Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyphs
SDP ja ATEISMI
Lähetetty 1.11.2002
Hyvä ulkoministeri Erkki Tuomioja,
Paljon onnea pari päivää sitten julkaistun Suomen humanistiliiton
vuoden kunniamaininnan johdosta! Liittohallitus perusteli
huomionosoitustansa sillä, että olette kyenneet "vaikeassa
virassanne"
"yhdistämään maan edun ja arvokkaiden yleisinhimillisten
periaatteiden
vaalimisen."
Tämähän on ollut, hyvä ulkoministeri, siitä
fantastinen vuosi, että
myös monet muut kansalliset korkean profiilin järjestöjemme
ovat
politisoituneet maamme eduksi aivan samoilla, yleisinhimillisillä,
leveys- ja pituuspiireillä. Viittaan tällä Suomen Punaisen
Ristin
palkintoon, sekä toiseen Suomen Journalistiliiton Sananvapauden
Miekka -palkinnoista.
Ulkoministeriönne perusteli HS:n mukaan taistelukaasujen
detektointilaitteiden vientikieltopäätöstä Israeliin
EU:n säännöksillä
näin sanoen: "puolustusmateriaalin viennissä konfliktialueille
noudatetaan pidättyväisyyttä". Minusta osoittaa, hyvä
ulkoministeri,
suurta siviilirohkeutta, jos uskaltaa tuoda henkilökohtaisen
missionsa näinkin avoimesti mukaan viranhoitoon.
Saadessani Suomen armeijalta SA-intententuuritoimiston asianmukaisin
varustein varustettuna oppia niin jalkaväen kuin siviilienkin
ABC- ja
polttoaseilta suojaamiseksi, oli kurssimme luokkahuoneen seinillä
esitettynä C-aseiden uhrien kuvia. Meidänkin naapurillamme
jopa 10%
kranaattien kärjistä saattaa ehkä olla kemiallisesti
varustettuja,
mutta viisi viikkoa näitä kasvoja katseltuani oma pidättyväisyyteni
tuli herpaantuneeksi juuri sen verran, että Hei! Nämä
siviilithän ovat kaikki Lähi-Idästä! Onkohan näillä
yhteisiä tuttuja!
Minustakin, hyvä ulkoministeri, olisi epäinhimillistä
myydä
hermokaasuilmaisimia Israelille, tuolle valtioiden juutalaiselle.
Tuohan nimittäin on juuri sitä aluetta, jossa niistä
voisi olla jotain
hyötyäkin! Ainakin psykologisessa mielessä, ja onhan
se sympatiaetukin
jotakin. Ei se olisi pelkkää pr:ää, vaan selkeä
poliittinen
kannanotto! Nämä kemikaliotuotteet ovat ajankohtainen, herkkä
ja
symbolinen asia ja tämä pieni yksityishenkilö kiittää
valveutuneisuudestanne.
Mikäli virkamiehenne eivät ole osanneet sitä teille,
hyvä
ulkomininisteri, kertoa, niin minä voin kertoa: Kaikki juutalaiset
ovat niin niin rikkaita, ja rahalla aina saa vaikka mitä mittareita.
Toisaalta, koska kaikki juutalaiset ovat niin kekseliäitä
huijaamaan,
niin varmaankin ne jättäisivät jollakin konstilla sireenit
soimaan
soimatta sille viidesosalle kansalaisistaan, jotka ovat
palestiinalaisia ja/tai muslimeja. Ottaen huomioon alueen pienuuden
ja
väestötiheyden, herättäisi ainoastaan juutalaisten
saama kaasuhälytys
närää varmasti naapurimaissakin.
Toisaalta yliopisto-opintojani aloitellessa Kumpulan kampuksen
kuuluisan C-ase-yksikön yhteydessä kerrottiin, hyvä
ulkoministeri,
että siinä missä muissa maissa tutkitaan näiden
Geneven sopimuksissa
kiellettyjen aineiden valmistusta, jossakin vaiheessa lähinnä
vain
Suomen sopukassa tutkittiin niiden hävittämistä varastoista.
Israelin
mediassa onkin mainittu suomalainen alan tekniikka maailman
johtajaksi - mitä tuo johtotähti sitten tarkoittaakaan. Toisaalta
Suomen ja nimenomaisen Israelin bravuurialat teollisuudessa ovat
yhteiset: kryptaus-, ja tietoturvatekniikka, ynnä muu elektroninen
juttu. Tässä erityissuhteessa on siis sekin hyöty, etteivät
saa
kilpailuetua ja ala plagioida. Hyvä, hyvä.
Minusta niiden varsinaisten kaasunaamareiden ja kypärienkin kanssa
olisi kannattanut vetää samaa linjaa vaan. Miksi te niitä
menitte
viemään? Jää enemmän varaa ostaa pyssyjä.
Viime vuosina, hyvä ulkoministeri, Suomi on päässyt riuskoin
ottein
hoitamaan hamppu- kukkamulta-, lampunvarjostin-, ja
saippuateollisuudesta kärsineen valtion traumaa ko. valtion
iltauutisiin teidän ansiostanne nyt jo usemmankin kerran. Tai
kuten
tapananne on sanoa: "Minkään muun valtion kohdalla
ei olisi odotettu
näin kauaa".
Ei natsi-vihjailunne tosin niin omintakeinen ollut, koskapa
Google-hakukone antaa lauseelle: "If we're going to have the Shield
of
David, why would we not have to accept the swastika?" 49,100 osumaa.
Lausujahan oli kv. Punaisen Ristin pitkäaikainen johtaja Cornelio
Sammaruga, joka määrättiin Martti Ahtisaarelle kollegaksi
Jenin-komission johtoon.
Kun EU:lta, hyvä ulkoministeri, kyseltiin palestiinalaisille
koululaisille pakkosyötetyn historiankirjoituksen rahoittajista,
torjuttiin keskusjohtoinen kirjapolitiikka kahdenkeskisiin
sopimuksiin viitaten ja nimeltä mainiten Irlanti, Hollanti - sekä
Suomi.
Jäin tässä vaan, hyvä ulkoministerimme, vähän
vielä miettimään sitä,
mistä eno Asimov, eno Albert, eno Weissman eno Sagan, eno Ginsberg,
eno Mendelsohn, eno Bukowski, eno Chomsky, eno Feynman, eno esperanto,
eno Proust, eno Kafka, eno Popper, eno Wittgenstein, eno Knuttson,
eno
Lévi-Strauss, eno Sidis, eno Houdini, eno Maslow, eno Derrida,
eno
Vygotski, eno Luria, eno Bettelheim, eno Durkheim, eno Buper,
sekä
täti Arendt, täti Stein, täti Sachs, täti Markowa,
täti Friedan, täti
Klein, täti Szold, täti Gratz, sekä täti Lazarus
huomauttivat.
Israelin tiedotusvälineissä on nimittäin tämän
akuutin tilanteen
johdosta lainattu sanojanne: "I am appalled at the Israeli policy of
suppression, humiliation, subordination and impoverishment towards
the
Palestinians". Entäpä, hyvä ulkoministeri, jos jossakin
pimeässä
loukossa ja isorokon vihoviimeisessä esiintymispaikassa joku vielä
muistaisi seuraavaa:
Operaatio "Suojakilven" aikana 1/3-7/5 Helsingin Sanomat käytti
Jeninin joukkomurha-syytteisiin liittyen taistelujen yksityiskohtiin
laskujeni mukaan vähintään 0,8 m2 premiäärisivulla,
4,2 m2 C1-C5
sivuilla (8 kertaa C1 peittyi kokonaan), 18 etusivun pääkirjoitusta
tai -kolumnia, ja 5 lainausta muista lehdistä. Hyvä ulkoministeri.
YK:n ihmisoikeuskomissio ehti jo tuomita Israelin Jeninin
"joukkomurhasta" äänin 40-5. Se on osoittanut 26% tuomioistaan
samalle demokratialle. Turvallisuusneuvoston päätöksistä
liki 1/3 on
koskenut Israelia. YK:n liki 200 jäsenvaltiosta vain tältä
maalta on
vähennetty jäsenoikeuksia, ja hätäkokouksia järjestetään
käytännössä
vain Israeliin liittyen.
Jos ymmärrätte paremmin englannin kieltä, niin a Gallup
poll released
on 2/26/02 (www.gallup.com/poll/) showed the following statistics
regarding the belief that al-Qaida people were not responsible for
the attack on the WTC twin towers: Kuwait 89%; Pakistan 86%;
Indonesia 74%; Iran 59%; Lebanon 58%; Turkey 43%. When antisemitic
rhetorics and conspiracy theories run this wild, there is little
doubt that they will result in an action, sooner or later. One thing
for sure: Israel would be blamed for the escalation.
Siispä hyvä ulkoministeri, kusetatteko te meitä, vai onko joku kusettanut teitä?
Internet ja sähköposti edesauttavat demokratiaa selektiivisen
uutisoinnin pahimpien ylilyöntien yhteydessä. Ainakin toistaiseksi,
näköjään.
Israelin terrorisminvastaisen instituutin ICT:n kesäkuussa julkaiseman
tilaston mukaan vain 5 % intifadassa kuolleista palestiinalaisista
on
ollut naisia ja tyttöjä (60 henkeä, 20 aseissa), luvun
ollessa 30%
israelilaisten kohdalla (150 henkeä, 3 aseissa).
Sissit ovat surmanneet 150 yli 40-vuotiasta
aseistautumatonta, Israel 70. Sissit ovat ICT:n mukaan surmanneet myös
190 omaansa, vaikka Palestiinan nykyjohto (PA) syyttääkin
näistä
Israelia. Kaikkiaan IDF on tilastoinut 13960 intifada-hyökkäystä:
http://www.idf.il/english/news/jump_2_eng_300900.stm.
Palestiinalaiset ovat traaginen uhri. Kysymys kuuluu:, kuka tätä
suurempien rintamien puskurialueen uhria tahtoo toimittaa?
Mitä ihmishenkiin tulee, niin...
Juutalainen von Wasserman kehitti testit, rokotteita tai
vastamyrkkyjä jäykkäkouristusta, koleraa, lavantautia,
kurkkumätää,
tuberkuloosia ja syfilistä vastaan. Haffkine teki onnistuneen
rokotteen koleraa vastaan, Marmorek tärkeitä löytöjä
moniinkin
kulkutauteihin liittyen. Schick kehitti kurkkumätä-diagnostiikkaa
ja
rokotteita, Ehrlich salvarsanin kuppaan, Neisser ja muut löysivät
mm.
tippuria aiheuttavat gonokokit. Trauben löytämä sydänlääke
digitalis
oli aikanaan maailman käytetyin lääkevalmiste. Myös
Levine hoiti
sydänkohtauksia. Vidalin ja Weilin menetelmillä opittiin
hoitamaan
lavantautia, Woronan ja Waksman löysivät streptomysiinin,
aikansa
käytetyimmän kemoterapeuttisen aineen. Waksman otti käyttöön
sanan
"antibiootti" ja hänen löytöihinsä kuuluu myös
neomysiini.
Penisilliinistä palkituista kolmesta tutkijasta Chain oli
juutalainen. Funk esitteli vitamiinien käsitteen ja ehti jatkaa
aakkosellista sarjaansa aina D:hen saakka, Hessin keskittyessä
C-vitamiinin käyttöön keripukin hoidossa. Reichstein
eristi
kortisonin, kokaiini oli ensimmäisiä särkylääkkeitä
ja Kollerin
keksintö. Sokeritaudin ja insuliinin tarinassa vaikutti Minkowski.
Landsteiner kehitti kahtakin erilaista veriryhmäluokitusta, joista
toimiva verenluovutus alkoi. Sabin ja Salk kehittivät toimivat
poliorokotteet. Salk antoi rokotteensa käyttöön ilman
korvausta,
vaikkei tästä nobelia tai tiedeakatemian jäsenyyttä
saanutkaan.
DNA-yhdistelmätekniikasta voisi ottaa esiin vaikka Lederbergin,
Kornbergin ja Nirenbergin. Kolonialismin lopulla etenkin rokotteet
osoittautuivat tehokkaiksi siirtomaissa.
Kansainvälisen Punaisen Ristin piti olla uskonnollisesti ja
poliittisesti neutraali. Miksi Israelin "Daavidin Punaista Tähteä"
ei
siis tämän rekordin jälkeen ole päästetty
järjestöön mukaan, kuten
on kevään kuluessa käynyt Suomenkin tiedotusvälineissä
ilmi?
Biotieteilijänä olen vastuussa siitä tuskaa tuovasta
tiedostani, että
Nobelin sai 1900-luvulla noin 700 henkilöä, joista jopa 150
oli
Encyclopaedia Judaican mukaista, "vähintään puoliksi"
juutalaista
syntyperää. 20 % pysteistä on siis osunut alle 20 miljoonan
eli 0,25
%:n väestönosalle. (Kts. esim. www.dorledor.org,
www.science.co.il/Nobel.asp.) Näitä palkintoja annetaan kuulemma
"suurimmista palveluksista ihmiskunnalle", koska vaihtoehdot
saattavat olla joko rahat tai Nobel.
Juutalaisten emansipaatio ja assimilaatio yhteiskunnan osallistuviksi
jäseniksi romantiikan ajalta lähtien on ollut nopeaa.
Menestystarinatkin ovat silti tapahtuneet diskriminaation vanavedessä.
Otettakoon yksi esimerkki: Euroopanjuutalainen ei monin paikoin saanut
harjoittaa muuta tointa kuin käytettyjen vaatteiden ja lumppujen
kauppaa. Tänään Levi Strauss on maailman suurin tekstiiliteollisuuden
yritys.
Toista intifadaa kutsutaan Israelissa sarkastisesti "Oslon sodaksi".
Israel on joutunut tuhoamaan myös itse rakentamaansa infrastruktuuria
Oslon sopimuksessa kiellettyjä aseita jahdatessaan. Mitä
Länsirantaan
tulee, niin Israelin hallinnon aikana (1967-1993) Länsirannalle
ja
Gazan alueelle perustettiin katuja, teitä, viemäröinti,
sähkö- ja
vesihuolto, kouluja, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Ideaalina
pidettiin, että arabit ovat saaneet samasta työstä samaa
palkkaa kuin
juutalaiset ja samat sosiaaliset edut. Arabiväestölle terveyspalvelut
ovat olleet ilmaisia, vain lääkkeistä on täytynyt
maksaa osa. Vuosina
1967-1988 perus- ja toisen asteen koulujen määrä kasvoi
yli
kolmanneksella. Vuosina 1970-1986 kouluja käymättömien
naisten määrä
laski 67 %:sta 32 %:iin. Palestiinalaisilla ei tietääkseni
ollut
yliopistoja Britannian (1920-1947) ja Jordanian (1948-1967)
hallintokausilla. The Association of Arab Universitiesin mukaan
(http://www.aaru.edu.jo/) Israelin hallintokaudella Länsirannalle
ja
Gazaan perustettiin 9 yliopistoa. Tri. Michael Boardin on-line kirjan
mukaan luku tosin on vain kuusi
(www.us-israel.org/jsource/myths/mf19.html).
Vuodesta 1969 lähtien Jerusalemissa on ilmestynyt riippumaton
arabiankielinen sanomalehti, jota ei ole sensuroitu, koska Israelissa
on naapurimaista poiketen vain sotilassensuuri. Sotilashallituksesta
huolimatta miehitetyillä alueilla on saatu pitää vapaat
vaalit,
liikkua vapaasti ja ilmaista mielipiteensä - ennen intifadoja.
Vaikka
Jordanian radio Jom Kippur -sodassa toistuvasti kehotti Israelin
arabeja jättämään työnsä ja osallistumaan
sissisotaan, ei sellaista
juurikaan tapahtunut. Monet arabit päinvastoin luovuttivat verta
tai
auttoivat kibbutseissa tekemättömissä töissä.
Tilanteen kärjistyttyä
Israel käyttää esimerkiksi palestiinalaisen koululaisen
opetukseen
pahimmillaan 40 % vähemmän varoja kuin juutalaisen - mutta
on ainakin
tiedostanut epäkohdan ja luvannut korjata sen.
Israelin valtiolla ei ole perustuslakia, koska siitä tulisi
erään antiikin kirjallisen teoksen tulkintaongelmia.
Perustuslain virkaa hoitaa kuitenkin itsenäisyysjulistus. Sen
perusteella Israel on 'juutalainen valtio', jossa kaikilla sen
kansalaisilla on samat oikeudet, olivatpa he minkä tahansa
kansallisuuden edustajia tai uskonnon tunnustajia. Kaikilla
itsenäisyyssodan jälkeisillä alueilla asuville palestiinalaisille
on
myönnetty Israelin kansalaisuus. Arabia on toinen virallinen kieli
-tietenkin! Israelin arabeilla on kaikki tähän kansalaisuuteen
kuuluvat oikeudet: asunnot, työ, koulutus, uskonto,
ylenemismahdollisuudet, puoluemuodostus, mielipiteen vapaus.
Knessetissä on arabipuolue, Korkeimmassa oikeudessa on arabijäsen.
Poikkeus on siinä, että arabit on vapautettu asevelvollisuudesta.
Lisäksi pitää huomauttaa, että esim. Venäjältä
muuttanut
tohtorisihminen saattaa joutua tyytymään nk. rehelliseen
työhön
kilpailutilanteessa.
Korkeimman oikeuden mukaan juutalainen ei "juutalaisvaltion" alueella
saa muuttaa beduiinikylään joka tahtoo vaalia perinteitänsä.
Tästä
huolimatta juutalaiset eivät saa muodostaa terrorihyökkäystenkään
pelossa puhtaasti juutalaisten asuttamaa kylää lain turvin.
Vuoden 1967 jälkeiset tapahtumat ovat oma lukunsa, koska Israelin
valtio ei ole liittänyt Länsirantaa ja Gazan aluetta osaksi
virallista
Israelin valtiota, vaan kyse on ollut turvallisuustakuista jatkuvien
sotien ja sotien välisten sissiryhmien hyökkäysten jälkeen.
Kansainvälisen oikeuden mukaan puolustussodassa vallattuja alueita
voi
pitää puolustuksellisista syistä valvonnassa, mikäli
uusi hyökkäys
olisi odotettavissa. On muistettava, että YK:n päätös
242 ei käytä
luovutettavista alueista (englanniksi) määräistä
artikkelia "the
territories", vaan sanoo "territories". Päätöslauselmassa
myös
mainitaan erikseen em. turvallisuustakuut. Israelhan on
antanut Siinain niemimaan takaisin kaksi kertaa kokonaan, kerran
osittain. Yksi näistä kerroista kattaa 91% ko. lauselman
242
alueista.
Jordan on maailman ainoa joki, jossa ei ole vastarantaa.
Siitä huolimatta alueita on annettu rauhasta takaisin kaikista
muista
ilmansuunnista, paitsi Välimereltä päin. Näin mm.
temppelialueen
kohdalla, joka JRR Tolkienin kirjoista muistetaan. Milloin nk.
voittaja on anellut rauhaa ja tarjonnut alueita missään muualla
maailman konflikteissa?
Siinailla ei tosin asunut kuin parisataatuhatta ihmistä, mutta
Israel
oli tehnyt siellä ensimmäisen öljylöytönsä,
jonka uskottiin takaavan
omavaraisuuden 50%:iin saakka tulevaisuudessa. Ironista on, että
Egyptin kanssa solmitusta rauhansopimuksesta palkittu Begin tarvitsi
nimenomaan Ariel Sharonia (tuota virallista paskiaistamme, jonka veli
Nathan ei ainakaan biokemiastaan Nobelia tule saamaan) purkamaan
Siinain juutalaissiirtokunnat. Häntä tarvittiin paitsi symbolina
joka
noita alueita valloittikin, myös käytännön sotilaana,
koska osa
siirtokuntalaisista vastusti poismuuttoa jopa aseellisesti
vaatimattomien lähteitteni mukaan.
Palestiinalaisvaltion oikeutuksen tunnustaminen, siirtokunnat ja
vesilähteiden hallinta ovat kuitenkin olleet vaikeita asioita
yhteensovitettavaksi. Palestiinalaispakolaisten kohtalo ovat
merkittävä käytännön kysymys. Itsenäisyyssodassa
palestiinalais-pakolaisia lähti noin 700 000, joista 400 000 joutui
kokonaan pois. Vain noin 30 000:lle annettiin aselevon jälkeen
lupa
palata. Jälkeläiset mukaan lukien lukumäärä
on nykyään noin 4
miljoonaa ja 5-miljoonaisen Israelin asenne ryhmän vastaanottoon
on
torjuva.
Itsenäisyyssodassa 650 000 asukasta kattaneeseen Israelin valtioon
hyökkäsi viiden armeijan liittoutuma vuorokauden sisällä
itsenäisyysjulistuksesta. Näissä maissa asui 150-kertainen
määrä
asukkaita. Juutalaisten aseistus kohentui taistelujen myötä,
mutta
sodan alussa se kuitenkin käsitti käsiaseiden lisäksi
vain 800
konepistoolia, 200 konekivääriä, 800 kpl 50-75 mm kranaatinheitintä,
16 tykkiä, 3 tankkia, 0 sota-alusta, 10 siviililentokonetta -
ja
ammuksia joiksikin päiviksi. (Englannin mandaattilait olivat estäneet
juutalaisten varustautumista teloituksen uhalla, mikä juuri johti
äärijärjestöjen kasvuun mellakoiden pelossa ja
yleislakkojen lomassa.
Lisäksi Juutalaistoimisto esti omien äärimmäisainesten
aseidensaantia.)
Imperialismin myyttejä voi verrata tutkimustietoon aseistuksesta
vaikkapa Pasi Kesselin Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian
laitoksella 2002 hyväksytyn väitöskirjasta.
Itsenäisyyssodan aikoihin Israel myös asutti noin 600 000
arabimaista
ilman omaisuuttaan karkoitettua juutalaisevakkoaan, loppujen liki 250
000 matkatessa muualle. Vuosituhannen vaihteessa palestiinalaisia
sanottiin Helsingin Sanomissa maailman suurimmaksi pakolaisryhmäksi.
On vaikea löytää mistään muualta kolmannen
polven pakolaisia.
Ammattitaitoistenkin palestiinalaispakolaisten integraatiota
ympäristöönsä on monesti päinvastoin torjuttu.
Keisari Claudiuksen väestönlaskennassa 48 jKr.
juutalaisia oli ollut
liki 7 miljoonaa, joista Irakin, Syyrian, Iranin ja Vähä-Aasian
alueella asui liki miljoona kussakin. Vielä 1600-luvulla 2/3
juutalaisista asui idässä. Kun siis jäljellejääneitä
nk.
sefardijuutalaisten (Espanjasta v. 1492 karkoitetut) tai nk.
mizrahijuutalaisten (alueella jo ennen ajanlaskun alkua asuneet)
rippeitä asettui 10 kk kestäneen sodan raunioittamaan Israeliin,
eivät
he yleensä osanneet puhua kuin arabiaa tai farsia/persiaa. Miksi?
Koska he olivat Lähi-idän natiiveja.
"Viidennen kolonnan" pelon ohella myös tämä tungos vaikeutti
palestiinalaispakolaisten takaisintuloa, eikä arabeja päästetty
takaisin kuin joitakin kymmeniä tuhansia. Toisaalta pakolaisleireissä
kasvaa sotilasainesta PLO:n 14. artiklan "etujoukkorooliin", ja
kolmannen polven evakkojen asutuksesta on puuttunut tahtoa. Oletteko
tietoinen, hyvä ulkoministeri, että PLO:ta eivät varsinaisesti
perustaneet palestiinalaiset itse, vaan Arabiliitto?
Tänään Länsiranta lienee maailman tunnetuin miehitetty
alue. Jews are
News. Kesselin väitöskirjan mukaan Israelia vastaan käydyissä
sodissa
-48, -56, -67 ja -73 on kuollut yhteensä noin satatuhatta henkeä.
Tämä
tarkoittaa, että Israelissa on kuollut sodissa suurin piirtein
yhtä
paljon ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa (noin 20 000 henkeä).
Toisessa leirissä uhreja on ollut 3-4 kertaa enemmän. Traagisuudesta
huolimatta tämä on kuitenkin tähän saakka ollut
varsin vähän
palstatiloihin nähden.
Libanonin sodat ja Irakin kauppasaarto lisäsivät konfliktin
traagisuuden astetta. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole
vielä
turvauduttu joukkotuhoaseisiin.
1994-2001 EU:n ulkoisten ohjelmien kautta kanavoitu tuki
kolmansille maille oli kaikkiaan noin 32,5 mrd euroa, josta
laskutavasta riippuen 4,5-7,5 % kohdistui PA:lle
(http://europa.eu.int/comm/europeaid/reports/index_en.htm).
Vuosien 1994 ja 2001 välillä EU antoi 1446 miljoonaa euroa,
josta
vain 256 Me on lainaa Euroopan investointipankilta. Yksittäiset
EU-jäsenet tukivat PA:ta lisäksi miljardilla eurolla. HS
3/3/2002
mukaan EU-tuki Oslon sopimuksen jälkeen on ollut
kaikkiaan 3,5 miljardia euroa. Kaikkiaan tuki on liki puolet
PA:n budjetista. (Luvut vaihtelevat 10 ja yli 50% välillä,
HS 3/3/2002 sanoo EU:n olevan PA:n suurin tukija.)
Tämä kaikki siitä huolimatta, että PLO:n historia
liittyy avoimeen terrorismiin, PA:n sisäisen
tilintarkastuksen yhteydessä havaittiin 400 milj.USD:n vajaus
vuonna
1997, ja PA:n on osoitettu "rohkaisevan eikä vastustavan" siviilejä
vastaan tehtyjä iskuja. Me olemme nykyään osa Euroopan
Unionia ja
minusta näitä lukuja voi käyttää aihetodisteina
olosuhteista, jotka
ennakoivat juutalaisvastaisen populismin uutta tuloa.
Katsommeko palestiinalaisten ansaitsevan ainoastaan korruptoituneen
johdon, vai kaipaammeko mekin provokaattoria iltauutisiimme?
---
Aikanaan New York Times käsitteli pääkirjoituksessaan
juutalaisten
joukkotuhoa tietääkseni kaikkiaan 9 kertaa. Esimerkiksi 400
000
unkarilaisen saippuaerä livahti 13 rivillä sisäsivuilla.
Kansallissosialistien varsinaisessa siviilikampanjassakin
silmiinpistävintä oli ympäristön vaikeneminen,
ei yhden
korpraalismiehen mania. Kiusallinen tosiasia on, että sodan jo
jauhaessa ruokahampaillaan, kieltäytyi liittoutuneiden päämaja
ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta pommittamasta
kuolemantehtaita tai edes niiden rautatieyhteyksiä. Auschwitzin
lähistöllä sijaitsevia tehtaita ja jalostamoja kuitenkin
pommitettiin
niiden sotilaallisen merkityksen johdosta.
Hiljattain tutkimuksen käyttöön vapautetut amerikkalaisasiakirjat
ravistelevat vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan Lontoossa
ja
Washingtonissa alettiin vasta vuodenvaihteessa 1942-43 alkaen
vähitellen tajuta mitä Saksassa tapahtui. Miksi länsi
ei ryhtynyt
minkäänlaisiin toimiin edes varoittaakseen juutalaisia näitä
odottavasta kohtalosta?
Kotisivuillani http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html olen
kirjoittanut, että yksikään juutalainen ei saanut Punaisen
Ristin
kulkulupaa vuosina 1940-1945, kun taas monet sellaiset sodan
jälkeisistä oikeudenkäynneistä livistäneet
herrat kuten Auschwitzin
keskitysleirin kuolemanenkeliksi kutsuttu johtava lääkäri
Josef
Mengele, "Lyonin teurastaja" Klaus Barbie tai Puolan Gestapon johtaja
Walter Kutschmann saivat.
Take home message: Tämän syntipukin käyttö on tullut
menneisyydessä
kalliiksi kaikille osapuolille. Sitä kun ei ole saatu hengiltä.
Suomen humanistiliiton palkinnossa teidän, hyvä ulkoministeri,
kiitetään myös arvostelleen "voimaan ja väkivaltaan
turvautumista
kansojen välisten ristiriitojen ratkaisemisessa". Oletteko tietoinen
palestiinalaisten opposition kohtalosta 1920-luvusta alkaen? Alue on
epävakaa ja hyvät keinot ovat käyneet vähiin. Miten
reagoitte, kun
näette virallisissa yhteyksissänne Lähi-idän karttoja,
johon Israelin
valtiota ei ole piirretty lainkaan? Omien jalkojemme alla on vielä
kulttuuria itse itseämme komentaen pois kaivettavaksi.
"Olette uskaltanut vaati erityisesti kiistojen vahvemmalta osapuolelta
itsehillintää ja malttia."
Minä uskon vilpittömästi, että tarkoitatte hyvää.
Kysymykseni kuuluu:
Eivätkö painostetut virkamiehenne näe, kuka tässä
maailmanlaajuisessa
mediasodassa on se vahvempi, kumpi lukua ottava osapuoli?
Valtiollisen individualismin - jota joskus isänmaallisuudeksi
kutsuttiin - nimissä,
Pauli Ojala
www.helsinki.fi/~pjojala
PS. Sana motiiveistani:
Itseäni juutalaiset sattuvat opiskelemani tieteenalan ohella koskemaan
sikäli, että vaimoni ja oman synnyinkaupunkini perustajana
pidetään
Ruotsin juutalaista tehtailijaa Axel Wilhelm Wahrenia (1814-1885).
On
kohtalon ironiaa, että tämä maailmankansalainen vakiinnutti
keskelle
hidasta hämettä, seudulle jossa "tehras on puhras" ja kukaan
ei kehtaa
käyttää f-kirjainta kuin "pesufadissa", ruotsinperäisen
nimen Forssa.
(Jos Helsinki on Helsingfors ja Tampere Tammerfors, mikä Forssa
on?)
Wahren oli luterilainen, mutta 1800-luvun alkupuolen poliittisessa
ympäristössä tämä oli pakon sanelemaa. Juutalaisten
panos Ruotsin
teollistamisessa on erikoista ottaen huomioon juutalaisuuden
lakisääteisen poissaolon. Jokainen kunnon forssalainen tietää,
että
Suomen ensimmäinen pidempi puhelinlinja vedettiin syksyllä
1878
kyseessä olevasta Forssan yhtiöstä 10 km päähän
Matkun asemalle.
Myöhemmin sekä Forssa että Matku ovat menettäneet
esiintymisvuorojaan
maailmanhistorian valokeilassa. Enää Forssassa ei ole rautatietä
ja ja
Suomen ensimmäisen puhelinlinjan vetäminen keskelle metsää
tuntuu
omituiselta.
Forssa on Suomen vanhin maaseudulle perustettu teollisuusyhdyskunta.
Wahren oli sen ex nihilo -luoja, ja hän aloitti yrityksensä
pienistä
lähtökohdista. Jokioisten verkatehtaan perusti vuonna 1797
kartanonomistaja, maaherra E.G. von Willebrand. Kyseessä oli
oikeastaan maamme ensimmäinen tehdasmainen tekstiiliyritys, sillä
aikaisemmin Turussa toimineet laitokset olivat olleet käsityöhön
perustuvia manufaktuureja. Jokioisten myöhempi ankara isäntä,
kapteeni
Josef Brehmer vuokrasi vuonna 1838 tehtaan 24-vuotiaalle
värjärinkisälli Wahrenille. Tittelinsä vaatimattomuudesta
huolimatta
Wahrenista tuli silloisista tekstiilialan yrittäjistä Suomen
pätevin.
Kisällimatkoillaan Keski-Euroopassa hän oli perehtynyt senaikaiseen
villateollisuuteen ja lankojen värjäykseen. Pääomien
vähäisyyden
vuoksi Wahren teki liiketoimiaan pienessä marginaalissa ja vaikeissa
olosuhteissa. Silti hänen sanotaan uudistaneen lyhyessä ajassa
Jokioisten verkatehtaan alallaan Suomen suurimmaksi ja
nykyaikaisimmaksi. Jo nuorella iällään Wahren oli uranuurtaja
maan
teollisuusyrittäjien joukossa. Tuotteiden markkinoimiseksi hän
loi
kotimaahan uudenaikaisen myyntiverkoston paikallis- ja
piiriedustajineen. Hän käytti hyväksi kauppaliikkeissäkin
vielä
silloin harvinaisia kauppamatkustajia (ensimmäisiä teollisuusyrityksen
palveluksessa), ja pyrki suoriin kauppayhteyksiin ulkomaille.
Pankkilaitosta ei Wahrenin aikana oikeastaan vielä ollut Suomessa
olemassa, mutta hän selvisi kroonisesta rahapulastaan
yksityishenkilöiltä saaduilla lainoilla. Patruuna joutui
lainailemaan
rahaa lähipitäjien talollisilta ja myi salaa valtion velkojen
pantiksi
takavarikoimaa kangasta. Wahren viivytteli alkuvuosinaan
häikäilemättömästi maksujen ja velkojensa,
jopa niiden korkojen
maksamisessa. Wahren oli kekseliäs myös vekselien hyväksikäyttäjänä.
Hän laajensi alkuun Jokioisilta vuokraamaansa verkatehdasta
kuumeisesti, mutta katseli jo Loimiijoen yläjuoksulta Kuhalankoskesta,
tulevasta Forssasta, omaa tehtaanpaikkaa. Kun höyrykonetta käytettiin
vasta vain nimellisesti teollisuudessa, oli koskivoimalla suuri arvo.
USA:n sisällissodan (1861-1865) aikana Wahren piti Forssan yhtiönsä
työntekijät koossa vaikeasta tilanteesta huolimatta, mikä
oli omiaan
vahvistamaan kiintymystä vastuuntuntoista isäntää
kohtaan. Wahren
keitätytti työmiehillensä viinaa ja oli huonoissa väleissä
paikallisiin kirkonmiehiin. Toisaalta hän siirtyi varhaisessa
vaiheessa raittiusliikkeiden viitoittamana kohtuuden ystäväksi
ja
väkevistä olueen. Viimeisenä elinvuotenaan Wahren runnoi
läpi
palkankorotuksen työläisilleen. Elettiin kommunismia edeltänyttä
aikaa, jolloin tehtailijalla saattoi vielä olla patriarkaalinen
suhde
alaisiinsa. Käytännössä oltiin vielä maaorjuuden
työolosuhteissa ja
tuohon aikaan isännältään paossa ollut renki katsottiin
lainsuojattomaksi. Wahren otti tällaisia "pakolaisia" tehtaansa
suojiin antamalla näille uuden nimen. Tehtaalla oli omat järjestystä
ylläpitävät koneistonsa, eivätkä poliisit
tulleet kyselemään perään.
Wahrenin käytti lapsityövoimaa ja teetti yli 12-tuntista työpäivää,
mutta sen voisi puolustella olleen ajalle ominaista. Toisaalta hän
myös perusti pumpulienkeleilleen tehtaankoulun, josta ponnisti
eteenpäin muun muassa maan ensimmäinen naisministeri Miina
Sillanpää.
Edelleen Wahren perusti työväkeään varten säästöpankin,
vaivais- ja
sairaskassan, kirjaston ja kirkon. Wahrenilla oli myös jonkinlainen
henkisen isän osuus Suomen Yhdyspankin perustamisessa pari vuotta
markan synnyinvuoden jälkeen, 1862. Maan ensimmäisen liikepankin
osakkeita Wahren ei kuitenkaan kyennyt merkitsemään suurta
määrää.
Kauaskantoinen oli myös Oy Kymi-Kymmene Ab:n perustaminen vuonna
1872
muutaman liiketuttavan kanssa.
Wahren kunnostautui myös biologina. Hänen mieliharrastuksiinsa
kuului
lampaiden, sikojen ja nautakarjan jalostus. Lisäksi Wahren oli
uranuurtaja maa- ja metsätalouden alalla. Hän otti käyttöön
mm.
vuoroviljelyn ja salaojituksen ja harjoitti järjestelmällistä
metsänhoitoa. Vuonna 1876 hän lahjoitti varat Tammelan vieläkin
toiminnassa olevan kotiteollisuuskoulun perustamiseen. Kulttuurin
keinoin venäläistämistä vastaan taistelleen J.W.
Snellmanin
toimeksiannosta hän laati valtakunnallisen kotiteollisuusohjelman,
jota noudatettiin yleisesti maassa. Huomattavimpia tunnustuksia
Forssan perustajalle olivat kauppaneuvoksen arvo, autonomisen Suomen
Ensimmäisen Teollisuus Näyttelyn 1876 pääkomissaarin
tehtävät, nimitys
Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi 1879-1881 ja vuonna 1883 saatu
aatelisarvo.
Wahrenista puhuttaessa on tapana käyttää sanoja vähäunisuus,
työteliäisyys, henkiset voimavarat, synnynnäiset liikemiehen
taipumukset, ennakkoluulottomuus ja yritteliäisyys. Toisaalta
esimerkiksi yritykset saada Venäjän vientiin samat erikoisoikeudet
kuin tapulikaupungeilla ja Finlaysonilla hylättiin, ja viimein
vuonna
1934 yhtiö sulautettiin kilpailijaansa.
Wahren oli ensimmäinen tapaus, joka osoitti itselleni sen trendin,
että henkilöhistorioissa juutalaisuus on perinteisesti jäänyt
jollakin
tapaa epähienona verhotuksi. Niin paljon kuin kaupungin perustajasta
koulussa puhuttiinkin, hänen etnisen taustansa sain kuulla aivan
yllättäen, epävirallisia teitä.
Ja SDP perustettiin Forssassa.
Pauli.Ojala@gmail.com
PS. 4.1.2008
Ateisti Erkki Tuomioja & Richard Dawkins is pop
On taas suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa Pohjan perillä. Historian dosentti Erkki "Lets twist again" Tuomioja paukutti kaiketi siinä jonkun verran taas henkseleitään, yliopiston Porthanian suuren luentosalin harrastepäivillä. Tämän päivän tabloidilehdistä:
http://www.iltasanomat.fi
"Olen ateisti, ilmoitti kansanedustaja Erkki
Tuomioja (sd) 200-päisen
juhlayleisön edessä Helsingin yliopiston Porthaniassa.
Samaan hengenvetoon Tuomioja vaati
teologisten tiedekuntien
poistamista yliopistoista ja korkeakouluista sekä valtion ja kirkon
erottamista toisistaan.
Tuomioja piti vähälle huomiolle jääneen
tunnustuksellisen puheensa
itsenäisyyspäivän aattona Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa.
- Ajattelinkin heti, että siitä kuullaan
vielä, sanoo Skepsiksen
varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä.
Skepsis ry on perustettu vastustamaan niin
sanottuja pseudotieteitä,
huuhaata ja harhaoppeja.
Tuomiojan mielestä Skepsiksen pitäisi
vaatia, että teologisia
tiedekuntia ei ylläpidetä julkisin varoin yliopistoissa ja
korkeakouluissa, jotka on tarkoitettu tieteen tekemiseen.
"Tämä siis erotuksena uskonnon ja uskomusten
tutkimukselle, jolle
pitää olla paikkansa", Tuomioja lisäsi.
Tuomioja kertoi liittyneensä Skepsikseen,
koska on itse rationaalisen,
historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen
elämäntavan kannattaja.
Tuomiojan mukaan poliitikot eivät yleensä
tunnustaudu ateisteiksi,
eikä Yhdysvalloissa yksikään poliitikko uskalla olla siinä asiassa
rehellinen.
Tuomioja myönsi kestäneen pitkän ajan ennen
kuin hän itsekin tuli
ateistina kaapista ulos.
Ulostuloon olivat rohkaisseet Tuomiojan
viime syksynä lukemat Richard
Dawkinsin, Daniel C. Dennettin ja Christopher Hitchensin kirjat.
Hän suositteli niitä kaikille ja toivoi
Skepsiksen osallistuvan
markkinointiin.
Tuomioja suri, että maailmassa kunnioitetaan
kaikkein vähiten
uskonnottomien vakaumusta.
Hän halusi suojella alaikäisiä lapsia siltä,
että heidät ennalta
määrätään ja pakkosyötetään jonkin uskonnon kannattajiksi. Lasten
mieltä ei saa Tuomiojan mielestä myrkyttää.
Tuomioja tunnusti tunteneensa
ulkoministerinä "huonoa omaatuntoa"
rauhoitellessaan Muhammed-pilakuvakohua.
"Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään
näköistä sananvapauden tai edes
huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin
uskonnollisia tunteita", Tuomioja kysyi.
Puhetta on siteerattu ja selostettu
Skepsis-lehdessä 4/2007. Tuomioja
vahvisti eilen IS:lle, että häntä on siteerattu oikein. Hänellä ei
ollut mitään lisättävää."
Richard Dawkins. Siinä meillä totuudenetsijä! Röyhkeitä töytäisyjä, ilman että Dawkins uskaltautuu debatteihin nimen kanssa kritisoimiensa evoluutiokriitikoiden kanssa. Dawkins oli Douglas Adamsin läheinen kaveri ja hänen tieteentulkintansa on edelleen, kolmea vuosikymmentä myöhemmin, samalla tapaa yleisöä kosiskelevan viihteellistä kuin Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Skepsis ry:n neuvonantajina tosiaan istuu yliopiston rehtoria, dekaania, raskaansarjan proffaa ja tiedepäivien johtajaa kuin naakkoja katolla. E-Amerikassa hallitsivat sotilasjuntat. Naapurimaassamme on uusi Tsaari, Euroopan rikkain mies Vladimir Putin. Suomi ja keisarillinen Helsingiensis Universtas on paikka, jossa tahtoo hallita tiedejuntta. "Lopetetaan teologinen tiedekunta." Niin kuin se nyt joku tunnustuksellinen paikka olisi. Historian dosentilla on pallo IHAN hukassa. Jos kirkkohistoria pitäisi lopettaa, miksei samalla uskontotiede? Jos uskontotiede, miksi ei kulttuurihistoriaa? Jospa jätettäisiinkin jäljelle vain tieteen popularisoinnin oppituolit, jollaista Richard Dawkinskin istuu Oxfordissa. Onneksi ateismi ei ole uskonto eikä aate eikä "idealismia". Onneksi ateismi on tiedettä puhtaimmillaan.
"Lasten mieltä ei saa myrkyttää." Niin. Kenellä on oikeus kasvattaa omat lapsensa? Vanhemmilla vai yhteiskunnalla? Tuomiojalla ei ole omia lapsia, minkä surun toki ymmärrän ja häntä tästä säälin, pääministeri Sakari Tuomiojan poikana. Ilmeisesti hän myös menetti kiireisen ja etäisen isänsä jo varhain, mikä lienee yleinen tausta ateismin taustalla. Mutta kun valkokaulusköyhälistölläkään ei tunnu enää olevan aikaa ylipäänsä omille lapsillensa! Ei ole aikaa edes myrkyttää heitä. Ei ole voimaa eikä resursseja opettaa ja kasvattaa mitään. Viidakko opettaa jo nyt. Ota sitten pois sekin vähä, mikä vielä arvoissa on potkua jäljellä. Helppo puhua, kun ei ole koskaan joutunut sovittamaan työtä ja lapsiperheen arkea yhteen.
Dosentti Tuomioja ei, tietenkään, ole jumalankieltäjä, vaan Jumalaa vastaan kapinallinen. Hänen toimintaansa tuntuu määrittävän eksplisiittinen missio juutalaiskristillistä Herraa vastaan. Mao kun oli työmies ja Stalin toveri. Siinä seurassa Jeesus on herra.
Pauli Ojala
biokemisti, drop-out
(MSci-Master of Sciing, evoluutiokriitikko)
PPS. Kiimaiset koirat
Kotimaa-lehdessä kerrotaan, että SDP:n uusi puheenjohtaja, ensimmäinen nais-PJ Jutta Urpilainen sanoo olevansa tunnustava kristitty, entinen seurakuntanuori ja edelleenkin seurakunta-aktiivi. Melkoista vastapainoa ateismia tunnustaneelle puheenjohtaja-ehdokas Tuomiojalle. Kyllä tätä on sitten odotettukin. Muut suuret puolueet rypevät orgia-tunnelmissa ja sosialistit ovat nousemassa moraalijohtajiksi. (Niin no, onhan heilläkin se virkaheittopiispa Ilkka Kantola varapuheenjohtajana, joka kaksinnai ja kirkosta kenkää sai.)
Ja taas... Löysin yliopiston
arkistoarkkitehti Eero Vallisaaren vinkistä julkaisemattomasta Hertta
Tirrasen proffien, proferssorskien ja vahtimestarien
haastatteluarkistosta Jatkosodan PM Linkomiehen maininnan, joka kertoo
sosiaalidemokraatti Väinö Tannerinkin ihailleen IKL:ää lähellä
ollutta kokoomuksen Edwin Linkomiestä siitä, että tällä oli ateistinen
vakaumus niin nuoresta, että pääministeri kieltäytyi ehtoollisesta koko
elinaikansa kun Tanner taas oli joskus nuoruudessaaan erehtynyt
ehtoolliselle ihmisten painostuksesta. Natsi-Saksaa lähestynyt hallitus
oli ateistivetoinen.
“Lämpivästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava ja herkkä ihminen.”
Näin kirjoitti Risto Ryti 4.6.42 Adolf Hitleristä vuonna 2005 yleisölle
paljastetuissa ja julkaistuissa päiväkirjoissaan. Päiväkirjat kertovat
maanisen vihamielisen Hitlerin raivostuneen jo siitä kun hän kuuli
mainittavan sanan “juutalainen”. Aikansa luulon mukaisesti Ryti
ilmeisesti otaksui, että alkoholismi, väkivaltaisuus, skitsofrenia,
vajaamielisyys jne. ovat yhden tai kahden geenin tuloksia per ominaisuus
- ja siten kitkettävissä evoluution valintaopin mukaisesti. Rytin
päiväkirjojen rotuhygieninen pohdiskelu rikollisuuden periytyvyydestä ja
niin ruumiillisesti kuin henkisestikin “ala-arvoisten ihmisten”
pakkosterilisaatioista tulisi ottaa vakavasti. Nyt päiväkirjojen
arvioijat vain naureskelevat sille. Maamme kohtalonhetkillä
kohtalonuskoinen Risto Ryti oli kuin kuningas Saul meedioiden asiakkaana
sekä Suomessa että ulkomailla. Uuden Gerda Rytin elämäkerran mukaan
rouva jopa käänsi ja toimitti okkultistisia ja spiritistisiä kirjoja
suomeksi - vaikka hankkeesta onkin visusti vaiettu. Tämä on raskauttavaa
kylmästi laskelmoineelle rationalistille, jonka silmiinpistävänä
piirteenä piskuista IKL:ää (äärioikeistolaista Isänmaallista
Kansanliiketä) lähellä aloittanut kokoomuslainen ja satakuntalainen
osakuntaystävä, jatkosodan lopun koleerinen pääministeri Edwin Linkomies
kirjassaan “Vaikea aika” kuvaa siinä määrin kylmänä analyytikkona, että
epäili Rytillä olleen “sydäntä rinnassaan lainkaan”. “Jumalan ja
Hitlerin avulla” Ryti pilkkasi selviävänsä ahdingoista Saksan von
Blucherin mukaan juuri ennen Tali-Ihantalan suurhyökkäystä.
Kirjoitin arvion Rytin päiväkirjoista:
http://www.helsinki.fi/
Puhumaton asia on Helsingin yliopiston johdon rooli valtionjohdossa. Helsingin yliopisto oli valtio valtiossa, siellä sai pelata rauhassa. Yliopiston valtaeliitti oli valitettavasti keskeisessä roolissa myös päivänpolitiikassa, oli sitten kyse pääministerinpaikoista Talvisodan alla ja varustautumatta jättämisessä (Kajander) tai Jatkosodassa ja suur-Suomen propagandassa (Linkomies). Eikä mitään opittu, vaan sotasyyllisyys-tuomion jälkeen samat miehet nostettiin Kakolasta suoraan yliopiston rehtorin pallille, Lääkintähallituksen pääjohtajaksi (Niilo Pesonen) ja korkeimmiksi tutkimusrahojen määrääjiksi (Yrjö Reenpää). Missä muussa maassa perätis kaksi entistä SS-miestä on päässyt maan hallitukseen Toisen Maailmansodan jälkeen kuin Suomessa? Vieläpä poliisin pääksi sisäministerinä! Tai missä oli ennen Toista Maailmansotaa, kun piti varustautua, puolustusministerinä pasifisti? (Teloitustuomion välttänyt työväenliikkeen ideologi, joka kehotti olemaan tarttumatta aseeseen myös 1917.) Yliopiston kanslerin tai rehtorin palleilta YK:ta edeltäneeseen Kansainliittoon Suomen edustajaksi lähtenyt Rudolf Holsti sanoo keskellä yleiskokousta, siis Rippentrop-Molotovin etupiirisopimuksen alla, että "Adolf Hitler on raivohullu koira joka pitäisi ampua". Siihen päättyi rakentava, vuosikymmeniä kestänyt yhteys tekniikan, teollisuuden ja kulttuurin saralla. Tuonti ja vienti Saksaan ja Saksasta putosi, Suomi sai mennä Stalinin syliin. Mikään muu maa ei tällaista viimeisissä Kansainliiton kokouksissa töräyttänyt. Kysyttäessä asiaa, vastasi tämä yiopiston holtittomuuden toinen ääripää vain lakonisesti, että "Kaikkea se viina teettää." Tältä pohjalta Elias Erkon ulkoministerikauden paatos käsitellä Neuvostoliittoa kuin se "ei olisi suurvalta lainkaan" (Paasikiven mukaan, ohjeena Moskovan neuvottelureissulle), oli katastrofaalista. Mistä ne kaikki olivat tiedonkin saaneet? Tulla saman pöydän ääreen, tyhmät päät yhteen, yliopiston idiootti-professorit.Tai niin no: Kreikassa käytettiin sanaa idiotees maallikosta. Myöskään heprean käsite idioot ei tarkoita mitään kielteistä ja kolme "idioottia" vastasi todistajina paikkakunnan rabbia. Nimenomaan idiootteja professorit eivät ole. Idiootti oli maallikon arvonimi - maallikon jolla on jotakin lautamies- ja heinäntekojärkeä päässänsä kun polis-kaupungin tai valtakunnan politiikkaa tehdään.
Akateeminen Karjala-Seura kampanjoi järjenvastaisia Aunuksen retkiä yms. suurvaltaa vastaan vuosikaudet kabineteissaan. Suomalais-Saksalaisen Seuran yliopistomiesten varaan suunniteltiin ilmeisesti jopa nukkehallitusta Ranskan Vichyn-hallituksen tapaan. Professorit vain hävittivät SSS:n pöytäkirjansa ja heidän henkilökohtaisia kontaktejaan Göringiin yms. "väli"-rauhan aikana on pitänyt kaivella ulkomailta. (Väliaikaisesta rauhasta siis puhuttiin aivan yleisesti rauhansopimuksen aikaan. Taustalla oli siis Natsi-Saksaan nojaten revanssin ottaminen.) Yliopiston professori oli tottunut elämään kuin pellossa, kukkoina tunkiolla. Kansainväliseen politiikkaan päästessään sellainen johtaja oli pahinta mitä pienelle ja köyhälle maalle saattoi tapahtua. Siihen verrattuna historian dosentti Erkki Tuomioja historiattomassa palestiinalaismaniassaan vain harmiton pääministerinpoika. Polvet notkistuivat heti kun rahaa näki, oli kyseessä sitten riikin taaleri tai saksalainen markka. Vaalirahajupakka on naurettava, kotimaan sijaan sielu myytin vehnäsestä Neuvostoliitosta ja Yhdysvalloista tulleesta rahasta.
Natseille ei merkinnyt mitään demokraattisten vaalien mandaatti. Kuten Goebbels sanoi valtiopäivätaloon päästyään 1933: "Täältä me emme lähde kuin jalat edellä". Siksi Suomenkin kohdalla merkitystä oli vain miehen henkilökohtaisella habituksella. Ja niin Ryti kuin Carl "ampukaa antautuessa" Mannerheimkin miellytti kovasti Hitleriä. (Hitlerhän liikuttui kyyneliin saakka saadessaan Mannerheimilta syntymäpäivälahjaksi Suomi-konepistoolin, hyvänen aika! ValtakunnanFuhrer lähti siltä istumalta ammuskelemaan lahjallaan ja sanoi ainoastaan valkokenraali Mannerheimin näkevän hänen korpraalinsieluunsa.) Ja silti kovimmat natsit Suomessa olivat johtajien kunnianhimoiset puolisot. Gärda Rytikin iltahartauksiensa kanssa. Nainen joka toimitti salaa suomeksi okkultistisia oopuksia ja esitteli Talvisodan pääministerilla ja Jatkosodan presidentille meedioita. Veljensä Jarl Serlachius oli Risto Rytin valinta Alfred Kordelinin testamenttia toteuttaessaan Jokioisten kartanonherraksi ja sitä kautta Forssan komendantin sijaiseksi sadoista teloituksista päättämään, alle kolmekymppisenä. Ylipäänsä perheettömän, Mannerheimin veljeltä Jokioisten kartanon ostaneen Alfred Kordelinin testamentti tieteelle oli rahassa mitattuna suurempi kuin jopa kaimansa Alfred Nobelin testamentti! Kyllä on pojilla ollut puljaamista ja pimittämistä: "Sulle-mulle-hälle-tolle".
Suomen Pankin johtajana Ryti laittoi muut johtajat käytävään pelaamaan korttia. Suomi oli ainoa maa joka maksoi USA:lle velkaansa pula-ajan läpeensä. Ainoa maa maailmassa, myös USA:n päivälehdistön lööppien mukaan. Henki oli sama kuin J. V. Snellmannin aikaan, kun Suomesta ulkomailla saatavan maineen vuoksi tahallaan väkeä nälkään tapettiin. Henki oli sama pankkitukien aikaan 90-luvun lamassa, kun elinkelpoisia(kin) yrityksiä ajettiin konkurssiin huonoimpien pankkien sijaan. Ennen pankkitukia suuri velka oli pankin ongelma. Sen jälkeen pieni velka oli ongelma, liian suuri olikin helpotus. Tukipolitiikassa pankille tuli edulliseksi kaataa firma jotta pääsi valtion pussille. Tapettiin lypsävät lehmät ja myytiin vuodat pakkohuutokaupoissa kummin kaimoille. Mitä korvaamatonta hyötyä oli pitää yllä Suomen luottokelpoisuus maailmalla ja ajaa nurin yli 50 000 yritystä? Siinä meni sitten.
Presidentinvaalitentissä ainoastaan KD:n,
RKP:n ja Perussuomalaisten edustaja piti aviouskottomuutta suurempana
pahana kuin lapsen tukistamista. Alusvaatekulttuur
Surullisinta demokratiassa on, että millainen kansa, sellaiset johtajat. Pitäisi päästä tästä katkeruudesta. Ainoa mikä lohduttaa, on se että on onnistunut saamaan stigman otsaansa kökkötraktoreilta itsekin evoluutiokriittisen väitöskirjan pihalle nauramisen kanssa. Hyvä juttu. Olisikin vaikea saada itsekunnioitustaan takaisin, jos ei olisi onnistunut minkäänlaista vastareaktiota herättämään keisarillisessa yliopistossa. Tiede EI OLE esivaltaa. Pelkällä painostuksella ja käskytyksestä ei kappaleita tule deletoida ja poistaa. Jos miehet eivät alennu tai kykene puolustamaan positokehotuksiaan itse substanssiin menemällä vaan pelkästään tiedepolitikoivat.
Milloinkohan meille, veljet, alkaa puuristin tienuu? Ehdimmeköhän me kolmikymppiset eläkkeelle saakka, ennen kuin veri punnitaan? Nyt on vielä päivä, yössä ei voi enää työtä tehdä. Ihailen One Way Missionia (Perjantai Kristukselle, Helsinki Kristukselle), joka jalkautuu täällä Hesassa edelleen kaduille säännöllisesti ja lähetti Hakaniemen roskiksessa asuneen puliukon nimeltä Lauri Jakkila maailman ensimmäisenä Pohjois-Korean hyväksymänä humanitäärisen avun viejänä Hes-Burgerin sponsoroimana matkaan Korean niemimaalle. Kun lapualainen Yli-Vainio marssi kavereittensa kanssa keskikaljaplakaatteja kantaen Kauppatorille, eivätkö he kironneet maailmanmenoa? Eikö Urho Muroma kironnut suureen äänen Kauniaisten kirkonmäeltä svenskatalande rahamiehet jotka tahtoivat viidesläisen herätysliikkeen pois maisemistansa? Ovatko seurakuntien ja herätysliikkeiden edustajatkin joojoo-miehiä? Onneksi ollaan lähetetty maailmalle sentään Hannu Takkula...
Jos armo pääsee lakitupaan, pääsee laki ihmissuhteisiin. Jos armo sivuuttaa maan lain, ei siinä ole mitään hohdokasta. "Missä MIKÄ TAHANSA kansa on ilman lakia, siinä kansa käy kurittomaksi" sanottiin Sananlaskuissa. Toinen saman kirjan aforismi on, että valheellinen ruhtinas viihtyy valehtelevien neuvonantajien keskellä. Miettii nyt sitäkin, kuinka moni Bill Clintonin seikkailujen edestä tai Bushin republikaanisuvun salaisuudesta sai valehdella. (Verirahat ja Prescott Bushin & tämän apen George Herbert Walkerin kaupankäynti Puolan orjatyövoimaa tarvinneiden hiilikaivosten Fritz "I Paid Hitler" Thyssenin kanssa: http://www.helsinki.fi/~pjojala/George_Bush_ja_Isien_synnit.htm ).
Die hard - but "vengeance is mine". Niin sanoo muuten Herra.
http://www.kp-art.fi/default.htm
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
ûMÿMû