Kukkaset houkuttelevat koreilla väreillään,
tuoksullaan ja mesivarastoillaan luokseen hyönteisiä, kuten perhosia, mehiläisiä
ynnä muita. Lennellessään kukasta kukkaan kuljettaa hyönteinen siitepölyä
toisen kukan heteistä toisen emiön lllotille ja saa siten aikaan siitoksen, joka
on välttämätön hodelmöimiselle. Ensi silmäyksellä näyttiiisi
126
siltä kuin tuollainen kuljetus olisi tarpeeton useimmille meidän kukkasistamme,
koska niillä on he teet ja omit samassa kukassa, joten siitepölyn joutuminen
luotiIle voi tapahtua aivan ilman muuta. Mutta elollisessa luonnossa vallitsee
laki, joka, vastustaa tällaista he<1elmöitymistä; on huomattu, että nekin
kasvit, joilla on heteitä ja emiä samassa kukassa, synnyttävi1t terv()itä
jälkeläisiä ainoastaan siinä tapauksessa, etti1 siitepölyn kuljetus on
tapahtunut toisesta saman lajin k ukasta. Ja koska kasvit eivät itse voi
toimittaa tilllaista lmljetusta ja tuulikin useasti olisi hyvin epii.varlll<L
apulainen, niin on kukkien ja hyiinteisten kesken kehittynyt tällainen
omituinen vaihtotoimi 11 ta. Kun hviinteiset etsivät mettä kukista, tarttuIl
niihin siitepiilyä, jota ne sitten kuljettavat toisiin kukkiin saaden siten
aikaan siitoksen. Usein on koko kukan rakennus sangen taidokkaasti muovailtu
hyönteisen käynnin helpoittamiseksi. Nykyään selittäii, jo jokainen vi1hiinkin
kehittynyt opettaja oppilailleen tämän opettavaisen ja samalla hauskan
tosiasian. Mutta oikeastaan on tieto tästä ainoastaan muutamia vuosikymmeniä
vanha, ja pääasiallisesti saamme tässäkin kohden kiittää Darwinia, joka
tutkiessaan valintateoriiaa pääsi ikäänkuin ohimennen tämänkin ihmeellisen
seikan perille. Jo viime vuosisadan lopulla oli tosin eräs suksalainen tutkija
Spmngel huomannut tämän salaisuuden aa,vis-
tamatta l>::uitenkaan sen oikeaa tarkoitusta. Asia oli senjälkeen jo melkein
unhoittunut. Kun Darwin vuonna 1841 tutki niitä lakeja, joita tulee ottaa
huomioon kasveja jalostuttaessa, huomautti hänen vanha suosijansa Brown, että
hänen sopisi sihnäillä kerran Sprengelin pientä teosta. Siitä lähtien pitikin
Darwin seikkaa silmällä ja pian olikin hiin löytänyt asian ytimen,
127
johon saakka Sprengel ei vielä ollut ehtinyt. Nyt, kuusikymmenluvulla käytti hän
hyväkseen lepotuntinsa saa,dakseen nämät ka,svitieteelliset tuumansa vähitellen
päivän valoon. Käsiteltyään ensin äskenmainitussa pikku kirjasessa
kiilmpokkäkukkien (Orchideae) sangen omituisia siitoslehtiä~ kokosi hän
aineksensa isommaksi teokseksi., joka ilmestyi vasta vuonna 1876 nimellä:
»ltse- ja ristisiito1csen vaikutu1cset 1casvikunnassa». S,unana vuonna ilmestyi
toinenkin kasvitieteellinen teos: » Saman kasvilajin erilaisista
kukkamuodoista».
Darwinin kasvitieteelliset ansiot eivät suinkaan jääneet yhden ainoan loistavan
keksinnön varaan. Juuri samoihin aikoihin kuin hi1n sairaloisuutensa takia
pii.ätyönsä ohessa tutki ki1mmekkii. kukkia, alkoi hiin myös tehdä tutkimuksia
ja kokeita kahdella muulla kasvitieteen erikoisalalla. Eräällä terveysmatkalla,
jonka hän teki k()siiJUi, vuonna 1860, herätti hänen erityistä huomiota,tn nuot
somat, :-moperäisellä maalla lmsvavat pienet kihokkilajit (Drosera). Näistä
kasveista oli jo edellisellä vuosisadalla lausuttu sangen omituisia arveluja:
kun hyönteisiä joutuu nii.iden limaisille lehdille ja tarttuu niihin kiinni,
sanottiin näiden kasvien peittävän ne lehtilaidoissa olevilla lutrvoilla' ja
sanmlla eristävän lehdistiiän jotain vatsanesteen tapaisesti vaikuttavmt
nii.ljiiä ja siten käyttävän hyönteisiä ravinnokseen. Mutta tiissäkään kohden ei
kukaan pitkään aikaan ollut tehnyt minkäänlaisia tarkempia havainnoita. Darwin
ryhtyi nyt perinpohjin tutkimaan tiWi asianlaitaa. Hii.n näytti toteen, että
niimät sekä jotkut IllluLtkin kasvit ovat todellak~Il »lihansyöjiä
raatellllmsveja». Nämät tärkeät tutkimukset, jotka samalla olivat
hiimmästyttävänä uutuu-
128
tena, koottiin vnonna 1875 ja ilmestyivitt kirjana nimellä »Hyönteisiä syöviä
!casvia». Keksinlliistä oli Darwinille erityistä iloa, sillä se laaj enti 'li
ikokykyisen luonnon':rajoja. Nähtiinhän nyt, että ainakin muutamat kasvit
taistelussa olemassa olon puolesta esiintyivät aktiivisina - suoranaisesti
ahdistivat toisia olennoita, ja tämä seikka viittasi selvästi kasvien ja
eläinten aJkuperäiseen sul\:ulaislluteen. rrälle samalle alalle johti monessa
suhteessa eräs kolmas kasvitieteellinen
Kuva 31. Kärpäisloukull lehtiä. A lapa avonainen, B ja C lapa suljettu.
(Eräs ulkomaalainen hyönteislaji).
Kuva 32. Kihokin, Drosera rotundifolia, lehti suurennettu.
129
tutkimus, josta hän jo vuonna 1864 oli j ulaissut pienen erikoisteoksen. Sekin
käsitteli sellaisia kasvein elimistössä ilmeneviä aktiivisia, toiminnoita,
joista tähiäl saakk,L ei oltu tehty tiLrkkoja havainnoita, nimittiiin kasvein
liikuntoja. Lukuisia liikuntoilmiiiitii, voi havaita kasvien näöltään
liikkumattonmssa ojossa: alhaisten leväkasvein parveilusolut uiskentelovat
v('(lessii, vapaasti kuni pikku eliLimet; jotkut kukat a,vaavat ja sulkevat
teriönsä aamuin ,iCl, illoin, ko,,]zettae"öa, puri,,tautuvat Mimosan lehdet
iikkiii, kokoon, kiortokasvit kiipcileviit kärhillään pitkin puiden runkoja j.
n. e. Viimeksi mainittuja kasveja tutki Darwin erikoisesti, ja, niin paisui
äsken mainittu pieni kirjanen vuonna 1875 erityiseksi teokseksi nimeltä
»Kiipijäkasvein liikunnot ja elälnäntalJat«. Lopuksi vuonna 1880 ilmestyi
arvokas teos »Kascien liikuntokyky», jonka valmistuk"e~;,S,1 i:jii,kiis
luonnontutl,ija sai tehokasb apua lj'mncis II i III i"el tii poja! taall.
Da,!'winilla oli OIll1i saada niihdii, kaksi poikaansa kasvav,lIl kelpo
lllOllllOntldkijoiksi. :Monon monta vuotta olikin Japsiensakasvatus h~inen
suurimp<1na ]]ojähteenään. Samaten muistelivat nämät lapset myöhemmin lapsuuden
aikaansa onnen aikana, ;jonka muistojen keskustarw, oli i:,ä aiIHL hyvänii,
avuliaana ja, vanhuuden päivinään loppumiLttomasti kunnioitusta Iwriittävällä.
Yhtämittaisetkaan kärsimykset eivät olleet tii!lii,11 SllllreOIl puhtaaseen
sieluun saattaneet katkl'I'II1Jit.a, jonka lapset niin vähäFitii tuntevat.
DarwiIlill pOl'llom,sä muistellaan montC1 pientä juttua, jotkf1 :il'lvii,sti
kuvaavat isän ja lasten suhdetta toisiinsa. 11;l'iiiillii pitivänä oli yksi
lapsista pitänyt asuinhuoneen ,,-;olivalh ankaroita ratsastusharjoituksia,
vaikka lasten "Ii kii:-;kl'1ty varoa sohvan vietereitä. »Lemmy» sanoi
130
vanhus, »tuohan on vasten kaikkia kieltoja». »Silloin lienee parasta, että menet
pois, isä», vastaHi poikanen. Toinen juttu selittää miten lapset kerran pitiviU
neuvottelua saadakseen isänsä houkutelluksi leikkimään heidän kanssaan kesken
töitään. Vihdoin pii,iitti eriiH nelivuotias lahjoa isänsä kuuden peneen
l'a,halla. "Me tiesimme kaikki», lopettaa hänen tyttii,ronHii, tiimiin
kertomuksen, »kuinka pyhänä hänen tyi'I1,lllltillsa oli pidettävä, vaan meistä
tuntui <"ivan mahdoUomalt[L, että kuka<lll voisi ollLl tulematta, klm Iwnan
kuusi penceä oli palkaksi tarjottu». Kun lapHd olivat vielä aivan pieniä, piti
hän tarkkaa, päiviikil'jaa lll'idii,n kehityksestään. Näin Hyntyi joukko
muiHtiinpanoja, :ioill[\ lasten sieluneliLmii,n tutkinlllb;illa on paljoll
ti!'teollistä arvoa. Yksi pojista, George Howard Darwin tuli vii,hiin jälkeen
isän kuoleman tähtitieteen profe:"soriksi Cambridgen yliopistoon, toinen,
nimeltä Francis nimitettiin joita,kin vuosia myöhemmin ka:"vitieteen
professoriksi samaan yliopistoon. Sama Francis on myös kirjoittanut laajimman
teoksen isän elämästä, kolme paksua nidosta, jossa muun muassa on julkaistuna
koko joukko tärkeitä tiedeystäville kirjoitettuja kirjeitä.
rrähän rauhaisaan kotiin, missä hyvä isä iloitsi nähdessään lastensa kehittyvän
ja hil.iaisuwlessa hoiteli merkillisiä kasvejaan, tuntui vuosien kuluessa yhä
kovemmin ne myrskypuw·;1mt, joiLL oppi luonnollisesta kehityksestä oli
herättänyt m,millllassa. rroisaalta imuva iva. toisaalta innokas ihastus.
MIIUa, tiede vei vain sillä aik~),a [lsiaa yhä eteellpii,in, ja kun tätä
ensimmäistä kirjaa vuonna 18G8 seuraHi teos »Muuntelevaisuudesta», voitiin jo
joss,),in suhtoeHHa l"lIU1a Danvinilaisuuden yleis aatteiden voitosta tieteen
monilla erikoisaloilla
131
Ernst Hächel oli Saksassa jo vuonna 1886 yhtynyt taisteluun julkaisemalla
loistavasti mietityn ja kirjoitetun kirjansa »Generelle Morphologie der
organismen«, missä hän nerokkaasti esitti sekä eläin- että kasvitutkijoille,
kuinka Darwinin periaatteiden pohjalla voitiin rakentaa aivan uusi järjestelmä
-vieläpä muutamassa suhteessa muuttaa tähänastista tutkimustapaakin. Tämä
oli merkki siitä, että kaikki bioloogisten tieteiden nuoret, tuoreet,
ennakkoluulottomat voimat innolla yhtyivät uuteen oppiin. Vanhemmista
suurmiehistäkin kääntyivät vuosikymmenen kuluttua monet todistaen siten uuden
Opin raivanneen itselleen tiensä voitokkaammin kuin Darwin oli osannut
odottaakaan. Yksi ja toinen nuoremmista kävi persoonallisesti mestarin puheilla
Downissa, niiden joukossa Häckel, joka alusta pitäen tuli Darwinin hyväksi
ystäväksi ja oli aina tuttavallisessa ajatusvaihdossa hänen kanssaan; viimeisiä
kaukaisilta mailta tulleita ystäväin tervehdyksiä joita Darwin sai vähän ennen
kuolemaansa oli Häckelin Adam-vuorelta Ceylonin saarelta lähettämä sähkösanoma.
Enin tapahtui mielipiteitten vaihto kuitenkin kirjeellisesti. Muuten on ennen
kaikkea ihmeteltävä se pontevuus, jolla tämä sairas vuosikausien kestäessä
tarkasti ja vastasi kaikki ne arvostelut, jotka tulivat hänen teoriiansa osaksi.
Jokaiseen uuteen painokseen (kymmenen vuoden kuluessa ilmestyi kokonaista viisi
painosta) tuli lisäksi laajan puoleinen liite, missä jokainen asiallinen
arvostelu sai melkein kiusallisen tarkan vastauksen. Ankarimpainkin
vastustajain täytyi myöntää, ettei tieteellisessä, väittelyssä vielä oltu nähty
kenenkään osottavan tuollaista, samalla vaatimatonta ja asiallista kohtelua
pahimpiakin arvostelijoitaan kohtaan. Tämän yhdeksännentoista vuosisadan
suurim-
132
pain taistelijain joukkoon luet tavan miehen pitkiimielisyyden, asiallisuuden
ja puolueettomuuden On tii,ytr'yt varmaankin vaikuttaa ylentävästi siihen
moraaliin, jota tieteellisissä asioissa noudatetaan.
rl'ulevat sukupolvet saavat tässä nähdä esikuvan, mikä vuosisatamme taistelun
pauhinasta kohoaa sitä eduJlisemmassa muodossa, kun juuri tähän aika.an
erityisten, todellisten tai luuloteltujen »totuuksien» voitolle saattamiseksi
siveellinen koskemattomuus ja luonteen persoonallinen suuruus sangen usein
kevytmielisesti uhrataan. Kuinka yleviisti Darwin yleensä ajatteli asioista,
käy paraiten selville seuraavista riveistä, jotka hän monien, kuumaveristen
vastustajainsa kanssa käytyjen taistelujen johdost<1 oli kirjoittanut, -
taistellljen, joidenkestiiessii hii,ntä ainakin viimeisen elämänsä
kolmanneksen kuluessa oli persoonallisestikin siihen määrin loukattu, että
sävyisinkin olisi jo sotisoraan pukeutunut. » Minun täytyy», kirjoittaa hän
klmi vanha, hyväntahtoinen filosoofi, »tehdii se havainto, että arvostelijani
ovat minua miltei aina siivosti kohdelleet, lukuunottamatta muutamia
tietopuolisesti sivistymiLttömiii" joiden lauseita ei kannata muistella.
Mielipiteitiini on usein törkeästi vääristelty, katkerasti ahdistettu ja
koetettu tehdä ImureUaviksikin, vaan luulen, että tuo useimmit(1n on tdtty
hyviissii, uskossa. l~n epii,ile lainkaan sitii, et,tii, Illinun t(".itiini
taasen toise1tapuolen on ylistetty onl'llIIlliin kuin ne ansaitsevatkaan. Olen
iloiss<tni ,siitii" dtii, olen voinut välttäii riitaisuuksia, ja tiistii S:Lall
kiitLi,ii, "Yl\Hiii, joka vuosia sitten kun olin julaissut g('oioogisd
tutkimukseni pyy_ tämiUlii pyytiicn varoitti mi 11 ua koskaan riitaan
antautumasta, koslm siitii harvoin on muuta kuin ajan hukkaa ja mielipahaa
seurauks0Ila». Tämä viime lause
133
tietysti kaipaa vähän selitylzsiä. 'Tode11isu udessa pitivät vastustr1jat
huolen siitä, ettei jälkeen ~u?den lH~9 tullut puuttumaan taistelua, johon
DarwHllll vastolll tahtoansi1kin täytyi takertua. Mutta lopputuloksena, oli
kuitenkin se, että Dmwillin ylevyyden takia jokainen riita muuttui vain
r1sialliseksi väittelyksi, joka puolueettoman mielestii, ei koskaa~~ johta~~t
va~avaluontoiseen riitaisu uteen. Mutta mm osaslklll tmstella hän eikä kukaan
muu (ei edes Lyell).
XI
IHMISEN POLVEUTUMINEN.
Va,ikka Darwin olikin varovailHm, iempeii ja viisas, oli hiinen allmmansa um
kuitenkin sellainen, ettii hiin vielii kermn tuli suomstai1n lmatanman öljyii
suuren ta,istelun liekkeihin. Kirjoittaessc1an kirjaansa »Lajien synnystä» oli
hiin varma siitii, että illlnine~lkiIl luonnollisena lajim1 kuului tuohon
suureen elollIsten olen~ tojen .jaksoon. Samojen vrLlintaJr1k~en m~I\{~an 011
ihminenkin jonakin maapaJlonhistorHLll r1JanJaksona muodostullut jostrLin
alemm,lllCL kehitYHc1steeJla olevasta eläinlajistr1. Darwin arvosteli niiitäkin
a8ioit.r1 luon.nontutkijan kats,mtolmnnalta. Mitä hii~len fllo~oofIs.~~n
maailmanka,tsomukseensa tuli, niin olI hiin rmelestaar~ johdomnukr1isesti
kehittynyt siitä ajasta kun hän olI
134
Caml)ridgessii jumaluusollpia,lueskeIemassa. JumaJuusopin ahtaasta,
kahmntotavasta luopuen oli hiin Isiirtynyt yloisempiiiin filosoofiseen,
vaipumatta, k\litenl\:aan mi11oinkaankovin c:yvälle filosoofiReen
mi(·tic:kelyyn. Darwinin kokollaic:kuvc\'an kuuluvaksi on katc:oti,wa,
jonkunlainen 0lltimi:-m1i, jolln hiin kuolemaaw,:a saakka, py:-;yi uskolli:-;ena
- jonkulainen periaattedl il li'1 1 usko Riihen, ottii maailma l·mikesta
llahasta ja taic:illlusta hllolimatta, kiiypi \'iimeistä, onnesta rilmsta
pii,iimärii,ä kohti ja. ottii jalojen henkien ta,ic:klu totuuden ja, oikean
valta,an pääsemiseksi Inaan piiii.llii I'i ole huklman tehty ii työtä. Sinä
vlJOllIla, jona hiiH kirjoitti kirjaansa h\'jion synnystä, tunsi hiin ai van
(\I"ityisesti, ettoi maailma olo mikiiän c:attuman sYllIlyttiimii, vaan että
luollnonlaissaitsesRäiin vallitsee voimn, joka johtaa kaikkea hyvi'Län päin;
veihiin yksin kasvein ja eläinten olemaSi-:ilOlon taistelukin kaikkine
kauhistuksineen pääasiallisesti v,1in kehittyneimpiin, korkeimpiin muotoihin,
jos vaall valint,\'teoriia oli oikea. rriissä mielessä lopetti hän teoksensa,
muutc"milIa sangen sovinnollisilla sanoilla, ja, siten riisti aseet käsistä
moneIta vastustajillta, jotka muutoin tahtoiva,t Danvinin nmaihnassa niiJuiii,
vain paljaan lllllllllU]on ja mielettömyyden valtakllllll;UI. JVllltia tllOkaikki ei estänyt häntä hetkeiikiiiin c:ovittarllHi-:ta ihlllisoellkin
teoriiaansc1 koko sen la<1juudessa. Tiissii, kolldo11 pysyi luonnontutkija
luonnontutkijana j;L luki k lltell Linnckin aikoinaan ihmisen »1cLjiksi», jonlm
oli tii,ytynyt syntyä samalla tavalla kuin muidenkin lajien. Vaan kun tämä
ensimmiiinen kir,ic1 oli vain ikäänkuin teoriian pohjana, ei siinii ollut
tilaa, enemmälle asian i-:elittämiselle: Ihrwin tyytyi siihen, ettii liitti
loppukatsaukseen muiden
135
johtopäätöksien joukkoon seuraavan pienen lauseen: » V aIon säcle on kirkastava
ihmisKunnankin syntyä j[l, vaiheita».
Tuo pieni lause jäi monelt[l, huomaamc1tta. Näin saattoi kuusikymmenluvulla
syntyä sellainen aivan yleinen mveiu, että ihmisen synnyn salaisuuteen Darwin
ei kajoa, vaikka hän mUUll eloUisen luonnon selittää luonnollisella tavalb
kehittäneen. Hänen ystäviensä joukossa oli useite\', jotka eivät ta,htoneet
ottaa tätä viime askelta. WaUa"", jolm samoihin aikoihin hänen kanssaan oli
päässyt v[l,lintateoriian perille, teki tässä erityisen rajan kehitykselle: Hän
esitti sen mielipiteen, että kaikki luonto oli itsestään luonnollisesti
kehittynyt aina inhimillisen kulttuurin cllkamiseen saakka. Silloin - taiteen,
filosoofisen ja matemaattisen ajattelemisen je1 yleensä siis ihmisen
korkeimpain henkisten kykyjen herätessä katkesi tämä yksinkertainen kehitys
kerrass,,,an toisellaisten vc1ikuttimien kauttc\" joiden selitystii Wallace
t;"paili spiritistisissä ilmiöissä. Tälhisot arvdut eiviit Raaneet sijaa
vanhan Darwinin ajatuksissa, j,\, kaikki hiinen näonnäiset epäröimisensä tässä
vaikeassa kohdassa riippuivat vain jonkulaisesta varovaisuudesta: hän tC1htoi
tässäkin kohden esittää ajatuksensa vasta sitten kun hän oli kaikilla
tarpeellisilla aseilla varustettuna. Siihen tarvitsi hän kolmannen teoksen
»Lajien synty" ja " MuuntelevaisU11s» kirjojensa lisäksi. Heti kun tämä
viimemainittu teos oli valmis, ryhtyi hän »ihmiseen». Ihmisen polveutuminen
eläimestä oli jo sillä aikaa ilman hänen alustustaan otettu julkisuudessa
vilkkaan keskustelun alaiseksi ja saanut jo monella taholla kannatustakin.
Häckel oli sen jo vuonna 1866 esittänyt Darwinin opin välttämättömänä
seurauksena. Karl
136
Vogt oli myös asettunut sen puolustajaksi, vaan erityi~ seltä filosoofiselta
katsantokannalta,joka ei ollut viilittömästi asian kanssa yhteydessä.' NiLiNtii
kaikista huolimatta oli yhtäkaikki Detrwinin kirja, kun se kerran ilmestyi,
joka suhteessa vallan omintcLkojllen työ jct kirjoitettu sillä tavalla, kun hän
yksin o::m:-;i kirjoittaa. 'Peos ilmestyi vuonna 1871 ninwllä »llnnisen
poll:ezdnminen ja oppi sukupuolivalJinnasta». Oppi sukupuolivalinnasta, :joka
yksinään käsitti SlIllron osan teoksen kahdesta niteestä, oli jo Danvinin ensi
kirjassa selvästi esitetty. Nyt seurasi vain todistuslmppaleet. Monissa
korkeimmissa eläimissä huomataan saIllan lc1jin koiraksilla ja naaraksilb aivan
omituisia eroavaisuuksia niiden ruumiinrakenull k:-;ossa; :-;ollaisia on
esimerkiksi koinLslmuriin sarvet ja tlsoitlon uroslintujen korea höyhenpuku,
,jotkalllOloJllJllat puuttuvat sc}mojen lajien naaraksilta. Tällaiset
ominaisuudet eivät Darwinin mielestii näyttäneet johtuvan yksi:-;tään
luonnollisesta vcllinnasta. Hän näki niissä seurauksen omituisesta
valikoitsemisesta, joka ammoisista ajoista oli tapahtunut naaraksien takia
taistele vain koiraksion joukossa: naaras sai aina voimakkaimman, erityisillä
puolustusneuvoilla Vc1rtlstetun puolison tahi valitsi itselleen kauneimman,
pulslmviirisimmän useista kiJpaJwsijoista, ja tiimiin menettelytavan takia
lisiisivät voi~ makkaimmin varustetut ja kauuisvii,risimmät koirakset aina
sukuaan, joten niiden Olllj naislIlldet lopulta muuttuivat pysyviksi.
Ihmiseen ja sen luoullolli:-;eon ilmestymiseen näh~ den liittyi kirja
periaatteellisesti tiiydelleen Hiickelin oppiin. Mutta sen ohessa oli siinit
koko joukko lukuja, jotka sisälsivät mitä hauskimpia, osaksi vallan uusia
todistuskappaleita kaikilta niiltä tieteen erikoisaloilta,
137
jotka tässä kysymyksessä olivat huomioon otettavat. Darwin johtui siihen
lopplItulob.;een, että ihminen on todellakin aikoinaan luonnolliston lakien
mulman kehittynyt jostain eläin lajista,. Tätä eläintä ei nykyäiin enaan ole
olemassa, joten sitä siis ei tarvitse etsiä nykyään eläväin apinain :joukosta,
vaikka se ruumiillisten tunnusmerkkiensä puolesta on ollut suuressa
Kuva N:o 33 Kaniinin bikii\itä.
(II cm 8 mm pituinen, III 22 mm p.).
Kuva N:o :34. Ihmisen sikiöitä. (II cm 8 mm pitkä, 4 viikon vanha).
III 21 mm, 8 viikon vanha).
138
määrin nykyistenkin korkeimpa.in a.pinain kaJtainen. Darwin arveli ihmisen
ruumiinrakonnllksen olevan selvänä todistuksena, t~iJle seikalle, sillii. puhu
mattakaan yleisistä rakerlllllspiirteistit on ihmisen rtullTliissa niin
sanottllja nrdimenttäärisi~·l. e1imiii (csim. IUllmngon häntänikamat, umpisuolen
m:·',t.Olnainen lis~ike j. 11. e.), jotka mrlistuttavat ;Llcnuualla. asteella
olovia eliUmiä. Ja embryona (sikiiinii kohdussa) oVi\,tkin sen ori
kehitysmuodot suorastaan alempien elii.inton lmltaisia. l~;),.ih:ellaisiin
muihin eläiIlLiin niihdml pi<1otiiii,n tiill;usm tUllnusmerkkejä sukulaislluden
todistuksella. --- miksikiihän juuri esim. illlnisell rlldimenttii.iiroi Ilii
olisi v;dlan tois~t svyt olemassaoloonsa Darwin koetti yhi\. edclleonkm
nVäyttiiä toteon, ettei mikii.iin illlnison henkisistä taipumnksi~·da, mikiiJi
ne lapsissa tai villi-ihmio;i:-::-:ii. esiintyv~it, ole siti\. laatui\.,
et.ti·L se pakoittaisi .. t(.)k.:nnä~~n eron inhimillisen ja eliiimelli:-:en
hengen vahlla; han oli tässäkin sllhteoss,L llllomanllut motuk:-:ell olevan vain
eri asteissa eiki\. :-:lIinkaan olmIllLksessa,. Nojalltumalh),
maapallonhistorian esittiimiin todistuksii n sa,attCUL pitää varmana, ett~i
ihminen on ilme:-:tynyt nman päälle paljoa myöhelllpällä ctikaml. ~uin. ne
korko.a:llmat nisäkkäiit, joista, teorii,Ln mukaan JhnUSSlrkll 011:-:1
.po~veutunut. Sangen korkl\alla kehityslmnnaHa oleva.ul apinain kivettymiii.
on niid liiydei.i.y vanhoista, maakerroksista, joista oikeita, ihlllisjiittpjU
ei ole lmslzaan löydetty. Jätteitä ihmisell j;r. jonku~l api1~all:mlt:li~:'.~1
eläimen välimuodosta ei lbrwin vomut v1ela. oSlttaa. Mutt;t hän osoitti, ettei
kivettymien joukossa vielä ole tavattu moni;), muitakaan vil.1imuotoja eri
oläinryhmäin välillä, ja kuitonkaan tiihi, puu~etta ei :oinut pitää niin
painavana seikkalla, että tiede yksin sen
. painavana seikkana, etti\. tlOLlo ykSlll sen
takia saattaisi epäillä niiden historiallista yhteyttä. 'l\ulT1ettua, on muuten,
että J)arwininklloleman jii.lkeen Jaavan saarelta on liiydetty osia eriiiistii.
luurangosta, jonka arvelujl'n lindman pitii.isi monessa suhteessa, vasb1,ta
niitii vaatimllksia, joita Darwin oli tälle välimuoclolle a:-:ettanllL
Arveltakoon nyt yksityissnikoista mitii tahansa" tiivtvv J"okaisen kvllä
Invilrr1iiii" etiii, Darwinin kiria on
139
takia saattaisi epäillä niiden historiallista yhteyttä. Tunncttua on muuten,
että Darwinin kuoleman jii.lkemI .Jaavan saarelta on liiydotty osia eriiästä
hmrc1ngORta, jonka arvn1ujml mulma,n pitii,isi monessa suh·teelOsa vastata
niit.ii vaa,timukHia, joita [)anvin oli tii,He välimuodolle asettanut.
Arveltakoon ,.yt yksityiHsnikoista. \IIiti't, ta1taIJRa" täytyy jokaisen kyllii
Illyiintiiä, ottii, Darwinin kirja on älykkiiimpiä ja filosoofi'wsti
arvokkaimpia teoksia, mitä koska,l,ll on kir:joitnttu. Aino oli vcLikAa,
vielii,pä monen mielestii, arve1utt,wal..;in, vaan tässiikin -- ja ehkä vielii,
enemmän kuin muissa Darwinin teoksissc), tuli :-;0 erityisesti lievennetyksi
esitykRen mieHyttäväisyyden kalltta. Esitys oli vaa.ti matonta ja näytti
kaikkialla ikään kllin huomautt.;wan: totuus onnen lmikkia, olkoot seuraukset
mitkii, tahansa; sielujemme jalointa hyväii, se ei koska,Lu voi loukata, sillä
se itse on hyvyydol\ varmimpia pertlsla,keja. Vaan oliha,n :-;elvää, ot.tii,
jUlll'i tiilllii, kirj,\" kut.en nnmm on jo mainittu, oli kaatava öljyä
lieklwihin. Pian hyiikyi Darwinin yli säälittä sellaisia.kin laineita, jot.ka
hii,nti~ tiibiin si),<lkka olivat sääsUi,neet. Nyt oltiin varmoja siitä, että,
tunnettiin hiinen sisimmät ajatuksensa ja nyt oli käytävä taistelua. aina
viimeiseen hengen vetoon sankka. Vuotta myöhemmin ilmestyi jonkulainen lisii,ys
edelliseen kirjaan, hieno tutkimus aineest<1: »Ihmi"en J'a eliiinten tllnteen-
ja mielenilnuwkset». Samoin kuin kn,ikki muukin mitä Darwin kirjoitti sattui
tämäkin kirja keskelle ajan aatevirtauksia jc1 tunki aina sellaisiin piireihin
saakka, mitkä muutoin olivat ahtaammalle Darwinismille joltisenkin vieraita.
Näyttelijät, taidemaalarit sekä muut taideiden harrastajat löysivät tästä koko
140
joukon huvitta.vaa tutkimista, ja toclellalman ei mikään muu Darwinin teos
levinnyt näin iiJzkiii,: ilmestyspäiviinii myytiin koko painos 5,267
kapp'lletta.
XII.
VIIMEISET TOIMET.
Viimemainittujnll kir.iojell ilmestyttyi'L oli viidenkym.menen vuoden
t'illunllitelma melknin kokonaan jo suontettuna. J ,ukemattomat muistiinpanot
olivat Tllllllttuneet valmiiksi kirjasa,Tjaksi, joka Darwinin oli tehnyt niin
kuuluisaksi, ettii. hyvin voi sanoa hänen olev'~Tl tllnnetuimman
IUOLlllolTtutkijaTl yhdeksiinuentoi8ta vuosi8adan jälkipuoliskolT1. Nimi
»Darwin» oli tullut jonkuhiseksi tUlin uss;),]}aksi, se ei ollut voinut jitiidä
häneltii itseltii.iinkiiii,n hUOTllaanmtta.Koko hiinen eliimiin~~ joutui
1ll~()lllion psinueksi ---kuu teot oli niihty, ~le.tt.~l.~l .kysellii, ltc:U
tukijiiii. Kysull.iimpii vielä isäii ja lSOlsaakm. Vanhan Era811lllS Darwinin
teokset kaivettiin kirjastojen piilY8tii pii,i viin valoun. » Lajien synnyTl»
tekijästä oli liikuttavaa niihdä kuinka hänen ~aineensa ku~tasi jo kallV,l,J]
sitten unholaan jäiineen mmen .. Kun sltten eriis Darwinin innoklmit,1
plloltajia, saksalamen Ernst . Kr'ause kirjoitti Erasmus Darwinin el~mäkerran,
sai hän apulaisen itse Darwinista, jonka tOlmesta vuonna 1879 ilmestyi
englanninkielinen kään-
141
n()s t11stii Kmusen teoksesta (Da.rwinin itspnsä tekemillä lisäyksillä
vamsteitulla). 'rämä oli Darwinin viimeisiä töitä. 'roivottiin, ettii tiiJii
oli8i vielä seul'mlllut hänen omatekemii, eliiluiikortamm. Kiisikirjoituksena
olikin olemas8a sell(1ista v,1rtell Suunnitelma, jonk,1 hänen po;kansa 8ittcmuni
1\ Oli joi m ittallut julkisuuteen. Mut1,1 niinelI viimeisot vuotr~IlSa. olivat
8iksi sairaloiset, ettei tuolla.inen vapaasti toimitettava tyii enään voinut
tulla kysymykseell. Hiinellä itselläänl<iiän ei enään ollut rohkeutta ajatell,1
mitiiäll suurempia suunnitelmia,. Hiin ,1rveli kyllä itsekseen, että hänen tuli
työskennellä viime minuuttiin saakka. Mutta minuutit hänestä näyttivät jo
luotuilta. Usein mietti hänen kekseliäs henkensä vielä nytkin keinoja ta,valb
tai toisella antaakseen herätyksiä edistyvälle tieteelle, suoranaiseen työhön ei
hän enään itse saa,ttanut ryhtyii. '\'iihän tarkoitukseen niihden ei mikään
uhraus tuntunut hänestii, liian suurelta,. Ennemmin Oll kerrottu, ottii hiin
oli varakas mies. Nyt olivat hänen kirjansa, elltisen lisäksi näinä
pminakymmenenä viime vuotena tuoneet suuria summia t(l,1oon. 'rätä tieteellisen
työn lU1utta saatua omaisuutta, piti hiin odottmmdtomana, hänelle itselleen j'1
perheelleen tarpeettommmlahjana, jonka kokonaisuudessaan tuli jiilleen joutua
tieteen hyvälzsi. Moneen tieteelliseen yritykseen oli hän jo jakanut (I,pua
tästä a,arteestaa,n. Nyt vanhulltellfm päivinä määräsi hän koko jälelle jääneen
melkoisen sumnmn erästä vastni8ille tutkimuksille sangen hyiidyllistä teosta
varten. Hänen varoillaan oli Kew'in lmsvitieteellisen puutarhan puolest'1
laitetc.. ta,va suuri luettelo kaikista tunnetuist,1 kasvien nimist~i. Hän, joka
niin myöhään, eläm~insä loppuaikoina oli työskennellyt kasvitieteilijiinä, oli
hyvin usein lmiv;1nnut
142
tii1Jaista luetteloa. NimelJii, »Nomencbtor botanicus IJarwininnus» ilmestyikin
se hiinen kuolemansa jälkeen. Lähettäessään tii,män yksityisen lahjaksi sangen
suuriarvoisan summan professori Judrl'ille Kewiin, kirjoitti hiin sen mukmm
sa,ngen kuvaavan kirje!mii,n, jossa hän ilmoitti tahtovrwsa omistaa, kaikki
säästiinsii, geologiialle ja hiologiialle kiitokseksi siitii" (~ttii nämii,t
luonnontieteet olivat tuottaneet hii,nelle niin paljon iloa ja maillPtta ja ollQ(~t hänen lohdutuksenaan hii,nen todella.kin »tuskallisessa olossaan».
Hänen pitkii,n työkautensa viimeinen omintakeinen tyi) oli pieni
erikoiskirjoitus; »Ruokamullan muodostuminen kastematqjen vaikutuksesta>',
(1881). Pohjaltaan oli tämäkin aivan klassillinen teos. Hii,mmi'Lstyen niikiviit
ystävitt, mitä tii,mii,n väsymii,ttömii,n vanhan ajattelijan ja
lmvainnontekijiin selvä järki saattoi tehdii, yksinkertaisimmastakin asiasta.
Kirjasessa esitettiin kaikkein nii,htii,vii,nä oleva, va,an kumminkin
tuntematon kuva luonnon su uresta taloudesta: kuinka kastem,Ldot nmanpintaa
muokkaavat ja muoclostavat, rakennuksia vajottavnt ja peiWi,viLt, ja kuinka
näillä alinomaan kaivavilla pikku eläimillä on suuret v,Likutuksensa maan
päällii tapahtuviin vaiheisiin, samaten kuin rapautumisellakin, :joka hyvin
vitkaan kiveä kuluttaa, vaan kumminkin lopuksi vuoret tasottaa, ja manteret
meren syvyyteen vajoittaa. VieJii, kerran niihtiin tiiIla.isessa viattomassa
pikku teoksessa selviinii, ja kirkkaana se metoodi, jolla, tii,mä mies
lopullisesti oli järkyttii,nyt koko maailman katsantokantaa, ~ menettelytapa,
joka liitti pientä pieneon, kasasi viiitteensä tueksi paksun teoksen jrL
vuosikausia kaivaen kuni kastemato Ilwata, vihdoin hautasi syvyyteen vanhoja
pylvässaleja ja mosaikkipermmltoja j,L niiden
143
sijalle tasoitti uuden rakeDllllspailm,n ylevämmille rakennuksille.
rriimii, oli viimeinen pii,iYiinlmjahdus hänen taivaallaan. Aivan kuin ihmeen
kautta oli hänen elämänsä, heikko liekki yhä vaan pysynyt vi roill ä. rrärkoin hongen työ oli jo loppuun suoritettu. Ja nyt eri1änä keväisenä
päivänä sammui jäleUe jäi1nyt olon kipinä kokonaan. Entinen kipu, mikä ei
koskaan ollut poistunut, vaan kylE1 ajottain taittunut rautaisen tahdon
lmhlitsemana, yltyi nyt tavallista kovemmaksi, ja silloin tuli loppu. Mitään
muuta pi ku ululJ ut hilllen hu nliltaan tämän viime kohtauksen aikana kuin
sanat: »En pelkää kuolenm<L lnisilllman». Hän kuoli huhtikuun 19 pä,ivänä
vuonlla 1882. Hautaj<1iset muodostuivat suureksilmnsallisoksi j uhlallisuudelmi.
N eljä. kuuluisaa luonnolltutkij<1<1 oli lmntajilla: JIux;ley, IIooker, LulJbock ja Wallace, niiden lisäksi jumaluusoppinut Farnlr, AT.f}yZZin ja
Devonshinn herttuat sekä Amerikan lähetti Lowell. Surusaatossa kulkivat
Suur-Britannian kaikkein tieteellisten sCllmin edustajat, hallitukHon ja Lontoon
kaupungin kOl'keimmat viranOlrmiset, Sabmn, ]tanskan ja Italian bhetystöt.
'vVestminster-Abbeyihin, li1helle lsak Newtonin hautaa, oli hi1nelle leposija,
valmistettu.
Tällainen olämä ei kaipaa bajempin, selityksiä.
Suurten ajattelijain lmuclalIa muistaa, nöyrämielinen ihminen ehkä pamiten
.iUlll'i inhimillisen ajatuksen pu utteellisuutta, niitä 1 ohd uUomia
vaikellksia, joiden ala,isena sen hitaasti ,1skel a,skeleelta ti1ytyy tunkeutua
eteenpäin, Hitä suunnatonta, työtä, jota, tarvitaan pienen hiukkaisenkaan
vierittämiseksi totuuden, tiedon Ja korkeamlll<m maailmankatsomuksen
rakennuspaikalle. Vuosituhansien kuluttua on kaikki se, minkä Danvinkin
144
sai aikaan, vaan tuollaiseen pieneen hiuklms(WII VNraUava" Mutta näitä
ajatuksia lukuunotLLIlla1t,I, eI koko Darwinin elämässä ole mitään, jota
1<t,rvilsisi peitellä, selitellti tai kaunistella. Ikäänkuin inhimillis('11
tuntemisen ja ajattelemisen ytimenä kohoaa ihmiC:YY<!PII sisimmästä usko,
että
jokaisen ihmisen arvon määrää kaksi asia,a: totuus ja rakkaus. NykyLiän on
niiden ääni jo voimakas, jotka pitävät Darwinia yhtPlli't totuuden suurmiehistä,. Mutta on hyvä, jos ihminAn tapahtuI1min vaihteessa on kahdelta
tahoin turvattun<t. Ken tämän miehen elämä,ä tarkastaa, se huomaa, että,
rakkaus sam1n la,ajimmassa merkityksessä, oli pohjam1 ja, taustana kaikissa
hänen vaiheissaan. TÄ'tn ei ollut mikään helisevä va,ski eikä, kilisevä
kulkunon, v<tikka tosin hänen oppinsa usoin pasuunan ääni kaikui yli ajan
aaltojen.
Meidän kullttuurimme ei riipu yhdestä, tuollaisesta
miehesth, vaan useampain yhteistyöstä. Vuosisaua,n monien ja monenlaisten
tiedemiesten keskuudesta loista,vat ne valona, joka saa meidän uskomaan, että,
kulttuuri todellakin yhä menoe eteenpäin. Jos vielä kerran muistelemme
Darwinin elämää kokonaisuudessaan, lliin näyttäi't siinä, ehkä
ihmeellisimmältä hyvän ja sopllsointuisuuden erinomainen johdomnu kaisulls, joka
niin johti hä,ntä ailla, hyvää,ll ja oikeaan, ettei hänen lllOllteessmln voi
huomata miti'tän heikkoutta tai tahran. .Ja kuitenkaan ei ti'!'ss2i ilmene
mitään ihmeellisempiiä, kuin se tosiasi<l" että ti~naisessa eläJnässä
lzohtaa meitä jhminell tyypillisessä" tervpcssä, JIlUo(tossaan, ihminen, jota
hyvä ja oikea hallitsevat luonnonlaJden;jiLrkähtä,mättömyydellä. Näin on tä.lllä mies keskon nuoruuden hap<J,I'oimisia etsinyt oikea,!' uraansa, niin
on hä,n ympäri nmata kiorwllyt
144
vallinkuivajamL tieteon etäisimmissä etu vartioissa, niin on hän yli
neljäkymmentä vlloHa nurisematta kärsinyt ruumiillisia tuskia ja
itsonsiU,ioltä,misell vaikeuksia, niin on hän sekä maineen o1tii, rald1,\11
pä,ivid samalla tyyneydellä, vastcLall ottallut, Iläll on häli llIyrskyism
opin maailmaan heiHiillyt ja kllitll11kin i1:H' pysynyt tosi rauhan miehen ii
,lilla välIlI' päiväällSä, saakka.
On kuin tap:lllstl'n ja vä.ilwidl'll Ilyi"lrillä,stä, k:\ikuisi aina lausn,
jonka liii,1I itsl\ Vil,llltall,\ oli muistiin kirjoittanut: »Näll IIsoill
kuill olml huolllallllld" oHii, olen erehtYllyt tahi 0(,1,:(, tyi"llÄ Oli ollut
vaillill<l,ista, ja kun minua on ylonkatseeU isesti arvosteltu tahi ylenmäärin
kiitetty, niin eWi mieleni on tullut alakuloiseksi, on minun suurimprLDu
lohdutuksenani aina ollut sata, kerta,a itselleni toistaa: »Olen ponnistanut
viime voimani jc1 tehnyt työtä niin hyvin kuin olen voinut, eikä kukaa,n
ihminen voi tehdä sen enempää.»,
http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1603