Takaisin Ajatusvarikolle
-
Back to the Thought Deposit
Dinoglyyfit
-
Dinoglyphs
http://www.kp-art.fi/default.htm
Atlantis - Kadonnut Maailma
Äitini pojan on anteeksi pyydellen väitettävä, että tarunomainen Atlantis
voidaan mieltää taruksi Kadonneesta Maailmasta sekin. Atlantiksen sanottiin
olleen hyvin suuri, yhtenäinen maa-alue johon verrattuna Eurooppa, Aasia ja
Afrikka olivat ainoastaan meren ympäröimiä saaria. Atlantis oli myyteissä
suurempi kuin jokin arkeologien osoittama tulivuorenpurkauksessa kadonnut
Egeanmeren saari. (Genesishän tarinoi alkumaan olleen yhtä ainoata mannerta,
jonka pintaa rikkoivat ainoastaan joet.)
Vihastuneiden jumalien yhdessä yössä upottamasta mantereesta kertoo
yksityiskohtaisesti erityisesti Platon. Platonin Timaeas ja Kritias -dialogien
mukaan Atlantis sijaitsi Herkuleen pylväiden takana lännessä. Yleensä Herkuleen
pylväillä tarkoitetaan Gibraltarin salmea, joten paikan on tulkittu sijainneen
Atlantin valtamerellä. Kumpi oli siis ensin, meri vaiko maa? Atlantis vai
Atlantti?
Jumalien jakaessa maata, sai Poseidon tai Neptunus, jompi kumpi meren jumalista
kontolleen Atlantiksen. Poseidonin tai Uranuksen vanhin poika Atlas antoi oman
nimensä mantereen asukkaille ja sen korkeimmalle vuorelle. Atlaksen kerrotaan
hallinneen rannikkoseutua ja ymmärtäneen ensimmäisenä piirin käsitteen, mistä
juontuu tarina maapallon kantamisesta harteillaan, ehkä myös nimitys
atleettivartalolle. (Platon itsehän oli saanut ”leveätä” merkitsevän
lempinimensä juuri näiden avujen vuoksi ja vanhojen spartalaisten urheiluharrastuksensa vuoksi – miehen selkä kun oli leveä
kuin ladon ovet. Platon oli rietas vanha hintti, joka tykkäsi Spartasta ja
pikkupojista. Hänen filosofin-eetoksensa silmitön ihailu syöksi euroopan
empirismin taantumaan frankkien aikaan.) Atlaksen pojista kuuluisin oli
Hesperias. Atlantiksen kokoa ei voinut määrittää ja siellä eli tarinan mukaan
suunnattoman suurikokoisia eläimiä. Ihmisetkin kasvoivat kaksi kertaa antiikin
ihmisiä suuremmiksi ja elivät paljon vanhemmiksi. Atlantiksessa oli lähteitä,
joista virtasi sekä kuumaa, että kylmää vettä. Atlantiksessa tarinoidaan olleen
monia kaupunkeja, joista eräässä yli miljoona asukasta. Pääkaupungin ympärillä
virtasi kolme ympyrän tehnyttä jokea ja sen arkkitehtuuri oli
jälkeennäkemättömän hienoa. Atlantis oli jaettu kahteentoista osaan, jota
hallitsivat 12 kuningasta. Atlantiksessa asui onnellinen kansa, joka oli
maanpiirin mahtavin niin kauan kuin se arvosti hyvettä enemmän kuin rikkautta.
Saaren olosuhteissa oli kaikki se, mikä saattoi tyydyttää ihmisen ruumiin ja
hengen ja pitää hänet hurskaana jumalia kohtaan. Entisen Atlantiksen paikan
vallannut meri oli navigointiin kelpaamatonta, enkä malta olla miettimättä,
oliko tarulla osuutta käsitykseen maailman loppumisesta laidallaan tai lännen
saavuttamattomuudesta.
Kaikki yksityiskohdat eivät tietenkään sovi yksiin Genesiksen antediluviaanisen
maailman(kuvan) kanssa. Atlantiksessa oli mm. satamia (vaikka navigointi olikin
aluksi tuntematonta) ja maanosa oli sodassa naapuriensa kanssa. (Joskin Atlantis
edusti länttä ja viholliset olivat idän lipun alla Kainin tavoin.) Erilaisten
valtiomuotojen pohdiskelusta sekä spartalaisista ihanteistaan tunnettu
ex-atleetti Platon kiinnitti tarinassa huomiota siihen, että ihmisten tavat ja
lait poikkesivat myöhemmistä. - Ja välttämätöntähän tietenkin on, että maassa
oli vielä suuret määrät kultaa, hopeaa ja ”vuorikuparia” kuin Eedenissä
konsanaan. (Gen 2:11-12.)
Mytologian Atlantiksen asukkaiden moraali kuitenkin huononi ja sen mukana katosi
myös heidän mahtinsa ja onnensa, kunnes koko saari vaipui viimein
maanjäristyksessä ja tulvassa meren syvyyksiin. Atlantikselle on saattanut käydä
samoin, kuin viidessäkymmenessä vuodessa menetetyn Karjalan ikihelteisille
kesille ja aina runsaslumisille talville. Platonin dialogi Atlantiksesta päättyy
jännittävimpään kohtaansa jumalten kuninkaan Zeuksen juuri langettaessa
tuomiotaan ja on jopa arveltu, että filosofin oma kuolema päätti tekstin.
Suhtautuminen Atlantikseen vaihteli antiikin iltatulilla hartaudesta
skeptisyyten. Platonin ohella Atlantiksesta tarinoivat mm. Claudius Aelianus,
Teofrastus, Strabo, Pomponius Mela, Khios Theopompos, Amelius, Numenius,
Proklus, edellisen oppi-isä Syrianus Arnobius, Kosmos Indikopleustes, Ammianus
Marcellianus, Porpyriys, Iamblikus, Arnobius, Origenes, Filon, Plinius vanhempi
ja Diodorus Sisilialainen.
Esimerkiksi Diodorus käy Historiallinen kirjasto -teoksessaan läpi yleistä
historiaa varhaisimmista ajoista aina Gallian valloitukseen. Hän matkusti
aineistoaan keräämässä ympäri tunnettua maailmaa ja em. teoksen kolmannen kirjan
neljäs luku käsittelee Länsi-Afrikan naapurissa sijainnutta Atlantista. Diodorus
väittää Atlantiksen amatsoonien olleen vastaavia Vähä-Aasian naissotureita
paljon vanhempia ja kuuluisampia. Käärmeennahkoihin pukeutuneet amatsonit
asuttivat hänen mukaansa Atlaksen pojan Hesperiaan saarta, jossa kasvoi
kultaisia omenoita tai appelsiineja - jotka taas olivat todellisuudessa kauniita
lampaita. (Oranssi appelsiini on yksi suomen kielen erikoisuuksista
siskonmakkaran ja mustasukkaisuuden ohella. Hesperiaan ja Atlaksen nimet taas
kulkevat tässä suvussa niin monessa polvessa että asiaan vihkiytymätön lukija on
tulla hulluksi.) Atlaksen seitsemää tytärtä kutsuttiin isänsä mukaan
atlantideiksi, kunnes heidän nimensä muutettiin Diodoruksen mukaan tähdistönä
tunnetuiksi seulasiksi. Atlaksen veli Saturnus nai sisarensa Rheean, joka
synnytti Jupiterin - jota ei kuitenkaan pidä sekoittaa planeettana
”harhailevaan” mytologian kaimaansa.
Varhainen maantieteilijä Strabo käsittelee seitsemännessä kirjassaan Atlantiksen
kysymystä ja sanoo ettei Platonin tekstiin tulisi suhtautua fiktiona.
Neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua eläneen kreikkalaisen
historioitsijan Khios Theopompoksen teoksista yksikään ei ole säilynyt
jälkipolville kolmannen vuosisadan Aelianuksen säilyttämiä katkelmia
lukuunottamatta. Plutarkos käsittelee Atlantista Moraalit-teoksessaan.
Marcelluksesta ei tiedetä muuta, kuin että tämän kadonneessa teoksessa Etiopian
historia viitataan (Prokluksen mukaan) suurikokoiseen kadonneeseen Atlantikseen.
Ammianus Marcellianus ottaa tarinan todesta kahdeksannessatoista kirjassaan.
Kosmos Indikopleustes sovittelee Atlantiksen tarinaa Raamatun kuvaukseen
kirjassaan Kristillinen topografia ja lienen itse hänen jäljillään sovittaessani
Timaeuksen kertomusta Nooan Vedenpaisumusta edeltäneisiin Kadonneen Maailman
kymmeneen kuninkaaseen. Plinius vanhempi epäilee tarinaa, mutta juutalaiselle
platonisti Filonille oppi-isän tarina menee täydestä kuin väärä raha. Kirkkoisä
Origenes piti tarinaa vertauskuvallisena. Arnobius oli toinen kirkkoisä, joka
eli Afrikassa 400 jKr. ja käsitteli aihetta ensimmäisessä kirjassaan.
Loppuun voi ehkä lakonisesti mainita, että skandinaavi Olaus Rudberg julistaa
vuonna 1692 julkaistussa teoksessaan Atlantica Eddan runojen paljastavan
Mooseksen kirjoituksia paremmin Atlantiksen salaisuuden. Hänen mukaansa Atlantis
oli tarujen Ruotsi ja Atlantiksen pääkaupunki Uppsala... (Kaupunkia tai
ekonomien etnistä ryhmää ei varsinaisesti voi löytää Genesiksestä.) Pliniuksen
Ultima Thulen Upp-Upp-därupp!-Uppsalaan muuten perustettiin myös maailman
ensimmäinen rotubiologinen tutkimusinstituutti.
Brittiläisessä mytologiassa kadotettu saari oli Avalon - joka nimenä muuten
alunperin merkitsi omenien saarta. Geoffrey monmouthilainen rinnasti sen
lohikäärmeen vartioimaan Hesperiaan saareen kultaomenineen.
Pauli af Ojala
ja
by Risto Isomäki
Pelasta elämä - lahjoita verta!
Safe a Life - Donate Blood!
ûMÿMû