Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyphs
Hällsningar från Barbarossa!
http://www.kp-art.fi/taustaa/index.html
Natsi-Saksan idänhyökkäys "Barbarossa" alkoi 23.6.1941. Rintama ulottui Mustalta Mereltä Jäämerelle saakka ja taistelut alkoivat käytännössä samaan aikaan kautta linjan. Suomi liittyi hyökkäykseen Neuvostoliittoon 25. kesäkuuta. "Erillissodan" teesiä perusteltiin Neuvostoliiton aloittamilla hajanaisilla pommituslennoilla, jotka olivat alkaneet uudelleen.
Suomi säilyi SSS:n ja Suomen Valtakunnan Liiton mahdollisista nukkehallitus-pyrkimyksistä huolimatta sotien läpi demokratiana. Kolmannen Valtakunnan aseveljeyteen suomineitoa ajoi mm. Petsamon nikkeli ja Saksan aseteollisuuden hyvin laakeroidut välit Ruotsin kaivosteollisuuteen ja yksityispankkeihin. Toisaalta lähes koko Natsi-Saksan laivasto oli asettunut Norjaan. Liittoutuneiden maihinnousu tapahtuikin Afrikassa - mutta Neuvostoliiton Jäämeren-huoltoreitti laivastolla ainakin katkaistiin.
Miksi Hitler avasi toisenkin rintaman, vain 5 kuukautta sen jälkeen, kun toista parlamentille vakuutettiin? Suomen ohella tässä rintamassa oli mukana myös Bulgaria ja Romania. Seuraava teksti on peräisin romanianjuutalaisen Richard Wurmbrandtin teoksesta Kristus rautaesiripun takana (Uusitie 1967). Myös Romania oli mukana Barbarossassa. Sama rangaistus olisi ollut myös Suomella, mikäli torjuntataistelumme perääntymisvaiheessa olisi hävitty. Todennäköisesti kosto Suomelle olisi ollut vielä raskaampi, koska Neuvostoliitolle Suomen rintama tuli niin kalliiksi. Toisaalta NL:n "rajaselkkauksen (Talvisodan) maineenmenetys saattoi myötävaikuttaa Adolf Hitlerin hyökkäyspäätökseen ja upseereitansa teloittaneen äiti-Venäjän sotakunnon aliarvioimiseen ylipäänsäkin.
Sitä suuremmalla syyllä Wurmbrandtin edustamia toisinajattelijoita materialismin ja superevoluutin (lysenkoismin) ihmemaassa olisi etsitty täältäkin.
Kristus rautaesiripun takana
Työskentelin virallisessa, työssäni ja maan alla helmikuun 29. päivänä 1948.
Oli sunnuntai - kaunis sunnuntai. Sinä sunnuntaina, kun olin menossa kirkkoon,
salainen poliisi kaappasi minut kadulta.
Olin usein ihmetellyt, mitä Raamatussa useasti mainittu ihmisryöstö (suom.
Raamatussa "ihmiskauppias") tarkoitti. Kommunismi on opettanut sen
meille.
Monet kaapattiin siihen aikaan samalla tavalla. Salaisen poliisin auto pysähtyi
eteeni, neljä miestä hyppäsi autosta ja työnsi minut sisään. Minut vietiin
vankilaan moneksi vuodeksi. Yli kahdeksaan vuoteen kukaan ei tiennyt, olinko
elossa vai kuollut. Salainen poliisi kävi vaimoni luona. Poliisit
teeskentelivät olevansa entisiä vankitovereitani. He kertoivat olleensa läsnä
hautauksessani. Vaimoni oli surun murtama.
Tuhansia kristittyjä kaikista uskontokunnista joutui vankilaan tuohon aikaan.
Ei vain pappeja vangittu, vaan myös tavallisia talonpoikia, nuoria poikia ja tyttöjä,
jotka todistivat uskostaan. Vankilat olivat täynnä, ja Romaniassa, niin kuin
muissakin kommunistimaissa, vankila merkitsee kidutettavaksi joutumista.
Kidutukset olivat joskus hirvittäviä. En halua puhua kovin paljoa kestämistäni
kärsimyksistä. Kun kerron niistä, en saa yöllä unta. Se on niin tuskallista.
Kirjassani "In God's Underground" olen kertonut yksityiskohtaisesti
kaikista kokemuksistamme Jumalan kanssa vankilassa.
KUVAAMATTOMIA KIDUTUKSIA
Florescu-nimistä pappia kidutettiin hehkuvan kuumilla hiilihangoilla ja
veitsillä. Häntä piestiin erittäin pahasti. Sitten ohjattiin nälkiintyneitä
rottia putkea myöten hänen selliinsä. Hän ei voinut nukkua, sillä hänen oli
puolustauduttava koko ajan. Jos hän lepäsi hetkenkin, rotat hyökkäsivät hänen
kimppuunsa.
Hänet pakotettiin seisomaan yötä päivää kahden viikon ajan. Kommunistit
toivoivat voivansa pakottaa hänet ilmiantamaan kristityt veljensä, mutta hän
pysyi lujana. Lopulta he toivat hänen neljätoistavuotiaan poikansa vankilaan ja
alkoivat ruoskia tätä isän silmien edessä. He sanoivat jatkavansa pieksemistä,
kunnes pastori sanoisi, mitä he halusivat tietää. Miesparka menetti melkein
järkensä. Hän kesti niin kauan kuin voi. Kun hän ei enää voinut kestää, hän
huusi pojalleen: "Alexander, minun täytyy sanoa, mitä he haluavat tietää.
En voi enää katsella, kun sinua ruoskitaan." Poika vastasi: "Isä, älä
tee minulle sitä vääryyttä, että saan petturin isäkseni. Kestä. Jos he tappavat
minut, kuolen sanat 'Jeesus ja isä' huulillani." Kommunistit ryntäsivät
raivoissaan lapsen kimppuun ja pieksivät hänet hengiltä. Veri roiskui
vankikopin seinille. Hän kuoli ylistäen Jumalaa. Rakas veljemme Florescu ei
tämän nähtyään ole ollut enää entisensä.
Ranteisiimme kiinnitettiin käsiraudat, joiden sisäpuolella oli teräviä nauloja.
Jos pysyimme hievahtamatta, naulat eivät pistäneet lihaamme. Mutta purevan
kylmissä selleissä värisimme vilusta, jolloin naulat raatelivat ranteitamme.
Kristittyjä ripustettiin pää alaspäin köyden varaan ja piestiin niin ankarasti,
että heidän ruumiinsa heilahteli edestakaisin iskujen voimasta. Kristittyjä
pantiin 'jääkaappikoppeihin", jotka olivat niin kylmiä, että seinät olivat
huurteen ja jään peitossa. Minutkin heitettiin vähissä vaatteissa tuollaiseen
selliin. Vankilan lääkärit katselivat aukosta selliin, kunnes huomasivat vangin
olevan jäätymäisillään kuoliaaksi. Silloin he varoittivat vartijoita, jotka
syöksyivät sisään, veivät meidät ulos ja lämmittivät meitä. Kun vihdoin olimme
lämmenneet, meidät pantiin heti takaisin jääkaappiselleihin jäätymään kerran
toisensa jälkeen. Meitä sulatettiin, sitten jäädytettiin, niin että olimme
minuutin, parin päässä kuolemasta, sitten taas sulatettiin. Sitä jatkui
loputtomiin. Vielä tänä päivänäkään en toisinaan voi sietää jääkaapin
avaamista.
Meidät kristityt pantiin puisiin laatikkoihin, jotka olivat vain hiukan meitä
itseämme suurempia. Niissä ei ollut yhtään liikkumatilaa. Tusinoittain teräviä
nauloja oli lyöty laatikon joka sivulle, ja niiden partaveitsenterävät päät
pistivät laatikkoon sisälle. Kaikki kävi hyvin, jos seisoimme aivan hiljaa.
Meidän oli pakko seistä näissä laatikoissa loputtoman kauan. Mutta kun väsyimme
ja horjahdimme uupumuksesta, naulat pistivät meitä. Jos liikahdimme tai edes
lihaskaan värähti - hirvittävät naulat tuntuivat heti.
Kommunistien kristittyjä kohtaan harjoittamat julmuudet ylittävät kaiken
inhimillisen ymmärryksen. Olen nähnyt kommunistien piinaavan kristittyjä, ja
kiduttajien kasvot ovat loistaneet haltioitunutta iloa. "Me olemme
paholainen", he huusivat rääkätessään. kristittyjä.
"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia
vastaan, pahuuden henkivaltoja vastaan". Näimme, ettei kommunismi ole
ihmisistä vaan paholaisesta. Se on hengellinen voima - pahan voima - ja sitä
voi vastustaa vain suurempi hengellinen voima, Jumalan Henki.
Kysyin usein kiduttajiltani: "Eikö teillä ole sääliä sydämessänne?' He
vastasivat tavallisesti Leninin sanoilla: "Munakkaita ei voi tehdä
särkemättä munien kuorta eikä hakata puita lastujen lentelemättä". Sanoin
taas: "Minäkin tunnen nuo Leninin sanat. Mutta asiassa on eroa. Puuta voi
veistää sen tuntematta tuskaa. Mutta nyt olette tekemisissä ihmisolentojen
kanssa. Jokainen isku tuottaa kipua, ja aina on itkeviä äitejä." Puheeni
oli turhaa. He ovat materialisteja. Heille ei ole olemassa mitään muuta kuin
aine, siksi ihminenkin on heille kuin puuta, kuin munankuori. Näin uskoessaan
he vajoavat uskomattoman syvälle julmuuteen. Ateismin julmuutta on vaikea
uskoa. Kun ihminen ei usko lainkaan siihen, että hyvä palkitaan ja että pahasta
rangaistaan, ei hänellä ole mitään syytä olla inhimillinen. Mikään ei ole
hillitsemässä ihmisessä piilevää rajatonta pahuutta.
Kommunistikiduttajat sanoivat usein: "Ei ole Jumalaa, ei tuonpuoleista, ei
rangaistusta pahasta. Me saamme tehdä mitä haluamme." Eräs kiduttaja jopa
sanoi kerran: "Kiitän Jumalaa, johon en usko, että olen ehtinyt tähän
hetkeen asti, jolloin voin tuoda esiin kaiken sydämessäni olevan
pahuuden." Hän toi sen ilmi kiduttamalla vankeja uskomattoman julmasti.
Olen hyvin murheissani, jos krokotiili syö ihmisen, mutta en pysty moittimaan
krokotiilia. Se on krokotiili. Se ei ole moraalien olento. Samasta syystä ei
kommunistejakaan voi syyttää mistään. Kommunismi on hävittänyt heistä kaiken
moraalintajun. He kerskailivat sillä, että heidän sydämessään ei ollut säälin
rahtuakaan.
Opin heiltä. Samoin kuin he eivät sallineet Jeesukselle pienintäkään sijaa
sydämessään, minäkin päätin olla jättämättä saatanalle vähäisintäkään sijaa
omassa sydämessäni.
Olen todistanut USA:n senaatin sisäisen turvallisuuden alakomitean istunnossa.
Siellä kuvailin kauheita asioita, esimerkiksi, kuinka kristittyjä sidottiin
risteihin neljäksi päiväksi ja yöksi. Ristit laskettiin lattialle, ja satojen
vankien oli tehtävä luonnolliset tarpeensa ristiin sidottujen päälle. Sitten
ristit nostettiin. uudelleen pystyyn, ja kommunistit ivasivat ja pilkkasivat:
"Katsokaa Kristustanne. Miten kaunis hän onkaan! Minkä sulotuoksun hän tuo
taivaasta". Kuvasin miten muuan pappi, jota oli kidutettu mielipuolisuuden
rajoille asti, pakotettiin siunaamaan ihmisulostusta ja virtsaa ja antamaan
kristityille Pyhä Ehtoollinen tässä muodossa. Tämä tapahtui Pitestin vankilassa
Romaniassa. Kysyin papilta myöhemmin, miksi hän ei mieluummin kuollut sen
sijaan, että otti osaa tällaiseen herjaukseen. Hän vastasi: "Älkää
tuomitko minua. Minä olen kärsinyt enemmän kuin Kristus." Raamatun
helvetin kuvaukset tai Danten 'Infernon tuskat' eivät ole mitään
kommunistivankiloiden kidutuksiin verrattuna.
Tämä on vain hyvin pieni osa siitä, mitä tapahtui eräänä sunnuntaina ja monina
muina sunnuntaipäivinä Pitestin vankilassa. On asioita, joita ei
yksinkertaisesti voi kertoa. Sydämeni särkyisi, jos minun olisi kerrottava
niistä uudestaan. Ne ovat liian kammottavia ja rivoja kirjoitettaviksi.
Tällaista veljenne Kristuksessa kokivat ja kokevat tänä päivänä!
Eräs todella suuria uskonsankareita oli pastori Milan Haimovici. Vankilat
olivat tupaten täynnä, eivätkä vartijat tunteneet meitä nimeltä. He huusivat
esiin ne, jotka oli tuomittu saamaan kaksikymmentä viisi raipaniskua jonkin
vankilan säännön rikkomisesta. Pastori Milan Haimovici meni lukemattomia
kertoja ruoskittavaksi jonkun toisen puolesta. Näin hän saavutti
vankitovereidensa kunnioituksen, eikä kunnia koitunut pelkästään hänelle
itselleen vaan myös Kristukselle, jota, hän edusti.
Jos minun täytyisi jatkaa kertomista kaikista kommunistien hirmuteoista ja
kristittyjen uhrautuvaisuudesta, kertomuksestani ei tulisi loppua. Vankiloissa
ei harjoitettu vain julmuuksia, siellä tehtiin myös sankaritekoja. Vankien
sankarillinen esimerkki innosti suuresti veljiä, jotka olivat vielä vapaina.
Muuan maanalaisen kirkon työntekijä oli nuori tyttö. Kommunistipoliisi oli
saanut selville, että hän levitti salaa evankeliumeja ja opetti lapsille
Kristuksesta. Hänet päätettiin pidättää. Mutta saadakseen pidätyksen tuntumaan
mahdollisimman tuskalliselta, poliisi päätti viivyttää pidättämistä muutamalla
viikolla, aina hänen hääpäiväänsä saakka. Hääpäivänään tyttö puettiin
morsiameksi. Ihmeellisin, onnellisin päivä tytön elämässä! Yhtäkkiä ovi
työnnettiin auki ja salaisen poliisin miehet ryntäsivät sisään.
Kun morsian näki poliisit, hän ojensi kätensä heitä kohti, jotta niihin voitiin
panna käsiraudat. Miehet panivat raa'asti käsiraudat hänen ranteisiinsa. Tyttö
katsahti rakastettuaan, suuteli kahleita. ja sanoi: "Kiitän taivaallista
Ylkääni tästä jalokivestä, jonka Hän on lahjoittanut minulle hääpäivänäni.
Kiitän Häntä siitä, että Hän katsoi minut arvolliseksi kärsimään tähtensä"
Tyttö raahattiin pois itkevien kristittyjen ja itkevän sulhasen luota. He
tiesivät, mitä nuorille kristityille tytöille tapahtui kommunistivartijoiden
käsissä. Viiden vuoden kuluttua hän pääsi vapaaksi - murtuneena ihmisrauniona,
kolmekymmentä vuotta vanhentuneena. Hänen sulhasensa oli odottanut häntä. Tyttö
sanoi, että tapahtunut oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä Kristuksensa tähden.
Näin kauniita kristittyjä on maanalaisessa kirkossa.
MILLAISTA ON AIVOPESU
Lännessä asuvat ihmiset ovat luultavasti kuulleet puhuttavan Korean sodassa ja
nykyään Vietnamissa harjoitetusta aivopesusta. Olen itse kokenut sen. Se on
kaikkein kammottavin kidutusmuoto.
Monen vuoden ajan meidän täytyi istua kuuntelemassa seitsemäntoista tuntia
päivässä:
Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä! Kommunismi on hyvä!
Kristinusko on typerää! Kristinusko on typerää! Kristinusko on typerää!
Luopukaa! Luopukaa! Luopukaa! Luopukaa!
Seitsemäntoista tuntia päivässä - päivästä päivään, viikosta viikkoon,
kuukaudesta kuukauteen.
Monet kristityt ovat kysyneet minulta, miten kykenimme kestämään aivopesun. On
vain yksi keino. Se on "s y d ä n p e s u". Jos Jeesuksen Kristuksen
rakkaus on puhdistanut sydämen ja jos sydän rakastaa Häntä, ihminen kykenee
kestämään kaikki kidutukset. Mitäpä ei rakastava morsian tekisi rakastavan
sulhasen tähden? Mitäpä ei rakastava äiti tekisi lapsensa puolesta? Jos
rakastat Kristusta niin kuin Maria rakasti, Maria, jolla oli Kristus-lapsi
sylissään, jos rakastat Jeesusta, niin kuin morsian rakastaa sulhastaan,
silloin kykenet kestämään sellaista kidutusta.
Jumala ei tuomitse meitä sen mukaan, kuinka paljon kestimme, vaan miten paljon
kykenimme rakastamaan. Todistan, että kommunistien vankiloissa olevat kristityt
kykenevät rakastamaan. He kykenevät rakastamaan Jumalaa ja ihmisiä.
Kidutukset ja raakuudet jatkuivat keskeytymättä. Kun menetin tajuntani tai olin
niin huumaantunut, että piinaajani eivät enää voineet odottaa minulta
tunnustuksia, minut vietiin takaisin selliini. Siellä lojuin hoidotta
puolikuolleena, kunnes olin voimistunut sen verran, että minut voitiin taas
ottaa käsiteltäväksi. Monet kuolivat tässä vaiheessa, mutta jotenkin voimani
aina palasivat. Seuraavien vuosien aikana, jotka vietin useissa eri
vankiloissa, minulta murrettiin neljä selkänikamaa ja monta muuta luuta.
Ruumistani viillettiin tusinasta eri kohdasta. Siihen poltettiin tai leikattiin
kahdeksantoista suurta haavaa.
Oslolaiset lääkärit selittivät tämän kaiken nähtyään ja todettuaan lisäksi
keuhkoissani tuberkuloosin jättämiä arpia, että on puhdas ihme, että olen
hengissä tänä päivänä! Heidän lääketieteellisten kirjojensa mukaan minun olisi
pitänyt olla kuolleena monta vuotta. Tiedän itsekin, että se on ihme. Jumala on
ihmeiden Jumala.
Uskon, että Jumala teki ihmetekonsa siksi, että voisitte kuulla ääneni, joka
huutaa rautaesiripun takana työskenteleviin maanalaisen kirkon puolesta. Hän
salli yhden päästä hengissä pois huutamaan suurella äänellä kärsivien,
uskollisten veljiemme sanomaa.
LYHYT VAPAUS - SITTEN UUSI VANGITSEMINEN
Koitti vuosi 1960 (?). Olin ollut vankilassa kahdeksan ja puoli vuotta. Painoni
oli alentunut tuntuvasti, olin saanut rumia arpia, minua o1i hakattu ja
potkittu raa'asti, minua oli ivattu, kiusattu nälällä, painostettu, kuulusteltu
yötä päivää, uhkailtu, sairauteni o1i jätetty hoidotta. Mikään ei ollut
tuottanut vangitsijoiden toivomaa tulosta. Niinpä he lannistuneina päästivät
minut vapaaksi. Sitä paitsi heille tehtiin jatkuvasti valituksia vankilassa
olostani.
Sain palata entiseen virkaani täsmälleen viikoksi. Saarnasin kaksi kertaa.
Sitten poliisi kutsui minut luokseen, ja minulle kerrottiin, että en saanut
saarnata enää enkä ryhtyä enää mihinkään uskonnolliseen toimintaan. Mitä sitten
olin sanonut? Olin neuvonut seurakuntalaisia olemaan "kärsivällisiä, kärsivällistäkin
kärsivällisempiä". - "Tuo tarkoittaa, että kehotatte heitä vain
olemaan kärsivällisiä, ja amerikkalaiset tulevat vapauttamaan heidät",
poliisivirkailija huusi minulle. Olin myös sanonut, että rattaat pyörivät ja
ajat muuttuvat. "Kerrotte heille, että kommunistit eivät tule hallitsemaan
aina! Vastavallankumouksellisia valheita! " he kiljuivat. Julkinen
toimintani päättyi tähän.
Viranomaiset kai luulivat, että en uskaltaisi uhmata heitä menemällä takaisin
maanalaiseen evankelioimistyöhän. Juuri siinä he olivat väärässä. Palasin salaa
siihen työhön, jota olin tehnyt aikaisemmin. Perheeni tuki minua.
Todistin taas salaa kokoontuville uskollisten ryhmille tullen ja mennen kuin
aave. Luotettavat ihmiset turvasivat tieni. Tällä kertaa minulla oli arpia,
jotka tukivat sanomaani ateistien katsantokannan pahuudesta ja rohkaisivat
horjuvia sieluja luottamaan Jumalaan ja olemaan rohkealla mielellä. Johdin
salaista evankelistojen verkostoa, jossa toinen auttoi toistaan levittämään
evankeliumia sallimuksen sokaisemien kommunistien silmien edessä. Jos ihminen
on niin sokea, ettei hän näe Jumalan käden tekevän työtään, ehkä hän ei näe
evankelistankaan kättä.
Mutta lopulta se alituinen mielenkiinto, jota poliisi tunsi toimiani ja
olinpaikkaani kohtaan, tuotti tuloksen. Minut keksittiin taas ja vietiin taas
vankilaan. Jostakin syystä poliisi ei sillä kertaa pidättänyt perhettäni, ehkä
sen tähden, että olin tullut kuuluisaksi. Olin viettänyt vankeudessa kahdeksan
ja puoli vuotta, ja sitten kolme vuotta suhteellisen. vapaana. Nyt minut
vangittiin vielä viideksi ja puoleksi vuodeksi.
Toinen vankeusaikani oli monessa suhteessa pahempi kuin ensimmäinen. Tiesin
hyvin, mikä minua odotti. Fyysinen tilani huononi melkein heti. Mutta me
jatkoimme maanalaisen kirkon maanalaista työtä kommunistien maanalaisissa
vankiloissa.
TEIMME SOPIMUKSEN - ME SAARNASIMME HE PIEKSIVÄT
Meitä oli ankarasti kielletty saarnaamasta muille vangeille. Meidän annettiin
ymmärtää, että jokaista, joka tavattiin saarnaamasta, odotti ankara piekseminen.
Muutamat meistä päättivät maksaa tuon hinnan saarnaamisen etuoikeudesta, joten
hyväksyimme ehdot. Se oli sopimus; me saarnasimme ja he pieksivät meitä.
Saarnaaminen teki meidät onnellisiksi. Kommunistit olivat onnellisia saadessaan
pieksää meitä. Niinpä kaikki olivat onnellisia.
Seuraava kohtaus uusiutui useammin kuin kykenen muistamaan: Joku veli saarnasi
muille vangeille, kun vartijat äkkiä ryntäsivät sisään yllättäen hänet kesken
lausetta. He raahasivat hänet käytävää pitkin "ruoskimishuoneeseen".
Loputtomalta tuntuvan pieksemisen jälkeen vartijat toivat hänet takaisin ja
heittivät - verisenä ja runneltuna - lattialle. Pahoinpidelty nousi hitaasti,
oikoi tuskallisesti vaatteensa ja sanoi: "No niin, veljet, mihin minä
jäinkään, ennen kuin minut keskeytettiin?" Ja hän jatkoi evankeliumin
sanomaansa!
Olen nähnyt kauniita asioita! Toisinaan saarnaajat olivat maallikkoja. Pyhän
Hengen valtaamat kansanmiehet saarnasivat usein kauniisti. He panivat koko
sydämensä sanoihinsa, sillä saarnaaminen sellaisissa oloissa ei ollut
pikkujuttu. Milloin tahansa saattoivat vartijat tulla, viedä saarnamiehen pois
ja piestä hänet puolikuoliaaksi.
Gherlan vankilassa tuomittiin muuan Grecu -niminen kristitty piestäväksi
kuoliaaksi. Tuomion täytäntöönpano kesti muutamia viikkoja. Häntä piestiin
hyvin hitaasti. Häntä lyötiin kerran jalkapohjiin kumipatukalla, minkä jälkeen
hänet jätettiin rauhaan. Muutaman minuutin kuluttua hän sai uuden iskun, ja
taas muutaman minuutin kuluttua. Häntä lyötiin kiveksiin. Sitten lääkäri antoi
hänelle ruiskeen. Hän toipui ja sai syödä hyvin, jotta voimat palaisivat, ja
sitten häntä piestiin uudelleen, kunnes hän kuoli tämän hyvin hitaan toistuvan
pieksemisen seurauksena. Tätä kidutusta johti kommunistipuolueen keskuskomitean
jäsen Reck.
Tietyllä hetkellä Reck tavallisesti lausui sanat, jotka kommunistit usein
sanoivat kristityille: "Huomaatko nyt, että minä olen Jumala. Pystyn
päättämään, kuoletko vai jäätkö eloon. Se, joka on taivaassa, ei voi päättää
pitää sinua hengissä. Kaikki riippuu minusta. Jos minä haluan, sinä jäät
henkiin. Jos minä haluan, sinut tapetaan. Minä olen Jumala!" Näin hän
pilkkasi kristittyä.
Tässä hirvittävissä tilanteessa veli Grecu antoi Reckille hyvin
mielenkiintoisen vastauksen, jonka kuulin myöhemmin Reckiltä itseltään. Hän
sanoi: "Ette taida ymmärtää, miten syvällisesti olette puhunut. Te olette
todellakin jumala. Jokainen toukka on todellisuudessa perhonen, jos se kehittyy
oikein. Teitä ei ole luotu kiduttajaksi, ihmiseksi, joka tappaa. Teidät on luotu
Jumalan kaltaiseksi olennoksi. Jeesus sanoi aikansa juutalaisille: "Te
olette jumalia". Jumaluuden elämä on sydämessänne. Monet, jotka ovat
olleet samanlaisia kuin te, monet vainoojat, kuten apostoli Paavali, ovat
tietyllä hetkellä tajunneet, että julmuuksien harjoittaminen on ihmiselle
häpeäksi, ja että hän voi tehdä paljon parempiakin tekoja. Näin he ovat tulleet
osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Uskokaa minua, herra Reck, teidät on
todellakin kutsuttu olemaan jumala, Jumalan kaltainen, ei kiduttaja."
Silloin Reck ei paljoakaan piitannut uhrinsa sanoista, yhtä vähän kuin Saulus
Tarsolainen kiinnitti huomiota Stefanuksen kauniiseen todistukseen,
Stefanuksen, joka surmattiin hänen katsellessaan. Mutta sanat tekivät työtään
Reckin sydämessä. Myöhemmin hän ymmärsi, että tämä oli hänen todellinen
kutsumuksensa.
Kommunistien iskut, kidutukset ja teurastukset opettivat meille erään tärkeän
asian: henki on ruumiin herra. Usein kun meitä kidutettiin, tunsimme sen, mutta
se tuntui joltakin kaukaiselta ja tuntui irtaantuneen hengestä, joka oli
vajonnut Kristuksen kirkkauteen ja Hänen läsnäoloonsa meidän kanssamme.
Kun meille annettiin leivänviipale viikossa ja likaista keittoa päivittäin,
päätimme silloinkin uskollisesti "maksaa kymmenykset". Joka kymmenes
viikko annoimme leipäosuutemme heikommille veljille "kymmenyksinämme"
Mestarille.
Eräs kristitty tuomittiin kuolemaan. Hänen sallittiin ennen teloitustaan nähdä
vaimonsa. Hänen viimeiset sanansa vaimolleen olivat: "Sinun on
ymmärrettävä, että kuolen rakastaen niitä, jotka surmaavat minut. He eivät
tiedä mitä tekevät, ja viimeinen toivomukseni sinulle on, että sinäkin
rakastaisit heitä. Älä ole sydämessäsi katkera siksi, että he tappavat miehen,
jota rakastat. Me tapaamme taivaassa." Nämä sanat vaikuttivat suuresti
salaisen poliisin upseeriin, joka kuunteli avioparin keskustelua, ja hän kertoi
minulle tarinan myöhemmin vankilassa, jonne hän oli joutunut tultuaan
kristityksi.
Tirgu-Ocnan vankilassa oli hyvin nuori vanki, jonka nimi oli Matchevici. Hänet
oli vangittu kahdeksantoistavuotiaana. Kidutusten seurauksena hän oli
sairastunut vakavaan tuberkuloosiin. Hänen perheensä sai jotenkin selville
pojan huolestuttavan tilan ja lähetti hänelle sata pulloa streptomysiiniä,
jotka saattoivat ratkaista hänen kohtalonsa. Vankilan poliittinen virkailija
kutsui hänet luokseen, näytti hänelle pakettia ja sanoi: "Tässä on
paketti, joka voi pelastaa henkesi. Mutta sinulla ei ole lupa vastaanottaa
pakettia perheeltäsi. Omasta puolestani auttaisin sinua mielelläni. Sinä olet nuori.
En haluaisi, että kuolet vankilassa. Auta minua auttamaan itseäsi! Ilmianna
vankitoverisi! Silloin kykenen selittämään esimiehilleni, miksi annoin paketin
sinulle." Matchevici vastasi heti: "En halua jäädä eloon, koska minun
olisi silloin hävettävä katsoessani peiliin ja nähdessäni petturin kasvot. En
voi hyväksyä tuollaista ehtoa. Mieluummin kuolen." Salaisen poliisin
virkamies pudisti pojan kättä ja sanoi: "Onnittelen sinua. En
odottanutkaan muunlaista vastausta. Mutta teen toisen ehdotuksen. Eräät vangit
ovat meidän urkkijoitamme. He väittävät itseään kommunisteiksi ja ilmiantavat
teikäläisiä. Emme luota heihin. Tahtoisimme mielellämme tietää, kuinka
vilpittömiä he ovat. He ovat teikäläisten kavaltajia. Nämä urkkijat tekevät
teille paljon vahinkoa paljastamalla meille, mitä puhutte ja teette. Käsitin,
että et halua pettää tovereitasi. Anna meille tietoja niistä, jotka vastustavat
teitä, niin säästät henkesi!" Matchevici vastasi yhtä nopeasti kuin
ensimmäiselläkin kerralla: "Olen Kristuksen opetuslapsi, ja Hän on
opettanut meitä rakastamaan vihollisiammekin. Miehet, jotka pettivät meitä,
tekevät meille paljon pahaa, mutta en voi kostaa pahaa pahalla. En voi
ilmiantaa heitäkään. Säälin heitä, rukoilen heidän puolestaan, en halua olla
missään tekemisissä kommunistien kanssa." Matchevici palasi poliittisen
upseerin luota ja kuoli samassa sellissä, missä minäkin olin. Näin hänen
kuolevan - hän kuoli kiittäen Jumalaa. Rakkaus oli väkevämpi kuin luonnollinen
elämänjano.
Jos köyhä mies rakastaa paljon musiikkia, hän uhraa viimeisen lanttinsa
päästäkseen kuuntelemaan konserttia. Hänellä ei sen jälkeen enää ole rahaa,
mutta hän ei tunne itseään pettyneeksi. Hän on kuullut jotakin kaunista.
Minäkään en surkeile monia vankilassa viettämiäni vuosia. Olen nähnyt kauniita
asioita. Olen ollut vankilassa heikkojen ja vilpillisten joukossa, mutta
minulla on myös ollut kunnia asua samassa vankikopissa suurten pyhien kanssa,
uskon sankarien kanssa, jotka vetävät vertoja ensimmäisten vuosisatojen
kristityille. He menivät ilomielin kuolemaan Kristuksen tähden. Millaisten.
pyhien ja uskonsankarien hengen kauneus on niin suuri, että sanat eivät riitä
sen kuvaamiseen.
Tässä kertomaani tapaukset eivät ole poikkeuksellisia. Maanalaisen kirkon
kristityille ovat yliluonnolliset asiat tulleet luonnollisiksi.
Maanalainen kirkko on kirkko, joka on palannut alku- aikojen rakkauteen.
Ennen kuin jouduin vankilaan, rakastin Kristusta hyvin paljon. Nyt nähtyäni
"Kristuksen morsiamen" - Hänen hengellisen ruumiinsa - vankilassa,
voin sanoa, että rakastan maanalaista kirkkoa yhtä paljon kuin Kristusta
itseään. Olen nähnyt sen kauneuden, sen uhrautumisen hengen.
MITA TAPAHTUI VAIMOLLENI JA POJALLENI
Minut vietin vaimoni luota. En tiennyt, miten hänen kävi myöhemmin. Vasta
monien vuosien kuluttua sain tietää, että hänetkin oli pantu vankilaan.
Kristityt naiset kärsivät vankiloissa paljon enemmän kuin kristityt miehet.
Raa'at vartijat ovat raiskanneet tyttöjä. Pilkka ja rivous on ollut
hirvittävää. Naiset määrättiin pakkotyöhön kanavatyömaalle, ja heidän oli
pystyttävä samaan työsuoritukseen kuin miestenkin. He lapioivat maata talvella.
Prostituoidut toimivat valvojina ja kilpailivat keskenään, kuka parhaiten
kykeni kiduttamaan uskovia naisia. Vaimoni on syönyt ruohoa kuin karja pysyäkseen
hengissä. Nälkäiset vangit söivät kanavatyömaalla rottia ja käärmeitä. Eräs
vartijoiden sunnuntaihuvi oli heittää naisia Tonavaan ja onkia heidät taas
ylös, nauraa heille, pilkata heitä, kun he katselivat märkää ruumista, paiskata
heidät uudestaan veteen ja onkia heidät kuiville. Vaimoni oli niitä, joita.
Tällä tavalla heitettiin Tonavaan.
Poikani jäi harhailemaan kadulle, kun hänen äitinsä ja isänsä vietiin pois.
Mihai oli lapsesta saakka ollut hyvin uskonnollinen ja hyvin kiinnostunut
uskonasioista. Yhdeksänvuotiaana, kun hänen isänsä ja äitinsä oli viety hänen
luotaan, hänen kristillisyytensä koki kriisin. Hän oli käynyt katkeraksi ja
epäili uskontoaan. Hänellä oli tuossa iässä ongelmia, joita lapsilla ei
tavallisesti ole. Hänen oli ajateltava leipänsä ansaitsemista.
Kristittyjen marttyyrien perheiden auttaminen oli rikos. Kaksi naista, jotka
auttoivat poikaani, pidätettiin myöhemmin ja heitä piestiin niin ankarasti,
että he ovat raajarikkoja vielä tänäkin päivänä - viidentoista vuoden kuluttua.
Nainen, joka pani henkensä alttiiksi ja otti Mihain kotiinsa, tuomittiin
kahdeksan vuoden vankeuteen, koska Min oli tehnyt rikollisen teon auttamalla
vankien perheitä. Häneltä potkittiin hampaat suusta. Häneltä katkaistiin luita.
Min ei kykene enää milloinkaan tekemään työtä. Hänkin tulee olemaan koko
elämänsä raajarikko.
"MIHAI, USKO JEESUKSEEN!" Yksitoistavuotiaana Mihai alkoi ansaita
leipäänsä tekemällä säännöllistä työtä. Kärsimykset olivat horjuttaneet hänen
uskoaan. Mutta kahden vuoden kuluttua vaimoni vangitsemisesta hänen sallittiin
nähdä äitinsä. Poikani meni kommunistien vankilaan ja näki äitinsä ristikon
takana. Tämä oli likainen, laiha, hänen kätensä olivat känsäiset, hänen yllään
oli repaleinen vanginpuku. Mihai tuskin tunsi häntä. Vaimoni ensimmäiset sanat
olivat: "Mihai, usko Jeesukseen!" Vartijat raahasivat raivon vallassa
hänet pois Mihain luota. Mihai jäi itkemään nähdessään äitiään vietävän pois.
Se oli Mihain kääntymisen hetki. Minä ymmärsin, että jos Kristusta voidaan
rakastaa sellaisissa oloissa, Hänen täytyi olla oikea Vapahtaja. Min sanoi
myöhemmin "Vaikka mikään muu seikka ei puhuisi kristinuskon puolesta kuin
se tosiasia, että äiti uskoo siihen, se riittää minulle." Sinä päivänä
Mihai otti täydellisesti vastaan Kristuksen.
Koulussa oloaika oli hänelle jatkuvaa taistelua. Hän oli hyvä oppilas ja sai
palkinnoksi punaisen solmion -
Nuorten Kommunististen Pioneerien jäsenmerkin. Poikani sanoi: "En tahdo
ikinä pitää näiden solmiota, jotka panivat isäni ja äitini vankilaan."
Sanojensa tähden Hänet erotettiin koulusta. Vuoden kuluttua Min meni taas
kouluun salaten, että oli kristityn vangin poika.
Myöhemmin hänen täytyi kirjoittaa aine Raamattua vastaan. Hän kirjoitti
aineessaan: "Raamattua vastaan esitetyt väitteet ovat heikkoja eivätkä vastaa
totuutta. Opettaja ei ole varmaan lukenut Raamattua. Raamattu on sopusoinnussa
tieteen kanssa." Taas hänet erotettiin. Tällä kerralla hänen oli oltava
koulusta poissa kaksi vuotta.
Lopulta hän pääsi opiskelemaan pappisseminaariin. Siellä opetettiin "marxilaista
teologiaa". Kaikki selitettiin Marxin oppien mukaan. Alihai protestoi
julkisesti luokassa. Muut opiskelijat yhtyivät häneen. Lopputulos oli, että
hänet erotettiin, eikä Min voinut päättää teologisia opintojaan.
Kerran koulussa, kun muuan opettaja piti ateistisen esitelmän, poikani nousi ja
esitti vastalauseensa sanoen, että opettaja otti harteilleen suuren vastuun
johtaessaan nuoria miehiä harhaan. Koko luokka asettui hänen puolelleen. Olisi
tarvittu vain, että yksi uskalsi puhua julki kaikkien mielipiteen. Silloin
kaikki olivat puhujan puolella. Saadakseen olla koulussa poikani koetti aina
pitää salassa, että hän oli Wurmbrandin, kristityn vangin, poika. Mutta hänet
paljastettiin usein, ja tällöin toistui tuttu näytelmä, kun hänet kutsuttiin rehtorin
kansliaan ja erotettiin koulusta.
Mihai sai myös kärsiä paljon nälkää. Vangittujen kristittyjen perheet
kommunistimaissa ovat nälkäkuoleman partaalla. Heidän auttamisensa on suuri
rikos.
Kerron teille vain yhden tapauksen erään tuntemani perheen kärsimyksistä. Eräs
veli joutui vankeuteen, koska oli työskennellyt maanalaisen kirkon
palveluksessa. Kotiin jäi vaimo ja kuusi lasta. Vanhimmat tyttäret, jotka
olivat seitsemäntoista- ja yhdeksäntoistavuotiaita, eivät saaneet työtä.
Kommunistimaassa valtio on ainoa työnantaja eikä se anna työtä
"rikollisten" kristittyjen lapsille. Älkää arvostelko tätä kertomusta
moraalisten periaatteiden mukaan! Kuulkaa vain tosiasiat! Kristityn marttyyrin
tyttäret - kristittyjä itsekin - rupesivat prostituoiduiksi pystyäkseen
huolehtimaan pikkuveljistään ja sairaasta äidistään. Neljätoistavuotias
nuorempi veli tuli hulluksi saatuaan sen tietoonsa, ja hänet oli vietävä
mielisairaalaan. Kun isä palasi vuosien kuluttua, hänen ainoa rukouksensa oli:
"Jumala, vie minut takaisin vankilaan. En kestä katsella tällaista."
Hänen rukouksensa kuultiin, ja hän on nykyään taas vankilassa sen rikoksen
tähden, että oli todistanut lapsille Kristuksesta. Hänen tyttärensä eivät ole
enää prostituoituja. He ovat saaneet työtä suostumalla salaisen poliisin
vaatimuksiin. Heistä on tullut ilmiantajia. Kristityn marttyyrin tyttärinä
heidät otetaan kunnioittaen vastaan jokaisessa kodissa. He kuuntelevat ja
kertovat sitten kaiken salaiselle poliisille. Älkää vain sanoko, että se on
rumaa, ja moraalitonta - tietenkin se on sitä - vaan kysykää itseltänne, eikö
ole myös teidän syynne, että tällaisia murhenäytelmiä pääsee tapahtumaan, että
tällaiset kristityt perheet jäävät yksin, saamatta apua teiltä, jotka olette
vapaita.
3.
Olin vankilassa yhteensä neljätoista vuotta. Koko tänä aikana en nähnyt
kertaakaan Raamattua tai mitään muutakaan kirjaa. Olin unohtanut
kirjoitustaidon. Kovan nälän, huumaavien myrkkyjen ja kidutusten takia olin
unohtanut Pyhän kirjan. Mutta sinä päivänä, jolloin neljästoista vankilavuoteni
tuli täyteen, mieleeni tuli jostakin jae: "Jaakob palveli neljätoista
vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin
hän rakasti häntä."
Pian tämän jälkeen minut vapautettiin maassamme toimeenpannun yleisen armahduksen
yhteydessä. Amerikan yleinen mielipide oli saanut sen aikaan, ainakin hyvin
suurelta osalta.
Näin taas vaimoni. Hän oli odottanut minua uskollisesti neljätoista vuotta.
Aloimme uuden elämän äärimmäisessä köyhyydessä, sillä kun joku pidätetään,
häneltä riistetään kaikki.
Vapautetuille papeille saatettiin antaa pieni kirkko. Minulle määrättiin kirkko
Orsovan kaupungissa. Kommunistien kirkollisasiain ministeriä sanoi minulle,
että seurakunnassa oli kolmekymmentäviisi jäsentä, ja varoitti minua, ettei
jäsenluku saanut koskaan nousta kolmeenkymmeneenkuuteen! Minut määrättiin myös
ministeriön agentiksi ja velvoitettiin tekemään raportti jokaisesta jäsenestä
salaiselle poliisille ja pitämään nuoriso loitolla kirkosta. Tällä tavalla
kommunistit käyttävät kirkkoa valvontansa välineenä.
Tiesin, että jos saarnaisin, monet tulisivat minua kuulemaan. Niinpä en edes
yrittänyt työskennellä virallisessa kirkossa. Ryhdyin maanalaisen kirkon työhön
jakaen tämän työn kauneuden ja vaarat.
Jumala oli toiminut ihmeellisellä tavalla sinä aikana, jolloin olin ollut
vankilassa. Maanalainen kirkko ei enää ollut hyljätty ja unohdettu.
Amerikkalaiset ja muut kristityt olivat alkaneet auttaa meitä ja rukoilla
puolestamme.
Eräänä iltapäivänä lepäsin hetken erään veljen talossa maaseutukaupungissa. Hän
herätti minut ja sanoi: "Ulkomailta on tullut veljiä." Lännessä oli
kristittyjä, jotka eivät olleet hyljänneet ja unohtaneet meitä.
Tavalliset kristityt olivat organisoineet salaisen avustustoiminnan
kristittyjen marttyyrien huolenpitämiseksi ja kristillisen kirjallisuuden ja
avun salakuljettamiseksi maahan.
Tapasin viereisessä huoneessa kuusi veljeä, jotka olivat tulleet tekemään tätä
työtä. Heillä oh minulle paljon puhuttavaa. Kun olimme keskustelleet jo kauan,
he kertoivat minulle kuulleensa, että talossa asui mies, joka oli viettänyt
neljätoista vuotta vankilassa, ja että he haluaisivat tavata hänet. Kerroin
heille olevani tuo mies. He sanoivat: "Odotimme näkevämme alakuloisen
miehen. Ette voi olla etsimämme henkilö, koska olette täynnä iloa."
Vakuutin heille, että olin se mies, joka oli ollut vankilassa, ja että olin
iloinen, että he olivat tulleet, emmekä olleet enää unohdettuja. Maanalainen
kirkko alkoi saada säännöllistä apua. Saimme salaisia kanavia myöten paljon
Raamattuja ja muuta kristillistä kirjallisuutta sekä apua kristittyjen
marttyyrien perheille. Avustusten ansiosta me maanalaisen kirkon työntekijät,
kykenimme työskentelemään tehokkaammin.
He eivät ainoastaan antaneet meille Jumalan sanaa. Huomasimme, että meitä
rakastettiin. He toivat meille lohdutuksen sanan.
Aivopesun vuosina olimme kuulleet: "Kukaan ei enää rakasta teitä, kukaan
ei enää rakasta teitä, kukaan ei enää rakasta teitä." Nyt, tapasimme
amerikkalaisia ja englantilaisia kristittyjä, jotka panivat henkensä alttiiksi
näyttääkseen, että rakastivat meitä. He loivat meidän neuvojemme mukaisen
salaisen menetelmän työtään varten. He hiipivät salaisen poliisin saartamiin
taloihin. Poliisi ei tiennyt, että he olivat menneet sisään.
Amerikkalainen tai englantilainen kristitty, joka "ui" Raamatuissa,
ei voi käsittää, miten suuren arvon annoimme salakuljetetuille Raamatuille.
Perheeni ja minä emme olisi tulleet toimeen ilman sitä apua, jonka saimme
ulkomaiden rukoilevilta kristityiltä. Samoin oli monien muiden kommunistimaissa
olevien maanalaisten pappien ja marttyyrien laita. Voin omasta kokemuksestani
todistaa, miten suuriarvoista oli aineellinen ja varsinkin moraalinen tuki,
jota saimme Ison Britannian Kristilliseltä Lähetysseuralta. Meidän silmissämme
miehet olivat kuin Jumalan 1ähettimiä enkeleitä!
Koska maanalaisen kirkon toiminta oli voimistunut, minua uhkasi taas uuden
pidättämisen vaara. Silloin kaksi kristillistä järjestöä - Norjan
Juutalaislähetys ja Hebrealaisten Kristittyjen Liitto - maksoi minusta vaaditut
2.000 punnan lunnaat. Saatoin näin ollen lähteä Romaniasta.
MIKSI LÄHDIN KOMMUNISTISESTA ROMANIASTA
En olisi lähtenyt - vaaroista huolimatta -, elleivät maanalaisen kirkon
johtajat olisi määränneet minua käyttämään tarjoutunutta tilaisuutta maasta
poistumiseen, niin että saatoin ruveta maanalaisen kirkon ääneksi vapaalle
maailmalle. He toivoivat minun puhuvan teille lännen kansoille heidän nimissään
ja kertovan heidän kärsimyksistään ja avuntarpeistaan. Tulin länteen, mutta
sydämeeni jäi heidän luokseen. Ellen oli ymmärtänyt, miten välttämätöntä teidän
oli kuulla maanalaisen kirkon kärsimyksistä ja rohkeasta työstä, en olisi
koskaan lähtenyt Romaniasta. Tämä on tehtäväni.
Ennen kuin lähdin Romaniasta, minut kutsuttiin kaksi kertaa salaiseen
poliisiin. Minulle sanottiin, että rahat oli maksettu puolestani. (Romania myy
kansalaisiaan rahasta, sillä kommunismi on johtanut maamme suuriin
taloudellisiin. vaikeuksiin.) He sanoivat: "Menkää vain länteen ja
saarnatkaa Kristusta, niin paljon kuin teitä huvittaa, mutta älkää puhuko
meistä! Älkää sanoko sanaakaan meitä vastaan! Kerromme teille suoraan, mitä
olemme suunnitelleet, jos paljastatte, mitä teille on tapahtunut. Ensinnäkin,
löydämme 200 punnalla gangsterin, joka tekee teistä selvän, tai voimme
kidnapata teidät. (Olen ollut samassa kopissa ortodoksisen piispan, Vasile
Leulin kanssa, joka oli kaapattu Itävallassa ja tuotu Romaniaan. Hänen kaikki
kyntensä oli revitty irti. Tapasin vankilassa. Berliinistä ryöstettyjä ihmisiä.
Äskettäin on romanialaisia kaapattu Italiasta ja Pariisista.) Salaisen poliisin
miehet jatkoivat: "Voimme myös pilata maineenne levittämällä huhua teistä
ja jostakusta tytöstä, varkaudesta tai jostakin muusta nuoruudensynnistänne.
Länsimaalaisia - varsinkin amerikkalaisia - on hyvin helppo pettää ja vetää
nenästä."
REAALISOSIALISMI SORTUI
REAALIKAPITALISMI SORTUU
Ilmestyskirja
14:8 Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat."
18:1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin,
jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
18:2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri
Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien
tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
18:3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan
kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat
rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te
minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin
kärsiä hänen vitsauksistansa.
18:5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut
hänen rikoksensa.
18:6 Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle
kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut,
kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
18:7 Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon
antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun
kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
18:8 sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja
nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka
on hänet tuominnut."
18:9 Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet
ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa
savun;
18:10 he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi
sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi
tuli yhdessä hetkessä!"
18:11 Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta
heidän tavaraansa,
18:12 kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja
pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista
hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta
ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
18:13 ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja
suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja
lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
18:14 Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki
kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
18:15 Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat
loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
18:16 ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja
purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä,
kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
18:17 Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki
merenkulkijat seisoivat loitolla
18:18 ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän
suuren kaupungin vertainen?"
18:19 Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja
sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat
kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
18:20 Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä
Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
18:21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen
mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä
sitä enää löydetä."
18:22 Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja
torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei
kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
18:23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle
eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun
velhoutesi villitsi kaikki kansat;
18:24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka
maan päällä ovat tapetut.
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!