Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyfs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

SUURTEN MIESTEN ELMÄKERTOJA No 4

VANAMON KIRJOJA No 5

CHARLES DARWIN - ELÄMÄKERRALLINEN KUVAUS

ELÄMÄKERTA - AUTOBIOGRAPHY

Kirjoittanut Wilhelm Bölsche

Saksalaisesta alkuteoksesta suomentanut Iivari Leiviskä

Useilla kuvilla varustettu

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava 1900

Skandeeraamassa Pauli Ojala
 

http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1854


1
Lontoon läheisyydessä on pieni, yksinäinen kylä nimeltä Down. Tämä kylä on siksi etäällä maaseu­dulla, ettei maailmankaupungin hälinä kuulu sinne, vaan kuitenkin siksi lähellä, että väliin savupilvet Lontoon tuhansista savupiipuista taivaanrannan himmentävät. Kylä on ylätasangolla, jota ympäröi viljelömaat sekä rinteellä siellä täällä olevat pienet metsiköt. Maisema on muuten tavallinen englantilainen maisema liitu-aikakauden kivilajineen ja jyrkkine värivivahduksineen: sinipunervia kanervia, kullankeltaisia genistoja, tumman vihreitä vanhoja tammia, siellä täällä leveitä maanteitä ja mutkaisia, kivisiä polkuja - seutu ei ole erityisen kaunista, vaan rauhaisan ja kodikkaan näköistä ja on varmaankin sopiva asuntopaikka vaatimattomalle tiedemiehelle, joka tahtoo elää yksinomaan työtään varten ja samalla raitista ilmaa nauttia. Syrjässä, hieman erilläkin kylästä on soma maatalo, muodoltaan vähän epäsäännöllinen, kuten ainakin sellainen talo, joka alkuaan on ollut pimeänpuoleinen, vaan jota aikojen kuluessa on korjailtu ja lisärakennuksilla

2
isonnettu. Päärakennuksen etupuoli on melkein kokonaan reheväin kiertokasvien peitossa, ympärillä humisevat kauniit, varjoisat jalavat, ja jokainen oksa, jokainen köynnös näyttää kuni puhuvan siitä, millaisella rakkaudella niitä huolellinen käsi on neljänkymmenen vuoden kuluessa hoitanut ja tämän, ennen kuivan paikan kokonaan toisellaiseksi muuttanut.
Tämän varjoisan katoksen alla istui eräänä iltana muutamia vilkkaita miehiä syventyneenä tieteelliseen keskusteluun. Seuran päähenkilönä, oli eräs vanha herra, pitkä, mutta hieman vanhuudenkumara otsa oli korkea ja tuuheat kulmakarvat varjostivat teräviä vaan samalla ystävällisäi silmiä, tuuhea, iso parta oli hopeanvalkoinen. Kaikki kasvojen juonteet osoittivat voimaa, siveellistä puhtautta ja suuruutta, vaan myös samalla kärsimyksiä, jotka niihin olivat vakonsa jättäneet. Puhelun kestäessä oli jouduttu pitemmänpuoleiseen väittelyyn, johon vanhus nuoruuden innolla otti osaa. Tässä piirissä oltiin sitä mieltä, että, näkyvän maailman kaikki kappaleet ja olijot, ihminenkin niihin luettuna, ovat luonnollisella tavalla kehittyneet - tuon suuren, ikuisen maailmanjärjestyksen mukaan, jota me nimitämme »luonnonlaiksi» ja joka näyttää vallitsevan niinhyvin etäisimpiä avaruuden tähtiä kuin maan päällä tapahtuvia pienimpiäkin olonilmauksia. Tuollaisen selityksen yksityiskohdissa oli vielä paljon epäselvää ja vaikeaa, ja mielipiteet olivatkin sentakia monenlaiset. Puhe kosketteli erityisten mielteiden ja mielialojen luonnollista kehitystä. Eräs nuoremmista vieraista puolusti jotain mielipidettä, joka talon vanhan herran mielestä ei tuntunut täysin todistetulta. Ja kun vanhus otti osaa tuollaiseen väittelyyn, esitti hän aina tavattoman paljon omia kokemuksiaan. Nuoruu-

3
dessaan oli hän vaeltanut läpi vieraitten maanosien; koko maanpallo, sen voi melkein sanoa, oli selvinä kuvina hänen silmäinsä edessä. Tälläkin kertaa mainitsi hän omia kokemuksiaan. Väittely koski erästä tunnetta, jonka jokainen on tuntenut ja joka on ihmisille aivan omituinen: huomatessamme jotain kaunista, vaan samalla suurta ja valtavaa, ehkäpä kauhistuttavaakin, valtaa tällainen outo tunne meidät kuten esimerkiksi katsellessamme aukeaa merta, lumipeittoista tunturia tahi suunnattoman suurta muinaisrakennusta, pyramiidia tahi pylvästemppeliä. Löytyy ihmisiä, joissa tämä tunne on niin valtava, että he kyyneliin puhkeavat. Varmaankin on ihminen jo ammoisista ajoista juuri tällaisten tunteiden valtaamana joutunut syvällisesti ajattelemaan maailmasta ja tuntemaan itsensä riippuvuiseksi korkeammista, salaperäisistä valloista. Esitttäessään nuorelle ystävälleen vastaväitteitään, alkoi vanha herra kertoa, missä tilaisuudessa tämä tunne oli hänen vaellusvuosinaan hänet itsensä kaikkein voimakkaimmin vallannut. Etelä-Amerikassa jollain Cordillerivuorten huipulla, josta oli ollut mahtava näköala äärettömään kaukaisuuteen yli jylhän vuoriseudun, oli se tapahtunut. Pian sen jälkeen loppui keskustelu, kuten tavallisesti intelligenttien, totuutta etsiväin henkilöiden kesken, vaikka täydelliseen lopputulokseen väittelyssä ei tultukaan. Vanha isäntä eroaa vieraistaan, koska hänen levollepanoaikansa lähestyy. Ankaran ruumiillisen kipunsa takia säännölliseen terveytensä hoitoon pakotettuna ei hän tänäänkään voi tehdä poikkeusta. Nuoremmat jäävät sen sijaan vielä tupakkahuoneeseen puhelemaan, ja aika kuluu: keskiyö on jo alulla. Silloin aukenee ovi yhtäkkiä ja yönuttuun ja tohveleihin

4
pukeutuneena, ilmestyy vanha herra vielä huoneeseen. Hän ei ollut saanut unta. Levotonna vuoteellaan viruessaan oli eilisiltanen keskustelu kierrellyt hänen mielessään. Silloin oli hän äkkiä huomannut, että hän eilen tosin aivan tahtomattaan, vaan kuitenkin kuulostessaan vastustajansa mielipiteitä oli lausunut jotain, joka lähemmin asiaa ajatellen ei pitänytkään paikkaansa. Tuo valtava ihmettelyn ja lämmön tunne, josta illalla oli puhe, ei voimakkaimmin ollutkaan täyttänyt hänen mieltänsä Cordillerein huipulla, vaan Brasilian aarniometsissä, kuten hän nyt aivan selvästi muistaa. Tämä seikka ei ollut antanut hänelle lepoa, ja siksi hän tahtoi sen nyt ilmoittaa, ettei hänen vastaväittelijänsä tahi muutkaan läsnäolevista jäisi väärään käsitykseen tästä asiasta.

Tuo vanha, raihnainen mies, jonka totuuden ilmi tuominen näinkin vähäpätöisessä asiassa oli ajanut yövuoteeltaan - hän oli Charles Darwin. Tämä pieni tapaus, joka jälestäpäin on liikuttavana muistona säilynyt läsnäolleiden mielissä, kuvaa koko hänen elämänsä, koko hänen työnsä: elämän, joka oli lakkaamatonta velvollisuuden täyttämistä totuutta kohtaan.

Harmajiksi olivat jo käyneet hänen hapsensa ja kivut ja kärsimykset olivat tämän entisen maailman­matkustajan ahtanut pienen kylän etäisimpään soppeen, - kun Darwinin nimi yhtäläisesti kaikui kaikkein huulilla. Tuosta pienestä köynnöskasvein ympäröimästä, kodista läksi silloin kirja maailmale - kulki siellä läpi myrsky, vaati kuuluviin mielipiteet ja kuumenti mielet, sai toisin paikoin suuren suosion ja toisin paikoin syrjään sysättiin. Se oli kirja, jommoisia koko yhdeksännellätoista vuosisadalla on ollut vain aniharvoja

5
Darwin oli luonnontutkija aina, nuoruudestaan saakka, ja ahtaimmissa oppineitten piireissä oli häntä jo pitkän aikaa pidetty paraimpina. Tämä kirja oli myös luonnontieteellinen. Se kertoeli eläimistä ja kasveista, ei kuitenkaan tavallisen oppikirjan tavalla, joka erityisen systeemin mukaan niitä tarkastelee, tahi sellaisen erikoisteoksen tavalla, joka tarkoin selittää jonkun erityisen kasvi- tai eläinryhmän rakennusta ja elämää, vaan se kuvaili yleisin piirtein koko maapallon eläin- ja kasvikuntaa sellaisena kuin se nykyään on silmiemme edessä ja samalla nykyään huomattavain tosiseikkojen nojalla teki muutamia tärkeitä johtopäätöksiä eläin- ja kasvikunnan historiasta. Nämät tulokset olivat silloin kun tämä kirja vuonna 1859 ilmestyi, melkein kaikille silloisille luonnontutkijoille vallan oudot ja uudet.

Oli tosin silloinkin jo pitkiä aikoja tiedetty, että maapallon eläimillä ja kasveilla on oma historiansa, mutta tämä historia käsitettiin toisella tavalla. Maapallo on sangen vanha. Pitkän pitkäin ajanjaksojen kuluessa on sen pinta ollut suurien muutoksien alaisena. Missä nykyään vuoret pilviin kohoavat, siellä muinoin on ollut tasankoja, missä nykyään hedelmälliset peltomaat sijaitsevat, siellä muinoin siinti laaja järvi tahi mahtava valta meri laineitaan läiskytteli. Tämän kaiken kertovat meille kivikerrostumat ja tuhannet jäljet itse maan kuoressa ja Geologiia (maapallon historiaa käsittelevä tiede) on koonnut nämä eri nähtävät merkit ja niiden avulla muodostanut yksijaksoisen historiallisen kertomuksen, josta me ainakin yleisin piirtein näemme maallpinnan muutokset ja vaiheet yhtä selvästi kuin ihmiskunnan historiasta eri kansojen, valtakuntien ja inhimillisten sivistyslaitosten

6
muutokset. Samaten kuin nämä maapallon historian kuluessa samallakin seudulla vuoret ja laaksot, maat ja vedet ovat vaihdelleet; samaten myös kasvit ja eläimet ovat eri aikoina olleet erilaisia. Kiveksi kovettuneista mutakerroksista löydetään vielä näinäkin päivinä ikivanhoina aikoina eläneiden sangen kummallisten eläinten ja oudonnäköisten kasvien kivettyneitä jäännöksiä. Niin on esimerkiksi keski-Europan vesissä muinoin elänyt matelijain ryhmään kuuluvia, mahdottoman suuria evin varustettuja eläinhirviöitä joita tiede on nimittänyt nimellä »iktyosaurus». Toisina aikoina on samoilla seuduilla tavallisten lehti- ja muiden puiden sijasta torninkorkuisia, saniais- ja kortemetsiä rehoittanut. Ja vielä on ollut sellainenkin aika, jolloin keski- ja etelä-Saksassa on palmumetsissä kuljeskellut useita eri lajia elefantteja, joita ei enään tavata. Toiselta puolen taasen useimmat nykyään elävistä kasvi- ja eläinlajeista ovat täydellisesti puuttuneet maapallon varhaisempina ajanjaksoina.


Tämä kaikki tiettiin jotensakin hyvin jo ennen Darwininkin aikoja. Mutta aina vuoteen 1850 saakka oli erästä kasvien ja eläinten historiaa koskevaa perusajatusta pidetty ehdottomasti varmana.
Maapallon historiaa voi aivan hyvin, kuten ennen jo on mainittu, verrata ihmiskunnan historiaan. Se muodostaakin oikeastaan taaksepäin mennen jatkon meidän historiaamme: se opettaa meille, mitä maan päällä on tapahtunut ennen sitä aikaa, kun ihminen alkoi täällä elellä ja »tehdä historiaa». Kun me nyt tarkastamme ihmiskunnan historiaa, sen eri ajanjaksoja, historian takaisia aikoja. sekä vanhaa, keski- ja uutta aikaa, niin huomaamme siinä lakkaamatonta vaihtelua. Vuosisatojen vieriessä esiintyy uusia kan-

7
soja, muodostuu lujia valtioita, syntyy yhteiskunnallisia muotoja ja määrättyjä, vallitsevia lakeja, jonkun ajan kuluttua muuttuu kuva taaskin: kansat siirtyvät toisten tieltä, valtiot häviävät, kaikki järjestys, niin lujalta kuin se on näyttänytkin, on kumottu, kunnes taasen jonkun ajan kuluttua olot uudelleen järjestyvät väliin parempaan, väliin myöskin huonompaan muotoon pukeutuneena. Kukaan ei epäile, että näissä muutoksissa ilmenee luonnollinen kehitys. Osa ennen olleesta aina kerrassaan katoaakin. Vaan jälelle jäänyt elinvoimainen osa lukeutuu uusiin muo­toihin kehittyen edelleen. Jonakin päivänä näemme historiassa. jonkun suuren poliitillisen jättiläislaitoksen, kuten esim. Rooman keisarikunnan kerrassaan hajoavan. Vuosisatoja myöhemmin tapaamme samalla paikalla uusia itseensä sulkeutuneita pikkuvaltoja. Kukaan ei luule, että jonakin päivänä vanha Rooman valta on yhtäkkiä maan päältä temmattu ja että sen sijaan tyhjästä on syntynyt joukko pikkuvaltoja. Tiedetään hyvinkin varmaan, että tässä on tapahtunut jatkuva kehitys ja että vanha on hitaasti ja vähitellen uudeksi muuttunut. Kenellekään ei johdu mieleen selittää minkään muun kuin hitaan luonnollisen kehityksen synnyttämäksi sitä silmiinpistävää kielen muutosta, joka näin ollen on tapahtunut. Näin vähitellen muuttumalla ovat niinkutsutut romaaniset kielet, Italian, Espanjan ja Ranskan kielet, rahvaan latinasta muodostuneet. Tämä on yhtä vähän epäiltävissä kuin sekin, että Saksanmaan riitaisista pikkuvalloista yhdeksännentoista vuosisadan toisella puoliskolla nykyinen yksimielinen Saksan valtakunta on aivan luonnollisella tavalla kehittynyt.

8
Eipä näin ollen olisi ollenkaan ihmeellistä, jos tämä jatkuvan kehityksen ajatus olisi sovellettu niihin maapallon historiankin vaiheisiin, joissa huomataan tuollaisia silmiinpistäviä muutoksia, ennen kaikkia siis eläin- ja kasvikunnan merkilliseen vaihtelevaisuuteen. Jos ennen maan päällä eli muunlaisia eläimiä ja kasvia kuin nykyjään, miksi ei tämä seikka olisi selitettävissä siten, että nykyiset muodot ovat yksinkertaisesti vain kehittyneet entisistä? Osa on voinut kyllä aikojen kuluessa kuolla sukupuuttoon. Vaan enemmistö on vähitellen muuttunut ja sen takia saanut aikaan erilaisen kuvan. Mutta tähän olivat luonnontutkijat vuoteen 1859 saakka, panneet vastalauseensa. Tuollainen muutos, sanottiin silloin, on kenassaan mahdoton. Sillä on vallan mahdotonta ja on aina ollut mahdo­tonta, että joku eläin- tai kasvilaji olisi muuttunut toiseksi. Sarvikuono synnyttää aina sarvikuonoja, ja tammen siemenestä tulee aina tammi. . Maapallon his­toriassa on ollut ajanjakso, jolloin luurankoisista eläi­mistä on elänyt ainoastaan kaloja, sammakkoeläimiä ja matelijoita, vaan ei yhtään lintua eikä imettäväistä. Silloinhan piti tämän SUUllnan mukaan ajatella, että joku matelija esim. sisilisko oli muuttunut varpuseksi tahi ketuksi. Tuo näytti niin hullulta, ettei sille .voi­nut muuta kuin nauraa.. Aivan toisella tavalla uskot­tiin asia,in tapahtuneen. Koska nyt kerran lajit eivät voi muuttua toisiksi ja kumminkin kasvi- ja eläin­kunnan vaihteluja on eri ajanjaksoina tapahtunut, niin ei ole jälellä, niin arveltiin, mitään muuta selitysti.i., kuin se, että aika ajottain maan päällä on tapahtunut täydellinen kasvien ja eläinten häviäminen ja heti sen jälkeen toisten, osittain tai kolwnaan edellisisti:i. eroa­vain kasvien ja eläinten »uudestaan syntyminen».

9
Tämän uudestaan syntymisen laatua ja luontoa ei tieteellisE'sti oltu yritettykään selittää. Vuoteen 1859 oli tämä kaikkien luonnontieteen päätutkijain ja ete­vimpäin harrastajain ajatuksena. Silloin ilmestyi Dar­winin kirja.
Kirjassa oli kolme ydin kohtaa. Ensiksikin: väite lajien muuttumattomuudesta on väärä. Jokainen laji voi vallin hyvin jonkun määrätyn ajanjakson kuluessa mtiuttua toiseksi. 'roiseksi: tuollaisen lajien muutoksen täytyy tapahtua erityisten ehtojen vallitessa. Näitä ehtoja koetti Darwin seikkaperäisesti esittää näyttäen toteen, kuinka näöltään pysyvimmätkin lajit alinomaa pieniä poikkeuksia, pieniä muunnoksia synnyttäyät, ja kuinka eläinten ja kasvieil »taistelussa olemassa olonsa puolesta» muutamat näistä muunnoksista edullisina säi­lyvät ja jatkuvat, kunnes vihdoin tälla,isesta vähäpä­töisestä. muunnoksesta tulee aivan uusi laji. Tämän paikan todistamisessa olivat yksityiskohdat sangen vaikeita, vaan kuitenkin tapahtui todistaminen erin,... omaisen jäl'kiperäisesti ja, selvästi sekä osoitti samalla erityistä, bajaa tietoa. Darwin nimitti lajim uutoksen prin­siippiä. »luonnollisen valinmtn» prinsiipiksi, nimi, joka pian tuli kaikkialla tunnetuksi. Kolmas kohta, jonka Darw in esitti kirjassaan j~L joka oikeastaa,n oli tärkein näistä kaikista, kuului 11äin: eläin- ja kasvilajit ovat maapallon historian a,janjaksojen vieriessä todella muut­tuneet, alinomaa on eri lajeista kehittynyt uusia; jat­kun kehitys kaikilla elollisen elämän aloilla on tapah­tunut maailman alusta aina nykyisiin ptliviin saakka. Muuttuminen ei tietysti ole tapahtunut niin äkkiä, että esimerkiksi jostain sisi! iskosta suoraan olisi tullut var- . pUllen. Vaan muutamat matelijat,. joihin sisiliskokin kuuluu, ovat vähitellen muuttuneet toisiksi siten, että

10
aina on tullut lisää joku uusi tunnusmerkki samaan suuntaan, kunnes vihdoin näistä matelijoiden ja lin­tujen väli muodoista on kehittynyt oikeita lintuja. Yhä kehityksen jatkuessa on lintutyyppi jakautunut sitten lukemattomiin eri lajeihin, joista varpunen on yksi. Samalla lailla kuin tässä on kehitys tapahtunut kaikkialla muuallakin.


Tämä rohkea oppi hämmästytti muita luonnontutkijoita aikalailla. Useimmat pitivät Darwinin kirjaa niin hurjanrohkeana asiana, että he aluksi sitä tuskin todeksi uskoivat. Vaan ei kulunut kovinkaan monta vuotta ennenkuin maapallon historian ja kasvi- ja eläinkunnan tutkijat yleensä alkoivat olla sitä mielipidettä, että taitaa se Darwin sittenkin olla oikeassa. Alettiin tähän saakka koottuja ja havaittuja tosiseikkoja tarkastella uuden opinsuunnan valossa, ja kaikkialta kuului todistuksia siitä, että Darwinin oppi tarjosi monelle asialle ja arvoitukselle paljoa yksinkertaisemman ja järkevämmän selityksen, jonka takia tämä suunta on otettava kaiken rehellisen totuuden­etsimisen pohjaksi. Siitä kyllä oltiin selvillä, että »Darwinismissa» oli paljon vaikeuksia ja epäselvyyttä, vaan kuitenkin annettiin hänelle se kieltämätön tunnustus, että hän oli johtanut sekä maanhistorian että luonnonhistorian tutkimisen aivan uudelle uralle, joka pian alkoi kantaa hyviä hedelmiä.


Lopullisesti kosketteli kirja pitkin matkaa erästä «Erikoiskysymystä», joka luonnontutkijan hiljaisessa huoneessa tahi laboratooriossa aina herää minkä tahansa tieteellisen työn, leikeltyjen kasvien ja eläinten tahi kivettyneiden jätteiden parissa. Väite, että joskus haikalasta olisi tullut hauki tahi kengurusta jänis tahi koira, ei suinkaan voinut

11
yksi nolla syynä siihen tavattomaan hälinään, jota Darwinin mielipiteet herättivät kaikkialla laajoissa piireissä. Niihin tuli lisäksi jotain aivan erikoista.
Jo vanha luonnontutkija Linne, joka kahdeksannellatoista vuosisadalla ensimmäisenä nimitti ja luokitti kaikki tuntemansa kasvi- ja eläinlajit, oli näiden lajien joukkoon aivan tyynesti asettanut ihmisenkin. Koko ruumiinrakennuksensa puolesta täytyi ihmisen kuulua eläinkuntaan, ahtaammassa merkityksessä eläinkunnan ylimpään luokkaan: imettäväisiin. Ihminen oli korkein kaikista imettävistä eläimistä. Ihmistä lähinnä alemmalla asteella oli apina, joka koko rakennuksensa puolesta oli ihmistä paljoa alempana, vaan kuitenkin erityisten pääkallon, aivojen ja jäsenten tunnusmerkkien takia paljoa lähempänä ihmistä kuin esim. koira, hevonen tai elefantti. Niin kauvan kuin vuoteen 1859 saakka voimassa olevan mielipiteen mukaan kaikki historiallinen yhteys eri eläinlajien kesken pidettiin. mahdottomana ja joka, lajin otaksuttiin syntyneen eri­tyisen, tieteelle selvittämättömän luomistyön kautta ei tällainen ihmisen lukeminen eläinten joukoon ollut omiaan herättämään erityisempää kiihotusta. Toisin oli sitä vastoin sen päivän jälkeen, jona Darwinin kirja ilmestyi. Darwinin mielipiteen mukaan jokainen laji sai olemassaolostaan kiittää jotain toista, ennen elänyttä lajia. Hevonen esimerkiksi ei ollut ilman mitään yhteyttä entisten eläinten kanssa jonain päivänä maasta kasvanut, vaan on aikojen kuluessa, monen monituisen sukupolven aikana vähitellen kehittynyt jostain hevosen tapaisesta eläimestä. Tämän esi-isinä oli vuorostaan ollut niin vähän hevosennäköisiä eläimiä että, jos no elävinä silmäimme eteen astuisivat, emme ollenkaan niitä hevosiksi luulisi, vaan

12
aivan oudoiksi lajeiksi ne nimittäisimme. Mutta mikä kerran koski hevosta, se koski muitakin eläimiä. Jos ihminen Linnen opin mukaan oli todellinen eläinlaji, niin koski se ihmistäkin. rl'äytyi otaksua, että ihmi­nenkin josk,us luonnollisen kehityksen kautta oli muo­dostunut eläimestä, joka ei vielä ollut aivan täysi ihminen. Tämä alkumuoto johti tietysti vielä vähem­män ihmisentapaiseen eläimeen - vaikkapa tietenkin sellaiseen, joka muihin eläimiin nähden sentään oli enin ihmisen kaltainen. Lähinni-i, meitä ovat kehityk­sessään apinat sekl nykyisistä ehlimistä etti.t - mikäli meidän tietomme niihin ylettyy - sukupuuttoon kuol­leistakin. Ja niin tulivat kekselijäät ihmiset siihen lopputulokseen, että Darwinin aj~tus lajien synnystä vie välttämättömästi siihen otaksumaan, että ihminen aikojen kuluessa oli kehittynyt apinasta tai jostain apinankaltaisesta eläimestä. Ja täten olikin itse asiassa sellainen kohta löydetty, jossa koko Darwinin nostama kysymys poikkesi luonnontieteelle viitotetulta alalta.
Jos Darwinin oppi oli oikea, niin oli tässä kek­sitty uusi, näihin asti vallan huomioon ottama,tta jätetty ihmistä koskeva tosiasia. Ajatuksemme ihmisesti.i., hänen kohtalostaan, tehti.lvästään, tarkoituksestaan ja toi­veistaan muodostaa tavallisesti koko meidän maailman­katsomuksemme, ja on juuri se ajatus, joka meitti, lähinnä koskee ja josta me muina ajatuksinemme läh­demme ja johon me aina palajamme. 'i'ällaisen näin merkillisen asian - jos nimittäin' oletamme sen tosi­asiaksi - täytyi koskea lmikkiin niihin filosoofisiin tutkistelemuksiin, joihin väsymi.i,tön ajatustyö ttWi, suurta peruskysymystä, ihmisen olemuksen salaisuuttcL tut­kiessa oli syventynyt. Ihminen näytti sen mukaan ilmes­tyneen maan päälle saman luollnouhtin ka4tlu, joka

13
oli synnyttänyt eläimet ja kasvit vieläpä itse tämän maapallon ja koko tähtimaailman. Aina sen mukaan: millaiseksi luonnonlakien tehtävän kukin ajatteli, oli oppi joko tervetullut tai vastenmielinen ja arveluttava. Ihmisen ajatus taivaan ja maan syvimmistä ja suurim­mista asioista jakautuu tässä kohden kahdeksi eri suunnaksi. 'i'oinen uskoo, että luonnonlait täydellisesti määräävät kaiken maailmankulun. Kaikki mitä tapah­tuu on hänen mielestään yksinomaan näiden luonnonlakien vaikutusta, niin kauvas taaksepäin kuin me voim­me ajatella ja niin kauvas eteenpäin kuin sama aatoksemme kantaa. Juuri näissä luonnonlaeissa ilmenee maailmanprinsiippi. Ajatelkoon tämän periaa,tteen kan­nattaja olioitten olemuksesta niin juhlallisesti ja yle­västi kuin ta,hansa; uskokoon, etti.i on olemassa sellai­nen ma,a,ilma, jossa jaloimman täydellisyyden siemen on salattuna" maa,ilma, joka pyrkii pimeydestä valoon, mnailma, joka taistelee verratiomimman lläämäarän, miljoonain aurinkojen ja miljoonain lcehityksien viimei­sen, täydellisen sopusoinnun saavuttamiseksi; a,ina on hi.in kuitenkin etsivä kaikkien näiden tarlwituksien vaik utta vaa voimaa noista muu ttu])1[\,ttornista, luonnoJl­laeista itsistään. Niissä yksin on koko hänen »Teleo­logiiansa», niissä hän näkee sumen, ikuisen maailman­tahdon voittamattoman käden, kaikkein kappalten kehityksen määrääjän ja todellisen »ilmestymisen» ja niiden tunnustamiselle hän heikkoa, inhimillistä tie­toaan samalla elä,ttää ja rajoittaa. rl'oinen sensijaan antaa luonnonlaeille ja omalle tiedolleen jotensakin vähäarvoisen merkityksen. Hän aavistaa maailmassa löyt.yvän luonnonla.in ohella vielä muitakin salaisuuksia, ja voi ainoastaan siinä määrässä selittää ihmisen koko olemassa oloa, että hän ajattelee syvän, ylipääsemät-

14
tömän juovan erottavan korkeammasta salaisuudesta osallisena olevan ihmisen ja luonnonlakia noudattavan luonnoll toisistaan. Ikivanha on riita näiden njatus­suuntien välillä ja yhä eteenkinpäin on se kannustava ihmiskuntaa uupumattomaan ajatustaisteluun, unpu­mattomaan ajatustyöhön. On helposti ymmärrettävissä, että Darwinin oppi ihmisen luonnollisesta kehityksestä oli suuri voitto luonnonlain puolustajille: uusi, tärkeä, 0ikeastaan lmikkein tärkein kappale todellista maail­manhistorian, näytti pa,ljastetun päivän valoon, luon­nonlakien valtiwlen todistukseksi. rroiselta puolen taasen toisen maailmanselityksen kannattajat eivät tietysti olleet tyytyv~i.isiä sellaiseen yritykseen, joka selvästi tahtoi sitoa ihmisen luonnon yhteyteon ainakin mitä ihmissuvun syntyporään tulee. Ja. niin sai t~·~Ill~i. oppi puolustajia ja vastustajia sellaisissakin henkilöiss~i., joilla ei ollut mitään yhteyttä luonllontieteellisten pii­rien kanssa. Darwinin nimi tuli tunnetuksi jtL kuului­saksi, hänen kirjainsa ilmestyminen oli vuosisadan huomattavimpia tllpahtumia. Aivan sivistymättömät­kin ihmiset, jotka eivät suinkaan voineet käsittää, mikä syvä inhimillisen ajatuksen ongelma oli kysy­myksessä, tottuivat puhumaan Darwinista miehen~i, joka oli selittänyt ihmisen polveutuvan apinasta.
Ken levottomana aikana vakaumuksensa lujalla rohkeudella puol ustarL jotain asiaa, jota hän pitää oikeapa, vaan joka samalla on sen laatuinen, että siitä. helposti saattaa tulla oikea riitakapttla, -- sen ei tar­vitse ollenkaan ihmetellä, jos hyökylaineet häntä rajusti viskelevät. Sadoista kyniBtä hyökyi musta vesi~kohti Downin viheriäpukuista. limalmrtanoa. Oli ihmisiä, joideli ymmärrys sangen vähän kykeni tajuamaan tämän uuden opin aate sisältöä, vaan joilla sen sijaan

15
oli erinomainen taipumus löytää siitä jotain loukkaavaa ja sopimatonta. Ihmisen polveutuminen jostain alku­ajan apinankaltaisesta eläimestä oli jotain halveksit­tavaa, jotain saastaista. Sen seikan, että ihminen ehkä satojatuhansia vuosia ennen tätä aikaa oli ollut sukulaisuudessa joidenkin apinankaltaisten eläin­ten kanssa,. selitettiin kerrassaan alentavan ihmisen moraalista arvoa. Ei muistettu sitä, että jaloinkin ihminen jo ilman Darwinin oppia sukunsa ja lajinsa takia on ja tulee aina olemaan läheisesti sukua raaim­mallekin kannibaalille, joka julmimmalla tavalla tappaa ja syö kenen tahansa heidän luoksensa saapuneen rakkaudenlähettilä~in (moni eläin ei sitä voisi tehdä toiselle eläimelle). Eipä muistettu sitäkään, että si vis­tyneinkin ihminen on kivusta ja kuolemasta riippu­vainen ja että. hän voi joutua lmikellu,isiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita yhtähyvin voi pitää alentavina, mutta joita ei voi kieltää. Korkeampi tehtävä on näistä seikoista 11uolimatta ja vieläpä ne mukaan ottaen löytää sellainen katsantokanta, joka koko ihmiskunnan ja yksilöjenkin elämälle antaa jonkun ylevämmän sisäl­lön, ja todellisesti syvämielinen ihminen on varma siitä että. tällainen katsantokanta todella voidaan löytää, ja että meidän lmhtaimmat ja jaloimmat ajattelijammc ovat sen jo paljoa ennen Darwinia löytäneetkin. Mutta noissa meluavis'Ja piireissä ei paljoa ajateltu, vaan alottii n Darwinia persoonallisestikin halventaa ja sol­Vil,t,n. Hänhän oli muka koittanut siveellisesti halventaa i lunisyyttä ja vallankin alentaa ihmisen oman arvon tuntoa, ja tämä johtui tietysti siitä, että ·häneltä itsel­tiliin puuttui siveellistä voimaa. Jo siitä tavasta, millä tum~l lausuttiin, tulivat puolueettomatkin mielet tark­kaavaisiksi ja lopuksi levottomiksi - jo ensi kirjan

16
tultua tunnetuksi alettiin osaksi pahassa tarkoituk­sessa, osaksi uteliaisuudesta pitää erityisen tarkkaa huolta Darwinista itsestäänkin. Tuo Downin vi~eriä­pukuinen veran ta houkutteli näin ollen mahdottoman katselijajoukon puoleensa.
Mutta ajan vaiheissa sattuu harvoin niin, että nero kestää maailman katseet' aivan kotioloissaankin. Innostuksensa ajamiml ovat lahjakkaat ihmiset luoneet jotain suurta, vaan useinkin näyWLvät he itse pieniltä, jos heidän yksityiselämäänsä heidän oman maineensa valossa tarkastetaan. Mutta Darwinin koko eHi,mä osoittaa tahratonta puhtautta. Nykytlän on puolitoista vuosikymmentä kulunut Darwinin kuolemasta. Koko­naisia kirjastoja on kirjoitettll hllnen teoriioistaan ja kiihkeitä taisteluja on niiden johdosta taisteltu. Vaan kaikki rehellisesti ajattelevat asettavat kuitenkin täfllti,n miehen elämän ja persoonan kaiken puoluekiistan ylä­puolelle. Tässä elämässä näyttää kyllä olevan jotain merkillisempää. Ei niin että hän siVE'.ellisesti olisi ollut huono, kuten jotkut kypsymättömät vastustajat arve­li vat, vaan päin vastoin siten, että hänen siveellinen suuruutensa oli verraton. Katsellessamme nyt hänen tekojaan ja elämäänsä luemme hänet yhdeksännentoista vuosisadan jaloimpien henkilöiden joukkoon. - Tämä on tavaton tunnustus, kun otamme huomioon että htln pakoitettiin aatetaistelun pahimpaan pauhinaan ja totuuden tuntonsa ajamana joutui tekemllän työn, mikä oli omiaan herättämään seki.i, vihaa että suosiota ja koko hänen elämti,najakseen tekemään hänestä mart­tyyrin ja vielä vuosisadoiksi erityisten aatteiden synti­pukinkin. Näin ollen on näissä seikoissa todellakin jotain erinomaisempaa. Näiden tekojen takana oli


17
mies, joka ei ,ainoastaan suurtöissään ollut johtava henki, vaan vielä ihmisenä ja luonteena esikuvaksi kelpaava.
Darwin oli vanhaa englantilaista sukua. Jo kuu­dennellatoista vuosisadalla tapaamme tämän suvun jäseniä varakkaina maan omistajina. Valtiollisien selk­kanl<sien aikana häilyy tosin suvun ulkonainen loisto, vaan ka,.uttaaltaan huomaa suvun olleen rohkeaa ja tarmokasta, joten se aina uudelleen pääsi vaurastu­maan. ChaTles Darwinin koko elämässä tuntuu tuo 11Ija.tahtoisten ,esi-isien sukulaisuus, ja ovat.pa nuo samat ominaisuudet säilyneet vielä hänen pojissaankin. Huitis maaseutuilman tuulahdus käy läpi tämän suvun historian. Omaisuutensa hoiti suku siksi hyvästi, että suvun suurin jäsen sai vihdoin rauhassa ilman min­kä,ilnlaista jokapäiväisen toimeentulon huolta, vieläpä vamldmanakin kirjoittaa suuren teoksensa »Lajien syn­IlYf>ttt», Vaan jo ennemminkin oli suvussa ollut lah­jakkaita miehiä. Jo isoisän isä oli tunnettu luonnon­'ysti'LviLksi. Ja isoisän, Emsmus Darwinin kautta tuli nimi Darwin jo edellisellä vuosisadalla jossain määrin tunnetuksi. Paitsi laajaa luonnontieteellistä tietoaan ja rakkallttaan luontoon omisti Erasmus Darwin ­ja f-H' varm;L<Llllmun ei ole tavallista - vielä runollisia

18
taipumuksia. Joka maailman menoa vallan koneelli­sesti tarkastelee, se tällaista ka:ksoistaipumusta kah­della näin erilaisella alalla voi pitää kerrassaan mah­dottomana, vaan todellisuus ei kuitenkaan tässäkään seuraa ahtaita inhimillisiä kaavoja. Samoinpa myös Erasmuksen pojanpoika Charles osoitti pitkin koko elämäänsä runoilijataipumuksia. rrämä tai pumus ei esiintynyt siinä muodossa, että hän tieteellisiin tutki­muksiinsa sinne tänne olisi l)istänyt jotain ilmasta temmattua, kuten jotkut lyhytnäköiset vastnstajat olivat väittäneet tahtomatta tunnustaa siti:i, erinomaista tark­kuutta, jota hän pienimmissäkin kohden osoitti. Vaan runoilija oli hän silloin, kun hän erinomaisen ke~·tojan kaikki lahjat omistaen ihmeellisissä matkakertomnk­sissaan etäisien seutujen kuvat ilmielävinä asetti luki­jan ihailtavaksi - ja runoilija oli hän myös silloinkin, kun hän suurimmassa teoksessaan neron kauvaksi näkevällä silmällä kokosi l.;:aiken tietomme maan pääll~i, ilmenevän elämän laeista ja yhdisti ne korkeaksi, ennen aavistamattomaksi teol'iiaksi, joka ylettyi ,maapallon historiassa miljoonavuosien t~Lakse ja kykeni selittä­mään olioitten muuttumista luonnon oman salaperäisen kirjan mukaan.
Isoisä Erasmuksessa esiintyi tämä kaksoistaipu­mus vähän oudommalla tavalla. Hän sovitti näet tie­teelliset aatteensa todellisiin, pitkiin oppirunoihin, joissa nHlolli 'uus ei aina johtanut oikeaan. Omituisella tavalla osoittivat jotkut näistä aatteista vanhan Eras­JIluk~Qn olleen teräväpäisen, aikaansa edellä olleen mielt n, ja nii,·tä nähd~i,än myöskin, että Erasmus Darwinilla oli jo 1I1ieI cssi.i, lmtakuinkin selvänä kaik­kien kappalten, myöskin kasvien ja eläinten luonnollinen kehittYlllinon; täti.l hän ei kuitenkaan ollut tie-

19
te ellis esti mitenkään selittänyt eikä' tukenut, joten hänen aikalaisensa ja lähimmät seuraajansa pitivät koko asiaa runollisella leikkinä, josta ei kannattanut
totisesti puhella. " 1
Isoisä Erasmus kuoli vuonna 1802 sangen kun­nioitettuna, vieläpä laillaan kuuluisanakin miehenä. Hän jätti jälkeensä pojan nimeltä Robert, joka tuli lääkäriksi Shrewsburyn kaupunkiin. Robert ei ollut runoilija eikä osoittanut luonnontieteisiinkään erikoi­sempia taipumuksia. Vaan kaikki luonteen yleiset hyvät ominaisuudet olivat hänessä yhtyneet tehden hänestä yhden noista hiljaisista, vaan yleväaatteisista miehistä, joiden paras kunnianimitys on sana »tosi­ihminen». Ollen lujatekoinen, voimakas ja terve mies oli hän puhtaan ja lempeän luonteensa tnkia enemmän sielun kuin ruumiin Jääkäri [jonka jälkimäisen luo yhtä­kaikki potilaat pyrkivät]. Veren näkeminen kauhistutti häntä, sama ominaisuus jäi perinnöksi hänen pojalleen­kino Vaan hänen ylpeytenään oli jokaisen taudinlaa­dun tarkka tutkiminen erityisten ja jokaisen uuden potilaan mukaan sovitettujen sielullisten havaintojen perusteella. Charles mainitsi vielä vanhoilla päivillään isänsä olleen »viisaimman miehen», jonka hän koskaan oli oppinut tuntemaan. Ja kaikissa tapauksissa oli­kin Robert Darwin elämän koulussa paljon harjaan­tllnut mies.
Vuonna 1809 Helmikuun 12 päivänä syntyi Hlir'wsl>uryssa Charles Darwin, »Lajien synnyn» kir­joittaja. Ä.iti kuoli sangen va,rhaip, jonkatähden kai­kosta, kotona saamastaan opista Charles sai kiittää i~ä,ä,nsä ja vanhempia sisaruksiaan. Isä näyttää enem­Inä,n harrastaneen sitä, että lapsista kasvaisi kelpo ihmisiä kuin että ne varhain jollekin alalle valmis-

20
tuisivat. Ainakin Charles barwinin kasvatus oli joten­sakin vapaata, ja aina kypsyneimpiin vuosiin saakka eli ylipäänsä nänImuvan kuin kasvatusta kesti, puuttui siitä siihen määrään kaikki vasituinen pakko, että isä ei suinkaan näyttänyt olleen korkeampana valtana, jonka tahto aina ratkaisi asian, vaan paremmin uskol­lisena, vanhana ystävänä, joka keskusteluissa oli neu­vonantajana ja joka elämän suunnitelmista ja aiko­muksista puhuttaessa koki jakaa opetusta pitkään kokemukseensa viitaten, vaan salli yhtä kernaasti itseäänkin opetettavan. Siihen aikaan, kun Charles kah­deksanvuotiaana tuli pikkulastenkouluun, näkyi hänessä alkua luonnontieteellisiin taipumuksiin. Se esiintyi kuitenkin vaan yleisenä luonnontieteellisten ynnä mui­denkin esineiden keräilyintona. rrällä ijällä on vaikea eroittaa yksilöllistä taipumusta vallitsevasta hetken harrastuksesta, joka yleensä innostuttaa kaikki lah­jakkaat lapset, vaan jolle enemmistö jää uskottomaksi. Vanhana sanoi Darwin kerran puoleksi leikillään, että tällainen keräilyhalu, kun sen päämä~iräkseen ottaa, saattaa ihmisen joko »systemaatiseksi luonnontutki­jaksi, todelliseksi mestariksi aineessaan tahi saituriksi». Soma oli vaan nähdä kuinka tässä pikku pojassa keräi­lyinto jo varhain osoitti hyviä siveellisiä periaatteita, joita hyvän isän oikealle tielle johtavan käden uskot­tiin häneen istuttaneen; munia kootessaan esimerkiksi ei hän koskaan ottanut enempää kUIn yhden munan kustakin linnunpesästä; onkiessaan ei hän voinut pakoittautua pujottamaan elävää matoa koukkuun, vaikkapa saalis siitä kärsi; kun hän kerran poikamai­sen hurjalla päällä ollessaan oli lyönyt pientä, avu­tonta koiranpentua, vaivasi syyllisyyden tunto kauvan hänen mieltään.

21
Tällaiset pikku piirteet ovat enemmän maaran­neet hänen luonnettaan ja työtään, kuin keräileminen. Darwinista tuli kyllä myöhemmin sellainen kokooja, ettei monta ole hänen yertaistaan: maailman matkoil­laan on hän tieteen hyväksi koonnut kerrassaan suun­nattomia kasvi-, eläin- ja kivikokoelmia, ja kaikki hr.nen teoksensa tuhansine. tosiasioineen ovat aina syntyneet nerokkaan keräilyn pohjalla. Sitä varten hän vuosikausia havainnon havainnon perään liitti järjestettyihin kokoelmiinsa, kunnes jokaista väitettä tuki tarvittava todistuskappalten määrä.
Vaan aina lmutta aikojen oli hänen mielensä yhtä herkkä ja lempeä kuin lapsuudessakin, ja tämä ominaisuus yhä eneni vaan hänessä. Aivan armotta vastusti hän jokaista raakuutta, vaikkapa se olisi esiintynyt tieteellisyydenkin nimessä ja sillä itseään puolustanut. Eläimet ja kasvit olivat hänestä silloin­kin, kun hän tiesi vakavan tutkijan niitä työtään var­ten tarvitsevan, jotain pyhää. Tarpeettomasti ammuttu lintu, kevytmielisesti katkaistu kukka oli synnin teko hänen mielestään. Aivan vanhana ukkona ollessaan, kun lempeys hohti koko hänen olennostaan ja kova kipu esti häntä suurella innolla asioihin puuttumasta, saattoi nähty eläinrääkkäys hänet kuitenkin tuliseen vi hanpurkaukseen.
Hänen palvelijansit tiesivät, että leikki on lmu­kana, jos he jollain tavoin hevosia huonosti kohtelivat, vaikka Darwin muuten osoitti kohteliaisuutta kaikkia ihmisi~L, vieläpä halvimpiakin kohtaan. Ja hänen per­h onsä sai nähdä hänet kalpeana ja kipeänä kotiin tulevan, koska hän, rauhan mies, oli kadulla joutunut Imuheaan riitaan muutamain hevosiaan rääkkääväin kllorJna-ajurjen kanssa. Kun häneltä maailman mai-

22
neen saavuttaneena miehenä kysyttiin neuvoa, oli­siko elävien eläinten käyttäminen tieteellisissä kokei-· luissa valtion puolesta kiellettävä, täytyi hänen tosi­ankaran tieteellisen työn johdonmukaisena edustajana puoltaa tätä menettelytapaa sen korkeamman tarkoi­tllsperän takia, joka tällaisilla kokeilla on ihmisten terveydenhoitoon nähden. Vaan samalla lausui hän julki mielipahansa ja harminsa maassa tapahtuvaa mieletöntä ja julmaa metsästämistä kohtaan, jota urheilun nimessä harjoitetaan, mutta joka on tuhan­nen kertaa enemmän eläinrääkkäystä kuin tiedemiehen kokeilu hänen laboratooriossaan. On helposti ymmär­rettä vissä, ettei luonteelle, joka näin tuntee ja toimii, ihmisen asettaminen eläinkunnan suoranaiseen yhtey­teen, mikäli asia kaukaista polveutumista koskee, tun­tunut suurestikaan arveluttavalta. Eläin oli hänen mielestään epätäydellinen, kehittymätön muoto, mutta ei suinkaan täydellisesti ihmisestä eroava olento. Vas~ tustajain arvelu, ettei ihmisarvoa alentamatta ihmistä ja eläintä voi toisiinsa verratakaan, tuntui hänestä jonkinlaiselta loukkaukselta eläinkuntaa kohtaan. Luon­nollisesti ei hän myöskään ollut joutunut vastakkai­seen erhetykseen, niin että hän olisi ihmisten kärsi­myksiltä sulkenut sydämmensä; joka oli poikkeuksetta avoin kaikille eläimille ja koko luomakunnalle. Mat­koiltaan, joiden valtavat kuvat aina hänen viime päi­väänsä' saakka selvinä kuvastuivat hänen sielussaan, oli orjuuden näkeminen Amerikassa kaikkein kauhis­tuttavimpana muistona. Vielä vanhana ukkona seu­rasivat häntä kidutettujen orjien huudot, joita hän Brasiliassa oli kuullut. J1=ikä hän koskaan ole käyt­tänyt sen tulisempia sanoja kuin muistellessaan tätä

23
syvintä ihmisen alentamista, jonka hän oli nähnyt kaikessa kauheudessaan.
Yhdeksännestä ikävuodestaan kuudenteen toista saakka kävi Darwin erästä yksityiskoulua, joka oppi­määrältään oli suunnilleen samallainen kuin täkäläiset moniluokkaiset alkeiskoulut, vaan jossa paljoa enem­män luettiin vanhoja kieliä ja historiaa. 'rämä koulu lienee ollut varsin poroporvarillinen, ja parasta oli siinä kai voimistelu ja tarjona olevat tilaisuudet ter­veellisiin, ruumiillisiin ponnistuksiin. Vieraisiin kieliin, sekä uusiin että vanhoihin, ei Darwinilla ollut min­käänlaista taipumusta: hän, paljon matkustellut mies, jolla vielä sen lisäksi mannermaalla hänen myöhem­mällä ijälliUi,n oli useita irmostuneita hengenheimo­laisia, ei koskaan ollut niin kieliin perehtynyt, että hän olisi voinut suorastaan lukea saksalaista tai rans­kalaista kirjaa il!lian muuta apukeinOa; tästä on hän useissa kirjeissään valitellut. Hänen edistyksensäkin tässä koulussa oli siis myös kohtalainen, mitään erinomaisempaa lahjakkuutta ei hänessä siellä havaittu. Vaan todellisuudessa iti jo syviä tunteita ja taipu­muksia nuorukaisen mielessä. Uskonnolliset ajatukset löysivät hänen mielessään sopivan maanalan ja saat­toivat hänet usein vakaviin tuumiin. Pitkät, yksi­näiset kävelyretket syvine mietiskelyineen osoittivat jo melkein liian aikaista taipumusta omintakeiseen aja­tustyöhön. Syventyneenä mietiskelyihin putosi poika kerran vanhalta linnanvallilta syvään vallihautaan saamatta kuitenkaan mitään vahinkoa: kauvan muis­teli hän niitä pikaisia kuvia, jotka putoamisen hetkena salamana kiitivät hänen sielun silmäinsä ohi. 'Iloisin ajoin lueskeli hän englantilaisten runoilijain, Shake­spearen, Skott'in ja Byronin mestariteoksia. Useimmin

24
sentään ja silloin ilmeni täysin selvästi hänen todel­linen taipumuk~ensa - ryhtyi hän kaikkeen, mikä oli luonnon yhteydessä. Matkakertomukset kuvasivat hänelle kaukaisia paratiisin tapaisessa loistossa komei­levia seutuja. 8uurenlmslasi kädessä kuljeskeli hän hyönteisretkill~i" olipa pyssykin lintujen ampumista varten jo varhain hänen retkikumppalinaan. Maa­elämän olot ja ilot kasvattivat hänet terveeksi ja roh­keaksi nuorukaiseksi. Tosin oli hänen~i, vielä entisiä ongelmoitakin mielessään: oli liikuttavaa nähdä kym­menvuotiaan pojan olevan kahelella päällä siitä, sopi­siko hännen tappaa hyönteisiä, vaan koota vaan niitä, joita oli löytänyt kuollein.a.
Kun hänen vanhemman veljensä tuli mennä yli­opistoon, otti isä nuoremmankin pois koulusta ja antoi mennä mukana. Darwin oli rikas mies, eikä hänen lastensa, niin yksinkertaisesti kuin he kotona olivat eläneetkin, tarvinnut koskaan leipähuolissa olla. Kun koulun puolesta valitettiin, että nuorukainen puuhaili vain joutavia, pyyteli kovakuoriaisia ja ammuskeli lintuja sen sijaan että olisi latinaa päähänsä ajanut, mahtoi isä ajatella että yliopisto vapaampine tutki­musaloineen olisi I)ojalle sopivampi, kuin tuo yksipuo-

25
linen koulu. Näin tuli Charles kULlstoista vuotiaana Edinburgiin' opiskelemaan muka lääketiedettä, vaikka itse asiassa luvuista ei jllnri taikaa ollut.
VieHi, nykyä~i,nkill ollaan yleiseen sitä mieltä, että sellaisille nuorille ylioppilaille, jotka osoittavat erityisiä luonnontieteellisi~i, taipumuksia, läii,ketieteel­liset opinnot ovat kaikista sopivimmat. Jos me tar­kastamme niiden lääketiedettä harrastavain kehitystä, jotka luonnontieteellisilläkin aloilla ovat jotain saaneet aikaan, niin useimpain elämässä huomaamme ristirii­taisuutta - todellisen edistyksen sijasta. Lääkärin­ammatti ei ole sella,ista, että sitii, saattaisi toimittaa puolella sielullaan tai käytt~i,ä vain väliaikaisena sil­tana johonkin toiseen elämäntyöhön. S~ vaatii koko ihmisen ja vaatii sitäpaitsi aivan erityiseu taipumuk­sen, joka ei suinkaan ole aina sama kuin luonnon­tieteellinen kyky. Nuori mies saattaa olla hyvinkin terävä. kasvi- tai eläintieteilijä, vaan siitä huolimatta yhtä lahjaton lääkärinammatissa kuin esim. kieli­opinnoissa. Sitäpaitsi lääketieteen alustavat käytän­nölliset työt - vallankin kovaluontoisen opettajan joh­dolla - aikaan saavat hienotunteisissa oppilai:;;sa levot­tomuutta ja lopuksi vastenmielisyyWi,kin, josta syystä ne asianomaisen saavat siihen luuloon, ettei hänestä olekaan luonnon tieteellisiin opinnoihin. Tätä ikävää huomiota heidän ei tarvitseisi tehd~i" jos alustapitäin olisivat. antautuneet juuri sille alalle, jolle heillä suo­rastaan oli taipumusta ja mieltymystä. Darwin, joka mULltenkin liian nuorena tuli yliopistoon, tuli lää­ketieteen takia tällaisiin epäilyksiin el~mänUI'as­taan. Luennot tuntuivat hänestä. hyvin ikävystyttä­viltä. Vanhan kokeneen lääkärin poika pelkäsi leik­kauksia, ja vältti kaikkea, mikä oli yhteydessä niiden

26
kanssa: pian olivatkin sekä hän itse että muutkin selvillä, ettei hän ole sopiva lääkäriksi. Ne kaksi vuotta, jotka hän vietti Ediuburgissa hyvänä miehenä, mutta yhä huonompana ja hitaampana oppilaana, uhkasivat enemmän taannuttaa kuin erlistää hänen kehitystään ja rohkeuttaan. Tosin saattoi hänet yhä oma halunsa joinakin onnellisina hetkinä hi:Lnen oikealle alalleen, nimittäin eläintieteeseen. Erään ystävänsä kanssa koetti hän tutkia merieläimiä mE'renrannikolla, ja siten itsenäisesti pyrkiä paljasta keräilyä pitem­mälle. Ikävä kyllä ei Edinburg tarjonnut minkään­laista tilaisuutta, joka olisi ollut omiaan edistämään eläintieteellisi~i. tutkimuksia, yhtä vähii.n kuin geoloo­gisiakaan, maapallon historian tutkimuksia, tiede, johon Darwin myöhemmin täydellisesti perehtyi ja jota hän mestarina hallitsi ja vei uusille urille. Lopuksi heit­täysi hän aivan liikkuvalle jalalle: sen sijaan, että hän olisi istunut opiskelemassa, kuljeskeli hän pyssy olalla ympäri seutua, terästi ruumistaan, harjoitti sil­määnsä ja teki kaikellaisia havainnoita vapaassa luon-­nossa Skottlannin metsiä pitkin kierrellessään - vaan ei hän eivätkä muutkaan tienneet, mitä tästä kaikesta oli tuleva.
Kun kaksi vuotta oli kulunut, kutsui isä hänet kotiin. Siellä päätettiin kaikessa sovussa, etteivät hänen lääkeopilliset lukunsa vie mihinkään tuloksiin, ja tämä näytti tekevän lopun kaikista luonnontieteel­lisistäkin harrastuksista. Isillä, joilla on päätösvalta poikainsR, eliimänuran valinnassa, on aina hiljainen toivo, että pojat jatkaisivat ja 'Seuraisivat heidän oman elämänsä ihanteita. .Isä Darwin, väsymätön auttaja ja ihmisystävä, oli pohjaltaan yhtä paljon sielunhoitaja kuin lääkärikin. Kun hän nyt huomasi, ettei pojasta

27
tullutkaan lääkäriä, alkoi hän ajatella toista ihannet­taan : poika lukekoonkin papiksi. Ja tuo nuori hyön­teisten kerääjä ja ratsastaja, jonka mielestä tieteellinen luonnon tutkiminen tuntui yhtä «harmajalta» kuin Edin­burgin opintosali, ja, joka ei enään mitään yhteyttä huomannut hauskojen retkeilyjensä ja tämän ildvän ja yksitoikkoisen »tieteen» välillä, ja jota muun lisäksi anatomiian kurjuus ja ruumiinhaju vielä vaivasivat, hän suostui rupeamaan vaatimattomaksi maalaispa­piksi. U skOl;nollisia epäilyksiä ei hänellä ollut. Päin­vastoin oli. hän jahti-innostaan huolimatta paljon syvämielisempi ja omain mietiskelyinsäkin takia uskonnollisuuteen taipuvaisempi, kuin useimmat hänen ikäisistään lääketieteen ylioppilaista. Pienen englanti­laisen IJappilan elämä, ihmisrakkauclen harjoittaminen, neuvoilla ja varoilla, toisten auttaminen, suvaitsevai.., suus ja hiljainen, huoleton olo tuntuivat hänestä ker­rassaan ihanteellisilta. Äkkiä asian päätettyään ilmestyi hän jumaluusopin ylioppilaana joulun jälkeen vuonna 1827 Cambridgen kaupunkiin.
Nyt seurasi kolme merkillistä vuotta Darwinin elämässä. Heikkotahtoiselle nuorLlkaiselle olisi tämä aika voinut käydä sangen vaaralliseksi. Hänelle sen sijaan juuri omituisimmatkin seikat olivat onneksi. Hän ei ollut Imuvan harjoittanut uusia opinnoita, kun hän huomasi, ettei jUmaluusoppi voinut t,yydyttää häntä. Syvelltyminen jumaluusopin varsinaisiin tutki­muksiin tuntui hänestä yhtä ikävältä kuin entinen lääketieteellinen työ Edinburgissä. Hänen tahdonlu­juutensa, joka vuosien kuluessa huomattavasti kasvoi - hän oli silloin jo kahclenkymmenen vuotinen­auttoi häntä kuitenkin tällä kertaa, ja suurella vai­valb, mutta vastahakoisella mielellä sai hän kolmessa

28
vuodessa suoritetuksi ensimmäisen jumaluusopillisen tutlcinnon. Se oli kuitenkin kaikl<.i, mitä hän sai tehdyksi, eikä sen suorittamiseen mennyt kuin pieni osa noiden kolmen vuoden ajar:;ta. Nuorten jumalulls­opin ylioppiJasten elämi.i, Cambridgessa ei siihell aikaan, kahdeksantoistasadan kolmenkymmenen tienoissa, näyt­tänyt olleen erittäin ankaraa ja maailman menoista erotettua. Siellä elettiin hauskaa elämäi:i" laulettiin, juotiin, pelattiin korttia ja ennenkaikkia voimisteltiin, ratsastettiin ja ammuttiin, jotka urheilutavat siihenkin aikaan olivat kaikkialla Englannir:;sa hyvin suosittuja. Huolimatta kaikista suruista ja eli.i,mi:i,nurau valinnan huolista oli DarwiniJla nyt voimakkaan elämänilon aika. Hetkeksi heittäysi hän iloisena tähän hyörinään. Tämä olisi kyllä voinut käydä hänelle vaaralliseksi, koska hän sen kestäessä olisi voinut tukahduttaa sen, mikä häntä vaivasi, ja helposti olisi hän tämän kautta saattanut kadottaa oikeaan työhön ja korkeampaan päämäärään johtavan tiensä. Isä mahtoikin usein peljätä, että niin kävisi., Vaan ryhtyipä hän milloin­kin mihin tahansa, todellisuudessa ei mikään seikka voinut vaikuttaa tähän lujaan luonteeseen, jota sala­peräim~n voima veti aina päämäärää kohti.
Onni olikin hänelle suotuisa. Oambridgessä kukoisti kuvaileva luonnontutkimlls kerrassaan eri tavalla lniin Edingburgissa. Ja ne sillat, joita lääketieteen yliop­pilas ei siellä tavannut, ne löysi teoloogi täältä., Oam­bridgessä oli yhtenä opettajista professori Henslow, mies, jonka persoonassa pappi ja. luonnontutkija olivat omituisella tavalla yhtyneet. Hän oli ankara kir­konopin kanm-.ttaja, pätevä kasvintutkija ja ihmi­senä erinomaisen jaloluontoinen ja puhdar:;mielinen. Tämä Henslow mieltyi Darwiniin ja tuli todellakin

29
hänen hyväksi haltijakseen. Yhä vielä kuljeskeli Oharles vanhaan tapaansa vapaahetkinään pitkin met­siä pyssy kädessä tai keräili hyönteisiä, jolloin joku harvinainen laji voi saattaa hänet niin iloiseksi, että vielä hänen vanhoilla päiviIIäänkin tuo ilo kuvautui hänen kasvoissaan samaa hyönteislajia jälleen näh­dessään. Henslowia ilahdutti tämä into, ja hän koetti sitä syventää. Hän otti tämän nuoren kouluuttamat­toman luonnonystävän mukaansa kasviopillisille ret­killeen ja ottaen lähtökohdaksi hänen taipumuksensa, opetti hänet vähitellen tekemään oikeita tarkkoja tieteellisiä havainnoita, joista on »paljon enemmän iloa ja huvia kuin jonkun oudon hyönteislajin löytä­misestä». <.i'arkkasilmäinen Henslow näki pian, ettei pojasta sllinkaan ollut koituva ammattipappi. Kun äsken mainittu pieni tutkinto kunnia-asiana oli suori­tettu, kehoitti harrasmielinen, vaan samaUa kaikkein parasta katsova opettaja Darwinia antautumaan yksin­oma,an luonnontieteiden alalle. Äsken heränneen tosi­tieteellisen havaintojen tekokyvyn v.:ahvistamiseksi ehdotteli Henslow, että hän suorittaisi kurssin käy­tännöllisessä geologiiassa. Sitä varten ohjasi hän oppilaansa ldvennäistiedettä ja maapallon historiaa tutkivan ystävänsä Sedwic7c'in luo. Tämän kanssa päusi nuori teoloogi nyt kolmannen opinto vuotensa lopussa geoloogiselle tutkimusmatkaIle länsi Englantiin. Taitavan käden johdolla oppi Darwin tällä matkalla geoloogisen tutkimuksen käytännölliset alkeet siinä' määrin kuin tämä silloin vielä sangen nuori tiede niitä saattoi tarjota. Yhä vielä epäili Charles, ett1 tämäkin on vain paljasta, kuivaa tietoa, joka ei tulisi tyydyttämään hänen elämää janoavaa mieltään. Hän ei ollut löytänyt vielä sitä suuntaa, joka antaisi eloa

30
näille kaikille tiedon murusille ja yhdistäisi kaikki nämä toisistaan erotetut tieteet yhdeksi kokonaisuu­deksi. Tässä nuoressa, levottomassa päässä IJiili jotain aivan omituista, jonka juuret olivat syvällä: hänessä kehittyi melkein vääryyteen saakIm joutunut va~ten­mieli syys kaikkea kuivaa, systeemiin ahdettua tIetoa kohtaan -- ja kuitenkin samalla palava rakkaus tut­kimuksiin, seikkoihin itsiinsä, totuuteen ja. todellisuu­teen. Ei hän itse eikä kulman muukaan voinut tähän aikaan ymmärtäLL, miten tuo ristiriita. oliE!i selvitettävä ja tuo käymiissiL oleva mehu valmiiksi viiniksi muu­tettava.

IV MATKA MAAN YMPÄRI

Palattuaan kotiin tältä geoloogiselta tutkimus­retkeltä sai Darwin Shrewsburyssä erään kirjeen, joka lopullisesti oli hänelle kaiken ratkaisuna" kun k~t­somme kaikkia siitä johtuvia moninaisia seuraukSia. Tuota kahdenkymmenen kahden vuotiasta ylioppilasta kohtasi tässä käsky, joka kerrassaan yhdellä islwlla kumosi kaikki hänen epäilyksensä ja tempasi tuon vastahakoisen jumaluustieteen tutkijan toimittamaan suuria asioita. Vaan sama seikka häneltä paljon vaatikin ja asetti hänet sen takia sellaiseen valoon,
31
mis ä tuhannet silmät odottaen saattoivat tarkata hänen askeleitaan. Kaikki tämä tuli äkkiä ja aivan odot­tamatta.
Vuosien 1826 ja 1830 välillä, jolloin Darwin ICdinburgissa ja Oambridgessi:i. harrasti opinnoita, jotka oi viLt häntä laisinkaan miellyttäneet, tapahtui tuolla kaukana ,maapallon eteläpuoliskolla merkillisiä asioita. Kaksi englantilaista ]ai vaa, Ad venture ja Beagle lder­tolivät niinä vuosina Etelä-Amerikan etäisimpiä ran­toja. Suurella huolellisuudella kartoitettiin siellä monien lalltien uurtamat lai vakuluHe vaaralliset mnnikot. I~jtenkin ']'ulimua, tuo suuri saari, jonka Magalhanin salmi eroittaa mantereesta ja jonka eteläisimpänä I,uippuna on Kap Hornin niemeke, oli suurimman " 1I0mion esineenä. Tulimaalla asu u villejä, jotka ovat sangen alhaisella kehitysasteelJa. Eräänä päivänä varasti vat alkuasukkaat veneen englantilaisilta. Beag­/(\11 nuori, tulinen kapteeni nimeltä Fitz Roy otti asian IlIjiJle ja tuotatt.i joukon alkuasukkaita veneen pantiksi Iilivaansa. Jälestäpäin, kun villit jo olivat laivassa, pii.ii,f;ti hän ryhtyä sangen omituiseen yritykseen: ottaa villit mukaansa. Englantiin saamaan opetusta uskon­ll0HSa sekä jossain määrin muutenkin sivistymään. ~arllalla antoi hän niille lujan lupauksen, että hän Hopivan ajan kuluttua jälleen tuopi ne kotimaalleen j,:i1\il,isin. Kapteeni Fitz Roy oli hir:-man omituinen 1111TT/1,. Hunellä oli suuren merenkulkijan kyky ja kes­Ui,vyys, ja monilla matkoiJlaan on hän suuresti hyö­"yll.j"i.llyt tieteitäkin. Saira.1oinen kärtyisyys oli hänen ii"ikkoja puoliaan, ja taipumus synkkämielisyyteen 1,/I,UwI'oiUi paljon hänen elämäänsä. Vuosikyni.meniä
I lI,)'i'd I (IIIlJll in, kun hän jo alallaan ensimmäisinä mie­Ilillä oli Hilanut suurta tunnustusta ja kunnioitusta,

32
lopetti hän tuollaisen sairaloisen synkkämielisyyden sattuessa itse elämänsä päivät. 'rämän matkan kes­täessä oli hän sitävastoin nuori ja terve ja hänen hyvät ominaisuutensa saattoivat kerrassaan varjoon hänen heikkoutensa. Palattuattn Englantiin vuonna 1830 oli väki valt~inen kohtelunsa Tulimaalaisia kohtaan todellakin hänen sydämmellään. Seuraavana vuonna päätti hän sen takia. varustaa itsel~een o.m~n laivan ja kuljettaa sillä nuo hieman ulkonaIsta SI.VJ.~­tystä osakseen saaneet luonnonihmiset ~äll~~n h~ldan autioon, myrskyiseen saareensa. Enne~klUn han.kUlte~­kaa,n l,erkesi lähteä ma,tkalle, puuttm EnglannIn hallI­tus asiaai!. Oli opittu tuntemau,n tuon nuoren ka~tee­nin erinomaiset ominaisuudet, ja koska Etelä-Amenkan rannikoiden tarkkaa kartoitusta ei edellisellä retkellä oltu saatu viehi aivan valmiiksi, päätettiin Fitz ~oy vielä kerran lähettää sinne Beagle laivalla valtion kustantamana. Kelpo tulimaalaisensa voisi hän samalla retkellä. vieuii i.alntisin niiden kotimaahan. Fitz Roy suostui tähän ja kesällä vuonna 1831 oli kaikki val­miina uutta retkeu, varten. Maantieteelliset mittaukset ja muut sellaiset työt, joita oli aijott,:,- .suol'itta~, kuu­luivat erityisten, varta vasten opiskellelden men~p~ee~ rr.in tehtäviin, niitä varten ei siis tarvittu entYJsh~ luonnontutkijaa mukaan ottaa. Mutta Fitz Ro~ 011 edellisen matkansa johdosta tullut siihen h~?mJOo.n~ että joku hyvä geoloogi, kasvi- tai eläin~utkJJa vOJ~~ tällaisella vallan outojen seutujen tutlmnusre~kel~a tehdä erinomaisen tärkeitä j~L hyödyllisiä havaintoja ja tutkimuksia. Hallitus suostui hänen ehdotukseensa, ja ·vielä aivan viime tingassa päätettn.n etSI3, Jo.k~ sopiva tiedemies, joka vaatimattomilla ehdoilla haluaisi mukaan lähteä. rrässä tarkOItuksessa. kaan-

33
nyttin Henslowln puoleen Cainbridgessä. Vaan Henslow, joka oli perheellinen ja vakinaisessa toimessa oleva mies, ei tahtonut antautua tällaisen monivuotisen'tet­ken seikkailuihin etäisissä, suuremmaksi osal{si tunte­mattomissa maissa. Silloin pyydettiin, että häll esittäisi jonklJJl toisen. Ja Henslow kirjoitti Darwinille. Hän­hän oli nuori, riippumaton mies, jolla epäilemättä oli havainto1zykyä ja vieJä kutakuinkin hyvät pohjatiedot törkeimmissä kohdissa, ja sen' lisäksi mies, jokä ikäiln­kuin odotti salli musta, IlliJ~ä hänelle viitoitetun tien osoittaisi. Darwin oli viime aikoina paljon lukenut HlI1nboldt'in kirjoituksia ja aikonut tehdä piakkoin retken ainakin Teneriffan saarelle, josta HUmboldt niin houkuttelevasti oli kirjoittanut. Miksild ei hän silloin yhtähyvin voisi matl;Listaa rl'llliJllaah~Ln tai purjehtia ympäri koko maan, mil,ä aike'astaan olikin »Beaglen» lopullisena tarkoituksena.
Henslowin kirje tapasi Durwinin Shl'ewsburyssä, kuten Oll jo mainittu. Se sai kotona aikaan 'paljon llo11vottelu;ia ja el)tiröimistu. Isästä 'tuntui sangeri oudolta ajatella, että hänen nuori papinkokelaansa läMisi rl'ulimucllaisten luo ja mikä pCLhempi, ei näille .Iumalan sanaa saal'llaamaan, vaan tieteen hyväksi outoja kiviä vas:ll'oimaan ja eteläisen paHollpuolisl<:on k()vakuori~Lisia kokoilemaan. Charles alkoi jo olla ala­1"i1oinen: »Minun lJUolestalli Sillä kylW. saat ltlelmä», Halloi isä lopuksi, »jos löydät yhden ainoankaan mie­11I1Il, joka järkevillä syillä puolustaa sinun matkaasi jll, kehoittaa Sintla siihen ryhtymään ». Kaikeksi onneksi löytyikin seuraavana päivänä semmoinen mies, IIl'ii.s vanha setä, josta isä paljon piti ja job nyt neu~ voi heti matkalle lähtemään. Pari päivää myöhemmin oli kaikki selvillä. Darwin matkusti Henslowin luo ja

34
sieltä Fitz Royn puheille itseään· esittämään. Yhä oli asia hiuskarvan varassa ja vielä hassulla tavalla. Tämä synkkämielinen kapteeni luuli nimittäin kuului­san Physiognomiian (tiede, joka kasvojen juonteista koet­taa päättää ihmisen ominaisuuksia) tutkijan Lavater'in . oppilaana voivansa ihmisen nenän muodosta päät­tää millainen kunkin ihmisen luonne oli. Darwinin
nenä ei ensi silmäykseltä häntä ollenkaan miellyttänyt,
hän arveli huomaavansa sen osoittavan toimintahalun puutetta. Kaikissa kuvissaan on Darwinilla kyllä karakteristiset, vaan f'i kauniit kasvonpiirteet, ja silloin, kun häneltä vielä puuttui täysi parta, oli tämä vielä paremmin huomattavissa. Rohkeannäköistä roomalais­nenää hänellä ei kyllä ollut, se oli tosiasia, jota ei käynyt kieltäminen. Ja kuitenkin erehtyi Fitz Roy täydellisesti, kuten hän itse jälestäpäin toisillekin on myöntänyt: Darwin on koko mat.kan kestäessä osoit­tanut kummastuttavaa t.oimintakykyä, johon sen lisäksi, päinvastoin kuin kapteenilla i.tsellään, oli yhdis­tynyt sangen harvinainen luonnonlahja, nimittäin hyvä mieliala. Onneksi heitettiin toki jo silloin sikseen tuo naurettava nenäkysymys, ja joulukuun 27 päivänä 1831 läksi »Beagle» Englannista mukanaan Darwin retken vakituisena luonnontutkijana. 'ruolle onnen­suosimalle, joka taakseen jätti kaikki ikävät luento­salit, teologiiat ja omat epäilyksensä, ja jonka eteen pian oli ilmestyvä trooppinen maailma kaikessa Hum­boldtin elävästi kuvaamassa loistossaan, hänelle tämä päivä oli »toinen syntymäpäivä», kuten hän itse sitä myöhemmin nimi Ui. Vaan 1 uonnontieteelle oli tämä päivä vuosIsatojen suurimpia. Tämä matka oli Dar­winista tekevä sen, miksi hän myöhemmin tuli. Tämä Fitz Royn retki, joku oli tehty hyvässä käytännölli-

35
sessa tarkoituksessa, vaan jolla kuitenkaan ei ollut sen korkeampaa päämäärää, kuin erään rannikkopa­lasen tarkempi kartoittaminen, tämä retki Darwinin läsnäolon ja Darwinin aatteiden takia muuttui todellisen maailmantutkimuksen suurtyöksi, joka vastaisnudessa mitä puhtaimmin ja hartaimmin oli kosketteleva kaikkia m aailmanlmtsomuksen polttokysymyksiä.
Neljä ja puoli vuotta oli Darwin senjälkeen eroi­tettuna omaistensa ja ystäväinsä parista. Ainoa, joka yhtämittaa seurasi hänen työtään, oli uskollinen Henslow. Laatikon laatikon perään sai Henslow Dar­winilta vastaanottaa mitä paraimmin valittuja luonnon­esineitä, joista tuo tarkka tiedemies jo voi saada aavistuksen siitä,' mikä onnenhetki hänet juuri tälle miehelle sai tuon tärkeän tehtävän uskomaan. Vaikka pääasiana oFkin Amerikan rannikon tutkiminen, kasvoi »Beaglen» retki vähitellen vuosien kuluessa oikeaksi maailmanmatlmksi, jonka kestäessä kolme maanosaa ja eteläisen pallonpuoliskon kaikki tärkeim mi:it maat tulivat tarkastetuiksi. Mitä yleisiin matkavaiheisiin tulee oli retki ylipäänsä onnellinen, tu'skin yhtään isompaa vahinkoa tapahtui koko matkalla. Muutoin oli laiva liian pieni ja tarkoitukseensa paljoa vähem­min sopiva kuin ne laivat, joita nykyisin valtion kus­tannuksella toimitettavia tieteellisiä retkiä varten varus­tetaan. Vaan lmpteeni teki paraimpansa ja osottihc jokaisen korkeamman tarkoituksen suosijaksi. Ja muu miehistö, niin taipuisa kuin se olisikin ollut ihmettele­mään ja nauramaan miehelle, joka vain elukoita pyy­teli ja kasvia kuivaili, täytti tarkkaan tehtävänsä nähdessään johtajansa näitä asioita totena pitävän. Piampa, selveni kaikille, ettei Darwin ainoastaan ollut parhaiden veroinen miehuudessa ja kestävyydessä,

36
vaan että hän myöskin oli verratun toveri. »Meidän rakas filosoofimme», - tällä nimellä. muistelivat Dar­winia myöhempinä vuosina laivan silloiset upseerit. Fitz Royn kanssa teki Darwin, sittekuin ensimmäinen, isompi riita-asia (Fitz Roy oli puolustanut orjuutta ja Darwin . - siis jo siihen aikaan - oli kovasti sitä vastustanut) etupäässä kapteenin hyväntahtoisuuden takia oli saatu syrjäytetyksi, uskollisen ystävyyden­liiton, joka. kesti Imu van jälkeen retkenkin. Joka kcrta kuin Darwin oli jättänyt laivan ja tehnyt retkeilyj~L sisämaassa, palasi hän laivaan kuten kotiinsa.
Koko matkan laatu olikin sellainen, että tuol­laiset ajottaiset. erohetket tulivat olemaan hyvin taval­lisia. Kuten ennemmin on mainittu, oli matkan puätarkoituksena rannikon tarkka mittaus englanti­laista merikarttaa varten.· Tämän takia oli tietysti välttämätöntä usein luovia samalla paikalla ja alituiseen purjehtia edestalmisin pitkin samoja rantoja. Tuol­bistcn: kuukausia kestäväin luovimisien aikana sai l'uonnontutkija vapaasti maalla antautua omiin töi­hinsä, hän voi joko ratsastaen tai vaunuilla ajaen liikkua rannikkoa myöten yhtä rintaa laivan kanssa, paikoin oikoa ja paikoin tehdä retkiä. vielä kauvas sisämaahankin. Näin hyv:ää tilaisuutta ei ole koko vuosisadalla tarjoutunut juuri kenellekään muulle ete­läisen pallonpuoliskon tutkijalle. Tuossa tuokiossa avautui hänelle tavaton panoraama, jota hänen ei tarvinnut ainoastaan laivaltaan katsella, hän voi geolooginvasara mukanaan kiipeillä aina noille lumi­peitteisille vuorille saakka, jotka tuolla kaukana aavikon reunassa kohosivat. Väliin keräili hän pienen pieniä hyönteisiä, vä.liin kaiveli hän savi-

37
pohjaisia maita etsiäkseen maan syvyydestä mui­Ilaisien aikain simpukoita ja sukupuuttoon kuolleiden Itirviöiden luita, jotka niiden tuntijalle arvaamattomia salaisuuksia kertoilivat. Luonnollisestikin vaativat nämät ominpäin tehdyt ja useastikin ainoastaan outo­jen ihmisten avustamat retket suurta ruumiin ja hen­gen joustavuutta, jollaista ei kaikilla olisi riittänyt­kään. Syvällä kiitollisuudella muisteli Darwin jälestä­päin niitä monia ihmisiä, joita hän ·oli kohdannut noissct kaukaisissa maissa ja jotka mitä omituisimmissakin olosuhteissa olivat osoittaneet hänelle apuaan ilman että mikään seikka olisi heitä siihen vaatinut. On kuitenkin lisättävä, että tämä riippui molemminpuoli­sesta käyttäytymistavasta, sillä tuo outo tutkija, missä tahansa hän liikkuilman, herätti aina mieltymystä, voitti avomielisyydellään kaikkein syrlämmet ja auttavaisuudellaan hankki itselleen paljon ystäviä. Hän osasi kohdella yhtä hienosti ja avoimesti niin­hyvin »Pampas» arojen jäykkää Espanjalaista ja Kap­maan puheliasta Hollantilaista kuin indiaania tai Afrikan neekeriä; samaten hän myöhemmin, kun riita »Ihmisen polveutumisesta» raivosi Europassa kuumimmillaan, saattoi sielunsa järkähtämättömän puh~ tauden ja suuresta nerostaan huolimatta melkein lap­senomaisen leikillisyytensä avulla riistää aseet pahim­painkin vastustajainsa käsistä.
Kuitenkin häädymme ihmettelemään huomates­samme jo matkan alussa tällaisia piirteitä nuorukai­sessa, joka vielä ei ollut täyttänyt viittäkolmattakaan vuotta ja joka koko ikänsä oli elänyt vähiin kehitty­neissä olosuhteissa ja jolla vielä tähän saakka ­eriWiinkin kun ottaa huomioon hänen ylioppilas-

38
aikansa -- tuskin oli ollut tilaisuuttakaan kasvattaa itseään luja- ja samalla tasaluontoiseksi mieheksi.
»Beaglen» maailman ympäri purjehdus kesti joulu­kuusta vuonna 1831 lokakuuhun vuonna 1836. Jo alkumatkalla sai Darwin nähdä trooppisen maailman, jota hän niin hartaasti oli odottanut. 'reneriffa Hllmboldtin klassillisesti kuvaama saari jäi tosin koleera­ruton takia näkemättä, ainoastaan vuoren huippu näkyi eräänä kirkkaana aamupäivänä taivaanrannalla. Vaan St. Jagon saarella Viheriällniemen saaristossa tervehtivät häntä ensimäiset hoikkarunkoiset kokos­palmut. Sitten kävi kulku Atlannin valtameren poikki sen kapeimmalta kohdalta, ohi "paljaiden, kasvittomain St. Paulin kallioiden, joilla merilinnut tiheinä parvina asustelivat ja tuliperäisen, yksinäisen Fernando-No­ronhan saaren, jossa sen sijaan rehevä laakerimetsä kukoisti.
Helmikuun 29 päivänti vuonna 1832 saapui laiva Bahiaan Brasilian -rannikolla. Nuori luonnontutkija sai nyt viettää ensimmäisen päivänsä oikeassa troop­pisen maan aarnio metsässä. Ihmetellen katseli hän metsän komeaa rehevyyttä, sen ihmeellisiä kukkia ja loiskasveja, joiden painosta oksat melkein murtuivat, ja tuo suuremmoinen luonnon yksinäisyys vaivutti hänen mielensä unelmiin, 'kunnes trooppisen ilmaston äkkinäinen rajuilma puhkesi sankkana vesisateena näyttäen hänelle mikä mahdoton vesipaljous tarvitaan tämän uhkean kasvullisuuden menestymiseksi. Noin kolme ja puoli vuotta pysyttelihe »Beagle» tämän jälkeen Etelä-Amerikan rannikoilla. Se purjehti itä­rannikolla olevasta Bahiasta ympäri Tulimaan ja länsirannikkoa pitkin aina Liman kaupunkiin saakka' Perun rannikolla, tei,den kuukausia kestäviä kier-

39
roksia ja hyvin usein samaan paikkaan palaten. Kuu­luisa 'rulimaan etelänokka, josta purjehtijat niin pian ln1in mahdollista koettavat päästä erilleen, oli Imuvan ai~aa tutkimuksien keskustana. Osaksi laivalla ollen, os~ksi omilla maaretkillään sai Darwin noiden kolmen j~ puolen vuoden kuluessa sellaisen yleiskuvan koko Ejitelä-Amerikan mantereesta (pohjoista jokialuetta LL,kuunottamatta), jommoista ei kukaan muu häntä ennen ollut saavuttanut. Erään ystävänsä lmnssa
/ ratsasti hän Rio Janeirosta Brasilian sisämaahan seu­tujen kautta, joissa kaksitoista jalkaa korkeat muura­haiskeot pienten tulivuorien tapa,isina maasta kohoi­livat ja joissa verenimijä-yölepakot öisin hevosista verta imi vät, eräille tiluksille, missä orjuus kukoisti ja paraillaan pidettiin orjamarkkinoita, joilla vuosikausia naimisissa olleet pariskunnat toisistaan ja lapset van­hemmistaan omistajain rahanhimon takia eroitettiin. Rio Negrosta (joka on paljon etelämpänä, La Plata joen suu puolen kohdalla) kulki hän maitse takasin Buenos Ayrekseen saakka. Siellä ei ollut enään trooppisia metsiä, äärettömillä aavikoilla kohosi siellä täällä vain joku yksinäinen, pyhänä pidetty jättiläis­puu. Kaikki oli .siellä villiä ja vaaranalaista, kulkija voi menehtyä janoon erämaissa, missä maanpinnan siellä täällä peittää vesilammikon lailla kiiltävät suola­kerrokset, vaan missä vettä ei kuitenkaan löydy laisio­lmao, joutua indiaanijoukon yllätettäväksi tahi kohdata maan valtijaan (kuuluisa kenraali Rosas), mikä ei myös­k~län ollut aivan vaaraton asia. Tämä kenraali otti kuitenldn Darwinin puheilleen ja kohteli häntä aivan inhimillisesti. Erään höyheonetyn ja puoleksi syödyn linnun jäännöksistä löytyi uusi amerikalainen strutsi­laji, myöhemmin tunnettu nime11ti Rhea Darwinii, josta

40
lJitkään aikaa,ll ei ollut nähtävänä muuta kuin n&o silloin löydetyt ruuanjätteet. Kuta likemmiis tullaan sitten Amerikan etelä,isintä osaa, sitä kylmemmäksi k~" y ilmasto, sitä köyhemmäksi luonnon tuotteet. Retk i­lijät saapuivat Patagoniaan, outojen lmmeelintapai-:­ten kavioeläinten Guanakos-lajien kotimaahan. K 1 »Beagle» saapui ennen tutkimattoman lJatagonialaise\ Santa Kruz-joen suulle, teki kapteeni muutamain mies, tensä ja luonnontutkijansa kera veneretken jokea ylös- \ päin. Kaksikymmentäviisi päivää soutivat rohkeat \ matkailijat alinomaa ylöspäin, he olivat jo kulkeneet kaksi kolmannesta mantereen leveydestä ja saapuneet seuduille, missä suuret kondoorikotkat alkoivat kier­rellä heidän päittensä päällä ja näiden kotoseudut, Kordillerein korkeat tunturit, jotka näinkin etelässä vielä muodostivat länsirannalla yksijuksoisen vuori­jonon, kohosivat heidän silmäinsä edessä. Niiden luoksi ei enään uskallettu pyrkiä, sillä ruokavarat alkoivat jo käydä vähiksi. Vaan geoloogin silmä oli matkan kestäessä tarkastellut joen uomaa molemmin puolin, ja nähnyt niin sanotun patagonialaisen ter­tiäärimuodostuksen kerrostumat (maanmuodostuksia hyvin vanhoilta maa,pallon historian ajoilta) paljaina ja tutkimuksia varten valmiiksi leikeltyinä silmi:i.insä edesstt. Ja siinä oli tieteellä aarreaitta, mistä aivan loppumattomiin saakka saattoi ammentaa tietoja vielä sangen vähän tunnetusta maailmasta. Kaksi kertaa, nimittäin ensiksi talvella (siihen aikaan on eteläisellä pallonpuoliskolla tietysti kesä) vuosina 1832 ja 1833 ja sitten helmikuussa vuonna 1834 otettiin autio TuU­maa tutkimuksen alaiseksi. Täällä oli jo melkein napaseutumaitten olosuhteet, laajat jäätiköt laskeu­sivat korkeuksistaan synkkien pyökkimetsien ja tun-

41
turikasveista rikkaiuen suomaiden reunoille saakka, ja nytkin, kesäsydännä, riehui myrsky alinomaa rae­sateineen ja lumituiskuineen. 'rästä huolimatta eleli siellä ihmisiä, ei turkkiinpuetuita eskimoja, vaap. indiaaniheimoja, ;iotka melkein alastomina pahimman.,. kin myrskyn kestäessä ulkona oleskelivat. Nyt oltiin niillä seuduin, mistä Fitz Roy viime kerralla oli väki­vallalla vienyt muutamia alkuasukkaita niitä ko~i­maassaan hieman sivistääkseen. Merkillistä kyllä oli­vat nämät »villit» näyttäytyneAt oiviksi oppilaiksi niinkauvan kuin he nauttivat ystävällistä opetusta, ja sentakia pidettiin heistä »Beagle» laivalla ja oltiimpa vielä ikävissäänkin, kun heidän nj-t täytyi palata takaisin kolkkoon kotimaahansa. Vaan he itse toi.,. voivat sitä, ja Fitz Roy pysyi sanassaan. Kun tultiin oikealle paikalle ja saman heimon väki kokoontui oudon laivan luok::>i, annettiin »kesytetyille» vapäus. Eräs englantilainen lähetyssaarnaaja jätettiin maihin heidän mukanaan. Aluksi häpesivät nämä englanti­laisiin vaatteisiin puetut ja uusia tapoja oppineet villit nähdessään noita alastomia heimolaisiaan. Vaan pian voitti vanha luonto, ja he n~tkyivilt aivan mielellään jäävä.ll maahan. Lähetyssaarnaaja piti kuitenkin pian ottaa laivmMi takaisin, koska suurin osa »oikeita vil­lejä» ahdisteli häntä ja uhkaili hänen henkeään. Fitz Roy toivoi, että ilman häntäkin ainakin jonkulainen tapojenparannus saataisiin aikaan näiden ihmisten avulla, jotka pitkällä, matkallaan olivat oppineet vähän si\'istystä -- seikka, mistä voisi olla paljon hyötyä haaksirikkoisille, jotka sortuvat näille vaarallisille ran­nikoille. Toisella kertaa ta~attiin yksi noista entisistä laivakumppaleista, vaan aivan alastomana villinä. Hinen luonteensa, joka aina oli osoitt,l,nut hyviä piir-

42
teitä, oli pysynyt muuttumattomana. Yhtäkaikki saat­toi epäillä, oliko koko kokeesta ollut mitään hyö­tyä. Kuitenkin kaikitenkin ovat ne havainnot, joita Darwinin nerokas ja tarkka silmä teki Tulimaalla, olleet inhimilliselle sivistykseUe lopullisesti paljoa suu­r2mmasta arvosta kuin kelpo Fitz Hoya hyvää tar­koittava koe.
Kun vielä oli tutkittu lähellä Amerikan etelä­nientä olevat Falkland-samet villiytyneine karjal?-umoi­neen ja salaperäisine, miljoonista vaIkeista hietajyväsistä muouostuneine »kivivirtoineen» - kääntyi »Beagle» vihdoin (kesällä vuonna 1834) EteHi,-Amerilmn länsi­rannikolle. Atlannin valtameren jälkeen oppii Darwin nJ't tuntemaan 'l:yyneenmeren. Tuntuipa siltä kuin olisi päässyt pois peikkojen parista, kun laiva vihdoin Tuli­maan seutujen alituisten myrskyjen jälkeen Valpa­raison luona l~)Ui rauhaisilla vesillä. Kordillerein vuo­ristosta näkyy koko Ohilen maan poikki jättiläistuli­vuori »Akonlmgua», jonka korkeuden »Beaglen» miehet nyt tarkoin mittasivat. Sen korkeus oli 6,970 metriä, ja se oli siis Amerikan korkein vuori, paljoa korkeampi kuin Ohimborazo, jota Humboldt aikoinaan luuli maail­man korkeimmaksi vuoreksi. Koko tämä korkea vuo­ristoseutu tarjosi luonnontutkijalIe eIlnen näkemättömiä, hämmästyttäviä kuvia. Useita kertoja kiipeili hän Santiagosta ja Valparaisosta Kordillerein huippuja kohti, pitkin metsiä, joissa Puma-kissa (Amerikan leijona) ja jalokivien loistolla komeilevat kolibrilinnut asustivat, ~ina noihin vuorivirtoihin saakka, mitkä yhtämittaisina koskina alas syöksyivät. Kuullessaan öisin ni:j,iden virtojen kohinaa, johon mukana soluvien ja vähitellen murenevien kivien ja SOHW ratina yhtyy, heräsi hänessä geoloogina kysymys, mikä mantere, mikä pilviäkin

43
piirtelevä vuori voi ijät kaiket kestää tällaista yötä päivää tapahtuvaa kulumista? Yhä korkeammalle kävi kulku kohti tunturihuippuja, missä ilma on niin ohutta, että »vuoritauti» matkailijoita ahdistelee. Laa­joilhL, huikaisevan valkeilla lumikentillä rusotti lumi siellä täällä kauniin punaisen;:}, pienten punaisten levä­lajien peittämänä (leväkasvit on eräs ryhmä alhaisia kasvia). Korkeimmalta harjanteelta avautui itäänpäin laaja näköala yli samojen Pampas-tasankojen, joilla Darwin edellisinä vuosina La Plata joen suusta pitäin oli matkustellut. Tasanko oli kuni aava valtameri, minkä pinnalla nousevan auringon kultaarnat joe.t kiiltävinä nauhoina välkkyilivät. Toisella kertaa teh­tiin Valparaisosta retki eteläänpäin pitkin rannikkoa. Ti:iJlä matkalla tutkittiin Ohonos-saal'isto, jossa peruna kasvaa villinä. Suuren Ohil00 nimisen saaren luona viivyttäessä nähtiin öisin veripunainen hohde tai­vaan rannalla. Siellä päin oli kaukana tulivuori Osomo, joka jymisten syyteli tulista laavaa sisäst~i,än. Kaikkialla muuallakin nähtiin Kordillerein tulivuori­aukkojen olevan toiminnassaan. Ja muutamia viikkoja myöhemmin, kun laiva laski ankknriin Baldivian såta­maan, ja Darwin nousi maihin, tapahtui äkkiä ankara maanjäristys, joka osoitti, että pitkln koko Etelä­Amerikan länsirantaa maan povessa tapahtui suuria mullistuksia ja ankaraa kuohumista. Kun laiva sitten meni etemmäksi, nähtiin että sama maan­järistys toisin paikoin oli kokonaisia kaupungeitakin soraksi sortanut. Uusien ilmiöiden ja uusien töiden alinomaa mieltä l<iinnittäessä, sai Darwin kuitenkin ajottain kokea, ettei eurooppalainen suinkaan ilman vauriota siirry ilmanalasta ilmanalaan ja retkeltä toi­selle: koko pitkän kuukauden piti ankara kuumetauti

44
häntä sairaana Valparaisossa. Kaikeksi onneksi ei tästä viivytyksestä kuitenkaan ollut sen suurempaa haittaa. Mutta retkikunnan jäsenet, jotka jo alun neljättä vuotta olivat Amerikan rantoja mittailleet, alkoivat jo vähitellen toivoa pääsevänsä kotimatkalle. Koska paluumatkan piti tapahtua Australian kautta, vaati sekin tietysti aikaa kokolailla, ja todellakin viivyttiin matkalla vielä kokonainen vuosi. Kun »B8agle» vieltl. oli käynyt Perun rannikot ja Darwin viettänyt kuusi viikkoa Limassa, muinaisessa Pizarron kaupungissa, jota maan tuliperäisyys usein ankaroilla maanjäristyksilli1 ahdistelee, käilnsi retkikunta, vihdoin vuonna 1835 kulkunsa Amerikasta ja alkoi purjehtia länttä kohden.
Nyt sai Darwin nähdä taasen uuden, vaikuttavan kuvasarjan, jonka yksityiskuvat nopeasti silmäin edessä vaihtelivat. Nuot erittäin merkilliset, tuliperäiset Gala­pagos saaret, jotka vielä läheisesti kuuluvat Ameri­kaan, tutkittiin tarkoin. Sen jtilkeen jouduttiin rryy_ neen valtameren korallimaailmaan, - tämän jättiläis­meren ulapoilb aukeilla kohoaa yhtäkkiä laineista pieniä kapeita saarekkeita, joiden lumivalkoisia rantoja vihcriöivät palmut reunustavat, ja jotka usein ovat a"settuneet ympyrän muotoon, niin että järventa,painen, tyyni merenpinta jää niiden sisäpuolelle; näitä omi­tuisia valtameren saaria kutsutaan »Atolleiksi», ja ne ovat syntyneet ja saaneet muotonsa siten, että pienen pienet kalkkikuoriset merieläimet »kora,llipolyypit» ovat niille merenpohjaun kovista kuoristaan perustan raken­taneet. Näiden somain korallipalatsien keskuudesta ilmestyy vihdoin silmäin eteen. rrahiti, etelämeren ihailtu paratiisi, jonka ihanuuksista luonnontutkija FOJ'ster viime vuosisadalla teki kuuluisan runollisen

45
Korallisaari

46
hnrauksensa, samaten kuin Humboldt myöhemmin 'reneriffan saaresta. Sitten seurasi paljoa suurempi Uusi-Seelanti läm­pöisine lähteineen ja saniaismetsineen - ja lopuksi Aust­ralian mantere au­tioine rannikoineen, joille jo silloin Eng­lantilaisten ahke-
~ rLlUS ja nerokas asu­tustaito oli kasvat­tanut sellaisen suur­kaupungin kuin Sid­ney, senjälkeen kuin Cook, vasta noin
kuusikymmentä vuotta ennen oli tä­män karun ranni­kon löytänyt.
A ustraliankin sisämaahan teki Darwin lyhyen retken. Hän näki etäältä sinivuort('n siintävän ja kuljeskeli Eukalyptus- (kuumepuu) metsissä, missä kirkontornin kor­kuiset puut pystysuorassa ole­vine lehtineen antavat ainoastaan heikon, ristikko aidan tekemää var­joa muistuttavan siimeksen. Siellä sisämaassa tapaa hän kerran ilta-
Kuva 3. KivikoralIi. kävelyllään muutaman suvan-
non rannalla Australian eläinkunnan mer1{illisim­män eläimen, nokkaeläimen, erään nisäkkään, jolla

47
On nokka kut~n sorsalla ja jonka (tätä seikkaa ei silloin vielä tunnettu) poikaset kehittyvät munista kuten lintujen ja matelijain Australiassa alottivat
retkeilijät vuoden 1836. Maalis­kuussa jäi sitten tämäkin mantere heidän taaksensa. rraasen kuljettiin atollien keskitse, - tällä kertaa Indian valtamerellä, missä koralliriu­tat ja kokospalmut yksinään val­litsivat ja muodostivat kaiken poh­jan sekä kasvullisuuden. Huhti­kuussa saavuttiin Mauritius-saa­relle, josta myös kuten Tenel'if­fasta ja l'ahitista jo ennen näitä aikoja oli tehty erinomainen I-uon­non]mvaus. Sen tekijä oli ranskaLai­nen nimeltä Bernardin de St. Pierre. Kllva 5.
Kuumepuu.
'roukokuussa kävi Darwin John
Herschel'in - kuuluisan eteläisen tähtitaivaan tutkijan ­luona tämän maailmanmainiossa tähtitornissa Hyvän­toivonniemellä ja katseli samalla pikimmiltään tätäkin
Kuva 4. Erään kllUmepuun oksa.
48
maata, jonka tasangoilla sarvikuonot tallustelevat. Maan ympäri purjehdus alkoikin jo vähitellen olla
suoritettuna. Vielä kohosi heinäkuun 8 päivänä Hele­nan saari aalloista kuni »mahdottoman suuri, musta linna». Siellä kävi Darwin - katsomassa Napoleon ensimmäisen yksinäistä, traagillista hautaa. Sitten
49
tulivat he vielä kerran Bahiaan Brasilian rannikolle, kulkien yli Atlantin samaa suuntaa kuin muinoin Brasilian löytäjä portugalilainen Cabral, joka vähän jälkeen Amerikan löydön purjehtiessaan Etelä-Afrikasta J1Juropaan joutui päiväntasaajan vi~ralle ja sen kul­jettamana vastoin tahtoaan FJtelä-Amerikar'1 rannikolle. Bahiassa uusi Darwin 'tutta\'uuttaan samojen aarnio­metsien kanssa, joissa hän oli' käynyt Alisi' retkellään. Aarniornetsän vaikutL'ls oli sama ku:in ennenkin, ja muuttumattomana pysyi sen tekemä tunne hänen mie~ lessään kalltta koko hänen pitkän eläniänsäajan. Vaan matkasta väsynyt oli jo tämäkin rautainen työ~ mies, jota sen lisäksi .kotiin lähetettyjen kokoelmien ja tietojen kohtalo huoletti, ja suurella ilolla terv:ehti hän lokak. 2 päivänä V. 1836 vanhan ltotimaansa, Englan':' nin rannikkoa, jDta hän varmaankin oli enemmän kai­vannut, kuin nuo poloisettulimaalaiset heidän autiota, myrskyistä synnyinseutuaan. Hän paloi halusta liittyä tutkijain suureen joukkoon, jonka hyväksi hän monta pitkää vuotta oli taistellut vallinkaivajana. Nyt oli hänen tekeminen tili työstään julkaisemalla retken tulokset ja tämä viimeinen toimi oli mahdollinen vain kotosalla - kotimaisen tieteen ahjojen ääressä.

50
V
UUSIA AJATUKSIA
Darwinilla oli tapana kutsua tätä matkaa elä­mänsä onnellisimmaksi tapaukseksi. Myrskynä oli se temmannut hänen' sielunsa ja johtanut hänet kaik­keen siihen, mikä jälestäpäin teki hänet kuuluisaksi. Häneen katsoen tämii onkin enemmän kuin vain pal­jaita sanoja. On otettava huomioon, missä olosuh.., teissa tämä kahdenkymmenenkahden vuotias tuli lai­vaan. Hän oli vain nuori ylioppilas, joka oli kaikkea muuta kuin kouluutettu luonnontutkija. Vaatimaton kuin hän oli, ei hän matkalle lähteissään' itsekään luullut muuhun pystyväusä kuin »kel'äilemiseen». Hän aikoi koota aineksia niin paljon kuin suinkin voi ­oikeat oppineet. saisivat sitten kotona katsoa, mitä niistä tulisi. Kahtena ensi vuonna panikin hän pää­painon. näille seikoille. Laivassa ollessaankin, jolloin meritauti häntä usein aina epätoivoon saakka vaivasi, teki hän melkein yhtenään mikroskooppitutkimuksia ja kokoili ainAksia etenkin outojen merieläinten raken­nuksen tutkimista varten. Näistä aineksista oli osa,­ainakin hänen omain sanainsa mukaan - riittävän koulutuksen ja korkeamman piirustustaidon puutteessa kelpaamaton jälestäpäin käytettäväksi. Todellisella mehiläisen ahkeruudella kirjoitti hän iltasin ikä­vystyttävän tarkkaa päiväkirjaansa huolimatta mo­nista retkistään ja niillä osuneista harvinaisista sattu-' mista. Jälestäpäin eivät nämät muistiinpanot näyt­täyneet ainoastaan kokoelmaksi tärkeitä tieteellisiä havainnoita, vaan myös pohjaksi myöhemmin julais-

51
tuun 'matkaJcertomuJcseen, jolca syystä kyllä vielä nykyäänkin luetaan maantieteellisen kirjallisuuden etevimpäin klassillisten teosten joukkoon.
Vähitellen alkoi hän itsekirI ymmici.rtäi.i., että täl­lainen suoranainen yhteys luonnon kanssa johti h~i,ntä etemmäksi ja saattoi hä,net paljaan keräilemisen sijasta itsenäisesti ajattelemaan, tekemääll johtopä.ätöksiä ja, selittelemään, lyhyesti sanoen tekem~i.ici,ll tieteellistä työtä, vaikka tosin vastaiseksi vain omissa ajatuksis­saan ja satunnaisissa muistiinpanoissa.
'.L'<lmä, seikka saattoi hänen asemansa sangen merkilliseksi. rroiselta puolen täytyi joka yrityksen näyttää hänelle, kuinka paljon hänen tiedoistaan puut­tui. Täällä aarnio metsän syvyydessä tahi Argentinan suola-aroilla, kaukana kaikista tieteen mukavista väli­kappaleista, tunsi hän ensi kerran selvästi mielessään, kuinka väärin hän oli tehnyt pitäessään tieteen vähä­pätöisyyksiä ja sen kuivaa jokapäiväistä työtä ikä­vän~i. jtL tyydytysUi. a,ntamattomana. Mitä olisikaan hän nyt antanut monesta tiedon hiukkasesta, kun tosi työ oli hänen edessään. Jokainen askel osoitti hänelle, kuinka yksityinen tutkija on pieni tällaisessa ympä­ristössä, ellei hänelHi. vain ole täysi tieto siitä, mitä hänen tieteensä alalla tätä ennen on jo aikaan saatu. Tiedemiehen tarkempi silmä ja vikkelämpi käsitys aivan outojen seikkojen eteen sattuessa - jota asiaan perehtymätön niin tavallisesti ihmettelee - on useissa tapauksissa johtunut seuraavasta:, koko joukko tutki­jain silmiä katselee tuon ainoan silmäparin kautta, koko joukko tiedemiesten aivoja ajattelee noissa aivoissa. Keneltä tämä apu - vieläpä tärkeissä kohdin ­puuttuu, hänelle siitä on paljon ikävyyttä, ja moni seikka, joka olisi voinut s,elvitä aivan itsestään, vaatii

52
näin ollen äärettömiä ponnistuksia, jotka nekään eivät aina viE' perille. Tämän retken jälkeen ei Darwin koskaan puhunut halveksien tieteen pikkuseikkojen tutkimisesta, vaan päinvastoin jälestäpäin useinpahoit­teli opintojensa kypsymättömyyttä ja hajanaisuutta. Tarkan itsearvostelun ja vanhoilla päivilläänkin loppu­mattoman opintojen harjoittamisen kautta koetti hän korjata niitä aukkoja, joita oli hänen alkeistiedoissaan. Vaan ol.i asialla toinenkin puoli.
Vaikkapa nuorta ylioppilasta ei voikaan tarpeeksi vakavasti varottaa, pitämästä perintön~i, käyvää detal­jitietoa ikävänä ja yksitoikkoisena, niin täytyy myönc tää, että häntä myöskin helposti u b leaa toisella,inen ki n vaara. .Ylioppilas, jok~ jo alusta pitäen on täydellä tarmollaan käynyt käsiksi perittyihin tieteellisiin ainek­siin, voi helposti joutua pitämään erityisten tutkijain teoriioja ja olettamuksia luonnollisina ja ehdottomasti oikeina. 'rieteen tosiasiat kyllä pysyvät, vaan teo­riiat sen sijaan. vaihtelevat, ja sangen usein tiete~n koko edistys riippuu jonkun vallalla olevan teoriian muuttumisesta. Kun Kopernikus kumosi väärän Ptole­maiul\sen teoriian auringon kiertämisestä maan ympäri, kasvoi .tähtitieteen kukoistus kerrassaan kaksinkertai.,. seksi ja näimpä kemiakin kävi aivan uusille urille, k~U1 Lawoisier poisti aivan perusteettoman »Phlogiston»- . teoriian. On aivan selvää, että Darwin tässä suh­teessa oli vapaasti kehittynyt. Vaikka häneltä puut­tuikin silloin vielä monen tieteellisen tosiseikan tunte­minen, niin oli hän sitä vähemmän kietoutunut silloin vallitseviin vääriin teoriioihin! Herättyään kerran voi täällä hänen ajatuksensa ja neronsa kulkea omia tei­tään. Ja hedelmiä olikin tästä aivan odottamattomia. Tiede, jossa tämä seikka lähinn.ä tuntui,. oligeologiia.
53
Geologiia,joka koettaa esittää meille' maapallön­historian: menneitä aikoja ja tapahtumia, sisältää pal­jon teoriioja. Kuvailtuaan maan päällä nykyään ole­via kivilajeja ja sieltä ja täältä löytyviä maakerroksiin hautautuneita kasvi- ja eläinkivettymiä, täytyy sen saadakseen selvän ja täyden kuvan turvautua johto­päätöksiin, käsitteiden yhdistämiseen ja enemmän tai vähemmän varmoilta näyttäviin arveluihin ja otaksu-' misiin, sanalla sanoen: teoriioihin. Nämät teoriiat perustuvat kyllä tosiseikkoihin, mutta eivät itsessään ole n. s. tosiseikkoja, vaan ihmisajatuksen tuloksia, jotka sellaisina saattavat olla vääriä ja useinkin ­vaikkei tosin tahallaan - paljaita mielikuvia. Kun Darwin oli ylioppilaana Oambridgessä, ei geologiia ollut tieteenä vanhempi kuin noin satakunta vuotta. Sitä ennen oli siitä maapallon historian ajanjalcsosta, jona ihmistä ei vielä lÖytY~lyt, ollut olemassa ainoastaan kovin hataroita, selvästikin mielikuvituksen luomia arveluita. Nyt oli kuitenkin vallalla oikea tiede, joka olemassa olostaan sai kiittää miehiä sellaisia kuin Werner, H'ldton, Smith, Saussure, Bnch, Humboldt ja ennenkaikkia Georg Ouvier'iä, tuota kuuluisaa ammoi­sina aikoina eläneiden, sukupuuttoon kuolleiden eläin-' lajien tutkijaa. rrätä tiedettä hallitsi siitä huolimatta eräs teoriia, jota meidän nyt kolmeneljännesvuosisataa myöhemmin täytyy pitää kerrassaan vääränä. Oli näet hyvin huomattu, että maapallon historian saattaa jakaa useampiin kutakuinkin toisistaan. eroaviin ajan-' jaksoihin. Niin esimerkiksi eroitettiin »J ura·kausi» s. o. se ajanjakso, jolloin merenmutana oli pohjaan laskeutunut ja kovettunut se kivilaji, joka nykyään muodostaa Jura vLLOret Sveitsissä, Ranskassa, ja Sak­san rajoilla, eräästä toisesta, »Liitukaudeksi» kutsu-

54
tus.ta ajanjaksosta. (Liitukausi sai nimensä silloin syntyneiden liituvuorien takia, joita on esim. Riigenin saarella ja Darwinin maatilalla Downissa). Mutta nyt otaksuttiin - ja tässä alkoi paljas luulo: teoriia . - että kahden tällaisen ajanjakson välillä olisi tapah-
hlnut maan päällä kauhea mullistus, jolloin meri tulvi yli maan ja jättiläistulivuoret hehkuvalla laavalla kai­k:en peittivät ja hävittivät, lyhyesti sanoen: maanpäällä olisi tapahtunut jotain sellaista, mikä ollenkaan ei ole
. tekemisissä llykyään. vaikuttavain muutosvoimain kanssa. Muutturthan meidänkin' riJlI1tLinune edessä maanpinta alituiseen; vesi huuhtoilee irti maata ran­noista; ilma, vesi ja vuodenaikojen vaihtelevat iämpö­määrät kuluttavat kovintakin kiveä ja lopuksi sen soraksi sortavat; siellä täällä kohoaa mntamaa maa,n­sisäisten voimain vaikutuksesta enimmäkseen hitaasti, melkein huonlaamatta, kuten esim. Pohjanlahden ra,n­nikko, tai alenee samaten hitaasti; mutta kaikella tällä ei noiden raivoisain mullistustell kanssa olemi­tään yhteistä. On helposti ymmärrettävissä, että tuo teoriia oli sopusoinnussa erään toisen, jo ennen mai­nitun teoriian kanssa, jonka mukaan aika ajoin maan­päällä oli tapahtunut kaikkein kasvi- ja eläinlajien täydellinen hävitys, ja vähän aikaa senjälkeen saman­laatuisten, vaan hieIllCm eroa vain lajien selittämätön uudestaan syntyminen, Suuri Ouvier piti molempia teoriioja tosina ja toisiaan tukevina, ja hänen auktori­teettinsä oli siihen aikaan määräävänä kaikissa Eng­lanninkin oppilaitoksissa. Kun Henslow ja Sedwick vähä ennen Darwinin matkalle lähtöä hänelle esittivät vielä eväiksi geologiian pääpiirteet, kävi se tavalla, joka ehdottomasti asetti »mullistusteoriian» kaiken pohjaksi.

55
Mutta juuri näihin aikoihin julkaisi Charles Lyell myöhemmin kuuluisaksi tulleen geoloogisen teoksen, j.ossa hän ankarasti kävi tämän teoriian kimppuun. Ly~ll koetti näyttää toteen, että kaikki muinaisina aikoina . maanpinnassa tapahtuneet muutokset voi selittää saman hiljaisen luonnonvoimien työn vaikut­tam&ksi, kuin nekin ilmiöt, joita vielä tänäänkin sil­mäimme edessä näemme. Niimpä esimerkiksi samal­lainen rapautuminen, joka nykyään jonkun määrätyn ajan kuluessa kuluttaa ja hävittää pienen kivipalasen, on - Lyellin mielipiteen lI1ukaanäärettömän pitkien ajanjaksojen . kuluessa ollut kyllin. sortamaan soraksi ja laaksoon tasoittamaan kokonaisen tunturin tai mantereen puoliskon vähitellen sorana ja hietana me­reen hajoittamaan. Noita vallalla olevan teoriiankau­heita mullistuksia ei Lyellin mielestä mitkään havait­tavat tosiseikat ,puolu.staneet, eivätkä ne sitäpaitsi. tuntlJneet tarpeellisiltakaan. Mikään tarkka raja ei todellisuudessa eroita maanhistorian ajanjaksoj.a toisis­taan; merien, rantojen, jokiuomien, vuorten ja mante­reiden muodot ovat aina kaikkina ajanjaksoina hitaasti muuttuneet, ja, nyt, kun nuo vuosisatatuhansien, ehkäpä vuosimiljoonienldn vaikutukset jossain kohden yhtä­aikaa silmiemme eteen ilmenevät, näyttää kokonais­kuva niin muuttuneelta, että sen takana arvelemme olevan vieraan ajanjakson, jolle on sen mukainen nimi annettava. - Vaikka Lyell olikin mielipiteensä taita­vasti perustellut, eivät ne kuitenkaan ilmestyessään löytäneet ystäviä virallisessa tiede maailmassa, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin tunnustettiin niiden arvo ja merkitys. Nykyään on koko geologiia pääasiallisesti näiden mielipiteiden pohjalla, ja mullistusteoriia sen sijaan on alennut muiden geoloogisten tuulentupien ja

56


haaveilujen joukkoon. Kaikeksi onneksi sai Darwin aivan viime hetkessä käsiinsä ensi osan juuri ilmes­tynyttä Lyell'in teosta - senkin Henslowin toimesta, joka kuitenkin varoitteli häntä tällaisia vallankumouk­sellisia mielipiteitä omikseen ottamasta. Kirja otettiin mukaan m~tkalle, ja huolimatta kaikista kelpo Hens­lowin arveluista valtasi se vähitellen Darwinin koko geoloogisen ajatussuunnan. Tälle nuorelle, niin vaillinaisen kasvatuksen saaneelle, mutta tulevan mestarin lahjakkuudella varustetulle tutkijalle olikin tämä teoriia mitä parahin, koska se yksinkertaisimnlin selitti niitä tosiseikkoja, joiden pariin hän pian joutui. »Minulla ei ole», kirjoittaa hän Henslowille maaliskuussa 1834, »mitään aivan selvää käsitystä halkeimista, kerrostu­misista eikä ylenemisistä. Minulla ei ole kirjoja, jotka niitä täysin selittäisivät, sillä' mitä kirjani niistä selit­tävät, ei sovi siihen, mitä näen. Sen takia täytyy minun tehdä niistä omia Johtopäätöksiä».. Vaatimatto­mana jatkaa hän sitten: »Monta kertaa kuvittelen mielessäni, miten naurettavia ne mahtavat olla». Vaan todellisuudessa olivat nämät johtopäätökset pääasioissa siinä määrin Lyellin mielipiteiden mukaisia" että hel­posti voi nähdä, mihin päin ne veivät. Noin' vuotta myöhemmin sai Henslow Limasta oppilaaltaan selvän tunnustuksen siitä, . että hanestä oli tullut »innokas Lyellin mielipiteiden kannattaja». Myöhemmin tuli­Darwinista ja Lyellistä~ hyvät ystävä:t, eikä Darwin koskaan . lakannut pitämästä Lyelliä aikansa suurim­pana tienraivaajana geologiian alalla._
Yhä kasvava taipumuksensa Lyellin mielipiteisiin sai Darwinin hänen ollessaan välittömästi luonnon vaiku­tuksien alaisena ajattelemaan erästä hänelle aivan omin­takeista seikkaa. Tuollaiseen maapallonhistoriaan, jol-
57
laista Lyell esitti, jossa ei ollut mullistuksia eikä väki­valtaisia välinäytöksiä, ei laisinkaan sopinut. teoriia kasvi- ja eläinkunnan aika-ajottaisesta hävityksestä ja salaperäisestä uuclestaansyntymisestä. Voidaanhan ilman sitäkin ymmärtää, että muutamia eläin ja kasvi­lajia on saattanut kuolla sukupuuttoon. Kuoleehan nykyaikoinakin eläimiä sukupuuttoon (kuten esimer­kiksi Drontti niminen lintulaji Mauritius-saarella ja »Merilehmäksi» kutsuttu valaseläin Kamtschatkan tie­noilla) aivan meidän silmäimme edessä. Vaan paljoa vaikeampi oli ymmärtää, miten kaikki jonkun ajan­jakson eläimet olisivat samalla saattaneet hävitä. Ja aivan ti:i,ydelleen käsittämättömäksi jäi häviää seuraava uusien lajien äkillinen syntyminen, jota edellinenkään teoriia ei tietysti voinut millään lailla sclitt~iä tieteelli­sesti. Lyell itse ei tehnyt kirjassaan t~i,llaisi~ merkil­lisiä johtopäätöksiä, eivätkä nekään hänen aikaJaisis­taan, jotka ylipäänsä hyväksyivät nämä mielipiteet, näyttäneet tässä. kohden löytäneen mitään aihetta. enempän lausuntoihin. Uskottiinhan vielä ehdotto­masti lajien muuttumattomuuteen, ja tämä seikka silmäin edessä vältettiin tuon vaikean kohdan julki.., sesti l{J'symykseen ottamista. Vaan niin ei tehnyt Darwin.
Hän ei ottanut oppia Lyellin kirjasta .samalla lailla kuin joku oppilas koulukirjastaan, vaan hän eli tuon kirjan sisällyksen. Ilmiöt ja seikat itse saattoi­vat hänet samansuuntaisesti ajattelemaaIl, ja antau-: matta epäröimisiin - omintakeinen kun hän jo silloin oli - teki hän kaikki johtopäätökset, vieläpä sel­laisetkin, jotka menivät yli Lyell'in silloisen näkö-. piirin.
58


Kaivellessaan sukupuuttoon kuolleiden eläinten luita, löysi hän kerran Pampas-tasangolla Argenti­nassa maasta suuren, onton luupanssarin, joka· ison kattilan tapaisena ammotti syvyydessä. Tämä tapahtui hänen matkansa toisena vuotena. Tuota jykevää pans­saria öli elinpäivinään kantanut muudan eläinlaji, joka suuruudeltaan oli sarvikuonon kokoinen. Luonnontut­kija nimittää sitä nimellä . «Glyptodon». Glyptodon kuului epäilemättä siihen nisäkkäiden ryhmään, jota kutsutaan nimellä: hampaattomia (Edentatae). Vielä

tänään elää Etelä-Amerikassa hampaattomia nisäk­käitä, jotka kyllä ovat paljon pienempiä, vaan joilla on aivan samallainen kova panssari: ne ovat'n., s. Vyötiäisiä. Muualla paitsi Amerilmn mantereella ei ole tällaisia panssarinisäkkäitä. Melkoinen aika on kulunu t siitä kuin tämä suuri Glyptodon eleli maan päällä, vail{ka kohta se taival, joka tuon ajan meistä erottaa, ei olekaan kovin pitkä. Myöhemmin on saatu selville, että ihminen jo silloin asui Amerikassa, ja näyttää siltä, että ihminen innokkaasti ahdisti tätä eläintä, jonka panssaria se käytti asuntokolonsa katok­sena. Muutoinkin oli Etelä-Amerikan tasankojen eläin-
59
kunta siihen aikaan aivan erilainen kuin nykyään. Missä Darwin vain kaiveli maata, siellä ilmestyi aina
Kuva 8. Vyötiäinen.'

omituisten otuksien luita päivän valoon. Äskenmai­nitun panssarin ohella löysi Darwin mahdottoman suuren laiskiaiseläimen "Megatherium'in" luita. Tämä

60
eläin oli niin suuri, että sen yläleuka näytti olevan lähes kolme kertaa niin leveä kuin elefantin. Vielä löysi hän erään sukupuuttoon kuolleen elefanttilajin
(Mastodon) sekä hevosen luurangon osia. Viimemai­Rittu löytö oli sangen merkillinen, koska hevonenkin oli niin täydellisesti hävinnyt Amerikasta, että Espan­jalaiset Amerikan löydön jälkeen toivat sen sinne
61
aivan outona oläinlajina. Koko Etelä-Amerikan Pam­pastasanko tuntui. Darwinista sukupuuttoon kuolleiden jättiläiseläinten hautausmaalta: Parana-virralla näki hän veneestään yhtäaikaa kaksi suurt.a Mastodon­luurankoa, jotka pystysuorasta rantakalliosta esiin pistäytyivät. Soutajat tunsivat nuo luut, sillä ne oli­vat ikivanhoja matkamerkkejä ja kun heillä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten tuollaiset eläinjään­nökset olisivat voineet joutua kovaan kallioon, arveli­vat he aivan yksinkertaispsti, että ne ovat jäännöksiä jostain mahdottoman suuresta maakoloissa asuneesta ja maata kaivaneesta eläimestä, samanl<1atuisesta kuin ne pienet jyrsiFit, joita vielä nykyäänkin aroilla tava­taan. Montevideossa tapasi hän poikaparven; joka, käytti kiekkona suurta pääkalloa; tämä oli eläintunti­joille silloin vielä aivan oudon Toxodon-eläimen kallo. Tämäkin oli ollut elefantin kokoinen ja oli todellakin lähisukua jyrsijöille. Patagoniassa tapasi Darwin luu­rangon, joka näytti kuuluvan jollekin sarvikuonon suuruiselle jättiläis-Lamaeläimelle; tuo sangen outo elukka sai tieteellisen nimen: "Makrauchenia», Sattui kerran että hä~kaivaessaau" tapasi nän suuren luun, ettei siitä tahtOlltlt mitenkään tulla loppua. Kun vene ei voinut odottaa häntä sen enempää, täytyi hänen suureksi mielipahakseen katkaista jo kaivamansa osa ja jättää loput sikseen. Yleensä olivat tuollaiset löy­döt sangen hupaisaa työtä. Ajattelemiseen oli niissä aiheita yllin kyllin. Ja Darwinin aivoissa syntyikin niistä seuraavat hänen mielestään kieltämättömät joh­topäätökset:
Eräänä maapallon historian ajanjaksona, joka ei ole. kovin etäällä nykyisestä ajasta, on Amerikassa elellyt laiskiaisia ja vyötiäisiä, osaksi suunnattoman

62
suuria. Sellaisia eläimiä näytti siihen aikaan olevan Amerikassa eikä missään muualla maan päällä.' Ny­kyään tapaamme samoin laiskiaisia ja vyötiäisiä (vaikka. ei enään niin suuria) Amerikassa ja niimpä vain Ame­rikassa. Vanhan teoriian kannattaja selittäisi tämän siten, että jonain päivänä kauhea mullistus hävitti ja hautasi lmiHientiset laiskiaiset ja vyötiäiset ja että uuden ajanjakson alkaessa uusia 1aiskiais- ja vyötiäis­lajeja oli yhtäkkiä ilmestynyt eläimettömälle Ameri­kan mantereelle. Mutta tässäpä jää tilaa kysymyk­selle: miksi Amerikassa syntyi juuri laisl<iaisia ja vyö­tiäisiä eikä yht~i,hyvin girahveja ja zebroja, kuten näin ollen olisi Afrikassa tapahtunut? Oliko olemassa laki, joka entisen eläinmaailman kuoltua jollain seudulla pa­koitti samanlaatuisia eläinlajia sinne uudestaan synty­mään? Tuollainen laki olisi todellakin sangen omituinen. Mutta jatkalmamme. Tuosta vaaditusta äkillisestä mul­listuksesta, jonka uhriksi entiset laskiaiset ja· vyötiäiset olisivat joutuneet, ei näkynyt merkkiä missään koh­dt'n. Päinvastoin puhuu seutujen koko muoto sen puolesta, että maanpinta, aivan kuten Lyell oli esit­tänyt, tasaisesti, ilman äkkiä sattuvia mullistuksia on entisestään nykyiseksi muodostunut. Eiköhän asiain näin ollen äskeistä teoriiaa vyötiäisten ja laiskiaisten kehi­tyksestä voinut pitää mielivaltaisena, paljaan ajatuksen luomana harha-arveluna ja siirtyä toiseen paljoa yksin­kertaisempaan? Muinoin, näin kuuluu tämä mielipide, eli Amerikassa useita eri lajia vyötiäisiä ja laiskiaisia. Aikojen kuluessa kuoli aivan luonnollisista syistä muu­tamia näistä lajeista, etenkin nuo suurimmat, joiden elämää yhä lisääntyvä kuivuus uhkasi ja jotka lopul­lisesti ilman sanottavia mullistuksia sen kautta sor­tuivatkin; ne kuolivat sukupuuttoon ilman jälkeläisiä1
63
aivan samoin kuin myöhemmin Mastodon elefantti ja villi hevonen, joista Eurooppalaisten maahan tullessa ei enään ollut elossa ainoatakaan. Mutta osa entisiä vyötiäisiä ja laiskiaisia ei kuollutkaan sukupuuttoon, vaan muuttui sen sijaan toisellaiseksi: luonnollisten lakien mukaan kehittyi niistä ne pienemmät vyötiäiset ja laiskiaiset, joita vielä nykyäänkin elää Amerikassa. Tämä teoriia ei tarvinnut mullistuksia tuekseen vaan oli sopusoinnussa Lyellin geoloogisten mielipiteitten kanssa. Se selitti myöskin täydellisesti, miksi maa, jossa e~men eli laiskiELlsia ja vyötiäisiä, lnyöskin myö­hemmin (vaikka. tosin muuttuneita lajeja) kasvatti samoja eläimiä eikä girahveja ja niilihepoja. Siitä hetkestä alkaen kun Darwin katseli sukupuuttoon kuolleen argentinalaisen jättiläisvyötiäisen panssaria, on hänen mielessåän, kuten hän itse myöhemmin on sanonut, syntynyt ja kehittynyt syväaatteinen niin kutsuttu "Darwinin teoriia», teoriia eläinten ja kas­vien luonnollisesta kehittymisestä maan päällä. Sillä hetkellä se tosin vain pikaisena olettamuksena vilahti hänen mielessään. Vaan kun se kerran oli ilmesty­nyt, pysyi se mielessä ja juurtui yhä lujemmin ja lujemmin.
Meidän täytyy tässä kohden huomauttaa. ettei Darwin oikeastaan ensimmäisenä ollut keksinyt tätä ajatusta lajien muuttuvaisuudesta sekä kasvien ja eläinten luonllollisesta kehityksestä. Sillä vaikka tiede siihen aikaan lajien muuttumattomuuden oli ottanut usl~onkappaleeksi, oli kuitenkin siellä täällä esiintynyt luopioita, jotka puolustivat päinvastaista mielipidettä. Olemme nähneet, kuinka· Erasmus Darwin jo edellisen vuosisadan lopulla uskoi luonnollisen kehityksen mah­dolliseksi. Samoin on tehnyt useista lausunnoista

64
päättäen runoilija . Göthe, joka ei hyväksynyt· geoloo.­gisia mullistuksia, vaan uskoi kaiken luonnon, eloll~­smikln siihen luettuna, vähitellen muodostuneen Ja kehittyneeli muuttumattomain, ijankaikkisten .~~l{i.en vaikutuksesta. Ranskassa oli vuonna 1809 elamtle,.­teen tutkija LmnaT.c7c julkaissut paksun kirjan, jossa hän esitti· miten kasvien ja eläinten oli vähitellen
täyty'nyt kehittyä toisista kasveista j~ el~imistä. . . ä.l-
den lisäksi voisi luetella vielä mUltakm »Darwinin edeltäjiä». Vaan kukaan niistä ei näytä häneen ~ä~':' räävästi vaikuttaneen. Isoisänsä Erasmuksen lmeh­piteet tunsi hän kyllä, vaan alettuaan täydellä to.d.~lla syventyä tutkimiseen, oli hän ne paljaana runOlhJa.n mielikuvana luotaan sysännyt. Göthestä luonnontut­kijana ei hän tiennyt niin mitään, ja Lamarck oli hänel~e tuttu vaan kertomusten kautta. Vielä enemmän kum Lyellin Geologiiaan nähden voi tässä k~~d~n sa~?o~, että hän eli asiat, ennenkuin hän ne kirjOIsta loysl. Kun ajatus elollisen luonnon kehityksestä oli hä.nen oman ajatustyönsä kautta päässyt juurtumaan hä.nen mieleensä oli hän heti neronsa takia niin paljon edellä kaikkia ~deltäjiään (Lamarck'kin niihin luettuna) ettei varsinaisista edeltäjistä juuri voinut olla puhettakaan. Katsellessaan Pampas-aron vyötiäispanssaria, ei hän kuitenkaan vielä ollut ehtinyt niin pitkälle. Matkan vaiheissa oli niin paljon kaikellaista, ettei hän päässyt sielunsa koko voimalla yhtä asiaa ajattelemaan. Siitä huolimatta ei tämä matka tullut loppuun kulumaan sysäämättä häntä vielä kerran voimallisesti .hänoIl onnensa uralle. Tämä tapahtui Galapagos saanlla.
Galapagos eli Kilpikonnain saaret sijaitsevat aavalla valtamerellä päiväntasaajn,n seudussa, länteen­päin Etelä-Amerikan rannikosta. Koko saariryhmä
65
on tulivuorista syöksyneen ja jäähtyneen laavan muo­dostama. Kraateri (tulivuoren aukko) on siellä kraa­terin vieress~i" niin ~~i, pinta on reikiä. täynnä kuin seu lan pohja. Yhteens~i, on kraatereita laskettu olevan Hoin pari tuhatta. Erittäin kostea ilma OLI hajoittanut ja muodostanut kraaterien rinteet hedelmiUliseksi maan­laaduksi, joka kasvaa rehev~i.i.i. mets~i.i:i.. Näissä vuori­metsissä ja kuivemmissa alankopaikoissa elelee mer­killiuen eläinkun ta. Niissä kuljeskelee kuni kummi­tuksilla metrin pituisia mnstia maakilpikonnia. Sama­ten tapaa siellä kolme neljäsosaa metriä pi tki~i, jätti­läissisiliskoja" joista yksi laji oleskelee meressä kuten muinaisaikojen Ikthyosaurit ja, elää merikasveista. Darwinin tarkka silmä huomasi hi.ssä omituisessa lliaisemassa vielä uuden kumman. Koko eläin- ja kasvikunta Galapagos-saarilla oli pi:i,äpiirteissään hi,heisti:i. sukua Etelä-Amerikan eläin- ja, kasvikulltien kanssa, v[wn yksityiskohdissa oli selvästi huomattavia eroi­tuksia. rrällaiset eroa\r<:~isuudet eivät eroittaneet ainoas­t~~an Amerikan kasveja ja eli'~imiä saariryhmän kasveista ja eläimistä vaan vieläpä eri saarienkin kasvi- ja eläinmaailma,t toisistaan. Taasen syntyi Darwinin mielessä yleisestä suunnasta poikkeava p~i,~i.­telmäsarja. rl'uliperäinen maa, jolla nämät lajit asus-
. tivat, näytti verrattain si1ngen nuorelta. Vallalla olevan teoriian mukaan,. joka kaikkein elollisten lajien antoi ~iJ{kiä syntyä. tyhjästä, täytyi tietysti otaksua, että Ga,lapagos-saartenkin lajit olivat täten jonain päi­vänä - ei kauvan sitten - äkkiä ilmestyneet. Vaan mik­sikä tänne oli syntynyt niin silmäänpistäv~i.sti Amerikan lajien kaltaisia lmsvia ja eläimiä? Näiden saarien nnanlaatu ja muut olosuhteet eivä.t suinkaan olleet samallaisia kuin Amerikassa, mistä siis tuo huomat-

66 tava sukulaisuus? Ja miksi vielä tämän sukulaisuu­den ohessa on olemassa selviä eroavELisuuksia sekä koko saariston että yksityisten saarien asukkaissa? Kaiken tämän selitystä kaipaavan omituisuuden jätti tuo teoriia aivan selittämättömtLksi. Vaan toiselta puolen: kuinka helposti ymmtLrrettäviksi bLvivi.Lt kaikki nämä,t seikat, kun lajien muuttuvaisuus otettiin li:i.htö­kohdaksi. Silloin olivat saaren olosuhteet kehkeyneet ni:i.in: johonkin aikaan on maanalaisten voimain vai­kutnksesta valtamereen hi,heHe Amerikan m,nta,a kohonnut uusi, Gltlapagos-sa<l.l'.isto, .A IlIksi ei s::wrilla. ollu t kasveja eikä, ehi.imäi, ei kii, 111 yi')s lIlitii.än salape­räisiä voimia, jotka sell.aisi,\, olisi\rat laavasta ja savesta synnyttä,neet. Vaan 131111T011 IlllllltOI'Oell lä,heisyys alkoi vähitellen vaikuttaa. SielUi. 10llti lilltlljn"lÄ sisiliskoja ja sieltä kuljetti vesi siemeniä. ja ltodellisia.; kohta kukoisti saarilla kasvi- ja eläilnmaailma., joka all,uaan oli aivan sama kuin Amerikassa. Olltoon seutuun koteutllneina muuttuivat nä.mät elä,i 11- ja kasvilajit ajan oloon: niistä muodostui Galap,tgos-, 'aal'ili.e omi­tuisia toisintoja ja muunnoksia. Ja kun nä,htävästi merivirtojen ja muiden syiden tähden yhteys eri saa­rien viLlillä kävi vaikeaksi, kehittyi eri saarinn, taas­kin itsenäisiä ja erikoisia toisintoja. 'Tavattoman helposti aukaisi tämä teoriilt kaikki solmllt, luollnolli­sesti sillä ainoalla edellytykselhL, ettiL 7.ajit ovat ?nuut­tuvaisia. Tällä rauhaisella ~eudulht, missiL lillnut oli­vat niin kesyjä, että haukkoja ja kyyhkysiä, saattoi lakilla lyödä maahan, syntyi autiolla, Jaavarannalla kömpelöiden jättili:Liskilpikonnien ja ilettti.väin, puna­l'Uumiisten ja keltapi:i.isten sisiliskojen parissa toista­miseen tuo uusi suuri teoriia hiljaisen keräiliji:Ln ja tutkijan aivoissa. 'Tämi:L tapahtui ~yksyllä vuonna

67
1835. Vaan kaksikymmentäneljä vuotta kului kum­minkin, ennenkuin ni:~isttL ellsimmäisist~L valon väl.ähdy~{­sistä kirja "Lajien synnystä» oli sukeLltun~t p he~t­t~Lnyt uuden ajatuksen hämmästyneeseen tiedemaailmaan.

MATKAN TIETEELLISET TULOKSET
Aivan vitkaan knsyi Darwinin mielessä tuon pitk~Ln matlmn kuluessa mieluisa tunto siitä, että kotiin palattumm voi jti,tttLä tieteelle Jotam t.tLrk~cudnl~ huolimatta siitti., ethL hän niin lliukoilla tJer1oJlla, oli matkalle ];'Lhtenyt. Kotinmillta tulleissa yksity!sten k.irjeiss~L kiitettii II hänen hj,hetttL miä. kokoel:mtaa~l. HYVti.lltahtoillell Henslow oli painattanut oppilaansa luvalla muuta,mia htLnen kirjeellisiä 11moltukslaan. Eräänä päivänä luki Darwin kapteenille kappa,]ee~~ matlmpäivtLkirjastaan :ia sai mielikseen k.uulla, e~ta lmpteeni piti ht'tIlell päiväkirjaansa jullmisemlsta ~nsalt­sevana. Kun hän siis nyt vuon]])), 1836 l)alasl Eng­lantiiJ l oli htLn epäilemä.tti:L varma siitä, että hän oli hankkinut itselleen nimen pti,teväin luonnontutkijain joukossa,. Jumaluusopista ei ollutel:ään p~lhettak~~,l: .. Leipli.huolistakaan ei hänen onnekSI tarvinnut pitää mitään lukua. Ja niin odotti hän hauskaa kotona-

68

olon aikaa, joka antaisi hänelle tilaisuuden tarkastaa ja tutkia kaikki kokoelmansa ja osaksi itse, osaksi taitavain asiantuntijain avu.lla saattaa ne julkisuuteen. Aluksi näytti hänesti\' Oambridge sopivalta olopaikalta etenkin siellä asuvan Henslowin takia. Sittemmin mahtoi hän huomata, etti\' Lontoo, tuo jättiläiskes­kusta oli kuitenkin toisia etevämpi, ja niin asuskeli hän Lontoossa maaliskuusta v. 1837 aina syyskuuhun v. 1842 ja senkin jälkeen, jolloin hän tosin ji\,tti itse kaupungin, pysyttelihe hitn aina kaupungin läheis­tössä ja vaikutuspiirissä. Aina hi\'nen eli1mänsä lop­puun saakka pysyy hänen kuvansa hyvin läheisesti Lontooseen kiinnitettynä, sielh asuivat hi.tnen innok­kaimmat ystävänsä, siem\' sai häll museoista, kirjas­toista, 81äintarhasta, ja ihanasta »Kew»in kasvitarhasta aina uusia aineksia ja, uutta voimaa töihinsi\' - ja siellä lepää hän muiden ansiokkaitten kansalaistensa kanssa kunniapaikkaa,11 haudattulla.
Ensimmäinen, lähinnit oleva työ oli huolellisesti korjatun matkapi.i,iväkirja,n julkaiseminen. Se tapahtui vuonna 1836 ja oli Etelä-Amerikassa tehtyjen englan­titaisten mittauksien virallisen tiedonannon kolmantena osalla. Pari vuotta myöhemmin ilmestyi eri.tyispainos salnaa teosta. Tämä oli Darwinin ensimmimmäinen kirja, ja se yksin olisi riittänyt antamaan hänelle kauvas kantavan nimen. Sel vi.i,p:iirteinen esitys on kirjoitettu vielit orityiselh h\'mmölli.i" joka voittaa lukijan mielen kuni 1tyvii,ll ystä,'vi\'n puhe tarvitsematta ollenkaan erityisiä, vaikutwikeilloja. Vieh nykyi.\,änkin luetaan siti\' paljon ja pidotii,i\'ll siiti\' jUlIli tuon ominaisuuden takitL, ja aivan salIloilI kuill HUmboldtin kuuluisa mat­kakertomus viehä,tti. Oarw i II i II, samoi.ll on tämäkin "päivi\'kirja» iJlllostllttallut Jllollta nlUuta. matkailijaa
69
suuriin töihin ja. neuvonut niille, kuinka tili matkoista on oikealla tavalla tehtävä. Sitäpaitsi oli kirjalla siihen aikaan vielä toinenkin merkitys, koska se aivan uusien, tieteen. eri kysymyl<siii, vala.isevien ja eteen­päin vievien ajatuksiensa ohella tarjosi tavattomat määrät varma,R, ja uutta tietoa.
Darwin itse piti kirjaansa vain jonkulaisenCt tilini.\' hänen matJcastaan. Saatuaan sen kiiretti.t pitäen val­miiksi, ryhtyi häll tieteellisesti tarkastelemaa,11 kaikkia matkan yksityistuloksia j9' selittämään kaikki ker~LiJe­mi.\'nsä luonnonesineet. Hän uhrasi vuosikausien työn hi.hän tarkoitukseen, johon myös valtio antoi melkoi­sen rahasumman kustannuksien korvaamiseksi. Ensiksi sai Mn vuosien 1839 ja 1843 välillä julaistuksi eläin­tieteellisen osan havainnoistcLall (Nykyä,än elävät ja sukupuuttoon kuolleet eläimet). rrämä sisälsi viisi nidosta. Jo ukko maan etevimpiä eläintieteilijöitä (m. m. kuuluisa Richard Owen) otti ösaa sen valmistami­seen. mi,mi.i,n paljoa vaativan jättiläistyön ohessa oli Darwinilla uskallusta ottaa yksin käsitelh\'kseen retken geoloogiset tulokset. Ilman vierasta apua iJmestyikin hänen kyn~\,tuotteinaan vuosina 1842 --1846 kolme nidosta, jotka joko yksinomaan tai osittain käsittelivät geologii<La. Ensimmitinen nidos käsitteli "koralliriuttain rakennusta ja levenemistä" (1842), toinen »tuliperäisiä saaria (1844) ja kolmas "Etelä-Amerikan geologiiaa" (1846). Vaikkapa kaikki ni.i.mät kolme teosta olivat suuri­arvoisia ja muutamilla ahtmLmmilla geologiian aloilla vieli:i. tieuraivaajiakill, tuli ensimmäinen osa kuitenkin erityisen kuuluisaksi ja sai aikaan sen, että Darwinin nimi mainittiin kaikissa vähäpätöisimmissäkin eläin­tieteellisissi:i., geoloogisissa ja maantieteellisissä oppikir-

70

--
joiCisa paljoa ennemmin kuin »Apinasta polveutuminen oli kerinnyt kaikkein huulille.

Tä,lI1än kirjan sis~möllä ei ollut lI1itää,n tekemistä lajiC'n Hluuttumisen kanssa. Se hi,sitteli noiden omi­LII istell, pääasi allisesti ympyränmuotoistell koralliriut­Llill syntyä" joista ennemmin on jo mainittu. Eclelli­selli'L vuosisadalla oli e11si kerf(w lcäännetty huomio Iloihin merkilJisiin saariin. Oli huomattu, että saarien alusta, lIiin syvälle kun sitä voitiin ta,rkastaa, oli yksillomaan pienten kora'uieläinten ka.lkkikuol'ien muo­dost'Lma. Koska 11ämät saa,ret syväst~i merestä kohon­Iloi I ta ainoastaan. hi ukkasen nuorenpi llllC'Lsta yle Il ivät, vieläpä väliin väijyvinä salakareina tuskin merenpin­LiI"LII yltivät, oli se selitys lä.hinnä, että nuo pienet eläimet olivat vuosituhansien kuluessa kerroksen kerroksen päälle rakentaneet, kunnes koko jä.ttiläistorni oli valmis. Mutta miten syntyi sitten tuo omituinen "atollimuoto" tuo korallisaarien muodostama pyöreä rengas, jonka keskellä, oli tyyni lahdela. Mikähän mahtoi pakoittaa korallieläimiä rakentamaan tuollaisia ihmeellisiä torneja, jotka ovat nii,öltäiin ikäiLJlkiun onttoja hampaita? Huomattiin vielä sekin seikka, etteiv~it kOl'alliL milloinkaan olleet clii,lleet vakituisesscL meren syvyy­dIIHHii" vaali <I,il"" jo1,ollsH,kinliLhelJä merenpintaa. Miten­kähän siis tuollaisen onton tornin ntkennus oli pantu ahdin, JOH Cill lod('llakill oli korallien työtä ja kuitenkin kohusi meren syvyydestä? Senvuoksi päätettiin, ettei tornin alapuoli olekaan korallikalkkia, vaan kiinteä maaperäinen kivi, kukkula, jonka päälle korallit sitten ovat rakentaneet rakennuksiaan. Tämä kukkula antoi muodon korallisaarelle, ja koska useimmat näistä saarista olivat renkaanmuotoisia, niin arveltiin oikeaan osatun, kun selitettiin, että korallit olivat rakennus-
71
alustoinaan käyttäneet veden alle vajonneiden, sam­muneiden tulivuorien kraatereita. Tähän seikkaan kävi Darwin käsiksi ja näytti toteen, että tuolla.iset selitykset perustuivat vaUan tyhjiin ja että todellinen asianlaita oli suunnilleen seuraava: täytyy otaksua, että kaikki nykyiset rengasmaiset korallisaaret olivat mllinoin tavallisia kiviperäisiä saari.a, kuten muutkin va1f.ameren saaret - tuliperäisiä tahi tulettOlnia, se on yhdelltekevää. Saarien rannat viettivät loivasti merenpohjaa kohti, ja sopivane syvyydelle Hi,helle rantaa rakensivat korallit riuttoja, kunnes ne meren­pintaan asti ylettyivät. Näin syntyi niin sanottu ranta­l'iutta, jollaisia vieläkin tapaa useissa paikoin kuten esim. Punaisen meren rannalla. Mutta nyt rupesi geoloogisten syiden vaikutuksesta maan pinta saarien kohclalla alenemaan ja saari upposi vähitellen syvem­mäs ja f3yvemmäs valtamereen. Luonnollisesti aleni myöskin se osa merenpohjaa, jone korallit olivat raken­taneet. Alimmat korallit kuolivat joncluttuaall pois entisistä oloistaan, V;'Lan ylempänä oli jälleen tilaa uusia rakennuksia varten: elävä korallimuuri l<asvoi yhä ylemmäs sitä mukaa kuin vanhempi kuollut osa alenevan merenpohjan kanssa jäi yh~i syvemmälle. Ymp~Lri koko saaren kiLvi koralliriutta näin ollen kor­keammaksi ja. jyrkemmäksi.. Jona.ill päivänä oli saaren aleneminen joutunut 11iin pitkälle, että sen ylin huippu oli joutuuut vedenpinnan alle, jota vastoin korallin yhä rakentaessa ympäröivä riutta yhä edelleenkin ylettyi veden pintaan saakka. Näin syntyi keskelle suljettu, järventapainen vedenpinta, ja koko saaresta ei ollut enään muuta jälellä kuin juuri tuo rantariutta, jokå kerran maaihnassc'L oli muodostunut veteen li.ihelle saa­ren rantaa. Koska koraUieläimet menestyvät ainoas-
72


ta<lll ;1.11 koalla, aaltoisella matalikolla, eivät ne tietysti l'yld.Ylloot tii.yWi.tTliiän rakennuksillaan riuttojeu kes­1\('.\10 jii.iillyttii tyyntii. lammikkoa, vaan pysytteleiv~it ('lItisoll.ii. mkollnuspaikallaan. Laineet kiskoivat irti kalkkikajlp;lleita ja hijäsivät no muurille, sitäpaitsi kokoolltui niille kaikenlaista muuta vedentuOlntw. rojua: v illlloi II kohosi renkaanmuotoisen riutan harja veden­pinllan yHipuolelle, kokospalmu, jonka pähkinöitä lai·, 110 t kulettivat rannalle, alkoi itää ja rehoittaa - ja ) aI.o II i » oli valmis. Tällainen oli Darwini n nerokas tO()l'ii<l., Puolen vuosisadan kuluessa on sitä moni koC\ttanut kumota, vaan onnistunut se ei ole kenelle­kii,ii.n, Mutta pä,äasia Darwinin omalle kehitykselle oli Hällä., ethi tiedemaailm,w tämån esityksen johdosta tä.y1.yi tunnnsta,a hänet mestariksi, joka puhtaasti tieteelliselle pohjalle loi älykkäitä selityksiä, Sellaisen Illiolioll pä,ästä lä.hteneet teoriiat täytyi joka tapauk­H(IHHil ottaa, huomioon, huolimatta siitLi kuinka sotkui­HolI(\ ja vaikealle alalle ne johtivatkin.
Vuodet LOIll.()()HHlI. kulkivat kovassa työssä, vaan tarjosi.vat salll;dl<l, Iwliin plI.laulleolle matkamiehelle yllin kyllin hyvä'l, vaikutlilo,ia ji~ kasvattivat hänen
73
itseluottamustaan, mik~i muuten on tarpeen vaatimat­tomimmallekin, jos vaan suuret tuumat on kysymyk­sessä. Kaikh:i se mihi 1IiLn IlIat1,an l<osbessä oli kau­kaisena unena ajatellut, tap<I.htui bänelIe nyt kuten aivan itsestään: Englannin etevi Ä Än Li,t luonnontutkijat ja, muutkin maailmankaupungin suurmiehet etsivät täm~i,n kolmil,ymmenvuotiaan seuraa, joka matlmko­kemuksiensa kautta näytti ikäisiään henkisesti vanhem­malta ja joka »Beaglen miehenä» oli jo jommoisenkin maineen saavuttanut. Hän oli vilkkaassa ja, pian ystä.vällisess~i, kanssakäymisessä Lontoon »Kings Col­legen» professorin, su Ul'en geoloogin, Charles Lyellin kanssa, jolle hän niin paljosta oli kiitollisuuden velassa. Hänen muitten etevien tuttavuuksiensa jonkkoon kuu­luivat kuuluisa kasvitieteilijä RoueTt Brown, .To71n HeTscllel, Grote, Bu7de, Mac7caulay sekä Carlyle. Ollen miehuuden lmkoistavimmassa ijässä, joka on niin avoin kaikenlaisille vaikutuksille, ei Darwin suinlu1an yksin­omaan luonnontieteisiin mieltään kiinnittiinyt. Olihan hän matkalleenkin Lyellin geologiian ohessa ottanut Miltonin »Kadotetun paratiisin». Innolla luki hän runnoutta" kuunteli hyvLiä musiikkia :ia jäi tuskin yhdellekään taiteen alane vieraaksi. Tämä piirre hänen elämässään on erityisesti hnoma,ttava, koska hän myö­hemmin usein valitteli, että taiteiden tuottama nau­tinto on hänet kerrassaan jättänyt; tämä tapahtui niinä aikoina, jolloin hänen sairautensa pakoitti hänet kiinnittämään kaiken jälellä olevan työkykynsä yhdelle ainoa.lle alalle, jonka. tietysti lähinnä täytyi olla tie­teellisen. 'rästä ovat jotkut, l,evytmielisesti kyllä, tah­toneet tehdä sen johtopäätöksen, että Darwinin mieli kautta koko hänen elämänsä olisi ollut suljettuna kaikelle kaunotaiteelle. Vaan tämä on väite, jonka
74




jokainen SIVU hänen tärl,eimmissä teoksissaan täysin kumoaa. Myöskin uskonnollisia kysymyksiä pohti tuo entinen jnmalnusopin ylioppilas yhä vieläkin. Ei kui­t~nkaan siten, että, hän olisi tutkistellut entisiä tut­kintokirjojaan; vaan syvän luonteen, jollainen hän oli, täytyi aina tuntea elävästi, että pienimmätkin tosi­seikat meidän luonnontuntemisessaJllme ovat lopulli­sesti yhteydessä niiden sllmten kysymysten kanssa, joita ihmisen henki ja sielu on tuhatvuosia aplikoinut. Ja hänen oma tutkimussuuntansa, hänen teoriiansa, joka vielä tosin oli kehdossaan, ei koskenut enään ainoastaan pik]'; Llseikkoja, vaan päinvastoin seikkaa niin suurta, että jo paljas aavistus sanoi sen kerran tulevan tuhansia sydämiä liikuttamaan, ehkäpä ahdis­tukseenkin saattamaan. Mikään aatos ei tässä syvä­mielisessä miehessä ollut kuitenkaan kevytmiclinen eikä pintapuolinen. Jokaisen II1c1ailmalle ji-dti-imä,n aja­tuksen katkeru udet ja ilot on htin itsessään ensin tll nteullt ja taistellut sekä mitanJlut oman lapsel­lisesti hellän tuntonsa toiveilla--- vaan sen tehtyään onkin hän suoraan sanonut sanottavansa ja kestänyt senrallkset miehulIdella, joka ei pidä miti-Läntotllutta ja tehellisyyttä korkeampana.
Samaan hyvään aikaan tapahtui eräs tärkeä tapaus hänen elämässään : tammikullssa vuonna 1830 JlIelli ÄLLIl naimisiin serkkunsa Emma Wedgwood'iu kallSStL. Tä,mLL liitto kultasi koko hu,llen jälellä olevan elollClikallsa, ,ja. jokainen, joka myöhempinä maineen IJii,ivilltL kLVi llii,IlOIl Juonaan, sai omin silmin havaita sen hyvä,1\ vaiklltllksell. lloillen lapsilaunia hä~Lri pian h~Lnen ympärillä,än, j<1 Jlw,ita kiertänyt matkailija näytti vihdoin saapuneen satamaan. Vaan juuri nyt, heidän avioliittonsa ensi vuosina - joina he vielä, asuivat
75
Lontoossa - nousi i\,kkiä onnettomuutta uhkaava pilvi hänen onnellisen ja toivorikkaan elämänstL taivaalle.
H~\,llen terveydentilansa <tlkoi käydä. s~ngen huo­noksi ja uhka,avaksi. I:-bnet ta,pasi l~~'O(),nll'l~en ~atsa~ ta,nti, joka saattoi k01<o- hLmell J'lllln:lIllIScl s~'lralOl~ek~l. Jokainen pienikinkiihoitus, jolmlllell YIat~om.ml{ln, antautuminen seun~e]ämi1n pieniin iloihin sai cLI~~.'lall mitLL arve1uttavim]Jia tau(Linillllauksie~. S,~laper~,lsen äkkiiL vnltasi hti.Jlet tämi.'L sairaloisuus eileiL sl~ten lTlilloilllman enö,ii,n jiLttiLnyt. rrämän l'autatahtOlsell Tnetsästä,jiLn, ratsastajan,kävelijänj~ kiip~i1i~än, joka oli vuosilmusiu, samoilI II t eri ilmanalOli:iSa pltkm tas(~n­koje~ ja vuori maita, tämän vi.'Lsymättömä.ll ,~enramle­hen, joka aina ellllell nähtiin siellä Hnsse\, terveydellisiä Ipaillljcl tai hauskaa seuranpitoa harrastaen, tämä nyt yli neljäkymmentä vuotta olla tata kalkl~ea
vailla, ja elää hiljaisen kärsivän tuskallista elämää, jolloin hänen voimakas henkensä riippui miltei menehtyneessä, vaivoin hengissä pidetyssä ruumiissa kuni hennossa hämähäkin verkossa. Niin hyvin hän Itse kuin htinen ystäväviinsä, koettivat arvailla syyt~ tii,h.än surulliseen muutokseell. Hän itse eHve1i syyksl pel'ln~ nöJlisyyttä" koska,. kaikkia hänen esi-isiään luuvalo oli kovasti vaivannut, ja Tllustma hetlnnaan sudmtteh htLn lapsiparkojaan, jotka nekin vuoros:aan joutui~.ivat saman perinnöJlisyyden uhl'iksi. TOlse~ sen. SI)a~n IJitivät syynä matkan vaiheuksia ja etenl~m mer~tautJ~, joka h~LJltä alinomaan vaivasi. Luultavmta kUltel:km on, että Dal'winiakin tapasi sama kova ko~talo, .. )olm on Sa,ttullut niin monene muulle suurelle a)atteli)alle. Vietettyään neljässä maanosassa mitä vilJintä metsä~­täjäelämää, murtui hän helposti jouduttuaan vuos~­kausik::;i (niinkuin hän teki Lontoossa) suurkaupungm


76


sumuun, missä hän alinomaa istui kumartuneena työpöytänsä ääressä, aivot lmumeentapaisessa; jänni­tyksessä. Keuhkot ja vatsa, jotka ennen vuosilmusia olivat tottuneet vapaaseen liikkeeseen raittiissc1 ilmassCt, jäivät nyt kerrassaan t~i,t~i, terveellistä voimistelua vaille. Kuinka useita neroja onlman maailma, kadot­tanut juuri tuollaisten elintavoissa tapahtuneiden muu­tosten kautta, joihin he ovat niin v~i,h~i.n huomiota kiinnitt~i,lleet. Sa,ma kohtalo uhkasi Darvviniakin, vaan onneksi kuului h~i,n niiden joukkoon, jotka, eiv~d kokonaan menehtyneet, vaan henki heikon langau varassa jäivät eloon kllni kuoleman merkitsemillä,.
Syyskuussa, 184-2 p(l,keni Darwin Lontoon katu­sokkeloista Downiu yksi I li'Lisyyteen. Slellä e1e1i hän loppuiki:i.ns~i, odotellen uskollisen puutarhurin kä.rsivälli­syydellä, milloin seinustalla kasvava köynnös kattoon ylettyy ja omin hi,sin istutetllt puut ikkunan tasalle kohoavat. Ainoastaan ha,rvoin pistäysi hän sieltä Lontooseen, - ken halusi tava,ta h~i,nt~i" sai epäta­saista kylätietä a.jaa hänen luokseen nummelle. Seu­ra.avan puolentoista vuosikymmenen kuluessa oli hän monen mielestä aivan kuni kadonnut. Puhuttiin »Downin erakostu». Koska h~i,n tautinsa takia a,ivan uuteen elämänlaatllun pakoitettllua näinä vuosina työskenteli hitaammin, ja kun sitäpaitsi oli vielä ole­massa seikkoja, jotka - ne otamme kohta puheeksi - pidättivät h~intä liian aikuiseen suuria, huomiota herättäviä teoksia jullcaisemasta, pidettiin häntä jo »valmiina» miehenä eikä odotettu häneltä enääll mi­tään sen

77
erikoisempau. - kun hänellä ei ollut julkista opettajatointa, puuttui häneltä oppilasparvi, joka aina olisi pitänyt h~inen nimensä kaikua vireillä, - lyhyesti sanoen: puoli välissä viidet täkymmen tä alettiin häntä
pitää v~nh~mpa~n sukupolveen kuuluvana- ja työnsä te~neeJla tIedemIehenä. Ulkonaisesti oli hänen elä­~,antapans~. niinä neljänäkymmeneJl~i, vuotena, jotka ha~l DOV~?~llll .. ~lll~ttamisen jälkeen eli, niin yksitoik­l~~lsen saanllolhsta, että on vallan mahdoton antaa sntä mit~i.ti,n erityisaikaa lwskevaa kuvausta. Ainoas­ta~n taudin kovimmat ja, lieve~Lmmät ilmaukset saat­tor~at lläh~n väh~isen muutoksen. Niimpä t~iytyi Mnen m!ohemm111 usem matkustaa johonkin vesiparannus­I~ltokseen kylmiä kylpyjä ottamaan. Ne vaikuttivat­km ainn, hyvin edulJisesti ja saattoivat kadonneen ter­v~yden. ~etl.(eksi pal~jaffiaan, mutta vain hetkeksi, silHi, pltempu:ulmlsta hyvmvointia ei hän koskaan _ saanut n.auttia. ,!ok~inen ~etki päivästtL oli tästu,hLhin jaettu s~teJl,. etta mulmksI käynyt työkyky tulisi mitä tar­]mnml~l ki~yt~t~ksi. J?S ajattelemme, kuinka paljon tuo mies pLtlmlhsen saualoisuutensa kesttLess~i on saa­l~ut aikaan, niin huomaamme hänessä sellaisen siveel­lIsen tal'ffiOn, jollaista kulunut vuosisata tuskin t~isessa kyken:-e ni:~yttämäti,n. Vaan ei u.inofista.an nuo myö­hemmm palll~tut te?k~et ole tämän tarlll0n todistajina, vu.an koko hauen sI110men eW.mänsä.
Jo vu'rhain c~amulla kaikkosi uni hänen silmistään. Silloin nousi hän ylös ja meni aamukävelylleen. - talvisydännäkin, jolloin vastu. allwi puner­taa . taI:aanrannan ja yöllisiltä retkiltääll palaava k,~,ttu tien pOiklu loikkasi. Noin kahdeksan tienoissa ~Ol hi:i,n aamiaisen, ja sitten seurasi puolitoista tuntia Jota hi:in nimitti hyv~i,ksi työajakseen. Jo puoli kym~ men~n seudussa täytyi työ keskeyttäti, ja levätä he.tl(l~len. sohvalla, jolloin hänelle luettiiu kirjeet t~l Jotam helppotajuista romaania. Tällä romaa­11mlukemisella oli t~Lrkeä tehtävä hänen terveyden-


78
hoidoss,um: sen avn\1a tyynnytti hän hermoj,wn ja
esti aivot ja.tkamasta, työtään niinä hetkinä, jotl«1 hän lepoon tarvitsi. Kello yhdentoista ja lmhdentoista välillå oli taasen työtunti, vaiklm ei edellisen veroinen
_ j,t silloin oli usein k,1ikki tehty, mitä hän uskalsi tehdä, sillä iltapä,ivä, kului enimmäkseen virkistelyyn, johon vastoin hänen tahtoa,wkin (},nkara kipu hänet p,tkoitti. Keskipä.ivällä te1zi hän suurem nmn khvely­retken, senkin kuitenkin rajoitetun. J1Jllimmäkseen kulki hän silloin asuntoJ\sa, ympi\,f'isti')lli'\" ensin puu­tarhaan ja myi'lhellJlnin biteUwln kasvihuoneeseen, jot'1 hä,n hoiti suurella huolella, sitten pitkin hieta­tietä, ohi rehevä,n tammitarhan, misti\. oli SOITl<1 näkä­ala Ui,hellii, olevaan Ja,aksooll. .J olm kierroksen perästä lykkäsi häll kappaleen piiki v eä, -- sitä tava,taa,n tiUhi, liitu peräise\\ä nmalla,kaikkialla -- hieklmtielle merkiksi osoittanmml »teIveysmatkojeH» lukua. Entinen maailmojen nmtlmilija osasi pieni\lä. llUvi­tnksilht virkistä.i·\, vaaJima.tonta InieW'\,äll olles:';,\"lIl nyt ti\hi'L\l pieneen lliiriin sidottuna. Vä.liin katseli häll huvikseell pienten lastensa, leikkiä" väliin pistä,ysi hän lähellä, olevaan Jehtoon, jonlm varjossa hä,llel\ rakkaimma,t ysbväW\,Tensä kasvikunnansa, kämmekkä,­kukat (Ol'ehideae) kukoistavat, titi ka,tNeli piklzu\illtuja niiden pesä,raketlnnspuuhi:-;sa. Väliin seiNoskeli hän syviin ajatuksiin v'lipuneelH1 pitkän a,ikaa, liikkumatta. 'l\tpahtui kerran tuollaisel\,t hetke\\ii" eWi p",ri om­vanpoilmsb luonllonystä,vän suureksi iloksi kiipesi häJlOJl ollmpii,illeen, emon epätoivoisena puusta kat­soess'lja koettaessa kaikilla keinoilla houkutella nät.ä
pois tulemaan.
Kotiin palattua,\Jl söi häu toisen a.amiaisen. Va,iklza
hän val'haisemmasta bpsuudestaall oli tottunut ybin-

79
hoi(lossaan: sen avulla tyynnyttl hän hermo:iaan jil,
esti aivot jatkamasta työtään niinä hetkinä, jotka hän lepoon tarvitsi, Kello yhdentoista, j'1 kahdentoista välillä oli taasen työtunti, v,Likka, ei edellisen veroinen
_ j," silloin oli usein 1mikki tehty, mitä häJ\ uska,1si tehdä" sillä iltapäivä kului euimmäkseen virkistelyyn, johon v'1stoin hänen tC1hto(1(1llkin ankam kipu hä,llet pakoitti, Kesl,ipäivällä teki hän suurelnnmn kä,vely­retken, senkinkuitenkill mjoitetnn, l~n i nuniilcseen kulki hi'\,ll silloin asuntonsa, ympäl'isti')llii., ensin puu­tarhr1an ja my(')hemmill Ja,itott\llln ka,svihuoneeseen, jot," hän hoiti suurella huolella, sitten pitkin hieta­tieb ohi rellevän tamtnitarhan, mistä oli soma, lläkö­ala Iähelli'\, oleva,an la,aksoon, Joka, kierroksen llerästä, lykkäsi hän kapllaleen piikiveä -- sitä, tavata"l,ll tälU liituperäisellä nma11a. lmikkialla -- hiekkatielle merkiksi osoittammlla » terveysmatkojen» lukua, I1Jlltillen maailmojen matkailija mmsi pienillä, huvi­tuksilh1 virkistää. vaatimatonta mieltä,i'I,ll ollessaan nyt tähä,n pieneen piiriin siclottull<l. Väliin kah:e\i hän huvikseen pientetl lastensa, leikkiä., vitlän pistäysi hän lähellä olevaan lehtooll, :ionka varjoss'1 hä,nen mklwimmr1t ystä.väWirellsä. kasvikunna,ssa" kä,mlnnkkä­kukat (Orehideae) 1Glkoistivat, tai katselipikkulintuja niidellpesä,rakennuspuuhis:-m, Väliin seisoskeli hän syviin ajatuksiin vaipunecr]C1 pitkän aikaa liikklunatt<\, 'l\1pahtuikerrall tuollaisella hetkellä" että p;J,ri oravanpoikasta luonnonystäviin suureksi iloksi kiipesi hä nen olkapäälleen, emon epätoivoiseml,puusta Imt-­soess:1 ja koott,1essa kaikill;1 keinoilb houk utella n ätä,
pois tlllem;l,an,
Kotiin pr1hlttttaan söi häll toisen a<1miaisen, Vaikka hän varhaisemmasta lapsuudestaan oli tottunut yksinkertaiseen ei hän hauskaluontoisena seuramiehenä sentään koskaan ollut peinten pöytäilojen, herkullisen aterian tai hyvän viinilasin vihollinen. Vaan tässäkin kohden sai hän harjoittaa askeettisuutta, sillä pieninkin liiallisuus tuli ankarimmin kostetuksi. Hymyillen phelikin hän usein "lupauksistaan", joihin hän oli sitottu niinkuin joku munkki parka. Koko iltapäivä tarjosi paraimmassa tapauksessa tunnin verran jossakin määrin käytettävää työskentelyaikaa. Useimmiten kirjoitti hän silloin vain peri kirjettä, ja jälelle jäänyt osa kului ulkona liikkumiseen tai kaikkiin mahdollisiin keinoiin hermojen rauhoittamiseksi ja ajatusten vapauttamiseksi ajatustyötä. Useita tunteja sai silloin hänen puolisonsa lueskella hänelle jotain kevyttä kirjallisuutta, romaaneja tahi matkertomuksia, ja iltasin pelasivat he säännöllisesti hetken jotain peliä. Niinä hetkinä, joita sairas ei käyttänyt kävelyyn, makoili hän enimmäkseen sohvalla, jolloin tupakinpoltto oli hänen ainoana jälellä olevana nautintonaan: se vaikutti häneen rauhoittavasti kuten moneen muuhunkin hermosairaaseen. Vaimonsa pianonsoitto oli myös hänen parhaita huvituksiaan, ja etenkin kuunteli hän Beethovenin ja Händel'in kappaleita; suloinen laulu sai tuon väsyneen, sohvallaan loikovan miehen kyynelsilmin kuuntelemaan. Harvoin seurasi varovaisintakaan päivää täysin levollinen yö. Hänen poikansa Francis kertoi myöhemmin, ettei kukaan muu kuin hänen puolisonsa, joka hoito häntä, voinut käsittää hänen kipujensa suuruutta eikä myöskään sitä ihmeellistä kärsivällisyyttä, jota hän aina osoitti. Hän itse saattoi vanhuudessaan sanoa, ettei hän näiden neljänkymmenen vuoden kuluessa elänyt ainoatakaan aivan tervettä päiovää, ja siitä että hän noin kauvan eli, sai

80

hän epäilemli,ttä kiittää, anlmTaa itsenså kieltli,mistä, johon hän oli itsellf-;li tuominnut jo alusta" IJi:äen.
Vaan jos joku heikko ihminen koskomkaan on voimakkaan henkensli, voimasta saattanut pitlili, sie­lunsa vapaana oman ruumiiUisen vaivan ja YUlltteel~ lisuuden lmhleista, niin sen on tehnyt Darwm. Jnlln noina sairauden ja itsellsäkieItä,misen vuosina, jolloin hänen tä,ytyi olla vailla kaikl<::ea hauskaa ja hOld(U~,­televaa, kuten vilkasta seuraa, Jn:1tkoja, lmuskaa kotJa englantilaisine vierasvaraislluksineen sekä,. taiteen. ja suurkaupungin elämän iloja - juuri noma VUOSIlla on hänessi'1 varmistunut ka,ikki se, mikä kiidätti hänen nimensä ympäri ITl<u1npiirin. rl'uomelkei~l murtunut mies ei ole ainoastaan ajatellut ja julkatssut suurta. teoriiaansa elo11i')en luonnon kehityksestä ma:lIJ päälli'L; vaan hän on enemmän kuin terveen miehen täydellä voimalla pohjustanut ja perustellut teoriiallsa laajois:-m teoksissi1 ja on Olwmmiin lwin kahdenkynuuenen vuo­den kultless:1 sankarina kestänyt ja osaksi :iohta.Jllit, sitä suunnatonta taistelua, jo\,;:(1 teoriian .johdosta ilmi puhkesi. Ja tässä taistelussa Oli tuntul,lUt ~II1,t1ahdus terveestä" llänminsydä.mmisestä elil.llJi'\.sta, sllla ~~oko sen ajan alusta loppuun saakka osoitti hän tyyneytta, .­milzä, on hermostumisen inhimillisenä vast,1kohtana _ siveeJlisti'L puhtautta ja sumu utta, jonlm vel'taista. ihmisajatuksen historia näin katkerassa :l.atetaistelussa tuskin kykenee osoittamaal).
81
Saa,tua,an valmiiksi Suuren eläintieteelJisen matkakertomuksensa j:1 julkaistuaan ainakin tärkeimmä,t aeoloocriset havaintonsa mietti Darwin, mihinkä, hi\,)) tämänb jälkeen ryhtyisi. 'Tosin Imu toi hän mielessäi~:ll sangen omituisia, ajatuksia: Pampastasangon vyo­tiäispanssari ja Galapagos-saal'ten Olnituisuudet eivät
vielä olleet llnhoittuneet. Heinäkuussa vuonna 1837, siis melkein heti matkalta tulonsa jälkeen, oli hän kenellekiitin »vääräuskoisista» tuumistaan ilmoittamatta laittanut itselleen nmistikirjan, johon häJl aikoi koota aineksi;1 »lajien synnyn» tutkimista varten. 'Tässä on epäilemättä huvittava tutki Illusala, jota kyltä. kaolllmttaa. pitää silmlillä, ajatteli hän. On kuitenkin otettava huömioon mitti nuo hänen uudet ystävtinsä, havain­nollisten tieteitten miehet, kuten LyelJ, Brown, Owen olisiva.t sanoneot tällaisia asioita käsittelevistä kevyt­mielisistä I:-LUsunnoista. Darwin oli täJlä kerta;:1 liian iloinen saatuaan ntioidon miesten tunn ustuksen, jotta hä,n olisi uskaltanut vastoin niii(len päteväi mieli­piteitii, esiWiii tuollaisia kiiykiioisiii arveluita, joita tähän saakka ainoa:-;taan pari tosisoikkaa nä,ytti suorastaan kannattavan. 'Toi:-;i;aiseksi kuului tuo kaikki hänelle ja yksinä,än vain hänelle. Ajan kuluessa kyllä, :-;olVOlwe vähitellon, miten hänen on asiansa muille esittämineIl, mutta joka tapauksossa vaatii se vielä vuosikausia, ehkäpä. vuosikymmeniäkin täysin kypsyäkseen. Sitten kun tuon pienon muistikirjan muistiiupallOt ovat kas­valleetkokoelmaksi sitton häli ehkä. on perillä. Sairauden ensi vuodet yllättivät kuitenkin sillä välin ajattelija paran, ja sen takia tti,ytyi jättää. sikseen kaikki nopeat yrityksot. Sensijaan näemme Darwinin vuosi­sadan nelikymnlOnluvull kuluessa etuptäi:-;sä, toi mitta van ertistä eltiintioteellistä, tieteen sisimpiä yksityiskohtia koskettelevaa tutkimusta, jolm sekin jossa,i il miiiiriissii käsitteli hii.nen SUIIWIl matkansa tuloksia, Pohjatie­toihin Ilähden oli D,Lrwill yhtä vähän ebintieteilijä kuin geo]oogilm'1n. Geologiiassa oli hiin nyt ,jo suorittanut niin suuren työn, että miehet sellaiset kuin Lyell ilolla lukivat hänet joukkoonsa. Ja nyt oli htin, sen

82
koteloissa kuten kotilot ja simpukat, vaikka ne itse asiassa kuuluvat äyriä,isten luoklm'lll. Löytyy toisia samansukuisia eläimiä, joilla, ruumiissaan on pitkä, pehmeä varsi, minkä avulla ne saattavat kiinnittää itsensä kaikellaisiin vedessä oleviin tai uiskenteleviin esineisiin, kuten puukappaleisiin, laivojen pohjiin ynnä, muihin. Näille antoi Linnö nimen Lepas annti/rml s. o. hanhia synnyttävä lepas, koska aikaisemmin luultiin muutamain hanhilajien niistä syntyvän. Näillä tie-
voinnne ehkä, sanoa, jättävå varsinaiselle eläin tie­teellekill teoksen, joka sillä alalla oli hankkiva hänelle nimen samaten kuin hänen teoriiansa korallisaarten synllysb ja mllutkill hänen geoloogiset havaintonsa ol.ivat. hankkineet häneHe pysyvän nänen maapallon historian alalla.

Kuva 11. Hanhenkaulan rakennus. A' Ensimmäiset tuntosarvet. a Varsi. C, Te, Sc Kuoria. Mk Suuosat.
Kuva 12. Hanhenkaula (Lepas anatifera) A sivulta. B Edestäpäin. Luonnollista kokoa.
Keski-Euroopassa sekä muuallakin tapaa usein merenrannalla simpukkain ja muiden jätteiden seassa erityisiä pieniä kalkkikuoria, joita usein koko joukko on toisiinsa takertunut. Outo ei luulisi näillä kalkkisiruilla olevan mitään yhteyttä elollisen luionnon kanssa. Todellisuudessa ovat ne kuitenkin sangen omituisten eläinten suojalevyjä. Nämät eläimet asuskelevat kovissa
83
koteloissa kuten kotilot ja simpukat, vaikka ne itse asiassa kuuluvat äyriäisten luokkaan. Löytyy toisia samanmukaisia eläimiä, joilla ruumiissaan on pitkä, pehmeä varsi, minkä avulla ne saattavat kiinnittää itsensä kaikellaisiin vedessä oleviin tai uiskenteleviin esineisiin, kuten puukappaleisiin, laivojen pohjiin ynnä muihin. Näille antoi Linne nimen Lepas anatifera, s. o. hanhia synnyttävä lepas, koska aikaisemmin luultiin muutamain hanhilajien niistä syntyvä. Näillä
tietysti ei ole mitään tekemistä, hanhien eikä simpuk· kainkaan lmnsi:;a, (joiksi niitä myöhemmin luultiin), vaan samoin kuin nuo pienemmätkin eläimet kuuluvat nämätkin erääseen äyriäisryhmään, jota tieteelliselh nimellä kutsuta,"ll »8iimajalkaisia Cirrllipedia». N uoruudessmtll uiskentelee tuollainen siimajalkainen va­pctasti vedessä kuten muutkin äyriäiset. Tultuaan sitten määrättyyn ikään tarttuu se johonkin esineeseen, kasvaa siihen kiinni pääpuolellaan ja ojentaa rihmamaiset
Kuva 13. merirokkoja (Balanus) kiinni kivessä. (Eräitä Suomen lahdenkin rannoilla tavattavia "Siimajalkaisia").
84

jalkansa esiin kuoristaan. 'l\lOssa asema,ssa pysyy se ~itten koko elämänsä ajan. Ompa näissä muitakin omituisuuksia kuin tiLmä eriskummallinen asento. Löytyy esimerkiksi sellaisiakin lajeja, joist'1.aincms:aan nnmas kasvaa kiinni johonkin esineeseen ja kehittyy täydellisesti, jotavastoin koirakset pysyvät ikänsä pienen pieninä ja usean;tpia yksissä elävät lOJselalm.lI~a paljoa suuremman lmamksen ruumiilla. Ja tiUlalSUL
ihmeitä löytää näistä eläimistä yhtenään. . ..
Darwinia saamme kiittää siitä, että In8111a on tarkka tieto näistä asioista. Suuren matkansa kes­tilessä tapasi hän useinkeräilyretkillään näitä omi­tuisi'1 siimajallmisia. ETästä Ohilestä löytämiäLnsiL uutta lajia ryhtyi hän kotOlW, seliWilllään; ja y~llni~~'­tääkseen täydellisesti sen rakennuksen alkOi hat~ samalh tutkia kaikkia tunnettuja lajej,t. LopukSI innostui hän systemaattisesti järjestämään näistä, eläi­mistä kootut, hänen omien havaintojensa lisiLämät ainekf.;et. Näin syntyi Downissa, tuon puoleksi pakol­lisen joutilaisuuden aikana vuosien 1846 ja 1851 Viil.illä ensimäinen (lS,t suurta siimajalkaisten monografmn. V. 1854 seurasi toinen osa ja sitäpaitse vielä pari erityisvihkoa. muinaisista, sukupuuttoon kuolleista sii~ majaikaisista. 'Teos, johon lwkonaisuudessnan kuhn lmhdek,mn vuotta, herätti tietomiesten piireissä suurta ihastusta. Entinen teoriiojen esittäjä esiintyi nyt tark­kasilmäisenä havaintojen tekijänä ja jäTjestäjänä. Darwinille itselleen oli työ, niin kuivalta kuin se näytti­kin, erinomaiseksi opetukseksi, sillä se saattoi hänet vielä kerran kävtiinnöUisessä työssä käyttämään hyväkseen tieteellisen" menettelytavan hiemlimpia keinoja. Hän, job hiukkaista myöhemmin oli ju]~<isest~ asett~v,~ lajien muuttumattomullsopin epäilijäkSI, OppI nyt vIeJa.
85
kerran itse mitä huolellisemmin käyttämään voimassa olevia laji-eroituskeinoja. Mutta oikeastaan tämällkin työn kestäessä hänen epäilyksensä lajien muuttumat­tomuudesta kasvoi yhä enemmän, sillä näiden lajien systemaattisessa eroittamisessa esiintyi suuria, usein voittamattomia vaikeuksia, jotka vähällä olivat kes­keyttää hänen työnsä. Tämä paksu, äyriäisiä käsit­televä teos ei tietysti voinut tunkeutua suuren yleisön piiriin, missä ] uonnontieteiltä odotettiin jotain yleisesti virkistävää. ja herättävää. Siksipä alkoi »Beaglen mies» sie1Hi - kuten ennemmin on jo mainittu, olla aivan unohduksissa. Vaan piampa tuli hinon nimensä maine jälleen elpymään.

VIII OPPI LUONNOLLISESTA VALINNASTA
Saatuaan eciellä, mainitun eliöntieteeHisen teok­sensa valmiiksi, oli DarwiIlin edessä jälleen kysymys: mitä nyt oli tehtävä? Hänellä itsellään oli terveydes­tään niin huono arvelu, että hän tuskin uskoi kyke­nevänsä mihinkään uuteon enää,ll ryhtymään. Hällestä tuntui siWi, että nyt oli tyyciyttävä käyttilmään jo ennen koottuja aineksia ja täydellllottävä vain entisäi tutki­muksia, mikäJi ne olivat täydennettävissä. Mutta matka­havaintollsaki II oli hän mielestää.n nyt jo kaikki kä,yttä.nyt.

86

Mikä vain enäälJ oli jillellä, oli eräs ajatus - ajatus, että eläin- ja kasvilajit olivat aikojen kuluessa muut­tuneetja luonnollisesti toisi"taan kehittyneet.
OLi"ikohan koettaa antaa tuon ajatulmen nyt tulla ilmoille riI,kaiden matkahewailltojen huipputulok­sena - eli toisin "anoen: julkaista kirja, joka kä"it-:­telisi tätä w"iaa. Darwin ei nyt· vuosi"adan vii"kym­menlu vun paikoilla ollut enään mikään aiotte! ija tai jonkun me:otarin :ouo"ittu oppila:o; hän oli nyt luonnon­tutkija, kenen tahansa aikalaisen:oa veroinen, ja tar­kirmnat tuntijat lukivat hänet tie te 1lll pääpylväiden joukkooll. Jos hän nyt e"ittäi"i ti'tJlai"en mielipiteen, niin VOISI hän odottaa, että hänon "anoilleon pantai­:oiin jonkinlaista arvoa. Mutta "amalIa oli tä:osii suuri vastuunalaisuuskin kysymyksessä. Sen tiesi hän itse paraiten. Nuori alottelija ei varmaankaan olisi epäillyt, sinä hän olisi pitänyt riittävänä perusteena menette­lylleen sitä, että hänellä oli uusi ajatus esitettävänä. Punnitseva tutkija vaati itseltään enemmän. Ylimal­kainen ajettus, että eläin- ja kasvilajit ovat mahtaneet vähitellen muuttumalla toisista laieista kehittvä oli
~ " ,
palja" päähänpisto niin kauvan kuin ei voitu seliWiä,
» miten» tuollainen kehitys ja tuollainen muuttuminen on käynyt päinsä. Minkä lain llluka,an olivat lajit muuttuneet, mikä luonnon määräys pakoitti ne jatka­maan kehitY8tään '? Siinä oli kysymyksen todellinen ydinlzohta.
Kun Darwin kyseli näistä asioista läheisimmiltä ystäviltä.än tieteen alalla, 8elväaatteiselta, puolueetto­malta Lyelliltä ja ka"vitieteilijä Hookerilta, jonka kanssa hän viime vuo"ina oli tullut yhä paremmaksi Y8tä­väk8i, tai joItain muulta, niin huomasi hän, ett'eivät nämät arvostelukykyi8et miehet kat80e8saan asiaa 8en
87
sisiimmältä pohjalta pitäneet lajien ml! uttullli "ta mah­dottomana. Vaan kuitenkin va"tusti vat he kaikin VOlmm jokaista sinnepäinkään monevää arvelua sätä, "yystä, ettei kukaan voinllt "olittiLii, miten tuollainen muutos olisi tapahtunut. K,Likki mitä ,1"iasta ennen oli S<L!lOttu, oli heidäll 11Iielestääll vain epiäieteellistä arve.l~(1. Olihan .naurettava tuo filosoofion tUlllna, että ololhsIlla olemlollla oli »sisällinon pakko" 11llluttumi­seeu. Na,urettiimpa sillekin kun vanha Lamarck arvelj pitkäkaul~i"e:l giraffin kehittyneen "iten lyhytkaubi­cWSi,L antIloplSta, että tämä eli paremmin "anoen koko jakso antilopisukupolvia oli »hahlllllut» syädä lehtiä, k~r~,earunkoi~ista puista. ']'ämäu>halun» johdosta O~lSl ~mula plteunyt ja pitellnyt, kunnes se lopuksi oli gmLfflll kaulan pituinen. KUllnyt näin kaikki selitvk"et hUOJ~lattiill ontu vilmi, niin pY8yttiill tuon yle"isesti hyvaksytyn lauselman turvissa: koskei kukaan kykene muuttumista selittämään, ei sen puolustami"ostakaan kosk(1,1[l ole mitään tuleva. Kuullessaan tuollaisia lauseita aikansa, paraimmilta kyvyiltii oli Darwin lmi­tenkin sitii mieltiL, ettii, aiuakiu tllO viimeinen iohto­piiätös oli selvästi väärii. Vaali "amalia tuli hänen yhä huomauttaa itselleen, ettii hiilIllJlkin väitteensä olivat arvottomia luuloja niinimuvan kuin hän ei esit­tänyt jotain uutta, tosiseikkoihin perll"tu vaa selitystä lajien muuttumiselle.
.. Mutta nytpä olikin juuri tiihiin kysymykseen
nahden tapahtunut hänessä jotain tärkeää sen ajan kuluessa, mikä kului tuon mui8tikirjan tekemise8tä äyriäiskirjan valmistumiseen. Hänen neroklmissa aivois­saan oli syntynyt näet aivan uusi teoriia lajien muut­tuvaisuuden syistä, teoriia, jota hänen tietellsä ei kukaan muu ollut vielä arvelunakaan esittänyt. Kasvia

88
ja eläimiä ei saata muuttumaan mikäiin »sisällinen pakko», »halu» tai »toivomus». Vaan niiden täytyi muuttua ja muutttm aivan erityisellii tavalla muuta­IImin erityisten luonnollisten olosuhteitten pakost,", joi­den me vielä nykyiiiinkin näemme työskentelevitn ja vaikuttav,1n kuten muirmisina aikoina. Katsellmamme lyhyesti, mikä Da,rwinin s,li tällaisiin lopputuloksiin.
Ammoisista ajoista ovat IUOllJlontutkij<Lt havain­neet, kuinka, hämmästyttäviin johdonmukaiseNti nman­piii'Lllä eliiviit yksityiNet k,lNvi- ja eliiinlajit ovat sovel­letut niiden olosuhteiden mukaisiksi, joissa, ne elävii,t, Lintu on aina pienimpiin elimiinsä saakka rakennettu ilmasNa eloon ja lentoon, kala. taasen alituiseen vedesNä oloon, apina puissa kiipeilemiseen, hevonen tas,lll­goUa juoksemiseen, jiiiikarhu napanmissa, elämiseen, kau­ris vuoristoissa kiipeilemiseen ,i. 11. e. Lukemattomia ovat titmiin mukautumisen ihmeet. Lajien vilrikin on hyvin usein samasta seikasta riippuva. Turvattomilla elili­minä on erityinen, ympilristöiin soveltuva viiri: lehtiii kalvava mato on viheriii, talvinen jiines valkea, kesäi­mm sen sijaan tUlllllm, kala vedessii on sincrvii ja hopeanviirinen. Niiden, jOtk;l puolusttwa,t sitii, arvelua, ettii erityisinä ajanjalzsoina ilmenneet uudet lajit olivat aivan valmiina, selittämättömiillii tavalla syntyneet, tiiytyy tietysti otaksml ettii kukin laji oli jo silloin m'ityisiin olosuhteisiin sovellettu: kalalla oli siis heti kaikki nlimet vedessii oleskelua varten, lehtimato oli viheriä ja lIiill edespäin. Mutta otaksutaanpa nyt, että lajien syntyminen oli tapahtullut hitaan kehitty­Illisl'1I kautta osilll. silh tapaa, ettit maapallon historia,11 allzua,ikoilla oli suorastaan syntynyt muutamia, tahi vain yksi ainoa laji, ja ettii kaikki t{lllut lajit olivat kehittyneet tästä alkulajbta luonnollisten lakien

89
mukaan. Missä suhteessa oli nyt tähiin kehitykseen iisken mainittu soveltuminen ja miten se näin ollen oli selitettävissä?
Tii,ssä kohden on ensinnäkin huomioonotettava ettei koko kehitys ole muut<l kuin toinen ilmaisumuoto sille yksinkertaiselle asianlaid<~lle, että maap(~llon his-
Kuva 14. Neljä Borneolaista päiviiperhosta. Suojatakseen itsCllän asettuvat perhoset levätcssiiän semmoiseen paikkaan j:~ asentoon, että niitä on vaikea croittaa ympäristöstä.

90
historian ajanjaksojen kuluessa elollisten olentojen mukautuminen on tullut yhä suuremmaksi, täydellisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Kasvi- ja e1äinkunnan jatkuva kl'lIitys on sama kuin niiden mukautumisen jatkuv<L Iwllil,ys. Kun me sanomme: ylempi eläin liikkumis­kykyilll'('II, joka 01) sangen taidokka,an hermoston ja erinomaisten, SllOrallaisten liikkumiselillten aikaansaama, 011 kmk('.a.lllIlHtlla asteella kuin alempi eläin tai kor­1\I'allakin kehityskannaIIa oleva lmsvi, niin me si110in 01allllll0 omintakeisen liilnllltokyvyn kehityksen mitaksi
lIIutta iämii, liikuntokyky ei ole mitään muuta kuin IlIukalltumi8ta. Tahi jos me Hanomme, että ihminen on korlu'ammalla kehitysasteelb kuin myyrä, on asian­laita alvaIl Hama. Myyrä on »sovoIlettu» aivan eri­tyistii, eIämäntapaa, maan Hisii,IJä kaivamista varten. Koko sen ruumiinrakennus, lapiomaiset etujalat, pienet peitossa olevat silmät ynnä muut tunnusmerkit ovat sellaiseen elämäntapaan soveliaat. VWUl tämä itses­sään sangen sonla, ja kii,ytännöllinen mukautuminen käy sentään sangen vähäpätöiseksi, kun sitä vertaa ihmiskykyihin. Kykeneehän ihminen työkalujensa avulla kaivertamaan kivikovaan kallioon tunneleja sellaisia kuin Et. Gotthardin tunneli Sveitsissä, eikä hän kui­tenkaan, kuten myyrä, ole varustettu yksinomaan tätä työtä, siis kaivertamista ja tunnelein rakentamista varten, vaan samalla tuhansiin muihin toimiin ja töi­hill. Sokea myyrä on hukassa, kun se jättää maa­kololl8a --- vaan ihminen sen sijaan vaeltaa niin val08sa klliu pinlOyde88iikin, jonka hiin keinotekoisesti valai8ee, hii,n liitelee illllapaUoUa korkeudessa ja sukel­t<1japuvu88a käY8kentelee pitkin merenpohjaa. Ihmi­nen on nyt jo miltei täydellisesti ja kaikinpuolisesti maan ilmiöihin sovelluttautunut.
91
Jos asianlaita siis on näin, jos kehits itse asiassa ei ole muuta kuin yhä täydellisempää mukautumista" niin on meillä 8ii8 ti(~d088a kehityksell soiitys, pohja ja eteenpäin ajava voima, kun me vain voimme löytää syyt itse mukautumisen syntyyn ja tii,ydolli8elltYJlli­8een. - Mukautuminen on ulkonaisiin olosuhteisiin mukautumista. Kalan rakennus on veden ulkonaisten olosuhteiden mukainen ja linnun rakennus on ilman ulkonaisten 010­8uhteitten muka,inen. Merivesi, suolaton vesi, maa, ilma, lämpö, kylmyy8, vllori8to, al'O, saari, Ilapa:wlltll, pi'l,i­väntrtSaajan8elltu ja niinedespiiill: kaikki Iliilll<'i,j, ja monet muut ovat ulkonai8ia »OiOsllhtl,jta" jolla 10d(\l­lakin aina ovat olleet olema:-;8a. Toisl'ita puolen ajat­telemme, että on 0lemas8a joukko ololli8ia, rakennukseItaan yk8inkertaisia, ehkä samaan lajiin kuuluvia alkuolioita iotka sikiämi8en kautta lisääntyneinä alkavatlevitii, yli kokola'1jan maan. Jonkun määrätyn ajanjakson kuluttua on Ievennminoll kii,yuy1 uiill pit­källe, että osa noiden all\ilOlioid('n jii,Jk(\lii,isi8tii, <1811\1 meressä, OS;1 järvi- ja ,iok i vesi8sii, 08a III<\'alla, violäpä muutamat ilma,ssakin. Toi801 8011 lisiil:-;i olii,vid, kyl­mässä, toiset kuumas8a vyiillykkeo88ii" j01kut ta8an­goilla, jotkut vuori:-;to8el [(\11 issa ja, tuo kaikki tie­tY8ti lukemattomien, onnelli:-;e8ti 08uneiden lllukautu­misien johdosta. IVlitenkiLhiill tämä on voinut tapah­tua? Eroittavana voilllamt oli yhdeItäpuolell itse nuo erinkaltaiset olosuhteet, toiseltapuolen esiintyi elolli­sissa, olen noissa eri ominaisuuksia, jollaisia vielä ny­kyäänkin niissä selvästi huomaamme. Missään tapauk­seSS;1 ei muutoksiin kuitenkaan ollut syynä se, että ulkoll<:.Lisilla, olo suhteilla olisi ollut jonkunlainen hämärä »tahto» saada aikaan mukautumisia elollisessa luon­nossa. Ja yhtä vähän oli elollisissa olioissa mitään


92

sisällistä pakkoa tahi halua, joka olisi vaatinut niitä muuttumaan. Vaan mukautuminen tapahtui ihan me­kaanisesti (koneellisesti) e]ollisten olioitten elämiLnta­pojen jc1 ulkonaisten olosuhteiden yhtymisestä, s. 0.: ne johtuivat vaikutuksista, joitten selittämiseen tunte­mamme luonnonh1it riittävät. Asia kehittyi näet seu­raavalla tavaIla.
Katselkmunme ensin bhemmin, mitkä e10llisten olioitten olemukseen kuuluvat ominaisuudet vaikutta­vat tuon omituison ilmiön syntyyn. FJULin- ja kasvi­kunnassa on ylei8eniL, pysyvänii, sääntönä, että jonkun lajin jälkeliäset ovat samaUaisia kuin itse laji. Koirat synnyttävät koiria maailmaan, kissat kissojc1, kaniinit kaniineja. Samat mukautumismuodot, jotka vanhem­mille olivat omituiset, esiintyvät jälleen nuoremmissa­kin eläimis8ä: kaniinin poikasella on jyr8imishampaat jc1 sanmllainen hyppimi8tapa kuin täysikasvui8i1Ja, kis­sanpennuIJa on samaIJainen petoe]äimiiL muistuttava puremi8- ja kynsimistapa kuin vanhenunilla,kin kissoilla. 'rätä ominaisu utta kutsutaan perinnöllisyydeksi tai ll8rinnöllisyyden laiksi. Ne, jotka vastustavat lajien kehittymisoppia, turvautuvat etupäässä hLhän lakiin. Sen nojalla he päättä vät, ettei ole mitiiän muuta mahdolli­suutta kuin se, että kissat aina ammoisista ajoista asti ovat synnyttiLneet kisHoja, kaniillit kaniineja ja apinat apinoita. .Ja enHi Hilmii,ykseltii, lläyttiLiikin asia päivän HeI vältä. Vaan JOH me tarkemmin katHomme tätä seikkaa, niin me IUlOmaamme, että perinnölliHYYs ..... ~ niin kaikkialla kuin He vallitHeekin-- on jOHsain määrin rajoitettu miLiin toisen elämiLn olemukseen kuuluvan ilmiön kautta. Jonkun kasvin tai eliLimen svnnvttämät jälkeliiiset eivät kOHkaan ole aivan täydelliscHti emonsa kaltaisia. Yleensii ovat nämät yhtiiläisyydet

93
ja eroavaisuudet suunnilleen tämäntapaiset: jollain eläimellä esim. kissatlla Oli koko joukko poikasi,t, jotka tässii. ta,pauksessa ovat tietysti kaikki kissoja. Vaan pienissii., enimmäkseen huomaama,U.a jiiiivissii seikoi:-;sa eroavat nuo kaikki kissanpoikaset jossain mii,ii,rin toi­sistaan. Yksi on nimittii.in v,taleampi, toinen mllS­tahko. Yhdellii on hiuklmisb, pitempi hii,ntii kuin muilla, toisen turkki htasen on tuuheampi. rrii,ssii esiintyy eräs ilmiö, jota perinnöllisyyden vastakohtana lmtRlltaan varialJiliteetilcsi oli mUllntelevaisuudelmi. Mei­diin ihmisten tarvitRee ajatella, vain itRiämme, van­hempain ja la"ten suhdetta toisiinsa, huomataksemme nuo molemmat omi naislludet: perinniillisyyden, jonka nojalla ihmisen jälkeläiset ovat ihmisiii, ja variabili­teetin, joka edellisestä huolimatta antaa kullekin lap­selle oman luonteen ja taipumukRet. Me emme tahlio ruveta tutkistelemaan, miksikä nuo il miöt esiintyvät kaikiRs,1. elolli"iRs,t luonnonesineissä, Me voimme kai­kissa tapallksisR<l pitii,ii. niiden o1emaRsa01oa varmana j;t sihninniihtiivänii tosiasiana, jot<lkllkaan luonnon­tutkija ei kORkaan kykene k ieltii,lIliiiill. Sen sijaan oli meillii. vastattavana kysymys, IIlissii Rllhttw:-;sa nämii.t molemmat »eliimiin OIllinaisuudet» ovat. lllltten ja parempain mukalltlnnisinn syntyyn,
Ensinnäkin on snl vi"Lii" et.i.ni pninni'JlliRYYs suin­kaan ole omiaan synnyttiillläiill tuollaisia IIII"ia mu­kautumisia. Jos Re todellakin yksiniiiin ja aina olisi vaikutt<unassa, oliRivat el011ispt oliot alu:-;ta aina tähän viiivään saakka pyRyneet samoina eividkii, koskaan olisi voineet saavuttaa II usia mllkautllmi"llllLOtoja. Mutta perilllli',llisyys ei olekaan yksin määräävä. Va­riabiliteetti elimulIlltelevaislllls rajoittaa sen veLiku­tusla synnyttäen eroavaisulIksia. Vaikka variabili-
94
teetti ei ole esteenä uusien mukautumisien syntyyn, ei iOe kuitenkaan itiOessään niitä ediiOtäkään. Varia­biliteetin takia iOyuiyy tOiOin kaikellaiiOia poikkeulmia p8ruiOmuodoiOta; mutta mitään lakia ei ole olemaiOiOa, joka takaisi, että kaikki nämät eriävät muodot olisivat hyiidyksi ja saisivat aikaan yhä sopivampia mulmu­tumisia.

Nuo pienet muunnokset syntyvät si1tninnähtävästi ilman mitään tarkoitusta, ilman mitään lakia, joka niitä erityiseen suuntaan vaatisi. Ne ilmestyvät vaan kuni sattumalta. Samoin kuin kaikilla luonnossa tapahtuvilla i1tniiiillä on niilläkin kyllii oma iOyynsä, vaan ei varmaankaan mitiiän sellaiiOtn Nyytii, joka välittö­mästi vamstaisi ne jotain uutta, hyiidyJlistii mukautu­mista vm-ten. OttakaanlIne jokll eiOimerkki. Sellai­sena olkoon kaniilli, joka on synnyttänyt kolmA poi­kasta. Perusrakenteeltaan ovat lliimii kaikki lwrill­nöllisyydt~n lnin mukaan kaniineja. Mutta niiden karvassa esiintyy vaihtele vai SllUS. Ainoastaan - yksi kaniineista on ruskea kuten emä. 'roinen on musta, kolmas aivan lumivalkoinell. ,J u uri se seikka, ettii, kaikki kolme ovat ihan eriväriset, todistaa va,riahili­teetin toimivan aivan mukautumisesta riippumatta: ruskeaan poikaseen nähden ei variahiliteetti ollut vai­kuttanut ollenkaan, valkoiseen ja mustaan nähden se ei ollut tuottanut mitään uutta hyödyllistä mukautu­mista, vaan ainoastaan kaksi vähäpätöistä värimuotoa. Vaan juuri tähän kohtaan liittyy eräs tärkeä ajatus.

Lähtökohtana oli meillä kaksi eri vaikutusta, joi­den yhteistoiminnan piti seliWiä jatkuvain mukautu­misien ja niiden ohessa lajien kehityksen ja synnyn salaisuuden. Tähän saakka olemme seuranneet; mitä
95
elolliset oliot itse puolestaan aNi,\,ll hyviiksi 1arjoavat. Olemme siis esittäneet vain aHian toisl'n puolnn. ,lii­lelb Oll toinen puoli: ulkonaisl'1, olosllh1nld" SI\llm1­kaamme edellisen eNimerkin mukaan lloidl'll kolmnn kaniillinpoikaNen kehitystii, hi Illmn delllJnii,ksi Ilii,ittl\ll olosuhteiden valossa, niin tldnllnnn huoJII,l(lmaan jotain hämmästyttävää. Nuokoime orivii,riH1ii kaniinia kas­vavat isommiksi. Ne joutuvat olosuht(1isiiu, joita yhtei­sellä nimelEL lyhyesti voinune kutsua » taisteluksi ole­massaolon -puolesta». rl'oisin sanoen - nuo kolme kaniinia joutuvat ulkonaiNten 01osuh1eitten vaikutus­piiriin. Jokaimm niistii koettaa Naavuttaa mitä häi­ritsAmättiimimJlliin eliimän kehityksen. Se tahtoo elää ~liill kauvan kuin suinkin voi, se tahtoo siis suojella ltNeään vihollisilta ja liiytää ravintoa, ja olemassa olonsa kruununa tahtoo De vihdoin ehiä yhteiselämää jon k II II toiNen kaniinin kanssa ja siten yhä edelleen siiiiyttii,ii slduman. Vaan nytpä ilmenee aivan omi­Jllisnlla ,ia 11111111valla tasalla, ('.ttii jokaisella noista kolnws1a nliiillll\s1ii, IlII aivan (\rilaisI1t nwnestymisen toiveet aina snu Inuk,wll JIIillkiikaltaisiin ulkonaiNiin olosuhteiNiill nn ,ioulllvat. Nuo koJme kaniinia (otamme tiimiin ensi tapauksekNi) o1ii,vii,t koko ikii,nsii ruskeah­kolla, kangas maalla. Koko joukko vihollisia uhkaa heidän elämiiii,nsii. Kaniini on llNeimmiiOsa, tapauksissa hukassa, niin pian kuin se y lipiiiinsii, tulee huomatuksi. Vaan nyt oli jokainen noist,1 kolmesta eläimostä eri värinen. Ainoastaan yhdellä niistä, nimittiiin ruskealla on sattumalta sopivin suojelusväri. Kun valkoisen ja mustan kaniinin ruskeasta taustasta poikkeava viiri tulee helposti huomatuksi, pysyy ruskea kaniini näky­midtömiinä. TaiDtelu olemaDsaolon puolesta on kaik­kialla luonnossa sangen ankara, joten ylipäänsä ainoas-

96

taan pieni osa, poikasic;ta. jii,ii, pitemmäksi aikaa eHi­mään ja sukua kartuttamaan. Sempävuolmi todennä­köisesti niiistii kolmesta kaniinistakin ainoastaan yksi, ja niimpii ju uri tuo rURkea saa osakseen tällaisen koh­talon. Kun petoelii,imet jo aikaa ovat syöneet suu­hunsa valkoii-icn ja mustan veikon, onnistuu suvun j'Ltlmminen vILin nti-ikealle. Ja kun tiissii Illi-ikeah­kossa kanervikossa on samaten kiiynyt muillekin kanii­niperheille, niin Oll hyvinkin luultavaa, eUi't llleidiin ruskea lmniinimme tulee sukuansa jatlmmaan ,iouklln toisen eloon jäiilleen ruskean kaniinin kanssa. .Ja yhä edelleenkin on todennäköistä ettii perinniillisyyden lain nojalla tiimiin ruskean kauiiniparin poikasiRta ainakin jotkut ovat ruc;keita ja samasta syystii, jiiiLviit eloon ja lieiiäntyvät. Jos kohta variahiliteetin· takia syn­tyykill silloin tiilliiin joku valkoinen tai Illusta poika­nen, niin tulevat nämät aina taistelussa olemassa olon puolesta huonommin mukautllIleina mlllmnok­sina Rllkupu llttoon kuolenHL'1Il. .J,;, pitempi aikaisen sukupuuttoon kuolemisen sellTauksena eJiiä lopuksi ainoastaan pysyvii l'llSkfm lmniinisulctl tidlii maa,paliL­sella: ulkonaiset olosuhteet ovat siis suorastaan muo­dostaneet rnskeall kaniinisllvun.
Ajatelkammne nyt samallainen tapaus, vaan sillii eroituksella, ettii, nuo kolme kaniinia, ruskea, musta ja valkoinen Tlu-;kean kanervikon sij<LsteL olisivat joutu­neetvalkealle 1 umip ohj alle ~ joko siten, että ne ravintoa etsjpssäiin olisivat retkeilleet tunturien lUIlJi­rajalle tai siten ettiL maan ilmasto olisi i-iiihen määrin jiiähtynyt, ettii, lopplIlnattomien taI vien sarja olisi jää­nyt vallitsevaksi; molellunat niimiit seilmt, sekä pitkä­matkaiset vaell ukset että ilmai-itoIlluutokset ovat taval­lisia ilmiöitä luonnon taloudessa ja maapallon histo-
97

rJan mOnimtlS1SSa vaiheissa. rrti,ssä tapauksessa, val­koisella taustalla, olisivat asiat kehittyneet vallan toisin. Noista kolmesta värimuodost,L on tiiJlii, kortaa ainoastaan valkoisella lmniinilb sopiva slloje1usvii,ri: se yksinään säilyy taistelussa olemassaolon puolesta, elää yhteiselämää toisen valkoisenkaniinink,tnssa ja l)erustaa, tälle paikkakunnalle valkoisen kaniinirodun. Toisellaisten ulkonaisten olosuhteiden v;1ikutus on tiiäUii saanut aikaan aivan toisellaisen tuloksen kuin rus­kealla kanervamaalla. Ken vuosien kuluttua tulisi näille seuduin ja näkisi ensin kankaalla ruskeita, ja sitten huniaukeilla valkoisia kaniineja, hän tulisi mitä suurimmin iha,ilemaan loistavasti suoritettua jakoa, jonka mukaan jokainen kaniiuimuoto oli joutunut juuri sille paikalle, mikä par:1iten oli sen viLrin mukainen. Vielä vaipuisi hän ehkä mitä omituisimpiin ajatuksiin ka,tsellessaan tii,ssä tapahtunutta suurta ihmettä. Ja kuitenkin on asia, voimme sanoa, kiLteentuntuvasti yksinkertainen: ulkonaiset olosuhteet ovat itse toimit­taneet jonkunlaisen kasvatuksen eli valinnan anta­malla epäkäytännöllisten mllunnosten kuolla, suku­puuttoon, joten ailUL ainoastaan sopivimmat ja parai­ton umkautulleet muunnoksot ovat voineet jäädä olä­miiiin. Mitä edellisessii, esimerkkinä on sanottu lcanii­neista, sopii todennäköisesti kaikkiin e1äin- :ia kasvi­sukuihin niiden suuremmoisiin mukautllmisiin nähden. ]'Jrityisillii, kasvein ja eläinten alkulajeilla (tai ehkii yhdellä ainoalla alkuJajilla) oli perinnöllisyyden ohessa myiis taipumus Illuuntelevaisnuteen. Lisäiintyneillä ja ravinnon tarpeen pakoittamina levenivät ne vähitellen yli koko maan. Täten tulivat ne lmikellaisiin, toisis­taan suuresti eroaviin olosuhteisiin. Joka eri olosuh­tl'issa kuolivat sukupuuttoon pitkäin ,1janjaksojen
98

kuluessa niihin sopimattomat, vähemmin mukautuneet muunnokset, jotavastoin nämät samat olosuhteet alin­omaa suosivat toisia, sopivampia ,ja paremmin mukau­tuneita muunnoksia ja pakoittivat ne yhtymä iin aina vaan samankaltaistensa k'1nssa. Näin täyttyi maa vähitellen lukemattomilla mukautumismuodoilla. Kuta kauvemmin maapallonhistorian ajanjaksot kestivät, sitä hienoimmiksi ja monimutkaisemmiksi kävivät mukau­tumiset. Elontaistelu pakoitti kaikkia yhi1 cteenpiiin. Sillä missäkermn joku yksinkertaisempaa laatua oleva sOlliva mulmutuminen oli päässyt juurtumaa,n, siellä lG1svoi pian niiclen yksiliijen prosenttilukll, jotka jäivii,t eliimiiiin ja, sukua lisäämiiii,n. Koko jOllkkokunta tuli siten luklli:-mmnul,ksi, taistelu olemassa olon puolesta kävi kiihkeiinuniiksi, ja seurauksena oli jälleen uusi<1, väkivaltaisia vaJintoja sekä uusia, yhä hienompia mu­kautumisia ennen saavutettujen rajojen sisäpuolella. Sen ohessa tarvittiin yhä edelleen tuntuvampiakin mukautumisia" sillä geoloogisten seilckojen lmkosta muuttuivat olosuhteet laajoilla aloilla suuresti yhä vieläkin. :Meret ja mantereet siirtelivät rajojaan, pal­mupeittoiset ma,1t haut(Lutnivat syvälle jäiden alle, vuoristot vähitellen alenivat ja nousivat; mutta mu­kautuminen seurasi mukana loistav<1sti, se kehittyi yhä korkeammalle kaikkein näiden ulkonaisten muu­toksien tapahtue:-;sa. Useimmiten tapahtuivat nämät muutokset hitaasti, ilman mitään kauheita mullistuksia, kuten Lyell oli toteen näyttänyt. .Joku osa la,jeja kuoli kuitenkin ajan olon sukupnyttoon toisiksi lajeiksi kehittymättä. Vaa,n se ei paljoa merkinnyt: se mikä sortui, oli aina huonompaa, - sopivampi, paremmin muk<mtunut pysyi elossa. .Ja näin kehittyivät olot näihin meidän päiviimme saaJdm, jolloin me lukemattomain,
99
epäkäytänniillisten muunnosten ja aikmls,c eläneiden, menehtyneiden mukautumismuotojen hau­doilla niiemme silmäimme edessä kukoisiava,n ka:wi­ja eläinkunwlll, joka mukautumisiin nähden on ver­rattava mestarillisesti tehtyyn taideteokseen.
Tällainen on nyt pääpiirteissään Darwinin suuri teoriia sopi vain muunnosten säilymisestä elon taiste­lus:-;a luonnollisen L'alinnan kautta. Se oli tarkasti mekaaninen teoriia, joka näytti antavan selvyyttä lajien synnyn luonnolliselle tapahtumiselle. Ne perus­käsitteet, joiden pohjane koko teoriia oli rakennettu: perinniillisyys, variabiliteetti, ulkonaisten olosuhteitten paikallinen j,t ajallinen vaihtelu, taistelu olemassa olon puolestiL, kaikki niimät olivat kutakin erikseen silmällä pitäen ankarankin tieteellisyyden varmaa, omaisuutta, vaikkei niitä t~lltä kannalta tosin ennen oltu tarkastettuka,an. Sentakia täytyi niidenkin, jotka ml! uten koko lajienmuuttumisoppia, l)itivät mahdotto­mana, hyväksyii nämät käsitteet - jokaisen erääI­tään. Mutta vielä oli ky,symys siitä, eikii näiden itses­sään todeksi tunnettujen kiisitteiden loogilli:-;en yhteen­sovituksenkin täytynyt sihniinpistävän todennäköisyy­tensä takia, tuna hyväksytyksi, jos se vaan kerran selvästi tuli busutuksi.
Mutta eipä J),LI'win itsekään ollut luonut yhtenä päivänä näitä lajien synty ii selvittäviä aja,tuksiaan -­smnoin kuin hänen uskonsa lajien muuttuvaisuudesta oli syntynyt vähitellen aikain vieriessä, samoin kävi sen selittäminenkin. Vuonna 1837, kun hän alkoi muistikirjaan koota havaintojaan, oli hänellä kyllii tiililä »usko», va.an ei ollenlman noita asiallisempia, teoreettisi(L ajatuksia luounollisest<1 valinnasta. Lä­hinnii oli hänellä vain himmeä ajatu:-; siitä, että hänen
100

tuli koota kaikki ne havainnot, mitkä koslciva,t niin hyvin kesyjen kuin villienkin eliiinten mUllttuvai­slluksia. Brii,s tosiseiklGL, joka ensimmäiseniL antoi hänelle ajattelemista ja joka vielä oli lähtiikohtanakin koko hänen valintateoriialleen, koski kasvi- ja eläin­lajien jalostamista, jota käytännölliset maamiehet jo siihen aikaan harrastivat. Hän huomasi !liiet, että maamiehet suorastaan käyttivät hyväkseen perinnölli­syyden jll variabiliteetill peruslakeja. Näitä lakeja noudatt11en kasvattivat he it8elleen sella,isia erityisiä elåin- ja kasvirotllja, joista heille enin oli hyötyä. Yksinkertaiset mutta älykkäät lanunashoitajat olivat näissä töin edistyneet niin pitkälle, että olivat saaneet lamp,Littensa villaJaadun uskomattoman paljoa parem­maksi valikoimalla aina sopivia lampaita useammasta sukupolvesta peräkkiiin. Suuresta karitsalaumasta eroitettiin huolellisesti erilleen sellaiset, jotka variabi­liteetin kautta olivat saaneet hienoimman villan (varia­biliteetin takia vaihteleekin villanlaatu aina hiukan). Aluksi voi eroitus olla niin vähäpiLtöinen, ettiL tottu­nut silmii sen tuskin huomasi, mutta kasvattaja tiesi, miten eroitukset saatiin tuntuvammiksi. Ainoastaan näiden valittujen hienovillaisten lampaitten annettiin lisääntyä. Ka,ritsoista valittiin taasen hienovilbisim­mat ja niitä kasv11tettiin - jll näin tehtiin monen monelle sukupolvelle peräkkäin. Hienompi villalaatu, joka aluksi esiintyi vain sattumalta satojen muiden eroavaisuuksien joukossa, kehittyi lopuksi tällaisen tarkan valinnan kestäessä jonkulaiseksi rotumerkiksi, mikä perinllöllisyyden vaikutuksesh1 tuli yhiL pysy­vämmäksi ollen vihdoin kaikkein näistä lampaista polveutuvain karitsain yleisenä tuntomel'klz:inä: näin oli jonain päivänä älykkäällä lamma,shoitajlllla käy-
101
Kuva 15. Erirotuisia nautaeläimiä: 88) Skotlantilainen ylämaan rotu. 8H) Iiriläincn. HO) Skotlantilainen alamaan rotu. Hl Hcrefordin rotu. H2) Jersey-rotu. H3) Pitkä-
sarvinen Midland-rotu.
102
tettäväniiän aivan uusi lamnmsrotu, jonka villa oli laadul­taan paljocL parempaa ja siis myöskin arvoltaan kal­liimpaa. TuolhLisiel kokeita sekä eläimillä eWi kas­veillc1 olivat nmamiehet tehneet ei ainoastaan kerran tai kahdesti, va,an monen monta kerta'l. rriistä näh­tiin hellwsti, että tuollaiset pienet, satuIlIl(Li"ot mnun­nokset johtavat pysyviin eroavaisuuksiin, kun vain joku


määrättyä suuntaa seu­raava valikoiva ja hävittävä voima saa näihin vaikuttaa, - tässä tapauksessa ihmisen tahto. Darwin syventyi niiitii seikkoja lähemmin tut­kimclan. Hän kävi tottu-
neiden kasvattajain pu­heilla, ottamassa selkoa asiasta ja rupesi itsekin harrastamaan kyyhkyshoitoa. ,Ja nämli,t tutkimukset kävivät hänelle kahta kertaa tärkeämmiksi, kun hän jo Lontoossa olonsa ensi vuosina, melkein :-mttuman kautta luuli löytäneensä avaimen salaisuuteen, j01;:,L verhosi täll,Lisen keinotekoisen ja luonnollisen valinnan keskinäistä yhteyttä.

103
Keinotekoisen valinnan kautta - muiden olojen ollessa melkein samanlaatuisia-~ kasvatti ihminen satunnaisista muunnoksista erityisiä pysyviä rotuja, jotka, olivat hänen toiveittensa mukaisia. 1vlikähän luonnonvoima on maaIlHllonhistorian kuluessa, voinut vapaasti eläväin kasvi- ja eläinlajien keskuudessa toi­mittaa jonkunlaista luonnollista valintaa, jonka seu-

104
rauksena on ollut lukemattomia kasweille ja eläimille itselleen hyödyllisiä mukautumisia? Tässä kohden näytti eräs vanha, vuonna 1838 Darwinin käsiin joutunut kirja antavan hänelle viittauksen. Tämän, Englannissa vuonna 1798 ilmestyneen kirjan oli kirjoittanut kansallistalouden tutkija Malthus, ja siinä käsiteltiin niitä lakeja, jotka vallitsevat ihmissuvun lisääntymistä. Malthus tahtoi näyttää toteen, että erityiset elon taistelussa esiintyvät ilmiöt (nälänhätä, kaikellainen toimeentulovälikappaleidenn puutteesta johtuva kurjuus y. m. s.) toimittavat ihmisen lisääntymiseen nähden jonkunlaista välttämätöntä rajoittamista. Ihmisen
105
Kuva 20. Peruukkikyyhkynen.
Kuva 21. Suippoharjakyyhkynen.
106
olemuksessa, selitti Malthus, on taipumus lisätä suku aan aivan rajattoma,sti. Vaan e!<Ltuskeinot, joiden avulla yksityisen ihmisen elämä käy mtLhdolliseksi, eivät edisty samassa suhteessa. Sentakia kaikenlaatuinen puute ja kato alinomaa piLkollisesti ehkäisee rajatonta lisääntymistä, erittiiillkin lapsia kuolee jokapäivä puutteellisten olosuhteitten takia lukuisasti, joten synty­neitten ihmislap,.,ien luvusta ainoastaan jpkunen pro­senttimäärä joutuu lopullisesti täysin kehittymäall. (Uudempi kansantaloustiede on monessa kohdin aset­tunut vastakkaiselle kannalle näihin Malthuksen mie­lipiteisiin nähden katsomatta siihen, onko tälla,isesta
107
rajoittlkse:.,;ta ihmiselle ja etenkin ihmisen pareJllJllalle tlllevai,.,uudelle hyötyä vai ei).

Tästä kirjasta, ei Darwin suinkaan saanut Suoranaisia aiheita, vaan sen kautta varmistui hänessä eräs loogillinen ajatus. Hänelle tuli aivan selväksi
Kuva 22. Kalliokyyhkynen, josta kaikki kesyt kyyhkyset polveutuvat.
Kuva 23. Pitkäpyrstöisiö Jaappanilaisia kukkoja.
108
että "taistelu olemassa olon puolesta" erityisissä olosuhteissa ehdottomsti oli valitsijana ja rajoittajana. Ja aivan samoin kuin Etelä-Amerikassa jättiläisvyötiäisen panssari yhtäkkiä sai hänen päähänsä ajatuksen: elolliset olennot ovat toisitaan kehittyneet - niimpä nytkin Malthusin kirjaa lukiessa selvisi hänelle, että taistelussa olemassa olon puolesta vallitsee
Kuva 24. Eri kanarotuja: 1) Kokinkiina-rotu. 2) Paduialainen rotu. 3) Livornolainen rotu. 4) Hampurilainen rotu. 5) Malaijilainen rotu. 6) Hopeapäinen Hampurikana.

109
sesUi riippumattomi:L VOllma, jOtk:L m\umnoksiin näh­den eläin- !<L kasvi hoitajien virka,a toilnittav,Lt; kiih­lmiLsti raivoava taistelu olemassa, olon puolesta toi­mitta,L itse tämän »luonnollisen valinmlll», koska se alituiseen harventaa syntyneiden eläin- !a ka,sviyksi­lö!en lukua ja sallii ainoasta:w p'1raiden, kehittyneim­päin ja uusiin lnukautumisiin !a etuihin tclipuvain varie­teettein eli muunnosten sarwutt,w, täyclen kehityk­sensä. Niiin oli teoriia saanut yti meusä. Samat tosi­seikat, jotka ilmenivät ihmisen toimittamassa keino­tekoisessa, valinnass,L, nii,yttivät myös v:llJitsevan sitii, luonnollista valintaa, jota taistelu olenl<Lssa olon puo­lesta vuosimiljoonia oli harjoittanut.
IX
LAJIEN SYNTY
Vuonna 1842, jolloin Ihmvin muutti Lontoosta, Downiin, oli hänellä koko tätä seikkaa koskeva :1!a­tus!suunnilleen muistiin kirjoitettuna. Kaksi vuott:1 myöhemmin kirjoitti hän suurenun;w, noin 2i30 sivua, käsittävän kir!oituksen, senkin vaan omiksi tar­peikseen. Va,an kun hän seUnLavan kynunellVuoden ja enemmänkin kuluess,L ybii, suuromnmlb painolla, kokoili aineksia tätä ty(')U1 vmten, ei hänen ystävil­tään pysynyt salassa, mitä tarkoitusta v:uten hän
110
oikein puuhaili. Tos hän sa,ttllmalta oli tull~tt n,sill~ta jotain maininneeksi, oli hänellä talmna hymyIllen 8t'ht­j,iiä olevrwsa uskonluopio, joka hiljaislmdessa haaveilee kauniita asioita. Hänestä tuntuu, kirjoitti hiin ker­rankin Hookerille, siltä kuin täytyisi hänen tunnustaa telmeensii itsemurhan, vaan lajien muuttumattmlHmtta, hiin ei enään voi uskoa. Niihin aikoihin, :io]Join ii,yriäis­kirja joutui valmiiksi, oli hänen työhU(!I~eOnSa siii.liilis~ä jo siksi paljon aineksia, että niistii OlISI tullut aumkm puoli tusin,w, nidoksia, kunhan va,an tyiin alk.uun k.(~r­ran tulisi ryhdytyksi. .Ta kuitenkin nii,yUi vlolii VllS~ kymmenluvun loppupuoliskolla siltii, kuill h:incl:ii ~I vieläkään olisi varmaa halua saatiaa tiilii, aSl<la, Julkl­suutoen. Niinkin varo v:!, tutkija kuin Lyellkehoitti hiiniii v. 185li jo viimeinkin tWlmaan ilmoille aarteensa. Lyell, jolm Lamarek'in mielipiteitii, piti kerras[m,.~n n~ität­tÖIninii, oli nyt myöhemmin huomannut, otta aSI,~sHa - niin hämäriiJtä kuin se näyttikin- toinen, t'l.lta­vampi ja llerokka<l.lnpi mies sa,attaiHi tulla hyviink~n tuloksiin, Miksikii hän HiUml vieJii, vitkastelee? Jonam päivänä saattoi tuo Downin sairas mies, jolla. vain aivot enään oli vat tervennii, jiittää tämän mamlman - mitä sittcn? .Ta voisihan tap<lhtua, että jokin toinen äkkiarvaanmtta keksisi saman valintateoriian ja, esittäisi sen (mnen häntä. Darwin .kuunteli kehoitusta, lupasi ryhtyä työhön, tarkasti lukemat.tomat
muistiinpanonsa, laittoi suunnitehnan ji1ttiläi~teoks.een, jonka piti kiisiWiii, kysymystii, ko:-,keV<L ta!dellmen aineisto - vaan vieläkin kului lähes kakSI vuotta, ennenkuin tyÖ piiiisi vauhtiin.
l'ulipa" sitten, keHäkuu8sa, v. 1858, väliin eräs seikka, joka pakoitti hänet päättämään nyt tahi ei milloinkaan. Darwinille saapui näet postissa kaukaiselta
111
maankolkalta, Aasiasta Borneon saarelta kirje, ja sen mukana eriis omituinen käsikirjoitus. Alfred Russel Wallace, eräs nuorempia englantilaisia tutkijoita ja keräilijöitä J'oka Borneon saarella oli tutkimassa Sunda,saarte.l: eliii~istöii" lähetti uskotuneen~ ijäkkiiillle ] uonnon tutkI,!alle pIenen teoksen, johon hiin oli piirtii­nyt l~l~utam~a matkan varrella heränneitä ajatuksiaan. ~arwllun t~h katsastaa tiitä kirjoitusta ja liiheWiä se sItten Lyelhlle, julkisesti luettavaksi Lontoossa olevan kuuluisan luonnontieteelJisen seuran »Linnean Socie~ ty'n» koko~ksessa. Darwin lukec -- ja huomaa, että "'VaJ!ace mvan omintakeisen ajatustvilll kautta oli päässyt lt~onnollisen valinnan- ja laji~nsynty-teoriian perusaatteItten perille. Tässä kohtalon kovassa silmän­räptiyksessä esiintyy Darwinin koko siveellinen suu­r:lUs: Hän tuntee aivan seJvästi, että toinen on mk81ssa .en~en hän~ä julkaista ne ehkä tärkeimmät ja ennenkmkJna ra,kkmmmat tulokset, joihin hän kahden­kymmenen vuoden ankaran työn kcstiiessä oli tullut. Hän tietää vielii senkin, ett;"i a,atteen keksijän etuoi­keus kuuluu epäilemättä hänelle itselleen. Vaan hän ei ole julkaissut vielä riviäkään, ja tälIiikin hetkellä on paillettavaksi kelpacwa teos aivan alulla. vVallace se.n .sijac:.ll. lä~ettiiä aivan lyhyen, vaan valmiin ja entYIsestl JulkIsuuteen aijotun käsikirjoituksen. Näin o~~:n ~untui hänestä siltä, ettii hänen itsensä täytyy V<~lstya. vVallace saakoon ensi sanan, kii.vi sitten Hllten kävi. »Olisi raukkamaista olla pahoillaan siitä n~,jen ensimmäisenä joutunut», kirjoittaa Darwin eräässä kirJeessä. Hän mieluummin tahtoi polttaa kaikki kootut IIluistiinpanot kuin antaa vVallacen hiukkaistakaan luulla, että hän oman hyödyn takia olisi väärinkäyttänyt hanelle osoitettua luottamusta. Tällä mielellä

112

lähetti hän käsikirjoituksen LyelliJle. Mutta ennen pitkii,ä kiiruhtavat hilnen luokseen hänen ystävänsä Lyell ja Hooker ja vaativat tieteen ja totuuden nimessä, ettii, hän ainakin samalla keri"L<), itsekin julkaisisi teok­sensa. Lyell aikoo lukea Borneosta tulleen kirjoituksen ainoastaan sillä ehdolla, että samaSS,1 istulllJOsS<1 lue­taan myös joku nii,ytekappale Darwinin teoksesta.
Asia oli niin selvä, että Darwinin itsensii,kin täytyi vihdoin myöntäii" ettii tällainen tosiasiain esiintuominen on kaikkein etuoikeusvaatimuksien yliipuolella. Hän myöntyy, vaan vastenmielisesti, ikiliinkllin kysymyk­sessä olisi jonkunlainen siveellisen tunteen uhraa­minen järjen vaatimuksesta. rl'lI:-Jlzimpa oli toista valoisampcul, ja puhtaampaa, heikuii, tämii,n harvinaisen miehen koko elälllii,ssii,. Wallaeekin, joka myös oli moitteeton ja kunnon mies, antoi DarwinilIe asianlai­dan kuultuaan tii,yden tllllI1ustuksen siitä, ettii, hän oli kaikin puolin oikein sekä ajatellut että toiminut. Kokouksess,1 heinäkuun 1 pii,iviinii, v. 1858 luettiin tuossa Lontoolaisessa seurassa, Lyellin ja Hookerin läsnäollessa sekii vV,tllaeen kii,sikirjoitus että Darwinin tekemä lyhyt selonteko hiiJl(m lIlonivuotisista tutki­muksistaan ja tuloksistaan. Molemmat kirjoitukset ilmestvivät sitten seuran julkaisuun painettuna. Lyhy­kii,isiä" kun ne olivat ja, ilman todistuksia, ja tiissii, muodossa oikeastaan niiyttivät esittäviin vain paljaita todennäköisyyksiä, eivät ne Sllllrta huomiota aluksi herättii,neet. l~tenkin Wallaeen kirjoitus olisi kai taval­lisissa oloissa jo toisena piiivänii, tullut haudatuksi ja unhotetuksi. Mutta asi,1a piti kuitenkin vireillä ntr­vvinin nimi, tuo omituinen yhtecnsattumus seki, lopuksi ja ehkä enin lupaus, etti\, lyhyen ajan kuluttua saatalsiin
113
Darwinilta samaa asiaa koskeva seikkaperäi':' nen teos.
Nyt oli Darwin velvoitettu - maksoi mitä maksoi ­lähimmässä tulevaisuudessa toimittamaan todellisen teoksen. Hänen terveytensä oli nyt niin huono, että se oli saattaa hänet vallan epätoivoon. Ei ollut ajattele-­mist,akaan, että hän vuoden kuluessa ehtisi saada painettavaksi sellaisen moniniteisen jättiläisteoksen, jollaista hän alkujaan oli suunnitellut. Sekin »kirja», jonka hän oli luvannut, tuli taasen olemaan jonkun­lainen yleiskatsaus, vaikka silti tärkeimmissä kysy­myksissä yksityiskohtiinkin menevä. Kolmetoista kuu­kautta kirjoitti Darwin, lyhenteli, lisäili ja rasitti itseään aivan äärimpäänsä saakka. Suurin vaiva oli hänellä aina saada kirjoituksensa muodollisesti pyö­reiksi ja sujuviksi, vaikka hän tosin, kaikki valmiiksi saatuaan, aina osoitti olevansa sangen nerokas järjes­täjä ja vieläpä usein stilistikin, jonka kykyä ei liene vähäiseksi arvattava (ainesten taipumattomuus on näet ,1ina huomioon otettava).
Marraskuussa vuonna 1859 ilmestyi tuo tärkeä­arvoinen kirja: Lajien synty luonnollisen 1:alinnan vai­kutuksesta eli sopivain rotujen säilyminen taistelussa ole­massa olon puolesta.
Kaikilta puolin asiaa katsoen täytyy sanoa, että Darwin omista epäröimisistään huolimatta loistavalla tavalla suoriutui suuresta tehtävästään. Mitä mieltä tt1hansa oltiinkin siinä lausuttujen aatteitten arvosta, oli kirja kirjana kuitenkin paraimpia. J<Jsitys on alussa sangen ahdettua ja osoittaa epäilemättä, että se on tullut liian äkkiä tehdyksi. Ensi sivut ovat peloitta­neet useitakin. Darwin on näet alkulauseessaan siinä määrin syrjäyttänyt kaiken loiston ja jännittäväisyy-

114
den, että teos - vaikkapa tosin tieteellinon -- S(1a lukijan sentakia oudoksumaan. Vaan kun kerran on päässyt näiden ensi vaikutuksien ohi, niin on kuin olisi esirippu äkkiä noussut. Sivu sivulta tuntee lukija yhä varmemmin, kuinka tekijä lumoavalla johdonmu­kaisuudella siirtyy seikasta toiseen ja yksinkertaisista keinoista huolimatta saa aikaan ne vaikutukset, joita ajattelija todistuksiinsa tarvitsee. Loppupuolella käy teoksen juoni niin selväpiirteiseksi ja vahvaksi, että tuskimpa mikään maailmankuulu puhuja saattaisi luki­jan mielestä voimakkaammin jotain oikeusasiaa puo­lustaa. Luonnollisesti on oppi luonnollisesta valin­nasta, kuten nimikin jo osottaa, teoksen ytimenä. Kun se on selitetty ja lukija todellakin on tullut huomaa­maan, miten luonnollinen kehitys saattaa tapahtuc1, seuraavat kuni kovina moukarin iskuina ne todistuskap­paleet, jotka lukuunottamatta oppi~1 luonnollisesta valin­nasta osottavat hitaan kehityksen todella tapahtuneen. Suurella taidolla sovitetaan Lyellin geoloogiset mieli­piteet, jotka jo silloin olivat ratkaisevan voiton saa­neet, tämän uuden teoriian alalle. "Esitetään, missä järjestyksessä kasvi- ja ehLinlajit ovat maan päällä esiintyneet, ja joka kohdassa tuntee lukija, että tällä­kin geoloogisella alalla puhuu mestari, joka hallitsee aineensa tavalla, mikä etsii vertaistaan. Oli helposti arvattavissa, että - vastoin Lyellin mielipiteitä ­geologiian kannalta tultiin panemaan p~1inoa erääseen vasta väitteeseen, johon vielä nykyäänkin Darwinin opin vastustajat vetoavat. Jos näet luonnollinen kehi­tys on käynyt siihen tapaan, kuin Darwin sen esittää: miks'ei sitten muinaisten kasvien ja eläinten kivetty­missä tavata kaikkialla selviä kehitys- ja välimuotoja? Tämä huomautus, sanoo geoloogi Darwin, olisi kyllä
115
paikailaan, Jos meidän Illllseoissamme todellakin löy­tyisi jäännökset kaikista niistä ehLirnistä, jotka ovat mmLn päällä eläneet. 'rässä tapauksessa täytyisi löy­tyä kokonaisia sarjoja viLhitellen toisistaan kehittyneitä muotoja, jos teoriia vaan on oikea. Vaan tämäpä edellytys ei olekaan täytetty. Sukupuuttoon kuolleista eläimistä ja kasveista tunnemme me vain pienen murto­-osan, ainoastaan ne, jotlm sattumalta ovat säilyneet

Kuva 25. Liskolintu.
116

kivettyminä. Näin ollen On kokoelmissamme kaik­kialla suunnattomia aukkoja, ja sentakia ovat välimuo­tojen sarjat usein katkonaisia tai puuttuvat kokonaan­kino Nykyisiin oloihin katsoen voi tähän lisätä, että Darwinin ajoista tietomme sukupuuttoon kuolleista lajeista on suuresti laajentunut. Ja kuta enemmän tietomme on laajentunut, sitä useampia välimuotojakin on löydetty. Solenhofenin luota Baijerissa on liuska­kivestä löydetty sisiliskojen ja lintujen välimuoto, niin­kutsuttu ArchcBopteryx (Liskolintu), eläin, jolla jo oli

höyhenet ja sulilla varustetut lentimet kuten linnuilla, vaan suussa hampaat ja siipiluiden yläsyrjässä kynnet kuten matelijoilla sekä lisäksi vielä pitkä, moninikaminen sisiliskon pyrstö. Pohjois-Amerikassa on löydetty järjes­tään kaikki ne välimuodot, jotka yhdistävät eräät pienet viisivarpaiset nisäkkäät ja meidän yksikavioisen hevo­semme. Ja samallaisia tapauksia voisi luetella vielä koko joukon. (Katso kuvia: Lentolisko, Kalalisko, Jout­senlisko ja Hammasnokkainen lintu). 'roinen ennakolta arvattava vastaväite käsitti kysymyksen, miksi ei nykyään meidän silmäimme edessä luonnollisen valin-
Kuva 26. Hevosen jalan kehitys
117
nan kautta eläinlajit muutu toisiksi ja muodosta uusia muotoja? Miksi ei ihmiskunnan historian pitkien vuosisatojenlman kuluessa ole missään kohden havaittu ainoatakaan tällaista muutosta? Lyhyt vastaus näihin kysymyksiin oli se, että luonnoJinen kehitys tapahtuu niin vitkalleen, etteivät vuosisadatkaan voi saada aikaan huomattavia, selvästi esiintyviä muutoksia. Yhä vielä saattoi huomauttaa, että muutoksien tapah­tuessa noin hitaasti maapallon historian arvioitu aika oli liian lyhyt, jotta niin äärettömän monet välimuo­dot sen kestäessä olisivat voineet elää ja kehittyä. 'räss~L taasen Darwin esiintyi tietorikkaana geoloogina, kun hän ratkaisevasti selitti, että maapallon historia todellisuudessa käsittää niin pitkän ajan kuin tämä teoriia vaatii ja että tällainen ääretön ajan pituus on sillä jo tunnustettu, kun hyväksytään Lyellin mieli­piteet maakuoren, maitten, vuorien ja vesien muutok­sista. Saman ajan kuluessa, jolloin Lyellin opin mu­kaan ilman ja veden hiljaisesta vaikutuksesta koko­naiset mantereet hävisivät, meret muodostuivat ja vu'o­ristot hietana ja sorana mereen sortuivat; saman vuosi­miljoonia kestäneen ajan kuluessa saattoi myöskin luke­mattomia kasvi- ja eläinlajia luonnollisen valinnan kautta muodostua ja kehittyä. Yhtä tarkat ja selvät kuin nämät kirjan geoloogiset kappaleet, ovat myöskin ne, jotka osottavat kuinka kasvi- ja eläinlajien nykyinen ja muinainen maantieteellinen leveneminen tuskin muutoin on selitettävissä kuin juuri tämän valinta-opin avulla. Tällä maantieteellisellä alalh1 tun­nemme hänessä taas tuon entisen Galapagos-saarten eläintieteilijän; suurelle yleisölle ja oppineillekin olivat molemmat tutkijan kokemukset aivan uutta ja vai­kuttivat siis sitä voimakkaammin. Sitten esitti hän
118
sen merkillisen tosiseikan, että on olemassa tavaton määrä eläimiä, jotka t~Lysikasvuisina eroavat suuresti toisistaan, vaan varhaisimmassa, nuoruudessaan, mu­nassa tai emon kohdussa ovn t niin toistensa näköisiä, että niitä on mahdoton el'oittaa toisistaan. Kuinka suuresti erinkaltaisilta näyttävätkään täysikasvuinen kana ja täysikasvuinen kilpikonna. Vaan jos aukai-
Kuva 27. Sammakon kehitys. Kuva näyttää kuinka sammakko on aivan kalan muotoinen ja tapainen ja sitten vähitellen kehittyy keuhkoilla hengittäväksi eläimeksi
semme määrätyllä kehitys asteella olevan lmnan ja kilpikonnan munan, niin näemme molemmissa pienen olennon, joka ei vielä ole kilpikonna eikä kana, jolla ei ole p?nssa,ria eikä höyheniä, vaan sen sijaan mo­lemmissa tapauksissa neljä eväntapaista majaa ja kaulassa kidusaukkojen tapaisia uurteita. Näyttää aivan siltä, kuin niin hyvin kanalla kuin kilpikonnalla­kin munassa olisi aluksi melkein samanlainen kehi­tysmuoto, jolla epäilemättä on suuresti yhtäläisyyttä
kalan kanssa. Eikö nam ollen hyvin VOlSl joutua seu­raavaan johtopäätökseen: Sekä kilpikonna että lintu
polveutuvat hyvin kaukaa jostain kalanta,paisesta eläi­mestä eli juuri kalasta, jc1 joku elämänlaki pakoittaa
Kuva 28. Lentolisko (Pterodactylus)
Kuva 29. Hammasnokkainen lintu (Ichtyomis).
120
vielä nykyäänkin jokaisen k1nan ja jokaisen kilpikon­nan varhaisimmassa, kehitystilassELan tuota lmlanta­pELista esi-isäi1 ulkomuodossaa,n muistuttamaan? Oli­han selväii, että tässä tapauksessa ei ainoastt1all pol­veutumisoppi antanut todennäköistä selitystä mitä ihmeellisimmille, tähän s<:mkka kerrassaan selittämät­tömille tosiseikoille, vaan myös toiselta puolen juuri
nämät samat eläinten sikiö elämää koskevat tosiseikat olivat vahvana tukena uuden teoriian polveutumis- ja sukulaisuusselityksille. Näin liittyi todistukset toisiinsa, ja vaikka lukija vallan vastahakoisella mielellä olisi kirjaan ryhtynytkin, niin hän kuitenkin luku luvulta näki uskonsa lajien muuttumattomuudesta yhä enem­män järkkyväll. Huomasi selvästi, että tässä puhui mies, joka perusteli väitteensä tosiseikoilla, joka ei mitään liioitellut eikä salannut ja jonka puhe oli niin voimakasta, että epäilijänkin täytyi tuntea sen tulev,m totuuutta etsivän sydämmen syvimmästä pohjukast<1.
Darwin oli nyt julkisesti lausunut tunnustuk­sensa. Ei tarvinnut siis enään epäillii eikii aprikoida. Kaikki seuraukset tuli vc1in filosoofin tyyneydellä ottaa vastaan. Lohdutusta oli hänellä lähinnä siinä, että mu utamat hänen bhei:-;immistä tuttavistaan, niiden .ioukossa, Onnen muita, Lyell, joita hän itse tieteen

121
'rekijän mun ja huhu, joka kirjan sisällyksestä oli levinnyt, saivat aikaan sen, että koko painos 1,250 ka.ppaletta myötiin samana päivänä kuin kirja ilmestyi. 'rämä piiivä olikin merkillinen päivä Darwinin elä­mässä. 'rätä seuraavat lmksikymuentäkolme vuotta - niinkauvan eli hän vielä kivuista,an huolimatta ­saivat värityksensä tämän piiivän maineesta. »Beag­len» mies, joka jo kuuluikin toiseen sukupolveen, katosi kokonaan: maailman hälinään astui »Lajien synnyn mies» nuorten, innokasten tiedemiesten johtajana ja sankarina. Silloin syntyi »Darwinismi», tuo suuri aja­tussuunta, joka on vallitsevana vielä nytkin. Sen eri vaiheita ei aikomuksemme ole esittää. 'rehtävänämme on vain seurata viime hetkeen saakka sen suuren ajattelijan ja ihmisen elämää, joka tälle ajatussuun­nalle on antanut nimensä.
Kuva 30. Kalalisko (Iktyosaurus).
Kuva 31. Joutsenlisko (Plesiosaurus).

X
OPIN KEHITYS JA KASVITIETEELLISET TUTKIMUKSET.
Darwin oli nyt julkisesti lausunut tunnustuksensa. Ei tarvinnut siis enään epäillä eikä aprikoida. Kaikki seuraukset tuli vain filosoofin tyyneydellä ottaa vastaan. Lohdutusta oli hänellä lähinnä siinä, että muutamat hänen läheisimmistä tuttavistaan, niiden joukossa ennen muita Lyell, joita hän itse tieteen
122
suurmiehinä kunnioitti, olivat ymmärtiineet hänet ennenkuin tuo kauhea kirja ilmestyi eivätkä siis nyt~ kään häntä pulaan jättäisi. Niin varovainen kuin Lyell muutoin aina olikin, pysyi hän kuitenkin koko loppuikänsä pääkysymyksissä epäilemättä D<mvinin puolella. Samoin tekivät usea,t muutkin ystiivii,t. Jot~ kut nuoremmista tutkijoista muuttuivat aiv,1U heti uuden opin kannattajiksi, kuten esimerkiksi lahjalms, monipuolinen Htlxley. Monessa kohden huomattiin myöskin, että Darwin oli rohkeasti lausunut. julki sen, mikä oikeastaan kaikkialla oli jo ikii,ii,nkuin ilmassa. Kirja ei näet puhunut ainoast,wn valintateoriiasta. Se sovitti, kuten ennemmin on jo mainittu, useamp,tin eri tieteenhaarojen, kuten embryologiiall (sikiönkehitysopin), vertailevan anatomiiall ynnii, paliLontologii,tn paraimm,tt ainekset ti1hän elollisen luonnon kehitysoppiin. Tyy­ne esti ja yksinkertaisesti esitti se kaikki täti1 seik­kaakoskevat todistuskappaleet, jotka Lamarekin ja Cuvierin ajoista saakka olivat olleet kaikkein tiedossa. Aivan houkuttelevasti näytti se toteen, kuinka mel­kein joka alalla yksityisten tosiasi,tin sekasorto oli selvitettävissä asettamalla tämä uusi ajatustapa poh­:iaksi. Uudelle uralle oli systenmtiikkakin kulkeva, mahdottoman laaja ja varmaankin sangen kiitollinen tvöala oli sent,akia avautuva monelle nuorelle tutki­j~llc, joka uutta uraa kulkemalla ja uutta luomalla tahtoi sukkeban itselleen kannukset ansaita. Tieteen vanhat pylväät, joille Darwin itsekin antoi kaiken kunnioituksen, joutuivat aivan suunniltaan havaitessaml tämän rohkean teoriian, joka kumosi kaikki perityt luulot. ,Ja suuressa yleisössäkin, ainakin Englannissa, syntyi oikea myrsky, joka aika ,tjottain uuterm puh­kesi ilmi seuraavinakin vuosina. Kauvan aikaa sai
123
kirjan tekijä itsekin olla kiihtyneessä mielentilassa. Hiinen kirjeenvaihtonsa kasvoi aivan suunnattomaksi. Hänen moraalinen suuruutensa vaati häntä torjumaan julkisissa sanomalehdissä tehtyjä katkeria ja halpa­maisia, hyökkäyksiä. Mutta itse asiasfm ei tässäkään oHut mitäiLn, mikä pitemmän aikaa oli:-,J saattanut häi­ritä tämän kunnioitettavan miehen rauhaa. Hän nou­datti edelleenkin tuota entistä, kiusoittavan ankaraa elämäntapaa, joka ei tiennyt seuraelämän tarjoamista virkistyksistä. ,Ja sillLi aikaa kun hänen kirjansa järi­sytti maailmaa, ajatteli tuo aikaisin vanhentunut Dow­nin erakko, että hän nyt oli julkaissut vasta ensim­mäisen, täydennystä kaipaavan teoksensa tästä asiasta. Pääosat tärkeimmistä todistuslmppaleista olivat vielä esittämätt~i,. Tuota ensi nidosta täytyi ainakin kahden muun seurata täydennyksenä. Ja niin oli hän jo ensi vuonna tuon merkillisen päivän jälkeen puuhaamassa uutta, laajaa teosta, jonka piti olla yhtenä raken­nuksen kulmakivenä. Hän alkoi näet v,tlmistella tuota paksua kaksiniteistä teosta, joka myöhemmin sai nimen: « Kotieläinten ja vi~jelys7wsvien muunte!evai­suudet». Ollen usein s,Liraloisuuden takia estettynä, työs­kenteli hän tämän kirjan valmistuksessa kokonaista kahdeksan vuotta, juuri fmmall verran kun ennen kir­joitta,essaan »Siimajallmisten monografiiaa». 'reos ilmes­tyi v,Lsta vuonrm 18G8. Suurelle yleisölle on tämä Darwinin ehkä laajin teos sangen vähän tunnettu. Jos jättii,ä huomioon ottamatta sen loiston, minkä »Lajlon synty»-kirja aina san sen takia, että siinä ihlm uusia seikkoja esitet~Lä,n, niin h,waitsee lukija, ettii, hänellä tässä uudessa teoksessa on edessään Dar­winillkenties syvin ja perusteellisin, vieliLpä moneen seikkaan katsoen todellakin suuriarvoisin teos. Teos
124
on kauttaaltaan huolellisesti kokoonpantu- mitään kiirettä pitäen tehtyä, kuten edellisess'i »Lajien synty»­kirjassa, ei missään kohden olo havaittavissa - ja lukuunottamatta sitä merkitystä mikä kiri. alla on ahtaampaan polveutumisteoriiaan nähden, on se lisäksi
vielä suuremmoisen tioteilijä ahkeruuden todellakin klassillisena todistuksena ja on aina edelleenkin oleva yhdeksännentoista vuosisadan bioloogisen tutkimuksen paraita alkulähteitä. Darwin itsekin piti tii,tii mielel­lään pääteoksenaan, vaikka nämätkään kaksi nidettä eivät hänen mielestään riittii,Jleet vielii oikein tämän rohkean teorii,),U pohjaksi. rriihiin teokseUIlsa on hän muun ohessa liittänyt jossain mii,ärin teoriiansa ulko­puolelle menevät ajatuksensa muuntolevaisuuden ja ennenkaikkia perinnöllisyyden lakien sisimmästä olemuk­sesta -kysymyksiä, jotka vasta hiljakkoin ovat jälleen joutuneet pohdinnan alaiseksi ja saaneet aikaan suuria ja tärkeitä, kaikkiin Darwinin opin jälellä oleviin riidan­alaisiin kohtiin kohdistuvia väittelyjä.
Kuten ennen on jo mainittu, oli Darwin jo useita vuosia sitten joutunut itsekin tekemään käytännöllisiä kokeiluja tutkiessaan keinotekoisen valinnan vaiku­tuksia. Hänen maatilansa rauhallinen yksinäisyys, aineellinen vapans ja huolettomuus ja sen lisäksi mitä runsain joutoaika tekivät hänestä kuulun kokeilijan, joka ympäröi itsensä kaikellaisilla kasvi- ja eläin­roduilla voidakseen elävissä olennoissa tehdä suora­naisia havaintoja. Tutkijamme) joka jo matkansa mer­killisten vaiheiden kestäessä oli näyttänyt toteen, ettii hän oli muutakin kun vaan tavallinen kamaritutkija, kehitti nyt näinä pakosta rauhallisina 10ppuvuosimLan lahjansa jumi mainitussa suunnassa aivnn erinomai­siksi. Hänen tvönsä laatu oli oikeastaan sanuen yksin-kertainen. Vanhoissa ruukuissa ja muissa astioissa
125
hoiteli hän ihmeellisiä kasvejaan, mitå yksinkertaisim­Jnat työkalut riittivät hänen tarpeisiinsa; terävä silInä ja mahdollisimman suuri tarkkuus pikkuseikkojenkin vaarinottamisessa, nepä sen si,iaan olivat aina hänellä pääasiana. Vaan jos jokin hYvin tärkeä seikka oli kysymyksessä, ymmärsi hän kyllä hankkia itselleen mitä erinomaisimpia aineksiakin. Ystävät saivat sil­loin kirjeellisiä pyyntöjä oikein viljalta ja Kew'in mai­nio kasvitieteellinen puutarha sai toimittaa harvinai­simpia kasvejaan hänen pieneen kasvihuoneeseensa. Nämät kokeilut eivät hyödyttäneet ainoastaan hänen valinta-teoriiaa koskevia tutkimuksiaan. Ne saattoivat Darwinin myös erään uuden tieteen, nimittäin kasvi­tieteen alalle. Me muistamme vielä, kuinka hän ensin geoloogina ansaitsi tiedemiehen nimen ja kuinka hän sitten eläintieteenkin alalla saman arvon saavutti. Vielä oli hänen suotu elämänsä parin viimeisen vuosi­kymmenen kuluessa hankkia itselleen kuuluisa nimi suurena ja omintakeisena kasvitieteilijänäkin.
Valmistellessaan kuuskymmenluvulla, jolloin sai­raloisuutensa kuukausimääriä piti häntä erillään sään­nöllisestä työstä, teostaan kotieläinten ja viljelyskasvien muuntelevaisuudesta, kyhäsi hän ensimmäisen, pienen kasvitieteellisen teoksensa. joka oli ollut ikäänkuin hänen lomatyönään tällä ajalla. Kirja käsitteli »Kämmelrkäknk­kicn siitos-, ia hedelmöimissuhteita «. Luonnon elämän syvim­piä ilmiöitä on se omituinen suhde, joka on olemassa kukkien ja hyönteisten välillä. Kukkaset houkuttele­vat koreilla väreillään, tuoksullaan ja mesivarastoillaan luokseen hyönteisiä, kuten perhosia, mehiläisiä ynnä muita. Lennellessään kukasta kukkaan kuljettaa hyön­teinen siitepölyä toisen kukan heteistä toisen emiön lllotille ja saa siten aikaan siitoksen, joka on välttä­mätön hodelmöimiselle. Ensi silmäyksellä näyttiiisi

126
siltä kuin tuollainen kuljetus olisi tarpeeton useimmille meidän kukkasistamme, koska niillä on he teet ja omit samassa kukassa, joten siitepölyn joutuminen luotiIle voi tapahtua aivan ilman muuta. Mutta elollisessa luonnossa vallitsee laki, joka, vastustaa tällaista he<1el­möitymistä; on huomattu, että nekin kasvit, joilla on heteitä ja emiä samassa kukassa, synnyttävi1t terv()itä jälkeläisiä ainoastaan siinä tapauksessa, etti1 siitepölyn kuljetus on tapahtunut toisesta saman lajin k ukasta. Ja koska kasvit eivät itse voi toimittaa tilllaista lml­jetusta ja tuulikin useasti olisi hyvin epii.varlll<L apulai­nen, niin on kukkien ja hyiinteisten kesken kehittynyt tällainen omituinen vaihtotoimi 11 ta. Kun hviinteiset etsivät mettä kukista, tarttuIl niihin siitepiilyä, jota ne sitten kuljettavat toisiin kukkiin saaden siten aikaan siitoksen. Usein on koko kukan rakennus san­gen taidokkaasti muovailtu hyönteisen käynnin hel­poittamiseksi. Nykyään selittäii, jo jokainen vi1hiinkin kehittynyt opettaja oppilailleen tämän opettavaisen ja samalla hauskan tosiasian. Mutta oikeastaan on tieto tästä ainoastaan muutamia vuosikymmeniä vanha, ja pääasiallisesti saamme tässäkin kohden kiittää Darwi­nia, joka tutkiessaan valintateoriiaa pääsi ikäänkuin ohimennen tämänkin ihmeellisen seikan perille. Jo viime vuosisadan lopulla oli tosin eräs suksalainen tutkija Spmngel huomannut tämän salaisuuden aa,vis-
tamatta l>::uitenkaan sen oikeaa tarkoitusta. Asia oli senjälkeen jo melkein unhoittunut. Kun Darwin vuonna 1841 tutki niitä lakeja, joita tulee ottaa huomioon kasveja jalostuttaessa, huomautti hänen vanha suosi­jansa Brown, että hänen sopisi sihnäillä kerran Spren­gelin pientä teosta. Siitä lähtien pitikin Darwin seik­kaa silmällä ja pian olikin hiin löytänyt asian ytimen,
127
johon saakka Sprengel ei vielä ollut ehtinyt. Nyt, kuusikymmenluvulla käytti hän hyväkseen lepotun­tinsa saa,dakseen nämät ka,svitieteelliset tuumansa vähitellen päivän valoon. Käsiteltyään ensin äsken­mainitussa pikku kirjasessa kiilmpokkäkukkien (Orchi­deae) sangen omituisia siitoslehtiä~ kokosi hän ainek­sensa isommaksi teokseksi., joka ilmestyi vasta vuonna 1876 nimellä: »ltse- ja ristisiito1csen vaikutu1cset 1casvi­kunnassa». S,unana vuonna ilmestyi toinenkin kasvi­tieteellinen teos: » Saman kasvilajin erilaisista kukka­muodoista».
Darwinin kasvitieteelliset ansiot eivät suinkaan jääneet yhden ainoan loistavan keksinnön varaan. Juuri samoihin aikoihin kuin hi1n sairaloisuutensa takia pii.ätyönsä ohessa tutki ki1mmekkii. kukkia, alkoi hiin myös tehdä tutkimuksia ja kokeita kahdella muulla kasvitieteen erikoisalalla. Eräällä terveysmatkalla, jonka hän teki k()siiJUi, vuonna 1860, herätti hänen erityistä huomiota,tn nuot somat, :-moperäisellä maalla lmsvavat pienet kihokkilajit (Drosera). Näistä kas­veista oli jo edellisellä vuosisadalla lausuttu sangen omituisia arveluja: kun hyönteisiä joutuu nii.iden limai­sille lehdille ja tarttuu niihin kiinni, sanottiin näiden kasvien peittävän ne lehtilaidoissa olevilla lutrvoilla' ja sanmlla eristävän lehdistiiän jotain vatsanesteen tapaisesti vaikuttavmt nii.ljiiä ja siten käyttävän hyönteisiä ravinnokseen. Mutta tiissäkään kohden ei kukaan pitkään aikaan ollut tehnyt minkäänlaisia tarkempia havainnoita. Darwin ryhtyi nyt perinpohjin tutkimaan tiWi asianlaitaa. Hii.n näytti toteen, että niimät sekä jotkut IllluLtkin kasvit ovat todellak~Il »lihansyöjiä raatellllmsveja». Nämät tärkeät tutki­mukset, jotka samalla olivat hiimmästyttävänä uutuu-
128
tena, koottiin vnonna 1875 ja ilmestyivitt kirjana nimellä »Hyönteisiä syöviä !casvia». Keksinlliistä oli Darwinille erityistä iloa, sillä se laaj enti 'li ikokykyisen luonnon':rajoja. Nähtiinhän nyt, että ainakin muutamat kasvit taistelussa olemassa olon puolesta esiin­tyivät aktiivisina - suoranaisesti ahdistivat toisia olen­noita, ja tämä seikka viittasi selvästi kasvien ja eläinten aJkuperäiseen sul\:ulaislluteen. rrälle samalle alalle johti monessa suhteessa eräs kolmas kasvitieteellinen
Kuva 31. Kärpäisloukull lehtiä. A lapa avonainen, B ja C lapa suljettu.
(Eräs ulkomaalainen hyönteislaji).
Kuva 32. Kihokin, Drosera rotundifolia, lehti suurennettu.
129
tutkimus, josta hän jo vuonna 1864 oli j ulaissut pienen erikoisteoksen. Sekin käsitteli sellaisia kasvein elimis­tössä ilmeneviä aktiivisia, toiminnoita, joista tähiäl saakk,L ei oltu tehty tiLrkkoja havainnoita, nimittiiin kasvein liikuntoja. Lukuisia liikuntoilmiiiitii, voi havaita kasvien näöltään liikkumattonmssa ojossa: alhaisten leväkasvein parveilusolut uiskentelovat v('(lessii, va­paasti kuni pikku eliLimet; jotkut kukat a,vaavat ja sulkevat teriönsä aamuin ,iCl, illoin, ko,,]zettae"öa, puri,,­tautuvat Mimosan lehdet iikkiii, kokoon, kiortokasvit kiipcileviit kärhillään pitkin puiden runkoja j. n. e. Viimeksi mainittuja kasveja tutki Darwin erikoisesti, ja, niin paisui äsken mainittu pieni kirjanen vuonna 1875 erityiseksi teokseksi nimeltä »Kiipijäkasvein liikun­not ja elälnäntalJat«. Lopuksi vuonna 1880 ilmestyi arvokas teos »Kascien liikuntokyky», jonka valmistuk­"e~;,S,1 i:jii,kiis luonnontutl,ija sai tehokasb apua lj'mncis II i III i"el tii poja! taall.
Da,!'winilla oli OIll1i saada niihdii, kaksi poikaansa kasvav,lIl kelpo lllOllllOntldkijoiksi. :Monon monta vuotta olikin Japsiensakasvatus h~inen suurimp<1na ]]ojähteenään. Samaten muistelivat nämät lapset myö­hemmin lapsuuden aikaansa onnen aikana, ;jonka muis­tojen keskustarw, oli i:,ä aiIHL hyvänii, avuliaana ja, vanhuuden päivinään loppumiLttomasti kunnioitusta Iwriittävällä. Yhtämittaisetkaan kärsimykset eivät olleet tii!lii,11 SllllreOIl puhtaaseen sieluun saattaneet kat­kl'I'II1Jit.a, jonka lapset niin vähäFitii tuntevat. Darwi­Ilill pOl'llom,sä muistellaan montC1 pientä juttua, jotkf1 :il'lvii,sti kuvaavat isän ja lasten suhdetta toisiinsa. 11;l'iiiillii pitivänä oli yksi lapsista pitänyt asuinhuoneen ,,-;olivalh ankaroita ratsastusharjoituksia, vaikka lasten "Ii kii:-;kl'1ty varoa sohvan vietereitä. »Lemmy» sanoi
130

vanhus, »tuohan on vasten kaikkia kieltoja». »Silloin lienee parasta, että menet pois, isä», vastaHi poikanen. Toinen juttu selittää miten lapset kerran pitiviU neu­vottelua saadakseen isänsä houkutelluksi leikkimään heidän kanssaan kesken töitään. Vihdoin pii,iitti eriiH nelivuotias lahjoa isänsä kuuden peneen l'a,halla. "Me tiesimme kaikki», lopettaa hänen tyttii,ronHii, tiimiin kertomuksen, »kuinka pyhänä hänen tyi'I1,lllltillsa oli pidettävä, vaan meistä tuntui <"ivan mahdoUomalt[L, että kuka<lll voisi ollLl tulematta, klm Iwnan kuusi penceä oli palkaksi tarjottu». Kun lapHd olivat vielä aivan pieniä, piti hän tarkkaa, päiviikil'jaa lll'idii,n kehi­tyksestään. Näin Hyntyi joukko muiHtiinpanoja, :ioill[\ lasten sieluneliLmii,n tutkinlllb;illa on paljoll ti!'teollistä arvoa. Yksi pojista, George Howard Darwin tuli vii,hiin jälkeen isän kuoleman tähtitieteen profe:"soriksi Cam­bridgen yliopistoon, toinen, nimeltä Francis nimitettiin joita,kin vuosia myöhemmin ka:"vitieteen professoriksi samaan yliopistoon. Sama Francis on myös kirjoitta­nut laajimman teoksen isän elämästä, kolme paksua nidosta, jossa muun muassa on julkaistuna koko joukko tärkeitä tiedeystäville kirjoitettuja kirjeitä.
rrähän rauhaisaan kotiin, missä hyvä isä iloitsi nähdessään lastensa kehittyvän ja hil.iaisuwlessa hoi­teli merkillisiä kasvejaan, tuntui vuosien kuluessa yhä kovemmin ne myrskypuw·;1mt, joiLL oppi luonnollisesta kehityksestä oli herättänyt m,millllassa. rroisaalta imuva iva. toisaalta innokas ihastus. MIIUa, tiede vei vain sillä aik~),a [lsiaa yhä eteellpii,in, ja kun tätä ensimmäistä kirjaa vuonna 18G8 seuraHi teos »Muuntelevaisuudesta», voitiin jo joss,),in suhtoeHHa l"lIU1a Danvinilaisuuden yleis aatteiden voitosta tieteen monilla erikoisaloilla
131
Ernst Hächel oli Saksassa jo vuonna 1886 yhtynyt taisteluun julkaisemalla loistavasti mietityn ja kirjoitetun kirjansa »Generelle Morphologie der organismen«, missä hän nerokkaasti esitti sekä eläin- että kasvi­tutkijoille, kuinka Darwinin periaatteiden pohjalla voitiin rakentaa aivan uusi järjestelmä -vieläpä muutamassa suhteessa muuttaa tähänastista tutkimustapaakin. Tämä oli merkki siitä, että kaikki bioloogisten tieteiden nuoret, tuoreet, ennakkoluulottomat voimat innolla yhtyivät uuteen oppiin. Vanhemmista suurmiehistäkin kääntyivät vuosikymmenen kuluttua monet todistaen siten uuden Opin raivanneen itselleen tiensä voitokkaammin kuin Darwin oli osannut odottaakaan. Yksi ja toinen nuoremmista kävi persoonallisesti mes­tarin puheilla Downissa, niiden joukossa Häckel, joka alusta pitäen tuli Darwinin hyväksi ystäväksi ja oli aina tuttavallisessa ajatusvaihdossa hänen kanssaan; viimeisiä kaukaisilta mailta tulleita ystäväin tervehdyksiä joita Darwin sai vähän ennen kuolemaansa oli Häckelin Adam-vuorelta Ceylonin saarelta lähettämä sähkösanoma. Enin tapahtui mielipiteitten vaihto kuitenkin kirjeellisesti. Muuten on ennen kaikkea ihmeteltävä se pontevuus, jolla tämä sairas vuosikau­sien kestäessä tarkasti ja vastasi kaikki ne arvostelut, jotka tulivat hänen teoriiansa osaksi. Jokaiseen uuteen painokseen (kymmenen vuoden kuluessa ilmestyi koko­naista viisi painosta) tuli lisäksi laajan puoleinen liite, missä jokainen asiallinen arvostelu sai melkein kiusallisen tar­kan vastauksen. Ankarimpainkin vastustajain täytyi myöntää, ettei tieteellisessä, väittelyssä vielä oltu nähty kenenkään osottavan tuollaista, samalla vaatimatonta ja asiallista kohtelua pahimpiakin arvostelijoitaan koh­taan. Tämän yhdeksännentoista vuosisadan suurim-
132
pain taistelijain joukkoon luet tavan miehen pitkiimie­lisyyden, asiallisuuden ja puolueettomuuden On tii,ytr'yt varmaankin vaikuttaa ylentävästi siihen moraaliin, jota tieteellisissä asioissa noudatetaan.
rl'ulevat sukupolvet saavat tässä nähdä esikuvan, mikä vuosisatamme taistelun pauhinasta kohoaa sitä eduJlisemmassa muodossa, kun juuri tähän aika.an erityisten, todellisten tai luuloteltujen »totuuksien» voi­tolle saattamiseksi siveellinen koskemattomuus ja luon­teen persoonallinen suuruus sangen usein kevytmieli­sesti uhrataan. Kuinka yleviisti Darwin yleensä ajat­teli asioista, käy paraiten selville seuraavista riveistä, jotka hän monien, kuumaveristen vastustajainsa kanssa käytyjen taistelujen johdost<1 oli kirjoittanut, - tais­tellljen, joidenkestiiessii hii,ntä ainakin viimeisen elä­mänsä kolmanneksen kuluessa oli persoonallisestikin siihen määrin loukattu, että sävyisinkin olisi jo soti­soraan pukeutunut. » Minun täytyy», kirjoittaa hän klmi vanha, hyväntahtoinen filosoofi, »tehdii se ha­vainto, että arvostelijani ovat minua miltei aina siivosti kohdelleet, lukuunottamatta muutamia tietopuolisesti sivistymiLttömiii" joiden lauseita ei kannata muistella. Mielipiteitiini on usein törkeästi vääristelty, katkerasti ahdistettu ja koetettu tehdä ImureUaviksikin, vaan luulen, että tuo useimmit(1n on tdtty hyviissii, uskossa. l~n epii,ile lainkaan sitii, et,tii, Illinun t(".itiini taasen toise1tapuolen on ylistetty onl'llIIlliin kuin ne ansaitse­vatkaan. Olen iloiss<tni ,siitii" dtii, olen voinut välttäii riitaisuuksia, ja tiistii S:Lall kiitLi,ii, "Yl\Hiii, joka vuosia sitten kun olin julaissut g('oioogisd tutkimukseni pyy_ tämiUlii pyytiicn varoitti mi 11 ua koskaan riitaan antau­tumasta, koslm siitii harvoin on muuta kuin ajan hukkaa ja mielipahaa seurauks0Ila». Tämä viime lause
133
tietysti kaipaa vähän selitylzsiä. 'Tode11isu udessa piti­vät vastustr1jat huolen siitä, ettei jälkeen ~u?den lH~9 tullut puuttumaan taistelua, johon DarwHllll vastolll tahtoansi1kin täytyi takertua. Mutta lopputuloksena, oli kuitenkin se, että Dmwillin ylevyyden takia jokai­nen riita muuttui vain r1sialliseksi väittelyksi, joka puolueettoman mielestii, ei koskaa~~ johta~~t va~ava­luontoiseen riitaisu uteen. Mutta mm osaslklll tmstella hän eikä kukaan muu (ei edes Lyell).
XI
IHMISEN POLVEUTUMINEN.
Va,ikka Darwin olikin varovailHm, iempeii ja viisas, oli hiinen allmmansa um kuitenkin sellainen, ettii hiin vielii kermn tuli suomstai1n lmatanman öljyii suuren ta,istelun liekkeihin. Kirjoittaessc1an kirjaansa »Lajien synnystä» oli hiin varma siitii, että illlnine~lkiIl luon­nollisena lajim1 kuului tuohon suureen elollIsten olen~ tojen .jaksoon. Samojen vrLlintaJr1k~en m~I\{~an 011 ihminenkin jonakin maapaJlonhistorHLll r1JanJaksona muodostullut jostrLin alemm,lllCL kehitYHc1steeJla olevasta eläinlajistr1. Darwin arvosteli niiitäkin a8ioit.r1 luon.non­tutkijan kats,mtolmnnalta. Mitä hii~len fllo~oofIs.~~n maailmanka,tsomukseensa tuli, niin olI hiin rmelestaar~ johdomnukr1isesti kehittynyt siitä ajasta kun hän olI
134
Caml)ridgessii jumaluusollpia,lueskeIemassa. JumaJuus­opin ahtaasta, kahmntotavasta luopuen oli hiin Isiirty­nyt yloisempiiiin filosoofiseen, vaipumatta, k\litenl\:aan mi11oinkaankovin c:yvälle filosoofiReen mi(·tic:kelyyn. Darwinin kokollaic:kuvc\'an kuuluvaksi on katc:oti,wa, jonkunlainen 0lltimi:-m1i, jolln hiin kuolemaaw,:a saakka, py:-;yi uskolli:-;ena - jonkulainen periaattedl il li'1 1 usko Riihen, ottii maailma l·mikesta llahasta ja taic:illlusta hllolimatta, kiiypi \'iimeistä, onnesta rilmsta pii,iimärii,ä kohti ja. ottii jalojen henkien ta,ic:klu totuuden ja, oikean valta,an pääsemiseksi Inaan piiii.llii I'i ole huklman tehty ii työtä. Sinä vlJOllIla, jona hiiH kirjoitti kir­jaansa h\'jion synnystä, tunsi hiin ai van (\I"ityisesti, ettoi maailma olo mikiiän c:attuman sYllIlyttiimii, vaan että luollnonlaissaitsesRäiin vallitsee voimn, joka johtaa kaikkea hyvi'Län päin; veihiin yksin kasvein ja eläinten olemaSi-:ilOlon taistelukin kaikkine kauhistuksi­neen pääasiallisesti v,1in kehittyneimpiin, korkeimpiin muotoihin, jos vaall valint,\'teoriia oli oikea. rriissä mielessä lopetti hän teoksensa, muutc"milIa sangen sovinnollisilla sanoilla, ja, siten riisti aseet käsistä mo­neIta vastustajillta, jotka muutoin tahtoiva,t Danvinin nmaihnassa niiJuiii, vain paljaan lllllllllU]on ja mielettö­myyden valtakllllll;UI. JVllltia tllOkaikki ei estänyt häntä hetkeiikiiiin c:ovittarllHi-:ta ihlllisoellkin teoriiaansc1 koko sen la<1juudessa. Tiissii, kolldo11 pysyi luonnon­tutkija luonnontutkijana j;L luki k lltell Linnckin aikoinaan ihmisen »1cLjiksi», jonlm oli tii,ytynyt syntyä samalla tavalla kuin muidenkin lajien. Vaan kun tämä ensim­miiinen kir,ic1 oli vain ikäänkuin teoriian pohjana, ei siinii ollut tilaa, enemmälle asian i-:elittämiselle: Ihr­win tyytyi siihen, ettii liitti loppukatsaukseen muiden
135
johtopäätöksien joukkoon seuraavan pienen lauseen: » V aIon säcle on kirkastava ihmisKunnankin syntyä j[l, vaiheita».
Tuo pieni lause jäi monelt[l, huomaamc1tta. Näin saattoi kuusikymmenluvulla syntyä sellainen aivan ylei­nen mveiu, että ihmisen synnyn salaisuuteen Darwin ei kajoa, vaikka hän mUUll eloUisen luonnon selittää luonnollisella tavalb kehittäneen. Hänen ystäviensä joukossa oli useite\', jotka eivät ta,htoneet ottaa tätä viime askelta. WaUa"", jolm samoihin aikoihin hänen kanssaan oli päässyt v[l,lintateoriian perille, teki tässä erityisen rajan kehitykselle: Hän esitti sen mielipi­teen, että kaikki luonto oli itsestään luonnollisesti kehittynyt aina inhimillisen kulttuurin cllkamiseen saakka. Silloin - taiteen, filosoofisen ja matemaat­tisen ajattelemisen je1 yleensä siis ihmisen korkeim­pain henkisten kykyjen herätessä katkesi tämä yksin­kertainen kehitys kerrass,,,an toisellaisten vc1ikuttimien kauttc\" joiden selitystii Wallace t;"paili spiritistisissä ilmiöissä. Tälhisot arvdut eiviit Raaneet sijaa vanhan Darwinin ajatuksissa, j,\, kaikki hiinen näonnäiset epä­röimisensä tässä vaikeassa kohdassa riippuivat vain jonkulaisesta varovaisuudesta: hän tC1htoi tässäkin kohden esittää ajatuksensa vasta sitten kun hän oli kaikilla tarpeellisilla aseilla varustettuna. Siihen tar­vitsi hän kolmannen teoksen »Lajien synty" ja " Muun­televaisU11s» kirjojensa lisäksi. Heti kun tämä viime­mainittu teos oli valmis, ryhtyi hän »ihmiseen». Ihmi­sen polveutuminen eläimestä oli jo sillä aikaa ilman hänen alustustaan otettu julkisuudessa vilkkaan kes­kustelun alaiseksi ja saanut jo monella taholla kanna­tustakin. Häckel oli sen jo vuonna 1866 esittänyt Darwinin opin välttämättömänä seurauksena. Karl
136

Vogt oli myös asettunut sen puolustajaksi, vaan erityi~ seltä filosoofiselta katsantokannalta,joka ei ollut viilit­tömästi asian kanssa yhteydessä.' NiLiNtii kaikista huolimatta oli yhtäkaikki Detrwinin kirja, kun se ker­ran ilmestyi, joka suhteessa vallan omintcLkojllen työ jct kirjoitettu sillä tavalla, kun hän yksin o::m:-;i kir­joittaa. 'Peos ilmestyi vuonna 1871 ninwllä »llnnisen poll:ezdnminen ja oppi sukupuolivalJinnasta». Oppi suku­puolivalinnasta, :joka yksinään käsitti SlIllron osan teoksen kahdesta niteestä, oli jo Danvinin ensi kir­jassa selvästi esitetty. Nyt seurasi vain todistuslmp­paleet. Monissa korkeimmissa eläimissä huomataan saIllan lc1jin koiraksilla ja naaraksilb aivan omituisia eroavaisuuksia niiden ruumiinrakenull k:-;ossa; :-;ollaisia on esimerkiksi koinLslmuriin sarvet ja tlsoitlon uros­lintujen korea höyhenpuku, ,jotkalllOloJllJllat puuttuvat sc}mojen lajien naaraksilta. Tällaiset ominaisuudet eivät Darwinin mielestii näyttäneet johtuvan yksi:-;tään luonnollisesta vcllinnasta. Hän näki niissä seurauksen omituisesta valikoitsemisesta, joka ammoisista ajoista oli tapahtunut naaraksien takia taistele vain koiraksion joukossa: naaras sai aina voimakkaimman, erityisillä puolustusneuvoilla Vc1rtlstetun puolison tahi valitsi itsel­leen kauneimman, pulslmviirisimmän useista kiJpaJwsi­joista, ja tiimiin menettelytavan takia lisiisivät voi~ makkaimmin varustetut ja kauuisvii,risimmät koirakset aina sukuaan, joten niiden Olllj naislIlldet lopulta muut­tuivat pysyviksi.
Ihmiseen ja sen luoullolli:-;eon ilmestymiseen näh~ den liittyi kirja periaatteellisesti tiiydelleen Hiickelin oppiin. Mutta sen ohessa oli siinit koko joukko lukuja, jotka sisälsivät mitä hauskimpia, osaksi vallan uusia todistuskappaleita kaikilta niiltä tieteen erikoisaloilta,
137
jotka tässä kysymyksessä olivat huomioon otettavat. Darwin johtui siihen lopplItulob.;een, että ihminen on todellakin aikoinaan luonnolliston lakien mulman kehittynyt jostain eläin lajista,. Tätä eläintä ei nykyäiin enaan ole olemassa, joten sitä siis ei tarvitse etsiä nykyään eläväin apinain :joukosta, vaikka se ruumiil­listen tunnusmerkkiensä puolesta on ollut suuressa

Kuva N:o 33 Kaniinin bikii\itä.
(II cm 8 mm pituinen, III 22 mm p.).
Kuva N:o :34. Ihmisen sikiöitä. (II cm 8 mm pitkä, 4 viikon vanha).
III 21 mm, 8 viikon vanha).
138
määrin nykyistenkin korkeimpa.in a.pinain kaJtainen. Darwin arveli ihmisen ruumiinrakonnllksen olevan sel­vänä todistuksena, t~iJle seikalle, sillii. puhu mattakaan yleisistä rakerlllllspiirteistit on ihmisen rtullTliissa niin sanottllja nrdimenttäärisi~·l. e1imiii (csim. IUllmngon häntänikamat, umpisuolen m:·',t.Olnainen lis~ike j. 11. e.), jotka mrlistuttavat ;Llcnuualla. asteella olovia eliUmiä. Ja embryona (sikiiinii kohdussa) oVi\,tkin sen ori kehi­tysmuodot suorastaan alempien elii.inton lmltaisia. l~;),.i­h:ellaisiin muihin eläiIlLiin niihdml pi<1otiiii,n tiill;usm tUllnusmerkkejä sukulaislluden todistuksella. --- miksikii­hän juuri esim. illlnisell rlldimenttii.iiroi Ilii olisi v;dlan tois~t svyt olemassaoloonsa Darwin koetti yhi\. edclleonkm nVäyttiiä toteon, ettei mikii.iin illlnison henkisistä taipu­mnksi~·da, mikiiJi ne lapsissa tai villi-ihmio;i:-::-:ii. esiin­tyv~it, ole siti\. laatui\., et.ti·L se pakoittaisi .. t(.)k.:nnä~~n eron inhimillisen ja eliiimelli:-:en hengen vahlla; han oli tässäkin sllhteoss,L llllomanllut motuk:-:ell olevan vain eri asteissa eiki\. :-:lIinkaan olmIllLksessa,. Nojall­tumalh), maapallonhistorian esittiimiin todistuksii n sa,at­tCUL pitää varmana, ett~i ihminen on ilme:-:tynyt nman päälle paljoa myöhelllpällä ctikaml. ~uin. ne korko.a:llmat nisäkkäiit, joista, teorii,Ln mukaan JhnUSSlrkll 011:-:1 .po~­veutunut. Sangen korkl\alla kehityslmnnaHa oleva.ul apinain kivettymiii. on niid liiydei.i.y vanhoista, maa­kerroksista, joista oikeita, ihlllisjiittpjU ei ole lmslzaan löydetty. Jätteitä ihmisell j;r. jonku~l api1~all:mlt:li~:'.~1 eläimen välimuodosta ei lbrwin vomut v1ela. oSlttaa. Mutt;t hän osoitti, ettei kivettymien joukossa vielä ole tavattu moni;), muitakaan vil.1imuotoja eri oläin­ryhmäin välillä, ja kuitonkaan tiihi, puu~etta ei :oinut pitää niin painavana seikkalla, että tiede yksin sen
. painavana seikkana, etti\. tlOLlo ykSlll sen
takia saattaisi epäillä niiden historiallista yhteyttä. 'l\ulT1ettua, on muuten, että J)arwininklloleman jii.l­keen Jaavan saarelta on liiydetty osia eriiiistii. luuran­gosta, jonka arvelujl'n lindman pitii.isi monessa suh­teessa, vasb1,ta niitii vaatimllksia, joita Darwin oli tälle välimuoclolle a:-:ettanllL
Arveltakoon nyt yksityissnikoista mitii tahansa" tiivtvv J"okaisen kvllä Invilrr1iiii" etiii, Darwinin kiria on
139
takia saattaisi epäillä niiden historiallista yhteyttä. Tunncttua on muuten, että Darwinin kuoleman jii.l­kemI .Jaavan saarelta on liiydotty osia eriiästä hmrc1n­gORta, jonka arvn1ujml mulma,n pitii,isi monessa suh·­teelOsa vastata niit.ii vaa,timukHia, joita [)anvin oli tii,He välimuodolle asettanut.
Arveltakoon ,.yt yksityiHsnikoista. \IIiti't, ta1taIJRa" täytyy jokaisen kyllii Illyiintiiä, ottii, Darwinin kirja on älykkiiimpiä ja filosoofi'wsti arvokkaimpia teoksia, mitä koska,l,ll on kir:joitnttu. Aino oli vcLikAa, vielii,pä monen mielestii, arve1utt,wal..;in, vaan tässiikin -- ja ehkä vielii, enemmän kuin muissa Darwinin teoksissc), ­tuli :-;0 erityisesti lievennetyksi esitykRen mieHyttäväi­syyden kalltta. Esitys oli vaa.ti matonta ja näytti kaikkialla ikään kllin huomautt.;wan: totuus onnen lmik­kia, olkoot seuraukset mitkii, tahansa; sielujemme jalointa hyväii, se ei koska,Lu voi loukata, sillä se itse on hyvyydol\ varmimpia pertlsla,keja. Vaan oliha,n :-;elvää, ot.tii, jUlll'i tiilllii, kirj,\" kut.en nnmm on jo mainittu, oli kaatava öljyä lieklwihin. Pian hyiikyi Darwinin yli säälittä sellaisia.kin laineita, jot.ka hii,nti~ tiibiin si),<lkka olivat sääsUi,neet. Nyt oltiin varmoja siitä, että, tun­nettiin hiinen sisimmät ajatuksensa ja nyt oli käytävä taistelua. aina viimeiseen hengen vetoon sankka. Vuotta myöhemmin ilmestyi jonkulainen lisii,ys edelliseen kir­jaan, hieno tutkimus aineest<1: »Ihmi"en J'a eliiinten tllnteen- ja mielenilnuwkset». Samoin kuin kn,ikki muu­kin mitä Darwin kirjoitti sattui tämäkin kirja keskelle ajan aatevirtauksia jc1 tunki aina sellaisiin piireihin saakka, mitkä muutoin olivat ahtaammalle Darwinis­mille joltisenkin vieraita. Näyttelijät, taidemaalarit sekä muut taideiden harrastajat löysivät tästä koko
140
joukon huvitta.vaa tutkimista, ja toclellalman ei mikään muu Darwinin teos levinnyt näin iiJzkiii,: ilmes­tyspäiviinii myytiin koko painos 5,267 kapp'lletta.

XII.
VIIMEISET TOIMET.
Viimemainittujnll kir.iojell ilmestyttyi'L oli viiden­kym.menen vuoden t'illunllitelma melknin kokonaan jo suontettuna. J ,ukemattomat muistiinpanot olivat Tllllllt­tuneet valmiiksi kirjasa,Tjaksi, joka Darwinin oli tehnyt niin kuuluisaksi, ettii. hyvin voi sanoa hänen olev'~Tl tllnnetuimman IUOLlllolTtutkijaTl yhdeksiinuentoi8ta vuo­si8adan jälkipuoliskolT1. Nimi »Darwin» oli tullut jonkuhiseksi tUlin uss;),]}aksi, se ei ollut voinut jitiidä häneltii itseltii.iinkiiii,n hUOTllaanmtta.Koko hiinen elii­miin~~ joutui 1ll~()lllion psinueksi ---kuu teot oli niihty, ~le.tt.~l.~l .kysellii, ltc:U tukijiiii. Kysull.iimpii vielä isäii ja lSOlsaakm. Vanhan Era811lllS Darwinin teokset kaivet­tiin kirjastojen piilY8tii pii,i viin valoun. » Lajien syn­nyTl» tekijästä oli liikuttavaa niihdä kuinka hänen ~aineensa ku~tasi jo kallV,l,J] sitten unholaan jäiineen mmen .. Kun sltten eriis Darwinin innoklmit,1 plloltajia, saksalamen Ernst . Kr'ause kirjoitti Erasmus Darwinin el~mäkerran, sai hän apulaisen itse Darwinista, jonka tOlmesta vuonna 1879 ilmestyi englanninkielinen kään-
141
n()s t11stii Kmusen teoksesta (Da.rwinin itspnsä teke­millä lisäyksillä vamsteitulla). 'rämä oli Darwinin viimeisiä töitä. 'roivottiin, ettii tiiJii oli8i vielä seu­l'mlllut hänen omatekemii, eliiluiikortamm. Kiisikirjoi­tuksena olikin olemas8a sell(1ista v,1rtell Suunnitelma, jonk,1 hänen po;kansa 8ittcmuni 1\ Oli joi m ittallut julki­suuteen. Mut1,1 niinelI viimeisot vuotr~IlSa. olivat 8iksi sairaloiset, ettei tuolla.inen vapaasti toimitettava tyii enään voinut tulla kysymykseell. Hiinellä itsellään­l<iiän ei enään ollut rohkeutta ajatell,1 mitiiäll suu­rempia suunnitelmia,. Hiin ,1rveli kyllä itsekseen, että hänen tuli työskennellä viime minuuttiin saakka. Mutta minuutit hänestä näyttivät jo luotuilta. Usein mietti hänen kekseliäs henkensä vielä nytkin keinoja ta,valb tai toisella antaakseen herätyksiä edistyvälle tieteelle, suoranaiseen työhön ei hän enään itse saa,ttanut ryhtyii. '\'iihän tarkoitukseen niihden ei mikään uhraus tun­tunut hänestii, liian suurelta,. Ennemmin Oll kerrottu, ottii hiin oli varakas mies. Nyt olivat hänen kirjansa, elltisen lisäksi näinä pminakymmenenä viime vuotena tuoneet suuria summia t(l,1oon. 'rätä tieteellisen työn lU1utta saatua omaisuutta, piti hiin odottmmdtomana, hänelle itselleen j'1 perheelleen tarpeettommmlahjana, jonka kokonaisuudessaan tuli jiilleen joutua tieteen hyvälzsi. Moneen tieteelliseen yritykseen oli hän jo jakanut (I,pua tästä a,arteestaa,n. Nyt vanhulltellfm päivinä määräsi hän koko jälelle jääneen melkoi­sen sumnmn erästä vastni8ille tutkimuksille san­gen hyiidyllistä teosta varten. Hänen varoillaan oli Kew'in lmsvitieteellisen puutarhan puolest'1 laitetc.. ta,va suuri luettelo kaikista tunnetuist,1 kasvien nimist~i. Hän, joka niin myöhään, eläm~insä loppuaikoina oli työskennellyt kasvitieteilijiinä, oli hyvin usein lmiv;1nnut
142

tii1Jaista luetteloa. NimelJii, »Nomencbtor botanicus IJarwininnus» ilmestyikin se hiinen kuolemansa jälkeen. Lähettäessään tii,män yksityisen lahjaksi sangen suuri­arvoisan summan professori Judrl'ille Kewiin, kirjoitti hiin sen mukmm sa,ngen kuvaavan kirje!mii,n, jossa hän ilmoitti tahtovrwsa omistaa, kaikki säästiinsii, geo­logiialle ja hiologiialle kiitokseksi siitii" (~ttii nämii,t luon­nontieteet olivat tuottaneet hii,nelle niin paljon iloa ja maillPtta ja ollQ(~t hänen lohdutuksenaan hii,nen todel­la.kin »tuskallisessa olossaan».
Hänen pitkii,n työkautensa viimeinen omintakeinen tyi) oli pieni erikoiskirjoitus; »Ruokamullan muodostu­minen kastematqjen vaikutuksesta>', (1881). Pohjaltaan oli tämäkin aivan klassillinen teos. Hii,mmi'Lstyen niikiviit ystävitt, mitä tii,mii,n väsymii,ttömii,n vanhan ajattelijan ja lmvainnontekijiin selvä järki saattoi tehdii, yksinkertaisimmastakin asiasta. Kirjasessa esitettiin kaikkein nii,htii,vii,nä oleva, va,an kumminkin tunte­maton kuva luonnon su uresta taloudesta: kuinka kaste­m,Ldot nmanpintaa muokkaavat ja muoclostavat, raken­nuksia vajottavnt ja peiWi,viLt, ja kuinka näillä alin­omaan kaivavilla pikku eläimillä on suuret v,Likutuk­sensa maan päällii tapahtuviin vaiheisiin, samaten kuin rapautumisellakin, :joka hyvin vitkaan kiveä kuluttaa, vaan kumminkin lopuksi vuoret tasottaa, ja manteret meren syvyyteen vajoittaa. VieJii, kerran niihtiin tiiIla.isessa viattomassa pikku teoksessa selviinii, ja kirkkaana se metoodi, jolla, tii,mä mies lopullisesti oli järkyttii,nyt koko maailman katsantokantaa, ~ menettelytapa, joka liitti pientä pieneon, kasasi viiit­teensä tueksi paksun teoksen jrL vuosikausia kaivaen kuni kastemato Ilwata, vihdoin hautasi syvyyteen van­hoja pylvässaleja ja mosaikkipermmltoja j,L niiden
143

sijalle tasoitti uuden rakeDllllspailm,n ylevämmille rakennuksille.
rriimii, oli viimeinen pii,iYiinlmjahdus hänen taivaallaan. Aivan kuin ihmeen kautta oli hänen elämänsä, heikko liekki yhä vaan pysynyt vi roill ä. rrär­koin hongen työ oli jo loppuun suoritettu. Ja nyt eri1änä keväisenä päivänä sammui jäleUe jäi1nyt olon kipinä kokonaan. Entinen kipu, mikä ei koskaan ollut poistunut, vaan kylE1 ajottain taittunut rautaisen tahdon lmhlitsemana, yltyi nyt tavallista kovemmaksi, ja silloin tuli loppu. Mitään muuta pi ku ululJ ut hilllen hu nlil­taan tämän viime kohtauksen aikana kuin sanat: »En pelkää kuolenm<L lnisilllman». Hän kuoli huhtikuun 19 pä,ivänä vuonlla 1882. Hautaj<1iset muodostuivat suureksilmnsallisoksi j uhlallisuudelmi. N eljä. kuuluisaa luonnolltutkij<1<1 oli lmntajilla: JIux;ley, IIooker, LulJbock ja Wallace, niiden lisäksi jumaluusoppinut Farnlr, AT.f}yZZin ja Devonshinn herttuat sekä Amerikan lähetti Lowell. Surusaatossa kulkivat Suur-Britannian kaikkein tieteellisten sCllmin edustajat, hallitukHon ja Lontoon kaupungin kOl'keimmat viranOlrmiset, Sabmn, ]tanskan ja Italian bhetystöt. 'vVestminster-Abbeyihin, li1helle lsak Newtonin hautaa, oli hi1nelle leposija, valmistettu.
Tällainen olämä ei kaipaa bajempin, selityksiä.
Suurten ajattelijain lmuclalIa muistaa, nöyrämielinen ihminen ehkä pamiten .iUlll'i inhimillisen ajatuksen pu utteellisuutta, niitä 1 ohd uUomia vaikellksia, joiden ala,isena sen hitaasti ,1skel a,skeleelta ti1ytyy tunkeutua eteenpäin, Hitä suunnatonta, työtä, jota, tarvitaan pienen hiukkaisenkaan vierittämiseksi totuuden, tiedon Ja korkeamlll<m maailmankatsomuksen rakennuspaikalle. Vuosituhansien kuluttua on kaikki se, minkä Danvinkin
144
sai aikaan, vaan tuollaiseen pieneen hiuklms(WII VN­raUava" Mutta näitä ajatuksia lukuunotLLIlla1t,I, eI koko Darwinin elämässä ole mitään, jota 1<t,rvilsisi peitellä, selitellti tai kaunistella. Ikäänkuin inhimillis('11 tuntemisen ja ajattelemisen ytimenä kohoaa ihmiC:YY<!PII sisimmästä usko, että jokaisen ihmisen arvon määrää kaksi asia,a: totuus ja rakkaus. NykyLiän on niiden ääni jo voimakas, jotka pitävät Darwinia yhtPlli't totuuden suurmiehistä,. Mutta on hyvä, jos ihminAn tapahtuI1min vaihteessa on kahdelta tahoin turvattun<t. Ken tämän miehen elämä,ä tarkastaa, se huomaa, että, rakkaus sam1n la,ajimmassa merkityksessä, oli pohjam1 ja, taustana kaikissa hänen vaiheissaan. TÄ'tn ei ollut mikään helisevä va,ski eikä, kilisevä kulkunon, v<tikka tosin hänen oppinsa usoin pasuunan ääni kaikui yli ajan aaltojen.

Meidän kullttuurimme ei riipu yhdestä, tuollaisesta
miehesth, vaan useampain yhteistyöstä. Vuosisaua,n monien ja monenlaisten tiedemiesten keskuudesta lois­ta,vat ne valona, joka saa meidän uskomaan, että, kulttuuri todellakin yhä menoe eteenpäin. Jos vielä kerran muistelemme Darwinin elämää kokonaisuudessaan, lliin näyttäi't siinä, ehkä ihmeellisimmältä hyvän ja sopllsointuisuuden erinomainen johdomnu kaisulls, joka niin johti hä,ntä ailla, hyvää,ll ja oikeaan, ettei hänen lllOllteessmln voi huomata miti'tän heikkoutta tai tahran. .Ja kuitenkaan ei ti'!'ss2i ilmene mitään ihmeellisempiiä, kuin se tosiasi<l" että ti~naisessa elä­Jnässä lzohtaa meitä jhminell tyypillisessä" tervpcssä, JIlUo(tossaan, ihminen, jota hyvä ja oikea hallitsevat luonnonlaJden;jiLrkähtä,mättömyydellä. Näin on tä.lllä mies keskon nuoruuden hap<J,I'oimisia etsinyt oikea,!' uraansa, niin on hä,n ympäri nmata kiorwllyt
144
vallinkuivajamL tieteon etäisimmissä etu vartioissa, niin on hän yli neljäkymmentä vlloHa nurisematta kärsinyt ruumiillisia tuskia ja itsonsiU,ioltä,misell vaikeuksia, niin on hän sekä maineen o1tii, rald1,\11 pä,ivid samalla tyy­neydellä, vastcLall ottallut, Iläll on häli llIyrskyism opin maailmaan heiHiillyt ja kllitll11kin i1:H' pysynyt tosi rauhan miehen ii ,lilla välIlI' päiväällSä, saakka.
On kuin tap:lllstl'n ja vä.ilwidl'll Ilyi"lrillä,stä, k:\i­kuisi aina lausn, jonka liii,1I itsl\ Vil,llltall,\ oli muistiin kirjoittanut: »Näll IIsoill kuill olml huolllallllld" oHii, olen erehtYllyt tahi 0(,1,:(, tyi"llÄ Oli ollut vaillill<l,ista, ja kun minua on ylonkatseeU isesti arvosteltu tahi ylenmäärin kiitetty, niin eWi mieleni on tullut alakuloiseksi, on minun suurimprLDu lohdutuksenani aina ollut sata, kerta,a itselleni toistaa: »Olen ponnis­tanut viime voimani jc1 tehnyt työtä niin hyvin kuin olen voinut, eikä kukaa,n ihminen voi tehdä sen enempää.»,
 

 

 

 

 

 

 


http://www.kp-art.fi/cgi-bin/nayta_tuote.pl?id=1603