Takaisin Ajatusvarikolle - Back to the Thought Deposit
HAASTE - CHALLENGE
Dinoglyyfit
- Dinoglyphs - Esihistorialliset eläimet historiankirjoissa - Prehistoric Creatures Documented by the Ancient Man

Hällsningar från Barbarossa!

http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html

Natsi-Saksan idänhyökkäys "Barbarossa" alkoi 23.6.1941. Rintama ulottui Mustalta Mereltä Jäämerelle saakka ja taistelut alkoivat käytännössä samaan aikaan kautta linjan. Suomi liittyi hyökkäykseen Neuvostoliittoon 25. kesäkuuta. "Erillissodan" teesiä perusteltiin Neuvostoliiton aloittamilla hajanaisilla pommituslennoilla, jotka olivat alkaneet uudelleen.

Suomi säilyi SSS:n ja Suomen Valtakunnan Liiton mahdollisista nukkehallitus-pyrkimyksistä huolimatta sotien läpi demokratiana. Kolmannen Valtakunnan aseveljeyteen suomineitoa ajoi mm. Petsamon nikkeli ja Saksan aseteollisuuden hyvin laakeroidut välit Ruotsin kaivosteollisuuteen ja yksityispankkeihin. Toisaalta lähes koko Natsi-Saksan laivasto oli asettunut Norjaan. Liittoutuneiden maihinnousu tapahtuikin Afrikassa - mutta Neuvostoliiton Jäämeren-huoltoreitti laivastolla ainakin katkaistiin.

Miksi Hitler  avasi toisenkin rintaman, vain 5 kuukautta sen jälkeen, kun toista parlamentille vakuutettiin? Suomen ohella tässä rintamassa oli mukana myös Bulgaria ja Romania. Seuraava teksti on peräisin romanianjuutalaisen Richard Wurmbrandtin teoksesta Kristus rautaesiripun takana (Uusitie 1967). Myös Romania oli mukana Barbarossassa. Sama rangaistus olisi ollut myös Suomella, mikäli torjuntataistelumme perääntymisvaiheessa olisi hävitty. Todennäköisesti kosto Suomelle olisi ollut vielä raskaampi, koska Neuvostoliitolle Suomen rintama tuli niin kalliiksi. Toisaalta NL:n "rajaselkkauksen (Talvisodan) maineenmenetys saattoi myötävaikuttaa Adolf Hitlerin hyökkäyspäätökseen ja upseereitansa teloittaneen äiti-Venäjän sotakunnon aliarvioimiseen ylipäänsäkin.

Sitä suuremmalla syyllä Wurmbrandtin edustamia toisinajattelijoita materialismin ja superevoluutin (lysenkoismin) ihmemaassa olisi etsitty täältäkin.

 

Kristus rautaesiripun takana

Työskentelin virallisessa, työssäni ja maan alla helmikuun 29. päivänä 1948. Oli sunnuntai - kaunis sunnuntai. Sinä sunnuntaina, kun olin menossa kirkkoon, salainen poliisi kaappasi minut kadulta.

Olin usein ihmetellyt, mitä Raamatussa useasti mainittu ihmisryöstö (suom. Raamatussa "ihmiskauppias") tarkoitti. Kommunismi on opettanut sen meille.

Monet kaapattiin siihen aikaan samalla tavalla. Salaisen poliisin auto pysähtyi eteeni, neljä miestä hyppäsi autosta ja työnsi minut sisään. Minut vietiin vankilaan moneksi vuodeksi. Yli kahdeksaan vuoteen kukaan ei tiennyt, olinko elossa vai kuollut. Salainen poliisi kävi vaimoni luona. Poliisit teeskentelivät olevansa entisiä vankitovereitani. He kertoivat olleensa läsnä hautauksessani. Vaimoni oli surun murtama.

Tuhansia kristittyjä kaikista uskontokunnista joutui vankilaan tuohon aikaan. Ei vain pappeja vangittu, vaan myös tavallisia talonpoikia, nuoria poikia ja tyttöjä, jotka todistivat uskostaan. Vankilat olivat täynnä, ja Romaniassa, niin kuin muissakin kommunistimaissa, vankila merkitsee kidutettavaksi joutumista.

Kidutukset olivat joskus hirvittäviä. En halua puhua kovin paljoa kestämistäni kärsimyksistä. Kun kerron niistä, en saa yöllä unta. Se on niin tuskallista.

Kirjassani "In God's Underground" olen kertonut yksityiskohtaisesti kaikista kokemuksistamme Jumalan kanssa vankilassa.

KUVAAMATTOMIA KIDUTUKSIA
Florescu-nimistä pappia kidutettiin hehkuvan kuumilla hiilihangoilla ja veitsillä. Häntä piestiin erittäin pahasti. Sitten ohjattiin nälkiintyneitä rottia putkea myöten hänen selliinsä. Hän ei voinut nukkua, sillä hänen oli puolustauduttava koko ajan. Jos hän lepäsi hetkenkin, rotat hyökkäsivät hänen kimppuunsa.

Hänet pakotettiin seisomaan yötä päivää kahden viikon ajan. Kommunistit toivoivat voivansa pakottaa hänet ilmiantamaan kristityt veljensä, mutta hän pysyi lujana. Lopulta he toivat hänen neljätoistavuotiaan poikansa vankilaan ja alkoivat ruoskia tätä isän silmien edessä. He sanoivat jatkavansa pieksemistä, kunnes pastori sanoisi, mitä he halusivat tietää. Miesparka menetti melkein järkensä. Hän kesti niin kauan kuin voi. Kun hän ei enää voinut kestää, hän huusi pojalleen: "Alexander, minun täytyy sanoa, mitä he haluavat tietää. En voi enää katsella, kun sinua ruoskitaan." Poika vastasi: "Isä, älä tee minulle sitä vääryyttä, että saan petturin isäkseni. Kestä. Jos he tappavat minut, kuolen sanat 'Jeesus ja isä' huulillani." Kommunistit ryntäsivät raivoissaan lapsen kimppuun ja pieksivät hänet hengiltä. Veri roiskui vankikopin seinille. Hän kuoli ylistäen Jumalaa. Rakas veljemme Florescu ei tämän nähtyään ole ollut enää entisensä.

Ranteisiimme kiinnitettiin käsiraudat, joiden sisäpuolella oli teräviä nauloja. Jos pysyimme hievahtamatta, naulat eivät pistäneet lihaamme. Mutta purevan kylmissä selleissä värisimme vilusta, jolloin naulat raatelivat ranteitamme.

Kristittyjä ripustettiin pää alaspäin köyden varaan ja piestiin niin ankarasti, että heidän ruumiinsa heilahteli edestakaisin iskujen voimasta. Kristittyjä pantiin 'jääkaappikoppeihin", jotka olivat niin kylmiä, että seinät olivat huurteen ja jään peitossa. Minutkin heitettiin vähissä vaatteissa tuollaiseen selliin. Vankilan lääkärit katselivat aukosta selliin, kunnes huomasivat vangin olevan jäätymäisillään kuoliaaksi. Silloin he varoittivat vartijoita, jotka syöksyivät sisään, veivät meidät ulos ja lämmittivät meitä. Kun vihdoin olimme lämmenneet, meidät pantiin heti takaisin jääkaappiselleihin jäätymään kerran toisensa jälkeen. Meitä sulatettiin, sitten jäädytettiin, niin että olimme minuutin, parin päässä kuolemasta, sitten taas sulatettiin. Sitä jatkui loputtomiin. Vielä tänä päivänäkään en toisinaan voi sietää jääkaapin avaamista.

Meidät kristityt pantiin puisiin laatikkoihin, jotka olivat vain hiukan meitä itseämme suurempia. Niissä ei ollut yhtään liikkumatilaa. Tusinoittain teräviä nauloja oli lyöty laatikon joka sivulle, ja niiden partaveitsenterävät päät pistivät laatikkoon sisälle. Kaikki kävi hyvin, jos seisoimme aivan hiljaa. Meidän oli pakko seistä näissä laatikoissa loputtoman kauan. Mutta kun väsyimme ja horjahdimme uupumuksesta, naulat pistivät meitä. Jos liikahdimme tai edes lihaskaan värähti - hirvittävät naulat tuntuivat heti.

Kommunistien kristittyjä kohtaan harjoittamat julmuudet ylittävät kaiken inhimillisen ymmärryksen. Olen nähnyt kommunistien piinaavan kristittyjä, ja kiduttajien kasvot ovat loistaneet haltioitunutta iloa. "Me olemme paholainen", he huusivat rääkätessään. kristittyjä.

"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, pahuuden henkivaltoja vastaan". Näimme, ettei kommunismi ole ihmisistä vaan paholaisesta. Se on hengellinen voima - pahan voima - ja sitä voi vastustaa vain suurempi hengellinen voima, Jumalan Henki.

Kysyin usein kiduttajiltani: "Eikö teillä ole sääliä sydämessänne?' He vastasivat tavallisesti Leninin sanoilla: "Munakkaita ei voi tehdä särkemättä munien kuorta eikä hakata puita lastujen lentelemättä". Sanoin taas: "Minäkin tunnen nuo Leninin sanat. Mutta asiassa on eroa. Puuta voi veistää sen tuntematta tuskaa. Mutta nyt olette tekemisissä ihmisolentojen kanssa. Jokainen isku tuottaa kipua, ja aina on itkeviä äitejä." Puheeni oli turhaa. He ovat materialisteja. Heille ei ole olemassa mitään muuta kuin aine, siksi ihminenkin on heille kuin puuta, kuin munankuori. Näin uskoessaan he vajoavat uskomattoman syvälle julmuuteen. Ateismin julmuutta on vaikea uskoa. Kun ihminen ei usko lainkaan siihen, että hyvä palkitaan ja että pahasta rangaistaan, ei hänellä ole mitään syytä olla inhimillinen. Mikään ei ole hillitsemässä ihmisessä piilevää rajatonta pahuutta.

Kommunistikiduttajat sanoivat usein: "Ei ole Jumalaa, ei tuonpuoleista, ei rangaistusta pahasta. Me saamme tehdä mitä haluamme." Eräs kiduttaja jopa sanoi kerran: "Kiitän Jumalaa, johon en usko, että olen ehtinyt tähän hetkeen asti, jolloin voin tuoda esiin kaiken sydämessäni olevan pahuuden." Hän toi sen ilmi kiduttamalla vankeja uskomattoman julmasti.

Olen hyvin murheissani, jos krokotiili syö ihmisen, mutta en pysty moittimaan krokotiilia. Se on krokotiili. Se ei ole moraalien olento. Samasta syystä ei kommunistejakaan voi syyttää mistään. Kommunismi on hävittänyt heistä kaiken moraalintajun. He kerskailivat sillä, että heidän sydämessään ei ollut säälin rahtuakaan.

Opin heiltä. Samoin kuin he eivät sallineet Jeesukselle pienintäkään sijaa sydämessään, minäkin päätin olla jättämättä saatanalle vähäisintäkään sijaa omassa sydämessäni.

Olen todistanut USA:n senaatin sisäisen turvallisuuden alakomitean istunnossa. Siellä kuvailin kauheita asioita, esimerkiksi, kuinka kristittyjä sidottiin risteihin neljäksi päiväksi ja yöksi. Ristit laskettiin lattialle, ja satojen vankien oli tehtävä luonnolliset tarpeensa ristiin sidottujen päälle. Sitten ristit nostettiin. uudelleen pystyyn, ja kommunistit ivasivat ja pilkkasivat: "Katsokaa Kristustanne. Miten kaunis hän onkaan! Minkä sulotuoksun hän tuo taivaasta". Kuvasin miten muuan pappi, jota oli kidutettu mielipuolisuuden rajoille asti, pakotettiin siunaamaan ihmisulostusta ja virtsaa ja antamaan kristityille Pyhä Ehtoollinen tässä muodossa. Tämä tapahtui Pitestin vankilassa Romaniassa. Kysyin papilta myöhemmin, miksi hän ei mieluummin kuollut sen sijaan, että otti osaa tällaiseen herjaukseen. Hän vastasi: "Älkää tuomitko minua. Minä olen kärsinyt enemmän kuin Kristus." Raamatun helvetin kuvaukset tai Danten 'Infernon tuskat' eivät ole mitään kommunistivankiloiden kidutuksiin verrattuna.

Tämä on vain hyvin pieni osa siitä, mitä tapahtui eräänä sunnuntaina ja monina muina sunnuntaipäivinä Pitestin vankilassa. On asioita, joita ei yksinkertaisesti voi kertoa. Sydämeni särkyisi, jos minun olisi kerrottava niistä uudestaan. Ne ovat liian kammottavia ja rivoja kirjoitettaviksi. Tällaista veljenne Kristuksessa kokivat ja kokevat tänä päivänä!

Eräs todella suuria uskonsankareita oli pastori Milan Haimovici. Vankilat olivat tupaten täynnä, eivätkä vartijat tunteneet meitä nimeltä. He huusivat esiin ne, jotka oli tuomittu saamaan kaksikymmentä viisi raipaniskua jonkin vankilan säännön rikkomisesta. Pastori Milan Haimovici meni lukemattomia kertoja ruoskittavaksi jonkun toisen puolesta. Näin hän saavutti vankitovereidensa kunnioituksen, eikä kunnia koitunut pelkästään hänelle itselleen vaan myös Kristukselle, jota, hän edusti.

Jos minun täytyisi jatkaa kertomista kaikista kommunistien hirmuteoista ja kristittyjen uhrautuvaisuudesta, kertomuksestani ei tulisi loppua. Vankiloissa ei harjoitettu vain julmuuksia, siellä tehtiin myös sankaritekoja. Vankien sankarillinen esimerkki innosti suuresti veljiä, jotka olivat vielä vapaina.

Muuan maanalaisen kirkon työntekijä oli nuori tyttö. Kommunistipoliisi oli saanut selville, että hän levitti salaa evankeliumeja ja opetti lapsille Kristuksesta. Hänet päätettiin pidättää. Mutta saadakseen pidätyksen tuntumaan mahdollisimman tuskalliselta, poliisi päätti viivyttää pidättämistä muutamalla viikolla, aina hänen hääpäiväänsä saakka. Hääpäivänään tyttö puettiin morsiameksi. Ihmeellisin, onnellisin päivä tytön elämässä! Yhtäkkiä ovi työnnettiin auki ja salaisen poliisin miehet ryntäsivät sisään.

Kun morsian näki poliisit, hän ojensi kätensä heitä kohti, jotta niihin voitiin panna käsiraudat. Miehet panivat raa'asti käsiraudat hänen ranteisiinsa. Tyttö katsahti rakastettuaan, suuteli kahleita. ja sanoi: "Kiitän taivaallista Ylkääni tästä jalokivestä, jonka Hän on lahjoittanut minulle hääpäivänäni. Kiitän Häntä siitä, että Hän katsoi minut arvolliseksi kärsimään tähtensä" Tyttö raahattiin pois itkevien kristittyjen ja itkevän sulhasen luota. He tiesivät, mitä nuorille kristityille tytöille tapahtui kommunistivartijoiden käsissä. Viiden vuoden kuluttua hän pääsi vapaaksi - murtuneena ihmisrauniona, kolmekymmentä vuotta vanhentuneena. Hänen sulhasensa oli odottanut häntä. Tyttö sanoi, että tapahtunut oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä Kristuksensa tähden. Näin kauniita kristittyjä on maanalaisessa kirkossa.

MILLAISTA ON AIVOPESU
Lännessä asuvat ihmiset ovat luultavasti kuulleet puhuttavan Korean sodassa ja nykyään Vietnamissa harjoitetusta aivopesusta. Olen itse kokenut sen. Se on kaikkein kammottavin kidutusmuoto.

Monen vuoden ajan meidän täytyi istua kuuntelemassa seitsemäntoista tuntia päivässä:
Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä! Kristinusko on typerää! Kristinusko on typerää! Kristinusko on typerää! Luopukaa! Luopukaa! Luopukaa! Luopukaa!

Seitsemäntoista tuntia päivässä - päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen.

Monet kristityt ovat kysyneet minulta, miten kykenimme kestämään aivopesun. On vain yksi keino. Se on "s y d ä n p e s u". Jos Jeesuksen Kristuksen rakkaus on puhdistanut sydämen ja jos sydän rakastaa Häntä, ihminen kykenee kestämään kaikki kidutukset. Mitäpä ei rakastava morsian tekisi rakastavan sulhasen tähden? Mitäpä ei rakastava äiti tekisi lapsensa puolesta? Jos rakastat Kristusta niin kuin Maria rakasti, Maria, jolla oli Kristus-lapsi sylissään, jos rakastat Jeesusta, niin kuin morsian rakastaa sulhastaan, silloin kykenet kestämään sellaista kidutusta.
Jumala ei tuomitse meitä sen mukaan, kuinka paljon kestimme, vaan miten paljon kykenimme rakastamaan. Todistan, että kommunistien vankiloissa olevat kristityt kykenevät rakastamaan. He kykenevät rakastamaan Jumalaa ja ihmisiä.

Kidutukset ja raakuudet jatkuivat keskeytymättä. Kun menetin tajuntani tai olin niin huumaantunut, että piinaajani eivät enää voineet odottaa minulta tunnustuksia, minut vietiin takaisin selliini. Siellä lojuin hoidotta puolikuolleena, kunnes olin voimistunut sen verran, että minut voitiin taas ottaa käsiteltäväksi. Monet kuolivat tässä vaiheessa, mutta jotenkin voimani aina palasivat. Seuraavien vuosien aikana, jotka vietin useissa eri vankiloissa, minulta murrettiin neljä selkänikamaa ja monta muuta luuta. Ruumistani viillettiin tusinasta eri kohdasta. Siihen poltettiin tai leikattiin kahdeksantoista suurta haavaa.

Oslolaiset lääkärit selittivät tämän kaiken nähtyään ja todettuaan lisäksi keuhkoissani tuberkuloosin jättämiä arpia, että on puhdas ihme, että olen hengissä tänä päivänä! Heidän lääketieteellisten kirjojensa mukaan minun olisi pitänyt olla kuolleena monta vuotta. Tiedän itsekin, että se on ihme. Jumala on ihmeiden Jumala.

Uskon, että Jumala teki ihmetekonsa siksi, että voisitte kuulla ääneni, joka huutaa rautaesiripun takana työskenteleviin maanalaisen kirkon puolesta. Hän salli yhden päästä hengissä pois huutamaan suurella äänellä kärsivien, uskollisten veljiemme sanomaa.

LYHYT VAPAUS - SITTEN UUSI VANGITSEMINEN
Koitti vuosi 1960 (?). Olin ollut vankilassa kahdeksan ja puoli vuotta. Painoni oli alentunut tuntuvasti, olin saanut rumia arpia, minua o1i hakattu ja potkittu raa'asti, minua oli ivattu, kiusattu nälällä, painostettu, kuulusteltu yötä päivää, uhkailtu, sairauteni o1i jätetty hoidotta. Mikään ei ollut tuottanut vangitsijoiden toivomaa tulosta. Niinpä he lannistuneina päästivät minut vapaaksi. Sitä paitsi heille tehtiin jatkuvasti valituksia vankilassa olostani.

Sain palata entiseen virkaani täsmälleen viikoksi. Saarnasin kaksi kertaa. Sitten poliisi kutsui minut luokseen, ja minulle kerrottiin, että en saanut saarnata enää enkä ryhtyä enää mihinkään uskonnolliseen toimintaan. Mitä sitten olin sanonut? Olin neuvonut seurakuntalaisia olemaan "kärsivällisiä, kärsivällistäkin kärsivällisempiä". - "Tuo tarkoittaa, että kehotatte heitä vain olemaan kärsivällisiä, ja amerikkalaiset tulevat vapauttamaan heidät", poliisivirkailija huusi minulle. Olin myös sanonut, että rattaat pyörivät ja ajat muuttuvat. "Kerrotte heille, että kommunistit eivät tule hallitsemaan aina! Vastavallankumouksellisia valheita! " he kiljuivat. Julkinen toimintani päättyi tähän.

Viranomaiset kai luulivat, että en uskaltaisi uhmata heitä menemällä takaisin maanalaiseen evankelioimistyöhän. Juuri siinä he olivat väärässä. Palasin salaa siihen työhön, jota olin tehnyt aikaisemmin. Perheeni tuki minua.

Todistin taas salaa kokoontuville uskollisten ryhmille tullen ja mennen kuin aave. Luotettavat ihmiset turvasivat tieni. Tällä kertaa minulla oli arpia, jotka tukivat sanomaani ateistien katsantokannan pahuudesta ja rohkaisivat horjuvia sieluja luottamaan Jumalaan ja olemaan rohkealla mielellä. Johdin salaista evankelistojen verkostoa, jossa toinen auttoi toistaan levittämään evankeliumia sallimuksen sokaisemien kommunistien silmien edessä. Jos ihminen on niin sokea, ettei hän näe Jumalan käden tekevän työtään, ehkä hän ei näe evankelistankaan kättä.

Mutta lopulta se alituinen mielenkiinto, jota poliisi tunsi toimiani ja olinpaikkaani kohtaan, tuotti tuloksen. Minut keksittiin taas ja vietiin taas vankilaan. Jostakin syystä poliisi ei sillä kertaa pidättänyt perhettäni, ehkä sen tähden, että olin tullut kuuluisaksi. Olin viettänyt vankeudessa kahdeksan ja puoli vuotta, ja sitten kolme vuotta suhteellisen. vapaana. Nyt minut vangittiin vielä viideksi ja puoleksi vuodeksi.

Toinen vankeusaikani oli monessa suhteessa pahempi kuin ensimmäinen. Tiesin hyvin, mikä minua odotti. Fyysinen tilani huononi melkein heti. Mutta me jatkoimme maanalaisen kirkon maanalaista työtä kommunistien maanalaisissa vankiloissa.

TEIMME SOPIMUKSEN - ME SAARNASIMME HE PIEKSIVÄT
Meitä oli ankarasti kielletty saarnaamasta muille vangeille. Meidän annettiin ymmärtää, että jokaista, joka tavattiin saarnaamasta, odotti ankara piekseminen.

Muutamat meistä päättivät maksaa tuon hinnan saarnaamisen etuoikeudesta, joten hyväksyimme ehdot. Se oli sopimus; me saarnasimme ja he pieksivät meitä. Saarnaaminen teki meidät onnellisiksi. Kommunistit olivat onnellisia saadessaan pieksää meitä. Niinpä kaikki olivat onnellisia.

Seuraava kohtaus uusiutui useammin kuin kykenen muistamaan: Joku veli saarnasi muille vangeille, kun vartijat äkkiä ryntäsivät sisään yllättäen hänet kesken lausetta. He raahasivat hänet käytävää pitkin "ruoskimishuoneeseen".
Loputtomalta tuntuvan pieksemisen jälkeen vartijat toivat hänet takaisin ja heittivät - verisenä ja runneltuna - lattialle. Pahoinpidelty nousi hitaasti, oikoi tuskallisesti vaatteensa ja sanoi: "No niin, veljet, mihin minä jäinkään, ennen kuin minut keskeytettiin?" Ja hän jatkoi evankeliumin sanomaansa!

Olen nähnyt kauniita asioita! Toisinaan saarnaajat olivat maallikkoja. Pyhän Hengen valtaamat kansanmiehet saarnasivat usein kauniisti. He panivat koko sydämensä sanoihinsa, sillä saarnaaminen sellaisissa oloissa ei ollut pikkujuttu. Milloin tahansa saattoivat vartijat tulla, viedä saarnamiehen pois ja piestä hänet puolikuoliaaksi.

Gherlan vankilassa tuomittiin muuan Grecu -niminen kristitty piestäväksi kuoliaaksi. Tuomion täytäntöönpano kesti muutamia viikkoja. Häntä piestiin hyvin hitaasti. Häntä lyötiin kerran jalkapohjiin kumipatukalla, minkä jälkeen hänet jätettiin rauhaan. Muutaman minuutin kuluttua hän sai uuden iskun, ja taas muutaman minuutin kuluttua. Häntä lyötiin kiveksiin. Sitten lääkäri antoi hänelle ruiskeen. Hän toipui ja sai syödä hyvin, jotta voimat palaisivat, ja sitten häntä piestiin uudelleen, kunnes hän kuoli tämän hyvin hitaan toistuvan pieksemisen seurauksena. Tätä kidutusta johti kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen Reck.

Tietyllä hetkellä Reck tavallisesti lausui sanat, jotka kommunistit usein sanoivat kristityille: "Huomaatko nyt, että minä olen Jumala. Pystyn päättämään, kuoletko vai jäätkö eloon. Se, joka on taivaassa, ei voi päättää pitää sinua hengissä. Kaikki riippuu minusta. Jos minä haluan, sinä jäät henkiin. Jos minä haluan, sinut tapetaan. Minä olen Jumala!" Näin hän pilkkasi kristittyä.

Tässä hirvittävissä tilanteessa veli Grecu antoi Reckille hyvin mielenkiintoisen vastauksen, jonka kuulin myöhemmin Reckiltä itseltään. Hän sanoi: "Ette taida ymmärtää, miten syvällisesti olette puhunut. Te olette todellakin jumala. Jokainen toukka on todellisuudessa perhonen, jos se kehittyy oikein. Teitä ei ole luotu kiduttajaksi, ihmiseksi, joka tappaa. Teidät on luotu Jumalan kaltaiseksi olennoksi. Jeesus sanoi aikansa juutalaisille: "Te olette jumalia". Jumaluuden elämä on sydämessänne. Monet, jotka ovat olleet samanlaisia kuin te, monet vainoojat, kuten apostoli Paavali, ovat tietyllä hetkellä tajunneet, että julmuuksien harjoittaminen on ihmiselle häpeäksi, ja että hän voi tehdä paljon parempiakin tekoja. Näin he ovat tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Uskokaa minua, herra Reck, teidät on todellakin kutsuttu olemaan jumala, Jumalan kaltainen, ei kiduttaja."

Silloin Reck ei paljoakaan piitannut uhrinsa sanoista, yhtä vähän kuin Saulus Tarsolainen kiinnitti huomiota Stefanuksen kauniiseen todistukseen, Stefanuksen, joka surmattiin hänen katsellessaan. Mutta sanat tekivät työtään Reckin sydämessä. Myöhemmin hän ymmärsi, että tämä oli hänen todellinen kutsumuksensa.

Kommunistien iskut, kidutukset ja teurastukset opettivat meille erään tärkeän asian: henki on ruumiin herra. Usein kun meitä kidutettiin, tunsimme sen, mutta se tuntui joltakin kaukaiselta ja tuntui irtaantuneen hengestä, joka oli vajonnut Kristuksen kirkkauteen ja Hänen läsnäoloonsa meidän kanssamme.

Kun meille annettiin leivänviipale viikossa ja likaista keittoa päivittäin, päätimme silloinkin uskollisesti "maksaa kymmenykset". Joka kymmenes viikko annoimme leipäosuutemme heikommille veljille "kymmenyksinämme" Mestarille.

Eräs kristitty tuomittiin kuolemaan. Hänen sallittiin ennen teloitustaan nähdä vaimonsa. Hänen viimeiset sanansa vaimolleen olivat: "Sinun on ymmärrettävä, että kuolen rakastaen niitä, jotka surmaavat minut. He eivät
tiedä mitä tekevät, ja viimeinen toivomukseni sinulle on, että sinäkin rakastaisit heitä. Älä ole sydämessäsi katkera siksi, että he tappavat miehen, jota rakastat. Me tapaamme taivaassa." Nämä sanat vaikuttivat suuresti salaisen poliisin upseeriin, joka kuunteli avioparin keskustelua, ja hän kertoi minulle tarinan myöhemmin vankilassa, jonne hän oli joutunut tultuaan kristityksi.

Tirgu-Ocnan vankilassa oli hyvin nuori vanki, jonka nimi oli Matchevici. Hänet oli vangittu kahdeksantoistavuotiaana. Kidutusten seurauksena hän oli sairastunut vakavaan tuberkuloosiin. Hänen perheensä sai jotenkin selville pojan huolestuttavan tilan ja lähetti hänelle sata pulloa streptomysiiniä, jotka saattoivat ratkaista hänen kohtalonsa. Vankilan poliittinen virkailija kutsui hänet luokseen, näytti hänelle pakettia ja sanoi: "Tässä on paketti, joka voi pelastaa henkesi. Mutta sinulla ei ole lupa vastaanottaa pakettia perheeltäsi. Omasta puolestani auttaisin sinua mielelläni. Sinä olet nuori. En haluaisi, että kuolet vankilassa. Auta minua auttamaan itseäsi! Ilmianna vankitoverisi! Silloin kykenen selittämään esimiehilleni, miksi annoin paketin sinulle." Matchevici vastasi heti: "En halua jäädä eloon, koska minun olisi silloin hävettävä katsoessani peiliin ja nähdessäni petturin kasvot. En voi hyväksyä tuollaista ehtoa. Mieluummin kuolen." Salaisen poliisin virkamies pudisti pojan kättä ja sanoi: "Onnittelen sinua. En odottanutkaan muunlaista vastausta. Mutta teen toisen ehdotuksen. Eräät vangit ovat meidän urkkijoitamme. He väittävät itseään kommunisteiksi ja ilmiantavat teikäläisiä. Emme luota heihin. Tahtoisimme mielellämme tietää, kuinka vilpittömiä he ovat. He ovat teikäläisten kavaltajia. Nämä urkkijat tekevät teille paljon vahinkoa paljastamalla meille, mitä puhutte ja teette. Käsitin, että et halua pettää tovereitasi. Anna meille tietoja niistä, jotka vastustavat teitä, niin säästät henkesi!" Matchevici vastasi yhtä nopeasti kuin ensimmäiselläkin kerralla: "Olen Kristuksen opetuslapsi, ja Hän on opettanut meitä rakastamaan vihollisiammekin. Miehet, jotka pettivät meitä, tekevät meille paljon pahaa, mutta en voi kostaa pahaa pahalla. En voi ilmiantaa heitäkään. Säälin heitä, rukoilen heidän puolestaan, en halua olla missään tekemisissä kommunistien kanssa." Matchevici palasi poliittisen upseerin luota ja kuoli samassa sellissä, missä minäkin olin. Näin hänen kuolevan - hän kuoli kiittäen Jumalaa. Rakkaus oli väkevämpi kuin luonnollinen elämänjano.

Jos köyhä mies rakastaa paljon musiikkia, hän uhraa viimeisen lanttinsa päästäkseen kuuntelemaan konserttia. Hänellä ei sen jälkeen enää ole rahaa, mutta hän ei tunne itseään pettyneeksi. Hän on kuullut jotakin kaunista.

Minäkään en surkeile monia vankilassa viettämiäni vuosia. Olen nähnyt kauniita asioita. Olen ollut vankilassa heikkojen ja vilpillisten joukossa, mutta minulla on myös ollut kunnia asua samassa vankikopissa suurten pyhien kanssa, uskon sankarien kanssa, jotka vetävät vertoja ensimmäisten vuosisatojen kristityille. He menivät ilomielin kuolemaan Kristuksen tähden. Millaisten. pyhien ja uskonsankarien hengen kauneus on niin suuri, että sanat eivät riitä sen kuvaamiseen.

Tässä kertomaani tapaukset eivät ole poikkeuksellisia. Maanalaisen kirkon kristityille ovat yliluonnolliset asiat tulleet luonnollisiksi.

Maanalainen kirkko on kirkko, joka on palannut alku- aikojen rakkauteen.
Ennen kuin jouduin vankilaan, rakastin Kristusta hyvin paljon. Nyt nähtyäni "Kristuksen morsiamen" - Hänen hengellisen ruumiinsa - vankilassa, voin sanoa, että rakastan maanalaista kirkkoa yhtä paljon kuin Kristusta itseään. Olen nähnyt sen kauneuden, sen uhrautumisen hengen.

MITA TAPAHTUI VAIMOLLENI JA POJALLENI
Minut vietin vaimoni luota. En tiennyt, miten hänen kävi myöhemmin. Vasta monien vuosien kuluttua sain tietää, että hänetkin oli pantu vankilaan. Kristityt naiset kärsivät vankiloissa paljon enemmän kuin kristityt miehet. Raa'at vartijat ovat raiskanneet tyttöjä. Pilkka ja rivous on ollut hirvittävää. Naiset määrättiin pakkotyöhön kanavatyömaalle, ja heidän oli pystyttävä samaan työsuoritukseen kuin miestenkin. He lapioivat maata talvella. Prostituoidut toimivat valvojina ja kilpailivat keskenään, kuka parhaiten kykeni kiduttamaan uskovia naisia. Vaimoni on syönyt ruohoa kuin karja pysyäkseen hengissä. Nälkäiset vangit söivät kanavatyömaalla rottia ja käärmeitä. Eräs vartijoiden sunnuntaihuvi oli heittää naisia Tonavaan ja onkia heidät taas ylös, nauraa heille, pilkata heitä, kun he katselivat märkää ruumista, paiskata heidät uudestaan veteen ja onkia heidät kuiville. Vaimoni oli niitä, joita. Tällä tavalla heitettiin Tonavaan.

Poikani jäi harhailemaan kadulle, kun hänen äitinsä ja isänsä vietiin pois. Mihai oli lapsesta saakka ollut hyvin uskonnollinen ja hyvin kiinnostunut uskonasioista. Yhdeksänvuotiaana, kun hänen isänsä ja äitinsä oli viety hänen luotaan, hänen kristillisyytensä koki kriisin. Hän oli käynyt katkeraksi ja epäili uskontoaan. Hänellä oli tuossa iässä ongelmia, joita lapsilla ei tavallisesti ole. Hänen oli ajateltava leipänsä ansaitsemista.

Kristittyjen marttyyrien perheiden auttaminen oli rikos. Kaksi naista, jotka auttoivat poikaani, pidätettiin myöhemmin ja heitä piestiin niin ankarasti, että he ovat raajarikkoja vielä tänäkin päivänä - viidentoista vuoden kuluttua. Nainen, joka pani henkensä alttiiksi ja otti Mihain kotiinsa, tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen, koska Min oli tehnyt rikollisen teon auttamalla vankien perheitä. Häneltä potkittiin hampaat suusta. Häneltä katkaistiin luita. Min ei kykene enää milloinkaan tekemään työtä. Hänkin tulee olemaan koko elämänsä raajarikko.
"MIHAI, USKO JEESUKSEEN!" Yksitoistavuotiaana Mihai alkoi ansaita leipäänsä tekemällä säännöllistä työtä. Kärsimykset olivat horjuttaneet hänen uskoaan. Mutta kahden vuoden kuluttua vaimoni vangitsemisesta hänen sallittiin nähdä äitinsä. Poikani meni kommunistien vankilaan ja näki äitinsä ristikon takana. Tämä oli likainen, laiha, hänen kätensä olivat känsäiset, hänen yllään oli repaleinen vanginpuku. Mihai tuskin tunsi häntä. Vaimoni ensimmäiset sanat olivat: "Mihai, usko Jeesukseen!" Vartijat raahasivat raivon vallassa hänet pois Mihain luota. Mihai jäi itkemään nähdessään äitiään vietävän pois. Se oli Mihain kääntymisen hetki. Minä ymmärsin, että jos Kristusta voidaan rakastaa sellaisissa oloissa, Hänen täytyi olla oikea Vapahtaja. Min sanoi myöhemmin "Vaikka mikään muu seikka ei puhuisi kristinuskon puolesta kuin se tosiasia, että äiti uskoo siihen, se riittää minulle." Sinä päivänä Mihai otti täydellisesti vastaan Kristuksen.

Koulussa oloaika oli hänelle jatkuvaa taistelua. Hän oli hyvä oppilas ja sai palkinnoksi punaisen solmion -
Nuorten Kommunististen Pioneerien jäsenmerkin. Poikani sanoi: "En tahdo ikinä pitää näiden solmiota, jotka panivat isäni ja äitini vankilaan." Sanojensa tähden Hänet erotettiin koulusta. Vuoden kuluttua Min meni taas kouluun salaten, että oli kristityn vangin poika.

Myöhemmin hänen täytyi kirjoittaa aine Raamattua vastaan. Hän kirjoitti aineessaan: "Raamattua vastaan esitetyt väitteet ovat heikkoja eivätkä vastaa totuutta. Opettaja ei ole varmaan lukenut Raamattua. Raamattu on sopusoinnussa tieteen kanssa." Taas hänet erotettiin. Tällä kerralla hänen oli oltava koulusta poissa kaksi vuotta.

Lopulta hän pääsi opiskelemaan pappisseminaariin. Siellä opetettiin "marxilaista teologiaa". Kaikki selitettiin Marxin oppien mukaan. Alihai protestoi julkisesti luokassa. Muut opiskelijat yhtyivät häneen. Lopputulos oli, että hänet erotettiin, eikä Min voinut päättää teologisia opintojaan.

Kerran koulussa, kun muuan opettaja piti ateistisen esitelmän, poikani nousi ja esitti vastalauseensa sanoen, että opettaja otti harteilleen suuren vastuun johtaessaan nuoria miehiä harhaan. Koko luokka asettui hänen puolelleen. Olisi tarvittu vain, että yksi uskalsi puhua julki kaikkien mielipiteen. Silloin kaikki olivat puhujan puolella. Saadakseen olla koulussa poikani koetti aina pitää salassa, että hän oli Wurmbrandin, kristityn vangin, poika. Mutta hänet paljastettiin usein, ja tällöin toistui tuttu näytelmä, kun hänet kutsuttiin rehtorin kansliaan ja erotettiin koulusta.

Mihai sai myös kärsiä paljon nälkää. Vangittujen kristittyjen perheet kommunistimaissa ovat nälkäkuoleman partaalla. Heidän auttamisensa on suuri rikos.

Kerron teille vain yhden tapauksen erään tuntemani perheen kärsimyksistä. Eräs veli joutui vankeuteen, koska oli työskennellyt maanalaisen kirkon palveluksessa. Kotiin jäi vaimo ja kuusi lasta. Vanhimmat tyttäret, jotka olivat seitsemäntoista- ja yhdeksäntoistavuotiaita, eivät saaneet työtä. Kommunistimaassa valtio on ainoa työnantaja eikä se anna työtä "rikollisten" kristittyjen lapsille. Älkää arvostelko tätä kertomusta moraalisten periaatteiden mukaan! Kuulkaa vain tosiasiat! Kristityn marttyyrin tyttäret - kristittyjä itsekin - rupesivat prostituoiduiksi pystyäkseen huolehtimaan pikkuveljistään ja sairaasta äidistään. Neljätoistavuotias nuorempi veli tuli hulluksi saatuaan sen tietoonsa, ja hänet oli vietävä mielisairaalaan. Kun isä palasi vuosien kuluttua, hänen ainoa rukouksensa oli: "Jumala, vie minut takaisin vankilaan. En kestä katsella tällaista." Hänen rukouksensa kuultiin, ja hän on nykyään taas vankilassa sen rikoksen tähden, että oli todistanut lapsille Kristuksesta. Hänen tyttärensä eivät ole enää prostituoituja. He ovat saaneet työtä suostumalla salaisen poliisin vaatimuksiin. Heistä on tullut ilmiantajia. Kristityn marttyyrin tyttärinä heidät otetaan kunnioittaen vastaan jokaisessa kodissa. He kuuntelevat ja kertovat sitten kaiken salaiselle poliisille. Älkää vain sanoko, että se on rumaa, ja moraalitonta - tietenkin se on sitä - vaan kysykää itseltänne, eikö ole myös teidän syynne, että tällaisia murhenäytelmiä pääsee tapahtumaan, että tällaiset kristityt perheet jäävät yksin, saamatta apua teiltä, jotka olette vapaita.

3.
Olin vankilassa yhteensä neljätoista vuotta. Koko tänä aikana en nähnyt kertaakaan Raamattua tai mitään muutakaan kirjaa. Olin unohtanut kirjoitustaidon. Kovan nälän, huumaavien myrkkyjen ja kidutusten takia olin unohtanut Pyhän kirjan. Mutta sinä päivänä, jolloin neljästoista vankilavuoteni tuli täyteen, mieleeni tuli jostakin jae: "Jaakob palveli neljätoista vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä."

Pian tämän jälkeen minut vapautettiin maassamme toimeenpannun yleisen armahduksen yhteydessä. Amerikan yleinen mielipide oli saanut sen aikaan, ainakin hyvin suurelta osalta.

Näin taas vaimoni. Hän oli odottanut minua uskollisesti neljätoista vuotta.
Aloimme uuden elämän äärimmäisessä köyhyydessä, sillä kun joku pidätetään, häneltä riistetään kaikki.

Vapautetuille papeille saatettiin antaa pieni kirkko. Minulle määrättiin kirkko Orsovan kaupungissa. Kommunistien kirkollisasiain ministeriä sanoi minulle, että seurakunnassa oli kolmekymmentäviisi jäsentä, ja varoitti minua, ettei jäsenluku saanut koskaan nousta kolmeenkymmeneenkuuteen! Minut määrättiin myös ministeriön agentiksi ja velvoitettiin tekemään raportti jokaisesta jäsenestä salaiselle poliisille ja pitämään nuoriso loitolla kirkosta. Tällä tavalla kommunistit käyttävät kirkkoa valvontansa välineenä.

Tiesin, että jos saarnaisin, monet tulisivat minua kuulemaan. Niinpä en edes yrittänyt työskennellä virallisessa kirkossa. Ryhdyin maanalaisen kirkon työhön jakaen tämän työn kauneuden ja vaarat.

Jumala oli toiminut ihmeellisellä tavalla sinä aikana, jolloin olin ollut vankilassa. Maanalainen kirkko ei enää ollut hyljätty ja unohdettu. Amerikkalaiset ja muut kristityt olivat alkaneet auttaa meitä ja rukoilla puolestamme.

Eräänä iltapäivänä lepäsin hetken erään veljen talossa maaseutukaupungissa. Hän herätti minut ja sanoi: "Ulkomailta on tullut veljiä." Lännessä oli kristittyjä, jotka eivät olleet hyljänneet ja unohtaneet meitä.

Tavalliset kristityt olivat organisoineet salaisen avustustoiminnan kristittyjen marttyyrien huolenpitämiseksi ja kristillisen kirjallisuuden ja avun salakuljettamiseksi maahan.

Tapasin viereisessä huoneessa kuusi veljeä, jotka olivat tulleet tekemään tätä työtä. Heillä oh minulle paljon puhuttavaa. Kun olimme keskustelleet jo kauan, he kertoivat minulle kuulleensa, että talossa asui mies, joka oli viettänyt neljätoista vuotta vankilassa, ja että he haluaisivat tavata hänet. Kerroin heille olevani tuo mies. He sanoivat: "Odotimme näkevämme alakuloisen miehen. Ette voi olla etsimämme henkilö, koska olette täynnä iloa." Vakuutin heille, että olin se mies, joka oli ollut vankilassa, ja että olin iloinen, että he olivat tulleet, emmekä olleet enää unohdettuja. Maanalainen kirkko alkoi saada säännöllistä apua. Saimme salaisia kanavia myöten paljon Raamattuja ja muuta kristillistä kirjallisuutta sekä apua kristittyjen marttyyrien perheille. Avustusten ansiosta me maanalaisen kirkon työntekijät, kykenimme työskentelemään tehokkaammin.

He eivät ainoastaan antaneet meille Jumalan sanaa. Huomasimme, että meitä rakastettiin. He toivat meille lohdutuksen sanan.

Aivopesun vuosina olimme kuulleet: "Kukaan ei enää rakasta teitä, kukaan ei enää rakasta teitä, kukaan ei enää rakasta teitä." Nyt, tapasimme amerikkalaisia ja englantilaisia kristittyjä, jotka panivat henkensä alttiiksi näyttääkseen, että rakastivat meitä. He loivat meidän neuvojemme mukaisen salaisen menetelmän työtään varten. He hiipivät salaisen poliisin saartamiin taloihin. Poliisi ei tiennyt, että he olivat menneet sisään.

Amerikkalainen tai englantilainen kristitty, joka "ui" Raamatuissa, ei voi käsittää, miten suuren arvon annoimme salakuljetetuille Raamatuille.

Perheeni ja minä emme olisi tulleet toimeen ilman sitä apua, jonka saimme ulkomaiden rukoilevilta kristityiltä. Samoin oli monien muiden kommunistimaissa olevien maanalaisten pappien ja marttyyrien laita. Voin omasta kokemuksestani todistaa, miten suuriarvoista oli aineellinen ja varsinkin moraalinen tuki, jota saimme Ison Britannian Kristilliseltä Lähetysseuralta. Meidän silmissämme miehet olivat kuin Jumalan 1ähettimiä enkeleitä!

Koska maanalaisen kirkon toiminta oli voimistunut, minua uhkasi taas uuden pidättämisen vaara. Silloin kaksi kristillistä järjestöä - Norjan Juutalaislähetys ja Hebrealaisten Kristittyjen Liitto - maksoi minusta vaaditut 2.000 punnan lunnaat. Saatoin näin ollen lähteä Romaniasta.

MIKSI LÄHDIN KOMMUNISTISESTA ROMANIASTA
En olisi lähtenyt - vaaroista huolimatta -, elleivät maanalaisen kirkon johtajat olisi määränneet minua käyttämään tarjoutunutta tilaisuutta maasta poistumiseen, niin että saatoin ruveta maanalaisen kirkon ääneksi vapaalle maailmalle. He toivoivat minun puhuvan teille lännen kansoille heidän nimissään ja kertovan heidän kärsimyksistään ja avuntarpeistaan. Tulin länteen, mutta sydämeeni jäi heidän luokseen. Ellen oli ymmärtänyt, miten välttämätöntä teidän oli kuulla maanalaisen kirkon kärsimyksistä ja rohkeasta työstä, en olisi koskaan lähtenyt Romaniasta. Tämä on tehtäväni.

Ennen kuin lähdin Romaniasta, minut kutsuttiin kaksi kertaa salaiseen poliisiin. Minulle sanottiin, että rahat oli maksettu puolestani. (Romania myy kansalaisiaan rahasta, sillä kommunismi on johtanut maamme suuriin taloudellisiin. vaikeuksiin.) He sanoivat: "Menkää vain länteen ja saarnatkaa Kristusta, niin paljon kuin teitä huvittaa, mutta älkää puhuko meistä! Älkää sanoko sanaakaan meitä vastaan! Kerromme teille suoraan, mitä olemme suunnitelleet, jos paljastatte, mitä teille on tapahtunut. Ensinnäkin, löydämme 200 punnalla gangsterin, joka tekee teistä selvän, tai voimme kidnapata teidät. (Olen ollut samassa kopissa ortodoksisen piispan, Vasile Leulin kanssa, joka oli kaapattu Itävallassa ja tuotu Romaniaan. Hänen kaikki kyntensä oli revitty irti. Tapasin vankilassa. Berliinistä ryöstettyjä ihmisiä. Äskettäin on romanialaisia kaapattu Italiasta ja Pariisista.) Salaisen poliisin miehet jatkoivat: "Voimme myös pilata maineenne levittämällä huhua teistä ja jostakusta tytöstä, varkaudesta tai jostakin muusta nuoruudensynnistänne. Länsimaalaisia - varsinkin amerikkalaisia - on hyvin helppo pettää ja vetää nenästä."

 

REAALISOSIALISMI SORTUI

REAALIKAPITALISMI SORTUU

Ilmestyskirja

14:8 Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat."

18:1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
18:2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
18:3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
18:5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
18:6 Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
18:7 Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
18:8 sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."
18:9 Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
18:10 he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
18:11 Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
18:12 kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
18:13 ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
18:14 Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
18:15 Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
18:16 ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
18:17 Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
18:18 ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
18:19 Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
18:20 Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
18:21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä."
18:22 Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
18:23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
18:24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.
 

 

www.kp-art.fi/

Pelasta elämä - lahjoita verta!

http://www.haaste.fi/

http://www.veripalvelu.fi/

Safe a Life - Donate Blood!